Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Content, Konna
Suomalainen puoliverinen, ori
HeA, Re: 140cmOm. Hannah Nyman
-
5. elokuuta 2021 – Muutto
Hymyilin katsellessani orilaitumella käyskentelevää hevostani. Konna on kaikkea sitä mitä hevoseltani toivoin – ja vähän enemmänkin. Vaikka se on nuori, niin silti siitä odotetaan hyvää kilparatsua esteille. Nuoreksi hevoseksi Konnalla on yllättävän hyvä tasapaino ja se on höyhenenkevyt kädelle. Se on juuri sopivasti herkkä ja kuuliainen, joten se on erittäin miellyttävä ratsastaa. Esteillä se hyppää hyvällä tekniikalla ja on tarkka jaloistaan. Ja mitä parasta, Konna ei ole ehkä edes tajunnut olevansa ori – niin ruunamaisen lupsukka kun se voikin olla.
Mä en tiennyt vielä, että minne veisin Konnan laidunkauden jälkeen. Se oli ollut koko kesän laitumella muiden orien kanssa ja saanut kasvattaa mahaansa. Ja mahaa, no sitähän siltä nyt sitten löytyi muidenkin edestä. Ahmatti kun on. Ja jos jotain olin oppinut Konnasta meidän lyhyen alkutaipaleen aikana, niin ainakin sen, että se oli mahdottoman perso ruualle. Ja koska se piti ruuasta niin paljon, niin se kyllä piti huolen myös siitä, ettei kukaa muu tule sen apajille. Tästä kasvattaja olikin varoitellut ja karvaasti olin sen oppinut, kun Konna meinasi viedä puolet kämmenestä antaessani sille aamuruokaa. Vahingossa tietysti. Päivystyskeikkahan siitä tuli – mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaikesta huolimatta mä pidin hevosesta todella paljon. Se on älykäs, rohkea ja ihan mahdottoman kiltti myös vaikka ruokaa antaessa se tuppaakin huiskimaan ärhäkkäästi hännällään ja mulkoilemaan korvat luimussa. Odotin innolla jo tulevaa, kun pääsisin treenaamaan ja kilpailemaan Konnan kanssa ja tietysti tutustumaan siihen paremmin.
Muuttopäivä tuli yllättäen ja jo heti seuraavana päivänä puhelinsoitosta olin lastaamassa Konnaa traileriin. Eilinen lämmin sää oli kääntynyt päälaelleen; nyt kylmä tuulenvire kiemurteli puiden oksistossa ja sade piiskasi armotta vasten kasvoja. Kesä alkoi olla ohitse ja ilmassa saattoi haistaa jo tulevan syksyn.
”Helvetti!” mutisin ärtyneenä taluttaessani Konnan traileriin. Sade sen kun vain yltyi yltymistään ja rummutti trailerin kattoa rytmikkäästi. Meteli oli korvia huumaavaa. ”Olis varmaan pitäny oottaa tää kuurosade ohi”, huudahin Heidille, joka nyökytteli päätään lippiksensä alta irvistellen. Nainen oli tullut auttamaan mua Konnan muutossa. Hän oli selvästi innoissaan siitä, että olin ratsastusonnettomuuden jälkeen päättänyt jatkaa harrastustani ja ostanut itselleni uuden hevosen. Mua kyllä harmitti suunnattomasti Sylvasta luopuminen. Tamma oli ollut mulle niin tärkeä, mutta ei siitä olisi tullut enää koskaan kilpahevosta. Onnettomuuden jälkeen olin saanut uuden vivahteen elämääni kaikilta osin ja myös parisuhteeni oli kariutunut, mikä ei haitannut mua ollenkaan. Mies oli oikea riippakivi ja olin huomannut että pärjäsin paremmin, kun sain elää omaa, itsenäistä ja hevosen täytteistä elämääni. Ja siksi mä myös muutin Seinäjoelle. Mä olin kerrankin vapaa tekemään mitä vain.
Vilkaisin vielä viimeisen kerran ruunikkoa hevostani, ennen kuin pujahdin ulos trailerista.
Hitto se on makee.”Hopiavuoren hevostalli sijaitsee tästä näköjään reilun tunnin matkan päästä”, Heidi tokaisi tihrustaessaan puhelimen näytössä olevaa navigaattoria, kun istahdin auton pelkääjän paikalle.
”Okei”
Sade oli ehtinyt onneksi laantua kaartaessamme Hopiavuoren hevostallin pihaan ja aurinko pilkisteli tumman pilviverhon takaa, saaden maassa olevan ruohon kimmeltämään kauniisti. Tallipihalla ei juurikaan näkynyt ristin sielua – johtui varmaan arkiviikosta ja siitä, että kaikki olivat töissä. Hetken päästä pihalle kuitenkin ilmestyi mieshahmo. Se oli varmaan Eetu Hopiavuori.
”Moro!” tervehdin iloisesti noustessani ulos autosta. ”Mä oon Hannah ja tuomassa Heidin kanssa Konnaa tänne hevostallille”, selitin kätellessäni vaaleaverikköä miestä.
”Terve, terve! Viedäänhän toi Konna ensiks vaikka talliin ja katsellaas siitä sitten vaikka etiäpäin”, Eetu ehdotti ja vilkaisi valkoista hevostraileria.
Mä nyökkäsin.
Olin aivan varma, että me oltiin tultu Konnan kanssa juuri meille oikeaan paikkaan.
-
Tämä on hyvä ensitarina! Saat esiteltyä samassa tekstissä Konnan luonteen ja olemuksen, sekä Hannahin viimeiset isoimmat tapahtumat niin hevos- kuin siviilihistoriassa. Meillä on heti selkeä mutta vielä riittävän yksinkertainen kuva siitä, millaisissa tunnelmissa uusi hahmo hevosineen saapuu mukaan leikkiin.
Kaikkea ei kuitenkaan saa mahdutettua samaan tekstiin (eikä pidä saati kannata). Arvoitukseksi jää vielä Hannahin käytös muiden kanssa. Hannahin luonteen suuret linjaukset voidaan silti päätellä jo tämän tarinan perusteella siitä, miten positiivisesti Hannah suhtautuu suuriin muutoksiin, ja miten hän näkee hopeareunuksen jopa seurustelusuhteen kariutumisessa. Hän myös uskaltaa aloittaa ratsastuksen uudelleen onnettomuuden jälkeen, eikä pahemmin jännitä uudelle tallille siirtymistä. Hän kiroaa sadetta hieman, mutta se ei silti näy suuremmin harmautena hänen ajatuksissaan.
Tämän tekstin vahvuuksia ovat kuvailu ja kielikuvat. Vaikka sää on kamala, sen kuvaus on lähes romanttista personifikaatioineen ja vertauksineen. Tuulen voi ihan tuntea.
Toivottavasti Hopiavuori on Hannahille sopiva ympäristö ja inspiroiva kirjoituspaikka! On ihanaa saada uusia harrastajia mukaan, vaikka työkiireet haittaavat hieman harrastamista ja säädyllisen ajan kuluessa tarinoiden kommentoimista… 😀
-
