Tämä aihe sisältää 12 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
-
Joskus se oikea vain löytyy
Jatkoa 18.7. päivän tapahtumille.“Mikä tuolla autossa vielä on?” Sonja kysyi ja vilkuili tallin edustalla olevaa kuljetusautoa kohti mistä kuului muutaman pärskähdyksen sarja.
Nelly näytti siltä että pidätteli naurua. Hän oli näemmä pitänyt suunsa supussa.
“Onko se puoliverinen? Vai lämminverinen??” Eira tiedusteli samalla kun kuikuili Cozminan selässä.
“No, lämminverisen puolelle se taitaa kallistua,” vastasin samalla kun kiipesin takaisin auton perään.“Niin kiire että ei ees moikata ehi, jumalauta.” Lastaussillan viereltä kuului äkisti.
“Ei saa kiroilla,” Niklaksen vierestä kaikui tomera kuorovastaus.
“Pahoittelut. Hei,” sanoin nopeasti ennen kuin pienen harkinnan jälkeen suukotin toista kevyesti, “.. Ja hei tytöt. Mutta pakko näin pitkän matkan jälkeen hoitaa hevoset ensin.”
“Joo joo, kunhan vi-..noilen sulle,” Niklas virnisti ja kurkotteli sivusta nähdäkseen auton sisälle, “Ota ny pihalle se että mäki nään sen!”
“Otan otan.”
“Ekkö sääkään muka tiiä millanen sillä siellä on?” Eiran ääni kuului pienen tuhahduksen saattelemana samalla kun hän varjosti silmiään toisella kädellä vähän lisää.
“Tiiän ja en. Tiiän kertoma pohjasesti mutta sanoin että jättää visuaalisen puolen yllätykseksi.”
“Että sä oot Nikke joskus tyhymä…”Kaivoin katon rajassa olevista kaapeista sinne sullotun sini-musta raidallisen riimunnarun roikkumaan kaulalleni ennen kuin siirryin aukomaan väliseinän lukitusta. Sillä hetkellä kun sain vedettyä seinän syrjään niin lastaussillan vierellä odottanut Niklas räjähti nauramaan. Yhä tuon talutusotteessa olleet Mindi ja Mandi sen sijaan vetivät ihailevasti henkeä.
“Tuo se ny ulos sieltä kun ei täältä nää mitään kun tuo paska aurinko häikäsee!”
Nelly hykerteli pientä naurua itsekin, saaden Eiran mulkaisun puoleensa.
“..Kuka tuo nyt oikein on?” Sonja kysyi ja naurahti sen kuuloisena kuin epäilisi näkemäänsä.
“Se on meidän vähän ennakkoon ostettu lapsen ensiponi,” Niklas käkätti.Tunsinko oloni edes vähän hölmöksi taluttaessani vain vähän Shetlanninponia korkeamman ponin ulos autosta? Kyllä.
Maksanrautias poni seisoi tyytyväisen näköisenä narun päässä, katsellen ympärilleen hyvin maltillisesti kunnes päästi pari hieman kimakan sävyistä hörähdystä tervehdykseksi kentän hevosille. Pitihän sitä uusia tallikavereita tervehtiä, kuten hyviin käytöstapoihin kuuluu. Vaaleanharjainen ruuna kääntyi haistelemaan Niklaksen ohjeistamien Mindin ja Mandin sitä kohti ojentuneita käsiä, painaen kuonopilkun koristaman turvan vuorotellen molemman kämmentä vasten ehkä vähän herkkujenkin toivossa.
Eira katsoi autosta talutettua ponia sen näköisenä että epäili että kyseessä oli vähintäänkin vitsi samalla kun Nelly puikkelehti ulos kentältä tullakseen tervehtimään tulokasta.“Mä olin kyllä ihan varma että Eetu vain vitsaili kun sanoi että sä tuot tänne ponin”, nainen nauroi, “Mikset vienyt sitä teille kotiin?”
“Meillä ei ole sopivaa aitausta. Aitaväli pitää olla tarpeeksi tiheä tai tämä kuulemma limboaa itsensä ulos tarhasta. Niin kuten Eetun kanssa sovittiinkin, saa asua täällä ainakin siihen asti että saamme häiden jälkeen kunnostettua aitaukset.”
“Entä se Vyacheslav mitä menit sinne alunperin katsomaan?” Sonja tiedusteli Aaveen selästä.
“Kyllähän se vielä mielessä on, mutta en ole täysin varma. Saa nähdä.”
“Mutta pieni poni vakuutti enemmän,” nainen virnisti.
“Eri tavalla mutta kyllä. Tätä ratsasti siellä kaksivuotias tyttö, ilman taluttajaa ohjaajan vetämällä tunnilla. Se itsessään jo vakuutti. Ohjaaja näytti siinä vielä maastakäsin kuninka onnistuu ihan kokoaminen kuin koottu käyntikin.”
Nelly ja Sonja vaihtoivat katseita keskenään. “Mikä sen nimi sitten on?”
“Ocean Astronaut. Mutta minusta tuntuu että sille pitää keksiä uusi kutsumanimi, koska tämän alkuperäinen tallinimi on Oscar.”-
Tervetuloa Oscar! Tällähän pääsee Ellikin treenaamaan, jos Pasi osoittautuu liian haastavaksi.
-
Niin on söpö pony! Kyllä tuo kaivattua maustetta nähdä ihan erilainen otus tallissa. Minusta aina on hyvä aika hankkia yksi poni lisää. Alkaa olla noita pieniä ratsastajiakin ihan jonoksi asti.
-
Aaaaw, siis mä en ole yhtään poni-ihmisiä, en oikeasti enkä virtuaalisesti, mutta onhan ne ponit nyt juutana vie inania, kunhan ne ei ole omia. Oscar voisi olla tyyppi, johon voisi jopa luottaa, kun lasten poni on. Useinhan ne on sellaisia petoja, että oksat pois. :DD Mä voin kuvitella sen hämmennyksen (ja Eiran tapauksessa karvaan pettymyksen), joka tallilla lainehtii, kun monsieur Oscar saapui. Meidän poniedustuksemme on ollut niin olematonta oikeastaan aina, että tietenkin ne odottaa Marshallin raahaavan puoliverisiä mukanaan. 😀 Katotaan nyt, millainen vekkuli Oscar loppuviimein onkaan.
-
-
Poni joka lähtöön
Niin paljon kuin pidinkin tavoitteellisesta ratsastamisesta, yksityiskohtien hiomisesta ja tarkasta työskentelystä, välillä oli kuitenkin mukava ottaa hieman kevyemmin. Mutta joskus jopa pelkkä rennoksi tarkoitettu maastolenkki tuntui liian työskentelyltä. Ihan kuin en aina osaisi sammuttaa suorittamis vaihdetta ja vain nauttia luonnosta tai hevosen liikkeestä satulan alla. Sen sijaan tunnustelin lähes jokaista askelta kävelikö Stanimir tai Barnum oikein, tuntuiko se symmetriseltä, kuulostiko kaikki kengät olevan kunnolla kiinni kavioissa ja miljoona muuta pientä asiaa. Viimeisin oikeasti rennon tuntuinen maastoratsastus oli tainnut tapahtua Ruotsissa silloin kun olin kosinut Niklasta. Mikä oli sinällään hassu ajatus, koska puolet siitäkin retkestä olin jännittänyt kädet vapisten kuinka kaikki tulisi menemään.
Mutta nyt oli Oscar.
Ensinnäkin aivan liian pieni minun ratsastettavaksi, joten ei voinut edes päätyä miettimään pitäisikö se ratsastaa tänään vai jokin toinen päivä. Ja jos näin, niin minä päivänä. Sen sijaan ruunan päivän liikutus oli ollut riittävä jo siinä vaiheessa, kun olin ottanut sen narun päässä mukaani juoksulenkille. Vaaleaharjainen poni oli ravannut tomerasti mukana, ja intervallien spurttien aikana se oli laukannut vieressä yhtä tasaisella mielellä ilman pään viskelyä tai muutakaan koheltamista.
Nostin käden ponin kaulan yli ja taputin sen toista lapaa kävelyn tahdissa muutaman kerran samalla kun hengittelin syvään saadakseni hengityksen tasaantumaan juoksun jäljiltä.
Oscarin kaula tuntui jopa hieman nihkeältä, ja sieraimet laajenivat hengittäessä sen verran että oli senkin pulssi hyvästi koholla liikunnan päätteeksi. Rapsutin ruunan niskaa sormenpäillä, joutuen painamaan hieman enemmän kun Oscar alkoi painamaan itseään rapsutusta vasten ylähuuli heiluen kuin auton tuulilasin pyyhkijät.“Ei sinua ainakaan turhanpäiten myyntipuheessa ylistetty että sinusta on ponia joka lähtöön,” puhelin vieressä kipittävälle ponille, “Saadaan sinulle vielä ne kärryt haettua niin pääset ajohommiin. Niklas jo sanoi että kokeilette vähän jotain valjakkoajon tarkkuuskokeen tyylistä. Mutta keskitytään me sitten ihan vain perus sunnuntaiajeluun.”
Oscar vain kohensi ryhtiään käynnissä, kuin olisi oikeasti ymmärtänyt että sitä juuri kehuttiin.
-
Sekä tenavan tulo että Oscar tekevät hyvää Marshallille niin ihmisenä kuin hahmonakin. Marshall itsekin tietää kaipaavansa välillä muuta roolia kuin kilparatsastajan tai valmentajan. Siinä roolissahan Marshall on hyvä, mutta ihminen tarvitsee muutakin säilyttääkseen tasapainon.
Nyt musta tuntuu, että sain ekan kurkistuksen siihen, millaisen roolin Marshall ottaa isänä. Mun mielikuvissa tässä tarinassa Marshall liikkuu rennommin kuin ennen ja tietyllä tavalla ottaa enemmän tilaa kuin ennen. Hän on ihan valtavan monitahoinen hahmo, on ollut alusta asti, mutta taas Marshall ottaa valtavan loikan ja muuttuu yhä enemmän eläväksi ihmiseksi! Tää kertoo aina kirjoittajan kehittymisestä, mutta nyt ajattelen, että suunnittelulla on erityisen valtava osa tässä kehitysaskeleessa. Eihän Marshallilla ole ollut samalla lailla tilaa näyttää meille lukijoille, millainen hän on rentoutuessaan ja kotona. Mä tykkään kovasti siitä, mitä näen, ja uskon, että kun tenavan aika on, me nähdään paljon lisää tällaista Marshallia, joka ikään kuin hengittää syvempään. 😀
-
-
Hengähdystauko
Vuodenvaihde oli ollut vähintäänkin kiireistä aikaa, minkä takia nyt meneillään oleva hidas hetki tuntui lähes taivaalliselta. Ei ollut paljoa mitä olisi pitänyt pohtia tai suunnitella, ei ainakaan tähän hetkeen. Stanimir oli tyytyväisesti taas isäni käsissä kotona. Barnum oli yhtä tyytyväisesti myös Venäjällä, vieläpä Niklaksen kanssa.
Periaatteessa Niklaksen pitäisi nyt kahden vuoden opintojen jälkeen valmistua, mutta hän oli suosiolla päättänyt venyttää opintojaan pykälän verran ottaakseen koulusta peräti harrasteohjaajan paperit pelkän hevosenhoitajan sijaan. Hänen sanojensa mukaan, hän oli päättänyt tehdä niin ihan vain näyttääkseen Närhen munat jollekin opettajalle jonka kanssa hänellä oli ollut napit vastakkain alusta saakka. Siitä johtuen hän oli sovitellut tekevänsä lopun opiskelut työharjoitteluissa, palaten koululle vain tekemään loppunäytöt.En edes yrittänyt estellä pientä suupieliin kiipeävää hymyä. Minulla ei ollut epäilystäkään etteikö Niklas tulisi onnistumaan tähtäimessään.
Tarkastelin Oscarin pitkäksi venähtänyttä paksua harjaa samalla kun selvittelin pieniä takkuja sen seasta. Pieni ruuna nuokkui puoliunessa suulin naruissa, leppuuttaen toista takastaan laiskasti. Sillä ei ollut kiire mihinkään. Rapsutin kevyesti ponin säkää, jatkaen keskeneräistä operaatiotani.
Vaikka mielessä risteilikin lähinnä mukavia ajatuksia raikkaassa talvisäässä, niin samalla tavalla kuin joka päivä viimeaikoina niin jostain niskasta hiipi alkuvuotta synkistäneetkin uutiset. Vaikka kuinka yritin olla miettimättä liikoja ennen aikoja, en voinut olla murehtimatta tulevaa. Se kuitenkin oli varmaa, että elämä Hopiavuoressa oli tulossa päätökseensä.-
Stanimir Grigorilla ja aika Hopiavuoressa tulossa loppuun? Mitä? Eiii!
-
On ollut ihanaa seurata Marshallin tarinaa ja sinun huimaa kehitystäsi kirjoittajana näin monta vuotta. Tässä tarinassa Marshall on ajattelee pois lähtemistä hymyssä suin, ja toivoin sen pääsevän matkaan niin, vaikka sellainen onkin vaikeaa kirjoitettavaa lähtömotiivin keksimisen takia. Marshallin alku ennen Hopiavuorta oli nimittäin ahdistavan puoleinen, matka tänne Niklaksen suhteen välillä töyssyinen, ja nyt, tämän tarinan ajan kaikki on hyvin. Marshall sai kaiken, mitä halusi: Niklaksensa, tupansa, hevosensa, lapsenkin tuloilleen. Vaikka pois lähteminen oman talon hankkimisen jälkeen onkin teknisesti vaikeampaa, oli ihanaa nähdä, miten Marshall kasvoi isoksi pojaksi ja ennen kaikkea onnelliseksi. Tutusta hahmosta irti päästäminen sattuu aina (sen takia mä kiukkuan viikkoja tai kuukausia hyvän kirjankin jälkeen), mutta silti kaikki oli sen arvoista. Mä sain lukea jotain, jonka muistan aina, ja joka muutti mua jollain tavalla. Mikä olisi sen hienompaa? Jos me ei kuulla susta ennemmin jossain tai enää lisää Hopiavuoressa jonkin hahmon kanssa, toivottavasti me päästään jo hyvin pian lukemaan romaani, jonka vielä kirjoitat. 😉
-
-
Mä en edelleenkään tiedä miten taaperoa kirjoitetaan, mutta ehkä mä keksin sen viimestään siinä kohtaa kun Elli on eskarilainen???
”Malsha!” Pienen lapsen äänellä kiljaistu nimi kuului jostain sisempää ennen kuin pienet jalat kuljettivat toffeen bruneten tytön aikuisten silmiin. Ennen kuin kumpikaan aikuisista kerkesi sanoa tai tehdä mitään, oli tyttö jo tömähtänyt miehen jalkaa vasten ja kietonut pienet käsivartensa niin hyvin jalan ympäri kuin vain sai. Päälaelleen laskeutunut ja hiussuortuvia pelmuttanut käsi sai tytön kikattamaan.
”Kiitos notta kehtaat kattua Ellin perähä. Rasmuksen koulutus varmistuu ihan loppumetriillä ja likka rupiaa olemaha sellaases iäs notta ei sitä saa pysymähä paikallaan pitkään.”
”Ei tästä haittaa ole. Nyt kun Niklaskin on venäjällä on mukava saada seuraa ja kasvattaa kummisetäpisteitä Ellin silmissä.” Punapiirteinen mies puheli samalla kun kyykistyi nostamaan tytön syliinsä. Pienet käsivarret kiertyivät nyt miehen kaulan ympärille. Aikuisten vaihdettua vielä muutaman sanan oli edessä ainoastaan Ellin pukeminen.”Ieee!” tyttö tuumasi tomerasti ennen kuin istahti haalarinsa päälle ja alkoi pujottamaan jalkojaan haalarin lahkeisiin. Ähinän ja ähellyksen kautta haalari oli viimein melkein päällä. Pungerrettuaan itsensä seisaalleen tyttö poimi hanskansa lattialta ennen kuin käveli Marshallin luokse.
”Anka”
Tumppuja ojennettiin päättäväisesti miestä kohden.
”Uono.”Ellin ollessa puettuna ja hoitolaukun kiikkuessa Marshallin olalla, oli viimein aika huikata heipat tytön äidille ja parivaljakon poistua ulos. Eteneminen Ellin kanssa ei välttämättä ollut aina se suoraviivaisin projekti, mutta lopulta parivaljakko oli onnistunut siirtymään miehen autoon.
”Mennäänkö katsomaan Oscaria?”
”OOOO!” vastaus melkein kiljaistiin ilmoille ennen kuin kysymystä oli edes lausuttu loppuun.
Ratin takana itsekseen hymähtänyt mies oli jotenkin osannut odottaa tällaista reaktiota kummitytöltään sillä olihan tyttö omalla tavallaan kasvanut tallilla, vanhempiensa tuotua tyttöä mukanaan tallille siitä asti, kun Elli oli syntynyt.Päästyään Hopiavuoren pihaan tyttöä piti muistuttaa siitä, että tallilla ei saanut juosta, sillä ikänsä puolesta tyttö meinasi ajoittain unohtaa tämän asian. Maksanrautiaan harjojen ollessa suulissa oli aika hakea poni sisään.
”IÄ” tytön päättäväisyys jatkui ponin tarhalle päästessä.
”Mitä jos talutetaan yhdessä?”
”Iä.”
”Entä jos Oscar karkaa?”
”Ei arka.”
Lopulta Marshall onnistui neuvottelemaan yhteistalutuksesta ja matka kohti suulia saattoi alkaa. Poni oli taaperolle tuttu, sillä oikeastaan siitä asti, kun poni oli kummisedilleen muuttanut ja osoittautunut kiltiksi, oli Elli päässyt ponin kanssa touhuilemaan. Parisen kymmentä senttiä pienempi poni oli taaperolle vähän parempi vaihtoehto kuin mitä lehmänkirjava Pasi, tai äitinsä oma ratsu.”Iinni” pieni käsi viittasi kohti suulissa olevia kiinnitysnaruja ja kärsivällisesti nuori tyttö odotti, jotta Oscar saatiin kiinnitettyä suuliin.
”Otetaanko hanskat pois, että on helpompi harjata?”
”Oo”.
Pienet kädet ojentuivat kohti punapiirteistä ja yllättävänkin kärsivällisesti Elli odotti, jotta hanskansa olivat poissa, ennen kuin tyttö yritti poimia itselleen ensimmäistä harjaa. Koko ajan paranevalla tyylillä Elli sai harjattua Oscarin niin korkealta kuin mihin tyttö ylsi. Välttämättä työn jälki ei ollut niin siistiä kuin olisi voinut olla, mutta taaperon kohdalla kyseessä oli kuitenkin pääasiassa vain ajan viettämisestä ja varmasti kunhan tyttö vain kasvaisi ja jaksaisi keskittyä paremmin olisi Elliä helpompi opettaa huolelliseksi. Kuitenkin jo tässäkin vaiheessa tyttö viihtyi yllättävän pitkään ponin harjauksen parissa.”Attata”.
”Oscar on vähän liian pieni ratsu minulle”.
”Eei attata okai”.
”Luuletko että se sopisi?”
”Oo. Eei attata okaia.”Taaperon päättäväisyyttä ei voinut olla ihailematta ja pienen kyselykierroksen kautta oli löytynyt apukädet, joten Oscaria saatettiin alkaa varustamaan. Ponin ja pienen ratsastajansa ollessa valmiina nelikko siirtyi maneesiin, jossa tyttö nostettiin ratsunsa selkään.
”Muistatko miten Oscarin saa liikkeelle?”
”Oo”
”Pap pap!” tyttö maiskautti ponille, joka astahti hitaasti eteenpäin. Tuntiessaan ponin liikkeet allaan Ellin kasvot valaistuivat hymyn vallatessa ne. Taaperoksi Elli istui Oscarin satulassa yllättävän hyvin, vaikka välillä tietenkin lapsen tasapaino hieman heilahtelikin. Poniruuna ei kuitenkaan tästä suuremmin ottanut nokkiinsa, vaikka olisi voinut hyvinkin ajatella, jotta tytön heilunta ei olisi ponin mieleen.”Uempaa” komento kävi satulasta muutaman kierroksen jälkeen.
”Kävellään vaan tänään”.
”Eee. Ueampaa! Pap Pap!” Komennuksesta huolimatta poniruuna ei kuitenkaan päädy kuin ottamaan pari nopeampaa askelta. Vaikka ehkä olisi voinut ajatella, jotta tämä olisi riittänyt Ellille, ei tyttö kuitenkaan tyytynyt tähän vaan vaati edelleen lujempaa menoa. Elli oli päässyt ravaamaan Oscarin kanssa pariinkin kertaan, joten sen puolesta tyttö tiesi vaatia lujempaa menoa. Kuitenkin tällä kertaa toinen joutui tyytymään käyntiin ja vajaan kymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen olikin aika kääntää poni kaartoon ja Elli nostettiin pois Oscarin selästä. Lopulta poniruuna ratsastajineen palasi takaisin suuliin, jossa Oscar hoidettiin takaisin ulos ennen kuin reipas ratsastaja kannettiin tupaan.
Juotuaan hieman mehua sekä murustettuaan pari keksiä reipas pieni tallilainen päätyi nukahtamaan tuvan sohvalle, tarjoten kummisedälleen pienen hetken itselleen ennen kuin oli aika alkaa herättelemään Elliä, jotta tyttö saatettiin palauttaa takaisin kotiin.-
En minäkään kyllä tiedä, miten taaperoa kirjoitetaan eikä sen oikeastaan niin ole väliäkään. Taaperot eivät kuulu omaan kokemuspiiriini, joten tämä menee minulle läpi ainakin ihan täydestä.
Mainio tuo ”Pap pap!” Se kuulostaa niin hauskalta, että nauratti ihan. Muutenkin tämä on tämmöinen varsinainen hyvänmielen tarina. Marshall on kyllä ihana kummisetä ja Oscar ihana lapsenvahti.
-
Siis jaan tämän tuskan. Pienten lasten kuvaaminen ihan minkä tahansa kertojan avulla on tosi vaikeaa! Miten se onkaan niin vaikeaa, kun ollaan kaikki kuitenkin oltu joskus pieniä lapsia? :DD Mutta ei se mitään: selviät haasteesta kunnialla! Ulkopuolisen kertojan silmin Elli toimii ja toimittaa niin kuin taaperot nyt tapaa, ja niin kuin Sonjalle, mullekin menee tällä taaperokokemuksella läpi.
Mä näen myös Ellin kasvavan tarinoissa! Nyt se hakee konsonantteja. Pian se hitsi vie puhuu ihan täyttä häkää kokonaisia lauseita, ja se vaihe onkin mun lemppari fiktiivisissä lapsissa. Sen ikäisinä niillä on vielä valtava mielikuvitus ja ne on niin arvaamattomia, että ai vitsi miten kivaa niistä on lukea erityisesti sillon. Toki Elli on jo nyt niin iso, että kun se kerran puhuu jo noin hyvin, niin sen pään sisälle näkee jo! Sen takia en varsinkaan malttaisi odottaa!!
Se, miten Ellin ja Marshallin kommunikointia on alusta asti kuvattu, on musta myös ihanaa. Mä kualen. 😀
Mä rakastan sellaisia sanavalintoja kuin pungertaa, suoraviivainen projekti (just kirjaimellisessa mielessä) ja toi pap pap. Vaikka kirjoitat, että Elli maiskauttaa, mä en suostu kuvittelemaan muuta kuin että se sanoo PAP PAP kun se ei osaa niin maiskuttaa. :DD Ai ettääää!
Joo kyllä mä ainaki aiva syön kädestä, kun kirjoitat pientä lasta. Kyllä meidän pitää tänne Ellille saada pony kans, jos sun hahmoliinit aikoo tällä lailla olla aktiivisia! Varsinkin nyt jos Oscar lähtee ja tilanne muuttuu sen takia aika hankalaksi, kun Pasi nyt on mitä on…
-
Aiheeseen ‘Oscar’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.