Cozmina

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Cozmina

Tämä aihe sisältää 88 vastaukset, 10 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 3 viikkoa, 3 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #938 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Cozmina
    Cozmina KHw
    arabialainen puoliverinen,
    153cm, VaB

    ”… lempeäluontoinen tamma, joka omaa hyvällä tavalla myös arabimaista sisua ja päättäväisyyttä, se on kuitenkin käsitellessä sekä kaikissa hoitotilanteissa oikein kiltti ja tamman kanssa pärjäävät kaikki vauvasta vaariin.”
    by: vrl-04799

    > omat sivut

    • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 6 kuukautta sitten  Nelly.
  • #940 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    1 – Ongelmia trailerin kanssa

    Olin sopinut Ekun kanssa, että hän ajaa poikaystävänsä kanssa vuokrahevoseni uudelle kotitallille. Asuntoautossa kun ei ole vetokoukkua, eikä minun korttini olisi edes riittänyt siihen yhdistelmään. Ekku oli saapunut paikalle ajallaan, olimme vaihtaneet halit ja sitten hän jätti minut yksin pihalle hevosen, tavaroiden ja asuntoautoni kanssa. Näytin aivan varmasti eksyneeltä lampaalta, sillä ensimmäinen ohikulkija käänsi suuntansa heti meihin päin.
    ”Moi, mä oon Eetu. Sä oot varmaan Neea?”
    ”Moi. Nelly, melkein oikein.” Hymyilin miehelle. Eetu naurahti ja pyysi anteeksi. Narunpäässä seissyt tamma vei nopeasti Eetun huomion. Eetu oli kehunut kuinka uljaalta arabialainen näytti ja minä olin vastannut jotain siihen suuntaan, että ainahan ne näyttävät. Arabialaiset olivat ehdottomasti lempirotuani, juuri niiden kauniin ja ylvään olemuksen takia. Cozmina oli pitkän ajomatkan jälkeen väsyneen näköinen, mutta selvästi mielissään olevansa nyt perillä.
    ”Tule, mä näytän mihin Cozmina asettuu.” Eetu sanoi ja nosti käsilleen varustekassin ja harjakopan. Ja niin me lähdimme. En uskaltanut puhua mitään, sillä en halunnut heti möläyttää jotain ilkeää kommenttia tai muuta typerää. Annoin siis kiusallisen hetken vain saapua.

    Kello oli varmasti jo lähempänä kuutta illalla, kun olin saanut tamman oikeaan karsinaan, tavarat niiden paikoille. Kävelimme Eetun kanssa kohti maneesin edessä olevaa parkkipaikkaa.
    ”Kuule, voinko mä jäädä nyt ainakin täksi yöksi tuohon pihalle?” Kysyin ja osoitin asuntoautoa. ”Mä en varmaan ikinä löydä mitään reilialuetta täältä, mutta voisin huomenna etsiä.”
    ”Jää toki” Eetu vastasi. Hän oli laittanut kädet takin taskuihin ja minä kohensin omaa takkiani. Ujutin vetoketjua ylemmäs ja tungin itsekin kädet taskuihin.
    ”Kiva kun tulitte, oli tosi kiva nähdä. Törmäillään taas, mut mun tarvii mennä varmistamaan etten jättänyt kahvinkeitintä päälle” Eetu huikkasi puolimatkassa autolle. Minä heitin vielä kauniin hymyn ja kiitin, kun tämä oli näyttänyt paikat.

    Kiipesin autooni ja istahdin sängylle. Huokaisin syvään helpotuksesta ja kaaduin selälleni. Nyt se oli ohi. Ensimmäinen päivä ja ensimmäisen päivän kiusalliset keskustelut.

    • #944 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Siis vitsit hei, asuntoautossa asuminen on ihan just sellanen juttu mistä Noa vois tykätä! Mä itse taas en voi enää sietää, kun aikani asuntoautoa/vaunua jouduin katseleen 😀 Se on mukavan virkistävää luettavaa, kun hahmolla on vähän erilainen koti. Ei aina vaan pientä asuntoa missä asuu yksin, vaan sellainen jonka kanssa pääsee liikkeelle aina halutessaan.
      Cozmina on kyllä hurjan kaunis, mukavaa kun Flidallekin on nyt tammaseuraa! Saas nähdä tuleeko niistä kavereita vai tuleeko tallin kuningattaren tittelistä kiistaa.. 😀

    • #951 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Aivan hirvittävän kiehtovaa, että meillä kävi nyt vieraita, jotka ovat oikeasti olemassa Hukkasuon harrastetallilla! (Muille: tässä on Ekku, tässä on poikaystävä.) Tämä kutittelee ihanasti ultimaattiseen nypertelyyn taipuvaista nörttipuoltani.

      Cozmina on kyllä kaunis ja eksoottinen olento! Toivottavasti se kotiutuu. Kunhan saisin piirettyä loput tallipihasta sekä tallin pohjapiirroksen, olisi hyvä aika nakutella karsina- ja tarhausjärjestyksiä kuntoon. Saataisiin vähän tarkkuutta tähän touhuun. 🙂 Nyt alkaa olla niin paljon jo väkeä tallissa, että eivät kaikki ihan Jussin talliinkaan mahdu!

      Kaikkihan vähän väsähtävät uudessa paikassa ja tutustuessaan uusiin ihmisiin. Ihanan inhimillinen reaktio. Mutta lyön vaikka vetoa, että kyllä se Nellykin kavereita löytää. Niin kuin jo kommentoitiin, Noaa ainakin varmasti kiinnostaa Nellyn tämänhetkinen elämäntyyli, ja Hello taas näkee asuntoauton tilalla varmasti vapauden, nuotiotulet, auringonlaskut ja joka päivä uuden maiseman. Mutta varo Helloa: se on sellainen pummi, että puhuu Nellyn aika äkkiä pyörryksiin ja saa pakotettua kesälomareissulle liikkuvalla kodilla, tai jotain.

      On ihan Eetulle tyypillistä majoittaa joka matkalainen. Ihme, ettei se tällä kertaa vaatinut vierastaan nukkumaan sisällä kunnon sängyssä ja mennyt itse sohvalle! Kai se ajatteli, että asuntoautossakin on ihan hyvä olla. 🙂 Kyllä se varmasti aamukahville kävi pyytämässä ja sanoi, että sisällä voi kyllä käydä vaikka suihkussa, jos haluaa. Hopiavuoren maneesin puolen pihassahan olisi ihan kätevää majoittua asuntoautossa ainakin silloin tällöin, jos ei pitkäksi aikaa malta jäädä. Sähkövirtaa saa maneesin seinästä ja sillä tavalla. 😀

  • #1040 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    2 – Koulua ja tunkeilija

    Tamma laukkasi kauniisti pää kaarella. Askel oli kevyttä ja liitävää – juuri niinkuin pitikin. Käänsin hevosen pääty-ympyrälle ja kaarteessa tarkistin oman asentoni. Nostin katseen ylöspäin ja laskin varmuuden vuoksi kantapäitä alemmas. Tämä tuntui todella luontevalta. Liike oli lennokasta ja sain pidettyä hevosen hyvin uralla vain sisäpohkeen avulla. Ympyrä loppui ja suoristin Cozminan pitkälle sivulle. Laukkaväistöä vasempaan, suoristus ja väistäen takaisin oikealle. Hevosesta huomasi, että tämä nautti työnteosta ja oli täysillä mukana. Cozmina oli tarjonnut jo lähtöön kaunista muotoa ja muisti muutaman kuukauden lomankin jälkeen, miten toimitaan. Kaarsin hevosen uudelle pääty-ympyrälle ja painoin ulkopohkeen kiinni tamman kylkeen. Käänsin ohjalla ja istunnalla hevosen vasemman silmäkulman näkyviin ja asetin pepun ulommaksi. Takaisin uralle ja pitkälle sivulle. Hidastin hevosen askelia aina raviin asti. Käänsin hevosen sivun puolesta välistä keskelle maneesia, ja pohkeiden ja ohjien avulla vaihdoin suuntaa. Suora leikkaus pitkältä sivulle toiselle, aivan kuten kuuluikin. Nostin jälleen laukan ja asetimme uudelleen päädyssä. Tamman harja heilui tahdissa mukana ja tunsin kuinka oma ponnarini kutitti niskassa.

    Vielä muutaman samanlaisen kierroksen jälkeen, laskin hevosen vauhtia käyntiin asti. Annoin pitkät ohjat ja venyttelin käsiäni. Olimme kerenneet kävellä kierroksen, kun kuulin yhden ihmisen aplodit. ”Tosi hienosti!” Käännyin salamana ympäri ja sydämeni oli pompannut ainakin kurkkuun asti. Tummatukkainen mieshahmo nojasi katsomon seinään, maneesin puolella. Minä käännyin takaisin menosuuntaan ja hengitin syvään. Sydän pitää saada laskemaan. Kun seuraavan kerran näin miehen, nostin hymyn huulille. ”Sä säikäytit mut, mutta kiitos silti.” Mies naurahti ja pyysi anteeksi. ”Mä oon Noa, terve” hän sanoi. Käänsin tammaa uralla. ”Nelly, moi.” Cozminan pää roikkui alhaalla sen talsiessa eteenpäin. Noaksi esittäytynyt nosti painonsa jaloilleen. ”Mä voin avata sulle ton oven” hän sanoi ja askelsi jo kohti maneesin ovea, josta hevonenkin mahtui ulos. En vastannut, vaan kiersin vielä kierroksen. Noaksi esittäynyt tuntui todella vieraalta. Säikähdyksestä jouhtuen suhtauduin häneen varauksella. Keräsin ohjia hieman enemmän tuntumalle ja pujahdimme ulos ovesta, Noan seuratessa. Hän veti oven kiinni ja minä pysäytin hevosen. Laskin jalat jalustimilta ja venyttelin niitä hetken. Nojasin eteenpäin, heitin oikean jalan hevosen yli ja laskeuduin maahan. ”Kiitti” sanoin miehelle, joka oli jäänyt seisomaan viereemme. ”Ei mitää, oli kiva nähdä. Me varmaan törmätää useemmin, mä asun tossa” Noa sanoi ja osoitti taloa, jossa Eetukin asui. ”Joo, melko varmasti” hymyilin vahingoniloisesti. ”Mä asun tossa” osoitin asuntoautoani maneesin vieressä. Noa hymyili ja minä hyvästelin. ”Mutta nähdään, mä vien Cozminan päiväheinille.” Aurinko paistoi silmiini ja auto hurisi ohi, joten en kuullut tai nähnyt Noan vastausta. Hän lähti omille teilleen, kohti asuntoa ja minä kohti tallia.

    Tamma todella pääsi päiväheinille. Eetu – tai joku muu – oli heittänyt heinät karsinaan odottamaan syöjää.

    • #1049 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Olen kyllä ennenkin sanonut, että sinä se olet erinomainen kuvailemaan ratsastusta tällä tavalla teknisesti. Joku (köh, minä) on niin romanttinen lähestymistavaltaan, että takertuu keinuviin askeliin ja vaihtuviin maisemiin, kun ei osaa ottaa tällaista ryhdikkäämpää näkökulmaa. Pitäisi varmasti joskus kokeilla ottaa mallia teksteistäsi ja kuvailla ratsastusta vähän mukavuusalueeni ulkopuolisesta vinkkelistä! 😀

      Tästä tarinasta paistaa paitsi se, miten taitava Cozmina on, myös se, miten tyytyväinen Nelly siihen on. Tässä taitaa olla aika ässä työpari muodostumassa.

      Vahvuutesi on myös sekoittaa kuvailussasi eri aistimuksia. Erityisen näppärä on esmerkiksi se kohta, kun kirjoitat hevosen harjan heilumisesta ensin näköaistin avulla, mutta sitten siirryt hiuksista ja aistista toisiin hiuksiin ja toiseen aistiin: Nellyn ponnari kutitti niskassa. Tämä on tyypillistä teksteillesi tällä hetkellä, ja mielestäni tyylisi on tässä asiassa kehittymässä tosi hienoon suuntaan!

      Lopun kohtaaminen Noan kanssa oli hauska. Nelly on kyllä topakka flikka. Ensin oli se tykkääks-kohta viime tarinassa Eetun kanssa, jota ihailin, ja nyt tässä asuntoauton osoittamisessa on jotain niin tosi samanhenkistä. Tällä hahmolla on ihan omanlaisensa persoona, ja luulen, että olen juuri nyt saamaisillani siitä kiinni!

      Ihanaa kun saatiin kuulla teistä näin pian uudelleen teknisistä ongelmista huolimatta. 🙂

  • #1043 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    Oi miten kiva tarina. Tämä sytytti kaipuuni hevosen selkään. Voin vain kuvitella kuinka hienosti menitte kentällä ja Cozmina on super kaunis tamma! 🙂

  • #1096 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Silittelin tamman kaulaa kun tämä eteni hitaasti turpa maassa kiinni. Olimme tulleet riimun kanssa ulos jaloittelemaan ihan vain huvikseen. Katselin kuinka Cozminan sieraimet laajenivat ja rentoutuivat sitten takaisin. Hevonen haisteli jo melkein kasvanutta ruohoa. Heilautin vapaalla kädelläni hiukset olan taakse ja kaivoin puhelimen takataskusta. Minulla oli päällä mustat farkkujen tyyppiset housut ja tuttu tummansininen huppari epämääräisellä tekstillä. Aluksi olin meinannut laittaa vain topin ensimmäisen aurinkoisen päivän kunniaksi, mutta olin onneksi kääntynyt vielä pitkähihaisen puoleen. Auringossa oli kyllä lämmin, mutta varjossa tai tuulessa oli vielä hyytävän kylmä. Ja tämähän oli vain muistutus, ettei kesä tule yhdessä yössä.

    Cozmina nosti päätään ja hörähti. Lähdimme yhdessä kävelemään kentän kylkeä kohti tarhoja aivan hissukseen. Kello oli jo pitkällä iltapäivän puolella eikä aurinko paistaisi muutamaa tuntia pidempään. Annoin tamman kävellä riimunnarun päässä ja itse laahustin vaappuen eteenpäin. Minulla ei ollut kiire.

    Jatkoimme kävelyä tarhojen edestä maneesin luokse, josta tamma löysi muutaman heinänkorren. Minä keskityin lähinnä omiin ajatuksiini. Nostin puhelimen käteeni ja napsin muutaman kuvan tammasta. Mikään ei kumminkaan näyttänyt tarpeeksi hyvältä, joten tungin puhelimen takaisin taskuun. ”Ihan mahtavaa kun paistaa aurinko eikö?” Cozmina ei vastannut, mikä ei sinänsä yllättänyt. Suljin silmäni ja käänsin kasvot kohti aurinkoa ja sen suomaa lämpöä. ”Ei mee montaa viikkoa niin on ihan täys kesä” huokaisin.

    Cozmina nosti päänsä ja hirnahti oikein kuuluvasti autotielle päin. Tamma näytti kiiltävän auringon säteissä. Tämä katsoi mielenkiinnolla tulijaa ja Eetukin tallusti ulos ovesta huomaamatta meitä. Otin ihan varmuuden vuoksi lähempää hevosta kiinni ja jäimme molemmat tuijottamaan tulijaa. ”Jaa, uusia asukkeja” puhuin puoliääneen hevoselle ja nostin käteni tämän kaulan ali toisen puolen poskelle. ”Tie vaikka tulis sulle uus kamu.” Pihaan ajoi jonkinnäköinen lava-auto hevostrailerin kanssa. Eetu suunnisti suoraan miehen luokse ja me jatkoimme kävelyä ympäri tiluksia. Olisi parempi antaa heidän kotiutua rauhassa, ennenkuin änkisi sisälle. Käänsimme selät tulijoihin ja minä vilkaisin vielä olan yli lava-auton kuskia. Harteikas mies oli pukeutunut stetsoniin, joka sai hymyn nousemaan huulille. Käänsin pään Cozminaan päin. ”Ihan kuin olisi villissä lännessä. Luuletko että me pärjättäisiin siellä?” Cozmina ravisteli kaulaansa melkein kuin vastaukseksi. ”En minäkään. Sä oot aivan liian hienohelma.”

    • #1099 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Siinä missä viime tarinasi oli niin hieno, koska ratsastus oli niin teknisesti uskottavaa, tämä on hieno romanttisuutensa takia. Tuulen, joka on auringossa lempeä ja varjossa hyytävä, voi aivan tuntea. Olet sinä aika kameleontti kirjoittajana.

      Tämä on myös kekseliäs tapa huomioida uusi hahmo! On vaikeaa kirjoittaa tuoreesta tulijasta, koska vielä ensimmäisen tarinan perusteella on aina hieman haastavaa saada kiinni siitä, miten hän liikkuu ja puhuu. Nyt et joutunut ottamaan kantaa siihen, mutta sait silti kaverin huomioitua. En tunne ketään, kenelle ei tulisi aina hyvä mieli kun oma hahmo mainitaan muiden tarinoissa!

      Nostaisin esiin vielä sellaisen tyyliseikan, joka on auennut itselleni oikeastaan vasta viime vuonna, ja joka sujuu sinulta tosi hienosti. Se on kuvailu. Kuvailu on tosi tärkeää jo senkin takia, että vain sitä kautta lukija näkee tarinasi sitä lukiessaan. Liiat adjektiivit kuitenkin löysistyttävät tekstiä. Minua ainakin vaivaa adjektiivitauti! On usein parempi käyttää kuvailevia verbejä, niin kuin nyt Eetu tallusti ja Nelly laahustaa vaappuen. Hyvä, just näin!

      Tässä on niin ihanan rauhallinen tunnelma, että ihan toivoin miljöön valuvan tästä tietokoneen ruudusta ulos, jotta voisin itsekin olla tuolla. Vitsit kun pääsisi kävelyttelemään hevosia, kun on näin lämmintäkin!

  • #1146 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Cozmina tuntui olevan kamalan väsynyt, vaikka kello oli melkein puolenpäivän. Puhuin tammalle normaalia enemmän, jotta saisin hevoseen eloa. Cozminan pää nuokkui varustaessani sitä päätallin nurkkakarsinassa. Viheltelin ja laulelin Nalle Puhin tunnusmusiikkia. Muutaman karsinan päästä kuulin vastaukseksi hevosen hörähdyksen ja ihmisen tukahdutetun naurun. Hiljenin heti ja jähmetyin paikoilleni. ”Kuka hiippailee?” kysyin ääneen. Jälleen hihitys. ”Eira, lopeta tuo säikyttely” naisen ääni komensi kuin vaippaikäistä. Eira rupesi hihittämään kuin teinin kuuluukin. Ja Inari naksautti kieltään. Otin muutaman askeleen käytävälle ja näin Inarin ja Eiran, karsinan oven edessä. ”Ai moi.” Iloinen ilme kasvoillani yritin viestiä, että kaikki oli okei. Inarin ja Eiran kanssa oli erikseen ihan jees olla, mutta yhdessä Inari tuntui käskyttävän kokoajan siskoaan. ”Mikä toi tunnari oli?” Eira kysyi innostuen. ”Nalle Puh” hymyilin ja kipitin takaisin karsinaan. Olin saanut tammalle jo satulan selkään ja suitset päähän, joten tarkistin vielä satulavyön. Työnsin karsinan oven kokonaan auki ja heitin kypärän maasta päähäni. Kliksautin sen kiinni ja katselin tammaa. ”Uninen kasa, tule nyt” mumisin lähinnä itselleni.

    Kävelimme yhdessä Cozminan kanssa kentälle. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että melkein toivoin ottaneeni aurinkolasit. Mutta samalla nautin tulevasta kesästä. Nousin satulaan ja annoin ohjien levätä hevosen kaulalla. Jouduin pyytämään useaan otteeseen pohkeiden kanssa Cozminaa eteenpäin, kunnes se löysi oikean tahdin alkuverryttelyihin. Tehtävänä tänään oli ihan-vain-ratsastusta. En ollut suunnitellut mitään, joten kävimme vain kaikki askellajit läpi ja varmistimme siirtymien olevan kunnossa. Cozmina heräsi ensimmäisen ravin jälkeen unestaan ja hevonen ryhtyi kyllä töihin. Sitä minä erityisesti rakastin tammassa – aitoa rakkautta työtä kohtaan. Hevonen halusi antaa parastaan ja halusi miellyttää ja olla hyvä.

    Ratsastus päättyi, kun olin saanut tarpeekseni. Eihän harjoitukset olleet normaalien mittaiset, mutta ainakin saisin viedä tamman takaisin tarhaan hyvillä mielin. Jotain liikuntaa edes. Tallissa sain juuri varusteet pois, Hello astui talliin. Kuulin oven narahtavan ja näin valon syöksyvän sisään. Hellon tunnistin vasta kun tämä astui karsinan ovelle. Kiharat hiukset olivat ensimmäinen, mitä näin. ”Moi. Mä katoin että sun autos oli pihassa.” Hellon lause tuli niin puskista, että minun oli pakko nauraa satula sylissäni. ”Siinähän se on. Ja pysyykin vielä piitkään. Sain luvan asua vähän pidempäänkin siinä.” Hello väisti tieltäni, niin että sain laskettua satulan karsinan ulkopuolelle seinää vasten. ”Aijaa. Mut eiks siel oo talvella kylmä?” Hello kysyi. Kohautin olkiani. ”Katotaan talvella. Kesä on ensin edessä” hymyilin. Nostin käteeni vielä harjan harjakopasta ja palasin karsinaan tamman luokse. Cozmina oli siirtynyt haistelemaan Hellon tarjoamaa kättä. ”Ei se pure, se on tosi kiva tamma” sanoin ja pujahdin hevosen ja ihmisen välistä karsinaan harjailemaan. Jäin seuraamaan, Hellon intensiivistä katsetta hevoseen. Hello silitteli tammaa turvan päältä ja näin lämpimän ja rauhallisen katseen kiharatukkaisen miehen silmissä. En viitsinyt rikkoa hiljaisuutta, joten jatkoin harjaamista.

    ”Tosi nätti tamma” Hello melkein kuiskasi. ”Nii’i. Varo, tää nainen saa kyllä sut pikkurillin ympärille.” vitsailin. Hello nosti toista suupieltään ja hymähti. ”Pitää olla varonainen.” En meinannut kuulla Hellon sanoja, mutta tyydyin vain harjaamaan hevosen kylkeä ja masua. Hetken hiljaisuuden jälkeen Hello avasi suunsa. Hän oli vetänyt kätensä pois tamman luota ja seisoi nyt kädet taskuissa ovella. ”Mun pitää varmaa mennä… Nähäänkö me kahvilla myöhemmi?” Minä nostin katseeni hevosesta ja hymyilin kiharille. En miehelle, vaan kiharille. ”Joo, nähään vaa.” Olisin vain halunnut silittää kiharoita. Järjetön mielihalu silittää ja letittää kiharia. Hellon kiharoita. Muistetaan Nelly ihminen kiharien kanssa.

    • #1155 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Mulla on myös toisella tallilla hahmo, jolla on arabi, mutta sepä onkin ihan sekopäinen arabi. Niiden sanotaan olevan yksi viisaimmista, ellei jopa viisain, hevosrotu, ja että arabit muistavat aina. Ne muistavat jos joku on tehnyt niille vääryyttä, ja muistavat myös niille hyvänä olleet. Niissä on jotain mysteeristä ja kaunista, josta päästäänkin Cozminaan. Se on juuri sellainen mysteerinen ja kaunis, joka tietää että Nelly on sen ystävä. Näillä kahdella tuntuu olevan tunneside, joka tulee hyvin pienillä eleillä ilmi tarinoissasi. Nellyn ajatukset tammaansa kohtaan ovat niin lämpimät, eikä lukijan tarvitse missään vaiheessa kyseenalaistaa onko Nelly hevoseensa tyytyväinen. Ja miksei olisi, kun Cozmina on noin hieno?

      Alkaa näyttää siltä, että Hello on kerännyt itselleen aikamoisen fanikannan 😀 ja miksei, kun Hello on niin mukava? Mutta samalla se on huvittavaa, tokkopa Hello itse (tai kirjoittaja sen takana) ajatteli näin käyvän! Saapa nähdä mitä tästä tulee, vaikka Nelly ajattelisikin Helloa ihan vain kaverina.

    • #1161 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mitä ihmettä täällä tapahtuu. 😀 Mitä ihmeen lientä se Hello on nyt kaikille nuorille naisille juottanut? 😀 Pitää kysyä siltä, mistä se sitä ostaa, jos saisi itsekin samaa ainetta. Tästähän voisi ottaa vauhtia vaikka minkälaiseen tarinaspiraaliin. Draamalaama.

      Niin kuin Noa sanoi, tästä käy kyllä ilmi, että Nelly on tyytyväinen Cozminaan. Ne pienet eleet, joihin hän viittaa, taitavat olla paitsi suoraa kerrontaa (Sitä minä erityisesti rakastin tammassa), myös sanavalintoja (Hevonen halusi antaa parastaan, vrt. hevonen antoi aina parastaan). Pienet sanavalintakysymykset ovat tehokkain tapa välittää asennetta jotakin kohtaan. Katso nyt vaikka näitä tuulesta tempaisemiani esimerkkilauseita:
      Onks Eetu vielä tallis? -> oletus on, että on
      Onks Eetu enää tallis? -> oletus on, että ei ole
      tai
      Tuleeks Eetuki? -> neutraali tai hämmästelevä
      Eiks Eetu tuu? -> oletti, että oli tulossa. Jos ei avata enempää, on pettynyt tai ihmeissään
      Eihän Eetu tuu? -> pliis sanokaa ettei se tuu
      Tuleehan Eetu? -> pliis sanokaa et se tulee

      Jos haluat kehitysehdotuksen, tämä olisi helppo homma:
      Kun puhuja vaihtuu, aloita repliikki uudelta riviltä. Se helpottaa aivan hirvittävästi sen seuraamista, että kuka puhuu. 🙂

  • #1227 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Cozminalle uus nassukuva
    Cozmina_pääkuva

    //Ihan itte tein B)

    • #1244 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi kun mun asiantuntijuuteni riittäisi siihenkin, että osaisin kommentoida myös kuvia sillä tavalla Just Sulle Osoitetulla Kommentilla, joka auttaisi Just Sua piirtäjänä. 🙂 En osaa sanoa tästä muuta kuin että on hieno, ja erityisen ihanaa kun tämä on kokonaan itse tehty. Edellisiin töihisi verrattuna olet myös kehittynyt värien valinnassa. Nalkutin joskus siitä, että älä koskaan valitse väriä suoraan musta-valkoinen -akselilta, vaan ihan vähän johonkin varsinaiseen väriin taittava sävy on parempi niin mustassa kuin valkoisessakin. Miinan olemus taittaa nyt siniseen ja harja keltaiseen, ja heti se on minusta elävämmän näköinen kuin jos olisit käyttänyt erilaisia puhtaita harmaita. Myös tämän silmässä on jo paljon eloa!

  • #1303 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Miina…ko?

    Kevensin ravia kentällä. Aurinko oli jo sulattanut jäisen maan ja kenttä oli käyttökelpoinen. Ravasimme keskiympyrällä, harjoitellen lisättyä ravia. Cozminan takajalat ovat jo paremmin mukana, kuin ratsastuksen alussa. Suoristin tamman pitkälle suoralle ja istuin alas. Lyhyellä sivulla asetin hevosta pohkein ja ohjin ja seuraavalla pitkällä sivulla ohjasin kuuliaisen tamman jyrkällä sulkuväistöllä kentän poikki toisen pitkän sivun loppuun. Suoristin ja ravasin vielä kerran radan ympäri, ennenkuin minut keskeytettiin.

    Eetu oli kävellyt kentän viereen ja hymyili. Laskin tamman käyntiin ja annoin pitkät ohjat.
    ”Kauan sä oot seissy siinä?” naurahdin. En ollut huomannut lainkaan nojailevaa miestä.
    ”Een kai – oon mä.” Eetu vastasi. ”Toi vaa näyttää nii hienolta. Miina tuntuu osaavan tosi paljon.”
    ”Kiitos. Hetkinen” minulla meni hetki tajuta. ”Miina..?” Eetu hymyili vastaukseksi ja nyökkäsi pienesti.
    ”Oon menossa tekeen iltaruoat valmiiks.” Eetu jatkoi.
    ”Eikö sen uuden työntekijän pitäny ne tehä?” Minä nauroin ja venyttelin käsiäni. Samaan aikaan Noa astui ulos talosta Mielikki sylissään ja huusi Eetua. En jäänyt kuuntelemaan, vaan annoin tammalle pohkeita jotta tämä kävelisi äkkiä tilanteesta pois. Eihän se minulle kuulu, mitä asiaa Noalla on Eetulle.

    Eetu lähti talliin kuulemma auttamaan uutta tallityöntekijää.
    ”Tarkistamaan se menee” Noa sanoi nojaten toisella kädellään kentän aitaan. Jäimme molemmat tuijottamaan miehen perään ja minä naurahdin.
    ”Niin menee. Mut kato tota peppua.” Käänsin pään Noan suuntaan. ”Millä todennäköisyydellä löytää hyvän tallin fiksulla omistajalla JA hyvällä perseellä?” kysyin pilke silmäkulmassa mieheltä. Noa naurahti puoliksi huvittuneena ja puoliksi hämmentyneenä. Komensin tamman takaisin käyntiin.
    ”No mutta, hyvää ratsastusta” Noa sanoi ja nosti kehonsa aidasta. Hymyilin ja kiitin.
    ”Mä oon kyllä lopettamassa mutta kiitos.”
    ”Aijaa, tarviiks sä seuraa tallii?”
    ”Miks ei. Mä kävelen viel hetken.”
    ”Joo, no mä meen kattoo ettei se Eetu ihan hauku” Noa naurahti.
    ”Nähää pia.” Etsin vielä katsekontaktin ja hymyilin.

    • #1310 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Okei, täällä tapahtuu päivä päivältä hämmentävämpiä asioita. Loin kaksi kollia, joista olin aivan varma, että näitä ei kukaan huomaa, ja kuinkas käykään. Toinen on kehittänyt parisuhdekkeen ja toinen on tällä tavalla esillä tarinassa, jossa Nelly kasvattaa luonnettaan. Olet nyt onnistunut viemään Nellyä siihen suuntaan, johon suunnittelitkin. Tällaisilla hahmoilla harvempi uskaltaa pelata, koska heidän moraalinsa on niin erilainen kuin se, mitä yleensä tässä kulttuurissa pidetään hyvänä. Minulla on itsellänikin ongelmia tosi usein, jos minun ja oman hahmoni syvällisimmät moraalikäsitykset eivät kohtaa! Mutta toisaalta siitä on mielenkiintoistakin kirjoittaa, jos saa pidettyä itsensä kasassa. Anna mennä vain. Tästä tulee hyvä tarina. 🙂

      Toivottavasti Camillasta ei tunnu, että Eetu kyttää häntä. 😀 Tottahan hän siihen luottaa, että hänen työntekijänsä hoitavat asiat hyvin. Ehkä se levottomuus ja ihmeellinen tallissa roikkuminen johtuu vain siitä, ettei Eetu osaa oikein olla vapaalla? Johtui mistä johtui, on ihan tyypillistä Eetua mennä kuitenkin auttamaan, vaikka tietää toisen tekevän jo sitä hommaa. Eetu on niitä ihmisiä, että jos hän palkkaisi siivoojan, hän keittäisi tälle kahvit ja sanoisi että istu sinä nyt siinä kun minä siivoan.

      Pidän taas tästä lyhyestä ratsastuksen kuvauksesta. Sinulla on aiheeseen niin täysin eri näkökulma kuin minulla, että se on joka kerta yhtä virkistävää.

  • #1369 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Keijut käytävällä

    Tallin käytävälle lankesi ikkunasta auringon säde, jossa saattoi nähdä ilmassa leijuvan pölyn kuin pieninä keijukaisina. Harjasin tamman valkoista karvaa pitkin vedoin kyljestä. Oli mukavaa saada touhuta rauhassa hevosen kanssa tähän aikaan päivästä. Muut olivat vielä omilla teillään, eikä menisi enään montaa tuntia kun talli täyttyisi jälleen ihmisistä ja ratsukoista. Cozmina seisoi kolmella kaviollaan lepuutellen vasenta takastaan. Hevosen silmät olivat melkein kiinni ja pää nuokkui molemmin puolin kiinni olevien riimunnarujen varassa. Satula makasi lattialla seinää vasten ja suitset roikkuivat ovenkahvassa. Kumarruin irrottamaan etukavioista suojat ja heitin ne harjakopan päällimäisiksi. Palasin harjaamaan Cozminan kaulaa ja katselin tamman ilmettä samalla.
    ”Sä oot kyl iha kesäfiiliksissä, eikö?” Juttelin ja korotin käden silittämään hevosen turpaa.

    Hevosen harjaukseen meni helposti tunnin. Cozmina on aloittanut talviturkista luopumisen ja karvaa tuntui irtoavan joka vedolla eikä sille näkynyt loppua. Lopulta minun oli pakko luovuttaa, koska lattialla näytti makaavan toinen hevonen tai edes sen raato. Irrotin hevosen seinistä ja napsautin oman riimunnarun kiinni riimuun ja maiskautin. Cozmina lähti laiskasti kävelemään, eikä meillä oikeasti edes ollut kiire. Kävelimme rauhassa kohti tarhoja, kun kuulin askelia ja yskähdyksen tallin suunnalta. Kiristin omia ja hevosen askelia, minun pitäisi päästä pian talliin siivoamaan sen hevosen näköisen karvakasan lattialta pois. Jouduin melkein työntämään tamman portista sisään. Väsymyksestä voi päätellä, että Cozmina oli selvästi päiväunien tarpeessa, vaikka olimme käyneet vain maastossa. Suljin portin ja juoksin takaisin talliin ja nappasin matkalla harjan mukaan.

    Tallissa ei ollut ketään, toisin kuin olin odottanut. En jäänyt murehtimaan asiaa, vaan keräsin kaikki tavarani lattialta ja vein ne paikoilleen muiden hevosten varusteiden luokse. Palatessani käytävälle, kuulin askelia katoksen alta. Kipitin harjan luokse ja rupesin sutimaan lattiaa niin rivakain ottein, että itsekin pelästyin. Yritin muistaa hengittää – minulla on lupa olla täällä eikä minulla ole mikään kiire.
    ”Moi!” Ääni oli tuttu. ”Mitä sulle kuuluu?” Ääni oli Noan.
    ”Moi, hyvää tulin just maastoreissulta. Ihana sää!” Juttelin ja vilkaisin kaksikkoa. Noa ja hevonen olivat suoraan valon edessä, joten minulle näyttäytyi vain kaksi tummaa hahmoa, joiden ympärillä oli valokehä. Noan kädessä oli riimunnaru ja narun päässä Noan oma hevonen, Flidai muistaakseni. Täplikäs tamma joka on maailman kiltein. Jatkoin lakaisua ja keräsin valkoiset karvat kasaan käytävän viereen.
    ”Joo on kiva ilma. Mut toi on kesän huonoin puoli” mies naurahti ja viittasi karvakasaan.
    ”Nojoo, nii on.” Pysähdyin ja pyyhin hikikarpalon otsalta. Vaikka molemmat ovet olivat auki ja tallissa oli läpiveto, oli kuuma jos sai pakoreaktion jostain naurettavasta syystä. ”Mun on ihan sika kova nälkä” valitin miehelle, kun en parempaa puheenaihetta keksinyt.
    ”No mee syömään, kyllä mä ton siivoon. Tästä karvapallosta ihan varmasti irtoo kans karvaa” Noa vastasi ja taputti hevostaan ryntäisiin. ”Hassu tyttö, ei täällä tarvii kuolla nälkään vaik töitä onkin” hän nauroi. Varmistin, että asia on ihan ok hänelle vielä ainakin kolme kertaa, ennenkuin kiitin ja kipitin ulos tallista. Nuudelikuppi ja Netflix kutsuivat huutaen minun nimeäni.

    • #1370 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Voi että mikä hyvän mielen tarina! Voin kuvitella ton hiljaisen tallin ja kimaltelevat pölyhiukkaset, ai vitsi tuli niin kotoisa olo kun tota luki!
      Välillä on niin hyvä ja kiva kirjoittaa sekä lukea tälläisiä rentoja tarinanpätkiä joissa ei oikeastaan tapahdu mitään erityisempää. Mun pitäis kanssa opetella tää taito! 😀

    • #1383 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ihanan rauhallinen tarina, jossa luot tunnelmaa tehokkaasti kuvailemalla ympäristöä romanttiseen sävyyn. Rumakin voi olla kaunista, jos sen niin kuvailee: pölykin on kuin pieniä keijukaisia. Sitä paitsi Cozmina on niin pelottavan hieno hevonen, että minun on ainakin saatava lukea siitä välillä tällaisia arkisen tavallisia tarinoita, joissa ei varsinaisesti tapahdu mitään. Nämä muistuttavat tehokkaasti, että sekin on ihan tavallinen rakas lemmikki, vaikka se onkin sorjempi ja jalompi kuin muut. Sekin väsähtelee ja päästää karvaa. Cozminan kannalta eniten pidän siitä, miten Nellyn oli melkein työnnettävä se portista sisään.

      Lattian harjaamisen aikaan sattunut säikähdys vihjailee myös jännittävästi, ettet ole kertonut Nellystä vielä kaikkea. Tässä vaiheessa voin vain arvuutella, mistä on kyse. Luonteesta ehkä vain — tai sitten Nellyn mieleen palasi jokin tapahtuma entisestä elämästäni. Niin tai näin, tämä kohta herätti heti mielenkiintoni.

  • #1433 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tuntematon ystävä

    Tamma seisoi peppu karsinan ovea päin. Hevonen ravisti purut kyljestään ja höristi korviaan. Tallin ovi narisi auetessaan ja tulija sulki sen hiljaa perässään. Hevonen kääntyi ympäri ja käänsi katseensa ovea kohti. Askeleet loittonivat hetken ja hiljainen mumina kuului vähän matkan päästä. Tamma hirnahti ja mumina loppui.

    Tamma laski päänsä ja sieraimet suurenivat ja pienenivät sen haistellessa maata. Se oli kärsimätön odottaessaan. Sitten hevonen nosti päänsä taas, sillä askeleet lähestyivät nyt hevosen karsinaa. Cozmina tunki turpansa rautatolppien välistä ja hamuili porkkanan palaa. Käsi silitti turvan päältä, ennenkuin saisi herkun. Tamma veti turpansa pois rouskuttaakseen porkkanaa ja käänsi sen sijaan kyljen seinää vasten. Käsi kurottui rautojen läpi rapsuttamaan valkoista karvaa.

    • #1434 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Lyhyt, mutta silti niin paljon asioita kerrottu! Kukahan ihme tämä tuntematon ystävä onkaan (:

    • #1453 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haet tässä hyvin hevosen näkökulmaa. Olen sanonut aiemminkin, että usein hevosen näkökulma johtaa lapsellisiin eläinsatumaisiin teksteihin, mutta sinä handlaat tämän näkökulman jo suurimmaksi osaksi todella hyvin!

      Minusta näkökulmaa tukee hyvin se, miten Cozmina ei erota puheesta sanoja. Tämän tien valitsisin itsekin. Saisit tähän kuitenkin helposti lisää väriä olettamalla, että hevonen ymmärtää äänensävyt, vaikka ei sanoja erottaisikaan. Sillä tavalla sen kanssa juttelua voisi viedä myöhemmin halutessaan pidemmälle!

      Vaikka Cozmina ei ole tässä minäkertoja, se on selkeästi fokalisoija, joten koen sen nyt itse tulkitsevan ajatuksiaan ja tunteitaan. On hyvä, että se ajattelee ja tuntee! Pelkän toiminnan kuvaaminen ei minusta olisi yhtä hyvä kuin hevosen sielunelämän huomioiminen. Tämä sujuu sinulta hyvin. Koska kannattaa kehittää paitsi heikkouksiaan, myös vahvuuksiaan, sinuna saattaisin kiinnittää vielä lisähuomioita tunteisiin. Millainenhan tekstistä olisi tullut, jos tunteiden nimeämisen sijaan olisit kuvannut, miltä ne tuntuvat Cozminan ruumiissa ja antanut lukijan päätellä tunteen nimen? Olisikohan se ollut liian romanttinen, vai hevosmaisempi? Ehkä testaat joskus, mitä tapahtuu. 🙂

  • #1589 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Olimme käyneet porukalla maastossa ja nyt purimme kaikki hevosiamme tallissa kukin hevosen omassa karsinassa. Tilan täytti iloinen puheensorina ja muutamat kikatukset. Minä riisuin tammalta satulan ja suitset, laskin ne karsinan ulkopuolelle ja törmäsin hevoseeni. Cozmina oli ottanut askeleet ulos karsinasta ja seisoi nyt oven pielessä etuset ulkopuolella.
    ”Voi hassu, takaisin!” Silitin tammaa turvasta ja yritin työntää etusesta. Se väisti, mutta vain kääntämällä pään. Hevosta selvästi kiinnosti tallikäytävällä käyvä ihmisvilinä, sillä se jäi tuijottamaan niitä hetkeksi. Noa pysähtyi ja vilkaisi meitä.
    ”Vai meinaa se lähteä jo seuraavalle kierrokselle?” Noa sanoi. Minä naurahdin vastaukseksi ja työnsin hevosta kaulan alta taakse päin. Nyt Cozmina väisti painetta oikeaan suuntaan ja peruutti takaisin karsinaansa.

    Cozmina_1

    • #1593 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Ihana (kyllä, mie viljenen tätä sanaa joka paikkaan) pikkupätkä, jossa huomioitu uusimman tulokkaan maininta maastosta ja sit toi kuva, vautsi! Cozmina näyttää jotenki surulliselta, ku mamma ei anna hänen kattoa ketä siellä käytävällä touhuaa.

    • #1594 Vastaus

      Matilda
      Osallistuja

      Onpas kaunis kuva! Kiva myös, kun otit kopit maastoilusta. 🙂 Cozminalla on jotenkin todella ilmeikäs pää ja olet onnistunut vangitsemaan sen herkän katseen hienosti kuvaan.

    • #1626 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Joka kerta menee paremmin tuo piirtäminen. Niin siinä käy, kun piirtää ja piirtää. Toivottavasti piirtelisit tasaisesti vaikka jouluun asti ja vertaisit sitten paria ekaa digitaalista piirrostasi pariin viimeiseen. Koska siitä tulee aina hyvä mieli kun huomaa kehittyneensä valtavasti. 🙂 Kannattaa kuitenkin rajata kuvaa aina valmiiksi vähän pienemmäksi ennen lataamista. Mobiilissa tämä näkyy ihan jees, mutta ainakin minun koneellani kuvaa pitää katsoa inhottavasti osissa, kun se on niin tosi suuri. Mutta niin tai näin, tämän suloisuudesta ja sinun kehittymisestäsi ei pääse mihinkään. 🙂 Hyvin menee!

  • #1703 Vastaus

    Jilla
    Osallistuja

    nelly

    Nelly pyysi minua näppäisemään hänestä Cozminastakin muutaman kuvan yksi päivä. Sillä kenellä muullakaan voisi olla hieno leopardikuvioinen takki? <3

    • #1704 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      I-HA-NA!! Kiiitoos kovasti 😀 ! Laitan heti sivuille B) . Laitanko copyiks vaa Jillan vai?

    • #1705 Vastaus

      Jilla
      Osallistuja

      Jilla sopii 🙂

    • #1711 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha voi vitsit nyt on hieno takki ja hieno kuva! 😀 Oot sinä Jilla kyllä aika piirtäjä 😀

    • #1734 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      ei hitsi, vau!! nyt oot Jilla ollu kyllä ihan super ahkera, ältsin hienoja piirroksia oot saanu aikaan!!

  • #1732 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ammattivalokuvausta?

    Olin odottanut jo viikkotolkulla ammattivalokuvaajan vastausta sähköpostiin, eikä sitä vieläkään kuulunut. Ja kironnut asiaa kerran tai kaksi kahvipöydässä kun keneenkään ei saanut enää yhteyttä! Nyt istuin jälleen Eetun keittiön pöydän ääressä, jalat ristissä ja tyhjä kahvikuppi nenän edessä. Keitin porisi tasolla
    “Ei, se ei vaan vastaa. Ehkä mun pitää vaan hylätä koko kuvausidea” kirosin ja tunsin kuinka ärsytys kiehui sisälläni. Olin haaveillut Cozminasta hienoa kuvaa, jonka voisin tilata valokuvanakin. Olin jopa taiteillut ruusuisen koristeen tammalle juoksutusvyön päälle. “Tää ei oo nyt reiluu enää. Te ette tiiäkkään kuinka mua ärsyttää.”
    “Mites toi meijä oma kuvaaja?” Eetu kysyi ja heilautti kättään Noan suuntaan. “Kyllä silläkin pysyy kamera kädessä.” Käänsin pääni Noan suuntaan ja asetin anovan ja anteeksipyytävän katseen kasvoilleni. Noa pyöritti silmiään ja naurahti.
    “No kyllä mä nyt voin kuvat ottaa!” Hän sanoi ja hymy vain laajeni.
    “Oikeesti, kiitooos! Ihan sikakivaa! Koska mennää?” Lepertelin.
    “Emmätiiä. Vaikka heti?” Noa vastasi.
    “Jos kahvien jälkeen?” Eetu puuttui. “Mähän en turhaan keittäny kuutta kuppia!”
    “Joo. Kahvien jälkeen käy” vilautin molemmilla hymyn.

    Kävelin tamma toisessa kädessäni Noan kanssa tallin läpi vievää tietä metsään päin. Cozmina oli normaali rauhallinen itsensä ja kulki pää kumarassa. Hevonen pysähtyi välillä haistelemaan päivän uutisia toisten hevosten jätöksistä, mutta muuten matka sujui rattoisasti.
    “Oikeesti kiitos ihan tosi paljon!” Sanoin.
    “Ei tässä oo mitään” mies hymyili. “Kunhan muistat etten oo mikään ammattilainen.”
    “Joo, mut paremmin sä otat kuvia kun mä tai Eetu!”
    “Eetu on kyllä hauska ottamaan kuvia. Saavutus on jos heppa ei syö kameraa!” Noa sanoi ja minä nauroin päälle. Juttelimme vielä säästä ja hevosista, ennenkuin tämä pysäytti meidät seisahtumalla aloilleen ja nostamalla kameran silmänsä eteen. Hän räpsi kuvia kuvien perään ja nousi välillä näyttämään niitä minulle.
    ”Näähän on tosi hyviä! Tää on mun lemppari, ehdottomasti” juttelin ja jäin katsomaan kuvaa, jossa tammani askelsi hitaasti eteenpäin pää alhaalla.
    ”Mut tää on kans kiva” Noa vastasi ja näytti potretin hevosen päästä.
    ”Niin on, mut toi äskenen oli mun lemppari kyllä. Siitä haluun taulun” sanoin ja Noa nauroi vastaukseksi. Hän ei kai ollut tottunut, että joku haluaa hänen kuvistaan taulun, sillä nauru oli hieman ahdistunutta tai hämmästynyttä. Halasin vielä miestä kotimatkalla kiitokseksi. Tämä oli kumminkin pelastanut päiväni!

    vrl-10864
    Kuvan piirtänyt VRL-10864

    • #1735 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      hahaaaa tiiätkö, mä vähän toivoin että Noa pääsis kameran ääreen heti kun näin sun kommentin (keskustassakohan se oli) kuvaussessiosta! 😀
      musta on aina hirveen kivaa, että kuville keksii jonkun tausta tarinan. niitä katsoo ihan uudelta kannalta heti kun tietää, mitä ennen sitä kuvaa on tapahtunut, mitä sen ottamisen aikana tapahtuu, keitä siinä ympärillä pyörii.

      Noahan ei tosiaan oo ammattivalokuvaaja, se ei oo mitään kouluja tai kursseja käyny, vaan ihan ite opetellut. vaikka Noa onkin käyny kaikenlaisissa ristäisissä ja häissä kuvaamassa, se on silti varmastikin aika vaatimaton sen suhteen. eli ihan hyvin voin kuvitella Noan muistuttamassa Nellyä ettei se nyt odota liikoja, vaikka kuvata se kyllä osaa! 😀
      siinä missä mä oon aikasemmin sanonu, että sä liikutat Noaa ihan tosi hyvin, niin nyt tässä vähän ontui jokin. älä todellakaan ota tätä pahalla, koska sä olet todella taitava dialogien ja muiden hahmojen kanssa ylipäätään! eikä aina voikaan onnistua! mulla on välillä vaikeuksia ihan omienkin hahmojen kanssa. 😀
      ja tää taitaapi mennä ihan mun piikkiin, kun vaan yhdessä tarinassa taisin ohimennen mainita että se ottaa kuvia, mutta siinäpä se. mutta toisaalta, ehkä Noa ei oo tottunu siihen että kaverit haluaa sen ottamista kuvista taulun? yleensä ne päätyy maksimissaan jonkun instagram sivulle ja häviää sinne massan sekaan 😀

      vitsit, olipa nyt epäselvä kommentti kun tuntuu että en osannu yhtään vetää tähän sellasta punasta lankaa. lyhyesti ja ytimekkäästi; niiiin kivaa että Noa pääsi kuvaan (koska sehän taas tarkottaa että oot ollu skarppina ja tiesit että Noa kuitenkin kuvaa ees vähän!), super hauskaa että otit Eetun kyseenalaiset kuvaustaidot tähän mukaan ja että kuvalle keksit taustatarinan, ja yhtään Noaa kehumatta turhia niin on kyllä tosi kaunis kuva!

      huh, jospa mä ens kommentin saisin fiksummin jäsenneltyä, anteeks tästä räpellyksestä :DD

    • #1747 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Totta turiset. Eetulta ei kyllä kannata kuvia pyytää. Jos sen sormi ei ole kuvassa, tai jos sen oma varjo ei mene koko kuvan poikki, siinä on muuten jotain todella pahasti vialla. Ei ole kaikille taiteellisia lahjoja suotu. Siksi varmaan Hopiavuorella ei ole omaa Insta-tiliä, kun joku isäntä ei osaa kuvata. 🙂 Sillä on ainoastaan tagi. 😀

      Noan persoonasta en kyllä itse löydä mitään outoa, johon Noan iskä tässä nyt viittaa. Ehkä sen oma ääni onnahtaa murteen kautta, mutta nyt taitaa sen isännällä olla jostain asiasta tarkempi kuva mielessään kuin meillä muilla. 😀 Jos olisin omassa tarinassani yllyttänyt Noaa kuvaamaan, olisin varmaan todennäköisesti itsekin laittanut sen vähän kiertelemään ja kaartelemaan sillä perusteella, miten Noa itse puhui aiemmin ottamistaan valokuvista. Tai siis minä ainakin luin sen silloin vähän niin, että no eipä tässä kummempaa ole kuvattu, vähän nyt avajaisia ja sukujuhlia ja semmosta, eipä mitää oikeaa. Vaikka samaan aikaan mun hahmot olisivat olleetkin siinä vieressä tulkitsemassa, että hei on se Noa kulta ihan oikeaa. Mutta joooo tämä on nopean reagoinnin varjopuoli: kun hahmo viittaa johonkin juttuun vasta ekaa kertaa, ei tiedä, miten hän siihen oikeasti suhtautuu. Älä siis vain lopeta nopeaa reagoimista, koska kyllähän Noankin kommentista näkee, ettei se ole niin justiinsa joka kerta. 😀

      Mun mielestä tässä on parasta ihan tarinallisuus itsessään. Onhan Miian kuvat aina kauniita, mutta vain tarinallisuus tekee niistä just sun hevosen kuvia. Ilman tarinaa olisin toki ihaillut heppaa ja kuvaa, mutta tarinan takia näen kuvassa nyt paljon enemmän kuin ilman tarinaa. On Nellyn punomia ruusuja, on keväinen päivä, ja on Nellyn ja Noan yhteinen kokemus kuvan ottamisesta. Tämä on miljoona kertaa kivempaa näin, kuin pelkkä upea kuva! Ja vielä kun kuvan ottajakin on omaa väkeä, kun se Oikea Valokuvaaja ei (onneksi) saapunut.

  • #1875 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ihmishirviökö?

    ”Hei muru” kuiskasin. Silitin kädelläni tamman turpaa ja painoin pääni hevosen kaulaa vasten. ”Mitä sulle kuuluu? Mä en oo piiitkään aikaa jutellu sun kanssa” lepertelin puoliääneen ja liikutin kättäni edestakaisin. Seisoin tallin käytävällä, tamman kaulan vieressä. Satula oli takanani kallellaan, suitset oven kahvassa roikkumassa. Tamma pärskähti.
    ”Viihdythän sä uudessa laumassa?” jatkoin ja katselin hevosen eleitä. Sen sieraimet laajenivat ja palautuivat jälleen normaaliksi sen hengityksen tahdissa. Siirsin vasemman käteni turvalta hevosen kaulan ali ja halasin tammaa tiukasti. ”Ethän sä vaan kerro eteenpäin.” Painoin itseni tiukasti tammaa vasten ja tunsin kuinka tämä vaihtoi painoa kaviolta toiselle. ”Mä en tiiä mitä teen. Eetu on tosi kiva, mut hirveen…” hengitin syvään. ”Tunteeton. Tai siis varmasti sillä tunteita on, mutta miks se ei näytä niitä ulospäin?” Nostin kasvoni hevosen harjan syvyyksistä ja nojauduin takaisin omille jaloilleni. ”Must tuntuu, että siitä tulis tosi kaunis tarina mutta mä vaadin että mulle kerrotaan tunteista. Edes yksityisesti, jos ei nyt julkisesti uskalla istua vieressä tai pitää kädestä.” Annoin käsien valua alaspäin tamman kaulalta ja tipahtaa lopulta vierelleni. Tamma käänsi päätään sen verran mitä narut antoi myöden ja puuskahti. ”Nii, mä tiedän” huokaisin. ”Se ei oo yhtään kiva se. Sen luo mennää ja sieltä lähdetään. Molemmat tapahtuu kännissä, eikä muuta olekaa. Ei siitä mitää sen enempää.” Tungin vasemman käteni taskuun ja nostin oikean rapsuttamaan tammaa poskelta. ”Oonko mä ihan kamala ihmishirviö?” Hevonen ravisti päätään ja heilautti sitä muutaman kerran ylös alas. Huokaisin syvään.

  • #1887 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Voi Nelly, miten hankalaa miestä hän taitaa katsella. Tietäisipä hän vain, että kyllä Eetukin tuntee vaikka mitä, ja varsinkin nyt. Mutta millä sen kukaan tietäisi, kun Eetu on ollut tähän mennessä aina samanlainen ilmeetön rölli? Millä hänet nyt puhumaan saisi, varsinkaan kun hän taitaa olla varma, että Nellyllä ja Noalla on jotain meneillään. Pitää keksiä jotain. 🙂

    Sentään Cozmina vaikuttaa viihtyvän ja löytäneen tarhassa kavereita. Tai ainakin se niin rauhassa emännän mietteitä kuuntelee, ettei se taida ihan onneton olla. Onneksi on hevosia, noita terapiaeläimiä. Miesten kanssa taitaa olla rasittavampaa kuin niiden kanssa. 😀

  • #1918 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Mikä sillon jalaas

    Hevonen tuntui menohaluiselta, eikä tummatukkainen pistänyt pahakseen. Tämä nojautui eteenpäin ja löysäsi ohjasta. Aina niin kiltti ja kuuliainen tamma päästeli menemään soraista tietä kuin mikäkin villihevonen. Valkea karva kiilteli auringossa ja hikiläikät molempien kainaloissa kertoi raskaasta lenkistä. Hiekka lensi ja tuuli leikki tamman harjalla ja naisen hiuksilla. Kaksikko tuntui lentävän tiellä eteenpäin, mutta ryminä joka pääsi hevosen kavioista kieli toista.

    Laukan askeleet kiihtyivät. Mutka lähestyi liian nopeaa vauhtia, eikä kumpikaan kerennyt tekemään enään mitään. Askelten jytinä loppui isompaan ryminään ja hevosen hirnaisuun. Tamma nousi hätääntyneenä makuulta ja nainen piteli kädessään katkennutta ohjaa. Hevonen oli kaatunut, jättäen tummatukkaisen alleen. Hevosen rivakat eleet nousussa kielivät säikähdyksestä ja naisen ensimmäiset ajatukset koskivat tammaa. Ihmisen hengitys salpaantui kun tämä nousi ylös ja mittaili katseellaan hevosta. Ilmoille kajahtanut hirnahdus oli nyt kaikunut pois ja nainen kysyi oliko tamma kunnossa. Lavan päälle oli tullut haava joka vuosi verta, ohjat olivat katkenneet mutta mitään sen suurempaa vauriota ei tuntunut olevan. Syvän huokauksen jälkeen tummatukkainen hyppäsi takaisi satulaan ja lähti askeltamaan kotiin – kävellen.

    Tallin pihassa vihreäsilmäinen mies kysyi, ontuuko Cozmina.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1927 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vähän hirvittää, että mitähän tästä seuraa. Näyttää siltä, että nyt tilanne ei ehkä ole vielä kauhean paha, vaikka pahastikin olisi voinut käydä. Silti tekstin sävy on niin pahaenteinen, että aloin heti uumoilla, ettei tästä parilla naarmulla välttämättä selviydytä. Toivottavasti olen väärässä! Nelly kuitenkin ratsasti Cozminalla kotiin.

      On myös jotenkin tosi Eetua kysyä, että mikä kauhea hevosella on. Joo eihän siinä selkeästi präiskähtänyt kuin Eetun ihastus tantereeseen, ja silti hän tuijottaa ensimmäisenä hevosta. Ihme setä.

  • #1928 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Se selvii kyllä

    Istuin Cozminan karsinassa ja toivoin, että Hello ja Noa olisivat vain lähteneet. Eetu oli mennyt jo, mutta nämä kaksi olivat jääneet paikalleen. Cozmina seisoi edessäni ja pärskähti.
    ”Ei sillä oo hätää. Kyl tamma pärjää” sanoin selin miehiin. Käärin kylmää hevosen takaseen, enkä uhrannut edes katsetta ovella seisojille. Hello varmisti moneen kertaan, että pärjäisin ja Noa hengitti nenästään. Nousin seisomaan ja venyttelin käsiäni taakse. Hevonen pärjäsi hyvin, ei sillä ollut hätää. Vain pienen pieni venähdys. Se tarvitsi vain kylmää ja huomenna sitä ei enää huomaisikaan.
    ”Kaikki hyvin hei, oikeesti.” Katsahdin miehiin. Noa nosti toista olkaansa ja teki minulle tilaa. Astuin ulos karsinasta ja suljin oven perässäni. Kaltereissa roikkuva Hello kysyi, miten voin. Kerroin olevani ok ja se oli tyhmää ja uhkarohkeaa. En toistaisi virhettä enään ikinä.

    ———

    Iltapäiväkahvilla istui taas normaali porukka; Jilla, Hello, Noa, Inari, Eira, Jake ja moni muu. Minä nostin jalkani penkin yli ja istahdin Eetun viereen. Istuimme keittiön pöydän ympärillä ja osa oli joutunut raahaamaan tuoleja ruokasalin puolelta.
    ”…Siellä saa aina karkkia!” Eira kertoi Hellolle. Olin kuullut vain puolet keskustelusta, mutta tiesin jo että liityn mieluummin Noan ja Inarin keskusteluun tarhauksesta.
    ”Flidai on viihtyny tossa kyl tosi hyvin. En tiiä miten tää muuttuu jos tulee lisää heppoja?” Noa kääntyi Eetun puoleen.
    ”Kyllä me jotain keksitään sitten. Mutta nyt laumat tuntuu olevan hyvällä mallilla” Eetu sanoi ja Inari otti kopin siitä. Minä nostin toisella kädellä kupin huulilleni ja hörppäsin ison kulauksen kahvista kuunnellen Kurtistin kulmiani keskustelunaiheelle.
    ”Ette te voi tosissanne jutella tarhauksesta? Kertokaa nyt edes millai äitienpäivä meni” keskeytin, kun oli kohteliasta. Noa naurahti ja aloitti ’noh’. Minä laskin Eetun puoleisen käden pöydän alle ja silitin miehen reittä. Eetu pysäytti liikkeen ja puristi kättäni. Se tuntui hyvältä. Jollain tapaa väärältä, mutta silti niin hyvältä.
    ”Hei, Nelly. Kuuleksä?” Eira kysyi. Inari katsoi ilkeästi siskoaan. ”Mitä tapahtu, miks Cozmina kaatu?”
    ”Se oli vahinko eikä mitään kamalaa sattunut. Molemmat selvitään hengissä” selitin varmasti sadatta kertaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Eetu puristi kättäni hieman kovempaa, kun Jake nousi seisomaan hakeakseen lisää kahvia.

    Oli huojentavaa tietää, että kaikki tuntuivat huolehtivan aina liiaksi asti. Minulta kysyttiin aina ärsytykseen asti eilisen tapahtumia ja olin joutunut ärähtämään jo Noalle, vaikken pitänyt siitä. Silti se jossain sisälläni lämmitti. Ajatus, että joku huolehtii oli uudenlainen ja tietyllä tapaa lämmittävä. Joku huomaisi kyllä.

    • #1929 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässä tarinassa on ihan eri fiilis kuin edellisessä, vaikka hevonen on yhtä kipeä. Jotenkin lohdullista, että arki jatkuu melko samanlaisena, vaikka tulee takapakkia. Ja tavallaan ihanaa, että kaverin jaksamisesta viitsitään pitää huolta ihan raivostuttavuuteen asti. Selitän sen mieluiten hahmojen hyväsydämisyydellä, vaikka otsonmäkeläisyydelläkin saattaa olla osansa asiaan. Jokainen tapahtuma täällä on Tapaus isolla T:llä. On niin inhimillistä ärsyyntyä muiden hyvää tarkoittavista uteluista, vaikka tietää, etteivät muut ilkeyttään.

      Tämä on siitäkin herttainen tarina, että saat lyhyesti huomioitua monen muun hahmon olemassaolon. Näistä tarinoista ainakin minun kohdallani lähtee se ihana Hopiavuoren pohjavire, että kaikki tuntuu aidolta. Että vaikka kaikki eivät tietenkään voi jaksaa kirjoittaa koko aikaa aktiivisesti, hahmot pyörivät mukana arjessa ja osin jaloissa. 😀 Lisäksi elän tietysti Eetuna mukana salaista kädessäpitelyä, ja meistä se on jännittävää.

    • #1957 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Mun on pitänyt kommentoida jo päiviä sitten mutta jos nyt viimein! Viimesintä tarinaa en vielä tässä vaiheessa oo lukenut, joten nyt päällimmäiseksi mieleen jää jännitys, miten käy. Selviääkö Cozmina sittenkään ihan vaan pienellä venähdyksellä, ainakin pahalta se kaatuminen kuulosti tuon aikaisemman tarinan lukiessani. Huh, aika hurjaa!

      Tästä tulee sellainen fiilis, että Nellyä tosiaan kaduttaa. Jotenkin alakuloinen ja painostava, ja muiden huolehtiminen kuulostaa ärsyttävältä, ehkä vähän tungettelevalta ja epähalutulta. Voin kuvitella, että Noa olisi tässä tilanteessa kysellyt ahkerasti Nellyltä että onhan hän okei. Vaikka sitten siihen pisteeseen, että Nellyn pitää ärähtää ja vääntää rautalangasta, jolloin Noakin tajuaa uskoa. Hyväähän hän tarkoittaa mutta, no, onnettomuudet ei ole pikkujuttu ja Nelly on Noan ystävä. Hän on vain huolissaan.

      Tuosta Eetun ja Nellyn jutusta sen sijaan mä olen ihan päästä pyörällä! Onko niillä nyt juttua vai eikö oo, ihan ihme kaverit kun eka on ja sitten ei oo ja sitten taas on! Yhtään ihmettele, että Noakin välillä istuu keittiössä miettimässä että vitsit, kun Hopiavuoressa tapahtuu paljon eikä hän tiedä puoliakaan 😀 suloisiahan Nelly ja Eetu on kaikessa outoudessaan, ehkä heille kehittyy tosiaan jotain syvempää ajan kanssa. Saa nähdä!

  • #1945 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Hyvä tästä tulee

    Astelin soran poikki tarhoille. Koska aurinko paistoi taivaalta, ei tuullut ja ilmassa tuoksui kukkasia, olin päättänyt että nyt on kesä. Minulla oli päälläni capri-pituiset shortsit ja t-paita jonka rintamuksessa komeili täyteteksti varmaankin ranskaksi. Olin tunkenut puhelimen takataskuuni ja etsin tammaa tuttujen hevosten seasta. Cozminan tarhakaverit seisoivat kauimmassa nurkassa, päät nuokkuen. Minun hevoseni tunnisti tulijan ja asteli hitaasti porttia kohti. Pää heilui askelten tahdissa. Taiteilin aidan läpi itseni tarhan puolelle ja ojensin hevoselle käteni.
    ”Heii, ethän sä oo enää yhtään kipee” sössötin, kuin pienelle lapselle. Mutta totta tosiaan Cozmina käveli ilman yhtäkään ontumiseen viittaavaa merkkiä. ”Mä oon tosi pahoillani, etten huomannu sillon et sä onnuit. Kai mä olin sokissa tai jossain.” Tamma pärskähti ja haisteli kättäni. Hevonen astui vielä askeleen lähemmäs ja tunki turpansa syliini. Halasin Cozminan päätä ja pahoittelin vielä. Kuiskasin, että hyvä tästä tulee. Kyllä me varmasti hengissä selvitään. Päästin turvan menemään, kun kuulin kottikärryjen lähestyvän ryminän. Käännyin ympäri ja Camilla oli tuomassa päiväheiniä. Kaksi tarhatoveriakin heräsi uniltaan ja lähtivät liikkeelle. Moikkasin naikkosta ja pujahdin ulos tarhasta.

    Minun oli vielä pakko jäädä katsomaan taakseni, aidan oikealle puolelle. Kaivoin puhelimen takataskustani ja hain kameran esille. Zoomailin hetken, mutta sain kuin sainkin tammastani kuvan. Se ravasi sinistä taivasta vasten, pää ylhäällä. Heinille tietysti.

    Cozmina aidattomassa tarhassa
    linet Secret-z / dA, muu minä

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly. Syy: Pienempi kuva - fiksumman näkönen :D
    • #1955 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Huh. Onneksi koko episodi alkaa olla jo ohi ja Cozminan ja Nellyn rysähdyksestä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Vaan olisihan sitä jokainen huolissaan hevosestaan sellaisen kokovartalopyörähdyksen jälkeen. Tarkkailisi kuntoa, vaikka kuinka näyttäisi jo hyvältä. Cozmina taitaa kuitenkin olla perusterve ja sitkeä!

      Kuvakin on oikein kesäinen jo, ja kyllähän tuolla pihalla suurin osa puista ja pusikoista jo vihertää! Hyvä, että maltoit tehdä taustan. Se on monesti työläämpi tehdä kuin itse aihe, vaan onhan kuva heti erinäköinen kun siinä on muutakin kuin hevonen!

    • #1958 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Noniin, loppu hyvin kaikki hyvin! Tässä oli selvästi helpottunut tunnelma, nyt voi huokaista ja jatkaa elämää.

      Mä ihan vähän tartun pariin juttuun. Kyseessä on vaan sanavalinta, tuskin mitenkään erityisemmin ajateltu tai millään piilotarkoituksella valittu, mutta naikkonen on mun korviin aina jotenkin vähän halventava sana. Tiedä mistä se juontaa juurensa, mutta heti aloin miettimään onko Nellyllä jotain Camillaa vastaan, eikö Nelly oikein pidä hänestä? Vaikkei kyseessä olisikaan mitään tälläistä niin sanavalinnat on kuitenkin isossa osassa tarinankerrontaa ja ne vaikuttaa sen yleiseen ilmapiiriin. Toisaalta kuinka hauskaa jos kyseessä onkin jotain tälläistä ja se tuodaan esiin noin pienellä, ns. ”lue rivien välistä” meiningillä.
      Ja sitten, kuvakin on kaunis! Valkoinen on haastava väri saada näyttämään hyvältä, mutta tää on nätti. Jos jotain muuttaisin, niin valkoiset kaviot vaihtaisin vaaleampaan sävyyn. Nyt ne ovat aika dominoiva osa piirrosta, ja yleensä kavion väri kulkee hevosen värin mukana vaaleasta tummaan. Tietty jos ne oli lineissä jo valmiiksi väritetty niin sittenhän sille ei voi mitään. 😀 Eikä tämäkään huono asia, mutta sellainen johon kiinnitin huomiota!

  • #2061 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Kevätuupumus

    Hevosen pää nuokkui, kun harjasin sen kylkeä pitkillä vedoilla. Olisi ihanaa päästä oikeen urakalla hommiin. Olin laiskotellut jo useamman viikon ratsastuksessa ja nyt olin päättänyt palata jälleen oikeisiin töihin. Nyt ratsastaisin ja hioisin ja harjoittelisin kunnon koulujuttuja. Nostin satulan hevosen selkään ja tiputin vyön alas. Solkien osuessa lattiaan kuului ikävä kilahdus. Nyt päästäisiin taas töihin, harjoittelemaan kunnolla. Ehkäpä jo kesällä päästäisiin ensimmäisiin kisoihin mukaan? Tarvitsisin kyllä ehdottomasti jonkun apuriksi. Mahtaisiko Eetusta olla seuraa? Ei varmasti olisi. Entä Hello?
    ”Miten nää ohjat on? Ooksä taas sotkenu nää?” Kysyin Cozminalta selvittäessäni ohjien ihmesolmuja. Hello varmasti voisi ehkä lähteäkin. Eira kyllä hyppisi ilosta, mutta joutuisin itse ajamaan. Ja tarvitsisi hommata auto ja traileri. Vaikkakin saisin ehkä Eetun omat lainaan… Solmut aukesivat ja hevonen avasi suun kuolaimille. Heitin vielä kypärän päähän ja hanskat käsiin, ennenkuin suuntasin kentälle.

    Hiekka pöllysi tamman kavioiden alla. Jake ja Dips kävelivät peräkkäin talliin. Nostin ravin ja Cozmina tuntui uinuvan. Yritin herätellä hevosta suunnanvaihdoksin ja maiskutuksin, mutta se ei tuottanut tulosta. Hevosen askel pysyi yhä hitaana ja tahdittomana. Istuin harjoitusraviin ja hidastin takaisin käyntiin. Kentän reunassa oli tönikkä pystyssä ja siitä törrötti raippa. Ohjasin tamman lähemmäs. Jouduin kurkottamaan varmasti vaarallisen näköisesti, että yletin raipan nuppiin.
    ”Josko nyt jaksaisit? Kokeillaan vaa.” Nostin ravin, eikä tamma ei edelleenkään herännyt. Kosketin raipalla varovasti hevosen takapuolta. Cozmina ei hätkähtänyt, nosti vain vauhtia. Seuraavan kaarteen aikana huomautin hevosta uudelleen ja laskin ääneen tahtia. Yks, kaks, yks, kaks. Volttia voltin perään, askelten pituuden vaihtelua ja paljon suunnanmuutoksia. Ja muutama huomautus.

    Cozmina lähti mukaan töihin ja nosti selkänsä ylös. Pienessä ylämäkiasennossa oli hyvä lähteä kokeilemaan väistöjä. Oikealle päin ne onnistuivat hyvin, kunhan vain sai tamman korvat pysymään edessäpäin ja hevosen kuuntelemaan ihan loppuun asti. Vasemmalle päin jouduin tekemään paljon enemmän töitä, jotta Cozmina jaksoi pysyä hereillä. Ainahan se on sama tähän aikaan vuodesta, kevätunisuus. Krooninen kevätunisuus. Hevosen askeleet kaikuivat suulista. Laskin takaisin käyntiin ja annoin tammalle taputuksen kaulalle. Hyvin se jaksoi. Vielä kerran kun saisimme väistöt toimimaan molempiin suuntiin, riittäisi. Vielä kerran, ei sen enempää. Kuiskasin hevoselle, että jaksaisi vielä hetken.

    Väistöt eivät onnistuneet kymmenen minuutin jälkeenkään, joten vaihdoin vain tehtävää. Laukassa pääty-ympyrät ja kaksi laukanvaihtoa pitkillä sivuilla. Ensin minulla oli ongelmia saada tamma pysymään laukassa ja sen jälkeen pysymään tahdissa. Mutta lopulta sekin onnistui ja kentältä poistui kaksi hikistä elävää olentoa.

    • #2119 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha mikä meidän Eetussa on vikana, kun se ei kelpaisi kouluhommiin mukan. :DD Eikö Nellyn kanssa ole tullut vielä puhetta, että Eetu oli joskus oikeasti kiinnostunut kilparatsastuksesta, mutta se vähän jäi, kun tulikin talli kokonaan itse huolehdittavaksi 😀 Liekö Hellostakaan mitään apua, kun sen mielestä mikään ei ole niin justiinsa? 😀 Yrittäkääpä pyytää siltä palautetta mistä tahansa, vaikka kuinka mokaisitte. Hellon mielestä se oli silti ihan hyvin tehty. 😀

      Mikä lie oli hevosen ongelma. Onkohan sen haavasta mennyt sisään jotain pöpöjä, vai onkohan se muuten kipeä? Voihan se toki johtua keväästä ja ilmojen lämpenemisestäkin, mutta ainahan sitä hieman huolestuu, kun homma ei toimi… Kun ei kuitenkaan taidon puutteesta ole kyse. No, ehkä se on vain treenin puutetta ja alavireisyyttä. Nellykin meinasi, että ei ole pitkiin aikoihin ratsastanut tosissaan. Ehkä nyt olisi aikaa treenata kunnolla?

      Usein tulee kuvattua sitä, kun kaikki sujuu ratsastuksessa. Itsekin taidan kertoa oikeastaan vain siitä. Tai sitten niistä kerroista, kun sattuu oikein kunnolla jotain. Tätä näkee harvemmin, että kaikki on periaatteessa ihan kunnossa, mutta silti jokin haraa vastaan.

  • #2142 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Sataa Kakkaa
    oikeesti tää ei sovi mitenkää mihinkää mut tää on vaa hauska lausahdus ja haluun sanoo tän nyt tässä näin. Että olkaa hyvät.

    Olin päättänyt, että nyt harjoittelemme Cozminan kanssa kunnolla. Jo loppukesästä osallistuisimme ensimmäisiin kisoihin ja siitä se sitten lähtisi. Sitä, kuinka pitkälle tähtään tai kuinka nopeasti en todellakaan suunnitellut. Kunhan nyt päästäisiin kisoihin asti. Katsotaan sitten.

    Kävelin kädet taskussa tallin ovea kohti, sillä nyt olisi taas väistöjen vuoro. Laittaisin tamman kunnolla töihin ja tänään saisimme ihan varmasti kyllä väistöt toimimaan molempiin suuntiin. Tallin ovi oli auki, kuten aina joten minun piti vain astua sisään. Otin kädet taskuista ja odotin että silmäni tottuivat tallin hämärämpään valoon. Kuulin kuinka talikon kärjet kolahtelivat maahan ja näin kuinka muutama kikkare lensi kaaressa kottikärryjen yli. Huulilleni nousi hymy ja astelin lähemmäs.
    ”Hei, sulla lentää kakkaa yli” naurahdin ja kurkkasin karsinaan sisään. Näin tutun naaman, mutten kuollakseni muistanut mikä naaman nimi on. Eiran ikäinen hän muistaakseni oli…
    ”Aa, hupsis. Otan ne kohta.”
    ”Kiva juttu, Eetu ei ehkä tykkää kun koko käytävä on paskan peitossa. Ei siis mikään kiire, kiva että autat.” En halunnut kuulostaa liian ilkeältä, joten naurahdin perään. Tämä tuttu naama kiitti huomautuksesta, mutta olin jo kerennyt jatkamaan matkaa.

    Sidoin tamman käytävälle ja harjailin kaikessa rauhassa. Cozmina oli löytänyt varmasti tarhan ainoan hiekkaläntin ja maannut siinä koko päivän. Kiitin Ekkua, että tämä oli päättänyt ottaa valkean hevosen, koska kura ei onneksi näy missään tai mihinkään. Normaalisti niin kauniin valkoinen lapa oli ruskea eikä pölystäkään näkynyt loppua. Hinkkasin ja hinkkasin ja ajattelin Helloa. Minun kävi sääliksi Jillaa, Helloa ja Tiitusta. Tottahan minä kuulin myös pususta, mutta Hellolta. Mies oli juossut sänkyyni piiloon heti kun tilaisuus oli koittanut ja olin saanut hyvän tovin kaivaa tietoa esiin. Mutta olin myös helpottunut, että nyt se on ohi. Ja ehkä vähän siitäkin, etten itse kuulunut siihen. Mutta sitä en ikinä sanoisi ääneen, se olisi jo liian loukkaavaa.

    Seuraavaksi mieleeni hyppäsi Eetu. Hello oli nähnyt ja tietää nyt kaiken, mutta ei ehkä ole kertonut eteenpäin. Silti minua jännittää mitä mieltä muut on tästä. Eihän sellainen kai kuuluisi jännittää, mutta jännittää silti. Cozmina hörähti ja heilutti päätään.
    ”Joo joo, on se ihan hyvä nyt. Lähetään töihin” juttelin ja heitin harjan koppaan. Kumarruin nostamaan satulan ja laskin sen tamman selälle. Kiristin satulavyötä, kun Matilda talutti Kerttua sisään.
    ”No hei!” huikkasin ja suoristin selkäni.
    ”Moi. Meinaakko mennä kentälle?” Matilda kysyi hymyillen.
    ”Kyl mä ajattelin. Mutta haluisiksä lähtee mun kans maastoon? Jos vaikka loppukäynnit tai sit ihan kokonaan?” Nostin suitset käsiini ja pyörittelin kuolaimia. ”Ei siis pakko oo, mut jos seura kelpaa. Me voidaan kyllä ootella” sanoin ja viittasin katseellani ja käden liikkeellä tammaan. Cozminan pää oli rintakehäni korkeudella ja siitä oikein näki, ettei sillä ollut kiire. Matilda seisoi käytävällä toisessa kädessään naru, jonka päässä oli Kerttu.
    ”Jitta on kans tuol karsinas, mut sä varmaan kerkesit jo käydä vai?” lisäsin. En halunnut jättää Jittaa ulkopuolelle ja on kohteliasta kysyä toista mukaan.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 4 kuukautta sitten  Nelly.
    • #2145 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Ihan hyvin toi sopii just tähän hei, vielä kun se Cozminaki oli vähä ”kakkane” 😀

      Ihanasti vastattu toisen tarinaan, periaatteessa jopa kahteenkin juttuun, kun Jitta harmitteli, ettei oikein pääse porukkaan mukaan. Ja sitte vielä heitit Matildankin mukaan, niin jes!

    • #2147 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voisin antaa sulle palkinnoksi mitä tahansa, mikä on mun annettavissa. Kaikista näistä kommenteista kaikille, ja vieläpä tästä tarinasta, jossa niin hienosti vedät vähän kädestä just niitä kirjoittajia, joille saattaisi olla siitä vähän apua.

      Seuraavaksi mun pitäisi ehkä kannustaa muitakin tekemään aina silloin tällöin, kun paljon juonenkäänteitä on tapahtunut, tällaisia kokoavia tarinoita. Sen lisäksi, että otat Jitan ja Matildan tässä kauniisti huomioon, summaat myös Nellyn oman tarinan pääkohdat tässä. Jos tänne nyt tulisi uusia naamoja, tai vanhoja palaisi tauolta, tästä tarinasta tietäisi kyllä, missä Nelly on nyt menossa.

      Tarinallisesti tässä tarinassa on parasta tietenkin Nelly. Vaikka tämä on kuinka hevosmiljöö, ja vaikka tämä on kuinka heppatarina, ihmishahmot ovat minusta mielenkiintoisempia kuin eläinhahmot. Toivottavasti Nelly saa tämän tarinan myötä myös uusia kavereita ja ympyröitä, sillä on sitä mukavampi kirjoitella, mitä useampia aiheita on valittavanaan. Kun yhtä ei jaksa, toinen tuntuu kivalta. Sitä paitsi kun tuntee paljon porukkaa, on hyvä työntää hahmonsa nokka kaikkiin itseä eniten kiinnostaviin soppiin. 😀

      Niille kisaradoille teitä kyllä odottaisin..!

  • #2597 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    16.6

    Aurinko paistoi ja ilma oli varmasti yli kahdenkymmenen asteen. Istuin satulatta Cozminan selässä ja annoin askelien kiikuttaa. Minulla oli shortsit ja bikinin yläosa, koska eikö kesään kuulu rusketus. Koska olisi parempi aika saada väriä ihoon, kuin hevosen selässä. Sitä paitsi, ukkosen jälkeinen helleaalto oli jatkunut jo pitkään ja tällä ilmalla pelkästä vaatteiden ajattelemisesta tulee hiki. Pidin liiloja ohjaksia oikeassa kädessäni ja annoin vasemman käden roikkua kylkeä pitkin. Cozminan pää heilui askelten tahdissa, sen talsiessa laitumille johtavaa polkua pitkin.

    Olimme ratsastaneet jo kentällä aikaisemmin ja lähteneet siitä loppukäynneille, kun hetken mielijohteesta käänsin kulun avoimesta portista sisään. Pitihän sitä vihreää syöttää hevoselle ennen laidunta, ja miksi en nyt antaisi syödä. Tammalla oli kuolaimettomat, joten ei tarvitsisi pelätä heinään tukehtumistakaan. Cozmina taisi arvata leikin.

    Keräsin ohjat molempiin käsiin ja pyysin tammalta laukkaa. Hevonen heräsi heti; se nosti päänsä ylös ja kiisi pitkän malliselle laitumelle muodostunutta polkua pitkin. Nojasin eteen ja myötäilin kädellä hevosen liikettä. Tuuli humisi korvissa ja askeleet kaikuivat puista. Minulla oli vaikeuksia päästä laukan tahtiin, mikä horjutti tasapainoa. Liukkaat shortsit eivät olleet paras vaihtoehto tähän touhuun. Hidastin tamman raviin ja käänsin takaisin kohti porttia. Cozmina olisi halunnut laukata vielä ja tunsin sen kiihtyvästä askeleesta ja taivaisiin nostetusta päästä. Ravasimme vielä vähän matkaa, ennenkuin laskin hevosen käyntiin ja päästin ohjista irti. Villimpi yksilö olisi varmasti kirmannut jo menemään, mutta ei minun Cozminani. Se laski kysyvästi päänsä.
    ”Saa ottaa. Mennään kohta kotii” sanoin kumartuen rapsuttamaan tammaa kaulalta. Cozminan huulet hapuilivat jo ensimmäiselle korrelle ja pian hetken täytti rouskututtava ääni. Nojauduin taakse ja nostin toisen jalkani kaulan vierelle koukkuun. Makasin hevosen selällä ja laskin kädet niskani taakse.

    Aurinko paistoi korkealta taivaalta ja tuuli puhalsi läheisestä metsästä. Cozmina otti välillä askeleen tai kaksi, mutta ei nostanut päätään ruohikosta. Minä makasin luottohevoseni päällä silmät suljettuina ja kuuntelin lähistöllä laulavaa lintuparvea. Yritin olla ajattelematta mitään ja nauttia hetkestä, mutta Eiran sanat kaikuivat päässäni väkisin. En tiedä mitä ajatella koko asiasta – pelkään vain että omat taitoni eivät riitä valmentamiseen. Netistä varmaan löytyisi jonkinnäköisiä kursseja valmentajille, mutta silti. Ehkä juttelen tästä Eetun kanssa.

    Nostin itseni istumaan ja painoin pohkeet hevosen kylkiin. Cozminan pää pysyi alhaalla, joten painoin kovemmin.
    ”Mennää ny kotiin. Viikko vielä, hei tule nyt.” Tamman pää nousi räjähtäen ylös, ihan kuin Cozmina olisi loukkaantunut. Jättää nyt ruokailu tuolla lailla kesken. Nostin ohjat vasempaan nyrkkiini ja keinuin askelten tahdissa kohti porttia.

    • #2599 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Aii rauhallinen se Cozmina on kuin mikä, vaikka siinä onkin täysiveristä! Ei taisa Hopiavuoressa olla ihan hirveän montaa hahmoa, jotka voivat hevosiinsa tuolla tavalla luottaa. Tai jotka luottaisivat, vaikka voisivat. Kuulostaahan se kuitenkin ihanalta, loikoa hevosen lämpöisessä selässä sen syödessä… Kun on ensin laukattu pirteästi mutta hallitusti heinikossa. Toivottavasti vain ei tullut punkkeja. :DDD Vain niitä Otsonmäellä on enemmän kuin lehmiä, kanoja ja hevosia yhteensä. :DD

      Tämä on rentouttava ja rauhallinen teksti, vaikka Nellyn ajatukset palaavatkin lopussa taas valmennusaiheeseen. Siitäkään ei tule nimittäin sellainen olo, että Nelly painisi asian kanssa ahdistuneena, vaan kunhan mietiskelee ja puntaroi. Ikään kuin ajatus kauheasti houkuttelisi, mutta tottakai realiteetit vähän hirvittävät! Mistä Nelly voi tietää, ettei Otsonmäellä kasva sellaisia hyviä ratsastajia, joista hän on huolissaan? Ja jos joku on oikeasti hyvä, hän käyttää joka tapauksessa vain Sen Yhden Ja Oikean Mentorinsa palveluita. (Seinäjoen lähellä on muuten huhujen mukaan myös sellainen talli, jossa voi oppia ratsastamaan. En henkilökohtaisesti tunne vielä ketään, joka vahvistaisi tämän huhun, mutta se voi olla tosi. Ratsastuskouluja on useita. Sen sijaan olen omin silmin nähnyt Tampereen suunnalla yhden ainoan ratsastustunnin. Jo sillä ainokaisella tunnilla asiakas todellakin sai rahalleen vastinetta ja oppilaita opetettiin ratsastamaan tosi tehokkaasti. Se ei tietenkään kerro mitään alueen kaikista ratsastuskouluista, mutta näytti ihan erilaiselta kuin meikäläisten touhu!)

      Vähän mä unelmoin kyllä satunnaisista sellaisistakin valmennuksista, joihin saisi tulla muitakin osallistujia kuin npc-tuntilaisia.. 😀 Vaan älä koe velvollisuudeksesi mitään!

    • #2684 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Aaai, miten rento ja kesäinen fiilis tässä on! Hevosen selässä makoilua ja sen ruohon rouskuttamisen ääntä ei kyllä voita mikään. Tässä oli erityisen onnistunut ympäristön kuvailu, joka tulee ilmi läheisestä metsästä puhaltavasta tuulesta ja laulavista linnuista. On helppo kuvitella juurikin tämä kyseinen laidunalue, jossa valkoinen tamma laiduntaa ja rennon näköinen Nelly köllöttämässä sen selässä. Se on sellainen näky jonka voisin kuvitella näkeväni vaikka hevossarjakuvissa.

      Onhan niitä valmentajiakin monenlaisia. Jos Nellyn taidot eivät riitä valmentamaan GP tasolle saakka, sitten hän valmentaa ratsukoita niin pitkälle kuin itse osaa. Eikä valmennuksen aina tarvitse edes olla pelkkää ratsastustaidon viemistä eteenpäin, vaan se voi olla vaikka hevosmiestaitojen hiomista, joita Nellyltä kyllä löytyy!

  • #2919 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Nauttikaa mun taiteestani 😎

    Cozmina Laukkasuoralla
    Laukkasuoralla

    • #2920 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Oikein hienoa taidetta! (:

    • #2924 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha idea sulla on tässä hyvä ja erikoinen, ja hevosen toteuttaminen myös veikeä ja onnistunut! 😀 Taustaan mulla on sulle kaksi vinkkiä, joisen avulla se mätsää ensi kerralla vielä paremmin heppaan ja kuvakulmaan. 😀

      Uno: piirrä horisontti. Jos sitä ei näy koska kuva on rajattu niin alas, sun täytyy silti tietää, missä se on.

      Dos: pakopiste. Kun vedät tien/polun (ja kaikki muut pakopisteen suuntaiset viivat) sen kautta, sun tie luikertelee horisonttiin ja jatkuu eteenpäin. 😀 Nyt käy vähän niin, että Cozmina on laukkaamassa taivaista kohtisuoraan maata päin. No, kai ne enkelitkin jotenkin laskeutuvat, eikö niin? 😀 Vaan mistä sen tietää, vaikka olisi ollut hevosella niin kovat vauhdit, että kohtisuorasta onkin kysymys.

      Mutta kuten sanoin, hepassa onnistuit. Tämä on mielenkiintoinen kuva. Virtuaalihevosilla harvemmin näkyy ns. kuvituskuvia, joista ei ole sinänsä mitään hyötyä laatiksissa tai jotka eivät nosta sen arvoa siinä mielessä. Musta on tosi ihanaa, että joku viitsii piirtää näitä ”ylimääräisiä” kuvituskuvia. Talleilla otetuista valokuvista kun kuitenkin melkein kaikki oikeassa elämässä on näitä. Kuka oikea ihminen tekee mitään vieraan hepan rakennekuvalla? Jollain kesäleirimuistolla tmv tekee paljon enemmän!

  • #3469 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Kolmiolääkkeet auttaa aina

    ”Kuules tyttö. Nyt on menny treenit niin hyvin, että ilmoitin meidät ensimmäiseen kisaan. Meillä on vielä aikaa harjotella, älä huolestu. Hyvin me selvitään. Eikö?” Rapsutin tammaa korvan takaa. Olihan tuolle tullut kesäkiloja, mutta oikealla ruoalla ja säännöllisellä liikunnalla kaikki alkoi näyttää nyt hyvältä. Cozmina seisoi karsinassaan selvästi kylläisen oloisena. Tai sitten pirulainen oli vain tyytyväinen pitkästä kesälomasta.
    ”Ekkukin tulee sinne. On tosi kiva nähä vanhoja tuttuja.” Cozmina hörähti ja sulki silmänsä. ”Joo. Mennään nukkuu. Tulin vaa kertoo uutiset. Et osaat sit varautuu” sössötin pienelle ponilleni.

    Pimeään talliin syttyi yhtäkkiä valo. Kuulin kuinka Eetu huusi nimeäni. Ensimmäinen reaktioni oli piiloutua tamman taakse pienessä pakokauhussa. Cozmina oli eri mieltä; hevonen hörähti ja kuulin Eetun askelien lähenevän.
    ”Tais ne lihasrelaksantit tehdä tehtävänsä. Mennään nyt nukkumaan. Tuu, Nelly” Eetu sanoi karsinan ovelta. Annoin suukon Cozminan poskelle ja hieman haparoiden peräännyin karsinasta. Eetu sulki oven ja tarttui minua vyötäisiltä.
    ”Kolmiolääkkeet auttaa aina.”
    ”Ne menee aina ensin jalkoihin. Mutta hyvä jos ei satu enään. Mennään nyt, antaa hevostenkin nukkua” Eetu sanoi ja sammutti valot.

    • #3482 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Toivotaan, että Nellyn ja Cozminan kisat menevät hyvin. Jo se on aikakin kaiken harjoittelun jälkeen päästä vähän kokeilemaan ulkomaailmaan ja peilata taitojaan muiden taitoihin nähden. Ainakin kisojen jälkeen tietää enemmän itsestään ja hevosestaan, ja parhaassa tapauksessa on toki ruusukekin kotiin viemisinä.

      Mikähän Nellyn ja isännän välejä kaihertaa, kun Nelly tahtoi piiloon pyrkiä? 😀

  • #3520 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Avotaivutus

    Myötäilin laukan tahtiin ohjia ja hengitin ulos. Kantapäät alhaalla, ohjat käsissä ja kahvikuppi pään päällä. Minusta tuntui pitkästä aikaa hyvältä ratsastaa. Tunsin kuinka hevonen allani laski päätään muotoon ja reagoi nopeasti apuihin. Tunsin, kuinka oma työiloni palasi – hevosella se ei varmaan ollut puuttunutkaan. Hidastin tahdin raviin ja valmistauduin seuraavaan tehtävään. Ensin piti vaihtaa suuntaa; täyskaarto tarhojen puoleisessa päässä sujui jo leikkien.

    Tallin puoleisen pitkän sivun alussa asetin Cozminan vasemmalle. Olin kuin lähdössä voltille, mutta jatkoinkin suoraa. Sisäohja ohjaa ja kääntää, ulko-ohja säätelee tätä. Sisäpohje varmistaa, että tamma kulkee suoraan ja ulkopohkeen työnsin aavistuksen taaemmas. Íhan vain varmistaakseni, ettei peräpää karannut tai pullahtanut. Kun olin saanut tamman kauniiseen avotaivutukseen ja kulkemaan jonkin matkaa siinä, suoristin Cozminan ja jatkoimme pääty-ympyrälle.

    Iso ympyrällä asettelin ja asettelin hevosta. Sitten ympyrä leikkaa ja takaisin uralle ja avotaivutus uudestaan. Pohkeet pitää hevosen halutulla paikallaan ja ohjat säätelee taivutuksen ’suuruutta’. Ihan kokeilun vuoksi taivutin Cozminaa vähän liikaa. Tamma kuunteli kyllä ohjeita, mutta taisi tiesi että tämä ei ollut se puhdas suoritus. Kaviot eivät käyneet enään kolmella uralla, vaan neljällä. Hymähdin ja palautin kaviot. Kolme uraa oli haluttu suoritus; ulkotakakavio kentälle muodostuneella uralla, sisätakakavio ja etu-ulkokavio samalla uralla ja sisäetukavio omallaan. Hello sanoisi, että Cozmina menisi vinossa, mutta niin sen kuuluikin mennä. Tätä on avotaivutus. Vinossa kulkemista.

    Ehkä pääsemmekin koulukisoihin vielä tänä syksynä!

    • #3530 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ai miksikö mun talleilla ei ikinä ole ollut mitään valmentajahahmoa? No siksi, etten osaa kirjoittaa tällä tavalla enkkuratsastuksesta. Mutta jotain olen oppinut teidän muiden teksteistä jo. Pysyin mukana tässä koko ajan ja käsitin, mitä tapahtuu. 😀 No joo joo, suurimmaksi osaksi se tietenkin johtuu siitä, että hyvin avasit kaiken. Hellon mainitseminen tietenkin huvitti mua eniten. Ennen kuin luin virtuaaliheppojen tekstejä hirveät määrät, mä olisin ihan itse saattanut nimittäin täysin vakavana sanoa, että sun hevonen on muute vinossa.

      Yksi kirjoitusvinkkikin mulla tällä kertaa on. Kun tekee mieli ympäröidä tarinasta jokin hahmon oma ajatus (ei siis repliikki tai muu suora lainaus toiselta hahmolta tai jostain muualta) ”näillä” tai ’näillä’, se tarkoittaa, että käyttämäsi sanavalinta on omasta mielestäsi huono. Silloin kannattaa suoraan keksiä sellainen sana, jonka voi kirjoittaa ilman minkään sortin lainausmerkkejä. 😀

      Mutta kyllä! Koulukisoja kohti vain! (Tarinakisoja on muuten hauska kisata silloin, kun tehtävänanto kolahtaa just itselle. Tiedän ettet mikään VRL:n ja jaosten suurkuluttaja ole, mutta ei kannata jaoksellisiakaan kaihtaa. Nyt Keskustassa mainostetaan jotain villejä tarinakisoja paraikaa.)

  • #3550 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Vikat kesäpäivät
    Cozmina nauttimassa viimeisistä kesäpäivistä
    c, Juuripersilja

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Nelly.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Nelly.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Nelly.
    • #3557 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Söpö se on 😀 Pian saakin alata piirtämään ihanan värisiä syksykuvia! Varmaan Cozmina näyttää kivalta hämärässä syysillassa, vaikka näyttäähän se loppukesässäkin. Kommentoin tätä jo etukäteen Keskustassa, mutta tähänkin vielä kirjoitan, että hyvä, kun uskallat kokeilla värien kanssa. Valkoinen hevonenhan ei ole yhtään valkoinen! Musta voi olla musta luonnossa, vaan ei sekään enää piirroksessa ja valokuvassa. Ne kaksi väriä ovatkin minusta haastavimmat.

  • #3699 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    15.9, sateisen sunnuntain treenit

    Painoin pohkeet kiinni hevosen kylkiin ja kaarsin hevosta ympyrälle. Cozmina nosti laukan ja kaartui mukavasti pohkeeni ympäri. Laukassa ympyrä oli vaikeampi pitää pyöreänä, mutta se onnistui melko moitteettomasti. Hevonen oli tänään yhteiskyvykkäällä tuulella ja antoi selvästi kaikkensa. Minä istuin laukkaa ja yritin mukailla askelten lennokkuutta. Kun ympyrä päättyi ja pitkä sivu alkoi, keräsin laukan ja lyhensin askeleita. Sade ropisi maneesin kattoon ja rytmitti tehtävää.

    Jännitin vatsalihakset niin, että Cozmina tajusi hidastaa raviin. Seuraavassa päädyssä Cozmina asettui nätisti ja ratsasti syvälle kulmiin. Pitkällä sivulla työnsin hevosta ulkopohkeella, pidin suorana sisäpohkeella ja ohjasin suuntaa ohjilla. Cozmina väisti nyt uran sisälle ja päinvastaisilla ohjeilla takaisin uralle.

    Pitkästä aikaa minä muistin, miksi pidin ratsastuksesta – ja nimenomaan kouluratsastuksesta. Näin maneesin likaisesta ja pienestä peilistä ohimennen, miten sujuvilta liikkeet näytti. Koulukisoissa rakastin aina katsoa ratsukoita, koska meno näytti niin helpolta ja avut olivat huomaamattomia. Samaan aikaan tiesi, miten paljon eri radat vaati sekä ratsastajalta että hevoselta. Päästä varpaisiin ratsukko teki yhteistyötä ja toimi kuin yksillä aivoilla – jokainen lihas oli mukana ja teki ankarasti töitä. Siksi minä rakastin ratsastaa. Oli mielenkiintoista, miten vaivattomalta vaikeimmatkin hommat näytti.

    Nostin vielä viimeisen kerran laukan, ennenkuin lopettaisin tältä päivältä. Laskin ohjat käsistäni ja keskityin istuntaan ja tasapainoon. Cozmina laski päänsä ja venytti selkäänsä. Levitin kädet Titanicin tyyliin ja suljin silmät, ihan hetkeksi vain. Laskin kädet alas ja hengitin puuskuttaen. Ujutin jalat pois jalustimilta, lopettamatta hevosen tukemista molemmilta kyljiltä.
    ”Prrrr.” Jännitin vatsalihakseni. Cozmina siirtyi ensin raviin, ja hidasti sitten käyntiin.

    • #3703 Vastaus

      Nadja Ylitalo
      Osallistuja

      Naww, olipa ihana hehkutus kouluratsastuksen iloista! Niinä päivinä, kun tosissaan hevonen on yhteistyökykyisellä tuulella, on kaikkein palkitsevinta ratsastaa. Tuo

      ” Levitin kädet Titanicin tyyliin ja suljin silmät, ihan hetkeksi vain.”

      Kuvasti tosi hyvin sitä, millaiselta fiilis tuntuu mielekkään ratsastuksen jälkeen. C:

      Odotan saavani tutustua lisää Nellyyn ja Cozminaan tulevaisuudessa !

    • #3714 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vaikka en osaa kouluratsastusta yhtään, voin kyllä samastua tekstiin. Tällaistahan se on ihan minkä tahansa tärkeän harrastuksen kanssa, kun se sujuu! Sitä vain toimii, havainnoi samalla harmonista tekemistään ja nauttii. Musta tämä kuvaa tietynlaista flow-tilaa.

      Vaikka Cozmina kasvatti sitä vatsaansa laitumella, kyllähän meno vaikuttaa jo ihan siltä, että ne ekat kisat voisivat mennä vaikka kuinka hienosti. Cozmina on herkkä heppa — tekeekö lie täysiverisyys sen — ja Nelly taitaa olla sille sopiva ratsastaja. Välillä mietin, miten Cozmina on ylipäätään päätynyt omistajalleen: kylmäveristen kanssa tällä hetkellä tosi alkeellisella tallilla elävälle Ekulle. Ja miten se päätyi vuokralle Nellylle. 😀

      Toistat tässä omituisia rektiovirheitä, vaikka et ole ennen niitä merkittävän paljoa tehnyt ennemmin. Mitähän on tapahtunut? Puhekieliseen tekstiin nämä joskus kuuluvat, mutta kun nyt kaikki muu on yleiskielistä. Nämä kaikki ovat samassa kappaleessa.
      miten sujuvalta liikkeet (monikko) -> näyttivät
      miten paljon eri radat (monikki) -> vaativat
      vaikeimmatkin hommat (monikko) -> näyttivät

      Tämä on paras flow’n kuvaus, jonka olen vähään aikaan lukenut.

  • #3747 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Hello menee spagettiliikkeitä
    tarinoitu yhteistyössä Eetun isin kanssa

    Olin alkanut pitää valmentamisesta. Se ei tuntunut yleensä työltä, vaan harrastukselta. Ainakin silloin, jos valmennettavat olivat tuttuja. Sen takia minua hieman harmitti, kun Eira ei ollut tallilla, vaan oli joutunut perumaan sovitun tunnin. Koska Eetu oli parantunut ja omien sanojensa mukaan ottaa nyt viikon tekemättömät työt kiinni, ei hänestäkään ollut seuraa kentällä. Maastossakin olin juuri käynyt Hellon ja Outin kanssa, joten en viitsinyt lähteä yksin sinnekään. Ajattelin siis suostutella Hellon ratsastamaan Cozminalla, jotta tamma saisi liikuntaa ja minä tekemistä. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, niin oikeastaan aioin kostaa miehelle eilisen maastoreissun, jonka hän oli sopinut itse itsensä kanssa kysymättä muilta.

    Hello vastusteli ratsastusta pitkään. Tekosyyt olivat lukuisia ja monipuolisia. Hän sanoi, ettei voi ratsastaa, koska sataa. Kun vilkaisin merkitsevästi pilvetöntä taivasta, hän luetteli joukon sairauksia ja särkyjä, jotka estivät häntä. Hänellä oli noidannuoli. Sisäkorvan tulehdus. Kamala flunssa. Kolibakteerin aiheuttamaa särkevää arpikudosta munasarjoissa. Hello oli yhtä itsepäinen kuin shetlanninponi, joka ei halua millään kuljetusautoon.

    “Sulla ei edes ole munasarjoja!” nauroin silmiä pyöritellen. Hello jaksoi kyllä yllättää.
    “Selvä. Voin mä yhden kierroksen sitten. Tai puoliskan”, hän puuskahti silloin ja kääri liian pitkää ja talvista kaulahuivia paremmin ympärilleen. “Mennään. Mä näytän sulle mallia kuinka oikeesti kouluratsastetaan.”
    “Et sä ny voi koulurats… Ratsastaa koulua millää mokkasiineilla”, huomautin hänen kenkiään vilkaisten. Ne taisivat olla aidot Converset, jotka olivat joskus olleet mustat. Niillä hän oli kuljeskellut tallilla koko kesän. Ne toimittivat ilmeisesti Skotin kanssa ratsastussaappaidenkin virkaa, mutta ei niillä kyllä kunnolla ratsastettu.
    “Hevosella mä ajattelin kyllä ratsastaa, enkä kengillä.”
    “Hello. Kengät jalkaan.”

    Minä se olin, joka lopulta voitti kenkädebatin. Lopulta Hello huojui Cozminan vierellä Eetun ihan oikeissa ratsastussaappaissa. Hän oli sen näköinen, kuin olisin pakottanut hänet käyttämään mekkoa, enkä ihan tavallisia asianmukaisia ratsastusvarusteita. Hän oli auttavinaan hevoseni harjaamisessa. Tosiasiassa minä hoidin Cozminaa sillä aikaa, kun hän touhusi kaikkea muuta niin kuin asiasta herkästi harhautuvat pikkulapset yleensäkin. Suurimman osan aikaa hän sanoi olevansa saapasjalkahello ja tuovansa postia itse keksimiltään herttuoilta.

    “Kato ku mulla on kumpparit keskellä kesää”, Hello esitteli jalkineitaan ohi kävelevälle Tiituksellekin silmät pyöreinä. “Tuuksä kattoon ku musta tulee nyt aivan sairaan erinomainen kouluratsastaja? Mä oon ihmelapsi. Mä opin kaiken vartissa.”
    “Ne on ratsastussaappaat. Ja nyt on syksy”, oikaisin tyynesti. Vaihdoin Tiituksen kanssa merkitsevän katseen. Välillä mietin, miten Tiitus jaksaa, jos Hello on kotonakin samanlainen häslä. Vaikka olihan se omalla tavallaan suloista. Jos siis tykkäsi hoitaa kolmivuotiaita poikia, joille vähänkään isompi keppi on aina miekka ja maailma suuri seikkailu. Päätin taluttaa itse Cozminan valmiiksi kentälle. Pikku-Hello saattaisi välillä harhautua vaikka kaivamaan sammakonkutua ojasta ja päästää sen irti sillä aikaa. Sentään hän pääsi itse hevosen selkään, vaikka ilmoittikin aluksi kapuavansa aidan päältä. Niin hän kuulemma teki aina Skotinkin kanssa. Silloin huomautin ihan rauhallisesti, että Cozmina on muuten Skottia puolet pienempi.

    “Ota ne ohjat käteen. Muuten se menee vaa aitaa päin” huusin ja kiipesin kentän aidan päälle istumaan.
    “Ne on!” Hello ilmoitti ohjat pyykkinaruina roikkuen ja ilmeisesti täysin tyytyväisenä omaan ratsastukseensa.
    “Miten tolla voi olla kaks hevosta kun sillä ei pysy edes hanskat saati ohjat kädessä?” kuiskasin Tiitukselle, joka oli lähtenyt kuin lähtenytkin katsomaan Hellon uuden kouluratsastusuran alkua.
    Tiitus tirskahti.
    “MITÄ SÄ SANOIT?” Hello huusi. Äänensävy oli sellainen, että hän ei tosiaan ollut kuullut.
    “Ei mitään. Laske ne kantapäät alas ja paina pohkeet kiinni siihen hevoseen.”

    Hello teki työtä käskettyä ja läiskäisi pohkeensa kantapäät edellä Cozminan kylkeen. Ilmeisesti sillä tavalla saatiin Skotti kävelemään eteenpäin. Irvistin. Hevonen nosti laukan, mutta laski heti raviin. Hello ei tuntunut pahemmin pienen ponin reipasta askellusta säikähtäneen, vaikka oli horjahtanut satulassa pelottavan näköisesti ja tarrautunut hevosen harjaan kuin vauva-apina emoonsa. Tamma oli reagoinut siirtymällä käyntiin ja jatkoi nyt kulkuaan pää pitkällä.

    “Miten se nyt tolleen lähti! Melkeen kuule putosin. Sillon olis ollu sun onni et Havin Mettäpelit oli jo viime viikonloppuna”, Hello pulisi. Ei hän ollut pahasti Cozminan pyrähdystä oikeasti pelästynyt. Kunhan höpötti ja liioitteli niin kuin aina.
    “Joo, se on herkempi ko Skotti. Koita nyt ymmärtää et tollanen on normaali hevonen” kuittasin ja työnsin kädet syystakkini taskuihin. “Kerää nyt oikeasti ne ohjat ja kaarrat sen hevosen kulmissa. Asetat ja ratsastat sen kunnolla kulmiin. Sit ihan pieni huomautus pohkeilla. Ihan pieni vain, sillee et melkee kosket sitä mut et ihan ni se nostaa nätin ravin.”
    “Ei se taida osata” Tiitus sanoi melkein hellästi ja hieman hymyillen.

    Jos olisimme olleet sarjakuvassa, tämä olisi ollut hetki, kun Hellon pään päälle olisi ilmaantunut useita pieniä kysymysmerkkejä hämmennystä ilmaisemaan. Koska se oli oikeaa elämää, hän vain katsoi minua samalla ilmeellä kuin Jillaa silloin harvoin, kun Jilla sanoi, että osa hänen leipomistaan kekseistä oli varattu jollekulle tietylle. Koin omituista halua pörröttää Hellon hiuksia tai nipistellä hänen poskiaan.

    “Paina sisäpohje kiinni” aloitin. Muutin äänensävyni täysin tietoisesti niin ystävälliseksi kuin vain osasin. “Ulko-ohja pitää hevosen oikeella linjalla ja meet vaan niin pitkälle suoraa. Siis to-del-la syvälle sinne kulmaan. Sitten käännät katseella ja sisäohjalla.”

    Hello suoritti tehtävää tottapuhuen huonommin kuin Eira. En ikinä sanoisi sitä ääneen, mutta Eira oli varmasti parempi ratsastaja. Ainakin tätä nykyä vakituisine tunteineen. Mutta eihän oppilaitaan saanut verrata toisiinsa. Oli Hellollakin kuitenkin puolensa. Ainakin se, ettei hän jäänyt vellomaan minkäänlaiseen turhaan itsekritiikkiin. Eikä myöskään aiheelliseen itsekritiikkiin, ei sen puoleen.

    cozmina ja hello
    linet jetblackpatriot /da, väritys ja tausta Juuripersilja

    “Kaarra enemmän. Sen hevosen on tarkotus kaartua sen sun pohkeen ympärille. Hyvä, just noin!”
    “Kato ku me ratsastetaan Kössin kaa spagettiliikkeitä! Kato Tide!”
    “Kassun. Älä keksi mun hevoselle lempinimiä.”
    “Kessu ku kessu! Kato Tide kun mä meen kun mulla on tää sisäpohje!”

    Hello oppi nopeammin kuin olin ensimmäisen tehtävän perusteella odottanut. Hän ymmärsi selkeät ohjeet, vaikka ohjat eivät pysyneetkään jatkuvasti käsissä. Jo puolen tunnin päästä Hello osasi asettaa ainakin teoriassa oikein, tehdä voltin välttävästi, ja onnistui Hello kerran jopa keventämään ihan oikein ja riittävän hillitysti. Hellolla olisi vielä pitkä matka kuljettavanaan, mutta ehkä joskus vielä hän osaisi ihan oikeasti ratsastaa.

    “Hyvä, se kierros meni hyvin!” kehuin ja hyppäsin alas aidan päältä. “Sitte kaarrat sen tähä keskelle. Kiitä hevosta ja irrota jalat.”
    “Kiitos Kassu-Miina! Oota, mä en muista mistä mun jalat irtoo…”
    “No heh heh! Sit liu’ut alas. Kiitos tästä.”

    Hymyilin ratsastuksessaan välttävästi onnistuneelle Pikku-Hellolle, joka riensi ensimmäisenä kertomaan Tiitukselle, miten asiantuntevasti oli ratsastanut. Tiitukselle, joka oli nähnyt kaiken.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Nelly.
    • #3752 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Voi mikä ihana Pikku-Hello 😀

    • #3857 Vastaus

      Sanni Jokela
      Osallistuja

      Nauratti ehkä vähän luvattoman paljon 😀 Ihanaa ja sujuvaa dialogia ja hyvin etenevä rytmi tässä tarinassa.

  • #3860 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ekat kilpailut
    tapahtuu 30.9

    ”Olimme Ekun kanssa sopineet, että hän tulisi hakemaan minut ja Cozminan ja ajaisimme yhdessä Pohjantähden tilan kouluratsastuskilpailuihin, kuten varmasti tiedät. Ekku oli tullut puoli tuntia sovittua aikaisemmin, päästänyt Ompun kentälle ja kävellyt sisään Hopiavuoren tupaan. Minä olin tietysti juossut halaamaan ja taluttanut tämän keittiöön nopealle kahville.

    Kuulumisten vaihtamisen jälkeen pakkasimme hevoset kuljetusvaunuun ja tavarat kyytiin ja ajoimme kisapaikalle, johonkin lähelle Hämeenlinnaa. Kisaa edeltävistä hetkistä en muista paljoa, niin paljon minua jännitti. Oli vähän ehkä pelottavaa palata kisakentille. Edellisistä on varmaan jo kuusi vuotta. Ekun kisa oli ennen minua, joten tietysti katsoin ja kannustin. Se ei mennyt ihan niin hyvin. Ekku teki paljon huolimattomia virheitä ja Omppu ei jaksanut keskittyä. Luulisi, että se kasvaisi aikuiseksi joskus. Ehkä sitäkin jännitti. Joka tapauksessa, kisasta ei tullut palkintoa, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Ja Ekku kertoi paluumatkalla ettei ollut jaksanut edes treenata, kuulemma oli ollut hauskempaa juosta Chain kanssa hippaa.

    Mun ja Cozminan kisa meni ihan okei. Cozmina jaksoi keskittyä ja kuunnella, mutta mun herpaantuminen aiheutti vähän ongelmia. Päästiin kuitenkin kolmansiksi, mikä on ihan hyvä näin ekalla. Tästä tää lähtee tää kisaura. Tiedän nyt mihin pitää keskittyä ja mitä pitää hioo lisää. Askelten vaihtoja pitää oikeesti treenata vielä. Oon kumminkin tyytyväinen nyt näihin, ei se voitto ole tärkeintä. Tästä on hyvä lähtee eteenpäin.

    Ainii! Hello, kuule. Ennen kisaa meillä kävi pieni moka. Kävelytin Cozminaa pihalla maastakäsin ja mulla oli tietysti kilpailuasu sit päällä jo. Ei, mulla ei ollut hassua hattua vaan kypärä niinkuin Suomen säännöissä pitääkin olla. Kävelin siis siinä pihalla ja mulla oli ihan putipuhtaat vaatteet tietysti. Ni enköhän mä sit kävellyt suoraan hevosen läjään. Siis jätöksiin. Niillä mun mustilla, kiiltävillä ja puhtailla kilpailusaappaillani. Meinasi iskee ihan paniikki ja yritin putsata niitä ruoholla, ennenkuin tajusin että tallin pesukarsinastahan tulee vettä. Onneks sain ne pestyä sit puhtaaks ennen kisaa.”

    • #3869 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ai miettikää miten hienoa olisi, jos joskus olisi Oikeaa Yhteistyötä monen tallin kesken, ja tarina oikeasti leviäisi tallilta toisille. Tämä on musta aloitus siihen suuntaan: Hopiavuoren hahmolle Pohjantähden miljöössä tapahtunut tarina, jossa on mukana Paithoonbuathongin Ponitallin väki omine blogistaan löytyvine hippatarinoineen. Toivottavasti Pohjantähdessäkin on joku foorumin nurkka, johon tämän saa linkittää. Meinaan että musta olisi ainakin ihana lukea, jos joku olisi intoutunut kirjoittamaan toisaalle vaikka Hopiavuoren maastozembaloista. Toisaalta taas tällainen verkostoitunut tarina vaatii ihan hirveän paljon lukijalta. Nyt lukija joutuu joko ohittamaan koko hippakommentin kulmiaan kurtistellen, kun se on aika irrallinen, tai ottamaan selvää, mistä on kyse. Ehkä lievempi, vähemmän huomiota herättävää ilmaisu (vaikka leikkiä) tai parin sanan avaaminen voisivat olla paikallaan.

      Ymmärrän, että tässä Nelly puhuu omallaa äänellään Hellolle, ja se on ihan okei tapa kertoa tarinaa välillä. Se, mikä mua tässä ahdistaa on, että kaksi ensimmäistä kappaletta ovat eri kieltä ja tyyliä kuin kaksi jälkimmäistä! Ihan niin kuin alku olisi normaalia kertojanäänistä kisatarinaa ja vain loppu oikeastaan osoitettu Hellolle. Se johtuu kaikkein eniten siitä, miten minä-kerronta muuttuu mä-kerronnaksi.

      Parasta tässä on se, että oikein kirjoitit tavallisista kisoista! Mä ohitan omat kisani yleensä harmillisesti olankohautuksella, koska mun laatishevoset kisaa kymmeniä luokkia joka päivä. Tarinahevosille taas kirjoitan joskus kisoista… …mutta vain spesiaaleista, koska olen laiska! Voitosta kirjoittaminen inspiroi, mutta ai kuinka hienoa on, että teit tekstin siitäkin, miten ihan niin ei käynytkään. Ei Nellyllä ja Cozminalla toki huonosti mennyt, mutta Ekulla ja Osiriksella ei kyllä hyvinkään. Se, ettei ole täydellistä, on mukavaa realistisuutta. Tai siis kuka voittaa ekat kisansa sataan vuoteen oikeassa elämässä? Ja niin kuin olen aina sanonut, arki on aiheista paras kirjoitettava. On normaalia kisata — mutta omantasoistensa ratsastajien voittaminen on hieman harvinaisempaa kuin ihan vain kisoihin osallistuminen ja mille tahansa muulle sijalle sijoittuminen.

  • #4499 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Toppaloimi on liikaa ja ihminen tarvitsee takkinsa -sää

    ”Kuule jo, tuu-uu” sanoin tammalle, joka seisoi tarhassa Inkan takana. Olin kutsunut Cozminaa jo useamman kerran, mutta hevonen ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. Lunta leijui taivaalta hitaasti ja aurinko – tai mitä siitä näkyi pilvien takaa – osoitti jo laskemisen merkkejä. Pian tulisi pimeää.
    ”Nyt nainen! En varmasti tule porttia pidemmälle!” Maa oli lumessa ja ilma kylmä. Minulla oli jalassani tuvasta lainatut liian isot kengät, enkä halunnut lähteä liukastelemaan pidemmälle kuin oli ihan pakko.

    Olin lähtenyt ulos tuvasta hakeakseni asuntoautosta hupparia, kun olin huomannut Cozminalla vaaleanpunaisen toppaloimen. Olin liukastellut isoilla kengilläni tarhan portin viereen, ujuttanut itseni portin toiselle puolelle. Toppaloimi oli ihan liikaa lämpötilaan nähden, ja tammalla varmasti oli liian kuuma.

    ”Tu-le!”

    Minulla kävi mielessä ne kerrat, kun olin nähnyt ikkunasta hevosen melkein ravaavan sen rastapään luokse tämän ilmeisesti vihellettyä tai huudettua merkiksi. Olin kateudesta soikeana ja ristin käteni rintakehän päälle lämmitelläkseni. Vaikka hevoselle toppaloimi oli liikaa, ihmiset tarvitsevat takkiaan.

    ”Cozmina, perkele!” Karjuin. Inka nosti päänsä, vilkaisi minuun ja vaihtoi painoa toiselta takajalalta toiselle. Cozmina haravoi vielä viimeisiä heinänkorsia ennenkuin tuhahti. Cozmina kääntyi ja laittoi kavion toisen eteen. Melkein jo liioitellun hitaasti tamma käveli porttia ja minua kohti.
    ”No mutta kiitos, nyt Rouvalle siis sopi” puhuin, edelleen selkeä ärsytyksen piikki äänessäni. Kun tamma vihdoin saapui luokseni, nostin toisen käteni tamman otsalle rapsutuksiin.
    ”En mä oikeasti ole vihainen” pahoittelin. Ymmärtävätköhän hevoset oikeasti puhetta? Cozmina ainakin oli niin Rouva, ettei varmasti jaksa kiinnostua vaikka ymmärtäisikin.

    Sain toppaloimen riisuttua tammalta ja kyykistyin loimi sylissäni pujahtaakseni portin ali. Jäin kuitenkin maahan kyykkyyn ja käänsin katseeni hevoseen.
    ”En mä oo vihanen, mun on vaan kylmä” kerroin ja pahoittelin taas. Tamma laski turpansa maahan ja puhalsi muutaman kerran sieraimet oikein levällää ilmaa ulos. Kaivoin taskustani kännykän ja avasin kameran. Sen enempää ajattelematta, painoin muutaman kerran näyttöä, tungin puhelimen takaisin taskuun ja livahdin portin ali. Tutisin kylmästä kävellessäni takaisin talliin pinkki kasa sylissäni.

    parempi koko heh

    Se oli varmasti joku vaahtokarkin kuuloisen nimi. Sen rastapään siis.
    ”Noa! Odota! Pidä mulle ovea jooko?” Huusin tutummalle rastapäälle, joka jäi oven suuhun odottamaan. Minä kiristin tahtia ja juoksin muutaman viimeisen askeleen. Mielessäni kävi, että olin varmasti sininen ja punainen yhtä aikaa.
    ”Lähetään johonki etelään ja aurinkoon. Pakkanen tuntuu vaa kiristyvän” vitsailin. En minä mihinkään voisi lähteä. Noa naurahti.

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Nelly.
    • #4521 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mietin kauan, että mikä ihme tästä kuvasta tulee mieleen, mutta keksin!! Yksi tyttö laittoi mun pulpettiin kirjeitä ala-asteella ja ne oli liimattu kiinni neliskanttisilla tarroilla, joissa oli ihan tuon näköisiä, vähäsen utuisia valkoisia heppoja, ja ne kimalsivat myös. :DD Tuli tosi nostalginen olo siis tästä kuvasta, vaikka se onkin ihan subjektiivinen juttu. Mulle tässä on värien ja sumun ja selkeiden isojen hiutaleiden takia jotain 90-luvun tunnelmaa suoraan mun alakoulun pulpetista.

      Mutta niinhän ne on ne hepat niin kuin lapset. Eivät aina ymmärrä puhetta. Sitten niihin joskus suuttuu, ja taas on hyviteltävä niitä. Varmaan sama homma on kaikkien lemmikkien kanssa, tai sitten just mulla on lyhyt pinna! (Älkää soittako elsuja: olen aina halinut ja pyytänyt anteeksi, kun olen karjaissut Nipalle että pissaa JO, tule JO, mä jäädyn!) Samastun siis tarinan arkiseen aiheeseen. 😀 Ja vieläkin arkiset jutut ovat mun suosikkeja.

      Yksi juttu on kuitenkin lipsahtanut mielestä muuten, onneksi se on helppo:
      ”Tule jo, Cozmina, kun mä huudan sulle niin lujaa että lopetan vuorosanan huutomerkkiin!!!” karjui Nelly aloittaen tämän kohdan pienellä alkukirjaimella huutomerkistä huolimatta.

  • #4598 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ystävän puhelu

    Cozminalla meni hyvin. Kesän pyöreys oli melkein muisto vain, karsinakäyttäytyminen oli saatu kuriin talven aikana ja vuolukin oli juuri. Hammaslääkäri pitäisi kutsua tarkistamaan, mutta muuten sillä meni hyvin. Hevonen jaksoi hyvin ja mitään ihmeellistä ei ollut. Ehkä vähän tylsänkin hyvin.

    ”Chai kävi kattomassa eilen. Oli kuulemma Prinsessa-heppa.”
    ”Joo, niin mä kuulin. Kuulemma pyysit ratsastamaan?” Ekun ääni särähti mekaanisesti.
    ”Niin pyysin, mutta ei se kuulemma uskalla. Siis Chai. Cozmiinaa tuskin kiinnostaa” naurahdin. Vaihdoin painoa toiselle jalalle.
    ”Hah, se on kiltti tamma. Ja matalampiki ko Oss.. Omppu. Oisko muuten ajatusta jos alkaisit opettaa Chaita?”
    ”Onhan siinä…” Puristin puhelinta lujempaa.
    ”Emmä vielä oo Chaille kertonu, kunhan tuli vaa mielee. Sovitaa joku hinta.” Ekun ääntä oli aina kiva kuulla. Ystävällä meni uudella paikkakunnalla hyvin ja hommia tuntui olevan. Kuulemma on uusia karsinoitakin jo paljon.
    ”Miten ois vaikka katto Rotiskan päälle?” naurahdin. Se oli tarkoitettu vitsiksi – ainakin osittain.
    ”Sopii. Eiköhän se tonne traktorin taakse saada. Ei se Ukkia haittaa että se tuolla ois” Ekku kuulosti olevan tosissaan.
    ”Oikeasti?”
    ”No miks ei. Eikö Eetu oo jo valittanu ko se tollalailla lojuu vaan pihassa?”
    ”Eei, vaikka kuvittelis et se haittais sitä.” Katseeni kääntyi karsinan seinään nojaavaan talikkoon.
    ”Miks se nyt sitä haittais. Kysy siltä!” Ekku kehotti.
    ”No joo joo! Kyl mä kysynki jossain vaiheessa…” Puristin vapaan käteni rintaa vasten ja laskin katseen tallin lattiaan. Kengissä oli mutaa.
    ”Nelly, kysy. Kun oot kysyny, mä tuun vaikka hakee sen ite ja käymää kahvilla kans.”
    ”Se on sovittu. Mut mä en tiiä koska mä kysyn… Mutta! Kyl maar sul juttu riittäis, mää lähde ny kiireihini!”
    ”Kysy! Soitellaan” Ekku sanoi ja sulki puhelun. Pidin puhelinta aavistuksen liian pitkään korvalla, niin että inhottava tuuttaus ehti loppua.

    Ystävän kanssa on aina kiva jutella. Puhelun lopettaminen tuntuu luonnolliselta, vaikka olisikin kiire.

    Puristin nyrkkiä ja tungin puhelimen takataskuun. Nojauduin eteen, jotta ylsin talikkoon. Laskin talikon kottikärryjen päälle ja avasin karsinan oven. Kärryt oven suuhun ja Cozminalle omenan palanen.
    ”Mä tulin taas siivoomaa. Nii, oot sää kultanen” kerroin ja rapsutin tammaa otsalta. Tartuin talikkoon, heilautin ponnarin toiselle puolelle yhdellä käden liikkeellä ja huokaisin. Onneksi Chai tulee auttamaan karsinoissa.

    Eetun kanssa pitäisi jutella.

    • #4625 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Aluksi:
      Mulla on ollut niin kamala ikävä Chaita. Se on hahmo, joka on pelastanut mut nyt kolme kertaa. Jollekin muulle tulee semmonen turhautunut ja paha olo esim kun ei saa liikuntaa tai rakkautta tai tupakkaa tai sosiaalisia kontakteja, mutta mulle se olo tulee siitä, kun en saa kirjoitettua. Nyt on kulunut puoli vuotta siitä, kun viimeksi olin tyytyväinen omiin juttuihini ja draivi päällä. Kirjoitin yhden jutun Chaista ja tässä Chai sai yhden ainoan maininnan, ja taas musta tuntuu että olen täsmälleen siinä, mihin kynä mun kädestä tipahti puoli vuotta sitten tappotahtisen työn takia. Chai on väärä tyyppi Otsonmäelle, mutta oli oikein tuoda se. Ai miten se mut pelasti. Tämä tarina puolestaan muistutti mulle, kuka Chai olikaan, ja kuka Ekku on. Yritän olla kommenteissa tarttumatta liian pitkäksi aikaa omiin hahmoihini, mutta nyt mun täytyy jaaritella Chaista ja sanoa kiitos. Mulla on ollut maailman ihanin loppuviikko, koska Chain ja tämän tarinan takia tiedän kuka olen ja osaan kirjoittaa taas. Tuntuu kuin olisin ollut nääntymässä nälkään ja nyt mulla olisi kaikkea hyvää ja terveellistä ruokaa, josta virtaisi energiaa suoraan mun lihaksiin. Uskot tai et.
      (Muut: olen tavallaan pahoillani että toin Chain käymään ilmoittamatta, mutta tavallaan en. Kirjoittaminen tuntuu musta nyt ihan erilaiselta kuin vain muutamaa päivää aiemmin, ja olen paljon enemmän täysillä messissä taas!!)

      Mutta jaarituksesta itse tarinaan.

      Luulen, että Nellyllä on jännät ajat edessään. Leikittelit jo aiemmassa tarinassa sillä idealla, että Nellyn pitäisi muuttaa Hopiavuoreen. Tässä, kun teet sitä taas, mulla on tosi kiinnostunut ja kateellinen olo. Ihan niin kuin olisin taas pikkupentu ja leikittäisiin hiekkalaatikolla, ja olisit löytänyt maailman hienoimman kissankullanpalan, jota vähän vilauttelet, mutta et anna oikein kunnolla katsoa sitä tai leikkiä sillä. Mun mielenkiinto herää siitä, miten onnistuneen avoin juoni tässä on. Nellyllä on nyt päämäärä, jota kohti häntä kirjoitat: muuttaa Hopiavuoreen oikeasti asumaan ja edetä suhteessa. Samalla, vaikka viet häntä kohti päämäärää, mulla ja jopa oikeastaan Noalla on täysi valta sotkea kaikki Nellyn kuviot. Lisäksi Eetullakin on selvä tavoite ja juonihahmotelma: se ei usko, että siitä ja Nellystä oikeasti tulee mitään, joten se valmistautuu koko ajan päästämään irti. Kirjoitin tänään jo ihan vähäsen tätä sivuten, mutta en halunnut viedä tätä kuviota loppuun asti vielä. Löytämäsi kissankulta on kerta kaikkiaan liian upea haudattavaksi vielä takaisin hiekkalaatikon hiekkaan. Tämä on musta esimerkki täydellisestä sosiaalisen kirjoittamisen suunnittelusta: tavoitteita, toiveita ja juonihahmotelma on, muta lopputulosta ei ihan oikeasti tiedä.

      Toivottavasti Ekkukin ehtii joku kerta piipahtaa. Siitä on puoli vuotta, kun häntä täällä nähtiin Markus Dahlstenin mukana. 😀

  • #4610 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    The Tuherrus
    Cozmina_tuherrus

    Oikeasti pitäis tehä koulujuttui, mut tää tuherrus onnistuki ihan ookoosti :DD .

    • #4626 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Taaskaan ei olla mun vahvuusalueella kommentoijana. 😀 Näen sen verran, että tällä on vaativa asento. Lisäksi luonnosmaisuus on mun nähdäkseni nostamassa päätään virtuaaliheppojen kuvituksessa, ja mun mielestä se trendi ei ole lainkaan huono. Sitä tyyliä kannattaa toden totta tukea. Joku on huolissaan siitä, että kuvitusten taso laskee luonnosten julkaisemisen myötä, mutta en minä. Mitä enemmän näkyy tällaisia vähäsen hiomattomampia töitä, sitä enemmän niitä uskalletaan julkaista vastakin. Tähän ei mene yhtä kauaa kuin viimeisteltyyn maalaukseen, joten näitä ehtii tehdä useamman. Se tarkoittaa puolestaan enemmän kuvitettuja tarinoita ja monipuolisempaa taiteilua kuin pelkkä sanataide. Ja kaikki taide on lähtökohtaisesti ihmiselle hyväksi.

  • #4676 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Koulutreeni

    Askel pitenee, hengitys kiihtyy. Tamma väistää vasempaan kierrokseen. Yksi, kaksi, kolme, neljä askelta ja suoristus. Takaisin uralle, yksi, kaksi, kolme, Eetu. Eetu?

    Syvälle kulmaan. Istu, istu, istu. Nyrkit pystyyn, katse eteen ja pohkeet. Hop, laukka nousee. Tahti hidastuu, mutta laukka pysyy. Sisäpohje varmistaa hevosen rungon suoruuden. Istu, istu, istu. Askel pysyy. Laukka pysyy. Eetu pysyy.

    Iso pääty-ympyrä ja asettaminen. Silmäkulma ja sieraimen ulkoreuna näkyy, tahti pysyy ja uloshengitys. Peppu painuu satulaan ja vauhti hidastuu raviin. Asetus, sisäpohje pitää hevosen suorana, ulkopohje työntää ja tamma väistää. Ohja ohjaa suoristuksen. Takaisin uralle, yksi, kaksi, kolme, neljä. Laukka nousee ja häntä heilahtaa. Pääty-ympyrä ja takaisin raviin.

    Jalat pois jalustimista loppukäyntien ajaksi. Tamma venyttää kaulaansa ja heilauttaa hiuksiaan.

    • #4693 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Nellyn ajatuksenjuoksu on erilainen kuin mun tai mun hahmojen. Mulla oli joskus sellainen vaihe, että halusin että mulle oikeasti selitetään, miten muut ihmiset ajattelee, mutta en ikinä tajunnut tarpeeksi niitä selityksiä. Mulla on nyt sama epäselvä olo tästä: ihan niin kuin yrittäisin nähdä ilman mun silmälaseja.

      Niin kuin ilman silmälasejakin, näen tässä ikään kuin liikkeen ja värin, mutta muodot on sumeita ja yksityiskohdat ei välity mulle ollenkaan ennen kuin saan lasit eli ymmärrystä. Osaan tulkita, että muuttoasia ja Eetu muutenkin on koko ajan Nellyn mielessä. Se taas aiheuttaa Nellyssä sellaisia pakkoajatuksia, jotka toistaa itseään repeatilla ja on tosi ahdistavia. Silloin sitä menee aika pitkälle jossittelussaan.

      Mun mielestä Nelly siis on päättänyt keskittyä ratsastukseen ja yrittää pakottaa itsensä siihen, mutta aina vaan ne ajatukset nousee välillä mieleen ja sitä harhautuu hetkeksi. Sen enempään mun näkö ei riitä. En havaitse esimerkiksi ollenkaan, miten Nelly suhtautuu niihin ajatuksiinsa. Antaako se niiden olla ja tulla ja mennä (niin kuin kuulemma pitäisi, koska ne on vaan ajatuksia), vai mitä se tekee? Ei se ainakaan näytä tekevän niin kuin minä, että pakottaa ja pusertaa ajatuksia pois niin kovasti, että aivot menee maitohapoille. Se tekee eri lailla kuin mä, eikä mun vahvuus ole ymmärtää eri lailla kulkevaa ajatuksenjuoksua.

      Loppu kuitenkin olisi mun tulkinnassa vertauskuva tai, öö, symboli. Cozmina rentoutuu, mutta se on vertauskuva sille, että oikeastaan Nelly rentoutuu. Eetu ei nouse enää mieleen.

  • #5128 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tie Tähtiin -cup ja uudet ratsastushousut
    320 sanaa

    Satula tuntui kovalta uusia kisahousujani vasten. Tuuli paiskoi hiuksia kasvoilleni, kun tamma viiletti kentän pitkää sivua kaula nätisti kaarella.

    Olisin halunnut harjoitella avotaivutuksia ja sulkuja, koska ne olivat ehdottomasti suosikkejani. Mutta niitä olisi turha harjoitella Tie Tähtiin -kilpailua varten, ne sujuivat jo niin hyvin. Sen sijaan harjoittelimme ja treenasimme Cozminan kanssa siirtymisiä. Nimenomaan laukasta käyntiin ja ravista käyntiin, laukasta raviin ja pysähdyksestä suoraan laukkaan. Viimeksi mainittu oli suurin kompastuskivi.

    Ratsastusohjelma oli äkkivilkaisulta ollut vähän sekavan oloinen, mutta tarkemmin katsottuna hyvinkin toteutettava. Ja siksi me nyt treenasimme nimenomaan siirtymisiä.

    Istuin satulaan tiukemmin, jännitin vatsalihakseni ja hidastin tahtia. Cozmina pysähtyi lyhyen sivun puoleenväliin. Hengitin sisään ja löysäsin otetta ohjaimista.Taputin tammaa kaulalle ja tarkistin samalla jalkojen asennon. Kantapäät on alhaalla, kuten kuuluukin. Polvia puristin hieman liikaa, joten yritin rentouttaa ne. Hengitin ulos.

    Laukka-avut olivat liioitellun suuret, ihan tarkoituksella. Cozmina nosti laukan, vaikkakin ensimmäinen askel oli turhankin lennokas. Etupää nousi ilmaan ja tamma harppasi loikalla eteenpäin. Tämä oli annettava anteeksi, niin hyvin laukka kuitenkin nousi.

    Ratsastushousut olivat kovat ja kankeat kokopaikan kohdilta. Kokemuksesta tiedän, että kannattaa ajaa kilpahousut sisään jo hyvissä ajoin ennen varsinaisia kisoja. Uudet nahkapaikat eivät antaneet mielestäni tarpeeksi hyvää tuntumaa hevosen liikkeisiin ja siksi sisäänajo on erittäin tärkeää.

    Todellisuudessa olisin mieluummin ratsastanut vanhoilla ja melkein rikkinäisillä puskaratsastushousuilla. Mutta eihän sellainen sovi oikeissa, kunnollisissa kisoissa, jollainen Tie Tähtiin -cup on. Varsinkin, jos on ura kisoista kiinni.

    Treenit menivät ihan ookoosti. Olisin kaivannut jotakuta kommentoimaan suoritusta, mutta kaikki olivat töissä tai kiireisiä. Helloa ei ollut edes näkynyt tallilla koko päivänä.

    Huokaisin.

    Toisen siirtyminen oli jo parempi. Pysäytin hevosen uralle ja pyöräytin olkapäitäni taakse. Hermostuin aina moniosaisista kisoista todella paljon ja se tuntui niskajännityksenä. Pelkäsin ratsastavani olkapäät korvissa.

    Painoin kantapäät tamman kylkiin ja löysäsin ohjastuntumaa. Laukka-avut jälleen liioiteltuna. Cozmina otti kaksi askelta ravia, ja nosti sitten vasta laukan. Pysäytin hevosen ja yritin uudestaan. Nyt hevonen nosti laukan, joskin jälleen loikkaamalla. Parempi kai se on, kuin ravin kautta. Uskoisin. Tai luulen tuomareiden uskovan niin.

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #5152 Vastaus

      Agnes
      Osallistuja

      Tunnelmallinen tarina, vaikkakin tunnelma on hieman ehkä ahdistunut ja masentunut. Se on toki ihan normaalia ennen niinkin suurta kisakoitosta kuin TT, että vähän jännittää ja ahistaa. Tykkäsin hirveesti sun kerrontatavasta tässä tarinassa, onnistuit ripottelemaan kivoja yksityiskohtia mukaan sinne tänne. Kerroit miksi on parempi ajaa kisapöksyt sisään jo ennen kisoja. Vaikka tämä koko tarina oli pelkkää ratsastamista niin hyvin vähän sitä aihetta käytiin kunnolla läpi. Ja kivampi niin, tässä pääsi Nellyn pään sisälle ja treenaaminen jäi niinkuin toissijaiseksi. Hyvin samaistuttava tarina kaikinpuolin, tykkäsin <3

    • #5182 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vooi kyllä se siitä, Nelly. Tavalla tai toisella sen täytyy huomata, ettei kenenkään ura ole ratsastuskoulukisoista kiinni. :/ Mutta samastun tässä yliajattelemisessa Nellyyn ekaa kertaa kunnolla. (Se, että nyt vasta, ei johdu sun kirjoittamisesta, vaan siitä, että koen olevani jotenkin juuria myöten erilainen kuin Nelly.)

  • #5463 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Kohti mahdotonta ja sen yli
    315 sanaa

    Kulma, asetus, kolmikaarinen ura, askeleen vaihto ja koko-rata-leikkaa ja uusi askeleen vaihto. Hevonen kuumui. Tehtävä tuntui mahdottomalta. Istuin satulaan ja yritin kerta toisensa jälkeen.

    Ensin tultiin pitkältä sivulta syvälle kulmaan. Ratsastettiin todella syvälle, niin syvälle, että pelkäsi hevosen törmäävän seinään. Tämä sen takia, että saatiin tarpeeksi aikaa asetukselle. Tunsin, kuinka Cozmina yritti kaartua liian aikaisin. Puristin sisäpohkeen kiinni ja kiristin ulko-ohjaa. Yritin istua niin suorassa kuin mahdollista. Hevonen kaartui aina vaan enemmän ja enemmän. Kiristin ohjastuntumaa, puristin pohjetta enemmän ja käänsin painoani vielä ulommas.Tamma reagoi siihen kiihtymällä ja hevosen runko meni kasaan. Hengitin ulos ja kaarsin.

    Asettaminen. Hevonen piti lyhyen sivun suoralla saada asetettua, jotta kolmikaarinen ura olisi helpompi. Hellitin sisäpohjetta ja ulko-ohjaa. Cozmina ei rentoutunut. Yritin hengittää ja päätin aloittaa alusta. Ohjas-ote oli edelleen liian kireä. Hellitin vielä lisää. Ravasin pitkän sivun, ratsastin syvälle kulmaan ja asetin uudelleen. Nyt onnistui jo paremmin.

    Cozmina kyllä tiesi, mitä siltä haluttiin. Kunhan ohjeet ja avut olivat tarpeeksi selkeitä.

    Kolmikaarisella uralla yritin laskea askelia ja keskittyä lähinnä uran muotoon. Tehtävä pitäisi tehdä laukassa ja vaihtaa askelta jokaisen kaaren jälkeen, mutta me teimme sen nyt ravissa. Halusin harjoitella ja kerrata. Asetin hevosen sisälle ja ulos vuorotellen. Ensimmäinen kaari oli ihan hyvä ja toinen parempi. Kolmannella onnistuimme jo hyvin.

    Kun olimme päässeet kolmikaarisen loppuun, oli pääty aikaa vaihtaa oikea laukka, mikäli se oli tarpeen. Kuvittelin mielessäni laukanvaihdon avut. Kävin ne puoliääneen läpi.

    Seuraavaksi piti ratsastaa koko rata leikkaa luotisuoraan. Okei, tehtävänannossa ei sanottu, että luotisuoraan, mutta sitä siinä tarkoitettiin. Painoin sisäpohkeen kiinni ja käänsin katseen. Istuin harjoitusraviin ja yritin pysyä paikoillani. Cozmina kuunteli harjoitusravissa aina todella herkästi painoa ja kaarsi aina, jos molemmat istuinluut eivät olleen tasassa. Pidin pohkeet kiinni ja keskityin. Ohjastuntuma oli nyt hyvä ja Cozmina ratsasti muutamaa sivuaskelta lukuunottamatta suoraan.

    Ratsastin harjoitusravissa vielä lyhyen sivun ja käänsin pitkän sivun alusta uudestaan koko rata leikkaa. Kun oma istuntani oli kunnossa, Cozminakin ravasi suorempaan.

    Nyt uudestaan laukassa vielä.

    • #5513 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Semmosta perfektionistista ratsastusta! 😀 Musta tietenkin Nellyllä ja Cozminalla menee hyvin, mutta mistä minä mitään muka tiedän. Tietenkin Nelly näkee virheitä siellä, missä maallikko ei näe. Kai minkä tahansa jutun hyvässä osaamisessa on se varjopuoli, että mitä enemmän osaa ja tietää, sitä vahvemmin tajuaa, kuinka vähän tietääkään.

  • #6061 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Talutin Cozminaa polkua pitkin pellon viereen, kun kuulin auton kaartavan pihaan. Irroitin riimunnarun ja annoin valkoiselle tammalle vapauden laiduntaa. Käännyin katsomaan tallin pihaan. Ehkä kahdenkymmenen viiden tai kuuden ikäinen, melko lyhyttukkainen nainen nousi autosta ja tervehti Eetua ja Camillaa. Tomeran näköinen kättely.

    Hopiavuoreen oli lyhyeen aikaan tullut useampi uusi asukki. Nyt trailerista astui todella kauniin värinen, kirjava hevonen. Näytti olevan tamma, vaikka näin kauas on kuitenkin vaikea nähdä. Muutama päivä sitten oli tullut mustanruunikko tamma. Mikäköhän mahtaa olla jako tällä hetkellä hevosten sukupuolten suhteen. Eetulla on varmasti käsitys, koska pitäähän laidun- ja tarhajärjestelyt saada hoidettua.

    Käännyin katsomaan omaa tammaani. Cozmina laidunsi ja nautti vihreästä herkusta. Tungin kädet farkkushortsien takataskuihin ja potkaisin kivenmurikkaa jaloissani. Se lensi kahdella pompulla nurmen sekaan. Napsautin kieltäni ja askelsin laiskasti muutaman askeleen kohti tallia. Cozmina siirsi yhtä kaviotaan, mutta ei tehnyt muuta liikkuakseen. Kaivoin puhelimen esiin.

    Hello oli lähettänyt minulle Snapchatissa viestin, joten avasin sen. Katsoin kuvaa unisesta pörröpäästä, jolla oli hassu filtteri naamansa päällä. Napautin kuvan pois ja avasin kameran. Kaivoin lempifiltterini, sydännaaman, ja otin kuvan.

    Ennenkuin sain snäpin suljettua, Inari laittoi minulle viestiä. Hän oli palannut ja kyseli nyt kuulumisia. Kysyin, koska hän on tulossa tallille ja joko saa avata jallun valmiiksi. Hymähdin, kun Inari vastasi kellon olevan liian vähän. Avasin uudelleen kameran ja lähetin Inarille kuvan Cozminasta.

    cozmina-laiduntaa
    pohjalla TigressStocks/dA linet, muut minä

    Tungin puhelimen takaisin taskuun ja tein lähtöä. Keräsin riimunnarun paremmin käsiini ja kumarruin klikkaamaan toisen pään tamman riimuun kiinni. Talutin vastahakoisen tamman takaisin tarhaan, ja suuntasin varustehuoneeseen. Halusin tarkastaa, onko verkkoloimi viime kesältä vielä ehjä.

    Ovella törmäsin äsken saapuneeseen tulokkaaseen, siihen jolla oli uniikinvärinen hevonen.
    ”Oho, lisää uusia naamoja. Mä oon Nelly”, esittäydyin. ”Eetu puhuki et tänään tulee uus hevonen. Sulla oli joku täykkäri?”

    • #6106 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mikähän tässäkin kuvassa on, kun mulle tulee siitä ihan lapsuus mieleen? Tiedän, että se johtuu sekä tyylisstä että värimaailmasta, mutta en kerta kaikkiaan muista, mistä paljon yli parikymmentä vuotta vanhasta leikistä, taulusta, kirjasta tai jostain se minua muistuttaa. Kun muistan, kerron.

      Nelly on kyllä yksi Hopiavuoren hengenpuhaltajista. Hän on hahmo, joka näkee ja kuulee muut kävijät, ja aina kun luen Nellyn tarinoita, jaksan taas itsekin paremmin. Usein kun estyn itse olemasta niin aktiivinen kuin haluaisin, pelkään Hopiavuoren vain lakkaavan olemasta kun en ole sen kimpussa niin kuin haukka. Mutta onhan Nelly täällä: huolehdin ihan turhaan. <3

  • #6418 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    3.8, maastolenkki

    Uutinen oli tuntunut leviävän tulen lailla. Olin saanut kaupan kassaltakin jo ystävällisen hymyn ja vaikken ollut varma, tiesikö hän, minusta tuntui siltä. Vastaantuleva mustan volvon kuskikin varmasti tiesi, kun moikkasi niin reippaasti.

    Painoin kaasua. Halusin kotiin. Halusin hetkeksi karkuun koko asiaa. Kaarsin pihaan, hyppäsin autosta ja melkein juoksin laitumille hakemaan Cozminaa.

    Maastoreissu kuulosti hyvältä idealta. Sidoin riimunnarun molemmin puolin kiinni Cozminan riimuun ja hyppäsin selkään. Painoin pohkeet kiinni hevosen kylkiin ja nojauduin eteenpäin. Cozmina nosti laukan ja minä tunsin tuulen heittelevän hiuksiani.

    Kun olimme päässeet mutkan taakse, eikä tallia näkynyt enään, hidastin tahdin käyntiin. Suoristin selkäni ja hengitin syvään.

    Ilma viileni päivä päivältä ja vaikka lukemat olivat päivisin hellerajan yläpuolella, syksyn saattoi haistaa jo ilmasta. Eetun pelto kukoisti vihreänä, kuivasta kesästä huolimatta ja antaisi vielä hyvät pesärahat talvea varten. Vai sitä varten?

    Ei, en minä voisi. Ei minusta olisi äidiksi. Ensin olin täysin abortin kannalla, mutta nähtyäni Eetun ensireaktion en ollutkaan enää varma. Abortti pelotti minua. Kyseessä oli kuitenkin jonkin verran elossa oleva ja pelkäsin saavani murhaajan -leiman otsaani. Eetukin oli ollut niin innoissaan, vaikka kyseessä oli alkio. Sillä ei ollut vielä edes silmiä tai keuhkoja – tai sydäntä.

    Katselin Cozminan korvien välistä kaartuvaa tietä. Olin lähtenyt Mäensisusta pitkin, peltojen läpi kulkemaan Seinäjoelle päin. Ilman sen suurempia suunnitelmia, päätin jatkaa vielä tulevasta tiehaarasta oikealle Surenlenkkiin.

    En minä voisi sitä tappaa, vaikka se kuulostaisi paremmalta suunnitelmalta. Voinhan minä antaa sen sitten adoptioon, tai jättää Eetulle. Se oli selvää, ettei minusta äidiksi olisi. Eetu oli käytännössä jo ristinyt itsensä isukiksi. Ehkä minä voisin olla Nelly-täti? Omalle lapselleni? Ei, se menisi liian oudoksi. Sen elämään minä silti en voisi puuttua, ei minusta olisi kasvattamaan toista ihmistä. Ei mitenkään eikä missään muodossa.

    Käännyin Valakiavuoren jälkeen vasemmalle ja jatkoin suoraan. Halusin vielä kiertää Pihjalamäen lenkin. Annoin ajatuksen laukata, vaikka se pelottikin minua. Mielikuvat tulivat ja menivät ja palasivat taas. Näin Eetun istumassa keinutuolissa pienen mytyn kanssa. Näin, kuinka sairaalavaatteissa juoksisin ulos ja etsisin lähimmän taksin. Yksin.

    Pudistin päätäni ja Cozmina reagoi äkillisen painon vaihtumiseen. Tamma astui yhden lyhyen askeleen, mutta jatkoi sitten normaaliin tahtiin. Venyttelin jalkojani ja huokaisin. Lääkäriin olisi mentävä ja päätin varata sen jo tänään. En aborttia varten, mutta jotain tutkimuksia varmaan pitäisi tehdä. Ainakin niin luulisin.

    Talli lähestyi ja tiesin sen tutuiksi muodostuneista maisemista. Yleensä en käynyt näin pitkiä maastolenkkejä, mutta nyt oli ollut pakko päästä tuulettamaan. Käännyin pihaan ja hymyilin Eetulle, joka juoksi tallista ulos nähdessään minut.
    ”Missä kypärä on? Et voi lähteä nuin vain maastoolemaa ilman kypärää! Ekkä ilmoottanukkaa kenellekkää! Nelly!” hän huusi pää punaisena. Pysäytin tamman keskelle pihaa, liu’uin alas selästä ja hymyilin.
    ”Mä en aio tehä sitä” sanoin.
    ”Mitä? Laittaa kypärää?” Eetu kysyi edelleen vihaisena.
    ”Eipäs, kun aborttia.”

    • #6423 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ei oo Nellyllä helppoa. Kyseessä kun ei tosiaan oo mikään helppo päätös että syyänkö tänään makaroonilaatikkoa vai lasagnea. Siinä misä on tosi kiva nähdä/lukea näitä pareja missä kumpiki osapuoli on onnellisia raskauden varmistumisesta koska sitä on yritetty ja odotettu. Niin kuitenki myös kiva lukea tälläsestä misä toisella on hirviästi epäilyjä matkassa.

    • #6440 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Nelly nyt kypärä päähän! Marshall pian luulee, että se voi ottaa omansa taas pois, kun emäntä näyttää huonoa esimerkkiä!! :DDD

      No ei kun Cozminan laukan ja Nellyn ajatusten laukan rinnastaminen on musta toimiva veto. Nellyn ajatukset onkin tosi ahdistavia. Mä henkilökohtaisesti olen samaa mieltä kuin meidän Sonja-hahmo parin tarinan kuluttua, että ei Eetu ole raskaana, eikä kyse ole Eetu kehosta. Samalla mä voin kuitenkin ymmärtää Nellyn ajatukset siitä, että no kun Eetu on niin innoissaan. Olisi ihan hirveää ottaa pois toiselta oma lapsi, jonka se on aina halunnut. Hirveämpää olisi vain joutua synnyttämään ja kasvattamaan se itse… Ei ole helppoa!

      Mäkin koen tämän raskauden alkuvaiheet jännittävinä. Nyt tällä vuosikymmenellä vauvoista on saanut kirjoittaa myös näin, mutta mun nähdäkseni tämä on vielä vähäsen harvinaista. Silloin kun lukee vauvoista, lukee raskauden ihmeestä ja toivotusta vauvasta ja onnellisista vanhemmista, ja hyvistä asioista on ihana lukea. Nellyn tilanne taas saa mun olon ihan hirveäksi. Nellyjä on kuitenkin oikeassa maailmassa ihan tosi tosi tosi tosi tosi paljon, ja ehkä niitäkin auttaa lukea kaltaisistaan. Meinaan mua ainakin aina jotenkin helpottaa huomata, jos hahmot kirjoissa tai täällä kärsii samoista ongelmista kuin mä, etenkin jos jotenkin kuvittelen olevani ainoa tai harvinainen.

  • #6621 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    “Moikka! Mahtuuko mukaan?” Heilautin kättäni Helille. Cozmina väisti, ja astui yhden askeleen kauemmas. “Mä voin mennä kyllä maneesiin, mutta ko on nii hieno sää…”

    Heli nyökkäsi pienesti kun muistutti laittamaan portin hyvin kiinni. Mumisin vastauksen ja tunsin, kuinka hartiani kiristyivät. Avasin ja suljin portin huolellisesti, moikkasin Surrea ja nousin satulaan. Yritin rentoutua ja annoin Helille ja Inkalle tilaa.

    Heli jännitti minua. Hän on ollut todella tiukan oloinen ja hyvin vähäsanainen. Minä varmasti olin tehnyt jotain, mutta vaikka kuinka yritin, en keksinyt mitä. Pyöräytin hartioitani ja pyysin Cozminalta reippaampaa käyntiä. Annoin tamman kulkea pitkillä ohjilla. Heli ravasi pääty-ympyrällä ja yritin arvuutella, koska hän siirtyisi koko uralle, jotta osaisin väistää.

    Olinko sanonut jotain väärää? Ehkä olin tiuskinut? Mitä jos olin sanonut liian vähän? Heli vilkuili minua vähän väliä. Cozminakin huomasi jännitykseni ja oli erittäin kireänä. Pyöräytin hartiat uudelleen taakse ja hengitin ulos. Painoin pohkeet kiinni ja Cozmina nosti ravin. Heli katsoi minua.

    Cozminan ravi oli lyhyttä, kireää ja nopeaa. Hengitin ulos, päristin ja yritin rentoutua. Cozmina suoritti pohkeenväistön kiireellä, eikä tuntunut vastaavan apuihin. Inka taas meni kuin unelma. Äskeinen väistö oli hallittu ja hyvin kaunis. Ravistin päätäni; en halunnut tuijottaa. Katsoin valkoisten korvien läpi eteenpäin ja hidastin askelten tahtia ohjilla. Kevensin väärin. Heli varmasti näki sen.

    Yhtäkkiä tunsin olevani vasta-aloittelija ja Heli tuntui oikealta ja taitavalta kouluratsastajalta. Huonommuuden tunne ei ollut kateutta. Se oli sitä, etten osannut olla Helin seurassa. Se oli yhdistelmä pelkoa, häpeää ja jännitystä.. Se tuntui möykkynä sydämen ympärillä, joka ei väistynyt. Hartiat olivat taas nousseet korviin asti.

    Heli siirsi Inkan käyntiin ja löysäsi ohjasotettaan. Tein saman ja hymyilin Helille.
    “Oisiks sä halunnu kahvia? Tuvassa varmasti on kyl” sanoin ja hain Helin katsetta.
    “Mun pitää pestä Nuoska” hän vastasi, mutta taisi puhua enemmän Inkalle kuin minulle.
    “Ai, no mut jos sen jälkeen? Mä voin kyllä säästää sulle kupillisen…”

    Heli vastasi jotain, mutta en kuullut mitä. Hyvin pian hän laskeutui selästä, huusi Surren ja Nuoskan luoksensa ja lähti. Minulle jäi kauhea olo. Olin varma, että olin tehnyt jotain hyvin väärin ja halusin pyytää anteeksi. Minun teki mieli juosta Helin perään ja anoa anteeksi, vaikka en tiennyt mitä. Sen sijaan kokosin ohjat ja jatkoin työskentelyä ravissa.

    • #6629 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Nelly on yleensä aika itsevarma. Viimeaikoina siitä on näkynyt epävarmempaakin puolta, ja nyt erityisesti. Ei kukaan voi olla aina vahva. Tämä Nelly tuo mieleen vähän sun vanhan hahmon, joka oli luontojaan epävarmempi ja huolestuneempi kuin Nelly. Sen kirjoittaminen sopi sulle, mutta nyt, kun se on vähemmällä huomiolla, taitaa Nellyn heikkojen hetkien kirjoittamiseen riittää enemmän aikaa ja inspiä.

      En yhtään epäile, etteikö Heli voisi tuntua pelottavalta vihamielisenä. Näin kun itse saa lukea Helinkin ajatukset, on vaikeaa pitää häntä vaarallisena tai pelottavana ihmisenä, mutta Nelly ei Helin herkimpiä ajatuksia näekään! Kyllä sitä taitaa aika usein ihminen vaistota joistain melko huomaamattomista eleistä, että hänestä ei nyt tykätä, ja se saa vahvimmankin varmana varuilleen. Ei sitä kaikkien nassikoiden, niin kuin Eiran vaikka, vihaa säikähdä samalla tavalla kuin aikuisen ulospäin tosi vakaan ja fiksun oloisen ihmisen.

Vastaa aiheeseen: Cozmina
Tietosi: