Lentopalloilua tiistaisin klo 18-19

Etusivu Foorumit Tapahtumat Lentopalloilua tiistaisin klo 18-19

Tämä aihe sisältää 21 vastaukset, 10 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Camilla 2 vuotta, 5 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #3905 Vastaus

    Camilla
    Valvoja

    Lentopalloa amatööristi tiistaisin klo 18-19 Camillan vetämänä Otsonmäen liikuntahallilla. Olit entinen SM-pelaaja tai tiedä mitään pelaamisesta. Camilla kyllä perehdyttää pelin saloihin. Kutsu on avoin kaikille ja mukaan saa ottaa pikkusiskosta isovaariin. (Hello, kutsu ei valitettavasti kosketa Jeppeä.)

    Vähimmäistoivottu osallistujamäärä olisi 8, aika max. 12, mutta jos hieman enemmän pelejä voidaan pelata vaihdoilla. Tarpeen vaatiessa Camilla voi vetää toistakin tyhmää, jos siltä näyttää.

    Tarkoituksena on myös aluksi saada otetta eri lyönneistä, pallotellaan ja lämmitellään lihakset. Harjoitellaan myös syöttöjä, erilaisia iskulyöntejä verkon yli. Peleissä on tarkoitus kierrättää paikkoja, mitä vain mahdollisuuksien mukaan on, että kaikki pääsisivät pelaamaan eri paikoilla ja että löydettäisiin myös omia vahvuuksia ja heikkouksia. Heikkouksia voidaan aina tehostaa, ja pelaajien toiveita myös kuunnellaan.

    Jos on tottunut jäykemmän oloiseen Camillan, harjoituksissa voitte nähdä rennomman ja innostuneen Camillan, sillä lentopallo on lähellä urheiluhullun sydäntä, sekä muiden avustaminen on mielekästä naiselle.

    Pelaamassa
    Camilla, ryhmänvetäjä
    Sonja
    Marshall
    Santtu
    Niklas, kun vain toipuu
    Rasmus
    Hello
    Inari

    Hilma voi toimia täytepelaajana tarvittaessa.

    Jatkaako?
    Herman, selviytyjä
    Tiitus, rantalenttistä pelannut

  • #3908 Vastaus

    Herman
    Osallistuja

    Herman vois tulla myös mukaan jotta saadaan hyvä porukka kasaan! On tullut pelattua koulussa ja joskus pari kertaa kavereiden kanssa rannalla, ei paras siinä mutta selviää.

  • #3909 Vastaus

    Inari
    Osallistuja

    Passarirasisti (alkulämppää 15.10.)

    ”Se oli ässä!” Hello tuuletti ja teki ihan pienen kunniakierroksen juosten ympärilläni. Koin ihmeellistä halua kampittaa hänet, mutta sen sijaan pyöräytinkin hänestä niskalenkin vauhdissa. Ihan kevyesti vain. Hän olisi päässyt heti vapaaksi, jos olisi halunnut.
    ”Oli tarkoitus pallotella! Piti pitää palloa ilmassa!”
    ”Ässä! Ässä! Ässä!”
    ”Inari irti!” Camilla komensi minua niin kuin koiraa, ”ja Hello hakee pallon!”
    ”Pelataan Inari ja mä vastaan muu Otsonmäki”, Hello huusi katkonaisesti hölkätessään pallon perään paljaat varpaat lattiaa vasten läpsyen.
    ”Muu Otsonmäki, eli minä ja Camilla”, Sonja summasi.
    ”Ei”, Camilla ilmoitti.
    ”Hö”, Hello nurisi niin kun kakarat ja iski pallon meitä muita kohti sellaisella voimalla, että Sonja veti nopeasti hihalyöntiin ojentuneet kädet alta pois. Minä nostin pallon, kuinkas muutenkaan. Kun ei painanut kyynärpäitään yhteen, ei tullut vääntäneeksi käsiään sellaiseen asentoon, että pallo mäiskähtäisi suoraan luita vasten ja sattuisi.

    Pallottelu jatkui. Sonja antoi rauhallisia mutta matalia passeja, enkä aina tiennyt, ottaisinko askeeleen eteenpäin kehnoa sormilyöntiä varten, vai peruuttaisinko pari taaksepäin että saisin pallon nostettua hihalyönnillä sen tulematta syliin. Camilla passasi Hellolle helppoja palloja, mutta Hellon suoritus oli epätasainen. Kyllä hänellä herran tähden pallosilmä oli, mutta mielestään liian pitkään kestävään harjoitukseen tylsistyttyään hän päätti täysin varoittamatta iskeä pallon kenttään tai koettaa saada sen mahtavalla sormilyönnillä kattoon. Mene siinä sitten pieneltä ympyrältä niin korkean pallon alle, kun et tiedä, kuka muu sieltä on tulossa, ja kuinka kovaa törmätään yhteen. Pahimmassa tapauksessa pallon nosti vieläpä Hello itse, joka ei katsonut ollenkaan eteensä. Ärsyttävintä oli, että muiden mielestä Hello tuntui olevan vain hauska ääniefekteineen, ylinäyttelemisineen ja holtittomine asenteineen.

    ”Musta tulee isona MM-joukkueen libero”, Hello ilmoitti nostaessaan Camillan helpon pallon libero-sanan kohdalla.
    ”Susta ei tule edes passaria”, mumisin hänelle Sonjan syöttäessään minulle kaikin puolin keskimittaisen syötön: liian pitkän hihalyöntiin, mutta ihan vähän liian matalan sormilyöntiin.
    ”Inari on tommonen passarirasisti”, Hello toimitti hyvin pyhin ilmein Sonjalle kun nostin pallon hihalyönnillä. ”Aina ollu.”
    ”Miksi?” Sonja kysyi minulta katse Camillan sormiin juuri osuvassa pallossa.
    ”Koska siitä ei ollu raukasta ku takakentälle piiloon muiden taa”, Hello virnuili ärsyttävästi tehdessään taas tosi korkean pallon.
    ”Koska passari ei saa pelata”, yritin sanoa, kun Sonja sai Hellon omituisen korkean pallon nostettua.
    ”Älä nyt höpötä. Mistäpä isketään, jos on huono passari? Ja kelle nostat jos joku puusilmäpassari ei hae yhtään?” Camilla kysyi, ja vaikka se tuli ihan nätillä äänensävyllä, päätin lopettaa puhumisen siihen.

    En minä passarin hommaa helpoksi väittänyt, tai passaria turhaksi. Olisi vain väsyttänyt olla ikuisesti välivaihe. Ei pääsisi nostamaan palloa sen paremmin kuin iskemäänkään. Koko elämäni oli yhtä passarina toimimista, joten nyt kun Otsonmäellä oli taas lenttisjoukkue — vaikkakin vajavainen ja hyvin epävirallinen — passari olisi kyllä joku muu kuin minä. Vähintään suurimman osan kerroista.

    Hermanin tulo oli kuin merkki lopettaa pallottelu ja jatkaa muihin hommiin. Ehkä siihen Hellon toivomaan peliinkin.
    ”Sori, mulla meni kauemmin tänne kun mä luulin kun mun mopo oli rikki ja niin.”
    ”Mä jo ajattelin että eikö tänne saada ollenkaa raavaita kilpailuhenkisiä miehiä — siis mun lisäks — kun eihän nämä osaa edes pelata, ku pallotella vaan! Nyt kyllä pelataan. Mä sanoisin et mä ja Camilla ja Inari ollaan joukkue.”
    ”Hello. Hae nyt vaan se pallo.”

  • #3965 Vastaus

    Camilla
    Valvoja

    Ei onneksi päiväkotimeininkiä (22.10.)
    Saavuin aina viisi minuuttia aikaisemmin liikuntahallille. Lentopalloa ennen ei onneksi ollut kelläkään vuoroja, ja sain rauhassa värkätä verkkoa paikoilleen. Olin iloinen, että lentopallokerhoni oli napannut idean liekkiä Hopiavuorissa, ja jopa viisi henkilöä olivat lähteneet mukaan. Tietenkin lisää porukkaa oli toiveena saada mukaan, varsinkin apukouluttajani Inari lähtisi pian au pairiksi Englantiin. Naisesta oli ollut paljon hyötyä, hän oli auttanut opastamaan muita, sillä omat käteni eivät riittäneet kaikille.

    Sonja oli saanut nopeasti ideasta kiinni sitten yläasteaikojen. Hellon kärsivällisyys oli luokkaa 0, ja Inari ja herra välillä kiukkusivat toisilleen. Olivathan he tunteneet jo iät ja ajat, ja onneksi sentään Inarilla oli korvat ja kuuli, jos käski lopettamaan. Tiitus oli lyöttäytynyt lentopalloon mukaan, ties Hellon suostuttelun jälkeen vai urheiluhulluutensa. Pariskunta oli jollain tapaa suloinen, sillä he uskalsivat olla rennommin keskenään lentopallossa. Hermanin ilmestyminen lentopalloon oli tullut minulle hieman yllätyksenä. Varsinkaan kun siellä ei ollut Eiraa tai Sannia tai muuta hänen ikäistään. Mutta Hermanista oli paljastanut myös hyvä pelaaja ja varsinkin hihalyönnit tulivat siististi ja lensivät verkon yli.

    Inari saapui ensimmäisenä paikalle ja saapui heti auttamaan minua verkon kanssa loppuun.
    ”Säähän oot jo innokkaana paikalla”, virnistin Inarille.
    Tallilla tyttö oli ennen ollut hieman vastahakoinen, mutta en voinut syyttää häntä. Minulla oli jonkinlainen työmoodi aina Hopiavuoressa päällä, vaikka ei olisikaan työvuoro. Varsinkin yleensä, kun olimme törmäilleet ennen kahvitaukojen aikana enkä itse saanut parastani esille isossa porukassa. Inari jäi yleensä myös auttamaan minua lopuksi verkon ja pallojen kanssa sekä kävelimme samaa matkaa kotia, mutta Inari oli yhtäkkiä lopettanut ja lähtenyt muiden kanssa samaan aikaan. Se hieman ihmetytti minua, sillä viihdyin tytön seurassa.
    ”Onko sulla kaikki kunnossa? Tai oot jotenkin välttelevän oloinen”, en voinut olla hiljaa, sillä minua häiritsi tytön käytös.
    Ihan kuin olisin yrittänyt purra tyttöä.

    ”JEE! PELATAAAN!” Hello juoksi halliin pukuhuoneilta muu porukka perässään.
    En ikinä kerennyt kuulemaan Inarin vastausta, mutta toivoin, että hän uskaltaisi puhua minulle. Pallo lensi kaaressa pääni ohitse.
    ”HELLO! Se ei oo jalkapallo. Ja pallot maahan! Ensin hölkätään pari kierrosta salin ympäri, että lihakset lämpiävät”, komensin.
    Hermanin kasvoilta saatoin lukea hieman tuskastuneen ilmeen. Ehkä liikuntatunnit nousivat pojalle liian hyvin mieleen ja komentelu. Odottaisivat vain, että pääsisit armeijaan, virnistin mielessäni.
    ”Mikä ihmeen kidutuskammio tää on? Mää tulin pelaamaan”, Hello narisi vastaan ja istui lattialle.
    ”Hello, laiska perse ylös! Saat keksin alkulämppien jälkeen”, Inari komensi.
    Hymyilin kiittävästi Inarille, joka antoi minulle vastahakoisen hymyn takaisin.
    Hölkän jälkeen hypimme verkkoo vasten tarkoituksena osua vastakkaisen parin käsiin verkon yläpuolella. Korkeutta verkolla oli kuitenkin vaille kaksi metriä.

    Kopittelimme hetken pareittain sormilyönneillä siitä jatkaen tilannetta haastavammaksi hihalyönteihin, Hello-Tiitus, Herman-Inari ja mä-Sonja. Puutuin samalla hieman Sonjan virheisiin ja opetin puhtaamman liikkeen. Yritin samalla myös seurata muiden kopittelua ja puuttua heidän epäpuhtauksiin.
    ”Sitten harjoitellaan aloituslyöntejä. Lyödään verkon yli kaksi ja kolme ja aina lyönnin jälkeen vaihtakaa puolta”, hymänhdin nopeasti heti kuin Hello aloitti hieman kyllästyä kopitteluun.
    ”Piste! Huono passarirasisti ei saa kiinni”, Hello naureskeli Inarille, joka löi toiselta puolelta aloituslyönnin suoraan Hellon takaraivoon.
    Tytöllä oli hyvä tähtäyssilmä, mutta en minä voinut sitä sanoa ääneen. Hello heilahti hieman eteenpäin, muttei onneksi lentänyt nenälleen.
    ”Mikä päiväkotikerho tästä on tullut! Hello, Inari! Kummatkin penkille istumaan ja sopikaa välinne! Täällä on tarkoitus olla rentoa ja hauskaa. Kaikki vitutus jätetään pukkareihin!” Olin räjähtämisilläni, mutta pidättelin omaa vitutustani sisälläni.
    Silti huuto tuli korkealta ja kovaa.

    Harjoittelimme vielä Tiituksen, Hermanin ja Sonjan kanssa iskulyöntejä. Odotin vain, että pääsisin porukalle opettamaan kopittelutaktiikkoja sekä taka- ja etukentän dynamiikkaa yhdessä. Salivuoroa oli jäljellä 25 minuuttia.
    ”Pystyttekö pelaamaan keskenänne?” katsoin kysyvästi penkillä istuvia Helloa ja Inaria.
    Inari nyökkäsi vaisuna, ja Hello hyppi jo innokkaana kentälle. Yritin jakaa joukot keskenään tasaisesti, Inari, Hello, Herman vastaan Sonja, minä ja Tiitus. Pelasimme puolikkaalla kentälle puolikkaiden joukkueiden vuoksi. Hieman toivoin, että muutkin vielä innostuisivat pelaamaan. Hilma oli onneksi luvannut tulla pelaamaan mukaan, kunhan vain pääsisi mahastaan eroon. Peli lähti hyvin käyntiin; Sonja löi onnistuneesti ensimmäisen lyönnin verkon yli ja tuuletti jo, mutta Herman oli jo valmiina passaamaan pallon Tiitukselle, joka löi hihalla pallon Inarille, ja Inari voimakkaasti löi pallon Sonjalle takakentälle. Sonjan sormilyönti ei kuitenkaan onnistunut keskelle pallon alaosaa, ja pallo lensi matalalla päin verkkoa.
    ”Piste meille! Eikun kaksi!” Hello tuuletti ja teki Inarin ja Hermanin kanssa joukkueensa tuuletuksen.
    Kaikki nauroivat. Tästä minä pidin ja tätä tajusin kaivanneeni. Kaikki hymyilivät ja kaikilla oli hauskaa, vaikka lyönnit eivät aina olleetkaan puhtaita.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten  Camilla.
    • #3975 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hellosta tulee kyllä omituisen rasittava lentopallossa. Miten voi ihminen olla niin ylivilkas, kun perusluonne on sellainen laiska sohvallamakaaja, joka ei niin muiden sanomisista perusta? Ehkä sillä on vain matala verenpaine, kun se viettää päivänsä suureksi osaksi vaakatasossa, ja kun se vähän liikehtii, siitä tulee heti niin hyper. 😀

      Inarista lienee vaikea kirjoittaa tällaista vastausta sen juttuihin, mutta tietenkin mulle tulee aivan sairaan hyvä mieli, kun joku yrittää. Kukaanhan ei vielä voi tietää, mikä Inarin ongelmien pohjimmaisena syynä on, kun en ole sitä kertonut kenellekään. Hauskinta on, että Inari itse ei tiedä. Yritän aivan kauheasti kiriä, että se selviäisi Hopiavuoren kirjoittajille ja Inarille itselleen ennen lähtöä, mutta huonolta vaikuttaa. Innostui Camillan lentopallokerhosta osin siksi, että just Camilla on siellä mukana ja tallia rennommassa vastuutehtävässä: hänen avullaan saisin kerrottua Inarin salaisuuden, jos vain olisi aikaa. Se tietenkin tekee tämän tuhat kertaa helpommaksi, että Camilla huomaa Inarin olemassaolon. Ja Inari ihan varmana huomaa tulleensa huomatuksi, koska onhan se niin harmaa pikku hiirulainen, että se on oppinut jo muiden ohittavan sen jutut helposti ihan kokonaan. Siihenkin on itse asiassa looginen ja selitettävissä oleva syy, miksi Inari näyttää siltä kuin Camilla olisi yrittänyt purra sitä… 😀 Ai mikä sattuma. 😀 Aivan hirveä kirjoitustuska siitäkin… 😀

      Pidän loogisena sitä, että Camilla ei ole samanlainen töissä ja vapaalla. En herran tähden minäkään ole. Menisihän multa kaikki uskottavuus, jos töissä tietäisivät, millainen sottapytty, laiskuri, haaveilija ja mielikuvittelija mä olen! Vaikka sitä ei varsinaisesti esitä mitään muuta kuin on, kyllä sitä taitaa usein jokin työminä kehittyä. Musta on myös ihanaa nähdä Camillaa vapaallakin. Tallillakin sillä on oma persoonansa, josta saisi vaikka mitä juttua aikaan, mutta kyllä sen omanlaisuus venyy vapaallekin. Tämän lentopallokerhon ja Camillan uuden-vanhan ystävän myötä spinnareissa olen kiintynyt tähän hahmoon ihan valtavan nopealla harppauksella lisää.

      Sitä paitsi onhan harrastusryhmistä ihanaa lukea. Kaipaan itse niin kovasti tällaista lenttistä, mutta eipä sitä ole saatavilla. Aikuisten höntsäjoukkueessa on ihan vähäsen eri asia pelata kuin teinien pelijoukkueessa, vaikka tykkäisi siitä pelaamisestakin.

  • #3968 Vastaus

    Hello
    Osallistuja

    22.10.

    Minulla oli Olipa kerran elämä -piirretty auki Netflixissä. Olin innistunut, kun olin huomannut koko sarjan ilmestyneen sinne. Jotenkin se innostus oli kuitenkin sitten laantunut. Seurasin, miten luusolut, joiden nenässä roikkui villin näköinen luukoru, vaelsivat ja järjestäytyivät, jotta äidin vatsassa kehittyisi uusi vauva. Ei se tuntunut ihan samalta nyt, aikuisena, kuin se oli tuntunut Vanhan Hopiavuoren olkkarissa alle kouluikäisenä, kun olin jännittänyt, saako vauva silmät vai ei, mokaavatko siniset silmäsolut vai eivät. Sitä paitsi dubbaus oli vaihtunut. Se tumassa asuva Dumbledore puhui ihan eri äänellä kuin ennen ja kuulosti viisaan ja levollisen sijaan idiootilta. Alun PLÄÄ-PLII PLÄÄ-PLII -musiikkikin oli vaihtunut ihan varmasti. Silti olin jotenkin jumittunut katsomaan vauvan muuttumista solumöykystä ihmiseksi.

    Tiide kuitenkin keskeytti leffahetkeni.
    ”Tuu jo.”
    ”Ei mennä tänään. Mulla on tää kesken kumminki… Ja tässä on ihan hyvin aikaa…”
    ”Miks sä edes halusit lentopalloon sitte?”

    Minun oli oikein paussitettava Olipa kerran elämä ja nojauduttava vasemmalle, jotta sain katsottua olkkarin ja käytävän poikki ovella levottomana odottavaan Tideen. Olin pitkällä ihmiskokeeella huomannut, että jos vastasin mihin tahansa kysymykseen raa’an, täysin kaunistelemattoman totuuden, ihmiset luulivat minun aina vitsailevan. Käytin samaa taktiikkaa Tideenkin.

    ”Siks kun jos mä lihon tähän sohvalle niin sä et enää rakasta mua.”
    ”Höpö höpö, tuu jo.”
    ”Kanna mut.”

    Tide käveli käytävän läpi kengät jalassaan ja oli sen näköinen, että varmasti kantaisikin, jos en nousisi. Uskalsin maata mahdollisimman velttona siihen asti, kunnes hän oli metrin päässä. Silloin nousin ja vähän äkkiä. En hetkeäkään epäillyt, etteikö hän olisi jaksanut minua kantaa ja kantanutkin. Samalla hän olisi kuitenkin harjoittanut jotain kostotoimenpidettä, kuten kutittanut minua.

    Nyt, kun olin korjauttanut autoni ilmastoinnin, sinne tuli nopeasti lämmintä, enkä vihannut matkaa ihan kauheasti. Jo koulun ja monnarin yhteiselle parkkipaikalle päästyämme autossa oli suorastaan mukavaa. Painoin kaasua ja ajoin nurmikon kautta koulun välituntipihaan paria betoniporsasta väistäen, vaikka Tide oli jo avannut turvavyön.

    ”Tiesiksä et täälä on valvontakamerat?”
    ”Ei täällä ketää oo, eikä ne niitä filmejä katto jos ei me rikota mitää. Katopa tonne.”
    ”Minne?”
    ”Tohon kolmannen kerroksen ikkunaan. Tuolla pidettiin satutunteja.”
    ”Satu… Eiks tää oo lukio?”
    ”Siis se oli hissan ja uskonnon luokka. Vitsit mä tykkäsin hissasta ja uskonnosta.”
    ”Miks?”
    ”No satutunnit! Sai vaan olla ja kuunnella jänniä tarinoita ritareista ja sodista ja Egyptistä ja Jeesuksen taikatempuista–”
    ”Ihmeteoista.”
    ”–kumminki, ja oli kaikkee raakaa ristiinnaulitsemista ja keskiaikasia kidutusvälineitä ja kaikkee. Mut tuolla mä eniten viihdyin, tuolla nurkassa.”
    ”Ai oliks siellä nukkumaluokka?”
    ”Ei kun ruokala. Tädit tykkäs musta kauheesti. Kerran mä sain mun synttäripäivänä pullan.”
    ”Oikeesti?”
    ”Joo ja kun mä pääsin ylioppilaaks, mä vein keittiötädeille ruusun ku muut vei lempiopettajalleen tai jollekki muulle turhalle.”
    ”Etkä vieny.”
    ”Vein! Yläaste on tossa, niin ne on mua ruokkinu kuule rakkaudella kuus vuotta!”
    ”Vitsi sä oot kyllä…”
    ”Ihana? Suloinen? Ylikiva? Hei mä tiiän: cool!”
    ”No joo.”

    Känsin auton vähäsen taas nurmikolta koukaten, kun en viitsinyt peruutella. Sitten ajoin nurmikkokaistaleen ylitse takaisin parkkipaikalle.

    ”Nyt mennään voittaan turnaus, tuu Tide.”
    ”Eiks meidän pitäny pallotella vaan tänään?”
    ”Äh. En mä tänne hyvän leffan luota kyllä raahautunu minkää pallottelun takia. Odotapa vaan. Mä ja Inari ja Camilla ollaan joukkue. Mä oon kapteeni.”
    ”Enks mä saa tulla?”
    ”No ehkä sä saat, jos sä et häiritse niitä kun ne voittaa.”
    ”Et kai sä pelaa taas takakentällä?”
    ”En ku vaihtopenkillä.”

  • #3969 Vastaus

    Sonja T.
    Valvoja

    23.10.
    Kello ei ollut vielä kuuttakaan aamulla kun havahduin jo kevyeksi muuttuneesta unesta. Käänsin kylkeä ja voihkaisin. Miten voi näin koskea joka paikkaan? Eikä se eilinen lentopalloilu ollut edes mikään kunnon hikitreeni, kunhan höntsättiin. Vaikka ei Camilla päästänyt meitä aivan löysäilemään, oli alkuverryttelyt ja tekniikkatreenit ja loppuverryttelyt. Lisäksi vielä venyttelin kotiin päästyäni, mutta siitä huolimatta tänä aamuna jok’ikinen lihas tuntui olevan jumissa ja kipeä. Kyllä taas huomasi että liikunnan harrastaminen oli jäänyt vähän vähiin. No, hyvä tietenkin että nyt aloitti, mutta tämä alku oli niin tuskaa.

    Camilla vaikutti aivan eri ihmiseltä näin vapaalla kuin tallilla vaikka olin jo tallillakin ehtinyt tutustua häneen vähän paremmin, olimme käyneet pari kertaa maastossakin kaksin. Toisaalta ymmärsin kyllä, ihmisillä oli työ-minä ja koti-minä. Ja työkuormakin saattoi vaikuttaa. Hopiavuoressa riitti töitä varmasti enemmän kuin Eetu ja työntekijät jaksoivat tehdä. Minulla varsinkin oli huono omatunto sen takia kun olin joka viikko vähintään päivän, pari pois paikkakunnalta ja Salieri oli työntekijöiden hoidettavana sataprosenttisesti. Olin tarjoutunut maksamaan tämän takia korotettua tallivuokraa, mutta Eetu ei suostunut. Se pösilö, muutenkin piti ihan säälihintoja vaikka oli maneesikin. Lempäälässä oli saanut maksaa valehtelematta tuplasti kuussa, jos halusi maneesitallilla hevostaan pitää ja sittenkin sai tinkiä vähintään maastoista tai tarhaamisesta tai heinästä tai näistä kaikista. Tietenkin Tampereen läheisyys vaikutti, mutta voisin minä silti vähän opettaa Eetulle hinnoittelun perusteita…

    Oli tosi kiva siis että Camilla jaksoi ja viitsi vielä lentopalloilua järjestää tallitöidensä lisäksi. Siellä oli joka kerta hauskaa. Meitä ei isoa porukkaa ollut, mutta Camillalla oli riittänyt aikaa neuvoa jokaista erikseen. Minä ainakin olin aivan ruosteessa, lukiossa kai viimeksi pelannut eikä siellä juurikaan kiinnitetty huomiota tekniikkaan tai oikeastaan mihinkään, kunhan läpsittiin menemään. Olin kuitenkin pitänyt lentopallosta, joten oli ollut helppo sanoa ”Joo” kun Camilla kyseli mukaan.

    Se mikä minulle tuolla palloiluhallilla varmistui oli se, että Hello ja Tiitus taitavat oikeasti olla pari. Ei se minulle tietenkään kuulu millään tavoin, mutta tulipahan nyt selväksi kuitenkin Olen sitä vähän ounastellut, en oikein tiedä mistä, koska tallilla he pitävät sen suhteen aika matalaa profiilia. Ymmärtäähän sen, olen jo itsekin saanut osani paikkakunnan juoruista. Onneksi minun pihamaalle näkyy ainoastaan Otavasta ja Otavan väki ei juorua, vaikka pihallani seisoisi lähitienoon poikamiesten autot jonossa ja muutama vieraspaikkakuntalainenkin…

    • #3976 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ehditpä ottaa kantaa moneen asiaan ihan muutamassa kappaleessa. On Camillan treeniohjelmaa ja työpersoonaa, ja Inarin spinnarista isännän työhön hukuttautumista ja hinnoitteluidiotismia, ja vielä Hellon ja Tiituksenkin juttu. Tietenkin on myös on viittauksia Sonjan spinnareihin Otavan väestä ja Otsonmäen välillä aika ahdistavasta menosta. Sonja kytkeytyi tällä tarinalla helpon tuntuisesti kaikkiin viimeaikaisiin tapahtumiin. Tottakai se tietää ja kuulee asioita, kun se liikkuu tallilla ja Otsonmäelläkin.

      Sonjan henkilöhahmo on mulle silti pienoinen mysteeri. Nyt kun olen tutustunut häneen enemmän dialogin myötä, sekä hänen, öö, paremman sanan puutteessa, nykyelämänsä miesten, siis omien kavereidensa kautta, pystyn ihan hyvin jo elämään sen kanssa, etten tiedä kaikkea. Ja ihan hyvä etten tiedä: tarina loppuu, kun tiedän ihan kaiken. Silti mua on alannut kiinnostamaan koko ajan enemmän Sonjan päämotiivit. Eli: mitä se haluaa elämässä kaikkein eniten, ja mitä se yrittää välttää kaikkein eniten. Salieri on yksi sen motiiveista, ja niin on työ ja kaveritkin. Uusi perintökoti ei mun nähdäkseni enää, koska se on valmis. Mutta olen jo niin syvällä tässä Sonja-suossa, että olen yrittänyt ennalta arvailla, mikä hänen tavoitteensa elämässä, tai Salierin tai työn kanssa on, ja mikä on hänen mielestään kauheinta, mitä voisi realistisesti tapahtua. Vai onkohan lie sellaista: jos mä olisin Sonja, kokisin, että kauhein mahdollinen on tapahtunut jo, ja koska olen siitä selviytynyt, minun täytyy olla kuolematon. Mutta se kertookin vain just mun arvoista. Ei mulle tule Sonjasta tippaakaan sellainen olo, että se eläisi jossain kaikkivoipaisuuskuvitelmissa. Ennemminkin veikkaisin, ettei se elä ihan täysillä. Välillä siitä saa niin pidättyväisen kuvan, ja hyvinä päivinään, niin kuin nyt lenttiksessä tai sitten Inarin kanssa maastossa, se juttelee ihan tosi avoimesti, eli täydellinen pidättyväisyys ei ole sen luonne.

      Mulla on muuten sellainen olo, ettei Tiitus ja Hello edes tajua, että kaikki tietää. Hello nyt ei edes välitä, kun se kokee, ettei sen elämä nyt niin kovasti muita kiinnosta. Veikkaanpa, että Tiitus saattaisi välittää, jos joku möläyttäisi sille jotain poikaystävistä. :DD

  • #4888 Vastaus

    Camilla
    Valvoja

    Lentopallo pyörii vieläkin aina tiistaisin! Kipeästi tarvittaisiin myös lisää pelaajia, koska Inari on ulkomailla, ja olisi hauskaa saada enemmän pelaajia. Esimerkiksi ollut ajatuksissa, että jossain vaiheessa olisi hauska kilpailla Otsonmäen Marttoja vastaan tai vastaavaa, mutta viidellä pelaajalla se ei oikein onnistu. Tarvittaisiin vähintään 6 pelaajaa kentälle ja vaihtopelaajatkaan olisi pahasta.

    Tai jos olisi enemmän pelaajia, niin voisi pelata sitten aina tiistaisin vastakkain, sillä tällä hetkellä homma toimii enemmän vain kopitteluna eikä kunnon pelitilanteita saada!

    • #4891 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haastetaanko joku toinen talli lenttispeliin? Olisi jokin, mitä varten muka treenata :DD Olisikohan vaikka Hallavassa tarpeeksi sellaisia, jotka haluaa että hahmoilla on muutakin elämää kuin hepat? Uskaltaisinkohan kysyä? 😀 Ansamaassakin taitaa olla sellaisia hahmoja, jotka tekee muutakin kuin on tallilla. 😀

    • #4892 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      En osannut edes ajatella asiaa. Toihan olisi ihan mahtava idea. Saisi muutkin enemmän ideaa ja enemmän elämää. Anna mennä vain!

      Eli juuri paremmalla syyllä Hopiavuoren tiimi tarvitsee pelaajia. Ei tarvitse osata mitään! Camilla kyllä opettaa.

    • #5168 Vastaus

      Serena
      Osallistuja

      Serena voi tulla pelaamaan höntsämeiningillä, kun ei ymmärrä lentiksestä mitään eikä liikunnasta muutenkaan välitä, mutta ihan sosiaalisuutta tavoitellen (eli porukan pelle..). 🙂

    • #5174 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Hei, aivan mahtavaa! Tosiaan tämän koronan vallatessa Otsonmäellä liikuntahalli on kiinni, joten on ollut ajatuksissa, että huhtikuun puolella tai myöhemmin jatkettaisiin, kunhan liikuntahalli aukeaisi.

  • #8208 Vastaus

    Noa
    Ylläpitäjä

    Vieläkö lentopalloporukan kerho pyörii? Santtu voisi tahtoa mukaan! Santtu ei ole pelannut kuin koulussa (eikä yleensä ollut se tiimeihin valittu koska on enemmän sitä nörtti tyyppiä….) mutta tahtoo oppia, varsinkin kun on tuttu porukka kyseessä!
    Mietin myös, että muuan Saga Isberg voisi innostua, mikäli ulkopuolisia vielä huolitaan. 😀 Ei hänelläkään mitään vuosien kokemusta ole, mutta on muuten urheilullinen tyyppi.

    • #8211 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Kyllä pyörii tai jos ei ole pyörinyt, niin laitetaan uudestaan pyörimään! Santtu ja Saga ovat molemmat tervetulleita ?

  • #8209 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Vitsit, olin aivan unohtanu tänki! Koska Marshall vois kans lähtä joskus pelaamaan kun jalkaki saatu sopivaan kuntoon.
    Niklas myös, jahka taas tervehtyy.

    • #8212 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Huippua, Marshall ja Niklas huolitaan molemmat joukkoon!

  • #8210 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    Rasmus vois kans liittyä pelaamaan jos vain mies mukaan huolitaan

    • #8213 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Rasmus on tervetullut!

      Haluavatko vielä Sonja, Inari, Hello, Herman ja Tiitus jatkaa mukana?

    • #8214 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Sonja ainakin jatkaa!

    • #8217 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Joo haluaa Hello ja Inari! Hitsi kun just Kontiolatarinan vastausluonnoksessa Inari angstaa sitä, että tätäkään ei enää ole. 😀

      Mulla on noita pallohulluja myös nykyään Oskari, Chai ja Milan, mutta yksikään niistä ei kyllä uskalla vaeltaa omin päin paikalle ennen kuin sattuu sopiva tarinansyrjä, jonka avulla houkutella. 😀 Ne on kaikki sitä mieltä, että mikä tahansa laji, jossa on pallo, on loistojuttu…

    • #8218 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Huippua! Ei haittaa ollenkaan. Ehkä Inarin angstauksen seurauksena asia nousee esille ja lentopalloa ruvetaan taas järjestämään sen seurauksena.

      Ja pitää ottaa koppia tarinoita varten Chaista, Sudesta ja Milanista.

Vastaa aiheeseen: Lentopalloilua tiistaisin klo 18-19
Tietosi: