Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Lyhkäinen pikkupäivitys tähän väliin. Pidempää tarinaa tulossa 🙂
12.3.
Kello lähenee puolta kymmentä. Kevätaurinko lämmittää ihanasti kasvoja. Hymähdän tyytyväisenä ja vaihdan kevennystä. Rubi ravaa hyvässä tahdissa ja vastaa asetusten vaihtoihin nätisti.
On maaliskuu, ja tänään mulla on ensimmäinen päivä tänä vuonna ilman mitään kiirettä. Kaveri kävi huoltamassa pihattotammat aamulla ja kengityksiä ei ole nyt kolmeen päivään. Sain tulla heti aamusta suoraan Rubin luo tekemään viimeisiä silauksia ennen meidän ekan yhteisen kisakauden alkua. Nykyään mä jopa hymyilen, paljon. Kevät toi tietynlaisen helpotuksen mukanaan. Masennus ei tänään paina päätä alas. Voin sanoa olevani hetkellisesti onnellinen.
Ainoa, mikä harmittaa hieman, on se etten oo vieläkään tutustunut kunnolla Hopiavuoren ihmisiin. Oon ollut niin maassa, pessimistinen ja ahdistunut ettei ole kyennyt oikein mihinkään muuhun kuin pakollisiin juttuihin – ja niihin ei mun tapauksessa kuulu sosialisointi. Oon alkanut kuitenkin kaipaamaan ystäviä. Sellasia, jotka hevostelee myös. Juuri nyt tallilla on melko hiljaista vielä. Mietin josko keittäisin kahvit ja jos tuurilla sitä juodessani joku ilmestyisi paikalle. Jää nähtäväksi. -
Mitenkähän hokasin tänkin vasta nyt.. anyway. Eli päivitetty tänään.
Juuri nyt…
– Jumin joulu meni päin puita nistiäidin sössiessä taas, pinna on vieläkin kireellä.
– Keskittyminen Rubin eteenpäinviemiseen on totaalisesti kadoksissa, joten orin kanssa ylläpidetään nyt vaan peruskuntoa.
– Muutaman kuukauden takainen ero painaa edelleen mieltä. -
Mietin että Rubi sopis varmaan nätisti tohon kasikarsinaan? 🙂 Ja tosiaan voi tarhata ruunien tai vanhemman orin kanssa yhdessä tai yksin.
-
16.10.
Kello näyttää 9:51 kurvatessani Hopiavuoren pihaan. Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta ja tuuli puhaltaa kylmästi saaden sormenpääni palelemaan. Tallilla ei tunnu olevan paljoa muita. Askellan reippaasti sisälle ja tarkistan samalla että otin paksummat ratsastushanskani mukaan.
Tällä kertaa olo on jo rennompi. Tiedän missä mitäkin on, olen päässyt mun ja Hannahin nolosta kohtaamisesta yli ja Rubi on valmis ensimmäiseen maastolenkkiinsä. Täytyy sanoa että Rubi yllätti mut sillä kuinka nopeasti se sulautui uuteen ympäristöön.“Moi!” kuuluu pirteä tervehdys takaani. Käännyn katsomaan, tällä kertaa en säikähtänyt. Wau, edistystä, eikö?
“Hei”, hymähdän ja pysähdyn.
“Tänne tuli uusi hevonen jonkin aikaa sitten, varmaan sun?” nainen kysäisee ja laittaa kädet takintaskuihin. Kasvot ja tummat nappisilmät huokuvat ystävällisyyttä, mutta myös tietynlaista terävyyttä.
“Joo, mä omistan Rubin. Tosiaan, oon Jumi”, nyökkään ja mietin hetken. “Mikä sun nimi on?”
“Nelly, kiva tavata ja tervetuloa”, Nellyn suupielet kohoavat leveään hymyyn paljastaen valkoisen hammasrivin. Olisipa mullakin tuollainen hymy, mun hampaat on aivan vinossa ja nakeltu sinnetänne.
“Kiitos”, hymyilen nyt rennommin takaisin ja nojaudun enemmän vasemman jalan varaan. “Sä muuten varmaan tierät paremmin kun mä. Kuinka pitkä on lyhyin ratsastettava maastolenkki täs?”
Nelly kohottaa kulmiaan hieman ja tuumailee hetken. Odotan kärsivällisesti.
“Tolla ilmotustaululla on aluekartta, mennääs kattomaan siitä”, hän vastaa. Seuraan Nellyn perässä ilmoitustaululle ja kuuntelen tarkkaan.Puoli tuntia myöhemmin mä ja Rubi ollaan valmiita lähtöön. Ori pörisee seuraten ympäristöään korvat tiukasti pystyssä. Olisin ehkä voinut turvautua pumpulipalloihin kun nyt on näin tuulinen sääkin, mutta noh, on sitä aiemminkin pysytty selässä. Istun alas satulaan, teen viimeiset säädöt satulavyölle ja niin me ollaan valmiita matkaan. Huomioin heti Rupsukalla olevan jousituksen kunnossa, sillä käyntiaskel ei ole rentoa vaan turhankin rivakkaa.
“Noh noh, ei kiirehritä”, mumisen ja koitan avustaa hevosta pään alas laskemisessa, jotta saisin sen rentoutumaan. Pitää nyt kuitenkin olla varuillaan, täysin uusi ympäristö ja nuori hevonen.Ollessamme suunnilleen puolessa välissä Rubi on vertynyt hienosti ja matkaamme polkua pitkin letkeässä ravissa. Kuten toisaalta olisin voinut arvatakin, säikkymisiä ei ole tapahtunut, pieniä mielenosoituksia kylläkin. Energiaa olisi, mutta ollaan vasta palaamassa meidän treenisuunnitelmaan ja Rubi on kehittänyt lihastaan aika hitaasti. Mun täytyy mennä ruokinta kyllä uudestaan läpi, veikkaan mokanneeni sen suhteen. Tai sitten Rubi nyt vaan on tämmöinen, kuitenkin isoksi kasvava ja vasta kolmevuotias.
Sanon aina vihaavani syksyä, mutta nyt nautin säästä täysin rinnoin. Auringonpaiste siivilöityy kauniisti puitten läpi ja ruskan värit ovat parhaimmillaan, tosin enää hetken. Pian on mustaa ja synkkää ja mutaista. Ajatukseni keskeytyy Rubin siirtyessä yhtäkkiä laukalle.
“Oi!” otan ohjista kunnon otteen ja istun satulaan kiinni, pidättäen. Rubi viskoo päätään vastalauseeksi. Teen uudet puolipidätteet ja pyydän taivutusta vasemmalle hidastamisen sijaan. Rubi tekee pienen pompun ja sen jälkeen siirtää keskittymisensä takaisin muhun. Puuskahdan hyväntuulisesti. “Hienosti”, taputan hellästi orin kaulaa ja pyydän siirtymistä käyntiin.
“Annan sulle tän kerran anteeks, mutta parin vuoren päästä ratsastajan kaa ei lähetä kiitämää ku päätön kana”, Rubi pyöräyttää korviaan taaksepäin ikään kuin kertoakseen ymmärtäneensä sanomani ja jatkaa matkaa ilman uusia kommelluksia.
Pian huomaan pienen metsäniityn avautuvan polun oikealle puolelle. Se näyttää aika kolutulta, lähempää katsoessani huomaan paljon kavionjälkiä. Päätän vaihtaa kurssia ja mennä tutkimaan tarkemmin. Rubi korottaa päänsä korkeuksiin heti ja kiskaisee kirpakkaa ilmaa keuhkoihinsa innokkaasti. Tiedän tasan mitä se ajattelee.
“Orotas ny, pitää tsekata kuopat”, juttelen sille ja pidän ohjastuntuman samana. Jos nyt kiristän tuntumaa niin se on heti viesti Rubille että pian mennään kovaa.
Vartin jälkeen niitty on kierrelty, Rubi on katsellut paikkoja tarpeeksi ja mä en ole löytänyt yhtään kuoppaa tai muutakaan vaarallista. Pyydän Rubilta ravia ja ori ponkaisee lennokkaasti vauhtiin. Virhe, nyt se tietää että kun käännytään niityn päässä ympäri niin saa mennä kaasu pohjassa. En silti pysty olla virnistämättä. Rakastan impulsiivisia kiitolaukkoja. Siirrän painopistettäni satulassa ja nousen kevyeen istuntaan. Rubi meinaa jo pompata laukkaan, mutta tällä kertaa vastaa heti pidätteeseen. Joojoo, pian pian. Käännyttyämme sujuvasti ravissa otan harjasta kiinni, löysään ohjasotteen antaen luvan mennä ja Rubi sinkoaa kuin tykinkuula vauhtiin. Tyytyväinen nauru karkaa suustani. Joudun siristämään silmiä sillä tuuli piiskaa niin ilkeästi päin naamaa. Kyllä tämän parempaa ei ole olemassakaan. -
Muutto Hopiavuoreen eli voiko maa nielaista mut-päivä
Tumppaan tupakan asvalttitien reunaan. En viitsinyt heti muuttopäivänä kysellä, onko Hopiavuoressa tupakkapaikkaa erikseen enkä halua poltella hevosten lähellä. Montaa autoa ei ohitse kerennyt mennä viiden minuutin aikana, se tuskin on normaalista poikkeavaa tällä seudulla.
Tungen kädet heijastavan työtakin taskuihin ja lähden lompsimaan takaisin tallia kohden. Kaikenmoiset lippulaput on menty läpi ja allekirjoitettu, Rubi vaikutti melko tyytyväiseltä joskin kummastuneelta karsinassaan ja mun vastuullani on enää hevoseni tavaroiden järjestäminen. Ohimennen on kulkenut monenlaista ihmistä tallissa ja ulkopuolella, fiilikseni Hopiavuoresta on yhtä hyvä kuin tutustumispäivänäkin. Täällä me varmasti saadaan Rubin ura kunnolla käyntiin. Ja tavallaan munkin, kun kerran kenttäratsastajaksi päätin lähteä. Hymähdän mielikuvalle musta ja punakasta ratsustani ylittämässä valtavia maastoesteitä. Vielä joskus, vielä joskus…Viikatessani Rubin loimia paikoilleen ajatukseni pyörivät lähinnä loppuviikon ohjelmassa. Auton katsastus, seuraavat kengitystä odottavat asiakkaat, sähkölaskunkin pitäisi tulla pian. Hyvä etten hyppää ilmaan niskakarvat pystyssä kun ovi aukeaa. Silmät suurina tuijotan huoneeseen ilmaantunutta henkilöä, tajuten aivan liian myöhään että kohteliaampaa olisi tervehtiä. Tunnelma muuttui rennosta hyvin noloksi nanosekunnissa.
“Hei”, ruskeahiuksinen nainen tervehtii ja siirtyy kiirenvilkkaa ilmeisimmin oman hevosensa loimien ääreen. Rentoutan hartiani ja nostan sadeloimen paikoilleen.
“Heipähei”, saan vihdoin jotain suustani ulos. No niin, ei kai mun muuta tarvitse sanoa. Loimet on paikoillaan. Äkkiä ulos. Esitän poistuvani ovesta rennosti, mutta oikeasti haluaisin hypätä kaivoon. Aina, aina uusissa paikoissa löydän tavan tehdä ensitapaamiset omituisiksi. Päätän mennä vilkaisemaan Rubin vointia.
Vielä lihasköyhä orinretales tuijottaa toisen puolen karsinaan ilmestynyttä hevosta kuin viimeistä päivää.
“Älä eres kuvittele”, naurahdan Rubille ja astun karsinaan nähdäkseni, onko Rubi syönyt heiniään kuinka hyvin. Nopeasti sen huomio on mussa. Päädyn rapsuttelemaan rukkariepuani pidemmäksikin aikaa. Liiankin pitkäksi, sillä pian se ruskeatukkainen pyyhältää ohitse ja sitten jumittaa käytävälle vaihtamaan kuulumisia jonkun toisen kanssa. Katsahdan Rubia silmiin. Saat luvan nyt pitää mut piilossa täällä. En halua törmätä siihen naiseen toista kertaa tänään. Tarvitsen aikaa itseni keräämiseen välillä. Keskustelun lomasta saan poimittua todennäköisesti naisen nimen, Hannah.Ikuisuudelta kestäneen piiloleikkini loputtua pääsen lähtemään. Kaikki on nyt paikoillaan ja voin jättää Rubin hyvin mielin Hopiavuoreen. Selkärankaani pitkin kulkee kylmät väreet heti istuessani ratin taakse. Jos yksikin asia ei mene niin kuin kuvittelin, mun aivot menee ylikierroksille ja sitten alkaa ahdistaa. Kuten nyt tuo todennäköisesti-Hannahin kohtaaminen. Perkele. Lyön volat kaakkoon poistuessani päätielle ja suuntaan omalle pikkutallilleni valmistelemaan iltaruuat.
-
Jumi Kåll
20-vuotias, nainen
omistaa RubinEsittely lyhykäisyydessään
Jumi on sukujuuriltaan eteläpohjalainen, syntyjäänkin seinäjokinen. Asustaa rivitaloyksiössä Seinäjoella, oma pieni pihattotalli löytyy aivan landelta. Työkseen Jumi tekee niin ratsu- kuin ravihevostenkin kengityksiä ja kyllä yrityksellä nykyään aika hyvin pyyhkii.
Pituudeltaan hän on 156 senttimetriä. Jumi on ollut jo nuorena urheilullista tyyppiä. Metsäpolkuja juoksi viisi vuotta kunnes kyllästyi. Nykyään kengityksen ohella käy salilla silloin kun kerkiää, eli ei kovin usein, mutta hieman tukemassa peruskunnon säilymistä.
Hiukset on värjätty hiljattain sinisiksi. Kulmalävistys vasemmassa kulmassa sekä 10mm venytykset ovat olleet olemassa jo kaksi vuotta. Tatuointeja ei toistaiseksi ole, suunnitteilla kyllä. Pukeutuu usein mustanpuhuviin käytännöllisiin vaatteisiin eikä meikkaa. Jumia ei suuremmin kiinnosta mätsäävät värit hevosen kanssa, vaan kulkee kaikessa käytäntö edellä – toimiiko se kuten sen pitää? Sitten se on hyvä.
Ulos (juomaan) mennessä kaapista vasta löytyy ne minihameet ja jäätävän kokoiset korkkarit. Silloin naamaankin hän laittaa mustaa tai muuta tummaa huulipunaa ja vesivärirajaukset.Luonteeltaan Jumi on hyvin itsenäinen, omatoiminen ja rento. Tiimityötaidot ovat hieman hukassa, erityisesti jos Jumi ei saa toimia johtavana osapuolena ja päättää asioista. Antaa kyllä periksi lopulta, mutta tämä on piirre minkä monet kokevat Jumissa hyvin epämiellyttävänä. Rentous onneksi tasapainottaa sitä hieman, muuten oltaisiin pulassa.
Jumia voisi myös sanoa haaveilijaksi. On paljon ajatuksissaan ja kuuntelee musiikkia suurimman osan päivästä. Mistä tuli mieleen, Jumi aikoinaan osasi soittaa bassoa, mutta ei ole koskenut mihinkään soittimeen pitkään aikaan.
Jumi on pitkän linjan hevosihminen. Pyörinyt jo lapsena päivät pitkät räkäisellä ravitallilla jossa hevostenhoito oli vähän niin ja näin. Vanhemmiten löytänyt parempiin paikkoihin ja päässyt kehittymään ratsastajana, kilpailemaankin. Tasoksi voi sanoa heA ja hypätty on 130cm esteitä ihan kisatasolla. Opiskellessaan hevosalaa sai paljon arvokasta kokemusta ravihevosten treenaamisesta ja hoidosta. Aiempi työpaikkakin oli sitten ammattivalmentajan talli jossa Jumilla oli se 6 passihevosta.Muu
– Horoskooppi härkä
– Persoonallisuustyyppi ENTJ
– Omistaa kaksi muuta hevosta, Zalia ja Amber
– Jumin soittolista
– Ei pidä pinaatista missään muodossa. Eikä varsinkaan juustosta
– Ei missään väleissä äitinsä kanssa
– Rakastaa ulkomaanmatkoja
– Lonkerot on Jumin pahin vihollinen ja onnistuu silti jotenkin saamaan sitä elimistöönsä viikonloppuisin
– Pitää miehistä ja naisista kummistakin romanttisessa mielessä, tosin kokee naiset nyt eksänsä jälkeen uhkaaviksi ”manipuloijiksi”.. Still processing, I guess -
Noni tää kyllä vei nyt mut aivan mennessään. Kuva ihan mahtava visuaalinen lisäys ja toi runo kertoo niin ihanasti ja herkästi asiasta joka painaa Aamun mieltä. Syventää hahmoa huomattavasti. Lisää tällästä!
-
Voi Morttia! Realistista pohdintaa ja Sonjan mieliala välittyi selkeästi.
