[ArielOsallistuja]

Päivän hyvä työ
ma 26.10.

Ariel istui Hopiavuoren hevostallin kuistin portailla ja läpsytteli Frozen-kumppariensa verhoamia jalkojaan sulavasta lumesta muodostuneessa vesilätäkössä. Siitä kuului hänen mielestään kiva ääni. Läps läps sanoivat Arielin kengät lätäkössä ja ravasta harmaa vesi lensi. Sitä meni kumpparissa ovelan näköisesti hymyilevän Elsan naamaan, pisaroiksi harmahtavalle lumelle lätäkön ympärillä ja vähän Arielin vaaleanpunaisille housuillekin. Välillä Ariel polkaisi lätäkköön oikein kovaa, jotta pisarat lentäisivät oikein kauas. Hän tuijotti kauimmaiseksi mennyttä pisarasuihkua ja yritti tehdä uuden lennätysennätyksen.

Oikeasti Ariel olisi tahtonut katsoa Youtubesta kuinka Roni Back pelaa sellaista Among Us -peliä. Äiti oli kuitenkin sanonut, että Ariel ei saa ottaa äidin kännykkää ennen kuin vasta kotimatkalla autossa, ja fiksuna tyttönä Ariel tiesi, että vastaan sanominen oli ihan turhaa. Ei auttanut kuin istua ja huokailla. Ja läpsyttää vettä kumppareilla.

Aluksi Ariel oli yrittänyt seistä Hopiavuoren hevostallin pihassa käsi äidin kädessä. Se oli kuitenkin tuntunut nopeasti aika tylsältä ja kättäkin oli pistellyt. Arielin poni ei edes asunut enää Hopiavuoressa, vaan Riitan luona, joten vierailu oli ihan tyhmä juttu muutenkin. Äiti oli sitä mieltä, että Maken pitäisi muuttaa takaisin Hopiavuoreen, mutta koska Riitta oli kuitenkin ammattimainen ratsastuksenopettaja, niin Eetu Hopiavuori saisi ainakin antaa alennusta karsinavuokrasta, jotta poni viitsittäisiin siirtää. Arielin mielestä tuollaiset jutut olivat ihan turhanaikaisia. Hänelle oli ihan sama, missä Make-poni asui. Joka tapauksessa Ariel pääsi katsomaan sitä vain silloin, kun äiti ajoi tallille. Ja joka tapauksessa tallilla isot tytöt tuhahtelisivat Arielille ja mutisisivat, ettei pikkuvauvoja tarvisi kyllä talliin tuoda, kun luulisivat, ettei Ariel kuule. Niin oli aina ollut hevostalleilla ja niin oli aina oleva.

Kun Ariel ei saanut uusia roiskimisennätyksiä tehtyä, hän lopetti loiskuttamisen. Hetken hän istui ja taputteli vaaleanpunaisia housunpolviaan lapasillaan, jotka olivat mummon tekemät ja melkein uudet, ja joissa oli hepan kuva. Sitten hän huomasi, että hänen toinen sukkansa oli ihan märkä, vaikka hänellä olikin kumisaappaat jalassaan. Jalkaan alkoi tulla kylmä.

Ariel vilkaisi äitiä. Äiti vain puhui ja puhui. Eetu Hopiavuori, joka seisoi häntä vastapäätä, hieroskeli välillä niskaansa ja pyöritteli päätään. Hopiavuoresta ei päästäisi lähtemäään kotiin vielä vähään aikaan. Ariel kiskoi siis kumisaappaan jalastaan. Myös märkä villasukka sai lähteä, koska Ariel oli huomannut kerran uimahallista tullessaan, että märillä sukilla oli kylmempi olla kuin kokonaan ilman sukkia. Villasukka lensi vesilätäkköön, koska eihän Ariel sitä nyt taskuunkaan voinut laittaa vaatteita kastelemaan!

Vaikka paljas jalka ui märässä kumisaappaassa, toinen kenkä oli kuitenkin ihan kuiva ja lämmin. Ariel kiskoi senkin jalastaan. Miten voi olla, että toinen kenkä pitää vettä ja toinen ei? Hän tutki hetken kenkäänsä ja päätteli, että hänen oli täytynyt liottaa toista jalkaansa syvemmällä lätäkössä. Molemmat kengät varmasti vuotivat. Koska teoria täytyi tarkastaa, Ariel oli pian kengättä terassilla: toinen jalka sukatta, toisen peittona kosteaa terassia vasten kastuva villasukka. Hän kipitti kenkä kummassakin nyrkissään päättäväisesti kuistin reunalle, jossa iso sadevesitynnyri odotti. Hän taiteili kannen auki. Seuraavaksi Ariel upotti sankoon toisen kengän niin, että se haukkasi itsensä täyteen vettä. Hän varoi pudottamasta kenkää tynnyrin pohjalle. Kun se oli täynnä, hän nosti sen terassin kaiteelle. Sama tehtiin toisellekin kengälle.

Kappas kummaa! Toinen kenkä todella oli ehjä ja vain toinen vuosi! Ihan pikkuinen vesiruisku pursusi ulos oikean kengän nilkan tienoolta, mutta vasen kenkä ei päästänyt vettä ulos.

Ariel katsoi äitiä. Äiti jutteli edelleen Hopiavuoren Eetun kanssa. Ariel päätti, että menisi eteiseen, hakisi kaikki löytämänsä kumisaappaat ja talvikengät ja kokeilisi hyvää hyvyyttään, mitkä niistä pitäisivät vettä, jotta kenkien omistajat sitten tietäisivät. Hän kaatoi veden pois omista kengistään ja meni eteiseen keräämään uusia kenkiä koekappaleiksi.

Kun äiti oli vihdoin sadan vuoden kuluttua valmis juttelussaan, Arielkin oli valmis omissa puuhissaan. Hän oli täyttänyt kaikki kengät sadevedellä ja järjestänyt ne kauniiseen riviin oven viereen kuistille. Yksi tätikin oli vielä tullut sisälle muiden kaveriksi välillä jonkun sedän kanssa, ja heidänkin kenkänsä Ariel oli kerännyt ja täyttänyt. Hän oli hyvin tyytyväinen kovaan työhönsä ja lähti iloisena äidin mukaan autolle, kun kutsuttiin.

[ArielOsallistuja]

Se päivä kun me mentiin ihan sikalujaa!!

Minullapa on oma poni, ja se on maailman hienoin poni, koska se on intiaaniponi se meidän poni. Muut tytöt käyvät tunneilla ja meistä tulee isona ratsastuskoulun tätejä. Ne sanovat, ettei minusta voi tulla ratsastuskoulun tätiä kerta minulla on oma heppa, mutta ei se mitään. Minä saan kuulemma olla vaikka joku yksityisenhevosenomistaja. En tiedä, mikä se on, mutta se kuulostaa ihan hauskalta, koska sillä tavalla minä saan kuitenkin olla koko aika meidän Maken kanssa.

Minulla on myös seeprapeippo nimeltään Sameli ja toinen seeprapeippo nimeltään Henni, mutta vain äiti saa hoitaa niitä. Mikä onkin hyvä, koska niiden häkkiä pitää siivota melkein koko ajan. Minä voin hoitaa Makea koska sitten ei tarvi ikinä siivota, ja voi ratsastaa vaan, ja me mennään lujaa, ja me voitetaan kaikki, ja meistä tulee ravikuninkaita. Koska minä osaan jo ravata. Itse. Ilman että äiti taluttaa.

Make on asunut siellä hopealla tallilla jo aika kauan, mutta ei me olla käyty siellä montaa kertaa. On ollut kiireitä. Ensin me oltiin Epsanjassa ja sitten äitin piti laittaa uudet rispen-pitennykset ja se on tosi rankkaa, koska pitää maata rispen-lääkärin pöydällä ihan liikkumatta silmät kiinni ainakin sata tuntia. Minullekin se on rankkaa, koska minun pitää mennä siksi aikaa naapuriin hoitoon, ja siellä on ihan tosi pahaa perunamuusia.

Mutta tänään minä pääsin taas pitkästä aikaa Maken luo. Me laitettiin sille satula selkään ja sitten naru kummallekin puolelle riimua ja minä ratsastin aivan ylilujaa, vitsit me mentiin täysiä, ja Make pompotti ja maailma oli ihan sumua vain kun niin lujaa me mentiin. Ja Make tykkäsi ja meitä nauratti molempia. Välillä se meinasi kyllä, että ei jaksa aina ratsastaa ja meni sitten kentän keskelle seisomaan, mutta sitten äiti taputti sen pyllyä piiskalla. Eikä se satu. Minä olen kokeillut. Kerran, kun olin vielä pieni, aloin itkeä, kun ajattelin että meidän äiti lyö Makea. Mutta sitten äiti taputti sillä piiskalla minun takapuolta samalla lailla ja ei se kyllä kipeää ottanut. Äiti kyllä sanoo aina, että eläimille pitää olla kiltti. Paitsi sääskille ei pidä olla kiltti, kun ne pitää tappaa siitä inisemästä. Mutta nyt ei ole kyllä sääskiäkään enää.

Ratsastamisen jälkeen minä en kyllä jaksanut enää yhtään hoitaa Makea. Oli pikkasen rankkaa. Me mentiin niin kauan, että ensin isoviisari oli kakkosen päällä, ja sitten se oli jo kutosen päällä kun me lopetettiin. Eli ainakin sata tuntia. Mutta äiti sanoi että minä voin odottaa vain kun ratsastin niin reippaasti, niin sen takia minä menin tekemään hiekkakakkuja vesilätäkköön. Silloin tuli Eetu, joka nauroi, ja Nelly, jonka olen nähnyt ainakin kerran jo, ja äiti, joka suuttui kun Eetuun tuli rapaa kun minä halasin sitä. Mutta minun piti kertoa Eetulle salaisuus, että meidän Hennillä on muna jota se hautoo, ja että me mentiin Maken kanssa niiiiiiiiiin lujaa, että me oltaisiin laukkaratsastuskisoissakin saatu ihan kaikki kierrokselta kiinni. Ja Eetu sanoi, että se olikin ihmetellyt mikä se sumea mustavalkoinen läiskä oli ollut, joka meni niin tosi lujaa kentällä. Ja minun punainen huivinikin oli vain raitana näkynyt. Koska me mentiin tosi lujaa.

Mutta sitten me mentiiin kotiin. Minä aion käydä nyt tosi monta kertaa ennen kuin äitin pitää seuraavan kerran mennä rispi-lääkäriin ja ensi kerralla minä tuon kyllä makkaraa sille pienelle koiralle joka asuu siinä hopeassa tallissa. Tai jos unohdan, niin sitten en kyllä tuo.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 2 kuukautta sitten  Ariel. Syy: Jäi yksi väärä lemmikin nimi tekstiin

[ArielOsallistuja]

Ariel Rönnbacka
Arielin äiti omistaa Maken

Ariel on viisi vuotta vanha (s. 12.12.2013) ja kova toimittamaan. Hänelle arki on vielä suurta ja jännittävää seikkailua, jossa sadut ja todellisuus sekoittuvat iloisesti. Arielilla on ruskea, pitkä, hieman kihartuva prinsessatukka, vihreät prinsessasilmät ja jokin ihana prinsessareppu, yleensä Elsa.

Ariel on rehellinen ja kiltti lapsi, joka ei koskaan tahallaan tee pahaa. Samalla hän on kuitenkin vilkas ja välillä ihan omissa maailmoissaan, joten sen vuoksi hänelle välillä sattuu ja tapahtuu. Mitään kiellettyä hän ei tee, mutta saattaa touhuta sellaisia typeryyksiä, jotka äidin mukaan olisi pitänyt ymmärtää olla tekemättä, vaikkei erikseen ole kiellettykään. Ariel ei vielä juurikaan ymmärrä sellaista asiaa kuin vastuu. Hän saattaa esimerkiksi vain jättää Maken kentälle ratsastuksen jälkeen. Vaikka hän rakastaa poniaan, hän ei aina muista, että esimerkiksi varusteiden pois laittaminen kuuluisi hänelle. Kun joku huomauttaa asiasta, hän tarttuu aina iloisesti toimeen.

Äänen korottamiselle ja ilkeille sanoille Ariel on tosi herkkä. Häntä ei tarvitse kuin katsoa erityisen rumasti, ja hän hiipii piiloon itkemään salaa vähän. Onneksi Ariel myös unohtaa sellaiset tapaukset yhtä helposti. Muuten hän olisi surullinen yhtä mittaa: hänen pälpättämisensä ja huolettomuutensa saavat tietynlaiset ihmiset suuttumaan aika usein.

Arielin lempiasiat maailmassa ovat kuulemma äiti, Oili, Make, seeprapeipot Sameli ja Henni, sekä karkki. Ariel harrastaa äänikirjojen kuuntelemista, sitä että äiti lukee satuja, ja ihan ikioman Kultsi-nimisen kultaköynnöksen kasvattamista Oman Huoneen Ikkunalaudalla. Hän leikkii Lillareilla, pienillä muovihevosilla ja pehmoleluilla, mutta ei ole koskaan innostunut esimerkiksi barbiesta. Arielin suurin unelma on olla ratsastuskoulun täti ja saada se viimeinen puuttuva Monster High -dvd ennen kuin joulupukki tulee, koska siihen on sata vuotta aikaa.

Ariel ei käy tallilla ilman valvontaa. Yleensä hänen kanssaan tulee äiti Katriina. Katriina on hymytön mutta hyvin ystävällinen ja ystävällisääninen ja näyttää hyvin paljon Arielilta. Hän on lempeä äiti, huolitellusti pukeutuva lääkäri ja olympiatason teenjuoja.
Joskus Arielia on vahtimassa Oili, joka on Arielin sivutoiminen hoitaja. Oililla on vaaleat, jo hyvin harmaantuneet lyhyet kiharat ja hyvä suhde Arielin kanssa.
Arielin isä ei käy tallilla. Ariel sanoo, että isi on jossain Epygtissä kun se on arkeolooki. Oikeasti isällä on ihan toinen perhe Helsingissä, jossa hän työskentelee yliopistolla. Ariel pitää kyllä yhteyttä isäänsä.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 2 kuukautta sitten  Ariel.
• Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Eetu Hopiavuori.

[Julkaisija]

Viestit