Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Mä olin innoissani siitä, että Veeran omistaja oli osoittautunut mukavaksi ihmiseksi. Olin kerennyt tallille ajoittain niin ihmeellisiin aikoihin, että vielä en ollut tavannut kovinkaan montaa muuta tallilaista. Täytyisikin yrittää muokata oma aikataulu sellaiseksi, jotta pääsisin tallille normaalien ihmisten aikoihin, jolloin saattaisinkin onnistua tapaamaan muitakin.
Antaessani harjan liukua kimolla karvalla muistelin toissapäiväistä maastolenkkiämme Ilonan ja Veeran kanssa sekä naisen kommenttia siitä että tuo ei ollut ikinä käynyt Storywoodsissa. Annettuani harjan vielä pariin kertaan liukua valkoisella karvalla jätin harjan tamman selän päälle ja kaivoin puhelimeni esiin, lähettääkseni viestin, johon uskoin saavani myöntävän vastauksen.
”Ei mulla oo ny sulle mitään. Mä haen kohta nameja” pahoittelin Liljalle, joka käänsi turpaansa kohti käsiäni luullessaan, että olin kaivanut taskustani jotain tammalle. Huokaisun siivittämänä kimon pää kääntyi eteenpäin ja tuo alkoi etsimään viimeisiä heinänkorsiaan karsinan pohjalta. Puhelimeni värähtäessä taskussa saapuneen viestin merkiksi nappasin laitteen sen verran ulos taskustani, jotta näin lukitusnäytöltä saapuneen viestin sisällön.
”Katotaan tyttö saatko ensi viikolla seuraa valmennusreissulle” kuiskasin tammalleni rapsuttaen sitä samalla säältä.Liljan ollessa harjattuna jätin tammani hetkeksi karsinaansa samalla kun suuntasin varustehuoneeseen hakemaan tamman suitsia. Varustehuoneessa oli muutama tallilainen ja tervehdinkin kaikkia ennen kuin poimin suitset koukustaan matkaani ja lopulta päädyin vielä ottamaan Liljan viltinkin mukaani. Palattuani karsinalle pujotin suitset oven koukkuun ja pujahdin karsinaan viltin kanssa. Kimo testasi uudelleen onneaan, jos se vieläkään saisi mitään, vaikka tamma joutuikin edelleen pettymään. Heitin viltin kimoni selkään ja suoristin sen parhaani mukaan ennen kuin palasin ovelle ja poimin suitset käsiini.
Lilja poimi kuolaimet omatoimisesti suuhunsa ja sain nostaa niskahihnan tamman valkoisten korvien taakse ja tarkistaa että kaikki hihnat olivat suorassa ennen kuin kiinnitin soljet. Lopulta nostin ohjat uudelleen tamman pään ylitse ennen kuin avasin karsinan oven kunnolla ja annoin Liljalle luvan lähteä kävelemään eteenpäin. Suuntasimme lumituiskun lävitse maneesille ja ennen kuin avasin oven vislasin, jotta ratsastajat osaisivat varautua avautuvaan oveen. Koska maneesista ei kuulunut kieltoa oven avaamiselle liu’utin sen auki ja talutin ratsuni sisään ennen kuin suljin oven takanamme. Varmistettuani että en taluttaisi Liljaa kenenkään alle poimin selkään nousujakkaran mukaani ja suuntasin maneesin keskelle.
Käänsin pienen tammani kaartoon ja laskin jakkaran sen vierelle. Noustuani jakkaralle rapsutin tammaani kiitokseksi ennen kuin asetin vasemman jalkani sen selän ylitse ja ponnistin osin makaavaan asentoon ratsuni selkään. Löytäessäni paremman asennon tammani selässä annoin Liljalle luvan lähteä liikkeelle ja käänsin tammani kävelemään uran sisäpuolelle. Tarjosin muille ratsukoille mahdollisuuden kulkea uralla, sillä en ainakaan vielä ollut pyytämässä Liljalta käyntiä lujempaa askellajia. Katselin muita maneesissa olevia ratsukoita ja kaikki taisivat olla jonkinlaisia puoliverisiä, tai ainakin jotain sen tyylisiä. Kimo tamma askelsi reipastempoista käyntiä eteenpäin, pienet valkoiset korvat tiukalla höröllä. Vaikka jokaisessa hevosessa oli varmasti ne omat juttuna mikä tekisi siitä hevosesta juuri sellaisen ja toisaalta olin päässyt myös Liljan mammaloman aikana testaamaan myös puoliverisiä.
Kuitenkaan en ainakaan vielä ollut sellaisessa tilanteessa, jossa voisin ajatella vaihtavani Liljan sirompaan puoliveriseen. Asetellessani tammaani, keskityin siihen, jotta Lilja asettuisi oikeasti ja että tamma muutenkin suorittaisi tehtävän juuri sellaisella tavalla, kun se pitäisi suorittaa. Tehtävän ratsastamisen aikana keskityin myös siihen, miltä Liljan liike tuntui allani ja miten se tuntui liikkuvan. Lilja tuntui hyvinkin hyväntuuliselta ja innostuneelta tekemään töitä. Aseteltuani tammaa hetken tarkistin, jotta ura olisi vapaana ennen kuin pyysin Liljaa väistämään uralle ja suoristettuani ratsuni uralla väistätin Liljan takaisin uran sisäpuolelle. Väistätin tammaa vielä muutamia kertoja uralle ja sieltä takaisin uran sisäpuolelle, kunnes annoin istunnallani tammalle merkin siirtyä raviin.
Kimo lähti ravaamaan tasaisella tahdilla eteenpäin ja annettuani tamman hetken ravata eteenpäin, pidätin tammaa istunnallani ja hiljensin sen ravia yhden kirjainvälin verran. Sen jälkeen pyysin tammaa taas nopeuttamaan askeltaan. Kunnollisen treenin sijaan teimme pääasiassa kivoja ja helppoja tehtäviä sekä annoin tammalle mahdollisuuden venytellä itseään. Antaessani Liljan ravailla loppuraveja kuulin vihellyksen maneesin ovelta. Otin tamman ohjat hieman paremmin tuntumalle, mutta en siirtänyt sitä käyntiin. Nähdessäni jotta tulija oli Ilona Veeransa kanssa, hidastin tammani käyntiin ja Ilonan päästessä ratsunsa satulaan annoin Liljan kävellä Veeran rinnalle. Jätin hieman ylimääräistä tilaa tammojen välille, sillä en tiennyt, että miten rautias suhtautuisi toiseen tammaan vierellään maneesissa.
”Moikka!”
”Moi!”
”Tota, tää tuloo vähä puskasta, mutta huvittaasko sua lähtiä mun ja Liljan kans joku kerta reenaamaan? Serkulle se sopii kyllä et sen pualesta ei tarvitte miättiä asiaa” hymyilin. -
Mä meen nyt täs vähä asiooren erelle omalla tavallansa mutta toisaalta tämä menöö mulle taas omalla tavallaan kronolokisesti. Muutenkin mulla sellaanen semiblokki päällänsä minkä vuaksi mulle on hankalaa postata juttuja vaikka saankin tarinoota kirijootettua.
Me oltiin Liljan kanssa asuttu Hopiavuoressa nyt reilun kuukauden verran. Parin ensimmäisen viikon ajan tamma oli saanut vain tarhailla ja olin käynyt taluttamassa Liljaa maneesissa sekä tallin lähimaastoissa. Ensimmäiset ratsastuksemme eivät olleet vielä mitään kunnon treeniksi luokiteltavia, mutta hiljalleen olin alkanut nostamaan treenien intensiteettiä ja vuoden vaihteessa olimme jo palanneet pikkukimon kanssa treenien pariin.
Muutto Etelä-Pohjanmaalle tarkoitti sitä, että meidän oli paljon helpompi jatkaa treenejä Trevorin opissa. Treenien alettua joulukuun puolivälissä, olinkin kerran viikossa pakannut Liljan traileriin, jotta saattaisimme suunnata Storywoodsiin kouluvalmennukseen. Ensimmäisellä kerralla Trevor oli vain halunnut nähdä millaisella tasolla olimme ratsastuksellisesti tällä hetkellä ja sen perusteella tuo oli tehnyt meille treenisuunnitelman.
Treeneissä olimme keskittyneet hiomaan meille hankalia asioita kuten keskiaskellajeja. En ollut ajatellutkaan pääseväni helpolla treeneissä, mutta varsinkin toisissa treeneissä mies pisti meidät Todellakin Töihin. Joissain treeneissä minusta tuntui, jotta mies pisti meidät työskentelemään vain kovemmin sen vuoksi että olin tuon pomon serkku. Ajoittain tuo ei minua haitannut, sillä tiesin jotta Trevorin treenit olivat tehokkaita ja niissä todellakin kehittyi. Viikoittaiset treenimme olivat tehneet tehtävänsä ja olimme saaneet suoritustamme hiottua paljon sujuvammaksi.
Palatessamme eilen treeneistämme puhelimeni kilahti uuden WhatsApp viestin merkeissä:
Hej, hur går det? Jag vet att jag har inte skicad några meddelande in på tre år. Jag förstå att den här är lite random. Har du än det lilla hästen? Den grö? Allt bra med det? Jag kommer till Finland nesta månad so jag skulle tycka vet at kan vi möte?Viesti oli totaalinen yllätys sillä en ollut kuullut Peteristä pitkään. Etääntymisemme alkaessa olin miettinyt miestä useamminkin kuin mitä viimeisen vuoden-puolentoista aikana. Jossain kohtaa olin todennut itselleni, jotta mies olisi todennäköisesti kiireinen uransa kanssa minkä vuoksi tuo ei kerennyt edes ajattelemaan minua. Olihan meidän koko juttu ollut omalla tavallaan sellainen rento, kai jopa fwb tyyppiseksi luokiteltava. Toki myös meillä oli ollut sellaisia hetkiä, jotka olivat saaneet minut miettimään millaista elämä voisi olla, jos tilanne muuttuisi vakavampaan suuntaan.
Toki olin itse myös pari viimeistä vuotta keskittynyt omaan uraani toimittajana sekä samalla myös työskennellyt kahvilassa, jotta saatoin maksaa kaikki laskut. Tokihan vakituisen työpaikan saaminen tällä alalla oli pienoinen ihme, mutta jostain syystä olin onnistunut siinä. Paluu takaisin juurille oli saanut myös ajatukseni pidettyä kiireisinä enkä ollut kerennyt hirveästi ajattelemaan mitään ylimääräistä. Vuoden ensimmäiset kilpailumme olisivat myös edessä vain parin viikon kuluttua, kun starttaisimme minicupissa HeB luokassa. Mitään tulostavoitteita en aikonut meille asettaa kisojen suhteen, kunhan vain saisimme lisää treeniä alle ja jonkinlaisen ajatuksen sille, mitä meidän kannattaisi tulevissa treeneissä harjoitella ja mitkä asiat meillä sujuisi jo rutiinilla.
Päästessämme takaisin Hopiavuoren pihaan poimin puhelimeni uudelleen käsiini ja avasin WhatsApp keskustelun, jotta saatoin naputella oman vastaukseni:
Hej jag mår bra. Jag har en liten grå häst. Allt är bra med hon. Vi har en dressyr competition senare på månad. Jag vet inte just nu. Kan jag tänke det för lite längre?
Ligga du sa din meddelande var litte random och jag var inte preparerad att recevera det.
Lähetettyäni viestin palautin puhelimeni takaisin takkini taskuun ja nousin autosta, jotta saatoin siirtyä trailerille ja käydä ensimmäisenä irrottamassa Liljan sekä heittämässä tamman narun sen kaulalle. Tamman ollessa irrotettuna kiersin trailerin taakse ja avattuani pressun, siirryin avaamaan salpoja sekä sen jälkeen takapuomia, kunnes oli aika antaa kimolle lupa lähteä peruuttamaan pois trailerista. Ohjattuani Liljan oikealle reitille, otin kiinni edelleen tamman säällä lepäävästä narusta, ennen kuin suuntamme kävi kohti suulia. Avattuani kuljetussuojien tarrat ja liu’utetuani suojat pois tammani jaloista niputin suojat siistille nipulle, kunnes aloin avaamaan kuljetusloimen solkia ja vaihdoin ohuemman loimen kimon toppaloimeen.
Liljan ollessa tarhailemassa palasin takaisin trailerille kottareiden sekä talikon ja luudan kanssa, jotta saatoin siivota kopin. Heitettyäni ensimmäisen talikollisen kottareihin, kuulin kavioiden kopsetta pihasta. Astuttuani rampille aloin etsimään äänen lähdettä ja lopulta huomasin sen olevan lähtöisin Ilonasta ja Veerasta.
”Moikka! Olittako te maastos?”
”Loppukäynneillä vaan” reipas vastaus kuului rautiaan suomenhevostamman selästä.
”Joo. Olisittako te lähteny joku päivä meirän kaveriksi? Joku sellaanen rauhallinen hyvänmiälen homma? Ku me ei olla tääläpäi viälä oikee maastooltu nii minen viittiisi lähtiä ensimmääsellä kerralla yksin sooloolemahan” esitin ehdotukseni, sillä en ollut tähän mennessä vielä päässyt mukaan maastoreissuille. ”Mikään kiirus sillä ei kyllä oo ku teki ootta vissihi starttaamas loppukuusta Storywoodsissa? Tai ku näin vaan justihin vilaukselta lähtölistoja, kun me oltihin siälä reenaamas”.
”Joo niin ollaan. Vaativassa B:ssä.”Jatkoimme juttelua kisoista ja omista rutiineistamme, ennen kuin kylmyys alkoi hiipimään luihin ja ytimiini, mikä pakotti minut jatkamaan trailerin siivoamista. Lopulta tiemme erosivat, Ilonan ja Veeran jatkaessa matkaansa ja itseni viimeistellessä trailerin siivoamisen sekä tavaroiden viemisen takaisin talliin, ennen kuin kävin palauttamassa trailerin takaisin paikalleen. Purettuani vielä Liljan tavarat paikoilleen varmistin, että en ollut jättänyt mitään levälleen, ennen kuin suuntasin kohti tupaa ja mahdollista kahvikupillista.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 10 kuukautta sitten
Minja Jaakkola.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 10 kuukautta sitten
-
Minja Jaakkola on 24-vuotias nainen jonka juuret ovat alkuperäisesti jossain päin etelä-pohjanmaata. Pari vuotta sitten nainen hankki ensimmäisen oman hevosensa Liljan ja parivaljakon tarina alkoi Hallavassa. Itärajalta paluu takaisin peltolakeuksille tapahtui vuoden 2021 syksyllä kun nainen sai vakituisen työpaikan erään tuoreen lehden toimituksesta. Pesti ei kuitenkaan kauaa kestänyt lehden toimituksen mennessä nurin, mutta naisen taidot oltiin huomattu ja tuo pääsikin isomman mediatalon palkkalistoille. Tällä hetkellä nainen kirjoittaakin pariin pienempään maakuntalehteen sekä satunaisesti tekee myös edelleen freelance töitä.
Liljan lisäksi nainen omistaa suomenlapinkoira uros Iikan.
-
Kolmas luku. Tai siltä se ehkä omalla tavallaan tuntui, kun annoin Liljalle luvan peruuttaa ulos trailerista Hopiavuoren hevostallin pihalla. Kimo tamma asteli reippaasti alas ramppia pitkin ja viimeisenkin kavion osuessa talviselle pihamaalle. Tammani vaaleat korvat olivat suunnattuna tiukasti eteenpäin ja Lilja seisoi pää ylhäällä ihmettelemässä maisemia. Jostain kuului hirnaisu johon Lilja vastasi omalla kimeällä äänellään ja jouduin väistämään hieman, jotta tamma ei puhkaisisi tärykalvoani. Ilmeisesti tamman kimeä vastaus kertoi tallissa oleville ihmisille, jotta joku oli pihalla, sillä pian tallin ovesta asteli ulos ehkä noin itseni mittainen mies.
Tummansinisen pipon alta oli nähtävillä muutama vaalea hiustupsu ja yritinkin saada Liljan seisomaan hetken paikallaan, jotta saatoin puhua miehen kanssa.
”Sinä tairat olla Minja? Hopiavuoren Eetu.”
”Jep ja tämä tässä on Lilja” nyökkäsin kohti pientä – hieman pörröiseltä ponilta näyttävää – tammaani kohden. Onnekseni Lilja oli kääntänyt mielenkiintonsa muista hevosista kohti paikalle saapunutta miestä.
”Minä voin näyttää mihinkä sille o laitettu karsina valamiiksi. Vai olisiksä halunnu pistää sen suaraa pihalle mialummi?”
”Mä voin viärä tämän karsinahan kyllä ensi. Toki jos on helepompaa että tämä menöö pihalle nii seki kyllä käy” rapsutin tammani pörröistä kaulaa samalla kun odotin jotta oikea suunta näytettäisiin.
”Mennähä tuasta tallin lävitte niin näjet samalla, jotta mihinä sen karsina on. Me tehtihi sellaane väliaikatarha niin voirahan sitte myähemmi kattua kenenkä kans se vois maharollisesti tarhata yhtä aikaa”.
”Se kuullostaa hyvältä. Tämä on kyllä pystyny ihan hyvin tarhaamaan muiren tammojen ja ruunien kans”.Eetun lähtiessä kävelemään edellämme olin tyytyväinen siitä, jotta Lilja ei kerännyt liiallisesti kierroksia uudesta paikasta. Pidettyään ovea meille auki viittoi mies aika lailla heti käytävän vasemmalla puolella olevaa karsinaa.
”Kakstoistane olis varattuna sille, jos se vaan käy. Tuas on toki sitte heti tua kulumakarsinaki vapaana, jos se olis mialuusempi?” Eetu viittasi kohti käytävän toisella puolella olevaa heti ensimmäisenä olevaa karsinaa.
”Tämön ihan hyvä. Lilja on onneksi tottunu asumahan, vaikka ja mihinä kohtaa tallia nii eiköhän se tuahon kotiuru.”Jatkaessamme matkaamme tallin lävitse Eetu viittilöi vielä pariin suuntaan kertoen mistä löytäisin varustehuoneen, ja missä olisi heinät ja muut ruuat. Pihalle päästessämme minulle näytettiin Liljaa varten tehty oma pikkutarha johon kimoni talutin. Käännettyäni kimon tarhaansa naksautin riimunnarun lukon irti tamman riimusta ja annoin Liljalle mahdollisuuden alkaa tutustumaan uuteen kotiinsa. Seurasin pienen kimoni toimintaa hetken, ennen kuin oli aika palata takaisin autolle ja lähteä purkamaan Liljan varusteita uuteen kaappiin. Kolme ikea säkillistä sekä kaksi erilaista satulaa saivat aikaan pohdinnan siitä, että miten ihmeessä saisin kaikki vietyä mahdollisimman tehokkaasti sisälle, jotta saisin siirrettyä autoni ja trailerini pois kaikkien tieltä.
”Anna minä autan” kuulin jonkun sanovani jostain takaani. Taiteiltuani itseni pois trailerin ovelta sen verran että en todennäköisesti aiheuttaisi liikaa meteliä, otin pari askelta, jotta näin kuka takanani oli. Punapiirteisessä oli jotain mikä soitti kelloja jossain syvällä sisässäni, mutta täysin varma en ollut siitä missä tiemme olisi voinut joskus miehen kanssa kohdata.”Kiitos. Tota saisitko sä vaikka jommankumman satulan?” kysyin tehdessäni vielä enemmän tilaa toiselle ja odottaessani jotta toinen sai poimittua satulan käsivarsilleen.
”Muuttopäivä?” mies kysyi lähtiessämme askeltamaan kohti tallirakennusta.
”Joo. Mulla on semmonen kimo suokkitamma. Toki sitä ei taira olla hankala erottaa muiden joukosta, ku moni tais vissihi olla jonkunlaane pualiverinen ruunikkona tai rautiaana?”
”Niinhän tuo taitaa olla. Kimo suomenhevonen varmasti erottuukin joukosta. Se oli kouluhevonen?”
”Koulua me ollahan pääasias reenattu. Kyllä me joskus ollahan hypättyki mutta oikiastaan Liljan mammaloman jäläkeen me ei olla sitä pualta hirviästi reenattu. Koulua me ollaan kyllä menty ja ollahan käyty kisaamaski jokune luakka heleppoa C:tä ja B:tä” puhelin samalla kun saavuimme varustehuoneeseen ja etsin karsinan numeroa korreloivan kaapin, jonka eteen laskin ikea säkit, jotka olivat kannossani. Auttajani sai satulan laskettua paikalleen ja sanattoman sopimuksen tyyppisesti lähdimme hakemaan viimeistä kuormaa autosta.”Kiitos ny viälä uuremman kerran” kiitin kun saimme loputkin tavarat paikoilleen. ”Olisiksä viälä viittiny sanua että mistä mä löyrän kottarit ja sellaaset että mä saisin siivota tuan kopin?” Neuvot saatuani lähdin hakemaan kaikki tarvikkeet ja siivosin kopin nopeasti, jotta saatoin siirtää autoni hieman sivummalle. Tyhjättyäni sekä palautettuani kottarit paikoilleen oli aika suunnata satulahuoneeseen ja alkaa etsimään tavaroille paikkoja uudesta kaapista.
