Mr. N & M 22.7.2023

Etusivu Foorumit Tapahtumat Mr. N & M 22.7.2023

Tämä aihe sisältää 25 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Ilona Eronen 8 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #9852 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Niklaksen vinkkelistä:
    Viimesekki naamat oli saatu takas Hopiavuoreen ja pöly ehti laskeutua, niin saatiin iskiä pöytä koriaksi ja juhlia meijän ratsukoiden menestystä Summer Paloozassa. Olihan se ny aika pirun hieno saavutus että muutaman ratsukon voimin saatiin pöytään kuus (!!) ruusuketta. Ja vielä ulkomaan kisoista.
    Porukkaa hääräs keittiösä laittamasa evästyksiä kasaan ja loput pyöri… No, kuka missäki. Ainaki olohuoneen puolelta kuulu sellanen kösyäminen että oli vaan ajan kysymys millon Nelly menis ovensuuhun komppaniaa komentamaan.
    Ite olin livahtanu etteiseen ja yritin metsästää Marshin takkia jostaki sen naulakkoon kertyneen takkivuoren seasta. Lopulta oikea kuitenki löyty, mutta sitte oli oma tehtävänsä löytää että mikä tasku. Näppärä takki, ohut ja taskuja niin että munki kamat kulki mukana mutta– Ahaa! Löytypäs. Kiskoin nipun liiotellun suuresta povitaskusta ja tarkastelin kuin taiteesta tietävä tyyppi että oliko meidän taideteos säilynyt moitteettomassa kunnossa hurjan pitkästä matkasta. Olihan ne.
    Könysin kenkämeren läpi takas tuvan puolelle.

    “Arvoisat läsnäolijat, koska te ootte vähän niinko kaikki paikalla niin näimme tän just hyväksi hetkeksi tälle”, julistin selkeällä ja kuuluvalla äänellä ja ojensin lähimpänä olleelle henkilölle ensimmäisen kirjekuoren ennen kuin jatkoin seuraavan luo, “Koska Hopiavuori on ollu meille aikalailla ku toinen koti, ja kivat perheenjäsenet ja muut on tapana kutsua paikalle niin sen myötä teijät on tietenki kutsuttu kans.”

    Mistä on siis kyse?
    No häistä!
    Kahden hyvin erilaisen ihmisen törmääminen on jo valmiiksi sattuman kauppaa, mutta kahden erilaisen, hyvin eri lähtökohdista olevan ja vielä eri maissa asuvien tapaaminen voidaan kai laittaa jo kohtalon piikkiin.
    Viiteen vuoteen on mahtunut kaikenlaisia hetkiä eikä kaikki niistä ole ollut helppoja, oli sitä aika ennen Hopiavuorta kun kaksikko oli viittä vailla muuttaa erilleen. Eikä ilman epäilyksiä, epäröintiä tai mustasukkaisuuttakaan ole taipaleesta selvitty.
    Mutta niin vain niistä kaikista selvittiin, ja nyt on vihdoin aika juhlia. Ihan vaan kämppiksinä Hopiavuoreen saapuneet Niklas ja Marshall menevät vihdoin naimisiin, mitä juhlistetaankin hääjuhlilla ja Hopiavuoren väki on totta kai kutsuttu paikalle.


    Kuva vähän isompana.

    Jokaiselle Hopiavuorilaiselle annetaan henkilökohtaisesti kirjekuori, mikä pitää sisällään seuraavanlaiset kortit:
    Itse kutsun, mihin on painettu yksinkertaisesti pariskunnan etunimet sekä häiden ajankohta: Lauantai 22.heinäkuuta.2023.
    Toisella, hieman pienemmällä kortilla, on vastauskortti kutsuun (sekä palautuskuori jos sitä tarvitsee) mihin pyydetään vastaamaan seuraaviin asioihin: Tuleeko paikalle vai ei, tulijoiden nimet (avec on tietenkin sallittu! Ja lapset on tervetulleita myös) sekä mahdolliset erityisruokavaliot/allergiat tai muut ruokarajoitteet.
    Kolmannella kortilla onkin jo sitten tekstiä. Koska siinä kerrotaan hääpaikka & teema, päivän aikataulu että milloin tilaisuus alkaa ja milloin tärkeimmät tapahtumat päivän aikana ovat sekä muut tarpeelliset informaatiot päivään liittyen.

    Keliksi on luvattu hyvin tavallista loppu heinäkuun säätä: puolipilvistä +15/20C nurkilla kieppuvaa. Iltapäivällä hieman jyrähtelee, ja pieni vesikuuro käy hieman raikastamassa säätä mutta onneksi loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin.
    Juhlapaikkana toimii oman tuoreen kodin pihapiiri, vanha maitotila joka on viettänyt viimeiset kymmenisen vuotta hevostallina. Joten pihaa löytyy ja sisällekin mahtuu istumaan. Meneehän ne juhlat samalla tupareistakin. Paikka on aina kantanut nimeä Krekilänkulma, minkä nimikyltti löytyy myös kotitalon oven yläpuolelta.

    Kuva vähän isompana.

    Sääennusteen myötä juhlia on tarkoitus viettää ulkona, mutta sateisiin on varauduttu. Pihasta löytyy reilun kokoinen juhlateltta sekä pari pienempää rauhaa kaipaaville, ja talon alakertakin on valmiina suojaamaan juhlakansaa.
    Häiden teemaväriksi on valikoitunut burgundy &a tan, sekä tehostevärinä navy blue. Jonkin näiden värien toivotaan näkyvän myös vieraiden pukeutumisessa. Mitään tarkempaa pukukoodia ei ole, vaan jokainen pukee ylleen minkä itse kokee tilaisuuteen sopivaksi.
    Sen suurempaa majoitusta ei valitettavasti löydy, mutta parille nopeimmalle löytyy sänky yhdestä talon makuuhuoneesta ja matalempaan vaatimustasoon järjestyy myös makuusija patjalla lattiantasolta.
    Vieraiksi häihin on tulossa varsin kirjava joukko Marshallin sukua joista kukaan ei osaa Suomea. Englanti kuitenkin sujuu yhteisenä kielenä, minkä lisäksi kuuluu niin venäjää kuin ranskaakin. Anice ja Grigori tietenkin tulee paikalle, sekä nuorempi veli Dmitriy ja serkku Vladimir jotka ovat joskus vähintään nimen verran esiintyneetkin. Muu porukka koostuu muista sukulaisista, kavereista ja tutuista joita on yhteensä n. 35 henkeä.
    Niklaksen puolelta on tulossa supi suomalaista porukkaa, joihin lukeutuu parina mainintona aikaisemmin tavattu Mika-Matti. Muuhun joukkoon kuuluu kummin lisäksi sekalainen joukko kavereita ja tuttuja joita on huomattavasti vähemmän, n. 10 henkeä.
    Ja loppu väki koostukin sitten teistä, Hopiavuoren väestä.
    Vieraissa on mukana jokunenkin lapsi, joten lapset ovat tervetulleita myös. Illemmalla kun meno muuttuu casuaalimmaksi ja kuppia saatetaan kallistaa enemmänkin, on suotava aettä lapset viedään kotiin.

    Tuotosten tekeminen hääpäivään liittyen on tietenkin vapaaehtoista, mutta ne jotka tekevät jonkinlaisen juhlintoihin keskittyvän kuittauksen saavat muistoksi merkin:

    Mahdollista tarinointia helpoottaaksemme että tiedämme keitä Hopiavuoresta saapuu paikalle, niin ilmottautukaa mukaan tähän topaan. Oma hahmo sekä mahdollinen Avec:

    Sonja & Vladimir
    Janna, Rasmus & Ellinoora
    Ilona
    Eetu & Nelly
    Hello
    Eira
    Inari
    Chai & Noa

  • #9853 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Syystä tai toisesta ei näyttänyt ilmestyvän tuonne sivuun. Mutta: Hääkutsut on pistetty jakoon!

  • #9854 Vastaus

    Sonja T.
    Valvoja

    Sonja tulee toki ja raahaa oman Vladimirinsa mukaan!

    Onko pukukoodi mikä? Ilmeisesti mitään pitkiä helmoja ja frakkeja ei ainakaan tarvita.

    • #9856 Vastaus

      Niklas
      Osallistuja

      Hyvä, mies näytille!

      Hyvä ko huomasit niin tarkensin alotukseenki. Mitään tarkempaa pukukoodia ei siis ole, vaan kukin pukee minkä itse kokee sopivaksi tilaisuuteen.

  • #9855 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    Janna, Rasmus & Ellinoora mukaan. Toki jos halutaan pitää lapsivapaana niin sitten pelkkä Janna.

    • #9857 Vastaus

      Niklas
      Osallistuja

      Kaikki vaan mukaan. Marshallin puolelta suvusta jokunen lapsi tulee paikalle myös, eli lapset on tervetulleita. Illemmalla kun meno muuttuu casuaalimmaksi ja kuppia saatetaan kallistaa enemmänkin, on suotavaa että lapset viedään kotiin.

  • #9858 Vastaus

    Ilona Eronen
    Osallistuja

    Ilona on tietenkin mukana! Niin kauniit kutsut. <3

  • #9960 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Nakkelempa näitä täysin tän ympärillä pyöriviä juttuja tänne

    Mielistellen kielistellen

    Joskus eteen tuli sellasia asioita mitkä vaan piti tehdä, vaikka sitte hammasta purren ja tekohymy naamalla mutta kuitenki. Mua nimittäin suoraan sanottuna harmitti se, kuinka lyhyeksi mun osuus meidän häiden vieraslistasta oli jääny. Hopiavuorilaisetki kuitenki laskettiin kummanki vieraiksi eikä vaan toisen, ja Marshin oman listan pääluku roikku karsinnanki jälkeen lähes neljässäkymmenessä. Mun oli hikisesti kaheksan tyyppiä. Iskän olin yrittäny saada kiinni koska olin aatellu että se ois jopa tullukki, mutta vitut se mihinkään puhelimeen vastannu. Ja sen osote vaihtu ko sukat kesällä niin postia ei pystyny lähettää.
    Ei sitte.
    Mä halusin mun siskot paikalle. Vaikka mä näin niitä ihan liian harvoin, ne oli mulle silti tärkeitä ja neki tykkäs musta. Eikä äiti ollu ainakaan vielä onnistunu aivopeseen niitä omiin “arvoihinsa” sopiviksi. Mä en vaan ihan vielä tienny että jos onnistuisin siinä, että miten yhistän omista häistä nauttimisen ja kahen kaheksanvuotiaan penskan vahtimisen. Mutta kyllä se järjestyis. Me laitettas se järjestyyn.

    Kertasin paperin reunaan rääpystämiäni harakanvarpaita vielä kerran läpi ennen ku nappasin kännykän pöydältä ja metsästin oikean yhteystiedon näytölle. Vedin hitaasti syvään henkeä, ja pakotin tekohymyn kasvoilleni jotta en ihan kuulostais siltä ku mulla olis yhtä hauskaa mitä jos tunkisin neulan varpaankynnen alle ja potkasisin seinää. Lopulta napautin “Jeesus” nimeä näytöllä, toivoen parin ekan äänimerkin ajan että puhelimeen ei vastattais. Mutta kuuluhan sieltä puhelimen toisesta päästä rasahdus.

    “No mutta Niklas, moooi!” Tuulan ääni kuulosti imelältä ku uppopaistettu voitikku sokerikuorrutteella, “Susta ei ookkaan iha hetkeen mittään kuulunnu. Onko kaikki hyvin kun tälleen äkisti soittelet?”
    “Mooi. Juu, ihan hyvin kaikki on emmä siksi soittanu.”
    “Aijjaa, no hyvä. Mä ehhein jo aatella ties mitä. Kun etkös sä oo viimeksi soittannu sillon kun se oli se sen yhen hevonen ihan seonnu ja potkassu sua? Niin aattelin että ei kai taas oo tapahtunu jotaki sellasta, kun ne hevoset on niin arvaamattomia ja–”
    “Ei oo mittään sellasta tapahtunu, ei oo ees varpaat jääny kavion alle joten nou hätä,” pyöritin silmiä varmaan takaraivon kautta kun yritin olla puuttumatta liikaa toisen pirujen maalailuun, “Mä vaan täsä aattelin sellasta juttua, ko mulla on täsä vielä kesälomaa jälellä ja kaikkia. Että olisko tytöt halunnu tulla pikku kesälomareissulle tänne? Niin niillä olis sitte koulusaki sitte enemmän kerrottavaa mitä ne teki lomalla.”
    “Emmä kyllä oikeen tiiä. Kun tytöillä on kyllä paljo näitä harrastuksia ja kaikkea…”
    “Ko mä oon loppukuun yksin kotona ko Marsh on reissusa,” Ei sen tarvinnu tietää että reissussa oli yhtä kuin se että Marsh oli niittämäsä ruohoa tarhojen luona pihan toisesa pääsä. “Ja ko me just muutettiin vähän isompaan kämppään niin tytöt pystyys yöpyä vierashuoneesa.” Eikä Tuulan tarvinnu tietää sitäkään että vähän isompi kämppä tarkotti melkeen isompaa taloa mitä sen ja Helgen talo.
    “Aijjaa,” pystyin suorastaan kuuleen kuinka Tuula suoristi selkäänsä kuin lätkäfani kotikatsomossa kun oli jännät paikat. “Mutta eikö se olis helpompaa jos sä tulisit tänne? Sähän voit olla täälä ainaki sen aikaa kun se yks on lietsussa.”
    “Eemmä oikein pysty, ku parina päivänä mun pittää vahtia mun kummityttyäki ku sen vanhemmilla on työjuttuja.” Varmasti voitais sopiva Janna, Ramus ja Elli kylään sopivasti todistusaineistoa varten. “Mindi ja Mandiha tulee hyvin toimeen pienempienki kaa, ko Elli täytti justiisa vuoden, niin saavat leikkiä vähän isosiskuaki sitte.”
    Puhelimen toisesta päästä kuulu vähän epäilevää hyminää, joten oli aika pistää lisää voidetta rattaisiin.
    “Ko mä vähän kattelin sitäki, että te voisitta ottaa sen teijän vaunun ja lähtä Helgen kaa sinne Kuturannan leirintäalueelle. Sielä ois sopivasti ny kaheskymmenes viiva kaheskolmas ne Kesäyön Tangot ennen ko alkaa vaihtua syys sesonkiin.”
    “Nykkö ne taas on? Siitä on kyllä aikaa kun me ollaan sielä tanssittu..”
    “Nyt ois hyvä tilaisuus.”
    “Joku takaa-ajatus sulla täsä kyllä nyt täytyy olla.”
    “Lähinnä vaan helvetin tylsää ja koitan keksiä hyvän tekosyyn miksen voi mennä tallillekkaan, ko viime kisat meni niin päin sieniä että vähän meni maku.” Osittain totta, mutta ei ny ihan kuitenkaan.
    “Aijaa… Meinasikko.. Ihan lopettaa vai..?”
    “No koulun mä käyn vielä loppuun kyllä, mutta että pitäsin nyt tän loppukesän ainaki vähän taukua hevosista.”
    “Aijjaa..”

    Aina tuo hiton aijjaa.

    “Mä voisin kuule ainaki ehottaa Helgelle tätä, kun täähän vois olla kyllä hyvä ajatus. Sääki saisit vähän muutaki ajateltavaa, ja pääsisit leikkiin tyttöjen kaa. Lapset on kuitenki aika kivoja niin tiiä mitä heräämisiä sä voisit kokea.” Toinen myhäili niin maireasti että sen puheista näkis ja kuulis läpi pakastekanaki.
    “Jos ny ei ihan sinne asti kuitenkaan mentäs… mutta ehotappa.”

    Puhelun jälkeen mulle jäi ihan positiivinen olo, että ehkä tää meniski läpi. Se ei kuitenkaan ollu mitenkään tavatonta että läksein kotokotoa joko ovet paukkuen tai vaivihkaa keskellä yötä, ja josaki vaiheesa otin syystä tai toisesta yhteyttä niinku mitään ei olis tapahtunut. Ennen se syy tais vaan olla että ruinasin rahaa silmät päästä valehellen viinaa varten.
    Ja äitiki, tai siis Tuula, tiesi että tykkäsin mun siskoista. Ja ne tykkäs musta. Niin ei ollu mitenkään outoa että halusin viettää aikaa niitten kaa tai että halusin ne kylään. Ehkä en ennen ollu sitä ehottanu, mutta sillon mulla ei ollukaan vierashuonetta mihin mahtuis laittaan petiä. Nyt oli.
    Nyt vaan vielä sormet ristiin ja varpaat pystyyn että tää menis ihan läpi astikki…

    • #9963 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Jestas että Niklas osaa manipuloida 😀
      Joo, ikäväähän tuo tuommoinen valehtelu on ja vielä tuommoisen asian takia, mutta kyllä siinä nyt pyöritetään äiteetä sormen ympärille ihan urakalla. Tuommoisia vaivihkaisia lupauksia että katotaan tätä hevosasiaa tässä nyt, loppukesä taukoa (joo niin vissiin) ja mitä kaikkea. Minä ihan toivon, että Niklas saisi hoidettua asian läpi, kun kerran tuommoisen show’n pani sen puolesta pystyyn.

    • #10051 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Taas luen rivejä ja niiden välejä. Riveillä lukee, miten pahalta tuntuu, kun oma suku ei hyväksy, eikä siksi ole tulossa häihin, ja miten etenkin Tuula on painostava tyyppi. Rivien välissä lukeekin sitten, että samalla kun Niklas on surullinen tilanteestaan, vieraslistojen erilainen koko aiheuttaa myös kateutta. Vaikka vieraat haluaa paikalle itsensä takia, salaa on vähän sitäkin, että pitäisi näyttää, että on sitä mullakin läheisiä. Se on ihan pieni vivahde siellä, enkä mä sitä Niklakselle viaksi lue. Vähän jotain sellaista taitaa olla ihan kaikissa meissä. Mutta eipä Niklas tässä toimettomana alistu kohtaloonsa, vaan tietää mitä tahtoo ja tarttuu toimeen. Muuta en odottanutkaan. Vaikka Niklas on sellainen vähäsen reppana välillä, niin ikinä se ei kyllä pidä itse itseään reppanana ja jää makaamaan ja kitisemään!

  • #9962 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Aika noloa muistaa nyt vasta ilmoittaa nämä…

    Eetu & Nelly
    Hello
    Eira
    Inari
    Chai (kai se tulee Noan kanssa vaikka Noa ei huomaisi ilmoittautua? Ryöstetään ihmisten hahmot: niin meillä on ennenkin tehty!!)

  • #9989 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Jeesus soittaa, vastaatko?

    Siitä oli jo hyvästi yli viikko kun olin soittanu äitille ja ehdottanu jos kävisin hakeen siskot meijän luo ihan vaan pienelle kesälomareissulle. Tai niinhän äiti luuli, mä halusin ne vaan paikalle mun ja Marshin häihin. Viikon kohalla olin miettiny että oliko Tuula unohtanu koko keissin ja alkanu laatiin uutta listaa asioista joilla saisin sen pään pyörrettyä jos oli tarve.
    Sen perään ei saanu kysellä, etenkään yhtään liian aikasin. Koska sitte vastaanotto olisi tiuskimista kun häntä niin hättyyteltiin että ei saanut edes miettiä tai suunnitella rauhassa.
    Mutta liian viimetinkaan ei kanskaan saanu jättää asian varmistamista, koska seki oli väärin. Olis pitäny vähän paremmalla varoajalla muistuttaa.
    Olin juuri laatimassa mahollisimman aukotonta puhelinkeskustelua, kun puhelimen näyttöön syttyi valo noidan naurun säestämänä. Jeesushan se sieltä soitti. Annoin puhelimen soida lyhyen hetken ennen kuin nappasin sen käsiini.

    “Mooi,” vastasin tekohymyn kera. Edes se väkinäinen hymy edesautto puheääntä pysyyn enemmän ilahtuneen puolella.
    “No äiti täälä,” Tuula vastasi suorastaan hämmentävän aidon mukavan kuulosesti, “Juteltiin kuule Helgen kaa siitä että jos tytöt lähtis sinne sun tykö vähän kesälomareissulle, että jos me sitte lähettäs vähän vaunuileen. Niin mitä jos sä olisit tullu tänne nyt lauantaina, olisit sen päivän täälä, ja sitte sunnuntaina lähtisit tyttöjen kaa sinne?”
    Pysähdyin olohuoneen ikkunan eteen vähän yllättyneenäki. Ai että sillon jo, olin aatellu että korkeintaan seuraavan viikon puolvälisä sais käyä hakeen jos ollenkaan. “Joo, kyllähä se passaa!” hihkaisin takaisin. Vaikka yön vietto sielä ei kyllä houkutellu mutta… Mutta tän tähden sitä seisois vaikka päällään yhen yön.
    “No ompa hyvä. Ja jos tulisit muuten jo sitte ihan aamusta? Tai voit sä jo vaikka tänäänki tulla.”
    “..Miks niin aikaseen?”
    “Noku muistakko sen Juulin? Se Hennan tyttö. Se kuule valmistu nyt.. Hevosten hierojaksi, niin Henna järjestää sille pienet juhlakahavittelut. Niin sinne mentäis.”
    Et oo ny tosissas… “Jaaa, se.. Joo, kyllähän mä sen muistan,” oli vaikia pitää yllä edes tekohymyä kun se väänty väkisinki enemmän irvistykseksi. “Een kyllä tiiä, aika äkkiä tuli tuo että johonki valmistujaisjuhliin…”
    “Tulisit ny, ku te näytitte tulevan niin hyvin juttuunki.”

    Jouduin purra omaa kieltäni että en sanonu mitä ensimmäisenä mieleen tuli: Nyt nimittäin liikuttiin niin vaarallisilla rajoilla että pakko miettiä mitä menisin seuraavaksi sanoon. Koko juttu haiskahti pahemmin mitä Lentävä Lallero muutaman ylimääräsen herkkujuuston jälkeen. Tuulan takaa-ajatukset ei jääny kyllä yhtään epäselväksi, vaikka se tuntu omasta mielestä kuvittelevan että se oli niiin ovelaa ja viekasta.
    Tiedossa oli satavarmana edellisen käynnin tyylinen naimakauppa yritys. Ja senki äiti tuntu muistavan ihan eri tavalla mitä mä, koska mulla on elävä muisto takaraivossa kuinka me istuttiin Juulin kaa kiusaantuneina olohuoneesa ja puhuttiin ehkä kokonaiset viis lausetta kumpiki.

    “…No mihin aikaan ne huomena alkaa?”
    “Yheltä,” vastaus tuli hyvin reippaasti.
    “…Kai mä voin huomena sen verran aikasemmin lähtä ajaan. Krem tulee muuten sitte mukana.”
    “Voi ku kiva! Ja joo, ota vaan karvaturri mukaan, tytöt tykkää.”
    “Joo, kyl,” naurahdin vaivaantuneena.

    • #10052 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Juujuu tietenkin, tietenkin siellä on joku Juuli, tietenkin on. 😀 Hyväähän se Tuula yrittää, mutta mitä idioottimaisimmalla tavalla. Niklas ei kuitenkaan silleen turhia kiihdy, ja näin kun itseäkin on yritetty joskus parittaa ”sopivammalle puolisolle” kuin oma, niin suhtautumisesta se taitaakin olla kiinni kuinka kamalaa se on. Yrittäköön: kyllä Niklas osaa nätisti hymyillä ja vaihtaa pari sanaa, eikä sitä muuhun pystykään pakottaa. Sillä hinnallahan saa tytötkin mukaan hääjuhlaan, niin on se sen arvoista, vaikka onkin kiusallista. 😀

  • #9992 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Kyllä se jaksaaki yrittää
    15.7.

    aamupäivä..
    Semi aikanen herätys itessään oli jo ollu syvältä, mutta se että sen jälkeen vielä piti ajaa jonnekki äitin, ja Hennan, naimakauppa idealla varustetuille valmistujaiskahveille. Koputtelin päätäni auton rattia vasten.
    Okei, kerran se kirpasee ja tän tuskan jälkeen saan siskot mukaan ja kymmenen asiaa mitä oon halunnu pääsee vihdoin tapahtuun.
    Toistelin asiaa mielesäni pari kertaa ennen ku vedin syvään henkeä ja suoristuin penkillä. Vedin aurinkolipan alas ja tarkistin nopeasti peilin kautta että näytin kutakuinki ihmiseltä. Kyllähän mä ny osasin hiuksia laittaa ja näin, mutta jotenki se että omat hiukset oli venähtänyt puolipitkäksi oli oma haasteensa löytää paras tyyli miten hiukset. Nousin lopulta ulos autosta, ja ootin että Krem hyppi perässä ennen kuin suljin oven.

    Voisimpa vaihtaa paikkoja Kremin kaa, haaveilin kun katoin kuinka tyytyväisenä se pölyhuisku hyppeli juhlien lasten kanssa ympäri takapihaa. Mä sen sijaan sain tyytyvä vähintäänki vaivaantuneeseen tunnelmaan terassin ruokailuryhmän äärellä. Hyvä kai siinä mielesä että empähän joutunu kärsiä yksin, Juuli vilkuili yhtälailla kaikkialle muualle paitsi muhun päin. Pöydän toisessa päässä istu joku vähän vanhempi pariskunta joka tuntu yrittävän intensiivisesti ylläpitää omaa keskusteluaan jotta ne ei vahingosakaan lipsuis meidän kiusaantuneeseen seurapiiriin. Niiden takana taas näky kanalauma aurinkohattuineen ja kahvikuppeineen, kuiskuttelemassa ja kihistelemässä kuin teinilauma.
    Luoja hae minut kotiin tai päästä minut tuskistani…

    iltapäivä…
    En tiedä sattuko mulla eniten mun päähän vain hampaisiin valmistujaisjuhlien jäliltä. Olin niin sitkeästi purru hampaitani yhteen koko aamupäivän ja kuunnellu äitien kaakatusta.
    Mun ymmärrys ei vaan riittäny tajuaan että kuin vaikia niitten oli ymmärtää käsitys homo? Yhtä kuin ei naisia, vain miehet. Ja vielä tarkennettuna vain Marshall. Mutta ei. Silti piti yrittää väkipakolla että jos nyt kuitenki vähän kiinnostas naiset.

    “Niklas.”
    “Niin?”
    “….Mitäs te juttelitte Juulin kanssa?”
    No niinpä tietenki. “Ei oikiastaan mitään.”
    “Kyllä te sielä jotaki näytitte puhuvan. Noh? Kerro vaan.”
    “Ihan vaan kohteliaisuudesta kysyin että misä se kävi ne opiskelunsa tekemäsä ja näin.” Ei mulla ollu mitään Juulia vastaan, ihan kivalta tyypiltähän se vaikutti mutta ei sillä tavalla mitä nuo yhet yritti. Oiskohan pitäny koittaa järkätä joku feikkiliitto sen kaa niin tantat olis tyytyväisiä ja ehkä rauhottus? Just. Että muuten tekis mieli tupakkaa…
    “Sinäki kun tykkäät kuitenki lapsista, ja tuut hyvin toimeen niitten kaa, niin susta tulis hyvä isä.”
    “Homoliitto ei poissulje lapsia. Aina on adoptiot, sijaisvanhemmus ja muut.”
    “Mutta kun sellanen ei oo oikiasti oma lapsi, vaan ne on aina jonku toisen.”
    “Sijaislapsi saattaa ollakki, mutta kyllä seki oma on. Adoptiolapsi taas on oma lapsi.”
    “No ei nyt oikeastaan… Seki on silti jonku toisen, eihän se oo omaa verta edes.”
    “Mmhm,” en viittiny ees vastata mitään. Sinänsä oisin halunnu sanoa kaikenlaista mutta oli parempi vaan olla hiljaa.
    “Kuulitko?”
    “Kuulin kuulin, mutta ehkä on vaan parempi myöntää m että ollaan asiasta eri mieltä ja jätetään se siihen.”

    Kuulin jo kuinka Tuula veti henkeä siihen tapaan että kohta tulee taas joku sana oksennus, mutta kuin tilauksesta Mindi ja Mandi laukko pihalta sisälle Krem hihnan nokassa mukana sisälle.
    Loppuilta tuntu menevän pelottavan mallikkaasti, kun tytöt johti orkesteria loputtomalla puhetulvalla. Missä mä asun, millasessa paikassa, montako ikkunaa, saako Krem nukkua vieressä, nähdäänkö me poneja… Jopa Tuula lopetti nokan nyrpistelyn kun kerroin että murhahevonen, Barnum, ei ollu ees suomesa just nyt vaan ihan eri hevosia sai taputella. Vaikka Barnum ja Stanimir tuliki kyllä viikonlopun jälkeen takas Hopiavuoreen, mutta se nyt oli turha yksityiskohta mainittavaksi. Huomasin kyllä vähän jännittäväni että tuliko Marsh kisareissulta takasi kolmas hevonen mukana, kun se oli aikonu käyä koeratsastaan jonku.. Vya-…tsehehehen tai jonku.
    Vielä ko selviää aamusta hengisä.

    • #10053 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä oon puhunut Tuulankin puolesta, vaikka se onkin ihan dille samalla. Vasta nyt, vasta näin myöhään tässä tarinassa saat mut hermostumaan Tuulalle. Ei se mitään, että yritetään parittaa ja suojellaan omia muksuja (väärin), ei se mitään että ei ymmärretä — mutta ai että ei ole adoptiolapsi oma lapsi? Tuula ei tässä vain väittele Niklaksen kanssa asiasta, joka on Niklakselle tärkeä, vaan samalla sanoutuu tulevasta lapsesta tietämättään irti. Mä uskon vahvasti, että Tuulan mieli vielä muuttuu, kun tilanne osuu omalle kohdalle, mutta tässä vaiheessa suututtaa ja tuntuu pahalta. Jos toi olisi nyt mun äiti ja minä Niklas, olisin ainakin tässä vaiheessa niin lapsellinen, että sanoisin, että turha tulla tätä lasta katsomaan sitten, sinä et ole sen mummo, kun se ei kerta ole sinun oikea lapsenlapsesi. Varmaan sitä järkevöityisi itsekin ajan myötä, eikä kieltäisi lapseltaan isovanhempaa jonkun aiemman tyhmän mielipiteen takia, mutta kun olisi tilanne päällä, tekisi mieli kieltää. Lapsen puolesta ei vielä tunnu pahalta, kun se ei ole osa tarinaa vielä omana itsenään enkä siten koe siihen mitään henkistä yhteyttä, mutta Niklaksen puolesta ahdistaa. Sitten kun tuossa tilanteessa ei voi oikein edes sanoa muuta kuin että m-hm. Muutenhan Tuula nakkaisi varmaan Niklaksen kotimatkalle, eikä tosiaankaan antaisi tyttöjä mukaan. Onneksi Niklas ei mennyt möläyttämään vielä mitään lapsiasiasta.

  • #10023 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Uuden elämän edessä
    Aamuvarhain 22.7

    “Huomenta muru, on aamu varhainen–” lepertelevä ääni kuului lähes korvaa vasten.

    Lätkäisin kämmenen toisen kasvoille, ja työnsin hänet kauemmas samalla kun kiemurtelin selän kautta toiselle kyljelleni. Vähän joka paikkaa tuntui kolottavan, ihan kuin olisin nukkunut vanhalla, muhkuraisella sohvalla. Tai perunasäkkien päällä.

    “Nnooh, älä ole tuollainen. On vanhan elämäsi viimeiset hetket ja uuden elämän sarastus!”
    “Tiedän, mutta en kuvitellut aloittavani tätä vaihdetta siten että joka paikkaa särkee. Joten mitäpä jos hoidat tehtäväsi ja keität kahvia,” murisin naama puoliksi tyynyyn uppoutuneena.
    “Itseasiassa, kahvi on jo valmis kunhan suvaitsette vain nousta ylös”, Vladimir vastasi sen kuuloisena että näkemättäkin tiesin hänen virnuilevan. Ja sen sijaan että hän olisi tavallisen ihmisen tavoin noussut ylös ja kiertänyt sängyn, hän pyörähti koko ruhonsa painolla päältäni kuin tukki jotta pääsi pienen makuuhuoneen ovelle.
    “…Kiitos” mumisin toisen perään.

    Edellisenä iltana Niklas oli jostain saanut mieleensä että perinteitä oli noudatettava huonon onnen välttämiseksi, mikä tarkoitti tässä tapauksessa sitä että en saanut nähdä häntä ennen seuraavan päivän vihkitoimituksia. Niinpä olin saanut oman mukavan sängyn ja poikaystäväni seuran sijasta nauttia lähes tuskastuttavan pehmeästä vierassängystä serkkuni seurassa.
    No, väliäkö sillä. Yhden yön viettäisin vaikka saunan lauteilla jos Niklas haluaisi.

    Niklaksen aamu pihan toisella puolella…
    Yö oli ollu suoraan sanottuna perseestä.
    Eka en ollu millään saanu unen päästä kiinni ja sitte ku onnistuin niin heräilin muuten vaan. Sinänsä olisin halunnu käydä kiskoon Marshallin sittenki viereen nukkuun, mutta ajatus siitä huonosta onnesta mitä vois tulla kun se näkis mut ennen aikojaan? En kyllä tienny miten se päti nyt kun morsianta ei ollu, mutta joka tapauksessa en halunnu ottaa pienintäkään riskiä. Toissapäiväne riitti ihan hyvin sitä lajia…
    Eihän Tuula ollut varsinaisesti tuntunu äidiltä moneen moneen vuoteen, mutta siitä huolimatta se oli tuntunut yllättävän raskaalta kun tytöt oli saatu auton kyytiin ja Tuula oli käskenyt olla ottamatta yhteyttä enää ja blokannu mun numeron. Helge oli istunu tonnin seteli ilme naamalla ratin takana samalla ku Mindin ja Mandin vaikerrus oli kuulunu auton sisältä.

    Nousin istuun sängyllä kun ovelta kuulu varovainen koputus, ennen ko ripa painu alaspäin.

    “Sori, mutta käskit tulla herättään tähän aikaan niin.. Ring ring. Mä en ollu ihan varma että otakko sä tälleen aamulla teetä vai kahvia niin mä toin sitte kumpaaki”, Miksu selitti samalla kun hivuttautu tarjotin käsisä peremmälle.

    Sillä hetkellä kun ne yhet oli ajanu mun siskojen kanssa pois pihasta, halusin suolistaa Miksun ja tarjoilla lihakeittona mun häissä. Mutta mun missaamat ääniviestit siltä avas tilannetta hiton paljo enemmän mitä Tuula oli sanonu. Koska se että “Miksu kerto” oli vähän eri asia mitä se, että pienen vihjeen jälkeen lisätietoa oli puserrettu Miksusta pihalle jopa sen uhalla että se saa ettiä uuden kämpän misä asua. Ne ilot kun äidit on hyviä kavereita ja satut olemaan vuokralla vanhempiesi omistamassa osakkeessa.
    Ei sillä, se kertoo paljo että Miksu oli tullu sovitun mukasesti eilen tänne. Koko omaisuus auton kyytiin ahettuna. Toistellen kuinka sen olis pitäny tehä heti niin, eikä vasta sen jälkeen ku pommi oli osunu. Ja sehän yritti varottaa että mun äiti oli sotapolulla ja matkalla tänne, mä en vaan ollu pitäny kännykkää mukana…

    “…Tota… mä voin viiä nää kyl poiski. Tai. Jätänkö tähän vaii..?”
    “Aa joo, juu.. Ei, anna tänne vaan.”

    • #10054 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jep, miten en odottanutkaan Niklakselta muuta kuin perinteitä? :DD Se on kyllä taituri siinä, että se osaa yhdistää perinteet omiin systeemeihinsä ollenkaan kakistelematta. Se on ilmeisesti itse päättänyt olevansa vähän niin kuin morsian nyt, koska eihän se huonoa onnea tuota, jos sulhasen näkee. 😀 Ookoo, olkoon morsian. 😀

      Marshallkin esittelee uusia puoliaan, joita se on kasvattanut. Vaikka se on aamuäreä tuossa, niin kaukana se on sellaisesta röllistä, joka aina hillitsee itsensä, vaikka on kuinka rölleissään. Se on tässä koominen tyyppi, vaikka ei itse tajua olevansa, ja se mua huvittaakin.

  • #10024 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Mitä olisi häät ilman viime hetken muutoksia?
    Aamulla 22.7

    Olimme pohtineet useaan otteeseen pöytien ja muiden paikkoja, sekä että pitäisikö tuolit siirtää erikseen johonkin vihkihetkeä varten. Että saadaan luotua se perinteinen käytävä ja väki istuu samojen perinteiden tapaan sulhasen ja… no, toisen sulhasen puolella.
    Mutta miksi me oltiin valittu sama kaava meidän häihin? Etenkin kun Niklasta hieman vaivasi se että hänen puolella ei turhan paljon väkeä istunut jos Hopiavuorilaisia ei laskettu mukaan.
    Suunnittelija ei ollut turhan mielissään äkillisestä näinkin suuresta muutoksesta, mutta sohi hetken kynällä kirjoitusalustaansa ennen kuin kapellimestarin elkein määräsi väkeä tehtävien pariin. Siirrettiin koristeet ja kukat sivuun samalla toiset kulki perässä siirtämässä pöytiä ja tuoleja. Myös paikkakortit nakattiin koriin ja sivuun.

    “Oletko varma että tämä muutos sopii Niklakselle?” isäni kysyi toista kulmaa kohottaen.
    “Tarpeeksi varma. Minun olisi pitänyt jo suunnitteluvaiheessa tajuta tämä, kun näiden miettiminen oli niin vaikeaa. Jokainen istuu sinne minne haluaa. Eikö häillä ole tarkoituksena että perheet yhdistyy, niin mitä sitä puolia valitsemaan.”
    “Mmhm,” vanhempi mies hymisi päätään nyökytellen, painaen lopulta kädet olkapäilleni, “Mutta nyt, sinun on korkea aika lähteä valmistautumaan. Iso päivä edessä.”

    Jotain vanhaa
    22.7

    Hetki sitten olo oli ollut vielä aivan tavallinen, kunhan järjestelin viime hetken asioita ja muuta pientä. Suihkussa seisoessa todellisuus oli alkanut hiipimään, mikä oli tuonut tullessaan varpaita kipristelevää jännitystä. Se tunne oli levinnyt hyvin nopeasti, ja siinä vaiheessa kun seisoin peilin edessä kiskomassa häiden teemaväreja myötäilevää pukukokonaisuutta päälle todellisuus viimeistään iski.
    Joku voisi kuvailla vatsan pohjalta alkavaa tunnetta kuin olisi perhosia vatsassa, mutta tällä hetkellä ei kyllä perhoset enää riittäneet. Ennemmin kuin korppeja risteilisi mahassa lehytteleemässä siipiään.
    Ravistelin käsiäni ilmassa. Sormet tuntui tärisevän sen verran hyvin että pelkkien paidan ja liivin nappien saaminen kiinni oli tuntunut yhtä haastavalta kuin Rubikin kuution ratkominen. Ehkä ihan hyvä että ei tarvinnut alkaa mitään solmuketta taiteilemaan, pieni lisä keskittyminen riitti että solmion sai asettumaan oikein. Vaikka senki oli saanut pari kertaa sitoa uusiksi ennen kuin lopputulos oli riittävä.
    Taistelin kulmat kurtussa kalvosimen kanssa kun oveen koputettiin mihin vastasin vain lyhyesti että joo. Ensisijaisesti olin ajatellut että se oli Vladimir, hän oli nyt muutenkin sinkoillut vähän joka suuntaan koko aamun, mutta tulijaksi osoittautui isäni.

    “Ah, täydellinen ajoitus,” hän kommentoi hymyn kera ja asteli peremmäs. Hän oli odotuksieni mukaisesti valinnut ylleen syvänpunaisen puvun mustan kauluspaidan kanssa.
    “Onko kaikki hallinnassa?”
    “On, kaikki on kuten pitääkin. Ensimmäiset vieraat ovat saapuneet ja katselevat ympärilleen pihalla,” isäni vakuutteli hieman naurahtaen, “Tulin tuomaan nämä.” Hän lisäsi samalla kun heilutti kädessään olevaa pientä rasiaa ennen kuin avasi sen.

    Rasian sisällä tyynyjen välissä lepäävät kalvosinnapit olivat tutut. Siinä missä olin nähnyt ne etenkin vanhempieni hääkuvissa, vilahteli ne satunnaisesti muissakin juhlatilaisuuksissa otetuissa kuvissa. Etenkin lapsena olin silmäillyt niitä kuin harakka, ja jäljitellyt kultaisella pinnalla kaartuvia koukeroita sormenpäällä.

    “Mistä tiesit että minulla edes on sopiva paita kalvosinnapeille?”
    “Koska muistan kyllä erään joka on monet kerrat pienenä kertonut, että pukee samanlaisen paidan mitä minulla omiin häihinsä, jotta voi käyttää samoja rannenappeja.”
    “..Ne näyttää napeilta ja tulee ranteeseen.”
    “Kyllä kyllä,” isäni nauroi samalla kun ujutti kultaiset koristeet napinreikien läpi. “Olen ylpeä sinusta… Ei ole helppoa löytää itselle sopivaa kumppania, saati sitten rakentaa toimivaa parisuhdetta mikä kestää.”
    Meillä vanhemmat eivät olleet koskaan säästelleet kehuja jos siihen oli aihetta, mutta joka kerta se tuntui ihan yhtä hyvältä. Vaikkakin tässä tilanteessa se myös nosti jonkinlaisen palan kurkkuun.

  • #10029 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Hienoja asuja ja hyvää seuraa
    22.7

    Iso osa vieraista oli saapunut paikalle varsin täsmällisesti, mutta vielä oli hetki ennen kuin päivän virallisin toimitus alkoi. Näin ennen sitä väki sai nautti ihan vain seurusteluun pienen juotavan ja naposteltavien muodossa. Muutamien vieraiden matkassa tulleet pienet lapset olivat hyvin tyytyväisiä pihan vaatimattomaan kiikkuun ja pariin pihapeliin. Vaikka mölkkyä ei taidettu pelata juuri niillä säännöillä mitä sielä tällä hetkellä näytettiin sovellettavan.
    Ulkona kuuluvan kielikylvyn takia mieleen tuli hyvin elävästi joulunvietot kotona Venäjällä. Miellyttävin ero siihen oli tosin se, että ainakaan ilma ei tuntunut väkimäärästä riippumatta raskaalta kuten sisätiloissa tahtoi käydä.

    “Pahottelut, mutta mie en ny iha nouvattanu sitä teijän laatihmaa väriteemaa,” Tuuvan ääni kuului selkeänä samalla kun hän harppoi paikalle pääosin sinisessä asussaan.
    “Mutta tuohan on melkein samaa sävyä mitä kutsun tehosteväri oli,” kommentoin takaisin samalla kun nainen levitti saamenpukunsa helmaa toisella kädellään.

    Naisen tiukka halausote naksautti jotain selän puolelta, mikä oikeastaan tuntui ihan hyvältä sekä siltä kuin veri pääsisi taas kunnolla kiertämään. Duová oli vastannut kutsuun myöntävästi, mutta toisen paikalle pääseminen oli silti ollut hieman epävarmaa, ratsastuskoulun omistajana ei paljoa vapaapäiviä pidetty, mutta selvästi hän oli onnistunut järjestämään itselleen aukon kalenteriin.

    “Sitte ku olhaan saatu juhulallisuuet vietehtyä, niin sie saat näyttää paihkoja. Ja ois myös bisnes puolen asiohia kans… Mutta ny siun näyttäs pitävä ottaa seuhraavat vieraat vastahan,” nainen lisäsi sukkelasti vilkaistuaan olkansa yli.

    Vaihdoimme nopeasti vielä muutaman sanan, ennen kuin Tuuva jatkoi matkaansa juomapöydän kautta muiden vieraiden sekaan. Hän herätti etenkin äidini puolen sukulaisten huomion nopeasti asuvalinnallaan, joten onneksi yhteinen kieli löytyi englannin kautta.
    Käännyin ympäri, nähden juuri sopivasti kun Elli haparoi kesävarsan tavoin eteenpäin samalla kun tytön äiti piti kiinni kädestä ja isä toisesta. Tuesta riippumatta tyttö vaikutti tomerasti ajattelevan että käveli täysin itse. Näky suorastaan pakotti hymy suupieliin. Kättelin Rasmuksen kanssa ja halasin Jannaa, joka näytti nopeasti pyyhkivän silmäkulmaansa. Lopuksi kyykistyin sen verran alas että saatoin nostaa vanhempiensa välissä venkoilleen lapsen syliini. Elli ei otteissaan turhan paljoa kaunistellut, vaan tarrautui pienillä sormillaan varsin tiukasti poskestani ja parrasta.

    “Ooea,” lapsi laukoi hyvin tomerasti, kääntyen pikaisesti katsomaan äitiään kuin varmistaakseen että teki oikein.
    Kuorein ikävemmin kasvojani kiskovan käden otteen irti, ja kättelin sormiotteella “Kiitos, kiitos.. Ja kiitos kun pääsitte tulemaan,” osoitin viimeiset sanani Jannalle ja Rasmukselle.
    “Totta kai. Minooisin varmaan tullu kuokkiin muutenki jos oositta kehrannu jättää kuttumatta,” nainen naurahti.
    “Ni-e?” k-kirjaimet hukkuivat jonnekkin, mutta kysymys oli siitä huolimatta tarpeeksi selvä.
    “Nikke taitaa olla vielä kuule sisällä, mutta kyllä se kohta tulee sinua katsomaan.”

    Äitini oli aikaisemmin käynyt raportoimassa jotain hiuksiin liittyvästä kriisistä minkä takia toinen ei ollut vielä valmis. Osaltaan olin hieman arvellut sellaisen iskevän tänä aamuna, eikä siihen valitettavasti auttanut se että minun puolesta hän saisi tulla viereeni vaikka karvalakki päässä tai kaljuna.

  • #10031 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Pitää koskea pohjaa, että voi taas nousta ylös
    22.7

    Sydän hakkas niinko joku takois nyrkillä rintakehää, korvisa kahisa ja hikeä puski pintaan ihan liikaa. En mä halunnu hikoilla mun puvun läpi ennen ko pääsin ees ulos tästä hiton talosta! Silmisäki kirveli. Emmä halunnu näyttää miltään punanaamaselta apinaltakaan.
    Mä toivoin että Marsh olis tullu tänne kyseleen miten mulla menee niin voisin hetken leikkiä pillittävää kakaraa, mutta iteppä olin sen passittanu yöksi toiseen osotteeseen ja sanonu että ei saa nähä ennen ko mä ite tuun pihalle. Miks mun piti olla niin saa-ta-nan tyhymä??
    Miksu oli käyny aina välillä ovenraosa tiedustelemasa ja hoitanu bestmanin hommansa paremmin ko hyvin, olin kiitollinen siitä. Mutta samaan aikaan teki mieli potkasta ovi kiinni niin että sen pää jäis väliin. Sen takiahan Tuula oli tänne tullu. Repiny tytöt mukaansa. Mutta ehän mä voinu koko paskaa senkään niskaan kaataa! Ei mullakaan ajatukset täysillä kulkis siinä hetkesä ko uhkaillaan potkasta pihalle, mistäpä perseen kokosella paikkakunnalla niin nopiasti uuttakaan kämppää saat? Mutta…

    Pää tuntu siltä ko se olis täynnä ampiaisia.
    Halusin huutaa, hajottaa jotaki, lyödä jotaki. Mitä vaan!

    Singautin mun katseen ovelle kun kuulin sen avautuvan, ja tunsin selkäpiissä asti kuinka olin jo muodostamasa sanoja millä käskeä Miksun painuun helvettiin. Mutta ovenraosta pujahti sisään eri vaaleaverikkö mitä olin odottanut, minkä myötä tuntu että ainaki osa siitä kaikesta päänsisäsestä myllerryksestä haihtu pois. Anice oli niitä ihmisiä että se tuntu kantavan mukanaan jotaki rauhottavaa auraa, mikä sai tunnemyllerryksiin selkeyttä. Isketään siivet vaan selkään niin saadaan enkeli, ulkonäkö oliki jo tehtävänkuvaan sopiva.
    Nainen silotti mekkonsa helmaa ja istuutu mun viereen sängyn reunalle, laskien kädet syliinsä. Oli mikä taikatemppu tahansa, mutta se tuntu riittävän.
    Räpyttelin mun silmiä vimmatusti, niinku kolibri siipiään, mutta silti näkökenttä muuttu vaan samiammaksi ja samiammaksi. Kun tunsin käden hiipivän mun hartialle niin tiesin että se on menoa. Hytkyin varmaan siihen malliin ko mulla olis vuosituhannen hikka kun Anice vaan ohjas mut nojautuu itteään vasten ja kiersi kädet tiukasti mun ympärille. Mua ei haitannu ees se että se silitti mun hiuksia, ne oli muutenki päin helvettiä.
    Miksei mun äiti voinu olla tämmönen?

    Koko naama tuntu märältä… kaikesta, kun lopulta vetäydyin vähän pois halauksesta ja olin aikeissa pyyhkiä kasvoja mun hihaan mutta Anice ehti ensin. En ihan tiiä että mistä se oli taikonu paperia, mutta sillä varustautuneena se pyyhki mun räkänaamaa niinku ei mitään. Hymyili vaan.

    “..Sori, mä vähän…” sepustin ja osottelin naisen mekkoa hartian kohdalta missä näkyi vain märkä läiskä mun jäliltä.
    “Se kuivuu. Ja minulla on hartiahuivi jos tarvitsen,” nainen vastasi vähän kättä heilauttaen, “Mutta onko sinulla parempi olo?”
    Nyökytin päätäni. Aika usein itkemisen jälkeen olo oli vähän parempi.
    “Hyvä. Joten nyt, ystäväsi saa käydä sinulle juotavaa. Me siistimme sinut ja autan hiustesi kanssa. Kuulostaako sopivalta?”
    “…Joo.. Mä vaan..” epäröin pariki kertaa, mutta samapa tuo “..Mä vaan toivon että mun äiti olis niinku sä..”
    Anice hymähti, ja laitto kädet mun poskia vasten. Olin nähny sen tekevän saman monta kertaa Marshille, Dmitriylle.. Jopa Vladimirille. “Sinusta on tulossa osa meidän perhettä, joten tavallaan minä ole myös sinun äitisi.”

    Nainen selvästi näki kuinka mun huuli väpätti kuin haavanlehti tuulessa, koska hetkessä hän jo laski kädet alas ja veti mut uudestaan halaukseen.

    • #10032 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Tämä häästoori kokonaisuudessaan on ihana ja kauhea, ja ajattelin alunperin kommentoida koko höskää sitten kun se on suunnilleen valmis. Osittain toki siksi, että tuo Tuula-teksti ei kirvoittaisi yhtään mitään muuta kuin kirosanoja ja minun täytyy vieläkin keräillä itseäni sen jäljiltä, koska on siinä nyt läpeensä paska ihminen. Eetu kirjoitti joskus, että jos hahmo tekee jollakin saralla jotakin hänen mielestään tosi väärin (silloin kyseessä oli pettäminen kun kuvioissa oli vaimo ja lapsia), niin hahmon osakkeet putoaa saman tien nollaan eikä siinä voi nähdä mitään hyvää. MÄ YMMÄRRÄN!! Mulle on aivan saamarin sama vaikka Tuula olisi kissanpoikia ja saimaannorppia pelastava aktivisti, joka vie vanhuksia ulkoilemaan vapaa-aikanaan ja kaikin tavoin muutenkin olisi erinomainen ihminen, mutta tämä Niklaksen kohtelu ja homofobia, niin siitä ei pääse ylitse. Se vain on minun silmissäni paska ihminen ja piste.

      Mutta tämä. Tämä <3 Voi Anice. Olenkin saanut Anicesta kuvan sellaisesta maailmoja syleilevästä, lämminhenkisestä äitihahmosta, joka ottaa siipiensä suojaan kaikki sitä tarvitsevat. Muun muassa Sonjan, joka aina joskus sekin tarvitsee sitä, tosin ehkä vähemmän selkeästi. Tämä on kuitenkin niin paljon liikaa, että tässä nieleksii kyyneleitä vähän itsekin. Ihan totta. Niklas jos kuka tarvitsisi tuota juuri nyt. Marshallin ja Niklaksen lapsella on ehkä vain yksi mummi, mutta se mummi onkin ainakin kymmenen Tuulan arvoinen. Ja Niklaksella on maailman ihanin anoppi.

      Ps. edelliseen tekstiin kommenttina, että osaa se Grigorikin olla vanha pehmo. Siihen kans sydän <3

  • #10033 Vastaus

    Niklas
    Osallistuja

    Sopivasti myöhässä mutta juuri ajoissa
    22.7.

    Mun pienen romahduksen takia tuli ehkä pieniä viivästyksiä, mutta eikös se joku sanontaki menny niin että hyvää kannattaa odottaa? Enkä mä nyt niin myöhässä ollu, minuuteista vaan puhuttiin. Varmistelin varmaan kymmenen kertaa että että enhän mä näyttäny siltä että olin just rääkyny silmiäni päästä. Kaks kertaa. Mutta lopulta mä lähin Anice esiliinana ulos. Se onneksi saatto mut aina kaikkien pöytien…

    “…Onko..? Tai siis eikö nää ollu..?”
    “Marshall ajatteli että ehkä tällainen vapaampi muodostelma, ilman mitään istumajärjestystä tai muutakaan puolien valintaa, olisi sittenkin parempi.”
    “..huh.. aika kiva.” Olin vähän hämilläni, ja yritin bongata muut maholliset muutokset ennen kuin Anice hylkäsi minut Marshallin seuraan kaiken väen eteen. Se kieltämättä pisti polvet vähän notkuun, mutta toinen syy heikoille polville seiso mun vieresä.
    “Onko kaikki hyvin?”
    Kysymys meni jotenki multa ohi. Kyllä mä huomasin että huulet liikku että jotaki se sano mutta… Havahuin vasta siinä vaiheessa kun tunsin jonku ottavan mua kädestä kiinni. “mmhm..hä?”
    “Niin että.. Onko kaikki hyvin?” toisen kasvoilla näky jo selvä huoli.
    “Ei– eiku siis, joo. On! Kaikki on ok, ainaki nyt..” pyöräytin mun kättä sen verran että pystyin ottaa kiinni Marshin kädestä ja puristaa sitä, “..mulla oli vaan pieni ekstistentiaalinen kriisi. Tiiät varmasti että minkä takia.. mutta, kaikki ok.”
    “Minä jo aattelin että jätät minut tänne ja luikit pakoon,” Marsh sano virnistäen.
    “Pffft, miks mä niin tekisin? Mähän siinä häviäisin,” vastasin samalla kun tuuppasin toista vähän kylkeen.
    “Haluaako herrat että alotetaan?” Vähän Breaking Badin Walter Whiten näkönen mies tiedusteli kulmat kohollaan.
    Vaihdoimme Marshin kanssa katseita, ennen kuin nyökkäsimme päitä. Mitä tässä tämän enempää ketään odotuttaan.

    Mun kai olis pitäny keskittyä vähän enemmän siihen mitä tapahtu eikä vaan tuijottaan Marshia kuin koiperhonen ulkovaloa. Mutta sujuhan se näinki.
    “…Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi…”
    Ihanko mä päästäsin tosta irti kun olin tänne asti huijannu. Hah.
    “…Marshall Arkady Kozlov. Tahdotteko ottaa tämän..”
    Arkady.. melkeen ko peliluola englanniksi. Pidättelin typerää hymyä hiipimästä naamalle.
    “Tahdon.”
    Hä? Mitä? Oltiinko me jo täsä asti menosa? Käänsin mun katseen äkkiä…vihkiä mikä nyt olikaan, niin sen puoleen. Ei tuijota ja oota okei, eli en oo myöhäsä.
    “…Niklas Eemeli Haanpää…”
    Tää taitaa olla viimenen kerta ko kuulen ton litanjan? Tai, kai se jostaki aina käy kummitteleen mutta eipä se haittaa.
    “…rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”
    Käänsin katseen Marshalliin päin, ja taistelin nopeasti huonoa huumoria vastaan etten sanonut emmä ny tiiä tai totta munassa. “Tahdon.” Sehän se oliski ollu kun olisin menny jotaki tollastan heittään, taitais siinä vaiheesa muutamaki tyyppi tulla ja nakata mut niskapers otteella lähimpään ojaan.
    “Ymmärtääkseni halusitte vaihtaa sormuksia? Joten voitte ottaa liittonne merkiksi sormuksen puolisoltanne.”

    Ehdein tonkia jo omia taskujani ja tuntea möykyn putoavan vatsanpohjalle, ennen kuin sivusta ilmesty käsi. Niin joo. Annoin sormuksen Miksun haltuun koska olin varma että hukkaisin sen… Vaikka tässä ehti tapahtua vähintäänki paska juttu, niin olin kuitenki pohjimmiltani ilonen siitä että ees Miksu oli täälä. Ehkä se oli se mun jotain vanhaa tässä yhteydessä.
    Otin kultarenkaan toisen hallusta, ja käännyin Marshin puoleen joka juuri otti Vladimirin ojentaman sormuksen omaan käteensä ennen kuin kääntyi minun puoleeni. Mun kädet tuntu tärisevän niinku vanhempiki pesukone joka ryömi pakoon kylpyhuoneessa, kun yritin sihdata sormusta toisen sormeen. Vieläpä kaikkien silmien edessä. Ainaki Marshilla oli vähän helpompaa, mutta olin kyllä huomaavinani että senki käsi tärisi vähän sillä hetkellä kun se alko ujuttaan sormusta mun sormeen.
    Päässä tuntu melkeen siltä niinko olisin just huitassu kossupullon ja nyt se hyppäs päähän asti sekä tuntu jaloisa siten että en voinu taata että kauaako pysyy enää seisaallaan.
    Vilkasin pienesti Walter Whiteen, joka vaan seiso hiljaa hymyillen. Tässä versiossa ei tainnu ollakaan mitään erillistä voitte suudella osiota, joten lisätäämpä se tähän loppuun.
    Marshall ei ollu tainnu ihan odottaa sitä, koska siinä vaiheessa kun puoliksi hyppäsin roikkumaan toisen kaulaan ja painoin huuleni hänen omiaan vasten. Punapäällä tuli kiire ottaa kiinni ja hän horjahti taaksepäin.
    Hyvä bestman on selvästi paikallaan, koska Vladimir oli nopeasti ottanut vastaan että emme lentäneet lattialle asti.
    Toisaalta, olisko se mitään haitannu. Ei.

    ps. Ehkä nää oli tässä, ehkä. Tai sitte jotaki päivän myöhäsempiä tapahtumia tulee vielä vähän perästä jos niikseen xD Joten Herrat Niklas ja Marshall Kozlov olkaa hyvä

  • #10067 Vastaus

    Hello
    Osallistuja

    Tiedättekö, mitkä on juhlat? No Hello-setä kertoo, kuunnelkaapa. Juhlat ovat sellainen tapahtuma, jossa kiharatukkaiset tytöt suoristavat hiuksensa ja suoratukkaiset tytöt kihartavat hiuksensa. Tässä friendzonelle joutunut minä ensimmäistä ryhmää edustavan Alexin kanssa ennen kuin menin tanssittamaan Niklasta.

    • #10068 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      ”kiharatukkaiset tytöt suoristavat hiuksensa ja suoratukkaiset tytöt kihartavat hiuksensa” :DDDD reps

      Mutta siis totta se on!

      Vitsit kun olen oikeasti yrittänyt saada itseni kirjoittamaan näistä häistä jotain, mutta tekstiummetus vaivaa ja rajaa tuotokset näköjään aika kapeaan aihepiiriin. Vielä joku päivä mä kyllä kirjoitan jotain, vaikka menisi ensi vuoteen asti!

      Hieno kuva!

  • #10076 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    Talon oston osoittauduttua paljon takkuisammaksi kuin kumpikaan meistä oli Rasmuksen kanssa osannut odottaa, Niklaksen ja Marshallin häät toivat mukavaa vaihtelua. Tokihan häät olivat päässeet myös omalla tavallaan yllättämään, joten minun ja Ellin osalta meinasi iskeä jonkinlainen asukriisi. Rasmuksen kohdalla homma oli helpompaa, sillä miehelle riitti se, jotta mies kävi ostamassa itselleen sopivan kauluspaidan sekä kravatin. Itselleni olin joutunu etsimään hieman pidempään sopivaa mekkoa, mutta lopulta myös oma pukeutumisongelmani oli ratkennut.

    Omanlaisensa kaaoksen jälkeen olimme vihdoin ja viimein valmiita lähtemään kohti Marshallin ja Niklaksen uutta kotia. Emme olleet nähneet miesten kotia valmiina, vaikka olimmekin käyneet auttamassa pariskuntaa muutossa.
    ”Jotenkin hassua ajatella notta Niklas ja Marshall on oikiasti menos naimisiin”.
    ”Mitäs hassua siinä muka pitäisi olla? Tai niinkun onhan ne olleet yhdessä pitkään, eikä tuollaisten liittojen solmiminen ole ollut enää pitkään mikään ihmeellisyys”.
    ”Ei ei. Ehkä tähän vaikuttaa se, että näistä häistä on tiennyt niin pitkään. Tai ku meirän omat oli kuitenki vähä sellaaset extempore häät. Enkä minä meinaa tätä sillä notta niis olis ollu jotaki vikaa, vaan mun miälestä ne oli justihin meille sopivat”.
    ”Mm… Mutta pitääskö meiän nyt lähtiä niin me ei myöhästytä? Oliko Ellin hoitolaukku missä?”
    ”Joo lähäretään vaa. Se pitääs olla jo eteeses”

    Lopulta kaikki oli mukana autossa ja saatoimme lähteä ajamaan kohti Krekolankulmaa joka oli tulevan avioparin uusi koti. Rasmuksen löydettyä autolle sopivan parkkipaikan, irrotin Ellin turvaistuimestaan ennen kuin oli aika lähteä suuntaamaan kohti pihaa.
    ”Äellä!” Elli komensi ennen kuin alkoi kiemurtelemaan isänsä sylissä.
    ”Odota ihan hetki niin lasketaan sut alas. Ihan vielä ei voi” Rasmus yritti topputella tyttöä. Tokihan Ellin olisi voinut antaa kävellä, mutta vielä tyttö ei välttämättä jaksaisi kävellä näin pitkää matkaa. Päästessämme lähemmäksi Marshallia, Rasmus päätyi laskemaan tytön alas ja ottamaan Ellin kädestä kiinni. Hain Ellin vapaan käden omaani ja jatkoime matkaa kohti punapiirteistä, joka juuri vapautui edellisen vieraan kanssa juttelusta. Hymy, joka miehen kasvoille nousi, sai ainakin minut vakuuttuneeksi sitä, jota Marshallista olisi tulossa hyvä isä.

    Irrotettuaan otteensa Ellin kädestä kurotti mies kättelemään Marshallia. Itse päädyin halaamaan miestä ja vaihtaessani tuon kanssa vielä muutaman sanan, vierelläni seissyt tyttö vaikutti siltä, jotta tuo ei pysyisi enää nahoissaan. Marshallin kyykistyessä Elli melkein juoksi tuon syliin johon mies sulkikin kummilapsensa ennen kuin suoristi taas ryhtinsä. Tytön onnitellessa kummisetäänsä omalla kirkkaalla lapsen äänellään en voinut olla hymyilemättä, vaikka samalla toisaalta ehkä hienoisesti myös häpesin tytön käytöstä. Onnekseni tiesin, jotta Marshall ei toivottavasti pahastuisi tytön käytöksestä, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tyttö tarttui tuota parrasta kiinni. Ilmeisesti vasta nyt tyttö huomasi, jotta meitä ei ollut vastaanottamassa kuin vain toinen kummisedistään ja kääntäessään katseensa takaisin Marshallin puoleen tuo kyselikin Niklaksen perään.

    Vaihdettuamme vielä muutaman sanan Marshallin kanssa oli aika etsiä omat paikkamme. Koska en tiennyt miten Elli jaksaisi istua koko toimituksen ajan (edellisellä kerralla kun tyttö oli nukkunut tyytyväistä), jäimme hieman sivummalle istumaan. Suureksi yllätyksekseni tyttö jaksoi kuitenkin istua ja keskittyä koko toimitukseen, vaikka en ajatellutkaan, jotta näin pieni lapsi jaksaisi.

    Koko juhlatilaisuus oli juuri Marshallin ja Niklaksen näköinen ja ainakin itselläni oli todella mukavaa. Taisimme molemmat käydä muiden vieraiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, ja Elli leikki muiden lasten kanssa, vaikka osa olikin paljon tyttöä vanhempia. Väen vähentyessä ja pitojen muuttuessa hieman enenmmän K18 linjalle, päätimme Rasmuksen kanssa kiittää juhlaparia juhlista ja suunnata kotiin nukuttamaan Elliä ja valmistautumaan tulevaan reissuumme.

  • #10078 Vastaus

    Ilona Eronen
    Osallistuja

    kolttu2

    Tällaisessa koltussa Ilona edusti häissä.

Vastaa aiheeseen: Mr. N & M 22.7.2023
Tietosi: