Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Kolmas vaihe
Keittiön nurkkahyllyllä oli jo muutaman kuukauden majaillut ohut mustakantinen mappi, minkä yläkulmaa koristi pieni punainen risti sekä valkoinen Seinäjoen Keskussairaala -teksti. Sen sisällä oli siistissä järjestyksessä kaikki leikkaukseen liittyvät paperit aina ensimmäisestä käynnistä itse leikkauksen riskeihin ja hoitokertomukseen asti. Niiden jälkeen oli omissa osiossaan kuntoutuksen eri vaiheet, mitkä rastapää oli lukenut läpi niin monta kertaa että varmasti jo muisti ulkoa niiden sisällön. Nyt kaksitoista viikkoa myöhemmin kun kuntoutuksen kolmas vaihe oli ajankohtainen, eli asteittainen paluu niihin aktiviteetteihin mitkä oli asetettu tavoitteeksi jo alkuvaiheessa, mies luki sitä kuntoutuksen osaa jälleen läpi kohta kohdalta. Tuo liikutti sormenpäätä paperille painetun tekstin mukana ja tavasi hitaaseen tahtiin sanoja. Hänen pitäisi oikeasti lukea enemmän suomea. Jopa Niklaksen ala-asteikäiset pikkusiskot lukivat paremmin.
Lopulta Marshall sulki kansion toisella kädellään ja kulautti loput kahvista kurkusta alas, ennen kuin vei kahvikupin tiskipöydälle ja siirtyi eteiseen kiskomaan vanhat ja uskolliset ruskeat tallikengät jalkaansa. Hyvässä lykyssä ne palvelisivat vielä tämän talven, jos liima vain piti. Mistä tulikin mieleen, pitäisi ostaa sitä lisää kun seuraavan kerran kävi taas Seinäjoella. Rastapää vilkaisi sivusilmällään eteisen nurkassa nojailevia kyynersauvoja ottaessaan ohuen takin naulakosta, ennen kuin poistui asunnosta ja lukitsi oven perässään.Tallilla Niklas suuntasi tavarat sylissään suoraan varustehuoneelle päin, kun taas Marshall lähti tarhoille päin. Ulkona mies tervehti lyhyesti aitauksen ohi menevällä tiellä vastaan kävelevää Sonjaa joka talutti Salieria vierellään, sekä Harria joka asteli heidän mukanaan talliin päin. Senkin kaksikon kohdalla teoria siitä kuinka hevosihmisten mies- tai naisystävä oli usein tuomittu päätymään hevospiireihin mukaan vain vahvistui. Ja mitä oli sivusta seurannut, niin Harrista oli kehkeytynyt varsin pätevä hevosmies.
Rastapää muisteli muutamaa muutakin tapausta pariskunnista joista toisen tiesi päätyneen hevosten pariin juurikin seurustelun kautta, ennen kuin pysähtyi oikean tarhan kohdalle ja silmäili aitauksessa olevia hevosia. Nuorempi loimeen paketoitu laikukas tamma loikki eteenpäin ensilumessa kuin varsa, samalla kun vanhempi läsipäinen punertava hevonen ravasi sen perässä ja piteli hampaillaan kiinni sen loimen häntäläpästä kun taas kolmas hallakko tarhalainen seisoi paikoillaan ja hamusi viimeisiä heinänkorsia maasta. Marshall seurasi katseellaan junana menevän kaksikon touhua hetken, toivoen että Arlekin ei jostain syystä saisi päähänsä pistää Paahtiksen loimea leikin ohessa kappaleiksi.
Vasta muutaman kutsunnan jälkeen punertava tamma lopulta jätti leikkinsä, ja ravasi turpa maata viistäen portilla odottaneen omistajansa luo. Pujottaessaan riimua Arlekinin päähän, rastapää lopulta tajusi kuinka hyvän talvikarvan se olikaan kasvattanut. Leuan alla näkyi jo pieni parran alku, sileästä kesäkarvasta erottuneet valkeat sekakarvat olivat kadonneet ja väri muuttunut tasaisen punertavaksi.
Turpakarvat kutittivat hieman paljaalla kämmenellä kun Arlek hamusi ahnaasti piparmintut suuhunsa ja rouskutteli niitä sitten tyytyväisenä samalla kun seurasi taluttajansa perässä ulos tarhasta. Marshall upotti vapaan kätensä hevosen pehmeän karvan sekaan, rapsuttaen sen kaulaa sormenpäillään. Hevosen lämpö paljasta kättä vasten tuntui mukavalta koleassa säässä, vaikka karva itsessään oli hieman kostea kun harvakseltaan satanut lumi oli sulanut sen päällä. Näin ensilumen aikaan edes lyhyt maastolenkki houkutteli suuresti, mutta sopimus oli että alkuun Marshall liikutti Arlekinin läpi liinassa ja samalla Niklas sai kunnon istuntarääkin kun hänen ei tarvinnut keskittyä ollenkaan hevosen ohjaamiseen tai muuhun ja lopuksi rastapää ratsastaisi itse. Ja tunnustelun kautta joko vain pientä jumppaa ja taivuttelua, tai kevyesti läpi kaikissa askellajeissa. Sinänsä ehkä yllättävintä oli, että ajatus istuntarääkistä oli tullut Niklakselta itseltään -
Niklas vois lähtä Arlekin kaa. Ja jos Ukko on vielä vapaana lainattavaksi, niin Marshall vois lainata sitä kun näin kevyt maastoretki kyseessä.
-
Varusteiden huoltoa ja odottamattomia puheluita
“Kuka olis uskonu että tää on oikiasti ihan.. hiton mukavaa puuhaa. Silleen tietyllä tapaa aika… rentouttavaa.” Niklas puheli putsatessaan ratsastussaappaitaan olohuoneen lattialla lähes hullunkiilto silmissä. Melkein kuin Klonkku joka piteli sitä sormusta käsissään.
“Mmhm. Nyt varmaan ymmärrät paremmin minkä takia olen raahannut Arlekininkin varusteita kotiin putsattavaksi.” Marshall vastasi pienin hymyn kera, napaten nopeasti yhden pyyhkeen päällä olleista sienistä käteensä ennen kuin se päätyi sohvan alla vaanineen koiran hampaisiin. Krem jäi epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen lähes mököttävän näköisenä makuulleen lattialla etutassut kuononsa alla.
“No joo. Tokihän mä joskus oon sua autellu niittenki kaa mutta se on jotenki ihan eri asia nyt ku itekki ratsastaa sillä. Ja samalla just näitten omien kamojen putsaus ja muu on ihan eri tuntusta mitä se ku joskus alotin sun saappaitten putsaamista.”
“Kohta jätät parturihommat kokonaan ja siirryt täyspäiväsesti hevoshommiin.” rastapää heitti virnistäen.
“No en ny sentää, niitä en jätä. Ainakaa ennen ku pääsen käsiks sun rastoihin, enkä tarkota huolto mielessä.” nuorempi mies heitti vähintään yhtä leveä virne kasvoillaan takaisin.Marshall vain mulkaisi pienesti toisen suuntaan, kääntäen huomion takaisin käsissään olevaan suitsien putsaus operaation puoleen kommentoimatta asiaa sen kummemmin. Mies oli varma siitä, että Niklas lopettaisi ehdottelunsa rastojen poistamisesta vasta siinä vaiheessa kun se oikeasti tapahtuisi.
Puhelimen terävä hälytysääni sai rastapään poimimaan kännykän sohvalta, ja vilkaistuaan näytöllä näkyvää soittajan nimeä mies suorastaan tunsi kuinka raskas möykky putosi jonnekkin vatsanpohjalle.“Mitä on tapahtunu? Onko kaikki kunnossa?” olivat ensimmäiset sanat mitkä rastapää sanoi äidinkielellään kun oli napauttanut vihreän luurin kuvaketta puhelimen näytöllä. Sitä seuranneet hiljaiset sekunnit tuntuivat vähintään minuuteilta. Hänen veljensä ei soittanut ikinä ellei ollut pakko, eikä aina silloinkaan.
“….Hei vaan sullekin.” soittaja vastasi hiljaisen hymähdyksen kera.
“..No hei? Mutta oikeasti. Et koskaan soita ellei ole jotain vialla joten… Onko kaikki hyvin? Kaikilla?”
“On on.”
“Okei. Hyvä.”Marshall kuunteli tasaista surinaa puhelimen toisesta päästä, ehtien vilkaista näyttöä siltä varalta että oliko puhelu kenties katkennut. Lopulta surina katkesi, ja kuului epämääräistä kahinaa ja rahinaa mikä todennäköisimmin aiheutui siitä kun toinen vaihtoi asentoaan siinä taivaan vanhassa säkkituolissa huoneessaan.
“..Miten toipuminen?” Dmitriy lopulta kysyi pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen.
“Hyvin. Tasaisesti. Siirryin pari viikkoa sitten yhden kepin käyttöön, ja nyt jonkun verran liikkunut täysin ilman.”
“Mmhm.. Nousetko millon satulaan?”
“Varmaan nyt viikonloppuna tai joskus ens viikon aikana. Aluksi ihan vain käynti työskentelyä ja sen jälkeen asteittain paluu raviin ja niin edespäin.” Marshall selitti löyhästi suunnitelmaansa ratsastamisen jatkamisesta.
“Entä hyppääminen?”
“No se tuskin on ajankohtaista vielä.. ainakaan hetkeen. Joko kaipaat häviämistä estekisoissa vai?”
“Muistelepa uudestaan.” nuorempi veljeksistä vastasi yllättävänkin kuuluvasti ja reteästi takaisin.
“Hmm.. Ei. Taidat itse muistaa väärin..” rastapää vastasi muka hetken mietinnän jälkeen.Veljekset juttelivat vielä hetken, ennen kuin mies nosti kännykän takaisin sohvalle yhä vähän hämmentyneenä puhelusta vaikka keskustelun sisällössä itsessään ei mitään kummallista ollut.
“No? Kuka mikä miksi? Tai siis joku selkeesti kotuas mutta kuitenki.” Nikas uteli nopeasti, nojautuen lähemmäs.
“..Mitya.”
“Nii Dimitri?”
“Dmitriy.”
“No melekeen sama. Mutta mitäs niin mullistavaa on tapahtunu että se ihan soitti viestin sijaan?”
“..Ei. Mitään. Hän vain soitti kysyäkseen että miten toipuminen on edistynyt ja muutenkin että mitä kuuluu.” Marshall vastasi, jatkaen hitaasti suitsien pesua. Hymyillen vähän. “Ja näemmä jo odottaa että pääsee taas päihittämään minua estekisoissa.”
“Jösses..” toinen kommentoi lyhyesti. “Voittiko se sut muka useinki?”
“Ai Mitya? Vähintään joka toinen kerta. Ehkä suolaisin häviö ikinä oli se, kun itse starttasin kokeneella kilpahevosella ja Mitya otti kaksoisvoiton. Ensimmäinen sija ratsutettavana olleella hevosella jo oli alkanut kieltäytymään esteillä mutta sinä päivä ei kieltänyt kertaakaan. Ja toinen sija hevosella joka starttasi ensimmäistä kertaa niin korkeassa luokassa.”
“Heeei, miks mä en oo kuullu tästä aikasemmin?”
“Ei kai ole vain tullut puheeksi. Olen kuitenkin useamman vuoden keskittynyt lähinnä vain kouluratsastukseen ja hypännyt hyvin harvoin, niin esteratsastamisesta puhuminen ei ole ollut silleen aiheellista.”
“No mut hei, nythä se on hyvinki ajankohtasta. Joten spill the beans. Samalla voisit kertoa että niin miks en ois voinu siihen 40cm luokkaan osallistua. Kerta Arlekin kuitenki osaa hypätä nuinki hyvin, eihä se ois ollu ko ohjata vaan seuraavalla ja roikkua mukana.”
“Sanoin jo että ei.”
“No joo joo mutta miks! Sä et varsinaisesti sanonu mitään muutako tyyliin siksi koska mä sanon.” Niklas sanoi yllättävänkin kärkkäästi, seuraten rastapään aivotyöskentelyä kun tuo selvästi palautti mieleensä tallissa käytyä yksitoikkoista keskustelua.
“…Ai.”
“Niiin. Katokko me kaikki ei vielä tiietä tai osata asioita, niin pitäshän sun ratsastusta opettaneenaki jo tajuta se ja perustella asiat.” nuorempi heitti, tuntien pientä voitonriemua siitä kun Marshall näytti jopa hivenen nolostuneelta. -
Huoltotauko
Tekstiä syntyy mutta mikään ei oikein tunnu toimivan, joten koitan purkaa ees osaa näistä jotenki pihalle että saan taas kaikesta paremmin kiinni.“Mut eihä nelkyt senttiä oo ees este!”
“Ei.”
“Hyvä että se puomi on ees irti maasta, melkeen ko ois vaan kaks puomia päällekkäin.”
“Ei.”
“Ei siinä radassa ollu ees niin montaa estettä, ja se oli muutenki tosi helppo.”
“Yhä ei.” Marshall vastasi yhtä järkkymättömästi kuin ensimmäisenkin kerran.
“Noku ei sopivia koulukisojakaan näyttäny olevan tulosa. Lähinnä vaan jotaki..helppoa a:ta ja vaikiaa b:tä.”Rastapää katsoi hieman kulmat kurtussa Niklasta, kunnes tuo lopulta nojautui läheistä karsinan seinää vasten lähes turhautuneena huokaisten.
Oliko hän onnistunut luomaan hirviön antaessaan toisen harrastaa ja kilpailla näinkin vapaasti?
Niklas oli ratsastanut säännöllisesti jo pidemmän aikaa ja nyt reilun kuukauden sisällä startannut yhteensä viidessä koulukilpailussa. Ja pärjännyt itseasiassa paremmin mitä Marshall oli edes veikannut. Toki muutamassa kisassa osallistujamäärä oli ollut hyvin vähäinen, mutta niissäkin kun tarkasteli itse suoritusta ja prosentteja, niin oli saanut yllättyä positiivisesti. Nuoremmalla miehellä oli oikeasti potentiaalia.“Eikä välttämättä tarvi edes tulla ihan heti. Tässä välissä on nimittäin hyvä antaa Arlekinin hieman hengähtää samalla kun pidetään huoltotauko.” Mies kommentoi samalla kun seurasi hierojan touhuja tamman ympärillä tallikäytävällä.
“Tylsääää. Vaikka onki tarpeellista ja tärkeää, niin tylsäää.”
“Ajattele positiivisesti. Kun Arlekin on hoidettu läpi ja maltat vähän, niin voidaan alkaa ottamaan ohjelmaan mukaan myös esteisiin valmistavia harjoituksia. Aloittaen tietenkin ihan vain puomeista sekä oikean istunnan opettelusta.”Niklaksen ilme kirkastui huomattavasti kun rastapää mainitsi esteisiin valmistautumisen. Kerta toisen työskentely sileällä sujui myös laukassa ihan hyvin, niin pieniä este puolen harjoitteita pystyi hyvin alkaa ottamaan mukaan.
“Joko sä oot puhunu Eetun kaa toisen tallipaikan vuokraamisesta?” Niklas kysyi virne suupielillään, muistuttaen etäisesti Liisa Ihmemaan Irvikissaa. “Vai luuletko tosissas että mä luovutan Arlekin takas sulle?”
“Tässä vaiheessa äitini muistuttaisi jakamisen merkityksestä.” Marshall kommentoi lyhyesti. “Mutta, asia ei ole niin yksinkertainen. Se että minulla on nyt ollut varaa maksaa Arlekinin tallivuokra ja muut kulut, ei tarkoita että minulla olisi varaa kahden hevosen ylläpitämiseen. Joten kaiken käytännön asioiden lisäksi pitää ensinnäkin keskustella kunnolla isäni kanssa. Toki jo ennen sitä on kuitenkin ehkä oleellisempaa että pystyn liikkumaan kutakuinkin normaalisti.” -
Kuhan hypätään vaan
Aikanaan Marshall ja Janna sopi että Janna kapuais Arlekin selkään ja vähän hyppäis sen kaa.Arlekin seisoi tavallista terävemmän näköisenä suulin ovensuussa, seuraten ympärillään häärivän naisen liikkeitä uteliaana. Ihan kuin tamma olisi yrittäny kysyä että minkä takia joku uusi ihminen kiristi satulavyötä sen mahan ympärille.
“Hyvin se menee.” Marshall vakuutteli hymy suupielissään, kun Janna oli toistamiseen varmistanut halusiko rastapää tuon oikeasti oman hevosensa selkään. “Arlekin osaa kyllä, mutta viimeisen vuoden aikana sen kanssa on hypätty niin vähän niin se on turhan innokas. Muistat vain tasaiset kädet, et jää roikkumaan suuhun ja pidät istunnan vakaana.”
“Joo, piretään mielesä.. Olikko sä millaasta ajatellu että me hypätään?” nainen kysyi, mittoen jalustimia itselleen sopiviksi.
“Aika yksinkertaista ja suhteellisen matalia. Niklas pystyttää sinne ristikon, pystyn ja pienen okserin. Aluksi ristikkoa että saat vähän tuntumaa sen kanssa, sitten yksittäin pystyä ja okseria… Sen jälkeen katsotaan miltä sinusta tuntuu että kokeiletteko loppuun vähän kaikkia peräkkäin vai miten.” mies sanoi olkiaan hieman kohauttaen. “Tarkoitus ei ole tosiaan treenata sen kummemmin mitään, enemmän sellaista…vapaata hyppelyä huvin vuoksi sen mukaan miten sujuu.”Janna nyökytti päätään pieni hymy suupielessään, näyttäen ihan tyytyväiseltä hyvin avoimeen ideaan hyppäämisen suhteen. Ehkä tuollekin teki ihan hyvää kavuta välistä eri hevosen selkään, ilman mitään paineita että pitäisi suorittaa koska ihan nurkan takana olisi tiedossa kilpailut tai jotain mitään muutakaan.
Lopulta Marshall lähti yhden kyynersauvan varassa kävelemään ratsukon mukana, kertoen samalla Jannalle hieman tarkemmin että miten Arlekin yleensä käyttäytyi näin esteillä jotta tuo osasi hieman varautua minkälainen kyyti olisi tiedossa. Ongelmaratsuhan tamma ei ollut että alkaisi oman pään mukaan ryykäämään, mutta innokas kyllä. Vauhtia varmasti riittäisi, ja kiireessä se alkaa hyvin herkästi oikomaan liiankin rohkeasti halutulta reitiltä jotta pääsisi takaisin esteelle nopeammin. Ja jos vauhtia ei säädellyt yhtään, Arlekin alkoi myös ennakoimaan ponnistuspaikan kanssa ja hyppää aivan liian kaukaa jonka jälkeen tasapaino esteen jälkeen ei ollut aina ihan hallussa ja se saattoi kompuroida.“Arlekin on aina pitemmän tauon jälkeen sellainen esteillä. Mutta heti kun siihen saadaan edes jonkinlainen rutiini, niin se on.. no, sellainen että hyvillä mielillä uskallan päästää Niklaksen aloittamaan harjoittelua sen kanssa.”
“ Eiköhä tää tästä, ei ainakaan kuulosta mahottomalta rattastettavalta.” nainen vastasi vähän varmemman oloisena.Sää oli odotetustikin hyvä, minkä takia rastapää oli lopulta päättänyt suunnata päivän hyppelyn maneesiin. Useampi ratsukko varmasti olisi liikkeillä ja mieluummin ratsasti kentällä joten oli helpompi mennä maneesiin minne tallilaiset eivät vielä niin hinkuneet sulkeutumaan. Arlekinin olemus ehti nuupahtaa hieman kun tamma huomasi heidän suuntaavan ratsastushallin suuntaan. Mutta se terävöityi heti taas kun silmiin osui avonaisesta oviaukosta ratsastuskehään rakennetut muutama este.
“Kauhia kun tää tuntuu niin isolta. Kuin korokia tää olikaan?” Janna naurahti, kavuttuaan uuden ratsun selkään istumaan.
“Virallisen mittauksen mukaan 178cm, eli ei nyt niin mahdottoman paljon Paahtista korkeampi. Mutta varmasti leveyttä on paljon enemmän.” rastapää vastasi pienen virneen kera. Ne kaksi hevosta olivat niin erilaiset rakenteeltaan, että kapean täysiverisen jälkeen massava varmasti jotain kylmäveristäkin sisältävä Arlekin tuntui siltä kuin istuisi tynnyrin päällä. “Ratsasta se läpi ihan omaan tahtiin, niin aletaan sitten hyppäämään. Niklas toimii reippaana puomipoikana.. Vai mitä?”
“Hä? Jooo! Eli mä pyörin täälä ja koitan pysyä pois jaloista ja jos puomit tippuu niin nostelen?” nuorempi mies varmisteli, katsoen kun Marshall nyökytti päätään. “Sä vissiin meet sinne katsomon puolelle kerta oot rampa, niin ota Kremi mukahan.” Niklas lisäsi virnistäen, ojentaen hetki sitten vielä jaloissaan pyörineen koiranpennun rastapäälle.
“Miks koiranpennut on aina niin söpöjä, ei ainahkaan helepota tätä koirakuumetta.” nainen kommentoi satulasta, ohjatessaan kävelevää hevosta uralle päin.
“Siihe on vaan yks ainua ratkasu jos on koirakuume. Hanki koira.” tummahiuksinen mies totesi leveän virneen kera.
“Pystyyski. Muttei justiisa nyt oo sopivaa rakoa sellaseen. Mutta josain vaiheesa sitte! Jos ei koira nii sitte kissa.” nainen sanoi varmana päätään nyökäyttäen. “Mikä sen nimi muute olikaa? Kermit?”
“Krem, mutta sehän vääntyy näin suomalaisittain Kremihin ja muuhun. Tai virallisesti hienostiha se on Farnorth Cremisius.”Marshall seurasi katsomosta käsin ratsukon alkukäyntejä, kuunnellen puolella korvalla kun Janna ja Niklas vaihteli ajatuksiaan koirista. Mies vilkaisi sylissään kerällä makoilevaa Kremiä, joka oli pennun mahtavilla unenlahjoilla jo simahtanut siihen paikkaan. Olihan se reippaasti juossut tallipihassa ja sen jälkeen vielä maneesissa apuna kun Niklas oli kasannut esteitä. Vähemmästäkin pieni koira väsähti. Marshall hymyili hieman, nostaen katseen takaisin ratsastuskehässä etenevään ratsukkoon kun kuuli että askellaji oli vaihtunut jo raviin.
-
Aina ei voi onnistua
Tekemättömyys teki laiskaksi. Marshall oli niin pitkään tottunut tietynlaiseen päivärytmiin että nyt kun iso osa siitä kaikesta oli jäähyllä, jopa aikainen herätys oli tuntunut harvinaisen vaikealta. Olisi tehnyt mieli kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Sen sijaan Niklas taas oli jo jalkeilla ja hääräsi itseään valmiiksi.
“Perse ylös sieltä sängystä tai me myöhästytään. Sun kahaviki on valamis.” nuorempi mies pyörähti ovensuussa komentamassa harvinaisen tiukkaan sävyyn, kadoten paikalta yhtä nopeasti kuin oli siihen ilmaantunutkin
Vääntäytyessään istumaan sängyn reunalle, rastapää ei voinut kuin miettiä että tältäkö hänen vanhemmistaan oli tuntunut kun hän oli nuorempana monta tuntia etuajassa hoputtanut heitä että he vielä myöhästyisivät kisoista jos eivät lähteneet just heti nyt.
.
Ajomatka oli taas usean tunnin mittainen, mutta lopulta koko retkue oli päässyt perille Kaakkois-Suomen alueelle. Tällä kertaa Niklas osallistui kahteen luokkaan, helppo D ja helppo C. Eikä Marshall voinut kuin nostaa näkymätöntä hattua sille että toisen mielenkiinto ratsastukseen oli pysynyt näinkin kauan. Punapää oli ollut aavistuksen huolestunut siitä että miten nuoremman into säilyi, kun kaiken treenaamisen jälkeen kilpailuista ei jäänyt arviointi kaavaketta lukuunottamatta mitään konkreettista todistusta hyvistä tuloksista. Etenkin kun ennen vanhaa Niklas olisi heittänyt pyyhkeen kehään ainakin hetkeksi edellisen kilpailun jälkeen, kun käytiin niin kaukana, eikä vieläkään mitään käsissä hiplattavaa ruusuketta tai muuta vaikka tulos itsessään oli ollut hyvä. Mutta ei, itseasiassa toinen oli vain sisuuntunut entisestään että vielä hän sen ruusukkeenkin saisi.
Pakostakin hymy kohosi Marshallin suupieliin, kun tuo omiin mietteisiinsä uponneena seurasi ratsukon lämmittelyä kentällä. Niklaksesta näki että tuo jännitti edessä olevia suorituksia. Hartiat olivat jännittyneesti kohotettu kohti korvia, ja sitä mukaa mies kannatteli loppuja käsiäänkin jäykästi turhan korkealla ja asento satulassa oli vähän etunojainen. Rastapää nieli pikkutarkat huomautukset jokaisesta virheestä mitä näki, ja sen sijaan ratsukon tullessa taas kohdalle muistutti Niklasta vain hengittämään ja rentoutumaan. Toinen nyökytteli päätään jähmeästi, ennen kuin hengitti syvään sisään ja puhalsi sitten näkyvästi ulos. Toistaen sitä muutamankin kerran Arlekin askelten tahtiin. Sitä mukaa mies näytti hieman rentoutuvan, minkä myötä tuon asentokin pikku hiljaa muuttui paremmaksi..
Marshall vilkuili taustapeilin kautta takapenkille, nähden juuri ja juuri kun Niklas makoili siellä kyljellään ja rapsutteli vieressään olevaa koiranpentua hitaasti. Kilpailut eivät olleet menneet aivan putkeen mikä oli ymmärrettävästi latistanut toisen tunnelmaa suuresti. Ensimmäinen luokka kyllä oli mennyt hyvin ja Niklas oli sijoittunut 34 kanssakilpailijan joukossa 6:ksi. Mutta seuraavassa luokassa sijoitus oli tipahtanut 55 osallistujan joukossa häntäpäähän asti. Ero askeleen pidennyksessä ei ollut riittävä ja sen päälle laukannostot eivät olleet ottaneet sujuakseen. Arlekin oli siirtynyt seuraavaan askellajiin vasta reilusti suorituspaikan jälkeen, ja laukassa tapahtuneen suunnanmuutoksen aikana tamma oli rikkonut takaisin raville hieman liian aikaisin, jonka jälkeen pisteet olivat riittäneet juuri ja juuri 54 sijalle. Vähempikin latistaisi fiilikset. Etenkin kun kisat olivat niinkin kaukana kotoa.
“…Jos haluat, voidaan jättää tavaroiden purku huomiselle. Tuollahan ne auton perässä säilyy. Hoidetaan vaan Arlekin ja koppi pois.”
“…mmhm.. Ois ihan jees.”
“Napataan kotia mennessä Runoista pizzat tai jotain, ja alotetaan se..Cobra Kai vai mikä nyt olikaan.”Takapenkiltä kuului vain lyhyt vähän tyytyväisemmän kuuloinen joo vastaus.
-
Kierros Ahvenanmaalla
Tapahtui lauantaiyönäHuomasi että syksy oli tullut, enää ei illalla ollut niin lämmin että olisi pelkällä t-paidalla voinut seikkailla. Marshall istui trailerin etuosan ovensuun reunalla, seuraten huoltoaseman hämärässä valaistuksessa kun Arlekin nyhti laiskasti vähäisiä heiniään heinäverkosta. Viikonloppu oli ollut vähintäänkin erikoinen, vaikka hevoshommissa saadut ideat eivät olleetkaan mitään uusia. Toki yleensä niistä oli ollut vastuussa Vlad, kuten silloinkin kun he olivat päätyneet viikossa Latviaan estekisoihin lähes ilman kisakokemusta olevien hevosten kanssa koska “paikka näytti kivalta ja sopiva luokkakin.” Mutta lähteä nyt Ahvenanmaalle pelkän helppo C -luokan takia? Kai sitä olisi voinut huonomminkin viikonlopun viettää.
Rastapää hymyili itsekseen, hörpäten hitaasti kahvistaan ennen kuin kiskoi hupparin vetoketjua paremmin kiinni. Lähes olemattomasta kisakokemuksesta huolimatta Niklas oli selvinnyt kisoista todella hyvin, etenkin kun kyseessä oli kokonaisuudeltaan kisa missä oli luokat Helppo C:stä Intermediate I tasolle asti joten niin kilpailijoita kuin katsojia oli ihan eri tavalla. Toki, olihan Niklas kisa-aamuna istunut autossa jäykkänä kuin rautakanki ja ollut sitä mieltä että lähdetään kotiin vielä kun voidaan. Mutta pari hermosauhua myöhemmin tuo oli lähtenyt jähmeästi laittamaan Arlekinia valmiiksi samalla kun Marshall oli vain autellut sen mitä saattoi yhden kepin varassa pomppiessaan.
Luokan osallistujamäärä oli jäänyt hyvin vähäiseksi, vain seitsemään, mutta siitä huolimatta neljäs sija oli huikea saavutus. Etenkin kun prosentit olivat kohonneet tasan 70% asti ja eroa kolmantena olleeseen oli jäänyt vain 02,500%.“Pfff, kiitti vaan..” venäläinen mutisi hymyillen, ja pyyhki heinämujua pois take away -mukinsa päältä kun Arlekin oli nähnyt parhaaksensa tarjota kuljettajallekin hieman yöpalaa. “Sinusta on tullut kelpo hevonen, kun pystyy tuon yhden päästää satulaan ihan oudossa paikassa eikä tarvitse pelätä että karautat taivaanrantaan.. Kyllä te vielä maastoon ja hyppäämäänkin pääsette..” mies jatkoi, silitellen tamman turpaa ja rapsutteli samalla kuivunutta mash mössön jämiä pois.
“Toi oli sit lupaus.” Niklas kommentoi leveästi haukoitellen, laskien sylissään olleen lähes kokonaan valkoisen koiranpennun maahan jotta se pääsi asioilleen. “Sori, saatoin ehkä torkahtaa hetkeks..misä päi maailmaa me ollaan?”
“Parkanon nurkilla. Joku tunti niin ollaan perillä.”
“…Okei, saatoin nukahtaa ehkä vähä pitemmäksiki aikaa.”
“No, jaksatpahan purkaa hevosen ja tavarat autosta.” rastapää vastasi virnistäen, vetäen toisen viereensä istumaan traileriin.
“Asia mitä en oota innolla.. Pakkaaminen on sinänsä ihan kivaa joo, mutta purkaminen.. etenki ku yleensä se tapahtuu tosi myöhään pitkän ajomatkan jälkeen.. Not so much.”
“Siihen tottuu. Yhden hevosen kanssa se on vielä helppoa. Mutta kun purettavana on vaikka vain kolme hevosta ja niiden tavarat niin se ei ole enää niin hauskaa. Vielä vähemmän kun niitä on kuusi.”
“…Muistuta että en ikinä lähe sun kaa kotias ja vielä siitä johonki sellaselle reissulle mukaan..”
“Kuitenkin haluat.” mies virnisti, vääntäytyen jalkeilleen ja otti kopin seinää vasten nojanneen kyynersauvan toiseen käteensä. “Nappaa Krem niin mennään kotia.”Niklas heilautti itsensä seisomaan Kapteeni tervehdyksen jälkeen, kutsuen lähinnä nallea tai lammasta muistuttavaa pentua. Joka hyvin nopeasti pomppi töppöjaloillaan omistajansa jalkoihin, rettuuttaen talutushihnaa hampaissaan kuin jotain suurempaakin saalista yrittäessään muka kiskoa sitä pois taluttajansa kädestä.
“Kuuleha riiviö.. Kotona saat pyöriä takapihalla miten haluat mutta tälläsesä paikasta mä en sitä riskiä ota että pyörit johonki viemärin reikään hukkapiiloon.” Niklas puheli pennulle, nostaessaan sen syliinsä vain tunteakseen pedon naskalihampaat nakertamassa seuraavaksi leukaansa.
-
Niklas käskee, kelki hittoon
Ilma oli raikas, ja suorastaan viileä vaikka aurinko oli yhä taivaalla ja paistoi ohuen pilviharson takaa. Lintujen ylläpitämä konsertti oli vaihtunut yli lentävien lintuparvien ääniin kun ne matkasivat parvina tallipihan yli kohti etelää. Puiden lehdetkin olivat alkaneet jo kovaa kyytiä kellastumaan.
Marshall istui talon rappusilla ja leppuutti leukaa toisen kyynersauvan päällä samalla, kun tähysteli kulmat kurtussa kentälle ja seurasi toisen ratsukon menoa. Näin kaukaa ei ihan kaikkea nähnyt jotta ratsastusta olisi voinut kunnolla arvioida, mutta ei meno huonoltakaan näyttänyt. Toki Niklaksen käsivarret olivat suurimman osan ajasta lähes suoriksi ojentuneina, tuo todennäköisesti katsoi enemmän maata mitä mihin oli menossa ja hän saisi myös suoristaa selkäänsä hieman että ei olisi niin etukenossa. Käynnin kuin ravinkin tempo voisi olla vähän parempi ja mitä täältä näki niin kulmat saisi olla huolellisempia ja… Rastapää hieroi nenänvartta sormillaan. Tästä me kotona puhuimme.. Älä puutu jokaiseen pieneen virheeseen joka kerta kun sen näet, ellei se ole oikeasti merkittävä.
.“Et ees alota!” Niklas sanoi tiukasti, pysäyttäessään Arlekin portin läheisyyteen.
“..Enhän minä vielä edes sanonut mitään?” Marshall vastasi toinen kulma kohotettuna.
“Mutta alotit! Kaks sanaa ja mä tiiän että sieltä tulee joku niistä sadasta huomautuksesta mikkä sulla jo mielesäs on. Käet, jalat, pää tai jotaki sinnepäi.”
“No, nyt kun aloitit niin ne kyynerpäät-..”
“Mähä sanoin!”
“Okei, okei.” rastapää sanoi ja kohotti käsiään. “Olen hiljaa. En puutu ellei se ole jotain oikeasti merkittävää.”
“Ja parasta olis kans.” nuorempi puhahti, tuijottaen penkillä istuvaa miestä samalla kun pyysi ratsuaan jo liikkumaan eteenpäin.“No mitä nyt taas?” Niklas kysyi huokaisten, ehdittyään kiertää vain muutaman kerran kentän ympäri kunnes taas pysähtyi portille.
“..Nyt en ainakaan sanonut vielä mitään.”
“Mutta meinasit. Mä nään sen sun naamasta että oikein palat halusta huomauttaa jostaki. Sulle tulee just sellanen ilme ku oisit syöny aivan helvetin pahaa ruokaa ja tyyppi kysyy että onko hyvää, niin oot silleen joo on tää ihan hyvää nam. Ja henkisesti jo syljet ruokaa suustas.”
“Eli pitääkö minun vielä peittää kasvonikin?”
“Ei se riitä. Mä näkisin sun silmät ja se riittää, hiton huuhkaja. Kelki hittoon siitä että mä en erota sun ilmeitäs… Kauemmas.. Vielä vähän.. No et sä voi keskelle pihaa jäähä seisoon sen kinttus kaa, mee vaikka sinne rappusille istuun!”Oli ehkä myönnettävä ettei Marshall ollut koskaan liioin pitänyt yllätyksistä tai turhasta epätietoisuudesta, minkä takia tuo aina suunnitteli hyvin pitkälle viikkojen sisällön niin omalta kuin Arlekinin osalta. Jotta oli ainakin jonkinlainen järjestys arjessa. Mutta etenkin näiden viimeisten viikkojen aikana kun rastapää oli saanut tyytyä lähinnä sivustaseuraajan roolin, hänenkin oli jo pakko myöntää että halu pitää ohjat käsissä oli alkanut muuttumaan turhankin vahvaksi. Kontrollifriikki, kuten Niklas oli kauniisti huomauttanut.
.“Miks sä täällä istut?”
Mies käänsi hätkähtäen katseen taaksepäin, katsoen ulko-oven edustalla seisovaa Nellyä. “Niklas ratsastaa tänään itsenäisesti, joten hän passitti minut jäähylle kentän reunalta tuomitsemasta.”
“Aivan.” nainen vastasi naurahtaen “Tuu tupaan istuun, niin ei tarvi täällä pihalla kökkiä.”
“Een tiedä-..”
“Kentällä on joku muuki, jos Nikelle tulee ongelmia. Ja pannussa on vielä kahvia jäljellä mikä pitäs juoda pois.”
“No jos sitä sen verran..” mies tokaisi ja vääntäytyi jaloilleen, lähtien taiteilemaan loputkin askelmista ylös.Janna istui tuvan pirttipöydän ääressä, selaten jotain lehteä puolella silmällä läpi samalla kun söi juustoleipää. Kohottaen katseen luettavastaan kun Nelly palasi takaisin tupaan keppien varassa hyppivä rastapää perässään. Marshall oli utelias kuulemaan miten nainen oli onnistunut laikukkaan hevosensa kanssa perjantain kilpailuissa, ja kuuntelikin tarkasti tuon kerrontaa suorituksista.
“Hmhm. Tuo kilpailun konsepti kuulostaa osittain hyvin samalta mitä alkuvuoden Tie Tähtiin -cup oli, vähän kevyemmältä tosin.” rastapää puheli, hörpäten kahviaan. “Tasolta se olisi voinut olla kyllä sopiva että Niklas olisi voinut kilpailla ensin Helppo C luokassa, ja seuraavana päivänä olisin itse startannut Helppo A:ssa. Harmi että jäi välistä.”
“No mutta ens vuonna sitte. Ja kyllähän noita kisoja tulee. Vai millon sun muuten on realistista ajatella kisoja?” Nelly tiedusteli.
“En halua manata mitään ennustamalla liian nopeaa paluuta mihinkään, mutta viikon päästä minulla on tapaaminen leikanneen lääkärin kanssa jolloin saan tietää enemmän. Jos kaikki on mennyt kuten pitää, sen jälkeen saan alkaa asteittain luopumaan kepeistä.”
“Eli pidetään peukut pystyssä. Milloin muuten voi ajatella ylipäätään paluuta satulaan?”
“Jos kaikki on tarkastuksen jälkeen ok, niin vaikka heti jos menee ilman jalustimia kevyesti. Mutta Niklas saa vielä jonkun aikaa nauttia Arlekinin omimisesta.”
“Tai teijän piettää hankkia toinenki hevoone.” Janna ehdotti virnistäen.
“Olen minä sitäkin miettinyt.”
“Tallissaki olis hyvin tilaa.”
“Niin olisi.. Mutta katsoo sitä sitten kun pystyn edes suhteellisen normaalisti taas käsitellä hevosia.”
“Mmhm, totta. Mutta asiasta toiseen, mulla ois yks kysymys minkä oon halunnu kysyä jo jonku aikaa.” Nelly aloitti, laskien kahvikuppinsa pöydälle “Kun Nikke tuli ekaa kertaa täälä käymään, se esittäyty sun kämppiksenä. Mutta te seurustelette kans, eikö vaan?”Marshall tunsi niskavillojen nousevan pystyyn ja puristi tiukemmin kahvimukin korvaa kädessään. Eihän se toki enää millään muotoa salaisuus ollut, mutta rastapää ei ollut vieläkään täysin tottunut siihen ajatukseen että asiaa ei tarvinnut pitää kaapissa. Pienen hetken mies vain katsoi vastapäätä istuvaa naista, vilkaisten hieman kysyvän näköistä Jannaa.
“..Joo.”
“Älä ny siltä näytä kuin oisit todistajana oikeudessa.” Nelly naurahti.
“Eikö muka ollu yleestä tietua?” Janna kysyi silmiään räpytellen.
“Veikkauksia oli mutta varmuutta ei. Miksette kertonu suoraan? Ja kuin kauan te ootte ollu yhessä?”
“..Opittu tapa. Venäjällä näistä asioista ei kannata puhua liian suoraan ihan kenelle tahansa.” rastapää vastasi, liikutellen mukiaan pienesti edestakaisin pöydän pintaa pitkin. ”..Kohta kolme vuotta… Mistä tulikin mieleen, olisiko teillä mitään suosituksia oikeasti hyvistä ruokapaikoista Seinäjoella tai Vaasassa missä käydä ennen kuin käymme hakemassa Niklaksen pennun kotiin?” -
Mulla oli tähän tarkotus liittää tarinantynkääki mukaan, mutta yrityksistä huolimatta en saanu oikein mitään aikaseksi xD Mutta niinku Janna oli vähän kyselly, kyllä Marshall ja Niklas Paahtiksen perään katto että kaikki jalkaa löyty. Ja ehti vähän juoksuttaakki ennen ku Janna pääsi takasi lyhyemmäksi jääneeltä koulutusreissultaan.
-
Ensin rastat ja sitten hevosenki karvat
Arlekin seisoi tavallista ryhdikkäämmän näköisenä suulin naruissa. Jouhet näyttivät suorastaan ilmavilta pesun ja selvittelyn jäliltä, valkoiset merkit melkein loistivat puhtaana punertavan karvan rinnalla. Ja kavioiden pinta kiilteli rasvauksen jäliltä. Korvista töröttäneet muutamat pitkät karvatupot oli siistitty ja pieni alue harjasta korvien takaa oli lyhennetty huolellisesti, jotta riimun niskahihna lepäsi nätisti tamman niskalla.
“Se näyttää muuten ihan ratsulta mutta nuo jalkakarvat.. Nuo rehottavat karvat sen kintuisa!” Niklas osoitteli Arlekin jalkoja samalla kun piti katseensa tiukasti suulin kulkuaukon reunalla istuvassa rastapäässä.
“Ne on osa sitä. Ja ne sentään kasvavat siististi koko säären mitalta, eikä vain satunnainen tupsu vuohisen reunassa.” Marshall puolusti. “Sitä paitsi turistit ovat aina tykänneet sen ulkonäöstä ja etenkin karvaisista jaloista.”
“Mutta nyt se ei oo turisteja reessä tai kärryssä kiskova hevonen, vaan sen pitäs olla ratsu. Ja ainaki sun erikoistumisesta päätellen kouluratsu. Ja mitä oon yhtään huomannu niin just kouluratsut näyttää aina jokasta piirua myöten täydellisiltä-.. Hei, Outi! Eikö ookki totta?”Suulin ohi ruunikon hevosen kanssa kentälle suunnannut nainen pysähtyi kuin seinään, ja tuijotti kulkuaukon edustalla olevaa lyhythiuksista miestä kysyvän näköisenä.
“Nniin mistä asiasta on kyse?” nainen tiedusteli hieman epävarmasti, näyttäen epäröivän että kannattaisiko ottaa kantaa asiaan.. mistä sitten olikaan kyse.
“Yritän saaha vakuutettua Marshin siitä että leikattas Arlekin kintuista nuo rehottavat karvat pois että se näyttäs enemmän ratsulta. Ko eikö yleensä just kouluratsut oo aina toosi huolitellun näkösiä?”
“..Kyllähän ne aika usein on joo, etenkin jos niillä kilpaillaan… Ja kyllähän ne karvat kasvaa aina takasikin.”
“No niin! Eli just hyvä rako leikkoa sen karvat nyt enne kisoja. Ehtii vähän tasottuaki täsä ajasa.”
“Ensin mun rastat ja nyt hevosenkin karvat..” Marshall mutisi hiljaa.
“Onko Arlek ilmotettu kisoihin?” Outi kysyi, katsoen hieman kummaksuen penkillä kyynersauvojen kanssa istuvaa punapäätä että aikoiko tuo oikeasti kilpailla jo nyt.
“Joo. Ja ei toi siis oo kisaamassa vaan mä.” Niklas vastasi leveän virneen kera “Ei se oo ko joku-… sellane luokka misä ei oo ees laukkaa.”
“Missä ei oo laukkaa?” Nelly kysyi pienen hymyn kera, astuessaan suulin puolelle avoimesta tallin ovesta Sonja perässään.
“Helppo D kouluohjelmassa…Niklaksella on uransa ensimmäiset ratsastuskilpailut kuudestoista päivä.” Marshall selitti lyhyesti.
“Ai sen takia sä oot ratsastanu nyt viime päivinä niin ahkerasti…Millon sä päätit kisoihin osallistua?” nainen kysyi, tarttuen uuteen uutiseen kiinni.
“Ei siittä kauaa oo ko Marsh esitti sen idean. Mietein pari päivää, niin eilen illalla ilmottettiin mut mukaan siihen kisaan… mutta yritän olla ajattelematta sitä liikaa koska jo nyt musta tuntuu siltä että tekis mieli juosta kiljuen karkuun..” Niklas selitti, irvistäen vähän ja samalla näpersi sormiaan hieman. “Mut se ei oo muuten ainoa uutinen. Aattelin että kerron vasta kahvilla mutta se on helppo heittää tähän samaan. Mutta tän kuun lopulla mulle tulee oma koira!” -
Peruuttelua ja koti-ikävää
“Muista tasainen ohjastuntuma. Istunta, pohje, ohjasote jja peruuta.”
Marshall ohjeisti istuen jo nyt tutuksi tulleella penkillä kentän keskellä, pidellen käsiään kevyesti ilmassa kuin itse olisi ylhäällä satulassa ohjat käsissä. Niklas taas yritti parhaansa oikeasti tehdä sen hevosen kanssa. Miehen ilme oli keskittyneen ja hämmentyneen sekainen, kun tuo alkoi pyytämään Arlekinia peruuttamaan. Mutta taaksepäin suuntaavien askeleiden sijaan tamma vain painoi kaulaansa kasaan ja korkeintaan siirsi painoaan taaksepäin, hievahtamatta mihinkään suuntaan.
“Älä jää vetämään, tämä ei ole mikään köydenvetokilpailu.” rastapää huomautti kulmiaan kurtistaen.
“Sähän sanoit että pidätä! Että pidätteellä näytetään että niin mihin suuntaan se liike halutaan.” nuorempi mies tiuskaisi turhautuneen kuuloisena.
“Kyllä, pidäte kertoo että minne suuntaan Arlekin halutaan liikkuvan. Mutta älä jää vetämään kuin yrittäisit hinata koko hevosta käsivoimin taaksepäin. Tee toistuvia lyhyitä pidätteitä…vähän kuin houkuttelisit että hei tänne päin, tule tule.” Marshall selitti, katsoen hetken hevosen harjaa tuijottavaa Niklasta kun tuo näytti mutisevan jotain itsekseen. “Kokeile uudestaan ja ota ihan rauhassa. Vaihe kerrallaan.”Pari seuraavaa peruutusta epäonnistui vielä, mutta lopulta tehtävä alkoi onnistumaankin, vaikkakin aluksi ihan vain peruuttamalla yhden askeleen. Seuraavalla kerralla kaksi. Sen jälkeen vain muutama pysähdys harjoitus, koska itse pysähtymisen kanssa Niklaksella ei ollut ongelmia. Tuo onnistui pysäyttämään Arlekinin lähes joka kerta pehmeillä ja lähes huomaamattomilla avuilla täsmällisesti siten, että tamma jäi seisomaan tasajaloin. Tuollaisina hetkinä rastapää myönsi että oli oikeasti kiinnostunut näkemään mihin Niklaksesta olisi, jos tuon mielenkiinto vain pysyisi ja tuo jatkaisi aktiivista ratsastamista myös mahdollisen päämäärän toteutumisen jälkeen. Hmmh. Oikeastaan, voisi vaikka katsoa jos oma ja Niklaksen aikataulu töiden suhteen antaisi sopivasti myöden ja joku voisi katsoa Arlekinin perään, niin voisi käydä pitkästä aikaa kotona. Siellä Niklas pääsisi ratsastamaan vielä enemmän, ja erilaisilla hevosillakin. Ghost, Stanko, Maru ja Nade olisi varmasti sopivia. Ja Hakra, ainakin käyntityöskentelyssä.
Vatsanpohjalla tuntui raskas möykky. Koti-ikävä.
Toki aina välillä oli iskenyt pieni kaipuu takaisin kotitiluksille, mutta nyt se tunne iski kuin kakkosnelonen suoraan takaraivoon. Aikaiset aamut jolloin seurata kahvintuoksua alakertaan aina keittiöön saakka, missä äiti oli vastassa juomassa omaa aamuteetään. Jos Vlad oli kylässä, väistä sen yritys säikäyttää kun kädessä on kuuma kuppi kahvia. Sen jälkeen aamutalliin. Hevosten viennit, tallien siivous.. Miten sitä voikaan kaivata sellaistakin asiaa kuin paskan lapiointi?”“Hei! Vatipää! Näikkö sää ees?” Niklas puuskahti.
“Hä?”
“Sä et ees kahtonu! Mä just onnistuin peruuttaan ne viis hiton askelta niin että jopa mun mielestä se meni hyvin!.”
“Sori..Eksyin ajatuksiini. Haluatko kokeilla vielä kerran vai otetaanko loppuhommat ja lähetään kahville?”
“Perkele, mähän en sitä niele että sä et nähny ko onnistuin just oikein siinä misä pitiki. Mä hinkutan vaikka huomiseen asti mutta mä teen sen uuestaan, nyt katot!” nuorempi uhosi osoitellessana kentän keskellä istuvaa miestä toisella kädellään, ennen kuin otti ohjat päättäväisesti toiseenkin käteensä. -
Tavaraa kertyy huomaamattakin
Kotona oli helppoa olla hankkimatta ylimääräisiä varusteita hevosille. Siinä missä etenkin isä vahti haukkana että turhia varusteita ei ilmestynyt niin heillä oli jo valmiiksi oma pieni varastonsa mistä löysi korvaajan monelle arjessa kuluvalle varusteelle. Löytyi erilaisia loimia, jalustinhihnoja, satulavöitä, suojia ja vaikka mitä muuta että jos jokin meni rikki niin ei tarvitsisi heti lähteä kiertämään kauppoja. Riimujakin löytyi isot niput eri kokoisia ja näkösiä, ja vaikka Grigori kuin yritti piilottaa vihaamansa turvan alta aukeavat riimut perimmäiseen nurkkaan niin aina niitäkin jostain ilmestyi.
Mutta nyt kun oli omillaan ja vain yhden hevosen kanssa ja varustemarkkinat laajenivat koko ajan, aina löytyi joku kiva varuste jostain. Nytkin Arlekin kaappia Niklaksen kanssa siivotessa piti miettiä että mihin yksi hevonen tarvitsi viittä eri riimua? Okei, yksi niistä oli toki nahkariimu mikä oli aina käytössä kuljetuksissa ja kun mentiin pois kotoa mutta muuten.“Marsh..” Niklas aloitti kädet yhdessä kasvojensa edessä “Musta tuntuu että sulla on ongelma..”
Rastapää vain nyökytteli, silmäillen vieressään lattialla olevaa koria. Minkä ihmeen takia Arlekinilla oli myös näin monet pintelit? Niistä oli käytetty kaksia. Loput kolme settiä olivat avaamattomina pakkauksissaan. Ja miksi ihmeessä sillä oli kaksi settiä suojia? Niistäkin vain toisia takasuojia oli käytetty sen yhden kerran kun Marshall oli hypännyt esteitä kentällä. Missä vaiheessa hän oli edes ehtinyt ostaa nämä kaikki? Putsejakin oli kahdet, mutta niitä sentään oli käytetty ahkerasti koko hokkikauden ajan.
“Tere. Myöhäänen kevätsiivousko?” Janna tervehti astellessaan varustehuoneen puolelle.
“Ehkä enemmän Himohamstraajien uuen jakson kuvaukset.. minkä mä saatoin ehkä käynnistää ko aiheutin tavaravyöryn mutta..”
“Jos laittaisit tavarat oikeille paikoille, sitä ei olisi käynyt. Eikä tätä ylimääräistä tavaraa nyt niiin paljoa ole..” Rastapää mumisi, asetellen tavaroita takaisin koreihin.
“Tiiän tunteen. Mullaki aina välistä kerrääntyy tavaraa, etenki satulahuopia, niin välistä pakko koittaa laittaa jotaki poieski.” nainen naurahti, puikkelehtien hakemaan hevosensa varusteita telineestä. Janna kuitenkin pysähtyi hetkeksi, jätti satulan telineeseen ja kääntyi taas ympäri “..Hei, Marshall.. Tuota.. Millaasen korvauksen sä haluvat? Ko sillon yks päivä kuokkavierailin sillä sun tunnilla..”
“..Hä?” mies katsoi vähintäänkin hämmentyneenä kun toinen esitti kysymyksensä.
“Niin kun pijit Nikelle sitä tuntia, niin mä en ees kysynny lupaa tai mitään.. vaan aloin toteuttammaan samoja tehtäviä. Ja kuuntelin sun antamia neuvojaki.”
“..Ei sinun tarvi siitä mitään maksaa. Ei ne mitään salaisia opetuksia ole.”
“No mutta..” Janna aloitti, raapien takaraivoaan
“Mutta.. Kiinnostaisiko pieni.. vaihtokauppa? Jos joskus haluat apua sileällä työskentelyyn niin voin kyllä pitää sinulle tunteja ihan tarkoituksella, jos sinä voit joskus hypätä Arlekinin kanssa.” rastapää ehdotti lopulta pienen hymyn kera. “Se kyllä osaa kaiken jo valmiiksi. Mutta koska se on saanut hypätä niin harvoin, se on aivan liian innokas että uskaltaisin päästää Niklaksen opettelemaan esteratsastuksen alkeita sen kanssa ennen kuin Arlekin on edes vähän rutiinia taas alle.” -
Yhden epäonni, toisen onni
“Ei.. siis eihän tässä ole mitään järkeä. Ensinnäkin olin aivan varma että tässä käy näin, mutta se että sen jälkeen tulee vielä tälläinen soppa? Miten tässä ehtii mitään tehdä!” Marshall murisi ja tuijotti televisiota tuiman näköisenä.
“Phyh, ihan helppo juttu. Kato ko mestari näyttää.” Niklas kommentoi lähes ylpeänä ja ojensi kättään toisen suuntaan jotta tuo luovutti pleikkarin ohjaimen hänelle. “Näin. Eka tapetaan tää tästä, mennään tänne ja vaihdetaan ase nnuuuin että voijaan täräyttää toi tyyppi helvettiin. Sitte vaihetaan tonne ja varotaan tota.. Ja sitte kaveri huutaaki tuolta niin hypätään tonne ja se jeesii sut pihalle. Helppo nakki.” mies selitti samalla kun näpytteli näppäinyhdistelmiä ohjainta vilkaisematta, kunnes ojensi sen takaisin rastapäälle.
“…Saat sen näyttämään aivan liian helpolta.”
“Nyt tiiät miltä musta tuntuu ko katon ku sä ratsastat.” nuorempi näpäytti virneen kera.Marshall ei ollut koskaan ollut kummoinen pelaaja, mitä nyt oli joskus pääasiassa Niklaksen tahtomana pelannut joitakin pelejä enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä. Tavallisesti hänellä oli kuitenkin niin paljon muutakin tekemistä että pelaaminen ei juurikaan kiinnostanut. Mutta nyt kun edessä oli pitkä sairasloma minkä takia tavallisimmat harrasteet oli poissuljettu, miksikäs ei. Vaikka rastapää ei ymmärtänyt että miten pelaaminen oli muka rentouttavaa. Hermothan tässä jumalauta menee! Sormet menee solmuun ja loppuu vielä kesken kun pitäisi yrittää kymmentä nappulaa painella ja kahta lämiskää vielä pyöritellä niin että hahmo liikkuisi johonkin, puhumattakaan että vielä näkisi eteensä..
Ja samalla Niklas myhäili tyytyväisenä sohvan nurkassa ja kauhoi popcorneja suuhunsa seuratessaan toisen pelaamista, tietäen tasan mitä pelissä tuli vielä tapahtumaan. Minkä takia ajoittain tuon ilme näytti vähintäänkin pahaa enteilevältä, kun hän vilkuili leveän virneen kanssa telkkarin ja Marshallin välillä odottaen tuon reaktiota. Mikä oli turhankin usein ollut pitkä litanja venäjänkielistä manaamista. Mitä säesti Niklaksen mairea nauru.“Joo. Ei. Tämä riittää ainakin tältä erää.” rastapää sanoi lopulta, pudottaen ohjaimen sohvalle ja nosti kätensä ilmaan.
“No mut pääsithän sä jo aika hyvin etehenpäi. Hetken tauko niin sitte jaksaa taas.” nuorempi virnuili poimiessaan ohjaimen omaan käteensä “sillä välin voijaan joko.. kattoa jotai netflixistä. Taaai sä voit alottaa yhtä toista peliä.”
“..Ja mikä peli se on?”
“Red Dead Redemption 2.” Niklas esitteli, jatkaen kun toinen kohotti kulmaansa kysyvästi “Länkkäripeli. Tosi nätti peli, hiton hyvä story. Plus siinon hevosia joten senhän pitäs olla helppoa sulle.”
“..Tuolla esittelyllä rohkenen epäillä että kyse on mistään helposta pelistä..”
“No. Ei ainakaan jos menee onlineen koska sielä voi tulla porukkaa listiin sut miten haluaa. Mutta sä pelaisikki story modea, niin kyllä sä-…” tummahiuksinen mies jatkoi pelin esittelyä kunnes tuon kännykän soittoääni alkoi raikaamaan sohvan käsituen päältä.Marshall katsoi kulmat kurtussa toisen perään kun tuo katosi puhelin mukanaan takapihalle. Tuo hiton soittoääni… Techno chicken. Niklas oli vaihtanut heidän seurustelun aikana puhelinta jo useammankin kerran mutta tuo soittoääni se oli ja pysyi. Toinen oli jopa viimeksi kännykkäänsä vaihdettuaan iloisesti tullut näyttämään asiallisen arvaa mitä kysymyksen jälkeen että mikä soittoääni hänellä oli. Meidän biisi, toinen oli todennut lähes kaihoisaan sävyyn.
Rastapää kohotti kulmiaan hieman. Kuka Niklakselle oli oikein soittanut että hän oli mennyt ulos puhumaan. Uteliaisuus nosti päästään sen verran että rastapään hetken teki mieli yrittää kuunnella ulkoa kuuluvaa vaimeaa puhetta että mistä oli oikein kyse. Mies kuitenkin pudisti päätään, ja keskitti huomionsa telkkarissa pyörivään pelin aloitusvideoon. Rastapää oli jo tovin saanut edetä pelissä, onnistuen tappamaan itse oman hahmonsa jo neljättä kertaa kun Niklas kiskoi takaoven auki.“Marsh! Meille tullee koiro!” Niklas huudahti samalla kun säntäsi sisälle, meinaten lentää turvalleen lattialle kun kompuroi matonreunaan.
”Jjoo, eikös se ole ollut suunnitelma koko ajan?”
”No siis joo joo. Mutta nyt se tullee niinku oikiasti! Se kasvattaja soitti. Yks oli joutunu peruun varauksen pennusta niin siittä niitten uuesta pentueesta ois yks vapaa, niin se halus tarjota sitä eka mulle!” -
En osaa sanoa mikä täsä on parasta. Mutta ehkä se on vaan se, kuin Eetu istuu pöydän ääreen kaikessa hiljaisuudessa niinku se ois normaalein asia ikinä että keittiöön on pelmahtanu jostaki kana. Tai siis kukko. Nään vaan päässäni sen iänikusen Nuuskamuikkunen meemin missä on ytimekkäästi teksti ”Jaa”
-
Mä kyllä lottoan yhä että kyllä Hopiavuoreen vielä tulee se kimo angloarabi!
-
Niin minäki aikanaan menin ihan vaan kattoon yhtä koiranpentua. Ja menin pentu sylisä kotia että kattokee mitä mie toin xD
-
Janna, tokkiisa voit sinne ton kuvan laittaa 😀
-
Paljon arvostettua sopivan suoraa palautetta, tässä ko tuossa aikasemmassaki kommentisa, kiitän.
Oon ollu aika tiukasti jumissa pääasiassa Marshallin osalta, joten näisä on paljo asiaa mitä pohtia että sais potkittua hahmoa kehittyyn taas parempaan suuntaan.Ja myönnän, että tuo heitto että Niklas alkaa sosiaalistaa pentua ko erästä äijääki maailmaan ei vaikuta yhtään hullummalta ajatukselta.. xD
-
Tästä tykkäsin jotenki hitokseen. Ehkä siksi, että juuriki sopivasti vähän kevyempää juttua, saa hahmot (ehkä eritoten Nelly) vähän hengittää. Just sellanen sinäsä tasasen tylsä arkihetki mutta kuitenki niiin paljo enemmän.
Ja ehkä vaan Hello pystyy kehittää suurinpiirtein Stephen King tason murhamysteerin sen ympärille että mitä Netflix tilin omistajalle on tapahtunu kun lasku on maksamatta ja tili sulkeutunu. Ei hätää Hello, Niklas saattas jopa jakaa sen Netflixin tai HBO:n sun kanssa. (vaikka HBO on kyllä Marshallin, mutta hyshys) -
Ei oo Nellyllä helppoa. Kyseessä kun ei tosiaan oo mikään helppo päätös että syyänkö tänään makaroonilaatikkoa vai lasagnea. Siinä misä on tosi kiva nähdä/lukea näitä pareja missä kumpiki osapuoli on onnellisia raskauden varmistumisesta koska sitä on yritetty ja odotettu. Niin kuitenki myös kiva lukea tälläsestä misä toisella on hirviästi epäilyjä matkassa.
-
Pystyin tunteen ihan liian elävästi ton ”..Minä tiesin. Nelly tiesi että minä tiesin. Minä tiesin että Nelly tiesi että minä tiesin… Kumpikaan ei sanallakaan viitannut loppuviikon uutisiin.” Ja sitte pitäs vielä koittaa keskittyä johonki sellaseen ku hevosen oikeanlaiseen ratsastamiseen? Huhhuh.
-
Sniikkaan tähän väliin että mä muistelisin lukeneeni että Jannalla on tulosa työn puolesta joku koulutusreissu. Mikä tais kestää pari viikkoa (vai pitempäänki?) niin se sille ajalle ettis liikutusapua Paahtikselle. Mutta en lyö päätäni pantiksi… xD
-
Meissä kaikissa asuu pieni stalkkeri, vähän pitää urkkia että mitä se vanha kaveri tai just exä on touhunnu. Ja siinä vaiheesa jos toisen feedit on täynnä kaikkea hienoa ja loisteliasta niin tulee se pieni pohdinta että minkälaisen kuvan itestä se oma some antaa?
Mutta niinku Nelly jo sanoki, niin Sonjan somehan kuulostaa just hyvältä! -
Ei vitsit, popparit tulille koska tästähä tuli jännittävää!
Vähän joutuu itekki väännellä penkillä ko Eetu joka just haaveilee lapsesta on niin onnensa kukkuroilla. Ja sitte Nelly, joka on ennemmin järkyttyny/peloissaan koko asiasta. Ne kaks pitäs paimentaa johonki ja jutteleen asia läpi. -
Tätä on pyöritelty, lykätty ja kirjotettu uuestaan moneenki otteeseen, mutta nysse Niklas saa koiran!
Ite oon hyvin vakaasti PC pelaaja. Mulla ei oo ongelmia taiteilla näppäimistön ja hiiren n.19 eri näppäimen kanssa (pelistä riippuen enemmänki) mutta auta armias ko mulle isketään konsolin ohjain käteen. Se on just tota mitä Marshall kävi läpi xD
