[Alexander MillivaaraOsallistuja]

”Routa maassa ja lehmänkirjava poni”
29.10.2023

Pasi oli hylätyksi reppanaksi leimattu poni, joka seisoo kertyneen talvikarvan peitossa tarhassaan. Arch katsoo sitä, eikä saa itseään millään lailla tuntemaan sympatiaa otusta kohtaan. On siitä selvä, että ei sille kukaan erityisesti huomiota anna. Sen silmät eivät ole vilkkaat samalla tavalla kuin naapurin suomenhevosella Urholla, sen karva on hieman normaalia kuraisempi. Kuitenkin Pasi vaan katsoo eteenpäin, korvat kuunnellen ympäriinsä ja raaputtaa tarhan tolppaa vasten päätään. Niin kuin se olisi hyväksynyt kohtalonsa yksinäisenä ponipappana kauan aikaa sitten. Arch tuntee hetkellisesti yhteisymmärrystä ruunan kanssa. Mitäs siinä, kun itsekin on toivoton tulevaisuuden suhteen.

Pasi kääntää päänsä yhtäkkiä Archia päin. Sen jäänsiniset silmät tuntuvat tuijottavan poikaa intensiivisesti. Arch mulkoilee takaisin, tuijotuskilpailussa aidan toisella puolella sijaitsevan ponin kanssa. Hengitys huurustuu lähtiessään ulos suusta, eikä Pasikaan tunnu hievahtavan. Arch puristaa punaista ja purtua riimua käsissään. Alkutalven kylmyys hautaa itsensä syvemmälle sormiin.

”What?” Arch sanoo ponille, joka lopettaa tuijottamisensa heti kysymyksen tullessa. Se siirtyy tapaisin rapsuttamaan itseään puista aitatolppaa vasten. Arch pyörittää silmiänsä kevyesti ja avaa tarhan portin. Pasi luimistelee riimun mennessä sen korvien yli, peittyen pörröiseen talvikarvaan. Arch tekee pienen vetämisliikkeen riimunnarulla, eikä Pasi tuntuisi jaksavan lähteä liikkeelle. Kärsimätön huokaisu meinaa lähteä suusta ja ihmisen kanssa alkaisi pettymys kiehua vihaksi, kannen alla kovaan ääneen poristen.

Arch vetää syvään henkeä. Hevosten kanssa raivoaminen ei auta mitään, vaikka kuinka kovasti tekisi mieli alkaa päästelemään suusta sammakoita loppumattoman määrän. Eikä ihmistenkään kanssa auta kommunikaatiossa kiivaasti sanominen, mutta muiden tunteista tuntuu jotenkin Archista helpommalta olla välittämättä. Hevoset on hiljaisia, eivätkä vänkää vastaan – ainakaan suullisesti. Jotenkin tuntuu väärältä nälviä jotain ilman puhekykyä, ilman puolustuskykyä.

Niinpä vetää poika aikaisempaa tiukemmalla otteella narusta, kunnes Pasi lähtee pois rakkaan aitatolppansa luota pitkin askelin löntystellen. Lehmänkirjavan ponin kaviot talsivat roudan peitossa olevaa maata eteenpäin, ja Arch on huomattavan onnellinen tultuaan tallille melkein pimeän aikaan. Melkein kukaan ei viitsi tallilla hengailla kylmänä ja tuulisena sunnuntaina. Mikä tarkoittaa tallilla olevan kävijämäärän vähentymistä suurella osalla.

Pasi katselee kävellessään ympärilleen, pilke erikoisesti silmäkulmassa. Se näkyy, mutta tuntuu silti olevan himmeä. Arch toivoo, jossain pitkällä mahansa pohjimmaisessa paikassa, että se olisi pirteämpi. Hevosista on helpompi välittää kuin ihmisistä, ne kun ei osaa kätkeä agendojaan yhtä taitavasti.

(Tämä tekstin pätkä on kaaauhean lyhyt, mutta halusin saada aina yhtä vaikean ensimmäisen tarinan pois alta niin nopeasti kuin suinkin voi :,D Lisäksi mulla on vähän, ehkä huomattaviakin, vaikeuksia kirjottaa eri persoonallisuuksia. Jotenkin ymmärtää täysin, mutta ei oikeasti sittenkään xD)

• Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi sitten  Alexander Millivaara.
• Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi sitten  Alexander Millivaara.

[Alexander MillivaaraOsallistuja]

Alexander ”Arch” Millivaara
Pasin hoitaja

❇ 17-vuotias, synt. 20.8.2006
❇ syntynyt USA:ssa, Wisconsinin osavaltiossa
❇ saa migreenejä ajoittain
❇ ei vielä täysin sujuvasti osaa puhua suomea

Archin ei oikeasti edes pitäisi olla koko Suomen maan rajojen sisällä. Amerikkalaissyntyinen 17-vuotias miehenalku vaan sattui löytävänsä itsensä uuden sijaisperheen etuovella jossain pikkukunnassa sijaitsevalla maatilalla. Kuka tietää, ehkä oli vaihto hyväksytty ajatellen maatilan maisemien rauhoittavan pojan olemusta. Mutta ei se kauheasti mihinkään auttanut.

Helposti vihaan kääntyvä Arch ei kauheasti perustanut ensimmäisestä kuukaudesta maatilan työjuhtana. Jos häntä edes sellaiseksi tunnistaisi; purppuraksi värjätyt (kärsineet) hiukset, lävistykset huulissa, kielessä ja liuta korvakoruja, sekä hintelä kehonrakenne eivät auttaneet asian myymisessä. (Auttoivat ne kylällä hengailevia kyllä tunnistamaan oudon, tyhjästä tulleen muukalaisen.) Alkoi poika siitä vasta kunnolla pitää, kun tarvitsi alkaa hoidella naapurin hevosta omistajan ollessa poissa. Tuli amerikkalaistoopesta hevosihmisiä siis lopun kaiken.

Luonteeltaan Arch on, tällain karusti, lantaa suustaan melkein oksentava kiusankappale. Ainakin tutustumisvaiheessa, jos sitä pidemmälle kukaan kehtaa mennä. Saati tulee ärtyneisyys ihmisiä kohtaan pojan mysteerisestä elämäntarinasta tai vaan luonnollisesta halusta olla joskus suola avonaisiin haavoihin, ei siitä pääsee eroon vaikka kuinka ystävällinen olisi. Piikittävät kommentit ovat hyvin ajoissa jo valmiita. Epäluuloakaan pakoon ei pääse helpolla, edes, jossa on myös parina iso jos, ystävystyy hänen kanssaan. Hevosten kanssa ei Archilla kanssakäyminen mene yhtä pahaksi kuin ihmisten. Kärsivällisyyttäkin tuntuu yhtäkkiä löytyvän saavittain.

Archin kasvot näyttävät aina väsyneiltä, vaikkei harmahtavien silmien alla komeilisikaan yleiset silmäpussit, eikä ripoteltu määrä pisamia auta häntä näyttämään yhtään pirteämmältä. Pojan iho on ruskettunut koko vuoden ympäri, mutta sävyt vaihtelevat aika useinkin. Kehonrakenteeltaan Arch on vähänniinkuin täysin hintelä ja lihakset hänellä tuntuvat olevan olemattomat paljaalle silmälle. Ei hän mitenkään pitkä ole – 171 senttiä kun on aika keskiverto pituus – hiukan alipainoinen ehkä vain.

Vaatteita tuntuu Archilta löytyvän vain harvassa väriskaalassa. Mustat, kuluneet hupparit ja melkein perille antamisen kohdalla olevat farkut ovat pojalle yleistä vaatetusta. Tallille löytyy sentäs pari vanhoja ratsastussaappaita ja ratsastushousut. Purppuran hiuspehkon pitää Arch yleensä ainakin puoliksi kiinni.

[Alexander MillivaaraOsallistuja]

Arch katsoo omalla nimellään tehtyä hakemusta, joka on komeilee tietokoneen ruudulla. Vai, että sillain. Just joo. Tulipa siinä itsestä tehtyä hevosenhoitaja.

Hoitajaksi hakee Alexander ”Arch” Millivaara

Archin ei oikeasti edes pitäisi olla koko Suomen maan rajojen sisällä. Amerikkalaissyntyinen 17-vuotias miehenalku vaan sattui löytävänsä itsensä uuden sijaisperheen etuovella jossain pikkukunnassa sijaitsevalla maatilalla. Kuka tietää, ehkä oli vaihto hyväksytty ajatellen maatilan maisemien rauhoittavan pojan olemusta. Mutta ei se kauheasti mihinkään auttanut.

Helposti vihaan kääntyvä Arch ei kauheasti perustanut ensimmäisestä kuukaudesta maatilan työjuhtana. Jos häntä edes sellaiseksi tunnistaisi; purppuraksi värjätyt (kärsineet) hiukset, lävistykset huulissa, kielessä ja liuta korvakoruja, sekä hintelä kehonrakenne eivät auttaneet asian myymisessä. (Auttoivat ne kylällä hengailevia kyllä tunnistamaan oudon, tyhjästä tulleen muukalaisen.) Alkoi poika siitä vasta kunnolla pitää, kun tarvitsi alkaa hoidella naapurin hevosta omistajan ollessa poissa. Tuli amerikkalaistoopesta hevosihmisiä siis lopun kaiken.

Luonteeltaan Arch on, tällain karusti, lantaa suustaan melkein oksentava kiusankappale. Ainakin tutustumisvaiheessa, jos sitä pidemmälle kukaan kehtaa mennä. Saati tulee ärtyneisyys ihmisiä kohtaan pojan mysteerisestä elämäntarinasta tai vaan luonnollisesta halusta olla joskus suola avonaisiin haavoihin, ei siitä pääsee eroon vaikka kuinka ystävällinen olisi. Piikittävät kommentit ovat hyvin ajoissa jo valmiita. Epäluuloakaan pakoon ei pääse helpolla, edes, jossa on myös parina iso jos, ystävystyy hänen kanssaan. Hevosten kanssa ei Archilla kanssakäyminen mene yhtä pahaksi kuin ihmisten. Kärsivällisyyttäkin tuntuu yhtäkkiä löytyvän saavittain.

Hoitajaksi Arch hakisi – yhteisymmäryksellä hevosta kohtaan – Pasia. Pasia, koska ruuna nyt vaan vaikuttaa kivalta seuralta ja jotenkin moiselta symppikseltä. Ratsastuksesta on pojalla kokemusta nyt se perinteinen metsäsamoilu ja pari hiekkäkentällä läpi väännettyä virallista ratsastustuntia. Arch on kuitenkin perinpohjin vakuuttunut, että kyllä hän yhteisen sävelen yleensä hevosten kanssa löytää. Vaikka kuinka äksyjä olisi.

(Täällä ruudun takan löytyy kokemusta virtuaaliheppailusta reilun kolmen vuoden ajalta. Itse olisin erittäin innostunut alkaamaan hoitaa Pasia ja kehittyä mahdollisesti vielä enemmän kirjailussa. 🙂 Eipäs tässä oikein muuta keksi loppuun. Ei muuta kuin sormet ristiin.)

• Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi sitten  Alexander Millivaara.

[Julkaisija]

Viestit