Tetris

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Tetris

Tämä aihe sisältää 15 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Marshall 2 viikkoa, 6 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #8738 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    fwb-o Tetris
    om. Alexandra Tiederberg

    Line: schn3e/dA

  • #8739 Vastaus

    Alex

    ”Alex…”

    Ilo-eikun-Oskarin ääni oli kuin jostain menneisyydestä. Ei voinut kuin tyrskähtää piilossa Tetriksen harjan takana. Aleeeex. Niin hän tapasi venyttää nimeäni silloin, kun halusi minulta tukkirekkansa takaisin, tai kun tiesi, että minulla oli Hedelmäaakkosia taskussa. Pujottauduin hevoseni kaulan alta samalle puolelle hänen kanssaan. Siihen ei hirvittävästi kumartelua tarvinnut.

    ”Mitä Il–”
    ”Osk–” Oskari aloitti sihinänsä sormi pystyssä.
    ”Oskari?”

    Oskarin huulet olivat siniset ja nenä punainen. Tummansinisen pipon alla myös hänen otsansa ja poskensa alkoivat punastua. Hän aukoi hetken suutaan.

    ”Ei mitään sittenkään”, hän totesi sitten ja käännähti kantapäänsä varassa kädet jäykkinä taskuissaan.
    ”Sano nyt kuitenkin”, kannustin.
    ”Mä meinasin tota Tetristä — mutta en mä oikeastaan haluakaan.”
    ”Mitä meinasit? Ja mikset halua?”

    Oskari vilkaisi minua olkansa ylitse. Sen katseen merkitys oli selvä. Sun takia en halua. Pureksin huultani miettiessäni, millä tilanne korjattaisiin. Olin mokannut keskustelun heti alkuunsa. Oskari oli vasta muutaman kuukauden ollut minulle Oskari.

    ”Se oli vahinko”, sanoin sitten vakavasti. ”Luuleksä että mä nyt tahallani huutelen täällä, että –”
    ”Joojoo, en en”, Oskari keskeytti hädissään.
    ”Mitä sä haluat mun hevosesta?” kysyin Tetriksen takapuolta taputtaen, kun kuitenkin Oskarin hartiat olivat jo laskeutuneet puolimatkaan pois korvien tasolta.
    ”Valmentaa”, Oskari piippasi.

    Jahas. Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi? Vilkaisin Tetristä, joka lepuutti takajalkaansa ja roikotti alahuultaan. Se ei näyttänyt hirveän valmennettavalta yksilöltä. Enkä muuten minäkään. Levitin käsivarteni auki näyttääkseni Oskarille, miten utopistisia juttuja hän puhui.

    ”Ei taida musta tulla kilparatsastajaa. Jos mä olisin kala, mut pitäis päästää takas järveen.”

    Oskari aukoi taas suutaan, mutta kääntyi kuitenkin kunnolla minua kohti. Puna syveni hänen poskillaan.

    ”Ei ku — mä olisin ratsastanu ite Tetriksellä”, hän sai lopulta puristettua suustaan.
    Se haukka. Korppikotka. Aina kärkkymässä ihmisten hevosia. Ja tukkirekkoja.
    ”Ei käy”, ilmoitin päin hänen naamaansa ja ryhdyin harjaamaan Tetristä niin vimmaisesti, että se reppana heräsi siihen heti.
    ”Alex..” Aleeeex…
    ”Ei käy”, toistin.
    ”Mutta — sähän halusit, että se kilpailee joskus, ja niinku sä sanoit, jos sä olisit kala–”
    ”No joo. Mutta jos sinä sitä valmennat, se on sama kun mulla ei olisi hevosta enää ollenkaan. Mä tiedän sut ja sun kaltaiset — seittämän päivää viikossa treenit –”
    ”Mutta–”
    ”Ei. Asia loppuun käsitelty.”

    Oskari, se harakanpoikanen, sulki kyllä suunsa, mutta tuhisi ärsyttävästi mennessään ja sisään hengittäessään. Kai sillä oli nokka tukossa. Mitäs möllötti pihalla keskellä arktista syksyä ja haaveili ihmisten hevosista?

    En viitsinyt puunata Tetristä enää enempää, vaan nakkasin sen harjan kymmenen litran sankoon, joka toimi sen harjappakkina. Se seurasi kalahdusta sekä silmillään että korvillaan. Äitin pikku mussukka.

    ”Et sä mee Oskarille ollenkaan”, lohdutin sitä. Samalla alkoi kuitenkin käydä sääliksi Oskariakin. Miikahan oli yrittänyt myydä Tetristä hänelle, mutta kun ei ollut kelvannut. Kai hänellä oli jokin suruaika vielä meneillään Ukon takia silloin. Turha Oskarin oli minun hevostani havitella, mutta jostain hänelle olisi hevonen keksittävä… Mutta mistä? Tallilla ei ollut muita sopivia kuin Biffe, jolla Milan kisasi, ja Jussi, jolla Eetu oli ruvennut taas treenaamaan tosissaan…

    Tetris havahdutti minut mietteistäni kuopaisemalla harjasankonsa nurin.
    ”Vitsit teitä miehiä”, toruin sitä kun kyykistyin keräämään sen sotkut pois. ”Kaikki sotkette. Ette osaa edes hevosia hommata. Kyllä mä sanon, että tämä maailma olis paljon paremmalla tolalla, jos pelkät naiset hoitais sitä.”

    Tetris ei tuumannut siihen mitään. Nousin nypeltämään sen harjaa ja etsin puhelimeni jättiläismäisestä taskustani, jossa oli sen lisäksi tupakkaa, leppäkertun kuvan jättävä leimasin, yksi erittäin hieno kivi ja Kong Strong. Veljeni numero löytyi nopeasti. Se oli kuitenkin suosikeissa.

    ”Miika”, puhelimesta vastattiin nopeasti.
    ”Elisa Kettunen Pohjanmaan rikospoliisista hyvää päivää”, sanoin puhelimeen asiallisesti.
    ”Mitä sä haluat Alex?”
    ”Onko sulla yhtään puoliverisiä?”
    ”On mulla aina puoliverisiä. Mutta mun mielestä yksi hevonen on sopiva määrä sulle.”
    ”Joojoo, mutta Oskarin asioita mä tässä hoidankin.”
    ”Oskarin? Suden? Sinä? Miksi?” Miika sarjatulitti. Sitten kuului, kun hän huusi puhelimen ohitse: ”Olavi! Ootko sä kuullu jotain semmosta, että sun poika etsii hevosta?”

    Niin siinä sitten sovittiin, että raahaisin Oskarin mukaan Vanillabourneen ja pakkaisin hänet Miikan mukaan katsomaan muuatta tammaa. Oskari ei varmaan riemastuisi suunnitelmastani: ei siitä, että joutuisi kisapaikalle tyhjänpanttina, eikä siitä, että joutuisi Miikan ja isänsä matkaan, eikä varsinkaan siitä, että ensimmäisenä Miikalle mieleen tullut hevonen oli tamma. Pystyin jo kuulemaan Oskarin kitinän sieluni korvin. ”Mitä ihmettä mä tammalla teen?”

    • #8743 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      ”Sieluni korvin” :DD

      Mäkin ajattelin jo oman tarinani yhteydessä, että Oskarin pipo on tummansininen, vaikken kirjoittanutkaan sitä. Minkä muunkaan värinen se olisi?

      Vai laittoi se Alex kapuloita rattaisiin heti alkuunsa, eikä antanut niin vain hevostaan toisen käsiin. Mutta tämä onkin hyvin kiinnostavaa, kun sen myötä päästään tarkastelemaan aivan uutta hevostuttavuutta.

      Tässä nähdään Alexin ja Tetriksen arkista vuorovaikutusta. Jotenkin olin juuri tällaista kuvitellutkin. Tetris on iso ja Alex on pieni, mutta ori on silti mamman mussukka. Tykkään tästä parivaljakosta koko ajan enemmän! <3

  • #8891 Vastaus

    Ilona Eronen
    Osallistuja

    Kun kaikki muuttui (3/4)

    Alex oli yrittänyt piristää mua vaikka millä sirkustempuilla, mutta mikään niistä ei ollut tehnyt mun hevosta ehjäksi. Olin alkanut mököttää Onnin kanssa kahdestaan kotona enenevissä määrin, kun kerran tallillakaan ei ollut mitään tähdellistä tekemistä, enkä halunnut olla muiden tiellä. Olin yrittänyt käydä tarkistamassa Wandan tilanteen ja kylmäämässä sen jalan aina sellaisina aikoina, kun tallilla oli mahdollisimman vähän sääliviä katseita. Olin paikannut ylimääräisen vapaa-ajan juoksemalla, mutta siitäkin oli kadonnut merkityksellisyys, kun ei ollut enää mitään oikeaa syytä juosta. Jalat veivät eteenpäin kuten ennenkin, mutta mieli oli tyhjä.

    Lopulta Alex oli patistanut mut tallille epämääräisten syiden nojalla.
    ”Mene hoitamaan Tetris tänään, jooko? Se pitää harjata ja kävelyttää”, se oli viestinyt mun kännykkään.
    Olin ajanut velvollisuudentunnossani Hopiavuoreen sateisen pimeyden halki vain havaitakseni, että Alex olikin itse tallissa harjaamassa Tetristä.
    ”Mitä ihmettä?” tivasin.
    ”Mun oli pakko saada sut tänne jollain keinolla ja ajattelin, että avun pyytäminen on varmin keino”, Alex selitti.
    ”Miksi?” kysyin kulmat kurtussa, mutta otin ämpäristä harjan ja aloin sukia sillä Tetristä toiselta puolelta.
    ”Mitä sä tekisit, jos voisit tehdä ihan mitä vaan?” Alex aloitti kryptisesti.
    ”Mitä nyt taas?” huokaisin.
    ”Ei kun vastaa oikeesti, mitä sulla tulee ekana mieleen.”
    ”No ratsastaisin, tietenkin!” puuskahdin. Miksi piti kääntää veistä haavassa?
    ”Miten sä ratsastaisit?”
    ”Mitä miten?”
    ”Älä mieti, vaan vastaa”, Alex komensi.
    ”No hyppäisin varmaan. Tai menisin koulua, en minä tiedä.”
    ”Sinä? Esteitä?” Alex hörähti.
    ”Mä hyppäsin nuorena sataakahtakymppiä aluetasolla”, puolustauduin.
    ”Mikset enää?” Alex johdatteli.
    ”No, koska! Ei oo ollu sopivaa hevosta sittemmin. Tuskin Wandasta saisi hyppääjää terveenäkään.”
    ”Wanda ei ole ainoa hevonen maailmassa”, Alex muistutti painokkaasti.
    ”No en kai mä nyt minkään Tetriksenkään selkään kiipeä”, tuhahdin, mutta jatkoin sitten hevoselle lempeämmin: ”Ei pahalla, mutta sä oot aika iso ja vahva. Mutta silti hyvä poika.”
    Tetris käänteli korviaan.
    ”Olisko sulla nyt varaa hommata uusi hevonen?” Alex jatkoi suorasukaista painostamistaan.
    ”No joo ja ei. Siis periaatteessa joo, mutta ei”, kiertelin.
    ”Niin että olisiko?” Alex painosti.
    ”Jos tyhjentäisin ihan kaikki säästöt, niin… No ei nyt varmaan mihinkään Sinttiin olisi siltikään, mutta johonkin joo. Mutta ei se varmaan olis järkevää.”
    ”Ootsä ajatellu jotain ylläpitoa tai leasing-hevosta?”¨
    Lopetin harjaamisen.
    ”En”, sanoin ja oli harmissani, kun en pystynyt näkemään Alexin kasvoja Tetriksen takaa.
    ”Jotkut liisaa hevosiaan kisakäyttöön. Se on joskus ihan kannattavaakin, kun halutaan nuorille hevosille kokemusta ja nimeä”, Alex kertoi.
    ”Mistä sä tiedät tälläsiä?” kysyin otsa rutussa jatkaen taas harjaamista.
    ”No kun mun veli vähän niin kuin välittää hevosia. Nuoria ratsuja voi myydä sitten kalliimmalla, kun on ensin liisannut niitä kauden tai pari jollekin, joka vie niitä eteenpäin.”
    ”Ai sullakin on veli.”
    ”Joo joo, ei nyt takerruta siihen”, Alex sanoi malttamattomana.

    • #8892 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ilona ja Alex kuulostaa ihan siltä meiningiltä, joka meillä on koirapuistossa. Jos joku ei tule, kun on vaikka koira kipeä, tietenkin se karhataan paikalle jollain. Alex on mun mielestä siinä oikeassa, että kotona makaaminen ei ainakaan ole pitkän päälle vaihtoehto.

      Hevoset ei kuitenkaan ole koiria. Vaikka ne ovat omistajan parhaita kavereita samalla tavalla, ne ovat yleensä samalla myös harrastuskavereita ja jopa -välineitä, mitä koiratkin toisinaan ovat, mutta hevosia harvemmin. Jos ratsulla ei voi ratsastaa, sen päätarkoitus on sitten mennyttä. Jos koira ei pääse enää agilitya, sen päätarkoitus on harvemmin mennyttä. Aina on poikkeuksia suuntaan ja toiseen, mutta risaa koiraa on helpompi, halvempi ja jopa tietyllä tapaa kannattavampi pitää kuin risaa hevosta. Siinä mielessä en kavahda enää tätä nykyä Alexin jankkausta, että uusi hevonen pitäisi saada kehiin. 20 vuotta sitten olisin pitänyt Alexia julmana, kun hän ei käsitä, että Wanda on Ilonan elämän rakkaus.

      Nyt on Ilonalla kuitenkin vaikeita päätöksiä edessä. Pitäisikö Wandasta hankkiutua eroon ja hankkia uusi hevonen? Ilonan ja Wandan taivalhan ei ole vielä pitkä. Pitäisikö Wanda pitää kaverina ja hankkia toinen hevonen? Se on tosi kallista ja vaatii töitä. Vai pitäisikö vain jatkaa Wandan kanssa tuli siitä ratsua tai ei? Sekin tarkoittaa uhrauksia. En kadehdi kyllä Ilonan tilannetta!

    • #8896 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Ei ole silleen mikään ylläri, että se on juuri Alex, joka kaivaa Ilonasta esimerkiksi sen tiedon, että tämä on aiemmin hypännytkin. Seurailen mielenkiinnolla tätä tarinaa, koska se liippaa niin läheltä Sonjan tilannetta. Mietinkin, että pitäisiköhän kirjoittaa Alex ravistelemaan vähän Sonjaakin tai jotain… Ehkä! Joka tapauksessa kiva nähdä, että Ilona ei ehkä ja toivottavasti jää kiinni siihen yhteen ja ainoaan hevoseensa, jolla on jänne rikkipoikkikatki.

  • #9191 Vastaus

    Alex
    Osallistuja

    IAJS

    ”Se meni ihan sairaan hienosti! Ihan sairaan hienosti! Varmaan oot — tai siis ootkin johdossa tällä hetkellä! Hyvä Tetris, hieno poika!”

    En ollut varmaan ikinä kuullut Oskarin sanovan niin montaa sanaa yhteen soittoon. Kiristin jotenkin vaistomaisesti Tetriksen ohjia ja yritin piilottaa sitä selkäni taakse ihan niin kuin se olisi sinne mahtunut. Kisatakkikin kutitti ja muutenkin oli ihan kummallinen ja vapiseva olo. Teki oikeastaan mieli itkeä, mutta kun ei kehdannut, kun kaikki olisivat katsoneet. En keksinyt muuta kuin röyhtäistä Oskarin suuntaan, jotta se pysyisi kauempana. Puhumaankaan en pystynyt nimittäin heti radan jälkeen. Se oli toden totta mennyt jopa paremmin kuin kotona.

    ”Hyi!” Oskari älähti ja löyhytteli röyhtäysilmaa poispäin itsestään.
    ”Mä tiedän et me ollaan loistavia”, väitin, vaikka oli outoa ajatella, että olimme johdossa. Joku oli vaihtanut polvilumpioideni tilalle Onnin munakoisovinkulelut. Varmaan piippaisin, kun kävelisin. Vaikka kuka hieno ratsastaja oli jo hypännyt hienolla hevosellaan. Ja minä olin johdossa. Sentään mitään Oskari Käkiharjuja vastaan ei joutunut tällaisessa vauvahevosten luokassa kilpailemaan. Oskarihan oli edellisenä päivänä voittanut nippa nappa Eetun ja Jussin, jotka olivat olleet luokassaan toisia. Mietin sumuisesti, kumpi olisi parempi: meidän Oskari vai Käkiharjun Oskari. Oskarien taisto… Sitten alkoi naurattaa hysteerisesti, mikä alkoi itkettää vähemmän hysteerisesti, mutta kuivasin nopeasti vähäiset kyyneleeni hevoseni pistelevään harjaan.

    ”Mikä sua vaivaa?” Oskari kysyi vähän niin kuin varuillaan, kun haukoin henkeäni.
    ”Ei mikää. Tuu kulta”, sanoin Tetrikselle, joka yritti hamuta olkani ylitse meidän Oskarin ylpeyden kyllästäviä sormia, joita hän ojenteli. ”Löysätään sitä sun satulavyötä. Ei viitti vielä ottaa pois, kun voi olla että saat ihan oman palkinnon.”
    ”Joo olit kyllä tosi hieno poika”, Oskari säesti ja lähti kävelemään samaa matkaa meidän kanssamme, vaikka vilkuilikin minua edelleen.

    Tetris otti kisat aika rauhallisesti, vaikka ne eivät tosiaankaan olleet pienet, niin kuin Oskari oli minulle uunottanut. Olin sen menosta tosi ylpeä. Se puhisi ja möhisi aina välillä muille hevosille, mutta pysyi hienona poikana nahoissaan, ja minä silittelin sen poskia koko ajan vaivihkaa. Mamman kulta se oli. Oli minun onneni, että se oli jäänyt Miikan käsiin, eikä ollut kelvannut Oskarillekaan. Ties miten Oskari sitä olisi rääkännyt liian vaikeilla treeneillä, pientä poikavauvaa. Annoin hevoselleni lohduttavan pusun poskelle pysähdyttyämme, vaikka ei se Oskarin kidutusmenetelmistä mitään tiennytkään. Minä sen sijaan en selkeästikään ottanut kilpailuita yhtä rauhallisesti. En osannut päättää, tekikö mieli enemmän kiljua vai itkeä vähän lisää vai pissaisinko kenties housuihin.

    ”Älä nyt ota siltä satulaa pois!” Oskari kielsi, kun löyhdytin satulavyötä.
    ”No en oo ottamassakaan”, mutisin takaisin.
    ”Mä jo ajattelin. Että eksä seuraa yhtään. Teidän sijoittuminen on jo varmaa.”
    ”Tiedän tiedän.”
    ”Etsä oo niinku yhtää ilonen?”

    Katsoin Oskaria niin kuin tyhmiä nyt tavataan katsoa, ja hän peruutti muutaman askeleen hevoseni takapuolen äärestä. Oliko se torvi oikeasti muka kisannut jo niin paljon, ettei muistanut, miten uudella hevosella ensimmäiset suoritukset veivät voimat kokonaan? Painoin naamani Tetriksen kylkeen ennen kuin vastasin.

    ”Nyt jos sä et lopeta tota soosaamista, niin mä alan oikeesti itkeen.”
    ”Miks..?”
    ”Siksi! Mene hakemaan kahvia! Äläkä puhu mulle enää ikinä ennen kotimatkaa!”

    Oskarin tuoma kahvi ei ainakaan helpottanut oloani. Me ihan totta olimme voittaneet luokkamme, ja kun tajusin sen, käteni muuttuivat ihan veteliksi. Oskari joutui kiristämään satulavyön ja punttaamaan minut hevosen selkään, mutta loppujen lopuksi olin niin vetelä, että hän taisi oikeastaan nostaa minut sinne.
    ”Taluta mut”, hihitin hervottomana.
    ”Et jumalauta nolaa mua”, Oskari mutisi ja tuuppasi Tetrikseen takapuolesta vauhtia.
    ”Tää ei oikeesti oo totta, tää on aivan upeaa”, kuiskin mantraani ja annoin Tetriksen kävellä.
    ”Tehäänkö niin että hajoat tommosiks ihme palasiksi vasta autossa?” Oskari ehdotti hyvin hiljaa.
    ”Joo”, suostuin. Rykäisin, oikaisin ryhtini ja keräsin ohjat.

    Kun sain omituisen aaltoilevan olotilani kerättyä Tetriksen rauhallisen käynnin tahdissa kentälle palatessamme, olihan se aika hienoa, kun sai mennä hakemaan palkintoruusukettaan. Tetris näytti samalta kuin muut hevoset, joskin hieman jykevämmältä kuin suurin osa. Minäkin olisin varmaan näyttänyt samalta kuin muut ratsastajat, ellen olisi ollut niin eri paria Tetrikseni kanssa. Juuri kukaan ei varmasti tunnistanut minua, koska olihan minulla eri sukunimi kuin meidän Miikalla. Olin vain joku uusi, joka oli aloittelijan tuurilla tullut ja voittanut. Kilpakumppanienkin huulilla oli ystävällinen hymy, kun pysähdyin odottamaan, että saisin hakea ruusukkeen.

    Young Horse Winner -luokan voittaja: Alexandra Tiederberg ja Tetris!”

    • #9192 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Hih! Hyvää menestystä Alexilla kyllä, jos oli näiden ekoja yhteisiä kisoja – onnea heille! Voittamisesta on aina kiva kirjoittaa ja lukea. Ja Ilonan koeajama Sirakin oli siellä sattumoisin samassa luokassa kolmantena uuden omistajansa kanssa – Alexille ainakin vähäsen tuttu heppa ja senkin menivät voittamaan! Metka tunne varmasti. Ties vaikka tämä kokemus innostaisi Alexin kisaamaan enemmänkin. Jos ei muuten, niin Oskarin pakottamana vähintään. Ai vitsit, kun pääsisi hyvällä revohkalla jonnekin kisareissulle säätämään ja jännäämään… 😀 Hyvä nähdä tämäkin, miten Alex toimii jännityspäissään.

    • #9195 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Hehe kato, Alexkin on ihan ymmärrettävä, inhimillinen ihminen, joka jännittää, ei vain möläyttelevä suorasuu (ei, en tosiaan pitänyt Alexia sellaisena, vaikka toistaiseksi minä saan hahmosta irti lähinnä karikatyyrin). Tosi mielenkiintoista siis lukea, miten Alex reagoi ja tuntee ja käyttäytyy kun on jännä paikka.
      Niin ja tietysti kovasti paljon onnea voitosta!

    • #9212 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Onnea voitosta!
      Siinä missä on aina kiva lukea kisareissuista, etenkin kun on menny hyvin. Niin vielä hauskempaa oli päästä lukemaan Alexin tästä puolesta, ihan veteläksi vetävästä jännityksestä, kun se on tuntunu olevan niin varma menijä ja puhuja.

  • #9201 Vastaus

    Alex
    Osallistuja

    Hyvä, ettei ole nuortaparia

    Tetris asteli suurena ja mahtavana. Se oli niin kuin prinssi. Sen edessä vierekkäin kävelevät Kissi ja Veera eivät olleet mitään prinssejä nähneetkään, korkeintaan prinsessoja, mutta oli niissäkin puolensa. Ainakin ärsyttävät puolensa, mitä Kissiin tuli. Olisin nimittäin oikeastaan tahtonut laukata, mutta en viitsinyt ehdottaa. Oli jo muutama maastokerta sitten nimittäin tullut selväksi, että Oskarilla oli nopeampi mopo kuin minulla, eikä hän epäröinyt kaasuttaa. Laukkaa ei olisi siis luvassa, joten annoin jalustimien pysyä ristissä edessäni Tetriksen kaulalla ja heiluttelin nilkkojani mennessäni. Varpaisiin oli jo tosi kylmä ja hampaita vihloi, mutta sen siitä sai, kun lähti viidessätoista pakkasasteessa viimaan. Itsepä olin laittanut ratsastussaappaat, vaikka järkikin sen sanoi, että olisi pitänyt laittaa karvavuorilliset kalossit.

    Ilona oli ollut Oskariin lääpällään, mutta tuskinpa oli enää, kun olin mennyt möläyttämään, mikä Oskari oikein oli. Kun olin kysynyt, diplomaattisestihan hän oli vastannut, mutta Ilona nyt oli muutenkin sellainen. Ei puhunut pahaa kenestäkään. Ei oikeastaan edes vahingossa.

    ”Harmi ettei se Minja lähteny mukaan”, sanoin jotain sanoakseni ja päästin ohjista irti. Teki mieli venytellä käsivarsia, että veri kiertäisi edes ranteisiin asti, jos ei nyt ihan sormiin.
    ”Ai kysyttiinks me sitä edes?” Oskari kysyi, minkä kuulin vain juuri ja juuri tuulessa.
    ”Alex kysyi”, kuulin Ilonan vastaavan.
    ”Sitä ei niin paljoa edes oo näkyny täällä”, jatkoin puhuen paljon lujempaa kuin tavallisesti.
    ”Tä?” Ilona sanoi silti.
    ”Ettei se vissiin käy usein! Tai mä en oo nähny sitä montaa kertaa!”
    ”Se vaan käy eri aikoihin ku sä”, Oskari kailotti.
    ”Ai jaa. No mun hampaat jäätyy ja vihloo!”
    ”No älä sitten hengitä koko aika niitten läpi”, Ilona komensi ja kääntyi vilkaisemaan minua olkansa ylitse.
    ”Joojoo.”
    ”Daa”, sanoi Oskari teatraalisesti suuntaani ja oikein rannettaan heilauttaen ennen kuin oikein säpsähti ja alkoi istua niin kuin patsas.

    Tetris se tykkäsi maastoilla porukassa. Ei tarvinnut edes tehdä mitään erityistä ja se katseli tyytyväisenä ympärilleen. Kyllä sillä yksinkin uskalsi mennä, mutta se vähäinen kyttääminenkin unohtui, kun talsi turvallisten tammojen takana. Yksin sen seurassa vajosi herkästi syvälle ajatuksiinsa… Ja eksyi Jätinkissankivelle… Niin että piti soittaa Oskari hakemaan. Ja kuunnella sitä vinoilua. Kuolemaansa asti.

    ”Ravataan?” Oskari ehdotti hetken päästä.
    ”Joo. Mulla on persekin ihan jäässä”, suostuin heti.
    ”Viimenen Pihlajamäellä on–”
    ”Eikä!” Ilona kiljaisi. ”Täällä on ihan liian liukas!”
    ”No mennään hiljaa sitte”, Oskari myöntyi ja naksautti kielellään ja istunnallaan Kissiin vauhtia.

    Tetriksellä taisi olla selkä vähän kipeä. Sillä tavalla se hypähti käynnistä raville. Mitään vakavaa se tuskin oli, mutta pitäisi muistaa tarkkailla. Annoin sen siitä huolimatta hölköttää muiden perässä. Alkuun tunnustelin sen askelia, eikä se minun mielestäni ontunut, joten päästin itseni rentoutumaan.

    Leveäksi tallautuneelle polulle satanut uusi ohut lumi pöllysi ja kimmelsi. Kavioista kuului pehmeä jumputus. Jääkuori muodostuisi vasta viikonlopun jälkeen, kun ilma lämpenisi. Tetris pärski, heilautti päätään ja jatkoi raviaan rauhallisesti. Oli ihanaa mennä sillä tavalla rauhassa… Vielä ihanampaa olisi ollut vain kaahata Oskarin ohitse miljoonaa!

    Pihlajamäeltä jatkoimme käynnissä. Oskari nousi jalustimille ja kiskaisi yllään roikkuvista kuusenoksista niin, että sai pienen lumisuihkun. Kissi vähän hypähti, mutta tuntui kuin Oskari olisi osannut odottaa sitä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä Tetris sanoisi, jos tekisin saman tempun. Veera ei varmaan sanoisi mitään, mutta tuskinpa Ilona sitä kiusaisi. Vaikka ei kai Oskarikaan ilkeyttään, kun kerran salaa rapsutteli hevosensa kaulaa ja takapuolta mennessään.

    Se oli varmaan ihan hyvä, ettei Ilona ehtinyt kiintyä Oskariin. Vaikka en olisi halunnut myöntää sitä edes itselleni, olisin ollut mustasukkainen. Ilona olisi kuitenkin ryhtynyt olemaan kaikki tallipäivänsä ja kaikki iltansa Oskarin kanssa, niin kuin nuorillepareille kävi. En olisi mahtunut siihen kuvioon samalla tavalla kuin mahduin tähän. Toisaalta joskus se kuitenkin tapahtuisi, että Ilona löytäisi jonkun. Olihan se sen näköinenkin, että kyllä se huomattiin, kun se meni tuolla. Olisikohan sen ollut kuitenkin parempi olla Oskarin kanssa? Mutta mitäpä sitä aprikoimaan, kun Oskari kuitenkin oli tuollainen.

    • #9207 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Voi Alex, miten se voi ajatella Oskarista noin! Niin kuin Oskarissa muka olisi joku vikana.

      Niin on hyvin kirjoitettua Ilonaa kyllä sullakin tässä, että enpä osaisi itse paremmin. Kiinnostavaa nähdä, millainen mielikuva muilla on siitä – että esimerkiksi Alex ajattelee, ettei Ilona puhuisi pahaa muista vahingossakaan. Ainahan se on kiva, kun oma hahmo on esitetty hyvässä valossa.

      Kolmas pyörä -asetelma saadaan käyntiin jo pelkästään sillä, että Alex ratsastaa yksin takarivissä. Sitten sitä korostetaan, kun sinne eteen ei ihan kuulu, mitä Alex puhuu. Sitten Alex vielä pohtii asiaa ihan suoraankin: olisipa kamalaa jäädä sivuun, jos noilla kahdella olisi jotain. Tämä on looginen ja uskottava asetelma, joka mullakin on käynyt mielessä joskus. Niin ja ihanaa, kun Alex on saanut viimein kasvot!

  • #9244 Vastaus

    Oskari
    Osallistuja

    Nyt tulee hiomaton, ei nyt timantti, mutta tämmönen, joka pitää nyt pusertaa ulos juonen takia. 😀

    Keskimäärin hyvän kokoinen ratsukko

    Liian rohkea.

    Liikaa vauhtia.

    Olematon keskittyminen.

    Miten sen sanoisi niin nätisti, etten taas itkettäisi tyttöjä maneesissa?

    Taas mentiin esteen ylitse niin, että hevonen hyppäsi melkein tasajalkaa.

    ”Sä ratsastat nyt niin miten sattuu et mun pitää pistää silmät kiinni joka kerta kun sä oot esteen lähelläkään! Mä en oo koskaan nähny ketään, joka on noin holtiton!” kailotin maneesin keskeltä hätäännyksissäni ratsun jalkojen puolesta. Se siitä nätisti sanomisesta.

    Tämä tyttö ei kuitenkaan alkanut itkeä. Hän nauroi. Alex nojasii taaksepäin nauraakseen vapautuneesti, vaikka paahtoi Tetriksellä täyttä laukkaa. Peitin silmäni, kun suuren hevosen pitkät askeleet lähestyivät laitaa, mutta vasta kun kurkistin sormieni lomasta miten kävi, huomasin laskeutuneeni kyykkyyn samalla kuin itseäni ja sisäelimiäni suojaten.

    ”Se oli vaan alkulämmittelyä”, Alex virnisti ja laukkasi epämiellyttävän läheltä minua.
    ”Eikä ollu! Jos sä lämmittelet vielä, sä meet ravia tuolla noin! Äläkä ENÄÄ IKINÄ RATSASTA NOIN LÄHELTÄ MUA TAI MÄ KAMPPAAN SEN HEVOSEN KUULEKSÄ?”
    ”No nyt alkaa kuulostaa kotoisalta! Ah, ihan niin kuin mä olisin palannu taas Suden Olavin kentälle kartuttamaan sun viikkorahojas…”
    ”HIDASTA RAVIIN VÄLITTÖMÄSTI TAI MÄ JÄTÄN SUT YKSIN TÄNNE!”
    ”Just noin, just toi nuotti sulla oli sillonkin sun sointuvassa huudossa!”

    Alex oli varsinainen pahanilmanlintu. Teki mieli käydä tuuppaamassa hänet kumoon Tetriksineen, mutta lähdin kuitenkin ihan vain marssimaan kohti maneesin ovea. Pitäkööt tunkkinsa.

    ”Hei. Älä mee.”
    En haistatellut vastaukseksi. Melkein haistattelin kyllä.
    ”Mä lupaan olla kunnolla. Älä oikeesti mee.”

    Noh. Toisaalta. Tetris oli aivan hurjan hyvä hevonen. Alexkaan ei ollut tietääkseni mailman huonoin ratsastaja. Jos nyt vähäksi aikaa jäisi kokeilemaan, osaisiko ratsastaja nyt käyttäytyä… Käännyin kannoillani ja palasin maneesiin kilparatsukkoajatusten vetäessä minua niin kuin magneetti.

    ”Menet tohon päätyyn nyt ja pysyt siellä. Ravia. Ei kun kunnollista ravia eikä mitään possunravia! Sä oot nyt villinnyt sen tollaseksi, että se menee ihan etukenossa sulla. Lähdetään nyt ihan siitä, että itte istut siellä rennommin ja meet sitä pääty-ympyrää hetken aikaa että se saa rauhottua. Ja sitten — tai no mä en kerro sulle yhtään, mitä sitten, koska sitten sä ajattelet vaan sitä, että mitä sitten! Sun lonkat jäykistyy, mä näen!”
    ”No vitullako vihellät kun huuli on halki?” Alex huusi takaisin, mutta melko säyseästi. ”Tää hevonen on neljä metriä leveä ja mä oon aika pieni! Alkaa särkeä tästä heti kun menee vähä kauemmin ravia.”
    ”Se on sun henkilökohtainen ongelma! Mitäs et käy siellä kuntosalilla?”
    ”Enkä aio käydä! Minä en minkään salimakejen kanssa rupea–”
    ”Etkä rupee nyt tappeleen siellä! Naama kiinni ja kintut rennoiksi.”
    ”Puhutsä kaikille sun valmennettaville noin?”
    ”En! Vaan sulle. Ja sä et oo mun valmennettava. Vai maksatsä muka mulle?”

    Kun Tetris saatiin rentoutumaan pelkän ravin voimalla, aloitettiin ihan oikeat hyppyharjoitukset. Kun Alex keskittyi, ratsukosta näki heti, että kyllä he tulosta aikaan saisivat, jos olisivat edes suurimman osan ajasta vakavissaan, ja jos hommaisivat jonkun kunnon valmentajan, joka ymmärtäisi hyppäämisestä enemmän. Tetris oli varma ja tasainen menijä, ja Alex yllättävää kyllä lehmänhermoinen, kun aina sama sarja epäonnistui.

    ”Siihen ei vaan mahdu kahta askelta”, Alex hyrisi ilman raivoa ja vihaa, kun aina vain meni pieleen.
    ”Mahtuu mahtuu. Siihen menis kolme Kissin askelta.”
    ”Kissi on pieni.”
    ”Niin säkin oot. Keskimäärin te ootte siis sopivan kokoinen ratsukko Tetriksen kanssa. Hidasta nyt vielä, ratsasta se toka hyppy ihan loppuun asti ja sitten ihan kaikessa rauhassa sinne viimeselle.”
    ”Joo…”

    Sillä kertaa hrjoitusta ei pystytty lopettamaan onnistumiseen. Tetris oli jäykkä, eikä Alex uskonut voivansa onnistua. Se on huono yhdistelmä. Jotta hevonen ei kokisi oloaan huonoksi ja jotta Alex saisi vielä onnistua, komensin ratsukon hyppäämään vielä viimeiseksi kivaa pikku pystyä, jolla he olivat aluksi hulluutelleet. Kun Alexin silmät alkoivat kiilua, painotin, että nyt tehdään hallittuja hyppyjä, taikka tämä oli viimeinen kerta, kun edes vilkaisen Alexin suuntaan hänen ratsastaessaan. Ikinä enää. Se rauhoitti tilanteen.

    ”Mä sanoisin, että seuraavaks me ruvetaan ihan vaan jumppaamaan sekä sua että Tetristä. Turha sitä on hyppyyttää vaan ihan hulluna, kun sekä sen että sun ongelmat–” yritin tiivistää, kun kävelimme tallin suuntaan.
    ”Ai että tässä on vielä sellanen kun seuraavaks?” Alex nauroi.
    ”Sä olit ihan asiallisesti. Siis lopuksi”, myönsin.
    ”Mitä jos mä en halua sua enää soosaamaan?” hän sanoi hyvin vakavana.

    No niin — sitä en tullut kyllä ajatelleeksikaan — hyvä nyt taas, Oskari! Aika omahyväistä touhua. Olisihan minulla se omakin hevonen, jonka kanssa hinkata loputtomasti. Ja jos vaikka käyttäisi aikansa työnhakuun, eikä —

    ”Hei. Se oli vitsi. Okei, se oli paska vitsi. Älä ny –”
    ”Joojoo”, puuskahdin ihan niin kuin olisin tajunnut, että se oli vitsi. ”Katotaan nyt kerkeenksmä enää olla sun lastenvahtina.”
    ”Ooooskariiii”, Alex virnisti. ”Älä nyt oo tuan värinen!”

    • #9245 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Liian rohkea ja liikaa vauhtia. Luulin jo omahyväisesti, että alussa puhuttiin Veerasta. :Dd Onneksi ei sentään. Alexilla on kyllä hyvä heppa. Vähän liiankin hyvä. Toisaalta hyvällä hevosella, tuurilla ja rohkeudella voi estepuolella päästä vähän puoliksi vahingossakin sijoille, toisin kuin koulussa. Tai ainakin mä nuorena pärjäsin estekisoissa hyvän lainahevosen kanssa melkein vaan roikkumalla kyydissä, kun en vielä osannut pelätä mitään. Tosin silloin teininä ei hypätty sataaneljääkymppiä, vaan tyyliin yheksääkymppiä… 😀 Vaikka Alexin ratsastustyyli on Oskarin mielestä katastrofaalinen, niin on tuossa hyvää ainakin se, ettei Alex tosiaankaan tajua pelätä. Kunhan nyt vain pysyisi Tetris ehjänä sen käytössä. 😀 Ehkä ihan hyvä, ettei se ole mikään pieni ja hintelä hevonen.

      Mutta joo, hyvää soosaamista on aina kiva lukea. Ja tosta mainitsemastasi hiomattomuudesta vielä sen verran, että minusta soosaustarinoita ei kannatakaan hioa ja editoida liikaa, jotta ei tule karsittua autenttisimpia aivopieruja pois. Nehän on just parhaita!

    • #9249 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Hiomaton tai ei ja timantti tai ei, mutta minä tykkäsin tästä ihan hillittömästi. Alexin valmennus kaivaa Oskarista esiin taas persoonan, jota ei oikein osaa kuvitellakaan. Sellainen Oskari joka huutaa, haukkuu ja uhkaa lähteä eikä ole sellainen solmuunväännettävä raasu niinkuin yleensä tai ainakin tosi usein. Sillähän on oikeasti selkäranka ja näkemystä ja oikeasti pokkaa vaatia Alexilta kunnollista suorittamista. Tätä Oskaria ei turhan usein näe.
      Alexiin minulla on tutustuminen vielä menossa ja toistaiseksi tuntuu siltä, että tuo soosaaminen on kyllä ihan alexia, sitä Alexia jonka minä tiedän. Mutta että löytyyhän siitä tarpeeksi komennettaessa ihan oikea ratsastajakin, niin se oli vähän yllätys.

      Niin tai näin, tämä oli kyllä tosi ilahduttava teksti. Myös hauska, täynnä kaikenmoisia hienoja onelinereita, jotka toimii. ”MÄ KAMPPAAN SEN HEVOSEN KUULEKSÄ?” ”En! Vaan sulle. Ja sä et oo mun valmennettava. Vai maksatsä muka mulle?”

    • #9257 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ai vitsit että tää on mainio pätkä. Jotenki myös tosi ilahduttavaa, ja virkistävää, nähdä Oskarista tällänenki puoli. Huutaa, uhkailee ja solvaa värikkäästi kuin Eira konsanaan.
      Ja yhdyn Sonjaan ja nostan esille etenki ”MÄ KAMPPAAN SEN HEVOSEN KUULEKSÄ?” heiton, mille taisin höröttää ihan ääneenki täälä itekseni.

Vastaa aiheeseen: Tetris
Tietosi: