Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Marshall Kozlov
Päivitetty 22.10.2021Juuri nyt:
» Muutti Otsonmäelle rivitaloon joulukuun 2019 alussa yhdessä poikaystävänsä Niklaksen kanssa.
» Oli polvileikkauksessa 25.7.2020. Palannut jo oikeastaan normaaliin rytmiin ratsastuksen kuin muunkin osalta, ja tekemässä vakituisesti paluuta kilpakentille.Ihmissuhteet:
» Vähän yhä jännittää keskustelujen aloittamista muiden kanssa, mutta hyvin jo alkanut rentoutumaan ja käy jopa säännöllisesti tuvassa kahvilla. Välillä jopa aloittaa keskusteluja.
» Tämän hetken suosikki seuraa: Janna, Sonja, Harri, Nelly, Oskari…Tulot ja menot:
» Hektistä kilpailemista, valmentautumista ja muuta ahertamista.
» 26.10-5.11 väisenä aikana hevosineen Englannissa, useampi kilpailu.
» 4.-14.12 Välisenä aikana hevosineen Ranskassa, Paris Dressage Week.—
Niklas Haanpää
Juuri nyt:
» Niklas valmistui Parturi-kampaajaksi kesäkuun lopulla! Työpaikka oppisopimuspaikassa taskussa joten jatkaa siellä työskentelyä pienen loman jälkeen.
» Koiranpentu saapui! Uros Papillon, Farnorth Cremisius ”Krem”Ihmissuhteet:
» Reippaasti menossa mukana ja keskustelee kaikkien kanssa ja oikeastaan mistä tahansa aiheesta.
» Tämän hetken suosikki seuraa: Eira, Janna, Hello, Sonja, Harri, Nelly..Tulot ja menot:
» Vähän uudelleen opettelua Hakran kanssa ratsastuksessa, mutta reippaasti yhä yrittää ja pyrkii kehittymään. -
18.12.2019
Oon imarreltu että luulet mun osaavan käyttää kirvestäMonet alkavat viihtymään enemmän sisällä kun talvi ja pimeä lähestyy, etenkin siinä vaiheessa kun alkaa olla lunta ja pakkastakin. Niklas kuului niihin ihmisiin. Ei tuo talvea vihannut tai ulkoilmaakaan, mutta siinä vaiheessa kun elohopea alkoi tippua miinuksen puolelle… Mies oli varma että sohva osasi puhua ja kutsui häntä upottautumaan sen pehmeään syleilyyn viltin ja teen kanssa samalla kun pleikkari käynnistyi jo itsestään. Ja niinhän siinä oli käynyt. Niklas oli siirtänyt rahin lähemmäs sohvaa ja iskenyt pienelle tarjottimelle kokoamansa teen ja muut eväät sen päälle. Sitten istuutunut viltti harteillaan sohvalle pleikkarin ohjain käsissä. Katse oli siirtynyt kuitenkin nopeasti telkkarin ruudulta makuuhuoneesta tulevaan rastapäiseen mieheen joka kantoi toisessa kädessään lenkkareita.
”..Et voi olla tosissas että sä lähet tallihommien jälkeen vielä juokseen tonne.” Niklas sanoi pienen irvistyksen kera, tajuttuaan että toisella oli tosiaankin juoksuvaatteet päällä.
”Miksi en menisi? Siellä on melkein täydellinen pohja juosta, nyt kun on tullut sopivasti lunta kaiken sen jään päälle.” venäläinen sanoi hymyn kera.
”Tappoliukasta lähinnä. En ees tajua miten pysyt muka pystysä.”
”Kerron salaisuuden.” Marshall sanoi virnistäen, suukottaen kevyesti poikaystävänsä päälakea ”Nastat.” mies lisäsi lyhyesti ja ytimekkäästi, ennen kuin siirtyi etteiseen.
”Mä odotin enemmän jotaki… Koska oot pesunkestävä venäläine joka on tottunut juokseha järven jäällä karhuja pakoon tarinaa. Mutta nastat käy järkeen kans.” Niklas myönsi päätään hitaasti nyökytellen, kuin olisi hetken oikeasti miettinyt kumpi oli todenmukaisempi versio. Hänen vai Marshalin.
”Kuka sanoi että en ole juossut karhua karkuun järven jäällä?” Marshall kysyi muka arvoituksellisesti, ennen kuin livahti ulos asunnosta.Niklas istui hetken paikallaan ja vain tuijotti ulko-ovea, ennen kuin kurottautui nappaamaan teekuppinsa ja kumosi juoman yhdellä kulauksella kurkustaan alas. Laski kupin ja peliohjaimen rahin päälle, ja kierähti alas sohvalta muka ketterästi kuin joku salainen agentti vähintäänkin Mission Impossible tyyppisessä elokuvassa. Mies hyppeli kepein askelin etteiseen, sujautti jotku lattialla olleista kengistä jalkaansa ennen kuin avasi oven ja vilkuili nopeasti ympärilleen. Varmistuttuaan siitä että venäläinen oli kadonnut pihapiiristä, Niklas harppoi rivitalon päätyasunnon oven taakse ja painoi ovikellon nappia jääden odottamaan vastausta. Hetken hiljaisuuden jälkeen, oven avasi jo hieman iäkkäämpi nainen jonka ryppyisille kasvoille levisi silmäkulmiin saakka yltävä hymy.
”Nykkö sie tarvihet sen?” mummo kysyi suorastaan hieman innokkaanakin.
”Juh, se hullu lähti juokseen niin tuli just sopiva hetki tälle.” Niklas vastasi ovelan virneen kera.
”Se siun kaveri saa olla ilone ko hällä on siunlaine kämppäkaveri.” nainen sanoi, ottaessaan eteisen seinällä olevasta avainkaapista avaimen ja ojensi sen porraspäässä seisovalle lähes mustahiuksiselle nuorelle miehelle.
”Pittäähä sitä ny joskus keksiä jotaki kivaaki yllätystä, niin eipähän potki pihalle.” Niklas naureskeli, avatessaan ulko-oven läheisyydessä olevan pienen varaston oven.– – –
Marshall oli aikonut tehdä ihan vain lyhyen lenkin, mutta oli lopulta saanut huomata että nopea lenkki oli muuttunut lähes tunnin mittaiseksi juoksemiseksi vähän siellä ja täällä. No, hyvästä talvisäästä kannatti ottaa kaikki ilo irti kun vielä pystyi. Se ajatus mielessään rastapää avasi asunnon oven ja raahautui etteiseen, mistä näki hyvin suoraan olohuoneen puolelle missä Niklas istui aikalailla siinä missä oli ollut hänen lähtiessäänki.
”Mä jo mietein että pitäskö soittaa eka ruumishuoneelle, sairaalaan vai poliisille.” Niklas huikkasi vilkaistuaan nopeasti etteiseen päin.
”Sairaala olisi ollut ehkä todennäköisin vaihtoehto nuista, mutta ei. Lenkki vain venähti.” Marshall sanoi, riisuessaan kengät jaloistaan ja käveli takkia aukoen peremmäs asuntoon. ”Hmh. Etkö sinä tehnyt tätä samaa tehtävää silloin kun lähdinkin?” mies kysyi, katsottuaan telkkariruudulla näkyvää peliä.
”Jjep. Tuli vaan pari muuttujaa niin piti laittaa peli pauselle hetkeksi.” Niklas sanoi virnistäen, kääntäen katseensa venäläiseen. ”Puusilmä.”
”Niin mikä?” Marshall kysyi, ja kohotti toista kulmaansa kysyvään sävyyn ja tuijotti sohvalla istuvaa nuorempaa miestä. Venäläisen katse seurasi kuitenkin nopeasti toisen pään nyökäytyksen suuntaan, jolloin rastapään kasvoille vaihtui vähintäänkin hieman hölmistynyt ilme.Vain parin askeleen päässä Marshalin takaoikealla seinän vieressä seistä pönötti kuusi. Ei se uhattu pinkki glitteri kammotus, vaan tuttu vihreä puu. Jonka aitoudesta ei voinut kiistellä sen juurella näkyvistä neulasista johtuen. Kuusen oksilla oli jo roikkumassa selvästi suunnitellusti asetellut punaiset ja kultaiset pallot, joiden joukkoa täydensi kiiltävät koristenauhat jotka kiersivät koko puun ympäri latvasta alimpiin oksiin saakka.
”On siinä valokki, kuha laitat sen töspelin seinähän. Valot ois vaan kato paljastanu liian nopiasti sen olemasaolon.” Niklas sanoi leveän virneen kera, siirryttyään vaivihkaa seisomaan Marshalin viereen ihailemaan omien käsiensä työnjälkeä.
”..Kävitkö muka oikeasti hakemassa niitä risuja..?”
”Ja kaadoin samalla koko kuusen? Oon aika imarreltu että sä ees hetken luulit että mä osaisin muka käyttää kirvestä puun kaatamiseen. Ei, en ryhtyny kuusivarkaaksi vaan ostin sen kaupasta kuten kunnon kansalaiset tuppaa tekeen.”
”…Missä sinä edes piilottelit kokonaista puuta?”
”Joukahaisten varastosa. Se vanhuspari jonka rappuset mä oon lakassu ny ko se pappa mursi jalkansa sillon ko oltiin just muutettu tähän. Kaikkea sitä kato pystyy juoniin vanhusten kaa ko istuu niitten kaa teellä.” Niklas selitti, nostaen kätensä lanteille lähes ylpeän näköisenä.Marshalin katse liukui koristellun kuusen alla olevista irtoneulasista aina puun latvan hieman vinossa olevaan tähteen. Mies hymyili niin leveästi, että tuntui siltä kuin hänen posket repeäisivät hetkenä minä hyvänsä.
-
15.12.2019
Tutkimusretki lähimetsäänSää oli yön aikana muuttunut lupaavampaan päin, kun pakkanen oli kirinyt peräti lähemmäs -10 astetta ja luntakin oli sadellut aamun pikkutunneista lähtien tasaista tahtia. Arlek seisoi kaikessa rauhassa varustettuna tallipihalla samalla kun Marshall kiersi hevosen ympärillä kiristämässä satulavyötä loppuun sekä laskemassa jalustimet alas. Lopulta mies veti hanskat käteen siirtyessään tamman vasemmalle sivulle, nosti toisen jalkansa jalustimeen ja ponkaisi itsensä satulaan.
Siinä missä tuntui ihan mukavalta kun alla oli hevonen joka osasi, tai ennemmin malttoi, seisoa paikallaan kunnes ratsastaja oli istunut satulaan ja ehkä jopa saanut ongittua toisen jalustimenkin jalkaansa. Tuntui se myös hieman oudolta Volyan jälkeen. Sen kanssa selkäännousu piti aina tehdä ohjat hyvin toisessa kädessä ja ripeästi, eikä ollut aikaa pyöriä ympärillä tarkistamassa varusteita vielä kertaalleen.
Marshall taputti kevyesti Arlekin kaulaa samalla kun otti ohjat toiseen käteensä, ennen kuin pyysi tamman kevyellä pohkeiden puristuksella liikkeelle. Pitsikuvioiden kirjoma hevonen lähti tasaisin ja pitkin askelin kävelemään tallipihan poikki. Ratsukolla ei ollut edes varsinaisesti mitään valmista reittiä mietittynä, vaan he seurasivat reittiä mihin Marshall oli nähnyt joidenkin ratsukoiden menevän edellisenä päivänä. Olisihan se varmasti ollu helpompaa kysyä jotakuta mukaan ensimmäiselle maastolenkille, mutta mitä sitä nyt turhia tekemään asioita itselleen helpommaksi?Kaksikko oli seurannut tien tuntumassa mennyttä polkua aina vanhan päätien yli, ja jatkaneen hetken arpomisen jälkeen oikealle päin viettänyttä uraa pitkin. Marshall antoi ohjien valua sormien välistään löysemmiksi, mihin Arlek vastasi venyttämällä kaulansa pitkäksi eteenpäin aina niin että turpakin osoitti hetken suorana menosuuntaan päin. Tamma tuntui nauttivan heidän maastoseikkailun rauhallisesta tahdista suuresti, minkä ilmeni sen askelien letkeästä liikkeestä sekä aina välillä kuuluvasta pörinästä jonka seurauksena kevyeen pakkasilmaan muodostui hentoja höyrypilviä. Hevosen hyväntuulinen olemus alkoi hissukseen vaikuttaa myös Marshalin mielentilaan, minkä takia pieni hymy kiipesi miehen suupieliin samalla kun tuo päätti ottaa jalkansa pois jalustimista ja roikotti niitä vapaana ilmassa.
Ympärillä olevasta luonnosta ei löytynyt kyllä valittamisen aihetta. Lähinnä männyistä ja kuusista koostuva metsä tuntui lähes kotoisalta, etenkin nyt kun sinne oli päivän mittaan tullut vähän enemmän luntakin. Jossain metsätien poikki oli juossut jänis jonka jäljet olivat lumisateesta huolimatta vielä selvästi nähtävissä, ja jostain hieman kauempaa kuului tikan nakutus mikä kaikui puuston seassa yhtä selvästi kuin he olisivat olleet seisomassa juuri sen puun alapuolella missä tikka oli.
Jossain vaiheessa heidän valitsema reitti oli selvästi tehnyt lenkin ja yhdistynyt takaisin samalle polulle, lähtien viemään ratsukkoa takaisin tulosuuntaa päin. Tai ainakin lumessa näkyvät kavionjäljet vihjasivat siitä. Marshall kaivoi kännykän hupparinsa taskusta, painaen napista jotta näyttöön syttyi valo ja hän näki katsoa kelloa sen oikeasta ylänurkasta.”Hmh… Ei yhtään huono. Jos olisimme reippaammin menneet niin sitten tämä olisi ollut turhan lyhyt retki, mutta näin käyntimaastoksi tämä on ihan hyvä.” Marshall puheli venäjäksi tammalle, taputtaen sen kaulaa kun oli saanut kännykän takaisin taskuunsa.
Arlek kohotti päänsä ylöspäin ja hidasti käyntiään hieman. Korvat osoittivat terävästi suoraan eteenpäin, mikä sai Marshalin keräämään ohjat hieman paremmin tuntumalle ihan vain varmuuden vuoksi vaikka ei uskonut että Arlek mitään tekisi sama mitä vastaan tulisi.
Lopulta mutkan takaa ilmaantui esille ihan vain koiran ja lapsen kanssa liikkeellä oleva nainen. Marshall ohjasi Arlekin kulkemaan aivan kapean metsätien toista reunaa pitkin, jotta koiranulkoiluttajalle ja hänen lapselle jäi hyvin tilaa ohittaa heidät. Pieni pystykorvainen koira tuntui olevan erittäin innoissaan vastaan tulevasta hevosesta, ja hyppi hihnaa vasten vaikka nainen yritti toppuutella sitä. Mukana kulkenut lapsi vaikutti olevan lähes yhtä innoissaan, viittoessaan toisella kädellä ratsukon suuntaan samalla kun lähes kiljui että heppa, heppa tullee! Kummatkin ulkoilijat olivat jo melkein nokikkain tiellä, kun nainen pysähtyi lapsen ja koiransa kanssa tien sivuun leveä hymy kasvoillaan.”No tätähä heppaa me ei ollakaa enne täälä nähtykkää, vaikka melekeen joka päivä näisä mehtisä kuljettaanki. Taijatta olla uusia näilä perukoilla?” nainen puheli hyvin tuttavalliseen sävyyn.
”..Uusia hyvinkin. Muutimme tänne vasta..” Marshall vastasi nopean mietinnän jälkeen, hymyillen hieman ja pysäytti Arlekin tien toiseen reunaan.Naisen reaktio hänen aksenttiin oli hieman parempi mitä rastapää oli odottanut, mutta ei kuitenkaan ihan mukavimmastakaan päästä. Naisen hymy oli hyytynyt hieman, ja tuo oli vaivihkaan ottanut lapsensa kädestä kiinni ja vetänyt hänet lähemmäs itseään.
”…Taijakki olla venäläine?” nainen kysyi hieman aikasempaa viileämpään sävyyn ”Haittaako jos kysyn että kenekä poikii sie oot?”
”Kozlov. Suvun ainoa Suomessa asuva.”
”..No. Tervetulua Otsonmäelle, kait.” nainen sanoi hieman väkinäisen mutta ainakin etäisesti kohteliaan hymyn kera ennen kuin jatkoi matkaansa lapsensa ja koiransa kanssa.Marshall katsoi pienen hetken kolmikon perään, ennen kuin pyysi Arlekin taas liikkeelle. Mies taputti tamman kaulaa toisella kädellään ja kehui tuota lyhyesti. Se oli onneksi tapansa mukaan seissyt lyhyen kohtaamisen ajan hyvin nätisti paikoillaan, ja vain silmäillyt hihnaa vasten seisovaa koiraa uteliaan näköisenä. Tämä tapaaminen valoi sentään edes hieman uskoa siihen että ehkä he, tai lähinnä Marshall itse, saattaisi uuteen asuinpaikkaan vielä sopeutuakin.
-
14.12.2019
Kuusesta en tingiJoulun pitäisi olla sitä aikaa jolloin muistetaan lähimmäisiä, ollaan perheen kanssa ja kaikkea muuta ihanaa. Mutta todellisuudessa joulupyhien lähestyminen tuntuu aiheuttavan myös paljon hermojen kiristymistä. Pitää tehdä joulusiivous, koristella, hankkia joululahjoja, entä jouluruoka? Käydäänkö sukulaisilla ja jos käydään niin keillä? Ja entäs sitten se iän ikuinen kuusitappelu: Riittääkö muovikuusi vai pitääkö sen olla aito?
”Miks muovinen ei riittäis? Se ois ainaki helppo tunkea aina varastoon oottaan seuraavaa joulua. Ja mikä parasta, ei niitä hiton neulasia pitkin lattioita.” Niklas kysyi, makoillen vatsallaan olohuoneen lattialla joku postin tuoma mainos edessään.
”En turhan montaa asiaa jouluun liittyvistä asioista vaadi. Muuta kuin että hirvi kuuluu joulupöytään ja kuusi on aito. Niistä en aio tinkiä.” Marshall sanoi ja osoitti keittiöstä lähes uhkaavasti paistolastalla Niklasta kohti.
”Mutta ne neulaset-…”
”Kuusesta en tingi. Niitä neulasia ei niin paljo edes tipu ja kuten viime vuonnakin, minä kyllä lakaisen kerta päivään ne pois.”
”Ihime vouhotusta ny yhestä kuusesta..Mikä siinäki on se juttu että sen pitää olla oikia?”
”Ensinnäkin, tuoksu. Toiseksi, se näyttää myös paljon paremmalta kuin joku kaupan muovikasa.”Niklas vain hymisi jotain vastaukseksi, nyökytteli päätään ja jatkoi mainoksen selaamista samalla kun Marshall jatkoi ruuan laittamista. Hetken päästä olohuoneessa ollut mies könysi sohvalle ja näytti kuvastoa selkänojan ylitse
”Mutta kato ny tätäki! Ekaksikki, se on pinkki. Tokaksi, se on täynnä glitteriä.” Niklas esitteli
”…Toivon että et ole edes osittain tosissasi.”
”Oon oon! Toi on jo niin hirviä että se on jo hieno!”
”Ei. Jos tuollainen kuusi tulee, niin minä lähden.” Marshall sanoi, katsomatta edes poikaystäväänsä joka näytti hetken muka oikeasti harkitsevansa moista vaihtokauppaa.
”Näh. Piä kuuses.” Niklas vastasi lopulta leveä virne kasvoillaan, heittäytyen selälleen sohvalle.Marshall vain hymähti pienesti, hymyn kaarre nousten suupieleen. Hyvä tietää että hän ei ainakaan vielä hävinnyt joko se tai minä -taistossa, ja olisihan se kyllä ollut aika kauheaa hävitä siinä muovikuuselle. Ajatukset alkoivat valumaan valitettavan nopeasti vähän ikävemmälle polulle, koska etenkin näin joulun alla koti-ikävä tahtoi alkaa raapimaan ja kovaa. Joulu oli kuitenkin aina ollut se juhlapyhä jolloin heidän koko perhe ja lähisuku kerääntyi yhteen, jopa äidin vanhemmat tulivat aina Englannista saakka jouluksi heille. Viime vuonna Marshall oli itsekin mennyt jouluksi kotiin samalla kun Niklas oli mennyt omien vanhempiensa luo, mutta tänä vuonna he viettäisivät sitä täysin kahdestaan Otsonmäellä.
”Joko sä oot muuten keksiny yhtään mitä haluat joululahjaksi?”
”..Mitä?” Marshall kysyi hieman päätään pudistaen kun palasi takaisin tälle planeetalle ajatuksistaan.
”Niiin, että joko sä oot yhtään keksiny mitä haluat joululahjaksi.” Niklas kysyi uudestaan, kurkkien sohvan selkänojan ylitse hellan ääressä työskentelevään rastapäähän.
”Hmm…En oikeastaan. Ei minulla ole mitään sellaista mitä varsinaisesti tarvitsisin.”
”Ko ei sen tarvi olla mitään sellasta mitä tarvit tarvit. Se voi yhä olla jotaki mikä on vaan jotaki mitä satut haluahan. Vaikka ihan turhaki asia.”
”Kun ei minulle oikein mitään sellaistakaan tule mieleen. Ellei sinulta satu löytymään ylimääräistä paria tonnia koska näin yhden todella hienon satulan-..”
”..Ostan sulle säkin hiiliä. Ja haen risuja metästä.” Niklas keskeytti silmiään hieman siristäen.
”Kun haet risuja, niin tuo samalla se kuusi.” Marshall sanoi virnistäen. -
13.12.2019
Hiihtoratsastusta ilman suksiaMielialaa paransi aina kummasti se, kun näki kuinka oma hevonen oli sentään näyttänyt kotiutuvan uudelle tallille. Arlekin oli selvästi tykästynyt etenkin toiseen tarhakaveriinsa, hieman aralta vaikuttavaan ilmeisimmin tinkeriä edustavaan tammaan. Eikä se näppärän kokoinen tupsujalka näyttänyt tykkäävän huonoa Arlekistakaan koska sen verran sopuisan näköisesti kaksikko putsasi saman heinäkasan viimeisiä heinänkorsia suihinsa.
Hetken tilannetta portilta käsin seurattuaan, Marshall lopulta vislasin lyhyen kutsumerkin hevosellensa. Tamma nosti vinon merkin koristaman päänsä nopeasti ylös, korvat eteenpäin suunnattuina. Arlek ravisti päätään niin että valkea kihartuva harja lenteli kaulan molemmilla puolilla, ennen kuin tamma lopulta lähti ottamaan hitaasti askelia portilla odottavaa omistajaansa kohti.
Marshall kaivoi tottuneesti taskuaan, kurtistaen kuitenkin nopeasti kulmiaan ja kaivoi sitten toista takkinsa taskua. Kännykkää ja kotiavaimia lukuunottamatta taskuista ei löytynyt kuin pari heinänkortta ja murusia, mutta ei sitä vaimeasti rapisevaa karkkipussia mikä löytyi tätä nykyä lähes jokaisen takin taskusta. Niin.. hän olikin käyttänyt tätä takkia viimeksi Volyan kanssa. Tietenkin. Venäläinen huokaisi hieman, ja napsautti riimunnarun kiinni Arlekin päitsiin. No, tamma oli kulkenut viimeaikoina ihan nätisti eikä edes aamutallin aikana ollut tullut puhelua ettäkö Arlekin olisi aiheuttanut tallityöntekijälle harmaita hiuksia. Joten eiköhän sille riittänyt se kun hän saisi lahjuksensa tallissa koska harjapakissa kyllä oli parikin pussia hätävarana juurikin tälläisiä tilanteita varten. Asiaa sen kummemmin murehtimattava Marshall lähti taluttamaan punarautiasta hevosta mukanaan kohti tallirakennusta.
Katoksen alle päästessä venäläinen vaihtoi riimunnarun selkänsä takana toiseen käteen jolloin Arlek vaihtoi tottuneesti kulkunsa miehen vasemmalle puolen. Marshall oli juuri tarttumaisillaan kiinni ovenkahvasta, kun tuo tajusi että häntä vedettiinkin taaksepäin. Ei tämän näin pitänyt mennä. Mies pyörähti hieman horjahtelevin askelin ympäri ja katsoi Arlekiin päin. Tamman katse oli suoraan eteenpäin, eikä sen pää liikahtanut juuri ollenkaan mihinkään päin vaikka sen omistaja oli narun toisessa päässä. Rauhallisin ja tasaisin askelin se vain jatkoi kulkuaan katoksen läpi parkkipaikan puolelle, samalla kun tilanteen tajunnut Marshall oli ottanut kaksin käsin kiinni narusta ja liukui ohuella lumipeitteellä tamman mukana kuin hiihtoratsastaessa konsanaan.”Et ole tosissasi, Arlek!” Marshall älähti venäjäksi tammalle, joka ei edes korvaansa lotkauttanut omistajansa sanoille.
Hiihdettyään pari metriä massiivisen hevosen mukana, Marshall myönsi tappionsa ja lähti päätään hieman roikottaen kävelemään Arlekin mukana. Vain toivoen että se pysähtyisi johonkin tallipihalle jotta hän pystyisi siinä vaiheessa nopeasti hakea harjapakista hätävara lahjukset. Mies vilkuili ympärilleen paria autoa lukuunottamatta tyhjällä tallipihalla. Onneksi kaikki mahdolliset todistajat näyttivät olevan omien touhujensa parissa, joten kukaan ei nähnyt tätä tilannetta.
Hetken matkaa vain seurattuaan junan tavoin tasaisesti eteenpäin puksuttanutta hevostaan, Marshall huokasi helpotuksesta kun se lopulta pysähtyi maneesin nurkalle ja alkoi mitä ilmeisimmin metsästämään mahdollisia menneen kesän ruohonkorsia ohuen lumipeitteen alta. Venäläinen hieroi sormillaan nenänvartta hetken ja lateli useammankin valitun kirosanan mielessään, ennen kuin solmi riimunnarun tamman kaulan ympärille ja lähti harppomaan pitkin askelin tallirakennuksen luo. Miehen katse oli jo kynnyksen yli astuttua piirtynyt tiukasti varustehuoneen ovelle, missä tuo meinasikin törmätä johonkuhun joka oli itse tulossa sieltä ulos hevosensa varusteita kantaen. Marshall lähes hypähti taaksepäin, pitäen oven auki samalla kun esitti nopeat pahoittelunsa. Toisen jälkeen mies pujahti itse huoneeseen, ja lähes syöksyi Arlekin kaapille ja avasi harjapakin minkä lokeroista nappasi mukaansa toisen karkkipusseista ennen kuin poistui yhtä rivakasti samaa tietä takaisin pihalle. Onnistuen olemaan välittämättä parin tallissa olijan kysyvistä katseista kun he todennäköisesti luulivat että venäläinen oli jo nyt menettänyt järkensä.
Marshalin katse haravoi pihaa heti kun mies pääsi takaisin pihalle, mutta onneksi Arlek seistä napotti maneesin nurkalla minne se oli pysähtynytkin. Ei olisi ensimmäinen kerta sen omistajana kun sitä olisi saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa, kun se olikin päättänyt etsiä paremman paikan itselleen. Kävellessään hevosta kohti venäläinen kaivoi pussista valmiiksi käteensä useammankin piparmintun ja tunki loppupussin takkinsa taskuun.”Et sitten viitsinyt odottaa sen vertaa että olisimme päässyt sisälle?” Marshall puheli tammalle äidinkielellään, ojentaen uhrilahjansa punertavalle perkeleelle.
Arlekin käänsi katseensa omistajaansa päin ja tutkaili tuota hetken sinisillä silmillään kuin laskisi oliko miehen kämmenellä varmasti tarpeeksi monta karkkia korvaamaan tarhalla tapahtuneen vääryyden. Lopulta tamma pärskähti vaimeasti, ja hamuili turvallaan raidalliset karkit suuhunsa. Marshall avasi Arlekin kaulan ympärille sitomansa riimunnarun ja oli jo lähtemässä taluttamaan hevosta mukanaan tallille, kun oikealla sijaitsevan talon suunnalta kuulunut kysymys sai miehen lähes hyppäämään kengistään pihalle.
”Meinattiin tulla kysyyn jos tarvit apua, mutta sen verran rauhallisesti jätit Arlekinin siihen että jäätiin vaan seuraamaan tilannetta. Ei taija olla eka kerta?”
”..Ei. Eikä varmasti viimeinenkään.” venäläinen vastasi, tuntien korviansa kuumottavan siinä vaiheessa kun katse osui yhteen talon ikkuinoista missä seisoi kahvikupit kourassa kolme muutakin ihmistä. Voi ny-… ”..Arlekilla on tämä yksi tapa mitä emme ole onnistuneet kitkemään pois yrityksistä huolimatta. Joskus kun unohtaa lahjukset, se menee sinne minne haluaa tuli taluttaja perässä vapaaehtoisena tai ei.” mies lisäsi edes hieman tarkentavasti ja yritti palauttaa mieleensä pihalle tulleen miehen nimeä…se oli se… joku sieltä raamatusta.
”Okei. Kannattaa mainita tosta sielä varustehuoneesa olevasa tallivihkosa, niin tallia tekevät osaa varautua.” pihalle tullut toveri rastapääksi Marshalin muistissa nimetty mies sanoi hieman ehkä huvittunut hymy kasvoillaan.
”Erittäin hyvä idea, kiitos.” Marshall sanoi kuin olisi kokenut suuremmankin valaistumisen toisen ehdotuksesta.
”Eipä mitään. Hei, jos sulla ei oo kiire niin tuu käymään sisällä kahvilla. Pannusa on vielä jonku verran jäljellä.”
”Kiitos, mutta ehkä joku toinen kerta.” venäläinen päätyi lopulta vastaamaan, vaikka toinen puoli aivoista taisteli moista vastausta vastaan. Kieltäytyä nyt jumalauta kahvista!Ehkä jos Arlekin perässä raahautumista ei olisi tapahtunut hän olisi saattanut mennäkin. Mutta taas toisaalta, ilman sitä hän tuskin olisi ajautunut noinkaan pitkään keskusteluun kenenkään kanssa tallilla, vielä. Saati saanut ideaa kirjoittaa Arlekin piilevästä kujeesta tallivihkoon työntekijöiden tiedettäväksi. Joten jotaki hyvääkin. Marshall pohdiskeli äskeistä itsekseen samalla kun talutti tällä kertaa nätisti mukana tulevaa tammaa tallia kohti.
”Mitä sanot jos pidetäänkin juoksutuspäivä? Käydään huomenna valosan aikaan tutkimassa niitä maastoreittejä.” venäläinen jutteli hevoselleen.
Arlekinin vastaus oli jokseenkin epäselvä, koska se vain tunki turpansa miehen suurinpiirtein siististi kiinnitettyihin punaisiin rastoihin ja heilutteli niitä voimakkaasti turvallaan niin että Marshall oli varma että tältä tuntuisi olla tehosekottimessa.
-
Keittiöpsykologiaa
Marshall makoili silmät kiinni olohuoneen lattialla, ja naputteli vatsansa päällä lepäävän kirjan kantta sormenpäillään tasaiseen tahtiin. Telkkarista kuului lähinnä satunnaista ammuskelua ja muita ääniä pelistä mitä Niklas taas vaihteeksi hakkasi. Lähes mustahiuksinen mies istui jalat ristissä sohvalla ja tuijotti keskittyneen tuimalla katseella telkkariin päin. Kunnes hetken päästä lähinnä kirosanoista muodostuneen kommentin jälkeen heitti kätensä levälleen sohvan selkänojan päälle.
”Eli.. Koska jokku paikalliset Matti ja Teppo-..”
”Toinen oli kylläkin Lauri..” Marshall keskeytti, kuin sen toisen miehen nimi oli jotenkin muka tärkeäkin korjaus.
”No Matti ja Lauri, huuteli sulle kassajonosa ilkeästi niin sua epäilyttää miten porukka tallilla suhtautuu suhun?” Niklas jatkoi loppuun sen minkä oli aloittanutkin ennen toisen keskeytystä.
”…Jotakin sinne päin kaiketi.”
”..No ethä sä ny jumalauta voi kahen jurrisa olevan tyypin vaikuttaa ittees nuin paljo? Sano ykski kerta ko oot muka antanu jonku tollasen huutelun mennä ihos alle. Ja ekaa kertaa ei lasketa, et ollu vielä tottunu siihen.”Niklaksen sanomisissa oli kyllä perää, lattialla makaava rastapää myönsi mielessään ja nosti kädet päänsä yläpuolelle poimiakseen muutaman vapaana olevista rastoista sormiin näperreltäväksi. Suomeen tulon jälkeen ensimmäiset ryssittelyt ja muu huutelu oli kyllä kolahtanut, puhtaasti sen takia että mies ei ollut aikasemmin moista saanut osakseen. Mutta sen jälkeen Marshalia ei kummemmin ollut kiinnostanut mitä mieltä joku tuntematon ihminen sattui olemaan, ja sivuuttanut ne lähinnä silmien pyöräyttämisellä.
”Mä oletan että sä et oo vieläkään keksiny sellasta kertaa joten nyt. Perkele. Lopeta. Se johtuu vaan siitä että uus paikka, uuet ihmiset, lähetit Volyan kotia sen sijaan että otit tänne mukaan minkä perustelit kyllä hyvin miksi näin ja viime huutelusta ehtiny mennä aika kauanki.” nuorempi mies sanoi harvinaisen tiukkaan sävyyn, ottaen taas peliohjaimen kumpaankin käteensä.
”..Mutta-…”
”Elä ees alota. Tiiät itekki että sun ei tarvi kenenkään kaveri pakosta olla. Kuhan ees ite käyttäydyt ko aikuinen ja tuut sen verta toimeen mitä tarvii. Ja jos homma muka oikeasti menee aivan mahottomaksi, niin eihän se oo ko muutetaan Seinäjoelle. Kyllä sieltä tallipaikka ja kämppä löytyy.” Niklas jatkoi, irroittamatta katsettaan telkkarista.Marshall avasi silmänsä ja tutkaili peliä jatkanutta poikaystäväänsä. Myönnettäköön, jo se että Niklas mainitsi toisen muuttokerran olevan yksi vaihtoehto jos elämä Otsonmäellä osoittautuisi aivan mahdottomaksi tuntui hyvältä. Vaikka eipä hänen vanhemmat olleet kasvattaneet mitään mammanpoikaa, joka luikkisi pakoon heti kun joku sanoi ilkeästi. Joten muutto uudestaan oli ehdottomasti viimeinen oljenkorsi.
”..Missä vaiheessa sinä muutuit taas meidän perheen psykologiksi?” Marshall kysyi hieman kulmiaan kurtistaen, vaikka pieni hymy häilyikin suupielessä.
”Siinä vaiheesa ko eräs teki sitä usiammanki kerran ko asuttiin pohojammaalla, ja kun kyseinen henkilö häpeilee venäläisyyttään joittenki saatanan Matti-Laurien takia. Plus, mieti mitä Vlad tekis ko kuulis tästä.”
”…Hän varmaan tilaisi liput Tšerepovetsista Helsinkiin ja kävelisi loput matkasta tänne asti vain jotta voisi lyödä minua.”
”Nii-i. Hyvä että mä en tee sitä sen sijasta. Tai soita sille ja kerro tästä. Oon aika varma että sun isäs tekis saman.”
”…No hän tuskin tyytyisi vain lyömiseen.”
”Tuskin. Saisit sellasen turpasaunan että muistasit sen vielä kuukauden päästäki. Joten, mitä me tehään?”
”Jätetään tuo selkkaus omaan arvoonsa, jatketaan pää ylhäällä ja ainaki yritetään tulla toimeen ihmisten kaa edes sen verran että pärjätään.”
”Hyvä poika, ota keksi.” Niklas sanoi selvästi tyytyväisempään sävyyn. Samalla virne kohosi toiseen suupieleen kun mies nappasi vieressään olleesta kulhosta domino-keksin, ja heitti sen yhä lattialla makoilevan venäläisen suuntaan. -
7.12.2019
Venäläistä viedään kuin litran mittaaEnsimmäiset päivät Otsonmäellä olivat menneet lähinnä tavaroita purkaen ja viimeisiä asioita hoitaen. Jostain syystä sähköyhtiö oli merkannut sopimuksen alkavan vasta kuukauden päästä, joten Marshall oli joutunut soittamaan yhden jos toisenkin kerran yhtiölle kunnes oli vihdoin saanut heidän asuntoon edes virrat. Mutta vihdoin, hänellä oli aikaa käydä tallilla muutenkin kuin vain pyörähtämässä kantapäiden ympäri.
Olo oli vähän kuin lapsella joka aloitti kesken lukuvuoden uudessa koulussa, kun ulkona odottaisi kaikki uudet luokkatoverit ja uudet kuviot. Marshall istui autossa kuljettajan paikalla silmäilemässä pihan toisella puolella olevaa tallirakennusta ja naputteli etusormillaan ratin alareunaa. Niin. Mitä hän edes jännitti? Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun hän aloitti uudella tallilla käymisen. Ehkä eilisen kauppareissun aikana tapahtunut tutustuminen pariin paikalliseen kummitteli taustalla? Ei sekään toki ensimmäinen kerta ollut kun Marshall kohtasi sellaisia ihmisiä-…
Ajatus katkesi kuitenkin nopeasti siinä vaiheessa kun korvanjuuresta kuului pari napakkaa kopautusta, mistä johtuen mies oli varma että siitä seurannut hätkähdys antoi takuulla sellaisen vaikutelman kuin hän olisi ollu pihalla vähintäänkin rikollisuudet mielessä. Hetken viiveellä Marshall lopulta tajusi että oven ulkopuolella seisoi leveäharteinen mies joka hymy kasvoillaan heilutti kättään tervehdykseksi. Venäläinen pakotti nopeasti edes jonkulaisen hymyn kasvoilleen noustessaan ulos autosta.”Mä kattelin tuolta tuvan ikkunasta ko sie vaan kökötät täälä autosa että josko tartteisit apua. Hopiavuoren Eetu.” mies aloitti hyvinkin rempseästi ja ojensi kättään eteenpäin.
”Marshall Kozlov.” Venäläinen vastasi melkein kuin puhelinvastaajaan, kätellen miestä jonka nimen perusteella tunnisti tallin omistajaksi.
”Aivan! Met ei ollakhan tavattu vielä kasvotuste, toit hevoses sillon niin myöhähä että ihan varkain oli uus hevone ilimestyny tallihin.”Herran jumala, puhuiko tuo mies muka suomea? Sanat kyllä kuulostivat tutuilta, mutta silti jotenkin niin oudoilta että piti hetki kasata tavuja mielessä että ymmärsi mitä toinen sanoikaan. Olisikohan sittenkin pitänyt pyytää Niklas mukaan tulkiksi?
”J-jooo. Meni vähän myöhään. Mutta perille päästiin.” Marshall sanoi aavistuksen rennomman hymyn kera.
”Jos sie haluvat niin voin kierrättää sut nopiasti ympäri niin tullee paikakki vähä helepommin tutuksi. Nii ja näytän samalla mihi voit laittaa sun hevosen varustehekki. Ruuat olikki jo saannu paikoillehen.”
”..Se olisi mukavaa..” venäläinen päätyi vastaamaan ja nyökkäsi päätään, yhdistellen kuitenkin mielessään
vielä viimeisiä tavuja Eetun sanomisista.Lyhyen kierroksen jälkeen Marshalilla oli lopulta aika hyvä kuva mistä hän löytäisi mitäkin sekä muutenkin että miten tämän tallin arki toimi. Ja olipa hän siinä samalla jotenkin päätynyt osallistumaan mukaan joihinkin tallin Talviolympialaisiin jotka olisi tuonnempana sekä tavannut pari muuta kävijääkin ja tervehtinyt heitä lyhyesti.
Joku S-..kirjaimella alkava nainen joka oli taluttanut mukanaan varsin komean näköistä mustaa puoliveristä. Toveri rastapää, jonka nimi oli..joku mikä kuulosti siltä yheltä raamatun tyypiltä. Se joka rakensi sen ison laivan ja ronttas elukat kyytiin. Miksi hänellä piti olla niin huono nimimuisti? No. Tuskin hän oli ainoa jonka nimimuisti oli yhtä hyvä kuin siivilä akvaariona.
Marshall veti kerran syvään henkeä kuin kootakseen itsensä sekä ajatuksensa. Kyllä se tästä, mies toisteli mielessään ja pujahti sisälle kolmen hevosen aitaukseen. Aito hymy kiipesi nopeasti venäläisen suupieliin kun tuo tarkasteli uusien tarhakavereidensa seassa olevaa hevostaan. Arlekin näytti tavallistakin massiivisemmalta kahden itseään selvästi pienemmän hevosen seurassa. Lyhyt terävä vislaus, ja punarautias tamma nosti päänsä ylös korvat hörössä ja silmäili portille päin.
Ihan kuin kaksikon välillä olisi käyty sanaton keskustelu siitä että kumpi liikkuisi, jonka päätteeksi Arlek oli huokaissut ja lähtenyt hitain sekä mutkittelevin askelin kävelemään portille omistajaansa vastaan. Tamman ollessa lähempänä, Marshall tunki toisen käden taskuunsa ja kaiveli sitä hetken ennen kuin ojensi lahjukset eteensä pysähtyneelle hevoselle.”Näytät tulevan hyvin toimeen uusien kavereidesi kanssa. Vaikka enhän minä kyllä epäillyt hetkeäkään ettäkö et uuteen porukkaan sopeutuisi. ” venäläinen puheli äidinkielellään hevoselle, kiinnittäessään vielä hetki sitten vielä kaulallaan roikkuneen riimunnarun tamman päitsiin. ”Tehdään sinustakin vähän enemmän hevosen näköinen ennen kuin Iltalehdessä kirjoitetaan mammuutti havainnosta.” mies lisäsi, taluttaessaan Arlekin perässään ulos tarhasta.
Lyhyt matka talliin nostatti hieman ristiriitaisia tunteita. Samaan aikaan oli ihanan helppoa taluttaa hevosta joka parilla piparminttukarkilla kiipesi vaikka puuhun, mutta samalla tuntui jotenkin tyhjältä kun vieressä ei töhöttänyt se sama kippurakorvainen ori joka korskui ja pörisi jotta varmana sai kaiken huomion itseensä. Olikohan hän sittenkin valinnut väärän hevosen mukaansa..?
Marshall pudisti päätään nopeasti saadakseen moisen epäilyt pois mielestään, ja pyöräytti Arlekin ympäri jotta sai suljettua tallinoven perässään. Mies yritti valita sellaisen paikan käytävältä missä he olisivat mahdollisimman vähän kenenkään edessä, jolloin paikaksi valikoitui päätallin peränurkka lähellä varustehuonetta. Ainakin johtokela oli helppo saada hevosen lähelle ilman että jokainen ohikulkeva ihminen tai hevonen olisi kompuroimassa piuhaan. Turvallisuus ennen kaikkea.
Arlekin katsoi hyvin epäilevän näköisenä kun sen omistaja availi muovista säilytyslaatikkoa nopean harjauksen päätteeksi ja kaivoi klipperin esiin. Tästä hyvästä hänen sietäisi saada kyllä enemmän niitä piparminttuja, jos mokoma kuvitteli että hän kävelisi muka nätisti takaisinkin sinne tarhaan.”Älä huoli, en minä kaikkia sinun karvoja aio viedä.” Marshall tokaisi venäjäksi pienen virneen kera tammalle, laittaen konetta valmiiksi. ”Jotain… Islantilaisen ja Irlantilaisen väliltä näin alkuun. Niin klipataan enemmän vasta jos näyttää siltä että tämä ei riitä.” mies lisäsi, laittaen suojalasit silmilleen kuin olisi aloittamassa jonkin vaarallisemmankin tehtävän kuin karvojen ajelun.
Masiinan särähtäessä päälle Arlekin luimaisi korviaan hieman, siirteli painoaan puolelta toiselle pari kertaa ennen kuin päätyi leppuuttamaan vasenta takastaan. Marshall piirsi mielessään viivoja hevosen kaulaa ja vatsaa pitkin, kunnes alkoi tasaisella ja varmalla otteella liikuttamaan konetta hevosta vasten. Punaruskeat karvatupot putoilivat isoina nippuina alapuolella olevalle harmaalle betonille, mikä laittoi Marshalin pohtimaan että mitä lisiä sille oli kotona oikein syötetty että se oli jo nyt kasvattanut näin jäätävän talviturkin itselleen.
// Kyllä tää tästä vielä! Vielä ko lisää lueskelen just muun porukan tekstejä ja sitä rataa, että saa vähän parempaa käsitystä..kaikesta xD Hitaasti mutta varmasti!
-
6.12.2019
Hyvää itsenäisyyspäivää herrat6.joulukuuta tuntui olevan oikeasti pyhä asia suomalaisille. Itsenäisyyspäivä. Ehkä se johtui siitä että hän ei ollut suomalainen, mutta Marshall ei ymmärtänyt kaikkea sitä hössötystä kyseisen päivän ympärillä.
”Marshall Arkady Kozlov. Mä oon sanonu tän sulle jo viime vuonna, mutta sanon sen taas. Itsenäisyyspäivä. Tuo vuoden tärkein päivä jollon me juhlimme meidän rakkaan isänmaamme itsenäistymistä. Me syömme hyvin, juomme hyvin ja seuraamme telkkarista Linnan juhlia. Tärkein osa mitä me seuraamme, myös me, on Tasavallan presidentin juhlavastaanotto. Samaan aikaan ihailemme ja tuomitsemme ihmisten asu- ja kampausvalintoja. Valitamme kun emme itse pääse niihin juhliin ja kuinka siinä tuhlataan vaan meidän verorahoja, mutta emme itse tietenkään menisi paikalle vaikka olisi kutsuttukin.” Niklas selitti lähes juhlallisen kuuloisesti seisoessaan sohvalla, samalla kun Marshall vain tuijotti toista keittiöstä käsin.
”…Eli käyn siellä kaupassa joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna?”
”Jjep! Lista o siinä pöyvällä joten ala mennä ennen ko se kauppa mennee kii.”Niillä saatesanoilla Niklas oli istuutunut sohvalle jatkamaan keskeyttämäänsä peliä, ja Marshall oli napannut ostoslistan ja avainnipun pöydältä.
”Voisit itseasiassa yrittää kyllä purkaa edes yhden laatikon sillä aikaa kun käyn kaupassa.” venäläinen huikkasi etteisestä laittaessaan kenkiä jalkoihin, kuullen vain tuttuakin tutumman joo joo kommentin. Mikä tarkoitti että mitään ei tapahtuisi hänen poissa ollessa. Silmiään pyöräyttäen ja pieni hymy suupielessään mies poistui asunnosta.
Kaupassa käyminen oli alkanut olemaan koettelemus heti joulukuun alettu, kun kaupan kaiuttimista kuului uudelleen ja uudelleen samat muutamat loppuun kulutetut joululaulut. Mutta tälläisenä päivänä kauppareissu veti jo vertoja jenkkien Black Fridaylle. Ainakin Marshalin mielestä. Vain osan päivästä auki oleva kauppa oli täynnä hänen tavoin viimehetken ostoksille tulleita ihmisiä ja meteli sen mukainen kun yksi asiakas kailotti joidenkin punajuurien perään, toinen tiuski kylmäkaappien edessä olijoille että tekisivät tietä että hän pääsee ottamaan piimää. Kolmas sarnkari taas tuntui luulevan että erään rouvan ostoskärryt olivat joku yleinen alekori, ja napsi sieltä omaan koriinsa yhden jos toisenkin tuotteen. Marshall puikkelehti mahdollisimman ketterästi ja ketään häiritsemättä asiakkaiden välistä samalla kun silmäili Niklaksen muodostamaan ostoslistaa ja yritti tulkita miehen koukeroista käsialaa parhaansa mukaan.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hän oli jo sentään voiton puolella, seisoessaan kilometrin mittaiselta tuntuneessa kassajonossa nostamassa omia ostoksiaan mustalle liukuhihnalle. Kassaneiti tervehti päivän asiakasmäärästä huolimatta hyvin pirteästi ja alkoi latomaan piippaavan äänen säestämänä tavaroita eteenpäin. Marshall tervehti myyjää vain kohteliaan hymyn ja pään nyökäytyksen kera. Loppusumma, kortti masiinaan, pin koodi, kortti lompakkoon, ota kuitti…
Siirtyessä linjaston päähän pakkaamaan ostoksia myyjä toivotti vielä hyvää itsenäisyyspäivää, mihin Marshalin hiljainen reaktio ei tuntunut olevan seuraavana olleen asiakkaan mielestä sopiva. Varmasti lähemmäs 50-vuoden iän saavuttanut risupartainen mies murahti hyvin tyytymättömänä ja asteli ihan siihen vierelle mulkoilemaan.”Eikö se kloppi kuullu ko neiti toivotti teille hyvvää ittenäisyyspäivää? Kyllähä sitä ny takaste pittäis toivottaa.”
Mies haisi siltä kuin tuo olisi kumonnut kauppaan lähtiessä koko partavesipullon päälleen. Ja puhuessa hengitys paljasti hyvin syyn että miksi. Mies oli selvästi aloittanut päivän juhlallisuuksien viettämisen jo varhain aamulla kirkkaan pullon avustuksella.
”Kuulinhan minä. Mutta en tiennyt että ääneen vastaaminen on pakollista.” Marshall vastasi täysin rauhallisesti, asetellen ostoksiaan muovipussiin.
”Ei perkele… Uus ryssä meijän kyläsä…” risupartainen ukko henkäisi vähintään sen kuuloisena kuin olisi törmännyt yksisarviseen tai muuhun harvinaisuuteen. ”Lauri hei! Kato, me ollaha saatu uus ryssä!”Marshall lopetti ostosten pakkaamisen hetkeksi ja katsoi lähinnä kyllästyneen näköisenä jonnekin kaupan seinälle päin. Mistä näitä idiootteja oikein sikiää? Aivan yhtä rauhallisin liikkein mies pakkasi loputkin ostoksensa kasseihin ja nosti ne kantoonsa.
”Herra on hyvä siirtyy sen verran että pääsen lähtemään.” venäläinen sanoi kutakuinkin kohteliaasti, katsoen taaksensa ilmestynyttä miestä joka oli selvästi toisen huutelema Lauri.
”Pitihä sitä ny tulla kattoha ja esittäytyhäki, ko selevästi oot uus täälä meijän kylällä. Ja joo-o, kyllähä sen ny puhheestaki tunnistaa että naapurimaan poikia oot.”Tulisikohan siitä kuinka paljon ongelmia jos hän kohteliaasti taputtaisi miehiä kyynerpäällä kasvoihin? Todennäköisesti liikaa, eikä se ainakaan auttaisi mitään. Saati olisi millään muotoa hyvä alku uudella paikkakunnalla. Marshall veti kerran syvään henkeä, katsoi miehiä.
”Rakkaan ystäväni sanoin, kelkkikää hittoon.” rastapää sanoi muka kohteliaan hymyn kera varsin kylmään sävyyn. Ja työntyessään kaksikon välistä lisäsi vielä perään ”Hyvää itsenäisyyspäivää herrat.”
Että sellainen kylä. Onneksi ainakin tallilla oleva porukka vaikutti olevan…avomielisempää. Ainakin sen perusteella mitä hän oli ehtinyt ihmisiä ohimennen siellä näkemään.
-
Arlekin karsina ja tarhapaikka (sekä tarhakaverit) passaa sille just eikä melekehe :DD
-
2.12.2019
Tosielämän jengaaVarmaan kaikki on joskus pelannu sitä. Jenga, huojuva torni. Se palikkakasa mikä pinotaan nätisti ja sitten aletaan vuorotellen tökkimään omasta mielestä sopivan näköisiä palikoita pois, ja samalla yritetään olla kaatamatta koko paskaa. Jossakin versiossa palikat jopa nostetaan tornin huipulle takaisin, kun yritetään rakentaa uutta vanhojen perustuksien päälle.
Hyvin samalta oli tuntunut kun kaksi ihmistä oli alkanut huolellisesti kasatussa arjessa ottamaan osia pois ja lisäämään sinne uusia. Toinen oli valinnut itselleen opiskelun mikä edellytti muuttoa toiselle paikkakunnalle, jolloin toinen oli hetken miettimisen jälkeen päättänyt valita myös muuton. Sitten alettiin etsiä uutta asuntoa, jonka aikana tehtiin kompromisseja puolin jos toisin etenkin sijainnin suhteen.
Lopulta kaikki se oli tuntunut Marshalin mielestä naurettavan helpolta, kunnes hänen oli pitänyt alkaa tekemään päätöksiä hevosharrastuksensa suhteen. Piti etsiä uusi talli, päättää mukaan lähtevästä hevosesta, järjestää toiselle kuljetus takaisin kotiin Venäjälle…Kaiken sen jälkeen venäläinen istui kuljettajan paikalla autossa ja sitoi tottunein liikkein punaisia rastojaan kuminauhalla kiinni, samalla kun pyöritteli paria viime päivää mielessään. Kuinka hän oli varustanut alunperin mukanaan Suomeen tuomansa marwari orin Venäjälle paluuta varten, ja seuraavana päivänä taluttanut punarautiaan risteytys tamman kuljetuskoppiin ja lähtenyt ajamaan kohti Seinäjokea.
Pienen hetken Marshall vain istui kuljettajan paikalla autossa kuin kerätäkseen energiaa noustakseen autosta. Lopulta mies nappasi avaimet virtalukosta, ja tunki kilisevän avainnipun taskuunsa vääntäytyessään ulos autosta. Mies venytteli koko varttaan automatkan jäliltä askeltaessaan auton perässä olevaa kuljetuskoppia kohti, katseen puolestaan kiertäen ympäri kevyen lumikerroksen peittämää pihaa. Hämärässä kaikki näytti niin paljon erilaisemmalta mitä päiväsaikaan. Marshall avasi kuljetuskopin sivuoven, tuntien lähes heti lämpimän ilman kasvoillaan kun kopissa seisova hevonen tunki turpansa tulijan kasvoille.”Perillä ollaan Arlek.” mies puheli venäjäksi hevoselleen, silittäen sen valkeaa turpaa.
Nopean taskun kaivamisen jälkeen Marshall ojensi kämmenensä päällä pari valko-punaista karkkia tammalle, jotka se vaikutti napanneen parempii suihin ääntäkin nopeammin ja rouskutteli niitä tyytyväisenä. Sillä välin venäläinen vaihtoi Arlekin nahkariimussa olleen kiinteän kiinnityksen tavan riimunnaruun, jonka pään heilautti hevosen kaulalle roikkumaan. Lastaussilta alas, puomi auki ja maiskautus, jonka jälkeen punarautias tamma lähti peruuttamaan sillalle. Sopivalla kohdalla Marshall nappasi kaulalla olleen narun käteensä ja jäi lopulta seisomaan hevosensa rinnalle aukealla pihalla. Arlekinin turpa oli kohotettuna kohti taivasta sen haistellessa uutta ympäristöä uteliaana niin että kevyet höyrypilvet leijailivat sen sieraimista kevyessä pakkassäässä. Vaikka myönnettäköön, että paksun talvikarvansa kanssa tamma muistutti enemmän mammuuttia mitä hevosta.
”Taidamme huomisen sinun klippaamisella. Muuten et kuivu ratsastuksien jälkeen ennen kevättä..” rastapää jatkoi äidinkielellään puhumista, taputtaen hevosen kaulaa ennen kuin lähti taluttamaan sitä mukanaan kohti tallin päädyssä olevia pariovia kohti.
Oven auetessa tallista kuului useammankin hevosen vaimea hörähdys, jonkun kimakka hirnahdus sekä joku jopa kolautti karsinan seinää kaviollaan. Onhan se nyt törkeää näin myöhään häiritä heidän iltarauhaa. Onneksi tallissa oli ainakin jotku himmeät yövalot päällä, koska Marshall ei todellakana muistanut että missä valokatkasijat olivat. Tai etenkään että mikä niistä laittoi mitkäkin valot päälle.
Hataran muistikuvan mukaan mies talutti Arlekin mukanaan peremmäs rakennuksessa, pysähtyen lopulta ja pudotti narun pään kädestään lattialle jonka jälkeen massiivinen tamma jäi seisomaan aloillensa kuin ne muoviset mallihevoset mitä näki välistä joissakin hevostarvikeliikkeissä. Rastapää kumartui alemmas ja nappasi vuorotellen kaikki neljä mustaa kuljetussuojaa pois Arlekin jaloista. Sen jälkeen Marshall kaivoi kännykän takin taskusta ja selasi läpi sinne muodostamaansa muistilistaa, tarkistaen ohjeet oikean karsinapaikan löytymiseen. Mies vilkuili kännykkänsä näyttöä sekä hämärän tallin karsinarivistöjä, ja hieman ehkä empivin liikkein lähti taluttamaan tammaa perässään käytävällä kunnes löysi mielestään oikeaan osoitteeseen. Ainakaan karsinassa ei näkynyt toista hevosta, ja tasainen kuivikepatja sekä nurkassa juuri ja juuri erottuva heinäkasa vihjailivat että siellä ei ollut ketään ollutkaan ainakaan hetkeen. Lopulta Marshall talutti hevosen mukanaan sisälle karsinaan ja irroitti riimunnarun sen päässä olevasta mustasta nahkariimusta. Mies seurasi oviaukon tuntumassa hevosensa vainukoiramaista käyttäytymistä karsinassa ja tuumaili hetken. Ehkä oli parasta jättää riimu päähän täksi yöksi. Arlekin osasi olla välillä ensimmäisen luokan mulkku aamuisin jos sille päälle sattui, jolloin pelkkä riimun päähän saaminen oli oma urheilusuorituksensa.”Käyttäydy. Tulen päivemmällä tallille hoitamaan sinut. ” mies sanahti hevoselleen, peruuttaen ulos karsinasta ja sulki oven huolellisesti perässään ennen kuin suuntasi keräämään käytävälle jättämänsä kuljetussuojat mukaansa.
Venäläinen haukotteli antaumuksella palatessaan takaisin ulkona olevaan raikkaaseen talvisäähän. Voi että miten hän kaipasikaan sängyn lämpöä juuri sillä hetkellä. Mutta ei, kotona odotti mitä todennäköisimmin jälleen laatikoiden seassa lattialla istuva Niklas joka mussutti kuivia nuudeleita suoraan paketista samalla kun katsoi ties minkä sarjan uusinta jaksoa. Ja niin, ne laatikot. Ne tuhat isoa ja pientä laatikkoa jotka odottivat purkamista.
Muuttaminen on perkeleestä. -
1. Miltä maailma näyttää juuri herättyäsi?
Asiasta ei keskustella ennen aamukahvia.2. Oletko enemmän aamu- vai yöihminen?
Aamu.3. Mikä on suosikkivuodenaikasi?
Ehdottomasti talvi. Mutta lunta pitää olla.4. Millainen rooli musiikilla on elämässäsi?
Kuuntelen aika paljon etenkin kotona koska en pidä täydellisestä hiljaisuudesta kovin paljoa. Soitan myös itse paria soitinta.5. Kuinka monta tuntia päivästä vietät sosiaalisen media parissa?
Ei juuri yhtään. Niklaksen yrityksistä huolimatta en ole vieläkään tehnyt facebook, instagram tai mitälie tiliä.6. Mikä saa sinut rentoutumaan?
Eläinten kanssa puuhaaminen, kahvi ja lukeminen ainakin.7. Kerro yksi asia, jota et voi sietää.
Valehtelu.8. Mitä pelkäät: hämähäkkejä, pimeää, neuloja vai korkeita paikkoja?
Nuista neljästä? En mitään9. Mikä on suosikkijouluruokasi?
Lohi ja hirvenliha.10. Osaatko luetella aakkoset oikein ulkomuistista?
Kyllä11. Pidätkö saunomisesta?
Satunnaisesti kyllä, etenkin rankemman viikon päätteeksi.12. Pidätkö enemmän lahjojen antamisesta vai saamisesta?
Vaikka lahjojen keksiminen on vaikeaa, pidän ehkä hieman enemmän niiden antamisesta mitä saamisesta.13. Aiotko tehdä uudenvuodenlupauksia?
Saman kuin aina. Lupaan olla tekemättä uudenvuodenlupauksia.14. Kuuluuko ananas pitsaan?
Tietääkseni pitsaan saa laittaa mitä haluaa? Itse laitan joskus sekaan mangoa.15. Miten vietät joulusi?
Tavallisesti vietän sen perheeni kanssa kotona venäjällä. Mutta tämä joulu tulee todennäkösesti vietettyä Niklaksen kanssa Otsonmäellä. -
Hakra
Suolakivi karsinassa vapaasti, heinät karsinassa slowfeed verkossa.
Aamu: 3kg heinää, 1l Groov sensitive
Aamupäivä: 2kg heinää
Iltapäivä: 2kg heinää
Ilta: 4kg heinää, 1,5l Groov sensitive, 2dl miner.kivennäinen, 2mittaa biotiini, 2mittaa Joint support• Kovilla pakkasille sisään tullessa ja kevyen liikutuksen jälkeen lämmin juoma missä
0,5l mashia turvotettuna.
• Rankan liikutuksen tai valmennukse/kisojen jälkeen lämmin juoma missä 0,5l mashia,
3mittaa elektrolyytti -jauhetta.—
Barnum
Suolakivi karsinassa vapaasti tarjolla.
Aamu: 3kg heinää, 1,5l Performance mysli
Päivä: 2kg heinää
Jos tarhaa Hakran kanssa kahdestaan, voi päiväheinän jakaa kahteen osaan ja antaa ne kun toinen saa heinät aamu-ja iltapäivällä.
Ilta: 4kg heinää, 1,5l Performance mysli, 2dl miner.kivennäinen, 2 mittaa biotiini,
2mittaa Joint support• Kovilla pakkasilla sisään tullessa ja kevyen liikutuksen jälkeen lämmin juoma missä 2dl pellavaa.
• Rankan liikutuksen tai valmennuksen/kisojen jälkeen lämmin juoma missä 0,5l sensitive mashia,
2mittaa elektrolyytti -jauhetta ja 1 mitta merisuolaa.!Huom! Herkkä kauralle. Vaikutaa huonosti vatsan toimintaan jo suhteellisen pienissäkin määrin !Huom!
-
En oo tarinoissa vielä kauheasti avannu sitä minkä takia hevonen vaihtu, mutta vaihtoon on pariki syytä mikkä varmasti vielä aukeaa tarinoissaki paremmin 😀
Ja Arlekin itseasiassa perustuu osittain yhteen hevoseen jonka oon tuntenu ihan oikeassaki elämässä. Tietyisä tilanteissa sille piti antaa se palkka, tai kävi juuriki nuin että heppa kävelee ja taluttaja menee peräsä halus tai ei. Ja ko kokeiltiin että naru/ketju turvan ympäri tai vaikka kuolain suuhun, niin sillon se otti vauhtilähdön ja meni xD Jokku asiat oli vaan pakko tehä vähän sen hevosen pillin mukaan tanssien, niin selvis kaikkein helpoiten. -
Aika nappiin meni kyl Marshalin osuus 😀 Koska kyllähä se ny tiesi että saattaa tallisa päätyä keskusteleenki jonku kaa, mutta ei se ollu valmistautunt siihen että joku oikiasti tulee puhuun sille!! Ja osuvasti aikalailla vasta viimenen kommentti sen osalta oli jo vähän rennompi.
Myös pieni Arlekin puolustus että hyvä hevonen se silti on vaikka papereita tai muita ei ollu ko Marshall sen hankki, on just mitä se ois tollasesa tilanteesa saattanu tehäkki. Koska son saanu kuulla yhen jos toisenki näköstä kommenttia ja arvostelua siittä hevosesta. Ja paljastettakoon, että Marshalin isä ei oo päivääkään pitäny Arlekista.. xDPaljastetaan myös se, että itseasiasa Marshall ei pidä Outia yhdestä ennakkoluulosista junteista lyhyen juttutuokion jälkeen. Koska herran jestas, se ei kauhistunu puheesta paistavaa aksenttia! Ja hänen kankeasta olomuodosta/vastauksista huolimatta vaikutti ihan mukavalta ja kohteliaaltaki vieläpä.
-
Hakra
• Kevyellä sateella, verkkovuorinen sadeloimi. Kovalla sateella ja tuulella, fleecevuorinen fullneck sadeloimi.
• Talvella jos ei ole klipattu, -10-> 100g fullneck toppaloimi, -20-> 200g fullneck toppaloimi.
• Talvella jos on klipattu, klippauksen laajuudesta riippuen aina 100g toppaloimi.
-15-> 200g fullneck toppaloimi, -25-> 200g fullneck toppaloimi ja alle jätetään tallitoppis.
• Tallissa tarvittaessa (esim.klipattuna) ohut talliloimi tai paksumpi tallitoppa.
• Märkänä/hikisenä kuivutmisen ajan fleece tai villaloimi.
• Kuljetuksessa loimitetaan pääsääntöisesti aina koska hikoilee matkustaessa. Kelistä riippuen joko verkko/fleeceloimi, ohut talliloimi tai paksumpi tallitoppa.—
Barnum
• Kevyellä sateella, vuoreton sadeloimi. Kovalla sateella ja tuulella, fullneck sadeloimi.
• Talvella jos ei ole klipattu, -15-> 100g fullneck toppaloimi. -25-> 200g fullneck toppaloimi.
• Talvella jos on klipattu, klippauksen laajuudesta riippuen aina 100g fullneck toppaloimi ulkona.
-15-> 200g fullneck toppaloimi. -25-> 200g fullneck toppaloimi ja alle jätetään tallitoppis.
• Tallissa tarvittaessa (esim.klipattuna) ohut talliloimi tai paksumpi tallitoppaloimi.
• Märkänä/hikisenä kuivumisen ajan fleece tai villaloimi.
• Kuljetuksessa loimitetaan tarpeen vaatiessa. -
Ai ettien että kuin mä nautein lukia tota tekstiä, monestaki syystä xD Ei selkeesti tuu oleen helppoa olla venäläine, josta sen kuuleeki, Otsonmäellä.
-
Marshall Kozlov (omat sivut)
28v, 176cm, härkä» Koti Venäjällä, asunut Suomessa n. 3vuotta.
» Venäjän lisäksi osaa puhua suomea, englantia, italiaa ja saksaa.
» Asuu yhdessä poikaystävänsä Niklaksen kanssa rivitalossa Otsonmäellä.Melkein satulaan syntynyt parrakas mies jonka tunnistaa helposti punaisista hiuksista.
Rauhallinen ja ensitapaamisella herkästi vähäpuheinen mies. Mutta kun selviää alkukankeudestaan, niin uskaltautuu paremmin jopa keskustelemaan asioista. Tutustuessa oppii nopeasti tietämään että perhe ja lähipiiri on miehellä äärettömän tärkeä, eikä hevoset jää kovin kauas kakkossijalle.
Marshall on syntynyt hevosten pariin ja onkin pienestä saakka pyörinyt ja opetellut hevosten kuin tallinkin hoitoa. Samalla oppien vastuuta, täsmällisyyttä ja ahkeruutta. Mutta osaa myös välillä vähän irrotella ja ottaa rennomminkin.Fun facts:
» Tarvitsee kahvia pysyäkseen toimintakykyisenä
» Harvinaisen surkea piirtämään.
» Suosii klassista musiikkia.
» Nuorempana kilpaili paljon kenttäratsastuksessa, nyt useamman vuoden ollut lähinnä kouluratsastaja.
» Harrastaa jousiammuntaa, myös ratsain.
» On oikeasti sitä mieltä että ketsuppi kuuluu kaurapuuroon.
» Vaikka etenkin hevosten kanssa tuntuu omistavan pitkän pinnan, se ei aina ilmene joissain asioissa. Videopelit ovat yksi esimerkki missä jossain vaiheessa hermot loppuu kesken ja ainakin tekisi mielin heittää ohjain seinään.Merkit:
