Tämä aihe sisältää 19 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
29.3.2019 – Veronika on esimmäistä kertaa katsomassa Onnia Jilla oppaanaan. Mukaan saa tulla kaikki halukkaat 🙂
Naputtelin ehkä hieman hermostuksissa bemarini rattia. Olin pari minuuttia sitten kaartanut tallin parkkipaikalle, toivoin kovasti olevani oikeassa paikassa. Mietin hetken, mitä sitä taas oli tultu tehtyä.
Vedin kuitenkin syvään henkeä ja nousin ulos varoen, vaikka jäätä ei paljolti enää ollut. Jouduin käyttämään hieman voimaa oven kiinni saamiseen, vanha auto temppuili aina välillä. En astunut vielä etäämmäs autosta, mutta etsin katseellani pihapiiristä jotakin eloa. Sen hetkisen tietoni mukaan Jilla oli jo tallilla, mutta mitään ei kuulunut saatikka näkynyt.
-
Kuulin auton kaartavan pihaan juuri kun olin laittamassa viimeistä loimea paikoilleen hyllyyn. Olisikohan hän se Onnin vuokraaja Veronika. Astelin ulos ja huomasin nioren naisen seisoskelevan autonsa luona. Nostin tälle kättä. Menin naisen luo ja esittäydyin.
”Hei, mä olen Jilla. Sä oot varmaankin Veronika?” Kysyin hymyillen.
-
Silmiini osui punahiuksinen nainen, joka selvästikin oli nähnyt minut. Reippaasti nainen asteli luokseni ja esittäytyi, kuten arvelinkin hän oli Jilla. Sain hänestä hyvät vibat, uskoisin meidän tulevan toimeen keskenämme. Toivottavasti hänen hevosensa ei olisi kamala.
”Jep, olen kyllä. Voi sanoa ihan myös Nikaksi”, hymyilin pienesti ja ojensin naiselle käteni.
”Löysin ainakin perille, lähtökohta on siis hyvä”, naurahdin vielä perään ja kaduin heti outouttani. -
Nainen esittäytyi Nikaksi. Selvä eka askel otettu. Toivottavasti tästä alkaisi yhteinen taival Nikan ja Onnin välillä. Ohjasin naisen talliin joka oli muuten tyhjillään mutta aikalailla keskikohdalla tallia olevasta karsinasta alkoi kuulua elämisen merkkejä. Pysähdyimme oven kohdalla.
”Tässä on Onni. Kohta 3 vuotiaaksi kääntyvä FWB raakileeni. Onnista on tarkoitus kouluttaa kouluratsu mutta ollaan nyt otettu tavoitteeksi päästä viimeistään loppu kesästä maastoilemaan ilman taluttajaa”sanahdin hymyillen.
Onni tunki turpaansa lähemmäksi haistellakseen tulioita herkkujen toivossa.
”Jos sulla on jotain kysyttävää niin kysy toki rohkeasti” sanahdin ja ojensin porkkanan palan taskustani Onnille.-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
Jilla.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
”Mielikki hei, ei se oo sun.” Pinseri juoksi pihamaan poikki Flidalle tarkoitettu porkkana suussaan. Se ei edes pidä porkkanoista, mutta pakko oli ottaa kun muutkin saa. Se pysähtyi kuin seinään nähdessään talliin kävelevät hahmot, ja sen häntä ryhtyi viskaamaan vielä innokkaammin. Kaksikko katosi talliin, ja Mielikki perässä. Punaisista hiuksista oli helppo tunnistaa Jilla, mutta toista en tunnistanut. Määränpäämme näytti kuitenkin olevan sama, joten Mielikki mukanani astelin talliin.
Naiset olivat pysähtyneet Onnin karsinan eteen, sen hauskan värisen orin joka oli vielä aika nuori jos olin oikein ymmärtänyt. Niin, joo.. Olihan Jilla tainnut jostain vuokraajasta mainita.
”Tjena”, tervehdin naisia ystävällisesti hymyillen ohi kulkiessani, Mielikin syliini napaten ennenkuin koira kerkesi juoksemaan tekemään lähempää tuttavuutta. Porkkanakin oli tippunut matkan varrelle jonnekin. No, joku onnekas matkaaja saisi siitä välipalan itselleen. -
Jilla opasti minut pihan poikki hiljaiseen talliin. Tilat ainakin olivat siistit, sitä osasin arvostaa. Jillan pysähtyessä olin törmätä naiseen ja virnistin hassusti. Karsinasta kurkisteli uteliaan näköinen puoliverinen, jonka sanomattakin tunnistin Onniksi.
”Ainakin se on komea ja sosiaalisen oloinen”, pohdin ääneen ja tarjosin kättäni Onnille haisteltavaksi. Hevosen sieraimet värisivät ja se nuuskutteli kättäni varovasti.
”No terve poika, mitä mieltä oot miusta?” jutustelin hevoselle ja sen painaessa päätänsä lähemmäs siirsin käteni varoen rapsuttamaan hevosen korvantausta.Käännyin Jillan puoleen ja katseestani saattoi paistaa se, että mietin hurjan tarkasti tilannetta.
”Onko Onni liikkunut jo tänään, vai voitaisiinko me ottaa se vaikka irtona vähän esittelemään itseään?” yritin kysyä reippaasti, mutta nielaisin vähän lauseen lopun.Ennen kuin ehdin kuunnella Jillan vastausta talliin viihotti jokin pikkukoira ihminen perässään. Hymyilin meitä tervehtineelle miehelle tietämättä pitäisikö minun sanoa jotakin.
-
Olin juuri vastaamassa Nikalle kun Noa pyyhkäisi tervehtien talliin. Nyökkäsin tälle tervehdykseksi ja kokosin ajatukseni uudelleen.
”Toki voidaan ottaa”sanahdin ja kävin hakemassa orin riimun. ”Varpaita kannattaa varoa sillä se on vähän häslä vaikkai mitään pahaa tarkoitakkaan. Olen suurinpiirtein joka päivä käynyt touhuamassa sen kanssa jotai. Juoksutusta, maastakäsittely juttuja, maastoilua talutellen, varusteiden kokeilua ja erinlaisiin esineisiin ja ääniin toteuttamisessa”jatkoin kertomustani. ”Mutta sanotaanko niin että olemme vielä aika kaukana maastovarmasta kouluratsusta” tokaisin hieman naurahtaen.
Talutin Onnin maneesille ja kurkkasin sisään. Tyhjää oli joten voisimme antaa pojan juosta vapaana. Onni tiesi jo mitä oli luvassa sillä se ei oikein tahtonut malttaa pysyä paikoillaan. Pysäytin orin keskelle maneesia ja odotin että se rauhottuisi edes vähäsen ja sen jälkeen laskin sen irti vähän niin kuin palkinnoksi. Onni lähti ravailemaan ympäri maneesia ja pysähtyi hetkeksi piehtaroimaan kunnes matka jatkui laukalla ja muutamalla onnen pukilla.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten Jilla.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Kuuntelin kiinnostuneena Jillan höpinöitä. Oli aina kiva, kun nuoren kanssa tehdään paljon – oli minullekin tullut vastaan niitä kuusivuotiaaksi kääntyviä, joiden selässäkään ei oltu käyty. Jos Onnista saataisiin kelpo kouluratsu, olisi se kyllä hyvää vaihtelua minullekin. Huomasin vahingossa suunnittelevani Onnin ja minun yhteistä tulevaisuutta, vaikka en koko hevosta tuntenutkaan.
Seurasin vähän hölmönä Jillaa maneesille. Onni asteli valppaana naisen vierellä ja sen korvat muistuttivat propellia. Kun paikallaan hypähtelevä hevonen oli rauhoittunut, päästi Jilla sen irti. Komea ravi sillä oli, kyllä tuomarit tykkäisivät. Katselin tarkkaan hevosen liikkeitä ja eleitä, se oli itsevarma ja näytti viihtyvän.
”Aika vinkeä otus siulla. Eiköhän me Onnin kanssa löydetä yhteinen sävel, jos siis luotat sen käsiini”, tokaisin hevosta ja sen suhtautumista ympäristöön hetken seurattuani.
”Mie kyllä etin jo valmista maastokaveria, mutta jotenkin eksyn aina näiden raakileiden pariin”, nauroin ja houkuttelin Onnia luokseni rapsutettavaksi. -
Katselin komeaa oripoikaani juuri tuommoisen olin aina halunnut ja kun Onni tuli vastaan minä tiesin että haluan sen. Joten olin tehnyt tarjouksen ja pian minulla oli ollut pieni pörröinen orivarsa. Hätkähdin ajatuksistani Nikan puheeseen.
”Sillä on todella paljon luonnetta, mutta kyllä sen kanssa tulee toimeen kunhan pääsee samalle aalto pituudelle. Totta kai luotan sen sun käsiisi. Kuulin kuinka olit pitänyt edellisistäkin hoidettavistasi hyvää huolta” selittelin siinä samalla kun Onni tuli tutkimaan Nikaa tarkemmin.”Jos sun tekee mieli maastoilla tuota mun hunter poika Ketkulla saa kyllä käydä ja varmasti tallinomistajalta kysyttäessä saa myös liikuttaa tallin hevosia” kerroin naiselle.
-
Ilahduin kovasti Jillan tarjotessa myös toista hevostansa satunnaiseen maastoiluun. Rapsutin Onnia otsasta ja hevonen kohotti hieman turpaansa silmät sirrillä, kuten sanoin: itsevarma. Se tiesi mitä halusi.
”Eiköhän tämä riitä Onnille, sekä minulle. Voisin varmaan taluttaa sen takaisin talliin saadakseni vähän tuntumaa?” kysyin ja tutkailin edelleen tarkkaavaisena Onnin eleitä. Jännittymisen merkkejä en löytänyt lainkaan, vaikka itse taisin olla vähän varovainen uuden tuttavuuden kanssa.
”Ja jos voisit näyttää vähän paikkoja, niin se olisi mahtavaa”, lisäsin hymyillen. -
Onni näytti pitävän Nikasta joka oli hyvä merkki. Ojensin naiselle riimunnarun ja katselin kun tämä otti Onnin kiinni.
”Toki voin näyttää paikkoja. On se mukavampi käydä täällä kun tietää missä on tavarat.”sanahdin ja hymyillen.
Kävelin Nikan vieressä Onnin tarhalle jossa se lähti juoksentelemaan iloisena.Jatkoimme kohti tallia. ”Lantala on tuolla takan mutta Onni on aikalailla täysihoitopaikalla niin henkilökunta tekee tallityöt yleensä. Tosin ne kyllä etsii tallityöntekijöitä jos sua kiinnostaa jos sulla ei oo siis työpaikkaa” sanoin ja jatkoimme matkaa syvemmälle talliin. ”Täältä löytyy varustekaapit ja hllyt ja kaikki on nimetty joten yleensä niiden pitäisi löytyä oikeilta paikoilta. Täällä on myös tallitupa mutta kaikki menevät tuonne päärakennukseen yleensä juomaan kahvia joten jos kaipaat juttuseuraa niin sieltä löytyy yleensä aina joku” osoitin tallituvan ikkunasta asuinrakennusta pihan toisella puolella.
”Jos haluat voidaan vaikka huomenna käydä maastoilemassa niin näät vähän maastolenkkejä ja maisemia.Voidaan kysellä vaikka Eetulta jos saatas Pasi Ketkun kaveriksi.”sanahdin samalla kun astelimme pihalle tallista.
”Lädetäänkö kahville niin voidaan jutella lisää tai voit halutessasi esittää vielä kysymyksiä jos tulee jotain mieleen” ja otin askeleita kohti taloa.
-
Jilla ohjeisti minut viemään Onnin tarhaan. Onnilla oli vähän kiirus, mutta yllättävän hyvin se kuunteli ihan tuntematontakin ihmistä. Katsoin virnistäen iloisesti hypähtelevää hevosta, kun se kipitti sisemmäs tarhaansa.
Jilla esitteli minulle tärkeimmät paikat ja vaikka en ihan meinannut pysyä perässä, sain silti varsin hyvän kuvan kartoista. Olin hyvin mielissäni siitä, kuinka positiivisesti Jilla otti minut vastaan, ilmapiiri vaikutti muutenkin hyvältä ja rennolta. Nyökyttelin siis Jillan kummallekin ehdotukselle ja makustelin tapahtumia mielessäni. Huomisen pitäisi olla minulle täysin vapaa, joten maastolenkki sopisi varmasti hyvin.
”Kahvi kyllä maistuisi”, pohdin ja otin jo talolle päin lähteneen Jillan kiinni.
”Niin sie siis asut kimpassa Eetun kanssa? Ja Eetuko se nyt oli tallin isäntä?”, ehätin kysellä lyhyen matkan varrella. -
Kahvi kuulemma maistuisi hyvä sillä suunta oli oikea. Pääsimme sisälle kun nainen esitti kysymyksiä Eetusta.
”Joo minä, Eetu ja Noa asumme täällä. Noa on se mies joka pyyhälsi äsken talliin koiransa kanssa” sanoin ja astelin keittiöön. Nostelin pari kuppia pöydälle ja kaivoin kaapista keksipaketin. ”Kyllä Eetu on tallinomistaja ja me muut ollaan sit hevosenomistajia tai jotain sinne päin” hymyilin kaataen samalla kahvia kuppeihin. Nostin maitopurkin ja sokerikupin pöytään ja istuin alas.”Asutko jossain tässä lähellä? Ajattelin että jos mahdollista pääsisit käymään 2-4 kertaa viikossa kun itsellä työt vie jonkun verran aikaa” sanoin hörpäten kahvikupista.
-
Istahdin pöydän ääreen, kun Jilla laittoi meille kahvit valmiiksi. Tuntui vähän hönöltä vain istua siinä auttamatta ollenkaan, mutta en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt. Jillan kaadettua minullekin kahvin lorautin siihen sekaan tilkkasen maitoa. Kiedoin vasemman käden sormeni kupin ympärille ja nappasin vapaisiin sormiin keksin.
”Oliko tuo nyt sen parikymmentä kilometriä, enköhän mie ehdi käymään aina tarvittaessa”, nyökyttelin samalla, kun näykin makeaa keksiä.
”Mitenkä Onnin ruokapolitiikka, tarviiko miun laittaa sille jotakin? Entä onko miulle muita hommia, kuin Onnin kanssa touhuilu?” kyselin vielä vähän käytännön asioita ja kaadoin pannusta kahviini vähän lämmikettä. -
”Onnin ruokinnasta ei tartte huolehtia sen hoitaa tallintyöntekijä. Tosin jos sen haluaa laittaa valmiiksi ohjeet määristä ja siitä mitä sille annetaan löytyy sieltä ruokien luota vihkosta”sanoin ja hörppäsin kahvi kuppini tyhjäksi.
”Ei oikeastaan, tietysti varusteiden kunnon ja siisteyden ylläpito. Tosiaan halutessasi Ketkunkin kanssa saa touhuilla.” Kerroin samalla kun kaadoin itselleni vielä puoli kuppia kahvia keksin kaveriksi. ”Ja jos tulee mieleen jotain mitä Onni tarvitsee niin ilmoita mulle niin hommaan tai jos itse haluat käydä shoppailemassa sille jotain niin korvaan kyllä kulut”sanahdin hymyillen. Olin super tyytyväinen että Nika oli ottanut minuun yhteyttä.
-
Nyökkäilin Jillalle ja tunsin itseni jälleen kerran hölmöksi, kun en osannut kysyä mitään oleellista. Hörppäsin viimeisenkin pisaran kahvikupistani ja pyyhin kädelläni keksinmurut tyhjään kuppiin. Mietin ja mietin, mutta en ollenkaan keksinyt kysyttävää.
Siirsin siis ajatukseni aiemmin puheena olleeseen maastoretkeen.
”Keneltä meidän pitäisi kysyä sitä Pasia huomenna maastoon, Eetultako?” pohdin ja ennen kuin olin saanut edes lausetta loppuun kuului eteisestä kolinaa. Kukahan siellä on? -
On se ulkoilma niin sellaista. Kun vähän Skotin kanssa käy Mäensisuksessapäin kääntymässä, niin heti kauhea nälkä. Olin todella tyytyväinen, että se Jilla oli muuttanut Eetun kanssa yhteen. Eetu laittaa aina samoja kolmea ruokalajia, jotka hän osaa. Ostaa pullat kaupasta. Ja pahat keksit. Aina samoja pahoja keksejä.
Suunnistin kotiin heti kun päästin Skotista irti. Ei kun — tarkoitan siis Jillan kotiin. Eetun ja Noan ja — aivan sama, pitäisi keksiä tuollekin tuvalle uusi nimi, jolla siihen viittaisi. Rymistelin rappuset ylös ja avasin oven. Meinasin kompastua liian moniin kenkiin liian pienessä eteisessä. Potkin siis omanikin samaan kasaan jaloistani samalla kun huusin ”heeei!” yleisesti kaikille, sillä joitakuitahan siellä aina oli paikalla.
Keittiössä olivat. Hyvä. Sanoin uudestaan hei.
”Kauhee nälkä”, kommentoin Jillalle samalla kun kurotin kohti jääkaapin ovea. Silloin vasta tajusin, että tätä toista tyyppiä en ollutkaan ennen tavannut.
”Ai! Sori! Hello”, sanoin sille uudelle tyypille. Vilkaisin käteeni, ettei siihen ollut tarttunut mitään epämiellyttävää tallilta ja ojensin sen sitten tätä kahvitteluaan lopettelevaa naista kohti. -
”Pitää kysellä Eetulta”sanahdin Nikalle kun Hello paukkasi keittiöön ja suoraan jääkaapille kunnes huomasi vieraamme. Tiesin miehen etsivän ruokaa ja esittelyiden jälkeen avasin suuni. ” Siellä on tänä aamuna tehtyä makaronilaatikkoa tai lihapulla kastiketta ja muusia”sanahdin ja katsahdin Helloon. Tein jääkaappiin aina reilusti ruokaa sillä tiesin että meillä käy ns. ylimääräisiä syöjiä.
Tosin ei se minua haitannut. Nautin ruuan tekemisestä varsinkin kun se upposi niin hyvin kaikille. ”Kaapissa on myös keksejä, mutta jätä tällå kertaa muillekkin”sanoin virnistäen. ”Milloin pääsisit aloittamaan Onnin vuokraamisen? Jos siis haluat sitä vuokrata”osoitin kysymykseni Nikalle.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten Jilla.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Voi olla, etten ihan pystynyt pidättämään pientä naurunpyrskähdystä. Helloksi itsensä esitellyt rempseä mies ojensi kätensä ja tartuin siihen reippaasti.
”Hirviojan Veronika, mutta sano Nika vain”, esittäydyin ja hymyilin leveästi.
”Ilmeisesti Onnin tuore vuokraaja”, lisäsin ja hymyilin nyt Jillan suuntaan. Olin kovin iloinen, ihan oikeasti.Jilla esitti sitten hyvän kysymyksen.
”Jaa, no mie oon ihan joutilaana nytten. Eli siis heti kun vain siulle sopii”, sanoin ja nousin pöydästä. Köhäisin hieman, jotta ruokaa lautaselle mättävä Hello tajuisi väistää tiskikoneen edestä. -
Kun tämä Nika tyrskähti, niin sitten tyrskähdin minäkin sen takia. Sellainen minä olen. Teki mieli sanoa, että minullapa on myös varsa, mutta jätin kuitenkin avautumatta ja totesin vain jotain lyhyttä. Taisin sanoa ”noni, jes!” tai muuta sellaista, mutta siirryin sitten takaisin jääkaapille muiden kiivaita bisnesneuvotteluja häiritsemättä.
”Mä otan ehkä pari näitä lihapullia”, mumisin itsekseni ja otin kaapista lautasen niitä varten. Yhden lihapullan nostin heti sormilla suuhuni. Nika tuli siihen häiritsemään ihmisen lihapullanasettelua, joten kaadoinkin kaikki poimimani lihapullat takaisin alkuperäiselle lautaselle ja laitoin sen nopeasti mikroon. Ihan ajan säästämiseksi tietenkin! Sairaan hyvää ruokaa…
Koska mikro hurisi loputtoman pitkän ajan, kävin ravistelemassa kahvipannua jotta näkisin, vieläkö siellä oli jotain juotavaa. Oli. En joutunut keittämään lisää. Otin ruuan mikrosta ja istuin pöydän ääreen mahdollisimman lähelle ikkunaa. Olin jo keihästänyt ensimmäisen lihapullan haarukkaan, kun käsitin olla ainakin omalla mittapuullani kohtelias.
”Onks sulla nälkä?” kysyin siltä Nikalta varmasti keskustelun keskeyttäen. ”Jilla tekee hyvää ruokaa”, vakuutin ja osoitin Jillaa lihapullalla sanojeni vakuudeksi. ”Eetun ruokaa kantsii välillä kyllä varoa mut…”
Aiheeseen ‘Tuntemattomilla vesillä (avoin)’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.