Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
5. HELMIKUUTA 2020
Jatkoa Nellyn ‘Elias ja Töpseli’ -tarinaan
”Ootteko viihtyny Hoppiksessa? Ainakin kahvia on aina tarjolla, sun pitää tulla joskus käymään tuvassa. Toki me hevoset hoidetaan kunnolla, mutta tuvassa pidetään myös tallilaisista huolta,” Nelly jatkoi hetken kuluttua naurahtaen.
”Joo, niin kuulemma,” hymyilin takaisin ja käänsin katseen Töpseliin, joka nohevasti väisti pientä lumista kuoppaa. Tie kaarsi yhä syvemmälle metsään, jossa luminen maisema korostui yhä enemmän. Oli kivaa saada maastoreissulle seuraa, varsinkin kun ei tuntenut vielä juuri ketään täältä suunnalta.
”Täällä on tosi nättiä tähän aikaan vuodesta. Onneks tuli vähän lunta edes, vaikka normaalisti täällä on paljon enemmän. Kai se pari senttiä on parempi kuin ei yhtään,” Nelly rupatteli pienen hiljaisuuden jälkeen.
”Niin, on joo. Talvirenkaat piti vaihtaa takaisin kyllä. On ollu vähäluminen talvi kyllä.”
”On joo. Tosi jännää. Mut aina välillä tarvii olla vähemmän, että osaa arvostaa lumisuuttakin,” Nelly sanoi ja hymyili mun suuntaan. ”Missä ne kisat muuten on? Ne mistä puhuit?” nainen jatkoi korjatessaan kimon tamman loimea.
”Aa joo, ne on Ansamaassa. Otsonmäeltä pohjoisemmaksi, jos oikein muistan,” vastasin ja seurasin Nellyn loimenkorjausoperaatiota. Samalla alitajuisesti tsekkasin, että viltti oli pysynyt hyvin Töpselin pyllyn päällä. Ruunikko välillä vilkaisi Nellyn tammaa, Cozminako sen nimi nyt oli, mutta ei yllättäen reagoinut mitenkään erikoisella tavalla naisseuraansa.
“Eli saa ihan matkustaakin,” Nelly virkkoi ja jatkoi, “Onko nää teiän ekat kisat ?”
“Juu on. Me voitaisiin muuten kääntyä tässä takaisin,” sanoin kun huomasin, että tulimme isompaan risteykseen. Nelly nyökkäsi takaisin, ja käänsimme hevoset takaisin kotiin päin. “Vähän jännittää, että ilmotinkohan meiät liian aikaisin liian isoon luokkaan,” naurahdin hermostuneesti ja kurotin rapsuttamaan otsaa kypärän alta.
“En usko, varsinkin jos Töpselin kapasiteetti yltää reilusti korkeammalle,” Nelly hymyili. “Mihin luokkaan ilmottauduit ?”
“Kasikymppiin. Onhan se reilusti alle Töpselin kapasiteetin, kun hyppää metri kahtakymppiä, ja itekin oon hypänny korkeampia ratoja. Mutta kyllähän se aina vähän jännittää uudella hevosella,” selitin naiselle ihan ihmeissäni siitä, että avauduin epäilyksistäni puolitutulle. Nelly kuitenkin nyökytteli kiinnostuneen oloisesti ja kertoi omia kokemuksiaan kisajännityksestä.
Sen aiheen parissa menikin kotimatka yllättävän nopeasti, kun yhtäkkiä tajusimme saapuvamme takaisin tallipihaan.
-
5. HELMIKUUTA 2020
HOPIAVUOREN MANEESI, OTSONMÄKIEstetreenien aloitusta
Aurinko paistoi kauniisti maneesin ikkunoista sisään, ja valaisi ratsastushallin niin hyvin, ettei valoja tarvittu. Olin vihdoinkin saanut aikaiseksi herätä jo puoli yhdeksältä — ehdin sopivasti vähän ennen kymmentä tallille ja nauttimaan valoisasta lumimaisemasta. Ahneesti ilmoitin itseni ja Töpselin vajaa kahden viikon päähän estekisoihin Ansamaahan, joten nyt piti alkaa tosissaan vähän treenailemaan.
“Noniin, nyt on valmista. Tulehan,” höpöttelin ruunikolle suunnatessani kohti yhden estetolpan vieressä odottavaa jakkaraa. Töpseli seurasi korvat hörössä perässä, ihan niin kuin se oli tehnyt koko sen ajan, kun olin pystyttänyt esteitä maneesiin. Kaksi pystyestettä, yksi ristikko ja yksi okseri, kaikki 50 ja 70 sentin väliltä, sekä muutama laukkapuomi verryttelyä varten.
Olimme jo pariin otteeseen treenannut esteratsastuksen saloja maapuomeilla ja kavaleteilla, ja Töpseli vaikutti innostuvan niistä ihan toden teolla. Nytkin ruunikko oli innoissaan jo verryttelyssä, ja sitä sai ottaa vähän takaisin, kun ratsastin laukassa kahta maapuomia. Harjoittelin puomien kanssa laukan pituuden säätämistä, ja kun pikkuhiljaa oikeanlaiset avut löytyivät, toimi Töpseli jälleen kuin ajatuksen kanssa. Ori hienosti pidensi ja lyhensi askelta pyynnöstä, ja piti lyhentäessäkin tempon hyvin yllä.
“Hieno poika,” juttelin orille kun annoin pidempää ohjaa ja taputin sen kaulaa. Töpseli pärskäisi vastauksesi jo hieman hengästyneenä. Jossain vaiheessa olisi pakko saada joku valmentaja esteille, sekä radalle että maastoon, mutta toistaiseksi oli pakko pärjätä omien tietämysten varassa. Toisaalta, ihan mielelläni ensin tutustun uuteen hevoseeni rauhassa ennen valmennukseen menoa — osaa sitten jotain ehkä kertoakin valmentajalle. Ensi viikolla voisi kyllä pyytää jonkun apulaiseksi nostamaan esteitä, kun pitäisi yksi kunnon rataharjoittelu pitää ennen kilpailuita. Oskaria ehkä uskaltaisi kysyä, jos mies hetken pystyy olemaan poissa työstään.
Keräsin pian ohjat käteen, ja löydettyäni Töpselille hyvän ja rullaavan laukan ohjasin ruunikon ristikolle. Jouduin ristikon avulla hieman hiomaan esteelle lähestymisiä, kun ori olisi niin mielellään lähtenyt hyppyyn vähän turhan aikaisin. Töpseli vaikutti kuin eri hevoselta: tarhassa ujona nuokkuva möykky olikin yhtäkkiä innokas estehevonen. Mikä on ihan pelkästään positiivista, sillä en tykkää ratsastaa hevosta, jota pitää koko ajan olla kehottamassa eteenpäin. Töpseli kuitenkin kuunteli hetken päästä hyvin pidätteitä, ja kun homma sujui hyvin ristikolla, hyppäsin muut esteet kerran ennen linjoja ja pientä rataa.
Alkuinnostuksesta päästyään ori oli hyvin keskittynyt, tarkka ja huolellinen hypyissään, vaikka esteet olivat sille suhteellisen pieniä vielä. Hetkittäin päästiin jo ajatuksen tasolla samalle levelille, mutta kyllä melkein tarvitaan ulkopuolista silmää, että saadaan yhteistyö hiottua timanttiseksi. Ruunikosta huomasi, ettei se ihan vielä luottanut muhun sataprosenttisesti, kun päätyi ennen estettä omiin askelratkaisuihinsa. Ymmärrettäväähän se on, että kyllä munkin pitää oppia tuntemaan Töpselin mukavuusalueet ja parhaiten ne saan tietää, kun se näyttää ne mulle itse.
Kaiken kaikkiaan estesessio oli onnistunut ja pelkästään positiivinen. Töpseli oli saanut pientä hikeäkin aikaiseksi, kun kehotin sen pidemmällä ohjalla rentoon raviin. Ruunikko pärski tyytyväisen oloisena, kun pyysin sitä hieman taivuttelemaan molempiin suuntiin. Lopulta istahdin alas, annoin orin siirtyä käyntiin ja ohjan valua koko pituuteensa.
“Hyvä hyvä,” lirkuttelin ratsulleni kun taputin sitä molemmin puolin kosteaa kaulaa ja rapsuttelin harjanjuuresta. Töpseli sai hetken kävellä ja jäähdytellä maneesissa, mutta ulkona oli niin kaunis talvikeli, että päätin ottaa loppuun pidemmät käynnit ja käydä ruunikon kanssa maastossa pyörähtämässä. Päätin, että esteet korjaisin myöhemmin pois, kun ohjasin Töpselin maneesin laidalle, asettelin viltin sen pyllyn päälle ja omien jalkojeni päälle ja ohjasin ratsuni lumiseen metsään.
-
18. TAMMIKUUTA 2020
HOPIAVUORI, OTSONMÄKIVanhoja ja uusia tuttuja
Käänsin aamupäivästä Audin Hopiavuoren lumiselle tielle ja edelleen tallin edustalle parkkiin. Tai siihen yhteen väliin, joka oli vapaana. Maneesin edustalla oli useampi hevoskuljetusauto, ja pihalla useampi hevonen ympärillään hääräämässä vähintään yksi henkilö. Sammutin auton ja nyin harmaata pipoa syvemmälle päähän. Laitoin mustan untuvatakin kiinni ja otin pelkääjän paikalta mustat college-housut, jotka vedin tummansinisten ratsastushousujen päälle autosta noustessani. Kylmä ja kirpsakka tuuli tuntui heti nenässä ja sormenpäissä — minkä takia muistinkin napata lapaset takapenkiltä mukaan.
Kävelin kohti maneesia, ja matkalla näin jopa itse Eetun kilpa-asuun sonnustautuneena groomatun Jussin selässä, juttelemassa kimon tamman vieressä seisovalle naiselle. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin itse Eetun hevosen selässä. Kohti Eetua ja ilmeisesti kypärän alta pilkottavan hiustupsun perusteella brunettea naista käveli rastapäinen mies, perässään pieni koira. Hetken aikaa mietittyäni tunnistin miehen Noaksi.
En viitsinyt häiritä kolmikkoa, joten kävelin sisälle talliin. Eetun asustuksesta päätellen täällä oli jotkut kisat menossa. Ja lumesta päätellen maneesissa. Töpselin ratsastamista pitäisi lykätä muutamalla tunnilla. Hetkonen. Siljahan taisi mainita pari viikkoa sitten tulevansa tänne kisoihin. Oliko tänään juuri ne kisat ? Hyvä minä taas. No, tässä ehtisi hyvin siivoamaan vaikka karsinaa, ja miksei niitä kilpailuitakin voisi katsoa.
_____________
Istuin maneesin katsomossa, Töpselin enkkuvilttiin kääriytyneenä, kun puhelin alkoi piipittää taskussa äänekkäästi. Hieman nolostuneena kaivoin viltin alta puhelimen takintaskusta ja napsasin sen äänettömälle.
New Messages from Silja Seljaranta
elias !!
missä oot ??
tuu maneesin parkkipaikalleVirnistin hieman, vastasin “tulossa” ja kävelin suurimmaksi osaksi tyhjää katsomoa alas ja ulos maneesin avonaisesta ovesta. Bongasin Siljan melkein välittömästi avatun lastaussillan ääreltä, ja harpoin naisen luokse, enkkuviltti hulmuen viitan tavoin.
“Selvisitte tänne Pohjolan kylmyyteen,” sanoin kovempaan ääneen tuulen yli, kun olin melkein Siljan vierellä. Virnistin nähdessäni naisen ilmeen, kun tämä hätkähti ja kääntyi ympäri.
“Elias !” Silja huudahti ja veti mut halaukseen. Päästäessään irti, Silja jatkoi virnistäen, “Ootko sä alkanu käymään salilla vai ?”
“No sillon tällöin. Enemmän lenkkeilen. Pitää jollain tavalla yrittää päästä kilparatsastajan rooliin,” naurahdin. En ollut käynyt vielä Seinäjoelle muuton jälkeen kertaakaan salilla. Se on vähän semmoinen … ahdistava paikka.
“Hah, munkin ehkä pitäisi … Mutta, auta mua ottamaan Pulu ulos. Laitetaan sille varusteet niskaan ja tehdään joku pieni kävelylenkki ennen verryttelyä. En jaksa Avrelianin seuraa yhtään enempää, kuin on pakko,” Silja tuhahti loppuun ja suuntasi lastaussillalle.
Brunette kertoi mulle ajastaan Huminassa ja erityisesti venäläisestä … kollegastaan, joka ei ilmeisesti ollut mikään maailman ystävällisin tuulahdus. Autan Siljaa laittamaan raudikon orin kuntoon, joka vaikuttaa olevan kovin innoissaan kaikesta huomiosta, mitä sille annan. Pienen kävelylenkin jälkeen otan Pulun loimen, kun Silja menee verryttelyyn, ja pian lämmikekasa sylissäni vain kasvaa, kun Silja nakkaa mulle untuvatakkinsa radalle mennessään. Jos ei tämä kilparatsastajan ura ota tuulta alleen, voin näemmä aina hakeutua kisahoitajaksi.
Siljan rata on mun silmään ihan jees. Naisen irvistys kuitenkin kertoo toista, kun ratsukko tulee maneesin ovelle ja annan Siljalle takin päälle.
“Mun mielestä se näytti ihan hyvältä,” kommentoin iloisesti.
“No jaa. Huomaa selkeästi, että on ollut taukoa. Oma ratsastus olisi voinut olla paljon parempaa,” Silja huokaisee, ja ohjaa orinsa verryttelyyn.
_____________
“En kestä, se on niin söpö !” Silja huudahtaa kuiskaten, kun Töpseli kävelee meitä vastaan lumisessa tarhassaan. Ruunikko jää parin metrin päähän ja hörähtää hieman epäilevästi, kun näkee tuntemattoman ihmisen mun rinnalla. Otan muutaman askeleen orin luo, laitan riimunnarun sen riimuun kiinni ja rapsutan sen kaulaa harjan alta.
“Töpseli, tuo on Silja,” puhun ruunikolle ja osoitan portilla odottavaa naista. “Siljaa ei tarvitse pelätä, me tykätään Siljasta.” Silja naurahtaa, ja taputan Töpselin kaulaa ennen kuin maiskutan sille kehottaakseni sitä seuraamaan perässä.
Rauhassa kävellen ja jutellen suuntaamme takaisin maneesille. Kun Silja huomaa pitkän miehen alkavan nostaa lastaussiltaa, nainen ottaa muutaman juoksuaskeleen ja auttaa nostamaan ja sulkemaan sillan. Tunnistan miehen Avrelianiksi, johon törmäsimme pikaisesti maneesin ovella ennen Siljan rataa. Mies oli ensivaikutelmalta aika lailla sellainen, kuin Silja antoi olettaa, mutta olin silti jotenkin kevyesti järkyttynyt.
Kuulen keskustelua kaksikon välillä, ja saapuessani Töpselin kanssa rekan luo Silja suuntaa pienemmästä ovesta sisään, ilmestyen melkein heti takaisin toisten kenkien kanssa.
“Ainiin. Avrelian, tässä on Elias. Vanha tuttuni. Elias, Avrelian,” Silja osoittaa pikaisesti ja istuutuu vaihtamaan kenkiään. Siirrän riimunnarun vasempaan käteeni ja ojennan oikeaa miehen suuntaan.
“Moi. Elias.” Venäläinen vain nostaa kätensä vyötäisilleen, jättäen kättelyeleeni kokonaan huomiotta. Lasken käden takaisin paikalleen vain nostaakseni sen heti rapsuttamaan jälleen Töpselin kaulaa.
“Herra Ismailov sinulle. Maksavatko vanhempasi sinulle paljonkin viikkorahaa ?” Avrelian virnistää, ja katsoo mua päästä varpaisiin.
Kohotan kulmiani, mutta ennen kuin ehdin vastaamaan, Silja huudahtaa ovelta, “Avrelian !!”, hypähtää lumiselle maaperälle ja mulkaisee matkakumppaniaan vihaisesti. Seuraan vain vierestä, kun venäläinen kävelee pitkin harppauksin naisen ohi ja samasta ovesta sisään.
“Onko hän aina tuollainen ?” viiton riimu kädessäni ovea kohti, hieman hermostuneesti naurahtaen.
“Osaa olla pahempikin,” Silja tuhahtaa ja vetää takkiaan vetoketjusta ylemmäs suojatakseen kasvojaan tuulelta.
“Haluanko edes tietää ?” virnistän Siljalle, joka sulkee silmänsä ja pudistaa päätään. Avrelian ilmestyy takaisin ulos, sytyttää tupakan ja nostaa pikkuoven portaat ylös.
Silja mulkaisee jälleen paheksuvasti venäläisen suuntaan. “Onko ihan pakko levittää syöpää ihan siinä vieressä ?” Vihaan tupakan savua lähes yhtä paljon kuin Silja, ja irvistän, kun nainen saa vastaukseksi hönkäyksen savua naamaansa.
Pienen hiljaisuuden jälkeen yritän rikkoa jäätä ja olla kohtelias, vaikka tiedän jo nyt että siinä on pienet mahdollisuudet saada kohtelias vastaus. Käännyn hieman venäläisen puoleen, “Silja kertoi, että sullakin on kenttähevonen ?” Töpseli ottaa muutaman turhautuneen askeleen paikallaan ja pukkaa turvallaan oikeaa käsivarttani.
“Pian kuusivuotias täysiverinen. Tamma,” mies vastaa kulmiaan kohottaen.
“Hyväkin ?” jatkan kysymystä, joka saa venäläisen lähes huomaamattomasti kurtistamaan kulmiaan.
“Luonnollisesti.”
Huomioni kiinnittyy Siljaan, joka ottaa muutaman askeleen pois päin Avrelianista, pyöräyttäen samalla silmiään. “Elias on kenttäratsastaja, Töpseli menee kahta tähteä.” Voin melkein nähdä miehen kasvoilta halveksuvan reaktion hevoseni lempinimeen, mikä saa mut rapsuttamaan ruunikon otsaa ja hieman silittämään sen turpaa. Saan vastaukseksi tyytyväisen hörähdyksen.
“Risteytys ?” kuulen venäläisen kysyvän samalla, kun huomioni on kiinnittynyt ruunikkoon.
“Joo, irish sport horse,” vastaan ja käännän katseeni Avrelianiin. “Vain neljäsosa täyttä verta. Tuli Suomeen tammikuussa.”
“En pyytänyt elämäntarinaa,” Avrelian sanoo monotonisesti ja kääntyy tumppaamaan tupakkansa vain sytyttääkseen toisen.
“Entäs se sun täysiverinen ? Kilpaileeko vielä ?” kohotan kulmiani ja kysyn mieheltä kiinnostuneena, vaikka Avrelianin kiinnostus omaa hevostani kohtaan oli pakkasen puolella.
“Muutama startti alla.”
“Kilpailetko itse ?” kysyn uteliaasti. Avrelian on pidemmän puoleinen, ja täysiveriset ovat yleensä vähän pienempää sorttia.
“En. Valmennan tammaa ratsastajansa kanssa.” Nyökkään vastaukseksi. Tulee ihan semmoinen olo, että olisi jossain deittisovelluksessa ja menee hermot, kun toinen ei tunnu haluavan pitää keskustelua yllä.
Hetken hieman ehkä väkinäisen keskustelun jälkeen huomaan, että Töpselillä alkaa mennä hermo seisoskeluun — vaikka ori ei sitä ikinä millään ilkeällä tavalla toisikaan ilmi.
“Töpseli meinaa hermostua, joten me suunnataan talliin. Pitää vielä ratsastaa, kun nää kisat sekotti alkuperäisen suunnitelmani,” naurahdin. Avrelian vain tumppaa toisen tupakkansa ja harppoo kohti kuskin ovea.
“Sellaiset käytöstavat,” Silja kohottaa kulmiaan. “Ollaan yhteydessä, katsotaan niitä kouluvalmennuksia joku päivä,” brunette jatkaa ja ottaa muutaman askeleen tarjotaakseen taas halauksen. “Kiitos avusta, moi !”
“Nähdään. Hauskaa kotimatkaa,” sanon naisen perään.
“Todella hauskaa,” Silja irvistää ja nousee pelkääjän paikalle.
“No niin, mennäänhän,” sanon ruunikolle, joka virkenee ja lähtee reippaasti seuraamaan mua kohti tallia.
_____________
Kirjoitettu yhdessä Lissun kanssa. Avrelianin näkökulma
-
14. TAMMIKUUTA 2020
ELIAKSEN ASUNTO, TORIKATU, SEINÄJOKIThe Difficulty of Unpacking, written by Elias Hilvan
Kuivatut banaanilastut. Niin hemmetin hyviä. Taas tuli ostettua yksi pussi. Lupasin itselleni niin sanotusti uuden vuoden kunniaksi kiinnittää huomiota ruokavaliooni ja edes yrittää syödä terveellisemmin. Toistaiseksi olin siinä onnistunut, ja olokin tuntui paljon paremmalta noin yleisesti. Juoksulenkit ja pienet lihaskuntoliikkeet auttoivat myös. Self care jne jne.
Mutta nuo pirun banaanilastut. Sallin itselleni pieneksi herkutteluksi banaanilastuja, mutta huomasin, että niitä mielellään jyrsisi koko pussillisen kerrallaan. Nytkin seisoin olohuone-keittiö tilan ja eteisen erottavassa oviaukossa kauppakassin kanssa ja mietin. Banaanilastut ja muutama peli pleikkarilla, vaiko purkaa edelleen keskellä elintilaa lojuvia muuttolaatikoita. Huomasin jo kääntyväni Call of Dutyn puoleen, mutta laatikot tuntuivat paheksuvan asiaa.
Huokaisin syvään, ja purin kauppakassin keittiötasolle ja siitä kaappeihin. Yksi laatikoista sisälsi ruokapöydän, jonka voisi vaikka koota. Nyt. Sohva oli sentään ostettu ja paikallaan, samoin telkkari ja telkkarin alle säilytystaso, jonka päällä makasi PS4 ohjaimineen. Vilkaisin oikealle makuuhuoneen oven viereen, ja siinä pahvilaatikosta mua tuijotti myös kokoamista odottava kahvipöytä sohvan kaveriksi.
Vaatteet olin sentään kaikki saanut purettua. Arkivaatteet makuuhuoneen vaatekaappiin, puvut ja kauluspaidat ynnämuut “työhuoneeksi” muodostuneen huoneen vaatehuoneeseen. Sinnekin voisi vaikka ostaa pöydän ja tuolin, saisi tuon iMacinkin paikalleen ja käyttöön, joka lepäsi paketissaan sohvan takamusta vasten. Onneksi olin säilyttänyt paketin — tietokone oli paljon helpompi kuljettaa siinä.
Yksittäisiä hyllyjä nojasi seinää vasten odottamassa seinään kiinnittämistä. Muutamia kirjoja, jotka omistin, edelleen ruskeassa pahvilaatikossa kasan jatkeena lattialla. Avattuja laatikoita, joista yhdestä oli sentään yhdet lakanat päässeet jo sänkyyn asti. Huoh. Ei kai tässä muu auttanut, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa purkamaan tavaroita. Ja tehdä tästä asunnosta vaikka vihdoinkin vähän enemmän kodin tuntuinen.
-
9. TAMMIKUUTA 2020
HOPIAVUOREN MANEESI, OTSONMÄKITutustumishölkkää
“Tullaan !” huudahdin, kun saavutimme Töpselin kanssa maneesin oven, joka oli hieman raollaan. Ratsastushallissa ei kuitenkaan ollut ketään, mikä sai mut vilkaisemaan vasemmassa ranteessa olevaa Apple Watch viitosta. 12:08 torstaina. Hmh. Outoa. Olikohan joku sitten maastossa, kun yksi auto pihassa kuitenkin oli tallille tullessani. “No, saamme hölkkäillä rauhassa,” mutisin raudikolle ja ohjasin sen kohti jakkaraa, joka oli hieman keskemmällä maneesia.
Hyppäsin selkään jakkaran avustuksella, annoin orille luvan lähteä liikkelle ja vedin Töpselin pyllyn päällä lepäävää vilttiä hieman reisieni päälle. Ensimmäiset pari päivää olin kävelyttänyt Töpseliä narun päässä metsässä maastoreittejä tutkien sekä maneesissa hieman juoksuttaen. Eilen otettiin ensimmäinen ratsastus kotona, ja Töpseli oli yhtä kiva mitä koeratsastuksesta muistin. Hieman ehkä vielä jännittynyt uudessa ympäristössä, mikä oli ymmärrettävää. Nyt jo tunsin ruunikon kävelevän rennommin kuin eilen, mikä sai hymyn huulille ja rapsutin orin kaulaa kevyesti harjan tyvestä, josta sain vastaukseksi kevyen pärskähdyksen.
Tarkoitus oli edelleen vaan tutustua ja pikkuhiljaa löytää niitä oikeita nappuloita. Kun keräsin ohjia, pyysin Töpseliä samalla hieman ryhdikkäämmäksi, ja hieman lyhentämään pitkää, reipasta askeltaan. Ori hieman jännittyi, mutta kun siirsin kättäni hieman eteenpäin tunsin tyytyväistä kuolainten pureskelua toisesta päästä.
Tein alkuun käynnissä muutamia pysähdyksiä, peruutuksia ja taivutteluja erilaisilla kuvioilla. Töpselin kanssa kyllä huomasi heti, jos omasta ratsastuksesta puuttui joku oleellinen juttu, mutta tuli heti paremmaksi kun muisti vaikka hieman siirtää pohjetta ja pyytää takapäätä mukaan taivutukseen. Töpselin ravi on niin ponnekasta, ilmavaa ja pehmeää samaan aikaan, että meinasin aina välillä jäädä vain matkustajaksi selässä, kunnes muistin taas pyytää orilta jotain tehtävää. Laukassa jatkoin yksinkertaisten perusjuttujen parissa, ja pyysin kaarteiden ja volttien lisäksi ruunikolta välillä pidempää laukkaa ja välillä lyhyempää laukkaa. Ori reagoi hyvin ja kuuliaisesti, ja sen herkkyys sai huomaamaan, että itse voi tehdä avut paljon pienemmin elein.
Loppuravit Töpseli sai hölkätä pidemmällä ohjalla ja eteen alas venyttäen. Käyntiin ori siirtyi välittömästi, kun ehdin istahtaa alas ja miettiä asiaa. Naurahdin kevyesti ääneen, ja taputin Töpselin ruskeaa, klipattua kaulaa. Olin tiistaina onnistunut klippaamaan orin, sillä sen talvikarva oli päässyt vähän turhan pitkäksi joulukuun aikana.
Kun ohjasin orin maneesin ovipäätyyn laidalla lepäävän viltin luokse, huomasin oven avautuvan ja sisään astui ruskeahiuksinen, ehkä mua hiukan vanhempi mies, joka pysähtyi kuin seinään huomatessaan mut.
“Ai-ai anteeksi, en tajunnut, että täällä olisi joku,” mies sanoi hermostuneesti. Laskeuduin alas selästä, taputin Töpseliä kaulalle ja otin pari askelta napatakseni viltin maneesin laidalta.
“Ei se mitään, me ollaan lopettelemassa,” hymyilin miehelle.
“Joo, mun piti vaan tarkistaa oliko täällä jotain siivottavaa,” mies jatkoi ja rapsutti takaraivoaan. “Aa, joo. Olen Oskari. Tallityöntekijä.” Oskari sujautti kätensä takaisin taskuun ja hieman korjasi ryhtiään.
“Elias, Töpselin omistaja,” nyökkäsin hevosta kohti joka hörähti ja tönäisi mua käsivarteen turvallaan. “Joo, joo,” naurahdin orille. “Ei täällä näyttänyt olevan mitään siivottavaa, tai en ai-“ ja lauseeni keskeytti pieni tömähdys, joka kuului takaa päin. Töpseli päätti sitten kakata juuri sillä hetkellä, mikä sai mut nauramaan ja Oskarinkin hieman hymyilemään. “Mä voin siivota ton,” sanoin Oskarille.
“Okei, kiitos,” mies naurahti, ja lähti ulos maneesista.
“Olet sinä sitten oikea vitsiniekka,” virnistin orille, joka katsoi mua suurilla nappisilmillään, korvat hörössä, kun heitin viltin sen päälle ja lähdin hakemaan talikkoa, ruunikko perässäni.
-
5. TAMMIKUUTA 2020
HELSINGIN SATAMA, SUOMITöpseli saapuu Suomeen
1 Jan 2020 7:52
New Message from Nancy Lynchburg
Hi, Elias ! We just put Cablegram on a ship to Britain, which means he is on his way to you ! Let me know when he’s safe and sound in his new home. We’re so excited what you two will achieve together ! Love, Nancy4 Jan 2020 6:15
New Message from Unknown
Hello, Your cargo has left Germany, and will arrive in Helsinki at 11:30 local time.Luin viestit uudelleen ja uudelleen istuessani Audin kuskin paikalla jossain Helsingin rahtisataman vastaanottoalueella, Hopiavuoresta lainaan saatu traileri auton jatkeena. Sellainenkin olisi varmasti hyvä hankkia omaksi, jos sitä meinaa ahkerasti kilpailla. En olisi millään malttanut odottaa yhtäkään sekuntia enempää, varsinkin kun laiva oli tullut satamaan jo kymmenisen minuuttia.
”Hei, rauhotu. Painat vielä vahingossa kaasua ja ajat meiät mereen tolla jalan heilutuksella,” Joonas hekotteli pelkääjän paikalta. Olin tullut eilen Espooseen moikkaamaan Joonasta ja bunkkaamaan miehen vierashuoneeseen. Vaikka eihän siitä ole pitkä aika, kun viimeksi parasta kaveriani näin — vietimme uutta vuotta vanhalla porukallamme Levillä, mistä lähdin toinen päivä junalla Seinäjoelle hakemaan puhtaita vaatteita pahvilaatikoiden peittämästä asunnostani sekä auton ja trailerin.
Mulkaisen Joonaksen suuntaan ja tuhahdan. ”Kai tajuat, että auto ei ole käynnissä tällä hetkellä ?” mumisen nojatessani poskeni kämmeneen ja kyynärpään oveen. Joonas virnistää ja valmistautuu sanomaan miehen tuntien jotain todella nasevaa, mutta yhtäkkiä satama-alueella alkaa tapahtua.
Joonas kiinnittää katseensa tuulilasin läpi laivan suntaan, ja tyytyy toteamaan, ”Mennäänpä sitten hakemaan se sinun hevosesi, Mister Kilparatsastaja”, avaa oven ja nousee ulos autosta.
_____________________
HOPIAVUORI, OTSONMÄKI
Yhteensä noin kuuden tunnin reissun jälkeen käännän Audin Vanhalta päätieltä Hopiavuoren pihatielle ja parkkiin tallin edustalle. Kello on jo yli seitsemän illalla, ja pihalla näyttää olevan yksi auto — osuin selkeästi hiljaisempaan aikaan, mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin.
Ehdin juuri nousta ulos autosta ja työntää oven kiinni, kun tallista ilmestyy rastapäinen brunette, arviolta hieman mua vanhempi. Mies kävelee luokseni, ja tarjoaa kättään hymyillen. ”Hei ! Olen Noa. Ajattelinkin, että kuulin jonkun kurvaavan pihaan.”
”Moi. Elias,” vastaan, puristan miehen kättä ja avaan trailerista etuoven.
”Elias … Olet ilmeisesti se uusi jonka hevosen piti tulla vasta myöhemmin ?” Noa kysyy.
”Juu, olen,” vastaan. ”Tulin itse asiassa juuri Helsingistä hakemasta kyseistä hevosta,” naurahdan, osoitan kohti traileria ja lähden kävelemään kohti lastaussiltaa, kun sisältä kuuluu hiljainen hirnahdus. ”Tullaan tullaan, en ole unohtanut sinua sinne !” puhelen orille alkaessani avaamaan lastaussiltaa.
”Noniin !” Noa toteaa vastaukseksi ja rientää apuun lastaussillan kanssa.
Kuulen oven paukahtavan kiinni, ja takaapäin kuuluu toinen miehen ääni. ”Pääsitte perille !” Käännähdän katsomaan, kun lastaussilta on alhaalla, ja huomaan itse omistajan, Eetun, kävelevän talolta trailerille. Tervehdin miestä, ja Eetu jää hetkeksi juttelemaan ja kysymään matkasta. ”Tule, niin näytän sulle Töpselin karsinan, ennen kuin otetaan se ulos,” Eetu viittoo talliin päin. Noa toteaa jotain vapaana olevasta koirasta tallin sisällä, ja rientää edeltä sisälle.
Eetu näyttää karsinapaikan sekä osoittaa vielä tallista säilytyspaikkoja, joita saa käyttää. Olinkin joulukuussa tehnyt muutaman reissun Hopiavuoreen ja tuonut jo suurimman osan Töpselin tavaroista valmiiksi. Enää puuttuivat satula ja suitset, joista suitset olivat saapumista vaille täällä ja satula koittamista vaille ostettu. Omat tavarani olivat vielä jossakin pahvilaatikossa Seinäjoen asunnolla, uudet hankinnat taisivat edelleen olla Audin takakontissa … hups. Eetun selostaessa vielä yleisiä käytäntöjä nyt kun Töpseli oli varsinaisesti täällä, kävelimme takaisin trailerille.
Ruunikko pää katsoi odottavaisesti trailerin pikkuovesta ulos, ja hörähti kevyesti, kun astuimme Eetun kanssa takaisin pihalle. Astelin rapsuttamaan orin turpaa, jonka Töpseli hyväksyi ensin hieman epävarmasti.
”Jos voit irrottaa puomin, niin talutan orin ulos ?” kysyin Eetulta, joka asteli trailerin viereen. Mies vastasi myöntävästi, ja jatkoi matkaa trailerin taakse samalla, kun kiipesin ovesta sisään. Töpseli oli näköjään opetettu hyvin traileriin menoon sisälle, niin kuin myös sieltä poistumiseen: ori asteli nätisti ja rauhassa alas lastaussiltaa, ja otti muutaman pienen ilmavan askeleen kuin verrytelläkseen jalkojaan päästessään hiekkapohjalle.
”Kävelen Töpselin kanssa hieman tallialuetta, että se saa liikkua kaiken matkustamisen jälkeen,” juttelin Eetulle, joka nosti lastaussiltaa ylös. ”Siivoan trailerin sen jälkeen.”
”Joo, ei sillä niin kiirettä, ei se tässä tiellä ole. Voit jättää tallin ovet huoletta auki, kun lähdet. Käyn sulkemassa ne ennen nukkumaanmenoa,” Eetu sanoi kun sai sillan kiinni. ”Noa lähtee varmaan kohta töihin, niin soita vaan jos tulee ongelmaa, hipsin takaisin sisälle,” mies sanoi ja vastasin myöntävästi ja kiittelin.
”Lähdetäänkö vähän jalottelemaan ?” juttelin ruunikolle, joka katsoi kiinnostuneena ympärilleen. Töpseli käänsi päätään, haisteli käsiäni ja pukkasi kevyesti rintaani turvallaan. Naurahdin kevyesti ja silitin orin otsaa. ”Alatko pikkuhiljaa jo tottua muhun, hmm ?” Ruunikko hörähti, ja otti pari askelta paikallaan. ”Otetaanpas sulta noi suojat pois,” totesin. Siirsin otteeni riimunnarun päähän, ja irrotin suojat Töpselin seistessä nätisti paikallaan. Dumppasin suojat toistaiseksi trailerin renkaan päälle, ne ehtisi viemään sisälle myöhemmin.
”Mennäänpäs sitten,” totesin ja lähdin kävelemään tallin katetun ulkokäytävän läpi kohti tarhoja. Töpseli lähti innokkaasti seuraamaan, ja käveli nätisti vierellä, riimunnarun välillä hipaistessa maata.
-
ELIAS HILVAN
päivitetty 07.02.Helmikuussa 2020 treenaa Töpselillä estepuolta. Etsii tallipaikkaa muualta, on vielä helmikuun Hopiavuoressa.
– 13.12. ensimmäinen vierailu Hopiavuoressa
– vietti uuden vuoden Levillä kaveriporukassa, lähti sieltä junalla Seinäjoelle 2.1.
– lähtenyt 4.1. Espooseen kaverinsa luokse ja hakemaan hevostaan, Töpseli saapunut Suomeen 5.1.
– 15.2. kilpailuissa Ansamaassa– ei toistaiseksi töissä, joten tallilla yleensä iltapäivällä tai joskus aamupäivällä, jos on jaksanut herätä
– saattaa joskus käydä vielä pikavisiitin illalla tsekkaamassa että Töpselillä kaikki ok, jolloin voi hyvin ilmestyä tallille vahingossa puku tai hienommat vaatteet päällä
– normaalisti ratsastusvaatteissa tai rennoissa ja mukavissa vaatteissa tallillaIhmissuhteet
– tuntee nimeltä Noan, Nellyn, Eetun, Sonjan ja Oskarin
– on ystävällinen kaikille, alkuun sulkeutuneempi ja hiljaisempi, mutta juttelee jos joku tulee juttelemaan -
7. JOULUKUUTA 2019
HOTELLIHUONEEN SÄNKY, LONTOOMaisemamatkailua ja vahinko-ostoksia
Lento takaisin Suomeen lähtisi huomenna, sunnuntaina, aamuseitsemältä. Kadun valitsemaani kellonaikaa jo nyt, mutta toisaalta valinnanvaraa ei ollut: lento oli ainoa, johon sain lipun näin lyhyellä varoitusajalla, vaikkakin ylihinnoitellusti. En ollut yhtään varma reissun pituudesta, joten päätin lähteä torstai-iltana Irlannista Englantiin ja tutustua hieman brittiläiseen maaseutuun.
Lensin Dublinista Walesiin, josta vuokrasin katumaasturin ja lähdin ajamaan kohti Lontoota. Olisin voinut mennä junallakin, tai vaikka lentää suoraan Dublinista Suomeen, mutta kerran kun aikaa on, miksei hyödyntää sitä ja nähdä hieman maailmaa. Ajoin maasturilla pitkin hiljaisia teitä, puhelin auxiin kytkettynä ja Spotifystä Mumford&Sons raikaamaan. Kyllä sitä nyt vähän piti teemaan sopivaa musiikkia olla !
Pysähdyin matkallani Hemsbury Saddleryyn, josta olin ohimennen joskus kuullut. Tarvitsin kipeästi ratsastusvarusteiden päivitystä, ja mikä sen parempi tilaisuus, kuin uusi hevonen — poltetaan lisää rahaa yhdellä reissulla ! Hemsburysta mukaan tarttui kolmet ratsastushousut; en ehkä olisi tarvinnut kuin kahdet, mutta onhan se kivaa olla vähän värivaihtelua, ja valkoiset tulisivat olemaan ihan ehdottomat kisaradalla.
Päädyin myös vahingossa shoppailemaan tulevalle hevoselleni, joka oli päässäni jo ristitty Töpseliksi. Ori sai hieman uudenlaisin värein koristellun enkkuviltin sekä ensimmäisestä maailmansodasta ja puolustusvoimista inspiraatiota saaneen villaloimen. Unohtamatta samaan teemaan kuuluvaa riimua sekä nahkariimua kilpailuja varten.
Ei pienessä etukäteen shoppailussa ole mitään pahaa. Tai niin Siljalle virkoin, kun tekstasin naiselle, että nyt oli paperit tehty uudesta hevosesta ja jo valmistelutkin aloitettu — varusteita myöten. Tässä vaiheessa se ehkä hieman aiheuttaa päänvaivaa, kun yhtäkkiä mulla onkin tuplasti enemmän käsimatkatavaraa …
-
5. JOULUKUUTA 2019
MAJATALON PUBI, WICKLOW, IRLANTIEtsinnässä Se Oikea
Siellä mä nyt vihdoin olin. Lynchburgin tallipihan porteilla maanantaiaamuna. Täytyy kyllä myöntää, että hieman jännittää astua tunnetun irlantilaisen kasvattajan tiluksille, kun Suomessa hevospiirit ovat niin vaatimattomat versus tämä. Tänne asti oltiin kuitenkin tultu, ja jos nyt kääntyisin ja palaisin kotiin, katuisin — ja kaiken lisäksi saisin Siljalta kauheat huudot.
Olin jo lähes vuoden päivät haaveillut omasta kenttähevosesta. Ratsastettuani ja kilpailtuani koko ikäni muiden hevosilla, oli ehkä aikakin ottaa itseä niskasta kiinni ja hommata oma kauramopo, jos haluaisi oikeasti lähteä menestymään kilpakentillä. Vanha perhetuttuni, Silja Seljaranta, oli yrittänyt jo puoli vuotta saada mua lähtemään hevosenhakureissulle johonkin Suomen ulkopuolelle. Ja itse asiassa se oli Silja, joka löysi Lynchburgista myytäviä hevosia.
Yritin etsiä tietenkin ensin Suomesta jotakin kivaa hevosta, mutta kaikki kokeilemani hevoset olivat vähän … meh. Ei napannut. Lynchburgissa mulle esiteltiin ensin kaikki mahdolliset vaihtoehdot, ja ehdotettiin, että kokeilisin vaikka kaikkia. Päädyinkin viettämään Lynchburgissa yhteensä kolme päivää kokeillen eri myyntihevosia — sekä nuoria, että jo kilpauransa aloittaneita. Mikään ei kuitenkaan tuntunut siltä omalta, vaikka hienoja hevosia olivatkin. Lynchburgin omistajatar, Nancy, näki epäröivän katseen kasvoillani, kun hyppäsin alas viimeisen myyntihevosen selästä.
”I gather you didn’t feel this one either ?” nainen kysyi hymyillen. Nancy tuntui ymmärtävän pointtini siitä, että sen täytyi tuntua oikealta.
”Umm no, no I didn’t,” naurahdin hieman nolostuneena takaisin.
”Well … I have one more candidate for you. He has been for sale for over a year now, but nobody has wanted him yet. He’s a bit … different from the others you have ridden here,” Nancy sanoi hieman epäröiden, mutta silti jotenkin viekkaasti.
”Might as well try him, since I came all this way,” hymyilin naiselle. Jotain erilaista. Se kuulosti nyt jo paremmalta, kuin yksikään myyntihevonen jonka olin kohdannut.
Nancy johdatti mut pienelle laitumelle, joka tähän aikaan vuodesta ei ollut enää erityisen vihreä. Laitumella seisoi kaksi hevosta, molemmat loimitettuina ja hieman märkinä jatkuvasta sateesta.
”That’s him,” Nancy sanoi ja osoitti pienempää ruunikkoa, joka katsoi meitä ujosti tarhakaverinsa vierestä. Nancy ehkä tulkitsi hiljaisuuteni mielenkiintona, ja tarjosi mulle riimunnarua. Sujahdin aidan välistä ja lähdin tarpomaan hieman mutaista polkua pitkin hevosten luokse. Isompi hevonen, kimo, tervehti mua heti uteliaasti ja haisteli, josko mulla olisi ollut jotain syötävää. Taputin sitä kaulalle ja otin muutaman askeleen sen tarhakaverin luokse, hieman aran näköisen ruunikon eteen. Ori uskalsi juuri ja juuri katsoa muhun päin, ja kun tarjosin sille kevyesti kättäni, se varovasti toi turpansa lähelle, puuskaisi ja koitti, oliko sormet syötävää vai ei.
Muistan olleeni myyty siitä hetkestä alkaen. Kasvattaja kutsui hevosta Gramiksi, mutta kuullessani orin oikean nimen — Lynchburg Cablegram — ajattelin heti, että Töpseli. Vaikka ruunikko olikin nimetty cocktailin mukaan. Nancy antoi mun laittaa Gramin kuntoon itse, ja koeratsastaa sen maneesissa. Nancy oli katsomossa koko ajan hiljaa, tarkkaillen, ja hymyili leveästi, kun hyppäsin alas orin selästä. Hymyilin leveästi takaisin, ja siinä hetkessä tiesimme molemmat, että tämä tulisi mulle Suomeen.
-
ELIAS HILVAN
syntynyt 14.09.1996 Espoossa
ruskeat hiukset, ruskeat silmät
pituutta 178cm, sinkku
omat sivut & varustekaappi
asuu 30.12.2019 lähtien Seinäjoen keskustassa 57 neliön kerrostaloasunnossaEliaksella on ensimmäinen oma hevosensa tammikuusta 2020 lähtien:
ISH-ori Lynchburg Cablegram eli TöpseliVillit hiussuortuvat ovat jokapäiväinen taistelun kohde: milloin ne sojottavat ylöspäin lähes piikkisuorina, milloin ovat litteänä otsaa myöten ja milloin tyylikkäästi itsestään jakautuneet keskijakaukselle. Elias tappeleekin hiustensa kanssa aina, kun niiden pitäisi näyttää edustavilta, mutta tallille nuorimies lähtee yleensä sillä hiustyylillä, joka herätessä sattuu päähän siunaantumaan. Ruskeaverikkö on muutenkin hyvin rento arkipäiväiseltä tyyliltään, ja menee ehdottomasti mukavuus edellä — hyvin usein aamutallissa Elias näyttääkin juuri heränneeltä, varsinkin kun mies ei kahvia tai energiajuomia juo. Kilpailuihin sekä normaalielämän pippaloihin Elias kuitenkin osaa pukeutua tyylikkäästi ja merkkitietoisesti, kiiltävää rannekelloa unohtamatta.
Merkkivaatteiden lisäksi Eliaksen elintasosta voi päätellä aika paljon: tallipihaan kurvataan kiiltävän mustalla Audi e-tron katumaasturilla, taskusta pullottaa iPhone 11 Pro, vasemmassa ranteessa killuu jokin tyylikäs merkkikello ja kannettavina soittolaitteina, oli kyse kuulokkeista tai kaiuttimesta, toimii aina Bose. Elias hyödyntää perheeltään saamaansa omaisuutta, joka omistaa menestyvän lakifirman Helsingissä. Hulppeaan elämäntasoon tottunut Elias on onneksi persoonaltaan hyvin jalat maassa -tyyppiä, ja varsinkin kotitallilla miehen vaatetus ja sekainen pehko eivät välttämättä sovi tähän materialismiin.
Huumorintajuinen, joskin hyvin paljon mustan huumorin puolelle kääntynyt, Elias on aluksi uudessa seurassa hieman hiljaisempi ja ujompi, mutta tutustuttuaan juttelee mielellään kaikille kaikesta — miehessä on vähän sitä vikaa, että hänelle pitää mennä juttelemaan ensin, tai muuten ujous ottaa vallan. Eliaksella on silti itsetunto kohdillaan, mutta ei halua aiheuttaa muille turhaa vaivaa ja stressaakin tietyistä asioista, tekeekö hän ne oikein. Varsinkin, jos kyse on jostain mitä joku toinen on pyytänyt tekemään. Tykkääköhän se nyt että se on noin, vai pitäisikö se kuitenkin olla noin ?
Ratsastajana Elias on taitava ja potentiaalinen, mutta menestyäkseen kilpailuissa miehellä on vielä hiottavaa taidoissaan. Elias on määrätietoinen ja motivoitunut työskentelemään menestyksensä eteen, kunhan hänellä on oikeanlaiset valmentajat ja oikeanlainen hevonen. Hevosta kohtaan mies on aina reilu, ja menee hevosen ehdoilla. Elias tykkää touhuta hevostensa kanssa paljon myös kentän ulkopuolella ja uskookin, että yksi avain menestykseen on rakentaa hyvä luottamus hevoseen, sekä ratsain että maastakäsin.
Viimeaikaisin koulutus on ollut lukio, jonka jälkeen on keskittynyt hevosiin.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 11 kuukautta sitten
Elias.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 8 kuukautta sitten
Eetu Hopiavuori.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 11 kuukautta sitten
-
tykkäsin tästä jotenkin ihan hirmusesti 😀 tosi luontevasti kytketty Töpselin päiväkirjasta löytyvään tarinaan ! ja Eliaksen luonnetta on mun mielestä tässä tuotu esille tosi hyvin; hieman vielä varautunut keskustelukumppani uusien tuttavuuksien kanssa, mutta vastaa kyllä mielellään ja ei haittaa yhtään, vaikka Nelly höpöttelee vähän enemmänkin 😀 kai tätä on vielä jatkettava, ettei ihan tähän jää 😉
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten Elias.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten
-
hulppeuteen tottunut Elias ei ole uusrikas, vaan raha tulee perheen omistamasta lakifirmasta, niin kuin hahmoesittelyssä on mainittu 😀 raha ei todellakaan ole itse ansaittua, mutta ei siitä sen enempää spoilereita, selviää kyllä varmasti 🙂
-
Ennen pistettä, huutomerkkiä, pilkkua (jne: mitään väli- tai lopetusmerkkiä) ei tule välilyöntiä, ei edes vuorosanoissa. Lisäksi pilkku (jota muuten käytät ihan oikeassa yhteydessä vuorosanoissa) tulee vasta lainausmerkkien jälkeen.
Nämä on molemmat mulla tiedossa, mutta on puhtaasti omia tyylittelytapoja 😀 Näyttää kivemmalta ja esteettisemmältä omaan silmään, joten siksi teen ne ”väärin” tällaisissa vapaammissa teksteissä.
-
pieni yksityiskohta osui silmään: Töpseli saapuu vasta huomenna, eli 5. tammikuuta, Suomeen, joten ei ole ollut vielä eilen Hopiavuoressa 🙂 Elias kyllä on hyvin voinut kiireiltään kolmas päivä ehtiä käydä tallilla nopeasti sopimassa Eetun kanssa trailerin lainasta.
mutta, toivottavasti Salierille löytyy joku ratkaisu ! Elias ei tunne ketään potentiaalista vuokraajaa, mutta hätätapauksessa pystyy myös auttamaan jonkun verran kun ei töitäkään tällä hetkellä tee 😀
-
Tämä on kyllä hauskaa kuulla muiden näkemyksiä omista virtuaaliponiteksteistä, ravisuttaa omaa puuta silleen sopivasti ! 😀 Jännä myös, miten erilaisesta näkökulmasta näät nuo englantirepliikit (ihan positiivista siis !); mulla taas tulee automaattisesti, että ne on englanniksi, jos puhekielenä on englanti (tai joku muu), koska kirjotan ns. Eliaksen pään sisästä, eikä hän lähde esimerkiksi hyvin osaamaansa englantia kääntämään päässään –> en siis halua kääntää niitä myöskään teksteihin (ja lauseen perässä ”sanoi englanniksi” vaikuttaa omaan kirjotukseen tönköltä) 😀 Tämä on onneksi sellasta vapaata kirjottamista, missä ei onneksi edes tarvitse tähdätä kaunokirjallisuuden tapaiseen tekstiin.
On myös kiva huomata, miten joku toinen huomaa tekstistä pieniä luonteenpiirteitä hahmosta, vaikka ne tulee itseltä ihan alitajuisesti mukaan tekstiin osana hahmon käyttäytymistä, suhtautumista ja näkökulmaa :”D
