Tämä aihe sisältää 4 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Agnesin elämää Hopiavuoren ulkopuolella.
-
Viiniä ja nettishoppailua (367 sanaa)
Selasin soittolistojani Spotifystä ja laitoin jonkun vanhan lo-fi-listan soimaan. Kaiuttimista alkoi soljua pehmeitä sointuja, nojasin läppärin kanssa syvemmälle sohvatyynyjen sekaan nautiskellen täydellisesti fiiliksen kanssa yhteensopivasta musiikista. Kello näytti jo yli yhdentoista illalla, mutta mulla ei ollut kiire nukkumaan. Mulla oli lasi viiniä sohvapöydällä, puolikas pullo odotteli jääkaapissa ja Sokan nettikauppa auki läppärin näytöllä. Mä olin nyt kevään kynnyksellä innostunut vihreästä ja varsinkin Isabellan malliston tummanvihreät tuotteet sai mun materialistisielun hyppimään ilosta. Klikkailin ostoskoriin smaragdinvihreän kouluhuovan kultaisilla kanttauksilla. Samanväriset pintelitkin päätyivät lopulta ostoskoriin, vaikken muita kuin valkeita yleensä käyttänytkään. TT-cupin finaalia ajatellen ostin myös uuden kisatakin Royal-mallistosta, mustana tietenkin. Hörppäsin tyytyväisenä punkkulasin tyhjäksi ja klikkasin tilaukseni eteenpäin. Sisäinen materialisti oli taas hetkeksi tyydytetty.
Vaihdoin soittolistaa. Laitoin nostalgisia house-biisejä sisältävän listan toistoon, biisit veivät mut johonkin kymmenen vuoden taakse. Ajatukset harhaili Peteriin. Jenkkeihin. Näpyttelin puhelimella viestiä sille, mutta pyyhin kaiken pois. Perkeleen viini. Mä en rehellisesti enää kaivannut miestä lainkaan, vaikka se selkeästi kaipasi mua viestiensä perusteella. Meidän liitto oli viimeisten vuosien aikana ollut niin kylmä, ettei mulla ollut mitään kaipuuta siihen. Mä en ollut palkintovaimo, jonka rakkauden sai ostettua kalliilla tavaroilla. Mä olin, mut en ollut enää.
Viini sai mun ajatukset hortoilemaan. Pakotin fokuksen takaisin heppajuttuihin ja TT-cupiin. Siinä samalla tajusin ettei me oltu Lexin kanssa erityisemmin treenattu viimeaikoina. Oltiin molemmissa edeltävissä osareissa sijoituttu nelosiksi ja notkuttiin kokonaisrankingissa kolmansina. Olinko mä tuudittautunut noiden sijoitusten takia siihen, että kyllä ens kerrallakin onnistaa? Hitto! Kaivoin Facebookista auki ”Kouluvalmennukset Suomi”-ryhmän ja aloin vimmattuna etsimään avoimia kouluvalkkoja.
Tyra Tyrkkyluntin kouluklinikka 1.-2.5. Ruunaankosken tilalla. Aloittelevien ratsukoiden ryhmässä tilaa kolmelle. Sitovat ilmoittautumiset Ruunaankosken sähköpostiin tai messengerin kautta.
No nyt! Näpytin osallistumiseni valoakin nopeammin suoraan mesen kautta, nyt ei ollut aikaa availla sähköpostia. Sinne meni. Mun sisällä pyöri innostuksen ja jännityksen tunne heti viestin lähettämisen jälkeen. Tyrkkylunt oli elävä legenda ja naisella olisi varmasti sana jos toinenkin sanottavaa mun ja Lexin menosta. Samalla tajusin, että mähän olin ilmottanut itteni Nellyn valkkaan, päivää ennen tätä Ruunaankosken reissua. Eli hemmetin tiukka viikonloppu tiedossa. Kulautin viinilasin tyhjäksi ja suljin silmät. Spotify soitatti juuri sopivasti jotain super rauhallista biisiä ja musta tuntui että mä sulan sohvatyynyjen sekaan. Mua ei stressannut, ei ahdistanut eikä jännittänyt. Ei TT-cup eikä Tyrkkyluntin klinikka. Eikä Peter. Mun pitäisi juoda useemmin viiniä.
-
Oi vitsi miten kuulostaa kivalta illalta, jos ei siis Peteriä lasketa. Niin hyvä fiilis on sellaisina iltoina, kun voi rentoutua jonkin pikku puuhastelun tai selailun äärellä, ja vaikka kello on yksitoista, ei ahdista huominen eikä elämä. Ne on ihania iltoja ne, vaikkakin hirveän harvinaisia. Onni onkin osata nauttia niistä niin kuin Agnes. Hän pääsee ylitse siitäkin, kun ajatukset kääntyvät välillä harmaammiksi. Rentoutunut tunnelma välittyy tästä tosi hyvin, ja muistan miten luin tätä stressaantuneena kun julkaisit tämän, ja miten pystyin rentoutumaan Agnesin ihanan koti-illan äärelle… 😀
-
-
Viiniä Ruunaankoskella (440 sanaa, tehtävä 7. Keskusteluja juoman/ruuan äärellä)
Kello oli jotain puolenyön tienoilla kun mä istuin Ruunaankosken loungessa, punkkulasi kourassa. Eka päivä Tyrkkyluntin klinikasta oli takana ja oltiin porukalla päätetty jäädä ”lasilliselle” loungeen. Kasilta syöty päivällinen oli jo alkanut haihtua mahasta ja vedin suolapähkinöitä nälkääni, pähkinät janotti ja janon sammutin tietenkin punkulla. Noidankehä oli valmis ja mä sopivasti pikkupäissäni.
Siinä mun vieressä istui Robert. Se pyöritti sormeaan viinilasin reunalla kiusaantuneen oloisena eikä se varmaan huomannut että mun katse viipyili välillä keskustelun lomassa sen suuntaan. Olihan se söpö pisamineen ja surffitukkineen, mutta varmaan kymmenen vuotta mua nuorempi. Hymähdin ja käännyin takaisin Oskarin suuntaan.Keskustelu kävi kiivaana, melkein jokaisella oli omat oikeat mielipiteensä. Hevosihmisten oli harvinaisen hankalaa keskustella jos niitä oli enemmän kuin kaksi mukana keskustelussa. Oskari oli selvästi kokenut hevosmies, sitä ei naurattanut Kikan kuivakat vitsit eikä se muutenkaan hymyillyt. Mutta hevosista se tiesi. Ja kouluratsastuksesta. Paljonkin.
Loungessa tuoksui jokin myskinen tuoksukynttilä, valaistus oli himmennetty tunnelmalliseksi ja taustalla soi hienosteleva hissimusiikki. Väistin hetkeksi pois keskustelun lomasta ja tutkiskelin muita klinikan osallistujia. Robert ja Sarah olivat mulle tuttuja TT-cupin myötä, Vilja ja Oskari olivat jääneet mieleen Hannaby Hanami Weekiin liittyneistä päivityksistä. Kikasta en ollut kuullutkaan, mutta mulle selvisikin että se oli vastikään palannut hevosten pariin.
”Teillä on mennyt aika tasaisesti tähän mennessä. TT-cupissa siis” Sarah toteaa ystävälliseen sävyyn mulle. Se hymyili kauniisti punatuilla, nuden värisillä huulillaan ja heilautti hiukset selkänsä taa.
”Lex on kyllä ollu vedossa, vähä meinas jännittää onks liian hoocee lähteä ekalla kaudella heti johonki cupiin” vastasin Sarahille neutraalilla äänensävyllä ja miedolla hymyllä.
”Ootko sä ollut ulkomailla aiemmin? Vai onks sulta puuttunut hevonen?” Sarah kysyy lisää. Robert kohottaa katseensa viinilasistaan ja Oskari jää kuuntelemaan. Hymähdän ja juon lasini tyhjäksi ennen kuin nostan katseeni takaisin Sarahiin.
”Joo, olin jenkeissä. Asuin siellä joku kymmenen vuotta. Jatkan Lexin kanssa siitä mihin jäin ennen jenkkejä” vastaan.
”Sillon kisasin kansallisella tasolla koulua, Lexin kanssa tähdätään sinne. Tää TT-cup on vaa hauska startti sen kisauralle” jatkan vielä ja naurahdan kepeästi.
Mä en ollut enää toisen osakilpailun jälkeen pitänyt TT-cupia stressin arvoisena. Mä en pystynyt laskemaan mua ja Lexiä samaan porukkaan kun ratsastuskoulun oppilaat tuntihevosten kanssa. Mut siellä me kuitenkin samoissa luokissa kisattiin. Onneks mun edellä rankingissa oli vaan Outi ja Marshall.
Viini oli ottanut voiton ja porukka hajaantui huoneisiinsa nukkumaan. Mä olin tietenkin ottanut oman huoneen, pikkuhinnasta kun sellaisen sai itselleen buukattua. Jätin mun tyhjän viinilasin loungen tiskille ja suuntasin vielä tupakalle. Viileä toukokuinen yö iskeytyi heti ovelta mun kasvoille ja kaduin heti etten ottanut vilttiä sohvalta mukaan. Kääriydyin tiukasti mun villaneuleen sisään, imin röökin loppuun posket lommolla ja palasin sisään. Lounge oli jo tyhjä. Baarissa heilui yksinäinen työntekijä. Ne myskintuoksuiset kynttilät oli sammutettu ja hissimusa hiljennetty. Haukottelin ja suuntasin sumuisin silmin mun huoneeseen.
-
Joka spinnarissa Agnesilla kans on sitä viiniä! :DD No hehe, ei oikeasti, näitähän nyt on vasta kaksi. 😀 Mutta oi, jes, tuttuja naamoja. Robert, josta en ole itse hirveästi tarinoinut, on yksi mun suosikeista. Se kisaa usein samoissa tarinakisoissa, ja se on Reita Svartin jonkinlainen onnenkalu koko poika, kun Reita aina menestyy hyvin jos Robert on siellä… :DD
Tämäkin ilta kuulostaa kivalta. Mikäs olisi ihanampaa, kuin keskustella kiihkeästi seurassa, joka on kiinnostunut tosi kovaa samoista asioista kuin itse? Ja kun kaikki tietävät tämän yhteisen tekijän, puheenaihekin on varma.
Musta on ihanaa, että hahmot liikkuu, moikkaa muita ja on sosiaalisia myös ulospäin. Toivottavasti Agnesin juttelutoverien kirjoittajat ovat huomanneet, että heidän hahmonsa ovat päässeet ulkoilutettaviksi. 🙂
-
