Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
#2 – Suolaa ja pippuria
“Oi ja voi kun oot kerrassaan söpö!” Annika hihkui kädet punaisia poskia vasten tuijottaessaan ulkona tarhannutta ruunikkoa pientä-suurta shetlanninponioria mikä vain oikeastaan möllötti kirjavan kaverinsa kanssa tarhan perukoilla. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat sekä tytön käsissä roikkui tip top kunnossa ollut aivan uusi riimu mikä oli tummansininen ja sen turpahihnaa koristivat pienet vaaleat “timantit”.
“Remuus, tule tule tule, ostin sulle lahjankin”, Annika jatkoi puheluaan ponille mikä ei persettäkään liikauttanut: vain korvat kääntyivät osoittamaan poispäin tarhassa rämpineestä Annikasta. Oli suoranainen ihme ettei Remus ollut kiusaamassa aidan toisella puolen majailevia tammoja huulet tötteröllä mihin sillä oli joskus taipumusta. Ilmeisimmin tarhakaveri – laikukas shetlanninponi Make – oli antanut omalta osaltaan suuriegoiselle orille tekemistä ja aktiviteettia. Poni kun normaalisti oli kova härnäämään muita, mutta viime aikoina se oli vain möllötellyt kylki kyljessä uuden kaverinsa kanssa siellä sun täällä suuressa tarhassa. Kun vihdoin ja viimein Annika oli vain metrien päässä pojista nakkeli Remus niskojaan kerran tai kaksi ja säntäsi pierupukkejen säestämänä kunniakierrokselle ympäri tarhaa. Sen sijaan laikukas Make tuli tervehtimään kai herkkujen toivossa mitä paikalle saapuneella tytöllä ikävä kyllä ei ollut mukanaan. Sen sijaan ruuna sai nopeat silitykset ennen kuin the silityspalvelu lähti seuraamaan poniaan. Kaksi suomenhevosta naapuritarhassa tuijotti joko Annikaa tai ponia kuin tyhmiä kun taas tukkarikas irlannincob ei suonut minkäänlaista huomiota oripojan show’lle. Okei, nuori suokki taisi korvat hörössä ottaa paria raviaskelta touhuja seurattuaan hetkisen.“No juokse sitten ihmeessä idiootti. Juokse, juokse… puuh, juokse”, Annika ärähti pyöritellen toisessa kädessään riimunnarua ympäriinsä – kerta Remus halusi itse itsensä lenkittää niin tehkööt sitten niin. Tyttö voivotteli silti mielessään surkeaa kuntoaan tarpoessaan vähän periksi antavassa tarhassa niin kovin sutjakkaan shettiksen perässä mikä pärskähteli menemään kuin rikkinäinen rekka. Make löysi heinän jämiä maasta ja Remus otti aikansa juostessaan ennen kuin rauhoittui odottelemaan Annikaa joka sai sille ujutettua riimun naruineen päähän jolloin poni oli toivon mukaan kontrollissa ja matka kohti tallia sai alkaa.
Sunnuntaipäivä, kello oli kahden paikkeilla ja talli oli jälleen melko tyhjillään. Annika jätti Remuksen hoitamisen ajaksi kiinni käytävään. Kaikessa fiksuudessaan oli tyttö ymmärtänyt taas kerätä tarpeelliset tavarat hoitopaikalle ennen ponin noutoa ulkoa – hänen oli täten helppo napata vieressä olleesta harjapakista pölyharja jolla saattoi alkaa harjaamaan ponin hiekkaista karvaa vähemmän hiekkaiseksi. Remus oli aina ollut nopea vaihtamaan karvansa ensimmäisten lämpimien kelien kohdalla eikä tämä kevät ollut tehnyt poikkeusta sääntöön. Harjaamisen jälkeen Annika hyräillen selvitteli paksut ja pitkät jouhet sekä tappeli läpi tahtojen taiston poninsa kanssa kavioita putsatessa. Sellaista se aina vähän tuppasi olemaan kun kaksi kovatahtoista kohtasi arjen askareissa.
Remusta satuloidessa ja suitsiessa ori esitteli hapanta naamaa. Pieni läpsäisy lavalle sai ponin säpsähtämään ja näyttämään sekunnin murto-osan ihan hämmentyneelle kunnes se muisti vaihtaa taas mökötysmoodiin. Korvat painuivat mekaanisesti niskaan ja se rumasti muljautteli silmiään. Annika tiesi silti että kaikki kiukkuilu jäi vain siihen. Ulkona olisi ollut niin paljon kivempi kiusata tyttöjä!Kypärä päässä ja saappaat jalassa Annika veti ohjista perässään ruunikkoa ponia mikä huulet tötteröllä keimaillen vilkuili tarhojen suunnalle. Kentälläkin Remus tuntui antaneen huomiota koko sydämestään kaikelle muulle paitsi selässä istuneelle tytölle mikä kaikin tavoin yritti saada rakkaan poninsa huomion itseensä – edes jalkojen jumputtaminen turtiin kylkiin ei tuottanut toivottua tulosta. Annika joutui muuttamaan suunnitelmiaan ja ratsastamaan mahdollisimman kaukana tarhoista, aivan kentän toisessa päässä. Remus pääsikin kunnolla töihin ympyröille kaikissa askellajeissa ja tekemään paljon siirtymiä. Ensimmäinen laukannosto sai perän kevyeksi ja siitä se kipitys lähtikin. Kantapäät alhaalla ja määrätietoinen katse silmissä kiiluen Annika pysytteli selässä ja hampaita purren ratsasti kuin ratsastikin orinsa ruotuun.
“Ei kannata yrittää, kyllä mä sun temppusi jo tunnen!” Annika julisti ilosanomaa voitokkaasti ponille joka liikautti korviaan äänen suuntaan ennen tuohtunutta pärskähdystä.
-
#1 – Remus saapuu talliin
Joo, ei kiitos, Annika ajatteli nojatessaan poskellaan viileää auton ikkunaa vasten. Viimeiset pari tuntia oli mennyt pelkääjän paikalla istuessa, somea selatessa kun one and only poniäiti Sarianna ajoi autoa hyräillen radiosta tulleiden suomihittien tahtiin. Aina satunnainesti matkantekoon kyllästynyt tyttö vilkuili auton etuosassa kiinni olevaa ruutua josta saattoi nähdä laiskaakin laiskemman näköisen shetlanninponin nököttävän paikallaan kopissa auton perässä. Jos Remus ei olisi välillä hamunnut heinäverkosta heinää suuhunsa olisi sen saattanut luulla olleen kuollut niille sijoilleen. Sinällään se oli joskus hyvinkin harvinaista.
“Kauan vielä matkaa?” Annika puuskaisi äidilleen jolla meni hetki reagoida siihen että teiniyden kynnyksellä oleva tytär avasi suunsa täysin omatoimisesti.
“Puolisen tuntia. Onhan kaikki tavarat varmasti mukana?” Sarianna varmisteli.
“Joo, joo”, Annika jupisi ja kurkkasi olkansa ylitse takapenkille: tavaraa pursusi luotettavista Ikean säkeistä suurin piirtein lattialle asti. Saattoi olla että Annika oli varsinainen varusteurheilija. Remuksella löytyi riimut varmasti jokaisessa sateenkaaren värissä.Puoli tuntia mateli kuin etana helteellä, mutta pian valkoinen citymaasturi kaartoi ihan kotoisan tallin pihapiiriin. Ei tarvinnut kahdesti käskeä ennen kuin Annika pomppasi autosta ulos venyttelemään puutuneita jalkojaan – istuminen paikallaan pitkään ei ollut todellakaan hänen juttunsa. Ilma oli raikas, ei hirveän kylmä, mutta joka paikassa oli hiljaista. Vaaleahiuksinen tyttö veti pirteän pinkin hupparinsa vetoketjua alemmaksi avaten tukalaa kaulusta mukavammaksi ilmaa nähden.
Annikan äiti Sarianna sanoi tomerasti käyvänsä etsimässä tallin omistajaa Eetua tallista varmistellakseen että kaikki oli varmasti kunnossa “meidän pientä ponnya varten” – ja pah, minunhan se on, Annika ajatteli seistessään kädet puuskassa trailerin vierellä. Ruskeiden silmien katse harhautui tallien lähellä olevaan kenttään, missä köpötteli ratsukko. Hienon hevosen Annika saattoi tunnistaa kaiketi irlannincobiksi: tupsujalat olivat aina olleet Annikan mieleen!Odottaminen vain jatkui, jatkui ja jatkui. Annika ei kestänyt enään olla tekemättä mitään, joten hän kääntyi kannoillaan ympäri ja taapersi trailerin taakse seisomaan. Hetken sitä silmäiltyään aloitti tyttö vähintäänkin määrätietoisen näköisenä kopin avaamisen, miten hän sen muistelikaan tehtävän.
“ANNIKA, anna olla!” Sariannan ääni kantautui pienen blondin korviin, joka roikkui suurin piirtein kaksin käsin työstämässä omaa projektiaan. Pettyneenä muristen tyttö perääntyi trailerilta äitinsä tultua paikalle mukanaan vihreäsilmäinen mies, joka kaiken järjen mukaan oli tallia pyörittävä Eetu. Annika kuitenkin kaikesta katkeruudestaan huolimatta tyytyi hoitamaan sen minkä aina muulloinkin esimerkiksi kisoihin suunnatessa: hän meni koppiin ja valmistautui tukemaan Remuksen peruutellen alas lastaussiltaa pitkin maan tasalle.Pian pihassa seisoikin tummanruunikko shetlanninponiori, mikä sieraimet laajentuneina tuijotteli ympärilleen.
“Älä nyt silmiäsi pudota päästäsi typerys”, Annika puuskahti Remukselle, joka ei ottanut sanoja kuuleviin korviinsa. Ne korvat muuten pyörivät kuin turbiinit konsanaan aina sieltä mistä kuului hevosen ääntä tai tuulen aiheuttamia ääniä.
“No joha on poni. Sille löytynee täältä kans kaveri, sellane laikukas Make”, Eetu esitteli suunnitelmansa heti ensikättelyssä. Ainakin Remukselle oli kaveri jota kiusata. Sitähän se poni kuitenkin sisimmässään toimi!
“Eiköhän heitetä poni hetkeksi leppäilemään ja näytän teille mihin kamat pistetään ennen töiden parii paluuta”, mies julisti ennen kuin lähti näyttämään edeltä tietä oikeaan suuntaan. Ja no, kamoja raahatessa se loppupäivä kuluikin aika jouhevasti. Annika vain miettiä pohti, miten hän tottuisikaan taas uuden tallin arkeen. Ei siinä muuta, mutta koko Otsonmäelle muuttaminen tuntui silkalta vitsiltä tytölle, joka oli tottunut kaiken olleen kävelymatkan päässä – tai edes hyvän julkisen liikenteen piirissä. -
Annika Kaijärvi
s. 18.07.2005 (13-vuotta), Helsinki
Omistaa RemuksenRuskeasilmäinen ja vaaleahiuksinen Annika on sirokasvoinen oman elämänsä draamakuningatar ja someguru. Piakkoin seitsemättä luokkaa lopetteleva tyttö on koulussa keskinkertainen oppilas, sillä matemaattiset aineet tuottavat hänelle kerrassaan kovin päänvaivaa viikottain kun taas kielet luistavat kuin vettä vaan ja siitä on kiittäminen yksinomaan Annikan vanhempia: päiväkoti, esikoulu ja ala-aste olivat tarkoin valittuja kielikylpyjä missä kieltä pääsi kehittämään pienestä pitäen. Perheestä puheen ollen – Annikan vanhemmat erosivat minkä vuoksi hän muutti Helsingistä Otsonmäelle varsinaisen poniäitinsä Sariannan mukana. Sarianna taas halusi muuttaa ko. paikkakunnalle uuden miesystävän perässä, joten Annikaa odotti uuden kodin lisäksi uusi velipuoli sekä siskopuoli – ja isäpuoli. Sanotaanko vaikka ettei Annika ollut yhtä innoissaan kuin äitinsä muutoksesta.
Otsonmäellä uusi perhe on siis äiti, isäpuoli, vanhempi siskopuoli ja pienempi velipuoli. Perheessä on myös söpö dalmatialainen Roope. He asuvat kivassa ja melko tuoreeltaan rakennetussa omakotitalossa uusioperheenä.
Ratsastuksen pariin Annika kannustettiin jo taaperona, sillä äiti Sariannan elämäntyö oli ollut saada esikoinen kiinnostumaan hevosista tavalla tai toisella, jotta hän voisi toteuttaa unelmiaan neuroottisena poniäitinä – yllätys. Siinä hän onnistuikin sillä jo kuuden vanhana Annika sai allensa ensimmäisen oman poninsa, shetlanninponiruuna Felixin. Viitisen vuotta myöhemmin Felix jouduttiin lopettamaan yllättäen iskeneen kaasuähkyn vuoksi, minkä jälkeen kuvioihin astui Remus joka siirtyi tytön mukana aina Otsonmäelle asti. Poni nyt olikin ainoa asia, mistä Annika myönsi pitävänsä muuton yhteydessä edelleen.
Annikalta löytyy melkein sopivasti pituutta shettiksen selkään, vaikka paremman junnuponin ostaminen olisi voinut olla ajankohtaista. Hänen vaaleat hiuksensa ylettyvät tätä nykyään olkapäille ja ne ovat luonnostaan kovin suorat. Vaatetyyli on etelämäisen tyylikästä ja Annika voikin myöntää omistavansa ainakin viidet ratsastushousut eri värissä – takeista onkin turha puhua.
Miten tyttöä kuvailisi? Määrätietoinen, teatraalinen, mutta pienen tutustumisen jälkeen usein ihan mukava. Annika osaa keksiä jopa ihan päteviä ja asiallisia argumentteja eri aihealueissa poislukien luonnontieteet, mutta muuten puheenaiheet pyörisivät mielellään söpöissä pojissa ja varhaisteineyden pienissä-suurissa huolissa.
-
Tarina oli mielestäni kiva ja tykkäsin sen lukemisesta hirmuisesti! Etenkin loppupuoliskon aikana tuli ihana kodin hengetär -vibat tekstiä lukiessa että alkoi ihan hymyilyttämään henkilökohtaisesti ollessani kaukana vastaavasta kuvauksesta, niin samaistuttava se kuitenkin oli. Lopussa teksti mielestäni tökki hieman useilla lyhyillä lauseilla, mutta ei se kummemmin häirinnyt siihen totuttua – lieneekö vain oma tyylisi kirjoittaa! Kovin huonosti vielä tunnen Jillaa, mutta ensivaikutelma on ainakin varsin herttainen lukemani perusteella. Innolla alan perehtymään hahmoon ja lukemaan Jillan juttuja enemmänkin kun aikaa tulee enempi tälläiselle 😀
-
Lueskelin tässä kipeänä ollessani mm. tämän topan tarinoita läpi aivan haltioissani, sillä tälläinen arkinen tarina on luettavana tosi mielenkiintoista etenkin näiden hieman haikeidenkin aihealueiden kautta kuvattuina. Kuten Katya mainitsi ylempänä en ole itsekään kerennyt juuri hahmoihin tutustumaan, mutta olen kanssa saanut Jakesta tosi hellyyttävän ja silti miehisen mielikuvan päähäni. Lukemani perusteella tämä mielipiteeni hahmosta on tosin ailahdellut miltein laidasta laitaan, mutta tällä hetkellä mennään kuvitelmalla söpöstä isähahmosta!
Etenkin tässä tarinassa pidin kuvailusta ja siitä miten teksti eteni mun lukemiselleni ainakin miellyttävästi. Vaikken itse ole mikään kieliopin suurmestari, huomasin Katyan kanssa saman pilkuttamisesta – sen kun korjaa homma on vielä ehompi ja kivempi paketti! 🙂
”Lyhyestä” virsi kaunis, vielä hahmoista: pidin hirveästi siitä miten erilaisia ne olivat kuitenkin keskenään. Kuvailulla sait ainakin minulle tosi elävän kuvitelman etenkin Maijasta, sekä Sofin tunteet välittyivät tällekin puolelle hyvin.
Anteeksi sekava kommentti, pakko oli päästä kirjoittelemaan siitä huolimatta että taudit painaa!
