Tämä aihe sisältää 21 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
-
HELSINGISSÄ!!
Olin saanut suostuteltua vanhempani päästämään minut Helsinkiin Noan, Eiran, Tiituksen ja Hellon kanssa. Tai siis kysyessäni lupas en ollut maininnut että Noan ja Eiran lisäksi olisi tulossa vielä kaksi muuta, hups. Noa oli pakko mainita kuskina ja Eira samanikäisenä matkaseurana. Toisaalts olisi ollut myös järkevää mainita kolmaskin, meitä tyttöjä vahtimassa. No se on jo myöhäistä. Onneksi pääsin, oli muuten niin hilikulla etten olisi päässyt, että huh huh. No tässä minä nyt istuin autossa Tiituksen vieressä reunassa, Hellon istuessa toisessa reunassa. En varmasti olisi suostunut istumaan keskellä, vihaan sitä! Tuntuu kuin olisi ahdistettu. Niimpä päätin mennä kuitenkin niin lähelle Noan auton ovea kuin pystyin, jotta Tiitus raukka saisi lisää tilaa Hellon ollessa toisella puolella.Koko matkan ajan Hellon ja Tiituksen välillä oli jotain ihmeen sähköisyyttä. Vilkaisin noita välillä kummastuneena, kun Hello kirjaimellisesti puski Tiituksen syliin. Olisimpa päässyt etupenkille. Muutaman välietapin jälkeen olemme vihdoin suurkaupunki Helsingissä. Ensin menemme Noan äidille, joka oli hieman kiusaantunut reissu minun mielestä. Noan äiti tuputti niin paljon ruokaa, joka kyllä maistui Hellon ja Tiituksen mielestä. Minä ja Eira otimme hieman vähemmän, joo. Sen jälkeen suuntaamme metrolle, jolla menemme Kamppiin, jännää.
Kampissa kaikkialla on niin paljon ihmisiä, jotka kävelevät hirveätä vauhtia ßeteenpäin puhelin korvalla. Yhdessä kohtaa on teini-ikäisten nuorien rykelmä, joka haisee tupakalta. Kiertelen kauppoja ja ostelen vähän kaikkea. Mukaan tarttui jos jonkinmoista vaatetta, korua ja yhdet kengät. Oli niin paljon kaikkea kivaa ja ei sentään joka päivä Kamppiin pääse. Oli kiva reissu!
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 12 kuukautta sitten
Jitta.
-
Kuulostaa siltä, että molemmilla teineillä on ollut kiva reissu. 😀 Myös Jitalla, vaikka Eira veikin etupenkin. No, kai se on Eiralle sopiva kosto, että Jitta sai ostaa kengät ja ihan luvan kanssa korujakin, ja Eiraa on nimen omaan kielletty ostamasta muuta kuin käyttövaatteita!
Onkohan lie tuolla Hellolla kuitenkin jotain salaa mielessään, jos sen käytös vaikuttaa muiden mielestä omituiselta ja huomiotaherättävältä? 😀
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 12 kuukautta sitten
-
Äitienpäivälahjoja ja lukion käyntiä
Survon koulukirjat laukkuuni. Takana oli 7h päivä opiskelua. Huoh. Onneksi nyt alkaa viikonloppu ja pääsee vähän hengähtämään, vaikka en makaa koko viikonloppua kotona. Ajattelin olla paljon tallilla, ei varmaan yllätä? Bell tukee aina, vaikka meidän yhteinen taival on vasta alussa. Tamma on alkanut luottamaan minuun ja voimme varmaan pian aloittaa kunnon treenaamisen. Olisi myös ehkä hyvä tutustua muihin tallilaisiin. Kyllä, olen sosiaalinen, mutta Hopiavuoressa tuntuu olevan niin tiivis porukka että siihen on hankala päästä mukaan. Ehkä tämä tästä."Hei varo vähän" joku sanahtaa kärsimättömästi. Olin jäänyt kaapeille vain mietiskelemään ja ilmeisesti tien tukkona. Pyöräytän silmiäni niin ettei poika näe ja väistän sivummalle. Olen näköjään kaikkialla tiellä. Heilautan suljetun mustan laukun olalleni ja melkein juoksen ovista autiolle pihalle. Lähden lampsimaan kohti kauppaa. Kaupasta nappaan mukaan lihapiirakan, limpparin ja suklaalevyn äidille äitienpäiväksi. Maksan ostokset ja hotkaisen lihapiirakan nälissäni. Suklaan laitan laukkuun piiloon.
Avaan talon oven.
"Onko täällä ketään?". Ei vastausta, saan olla hetken rauhassa. Haen keittiöstä omenan ja rojahdan sohvalle katsomaan televisiota jättäen koulukirjat huomioimatta.-
Ihana tarina tallin ulkopuolelta! Vaikka niitä ei näe niin paljoa, ne on yksiä lempiaiheitani. On kiva lukea hahmoista tallin ulkopuolella. Tässä kodista ja koulusta. Jitta on mun silmissä todella ihnimillinen, kun hän jää miettimään keskelle käytävää ja on iloinen kun saa kotona olla rauhassa edes hetken 🙂 .
-
Jitta on uskottava tyyppi väsymyksensä ja koulunsa kanssa. Melkein jokainen kai ajattelee, että jes, viikonloppu koittaa, nyt vähän lepiä.
Olen Jitan kanssa ihmisenä ihan samaa mieltä Hopiavuoresta. Mitä enemmän draamaa ehtii tapahtua ennen kuin sinne saa ujutettua oman hahmonsa väliin, sitä vaikeampaa varmasti on aloittaa. Toivottavasti Jitta pääseekin mahdollisimman pian ottamaan kontaktia muihin. Muiden hahmoista on tosi vaikea kirjoittaa itse ensin, sillä kun ei ole koskaan nähnyt toisen hahmoa vuorovaikutuksessa, ei voi tietää, miten hän käyttäytyisi ja millaisista asioista ja miten hän keskustelisi. Kun uusi hahmo aloittaa tutustumalla yhteen, muiden on helpompi ottaa hänet mukaan ihan koska muut ymmärtävät hänen puhetapaansa ja juttujaan paremmin jo parin keskustelun pohjalta.
Kirjoitat tosi kivasti. Seuraava yksityiskohta, johon ehkä haluat kiinnittää huomiota, ja joka pisti tästä muuten niin soljuvasta tekstistä silmään, ovat numerot. Numerot yhdestä yhdeksään ja tasakymmenet kirjoitetaan kaunokirjallisessa tekstissä numeroin. Lisäksi määreiden lyhenteet (tunti h, desilitra dl, hehtaari ha jne) kuuluvat oikeastaan ainoastaan matemaattisiin aineisiin ja ohjeisiin, eivät siis nekään kaunokirjallisuuten, eli tarinoihin. 🙂 Jitalla oli siis seitsemän tuntia koulua, seitsentuntinen koulupäivä tai jotain, ellei kyseessä ole matemaattinen ongelma. 🙂
-
-
Taasko olen tiellä?
Olin jo pitkään tykännyt yhdestä pojasta. Sellaisesta Eliaksesta. Hän tykkää myös minusta. Olemme viestitelleet hurjasti toisillemme. Olimme flirttailleet toisillemme kun olimme kulkeneet toistemme ohi koulun käytävällä. Olin käynyt hänen kanssaan leffassa ja hän oli pitänyt minua kädestä. Leffan jälkeen tajusin että hän on nyt oikeasti poikaystäväni. Se varmistui kun Elias painoi huulilleni pienen suukon. Nyt minullakin on poikaystävä niinkuin melkein kaikilla tän hetkisillä kurssilaisilla tytöillä."Jitta? Onko kaikki kunnossa?" joku sanoo äänekkäästi takanani. Eira.
"Aa… joo. Oon" vastaan hämmentyneenä. Taasko jäin miettimään keskelle kulkureittiä. Vieressäni on Bellin karsina ja toisella puolella Eira. Tyttö nyökkää ja hymyilee ennenkuin lähtee. Eiralle ei ole poikaystävää, varmaan. Ja se kuka on aina halunnut poikaystävän on Eira. Kyllä Eirakin saa poikaystävän kun on sen aika.Bell hengähtää niskaani.
"Anteeks. Lähetään nyt kentälle" sanahdan tammalle ja otan tuon narun päähän lähtien kentälle.-
Daamn. 😀 Minun näkökulmastani katsoen skippasit juuri suhteen parhaan ja tarinallisesti kiinnostavimman osan: sen, kun ei ole vielä suhdetta, ja miten se jotenkin hitaasti, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan alkaa ollakin. 😀 Mutta taidan olla pihalla nykyajan nuorten seurustelutavoista jo. Ehkei se enää ole sellaista kuin silloin miljoona vuotta sitten, kun olin itse Jitan tai Eiran ikäinen.
Eira on kyllä antanut kuulua ja näkyä, että haluaisi poikaystävän. Pitäisi joskus kysyä siltä, että mitä se mahtaisi poikaystävällä oikeastaan tehdä, jos sellaisen löytäisi. Onkohan se niin, että Eiralla on vain oltava poikaystävä, koska kaikilla muillakin on? Mitä Eira mahtaisi tehdä poikaystävineen? Mitähän hän kuvittelee, että poikaystävä oikeastaan tarkoittaa? Mitenköhän Eira kuvittelee poikaystävän eroavan niistä muista pojista, jotka ovat kavereita?
Toivottavasti Jitan poikaystävä on nyt sellainen, kuin Jitta on kuvitellut, ja haluaa viettää aikaa yhdessä samalla tavalla kuin Jitta.
-
-
Päiväkirjamerkintä
"Tyhmää. On tyhmää olla alaikäinen. Miksi en voi olla täysi-ikäinen? Kuulemma pikku porukka Hopiavuoresta oli lähtenyt baariin. Minäkin olisin halunnut mennä yksinkertaisesti sen takia että ei ole tullut tilaisuutta tutustua muihin ja päästä porukkaan mukaan. Tuo olisi ollut hyvä tilaisuus. Muttakun ei. Pitäisi varmaan tuppautua tupaan, mutta kahvista en tykkää joten mitä minä siellä sitten tekisin. Hitto. Ei voi olla näin hankalaa. Olen joo sosiaalinen ja näin, mutta hyvin, hyvin tiiviiseen porukkaan on hankala ujuttautua. Hopiavuoren "perheessä" on niin paljon draamaa minun mielestä, mutta tykkään seurata sitä. En ole varma tykkäänkö oikeassa elämässä? Ehkä enemmän sarjoissa..? Yleensä draamaan liittyy sydänsuruja, jotka ei ole kivoja. Se on varma homma.Myöskään itse draamassa ei ole kiva olla osana. Koska surullisuus on maailman ikävystyttävin tunne. Muutamia vuosia sitten menetin minulle todella läheisen veljeni. Silloin vain itkin, itkin ja itkin. Yläkoulu ei siis alkanut silloin hyvin. En keskittynyt koulutehtäviin, koska ajatukset harhailivat ihan muissa asioissa."
Näin luki päiväkirjassani, luvussa jonka kirjoitin juuri äsken.Päiväkirjani on pakenemispaikkani arjen tyhmistä asioista. Kaikki varmaan ajattelee että päiväkirjaa kirjoittavat vain alakoululaiset eikä lukiolaiset. Mutta olen näköjään poikkeus. Poikkeuksia on hyvä olla ja pitääkin.
-
Oi, mä muistan tän fiiliksen liian hyvin! Teiniminä viskoi tavaroita ja kiukutteli, ihan kuin se olis voinu muuttaa jotain 😀 .
Mutta jäin miettimään onko todella niin, että Hopiavuoren jengiin on hankala tulla sisään 😮 . Tai siis, voihan tämä olla vain Jitan mietteitä. Mutta toivottavasti oikeasti näin ei ole, yritän ainakin kovasti olla avoin kaikille ja Nellyn saa vetää mukaan tarinoihin!
Toivottavasti Jitta pääsee pian mukaan menoon 🙂 . Hän varmasti saa Eirastakin seuraa ja/tai taluttajaa tupaan. On meillä mehuakin 😀 !
-
Jitta taitaa olla ihan oikeassa. Tiiviit porukat on ihania — kunhan kuuluu niihin itse. Hopiavuoreen ei varmasti ole enää niin helppo tulla kuin aluksi: ei hahmona eikä kirjoittajana. On aivan varmasti helppoa tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Sekin on totta, että muut eivät oikeastaan ota syrjään jäävää hahmoa itsestään mukaan. Oikeassa elämässä ottaisivat. Täällä se johtuu siitä, ettei kukaan tunne vetäytyvää hahmoa, ennen kuin pääsemme kurkistamaan hänen ajatuksiinsa ja saamme hänet ensin itse tuottamaan vuoropuhelua muiden hahmojen kanssa. Jos muut kirjoittavat ensin, tulee helposti kirjoitettua toisen hahmo ihan täysin vääränlaiseksi.
Jitta on oikeassa myös siinä, että oikeasti ei ole kiva olla draamaan osallisena. Se, mitä Hopiavuoressa on viimeaikoina ollut meneillään, on minusta ihan pohjattoman viihdyttävää, koska tarvittaessa koneen voi sammuttaa ja ottaa vähän taukoa. Oikeassa elämässä tämä draama ei olisi kivaa, ei sitten kenestäkään, koska kaikki negatiiviset tunteet olisivat aitoja ja siten miljoona kertaa vahvempia. Onneksi näin kirjoittaen monen kohdalla käy kuulemma niin kuin minulle: positiiviset tunteet kokee ihan melkein aidon kaltaisina, ja negatiivisia on helpompi paeta kuin oikeita negatiivisia tunteita. 🙂
Niin kuin Nelly sanoi, Nelly on varmasti helppo hahmo lähestyä, sillä hän on sellainen rempseä likka, joka juttelee sujuvasti kaikille ainakin kepeistä jutuista. Ja Eira myös: lisäksi Eira ja Jitta ovat samaa ikäluokkaa. Uskon, että Jitta saisi melko helposti Eirasta itselleen kaverin suuriin seikkailuihin, jos hän ei halua ajautua draaman keskelle. Eiran suurin tavoite kun nyt taitaa olla oman poikaystävän löytäminen ja likkakavereiden kanssa pojista ja hevosista puhuminen, eikä kenenkään sydämen särkeminen. 🙂
Nyt kannattaa kirjoittaa joku hahmo ottamaan Jitta mukaan tupaan. 🙂 Sillä tavalla me muut saamme kiinni siitä, millä tyylillä Jitta tapaa muille jutella, ja mistä asioista hän on kiinnostunut puhumaan!
-
-
Kiitos Nelly!
Eilen olin ollut Inarin juhlissa. Kahden vuoden päästä on toivottavasti minun vuoroni. Juhlissa oli ollut tosi kivaa ja olin saanut vihdoin tutustuttua muihin ihmisiin, jota olen siitä lähtien odottanut kun Bellin tänne toin. Ja siitä olen tosi onnellinen ja kiitollinen että valitsin juuri tämän tallin muiden tallien joukosta. Hopiavuoren porukka, tunnelma ja hevoset, kaikki on vain sitä jotain mikä minusta tässä paikassa viehättää. Tämän takia tallilla tulee vietettyä yhä enemmän aikaa ihan vain hengaillessa ihmistenkin kanssa, Belliä unohtamatta."Jitta! Tulehan nyt, mä heitän sut tallille!" isä huutaa eteisestä. Kampean sängystä ylös ja vetäisen nopeasti jalkaani löysät kivat housut. Eteisestä nappaan mukaan hupparin ja heitän sen niskaan.
"Meinasitko ratsastaa?" isä kysyy kun olemme ajamassa tallille.
"En tiiä jaksanko" vastaan ja ajattelen vain hengailemista tuvassa tamman hoidon ja karsinan siivoamisen jälkeen.
"Me ostettiin sulle hevonen ja lupasit sitoutua sen hoitoon ja kisaamiseen. Ja nyt sinä et jaksa ratsastaa ollenkaan!" isä moittii.
"Ratsasta itse joskus niin tiiät kuinka rankkaa sitä on joka päivä tehdä" tuhahdan ja juuri sopivasti olemme tallin pihassa. Mitään sanomatta nousen autosta ja otan suunnan kohti tallia.Harjaan tamman huolellisesti, mutta niin nopeasti kuin vain suinkin on mahdollista. Sitten vein tamman tarhaan ja alan siivota karsinaa. Heittelen kakkoja kottareihin vähän epähuolimattomasti ja muutamia kikkareita lentää käytävälle.
"Hei! Sulla vähän lentää nää kakat tänne" joku hihkaisee hyvän tuulisesti karsinan ulkopuolesta. Kurkkaan kuka siellä on ja pinnistän muistiani. Nelly, hän on Nelly!
"Aa hups, otan ne kohta" vastaan ja väläytän hymyn.
"Kiva juttu, Eetu ei ehkä tykkää kun koko käytävä on paskan peitossa" nainen naurahtaa ja heilauttaa ruskeita pitkiä hiuksiaan kun lähtee pois.
"Kiitos huomautuksesta!" huudan vielä naisen perään naurahtaen.-
Naurahdin ihan ääneen tolle kommentille, että täällä vähän lentelee kakkaa 😀 😀
-
:DD minä kans! Täällä lentää kakkaa, ihan parasta.
Ja isän kommentti oli kans hyvin rakennettu. Ja Jitan vastaus oli loistava! Ehkä isä pääsee joskus kokeilemaankin, se ois jännää se ? !
-
Jitta tuumailee ihan asiaa. 😀 Hopiavuoressa ollaan painotuttu kyllä vahvasti spinnareihin ja hengailuun, mutta niin se saa ollakin. Heppatarinaa saa tottakai kirjoittaa niin paljon kuin jaksaa, mutta niin saa spinnariakin. Pitää tarinoida juuri niin kuin hyvältä tuntuu!
Ihanaa, että Jitta sai jo varovaisesti kontaktia muihin hahmoihin Inarin juhlia referoiden ja vieläpä Nellyn kanssa ihan suoraan lyhyen dialogin käyden! Panosta alussa näihin dialogeihin, niin muiden on helpompi jatkaa niistä.
Jitan isä kuulostaa mielenkiintoiselta. Melkein toivon, niin kuin Nellykin, että joskus saisimme tutustua enemmän myös häneen! Mitähän ikäluokkaa hän on: löytyisikö jopa isälle tallilta oma paikka? Olisihan se ihanaa, että isällä ja tyttärellä voisi olla yhteinen harrastus.
-
-
Niin kuuma!!
"Miks täällä on näin kuuumaaa!!!" Eira valittaa minulle ja astumme tupaan. Mittari näytti +28°C. Ei huvittanut ratsastaa nyt, Bell on varmasti samaa mieltä. Olin huuhdellit tamman kädenlämpöisellä vedellä kokonaan läpi ja juottanut, ennenkuin se pääsi takaisin varjoiseen tarhaan. Nyt olin tullut Eiran johdolla tupaan juomaan mehua kuuman päivän innoittamana.Kaadan itselleni lasillisen mehua ja juon sen kerralle. Suu tuntui kuivalta kuin Saharan autiomaa. Myös Eira kittaa mehua j pian kannu on tyhjä.
"Mehun litkittäjät" Noa hymähtää nurkasta jossa häm istuu tuulettimen vieressä.
"Sulla on tuuletin ja tuolla ulkona kuolee" vastaan ja Eira nyökkää.
"Huvittaisko lähtee uimaan?" kysäisen Eiralta.
"Todellakin!! Ketkä tulee mukaan?" Eira kailottaa ja lähtee kyselemään tallista uimaan lähtijöitä.-
Onhan siellä kuuma, huh! Hyvä, että flikat uskaltavat tulla tupaan juomaan välillä. Menehtyisihän sinne muuten. Uiminenkin kuulostaa kivalta idealta. Saavatkohan flikat jostain kuskin itselleen, kun ei Otsonmäen Jätinhautuumaan mutkasta ihan kävellen uimaan kuljeta? Vai saakohan Jitta suostuteltua Eiran pyöräilemään ja jaksaako kuunnella siitä syntyvää valitusta? 🙂 Vaikka eiköhän Eira ole hyvä ja aikaansaava kaveri tuollaisiin seikkailuihin. Uskoisi, että hän löytää helposti kuskin suuren suunsa avulla. Hän menee ja kysyy, eikä sen kummemmin orjaile.
-
-
Janne Koski esittelee itsensä
Minä olen Janne Koski. Mies, jolla on vaimo, kaksi lasta, Jitta ja Nanna sekä hevonen Bell. Tai itseasiassa se on vaimon ja vanhemman tyttären heppa. Olen itse kylläkin tärkeässä roolissa. Jitta on kuulkaas kova tyttö käymään kisoissa, joten tottakai sinne kuskaaja tarvitaan. Kyllä minä myös joskus siellä tallilla viihdyn. En kovin usein. En ole ratsastajatyyppi. Maasta käsin hevosten kanssa työskentely riittää meikäläiselle oikein hyvin.Tyttäreni Jitta ja Nanna kutsuvat minua aika lepsuksi jotain kysyttäessä, mutta kuitenkin suorasanaiseksi. Kyllä minä kuitenkin jotenkin mietin mitä suustani möläytän. Omasta mielestäni olen hyvä puhumaan sekä hoitamaan asioita. En jätä mitään sattuman varaan ja kaikki mikä aloitetaan, tehdään myös kunnolla loppuun asti.
Lapsena joskus silloin tuli myös oltua ravikisoissa ja ne kyllä kiehtoo edelleen. Ei vaan tuo emäntä oo niistä kiinnostunut, sanoi että harrasta vaan sitä yksinäs niin me keskitytään esteisiin Jitan kanssa. Eipä oo kyllä varaa ostaa ravihevosta tai kärryjä tai mitään. Kyllä minä niitä aktiivisesti katson ja lyön vetoa suosikkiheppojen puolesta.
En itse aluksi ymmärtänyt Jitan valinta tästä tallipaikasta. Eikö olisi ollut parempi että se olisi vähän suuremmassa kaupungissa eikä pienessä Otsonmäessä. Mutta Jitta väitti itsepintaisesti vastaan että Hopiavuori vaikuttaa juuri sopivalta ja kotoisalta. Mutta nyt kun olen Hopiavuoressa pari kertaa käynyt niin täytyy myöntää että tyttö on valinnut hyvän tallin.
-
Tällainen hahmon itsensä kirjoittama esittely on hyvä tapa tutustua omaan hahmoonsa! 😀 Mä kirjoittelen aika usein näitä itsekin omista sivuhenkilöistäni. Suurimmasta osasta mulla taitaa olla tällaiset pöytälaatikossa. Jotenkin niistä hahmoista tulee heti itselle elävämpiä, kun niille on antanut suunvuoron. Janne vaikuttaa kivalta iskältä, vaikka onkin flikkojen mielestä vähäsen lepsu. Ainakin häntä kiinnostaa jälkikasvunsa puuhat ja hän on kiinnostunut varsinkin Jitan jutuista.
-
-
Salaisuus
Valkoisen mekkoni helma keinahteli hiljaa illan viileässä tuulessa. Aukinaiset hiukseni laskeutuivat olkapäitteni yli ja siitä kohti selkää. Ne heilahtelivat tuulen mahtavasta voimasta ja pyörteestä. Ruoho kutittelee pienesti jalkapohjiani. Kätesi kädessäni tuntui kumman rauhoittavalta ja lämpimältä kylmässä kesä illassa. Tuijotimme hiljaa laskeutuvaa aurinkoa, joka katosi taivaanrannan taakse. Se tulisi takaisin aamulla, yhtä kauniina ja sädehtivänä kuin aina ennenkin.Kun pimeys laskeutui yllemme ja kuu vaihtui auringon tilalle, käänsit katseesi syvälle silmiini. Pahoittelit että suhde jäi lyhyeksi. Selittelit kuinka erilaisia olimme ja meille olisi parempi olla vain ystäviä eikä sen enempää. Vakuuttelin että olin samaa mieltä. En ollut itsekään ollut meidän lyhyen, mutta rikkaan suhteen aikana rehellinen. Kerroin että olin biseksuaali. En hetero niin kuin sinä olit luullut ja toivonut.
Silmissäsi näkyy enemmän surua ja hämmästystä kuin olisin uskonut. Olin rakastanut sinua, oikeasti. Mutta yhtäkkiä se oli tuntunut sille että tämä ei ole oikein. Olin alkanut tuntemaan yhä enemmän vetovoimaa tyttöihin.Nyökkäsit. Ymmärsit. Rakastit. Surit. Puristit kättäni vielä viimeisen kerran ennen kuin lähdit. Et palaisi enää samana niin kuin aurinko.
//Halusin kokeilla jotain erilaista, toivottavasti tykkäsitte, ainakin mulla oli kivaa ja näitä on kiva kirjoittaa!
-
Tämä oli todella tunteikas ja kaunis tarina, melkein kuin runonpätkä. Kuvasit ihanasti ympäristöä ja tykkäsin erityisesti siitä, että hahmojen vuorosanat olivat kerrotussa muodossa eivätkä esimerkiksi lainausmerkkeihin laitettuina. Se jotenkin sopi tosi hyvin tunnelmaan! Pituuttakin on juuri sopivasti, lyhyet ja yksityiskohtaiset tarinat on ainakin mulle itselleni kaikkein mukavimpia lukea. 😀
Todella harmi, että Jitalla meni poikki poikaystävänsä kanssa, mutta kyllä mä silti olen sitä mieltä, että pitää aina kuunnella ensisijaisesti itseään näissä asioissa. Parempi se on lopettaa kuin yrittää kituutella toisen vuoksi. Siinähän häviävät loppujen lopuksi kumpikin.
Jittaa lohduttaakseni voin kertoa, että olen itse ollut ihan samanlaisessa tilanteessa aikanaan. Ei se helppoa koskaan ole paljastaa kumppanilleen olevansa jotain muuta kuin hetero, varsinkin jos kyseessä on henkilö, joka ei itse ole joutunut käymään läpi niitä samoja tunteita ja ajatuksia. Mutta uskon vahvasti, että nyt Jitan on varmasti itselleenkin helpompaa elää asian kanssa, kun on sen ääneen sanonut ja (toivottavasti) hyväksynyt. En ehkä osaa elämänneuvoja jaella, mutta Sebelle saa tulla vapaasti juttelemaan, jos asia askarruttaa tai Jitalla on muuten vaan tarve purkaa sydäntään jollekulle. 🙂
-
Tämä on taas yksi niistä teksteistä, joihin en osaa itse samastua kun olen aina elänyt niiiin eri maailmassa kuin Jitta seurustelun suhteen. Taidan olla aivan sairaan vanhanaikaista lajia. Aloin itse olla tosi nuorena, vain ihan vähän Jittaa vanhempana, mun tyttöystävän kanssa, ja se suhde kesti vuosikymmenen. Koko sinä aikana mulla ei ollut silmää kenellekään muulle, jos nyt ei sellaisia normaaleja satunnaisia ihastumisia laskettu, mutta eihän ne nyt tervettä suhdetta hetkauta mihinkään suuntaan. Mulle tämä seurustelukuvio on ajatuksena niin vieras. Näiden suhde kesti jotain vartin! Miksi nämä edes päätyivät yhteen, kun Jitta ei niin poikaystävästä piitannutkaan? Siis että hän ei edes ihastu varsinaisesti kehenkään toiseen, tai mikään ei muutu. Ehkä rakkaus vain loppui? Mutta miten se ehtii vartissa sekä alkamaan että loppumaan? Toisaalta eihän Jitan ikäiset ota seurustelua aina niin tosissaan. 😀 Mulla taitaa olla vain niiiiiiin eri käsitys Jitan kanssa siitä, mitä rakkaus on.
Se mun käsitys vesittää tämän tekstin lukemisen multa kuvailunkin kannalta. Mä näen, että olet aivan tosi taitavasti luonut tähän haikean tunnelman, ja tunnelmaltaan tämä taitaa olla syvällisin tekstisi tähän asti. Olet tehnyt tosi hienoa työtä. Jokainen yksityiskohta on kaunis. Näyttää siltä, että olet panostanut tähän tosi paljon. Ja samalla en voi antautua fiilistelemään noin kauniisti suhdetta, joka ei täytä ollenkaan mun omaa käsitystäni rakkaudesta! Mä pidän lukijana hitaudesta. Jos olisit tarinasta toiseen kertonut ihastuksesta ja suhteen hitaasta etenemisestä, sitten ongelmista ja salailusta ja kuljettanut mua viikosta ja kuukaudesta ja parhaassa tapauksessa vuodesta toiseen Jitan suhteen mukana, asia olisi ollut ihan eri. Tämä on niin tosi kaunis pätkä, että jos olisin sillä tavalla saanut uskoa ja eläytyä tähän tarinaan jo ennemmin, tämä olisi potentiaalisesti saanut mut haikeaksi päiväkausiksi. Mutta kun eeeei, tämä vanha kääpä menee pilaamaan näin tosi hienon tekstin itseltään olemalla näin superkonservatiivinen. Harmi.
Mutta sen tästä tekstistä näkee, että sulla on ollut mukavaa kirjoittaa tätä. Jos tekstiä pakottaa itsestään ulos, siihen jää sellainen väkinäinen tuntu. Tässä sitä ei ole kyllä yhtään! Ihan kuin tämä teksti olisi virrannut vain, ihan rennosti ja itsestään!
-
