Jillan päiväkirja

Etusivu Foorumit Spin-off -päiväkirjat Jillan päiväkirja

Tämä aihe sisältää 95 vastaukset, 9 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 3 vuotta, 10 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #909 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Jokainen tarvitsee itselleen kirjan jonne kirjoittaa synkimmätkin salaisuutensa.

    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 11 kuukautta sitten  Jilla.
  • #911 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Istuin olohuoneen sohvan nurkassa virkaamassa mattoa ja katsomassa Netflixistä jotain ruuanlaitto sarjaa. Olin asunut täällä nyt 4 päivää. Päivä kerrallaan paikka oli alkanut tuntumaan enemmän ja enemmän kodilta ehkä olin vihdoin siellä missä minun pitikin olla. Molemmat kämppiksistä olivat todella mukavia ja talossa kävi muutenkin paljon porukkaa. Hörppäsin teemukista ja katsahdin kelloa. 9.30 mitähän sitä keksisi kalenteri ammotti tyhjyytään tämän päivän kohdalla. Loppuviikoksi olisi kengitysasikkaita ja yksi hevohieronta kurssi pidettäväksi.

    Olin eilen juoksuttanut ja hieronut Onnin joten se saisi nauttia vapaapäivästään laitumella auringon paisteessa. Tekstiviestin tuttu piippaus ääni herätti minut ajatuksistani.

    ”Hei Jilla, keskustelin tässä vaimoni kanssa ja hän suostui pieneen hinta muutokseen. Pääsisitkö hakemaan Ketkun jo vaikka tänään?”

    Olin tiputtaa puhelimen käsistä. Olin aiemmin käynyt katsomassa komeaa rautiasta hunter oria itselleni. Hevonen oli ollut täydellinen mutta hinta pyynti kuitenkin aivan liian korkea. Olin toiveissani jättänyt tarjouksen hevosesta eihän sitä koskaan tiedä ja nyt hevonen olisi minun.
    Mutta kuka nyt lähtisi minun mukaani Vaasaan hakemaan Ketkua kotiin.
    Nousin ylös ja vein mukin tiskikoneeseen ja maton omaan makuuhuoneeseeni. Vaihdoin ulkovaatteet päälle. Juuri kun olin pukemassa takkia päälleni Eetu asteli sisään.

    ”Huomenta, Lähdetkö mun kanssa Vaasaan hakemaan hevosta ja saahan se muuttaa yhteen tyhjistä karsinoista” sanoin kaikki yhteen hengen vetoon. Eetun ilme oli ainakin näkemisen arvoinen. Hetken mietittyään sain vastaukseksi nyökytyksen. Nappasin pojan käsivarresta hellästi kiinni ja talutin autolleni. Hetken kuluttua olimme menossa kohti Vaasaa.

    Alku matka sujui radiota kuunnellen ja mietin mitä oikein keksisin sanottavaksi. Huomaamatta rupesin laulamaan biisin tahtiin ja huomasin miehen suupieleen nouseen hymyn.

    ”En mä nyt noin huonolta voi kuulostaa”tokaisin pienen irvistyksen kera.
    ”Et, et” mies sanoi virnuillen.
    ”Laula itse paremmin” tokaisin ja aloin hoilottamaan seuraavaa biisiä jonka sanoja en edes kunnolla muistanut. Sain jopa yllytettyä miehen laulamaan mukanani.
    Vaasaan päästyämme pidimme pienen ruokapaussin ja sen jälkeen suuntasimme määränpäähän. Ei kaukaan kun Ketku varusteineen oli pakattu ja nokka kääntyi takaisin kohti Seinäjokea.

    Hopiavuorelle takaisin päästyämme purimme hevosen tavaroineen trailerista. Ketku laitettiin karsinaan heinän äärelle jossa se vaikutti viihtyvän oikein hyvin. Kiitin Eetua kivasta reissuseurasta ja avusta.
    Ilalla leivoin pullaa ja sämpylöitä kaikille.

    • #917 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Oi miten on kotoisa tarina. Tästä välittyy se Hopiavuoren hevostallin fiilis, jota kaikin voimin haen. Sellainen tyypillinen pohjalaisuus: kaikki sekaantuvat mielellään toistensa asioihin. Tässä esität sen hyvässä valossa, vaikka varmasti vielä joskus tullaan näkemään sitä pienen kunnan ja pienten ympyröiden kääntöpuoltakin. 🙂

      Minusta on ihanaa, miten Eetu pääsi mukaan reissuun. Sellainenhan se on: kun joku pyytää jotain, se tekee kaikkensa tehdäkseen toiveesta totta. Ihailen rohkeuttasi myös laittaa hänet laulamaan Jillan ja radion mukana. Muiden hahmoja on välillä vaikea liikutella, koska niiden tekemisistä ei ole varma. Tällaiset jutut kuitenkin saavat Eetunkin oikein elämään.

      Myös se, että nimesit reissun päämääräksi Vaasan, on minulle henkilökohtaisesti rakas yksityiskohta. Tiedän, miltä tämä lapsuuteni shoppailukaupunki tuntuu, näyttää ja tuoksuu. Se, että nimesit sen, sai minut pohjalaisena oikein imeytymään tarinaasi ja elämään sen mukana. Saatoin nähdä ihan selvästi reitin, jota Hopiavuoren hevostilalta Vaasaan ajetaan, ja oikein tuntea miten Eetu ajeli Maasillalla vaunu auton perässä ja tarkkaili vähä hätääntyneenä sitä, kenellä tässä nyt oikein on kolmio!

      Ihanaa kun saatiin Ketku remmiin. Siinonki vähä komiee hevoonen! En malta odottaa, että pääset kokeilemaan sitä kunnolla ja näemme kaikki, mihin oikein pystyttekään yhdessä.

      Jostain syystä myös tuo pullien leipominen oikeasti liikutti minua. Voi vitsit miten huomaavaista. Tämä kertoi tosi paljon Jillan luonteesta kauniilla tavalla, ja lisäksi mulle tuli tästä tosi hyvä mieli. Niin suloista. <3

  • #920 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Tuijotin leipäpussin tuoteselostetta. Hierontakurssi oli sujunut hienosti ja kaikki kurssilaiset olivat olleet todella mukavia. Kun kurssi oli loppunut ja avasin puhelimeni se oli täynnä soittoja tuntemattomasta numerosta tai no ei niin tuntemattomasta. Tunnistin kyllä numeron exäni Roopen numeroksi. Halusinko tietää mitä miehellä oli asiaa no en todellakaan. Kun sain selviteltyä puhelut läpi joista osa osottautui parhaan kaverini soitoiksi. Mitä helkattia oli tekeillä.

    Painoin luurin vihreää luurin kuvaa soittaakseni Jonnalle joka vastasi liiankin pian. Kun tämä alkoi selittää en meinannut ekaksi saada mitään selvää. Käskin naista rauhoittumaan ja kertomaan koko jutun uudelleen. Lopulta sain tietooni sen että Roope ja Jonna olivat törmänneet baarissa ja päätyneet hieman liiankin läheisiin tunteisiin. Tämä pyyteli kovasti anteeksi mutta löin sille vain luurin korvaan. Siitä tiedota palaamme tähän hetkeen. Puristin leipä pakettia vähän turhankin kovasti etten purskahtaisi kyyneliin. Laitoin hieman rypistyneen leivän ostoskoriin ja jatkoin matkaa. Kuljin hyllyjen väleissä päämäärättömästi keräten korin täyteen kaikkea aivan turhaa. Maksoin ostokset ja suuntasin autolle jossa annoin ensimmäisten kyynelten tipahtaa poskilleni. Kyyneleet olivat lämpimiä ja maistuivat suolaisilta. Lähdin ajamaan kohti kotia. Kun auto oli parkkeerattu omalle paikalle pyyhin kyyneleitä ja nappasin ostokset mukaan. Toivoin todella ettei sisällä olisi ketään. Avasin oven ja jäin hetkeksi kuuntelemaan. Ei hiiskahdustakaan. Purin ostokset nopeasti ja olin menossa hakemaan olohuoneesta aamutossujani jotka muistin sinne jättäneen kun huomasin Hellon nukkuvan sohvalla. Hiippailin tämän ohi mahdollisimman hiljaa napaten tossuni ja kipitin huoneeseeni jäätelöpaketin kanssa.

    Istahdin sängyn nurkkaamaan ja annoin kaiken pahan olon tulla pois syöden samalla jäätelöä. Koskaan ei pitäisi kuvitella että olisi hyvä päivä sillä jokin pilaa sen kuitenkin. Olisipa joku jonka viereen käpertyä ja purkaa koko maailma sille. Täällä olevat ihmiset olivat vielä liian tuttavia siihen hommaan ja kavereitakaan ei ollut montaa.

    Kun olin tarkastanut etten näytä ihan puansilmäiseltä paholaiselta laskauduin portaiden alapäähän ja menin keittiöön. Kaadoin vanhat kahvit pois ja laitoin uudet valumaan vaikken itse sitä juonutkaan. Tiesin että sieltä tähän aikaan tulisi kuitenkin porukkaa kahville. Laitoin popcornit microon ja kuulin olohuoneesta ääniä. Hello ilmestyi keittiöön unisen näköisenä.

    ”Siinä on tuoretta kahvia jos haluat”sanahdin ja kaadoin valmiit popparit kuppiin. Laitoin popparit pöydälle ja lämmitin myös muutaman pullan juuri sopivasti kun Eetu asteli sisään perässään pieni vaaletukkainen tyttöjonka taisi olla nimeltään Eira. Laskin lisää kuppeja pöytään ja kaivoin kaapista vielä purkin mehua. Iloinen puheensorina kaikui keittiössä kun itse pikku hiljaa siirryin olohuoneeseen avaamaan netflxiä. Ehkä ilta toisi mukanaan jotain joka tekisi päivästä edes hieman paremman.

    • #925 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Niin inhimillistä draamaa. Noinhan sitä moni tekisi, jos kuulisi tuollaiset uutiset. Löisi luurin korvaan ja olisi vihainen. Muutenkin Jilla elää ja liikkuu kuin oikea ihminen: käy kaupassa, puristaa leipäpakettia, hiipii hakemaan tossunsa ettei se ihmeellinen pummi siinä sohvalla herää… Ja ennen kaikkea Jilla haaveilee.

      Omalle hahmolleen on ainakin minusta välillä hyväksyä heikkouksia. Niitäkin olisi oltava, jotta hahmo on mielenkiintoinen ja elävä, mutta jotenkin näihin välillä suhtautuu kuin lapsiin ja tekee heikkouksistakin vain näennäisiä. Tässä tarinassa tuot esiin pilkahduksen siitä puolesta, josta Jilla ei varmasti ole aina ylpeä. Hän on ehkä vähän yksinäinen, ehkä haluaisi mennä muiden mukaan, mutta ei uskalla tai voi. Se on mielenkiintoista. Samalla toivon, että Jilla jaksaa olla täällä tarpeeksi pitkään, että näemme hänen ehkä kehittyvän — suuntaan tai toiseen.

      Jillan huomaavaisuus ihmisenä tekee minuun vieläkin vaikutuksen. Yritin jo eilen vastata tarinaan tarinalla, koska minusta kahvinkeitossa oli paljon kaikkea herttaista. Tuli sellainen tunne, ettei haittaa, vaikka sohvalla nukkuu omin lupineen joku ihme irtolainen, tai että Eira seuraa välillä Eetua kuin koiraa. Että aina on silti kahvit tarjolla. Se on tosi eetumaista: näiden elämänfilosofioissa saattaa olla jotain samaa.

      Tämä loppui kesken. Ei tarinallisesti: tämä on täysin ehjä tarina. Tämä loppui kesken siinä mielessä, että en pääse netflixmäisesti seuraavaan kappaleeseen heti halutessani. Damn!

  • #929 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin nukkunut todella huonosti koko yön edellis päivän tapahtumien jälkeen. Parin tunnin päästä pojat alkaisivat heräillä tai ainakin Eetu tekemään aamutallia. Otin puhelimenj käteeni ja avasinFacebookin joka oli virhe. Ensimmäisenä silmilleni hyppäsi ilmoitus -Jonna Latva on parisuhteessa henkilön Roope Kososen kanssa-. Olisin samantien halunnut lennättää puhelimen päin seinää mutta totesin sen olevan liian kallista rahapussilleni. Poistin molemmat kavereistani ja hiippailin vessaan. Puin pikaisesti päälleni ja sipaisin hyvin kevyet meikit naamaani. Siirryin keittiöön ja kohta jaloissani pyöri ihana pieni Mielikki. Laskin koiran pissalle ja rupesin tekemään aamupalaa pojille.

    Paistoin pekonia, keitin kananmunia, tein täyttettyjä leipiä ja paistoin vinon pinon amerikkalaisia pannukakkuja. Menin pakastimelle ja olin saada taas sydänkohtauksen kun Noan käärmeen eväät tulivat vastaan. Onneksi löysin mustikat pian ja laskin ne pöydälle. Laitoin kahvin tulemaan ja vilkaisin kelloa tunti aautalliin. Aloin kuulemaan heräämisen ääniä muista makkareista. Kirjoitin pojille lapun.

    Huomenta pojjaat, nauttikaa aamupalasta ihan rauhassa. Teen aamutallin ja menen siitä suoraan kengitysreissulle Vaasaan. Nähdään illalla. XX Jilla

    Laskin lapun pöydälle ja poistuin pihalle. Astuin hiljaiseen talliin ja astelin suoraan Onnin karsinalle. Se tuli tervehtimään innoissaan ja yritti hamuta sormiani. Naurahdin hieman ja taputin tämän kaulaa. Jaoin aamuruuan ja tallissa alkoi kantautua ihana rouskutus. Kun kaikki olivat syöneet vein hevoset pihalle ja aloin siivoamaan karsinoita. Olin työntämässä viimeistä lanta kuormaan lantalaan kun puhelimeni alkoi soimaan. Soittaja oli isoveljeni Tatu. Kurtistin hieman kulmiani sillä harvoin vejeni soittaa minulle ja yleensä vain silloin kun hänellä jotain todella tärkeää asiaa.

    J-Hei!
    T-Hei,Hei! Mä en tiedä ootko sä jo kuullu mutta Jonna ja Roope seurustelee.
    J- Tiedän mä näin sen tänään ja se paloi varmasti ikuiseksi ajoiksi mun aivoihin.
    T-No hyvä, se jätkä pitäisi piestä ja kunnolla.
    J-Ei,älä. En halua enää yhtään lisää ongelmia niiden kanssa. Lupaat että annat niiden olla.
    T- Okei,oeki. Mutta katson niitä kyllä murhaavasti lase-katsellaani.
    J-Hahah hauskaa. Hei mutta mun on nyt mentävä ja lähdettävä töihin. Heippa.
    T-Heippa heppatyttö.

    Puhelin tuuttasi muutaman kerran ja sammui. Kiva toki kaikki tietäisivät jo nyt vaikka kello ei edes ollut 9.00. Vein viimeiset lannat laitoin lisää puhtaita kuivikkeita. Kävelin tallipihan poikki autolle varmistaen että kaikki tavarat oli mukana ja lähdin ajamaan kohti Vaasaa.

    • #947 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Voi Jilla! Kiehtova elämäntilanne hänellä meneillään, selvästi vielä hyvin haavoittuvainen ja arka asia koko parisuhde sotku, joitahan ne usein ovat! Hyvin aidon tuntuista tunne elämää siis, joka saa haluamaan lisää. Haluan oppia ja tietää mitä Jillan elämässä on tapahtunut ennen, mitä Roopen kanssa kävi, entäpä Jonna? Onko heillä kenties ennenkin ollut sutinaa, onko Jonna osasyy siihen että Roope on nykyisin exä? Lisää draamaa, kyllä kiitos!
      Ja voi, hirmuisen hellyyttävää miten Jilla tuntuu heti siltä talon ”äitihahmolta”, näin parempaa sanaa löytämättä. Sillä tarkoitan, että kun hän tekee aamupalaa ja leipoo sämpylöitä ja käy kaupassa ja kaikkea, joka tuo varmasti sekä Eetulle että Noalle hyvän, vakaan pohjan arjelle, ja samalla heillä on joku joka pitää huolen ettei, niinkuin jo mainittu muuallakin, kahvinkeitin jää päälle tai keittiön lattia ole täynnä leivänmurusia. Pidän kovasti tästä kolmikosta ja heidän dynamiikastaan, jossa Jilla on hurjan tärkeässä osassa!

    • #953 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Noahan sen sanoikin. Jilla tuntuu tavoiltaan aivan unelmakämppikseltä. Kuulin Eetun tuossa kehuvan Hellollekin, että aivan kuin olisi taas emäntä tuvassa. Hello taisi olla liian kiireinen mättämään aamiaisen jämiä turpaansa jotta olisi ehtinyt vastaamaan. 🙂 On tosi hellyyttävää, miten Jilla huolehtii pojista, koska kyllä ainakin Eetu on vähän, noh, uusavuton välillä. Ainakin hän osaa arvostaa ruokaa, kaffia ja etenkin ajatusta yhtä paljon kuin minä. <3 Luot todella tunnelmaa Hopiavuoren tupaan. Ei se olisi enää koti ilman Jillaa.

      Ihanaa että jatkoit tätä Roopen ja Jonnan kuviota tarinoissasi. Turhaa sitä hyvää draamaa pudottamaan käsistään ennen kuin sitä on esitelty oikein kunnolla! Monesti etenkin tallin ulkopuolisen draaman käsittely vain loppuu ekaan tarinaan, mutta ihanaa ettei tässä käynyt niin. Vieläkin lukisin mielelläni lisää!

      Ja vitsit näitä yksityiskohtia, jotka maltat kertoa. Mielikki pääsi pissalle, koska tottahan se herää viimeistään ruuan tuoksuun ja tulee katsomaan. Ja se kuinka Jilla lähtee Vaasaan, joka on Seinäjoen ohella lähikuntalaisille maailman tyypillisin paikka käydä sekä töissä että ostoksilla. Ainakin hevoshierojan hommia on varmasti kummassakin kaupungissa, sekä niiden ja Otsonmäen ohella ainakin Ilmajoella, Ylistarossa, Kyrössä, Tervajoella (ja ehkä Laihiallakin, vaikka ne on niin nuukia siellä).

      Myös Tatu kuulostaa omalla tavallaan ihanalta. Siskon puolesta mitä vaan!!

  • #958 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Istuin sängyllä valokuva-albumi sylissäni. Olin saanut tämän lahjaksi Jonnalta viime vuonna syntymäpäivänäni. Siellä oli kuvia meistä yhdessä niin kasvionaamiot naamassa kuin parhaimmissa meikeissä. Jäin tujottamaan kuvaa minusta, Jonnasta, Roopesta ja Roopen kaverista Miksusta. Tuolloin oli ollut minun synttärit kantapaikassamme jossa istuimme usein yhdessä. Jonna on ainkin omien sanojensa mukaan ollut aina ihastunut Miksuun muttei koskaan uskaltanut kertoa tälle. Mutta olikohan aina ne hetket kun Jonna puhui Miksusta vain kulissia siihen että tämä haaveili Roopesta. Nyt kun miettii Jonna kyseli usein mitä teimme Roopen kanssa ja oli aika paljon meidän kanssa tekemisissä. Mietin hetken ja otin puhelimen käteeni avaten whatsappin. Avasin minun ja Miksun keskustelun.

    Minä:Onko Roopella ja Jonnalla ollut juttua ennen ku me erottiin Roopen kanssa?lähetin viestin Miksulle ja jatkoin kuvien salaamista vaikka se riipi sydäntäni. Pian puhelin piippasi viestin merkiksi.
    Miksu:No jos ihan rehellisiä ollaan niin sillon sun synttäreillä sen jälkeen kun Roope saatto sut autolle ja sano ettei voi tulla sun luo koska sillä oli sillonmukamas aamuvuoro. Kun me sit lähettiin ni ne poistu Jonnan kanssa samalla kyydillä. Ja seuraavana aamuna Roope kertoi mulle että ne tais mennä vähän pitemmälle kuin kimppa kyytiin. Kun luin viestin loppuun olin niin järkyttynyt. Kuinka, Miksi, EI,EI,EI! Otin valokuva kansion kainalooni menin olohuoneeseen. Takassa paloi pieni tuli jota todennäköisesti Hellon piti vahtia sillä kuulin keittiöstä miehen pulputusta puhelimeen. Istahdin takan ääreen ja aloin repimään sivuja yksitellen irti. Katsoin kun sivut syttyivät liekkeihin ja paloivat poroksi. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani mutta en antanut sen häiritä.

    Hello ilmestyi taakseni ja kysyi onko kaikki hyvin. Pyöritin vain päätäni ja oletin miehen poistuvan. Pian kuitenkin tunsin kuinka minut kiedotiin pehmeään haliin ja se ei helpottanut itkuani ollenkaan. Siinä me istuttiin sylikkäin takan edessä kun viimeiset kuvat hävisivät näkyvistä. Hello kysyi mitä oli tapahtunut ja päätin kertoa kaiken alusta asti. Hello kuunteli hiljaa ja silitti hiuksiani varovasti. Sanoja ei tarvittu riitti kun se oli siinä. Pyyhin silmät ja nenäni paidan hihaan ja katsoin Helloon pieni hymy huulillani. ”Kiitos” sanahdin. Nousin ylös painoin hennon suukon kiitokseksi Hellon otsalle. Kun käännyin poistuakseni olohuoneesta näin Eiran ovi aukossa. En tiedä kauan tyttö oli siinä ollut mutta tämä näytti hyvin vihaiselta. Tervehdin tyttöä mutta tämä vai hymähti ja poistui pihalle. Kävin hakemassa lasillisen vettä ja menin omaan huoneeseeni. Kaivoin esiin tietokoneeni ja kaapista levyn suklaata. Avasin ikkuna verhot ja näin hevoset tarhoissaan kauempana. Näin myös Eiran selittämässä kiihkeästin jotain Eetulle ja Noalle.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • #967 Vastaus

      Nika
      Osallistuja

      Olipa tunteelline tarina! Tarinan sisällä olleet viestit olisivat mielestäni selkeämmät, jos sisällyttäisit ne lauseisiin, esimerkiksi ”minä kirjoitin Miksulle…” 🙂 Kirjoitat kyllä erittäin kauniisti ja tekstistä tulee kiireetön tunne.

    • #980 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Olen Nikan kanssa ihan samaa mieltä molemmista niistä pointeista, jotka hän nosti esiin. Ensinnäkin, tarinoissasi on aina aivan erityinen tunnelma! Tässä olen Jillan puolesta surullinen, kun saan tietää enemmän ja enemmän Roopen touhuista. Jo kun Jilla laittoi Miksulle tekstiviestillä tuollaisen kysymyksen, vähän jo aavistelin, mikä vastaus tulisi olemaan. 🙁 Ja olihan se juuri sellainen, kuin pelkäsin.

      Onneksi Hello oli siellä. Vaikka alku oli niin surullinen ja dramaattinen tällaisten paljastusten takia, ja valokuva-albumin polttamisen takia, niin sentään Hello oli kontrastiksi tosi suloinen. Tuli sellainen lämmin olo itsellekin, koska Hellon halaus oli varmasti pehmeä ja lohduttava. 🙂

      Allekirjoitan toisaalta Nikan pienen kritiikinkin. Voit muotoilla tekstiviestit tarinaan kahdella tavalla.
      a) Kysyin Miksulta, oliko Roopella ja Jonnalla ollut jotain juttua ennen kuin erosimme.
      b) ”Oliko Roopella ja Jonnalla ollut jotain juttua ennen kuin erosimme”, kysyin Miksulta tekstiviestitse.
      Näistä a-kohta on minusta tekstiviestien ilmaisemisessa parempi, ja b-kohta yleensä puhutusta keskustelusta kerrottaessa näppärämpi.

      Kirjoitat tosi hyvin joka tapauksessa! Tämä pieni kritiikki on vain siltä varalta, että jonain päivänä kiinnostuisit hiomaan hyviä tekstejäsi vielä vähän paremmaksi. Pääasia kuitenkin aina on, että teksti on helppo ymmärtää (ja tämähän tottakai on!) ja että sinulla on hauskaa kirjoittaessasi. 🙂

      Nyt jännittää, tuleeko Hellon ja Jillan välille ystävyyttä vai ei — vai mitähän tästä tulee. 😀

  • #995 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin laittautunut ja lähteny illalla kylille siinä toivossa että löytäisin baarin jossa voisin istua lasillisella. Päätin jo että lähden yksin vaikka moni kyseli kaipaisinko seuraa. Löysin pienen baarin tai noh ehkä paremminkin kapakka jossa paikalliset ukot istuvat juomassa kaljaa ja katsomassa urheilua. Istahdin baaritiskin eteen jakkaralle ja pyysin vanhemmalta naishenkilöltä tiskin takan tuopin olutta. En ollut aiemmin pitänyt edes kaljasta mutta opiskelu aikoina se oli ollut halvempaa ja Roope oli sitä minulle aina tilannut. Otin hörpyn kaljasta ja mieleeni muistui se miksi oikein en pitänytkään siitä. Join sen kuitenkin loppuun ja tilasin seuraavaksi siideriä. Pirteä omenan maku pyöri hetken kielen päälläni kunnes katosi sammuttamaan janoani.

    Katsahdin ympärilleni toiaan melkein jokaisessa pöydässä istui vanhempia mies tai naishenkilöitä tuopin ärressä katsomassa urheilua isolta tv:n näytöltä tai lukemassa tän päivän sanomalehteä vain ihan kauimmaisessa nurkassa istui nuorempaa porukkaa. Katseni kohtasi reunassa istuvan miehen kanssa joka väläytti minulle leveän valkoisen hymyn. Kevyt puna valtasi kasvoni ja käännyin takaisin juomaani. Pian kuulin askelia ja viereisella jakkarelle istahti tämä pepsodent hymyinen mies.

    ”En ole tainnut nähfäkkään sua ennen täällä” mies aloitti.
    ”Öh, niin et mä muutin juuri tänne” snahdin ja nostin vihreät silmäni katsomaan miestä.
    ”Niiin arvelinkin. Olen muuten Peetu” mies esittäytyi ja hymyili tilaten itselleen uuden tuopin olutta.
    ”Jilla siis mun nimi on Jilla”takeltelin hieman. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin noh hämmentynyt. Mies otti oluensa ja poistui takaisin ryhmänsä seuraan.

    Join vielä toisen siiderin ja räpelsin puhelinta. Olin ehkä hieman utelias ja yritin kaivella äsken tapaamani miehen tietoja sosiaalisestamediasta. Hakuni eivät onnistuneet joten jouduin toteamaan että mies on täysi mysteeri. Nousin ylös ja astelin ulos. Kiavelin taskujani ja löysin auton avaimet. istahdin autoon ja huokasin. Olisin ehkä tämänkin ajan voinut käyttää paremmin kuten vaikka sen kesken eräisen maton virkkamiseen. Säpsähdin hieman kun auton ikkunaan koputettiin. Siinä se taas seisoi pepsodent-Peetu hymyillen. Avasin ikkunan katsoaen poikaa kysyvästi. ”Voiskohan sulta mahdollisesti saada kyytiä tuohon kaupan kulmalle.” mies kysyi. Nyökkäsin vain samalla kun mies kapusi vänkärin penkille.

    Janne Tulkkin ääni kantautui radiosta kun pysäytin auton kaupan kulmalle. Olimme olleet koko 5 minuutin matkan aivan hiljaa. Katsahdin mieheen kun tämän avasi oven poistuakseen. ”Kiitos kyydistä Jilla”mies tokaisi ja veti minut suudelmaan. Se oli yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin ja mies oli tiessään. Ajaessani kotiin ajatukseni pyörivät vain äskeisen tapahtuman ympärillä. Autossani tuoksui vahvasti miesten hajuvesi yhdistettynä pieneen määrään tupakkaa ja olutta. Kotiin päästyäni joka puolella oli hiljaista. Hiippailin omaan huoneeseeni ja poistin meikit ja painuin peiton alle. Uni ei vain meinannut tulla millään kun lopulta nukahdin olin varma että näen unta pepsodent-Peetusta.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • #1018 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Sinä se laitat asioita tapahtumaan. 😀 Odotapa vain, kun Eira kuulee, että Jilla on herranjestas pettänyt Helloa, joka on Eiran mielestä muutenkin vähän reppana!

      Baari, johon Jilla päätyi, miellyttää minua. Otsonmäki on noin kahdeksantuhannen ihmisen kunta: eihän siellä nyt mitään discoa ole. Tämä baari sopii hienosti tuohon keskustaan, vaikka eipä minulla tietenkään mitään sananvaltaa disconkaan suhteen olisi ollut, kun aina vain panttaan keskustan esittelyä. 🙂 Kuulostaa ihan sellaiselta paikalta, jossa on ensin bingoa ja sitten karaokea, ja otsonmäkeläisisännät ovat siellä ihan fiiliksissä. 😀 Peetu sen sijaan ei taida olla alkuperältään otsonmäkeläinen, tai sitten hän oli nauttinut jo alkoholia. 😀 Lähikunnissa ihmiset kun tapaavat esittäytyä vaikka ”Hopiavuoren Eetuna” tai ”Helmipuron Eirana”, koska jos he sanovat pelkän etunimensä, seuraavat kysymykset ovat, että kenenkäs poikia/tyttöjä/isäntiä/emäntiä sitä ollaan, ja ollaankos sitä kotoisin Jätinhautuumaan, Poolanmetsän vai Mörkömäen suunnalta. :DD

      Oi voi, kuinkahan ihanasti Jillan pää nyt menee tästä pyörälle? Pidin tästä(kin) tarinasta sen vuoksi, miten saat minut tuntemaan kuin olisin itsekin ollut tässä kapakassa mukana. Ja sen jännityksen, kun Pepsodent-Peetu heittäytyi noin hurjaksi!

    • #1021 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      No huh, enpä olisi tarinan loppua alussa vielä arvannut!
      Ihailtavaa miten sujuvasti otat Hopiavuoren tallin ympäristöä pidemmältäkin matkaa mukaan. Jillan automatkat kauemmas, ruokakauppa ja nyt baari. Noan pitäisi ottaa mallia Jillan menoista ja hankkia itselleen lisää tekemistä ja sosiaalista piiriä yhtälailla!

      Näitä tarinoita lukiessa tulee sellainen olo, että Jillan elämä on varmasti hurjan mielenkiintoista. Ikinä ei ole tylsää päivää, joka ei ole ollenkaan huono asia! Sen sijaan on mielenkiintoista lukea tälläisistä ihmissuhde draamoista jotka ovat kuitenkin niin arkisia ja todellisia, ja vieressä jännittää kuinka kaikki päättyy. Toivottavasti ei pääty kuitenkaan vielä pian, sillä tätä kelpaa lukea lisääkin!

  • #1035 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Kun seuraavana aamuna heräsin olo oli hyvä mutta hetkittäin hieman hämmentynyt. Oliko kaikki eilen illalla tapahtunut totta vai olinko nähnyt vain todella outoa unta. Nousin ylös katsoen peiliin aivan meikit olivat enemmånkin poskella kuin paikoillaan ja hiukset sojottivat ties minne. Nappasin pyyhkeen kainalooni ja suuntasin kohti suihkua. Kurkkasin sitä ennen ikkunasta pihalla jossa kävi täysi hulina. Eira ja Inari olivat kentällä Uunon kanssa ja myös pian sinne asteli Noa hevosineen. Eetu työnsi hikihatussa lantakärrejä toivottavasti tämä löytäisi pian tallityöntekijän. Olin itsekkin harkinnut pestiä mutta kyllä sydän sanoi enemmän kengittämisen ja eläinhieronnan puoleen.

    Laitoin pesuhuoneen oven lukkoon ja avasin suihkun. Viileähkö vesi tuntui mukavalta, mieleeni pulpahti ajatus siitä että pitäisi viedä tallin ilmoitustaululle lappu jos joku sattuisi kaipaamaan kengitys tai/ja hierontapalveluita hevosilleen ja koirilleen. Ajatukseni lipuivat kuitenkin pian työasioista Pepsodent-Peetuun tähän viime öiseen mysteerimieheen. Missä päin mies mahtaisi asua? Törmäisimmekö jossain uudelleen? Ehkä salaa toivoin sitä sillä haluaisin tietää miehestä enemmän.

    Havahduin siihen kun joku tömisteli sisällä. Sammutin suihkun ja kietaisin yhden pyyhkeen hiuksiini ja toisen vartaloni ympärille. Katsoin itseäni peilistä hieman hymyillen. Avasin lukon ja avasin oven. Ketään ei näkynyt missään mutta keittiössä taisi olla joku laittamassa kahvia tippumaan. Laitoin päälleni t-paidan ja juoksuhousun tapaiset housut. Istahdin rakkaan työpöytänni ääreen. Tummaksi petsattu puinen pöyrä jossa oli molemmilla puolilla kaksi vetolaatikkoa. Pöytä oli vaarini tekemä monulle silloin kun täytin 10. Pöytä on ollut minulla aina mukana minne tahansa muutin.

    Avasin tietokoneen ja aloin käymään läpi seuraavan viikon asiakas listaa ja selaamaan läpi sähköpostiin ja puhelimeen tulleet varaukset. Kalenterini alkoi näyttämään ihan hyvältä. Viikolle jäisi muutamia vapaa päiviä jotka voisin viettää touhuten omien hevosteni kanssa. Olin niin kiitollinen että olin saanut Nikasta vuokraajan Onnille. Katsahdin kelloa 19.00. niin paljonko vaikka olin vain hetken tehnyt hommia. Pian Eetu sanoi tehneensä kuumaa kaakaota ja tarjoilevansa sitä terassilla. Puin lempi villapaitani päälle ja lähdin alakertaan. Terassilla istui jo porukkaa. Nappasin viltin ja käperryin mukavaan asentoon yhteen tuoleista. Hello antoi käsiini mukillisen kaakaota hymyillen kiitin miestä. Pian terassille alkoi käymään iloinen pulputus koirien leikkiessä aidatulla pihalla. Nämä on juuri niitä arvokkaita hetkiä joita en koskaan vaihtaisi pois. Hopiavuoreen muuttaminen oli varmasti yksi parhaimpia päätöksiä mitä olin hetkeen tehnyt.

    • #1048 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Oi että! Löytyyköhän se Peetu? Mitähän tästä tulee? Kukahan se oikeastaan on? Mitähän nyt käy? Vitsit!

      Jillan kannattaa laittaa puskaradio laulamaan omista taidoistaan. Lähikunnatkin ovat kuitenkin sen verran hiljaisia ja tylsiä, että tieto leviää Seinäjoelle ja melkein Vaasaankin ihan viikossa, kun puskaradiojärjestelmään syöttää jotain uutta, vaikka sitten ammattitaidostaan. 😀 Hopiavuoreenkin näyttää nyt kotiutuneen vähän kilpahevosenomaisia kavereita, ja niistäkin saattaisi saada asiakkaita hevoshierontabisnekseen. Sitäkään ei tiedä, miksi Flida välillä vispaa häntää — olisipa sekin vain lihasjumi.

      En voi kuin ihailla Jillan sopeutumiskykyä. (Ja Noan myös.) En kestäisi itse Eetun kämppiksenä varmaan päivääkään. Se vielä menisi, että keskellä päivää tulee porukkaa, koska noh, niin on tapana. Minua kuitenkin hermostuttaisi, että terassillani järjestettäisiin jotain kaakaonkatkuisia illanistujaisia ties kuinka myöhään. 😀 No, kaikkea sitä kai kestää, kunhan joka ilta ei ole mitään disco-tekno-jumputusbileitä, eikö niin? 😀

  • #1133 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Istuimme koko porukalla keittiössä tai ainakin melkein kaikki jopa uusin tulokas joka oli itsensä Jakeksi esitellyt istui kahvikuppi nenänsä edessä Eetun vieressä. Hello istuskeli vieressäni ja oli mainninnut ääneen että kanaa ja riisiä tekisi mieli. Inari oli ollut yllättävän kiinni puhelimessaan ettei edes ollut huomannut aluksi Eiran koputtelevan Noan proteesia. Hello nousi vierestäni ja poistui jääkaapin kautta olohuoneeseen. Nousin itsekkin vieden kahvikupin tiskikoneseen. Samalla Jakekin nousi ja sanoi että lähtisi ratsastamaan Dipsillä jolloin Eiraan tuli vauhtia. Tämä kysyi saisiko lähteä miehen mukaan tai jopa ratsastaa hetken Dipsillä. Huomasin miehen nyökkäävän vain vastaukseksi ja asteli pihalle Eira perässään. Sen huomatessaan Inarikin pinkoi heidän peräänsä.

    Astelin itse olohuoneeseen ja katsoin Helloa. ”Oletko valmis lähtemään sinne kauppaan?” kysyin ja pörrötin miehen hiuksia. ”Toki” kuului miehen suusta ja pian astelimme kohti autoani. Ei kauaakaan kun olimme kylillä ja kaupan pihassa. Seilasimme aikamme kaupan hyllyjen välissä kunnes löysimme oikean kanan ja sopivat tarvikkeet sen valmistukseen. Olimme päätyneet siihen tulokseen että tekisin hapanimelä kanaa ja tahmeaa riisiä. Olimme karkkihyllyllä valikoimassa illaksi karkkeja sillä olimme päättäneet että yllätäisimme Eetun ja muut pitämällä illalla leffamaratonin herkkujen kera. Hello jäi miettimään mitä sipsejä otettaisiin kun minä menin hakemaan coca-colaa. Juuri kun olin ottamassa pulloja hyllystä kuulin tutun äänen vähän kauempaa. Vilkaisin olkani yli ja siellä se seisoi Pepsodent-Peetu kädet jonkun blondin lantion ympärillä. Sydämmeni jätti muutaman lyönnin välistä mutta en oikein tiennyt minkä takia.

    Hello saapui juoma hyllylle ja kysyi oliko kaikki hyvin. Juuri silloin Peetu kääntyi ja katseemme kohtasivat. Mies vain hymyili ja ohjasi itsensä ja blondin eukon kohti kassoja. Sanoin Hellolle kaiken olevan hyvin ja menimme myös kassoille vaikken olisi ehkä halunnut. Kun näkökenttäni taas tavoitte Peetun ja Blondin akan nojasin hieman enemmän Helloa kohti. Halusin kadota miehen varjoon tai vajota maan alle. Maksoimme ostokset ja kiirehdin autolle Hello kannoillani. Hello alkoi automatkalla udella lisää mihin minulle tuli kiire joten paljastin miehellä koko jutun baari illasta ja sen tapahtumista. Helloa näytti jopa hieman naurattavan joten tökin miehen kylkeä jolloin tämän nauru vielä yltyi. Pysäköin auton vakio paikalleni ja kannoimme tavarat sisään.

    Purin kaikki tavarat ja aloin tekemään ruokaa. Hello istui kettiön pöydän ääressä hymy huulillan. ”Mitä”kysyin ehkä jopa tiuskaisin sanan ulos suustani. Mutta minusta tuntui että sekös sai miehen hymyn leviämään entisestään. Yritin keskittyä vain ruuanlaittoon kun tunsin jonkun seisovan takani. Siinä oli Hello joka päätyi halamaan minua ja kiittämään kun suostuin tekemään tälle ja muille ruokaa. Käännyin ympäri ja katsoin Helloa silmiin ja olin juuri kurottautumassa suutelemaan miestä kun Noa paukkasi keittiön ovelle kysymään mitä ruokaa tänään olisi. Väistin Hellon oteesta ja aloin laittamaan ruokaa pöytään. ”Hapanimelä kanaa ja riisiä kera paistettujen kasvisten”sanahdin ja hymyilin Noalle. Pian Eetu saapui perässään Eira joka ei malttanut olla puhumatta äskeisestä ratsastus kerrasta Dipsillä ja Inari joka oli kompuroida Mielikkiin katsoessaan puhelintaan. Vilkaisin sivu silmällä Helloa joka ilmoitti kaikille yllätys leffaillasta ja sen alkamiskohdasta. Pieni hymy käväisi huulillani kun rupesin syömään lautaselleni kasaamaa ruokaa.

    • #1143 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Noni ei vitsit mä kuolen. Noa mikä sua vaivaa?

      Imeydyin niin täysillä niin alussa kuin lopussakin tähän Hellon tapaukseen, ettei minulle lukijana voinut millään jäädä paha maku suuhun tarinan lopussa edes sen kelvottoman Peetun käytöksestä. Toki siellä kaupassa aistin, miten Jillaan sattui, mutta kas kummaa kuinka unohdin sen Jillan ja Hellon palattua takaisin keittiöön. Mutta oikeasti! Ärsyttävä heppu. Eihän Peetu nyt mitenkään seurustellut Jillan kanssa tai mitään, mutta ei kai kukaan normaali ihminen silti noin käyttäydy! Hymyile ja häivy blondeineen. Vitsit.

      Teet Hellosta niin tavattoman suloisen ja halittavan, että minäkin rakastan tätä hahmoa nyt ihan eri tavalla. Nykyään keskityn Hellon pörrötettävän pehmoisiin hiuksiin ennemmin kuin siihen, miten se lopulta syö Eetu-paran perikatoon. Onhan Hello ihana — varsinkin tällä tavalla Jillan silmien kautta katseltuna. Toisaalta on siinä Hellossakin puolensa. Mikä sitä riivaa, kun se vain nauroi, vaikka toisella oli paha mieli? 🙁

      Mutta tämä tarina osuu nyt suoraan johonkin sydämessäni. En ole kysynyt Hellolta, onko se rakastunut, mutta minä olen jo. Ei vitsit kun kaipaan taas sitä Netflixistä tuttua katso seuraava jakso -nappulaa! Voi vitsin Noa.

      Näin sitä luodaan tottavie sellainen loppu, että lukija on ihan koukussa. Minä ainakin olen. Kolmannen kerran: voi vitsit, Noa!

    • #1148 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Uuuuuuuu! Tuleekohan Draamalaama käymään pian Hopiavuorellakin! Ainakin hyvät alustat on 😀 . Minäkin haluan seuraava jakso-nappulan!

      Tarinana oli ihana! Keskittyisin sinuna siihen, ettei hyppää liian nopeasti tilanteesta toiseen. Anna tilanteen muhia vielä vähän pidempään. Toisaalta tyylisi on hyvä näinkin. Ehkä tässäkin on vika minussa – olen vain tottunut lukemaan tilanteita jotka venyvät 😀

      Erityisesti pidin tästä :
      ’”Oletko valmis lähtemään sinne kauppaan?” kysyin ja pörrötin miehen hiuksia.’

    • #1153 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Voi rähmä, Noa minkä teit!! Sehän tuntuu nyt olevan vähänväliä väärässä paikassa väärään aikaan, joko sitten säikyttelemässä muita tai rynnistää paikalle juuri kun jotain todella jännittävää voisi olla tapahtumassa. 😀

      Tämä Hellon ja Jillan juttu oli kyllä sellainen, etten osannut yhtään arvata sen syntyvän! Vai onko se edes juttu, tietääköhän Hello yhtään missä mennään? Voi Jillaa, joka tuntuu olevan nyt kovasti jonkun vakaan kumppanin kaipuissa elämässään. Ehkä sellainen Hopiavuoresta vielä löytyy, tai ainakin Otsonmäeltä!

  • #1166 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin miettinyt koko päivän eilistä päivää ja Helloa. Olin ehkä hieman ihastunut vaikken haluaisi myöntää mitään. Mitä jos alkaisimme seurustella ja kaikki menisikin mönkään joten voisimmeko käydä samlla tallilla enää. Pääni oli niin täynnä ajatuksia ja mietteitä että oli saatava ne jollain tavalla tyhjentymään. Astelin keittiöön jossa istui Eetu ja Noa. Nappasin kahvikupin kaataen siihen kahvia ja istahdin Eetun viereen.
    ”Arvatkaapa mitä pojat! Me lähdetään maastoon eikä mitään muttia”sanahdin ja vilkuilin näytä. Yllättävä kyllä molemmat suostuivat ehdotukseeni. Menimme pihalle haimme ratsumme talliin. Eetu lähti mukaan Jussilla, Noa Flidaisella ja minä Ketkulla.

    Matkamme alkoi tallin takaa lähtevällä metsäpolulla.Ainoana tammana matkalla Flidais tuli viimeisenä, Minä menin keskellä ja Eetu ensimmäisenä Jussilla. Pulputimme hyvän tuulisesti kaikesta maan ja taivaan välillä. Lupasin pojille että voisin opettaa heille muutaman hieronta liikkeen jotka tekisivät hyvää hevosille. Kävimme kaikki askellajit läpi. Laukatessa tuuli tarttui hiuksiin ja viima sai vedet kiehoamaan silmiin. Tämä vasta oli elämää hevosia, hevosia ja tallielämää ihanassa Hopiavuoressa.

    Kun olimme päässeet takaisin tallille hoidimme hevoset ja näytin pari lupaamaani hieronta liikettä josta minulle muistui mieleen että täytyisi laittaa ilmoitustaululle viesti vapaista hieronta ajoista. Kun olin vienyt lapun paikoilleen ja siirtänet hevoset nauttimaan kevät auringosta laitumelle istahdimme tallin seinustaa vasten ottamaan aurinkoa.

    • #1169 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vai on Jilla miettinyt koko päivän Helloa. Ei ole kuule ainoa, joka on miettinyt! Minäkin olen miettinyt paljon Jillaa ja Helloa, tai siis Jelloa, ja olen tosi innoissani orastavasta draamanpoikasesta. Onneksi Jillalla on kuitenkin muutakin elämää: aina voi usuttaa vaikka pojat mukaansa maastoon! Ja Eetu ainakin tykkäsi, kun joku pakotti hänet ulos talostaan. Se mies oli oikeasti vaarassa tulla mökkihöperöksi.

      Niin kuin Jillakin tuumasi, niin tämä se vasta on elämää! Kiireettömiä maastoreissuja, lämmin kevätaurinko ja ennen kaikkea kavereita. Voisinpa itsekin muuttua hahmoksi Hopiavuoreen, tai nousisipa Hopiavuori näytöltäni tähän todellisuuteen.

  • #1197 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Noa oli verrytellyt Flidaisin kevyesti sillä tänään se pääsisi minun hierottavaksi. Olin ollut niin kiireinen koko loppuviikon että olin vain käynyt kotona nukkumassa. Flidaisin musta-valkoinen karva kiilsi Noa pitää siitä todella hyvää huolta. Aloitin hieromaan kaulan alueelta pehmein pyörivin liikkein. Aluksi tamma hieman jännitti mutta hetken kuluttua huokaisi ja rentoutui. Eteni hitaasti mutta varmasti kohti takapäätä. Flidais oli oikea unelma hierottava verrattuna niihin hevosiin joita usein hieroin. Niihin lukeutui mm. hermoraunioita puoliverisiä, vilkkaita pikku poneja ja äksyjä pappahevosia. Ainut mihistä tamma oli jumissa oli ristiselän vierestä. Jumi oli kuitenkin pieni ja se pehmeni hyvällä hieronnalla.

    Olin juuri siirtymässä jalkojen venyttelyyn kun kuulin äänen takaani semmoisen ihmisen jota en olisi halunnut kuulla. Käännähdin katsomaan äänen suuntaan ja siinä seisoi Peetu talikko kourassaa. Mies hymyili sitä samaa hymyään minkä oli minulle aiemmin kaupassa väläyttänyt.
    ”Mitäs, mitäs täällähän näkee tuttuja” mies tokaisi.
    ”Mitä sä täällä teet” sain puserrettua sanat huulteni välistä.
    ”Mun kummisetä pakotti mut tulemaan siivoamaan sen hevosen tarhaa” mies tokaisi ja nosti hieman kädessään olevaa talikkoa. Juuri kun olin avaamassa suutani Jake B saapui talliin ja esitteli meidät. Olisin niin kovasti halunnut sanoa jotain mutta tyydyin vain nyökkäämään tällä. Pian miehet katosivat pihalle. Oliko tuo oikeasti sukua Jakelle. Ei voisi uskoa.

    Flidais katsoi minua kauniilla silmillään ja oloni parani edes hieman. Kun olin saanut hierottua tamman kokonaan käärin sen fleeceloimeen ja laskin tarhaan. Kauempana Jake B ja Peetu lappasivat paskaa Dipsin Ja Mörrin tarhasta. Ainakin poika oli päässyt paskaduuniin. Naurahdin tällä hieman itseksini ja lähdin tuvalle. Sisällä tuoksui tuore kahvi ja eilen leivotut keksit (olin leiponu 6 pellillistä jotta niistä riittäisi muillekkin kuin Hellolle) koristavat tuvan pöytää. Eetu, Noa ja Nelly istuvat takana kuistilla kahvi kupit käsissään katsellen koirien telmimistä. Mielikin lisäksi siellä oli myös Jerusalem ja Jaken Jessie koira. Missähän Hello mahtoi olla sillä ei tätä tallissakaan ollut näkynyt. Kaadoin itselleni kupin kahvia ja nappasin pari keksi mukaan. Ajattelin että saisin vaikka hetkisen katsottua Netflixiä rauhassa. Kun pääsin olohuoneedeen huomasin Hellon jo olevan telkkarin äärellä.

    Tervehdin miestä ja istahdin tämän viereen sohvalle. Tv:ssä pyöri joku länkkäri elokuva.
    ”Yritän tässä kerätä tietoja jotta voisin kysellä tai keskustella Jaken kanssa paremmin” Hello totesi ja osoitti pientä vihkoa ja kynää käsinojalla. Olihan se ihan hauska idea. Kurotin viltin luo ja vedin sen päälleni mutta pian joku nyki sitä myös itselleen.
    ”Hello mitä sä teet?” kysyin mieheltä. Yritin näyttää vihaiselta mutta sekös sai miehen innostumaan lisää. Pian löysin itseni miehen kainalosta ja makoilimme saman viltin alla. Muut viltit olivatkin varmaan terassilla olevan porukan lämmikkeenä. Painoin pääni Hellon rintakehälle tuntien miehen sydämmen sykkeen samalla kun tämä alkoi silittämään pörröistä tukkaani. Hetkeksi maailmassa ei ollut kuin me kaksi ja netflix. Nostin päätäni sen verran että tavoitin miehen katseen omallani ja se mitä tapahtui seuraavaksi sai sydämmeni jättämään ainakin kaksi lyöntiä välistä. Hellon pehmeät huulet kohtasivat omani ja viipyilivät siinä hetken kunnes irtaantuivat jättäen huulilleni maun vadelma kekseistä ja kahvista. Hyvin varoen suutelin miestä uudestaan niin kuin se olisi ollut maailman haurain asia jonka liian kova kosketus voisi särkeä.

    Hetkemme särkyi kun Jerusalem juoksin sisään suoraan isäntänsä syliin häntä vatkaten. Siirryin hieman kauemmas sillä koiran perässä valuivat myös Noa, Eetu ja Nelly jotka tiedustelivat olisimmeko valmiita katsomaan jonkun leffan. Pian olohuone taas hiljeni ja kaikki keskittyivät ruudun tuijottamiseen. Olisin halunnut käpertyä takaisin Hellon kainaloon mutta en halunnut muiden juoruavan koska emmehän me olleet mitään ainkaan vielä.

    • #1204 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi sinua konnaa, kuinka sekaisin sait minut tällä tarinalla. Ei liene suuri salaisuus, että olen sellainen romantikko, joka rakastaa tarinoissa juuri tätä jännitystä, kun ei ainakaan vielä ihan seurustella. Myötäelän aina aivan todella vahvasti mukana tätä vaihetta. Se on niin paljon jännittävämpää kuin oikeastaan mikään muu tavallisen nuoren ihmisen elämässä. Olen vähän niin kuin riippuvainen siitä ihastumisen tunteesta ja haen tarinoista aina uutta annosta. On siis selvää, että tämä romanssinpoikanen vei ihan kaiken huomioni ja ajatukseni kaikelta muulta.

      Monesta muusta saattaa olla mielenkiintoisempi seikka, että Otsonmäki on tosiaan pieni paikka, ja tottahan Peetu nyt sitten jonkun Jillan tutun tunsi. Ainahan he jonkun tuntevat! Juuri tämä on valitettavasti pienen paikan varjopuoli, että oikeasti ketään ei pääse pakoon minnekään. Vitsit!

      Kun pääsen yli tästä tarinan lopun Jellosta ja saan tarkasteltua tätä juttua edes vähän objektiivisemmin, huomaan kaikki suloiset yksityiskohdat, joita olet tarinaasi upottanut. Minusta on aivan tavattoman huvittavaa, että Jilla-parka on joutunut huhkimaan noin miljadi keksiä, koska joku tollo tulee aina ja syö kaiken yksin. Sen sijaan siitä, miten Jilla ihan ohimennen noteeraa muut kuistilla, tulee minulle tosi kodikas olo. Siellähän kaikki ovat ja elävät, vaikka heille ei joka tarinassa tarvitsekaan suurta roolia suoda. Ja vain Hello taitaa olla niin höntti, että ajattelee tosissaan ymmärtävänsä Jakea tuijottamalla joitan lännenelokuvia. Vai onkohan se vain Hellon juoni, ettei tarvitsisi mennä yksin tyhjään kotiin? 🙂

      Äää ja nyt minä olen taas lempikohdassani ja lempiaiheessani, enkä kestä!! Miksi aina jotkut tollot tukkivat sisään, kun nämä kaksi ovat suloisia? Mikä teitä vaivaa, Jerusalem, Noa, Eetu ja Nelly??

    • #1229 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Oi, kivaa kun tartuit tuohon Flidan hieromiseen! Mun itsekin piti kirjottaa siitä tarina, mutta säpä ehdit ensin! Musta on niin mukavaa lukea oman hahmon hevosesta jonkun toisen kirjoittamana, samalla tavalla kuin omista hahmoista. Flida varsinkin, kun se on vähän tuollainen ”tylsän” kiltti. Mutta tässähän se oli just loistavaa! Jilla saa yleensä hankalempia asiakkaita itselleen, mutta nyt hänkin sai hetken levähtää ja vain nauttia työstään kiltin hevosen kanssa, joka varmasti arvosti tätä käsittelyä ihan täysin.

      Tartun myös tuohon länkkärielokuvan katsomiseen, josta Eetu jo mainitsi. Hauska ajatus tämä! Sulla on ihan selvästi omanlainen ote näihin tarinoihin, sillä niissä kaikissa on juoni. Ne kulkevat eteenpäin, lukijalle kerrotaan just eikä melkeen ne asiat mitä haluat, ja sitten niissä on tälläisiä yksityiskohtia jotka tuovat niihin lisää syvempää tunnelmaa. Hellolle tuo sopiikin, että länkkärileffoistahan se vastaus löytyy miten Jaken kanssa pääsisi kunnolla keskustelemaan!

      Jään odottamaan, miten tässä käy. Tuleeko Hopiavuoreen ensimmäinen virallinen pari näinkin pian, vai onko Jello vain ohimenevä juttu? En malta odottaa!

  • #1232 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Astuin ulos talon ovesta ja ei kaukaan kun Nelly tuli minua vastaan ja alkoi utelemaan tästä jello juttua. Siis meinasiko nainen tuolla minua ja helloa? Oliko nainen kateellinen? Oliko sillä ja Hellolla jotain juttua? Kysymykset jäivät pyörimään päähäni kun lähdin kävelemään kohti tallia kun taas Nelly suuntasi sisään kahville. En ollut kerennyt vielä muodostamaan minkäänlaista mielipidettä Nellystä mutta tällä hetkellä koin pientä’ katetutta olettaen että tämä haluaisi myös Hellosta jotain. Kävin hakemassa Onnin riimun ja menin hakemaan sen tarhasta. Onni tuli heti luokseni kun rapistelin taskussani olevaa tyhjää karkkipaperia. Menimme sisään talliin jossa oli hyvin hiljaista. No eihän kello toki ollut vasta kuin 16.00 joten aamutalli oli tehty ja kaikki olivat poistuneet kahville tai töihin. Onni oli todella hermostunut ja steppaili käytävällä edes takaisin. Laitoin radion päälle ja aloin laulamaan biisien mukana. Uskalsin laulaa biisien mukana sillä ketään ei ollut tallissa. Tosin jos olisin tiennyt Hellon olevan tallituvassa olisin pysynyt hiljaa ei sillä että laulu ääneni olisi kamala olinhan joskus opiskellut laulamaan mutta siitäkin oli niin paljon aikaa.

    Onni alkoi pikku hiljaa rauhoittumaan harjausten ja laulun myötä. Oli minulla niin hieno 3-vuotias. Asettelin satulan oikealle paikalle ja lähdin hakemaan suitsia. Juuri kun olin kävelemässä tallituvan ohi kuulin sieltä kolinaa. Kuka siellä oli ja onko se ollut siellä koko ajan kuuntelemassa laulamistani. Uskaltaisinko mennä kurkistamaan jos vaikka Noa olisi päiväunilla Mielikin kanssa tai Eira oli siellä lukemassa vanhoja hevoslehtiä. Onni seisoi nätisti paikoillaan joten päätin mennä kurkistamaan. Raotin tallituvan ovea ja näin Hello istumassa kansio sylissään.
    ”Hei, haluaistko auttaa mua”kysyin ja katsoin hieman miestä joka taisi säikähtää olemassa oloani. Mies vaikutti epäröivän hetken mutta suostui mukaani. Olikohan sittenkin väärin suudella tätä jospa sillä olikin Nellyn kanssa jotain. Menimme alas Onnin luo ja laitoin sille suitset ottaen mukaani kypärät ja juoksutusliinan. Suuntasimme kentälle jossa aloitin eka juoksuttamalla Onnin.

    Sitten annoin liinan Hellolle ja nostin jakkaran pysähtyneen Onnin viereen. Poika haisteli sitä kiinnostuneena mutta pysyi nätisti paikoilaan Hellon pidellessä sitä kiinni. Laitoin jalan jalustimeen ja varovasti siirsin painoa sille jolloin Onni hieman jännittyi. Kehuimme molemmat Onnia ja hetken painon siirtelyn jälkeen uskalsin istahtaa orin selkään. Aluksi se katseli hieman ihmeissään mitä tein sen selässä mutta oletin jotain voimakkaampaa reaktiota. Lähdimme kävelemään kentän ympäri rauhallisesti samalla silitellen ja kehuen poikaa äänellä. Hetken aikaa touhusimme kentällä kunnes nousin als selästä tämä saisi riittää tälle päivälle. Olin kompastua mutta Hello sai minusta kiinni.
    ”Hello, haluaisitko jäädä yöksi”kysyin ja katsoin miestä hieman toivekkaasti.
    ”No tota en mä oikein tiedä kun kotona olisi paljon tekemistä”mies tokaisi.
    ”Ai, aivan. Kiitos kun autoit”sanahdin ja lähdin kävelemään Onnin kanssa pois kentältä.
    Purin Onnin varusteista ja vein tarhaan. Sydämmessäni oli ikävä pisto koko ajan. Ehkä kaikki olikin sittenkin vain jonkinlaista kulissia. Kun olin asettelemassa loimia takaisin hyllyyn kun tunsin jonkun keitovan kädet ympärilleni.
    ”Jos tarjous on edelleen voimassa niin voisin minä sittenkin jäädä”Hello sanoi ja painoi huulet hellästi kaulaani vasten. Käännyin ympäri ja katsoin miestä suoraan silmiin.
    ”Se tarjous on aina voimassa sulle”sanahdin pienesti hymyillen.

    Täytyisi olla kuitenkin varovainen en haluaisi rikkoa itseni tai sydäntäni uudelleen. Iltatallin tekijät saapuivat joten oli meidän aika poistua. Söimme iltaruuaksi lihapataa ja perunaa jonka jälkeen poistuimme huoneeseeni. Liatoin netflixin päälle ja annoin Hellon tutkia huonettani. Erityisesti miehen huomion kiinnitti vanhoihin kuviin työpöydälläni. Vaihdoin yövaatteet päälleni ja käperryin Hellon kainaloon peiton alle katsomaan Netflixiä. Hellon sormet sivelivät hiuksiani, tämän keho lämmitti muakvasti omaani. Juuri ennen nukahtamista vaihdoimme vielä hyvänyönsuukot. Voisko tästä tulla sittenkin jotain.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • #1249 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Aii taidan olla lähtökohtaisesti huonoin mahdollinen kommentoija tälle tarinalle, koska minulla on ruma tapa rakastua aina hahmojeni mukana. Mulla on oikeasti itsellä aina tosi rakastunut olo kun mun pienet ukkelini osoittavat tai saavat osakseen lämpimiä tunteita. Enkä sitten pysty keskittymään mihinkään muuhun, ja ajattelen hahmojeni kuvioita sekä kuvittelen heidän päiviensä tapahtumia iltaisin. Ihan niin kuin rakastunut nyt tapaa tehdä!! Itsepä kirjoitat mun suosikkiaiheesta maailmassa, niin itseäsi saat syyttää kun saat näin huonoja kommentteja sekavalta ihmiseltä. 😀

      Jilla on niin sydämellinen tyyppi. Aluksi mietin, onko hän nyt oikeasti Hellon tyyppiä, vai sittenkin minun tyyppiäni, kun noita Hellon eksiä miettii. (Kyllä, kaikilla mun hahmoilla on nolostuttavan tarkat taustatarinat, jotka vain minä aluksi tiedän.) Sitten olen tullut siihen tulokseen, että onhan hän Hellonkin tyyppiä: Hello ei vain välttämättä sitä tiedä. Hänen sydämeensähän pääsee vähän samalla tavalla kuin koirien sydämeen. Pitää rapsuttaa, ruokkia ja paijata. 😀 Ja antaa anteeksi se, että Hello-reppanan huomiokyky on vähän rajoittunut, eikä hän osaa keskittyä kovin moneen juttuun kerrallaan. Ääks kuinka Jello on suloinen yhdessä. 😀

      Minusta on erityisen ihanaa, että tapaat tarttua herkästi kaikkien muiden juttuihin ja vähintään sivuta niitä. Luulen, etten ole ainoa, jolle tulee tästä tosi, tosi huomioonotettu ja hyvä olo joka kerta. Pidän myös siitä, että Onni kehittyy tarinasta toiseen ja saa kokeilla kaikkia uusia juttuja, niin kuin heppavauvan kuuluukin.

  • #1259 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Hello oli noussut hakemaan aamupalaa joten pystyin itse käymään vessassa. Katsoin itseäni peilistä pörröinen pääni oli entistä pörröisempi ja eilisen päivän ripsiväritkin olivat hieman valahtaneet poskelle. Pesin kasvoni kylmällä vedellä ja astelin sitten takaisin huoneeseeni jossa Hello oli leipä pinon ja kahden kahvikupin kanssa. Hymy nousi korviin asti jos ei pidemmälle kun mies raotti peittoa että pystyin sujahtamaan tämän syleilyyn. Kiedoin sormeni kahvikupin ympärille ja painoin suukon Hellon poskelle. Sisimmässäni oli todella lämmin fiilis ja Hellon kroppa lämmitti minua vielä enemmän. Olin niin onneni kukkuloilla miehen sylissä oli niin hyvä olla etten haluaisi poistus ollenkaan. Jerusalemkin ilmestyi huoneeseeni kärkkymään osaansa aamupalastamme. Annoin sillä vähän kinkkua viimeisestä leipäpalastani josta koira kiitti piiskaamalla hännällään työtuoliani.

    Hello poistui vessaan Jerusalem kannoillaan kun itse jäin kurkkimaan ikkunasta pihalle. Lunta oli tullut yön aikana sen verran että nurmikko oli saanut valkoisen hunnun. Pilvet roikkuivat harmaana massana koko maiseman yllä mutta ei hevoset siitä välittäneet. Onni oli saanut yllytettyä tarhakaverit leikkiin ja pojat juoksivat tarhassa ihan Onnessaan. Ketku mökitti ylhäisessä yksinäisyydessään mutta seurasi tarkasti muiden touhuja. Ehkä se kuvitteli olevansa joku diktaattori joka seurasi omasta linnoituksestaan alamaisiaan. Hello saapui takaisin huoneeseen hyväntuulisesti vislaillen. Mies painoi oven kiinni perässään ja kaatoi minut sängylleen.

    ”Hello, joku voi kuul…” en saanut sanottua loppuun kun mies hukutti minut suudelmiin. Annoin käteni vaeltaa miehen paljaalla yläkropalla tämän sujauttaessa kätensä paitani alle. Jännittikö minua? Jokainen miehen kosketus aiheutti kylmiäväreitä ympäri kehoani. Suudelmat muuttuivat kiihkeämmäksi ja upotin sormet miehen kiharoihin. Yksi pieni kiekura kutitteli poskeani kun miehen huulet valuivat huuliltani kaulalleni. Kosketus tuntui hyvältä ja vähän kerrallaan himoitsimme vielä enemmän toisiamme. Välissämme ei enää ollut kangasta vain me kaksi jakamassa rakkautta. Aika vain katosi enkä ehkä koskaan haluaisi palata todellisuuteen. Pian makasimme vierekkäin hieman hengästyneenä mutta sitäkin onnellisempana tai ainakin minä olin.

    Koko talo oli hiljainen kun hiippailimme suihkuun. Haalea vesi tuntui hyvältä iholla ja miehen sormet hieromassa saippuaa selkääni. Olisin halunnut pyytää miestä nipistämään minua sillä mitä jos kaikki olisikin vain unta ja heräisin kohta herätyskellooni tajuten etten olisi juuri kokenut elämäni parhainta rakastelua tai edes tunnetta kun joku halusi olla lähellä.

    • #1263 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Tässä oli kaunista kuvailua, joista kaikista jostain syystä muhun tehosi parhaiten lumikerroksen kuvaaminen huntuna nurmikon päällä. Voin kuvitella elävästi tämän ajatuksen, ja se oli niin osuvasti kirjoitettu. Olisipa näky oikeastikin ollut sellainen aamulla, mutta täällä oli ainakin ihan törkee kerros lunta.

      Mä henkilökohtasesti tykkään että romanssi etenee hitaasti, että kemiat kohtaavat vähitellen ja sen viehättyneisyyden, ihastuksen ja halun ympärillä tanssitaan itse liekkeihin koskematta, kunnes ne sitten roihahtavat ajan saatossa. Näin mulle tämä Jello tuntuu liikkuvan aika nopeasti, vaikka kun realistisesti mietin, niin noinhan se usein menee! Kuinka moni ihminen enää oikeasti odottaa pitkään ja treffailee ja tapailee ensin useamman kuukauden ennenkuin mitään muuta tapahtuu? Vain harvat varmasti, ehkä mäkin olen vaan vähän vanhanaikainen 😀 Jello elää kokoajan ja se muotoutuu ja eskaloituu tasaisella kehityksellä, sillä onhan näissä tarinoissa selvästi nähtävillä alun ihastus ja miten tunteet siitä etenevät.
      Nytpä jäänkin jännäämään, milloin Hello ja Jilla kertovat muille tästä, vai kertovatko ollenkaan. Ehkä joku viimein yllättää heidät, ja mitenkä tämä pari (vai ”pari”?) siihen suhtautuu?

    • #1270 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jaiks. Mulla oli tämän alussa ihan erilaiset odotukset tarinalle. 😀 Mulla on vähän sama suhtautuminen tähän kuin Noalla. Mun lempiasia rakkaudesta kertovissa tarinoissa (ja varmaan oikeastikin heh) on se vaihe, kun mun hahmo on tosi ihastunut, tavallaan tietää että se toinenkin tykkää hänestä, mutta kun koskaan ei voi olla varma ja ja ja. Tykkään kirjoittaakin tästä vaiheesta kaikkein eniten. Siitä saa aikaan vaikka mitä suloista, ja jos haluaa, niin kaikkia hienoja väärinkäsityksiäkin. Tapaan vetkutella siinä niin pitkään kuin mahdollista, ja se nyt jäi Hellolta vähäsen välistä. Mutta hei, ei se mitään. Tässäpä huomaan, että mulla on yksi ainoa tapa kuvata ja lukea romanttisesta rakkaudesta. On aika keksiä uusia. 😀 Voi olla ihan hyvä, ettei mun jokainen tarinani itse asiassa noudata samaa kaavaa, oli se kaava mulle kuinka rakas tahansa. Tämä hahmo on kuitenkin eri kuin muut, ja hänen elämänsä voi aivan hyvin mennä vähän eri raiteita pitkin.

      Sitten taas toisaalta fanitan Jelloa. Kun totuin ajatukseen, niin näen tässä potentiaalisesti itse asiassa tosi yhteensopivan parin. Jilla ilmeisesti tykkäsi pitää vähän huolta jo Eetusta ja Noastakin, ja Hellossa on huolehdittavaa. Toisaalta ei Hello ole ihan sellainen iso vauvakaan, jollaisena se on nyt näyttäytynyt, kun olen ehtinyt esittelemään vasta yhden sen monista puolista. Ei se ole pelkkä possun karikatyyri, joka pummaa ruokaa ja sohvapaikan. 😀 Ei sen ollut edes tarkoitus sillä tavalla syödä koko ajan kaikkea, mutta kun kaikki ihanat ihmiset tarttuivat tietenkin tähän ainoaan kertomaani erikoisuuteen, sen on tullut nyt syötyä aika paljon. 🙂 Mutta se on ihan normaalia: mihinkä muuhun Hellossa voisikaan tarttua, kun en ole vielä kertonut muuta? Olen käsittämättömän kiitollinen, että Hello on saanut alusta asti palstatilaa. Kyllä sekin on jo isoksi pojaksi kasvanut ja siitä olisi vaikka poikaystäväksikin: minun pitäisi vain kirjoittaa hänen hyvistäkin puolistaan. Hello osaa kohdella Jillaa kuin järkevää ihmistä tai niin kuin naista, eikä pidä häntä äitinä joka vain tekee ruokaa. Minulla on vain tapana pantata tietoa tarinoissani ja esitellä yhtä ainoaa puolta tai asiaa tai tapahtumaa niin kauan, että itse kyllästyn kertomaan siitä.

  • #1329 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Hellon ja minun salaisuus ei ollut salaisuus varmaan enää kenellekkään mutta emme olleet kuitenkaan virallistaneet mitään kenellekkään. Aina kun näin miehen hymy nousi korvasta korvaan ja sydämmessä tuntui ihanan lämmin fiilis. Olin koko aamupäivän leiponut kaikenlaisia herkkuja, keksejä, muffinseja ja ison suklaakakun. Leivoin melkein aina kun olin hyvällä tuulella ja nyt olin. Tanssahtelin keittiössä kun Hello saapui sinne ja nappasi minut haliin. Poskeni punertuivat kun mies suukotteli poskiani.
    ”Täällä tuoksuu todella hyvälle” Hello sanoi ojentaen käden kohti keksi peltiä.
    ”Ei, ei äläpäs ota. Nämä ovat tehty Noan nimipäivän kunniaksi”sanahdin ja nappasin hellästi miehen ojennetusta kädestä kiinni. Hello katsoi minua sellaisella koiranpentu ilmeellä etten voinut vastustaa joten annoin miehelle keksin ja muffinsin.

    Rupesin kuorruttamaan kakkua Hellon mussuttaessa herkkuja. Pian kaikki oli valmista. Eetu oli hakenut pienet eväät porukalle pihalle jotta kukaan ei ryntäisi sisään ennen lupaa. Lähdin pihalle pyytämään ihmiset kahville sisälle kun huomasin kissat. Innostuin niin että oli pakko päästä paijjaamaan ja sainkin pian tietää olevani niitten huoltaja. Lähdimme porukalla sisälle ja vein kissat olohuoneeseen. Lepäämään. Vein niille juotavaa ja vähän tonnikalaa koska muuta ei tähän hätään ollut. Muut olivat menneet ihastelemaan keittiöön kattausta herkkuineen.
    ”Mitä varten nämä ovat?”Nelly kysyi.
    ”Noan nimipäivän kunniaksi”hymyilin ja rupesin laskemaan kahvia kuppeihin.
    Pian koko tupa oli täynnä ääntä. Pian sinne saapui myös Annika, Heli ja Noan äiti. Hän oli yllätysvieras ja alunperin keksinyt idean ja ottanut yhteyttä Eetuun.

    Kaikki vaikuttivat tyytyväiseltä ja onnellisilta joten lähin tarkastamaan kissojen tilannetta. Siellä mamma poikasineen nukkuivat onnellisena.
    ”Ne tarvitsevat nimet”tuumin itseksni ja istahdin sohvalle miettimään. Mamma kissa huomasi minut ja hiippaili lastensa ohi minua luokseni. Se kiipesi syliini ja käpertyi siihen kehräämään.
    ”Nyt olet turvassa, kiitos Jaken ja Dipsin”sanoin kissalle joka otti paremman asennon sylissäni.
    ”Kävisikö Meirami nimeksesi ja lapsesi saavat olla Kaneli ja Kumina?”kysin kissalta.
    ”Ne kuulostavat hyvältä”Hello sanoi takaani hymyillen.
    Meirami siirtyi takaisin pentujen luokse ja alkoi pesemään niitä uolellisesti. Sekin vaikutti tyytyväiseltä lastensa nimiin. Mielikki tuli olohuoneeseen häntä vispaten ja huomasi pian kissat. Se meni hyvin varoen niiden luo jolloin Meirami katsoi Mielikkiä ja haisteli tätä varoen. Mielikki tuli luoksemme kerjäämään rapsutuksia. Lisää tälläisiä onnistuneita päiviä.

    • #1330 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Ihanaaa kun talossa on leipuri 🙂 ! Aina saa herkkuja ja aina on jotain tarjolla. Tykkäsin myös Noan nimipäivien muistamisesta ja siitä että otit Jaken tarinan heti huomioon! Tarina oli ihana hetki keskeltä arkea.

    • #1331 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Voi että, ihana idea nimipäivien kunniaksi järkätä isommat kekkerit!
      Mä olen kuitenkin itse näissä kirjoitushommissa sen verran realistiseen toteutukseen pyrkivä, että mua itseäni häiritsee ettei tänään oikeasti kuitenkaan ole Noan nimipäivä (ellei mun kalenteri ole sitten ihan väärässä). Virtuaalimaailma on toki aina oma paikkansa, eikä kaikki pyri samanlaiseen tarinointiin kuin itse.
      Rohkeaa myös ottaa Alma mukaan, onhan hän nyt minun tarinoissani useampaan otteeseen esiintynyt! Olisin kuitenkin tässä tarinassa kaivannut enemmän selvää juonta. Paljon tapahtui lyhyessä ajassa, oli keksejä, juhlia, uusia vieraita, kissoja, ja maininta Jellostakin, mutta mihinkään ei pysähdytty.
      Kaikkia näitä asioita otettiin vain hetkeksi esille pintaraapaisulla, eikä lukija saanut taukoa jäädä miettimään oikeastaan mitään kunnolla.

      Tarinan nopeus ei välttämättä aina ole huono asia, mutta tälläisissä tarinoissa, joissa tapahtuu tosiaan monta asiaa se vaatii enemmän niiden asioiden avaamista, että lukija, joka ei tiedä mitä sinä ajattelet kirjoittajana, pysyy mukana. Ehkä Almaa olisi voinut ottaa mukaan enemmän, miten hän yhtäkkiä Helsingistä Otsonmäelle pääsi, miten Noa tähän yllätysvieraaseen reagoi, entäpä Hopiavuoren isäntä joka varmasti haluaa uuden vieraan olon tehdä kodikkaaksi?

      Nämä kissat myös, mitä mieltä Eetu on niistä, tulevatko ne toimeen Hopiavuoren lukuisten koirien kanssa, aijotaanko ne kaikki tosiaan pitää?
      Tässä oli hyviäkin puolia, kuten tarinoissasi yleensä, mutta nyt erityisesti tämän tarinan kohdalla halusin nostaa esille, että viimeistely ja hiominen on tärkeä osa sujuvaa kerrontaa, ja jokaisessa tarinassa täytyy olla punainen lanka. Vaikka se tarkoittaisi joidenkin asioiden pois jättämistä, mutta nehän voi sitten ottaa mukaan seuraavaan tarinaan.

    • #1347 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä jatkaa kivasti kissojen tarinaa siitä mihin Jaken tarina ne jätti. Minusta on aina ihanaa, että jotain pientä tai suurta siirtyilee tarinoista toisiin tarinoihin.

      Hellon ja Jillan juttu on niin tosi luonnollista ja kotoisaa. Olin aluksi vähän vastahankaan tässä nopeassa etenemisessä, mutta katsokaa nyt niitä! Nämä kaksi tulevat niin suloisesti toimeen, vaikka kummassakin (varsinkin Hellossa…) on varmasti vikansa. Jilla on pannut merkille esimerkiksi sen, että meidän Hello tykkää syödä, mutta ei pidä sitä varsinaisena vikana, ei oikeastaan arvota sitä hyväksi sen paremmin kuin pahaksikaan jutuksi. Sitä paitsi näiden kahden välisen kiintymyksen näkee tämän tekstin alusta. Erityisen suloinen kohta on se, miten Hello suukottelee Jillaa, ja Jillan posket aivan punehtuvat siitä. Myös se vetoaa minuun, miten Hello jää pitämään Jillalle seuraa, vaikka sai jo keksinsä. Minusta se sopii Hellon persoonaan hyvin. Tuskin hän olisi jäänyt vaikka Eiran seuraksi, mutta Jillan ehdottomasti. <3

      Jilla on myös oma huomaavainen itsensä. Leipominen on ilmiselvästi yksi hänen harrastuksistaan, ja ehdottomasti juuri Jilla olisi se, joka tekisi toiselle nimipäiväkeksejä. Hän on kyllä ihana tyyppi! Varsinainen tunnelman luoja!

  • #1365 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin vienyt kissat aamulla eläinsuojaan sillä olin todella unohtanut että Eetu oli niille pahasti allerginen. Olin käynyt ostamassa kassillisen pesuaineita ja tarvikkeita jotta voisin putsata talon lattiasta kattoon. Hello oli ilmeisesti eri mieltä siivoamisesta ja kadonnut omille kämpilleen Eetu mukanaan. Olin vienyt kissojen käytössä oleen viltiti ja muut irrotettavat pesulaan sillä siellä ne lähtisi parhaiten puhtaaksi. Liatoin pyykinpesukoneen pyörimään kannoin kaikki matot pihalle tuulettumaan ja aloitin puunaamaan.

    Kukaan ei ilmeisesti uskaltanut tulla sisälle kahville ettei joutuisi siivoamaan. Ehkä se oli parempi niin että tallitupaakin käytettäisiin joskus. Laitoin pyykkit kuivumaan ja rupesin seuravaaksi luuttuamaan. Välissä laitoin lihapadan hautumaan uuniin ja jatkoin töitäni. Olin aloittanut klo.10 siivoamaan ja kello näytti 16.00 kun koko talo tuoksui mäntysuovalta ja missään ei ollut kissan tai edes koiran karvaa. Noa oli luvannut tuoda pesulasta tullessaan kaikki irto tavarat ja Jake pessyt kaikki matot ja nostanut ne kuivumaan. Onneksi oli aurinkoinen päivä joten kaikki alkoi aikalailla olemaan kuivaa kun siirtelimme mattoja takaisin lattialle ja huonekaluja paikoilleen.

    Kun talo oli putipuhdas ja ruuan tuoksu täytti vasta siivotun talon. Pian keittiöön lipui porukkaa ilmeisesti ruuan toivossa. Onneksi olin tehnyt reilusti. Nostin kaksi lihapataa pöytää, ison kattilallisen perunoita, salaattia ja paistoin raakapakastamiani sämpylöitä. Viimeisenä muttei vähäisempänä saapui Hello ja Eetu. Pahoittelin Eetulle eilistä mutta tätä ei kuulemma haitannut ainakaan hirveästi mutta minua hävetti silti.

    Otin itsekkin ruokalautaselle ja menin istahdin keittiön nurkkaan jakkaralle. Tosiaan ehkä Eetu tarvitsisi isomman keittiöpöydän että kaikki mahtuisivat ketkä ikinä piipahtaisivat käymään. Paikka oli minulle onni koska sain tehdä ruokaa ja leipoa eikä mikään jäänyt koskaan syömättä.

    Kun kaikki olis siivottu ja ihmiset siirtyneet kotiin tai olohuoneseen makoilemaan täyden mahansa viereen astelin hiljaa ulos. Oletin ettei kukaan olisi huomannut että poistuin hetkeksi. Saavuin talliin jossa oli hiljaista. Ilta talli oli jo tehty mutta halusin käydä tervehtimässä poikia. Avasin tallin oven ja sytytin vain vähän valoja jotten häiritsisi ketään. Menin ekaksi Onnin karsinaan joka ktsoi minua jo hieman unisesti mutta otti vastaan rapsutukseni ja tarjoamani leipäpalasen. Ketku vain esitteli minulle kaunista takamustaan.

    Olin jo laittamassa tallin ovea lukkoon kun tunsin tutut kädet lanteillani.
    ”Ihmettelin mihin katosit”mies kuiskasi vetäen minut paremmin syliinsä.
    ”Halusin vain vähän hengähtää”sanoin ja nojasin päällä miehen olkaa vasten.
    Tähdet tuikkivat tummaa yötaivasta vasten kun seisoimme siinä minä turvassa Hellon käsivarsilla. Olin niin ihastunut mieheen mutta en osannut sanoa sitä ääneen.
    ”Hello…”sanahdin ja käännyin mieheen päin.
    ”Mä pidän susta tosi paljon”sanoin painaen pääni miehen rintaa vasten sillä uskoin naamni olevan ihan punainen.
    ”Tiedän, minäkin pidän sinusta”mies vastasi ja sydämmeni oli lentää ulos rinnastani. Lämmin tunne valahti päästä varpaisiin kun mies veti minut hellään suudelmaan. Siinä me olimme kaksi ihastunutta kaunis tähtitaivas kattonamme.

    • #1384 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jilla parka! Tosi maaginen juttu, että porukka katoaa kuin maa olisi heidät niellyt, kun pitää jotain vähemmän miellyttävää puuhata. 😀 Kun kuitenkin Jillan raatama ruoka maistuu kaikille. Vitsit. Koko ryhmä tarvitsisi kyllä oikein kunnon puhuttelun, paitsi ehkä Noa ja Jake. 🙂 Yksin menee niin tosi kauan nuohota iso talo nurkkia myöten: sen on isäntä itsekin todennut joulusiivoja tehdessään.

      Mikäköhän siinäkin muuten on, että kaikki tapaavat aina ahtautua keittiön nelipaikkaisen pöydän ääreen (myös minun tarinoissani: olen tehnyt siitä tahallani ihan jutun)? Vieressä on kuitenkin ruokasali ja iso pöytä. Onkohan se huone vain niin tosi ankea, kun se on sävyltään tumma? Minun pitäisi tehdä edes alustava pohjapiirros Jillan, Noan ja Eetun kodista pikimmiten, jotta väki uskaltaisi seikkailla vapaasti. Kuinkahan moni edes tietää, että meillä on sauna? 😀

      Jello on tietysti taas ihana tapansa mukaan. Vaikka aluksi kaavailinkin ihan muuta, niin nämä kaksi kyllä ovat niiiiin suloisia yhdessä, etten kestä! Ai vitsit, kunhan ehdin itsekin sinun inspiroimanasi tuottaa tarinaa Jellosta, kevätyöstä ja tähdistä!

  • #1469 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin päättänyt pitää työpuhelimen auki myös pääsiäisenpyhinä ajatellen ettei sieltä tulisi ehkä kuin yksi tai kaksi keikkaa. Noh väärin ajateltu sain olla reissussa yötä myöten perjantaista sunnuntaihin. Noh työt oli tehtävä kun kerran oli luvattu ja olisihan se mukava tienesti. Ostaisinkohan Hellolle jotain kivaa vai veisinkö miehen leffaan. Sillä meidän treffit siellä lintutornilla olivat olleet aivan upeat. Palasin yhä uudelleen siihen hetkeen kun olimme sinne kiivenneet ja katselleet maisemia. Tunsin vieläkin Hellon huulet kaulallani ja kädet lanteillani. Huokaisin syvään ja käännyin Hopiavuoren pihaan. Oli maanantai iltapäivä olin käynyt Vaasassa heti aamusta tekemässä yhden ”hätäkengityksen” kisoihin lähtevölle ponille joka oli onnistunut edellisenä iltana irroittamaan kengän riehuessaan tarhakaverin kanssa.

    Parkki paikalla oli tuttuja autoja ja muutama vähän vieraampi. Tiituksen polkupyörä nojasi talon seinää vasten, Nelly piti avoimien ovien päivää eli ilmeisesti tuuletti asunto autoa, sillä ovi oli auki muttei naista näkynyt missään ja kauempana huomasin Alman ratsastamassa Dipsiä. Lukitsin auton ovet ja astelin suoraan talliin jossa seisoi Hello Typyn karsinassa ja hieman kauempana Eetu jututti jotain ulkomaalaisen näköistä miestä. Jaahas oliko Hopiavuoreen tullut ulkomailta asti vieraita.
    Nojasin Typyn karsinan oveen ja tervehdin Helloa joka hieman säpsähti mutta minut huomatessaan hänen huulilleen muodostui tuttu hurmaava hymy. Menin Typyn karsinaan ja taputin tammaan hellästi kaulalle.
    ”Sinä vain kaunistut joka päivä enemmän” kuiskasin tammalle.

    Livautin Hellon poskelle hellän suukon ja halasin miestä. Tämä nappasi minut hetkeksi syleilyynsä mutta totesi että pitäisi jatkaa Typyn hoitamista. Nyökkäsin ja olin jo poistumasta karsinasta mutta mies halasi minua hieman takaapäin ja painoi suukon hiusteni sekaan. Jatkoin matkaa ulos tarhoille ja olin törmätä Dipsiä taluttavaan Almaan.
    ”Anteeksi olin vähän ajatuksissani” sanoin ja katselin tyttöä.
    ”Ei se mitään” tyttö sanoi hymyillen ja ohjasin Dipsin tallin ovista sisään. Pysähdyin Ketkun tarhanportille ja yllättävä kyllä se tuli jopa tervehtimään.
    ”Hei poika, anteeksi että olen ollut näin paljon poissa eikä kukaan ole kerennyt sua liikuttamaan. Mennään huomenna pitkälle maastolenkille. Otetaan vaikka eväät mukaan.”sanahdin orille ja kaivoin sokerin palan taskunpohjalta.
    Seuraavaksi siirryin Onnin tarhalle jossa tämä tuli tarhakamujen kera kerjäämään herkkuja.
    ”Pojat, pojat”sanoin nauraen kun jokainen kurkotteli minua kohti. Valitettavasti jouduin tuottamaan pettymyksen kaikille sillä viimeinen sokerinpala oli kadonnut Ketkun suuhun. Jäin nojailemaan aitaa vasten ja katselemaan kun pojat riehuivat keskenään. Onniakin pitäisi keretä viemään eteen päin. Jospa huomenna pääsisimme ravaamaan liinassa ja kokeilemaan vähän laukkaa ratsastajan kanssa.

    • #1471 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jilla-parka hukkuu töihin, mutta noh, rahaahan se vain tietää! Katsotaan nyt, millainen hemmoteltu tropy wife Hellosta tulee, jos se kerran leffaankin saattaa päästä. 😀

      Hopiavuoressa on totta tosiaan ollut nyt vaikka minkälaista vierasta. Hello ei taida olla varma, miten Milaniin pitäisi suhtautua. Eetu sen sijaan on täysin varma: jopa ne, joita tosiasiassa inhoaa, täytyy pyytää kahville tupaan ja antaa taas uusi mahdollisuus olla muuttunut mies. Kunhan on oikea aika, aion kertoa tästä ukkelista lisää. Kaikkien mielestä hänen hymynsä ei karkota sadepilviä. Eetukin taitaa olla tyytyväinen, kun Hellolla on niin ihana tyttöystävä kuin Jilla. Muutenhan Hello-reppana saattaisi joutua vaikka huonoon seuraan ja pahoille teille…

      Tämä on ihana tallillapistäytymistarina, jossa saat kivalla tavalla huomioitua useamman hevosen ja hahmon olemassaolon. Minusta on aina tosi ihailtavaa, miten tarkkailet Hopiavuoren muita tarinoitsijoita. Ehdit huomaamaan paitsi tarinat, myös sen, miten Alva lupautui auttamaan Jakea Dipsin kanssa, jos hän vain mitenkään ehtii kirjoitella. Ihana tyyli ottaa muut huomioon!

  • #1541 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Tyttöjen reissu Vaasaan

    Eira oli aiemmin esittänyt toiveen päästä Vaasaan shoppailureissulle. Lopulta tyttö oli myös avautunut omasta elämästään paljon ja päätynyt kuorimaan kanssani perunoita ruokaa varten. En kertonut Eiralle mutta olin varmistanut Inarin kautta että varmasti oli okei ottaa ja viedä tyttö reissuun.
    Inari oli vastannut myöntävästi joten seuraavan aamuna ajoin heidän talonsa pihaan josta pian hieman hämmentynyt Eira saapui auton luokse.
    ”Oletko valmis lähtemään reissuun” kysyin hymyillen.
    ”joo,JOO!” tytön ilme kirkastui ja tämä juoksi sisälle hakemaan laukun ja takin. Tosin sain odottaa hetken aikaa sillä tyttö laittautui hieman.
    Kun käänsin auton nokan kohti Vaasaa.

    Auto matka meni jutellessa ja Eira soitti Bluetoothin kautta omia lempibiisejään. Vaikka Vaasaan ei nyt pitkä matka ollutkaan olin varannut meille täytetyt sämpylät ja mansikkapillimehut. Ne upposivat tyttöön oikein hyvin ja pian saavuimmekin kauppakeskukseen. Ajoimme auton parkkiin ja lähdimme seikkailemaan. Olin vielä varmistanut Eiralta että kelpaisin shoppailuseuraksi ja tyttö saisi toimia makutuomarina. Sovittelimme vaatteita ja kiersimme eriliikeitä pitkän tovin. Eiran käsivarsilla roikkui niin newyorkerin kuin glitterin ja muutaman muun vaateliikkeen kassi. Itse olin löytänyt uuden kevät takin ja hevosvarusteliikkeessä pyörähtäessä ostin molemmille pojilla uudet riimut, satulahuovan Ketkulle ja uudet kuolaimet Onnille.

    Nälkä alkoi kiertää molemmilla mahassa joten päädyimme syömään mäkkäriin. Tarjosin ruuat tytölle sillä hänen rahapussissaan kilisi vain pari vaivaista kolikkoa. Tyttöä alkoi huolettaa rahan vähäisyys mutta lupasin tälle palkkaa jos auttelee keittiössä kun tarvitsee. Pian löysimme autolle ja pakkasimme tavarat takakontiin. Matka takaisin Otsonmäelle meni yhtä hyvissä tunnelmissa kuin menomatkakin. Palautin Eiran kasseineen kotiin ja ajoin itse Hopiavuoreen. Eira oli kuin kaivattu pikku sisko sillä olin itse kasvanut aina poikien keskellä.

    • #1543 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Aina yhtä kivaa kun jaksat napata muiden tarinoista ideoita ja jatkaa niitä omalla tyylilläs 🙂 !

    • #1555 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Mäkin tuun kehumaan, kun aina jaksat ja ennätät ottamaan muiden tarinoista koppia ja kirjoittamaan niistä Jillan näkökulmasta! Jilla on kyllä niin korvaamaton henkilö Hopiavuoressa ettei toista ole. Hän on lämmin, toimelias, avulias ja jos vielä Noaltakin kysytään, niin ältsin hyvä kokki!

      Kyllä Eiran varmasti kelpaa nyt kun hän pääsi NewYorkeriin selaamaan ihan uutta kesämallistoa, ai vitsi mitähän hienouksia sieltä tarttui mukaan? Ehkä nyt niillä uusilla hienoilla kledjuilla Eira saa poikaystävän? 😀 iso käsi Jillalle kun hän oli Eiraa lohduttamassa ja Vaasaan kuskaamassa!

    • #1577 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi inana Jilla. 😀 Voidaan varmasti kaikki olla yhtä mieltä siitä, että hän on korvaamaton. Ilahdun aina, kun huomaan Jillan näkökulmasta kirjoitetun tarinan julkaistun. Voin aina luottaa siihen, että näistä tulee tavalla tai toisella hyvä mieli. Nyt mieltäni lämmittää, kun Jilla jaksaa olla niin kilttiä ja turvallista seuraa Eiralle, vaikka Eirassa on tottakai pitelemistä. Ihan kuin Jillaa ei kauheasti edes ärsyttäisi. 😀 Vaikka olen ihan itse tehnyt Eirasta tahallani rasittavan, toki toivon hänellekin välillä hyvää. Ja kun kyse oli Peetusta ja synkemmistä aiheista, ilahduin draamanpoikasestakin, vaikka Jilla ei ollutkaan niin tyytyväinen siihen tilanteeseen.

      Toivottavasti Eira keksii tavan kiittää Jillaa kunnolla. Luulen, että keksii. Sain tästä tarinasta jo ajatuksen Eiran seuraavaan juttuun. Pitää kypsytellä siitä kunnollinen idea vielä 😀

  • #1662 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Suurin osa porukasta oli lähtenyt Helsinkiin vierailulle. Olisihan se ollut ihan kiva käydä mutta auto oli tullut pian täyteen ja en kuitenkaan halunnut ahtautua mihinkää pieneen väliin istumaan. Aamu oli lämmin joten olin päättänyt lähteä pelkällä t-paidalla ulos. Melkein heti minua vastaan asteli Jake Jessien kanssa. Mies katosi ratsastamaan jättäen Jessien minun seuraksi toki kysyen että vahtisinko sitä.
    Skotti seisoi käytävällä hienosti ja antoi minun hoitaa kaviot sen suurempia ongelmia. Tosin sen kaviot olivat ison lautasen kokoisia ja hieman painavia mutta onneksi oli tuki. Harjasin Skotin vielä läpi kotaisin ennen kun vein sen nauttimaan auringosta. Jessie juoksi iloisesti jaloissani ja jäi haistelemaan toisten koirien jättämiä hajuja aidan tolpalle.

    Eetu oli kentällä juoksuttamassa Jussin kevyesti jotta voisin lihakset olisvat hieman lämmenneet. Menimme sisälle ja aloin hieromaan. Jussia taisi aluksi hieman jännittää mutta lopulta se rentourui ja huokaisi syvään. Eetu siivoili samalla käytävää ja suoristeli telineissä roikkuvia loimia. Juttelimme niitä näitä. Eetu vei Jussin tarhaan ja jäimme katselemaan kentällä pyöriviä ratsuja. Lopulta sanoin lähteväni valmistelemaan illan grillattavia. Minulla oli mielessäni pieni yllättyskin. Tein kanasalaatin, tavallisen vihersalaatin, laitoin lihat maustumaan ja kuorin perunat valmiiksi kattilaan. Valmistin taikinan josta paistoin munkkeja. Koko talon täytty tuoreiden munkkien tuoksu joks kuljetti ratsastajat ja muut tallilla olijat keittiöön kahvelle.

    Eetu meni laittamaan grillin tulille, laitoin perunat kiehumaan ja paistoin viimeiset munkit. Jake oli lähtenyt Jessien kanssa kotiin sillä hänellä oli illalla menoja. Muut olivat siirtyneet Eetun seuraksi terassille. Kannoin grillattavat terassin pöydällä jotta Eetu voisi aloittaa grillaamisen. Katoin sisällä pöydän ja laitoin salaatit pöytään, mtös leipää ja muita oheistuotteita. Katoin kerrankin ruokasalin puolelle koska siellä oli isompi pöytä. Pian pöydän ympärillä oli hulinaa. Helikin oli liittänyt seuraamme ja myös pian ovi kävi ja Helsingin reissaajat saapuivat juuri sopivasti. Pian ruoka oli syöty ja jälkkäri kahvit olivat tulilla joten toin munkit pöytään.

    Rakastin tätä. Sain olla talon emäntä ja tehdä kaikki onnelliseksi ruualla. Olin hakemassa uutta pannullista kahvia kun Hello kietoi kätensä hellästi ympärilleni.
    ”Minulla oli vähän sinua ikävä”kuiskasin miehelle ja nojasin tätä vasten.
    ”Minullakin sinua”mies sanoi ja suukotti hiuksiani. Painoin suukon miehen huulille ennen kuin lähdin viemään toista pannua pöytään. Olikohan mies tuonut minulle jotain reissusta?

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Jilla.
    • #1664 Vastaus

      Annika
      Osallistuja

      Tarina oli mielestäni kiva ja tykkäsin sen lukemisesta hirmuisesti! Etenkin loppupuoliskon aikana tuli ihana kodin hengetär -vibat tekstiä lukiessa että alkoi ihan hymyilyttämään henkilökohtaisesti ollessani kaukana vastaavasta kuvauksesta, niin samaistuttava se kuitenkin oli. Lopussa teksti mielestäni tökki hieman useilla lyhyillä lauseilla, mutta ei se kummemmin häirinnyt siihen totuttua – lieneekö vain oma tyylisi kirjoittaa! Kovin huonosti vielä tunnen Jillaa, mutta ensivaikutelma on ainakin varsin herttainen lukemani perusteella. Innolla alan perehtymään hahmoon ja lukemaan Jillan juttuja enemmänkin kun aikaa tulee enempi tälläiselle 😀

    • #1670 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Minusta tämä on tosi hellyyttävä ja ihana tarina. Olen joskus aina miettinyt, ärsyttääkö Jillaa jo keittiössä kökkiminen väillä. Muut eivät ole oikeastaan hirveästi edes tarjonneet apuaan, ja osa varmasti jo olettaakin Jillan ruokkivan muutkin samalla kuin itsensä. Minusta on helpottavaa, että Jilla itse pitää roolistaan pääkokkina ainakin tällä hetkellä! Ruan suhteen Jillalla on Eetun kanssa tässä lisäksi tällainen söpö kotileikki: laita sinä ulkona ruokaa, niin minä laitan sisällä yhteisessä kodissamme. 😀

      Minä koen tuntevani Jillan nyt jo hyvin, mutta toki olen lukenut täällä alusta asti, toisin kuin Annika. 😀 Jilla taitaa olla sellainen perusrauhallinen ihminen, jonka kanssa tulisin oikeassakin elämässä toimeen: tai oikeastaan tarvitsisin oikean elämän Jilloja ystäväpiiriini. Hänestä huokuu sellainen (hyvässä mielessä) muumimammamainen asenne: että kyllä kaikki aina järjestyy. Siinä suhteessa hänellä on paljon yhteistä Hellon kanssa. Joskus olen itse asiassa miettinyt, että mitähän tapahtuisi, jos nämä kaksi jonain päivänä päätyisivät niin pitkälle, että hankkisivat lapsen. Kukahan sitä oikeastaan kasvattaisi, kun molemmat vanhemmat ovat niin tosi stressitöntä sorttia? :DDD Mutta se nyt on vain ajatusleikki. Nämähän ovat tunteneet toisensa vasta jotain vartin. :DD

      On se sentään hyvä, että on joku kengitystaitoinen pihassa hätätapauksia varten, vaikka Hopiavuoren tallin hevosmäärä onkin aikamoinen yhden kengittäjän hoidettavaksi. On kuitenkin joku lyömässä irtokengät takaisin ja sen sellaista. Kun Hopiavuoren väen kaikki hevostietämys yhdistetään, onkohan mitään hevoskatastrofia olemassakaan, mitä väki ei yhdessä saisi taltutettua?

  • #1700 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olin juuri ja juuri saanut ruuan pois uunista kun Hello oli vienyt minut pois keittiöstä. Lähtisimme kuulemma ratsastamaan kaksi päällä Skotilla. No toisaalta kaikki aika mitä sain vietytää Hellon kanssa oli ihanaa. Pian istuimme molemmat Skotin selässä niin että Hello puristi minua kevyesti lanteilta. Skottille taisi olla täysin se ja sama oliko selässä yksi vain kaksi ratsastajaa. Matkamme kävi metsään, taisin nähdä Eiran kaihoavan katseen kentän laidalta kun poistuimme näkyvistä. Olihan Hello ollut Eira poikaystävä ehdokas 1. ennen kuin Hello oli napannut minut itselleen. Aurinko lämmitti kasvojani ja tunsin kuinka Hello räpelsi hiuksiani. Olimme molemmat mahdottomia kiharapäitä. Olin yksi ilta miettinyt sängyssä maatessani että jos saisimme lapsia olisko heillä yhtä pörröiset hiukset ehkä heille kasvaisi semmoinen afro. Ajatus oli ollut todella mieluinen sillä pidin todella paljon lapsista ja oli mukavaa että tallilla oli vähän nuorempiakin käviöitä.

    Havahduin mietteistäni kun Hello köhäisi hieman ja halusi kertoa minulle jotain. Nyökkäsin vain ja mies alkoi kertomaan. Kuuntelin aivan hiljaa kunnes mies lopetti. Laskin toisen käden tämän kädelleen.
    ”Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen pystyy aina vaikuttamaan. Minä pidän sinusta paljon ja aoin varmistaa että sinulla on aina hyvä olla.
    ”Milan on menneisyyttä ja välillä menneisyyden haamut tulevat vierailemaan. Sä olet vahva. Niin kun silloin avauduin sulle siellä takan ääressä Roopesta jokaisella meillä on menneisyydessä joku asia mikä jää vaivaamaan”snahadin ja silitin miehen kättä. Olin ehkä hieman huolissani sillä Milan asui aika lähellä mutta toisinaan Hello oli nyt minun enkä aikonut helpolla hänestä päästää irti.

    Vaihdoimme aihetta ja metsä reissu sujui mukavasti. Tallin pihassa laskeuduimme Skotin selästä mutta käskin Hellon takaisin Skotin selkään.
    ”Voitko ratsastaa sillä hetken tuolla puskien luona niin otan muutaman kuvan, jooko?” anelin mieheltä. Hello epäröi hieman mutta lupasin leipoa hänen lempi keksejään silloin tämä oli täysin mukana. Hello nosti Skotin raville ja näpsin muutaman kivan otoksen. Sen jälkeen hoidimme Skotin yhdessä pois ja menimme sitten sisään. Hello tyhjensi tiskikoneen kuten oli luvannut sillä aikaa kun minä valmistin aterian koko tallin porukalle.

    Tämä kuva tulee ehdottomasti tietokoneeni taustakuvaksi <3
    Helsko

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten  Jilla.
    • #1702 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Onpa tosi hieno kuva!! Oon salaa kade, kun Skotti saa noin hienon kuvan itselleen!

    • #1710 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ainakin mun on aina vaikeaa myöntää edes mun hahmojen kokevan sellaisia tunteita, joita yritän itse olla jotenkin liian hyvä ihminen tuntemaan. Niin kuin just mustasukkaisuutta: että joku toinen hahmo tuntuisi mun hahmoni mielestä uhalta hahmojen parisuhteelle. Mutta tottakai joka ihminen tuntee enemmän tai vähemmän mustasukkaisuutta välillä. Milan varsinkin tuntuisi mustakin pelottavalta, jos olisin Jillan asemassa. Se on kuitenkin kaunis niin kuin aurinko, ja Hello on ihastunut siihen jo kerran, vaikka siitä onkin miljoona vuotta aikaa. Toisaalta ehkä Jilla voi hieman rauhoittaa mieltään sillä, että Hello puhuu ärsytyksistään ja murheistaan hänelle ääneen.

      Myös mun mielestä näiden kahden parisuhde on suloinen, ja heh, olen sortunut kuvittelemaan itsekin näiden lasta ja kuinka paljon silläkin olisi tukkaa. :DD Jillasta kyllä huomaa, että hän on hyvä myös lasten kanssa. Tarkoitan tietenkin Eiraa, vaikka Eira onkin vähän jo vanhempi lapsi. Jilla viitsii suhtautua lempeästi jopa siihen, että Hello oli Eiran varamies. No, eihän sellaisesta kakarasta mitään todellista uhkaa olekaan, mutta silti. Se flikka kun on varmasti osannut olla rasittava ollessaan itse Hellosta mustasukkainen!

      Kuvaa kehuinkin jo, mutta sanonpa uudestaan että voi vitsit miten söpöjä nosta sait, varsinkin Skotista!! Ja näköinenkin se on, vaikka kuvaukseni sen väristä oli aiva sitten varmahan vähintään sekava. 😀 Onko vähäsen maailman hienoin pitsihelmainen hevonen! :DD

  • #1765 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Hello huokui ihanaa lämpöä kun olimme käpertyneet sylikkäin sohvalle. Eira kiukutteli jotain kun Hello käskytti tyttöä. Minua paleli hiemaan jo edes ajatus siitä että Eetu oli grillaamassa pihalla. Vaikka kesä ei sinänsä ollut kadonnut mihinkään ainakaan kalenterissa mutta ulos katsominen sai minut haluamaan rakasta toppatakkiani takaisin. Pian Eetu ja Noa paukkasi sisään ruoka astioiden kanssa kun Eira karkasi toisesta ovesta etsimään muita syömään.

    Kohta olohuone oli täynnä porukkaa, ääntä ja astioiden kolinaa. Eira ilmeisesti paahtoi Nellylle hirveätä tahtia jostain pojasta. Pian olohuoneeseen saapui myös Jake ja hänen perässään tuntematon tyttö. Eiran ilmeestä päätellen tyttö tunnisti tämän. Jake tervehti kaikkia ja esitteli tytön tyttärekseen Sofiksi. Eetu ojensi heille lautaset ja jakoi ruokaa.
    Kun Hello kuiskasi yökylä ehdotuksen korvaani hymy levisi huulilleni.
    ”Totta kai tulen”kuiskasin miehelle ja painoin hellän suukon tämän poskelle.

    Nousin ylös pakatakseni muutaman tavaran yöpymistä varten. Eira saavutti minut keittiössä.
    ”Onko se tyttö oikeasti Jaken lapsi” tämä kysyi ja katsoi minua.
    ”On,on” sanahdin ja laitoin astiat koneeseen.
    ” Se tuli vasta meidän luokalle Seinäjoelta ilmeisesti ja tuli heti juttuun suosittujen tyttöjen kanssa. Sillä on jopa laitetut tekoripset” Eira supisi minulle.
    ”Noh jos hänen vanhemmat on sitä mieltä että se on okei niin mitä sitten” sanahdin ja Eira ilme mutristui entisestään.
    ”Mutta kun mun isä ei koskaan anna mun laittaa semmoisia” tyttö kitisi.
    ”Kuule Eira sä saat sitten laittaa vaikka viidet tekoripset päällekkäin kun täytät 18 ja jos haluat semmoiset ripset niin sun varmaan täytyisi keskustella isäsi kanssa asiasta.”sanahdin. Suuntasin kohti yläkertaa hakemaan tavarani ja Eira tyytyi menemään takaisin olohuoneeseen. Vaikka pidinkin Eirasta, välillä tyttö oli hieman rasittava.

    Hello oli siirtynyt jo autolle Jerusalemin kanssa kun pääsin sinne itse reppuineni. Hello kaappasi minut hetkeksi syleilyynsä kunnes istahdimme autoon.
    ”arvaa mitä” sanahdin ja kaivoin repusta ison pussillisen vaahtokarkkeja. Hello kertoi että hänellä olisi kaapissa kuumaa kaakaota varten tarvikkeet. Käyvimme kaupassa jonka jälkeen tiedossa oli lenkki Jerusalemin kanssa. Jerusalem nyki hihnassa kun vastaanntuli muitakin hyvin näreissään olevia koiran lenkittäjiä. Hello oli vaatinut että olisin jäänyt asunnolle mutta halusin lähteä silti mukaan. Viima sai nenän punoittamaan. Kävelimme käsi kädessä ympäri otsomäen katuja kunnes saimme tarpeeksemme.

    Kuivasimme Jerusalemin pyyhkeeseen jonka jälkeen Hello paketoi minu vilttiin ja käski valikoimaan netflixistä jotain katsottavaa. Vaikka Hellon asunnossa ei ollut hirveästi huonekaluja ei se minua sinänsä haitannut sillä minulla olisi paljon sisustus ideoita. Ajatukseni keskeytyivät kun Hello ojensi vaahtokarkeilla koristellun kaakon käteeni ja käpertyi viereeni viltin alle. Nojasin miestä vasten. Sain osakseni paljon suukkoja ja haleja. Hello oli parasta mitä tiedän.

    • #1769 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mitäpä sitä mielummin myötäeläisi kuin Jelloa? 😀 Onhan ne nyt niin söpöjä. Tuollaisia kaakaonjuojia molemmat. Voin kuvitella, että oma Hello on lämmin tällä säällä, ja oma Jilla kun lähtee tuonne takatalven keskelle seuraksi koiraa ulkoiluttamaan, vaikka sisällekin olisi saanut jäädä.

      Eira on toden totta välillä rasittava, mutta sentään vilpitön kateudessaankin. Hänelle on tyypillistä nimen omaan purnata kovaan ääneen ja erittäin katkerana, kun Sofi tuntuu saavan kaiken, mitä hän haluaa. Sen sijaan Eira ei ikinä kääntäisi tilannetta niin, että esimerkiksi kiusaisi Sofia, olisi ilkeä, tai yrittäisi eristää hänet kavereista, tai jotain. Eipä se koira pure, joka pitää ääntä. Vaarallisempia taitavat olla ne kateelliset, jotka hautovat yksinään jotain kostoa kokiessaan muiden onnen olevan heiltä itseltään pois. Mutta silti Eiran huolet on välillä vaikeaa ottaa vakavasti. Nehän ovat aikuisen näkökulmasta aika olemattomia, ja sihenhän ei oikeasti ole pitkää aikaa ennen kuin Eirakin on kahdeksantoista ja vapaa tekemään mitä tahtoo! Vaikka kyllä se kahdeksantoista itsestäkin tuntui kaukana olevan, kun oli kuudentoista… 😀

      Tässäkin tarinassa pidät kiinni omintakeisesta, erityisestä tunnelmasta. Varsinkin Jellosta kertovat osat ovat aina erityisen pehmeitä ja rauhallisia, mutta ovathan toki muutkin. Tapaan lukea näitä aina silloin, kun on paha päivä tai kova stressi. Tarinoistasi ainakin mulle tulee aina tosi rauhallinen ja iloinen olo.

    • #1773 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Jilla on kyllä kerta kerralta aina vain hienompi ja täydellisempi ihminen! Oikein odotan, milloin hahmosta selvii edes yksi huono puoli ja ennen kaikkea että mikä se on 😀 . Tarina oli hieno ja kuvailit todella kivasti Jelloa 🙂 !

  • #1959 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Reissu vanhempieni luokse oli jo ajatuksena katastrofi sillä voisin törmätä Roopeen ja Jonnaan, mutta riski oli otettava. Nimittäin Tatu oli päättänyt mennä naimisiin maistraatissa eukkonsa kanssa ja juhlata olivat viikon varoajalla. Totta kai vanhempani olivat olleet todella innoissaan ja luvanneet järjestää kaiken joka tarkoitti sitä että äiti soitti minulle ja aneli niin kauan että suostuin tulöemaan tekemään sinne ruokaa. Olin yrittanyt saada Hellon mukaan mutta tämä ei susoptunut jättämään Typyä koko viikoksi yksin ja hänellä oli jo jotain muuta menoa sovittu. Sanoin heipat molemille pojilleni ja suukottelin Helloa kunnes lähdin ajamaan kohti kotia.

    Pysähdyin ruokakaupassa kotikaupungissani ja ensimmäinen asia jonka näin oli Jonna maha pystyssä. Tai sitten nainen olisi lihonnut. Saillä Jonna oli aina ollut semmoinen laiha tikku. Jonna huomasi minut ja eni hieman vaikean näköiseksi. Yritin välttää tämän katsetta ja menin sisälle kauppaan. Ostin nopeast vain levyn suklaata ja vichy pullon. Maksoin ostokset ja vilkaisin ympärilleni. Jonna oli poissa, huh. Kun astuin ulos huomasin Jonnan seisovan autoni luona.
    ”Jilla, anna kun mä selitän” nainen aloitti.
    ”EI, minä en halua kuulla yhtään mitään selityksiä.”sanahdin.
    ”Kun mä toivoin että voitaisiin sopia…”
    ”No olis kannattunut miettiä kaksi kertaa ennen ku rupesit säätämään Roopen kanssa”sanahdin ja avasin auton ovet. Istuin autoon startaten sen ja kaasuttelin pois. Pah!Kuvitteli vielä että antaisin tälle anteeksi.

    Pysäytin auton vasta seuraavan kerran kun olin vanhempieni pihassa. Äitini juoksi minua onnessaan vastaan halaamaan.Vanha huoneeni oli edelleen semmoinen kuin muistin sen olevan. Seinällä oli kuvia vanhoista hoito- ja vuokrahevosistanit, voitettuja palkintoja vitriinissä ja paljon muutenkin hevosaiheista kirjaa ja sun muuta hilpetööriä. Istahdin sängylle kun ovelta kuului koputus ja Tatu tuli sisään.

    ”Hei systeri, mites menee?”mies kysäisi ja istui puiselle jakkaralle.
    ”Ihan hyvin tai no törmäsin Jonnaan kun pistäydyin tuossa kylällä kaupassa”sanahdin ja nypräsin tyynyn pörröistä pintaa.
    ”Aa aivan.” tämä tokaisi.
    ”Mutta unohdetaan se ja nautitaan tästä hetkestä. Onneksi olkoon vaan sulle ja emännälles” sanahdin ja virnistin.
    ”Kiitos”tämä sanoi ja pyysi minua syömään.
    Keittiössä oli pöytä koreana täynnä kaikenlaista. Äiti jaksoi aina laittaa pöydän koreaksi. Ruoka oli maittavaa niin kuin aina ja pian makasimme kaikki olohuoneessa mahojemme vieressä.

    Illasta lähdin käymään tutulla tallilla. Sain lämpivän vastaan oton Marjutilta ja tämä esitteli minulle uusimpia ratsuja. Vanha hoitoponini seisoskeli tarhan portin luona. Rapsuttelin sitä hetken kunnes menimme katsomaan Liviasnin synnyttämää pientä mustaa orivarsaa. Olihan se valloittavan suloinen, minulle tuli ikävä omia poikiani ja toivoin että muu tallinväki pitäisi niistä hyvää huolta. Tai totta kai ne piti mutta silti. Käperryin kotona nukkumaan omaan vanhaan sänkyyni. Mutta lopulta otin puhelimeni käteen ja naputtelin Hellolle viestin.
    ”Mulla on ikävä sua muru. Hyvää yötä<3” Vastausta en saanut mutta uskoin Hellon olevan jo nukkumassa. Aamulla sitten. Katsoin vielä meidän yhteiskuvaa puhelimessani. Olin niin onnellinen kun minulla oli niin hieno poikaystävä kuin Hello on.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten  Jilla.
    • #1964 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Seuraa analyysiä ja ajatuksenvirtaa. Sinua on varoitettu. 🙂

      Minulle Jonna edustaa nykyään sitä, mitä Jilla olisi halunnut. Tarina tarinalta Jilla vaikuttaa enemmän perheorientoituneelta. Hän tuntuu olevan jo nyt tosi sitoutunut Helloonsa, ja kerran hän jo huvitti itseään ajattelemalla lapsia ja Hellon kämpän sisustamistakin. Jonna taas taitaa olla jo siinä pisteessä, että ulkoa katsottuna hän on vakavassa parisuhteessa ja vauva on tulossa. Ihan niin kuin Jilla haluaisi omalla kohdallaankin olevan. Tästä näkökulmasta ymmärrän Jillan suuttumuksen ja mustasukkaisuuden. Jonnallahan tuntuu olevan kaikki!

      Toisaalta minun on hirveän vaikea samastua Jillaan, vaikka voinkin käsittää paineen ja tarpeen sitoutua. Eihän Jonnalla ole mitään. Jonnan ja Roopen suhde ei ihan rehellisissä merkeissä alkanut. Ei ole varmaa, mutta on kuitenkin melko todennäköistä, että Jonna on joskus Jillan asemassa, ja ehkä huonommassakin. Tässä yhteiskunnassa ei ole helppoa muuttua nuoreksi yh-äidiksi, jonka mies petti ja jätti. Eihän se satavarmaa ole, että se on Jonnan edessä, mutta sietää sitä epäillä. En siis täysin osaa asettua Jillan asemaan. Jos minä itse olisin ollut siinä, nähnyt vauvavattan ja tiennyt kenen se on, olisin hymyillyt vain ja nyökännyt. Ajatellut, että katsellaanpa sitten, mitä isukki sanoo, kun vauva karjuu ja huutaa kotona ja emäntäkin on niin uupunut ettei jaksa hiuksiaan pestä. Mutta Jilla ei tosiaankaan ole yhtä myrkyllinen ja inhottava ihminen kuin minä! Joku minua lempeämpi ja anteeksiantavampi samastuu hänen ajatuksiinsa aivan varmasti täysin.

      Hellolle olisi ollut aivan järjetön askel tavata kenenkään vanhemmat. Hänhän ei näytä omille vanhemmilleenkaan ketään: liekö näyttänyt oikeasti ketään Milanin jälkeen. Toisaalta tiedän kyllä yhden tavallisesti iloisen hepun, joka synkistelee parhaillaan Hopiavuoressa, kun on jo ehtinyt tottua siihen, että näkee Jillan melkein joka päivä. 😀 Noh, ei kai hän pitkällä reissulla ole. Hellon täytyy kyllä olla nukkumassa, kun ei vastaa viesteihin. 😀

  • #1995 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Aurinko paistoi keskellä sinistä taivasta ja linnut lauloivat. Olin tullut takaisin kotiin reissuni jälkeen eilen aamulla. Kaikki oli ennallaan, Eetu paahtoi koko päivän töitä, Noa oli ilmeisesti ruokkimassa lieroaan sillä olin nähnyt hänen suuntaavaan pakastimelle, Nelly oli menossa kentälle Eiran kanssa, Inari istui tallin seinän varjossa puhelin kuorassaan, Tiitus ja Hello saapuivat juuri tallin pihaan ja muu porukka saapuisi kun kerkeäisivät. Tätä kaikkea rakastin Hopiavuoressa se oli paikka jonne oli aina ihana tulla.

    Hello kietoi kätensä ympärilleni takaa päin ja painoi päänsä hiuksieni sekaan.
    ”Kai jäät yöksi” kysyin ja laskin omat käteni Hellon käsien päälle.
    ”Ei tarvitse kahta kertaa pyytää, mutta vien Tiituksen kotia illemmalla” mies sanoi ja painoi suukon poskelleni. Lähdin Hellon mukaan katsomaan Typyä ja sen jälkeen olimme lähdössä maastoon.
    Ketku ei ollut niin mielissään mutta lähti matkaani kuitenkin. Tallissa oli sopivan viileä kun aloimme varustamaan ratsujamme.

    Porukoilla oleminen oli ollut mukavaa, mutta samalla jokainen asia sai minut miettimään menneitä. Äiti oli kysellyt oliko minulla uutta miestä kiikarissa mutta olin vain kohauttanut hartioitani sillä jos olisin kertonut Hellosta tämä olisi heti alkanut hössöttämään ja kyselemään. Pehmeä tuuppaus olkaani vasten herätti minut ajatuksistani. Ketku hamusi turvallaan nutturalta karanneita hiuksia. Tönäisin hellästi oria kaulasta ja rapsutin sitä lauan alta. Hello huhuili olevansa valmis joten varustin Ketkun nopeasti ja suuntasimme maastoon.

    Ketkun lämmin selkä tuntui mukavalta ja Hellon nauru kaikui puissa kun kerroin tälle muutaman veljeni kertoman vitsin. Miehen nauru oli niin tarttuva ja oli itsekkin pakko alkaa hymyilemään. Ketkun ravi pomputti hieman mutta kestin ihan hyvin selässä ilman satulaa. Seuraavaksi oli vuorossa laukka. Tie kiemurteli puiden välissä kun annoin Ketkun lähteä laukkamaan Skotin perässä pitäen kuitenkin hyvän välimatkan edessä olevaan. Kun pääsimme takaisin tallille hoidimme hevoset kuntoon ja lähdimme katsomaan kentälle kun Tiitus juoksutti hevostaan. Bee oli todella komea, ei niin komea kuin Onni mutta komea kuitenkin. Huomenna täytyisi taas ratsastaa Onnilla, lähtisiköhän joku taluttamaan meitä maastoon ja heppakaverikin voisi olla paikallaan.

    • #2011 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi kuule, kyllä Hellolla on ollut ikävä Jillaa. Sen minkä se on muilta hommiltaan ehtinyt, se on synkistellyt ja tarkastellut puhelintaan. Ei ole Hellon tapaista sellainen! Viimeksi se oli samalla tavalla harmista harmaa silloin, kun Allu lähti kahdeksi viikoksi Skotlantiin ilman sitä. Se on jo jotain. Hellolla on paaaaaaaaljon tuttuja ja kavereita, mutta vain kourallinen sellaisia ihmisiä, joiden puuttuminen saa hänet oikeasti apeaksi ja kiukkuiseksi. Hellohan on luonteeltaan yleensä sellainen pää pilvissä kulkija, ettei sitä moni asia haittaa.

      Ehkä Hello vielä jonain päivänä esitellään äidillekin, kunhan aika on kypsä — jos Jilla kehtaa julkisesti Helloa esitellä! Hellolla on kuitenkin onneksi tädeille puhumisen armolahja. Rouvashenkilöt tapaavat pitää sitä suloisena ja viattomana kullannuppuna, ja todellista ikäänsä nuorempana. Siinä mielessä ei ole hätää. Sitä en kuitenkaan tiedä, olisiko Jillan äiti kuvitellut tyttärelleen jonkun vähän menestyneemmän hepun, kuin Hello. Hellohan esittelee itsensä muusikkona: ei tulevana lakimiehenä, mitä hän myös on! Liekö Hello kovin monelle edes kertonut, mitä opiskelee.

      Jillan näkökulmasta myös maastoilu kuulostaa ihanalta. Mikäs sen ihanampaa olisikaan, kuin hiippailla tasaisilla lakeuksilla kera hevosensa ja rakkaimpansa? Ei kuulkaa yhtään haittaisi, vaikka itsekin joku kerta pääsisi!! 😀

  • #2078 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Työt olivat verottaneet minun aikaa Hopiavuoressa ja se harmitti todella, mutta nyt olin päätätnyt ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Tili näytti hyvin plussaa joten voisin pitää muutaman viikon loman ja keskittyä vain heppoihini. Vedin hupparin päälläni ja kävin hakemassa termosmukiini kahvia. Astuin terassille johon paistoi mukavasti aurinko ja kaikkialla oli hyvin kesäinen tunnelma. En ollut nähnyt Helloa sen jälkeen kun Tide oli soittanut minulle ettei Hello pääse näkemään minua, olin jo silloin tuntenut pienen ilkeän piston sydämmessä. Otin varovasti hörpyn termoksesta ja lähdin kävelemään kohti tallia. Parkkipaikalla oli oman, Eetun auton lisäksi myös Hellon auto ja asuntovaunusta kuului ääniä.

    Tallissa oli onneksi hyvin hiljaista ja rauhallista. Poikien tavrat roikkuivat omilla paikoilaan ehkä jopa pienen pöly kerroksen alla. Kaivoin liinan kaapista ja nostin Ketkun satulan syliini. Pyyhin pölyjä kunnes tunsin lämpimän kyyneleen valuvan alas poskiani. Vaikka minulla ei ollut täältä monia kavereita mutta silti olin saanut eilen puhelimeeni kuvan poikaystävästäni kieli jonkun toisen kurkussa ja se toinen oli Tide. Pienissä kylissä kaikki tietää kaikki ja saa tietää kaiken. Huomasin puristavani rättiä rystyset valkeina ja satula oli valahtanut puoliksi lattialle. Minä pidin Hellosta todella paljon mutta pitikö mies minusta edes oikeasti. Tallista kantautui ääniä joten nostin hyvin hiljaa Ketkun satulan takaisin paikalleen ja pyyhin kyyneleeni.

    Äänet menivät syvemmälle talliin joten nappasin Ketkun suitset ja hiivin hyvin hiljaa kohti ulko-ovia. En ollut valmiis kohtaamaan Helloa en vielä. Avasin oven ja olin törmätä pahki Tiitukseen. Kehoni lävitse kulki kytlmä väristys ja olin valmis purskahtamaan itkuun uudestaan. Nyökkäsin vain miehelle pikaisesti ja spurttasin tarhoille. Ketku katsoi minua ihmeissään kun suitsin sen pikaisesti, mutta muistin että jakkara olisi jossain kentän vierellä. Talutin Ketkun sinne ja kiipesin orin selkään juuri kun Hello, Tiitus ja Eetu astuivat ulos tallista. Siinä se seisoi pörröpää joka aina tuoksui hyvältä ja jaksoi kuunnella juttujani, parasta mitä minulle oli tapahtunut pitkiin aikoihin.

    Hoputin Ketkun raville jotta pääsisimme mahdollisimman pian pois. Kun saavutimme metsän rajan, hidastin Kektun käynnille ja päästin kyyneleet valumaan poskilleni. Ei tämä ei voinut olla reilua. Tosin olihan minullakin varmastti osuutta asiaan mutta en voinut mitään että työt veivät niin paljon aikaa. Ketkun kulki nätisti allani ihan niin kuin ymmärtäen että ratsastaja ei ollut ehkä ihan täysin mukana. Silitin sen kiiltävää karvaaja kuiskasin anteeksi pyydön siitä että joutui kuuntelemaan tämmöistä märisevää akkaa.

    • #2089 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi pojat, minkä teitte. Tottakai Jilla saa tietää siitä sillä samalla punaisella sekunnilla: miten muutenkaan! Onhan kyseessä kuitenkin Otsonmäen pubi, jossa kaikki tasan tuntevat toisensa ja tietävät justiinsa kaikkien perhe-, seurustelu- ja muutkin kuviot! Ja Jillan historian huomioon ottaen tottakai hänen tulkintansa tilanteesta on, että Hello on suudellut jonkun toisen kanssa kiihkeästi. Ei Jillan taustalla aleta selittelemään itselleen, että ehkä tilanne ei ole ihan sitä, miltä näyttää. Eikä hän ole Helloakaan niin kauaa tuntenut, että välttämättä voisi luottaa edes siihen, ettei Hello sellaista tekisi. Jillan näkökulmasta tilanne olisi juuri noin mustavalkoinen. Hello kun vähän pääsee viihteelle vahtimatta, niin hän jo käpälöi jotakuta toista.

      Ja hirveältähän se tuntuu. Jilla on halunnut edetä niin vauhdilla, olla niin vakavissaan alusta asti, ajatellut jo hieman tulevaakin. Ja sitten toinen näyttäytyykin tuollaisena moraalittomana saalistajana. Surkea poikaystävä! Samalla sitä hieman miettii, onko itsessä vika. Onko Jilla ollut liikaa poissa? Onko Hello ollut yksinäinen?

      Voi Jilla. Kunpa joku kertoisi sinulle, mitä siellä pubissa oikeasti tapahtui, ja miten Hellon aikeena on ollut toimia oikein. Mutta eihän Jilla osaa Hellon ajatuksia lukea, tai ole muutenkaan selvännäkijä, kun poikaystävä on nyt päättänyt varastaa itselleen yhden päivän aikaa ennen kuin sanoo mitään.

      Hello on pahoillaan, mutta minä olen enemmän. Minulla on ollut vaikeuksia muistaa, että en kuulu itse tähän tarinaan, eikä tämä ole totta. Välillä minun teki jopa mieli kirjoittaa kaikki lennosta toisin, etten itse joutuisi keskelle konfliktia. Ihmissuhdedraama on kuitenkin minusta kirjoitettaessa kivaa — kunhan vain muistaisin, että se on pelkkää satua. Nytkin Jilla on niin aidosti murheellinen, että minun on vaikeaa erottaa hahmoa kirjoittajasta. Vähän väliä säpsähtelen hereille ajatuksesta, jossa minä olenkin loukannut sinua, eikä Hello Jillaa. Huomaan puolustelevani omaa toimintaani sillä, että kiertelystä ja kaartelusta minä haluan kirjoittaa, ja nyt minulla on tarjoutui siihen tilaisuus. Tottahan minä siihen tartuin.

      Jillan suru koskettaa minua, koska olen itse selviytynyt samantyyppisistä tunteista. Tietenkin muistan, millaista se on. Sitä on varma, ettei elämä voi jatkua, ja että tällä kertaa ei enää vain jaksa kiivetä yli taas uudesta vastoinkäymisestä. Ei jaksa ajatella sellaisia hömpötyksiä, että tulevaisuudella on muka jotain tarjottavanaan. Onhan se dramaattinen ajatus, että elämä ja maailma loppuvat: Jillakin on niin tosi nuori vielä. Silti sellaisia tulee ajateltua.

      Yritän olla olematta liikaa pahoillani. Mutta olen.

    • #2092 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Ensiksi; tiedän että Jillaan sattuu ja olen melkein pahoillani, etten osaa tuntea Jillan tuskaa. Mutta ehkä se on hieno juttu tässä tilanteessa; pääsee lukemaan toisen päänsisäisiä ajatuksia. Pääsee kirjoitusten kautta hahmon päähän ja löytää sitä kautta uusia tunteita ja ajatuksia, joita ei olisi itse ajatellutkaan.

      Tarina on koskettava, vaikken voi tietää miltä juuri tuo tuntuu. Jillan suru on oikeasti käsillä kosketeltavissa. Hienosti kirjotettu tarina!

      • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 8 kuukautta sitten  Nelly.
  • #2102 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Hellolle

    Kuljin halki kaikkien hetkien mitä olimme Hellon kanssa yhdessä kokeneet. Vierailu lintutornilla, Ihana ilta Hellon asunnolla jossa minua hemmoteltiin kuin prinsessaa, kaikki ne hetket kun mies oli painanut päänsä hiusteni sekaan joka ikinen hetki jonka vietin miehen kanssa. Avasin taskuni siellä oli korurasia, ei kovin suuri mutta juuri semmoinen mihin mahtui rannekoru. Olin teetättänyt Hellolle Typyn harjoista keräämillä jouhilla korun. Se oli kaunis ja minun oli ollut tarkoitus antaa se miehellä sovittelu lahjaksi kiireisistä työajoistani jota en voinut miehen kanssa viettää. Laitoin rasian taskuuni ja vedin vetoketjun kiinni.

    Naamani oli varmasti yhtä punainen kun englannin puhelinkopit. Viha oli kadonnut mutta sen tilalle oli tullut suuri suru. Olin päättänyt kuitenkin kohdata Hellon sillä vaikka emme jatkaisi matkaamme yhtä matkaa jollain tavalla olisi tultuva toimeen sillä tulisimme törmäämään tallilla. Laskin Ketkun tarhaan jossa se aloitti piehtaroimaan. Tiitus touhusi viimeisien karsinoiden kimpussa kun sujahdin äkkiä palauttamaan suitset paikoilteen ja sitten ulos. Kuulin Hellon äänen asuntoauton luota.

    Kun pääsin lähemmän mies seisoi portailla selittäen Nellylle jotain.
    ”Hello, voitasko me jutella” kysyin samaan aikaan kun mies kääntyi minua kohti. Sain vastaukseksi nyökköyksen ja kävelimme tarhojen luokse.
    Olimme aloittamassa puhumaan samaan aikaan mutta annoin miehelle ensimmäisen puheen vuoron. Tämä kertoi kaiken, myös siitä pususta. Kuuntelin aivan hiljaa samalla kun kyyneleet kirvelivät silmä kulmiani.
    ”Mä olen pahoillani, ehkä me edettiin liian nopeasti ja mä olin paljon töissä ja mulla ei ollut sulle aikaa..” aloitin.
    ”Mä haluan että sulla on hyvä olla ja toivon että Tiituksen kanssa vielä parempi olitte sitten kavereita tai suurempaa. Hello sä oot upea ihminen, kiitos” sanahdin ja avasin taskuni. Otin miehen kädestä kiinni ja laitoin rasian siihen, jouduin hieman varvistelemaan kun painoin suukon miehen leualle ja hymyilin kyynelten lomasta.

    Lähdin kävelemään talolle jossa tiesin odottavan oman sänkyni johon käpertyisin itkemään surun pois jossa voisin vaikka koko lomani viettää syödän jätskiä ja katsoen leffoja. Otinko koko jutun liian vakavasti ehkä, mutta kun sattuu niin sitten sattuu. Aika parantaa haavat, mutta syvimpiä haavoja ei näe ulos päin.

    Tämä aihe on itse kirjoittajalle liiankin tuttu omasta elämästä. Onneksi täällä voi vapaasti kirjoittaa tunteistaan ja näyttää ne kirjoituksissaan.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 8 kuukautta sitten  Jilla.
    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 8 kuukautta sitten  Jilla.
    • #2107 Vastaus

      Jitta
      Osallistuja

      Pystyin kokoajan aistimaan Jillan tunteet, joka oli ihan huippua! Se kertoo siitä että tarina on kirjoitettu niin taitavasti että huhhuh. Super kaunis ja herkkä tarina, itelläkin tuli kyyneleet silmiin.

    • #2125 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Huh, okei, yritetäänpä saada kommenttia aikaan.

      Normaalisti kun ihastun johonkin tarinaan, luen sen vaikka kuinka monta kertaa. Tämän tarinan luin, kun se ilmestyi, ja sitten en ole uskaltanut sitä vilkaista enää uudelleen ennen kuin nyt. Tämä tarina sai minut välittömästi tosi romuksi, koska niin hyvin olet sen tehnyt. Se olisi ihan varmasti tehonnut, vaikka Hello ei olisikaan ollut minun hahmoni, ja en olisi ihan oikeana ihmisenä katunut tekojani jo niin kovasti aina sinua, oikeaa ihmistä, ajatellessani. Tämä on selkeästi, kirkkaasti ja ehdottomasti paras juttusi toistaiseksi. Tämä on järkyttävää luettavaa ja osuu muhun.

      Jos minun hahmoni olisi ollut Jillan asemassa, minussa olisi tullut ihmeellinen tarve kirjoittaa hahmostani jotenkin supervahva tyyppi, joka ei sitten loppujen lopuksi paljon toisesta välittänytkään. Sellainen, joka lähinnä suuttuisi erosta ja käsittelisi sen parissa hetkessä alta pois, jotta voisi siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uskon, että olisin voinut vastustaa kiusausta, niin kuin sinäkin teit. En taitaisi itse olla nyt näin hermostunut ja ahdistunut, jos Jilla olisi vain kohauttanut olkiaan. Siksihän minä kirjoitan ja luen, että minusta tuntuisi joltain, ja nyt tosiaan tuntuu. Voi veljet, miten minä ihan itse kadun ja olen pahoillani, vaikka en kuulukaan Jillan kanssa samaan tarinaan. Huomaan ajattelevani tosi murheellisena itsekin, että ei enää herttaisia haleja keittiössä. Ei enää nurinaa pöydän ääressä, että koska ruoka on valmis. Ei enää Jillan pörröhiuksia, ei kodin leikkimistä Hopiavuoressa. Hello sitä kaipaa, mutta niin minäkin. Toisaalta taidan uhrata kirjoittamisen takia vaikka sieluni, ja tästä toden totta saa tekstejä kirjoitettua. Katso nyt tätäkin: tähänastista mestariteostasi.

      Jillan hankkima jouhikoru on tässä se asia, joka oikein kiteyttää kaiken sen, mitä en kestä. En olisi ikinä itse keksinyt (tai keksinyt edes kirjoittaa) toiselle noin ajattelvaista lahjaa. Minulle se ei edusta pelkkää rannekorua, vaan sitä, miten ajattelevainen Jilla aina on, ja miten hän halusi osoittaa oikeasti tuntevansa Hellon. Se on hieno lahja.

      Kunpa Jilla tietäisi, ettei hänessä ole kerrassaan mitään vikaa, vaan päin vastoin. Hän tuntuu syyttävän välillä itseään, vaikka ei ole tehnyt tai jättänyt tekemättä mitään. Jillahan on kerta kaikkiaan ihana: se, joka luo Hopiavuoren-Katveen-Metsärinteen tupaan sen ainutlaatuisen tunnelman ja vetää porukan sinne mielummin kuin tallin vintin taukotupaan. Nellyn äitin kanssa puhuin joskus, että jos kuuluisin Hopiavuoren tarinaan ja olisin vähän nuorempi, minähän Jillaa kiiaisin itse. :DD Samoin hänestä on ollut ilo kirjoittaa. Mutta minkäs teet. Olen kirjoittanut Hellosta ujon, varovaisen ja hitaasti etenevän pojan, joka peittää epäröintinsä nauramalla niin kovaa, että hänet erehtyy tulkitsemaan rempseäksi. Ja minä kirjoitin hänet tykkäämään toisista pojista.

      Jilla on niin ihana, että toivon hänen pian saavan haavansa nuoltua. Toisaalta taas tämä Jillan suru on saanut sinut kirjoittamaan jo vaikka miten monta hienoa tekstiä, ja niitä saadakseni toisaalta toivon hänen vielä kärsivän hetken.

  • #2118 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Koska meillä jokaisella on salaisuus

    Ehkä olisin toivonut että Hello olisi ottanut minusta kiinni ja vetänyt minut lähelleen tai juossut perääni mutta niin tapahtuu vain elokuvissa. Puhelimeni näyttö oli tyhjä, ei yhtään viestiä. Avasin whatsappin ja minun ja Hellon keskustelun. Luin jokaisen lauseen yksitelleen ja jokaisen uuden lauseen alussa minun oli purtava huultani etten purkahtaisi itkuun.

    Erinlaiset tulevaisuuden haaveet, emme olleet niistä koskaan hirveämmin keskustelleet. Hakusin omakotitalon ja suuren pihan johon voisin ottaa molemmat pojista asumaan, myös Hello olisi ollut tervetullut Typyn kanssa. Oli yksi salaisuus tai paremmin asia jonka jätin vain kertomatta, tosin Roopelle olin kertonut mutta ei mies olllut sanonut juuta eikä jaata. Palasin ajassa pari vuotta takaisin päin gynen pöydälle jossa minulle oli todettu että tuskin tulisin saamaan koskaa omia lapsia.

    He olivat tehneet kokeita ja sanoneet että jos joskus haluaisin yrittää siihen tarvittaisiin joitakin hoitokeinoja mutta niidenkin jäljeen mahdollisuus olisi hyvin pieni. Aluksi se ei tuntunut niin pahalta sillä en ollut ajatellut edes hankiutuvani raskaaksi, mutta kotiin päästyäni oli iskenyt totuus siitä mitä jos muuttaisinkin mieleni ja haluaisinkin lapsen. Toki voisin adoptoida mutta ei se ole sama asia.

    Havahduin ajatuksistani kun puhelimeni värähti. Sydämmeni muljahti mitä jos se olisi Hello jos mies haluaisi puhua vielä jostain tai vaikka palauttaa korun jos se ei ollutkaan mieleinen, mutta viesti oli äidiltä joka kyseli vain kuulumisia. Kietaisin pörrössä olevat hiukseni ponin hännälle ja vedin rennot kotivaatteet päälleni. Oli aika leipoa triplasuklaakakkua se oli aina auttanut minua surun keskellä.

    Koko alakerta oli hiljainen, mutta ulkona näkyi liikettä. Laitoin tuoreen kahvin tippumaan ja aloitin leipomaan. Kaadoin kakku taikinan vuokaan ja keräsin nuoliaan viimeiset tipat kulhosta.
    ”Hei Hello, haluaisitko sä..?” jätin lauseen kesken. Eihän Hello ollut täällä nuolemassa taikinan jämiä lastasta. Miten saatoinkaan olla näin tyhmä huokaisin ja työnsin astiat pienen huuhtaisun jälkeen koneeseen. Pian koko talon täytti huumaava kakun ja tuoreen kahvin tuoksu.

    Sain juuri kuorrutettua kakun kun tajusin katsoa puhelinta. 1.6 TÄÄNÄÄN oli ne Inarin lakkiaset olin unohtanut ne ihan kokonaan. Olin jo miettimässä vaatteen vaihtoon lähtöä kunnes tajusin että Hello olisi siellä kuitenkin. Palasin takaisin keittiöön ja otin kupin kahvia. Voisin antaa Inarille tämän lahjan myöhemminkin.

    • #2126 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Näitä lapsia, joista Jilla on jo aiemmissa tarinoissa haaveillut, ja joita hän ei ilmeisesti voikaan saada, olen itsekin joskus miettinyt. Ja voi vitsit, mitä röllejä niistä minun mielikuvissani olisikaan kasvanut. Tavallaan harmi, ettei niitä ipanoita näytä tulevan.

      Tämä on aihe, jonka uskon herättävän monissa muissa meistä aivan tosi paljon tunteita. Itse en pysty taas tähän samastua. Luin tekstin, ja pidin sitä haikeana aina vain eron vuoksi, mutta itse asiassa vasta juuri äsken minulle valkeni, että hei, tässä puhutaan lapsettomuudesta. Ja joillekin ihmisille lapsettomuus olisi se asia, joka oikeasti romuttaisi maailman. Minulla kesti kai näin kauan havaita se, koska en itse pidä sitä minään. Oikeassa elämässä en voisi kuvitella paljon inhottavampaa tulevaisuutta, kuin että minusta tulisi jonkun isä! Se estää minua suhtautumasta aiheeseen sen ansaitsemalla vakavuudella muissakin tarinoissa. Huomaan ajattelevani, että eikö olekin hyvä juttu: et voi edes vahingossa hankkiutua raskaaksi? Ja sitten tajuan, että ei se herran tähden niin mene. On ihmisiä, joiden suurin päämäärä saattaa olla perhe. Ja Jilla, äidillisenä ja ihanana ja huolehtivaisena, voisi ihan hyvin olla yksi sellaisista ihmisistä. Varmaan onkin! Sellaisen kuvan minä olen hänestä kaiken aiemmankin perusteella muodostanut. Olet kirjoittanut tarinan taitavasti ja ymmärrän, että minun tulisi sääliä häntä nyt. Lyön vaikka vetoa, että muita säälittääkin.

      Sen sijaan suoraan mun sydämeen osuu se, että Hello ei olekaan nuolemassa lastaa. Siinä kohdassa on jotain niin loputtoman yksinäistä ja surullista. Kun Jilla on jo tottunut siihen, että ainahan se Hello siinä pyörii jaloissa häiritsemässä ja ruokaa kerjäämässä niin kuin koira. Samalla mä näen tässä sitä, miten Jillaa ei ikinä haitannut se Hellon syöminen ja pummiminen. Se, että Hello ruinaa lihapullia tai haluaa nuolla lastan, on ollut Jillalle aina okei. Olen sanonutkin joskus aiemmin, että minusta se on aina ihan tosi herttaista, kun joku (oikea tai keksitty) ihminen paitsi hyväksyy jonkun toisen ihmisen vian, myös rakastaa sitä vikaa. En tiedä kestänkö, ettei Hellolla ikinä enää ole ketään, joka antaisi sen nuolla kakkutaikinaa ja vieläpä hymyilisi rakastavasti päälle.

  • #2123 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Suklaakakun murunen etsi paria tuloksetta, kahvikupin pohjalla oli pieni liru kylmää kahvia ja netflixi kyseli haluaisinko jatkaa katselua. Olin nukahtanut sängylle siihen paikkaan jossa olin maannut koko illan itkemässä sillä olin löytänyt puhelimestani kuvia lintutorniseikkailultamme. Voin vieläkin tunte Hellon pehmeät kiharat kutittelemassa poskiani ja miehen vahvat kädet pitämässä minut turvassa koko maailmalta. Talossa kuului vain tasainen kuorsaus Eetu ja Noa molemmat olivat siis vielä unilla joten kello ei voinut olla paljoa.

    Vaihdoin tallivaatteet päälleni ja hiippailin alakertaan. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja menin kaivelemaan pakastinta koska siellä olisi isopussi viime viikolla leipomiani sämpylöitä. Laitoin sämpylät uuniin. Tein itselleni voileivän ja kaadoin ison kupillisen kahvia. Olin aikeissa juuri lähteä terassille kun unenpöpperöinen Eetu asteli keittiöön.
    ”Huomenta” sanahdin
    ”Huomenta” mies sanoi ja alkoi kaatamaan itselleen kahvia.
    ”Tartteetko apua aamutallissa”kysyin ja puraisin palan sämpylästä.
    ”Ei tartte Camilla on tulossa kaveriksi”mies sanoi ja siirtyi sämpylöiden kimppuun.

    Aurinko oli jo noussut mutta ilma oli vielä kylmä. Metsänreunassa viipyili sumupatsas joka kimmelsi auringon valossa. Muutama lintu norkoili aidan päällä odottaen hetkeä että poistuisin ja he voisivat tulla syömään kaikki muruset. Kun olin viimeistellyt aamupalani, lähdin kohti tallia. Eetu oli jo alkanut kuskaamaan ensimmäisiä hevosia ulos ja Camilla päräytti juuri autollaan pihaan. Otin Onnin karsinasta ja talutin sen ulos. Sen häntä pyöri kuin propelli.
    ”Lentoon lähdössä?” kysyin orilta joka pärskähti sopivasti vastaukseksi. Menimme maneesiin koska siellä saisimme olla katseilta piilossa. Laskin Onnin irti, se hypähti iloisena ekaksi raville ja sitten laukalle. Sain osakseni sirkus esityksen, pystyyn nousuja, pukkeja, laukka spurtteja ja yleistä häröilyä.

    Kun ori oli saanut purettua suurimman osan energiastaan se tuli luokseni ilmeisesti herkkujen toivossa niin hyvästä showsta. Rapsutin vain sen pehmeää turpaa.Maneesin ovi avautui ja Onni säpsähti hieman, kerkesin kuitenkin tarttua sen riimusta ennen kuin se säntäsi mihinkään. Napssutin äkkiä riimunarun kiinni pojsn riimuun kun samaan aikaan maneesiin asteli mies hevosineen jotka eivät olleet Hopiavuorelaisia. Olin nähnyt tämän miehen juttelevan kauan sitten Eetulle se oli varmasti mies sieltä Hopealinnasta.

    Toivotin miehelle hyvät huomenet kun talutin Onnin hieman kauempas ohi. Mies vastaisi minulle takaisin hieman ulkomaalaisella aksentilla. Vasta maneesin ovella kurkkasin taakseni, missä mies oli kapuamassa komean hevosensa selkään. Vein Onnin tarhaan jossa sitä jo sen kaverit odottivatkin. Itse päätin lähteä sisälle tekemään ruokaa jotta saisin pidettyä ajatukset mahdollisimman kaukana kaikesta tästä sotkusta Hellon kanssa.

    • #2127 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä tarina, vaikka alkaakin Hellosta ja loppuu Helloon (tietenkin: olihan Hello Jillalle merkityksellinen!!) alkaa minusta kuvata ensimmäistä varovaista askelta eteenpäin. Maailmassa on taas muutakin kuin Jillan ajatukset: on Onni, maneesi, kuisti ja pakastesämpylää. Olen niin tosi, tosi helpottunut, kun Jilla tuli ulos talosta, vaikka kaikki ei olekaan vielä hyvin. Jos olen elänyt tätä tarinaa mukana vuoroin jännittyneenä ja vuoroin surullisena, nyt olen yksinomaan helpottunut. Kunhan Jilla saadaan vain ulos, edes omaan pihaan asti, hän tapaa ihmisiä. Ja kun hän tapaa ihmisiä, lopulta kaikki alkaa sujua, sillä aina löytyy kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa seuraa Hopiavuoresta. Mutta hyi! Jilla kulta, pysy kaukana siitä Mijatovitsin rontista! Se ei särje vain sydämiä, vaan ihan oikeasti elämiä, kysy vaikka Eetulta! Sillä on kauniit kasvot ja käytöstavat, mutta vähäinen järki ja moraali!

      Onni se ei paljon emäntäänsä säälittele tai anna tälle armoa. 😀 Ehkä se onkin jo aavistuksen kulunut kuvio, kuinka hevonenkin tuntee omistajansa tuskan ja yrittää lohduttaa? Tämän tarinan myötä tajusin itsekin kirjoittaneeni sen tosi monta kertaa. Itse asiassa moni surullinen ihminen taitaisi tarvita juuri tällaista riehuntaa ennemmin kuin apaattista halailua. Eipä ole tullut ikinä mieleen!

      Voi miten olen kaivannut tarinoitasi kiireittesi aikana, ja nyt olen niitä saanut lukea jo useita! Ei voisi tämän open kesäloma alkaa paremmin. Aion kirjoittaa itsekin vielä aiheesta, mutta olen ollut nyt jo kaksi päivää jumissa sukulaisten luona, eikä täällä paljoa kirjoitella. Tämä taukoni ei siis ole tahdonalainen!!

  • #2181 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Ulkona satoi vettä ja pihaan oli ilmestynyt erikokoisia lammikoita. Olin pukenut punaisen sadetakkini ja kumisaappaat jalkaani tämä asu yhditelmä taisi olla tänään monen tallilaisen mieleen. Avasin tallin oven ja jostain kauempaa kuului vaimeaa ääntä joku oli siis tallissa. Kävelin vähän matkaa käytävällä huomatekseni Matildan hoitamassa Kerttua.
    ”Hei, ootteko menossa vai tulossa?” kysyin naiselta.
    ”Tulossa, oltiin äsken tuossa kentällä vähän touhuamassa” nainen vastasi hymyillen.
    ”Selvä. On Kerttu kyllä nätti”sanahdin vielä ennen kuin poistuin hakemaan Ketkun riimunanrua.

    Ketku tönötti portin vieressä ja yritti ilmeisesti matkustaa ajatuksissaan jonnekkin parempaan päivään. Napsautin lukon kiinni riimuun ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Pressu heilui hieman tuulessa aidan kaiteen päällä ja sekos sai Ketkun peeääntymään niin vauhdilla että humpasahdin suoraan istualleni vesilammikkoon. Katsahdin pikaisesti ympärilleni ei ketään. Kaikki muut taisivat olla tuvassa juomassa kahvia eikä Matildaakaan näkynyt tuomassa Kerttua takaisin pihalle.

    ”Oothan sä nyt ennenkin pressun nähny” sanahdin kun könysin ylös maasta. Vaikka takamukseni kastui hieman päätin antaa asian olla sillä nyt en voisi antaa periksi Ketkulle. Otin paremman otteen narusta ja lähdimme kävelemään uudestaan kohti tallia mutta sitten päätin että voisimme mennä ihan hyvin suoraan maneesiinkin. Sade ropisi maneesin kattoa vasten kun asetuin keskelle kenttää. Irrotin Ketkulta loimen ja laskin sen irti. En ollut nähnyt sitä koskaan niin innoissaan laukkamassa ja pukittelemassa ympäri kenttää. Oliko tämä edes minun hevoseni? Ehkä se vain johtuu tästä kelistä.

    Mitään varoittamatta ukkonen jyrähti jossain hyvin lähellä ja heti sen perään iski salama ja maneesissa räpsyi valot. Ketku hirnui ja laukkasi. En nähnyt kunnolla sillä maneesin valot olivat sammuneet. Uusi salama, yksi..kaksi..kol..jyrähdys. Ukkonen oli melkein päällä. Vapisin kauttaaltaan ja tunsin kuinka kylmä hiki valui pitkin selkää.
    ”Ketku” mutta ääni oli vain pieni pihaus suustani. Pelkäsin ukkosta todella paljon ja vielä enemmän pimeää. Vaikka se kuulostaa tyhmältä että aikuinen ihminen pelkää ukkosta ja pimeää.

    Silmäni alkoivat tottua pimeään ja yritin katseellani haravoida maneesia jotta näkisin kuinka kaukana Ketku oli. Huomasin liikettä toisella puolella maneesia. Toivoin niin että Hello tai joku edes olisi täällä. Hetkeksi maneesin ikkunoista tulvi valoa ja sitten jyrähti taas. Suljin silmäni ja kyyneleet kihosivat silmiini. Oli vaikea hengittää, ihan niinkuin keuhkot painuisivat vain enemmän kasaan joka hengen vedolla. Ukkonen riehui, oli täysi kaaos ainakin omassa mielessäni.

    Maneesin ovi avautui ja kaksi taskulampun kiilaa tutki sisätilaa.
    ”Jilla” se oli Eetun ääni.
    ”Täällä” sain väännettyä sanat suustani.
    Ovi avautui hieman enemmän ja sisään asteli kaksi ihmistä. Minuun osui valokeila ja molemmat hahmot astelivat luokseni.
    ”Onko kaikki hyvin?” kysyi ääni jonka tunnistin kuuluvan Matildalle.
    ”Ihan hyvin mä vaan pelkään ukkosta” sanoin purren huultani.
    ”Ketku on tuolla maneesin toisessa päässä” sanoin niiskuttaen ja Eetu osoitti valolla sinne.
    ”Menkää te sisälle ja mä haen Ketkun”mies sanoi ja yritin empiä mutta lähdin kuitenkin kävelemään Matildan kanssa sisälle.

    Eetu oli käynyt ottamassa muutkin hevoset sisään suojaan. Istuimme Matildan kanssa juomassa lämmintä kahvia. Olin käynyt vaihtamassa kuivat vaatteet päälleni mutta silti kylmyys oli mennyt luihin asti. Ketku rauhottui heti kun pääsi talliin muiden hevosten seuraan Eetu oli vakuutellut. Ukkonen loittoni pikku hiljaa kauemmas mutta sade jatkoi maan piiskaamista. Eetu ja Matilda lähti talliin tarkistamaan hevosia, kun itse kipusin huoneeseeni.

    Istahdin sängylle ristiistuntaan joka paljasti haavoilla olevat pohkeeni. Syy miksi yleensä pidin vain pitkiä housuja. Partaterä oli ollut joskus paras kaverini ja muistan vieläkin sen tunteen sen osuessa iholleni. Kun aina oli pitänyt olla vahva eikä saanut näyttää tunteitaan. Olit vain sinä yksi osa perhettä ja etkä halunnut että kukaan huolestuisi tai alkaisi kyselemään. Kaikki oli alkanut 5 luokalla siitä kun joku tuli päin naamaa sanomaan -olet läski-. Olin kuitenkin saanut rauhan kun muutin pois kotoa silloin lopetin itseni satuttamisen ja silloin kun löysin Roopen.

    Roopen ja minun eron jälkeen olin taistellut kaikka pahoja ajatuksi vastaan ja jopa onnistunut siinä. Hopiavuoreen muuttaminen oli auttanut todella paljon. Ja Hello… havahduin ajatuksistani portaiden narinaan. Mutta askeleet kuuluivatkin omaan huoneeseensa menevälle Noalle. Siirryin makuuasentoon ja käärin viltin rullaksi viereeni. Olin varma että haistoin Hellon tuoksun, siinä oli jotain niin tuttua ja turvallisti joka sai taas kyynel kanavat auki. Antaisin mitä vain yhdestä päivästä Hellon kanssa ajassa kun olimme niin onnellisia.

    • #2183 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Oi kun oli surullisella tavalla ihana tarina. Ukkonen oli todellakin ihan päällä ja olisin varmasti itse hyppinyt seiniä pitkin myös! Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa ja etenkin tuo viimeinen kohtaus oli ihana. Miten saikaan kääriytyä peiton alle piiloon kaikkea. Sä osaat kyllä kirjoittaa tosi hyvin 🙂 ! Minun käy sääliksi Jillaa ja toivon että Jilla pääsee pian tuolta murheistaan taas hymyilemään!

    • #2241 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ukkosen arkaileminen ja pimeän pelko on aika yleistä. Hämmentävän moni Hopiavuoressa tuntuukin nyt tykkäävän ukkosesta, ja se tuntuukin oikein korostavan Jillan reaktiota, jonka kuvailit hienosti. Musta oli jotenkin tosi surullista ja liikuttavaa, miten yksin pimeään jäänyt Jilla kuiskaa, että Ketku, ja hakee jotenkin turvaa edes hevosesta. Olin melko varma, että Jilla jää nyt yksin paniikkinsa kanssa, ja olin tosi ahdistunut itsekin. Mutta sitten vapautit meidät: ihanaa, Eetu ja Matilda!

      Yksi juttu saa mun karvat aina pystyyn niin oikeassa elämässä kuin leikissäkin, ja se on koulukiusaaminen. Mua kiusattin oikeasti tosi rajusti, ja ihan tasan ja vain sen takia, minä, aikuinen ihminen, huomaan välillä edelleen ajattelevani, että mussa on joku sisään rakennettu vika. Mulle on jäänyt outoja käsityksiä itsestäni, joita vielä nytkin, kun siitä on jo sata vuotta aikaa, huomaan ihan yhtäkkiä ja ihme tilanteissa vääriksi! Mä olen esimerkiksi määritellyt itseni ihan tosi kauan tylsäksi ihmiseksi, jonka jutut ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ketään, ja jonka sanomisilla ei vaan ole arvoa, ja jonka kaikki jutut on vaan ärsyttäviä ja tyhmiä, ja ihan viime vuonna uskalsin ekan kerrana vasta ajatella, että joillain mun jutuilla on merkitystä. Nyt kun mä olen ope, mä näen läheltä koulukiusaamista ihan koko ajan, ja tartun siihen niinku haukka. Joitakuita rääkätään, ja niissä ei oikeasti ole yhtään mitään vikaa. Ne on joutuneet hampaisiin vaikka ala-asteella vääränlaisen pipon takia, ja sitten niistä on tullut arkoja sen kiusaamisen takia, ja sitten niitä rääkätään kun ne on niin hiljaisia ja surkeita. Mä tasan tunnen itsessäni Jillan tuskan, ja ymmärrän niin hyvin miksi se palaa kouluaikoihinsa nyt ollessaan muuten murheellinen, koska niin mäkin teen, ja tuun tekemään vielä varmasti kymmenenkin vuoden päästä. Ai että. Mua suututtaa se oikeasti, ja mua suututtaa se yhtä lailla leikisti. Meni taas tunteisiin, vihaan taas kaikkia. 😀

      Vaan joskus Jillallekin koittaa se päivä, kun hän huomaa itse olevansa oman onnensa lähde ja seppä. Vitsit kun mä voisin sen sille sanoa, mutta en tietenkään voi. Vaikka olisin itse Hopiavuoren hahmo, ei Jilla mua uskoisi! Ei kukaan usko, ennen kuin kokee sen itse. Se vain kuulostaa kornilta, että joskus voi kokea olevansa ihan ookoo ja ehjä, ja jonain päivänä voi olla onnellinen ilman että onni riippuu kenestäkään muusta kuin itsestä. Kun Jilla nyt sinnittelisi siihen asti luotettavien kaverien seurassa.

  • #2342 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Terassin pöydällä oli hevoslehti, kahvikuppi puolillaan ja puhelin. Joskus sitä vain huomaa kuinka yksinäinen on kun tuntuu että aina jonkun muun puhelin piippasi viestin merkiksi mutta minun oli vain hiljaa. Muilla oli erilaisia ryhmiä joissa käytiin keskusteluita eikä kukaan uskaltanut sulkea puhelinta sillä voisi jäädä paitsi jostain. Vilkaisin hiljaits puhelintani ja painoin nappia jotta näkisin kellon ajan. 15.31 näkyi näytöllä. Aurinko paistoi terassille mutta silti olin hukuttautunut viltin sisälle. Vaikka ulkokuori olisi lämmin syvällä sisälläni elettiin jääkautta. Ruoka ei maistunut, väsytti ja totisesti masenti olipahan tämäkin loma.

    Eetun maanantai iltainen hali pyöri edelleen silloin tällöin mielessäni ja sai aikaan edes hetkeksi hyvän olon siitä etten ollut täysin yksin. Tosin Eetulla taisi olla muuta mielen päällä sillä olin nähnyt hänet Nellyn kanssa myöhään illalla pihalla. Siinä hetkessä tunsin katkeruutta mutta tavallaan onnea sillä olisihan niin hyvä ihminen kuin Eetu ansainnut naisen itselleen. Hörppäsin kahvistani joka oli kuitenkin kerennyt viiletä ikävästi. No ehkä se olisi hyvä syy nousta hakeakseen lisää.

    Näin sivu silmällä liikettä tallin pihassa joten kurkkasin ulos ikkunasta, samalla kun kaivelin kaapin pohjia löytääkseni paketin keksejä jotka olin aikoinaan Hellolta jemmannut piiloon. Hello ja Tiitus menivät Hellon autolle ja kaasuttivat pois. Hello oli ilmeisesti jo tehnyt päätöksensä Tiituksen suhteen ja minun täytyisi hyväksyä se. Kapusin jopa hakemaan pattereilla toimivan mini radioni ulos. Käänsin sen päälle ja iloisella äänensävyllä puhuva nainen alkoi selittää jostain biisistä joka oli hänelle itselleen merkityksellinen.

    Suljin silmäni ja huokaisin syvään, en halumnut tuntea mitään en rakkautta, surua, katkeruutta enkä vihaa. Halusin vain olla olematta. Kadota tähän tuoliin ja olla vain piilossa koko maailmalta.
    ”Onko tallinomistaja paikalla? Ois kysymys maneesin liittyen.” joku kysyi ja se sai minut tipahtamaan melkein tuolilta. Edessäni seisoi tumma hiuksinen mies, terävineen kasvon piirteineen ja ulkomaalaisaksentilla varustettuna.
    ”Hopiavuoren Eetua jos etsit niin se menin just äsken talliin”sanahdin miehelle joka nyökkäsi kiitokseksi. Jäin katselemaan tämän perään kun hän poistui kohti tallia. Kaikenlaisille muukalaisille Eetu maneesiaan vuokraa.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 8 kuukautta sitten  Jilla.
    • #2350 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Must tuntuu, että oot parantunu kirjottana aivan huimasti ihan parin kuukauden sisään. Mä tykkään ihan kamalasti sun tarinoista 🙂 !

    • #2383 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä olen samaa mieltä Nellyn kanssa siitä, että olet kehittynyt kirjoittajana paljon. Osoitan sinulle ihan sormella muutaman asian, jotka sinulla menee nyt tosi hyvin!

      Kehittymisesi huomaa ihan ensimmäisenä siinä, miten maltat pysähtyä. Ihan alussa tarinoitasi leimasi hieman hätäisyys, joka on nyt poissa. Asioiden ei tarvitse edetä koko aikaa kauheaa vauhtia, vaan välillä voi viipyillä ja fiilistellä ihan kaikessa rauhassa. Aina ei edes tarvitse tapahtua kauheasti mitään uutta, eikä yhteen tarinaan ole pakko mahduttaa kaikkia päivän tai edes yhden aihepiirin tapahtumia. Niistä riittää juttua kyllä useammaksikin kerraksi, kun ottaa tällä tavalla ihan rauhassa.

      Rauhoittuminen on automaattisesti parantanut tunnelmakuvaustasi. Jillan keittiössähän on aina ollut lämmin tunnelma, joka ei suinkaan johdu kuumana hohkaavasta liedestä, vaan Jillan persoonasta. Nyt tunnelma yltää keittiön ja Jillan persoonan ulkopuolelle. Maltat kertoa, missä Jilla on, koska, ja mitä pöydällä on, vaikka esimerkiksi heppalehti ei näyttele tässä sen suurempaa roolia. Tässä tarinassa on tosi paljon sellaista, mitä voi käsin kosketella, ja juuri ne asiat tekevät uskottavan ympäristön. Ei tietenkään joka asiaa tarvitse kuvailla erikseen. 😀 Suunta, johon kuljet ympäristön suhteen, on ihan oikea.

      Vielä yksi asia, joka nousee esiin, on se, miten annat tilaa Jillan ajatuksille jo useammassa tarinassa, mutta varsinkin tässä. Jilla-hahmo on toki osannut ajatella ennenkin, ja jopa haaveilla ja suunnitellakin hieman, mutta nyt hän tekee sitä paljon syvällisemmin. Taas: tarkoituksenmukaista ei ole, että jokainen hahmo uppoaa vain päänsä sisälle, en tarkoita sitä. Mutta ajattelemaan pysähtyminen on hyvä juttu tarinoissa aina välillä. Ajattelu on muutenkin vaikeaa kuvailla tekstissä. Teksti koostuu sanoista, ja ajatuksista vain murto-osa koostuu mistään ihmispuhetta muistuttavastakaan. Hyvin olet kuitenkin saanut Jillan ajattelemaan nyt!

  • #2345 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Pilkahdus toivoa

    Kun Noa oli saapunut terassille ja pyytänyt minua jäätelölle, ensimmäinen ajatukseni oli ei, mutta kun mies niin nätisti pyysi oli minun suostuttava. Kipaisin yläkertaa ja mylläsin puolet vaatekaapistani lattialle sillä olin piilottanut kaikki kesäiset vaatteeni pakkaselta. Vedin mustat farkkushortsit jalkaani, päälleni punaisen topin ja päälle Avenged Sevenfoldin hupparin. Sipaisin suttuiselta nutturalta pudonneet kiharat korvani taakse ja katsoin itseäni peilistä, jotenkin kuva näytti väärältä tai hyvin vääristyneeltä, mutta yritin luoda kasvoilleni pientä hymyä.

    Sain vänkärin paikalla syliini Mielikin jota silittelin hellästi koko matkan. Uppouduin niin katselemaan maisemia ja tajusin kuinka kaunista tääällä oikeastaan oli. Lehmät okivat päässeet pois navetasta, lampaat kiskoivat ruohon minkä kerkesivät ja traktorit käänsivät maata. Ei sitä tajua kun on yksin liikenteessä sillä täytyy vain keskittyä ajamaan. Radiossa pauhasi jokin hyvin kesäinen rallatus. Kuin huomaavatta pieni hymyn kare käväisi huulillani.
    ”Täällä on niin kaunista” huokaisin ja vilkaisin hieman Nooa joka naputti rattia biisin tahdissa.

    Jätskikiskalla oli aikoimoinen jono mutta ei se haitannut. Saimme jäätelöt käsiimme ja suuntasimme puistonpenkille. Mielikki riemuitsi omasta jäätelöstään niin kovasti että ole mennä nurin. Kun Noa alkoi kyselemään vointiani, kävin päässäni pienen keskustelun itseni kanssa.
    ”Aika kurjasti” sanahdin ja loin katseen jäätelö pallooni. Kuuntelin miehen sanoja tarkkaavaisesti.
    ”Minkälaista täällä on ollut? Ootko sä viihtynyt?” kysyin mieheltä.
    ”Olihan se alkuun outoa, enkä vieläkään täysin tunne olevani kotona mutta pikku hiljaa” mies sanahti ja otti haukun jäätelöstään.

    ”Hei, Noa..” sanahdin ja käännyin katsomaan miestä päin kunnolla ”kiitos, että kysysit mua mukaan.”sanahdin hymyillen ihan pienesti.
    Kun olimme saaneet syötyä jäätelön ja vieneet roskat roskiin sain idean.
    ”Mennään käymään torilla, voitaisiin ostaa vaikka vähän tuoreita marjoja ja mä tarvitsen uudet aurinkolasit” sanoin ja katsoin vuorostaan mieheen anovasti. Kiertelimme aikamme toria joka oli todella pieni verrattuna Helsingin samanmoiseen. Kokeilimme erinlaisia aurinkolaseja ja olin kuolla nauruun kun Noa päätti esitellä Mielin Hello Kitty kuvioisissa laseissa. Nauroin ensimmäistä kertaa Hellon ja minun eron jälkeen tunne oli vapauttava.

    Kun olimme saaneet ostokset tehtyä palasimme autolle. Mielikki valtasi taas paikan sylissäni mutta käpertyi nukkumaan sillä kotimatkalla tuskin tapahtuisi mitään tärkeää.
    ”Mä oon aina miettinyt että onko koita sun hiuksia hankala hoitaa tai hoidatko niitä edes millään tavalla” kysyin ja katselin Noan rastoja. Minusta ne oli jotenkin hienot ja toivat heti lisää persoonallisuutta. Mies vastasi minulle ettei se ole kovin vaikeaa.

    • #2351 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Tässäkin näen vaan tason nousua. Oon ihan tosi ylpee susta! Ja Noan hiukset on loistava puheenaihe 😀 . En ois ite tajunnu sitä, mikä on sinänsä hassua koska ne on kumminki siinä esille koko ajan.

      Oikeesti, lähetän sulle miljoona kehua! Niin hyvä sä oot!

    • #2360 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Mä oon ihan samaa mieltä kuin Nelly; sä olet kehittynyt aivan huikeasti kirjoittajana ja suunta on kokoajan vain ylöspäin! Ihan mahtavaa!

      Ja toinen mahtava juttu on se, että otit noin nopeesti noin hienosti koppia mun tarinasta, olihan se korkee aika Jillan ja Noan vähän puuhastella jotain yhdessä kun saman katon alla asuvat ja vaikka mitä! 😀 Kivaa että Noa ja Jilla lähtivät torillekin vielä jälkeenpäin, veikkaan että Noa saattoi ihan oikeasti ostaa ne Hello Kitty lasit Mielikille.. 😀 Enpä itse olisi keksinyt mitään noin hauskaa, tässä taas näkee miten hienoa ja palkitsevaa on kirjoittaa muiden ihmisten kanssa jotka kaikki ajattelevat vähän eri tavalla ja miten hienoja tarinoita silloin syntyy.

      Oli myös kiva lukea Jillasta niin että hän oli taas vähän paremmalla tuulella. Kukaan ei varmasti oleta hänen olevan iloinen vielä toviin, niin kovin hän Hellosta piti (ja varmaan pitää edelleen), mutta ainakin itse helpotuin kun Jillasta irtosi nauruakin. Se kertoo, että kyllä hän siitä vielä yli pääsee! Kenties vielä joskus Jilla tapaa miehen, joka on hänelle täydellinen jokaisella tavalla.

    • #2384 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Onko teillä koskaan ollut peruskoulun kuvistunneilla värien teoriaa? Kun maalaa talvea, käyttää kylmiä sävyjä, mutta talvesta tulee kylmempi ja kylmistä sävyistä vielä hyytävämpiä, kun joukkoon laittaa ihan vähän lämmintä. Sama pätee tunteiden kuvailussa tämän kaltaisissa jatkotarinoissa. Suru tuntuu surullisemmalta ja epätoivo epätoivoisemmalta, kun väliin annetaan hengähdystauko ja jokin onnellinen hetki. Se on hyvä niksi tarinan kuljettamiseen. Ja heh, maalaamiseen. Aiheesi tälle tarinalle on siis hyvä, niin kuin otsikkosikin — vaikka Jilla ei ehkä kokenutkaan ihmepiristymistä! 🙂

      Tämän tekstin toisessa kappaleessa toistuu taas ympäristön kuvailu, jota viimeksikin kehuin! Se on erityisen hienosti kuvailtu kappale. Tuollainen on minullekin Otsonmäen kesämaisema.

      Ihanaa, kun jatkoit vielä Noan tarinasta eteenpäin. Myötäät kauniisti hänen kirjoittamiaan juttuja, mutta tuot myös paljon omaasi mukaan. Niinhän pitääkin: jokainen osaa kirjoittaa referaatin, mutta tarinointi vaatii enemmän ja on kivempaa luettavaa. 🙂

      Joka teksti on edellistä parempi, ja tämä ja edellinen jo aivan tosi upeita! Vaikka Jilla kärsii, ja on inhottavaa lukea niin kiltin ja ihanan tyypin surusta, tämä Hellon jutun päättyminen on tehnyt sinulle todella hyvää kirjoittajana. Jillan surun kautta olet päässyt aivan uudelle tasolle tosi nopeasti.

  • #2401 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Olenko jo valmis?

    Kiedoin sormeni kahvikupin ympärille, jossa kuitenkin oli kaakaota. Olin rolauttanut sinne tilkan tai kaksi minttuviinaa pullosta joka minulla oli visusti piilossa vanhassa kenkälaatikossa sänkyni alla. Olin eilen illalla vessareissulta palatessani törmännyt melkein Eetuun ja Nellyyn jotka suuntasivat kohti Eetun huonetta. Tunsin piston sydämmessäni, oliko se katkeruutta? Ehkä se oli tai ehkä ei. Olin hiippailut takaisin huoneeseeni ja kaivellut pullon laatikosta. Hörppy tai 2 ei haittaisi mutta lopulta pullosta oli kadonnut ylipuolet.

    Kello näytti 14.00 ja alakerrasta kuului ääniä. Muut olivat ilmeisesti olleet pihalla kun olin krapulaisena käynyt hakemassa paketin kaakaota ja purkin maitoa. Olin vetänyt sälekaihtimet tiukaan kiinni ja kääriytynyt peiton sisään. Noan kanssa oli ollut todella mukavaa ja haluaisin ehdottomasti viettää enemmän aikaa miehen kanssa. Kulautin kaakao kupin tyhjäksi ja irvistin hieman sillä pohjalla oli suurin osa viinasta. Katsoin ryppyistä vihkoa pöydällä siinä oli kanssa piirretty kukka ja kasa sydämmiä. Otin vihkon käsiini ja avasin sen. Olin kirjoittanut sinne vähän kaikenlaista. Aloin yksitellen repiä sivuja irti ja rypistin ne pieniksi palloiksi. Sitten tuli kyyneleet ja paha olo. Nousin ylös sängystä ja otin pyyhkeen ja kylpytakin.

    Nappasin puoli tyhjän maitopurkin kainalooni joka saattoi olla virhe. Vedin hupun syvälle päähäni jottei kukaan näkisi punaista naamaani. Astuin keittiöön ja yritin vältellä menemästä liian läheltä ketään silla haisin varmasti vähän viinalle. Laitoin maitopurkin jääkaappiin. Kun minua tervehdittiin, yritin tervehtiä mahdollisimman pirteästi takaisin vaikka kieli meinasi mennä solmuun. Katosin mahdollisimman nopeasti kylpyhuoneeseen ja avasin suihkun. Käänsin hana kuumalle ja painaiduin suihkun alle. Sitten tuli oksennus ja lisää kyyneliä.

    Tunsiko Hello näin. Sattuiko Helloon edes vai vaihtoiko hän vain lennosta toiseen. Pesin hiukseni ja sammutin suihkun. Kiedoin itseni kylpytakkiin ja kiedoin pyyhkeen päähäni turbaaniksi. Keittiö oli hiljennyt ja ihmiset kadonneet ulos tai muuten omille teilleen. Menin keittiöön ja kaadoin tuoremehua lasiini ja istahdin keittiön pöydän ääreen. Kun ajattelin Helloa en tuntenut mitään tai tunsin mutta kielsin ne tunteet. Kasvot olivat vain kasvot ja hiukset kasa karvaa päälaella. Voisinpa palata ajassa taakse päin? Voisinko koskaan enää luottaa? Tämä oli jo toinen kerta kun selkäni takan touhuttiin, mikä minussa oli vikana? Otin hörpyn tuoremehusta.
    Nousin ylös, menin huoneeseeni ja otin viinapullon mukaani. Menin alakertaan ja kaadoin koko loppu sisällön viemäriin.

    Olin valmis.

    • #2410 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi että. Mä näen tässä viimeisessä kappaleessa sen ilmeisesti aika yleisen ajatuksen siitä, että ero, tai oikeastaan siitä toipuminen, on joku kilpailu. Se jotenkin voittaa, joka on ekana jaloillaan. Se on lopullinen voittaja, jolla on ekana uusi kumppani, varsinkin jos se muistaa päivittää siitä Tosi Onnellisia Kuvia Instaan ja Facebookkiin. Hitsi. Ei ole totta se. Eikä ole totta sekään, ettei Hellossa tunnu mikään. Ei ehkä tunnu sydänsuru just samalla tavalla kuin Jillalla, mutta syyllisyyshän sen jouhikorun saa hiertämään. Se on vauhdikas ja vähän koiranpentumaisen kömpelö kaveri, vaan ei mikään sydäntensärkijä. :/ Mutta mitäpä Jilla siitä tietäisi, kun Hello kokee, ettei saa nyt häiritä Jillaa läsnäolollaan yhtään!

      Toivon vähän, ettei Jilla uppoa enää syvemmälle. Parisuhteen löytäminen ja rakkaus taitaa olla hänen pääprioriteettejaan nyt, ja siksi kai Hellonkin kanssa niin lujaa mentiin. Mä toivon vilpittömästi Jillalle jotain sellaista kollia kainaloon, joka haluaisi just ja nimen omaan Jillan, eikä tykkäisi hänen petollisista parhaista kavereistaan, tai, heh, pelkästään toisista miehistä. Jillalla on vain käynyt tosi huono tuuri miesten kanssa. Eihän se nyt mitenkään voi loputtomasti jatkua! Ne oli vain harjoituspoikakavereita ne! Jossain on se oikea.

  • #3213 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Kun jälleen kohtaamme

    Siitä on kuukausi kun viimeksi olin jalallani astunut Hopiavuoreen. Olin pakannut rinkkani, suukottanut molempia hevosia turvalle ja kiitellyt Eetua Ja Nikaa maasta taivaaseen että he lupasivat pitää hyvä huolta hevosistani. Jake oli vienyt minut Seinäjoelle josta matka Onnibussilla Helsinkiiin alkoi. Ajatella että minut saisi irti kuukaudeksi pois tallilta ja pois töistä, mutta ehkä kaikki nyt keväällä tapahtunut oli saanut minut tajuamaan että irti otto olisi enemmän kuin tarpeeksi.

    Helsinki-Vantaa lentokenttä oli täynnä ihmisiä. Osa juoksi pitkin käytäviä etteivät myöhästyneet lennoiltaan ja toiset shoppailivat tax free kaupoista. Olin lähdössä Australiaan, olin varannut itselleni kuukauden mittaisen loman pieneltä hevostilalta sillä enhän minä osaisi kuukautta vain maata aurinkorannoilla. Lento oli todella pitkä ja jännitys kupli mahassani. Kun olin selvinnyt Australian päässä tarkastuksesta huomasin jo kauempana hyvin ruskettuneen, vaalea tukkaisen naisen pitävän paperi lappua jossa olis nimeni. Astelin naisen luo ja tämä esittäytyi Bennyksi. Hyppäsimme hieman jo parhaat päivänsä nähneeseen lava-autoon ja lähdimme ajamaan kohti sisämaata. Benny kertoi hieman lisää tilastaan ja paikan historiasta.

    Entinen suurkarjatila oli palannut 10 vuotta sitten maan tasalle, lukuun ottamatta päätaloa ja pientä hevostallia. Benny oli saanut koko paikan halvalla sillä paikalliset cowboyt puhuivat siellä kummittelevan tai ainakin moni oli oisin kuullut lehmien tuskaisia huutoja. Benny itse sanoi ettei ole koksaan moisia kuullutkaan vain oman laumansa mölinää. Tallin viereen oli rakennettu pieni katos uusille lehmille joita oli noin 100 päätä. Maisema oli kaunis kaikkialla oli hyvin aavaa ja näin paljon kenguruita. Nappasin niistä muutaman kuvan jotta voisin sitten lähettää terveisiä Suomeen. Tila oli aivan ihana se huokui sellaista kunnon cowboy henkeä. Sain asuakseni käyttöön pienen mökin jossa oli oma suihku ja pieni keittiö, mutta Benny toivoi että söisin heidän kanssa päätalossa. Jake tulisi olemaan niin kateellnin kun kertoisin hälle kaikesta tästä sillä mies oli kovin halunnut lähteä mukaan katsomaan oikeaa cowboy elämää.

    Vaihdoin matkustusvaatteet toisiin enemmän tallilla olo vaatteisiin ja suuntasin päärakennukselle josta kantautui ihana vasta leivotun sämpylän tuoksu. Pitkän pöydän ääreen oli kokoontunut paljon porukkaa jotka Benny esitteli minulle. 3 nuorempaa poikaa 5v-14v olivat Bennyn ja hänen miehensä Carlin poikia ja 3 muuta miestä olivat sitten tallinhenkilökuntaa. Olimme juuri aloittamssa syömistä kun ovi pamahti auki ja sisään astui piikkisuora tukkainen tyttö jonka naama oli täynnä pisamia. Tytön huulilla oli levä hymy. Benny esitteli tämän Melindaksi, hänen vanhimmaksi lapsekseen. Kun olin saanut mahan täyteen autoin Bennyä tiskaamaan jonka jälkeen Melinda nappasi minut käsikynkkään ja tokaisi että menisimme katsomaan hevosia. Näin suomalaisena olin tipahtaa istualleni kun joku vieras noin tuttavalliseksi kävi mutta yritin kovasti mukautua tytön vauhtiin. Jokaisen hevosen kohdalla hän kertoi jonkun tarinan hevosesta ja sain pian huomata että monet hevoset oli pelastettu joko teurastajalta tai muuten vain huonoista oloista. Esittelin Melindalle myös kuvia Ketkusta ja Onnista.

    Kun vihdoin pääsin asettumaan omaan rauhaan pieneen tupaani otin puhelimeni esille. Napsuttelin ensimmäiseksi äidille viestiä että olin turvallisesti perillä. Sen jälkeen lähetin tallinporukkamme omaan wappiryhmään kuvia kenguroista ja tilasta. Sain vastaukseski Eetulta kuvan mököttävästi Ketkusta ja Nika taas laittoi kuvan siitä kun olivat Onnin kanssa maastolenkillä. Oli aika katsoa mitä huominen toisi tullessaan. Aamulla heräsin kukon kiekunaan oka oli uutta minulle mutta ei se haittaa oli pahan sekin kokemus. Päivään sisältyi niin paljon toimintaa ettern oikein itsekkään ihan kaikkia muista. Pää oli vähintään niin pöyrällä päivän tapahtumista että kun illalla pääsi sänkyyn oli saman tien unessa.

    Kun viimeinen viikko Bennyn tilalla alkoi oli kuuma aurinkoinen päivä. Istuin baarijakkaralla keittiössä ja katselin kun Cob yksi Bennyn talliapureista paistoi pannukakkuja. Olimme kahden sillä Benny perheineen olivat lähteneet kaupunkiin viettämään rantapäivää ja kaksi muuta talliapuria olivatlähteneet hakemaan heinäkuormaan läheiseltä maatilalta. Cob oli vaatinut saada tehdä minulle hänen kuuluisinta ruokaansa eli pannukakkuja siirapilla ja isolle kasalla pekonia. Jaoimme yhdessä aamupalan ja suuntasimme sitten tallille. Minun vaiko ratsukseni oli tullut kuvan kaunis palomino tamma nimeltään Rita. Ben ja Thril saapuivat juuri kun olimme lähdössä ratsastamaan. Miehet kertoivat että kauempana polulla olisi kaatuneita puita eilisen tuulen takia jotta kannataisi varoa ettei lisää kaadu päälle.

    Ratsastimme pitkin kauniita maisemia kunnes pysähdyimme hetkeksi aikaa jaloittelemaan ison kukkulan juurelle. Kauempana laidunti Texas Longhorneja varmaa 200 päinen lauma. Rita ja Cobin ratsu Henry söivät ruohoa ja huitelivat kärpäsiä hännillään.
    ”Jilla..”Cob aloitti ja käänsi katseensa minuun. Varovasti mie työnsi sormillaan karanneet hiukseni korvani taakse ja suuteli minua hyvin varovasti huulilleni. Sydämmeni jätti muutaman lyönnin välistä. Tämähän oli kuin kaikista niistä elokuvista joita olin katsonut. Vastasin suudelmaan hyvin varovasti ja kiedoin kädet miehen niskan taakse. Siinä minä Jilla suutelin australialaista cowboyta. Kun palasimme tallille rupesimme purkamaan heinä kuormaa Benin ja Thrillin avuksi.

    Kun viimeinen päivä koitti ratsastimme jälleen samalle paikalle missä olimme nyt koko viikon käyneet Cobin kanssa. Istuimme nurmikolla sylikkäin katselemassa laiduntavia lehmiä.
    ”Cob, Tomorrow I fly back to Finland”sanoin miehelle joka meni mietteliään näköiseksi.
    ”Yeah, I know. But we can still keep in touch, right?” mies kysyi ja panoi hellän suudelman otsalleni.
    ”Of course” sanoin ja suutelin miehen karheaa sänkeä.
    Seuraavan yön nukuimme yhdessä ja kun aamu koitti oli aika lähteä. Hyvästelin kaikki ja sain lahjaksi oman stetsonin. Olin ostanut muillekkin hieman tuliaisia ja jotka oli pakattu varovasti matkalaukkuuni. Vielä viimeiset halit ja hyvästit. Benny lähti viemään minua lentokentälle.

    Lento Suomeen tuntui super pitkältä. Kun pääsin Helsinki-Vantaalle kello oli jo paljon. Kerkesin kuitenkin hyppäämään viimeiseen bussiin seinäjoelle josta Eetu oli luvannut minut hakea. Katselin puhelimestani kuvia. Olisi niin paljon kerrottavaa etten tietäisi mistä alottaisin. Seuraava kuva oli minusta ja Cobista viimeinen ilta ”oman vuoremme” juurella. Tekstasin miehelle että olin turvallisesti Suomessa perillä ja toivoin että näkisimme pian uudestaan. Sain melkein heti vastauksen. Kello oli jo todella paljon kun saavuin Seinäjoelle mutta heti bussista ulos astuessani tunnistin Eetun auton kauempaa. Hyppäsin auton kyytiin ja tervehdin miestä. Tämä kyseli kuulumisiani ja minä puolestaan tallin tapahtumista. Avasin reppuni ja otin sieltä Melindan käsin tehdyn otsapannan johon oli kirjailtu timanteilla Jussin oikeanimi. Se taisi olla hyvä lahja sillä miehen huulilla oli pieni hymy. Kun pääsimme tallille, Nelly oli valmentamassa ilmeisesti Eiraa ja Inaria kentällä. Tiituksen pyörä nojaili edelleen tallia vasten niin kuin aina ennekin ja Noa näytti taluttelevan jo pyöristynyttä tammaansa kohti laitumia.

    Oli kiva olla kotona mutta silti Australia oli varastanut pienen osan sydäntäni.

    • #3216 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vai sellaisessa paikassa on Jilla luurannut. 😀 Taisi olla poikkeuksellisen lämmin sää Australiassa vuodenaikaan nähden: ainakin tekstistä välittyi sellainen auringonpaiste ja raikas ilma, että oikein tunsin sen. Voi veljet kuinka erilaista ja suomalaisittain eksoottisen oloista menoa siellä Australiassa onkaan! Hitsi kun olisin tiennyt Jillan lähdöstä aikaisemmin. Olisin voinut vinkata, että kannattaa samalla matkalla käydä tutustumassa Ranch O’ Haraan: siellähän yksi Eiran muinaisista ihastuksistakin, itse Ben, nimittäin asuu! Ja olen kuullut huhuja, että siellä on vieraana pari sellaistakin tyyppiä, jotka ovat käyneet Hopiavuoressakin… 🙂

      Miljöökuvauksen lisäksi olen erityisen iloinen siitä, että Jilla pääsee elämässään eteenpäin. Australiaan mahtui pieni suhdekin, eikä jokaisen sellaisen tietenkään tarvitse edes olla sen enempää ollakseen juuri oikeanlainen juuri siihen tilanteeseen. Vielä enemmän tykkäsin siitä, miten Jilla sai matkallaan kavereita, varsinkin Melindan. Vaikka sellainen reteä ja välitön ihminen vähän Jillaa taisi säikäyttääkin, aika moni meistä varmaan haluaisi oman Melindan. Mä ainakin. Olisi niin paljon helpompaa tutustua uuteen ympäristöön, jos toinen puhuu ja touhaa, niin ettei itse tarvitse yrittää niin tosi kauheasti koko aikaa!

      Pääsisipä itsekin seikkailuun. Australiassa on kuitenkin mukavasti kulttuurieroja suomeen, myös hevosenkäsittelyssä! Molemmissa hevoskulttuureissa on hyvää ja huonoa, mutta vain näkemällä ja kokemalla mahdollisimman paljon voi muodostaa ihan oman käsityksensä siitä, mikä on oikein hevosten kanssa. 🙂 Toisaalta kulttuurieroja hevosenpidossa on jo Helsingin ja Otsonmäenkin välillä esimerkiksi käsityksessä siitä, mikä on hevoselle sopivan pituinen aika olla tarhassa. Kun viettää liikaa aikaa yhdessä paikassa, vähän metsittyy. Mä esimerkiksi nauroin, kun kuulin ensimmäisen kerran ”puolipäivätarhauksesta” pysyvänä järjestelynä, koska se oli mun mielestä sellainen käytänne, jota ei voi oikeasti olla olemassa. Ilmeisesti kuitenkin voi. Jillapa on nyt nähnyt hevosmaailmaa paljon enemmän kuin moni muu!

      Kirjoitusvinkeistä et niin paljon piittaa, ja se on OK, mutta yksi superhelppo vinkki mulla sulle on, jolla tekstisi paranee ilman että joudut näkemään vaivaa! Kirjoita numerot kirjaimin, jos ne ovat pienempiä kuin kymmenen, tai tasakymmeniä, kuten kymmenen, kaksikymmentä, viisikymmentä, sata ja tuhat. Epätasaisemmat numerot, kuten 11, 21 ja 125 voidaan kirjoittaa myös numeroin. Tämä pätee tietenkin vain kaunokirjallisuuteen: jos kirjoitat tieteellistä artikkelia, sääntö on vähäsen monimutkaisempi. 😀

    • #3219 Vastaus

      Outi Halme
      Osallistuja

      Mulle Jilla on vielä aika vieras hahmo, enkä ole hänen tekstejä aikaisemmin lukenut. Tämä tarina oli kepeä, lomatunnelmaa huokuva seikkailu, joka vielä kruunattiin ihanalla lomaromanssilla ja sitä lukiessa tuli tosi hyvälle mielelle. Tarinassa tuli myös esille Australian ja Otsonmäen väliset kulttuurierot ja se teki jotenkin tarinasta hyvin uskottavan.

      Sitten innostuin lukemaan Jillan vanhempia päiväkirjamerkintöjä. Niiden kautta tätä tarinaa alkoikin katsoa aika erilaisilla laseilla. Jilla selvästi kaipasi irtiottoa arjesta ja vaikuttaa siltä, että se oli hyvä ja toimiva päätös!

      (Ja inspiroiduin tuosta Jussin otsapannasta niin, että oma tarinani meni osittain uusiksi sen ansiosta :D)

      • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten  Outi Halme.
      • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten  Outi Halme.
  • #3260 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Tyttöjen juttuja ja jauhoterapiaa

    Viikko vielä ja sitten olisi taas jatkettava töitä. Asiakkaita oli jo jonoksi asti mutta päätin kuitenkin antaa itselleni mahdollisimman paljon aikaa nollata. Toki Australian matka oli ollut sitä jopa paljon enemmän. Ulkona oli lämmintä ja aurinkoista mutta jostain kumman syystä päädyin hellan eteen. Olin käynynt pakastimella ja ensimäinen asia mikä oli vastaan tullut olivat Noan Lieron ruuat ja hyvin tyhjä pakastin. Olin sen ennen lähtöäni täyttänyt sämpylä- ja pullapusseilla mutta ne olivat ilmeisesti tehneet hyvin kauppansa. Availin kaappeja ja kasasin pöydälle kaiken tarvittavan. Pian koko keittiön täytti kevyt jauhopölyhuntu kun rupesin leipomaan. Pieni keittiön pöytä oli täynnä sämpylöitä ja pullataikina kohosi yhdellä penkeistä.

    Kahden tunnin kuluttua kaikki sämpylät olivat paistettu ja pullapellit olivat menossa uuniin. Olin avannut keittiön ikkunan ja pian kävi ovi. Helin pää kurkkasi keittiön ovesta.
    ”Sä olet palannut reissultasi”nainen sanoi pienesti hymyillen.
    ”Joo, niin olen. Otatko tuoretta sämpylää ja kahvia”kysyin ja osoitin kohti sämpylä pinoa. Nainen nyökkäsi myöntävästi ja kannoin kaksi kupillista kahvia pöytään.
    Heli kyseli matkastani. Kerroin kaiken jopa pienestä lomaromanssista. Onnitellen Heliä Inkan hienosta palkinnosta. Olimme aiemmin Helin kanssa keskustelleet vähän kaikesta.
    ” Jokos sä olet löytänyt misehdokkaan?” kysyin häneltä.
    ” En oikeastaan, ei se ole vielä kotiovella asti tullut”nainen sanoi ja naurahti pienesti.
    ” Mutta onhan täällä tallillakin noita miehiä. Mites vaikka Jake?” kysyin ja iskin Helille silmää.
    ” Jaa-a tuskin se on ihan tyyppiäni.” Heli sanoi.

    Juttelimme pitkän tovin vähän kaikenlaista kunnes tupaan alkoi pakkaantumaan porukkaa. Otin viimeisen pellillisen pullia uunista. Tosiaan pöytä alkoi näyttämään todella pieneltä ja keittiössä alkoi olemaan kuuma. Keittön ovelta kuului tervehdys ja Jake seisoi ovi aukossa Jessie jaloissaan. Vinkkasin pöydän ääressä olevalle Helille silmää. Jake nappasi kahvikupin ja pari pullaa ja jäi syömään seisaaltaan. Tosiaan eihän se olisi pahitteeksi jos söisimme joskus ruokasalin puolella isommassa pöydässä.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten  Jilla.
    • #3279 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Musta on erityisen ihanaa, että otit juuri Helin mukaan tarinaan. 🙂 Vaikka Heli on ollut aktiivinen jo pitkään, hahmo on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Tavallaan ymmärtäähän sen: Heli oli jopa pelottava aluksi, kun oli niin tosi aikaansaava, mutta nythän hän on ihan tosi paljon helpommin lähestyttävä, kun hän on kotiutunut jo aika paljon. Ja Jilla on vieläpä niin sellainen tyyppi, jonka tuntuu olevan helppo lähestyä muita. Hänhän on niin kiltti, ettei kukaan tavallinen ihminen kieltäytyisi hänen seurastaan. Ja kun aina saa pullaa, sämpylää ja etenkin sympatiaa. :DD

      Jilla on osoittautunut heti aluksi romantikoksi. Tottakai juuri hän suunnittelee vähän Helillekin uutta miesystävää — vaikka veikkaanpa samaa kuin Heli tässä tarinassa, että Jake ei välttämättä ole ihan hänen tyyppiään. 😀 Jakekin voi olla aika erikoisen tai jännittävän oloinen nimittäin, kun elää cowboyelämäänsä keskellä Otsonmäen korpea! Vaikka kun Jakeen vain tutustuisi, hänhän on myös oikein herttainen, vaikka joissain asioissa toki aika vanhanaikainen tyyppi. Mutta se tietenkin tekee Jakesta just Jaken ja tuo häneen särmää!

      Mä en tiedä tai muista, mistä se juttu lähti, että kaikki on aina keittiössä. 😀 Nyt se on musta tosi hauska juttu. Kun vieressä on iso ruokasali, johon oikeasti väki mahtuisi, niin eeeeeei, kun keittiöön on jäätävä. Mun on pitänyt niin kauan piirtää Hopiavuoren keittiö: on meinaan kodikas paikka mun ajatuksissani. Se tietenkin selittää sen, miksei kukaan oikein ajaudu tummasävyiseen, vähän liian virallisen näköiseen ruokasaliin, jonka pöydänkulmassa Eetu pitää toimistoaan…

    • #3293 Vastaus

      Heli Lindqvist
      Osallistuja

      Voi että, Jilla taisi sohaista ihan huolella muurahaispesään 😀 Helille kun nämä miesasiat ovat aika herkkä aihe. Voisinpa kuvitella hänet valvomassa pitkin yötä pohtimassa kyseistä kommenttia. Ihan supermukavaa että otit Heliä tarinaan mukaan. Kuten edellä ehdittiinkin mainita, ei Heli ole kovin usein teksteissä esiintynyt. Tulee aina hyvä mieli kun omaa hahmoa otetaan mukaan <3

      Ja mitä ruokasaliin tulee niin voihan sieltä salin puolelta hakea tuoleja keittiöön niin ei seistä tarvi…

  • #3467 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Eetu oli aiemmin päivällä näyttänyr olevan kovin huolissaan ja huolen aihetta kysyessäni hän oli todennut Nellyn olevan vain kipeä eikä lääkkeitä olisi saatavilla hetkeen. Hämmensin kattilassa poreilevaa keittioa ja katsahdin uuniin. Keksit olivat juuri valmiita ja keittokin olisi valmista. Katoin pöydän ja pyysin Eetua hakemaan kaikki syömään jotka sattuisivat tallin tiluksilla liikkumaan. Tosiaam täytyisi muistaa ostaa suurempi kattila sillä väki oli näyttänyt lisääntyvän sitten viime näkymän.

    Hellon kainalossa vilttiin kääriytyneenä tuli Nellykin pöydän ääreen. Tyttö tosiaan näytti kärsivän ja tiedän mille se tuntui. Laskin pinon suklaa keksejä Nellyn viereen ja katsoin Helloa varoittavasti, sillä nämä keksit olisivat vain Nellylle muut saivat käydä itse hakemassa omansa pelliltä.

    Pian keittiössä oli hirveä hälinä ja ruoka maistui. Eetu ja Nelly olivat jo poistumassa kun otin heidät kiinni.
    ”Ota näitä ohjeiden mukaan. Nää on auttanut mut pahimman yli” sanahdin ja ojensin tytölle rasian 1g panadolia ja lihasrelaxanttia.
    ”Saisit edes nukuttua yön kunnolla”sanahdin hymyillen ja menin keittiöön katsomaan joko olisi aika keittää lisää kahvia.

    Hetkeksi mieleeni palautui taas matkani australiaan. Olimme jutelleet vieläkin Cobin kanssa päivittäin ja mies oli lupautunut tulemaan suomeen mahdollisimman pian. Tänne Hopiavuoreen niin erinlaiseen paikkaan kuin ranchit autsraliassa. Heräsin ajatuksistani siihen kun Eira ja Hello kinastelivat viimeisestä keksistä pöytään asettelemastani korista.
    ”Täällä on vielä yksi korillinen” sanahdin ja nostin uuden korin pöytään.
    ”Tiesin sen, mutta en vain halunnut luovuttaa sitä tuolle”Eira sanoi ja puraisi suuren palasen keksistään. Hello näytti tytölle kieltään.

    Oli ihanaa olla kotona.

    • #3468 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Ihanaa kun otit heti kiinni mun tarinasta 😀 !

      Tää oli tosi kivasti rakennettu 🙂 . Tykkäsin rytmistä ja jaksotuksesta. Ja tosi paljon siitä, että Isossa Perheessä autetaan toinen toisia! Ja keksien tuoksu oikeen vaelsi nenään 🙂 . Hyvä sä!

    • #3481 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jilla on niin ihana, kun hän pitää huolta kaikista. On tallin väellä hyvä olla, kun ei tarvi muuta tehdä kuin valmiiseen pöytään istua. Välillä mietinkin, että miten porukka pärjäsi Jillan loman ajan! Eetuhan osaa ruokkia itsensä ja muut, mutta ei ikinä ehdi, Hello taas on niin laiska ja suurpiirteinen että olisi saattanut myrkyttää kaikki, Eira ei varmaan rupea ilman lahjontaa ja kiristystä, Inari taas saa syötävää ruokaa aikaan mutta tosi mekaanisesti… Ja vaikka joka päivä oltaisiin tilattu pitsatkin Runoista, niin tärkein jäisi puuttumaan. Kun joku tarvitsee apua, Jillalla on tarjota sympatiaa ja jokin konsti, vähän niin kuin äidillä tai muulla supernaisella.

      Toivottavasti Cob käy joskus kylässä. Luulen, että Jakellakin voisi olla häneltä yhtä ja toista kysyttävää, ja jos aikataulut ovat sopivia, muuan Jaken oppilas Mikael Kontiokorpikin hyötyisi hanakasti ihka-aidosta länkkäristä… 😀 Joskus mietin, millä taitotasolla Jake on, ja pitäisikö hänen ja Kontiokorven yhdessä painostaa joskus paikalle Benjamin O’ Hara, Eiran taannoinen ihastus, joka opettaa ihan työkseen lännenratsastusta Ranch O’ Harassa! Vitsit miten mielenkiintoisen ja uniikin valmennuksen siitä saisikaan. Tai ties vaikka Cob innostuisi sellaisesta. Vaikka varmaan Jillaa on ollut niin kova ikävä, että ehkä he viettävät ennemmin aikaa yhdessä. :DD

  • #3743 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Kun Ruotsissakin satoi jo lunta

    Seisoin kuistilla ja katselin kun Eetu touhusi Tide apunaan aamutallia. Hengitys höyrysi ja nurmikko rasahteli jalkojeni alla kun lähdin tallustelemaan kohti tallia. Auringon säteet leikkivät poskillani mutta eivät enää lämmittäneet samalla tavoin kuin kesällä. Kuulin Tiden selittävän Eettulle samalla jotain kun he poistuivat tallista taluttaen hevosia. Suuntasin omien hevosieni luokse. Onni nosti päätään enkä voinut olla naurahtamatta sen otsatukka sojotti joka ilman suuntaan ja ilme oli juuri semmoinen että se oli varmasti nukkunut hyvät unet. Kun taas Ketkua tervehtiesäni tuli vastaan jo talvikarvaa kasvatta pehmoinen pylly.
    ”Älä oo tommonen”supatin Ketkulle joka vilkaisi minua sivusilmällä ja lopulta tyytyi kääntymään ympäri ehkäpä herkkujen toivossa.

    Ujutin kuitenkin riimun sen päähän ja lähdin taluttamaan ulos karsinasta. ”Viedäänhän sut tarhaan.”sanahdin ja lähdimme kirjaimellisesti löntystämään pihalle. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan mutta jostain pohjoisesta kevyt viileä tuuli puhalsi kasvoille. Ketku huokaisi syvään kun kävelimme pihan poikki ja jäi seisomaan aiadan portin viereen kun sen sinne sain suljettua. Seuraavaksi olisi Onnin vuoro joka oli ruvennut käyttäytymään hieman hankalasti. Uskoin vain murrosiän potkivan sitä sillä jopa eläinlääkäri oli sen käynyt tarkistamassa ja todennut pojan olevan terve kuin pukki.
    Heti kun pääsimme pihalle Onni hyppäsi pystyyn.
    ”Nyt”ärähdin ja kiristin riimunnarua. Onni rauhottui hieman mutta matkan varrella tarhaan se yritti kaikenmaailamn temppuja. ”Ootahan vain kun pääsen tänään töistä niin treenaamme kunnolla”sanahdin ja laskin sen tarhaan jossa se pisti heti laukalle kavereiden kanssa. Tältäkö tuntuu olla 3vuotiaan äiti ajattelin ja jatkoin autolle.

    Istahdin kuljettajan penkille ja huokaisin syvään. Otin puhelimeni käteeni tarkastalleksini tämän päivän varauslistaa kengitettävistäni. Siellä odotti ilokseni 3 viestiä Cobilta. Sydämmeni oli jättää pari lyöntiä välistä kun mies sanoi että aikoo matkustaa luokseni heti syyskuun lopussa jos se vaan sopisi minulle.
    Totta kai se sopi miksi ei sopisi. Käynnistin auton ja lähdin hymyissä suin ajelemaan kohti töitä.
    Cob olisi pian luonani.

    • #3748 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Eka olin ihan et ihanaa fiilistelyä, en kestä. Auringon säteet poskilla on ihana vertaus sille, että talvi ja syksy tulee(pieni hyi)!

      Sit olin ihan että oho, Onnista on tullu murkku! Tuleekohan tästä tarinoita, koska tästähän Jillan kaltainen käsittelijä varmasti saa irti jotain.

      JA sitten tuli Cob! Salaa ihan vähänä täällä heilun ja hihkun; jee, lisää Cobia 😀 ! Musta on ihanaa lukee parisuhdejuttuja ja on parasta huomata, että Cob ei ollu vain yhden tarinan juttu. Uh, jos mä oon näin fiiliksissä, ni mitenköhän Jilla mahtaa jaksaa odottaa :D.

    • #3770 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jillan teksteissä mun mielestä keskeisin tyylikeino on aina ollut se, miten Jilla kertojana katsoo ulospäin eikä sisäänpäin. Silloin, kun käsittelit Jillan ja Hellon eroa, Jillan sisäisen maailman kuvausta oli toki enemmän kuin yleensö, mutta siltikin toiminnan kuvausta oli eniten. Joskus, kun toiminnan kuvausta on niin paljon enemmän kuin ajatuksia, tarina jää ontoksi. Jillan toiminnasta kuitenkin aina välittyy hänen luonteensa ja ympäröivä maailma. Hän on ajattelevainan, romanttinen ja ihan vähän myös haaveileva höppänä.

      Esimerkiksi tämän tarinan alussa kuvaat hengityksen höyryämistä ja kuuraista heinää. Se kertoo, että on kylmä, mutta minusta se vihjaa myös, että samalla syksy on Jillasta kaunista aikaa, ja että Jilla osaa nauttia tällaisesta arjen pikku estetiikasta. Heinän äänen ja hengityksen ulkonäön kuvailu kertoo mulle tietenkin sitäkin, että Jilla on sen sortin romantikko, joka ylipäätään huomaa tällaiset asiat. Romanttinen kuvailu on tietenkin lukijana just mun mieleen, ja itse teen sitä vähän välillä liikaakin juuri sen takia, kun tykkään. 😀 Tykkään sekä lukea tällaisista kukkienhaistelijahahmoista että kirjoittaa heistä. Jillan tapaiset hahmot pystyvät kaikista näteimmin ilmaisemaan sen asian, että oikeasti maailmahan on tosi kaunis paikka ja täynnä pikku taideteoksia.

      Tuolta se taitaa tuntua myös olla kolmivuotiaan äiti — ainakin kolmivuotiaan elukan. 😀 Ainakin itse koin jopa turhaumusta, voimattomuutta ja ahdistusta, kun olin murkkuikäisen portugalinpodengon iskä. (Mun muut koirat ovat olleet helpompia.) Se poka sitten kokeili kaikki temput ennen kuin sille sopi, että minä olen vastuussa tästä laumasta. Uhmaikäiset pikkuhepat ovat toki pientä podengoa vaarallisempia ihan vain kokonsa takia, mutta luulisi niiden päässä liikkuvan ihan samoja juttuja. Ihmislapsista mulla ei ole tietenkään kokemusta: kun mun tutut lapset ovat alanneet simppailla uhmaikäänsä, olen aina ojentanut ne takaisin vanhemmilleen. 😀 Ihan joskus kyllä toivoin hetken kerrallaan, että voisin ojentaa podengonkin. 😀

      Odotan tietysti Cobia. Joskus taisin todetakin, että Jakella voisi olla hänen kanssaan jotain yhteistä. Samoin voisi olla muuan Mikael Kontiokorvella, Jaken oppilaalla, jonka paluusta olen kuullut huhuja!

  • #3850 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    The one with a man

    Seisoin peilin edessä päälläni oli jo komas asukokonaisuus mutta en ollut siltikkään varma mitä laittaisin päälleni. Cob oli tulossa Suomeen tänään iltapäivästä. Laitoin vyön farkkuihini ja katsoin peilistä. Noniin kyllä tällä pärjäisin ajattelin ja otin cowboy hattuni naulasta.

    Menin portaat alakertaa iloisesti pompahdellen. Heti keittiön ovella oli törmätä keksi pinoa kantavaan Helloon jonka perässä kulki Tinde kantaen kahta mukia.
    ”Sori sori”sanahdin ja puikahdin kaksikon ohi keittiöön.
    ”Mikäs sua noin hymyilyttää?” Nelly kysyi hevoslehtensä äärestä. Ennen kuin ehdin vastata Eira heräsi puhelimestaan ja kiekaisi.
    ”Jillan uusi poikaystävä on tulossa suomeen”.

    Niin olikin ajattelin vain ja kaadoin kahvia termosmukiini. Eteisessä alkoi olemaan jo hieman viileä. Kohta Eetu taas alkaisi lämmittämään takkaa ja Hello lauleskeli laulujaan kitaran kanssa. Vedin takin niskaani ja astelin autoon. Kylmä viima puhalsi suoraan kasvoilleni ja sai melkein automaattisesti sormet kylmettymään. Astelin autolle ja katsahdin kentälle päin jossa Nelly piti tuntia Inarille, Helille ja Outille.

    Onni oli vihdoin alkanut käyttäytyä hieman paremmin ja olin jopa uskaltanut lähteä kokeilemaan selästä käsin maastoilua. Kun mukana oli Eetu ja Jussi, Hello ja Skotti ja Tide jonka olin saanut taivuteltua ratsastamaan Ketkulla. Starttasin auton ja lähdin ajamaan kohti Helsinkiä.
    Seuraavaksi voisinkin maastoilla Cobin kanssa ja ehkä vinkkejä Onnin koulutukseen.

    Mtka meni yllättävn nopeasti, mutta tuskainen odottelu lentokentällä ei. Australian lento oli ilmeisesti hieman myöhässä joten ARGH.! Istuskelin penkillä tulo aulassa ja tuijotin kärsimättömästi tulo taulukkoa. Sydämmeni jyskytti rinnassani. Olin nähnyt Cobin viimeksi 4 kuukautta sitten. Australian lento oli laskeutunut 5 minuuttia sitten. Olin niin levoton että en oikein osannut olla paikallani. Pian porteista käveli tuttu hahmo cowboy hattuineen ja pakkautuneena talvitakkiin. Kun mies huomasi minut hänen huulilleen nousi hymy. Kävelin häntä vastaan tai oikeastaan taisin juosta.

    Cob kietoi kätensä ympärilleni veti minut tiukaan syleilyyn.
    ”Hi, beautiful. I miss u so much” mies kuiskasi korvaani enkä onnellisuudeltani saanut edes ääntä suustani vaan painoin varovaisen suudelman miehen huulille.
    ”Are you ready to go?” kysyin mieheltä ja tämä nyökkäsi.
    Menimme autolle ja suuntasimme matkan kohti Hopia vuorta.

    Keskustelimme koko matkan vähän niistä näistä ja Cob kertoi että kaikki tutut Australiasta olivat lähettäneet paljon terveisiä ja toivoivat että tulisin pian käymään. Oli jo pimeä kun saavuimme Hopiavuoreen mutta talon ikkunoista kajasti lämmin valo. Tallin ovet olivat jo visusti lukossa ja hevoset rauhoittuneet iltapuuhiinsa.
    Tuvassa odottaisi varmasti koko porukka vaikka Eiran nukkumaan meno aika olisi mennyt jo ajat sitten mutta voisko tämä jättää rauhaan ja olla viimeinen joka näkee uuden poikaystäväni.

    Sisällä tuoksui tuore kahvi ja olohuoneessa pauhasi Sprit – villi ja vapaa elokuva. Kurkkasin olohuoneeseen jossa Tide nukkui Hellon sylissä ja Hello söi keksejä joiden murut varisivat Tiden hiuksia koristamaan. Nelly istui Eetun sylissä ja molemmat katsoivat ilme värähtämättäkään elokuvaa. Yllättävää kyllä Eiraa eikä Inaria näkynyt missään.

    ”Hei”sanahdin ovelta ja kaikki hereillä oliat kääntyivät katsomaan ovelle. ”Tässä on Cob”sanahdin ja mies vieressäni nosti muille kättä ja tervehti.
    Kävimme pienen juttu tuokion muiden kanssa ja menimme sitten huoneeseeni. Sänky oli aika pieni mutta kaipa me siinä mahtuisimme yhdessä nukkumaan.

    Cob veti minut hellästi viereensä sängylle ja hukutti suudelmiin. Painauduin enemmän miestä vasten ja jossain vaiheessa vain nukahdin siihen. Tässä näin oli hyvä. Tosi hyvä olla.

    • #3866 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Se on tullut selväksi jo aika alussa, miten romanttinen tyyppi Jilla on, ja miten parisuhdeorientoitunut. Ennen en ole kuitenkaan ajatellut, miten pelottavalta hänen maailmansa minusta näyttääkään. Hän esimerkiksi noteeraa ihan tosi tarkasti pariskunnat. Hän kertoo Hellosta ja Tidestä samassa lauseessa, ja Eetusta ja Nellystä. Muitakin ihmisiä tarinassa vilahtelee, ja ihanan paljon vilahtelee, mutta vain pariskunnilla on varsinainen rooli ja he (sekä Nelly kentällä) ovat ainoita, jotka varsinaisesti tekevät asioita.

      Sekin on pelottavaa, miten Jilla noin helposti altistaa itsensä sydänsuruille. (Kyllä: olen pessimisti.) Hän on tavannut Cobin kerran, ja siitäkin on aikaa, ja silti vain valahtaa Cobin käsivarsille heti kun he tapaavat. Sellaisia ihmisiä tietenkin on, ja paljon onkin. Mulle ajatus vain on niin vieras. Jos kuvittelen itseni Jillan asemaan, olisin voinut käyttäytyä niin vain jos tulija olisi ollut mun entinen, kymmenen vuotta mun kanssa seurustellut tyttöystävä. Jos joku lady, johon olisin ihastunut, tulisi Australiasta mua tapaamaan, alku olisi ihan todella tuskastuttavaa ja vaikeaa musta, vaikka olisinkin kaivannut sitä tyyppiä. Ehkä olen estoinen. Samaten musta olisi maailman epäluonnollisin asia asetella se tyyppi mun omaan sänkyyn ja nukkua sen vieressä! Ja jos olisin itse matkustanut sen luokse, se olisi silloinkin vaivaannuttavaa, vaikka en tasan kehtaisi sanoa ei. Siinä missä mulla on koko ajan jarru pohjassa, Jilla painaa kaasun linttaan, ja se on pelottavaa. Sisäinen pieni (okei suuri) pessimistini varoittelee, ettei Jilla tunne Cobia: hän voi olla vaikka minkälainen ihmisapina ja tästä voi seurata yhtä hyvin jotain kauheaa kuin kivaakin. Ja Jillan täytyy tietää, ettei aina mene putkeen. Hei kamoon, tähän mennessä (Cob mukaan lukien) Jillan suhteista 66,66 prosenttia on mennyt ihan pyllylleen ja sydän on särkynyt!

      Lisäksi mulla on tietenkin mieltymyksiä lukijana. 😀 Tähän mennessä kaikkien aikojen feikkiromanssi mulle on ollut Hello ja Tide, ja se johtuu loputtomasta jahkailusta. Mietin, että riittääkö sinulla sanottavaa enää Cobista neljän ekan tarinan jälkeen, kun suhteen kiinnostavin osuus (se vaivaannuttava alku ja varovainen seurustelu) on nyt skipattu ja Jilla ja Cob ovat enemmänkin aviopari kuin nuori pari. Toki voit itse tykätä kertoa ihan muista asioista, ja silloin tietenkin sulle tylsien osien skippaaminen on paras mahdollinen ratkaisu. Oikein sitä jää odottamaan, että mitä sulla on takataskussasi näiden kahden varalle, kun halusit hyppäyttää ne ryminällä yhteen! Täytyy olla jotain hyvää tulossa. Ehkä sulla oli suunnitelma jo Hellon ja Jillan suhteen, mutta koska se meni mönkään, haluat tässä ikään kuin jatkaa siitä, mihin niiden kanssa jäätiin.

      Oman poikaystävän keksiminen ei ole huono veto. 😀 Sillä saa varmistettua sen, että kuviot menevät niin kuin on suunnitellut. Välillä tekee mieli itsekin keksiä puolisoita… …mutta en toisaalta edes halua tietää etukäteen, mitä tapahtuu. Rakastan jännitystä. Toisaalta kun luen muiden rakkaustarinoita, puolison keksiminen ei vaikuta kokemukseen, koska enhän minä nytkään tiedä, mitä on luvassa! Cob ainakin vaikuttaa ihanalta. Liekö hän nyt se Jillan prinssi, josta Jilla on haaveillut, vai paljastuukohan hän markusdahlstenmaiseksi naistenmieheksi…

  • #4135 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Hei ja anteeksi

    Viikot olivat vierineet vähän turhan nopeasti ja aika kadonnut jonneksin syvään pimeään.
    Cob oli ollut pari viikkoa ilostuttamassa ja auttamassa niin Ketkun kuin Onnin kanssa, mutta hänmä oli aika kuitenkin palata takaisin Australian lämpöön.

    Viikko Cobin lähdön jälkeen sain soiton veljeltäni että isä oli menehtynyt ilmeisesti sairauskohtaukseen metsässä puita tehdessään. Sen jälkeen alkoi viikkojen sumu. Otin lomaa töistä ja jätin pojat Eetun hyviin käsiin ja lähdin kotiin. Olin unohtanut puolet tavaroistani Hopiavuoreen mutta ei sillä ollut niin väliä.
    Kun pääsin kotiin kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Veljeni vaimoineen istui keittiön pöydän ääressä kun taas äitini kiikkui hiljaa kiikussa joka oli ollut isäni lempipaikka.
    Äiti näytti todella vanhalta en ollut enne sitä huomannutkaan, mutta kaiketi surulla oli jotain tekemistä sen kanssa.

    Viikko vierähti nopeasti siivotessa ja pitäen huolta että äiti sai syötä.
    Aurinko paistoi pilven takaa kun mustiin pukeutunut seurua käveli kohti kirkkoa. Siinä me olimme paikassa josta isä ei välittänyt vähempää eikä koskaa suostunut lähtemään sunnuntai kirkkoon äitini kanssa. Otimme vastaan ystäviä, sukulaisia ja muita meille tärkeitä ihmisiä. Kyyneleet valuivat ja halauksia vaihdettiin kunnes istuuduimme kuuntelemaan kun pappi puhui. Tunnin verran istuimme, rukoilimme ja kuuntelimme kun ihmiset lukivat muistotekstejä kukkakimpuista. Tatu ajoi kaikessa hiljaisuudessa autolla, mutta väänsi radiota hieman kovemmalla kun Laura Närhi alkoi laulamaan. Hän oli isän lempiartisteja vaikkei sitä heti uskoisikaan.

    Mä annan sut pois
    Mä päästän sut pois
    Vaikka sattuu
    Sä annat mut pois
    Sä päästät mut pois

    Kaikkeen tottuu
    Hymyillään vaan
    Ei oo muutakaan enää antaa
    Luovutaan toisistamme hiljaa

    Talossa oli pieni puheen sorina koko illan. Ihmiset itkivät, halailivat, nauroivat, uskon että jokainen tunnetila käytiin läpi juuri tänä iltana.
    Kun vihdoin pääsin sänkyyn tunsin kaiken taakan putoavan harteiltani. Se olisi nyt ohi. Isä pääsi lepoon jopa äiti oli vaikuttanut helpottuneelta.
    Parin päivän päästä oli minun aika lähteä takaisin kotiin ja töiden pariin. Tatu lupasi käydä kotona mahdollisimman usein ja minä lupasin tulla pian uudestaan. Rutistin äitiä ja käskin tätä soittamaan ihan milloin vain tarvitsisi vaikka keskellä yötä.
    Kävin viemässä kukan isän haudalle ja lupasin käyväni taas pian. Istahdin auton rattiin ja lähdin takaisin kohti Hopiavuorta.

    Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta. Valmistuin vihdoin eilen koulusta! Joten pystyn ehkä vihdoinkin viettämään enemmän aikaa koneella. On ollut ikävä tänne<3

    • #4185 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Voi Jilla, sinua on kaivattu! Olipa kiva lukea sulta tarinaa taas, ja onnittelut valmistumisesta!

      Tässäpä aikani pohdin, että miksi Jillan päiväkirjassa on ihan omanlaisensa tunnelma verrattuna moneen muuhun eri spinnariin. Sittenpä sen keksin. Se on sun tapasi kirjoittaa elämästä ja sen käänteistä niin voimakkaasti. Esimerkiksi Jillan rakkauselämä, joka on usein tullut esille. Me lukijat, jotka Jillaa olemme alusta saakka seuranneet, tiedetään miten tärkeää se Jillalle on. Ja miksipä ei, rakkaushan on ihana asia. Ja paljon on ihmisiä jotka samalla vieroksuu sitä ja se on tälläisille ihmisille myös vaikea kirjoitettava; mä mukaanlukien. Vahvat tunteet, etenkin positiiviset, on mulle tosi vaikeita. Musta on aina niin mielenkiintoista päästä Jillan pään sisälle ja lukea kaikki myötä- kuin vastoinkäymisetkin. Jilla on kuitenkin herkkä ja tunnemaailmaltaan hyvin intensiivinen ihminen.

      Sukulaisen kuolema on tosi iso juttu. Mä, oikeassa elämässä, oon ollut niin onnekas kun multa ei oo ketään läheistä sukulaista vielä kuollut. En osaa ajatella miltä se oikeesti tuntuu, enkä oikein samaistuakaan siihen. Pelottavaa se silti on. Tätä lukiessani voin vaan harmitella Jillan puolesta miten musertava uutinen isän poismeno on, ja sehän tulee hyvin esiin tavaroiden taakse jättämisellä, kotona vallitsevalla hiljaisuudella ja viikkoja kestäneellä sumulla.

      Onneksi Hopiavuoresta on tullut tavallaan toinen perhe Jillalle. Tai toivottavasti Jillakin niin ajattelee, koska mä ainakin tiedän että Jilla on ihan korvaamaton osa Hopiavuoren perhettä! Kunhan hän pääsee takaisin tänne toiseen kotiin niin vastassa on varmasti välittävien ihmisten joukkio joka haluaa tukea Jillaa kaikin mahdollisin tavoin, jos Jilla heidät vain lähelleen päästää.

    • #4217 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Noapa sen sanoi: Jilla kokee kaiken tosi intensiivisesti. Samaa olen ajatellut, mutten ole löytänyt sille sanoja.

      Osaat kuvata niin hyvin sitä äkkinäistä järkytystä, joka seuraa sitä hetkeä, kun saa tietää rakkaan perheenjäsenen menehtyneen. Mulla olo oli just tuollainen, kun isä kuoli: olin hereillä ja toisin kuin Jilla, myös töissä, mutta ei siitä oikein mitään tajunnut. Ei tullut itkettyä tai mitään, koska oli niin hiljaista, sumuista ja rauhallista. Ihan niin kuin olisi harhaillut ympäriinsä koko ruumiin peittävässä paksussa villapipossa, joka blokkaa suurimman osan kaikesta kylmästä, valoisasta ja äänekkäästä, niin että kokee kaiken jotenkin heikommin. Ja samalla sitä huomaa kaikkia omituisia yksityiskohtia, jotka piirtyvät aivoihin saman tien ja tehokkaasti, vaikka niillä ei ole suurempaa merkitystä. Muistaa veljen vaimoineen keittiössä ja äidin kiikussa, mutta esimerkiksi iskän arkun väri ja oikeastaan kaikki oleelliset yksityiskohdat hautajaisista unohtuvat. Ja sitten, pian hautajaisten jälkeen, se helpottaa.

      Jilla, vaikka onkin tunteellinen likka, on samalla aika vahva tyyppi. Uskon, että hän pääsee tästä yli kyllä, osin ehkä muiden avulla. Nyt odotetaan, osaako hän tukeutua muihin ajoissa!

      *

      Paljon onnea valmistumisesta! Sinua on odotettu, mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa. 🙂

  • #5186 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Kun on aika jättää hyvästit

    Siitä oli 3 kokonaista kuukautta kun olin viimeksi astunut Hopiavuoreen. Ketku ja Onni olivat olleet täällä Eetun hyvässä huomassa kun olin itse päättänyt lähteä Australiaan. Pieni virkistäytyminen ei ollut koskaan pahasta. Tänä aikan oli kuitenkin tullut muuta asia selväksi. Asiat jotka olin yrittänyt hukuttaa syvemmälle toivoen että ne vajoaisivat vain pois. Toisin kävi.

    Hain Onnin tarhastaan ja aloin harjailemaan sitä hyvin pitkin ja rauhallisin vedoin. Siitä oli kasvanut komea poika. Upotin sormet sen hyvin hoidettuun silkkiseen harjaan ja huokaisin syvään. Oli Onnin aika palata takaisin sen kasvattajalle. Olihan se sanomattakin selvää ettei minulla ollut enää aikaa ratsuttaa sitä ja kehittää sitä eteen päin ja sen tämä hevonen todellakin ansaitsi. Tallilla oli hyvin hiljaista tähän aikaan tosin olin kyllä nähnyt Eetun työntävän kottikärryjä tarhoille päin.

    Heitin loimen onnin selkään ja aloin paketoimaan sen jalkoja yksi kerrallaan. Pian pihalta kuului auton ääni. Kurkistin ovista ja huomasin Onnin kyydin saapuneen.
    ”Nyt on aika mennä iso poika. Sä pääset parempaan kotiin jossa ihmisillä on aikaa sulle”sanahdin ja silitin sen poskea hellästi. Tartuin varmoin ottein riimunnarusta ja lähdin kuljettamaan Onnia ulos. Eetu jutteli vieraitten kanssa pihalla juuri kun taluttin orin ulos. Onni nousi traileriin ilman mitään temppuja ja oli heti heinäverkon kimpussa.

    ”Rakastanan sinua Onniseni. Me näemme vielä.”sanahdin ja painoin suukon ehkä viimeistä kertaa sen pehmeälle turvalle. Kun traileri kaartoi pois pihasta kyyneleet tulvahtivat silmiini. Eetu asteli jostain luokseni ohjasi minut hellästi sisälle. Istuin kahvipyödässä höyryävä kuppi käsissäni ja tuijotin hevoslehdenkantta. Tämä oli pakko tehdä Onnin vuoksi.

    • #5226 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Nyt sai Onnikin tunteellisen jäähyväistarinan. Se on kyllä niitä heppoja, joihin olen ihan tosi ihastunut, ja harmi että sen tarina jäi toistaiseksi ohueksi. Mutta tottakai irl-elämä menee kaiken edelle ja (ainakin mulla) hahmojen oma draama hevosen tarinan edelle! Mutta ehkä Onnista kuullaan vielä virtuaalimaailmassa. Ainakin mä seurailen aina sivusilmällä hevosia, joita pidän kivoina ja hienoina, ja huomaan jos niiden tarinoissa tapahtuu jotain.

Vastaa aiheeseen: Jillan päiväkirja
Tietosi: