Tämä aihe sisältää 6 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
-
Joskus se oikea vain löytyy
Jatkoa 18.7. päivän tapahtumille.“Mikä tuolla autossa vielä on?” Sonja kysyi ja vilkuili tallin edustalla olevaa kuljetusautoa kohti mistä kuului muutaman pärskähdyksen sarja.
Nelly näytti siltä että pidätteli naurua. Hän oli näemmä pitänyt suunsa supussa.
“Onko se puoliverinen? Vai lämminverinen??” Eira tiedusteli samalla kun kuikuili Cozminan selässä.
“No, lämminverisen puolelle se taitaa kallistua,” vastasin samalla kun kiipesin takaisin auton perään.“Niin kiire että ei ees moikata ehi, jumalauta.” Lastaussillan viereltä kuului äkisti.
“Ei saa kiroilla,” Niklaksen vierestä kaikui tomera kuorovastaus.
“Pahoittelut. Hei,” sanoin nopeasti ennen kuin pienen harkinnan jälkeen suukotin toista kevyesti, “.. Ja hei tytöt. Mutta pakko näin pitkän matkan jälkeen hoitaa hevoset ensin.”
“Joo joo, kunhan vi-..noilen sulle,” Niklas virnisti ja kurkotteli sivusta nähdäkseen auton sisälle, “Ota ny pihalle se että mäki nään sen!”
“Otan otan.”
“Ekkö sääkään muka tiiä millanen sillä siellä on?” Eiran ääni kuului pienen tuhahduksen saattelemana samalla kun hän varjosti silmiään toisella kädellä vähän lisää.
“Tiiän ja en. Tiiän kertoma pohjasesti mutta sanoin että jättää visuaalisen puolen yllätykseksi.”
“Että sä oot Nikke joskus tyhymä…”Kaivoin katon rajassa olevista kaapeista sinne sullotun sini-musta raidallisen riimunnarun roikkumaan kaulalleni ennen kuin siirryin aukomaan väliseinän lukitusta. Sillä hetkellä kun sain vedettyä seinän syrjään niin lastaussillan vierellä odottanut Niklas räjähti nauramaan. Yhä tuon talutusotteessa olleet Mindi ja Mandi sen sijaan vetivät ihailevasti henkeä.
“Tuo se ny ulos sieltä kun ei täältä nää mitään kun tuo paska aurinko häikäsee!”
Nelly hykerteli pientä naurua itsekin, saaden Eiran mulkaisun puoleensa.
“..Kuka tuo nyt oikein on?” Sonja kysyi ja naurahti sen kuuloisena kuin epäilisi näkemäänsä.
“Se on meidän vähän ennakkoon ostettu lapsen ensiponi,” Niklas käkätti.Tunsinko oloni edes vähän hölmöksi taluttaessani vain vähän Shetlanninponia korkeamman ponin ulos autosta? Kyllä.
Maksanrautias poni seisoi tyytyväisen näköisenä narun päässä, katsellen ympärilleen hyvin maltillisesti kunnes päästi pari hieman kimakan sävyistä hörähdystä tervehdykseksi kentän hevosille. Pitihän sitä uusia tallikavereita tervehtiä, kuten hyviin käytöstapoihin kuuluu. Vaaleanharjainen ruuna kääntyi haistelemaan Niklaksen ohjeistamien Mindin ja Mandin sitä kohti ojentuneita käsiä, painaen kuonopilkun koristaman turvan vuorotellen molemman kämmentä vasten ehkä vähän herkkujenkin toivossa.
Eira katsoi autosta talutettua ponia sen näköisenä että epäili että kyseessä oli vähintäänkin vitsi samalla kun Nelly puikkelehti ulos kentältä tullakseen tervehtimään tulokasta.“Mä olin kyllä ihan varma että Eetu vain vitsaili kun sanoi että sä tuot tänne ponin”, nainen nauroi, “Mikset vienyt sitä teille kotiin?”
“Meillä ei ole sopivaa aitausta. Aitaväli pitää olla tarpeeksi tiheä tai tämä kuulemma limboaa itsensä ulos tarhasta. Niin kuten Eetun kanssa sovittiinkin, saa asua täällä ainakin siihen asti että saamme häiden jälkeen kunnostettua aitaukset.”
“Entä se Vyacheslav mitä menit sinne alunperin katsomaan?” Sonja tiedusteli Aaveen selästä.
“Kyllähän se vielä mielessä on, mutta en ole täysin varma. Saa nähdä.”
“Mutta pieni poni vakuutti enemmän,” nainen virnisti.
“Eri tavalla mutta kyllä. Tätä ratsasti siellä kaksivuotias tyttö, ilman taluttajaa ohjaajan vetämällä tunnilla. Se itsessään jo vakuutti. Ohjaaja näytti siinä vielä maastakäsin kuninka onnistuu ihan kokoaminen kuin koottu käyntikin.”
Nelly ja Sonja vaihtoivat katseita keskenään. “Mikä sen nimi sitten on?”
“Ocean Astronaut. Mutta minusta tuntuu että sille pitää keksiä uusi kutsumanimi, koska tämän alkuperäinen tallinimi on Oscar.”-
Tervetuloa Oscar! Tällähän pääsee Ellikin treenaamaan, jos Pasi osoittautuu liian haastavaksi.
-
Niin on söpö pony! Kyllä tuo kaivattua maustetta nähdä ihan erilainen otus tallissa. Minusta aina on hyvä aika hankkia yksi poni lisää. Alkaa olla noita pieniä ratsastajiakin ihan jonoksi asti.
-
Aaaaw, siis mä en ole yhtään poni-ihmisiä, en oikeasti enkä virtuaalisesti, mutta onhan ne ponit nyt juutana vie inania, kunhan ne ei ole omia. Oscar voisi olla tyyppi, johon voisi jopa luottaa, kun lasten poni on. Useinhan ne on sellaisia petoja, että oksat pois. :DD Mä voin kuvitella sen hämmennyksen (ja Eiran tapauksessa karvaan pettymyksen), joka tallilla lainehtii, kun monsieur Oscar saapui. Meidän poniedustuksemme on ollut niin olematonta oikeastaan aina, että tietenkin ne odottaa Marshallin raahaavan puoliverisiä mukanaan. 😀 Katotaan nyt, millainen vekkuli Oscar loppuviimein onkaan.
-
-
Poni joka lähtöön
Niin paljon kuin pidinkin tavoitteellisesta ratsastamisesta, yksityiskohtien hiomisesta ja tarkasta työskentelystä, välillä oli kuitenkin mukava ottaa hieman kevyemmin. Mutta joskus jopa pelkkä rennoksi tarkoitettu maastolenkki tuntui liian työskentelyltä. Ihan kuin en aina osaisi sammuttaa suorittamis vaihdetta ja vain nauttia luonnosta tai hevosen liikkeestä satulan alla. Sen sijaan tunnustelin lähes jokaista askelta kävelikö Stanimir tai Barnum oikein, tuntuiko se symmetriseltä, kuulostiko kaikki kengät olevan kunnolla kiinni kavioissa ja miljoona muuta pientä asiaa. Viimeisin oikeasti rennon tuntuinen maastoratsastus oli tainnut tapahtua Ruotsissa silloin kun olin kosinut Niklasta. Mikä oli sinällään hassu ajatus, koska puolet siitäkin retkestä olin jännittänyt kädet vapisten kuinka kaikki tulisi menemään.
Mutta nyt oli Oscar.
Ensinnäkin aivan liian pieni minun ratsastettavaksi, joten ei voinut edes päätyä miettimään pitäisikö se ratsastaa tänään vai jokin toinen päivä. Ja jos näin, niin minä päivänä. Sen sijaan ruunan päivän liikutus oli ollut riittävä jo siinä vaiheessa, kun olin ottanut sen narun päässä mukaani juoksulenkille. Vaaleaharjainen poni oli ravannut tomerasti mukana, ja intervallien spurttien aikana se oli laukannut vieressä yhtä tasaisella mielellä ilman pään viskelyä tai muutakaan koheltamista.
Nostin käden ponin kaulan yli ja taputin sen toista lapaa kävelyn tahdissa muutaman kerran samalla kun hengittelin syvään saadakseni hengityksen tasaantumaan juoksun jäljiltä.
Oscarin kaula tuntui jopa hieman nihkeältä, ja sieraimet laajenivat hengittäessä sen verran että oli senkin pulssi hyvästi koholla liikunnan päätteeksi. Rapsutin ruunan niskaa sormenpäillä, joutuen painamaan hieman enemmän kun Oscar alkoi painamaan itseään rapsutusta vasten ylähuuli heiluen kuin auton tuulilasin pyyhkijät.“Ei sinua ainakaan turhanpäiten myyntipuheessa ylistetty että sinusta on ponia joka lähtöön,” puhelin vieressä kipittävälle ponille, “Saadaan sinulle vielä ne kärryt haettua niin pääset ajohommiin. Niklas jo sanoi että kokeilette vähän jotain valjakkoajon tarkkuuskokeen tyylistä. Mutta keskitytään me sitten ihan vain perus sunnuntaiajeluun.”
Oscar vain kohensi ryhtiään käynnissä, kuin olisi oikeasti ymmärtänyt että sitä juuri kehuttiin.
-
Sekä tenavan tulo että Oscar tekevät hyvää Marshallille niin ihmisenä kuin hahmonakin. Marshall itsekin tietää kaipaavansa välillä muuta roolia kuin kilparatsastajan tai valmentajan. Siinä roolissahan Marshall on hyvä, mutta ihminen tarvitsee muutakin säilyttääkseen tasapainon.
Nyt musta tuntuu, että sain ekan kurkistuksen siihen, millaisen roolin Marshall ottaa isänä. Mun mielikuvissa tässä tarinassa Marshall liikkuu rennommin kuin ennen ja tietyllä tavalla ottaa enemmän tilaa kuin ennen. Hän on ihan valtavan monitahoinen hahmo, on ollut alusta asti, mutta taas Marshall ottaa valtavan loikan ja muuttuu yhä enemmän eläväksi ihmiseksi! Tää kertoo aina kirjoittajan kehittymisestä, mutta nyt ajattelen, että suunnittelulla on erityisen valtava osa tässä kehitysaskeleessa. Eihän Marshallilla ole ollut samalla lailla tilaa näyttää meille lukijoille, millainen hän on rentoutuessaan ja kotona. Mä tykkään kovasti siitä, mitä näen, ja uskon, että kun tenavan aika on, me nähdään paljon lisää tällaista Marshallia, joka ikään kuin hengittää syvempään. 😀
-
