Tihku

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Tihku

Tämä aihe sisältää 5 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Sonja T. 2 päivää, 3 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #10302 Vastaus

    Santtu
    Osallistuja

    Teakettle Ghost
    ”Tihku”
    Irish sport horse, tamma
    Palkittu ja kantakirjattu kenttäratsu, CIC2 (130cm / VaB)


    Ylläpidossa Santtu Aarnipurolla

  • #10307 Vastaus

    Santtu
    Osallistuja

    Siitä, kun Tihku tuli talliin

    Tihku kun saapui talliin ensimmäinen huomattava seikka siinä oli tamman äärimmäisen kuiva olemus. Sen karva ei juuri kiiltänyt, vaan näytti jotenkin pölyiseltä. Eikä se tietysti ollut missään hyvässä lihaskunnossa, ennemminkin luisevalta ja jotenkin kireältä se näytti.

    Mutta kun se käveli hevosautosta ulos ja naru ojennettiin minulle, katsoin sitä silmiin. Tamman toinen, sininen silmä katsoi minua takaisin varautuneesti, mutta lempeästi. Jollain tapaa sen näkeminen lohdutti ja muistutti minua Fifistä, ja sen kiltistä katseesta.

    Tiesin, että minulla olisi tamman kanssa paljon töitä edessä, että saisin sen sellaiseen kuntoon että pelkkä treenaaminen onnistuisi. Sillä hetkellä en osannut kuvitellakaan nousevani Tihkun selkään katsellessani miten kulmikas se joka puolelta oli.

    Tai, en tiedä. Ehkä mä olin vaan tottunut erilaisiin hevosiin Fifin jälkeen. Issikat on kuitenkin tosi erilaisia ihan rakenteesta lähtien, ja niillähän on helposti tosi yliliikkuvat nivelet ja kaikkea. Ehkä Tihkun kaltainen kilpahevonen – tai, entinen ja tuleva – oli vaan niin erilailla rakennettu. Tai jotain… Tosin ei vaikkapa Marshallin kilpahevoset ole koskaan näyttäneet ihan siltä.

    Ensimmäiset päivät menivät pitkälti kokonaan tallilla. Kaapo oli tottakai mukana, koska pitihän sen saada tutustua uuteen ystäväänsä. Ensin mua oli vähän jännittänyt että mitä Tihku koirasta tykkäisi, varsinkin kun Hopiavuoressa koirilta ei voi välttyä, mutta tamma suhtautui parin nuuhkaisun jälkeen lähinnä välinpitämättömästi Kaapoon, joka peppu vatkaten odotti Tihkun selvästi tekevän jotain mielenkiintoisempaa kuin tarhassa kököttämistä tai heinien mutustelua. Vähän harmitti sen puolesta, kun Tihku ei lähtenyt ollenkaan leikkimään sen kanssa.

    Karanteenin ajan Tihku olisi omassa tarhassa ja karsinassa yöt, mutta sitten se pääsisi pihattoon. Senkin odottelu jännitti, mutta samaan aikaan olin ihan hyvilläni siitä että sain tutustua Tihkuun rauhassa kaksin. Sen päiväohjelmaan kuului mun kanssa lähinnä hengailua, rapsuttelua, herkkujuomia ja vähän narun päässä kävelyä tontilla tai kentällä. Maneesistakaan Tihku ei ollut millänsäkään, kun käytiin siellä vilkaisemassa Ilonan ja Veeran sileän treeniä.

    Ilonan velikin oli siellä, Iiro. Olin nähnyt sitä muutamia kertoja, mutta en jutellut vielä paljoakaan. Sen hevostakaan en ollut nähnyt ratsastajan kanssa siihen mennessä, niin jäin hyvillä mielin vähän vakoilemaan. Tihku käveli melko verkkaisesti, vaikka katselikin ympärilleen ihan uteliaana. Ei yhtään sen oloisena että sitä olisi kamalasti jännittänyt.

    Se kirjava tamma näytti paljon Flidalta ja Fannilta. Kadehdin sen hienoa harjaa, joka oli ollut mun yksi suosikkijutuista Fifissä. Silloin vielä kun sillä oli harjaa… Iiro ratsasti mun mielestä hyvin, vaikka ei tehnyt mitään kummempia. Jotain kaarevia linjoja ja ympyröitä aika pitkällä ohjastuntumalla. Olin jo tekemässä lähtöä kun Iiro nosti laukan hevosellaan. Kuuntelin ohimennessäni sen tahtia ja huomasin, että se ei ollut ihan puhdas. Huomasin tamman mennessä kulman läpi mistä tahtirikko johtui – sehän liikkui vähän lateraalisesti. Ei paljoa, mutta sen verran että mä kuulin sen. Tahti on kuitenkin askellajiratsastuksessa ihan tärkeimpiä asioita, niin korva harjaantuu nopeasti.

    Jotain se Iiro huikkasikin Ilonalle kun siirsi hevosensa ravin kautta käyntiin, mutta sitä en jäänyt kuuntelemaan. Tihku saisi mennä takaisin tarhaan vielä pariksi tunniksi, mutta ihan ekana me käytäisiin tallissa että se pääsisi juomaan mehunsa. Tamman ruokalista oli saanut lisäyksenä muun muassa vitamiineja, proteiinia ja vatsaa auttavia yrttejä. Vielä seurailisin tovin pitäisikö lisätä valkuaista tai jotain muuta, mutta tuntui että ihan muutamassa päivässä Tihkun olemus alkoi olemaan jo vähän kirkkaampi. Siitä olin tosi hyvällä tuulella.

    • #10309 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Tervetuloa, Tihku, sinisilmäinen tamma!
      En voi kuitenkaan olla huolestumatta siitä, että mitä tulevaisuudessa on luvassa. Tässä on pari tämmöistä pientä viittausta (”tamman äärimmäisen kuiva olemus”, ”jotenkin kireältä se näytti”, ainakin), että mitä jos kaikki ei olekaan kondiksessa? Tiedän, eihän reaalimaailmassa yleensä olekaan. Aina on jotain. Mutta kun näihin viitataan fiktiivisessä tekstissä, niin se voi tarkoittaa kahta asiaa: joko kirjoittaja on tosi tarkkanäköinen ja realistinen tai sitten luvassa on ongelmia.
      Toisaalta olihan tässä hyvin lupaaviakin pätkiä. Tihku tuntui asettuneen taloksi aika nopeasti, ei jännittänyt enää ja muutamassa päivässä olemuskin näytti kirkkaammalta. Ehkä se tästä. Ehkä Santtu ei saa uutta sairastelijaa.

    • #10330 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mulla on kans vähän kahden sorttisia fiiliksiä tästä. Jo kun hevosen vaihto tuli puheeksi, olin että jes: tämä tarkoittaa, että Santun tarina kilparatsastajana voi päästä alkuun. Santun tarina olisi ollut suoraviivainen kehitystarina (joissa ei ole siis mitään vikaa) ilman Fifin ongelmia. Fifi on kuitenkin pistänyt jarrua päälle terveytensä vuoksi. Uusi hevonen tarkoittaa, että Santtu pääsee kehittymään nopeammin ja oppimaan ihan uudenlaisia juttuja, joista et ole vielä päässyt kirjoittamaan kuin kisahoitajan näkökulmasta. Näitä odotan.

      Sairastelun mahdollisuus kiinnitti kuitenkin myös mun huomion. Jos tässä pedataan jotain kamalaa, kestääkö Santtu sen enää Fifin tapauksien jälkeen? Toisaalta — tarvitseeko hahmon kestää kaikkea? Jos se menee rikki, mutta on yhä olemassa, siinä on taas uudenlaista kirjoitettavaa. Moni hahmohan meillä on ihan tosi rikki, jokainen omalla hahmokohtaisella tavallaan, ja kauheudestakin on kiva kirjoittaa ja lukea. Santun kohdalla mua vielä nyt huolestuttaa oikeastaan lähinnä siksi, että se on (Niklaksen kaa) meidän sympaattisimpia hahmoja, eikä sille tahtoisi pahaa. Toisaalta kun ihanimpia tyyppejä lyö oikein kovaa naamaan kirjallisuudessa, niin siitä ainakin saa reaktioita, ja elämyksiähän taide on!

  • #10428 Vastaus

    Santtu
    Osallistuja

    Ensimmäistä kertaa moneen päivään ei ollut harmaata ja kurjaa, vaan aurinko lämmitti ihan pilvettömältä taivaalta. Lintujen viserrys säesti jalkojen alla narisevaa lunta, nekin uskaltautuivat vihdoin esille kun ei ollut hyistä pakkasta tai jäätävää sadetta. Ilmassa tuoksui kevät, ja kevät tietää kaikkea jännittävää.

    Oli ollut outoa käydä alkuun tallilla, kun vastassa oli mitä todennäköisemmin kauttaaltaan karvainen ja suhteellisen ruhjeeton hevonen. Fifin kanssa ehti oppia siihen, että vastassa saattoi olla oikeasti ihan mitä vain. Tihku on osoittautunut melko tasaiseksi tyypiksi vähän kaikessa. Siihen on ollut ihanaa tutustua rauhassa, sillä tamman kuntouttaminen on ollut useamman kuukauden projekti. Vaikka ei siinä mitään isoa vikaa ole ollutkaan, vaan lähinnä ehkä sellaista huoltoa on pitänyt tehdä.

    Ihan alkuunhan Tihku nimittäin pääsi manikyyriin ja hammaslääkäriin. Hieroja on käynyt availemassa tamman jumiutuvaa lanneselkää ja fysioterapiaakin se on saanut. Mun kaappini onkin yhtäkkiä täyttynyt kaikenlaisista linimenteistä, lisäravinnepurkeista (joiden sisältöä Tihku ei ole suostunut syystä tai toisesta syömään), magneettiloimista ja muistakin loimista, suojista, ja vaikka mistä muusta. Varusteita on soviteltu sataan kertaan, ja vihdoinkin meillä on muuten täysin istuva estesatula. Tamman selkähän on muuttunut moneen kertaan sen saadessa lihasta, mutta on sillä edelleen aika järkky säkä.

    Vaikka Tihku on alkanut jo näyttää aika kivalta, siis että sen selkä ja takapuoli eivät ole enää niin luisevia ja kulmikkaita, vaan että sillä alkaa olla lihasta oikeissa paikoissa ja pehmeyttä koko kehon läpi. Me ollaankin käyty paljon maastossa, ensin ihan vaan taluttaen ja sitten kavereiden kanssa. Oli aika kiva huomata, että Tihku lähti myös yksin maastoon ihan sujuvasti ja sen kanssa pystyi menemään ihan rennolla mielellä. Usein niinä päivinä kun mä haluan tehdä jotain kentällä tai maneesissa, niin alkuverryttely tehdään silti maastossa. Siellä Tihku pääsee vertymään huomattavasti paremmin menemällä vaan isoa liikettä suoraan jonkin aikaa, jos sitä alkaa taivuttelemaan ja jumppaamaan heti niin tamman kroppa selvästi lämpiää hitaammin.

    Ihan parasta Tihkun kanssa on kuitenkin ollut estevalmennukset. Joonas on Hopealinnasta käynyt valmentamassa meitä nyt muutaman kerran, ja korkeimmillaan ollaan hypätty viittäkymppiä. Paljon ollaan menty ihan vaan puomeja ja ristikoita, koska Joonas huomasi aika nopeasti että Tihku ei oikein ajattele hyppyjä itse.
    “Se on hyvä hevonen”, Joonas sanoi ekan valkun päätteeksi. “Nyt vaan keskitytään siihen, ettei sitä tarvitse kantaa joka hypystä yli.”

    Mutta Tihku on kyllä ihan mahtava. Sillä on ihan mieletön laukka – siis tosi iso mutta silti niin pehmeä istua. Se hyppää varmasti ja tuntuu, että siitä se tykkääkin. Sileällä mä oonkin ratsastanut Tihkua aika lyhyitä aikoja, ihan jotain parinkymmenen minuutin mittaisia. Siinä se on saanut mennä aika etupainoisena, kunhan on silti rehellisesti pyöreänä. Sileällä mä oon lähinnä mennyt itse, mutta Sonja on käynyt Tihkun selässä kanssa ja vähän auttanut mua löytämään oikeita nappuloita. Oon kyllä miettinyt jos pitäisi joskus pyytää joku valmentamaan kouluakin. Tihku menee niin helposti kaula rullalla mutta silti selästä tyhjänä, ja joinain päivinä tuntuu että mä en vaan mitenkään osaa ratsastaa sitä hyvään ryhtiin. Siitä huolimatta on kuitenkin alkanut tuntumaan, että Tihku voisi olla valmis käymään joitain pieniä kisoja. Pitäisi katsoa ensin miten se niihin reagoi, ja miettiä sitten vasta jatkoa. Mutta silti, kevään mittaan kisailmoituksia alkaa aina ilmestyä ja jonkun saisi todennäköisesti vielä kisakaveriksi mukaan.

    Tihkun riimu kädessä kävelin pihatolle sitä hakemaan ja paistattelin poskia lämmittävää auringonpaistetta. Vaikka sen takia pitikin siristellä silmiä huomasin Chain juuri tulevan portilla vastaan Flida mukanaan.
    “Älä laita kiinni”, hihkaisin ennenkuin Chai ehti tehdä elettäkään portin sulkemiseksi.
    “Vieläkö Noa on helsingissä?” kysyin, arvellen siitä että Noaa ei näkynyt missään ja Chai oli siinä Flidan narun päässä.
    “Joo”, Chai nyökkäsi. Se kertoi että olisi menossa juoksuttamaan Flidaa maneesiin. Tarjouduin kyllä maastoseuraksi, mutta ei Chai ehtinyt lähtemään. Varmasti se olisi kuitenkin saanut Flidalla mennä, mutta ei mua toisaalta haittaisi mennä yksinkään. Tosin kun talutin Tihkua talliin kuulin auton ovien käyvän, joten ehkäpä joku muu lähtisi meidän kanssa maastoon.

    • #10429 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Olipas kiva lukea Tihkun kuulumisia! Ja vieläpä näin positiivisia kuulumisia. Elämä jatkuu vaikka Tihku ei olekaan Fifi ja niin pitääkin.

Vastaa aiheeseen: Tihku
Tietosi:




Peruuta