Tämä aihe sisältää 5 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Hopiavuoren hevostallin maneesissa järjestetään 27.11.2019 trail-aiheiset tuotoskilpailut, jotka on suunnattu ensisijaisesti enkkuratsuille. Kilpailut ovat kuitenkin avoinna kaikille sellaisille ratsukoille, jotka ovat sijoittuneet lännenratsastuskilpailuissa alle viisi kertaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 26.11.2019. Tapahtuma on osa Lännenratsastuksen Teemaviikkoa.
Kilpailujen tulokset ratkaistaan tuotosten perusteella.
Tuomari on Nelly Jokikannas, mutta kuka tahansa saa halutessaan kommentoida tuotoksia positiivisessa hengessä. Kaikki osallistujat saavat kunniamerkin ja sijoittuneet lisäksi ruusukkeet. Hopiavuoren ruusukkeet on suunnitellut ja toteuttanut Jesse.Kilpailut tuomaroi Oresama, sillä Nellyn kirjoittaja estyi tehtävästään. Tarinallisesti tuomari on yhä Nelly Jokikannas.
Rajoitukset:
– yksi osallistuja saa tuoda rajattomasti hevosia
– yksi hevonen saa osallistua vain kerran
– tuotos voi olla mikä tahansa, mutta sen täytyy olla itse tehty ja luvallinen: kaikki tarinasta piirroksiin ja kuvanmuokkaukseen käy
– tuotoksen tulee liittyä jollain tavalla kilpailuunOsallistumisohjeet:
– osallistu vastaamalla tähän viestiketjuun
– osallistumisesta tulee käydä ilmi ratsastaja, hevonen ja tuotosLuokkia on vain yksi, Western trail. Rata käy ilmi oheisesta Nelly Jokikannaksen ratapiirroksesta.
Alussa on korotettu maapuomi, korotettu puusilta ja tavallinen maapuomi.
Seuraavaksi ratsukko siirtyy kartioista tehdylle pujotteluradalle.
Pujotteluradan jälkeen ratsukko kulkee kahden puomin välistä rapukävelyä: hevosen tulee siis liikkua sivuttain.
Seuraavaksi kuljetaan kahden tynnyrin välistä tehden voltti toisen ympärillä.
Ratapiirroksen alareunassa näkyvät kolme maapuomia.
Maapuomien ylittämisen jälkeen ratsukko astuu puomein rajattuun, hevosen säkäkorkeuden mukaan laskettuun tilaan, jossa tulee suorittaa 360-asteinen käännös astumatta ulos rajatusta tilasta.
Viimeisenä on korotettu maapuomi.Radan saa suorittaa haluamassaan askellajissa aikarajan (7 minuuttia) sisällä.
Arvostelukriteereinä ovat esteiden suorittaminen puhtaasti sekä ratsukon yhteistyö.
(Todellisuudessa sijoitukset päätetään tarinoin, eikä ratsukolle tarinaan kirjoitetut virheet vaikuta sijoitukseen.)Tulokset
1. Sonja ja Salieri
2. Outi ja Jussi
3. Oona ja Kyösti
4. Oona ja Likka
Kaikille osallistujille myönnetään kunniamerkin lisäksi ruusuke. Kiitos ihanista tarinoista! -
Ensimmäiset kilpailut
Outi – JussiEnpä olisi arvannut vielä pari viikkoa sitten, että minun ja Jussin ensimmäinen kilpailustartti tapahtuisi lännenratsastuskilpailuissa. Ei minua varsinaisesti jännittänyt, sillä en osannut asennoitua näihin kuitenkaan, kuten ihan oikeisiin kilpailuihin. Olihan paikkana Hopiavuoren tuttu ja turvallinen maneesi ja katsomonkin oli vallannut lähinnä tallin oma väki. Viimeaikoina Eetu oli treenannut Jussin kanssa harvinaisen tunnollisesti, joten olin ratsastanut orilla tavallista vähemmän. Nelly oli kuitenkin vakuuttanut, että pieni vaihtelu tekisi myös Jussille hyvää.
Heti alusta Jussi tuntui omalta, tutulta itseltään, kun se ylitti hieman teatraalisesti jalkojaan nostellen korotetun maapuomin. Sain muistuttaa muutamalla määrätietoisella pidätteellä Jussia siitä, ettei nyt oltu estekilpailuissa, vaan rata vaati ihan toisenlaista keskittymistä. Siinä vaiheessa olimme jo jotenkuten päätyneet sillan ja toisenkin maapuomin yli.
Seuraavaksi tuleva pujottelu oli Jussille helppoa. Kyllä orista huomasi, että kaikki jumppailu, jota sen kanssa oli tehty pitkin syksyä, oli tuottanut tulosta. Jussi ravasi rennosti, asettui helposti taivutuksen suuntaan ja venytti kylkeään läpi kaarteen. Olin etukäteen ajatellut myös pohkeenväistön – siis rapukävelyn – olevan helppo homma, mutta puomien välissä Jussi tuntui jännittyvän. Ristiaskeleet kyllä sujuivat, mutta samalla ori heilutteli päätään ylös alas hermostuneen oloisesti.
Oli virhearvio ajatella, että pieni eteenratsastus auttaisi oria taas rennommaksi. Pidempien raviaskelien sijasta Jussi nimittäin päätti ilmeisesti osoittaa kykynsä barrel racingin hengessä laukaten, vaikka tynnyreiden kierto ei ollut aivan yhtä sulavaa kuin mitä oli nähty aiemmin viikolla Kairovuon valmennuksessa. Yritin siirtää Jussia takaisin raviin, mutta se vastasi pidätteisiini lähinnä lyhentämällä laukkaa niin, että lopulta se tuntui pomppivan lähes paikallaan. Lyhyessä laukassa orin askeleet kuitenkin onnistuivat osumaan tynnyritehtävää seuranneiden maapuomien väliin.
360-asteen käännös tapahtui jossain ravin ja laukan sekaisessa askellajissa. Ei siitä tyylipisteitä herunut, mutta sillä hetkellä halusin vain suorittaa radan loppuun mahdollisimman nopeasti. Kun viimeinen korotettu puomi lähestyi, nousin suosiolla satulasta kevyeen istuntaan ja annoin Jussin hoitaa puomin omalla tyylillään ja muutaman pukin höystämänä. “Jiihaa!” kuulin jonkun huikkaavan katsomosta, kun käänsin kuumuneen Jussin ympyrälle radan jälkeen.
“Soon tainnu kyllästyä meirän koulureenehin. Hyppäämähän ois pitänyt päästä”, Eetu tokaisi suorituksen jälkeen vakavalla naamalla, mutten voinut olla huomaamatta kuinka hänen suupielensä hieman nyki. Ainakin jollakulla oli tänään ollut hauskaa.
-
Oona MacFarland – Hengenvaaran Usvahukka ’Likka’
Turha se enää on yrittää
Vitsit minua jännittää ihan hirveästi, koska enhän minä ollut treenannut lännenratsastusta iäisyyksiin ja kisat on jo huomenna! Ja minulla olisi hyvin ollut aikaa, koska olihan Hopiavuoren lännenratsastus-viikosta ja sen tapahtumista puhuttu jo kauan. Ja mehän ollaan Likan kanssa osallistuttu vain muutaman kerran lännenratsastuskisoihin ja tasan kerran pärjätty, seki oli horsemanship-luokka. Siinähän arvioidaan enemmänkin ratsastajan istuntaa, osaamista ja hevosen hallintaa eikä niinkään hevosta. Ja huominen trail-luokka on ihan eri juttu, siinä on joitain esteitä ja tynnyrinkiertoa tai jotain. Näin Tiitus minulle ainakin oli kertonut, kun oli nähnyt tuomarina toimivan Nellyn rakentaneen jotain harjoittelurataa. No, turha se nyt enää on alkaa treenata, vaikka olisihan tässä vielä pari tehokasta tuntia aikaa.
-
Oona MacFarland – Mörkövaaran Huntuhurmaaja ’Kyösti’
En minä suosi toista, mutta..
En minä ollut Kyöstin kanssa treenannut yhtään sen enempää trail-kilpailuun kuin Likallakaan, mutta jotenkin sen kanssa työskentely oli paljon helpompaa ja yksinkertaisesti luonnollisempaa. Ja oltiinhan me pärjätty yhdessä trail-luokassa entuudestaan, joten olin paljon luottavaisempi orin kanssa. Siksi kävinkin ensin testaamassa luokan Likan kanssa, ei ihan niin hyvällä menestyksellä, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet Kyöstin kanssa. Joo, joku ajattelee kuinka kohtelen hevosiani epäreilusti, mutta ajatelkoon.
Korotettu puomi meni ihan leikiten, koska Kyösti ei tajunnut sellaista siinä edes olevan. Puusiltaa se katseli hetken ihmeissään, mutta kopsutteli kiltisti senkin yli. Seuraavalla maapuomilla ori oli valmis ja loikkasi teatraalisesti sen yli, vaikka olisi voinut ihan hyvin mennä sen yli kävelemällä. Puomin jälkeen nostin ravin ja ohjasin orin pujotteluradan kartioiden ympäri, mikä meni lähes virheettä.
Pujottelun jälkeen hidastin käyntiin, koska seuraavalla esteellä en ollut ihan varma mitä tehdä. Ideana toki oli jonkunlainen pohkeenväistö, mutta yleensä se tehdään paljon pidemmällä matkalla ja laajemmin, kun nyt taas se oli vain pieni pätkä ja vieläpä piti pysyä puomien välissä. Hetken aikaa sain asetella Kyöstiä paikalleen ja saimme esteen suoritettua – no, jotenkin.
Tynnyrien kierto mentiin suosiolla myös käynnissä ja melkein unohdin kiertää toisen niistä uudelleen, mutta onneksi muistin sen ajoissa ja pääsin vielä fiksusti palaamaan tehtävälle. Seuraavaksi nostin laukan, jotta saataisiin kirittyä aikaa kiinni ja Kyösti malttoi mennä rauhallisesti kolme maapuomia ilman suurempia loikkia. Kolmanteen taisi jalka vähän kolahtaa, kun en ihan saanut orin askellusta asettumaan, mutta ehkäpä sitä ei tule paljon sakkoja.
Viimeisenä isompana tehtävänä oli rajattu alue, jossa hevonen piti saada tekemään käytännössä paikallaan täysi kierros. Onneksi pujottelussa ja tynnyrien kanssa tuli jo vähän kiertävää liikettä, mutta kyllä Kyösti silti vaikutti niin kovin kankealta tähän tehtävään. Sain sen silti pysymään alueella, mutta viimeisen maapuomin ylitettyämme olin aika varma, että meillä meni aikaraja hieman yli. No, sattuuhan sellaista paremmissakin piireissä!
-
Sonja Tähdistö – For Salieri
Tunnelmat ennen lähtöä ovat hyvin sekalaiset. Toisaalta olen innoissani, toisaalta kauhuissani. Toisaalta yritän takoa päähäni sitä seikkaa että nämä ovat hyvin pienet, sataprosenttisen epäviralliset ja aivan leikkimieliset kisat. Mutta ne silti ovat… kisat. Kotoa lähtiessäni tutisin kuin haavanlehti, mutta onneksi Salierin lämmittely sai minut jotenkin kuosiin, ehkä jopa rentoutumaan. Salieriin ainakin voisi luottaa.
Ratapiirroksen nähtyäni kuvittelen suorituksen mielessäni. Lähdemme radalle käynnissä, eka maapuomi on ihan helppo nakki, mutta silta ei välttämättä. Se on vähän tuntemattomampi juttu ja on parempi ylittää käynnissä. Sen jälkeen ravi, ehkä laukka. Pujottelun voisi tehdä laukassa mutten ole ihan varma saanko laukkaa vaihtumaan kaarroksien välissä. Pujottelun jälkeen käyntiin ja sulkutaivutus, se sujuu aina. Sitten taas laukannosto ja voltti tynnyrin ympäri, vaatisi laukanvaihtoa, mutta eiköhän se onnistu kun näissä kisoissa ei arvostella sitä vaihdon puhtautta ja että tapahtuuko se nyt juuri oikeassa kohdassa. Laukassa jatketaan puomien yli, täytyy kuitenkin pitää laukka aika lyhyenä.
Ennen puomikehää käyntiin ja kehän sisään. Siinä mahtunee tekemään takaosankäännöksen, ainakin noin ja noin. Mutta se tulee olemaan hankala, kun se käännöksen keskittäminen ei ole oikein minun vahvuuksiani. Ihan rauhassa vain, aikaraja on kuitenkin peräti 7 minuuttia, luulisi että jos kaikki menee edes lähelle suunnitelmien mukaan, sen ei pitäisi olla ongelma. Viimeinen maapuomi ja siinä se.
Ja sitten ei kun radalle! Kaikki itsevarmuus karisi kuin joulukuusi loppiaisena kun meidät kuulutettiin aloittamaan. Joku huikkasi sivulta onnentoivotukset, en ehtinyt katsoa, en vastata. Onnea tässä kyllä tarvittiinkin. Unohdin suunnitelmani ja ratsastin sisään ravissa, älkää vain kysykö mikä aivopieru se oli. Maapuomi ylittyi nätisti, mutta siltaa lähestyttäessä Salieri hidasti itsestään käyntiin. Kuten olin arvannut, Salieria vähän epäilytti mokoma. Yritin näyttää siltä että hidastus käyntiin olisi ollut minun ideani ja ihan tarkoituksella tehty. Muistutin Salieria pohkeella ja se kopisteli nätisti sillan yli. Eka voitto!
Seuraava maapuomi oli niin lähellä siltaa etten ehtinyt nostaa ravia, saati laukkaa ennen sitä, mutta ehtihän sitä. Nostin rauhallisen laukan ja ratsastin loivan kaarteen kohti kartioita niin että tulin ensimmäiseen kaarrokseen myötälaukassa. Kaarros oli tiukansorttinen, kyllä me siitä selvisimme mutta ei meikäläisen taidoilla tässä välissä laukkaa vaihdeta. Ei sitten, lasketaan menemään vastalaukassa. Se meni ihan kohtuullisesti, olisi vain ollut niin paljon nätimpi jos olisin vaihtanut laukat aina väleissä. Pujottelun jälkeen tein nopean periaatepäätöksen pysytellä ravissa loppurata, kun tiedossa oli kuitenkin lisää kaarroksia.
Jänistin myös sen verran että sulkutaivutuksen tein käynnissä. Pahuksen tarkkaa tuommoinen että pitää väistättää kahden puomin välissä. Se meni mitenkuten, ei osuttu mihinkään ja sivuttainkin mentiin, mutta vähän säheltämistä kuitenkin. Piti ottaa tosi hissukseen se kun ei meidän väistö niin suorana pysynyt kuin olin kuvitellut. Voi onneksi Salieri oli kuulolla ja hereillä ja ymmärsi varmaan hieman sekavat apuni. Pidän sitä silti keskikokoisena ihmeenä että siinä lopussa takajalka ei osunut puomiin.
Koska jopa ne periaatepäätökset on tehty rikottaviksi, nostin laukan kääntäessäni Salierin voltille tynnyrin ympäri. Se vain tuntui siinä kohdin hyvältä idealta, varsinkin kun voltin jälkeen jatketaan saman suunnan kaarrokseen puomien yli ja siitä ”kääntöpaikalle”. Ei tarvitse murehtia vaihtoja tai vastalaukkaa. Voltissa ei ollut mitään ihmeellistä eikä niissä maapuomeissakaan, vaikka ne olivatkin vähän turhan lähekkäin. Salieri pomppi vähän hassua pikkulaukkaa niiden ylitse, kuin kani, tuntui että se liikkui enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Tyylipisteitä ei kuitenkaan jaeta. Ei kun niitä juuri jaetaan, ratsukon yhteistyö ja mitä kaikkea. Voi pahus. No, ehkä tämä jänissimulaatio ei ihan järjettömästi pisteitä rokota, kuitenkin Salieri on hallinnassa koko ajan.
Se takaosankäännös sitten meni vähän miten sattuu. Tiedän kyllä miten se ratsastetaan mutta tosiasiassa en ole juurikaan ratsastanut sitä. En tiedä miksi, ihan kuin olisi unohtanut koko liikkeen olemassaolon vaikken kyllä ole. No, se ei sitten mennyt ihan niin putkeen kuin toivoisi. Pysyimme puomien sisällä, noin ja noin. Suoritus oli hidas ja kaikkea muuta kuin jouhea, mutta no, suoritus kuitenkin. Olin lähinnä helpottunut kun ratsastin Salierin pois puomikehästä. Viimeinen maapuomi tuntui sen jälkeen miltei ystävältä.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta sitten
Sonja T.. Syy: typot pois
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta sitten
-
1. Sonja ja Salieri
2. Outi ja Jussi
3. Oona ja Kyösti
4. Oona ja LikkaOuti ja Jussi
No sellässä pysyttiin ja tulipa kokeiltua, eikö niin? 😀 Ehkä Jussi on vain niin kilpailuhenkinen, että otti nämäkin oman väen kilpailut niin tosissaan, ettei oikein tiennyt miten yrittäisi parhaansa? Tai ehkä se luuli, että sen täytyy olla nyt rodeohevonen, kun se ei oikein taida ymmärtää lännenratsastuksen olemusta. 😀
Vaikka sitä oikeille ihmisille toivookin aina hyvää, virtuaalimaailmassa ei. Joskus on mielenkiintoisempaa ja realistisempaa lukea myös epäonnistumisista ja tällaisista puolionnistumisista! On musta uskottavaa, että kun kyseessä on Outin ja Jussin ekat kisat, ja vieläpä tällaiset, ne eivät mene ihan täysin putkeen vaikka kovasti he ovatkin kouluratsastusta harjoitelleet ja osaisivat tehtävät varmasti.
Arvostan siis tässä suorituksessa realistisuutta, radan kuvailua ja pientä viittausta länkkäriviikon aiempiin tapahtumiin. 😀 Se on niin kuin karkki tekstin keskellä.Oona ja Likka
Tässä tarinassa tykkään eniten siitä, miten Oonan persoonallisuus tulee esiin, vaikka hän ei pääse edes käymään dialogia! Oona on sellainen, että ajattelee ja tekee samassa virkkeessä useampaa asiaa ja kertoo rupattelevaan tyyliin. Hän saattaisi hyvinkin jännittää kisoja ja jopa hetkellisesti huolestua, kun ei tullut harjoiteltua. Se kuitenkin väistyy nopeasti, kun pian hänen luontainen positiivisuutensa pyrkii ja pääsee taas esiin!
Vaikka olen hahmokeskeinen kirjoittaja ja lukija, tässä olisin kaivannut vielä pientä kytkyä Likkaan.Oona ja Kyösti
Joo eihän kenelläkään ole lemppareita. 🙂 Ei ainakaan julkisesti. Huomaavatkohan lemmikit, että aika usein joku laumasta on ylitse muiden?
Oona ja Kyösti tekivät kyllä kaikin puolin sujuvan suorituksen, eikä ihme, sillä ovathan he paljon yhdessä kokeneet ja luottavat toisiinsa. Tarina itsessään luo mulle tosi nostalgisen olon! Tässä kilpailussa ei ollut varsinaista tehtävänantoa, ja vaikka nykyään kisoissa onkin, ennen tehtävänannottomuus oli normi eikä poikkeus. Tämä tarina tuntuu kuin paluulta wanhoihin hyviin aikoihin, kun virtuaalihevostelu oli vielä tarinapainotteista hoitoheppatoimintaa ja parasta ikinä… …hetkinen, tämä tarina saattaa olla kilpailuiden hopiavuorisemmasta päästä!Sonja ja Salieri
Sonjalle kisat ovat iso asia! Olet pohjustanut tätä tietoa jatkuvasti niin huolellisesti, että lukija tietenkin jo odotti Sonjan jännitystä. Samoin olet pohjustanut hänen järjestelmällisyyttään ja suunnitelmallisuuttaan, joten tottahan hän menee radalle kera tarkan sottasuunnitelman… …vaikka eipä elämä aina menekään suunnitelmien mukaan, hevosesta puhumattakaan!
Sonjan ja Salierin rata kuntuu läpeensä jännittävältä. Tämä tuotos onkin voittaja tunnelman ohella myös siksi, että ratsastajan persoona läpäisee tekstin kokonaisuudessaan. Salierinkin tekemiset ja liikkumiset jäävät onnistuneesti sivumpaan kuitenkaan kokonaan unohtumatta, sillä näin kovin jännittynyt ihminen keskittyy paljon itseensä. Silti rata on koko ajan läsnä ja ratsukko seuraa sitä.
Kyllä Salierin ja Sonjan pitäisi päästä nopeasti kuntoon virallisiakin kisoja varten jo ihan siksi, että pääsisit kirjoittelemaan tehtävänannoista.
Aiheeseen ‘Trail-tuotoskisat enkkuratsuille 27.11.2019’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.