Kesäiset näyttelyt 13.6

Etusivu Foorumit Tapahtumat Kesäiset näyttelyt 13.6

Tämä aihe sisältää 14 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Noa 4 vuotta, 10 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #2331

    Nelly
    Valvoja

    Leikkimieliset kesäpäivän näyttelyt Hopiavuoressa
    Suljettu näyttely, johon Hopiavuoren asukkailla, tilojen vuokraajilla ja jonkin Hoppiksen merkin omaavilla on oikeus osallistua.
    Tuomarina Eetu Hopiavuori.
    Tapahtumapäivä on 13.6, tuotoksen VIP 13.6.

    Näyttelyyn osallistutaan omalla hevosella, hoito- tai vuokrahepalla. Tapahtuma on täysin leikkimielinen, joten huumoria ei puutu! Ideana on, että hevoset puetaan kesäisiin varusteisiin tai koristeisiin ja kilpaillaan kenen asu on paras. Jokainen osallistuja saa kommentin ja kunniamerkin. Lisäksi kolme parasta palkitaan erityismerkein. Tapahtuman päätteeksi tuvassa/terassilla on grilli-ilta.

    Tuotos saa olla piirros, sarjakuva, runo, tarina tai vaikka ikkunamaalaus. Mikä vaan tuntuu omalta. Tärkeintä on, että tuotoksesta tulee ilmi millainen asu hevosella ja mahdollisesti sinulla on – muuten sitä ei rajoiteta. Näyttelyssä palkitaan omaperäisin, söpöin ja kesäisin hevonen erityismerkin.

    Kunniamerkin saa kopioida tästä
    näyttelyt

    Erikoismerkit saaneet saavat kopioida tästä merkit.
    kesäisin omaperäisin söpöin

    Ja sitten on meidän Tuomari-Eetullekin oma merkkinsä!
    tuomari-merkki

    Merkit on taiteillut Jesse

    – Näyttelyyn mahtuu paljon komeita ja kauniita näyttelyheppoja!
    – Tapahtuma on rajattu Hopiavuorilaisille, maneesin vuokraajille ja Hoppiksen jonkin merkin omaaville
    – Ilmottautuminen alle muodossa
    – Esittelijä – Heppa
    – Päiväksi on tilattu aurinkoa. Tapahtuma on kentällä
    – Tuotos tulee julkaista tähän topiikkiin viimeistään 13.6
    – Kaikki tuotoksen tehneet saavat kommentin tuomareilta. Kolme hevosta palkitaan erityismerkein.

    Osallistujat ja samalla näyttelyvuorot :
    Sylvi – Kerttu
    Noa – Flidais
    Jilla – Ketku
    Tiitus – Bee
    Nelly – Cozmina
    Veronika – Onni
    esittelijä – heppa
    esittelijä – heppa

    Ohjelma
    Hevoset laitetaan kuntoon ja koristellaan tallista. Koristeisiin ja pukuihin ei puututa muuten, kuin että sen tulee sopia tai liittyä jotenkin kesään. Ja kesällähän voi nähdä mitä vain! Muuten vain mielikuvitus on rajana. Voit esimerkiksi hukuttaa hevosesi kukkasiin ja kertoa, että tämä on niitty. Tai kietoa hevosen musta-keltaraidallisiin asusteisiin ja hevosesi on kesän mehiläinen! Ihan – mitä – vain! Myös hahmo saa halutessaan pukeutua teemaan. Muistetaan kumminkin, että potkivien tai ei-niin-sosiaalisten hevosten häntään tulisi kiinnittää punainen nauha. Tästä ei saa miinusta tai plussaa; se on vain turvallisuus kysymys.

    Pihalla saa odottaa omaa vuoroaan. Esittelyjärjestys on sama kuin ilmoittautumisjärjestys. Esittely kulkee kaikilla samaa kaavaa; ensin kävellään kentän ympäri, jotta yleisö ja tuomari näkevät asun joka kulmasta. Sitten kaarretaan keskelle ja kerrotaan tuomareille, mikä hevosesi on ja mistä sait inspiraation juuri tähän asuun. Myös siistin tiiminimen saa keksiä. Hevosen tulee kulkea vierelläsi kierroksen ajan kuuliaisesti, aivan kuten oikeissakin näyttelyissä. Lisäksi hevosen tarvitsee olla kiinnitettynä koko ajan, eikä hevosta saa päästää vapaaksi. Kun vuorosi on ohi, kentältä tulee poistua. Ja sitten seuraava astelee kentälle ja esittelee oman heppansa ja asun.

    Tarinaa taustalla
    Koko hullu show on Nellyn idea, jonka hän sanoi puolivahingossa tuvan keittiössä. Aluksi sen piti olla vain vitsi, mutta paikalla olleet Noa, Tiitus, Eetu, Hello ja Matilda innostuivatkin niin paljon että nyt se on tapahtumassa! Tapahtuma on järjestetty koko tallijengin voimin ja yhteistuumin. Kaikilla on jokin osuus. Näyttelyä on hiottu ja suunniteltu huolella ja järjestetään ehdottomasti pilke silmäkulmassa!

    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
    • Tätä aihetta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
  • #2338

    Matilda
    Osallistuja

    Kutsu näyttäisi tulleen kahteen kertaan, mutta laitan tähän osallistumista. Elikkä

    Sylvi – Kerttu

    • #2354

      Nelly
      Valvoja

      Lisätty 🙂 !

  • #2358

    Noa
    Ylläpitäjä

    Me kanssa mukaan!

    Noa – Flidais

  • #2363

    Jilla
    Osallistuja

    Jilla-Ketku

    Me myös kiitos!

    Ps. Nika jos haluat osallistua niin saat kyllä Onnin kanssa 🙂

  • #2368

    Tiitus
    Valvoja

    Tiitus ja Bee tietenkin mukaan kans!

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Tiitus. Syy: Tuotoksen lisäys
    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Tiitus. Syy: Ja poisto :D
  • #2420

    Nika
    Osallistuja

    Joo ihanaa me myös! 😀
    Veronika – Onni

  • #2434

    Noa
    Ylläpitäjä

    Tää lähtikin ihan toiseen suuntaan kun ajattelin ja alkuperänen idea muuttu ihan täysin, mut ainakin oli kivaa piirtäessä niin ei ees harmita! 😀

    Merenneito ja rantajäbä


    Ihan ensimmäisenä Noan on kiittäminen Jesseä, joka auttoi puvun idean keksimisessä ja käytännölliseksi toteuttamisessa. Noa tiesi kääntyä hänen puoleensa tässä asiassa, sillä Jesse on osallistunut pukukilpailuihin ennenkin.
    Seuraavaksi Noa saa kiittää Jillaa, joka löysi shoppailukierroksellaan muoviset helmet ja simpukat, jotka Flidan harjaa ja häntää koristavat. Ja ilman Nellyä hän ei olisi osannut kangaskaupassa valita oikeita materiaaleja, joista syntyi vaaleansiniset evät.
    Niin ja tottakai kiitos Tiitukselle joka löysi vanhan köysiverkon, jolle Jesse ja Noa eivät keksineet mitään kunnon tarkoitusta asussa, mutta ihan hienolta se kuitenkin näyttää nyt siihen kuumaliimattujen muovikoristeiden ansiosta.
    Kiitos myös Eiralle ja Arielille jotka näppärine sormineen pujottelivat muovihelmet läpinäkyvään siimaan, jotta ne saatiin Flidan jouhissa pysymään.

    Noa itse kiskoi päälleen uimashortsinsa ja aurinkolasit, ja onnistuipa hän vielä löytämään flipflopit jotka ovat simpukoiden kanssa sävy sävyyn. Eipähän ainakaan tule kuuma!

  • #2447

    Nelly
    Valvoja

    Kun aurinko laskee venyttäen varjoja, voi nähdä Hopiavuoren tilan takametsässä jotain taianomaista. Pilvettömän taivaan alla, viimeisten auringon säteiden aikaan voit nähdä hänet astelemassa kohti sateenkaaren päätä, josta onnekas hänet löytää.

    Ja nyt Hoppislaiset, olemme kaikki yhtä onnekkaita! Tänään meille on ilmestynyt *rumpujen pärinää* Hopiavuoren Oma Yksisarvinen! Tässä tulee Cozminaah!

    Cozmina-the-yksisarvinen

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Nelly.
  • #2546

    Tiitus
    Valvoja

    Komea kukkaisneito

    Olin ensin ihan innoissani Nellyn näyttelyideasta ja lupauduin jo olemaan tuomarinakin siinä, koska olisihan se siistiä päästä arvioimaan muiden tuotoksia. Noa ja Eetu saivat minut kuitenkin keploteltua pestistä pois ja ilmoittamaan itseni Been kanssa mukaan, eikä se harmittanut yhtään. Paitsi ehkä pikkasen, kun näin Noan taideteoksen, siis kattokaa tota merenneitoa! Flidais on muutenkin niin kaunis tamma, mutta nyt se oli vielä laitettuna niin hienoksi ja kulki nätisti rantajätkänsä vierellä. Ja Nellyn yksisarvisen sateenkaariharja, voi että!

    Bee kulki kentän kiertämisen aikana melko nätisti vierelläni, vain pari kertaa se otti komean sivuaskeleen hypyn kera, mutta palasi takaisin ruotuun, kun kiristin talutusnarua. Mutta kun pysähdyimme keskelle ja minun piti selittää, että Bee on komea kukkaisneito, sai ori tarpeekseen. Ensin se rapsutti kaulassaan olevaa kukka-lehtiköynnöstä takajalallaan ja kun siitä muutama irtosi, alkoi se hamuta niitä turvallaan. Kerroin pikaisesti idean tulleen käydessäni laitumilla, joiden vieressä oli kaunis kukkaketo, josta olin kukat ja lehdet poiminut. Halusin vain vajota maan alle, kun vihdoin pääsin kukkia ja lehtiä ripottelevan Been kanssa pois kentältä.

    klikkaamalla kuvasta aukeaa isompi versio

    © jiphorse (line), Deskleaves (kukat/lehdet), Tuire (väritys), Shimmering-Elf-Rawr (tausta)

  • #2560

    Nika
    Osallistuja

    Hopiavuori vai Woodstock?

    Vähän miulla meinasi tulla kiire, kun tajusin sen näyttelypäivän olevan huomenna. No näppäränä tyttönä sitten askartelin kaapin löydöksistä ittelleni ja Onnille hippivarustuksen – ihan kiva siitä loppujen lopuksi tuli.

    Onni vaikutti hämmentyneeltä, sillä se käyttäytyi kerrankin nätisti. Tai ehkä miun periksiantamaton maastakäsittelytreeni oli lähtenyt uppoamaan? Hienosti hippipoika jolkotti vierelläni, hienommin kuin aurinkolasini, jotka meinasivat jatkuvasti valua nenältäni. Oli kuuma, mutta hauskaa meillä silti oli. Ja voi että, miten hienoksi kaikki olivat hevosiaan laittaneet!

    // Piirtopöytäni sanoi itsensä irti puolessa välissä linejä, mutta väkersin tän silti loppuun, kun oli niin hauska tehdä 😀

  • #2561

    Matilda
    Osallistuja

    // Lupaan ens tapahtumaan kuitata jollain muulla ku runolla, mutku en osaa piirtää ja tarinasta ois tullu tylsä… Tässä kuitenkin runosielujen tuotos <3

    Villikukkia

    Kipinäkavio, nokiharja,
    kuparihiuksinen tyttö sorja
    Kuin asukit ikimetsän,
    villikukat keskikesän

    Huminassa kesätuulen,
    hennon kilinän kuulen
    Sävelmä on kissankellon,
    jonka poimin takaa pellon

    Kiharalle kiertyy pörrötukka,
    jouhista pilkottaa voikukka
    Oli niitä enemmänkin,
    vaan tarvittiin evästäkin

    Kukkaseppele kaulalle punottu,
    ja varoituksen sanat lausuttu
    Kauniita ovat kielot nuo,
    vaan kuolon mukanaan tuo

    Tule, mennään neiti kesäheinä,
    tanssien kedon enkeleinä
    huiskauttaen kerran häntää,
    niin että onnenapilat ilmaan lentää!

    • #2562

      Nelly
      Valvoja

      Nää on ihania nää runot! Jos vaan inspaa, niin jatka toki 😀 ! Mä tykkään ihan tosi paljon!

  • #2586

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Suuri heimoneuvosto on keskustellut tuloksista.

    Hopiavuoren Kesäisimmän ja Omaperäisimmän titteleistä käytiin sellainen taistelu, että välillä tuomari oli vaipua epätoivoon. Lopulta jaoin ne näin.

    Matildan Kerttu voittaa tittelin Hopiavuoren Omaperäisin. Kukkia jouhissa ja seppele harjassa saattaa ehkä olla aika perinteinen pukeutumistyyli kesäisille hevosille ihan jo omassa haassakin, mutta onhan se tyylikäs. Titteli tuli kuitenkin toteutustavasta. Runo on paitsi hämmentävän hyvin onnistunut runo itsessään, myös aikamoinen osallistuminen. Kuinka monella olisi pokkaa valita osallistumisensa lajiksi runo, kun perinteisesti näyttelyihin osallistutaan aina kuvalla (ilmeisistä syistä)? Runo kuitenkin kertoo kaiken niin kuin kuvakin olisi kertonut, ja on kerta kaikkiaan omaperäinen ratkaisu.

    Myös Kesäisimmän tittelistä käytiin kamppailua, mutta lopulta päätin sen menevän Noalle ja Flidalle. Vielä vartin verran lisää panostusta kesäiseen taustaan, niin tuomariparan valinta olisi helpottunut. 😀 Ensimmäisenä tämän kuvan nähtyäni Flidan merenneitopuku vei tietysti kaiken huomioni. Meinasin heittää henkeni erityisesti sen takia, että sillä on — on — pienet jalkaevät!! Oikeasti tämä kuva ansaitsisi palkinnon myös yksityiskohtaisuudesta ja aivan kerta kaikkiaan ihanasta merenneitopuvusta.

    Hopiavuoren Söpöin oli edes vähän helpompi valita. Koska katsokaa nyt noita marsunsilmiä ja pikku nokkaa, voi voi! Ai kenen? No Nellyn Cozminan! Yksisarvinen, vaikka hieno ja sparklettava onkin, ei ihan niin hyvin vastaa tehtävänantoon kuin muut, mutta onkos se niin justiinsa, kun tulee tehtyä taidetta? Hei mennään katsomaan sitä silmää vielä, kun mun marsuilla oli ihan samanlaiset…

    Tiituksen Bee sai kunniamerkin. Jos olisi saanut valita vielä lisää voittajia, tämä olisi voittanut aidoimman ja ihastuttavimman tarinallisen taustan palkinnon. 😀 Ai miten minä näen vauvan kutiamassa ja kyllästymässä, ja kun ajattelen sitä, toivon ettei se ikinä kasvaisi isoksi… Mutta ehkä vielä sitäkin hienompaa musta on se, että olet päättänyt valloittaa ihan uuden taiteenlajin: digitaaliset maalaukset.

    Nikan ja Onnin kuvalle hymyilin eniten. He saavat kunniamerkin. Tämän kuvan valtti on kotikutoisuus! Oikeasti jos lähdettäisiin ihan vaan muutaman oman pihan hevosen kanssa pukuilemaan, niin omasta vaatekaapista tai jostainhan ne kuteet lainattaisiin, ellei sitten tosiaan poimittaisi kukkia hiuksiin. Jos saisin, nyt jakaisin Katu-uskottavimman tittelin :DD Niin tosi hauska kuva!

    Topa pysyy auki joitain päiviä siltä varalta että muutkin haluavat sanoa sanasen kilpakumppanin tuotoksesta.

    • #2587

      Noa
      Ylläpitäjä

      Ihan mielettömän paljon kiitosta kun jaksoit ihan yksin tuomaroida, ei varmasti ollut helppo juttu! Otat ehdottomasti ton tuomarimerkin käyttöön, oot sen ansainnut!

      Mä aion ehdottomasti kommentoida muidenkin töitä heti kun ennätän, toivottavasti vielä tänään illalla mutta viimeistään sunnuntaina! 😀

Aiheeseen ‘Kesäiset näyttelyt 13.6’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.