Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Ei salaisuuksia talliperheessä
“Uuuu, somebody is in troublee” Niklas säesti itseään hiljaisella vihellyksellä, kun Nelly marssi tomerasti takaisin talolle päin. “Ekkö sä oikiasti kertonu kellekkään tosta?”
“…Kerroin minä lyhyesti Eetulle.”
“Tsk, tsk, tsk… Ja jätit kertomatta paikan emännälle? Virhe.”
Marshall vain irvisti hieman. Olo oli hyvin paljon samanlainen kuin joskus lapsena kun oli jäänyt kiinni pahanteosta.Niklas jäi vielä juottamaan Arlekin ratsastuksen jäliltä kun Marshall lähti jo hyppimään keppien kanssa talon suunnalle. Portaiden ylös kapuaminen vaati hieman enemmän keskittymistä, mutta onneksi kuistille ei turhan montaa rappusta ollut. Ja eteiseen selvitessä sai olla tyytyväinen että Niklas oli yksi kesä vitsillä ostanut hänelle kaikkien vihaamat crocsit, koska nyt ne olivat kaikkein helpoimmat kengät laittaa jalkaan sekä ottaa pois niin ei kuljettanut puolta kenttää keittiöön mukanaan. Rastapää pyyhkäisi nopeasti käsillään keppien päät ennen kuin keikkui peremmäs. Tupaan päästessä näytti juuri siltä kuin hän asteli suurempaankin kuulusteluun, kun Nelly istui selkä suorana pöydän ääressä ja katsoi tiukkaan sävyyn ovensuuhun päin.
“Istu alas ja alahan selittää.” Nelly sanoi, viittoen toista penkin päätyyn ennen kuin kääntyi hakemaan puhtaan kahvikupin sekä kahvipannun, laskien pannun pöydällä olevan patalapun päälle. “Kai Nikke tulee kans?”
“..Kiitos.. Joo, se tulee ihan kohta perästä.” rastapää vastasi laskiessaan kyynersauvat lattialle penkin viereen istuuduttuaan alas. Vilkaisten hieman pöydän ääressä olevaa Helloa ja Outia jotka näyttivät yhtälailla odottavan selitystä. “Niin. Tämä.. Ihan vain tavallinen polvileikkaus, missä korjailtiin vanhaa vammaa.”
“Selitä suosiolla niin ettei tarvi esittää miljoonaa jatkokysymystä.” Niklas kommentoi sujuvasti väliin astellessaan sisälle kun Marshall oli lakannut puhumasta, tervehtien tiskipöydälle mennessään nopeasti muita keittiössä olijoita.
“..No siis. Kun nuorempana vielä kilpailin kenttäratsastuksessa, niin maasto-osuudella kävi onnettomuus jonka takia tämä polvi on leikattu jo kaksi kertaa aikaisemmin. Tosin aika huonolla menestyksellä. Reagoin kummallakin kerralla huonosti anestesiaan mikä aiheutti hankaluuksia etenkin toisella kerralla, minkä takia se leikkaus jouduttiin keskeyttämään.. Olen siis allerginen, tai vähintäänkin yliherkkä, anestesiassa käytettäville aineille. Joten osittain sen takia uusi korjausleikkaus jäi vain tekemättä. Jalka kuitenkin on muuten toiminut arjessa ihan hyvin, vain sellaista pitänyt välttää mitä aiheuttaa liikaa jatkuvampaa kuormitusta polveen. Ja kiinnittää huomiota esimerkiksi juoksemisen jälkeen polven jälkihoitamiseen.”
“..Miks siis nyt kuitenki päädyit leikkaukseen?” Outi kysyi, pidellen kahvikuppia käsissään.
“Sen jälkeen kun olen kahtena vuotena seurannut monena kisapäivänä monta luokkaa esteratsastuksia, niin muunmuassa kaipuu esteradoille on tullut liian vahvasti takaisin. Ja koska Suomen terveydenhuollon tasoa sekä etenkin lääkärien ammattitaitoa on kehuttu muuallakin päin maailmaa, niin ajattelin että siitä tuskin olisi haittaa jos ottaisin selvää mahdollisuuksista. Tapaamieni lääkärien antamat ennusteet olivat hyvät eikä nukutus ollut edes välttämätön, koska leikkaus voitiin tehdä selkäydinpuudutuksessa. Jolloin riskit olisivat paljon alhaisemmat. Rustoleikkaus ja korjailtiin edellisen lääkärin jäliltä myös vähän polvikierukkaa. Mutta ennuste paranemisesta on hyvä.”
“Mutta mikset sä kertonu tästä leikkauksesta ennen? Näin isoista asioista pitää kertoa myös talliperheelle.” Nelly kommentoi lähes toruvaan sävyyn.
“…En.. ajatellut sitä tuolla kantilta.. Kerroin kyllä Eetulle asiasta lyhyesti.” rastapää mutisi, näpertäen haalistuneen kahvikupin korvaa.
“..Hmh.. No, tästä lähin toivottavasti ajattelet, ja myös kerrot näin isoista asioista ennen eikä jälkeen kun se on tapahtunut.”
“Mitä tapahtu siinä kenttäkisassa missä loukkasit polves?” Hello tiedusteli, kauhoessaan lusikalla sokeria juuri valmistamaansa teekupilliseen.
“Hmm…En.. ole varma mikä sen esteen nimi on suomeksi.. Mutta siis, siinä on keskellä leveä hauta ja sen päällä tukeista okseri. Hevonen kompuroi vähän ennen estettä eikä saanut tasapainoa kunnolla takaisin ennen ponnistusta, niin periaatteessa törmäsimme ensimmäiseen tukkiin. Kiepsahdimme sitä kautta alas, osuin samalla siihen toiseen tukkiin ja jäin hetkeksi osittain hevosen alle. Oikeasta kädestä meni kyynärluu poikki mikä korjattiin metallilevyillä, useampi kylkiluu ja nilkka murtui, jännevaurio. Saman jalan polveen tuli enemmän vauriota. Sain myös aivotärähdyksen minkä takia en itse muista tapahtumasta mitään muuta kuin sen kun tajusin että nyt rymisee. Sen jälkeen muistan heränneeni sairaalassa.” rastapää selitti yhtä rauhallisesti kuin puhuisi päivän säätiedotuksesta. -
Niklas satulaan ja Marshall penkille
Tuntui oudolta istua keskellä kenttää penkillä ja vain odottaa ratsukon saapumista. Oli Marshall sitten pitänyt ryhmätuntia ratsastuskoulussa tai valmennusta yhdelle ratsastajalle, niin hän oli tottunut osallistumaan enemmän alusta saakka. Ratsastuskoulun ryhmätunneilla tuo oli kiertänyt tarkastelemassa ratsastajien edistymistä hevosten varustamisessa sekä auttanut niitä jotka sattuivat apua tarvitsemaan. Valmennuksissa hän tarkasteli ratsukon yleistä kanssakäymistä jo varustamistilanteessa koska se kertoi yllättävän paljon kaksikon suhteesta. Tai vaihtoehtoisesti ratsukko oli jo lämmiteltynä valmiina kentällä. Myös tunnin edetessä Marshall mieluiten liikkui ratsukon rinnalla antamassa ohjeita eikä vain seistä pönöttänyt kentän keskellä tai reunalla ja huudellut sieltä.
Mies nojasi toista kyynersauvaansa vasten ja piirteli toisella epämääräisiä viivoja hiekkaan. Jep, hän ei todellakaan osannut piirtää. Maahan muodostunut hahmo muistutti lähinnä 3-vuotiaan yritykseltä piirtää hevosta. Rastapää suttasi luomuksensa ja nosti katseensa kentän portille päin kun kuuli lähestyvät askeleet. Niklaksen ja Arlekin sijaan portille seisahtui Janna ja tuon kirjava tamma.“Mitäs sä täälä kentällä istuskelet?” nainen kysyi hieman naurahtaen.
“Odotan Niklasta. Pidän sille tunnin.”
“Aaa, sen takia se siis oli laittaas Arlekia valamiiksi. Mitä te teettä, että mahtuuko sekaan vai meemmäkö me mieluummin maneesihin?”
“Ihan vain helppo c tason asioita. Pääasiassa käynti ja ravityöskentelyä ja loppuun hieman laukkannostoja. Joten kyllä tänne mahtuu… Ja oikeastaan ihan hyvä että välillä on muitakin ratsukkoja, niin Niklas oppii paremmin katsomaan ympärilleen.” mies vastasi pienen hymyn kera.
“Hienoo! Eilen meijän ratsastus jäi aikalailla vaan kevyeksi humpuutteluksi, niin kunnon ravityöskentely vois olla justihisa hyvä.” Janna puheli taluttaessan hevosen mukanaan kentälle “Mut hei, mitä sulloon tapahtunnu ko keppien kaa liikut?”
“Polvileikkaus. Vanhan kenttäratsastus vamman korjaus…toivottavasti.” samalla rastapään huomio kääntyi takaisin kentän portille päin kun Niklas talutti Arlekinia perässään sisälle. “Oliko ongelmia?”
“Eei kauhiasti. Mitä nyt Arlek vissiin ajatteli olevansa pullataikina ja paisu aina ko yritin saaha vyön kirrattua paremmin. Mutta sen pitäs olla silleen ok, että sen voi sitte selästä käsin laittaa loppuun.”Marshall viittoi nuorempaa miestä taluttamaan hevosen lähemmäs, nousten toisen kepin avulla seisomaan ja kokeili nopeasti vyötä vapaalla kädellään ennen kuin siirtyi sen verran penkin edestä että Niklas pääsi sen kautta hyppäämään satulaan.
“Mitä mieltä olet. Ensikuun puolessa välissä olisi mahdollista osallistua Helppo D luokan koulukilpailuun. Pelkkää käyntiä ja ravia, yksinkertainen ja lyhyt rata. Haastavimmat kohdat sinulle olisivat ehkä peruutus, keskiravi ja keskikäynti. Haluatko kokeilla?”
“Ehän mä perkele mihinkään kisoihin voi vielä lähtä! Meijät nauretaan pihalle.” Niklas vastasi melkein kuin toinen oli ehdottanut tuota osallistumaan kansallisen tason kilpailuun.
“Ei ole mikään pakko. Tässä on vielä reilu pari viikkoa aikaa treenata joten olen varma että selviäisit siitä ihan hyvilläkin pisteillä. Arlekinilta ei kuitenkaan taitoa puutu ja käynti-ravi työskentely onnistuu sinulta jo valmiiksi hyvin.” rastapää vastasi hieman hymyillen. “Mutta kuten sanoin, ei ole mikään pakko. Mutta mieti. Se voisi olla hyvä ensikokeilu kouluradalta.”Niklas silmäili takaisin penkille istuvaa miestä hetken, ennen kuin hitaasti nyökytteli päätään. Kai hän voisi ainakin miettiä asiaa, kerran tässä oli vielä aikaa treenata. Katsoisi vaikka viikon jälkeen että mitkä on fiilikset ja tuntuuko yhtään siltä että siitä selviäisi hengissä.
-
Yö sairaalassa
Niklas istui kuskin paikalla ja naputteli etusormia rattia vasten jonkun radiosta kuuluvan kappaleen tahdissa. Marshall vilkaisi jaloissaan olevaa kevyttä reppua missä oli lähinnä pari vaatekappaletta, kännykän laturi ja kirja. Yleensä polvileikkaus potilaat kotiutettiin samana tai seuraavana päivänä, mutta hänen historiansa anestesiaan reagoinnin takia rastapäätä oltiin pyydetty varautumaan myös pidempään vierailuun. Koska vaikka tällä kertaa leikkaus suoritettiin selkäydinpuudutuksen alaisena, oli siinäkin riskinsä.
Ehkä osa jännityksestä johtui myös siitä, että vaikka ennuste oli hyvä niin koskaan ei tiennyt että hyödyttikö leikkaus vai ei. Marshall silmäili ikkunasta näkyvää sairaalarakennusta ja huomaamattaan nakersi peukalonkynttä samalla.–
Olo oli vähintäänkin tokkurainen kaikista lääkkeistä mitä häneen oli viimeisten tuntien aikana pumpattu. Etenkin jalan liikuttelu tuntui yhä oudolta, miltei kuin oma raaja eli omaa elämäänsä kun se ei tuntunut tottelevan. Ja toista jalkaa Marshall ei vielä ollut edes yrittänyt liikuttaa.
“Ymmärrän kyllä sen ensimmäisen leikkauksen miksi sinut operoitiin anestesian alla, mutta en ymmärrä miksi sinut nukutettiin Vologdassa toistakin leikkausta varten. Sinunlaisten tapauksissa spinaalipuudutus on paljon turvallisempi vaihtoehto, koska tilannetta pystytään seurata huomattavasti tarkemmin…”leikkauksen suorittanut harmaahapsinen mieslääkäri kummasteli selatessaan samalla papereita läpi. “Mutta, minkälainen olo teillä on?”
“..Tokkurainen.”
“Ihan normaalia näin vahvojen lääkityksien jälkeen. Kipuja?”
“..Hmhm.. Ei.”
“Hyvä. Hyvä. Me pidetään sinut kuitenki nyt yön yli täälä tarkkailussa, niin pääset sitte huomena kotia. Hoitaja käy jossain vaiheessa taas varmistamassa että kaikki on hyvin mutta jos tulee jotaki, kipu yltyy tai muuta, niin siinä oikealla puolella on se kaukosäädin mistä voi painaa nappia niin joku tulee.”–
Kello oli hyvästi yli puolen yön, kun Marshall silmäili käsissään olevia Skip-bo -kortteja. Viereisessä sängyssä makoileva reilusti yli kuudenkymmenen oleva mies oli tovin jupissut television huonosta antimista yhdessä toisella puolellaan olleen, suurinpiirtein ikäisensä miehen kanssa. Lopulta toinen heistä oli kaivanut yöpöydän laatikosta korttipakan esille ja ehdottanut erää. Marshall oli samalla pyydetty mukaan, vaikka todellisuudessa ainoa syy miksi hän oli hereillä oli kyseiset huonetoverit, mutta ei ollut jaksanut valittaakaan asiasta. Joten rastapää oli vain kohauttanut olkiaan, laskenut kirjan käsistään omalle yöpöydälleen ja vastannut myöntävästi. Joten huoneen toisessa laidassa ollut mies oli vetänyt tuolin kahden muun sängyn välille sekä yöpöytä oli siirretty siihen välikköön lisätilaksi korttipinoja varten.
“Eihä ne tälläkää kerralla mittää löytänny vaikka nelijä tyyppiä niitä kuvia siinä kyttäs ja yritti keksiä missä vika. Se on joku hermopinne tai sellaane, mutta että joku piuha tuola on puristuksisa ja siittä se kipu lähtee.” sängyn reunalla istuva mies puheli päätään pudistellen.
“Mutta saappaha ainaki hyvät mömmöt niin kauvan ko kipuja on.” toinen mies hörötti, alkaen vuorostaan siirtelemään kortteja kädessään kun etsi jotain pöydälle laitettavaa. “Mutta mikäs se nuin nuorta kossia vaivaa? Polovihan sulta selkeesti o operoitu mutta minkäs takia vaikka ikkää ei varmana oo enempää ko mun lapsenlapsellakaa.”
“..Korjattiin vanhaa vammaa.”
“Kaajuikko jollaki mopedilla tai?”
“..En ihan.” Marshall aloitti, ottaen vuorostaan muutaman kortin kädestään ja asetti pöydälle sekä yhden sängyllä vieressään olevista pinoista. “Putosin hevosen kanssa ojaan ja jäin alle.”
“Vaarallisia elukoita ne kopukakki. Mullaki tytön tyttö käy josaki tallilla kerta viikkohon ratsastamassa, ja aina saa kuulla kun se on millon tippunu selijästä tai millon joku kävelly varpaille.” tuolilla istuva mies vastasi päätään pudistellen.
“Mullaki miniä on se joka niitten kans säätää. Seki ollu iha tarpeeks terveyskeskuksesa hoijettavana millon minkä takia. Ja kovasti yrittää sitä mun tytärtäki saaha mukaan tallille.”Sen jälkeen keskustelu jäi pääasiassa niiden kahden vanhemman miehen miehen välille, kun toinen ihmetteli ääneen että miten toisella oli miniä vaikka hänellä oli vain tytär. Jolloin toinen oli vastannut hyvin suurella tarmolla että kyllä, hänellä on tytär jolla on tyttöystävä ja jos toisella oli ongelmia asian kanssa niin hän sai iskeä kortit pöytään ja vaihtaa huonetta. Mutta sen sijaan tuolilla istunut mies vain toppuutteli, että kun hänellä ei vain itsellä ollut sellaisista asioista mitään kokemusta tai tietämystä suvun tai kenenkään osalta ja osoitti vain puhdasta uteliaisuutta seuraavilla kysymyksillään.
Marshall ei voinut kuin hymyillä, ja tyytyi lähinnä kuuntelemaan miesten keskustelua korttipelin yhteydessä. Tuntui samaan aikaan vieraalta mutta hyvältä kun moisen aiheen ympärille keskittyvä keskustelu pysyi hyväntahtoisena. Kotipuolessa tilanne olisi todennäköisimmin jo eskaloitunut vähintään käsirysyksi että pitäisi kutsua vartija paikalle. Joskus näinki. -
Joko saa jännittää?
Oli mieltä helpottavaa huomata että Arlekin oli pienistä muutoksista huolimatta yhä se sama hevonen kuin aina ennenkin. Laitumelle pääsy ja ekan reilu viikon ajan se jaksoi puhkua intoa laitumen ja tallin välillä niin että hyvä kun ei leijunut ilman mukana karkuteille. Mutta kuten kaikkina aikaisempina kesinäkin, sen jälkeen tamma tuli taas mukana samaan tapaan kuin aina ennenkin. Kunhan muisti välillä lahjoa piparmintuilla.
Ratsastuksessa se oli yhä paljon energisempi aikaisempaan verrattuna mutta lähinnä vain hyvällä tavalla. Se liikkui isommin ja yritti entistäkin paremmin. Mitä nyt joskus heitti koulukuvioita vääntäessä pienen pukkihypyn jos toisenkin. Johon ei ainakaan varusteista tai hierojan puolesta mitään erillistä syytä ollut löytynyt. Mutta onneksi se samainen hevonen malttoi tällä hetkellä kiertää kentällä puoliunessa mistään välittämättä kun sen selässä istui Miksu, joka ei ollut ikinä elämässään istunut hevosen selässä. Mitä nyt joskus vuonna miekka ja kilpi oli ollut ponitalutuksessa Jukujukumaassa. Ja vieressä riimunnarun päässä käveli taluttamassa Niklas, joka itsekin oli vasta aloittelija tasolla hevostelussa.
Marshall oli auttanut alkuun lähinnä varmistuakseen siitä että Arlekin osasi käyttäytyä, ennen kuin oli luovuttanut narun Niklaksen käsiin ja siirtynyt itse aidalle istumaan.
Mies istui alemmalla lankulla ja lähemmäs makoili ylempää lankkua vasten seuratessaan katseella kolmikon liikkumista kentällä. Tämän myötä kaikki tehtävälistalla olleet asiat alkoivat olla tehtyjä. Rastapää oli varmistanut Eetulta että joku pystyi sen verran pitämään Arlekinilla silmällä että kaikki oli ok. Niklas toki kävisi sitä hieman hoitamassa mutta olisi hyvä että joku tietotaitoisempi laitumella käydessään varmistaisi silmämääräisesti että tammalla oli neljä jalkaa, pää, mutta ei haavoja tai muutakaan sen sellaista. Marshall katsoi hieman toista aidalta roikkuvaa kättään kuinka se tärisi hieman, miltei kuin hänellä olisi kylmä keskellä lämmintä kesäpäivää. Häntä jännitti, älyttömästi. Ehkä vähän jopa pelotti. Reppu oli pakattu ja huomenna näihin aikoihin hän olisi jo hyvästi veitsen alla Seinäjoen Keskussairaalassa. Ei tämä toki ensimmäinen kerta ollut, minkä takia häntä jännittikin. Ennen tätä hän oli ollut jo kaksi kertaa aikaisemmin leikkauspöydällä ja kummallakin kerralla häntä oli jouduttu elvyttämään. Toisella kerralla pitempään. Sanonta kolmas kerta toden sanoo raapi inhottavasti takaraivossa.“Hyvä nähä että Nikelle ei jääny mitään huonoja muistoja siltä yheltä kerralta.”
Marshall keikahti aidalla sen verran että hyvä kun ei päätynyt selälleen maahan, mutta ennätti kuitenkin tarttumaan lankusta kiinni. Yllätyttyään kun Nelly oli ilmestynyt hänen huomaamatta siihen viereen ja viittoi puheillaan taannoista kertaa kun Niklaksella oli päässyt Arlekin irti. Rastapää oikaisi itsensä seisaalleen aidan viereen.
“..Joo. Vähän sitä jännitti alkumatkasta taluttaa Arlekinia laitumelta tallille, mutta siinäpä se.” mies vastasi pienen hymyn kera.
“Hyvä.” nainen vastasi lyhyesti päätään nyökytellen, katsoen kentälle hieman silmiään siristäen. “Kuka muuten ratsastaa Arlekilla?”
“Niklaksen kaveri, Miksu. Tuli meille kylään ja halusi kokeilla ratsastamista. Joten totta kai pitää tehdä oma osansa uusien harrastajien koukuttamisessa.”
“Hyvä, niin pitääki. Kai tuutte käymään tuvassa kahvilla ennen kuin lähette?.. Muuten. Tiiätkö yhtään mitään siitä että kuka tai ketkä oli räjäyttäny puoli taloa yksi päivä?”
“Valitettavasti tiedän siitä vielä vähemmän kuin sinä.” Marshall myönsi, jättäen tosin mainitsematta sen että oli tuolloin ollut juuri suunnannut talolle päin kahvin keitto mielessä. Mutta kuullessaan sisältä huutoa kuin kolmas maailmansota olisi syttynyt, mies oli korjannut kurssiaan ja mennytkin suoraan autolleen. -
Tasapainoa ja tarkkuutta
Arlekin oli saanut aikalailla vain lomalla Kalla Cupin osakilpailun jälkeen, mitä nyt jonkun verran olivat kevyesti jumppailleet kentällä ja käyneet maastossa tuulettumassa. Mutta nyt kun päivät alkoivat vähenemään, Marshall oli suunnitellut vähän jotain erilaista Arlekinin pään menoksi ennen kuin se pääsisi aloittelevampien ratsastajien pyöriteltäväksi.
Kello oli tuskin kahdeksaa aamulla kun rastapää ravaili hevosensa kanssa kentällä ohjat toisessa kädessä ja silmäili kentän keskihalkaisijan tienoille tasaisen välimatkan päähän toisistaan aseteltuja maalitauluja. He olivat lämmittelyn jälkeen suorittaneet pari kierrosta ensin käynnissä ja sitten ravissa jotta Marshall oli saanut paremmin tuntumaa hevosen selästä ampumiseen. Mies laski ohjat kädestä tamman kaulalle ja siirsi jalkansa antamaan laukka-avut. Arlekin viskasi päätään ilmassa ylös ja alas siirtyessään täsmällisesti rytmikkääseen laukkaan, seuraten aidan viertä kulkevaa uraa. Ratsastaja piti lähes tuiman keskittyneen katseen maalitauluissa, jääden kevyeen istuntaan kun hevonen pääsi kentän lyhyeen päätyyn. Mies nappasi katsettaan kääntämättä oikealla puolellaan olevasta vyötärön ja reiden ympärille kiinnitetystä nuoliviinistä yhden nuolen, ja liike katkeamatta viritti sen jouselle ja lähetti ensimmäiseen maalitauluun. Käsi haki jo uutta nuolta kun katse siirtyi seuraavaan kohteeseen. Tasapainoilu kevyessä istunnassa laukan mukana antoi tarpeeksi tasaisuutta tähtäämistä ajatellen, mutta vaati hyvin paljon keskittymistä kun yläkroppaa piti kääntää jotta ehti ampumaan nuolen toiseenkin maalitauluun. Marshall oli arvioinut ensimmäisellä laukka kierroksella Arlekinin askelten pituuden ja vauhdin hieman väärin, minkä takia miehelle oli tullut kiire toisen ammunnan kanssa. Rastapää otti ohjat taas toiseen käteensä, vaikka lähinnä istunnalla ja ääniavuilla hidasti tamman takaisin käyntiin, kääntyen ympäri käydäkseen katsomassa ennen seuraavaa kierrosta miten oli osunut niin pystyi seuraavaa varten miettiä ajoituksiaan uudestaan. Muutama kierros meni vielä kokeilevasti ihan hyvin tuloksin ennen kuin mies oli saanut hypätä alas satulasta ja käydä hakemassa nuolensa takaisin maalitauluista.“Hei, se ei ole mitään syötävää..” rastapää puheli tottuneesti äidinkielellään Arlekinille ja työnsi sen turpaa pois, kun tamma maisteli maalitaulun reunaa samalla kun mies kiskoi jälleen nuolia irti.
Marshall vilkaisi nopeasti aikaa ranteessa olevasta kellosta, ennen kuin talutti hevosensa hieman kauemmas ja taiteili itsensä varusteineen takaisin satulaan. Keskittymisestä riippumatta miehen suupielissä oli leveä hymy, kun tuo ohjasi hevosen takaisin uralle. Tuntui yksinkertaisesti mahtavalta. Siinä oli oma jännityksensä kun laukkasi hevosella samalla kun päästi irti ohjista, tunsi tuulen kasvoja vasten tasapainoilessa jalustimien varassa ja keskittyi vauhdissa tähtäämään jousella maalitauluun.
Yhden kierroksen verran mies oli kokeillus jos he olisivat voineet laukata hieman kovempaakin, mutta etenkin kahden maalitaulun kanssa kentän pituus loppui turhan nopeasti kesken että ehti turvallisesti hidastamaan ennen kulmaan tuloa. Ratsukko oli ehtinyt juuri siirtyä taas käyntiin jotta mies pääsisi hakemaan nuolet takaisin, kun Marshall tajusin aidalla notkuvat ihmiset.“Millon sä oot uuden lajin alottanu?” Nelly kysyi, nojaten käsillään aitaa vasten, kun taas hänen vieressään seisova Eetu näytti lähinnä aavistuksen huolestuneelta että kaatuisiko näin lyhyessä ajassa toinenkin ratsukko kentällä.
“..En varsinaisesti aloittanut. Jatkan tauon jäljiltä.” rastapää vastasi, pysäyttäessään Arlekin aidan läheisyyteen.
“Tot’ois kyllä siistiä kokeilla joskus itekki. Saiskohan Paahtiksen opetettua tohon..? Vaikka emmä varmaan ossuis tauluun iliman hevostakaan..” Janna pohti, nojaillen kyynerpäillään ylintä lankkua vasten.
“..Jos haluat kokeilla jousella ampumista niin ole hyvä vain.” Marshall totesi lyhyen mietinnän jälkeen pienen hymyn kera, ojentaen kädessään olevaa jousta toisen suuntaan kutsuna. -
Siitä oli pitkä aika kun he olivat olleet maastossa isomman porukan mukana, minkä takia Arlekin oli tuntunut olevan poikkeuksellisen innokkaana. Tallipihassa kun joukkio alkoi järjestäytymään ainakin suurinpiirtein laaditun järjestyksen mukaisesti, Marshall oli pysytelly hieman sivummassa kävelemässä ympyrää mitä vuoron perään suurensi ja pienensi, jotta tamma oli saanut muuta mietittävää. Onneksi liikkeelle lähtemisen jälkeen ei ollut mennyt kauhean kauaa kun Arlekin oli rauhoittunut takaisin enemmän omaksi itsekseen.
Rastapää seurasi tyytyväisenä sivusta jonon tapahtumia, kun ratsastajat juttelivat keskenään ja hevoset astelivat reippain askelin tietä pitkin samalla kun pari mukaan lähtenyttä koiraa jolkotteli tien pientareita pitkin haistelemassa. Vaikka oli jo ilta, ilma oli vielä hyvin tarpeeksi lämmin että t-paidalla tarkeni paremmin kuin hyvin ja pieni tuulenvire piti ötökätkin mukavasti poissa. Marshall istui tyytyväisenä Arlekin selässä ja vain nautti retkestä.“Voisimma pysähtyä tähä hetkeksi jos joku haluaa kahaluuttaa tai uittaa hevostaansa.” Eetu huikkasi kuuluvaan ääneen kun reitti sivusi hiekka- ja soramonttua.
Muutama ratsastaja halusi kokeilla miten heidän hevosensa menisi veteen, minkä tuloksena kohta he kahlasivat rannan matalikossa ja pari uskaltautui aavistuksen syvemmällekin. Marshall oli aluksi jäänyt rannalle seuraamaan muiden menoa, ennen kuin lopulta keräsi ohjia hieman käsiinsä ja pyysi Arlekin liikkeelle. Tamma tuijotti vettä pää ylhäällä ja korvat pystyssä vaimeasti koristen lähestyessään vesirajaa. He olivat kyllä kodin lammikossa käyneet usein kahlaamassa mutta viime kerrasta oli jo pieni ikuisuus minkä takia mies otti lähestymisen ihan rauhassa. Kookas tamma oli päässyt noin kintereitä myöten veteen kun se pysähtyi ja kaivoi vuorotellen kummallakin etusellaan vettä niin että siinä sivussa kasteli liian lähelle eksynyttä Vincentiä ja Zojaa samalla. Marshall pyyteli nopeasti anteeksi pieni irvistys kasvoillaan, huojentuen kuitenkin kun toinen näyttänyt ottaneen äkillistä pientä suihkua pahalla.
Arlekin eteni lopulta harppovin askelin syvemmälle, turpa veden pintaa viistäen. Marshall käänsi katseen suoraan alapäin, seuraten missä vaiheessa vesi alkoi lähestyä omia jalkoja. Seuraavassa hetkessä vedenpinta tosin lähestyi vähän turhankin nopeasti. Arlekin oli mitä todennäkösimmin astunut johonkin äkkisyvään kohtaan, minkä takia sen etuosa tipahti nopeasti alaspäin niin että koko hevosen pää ja kaula painui pinnan alle. Liike jatkui kuitenkin lähes yhtä nopeasti yläpäin suuntautuvana kun Arlekin sai tasapainon takaisin ja ponkaisi takajaloilleen sekä pyrki rantaan päin. Liikkeen mukana Marshall oli ensin retkahtanut tamman kaulan sivuun, ehtimättä saamaan otetta oikein mistään ennen kuin Arlekin oli jo hypännyt ylöspäin. Siinä vaiheessa rastapää oli yrittänyt tarttua tamman kaulan ympärille ja oli onnistunutkin siinä hyvin lyhyen hetken ajan. Näyttäen lähinnä laiskiaiselta roikkuessaan Arlekin käännöksen ajan sen kaulan alapuolella, ennen kuin ote oli livennyt ja mies oli tippunut selkä edellä veteen.
Marshall tuli nopeasti takaisin pintaan saatuaan jalat alleen, yskien vedettyään aimo annoksen vettä henkeensä painuttuaan pinnan alle. Ensimmäisenä mies haki katseellaan hevostaan, joka onneksi seisoi kaikessa rauhassa rannalla missä Eetu piteli sen ohjista kiinni Jussi toisessa kädessään. Rastapää köhi vielä vähän ennen kuin sai taas kunnolla hengitettyä seisoessaan vyötäröään myöten vedessä, lähtien lopulta kahlaamaan itsekin rantaan päin. Oli ehkä paikallaan sanoa että olo oli kuin uitetulla koiralla.“Ookko sä kunnosa? Kävikö mitenkää?” Eetu kiirehti kysymään ennen kuin sukeltaja pääsi kunnolla rantaankaan. Millainen tallinomistaja hän olisi jos kesän ensimmäisellä ryhmämaastolla joku jo hukkuisi?
“..Joo, kunnossa. Arlekin astui… johonkin.” rastapää vastasi “..Tulee mieleen ne kerrat kun on sukeltanut maastoradan vesiesteeseen..” mies lisäsi pienen naurahduksen kera, ottaessaan Arlekinin ohjat käsiinsä.
”Kyllä mä tyylipisteitä tosta ainaki 6 antasin.” Hello kommentoi seisoessaan Typyn pään vierellä. -
Kuva vähän isompana.
Vähän yritin kokeilla jotaki uutta mutta.. ei ihan menny niinku suunnittelin xD Jatketaan kokeilujaMarshall pyyhki otsaa toisella kädellään, katsoen kun Arlekin paineli pitkin peltoa muun porukan mukana. Pieni kävelymatka laitumelle oli tuntunut kestäneen ikuisuuden, ja rastapää oli jäänyt suoraan kulkemaan letkan viimeisenä. Kookas tamma oli koko matkan joko ravannut rinkiä taluttajansa ympärillä tai sitten koettanut tehdä uutta ennätystä takajaloilla kävelemisessä.
Niin helppo hevonen kuin Arlekin yleensä olikin, vähintään piparmintut saatuaan, se oli yksi perkele siinä vaiheessa kun ekoja kertoja sitä vei kesälaitumelle. Vähintään alkukesästä sille piti jättää kaulapanta kaulaan, tai saisi vähintään koko tallin voimalla käydä pyydystämässä se pellosta. Olipa sitä varten kerran jouduttu tilaamaan karjanpaimennusta harjoittava western ratsastaja lassoamaan se kiinni kotitilan valtavasta laitumesta. -
Enemmän ja vähemmän karvaisia vieraita
Eilisiltana“Sen pitäs ihan kohta olla täälä.” Niklas ilmoitti, laskien kännykän takaisin sivupöydälle ja mittoi tarkasti ohjeiden mukaan ruokaa Mielikin kippoon samalla kun pieni koira steppasi paikoillaan häntä vipattaen ja katse tiukasti tiskipöydällä.
“Mmhm. Muuten, haluatko synttärilahjasi nyt vai kun Miksu on lähtenyt?” rastapää kysyi, nostaen katseensa toisessa kädessä olevassa kirjasta mitä oli lukemassa keittiönpöydän ääressä kahvikuppi vieressään.
“hmh? Joha mä sain sulta lahjan?”
“..Eet varsinaisesti.”
“No siis.. Mökkijuttu ja Miksun kylään tulo? Kerta se oli sun kaa jo sovittu juttu?”
“…Sinun kaverit ottivat yhteyttä minuun. Kysyivät haluanko osallistua siihen, ja jos voisin varmistaa että et keksi muuta menoa ennen kuin he paljastavat sen sinulle. Ja samassa yhteydessä Miksu kysyi voiko hän tulla käymään kun siitä on kerta ollut puhetta aikaisemmin.”
“…Ja se esitti asian niinku se ois justiisa keksiny sen. Vielä hoputti että kysyä sulta ja varmistaa että se passaa.” Niklas mutisi, kääntyen lopulta ympäri jotta saattoi antaa ruuan innokkaana odottaneelle koiralle. Mielikki malttoi hädin tuskin istua sen aikaa että mies sai laskettua kipon sen eteen. “Mutta nii-..”
“Ilitaa taloho!” kajahti ulko-ovelta samalla hetkellä kun ovi vain aukesi, ja hyvin vahvasti Vaahteramäen Eemeliä muistuttava nuori mies asteli sisään “Tiesitte että oo just täälä niin otin vapauden marssia sisähä…Heei, sä et kertonu että teilä on koira!”Mielikki oli imuroinut ennätysnopeasti ruokakipponsa sisällön ja sännännyt eteisen suunnalle kun oli kuullut oven käyvän, mutta pysähtynyt puolitiehen kun tulija ei ollutkaan se mitä koira oli todennäköisimmin odottanut. Vieraan painuessa kuitenkin kyykkyyn ja ojentaessa kättään terävänä seissyttä koiraa kohti, Mielikin häntä alkoi taas heilumaan samalla kun se kiirehti nuuhkimaan tulijan kättä.
“Aa, joo. Se on Mielikki, kuuluu yhelle tallillaiselle mutta tuli meille hoitoon hetkeks ko sen omistaja lähti käymään muualla.”
“Iha liian söpö, vaikkei ookkaa mikään pörröne millasiin oon tottunu. Mennäänks me sen kaa pihalle?”
“Eei vielä. Se söi just niin pitää antaa ruuan sulaa ennen ku lähtee riekkuun.”
“Aaa, no mitä sit tehhää?” Miksu kyseli, ja kiskoi kenkiä jaloistaan.
“Öäää, pelataan jotaki?” Niklas ehdotti hieman käsiään levitellen, katsoen Mielikin perään kun se juoksi keittiön kautta olohuoneeseen ja alkoi kaivamaan petiään jotta se muokkautuisi sen makuun paremmaksi. Vaikka eipä se juurikin miksikään siitä muuttunut.
“Kannatan, aina hyvä idea. Mikä isketään sisälle? Siege ja vuorotellaan? Vaai Dishonored?”
“Tai, voitte pelata tätä.”Marshall ehdotti väliin, ojentaessaan keittiön yläkaapista hakemansa Niklaksen synttärilahjaksi hankitun pelin. Toinen ei ollut ehtinyt vastata halusiko sen nyt vai vasta kun Miksu oli lähtenyt, mutta tilanne vaikutti sopivalta sen antamiseen. Niklaksen terävä hengenveto riitti jo yksinään vastaukseksi. Tuo teki saman aina kun ohitettiin muunmuassa kaupan peliosasto.
“..Mika-Matti, me pelataan tätä ja vastaväitteitä ei kuunnella.” Niklas sanoi hyvin nopeasti, näyttäen pelin kansia kaverilleen jonka reaktio oli hyvin samanlainen.
“Kyllä! Ehdottomasti kyllä! Mä en sen mökkireissun takia ehtiny vielä ees alottaa mun omaa.” Miksu vastasi silmät yhtälailla innosta kiiluen kuin Niklaksenkin, nähdessään The Last of Us 2 -pelin kannen. “Hyyyi, hellyydenosoituksia.” blondi lisäsi leveän virneen kera, kun lähes mustahiuksinen mies oli kiitellessään suikannut suukon rastapään poskelle.Marshall pyöritteli silmiään pieni hymy suupielessään, katsoen kun kaksikko siirtyi olohuoneen puolelle ja keskustelivat vähintäänkin innostuneina kyseisestä pelistä ja arvioivat kuinka kauan sen asentamiseen menisi. Rastapää siirtyi puolestaan takaisin keittiön puolelle, istuen takaisin pöydän ääreen ja poimi kirjan käteensä.
-
Surkeita virheitä
Arlekin oli mukava hevonen. Se oli aina hyvillä mielin lähdössä töihin, työskenteli ahkerasti sen mukaan mitä ratsastaja osasi pyytää, liikkui rennosti ja korvat olivat aina hörössä tai kääntyneenä kuuntelemaan ratsastajaa. Nyt kentällä liikkuva hevonen näytti kaikkea muuta kuin siltä. Tamman korvat olivat liimautuneet niskaan sen laukatessa kentän uraa pitkin, edes askellus ei ollu sitä tasaista missä oli helppo istua mukana. Liike oli lyhyttä ja töksähtelevää ja särkyi ristilaukaksi kulmaan tullessa. Satulassa istuva rastapää kiristeli hampaitaan, pyytäen hevosta siirtymään käyntiin.
Ei, ei ja ei. Olisi pitänyt kuunnella sitä pientä ääntä päässä ja jättää kunnon ratsastus välistä ja mennä vaikka maastoon. Sen sijaan hän räpiköi kentällä ja teki mitä typerimpiä virheitä, sekä sitä mukaa oli ajanut Arlekinin siihen pisteeseen missä se nyt oli. Jännittynyt ja haluton työskentelemään. Ja miksi? Siksi kun hän itse ei osannut pitää omaa päätään kasassa. Marshall hengitti syvään, pudottaen jalustimet pois jaloistaan ja taputti tamman kaulaa toisella kädellään. Ei tätä treeniä tähän voisi jättää mutta ei tätä voinut myöskään näin jatkaa. Mies heilautti itsensä alas satulasta, ja jäi kävelemään hevosen vierelle samalla kun riisui kypärän pois päästä. Myönnettäköön että tässä lämmössä teki mieli iskeä kypärä tolpan nokkaan loppu ratsastuksen ajaksi.“Nykkö sä jo muka lopetit? Vastahan sä alotit?” kentän reunalle ilmestynyt Niklas kysyi, vilkuillen samalla Mielikin perään joka nuuhki ruohikkoa aidan juurella.
“..En, pidän pienen tauon ennen kuin jatkan… Onko muuten Miksusta kuulunut että milloin se on täällä?” rastapää kysyi, kääntääkseen keskustelun jotta toinen ei ehtisi edes kysyä enempää ratsastuksen sujumisesta.
“Viimestään seiskan nurkilla. Se laittaa viestiä ku se on josain Seinäjoen nurkilla.” nuorempi vastasi, vilkaisten nopeasti kännykkäänsä “Me mennään ainaki Outin kaa tupaan kahville ja ehkä se tuo.. Janna, tulee kans. Ja eiköhä sinne muitaki eksy. Niin tuu perästä ku ehit.” Niklas lisäsi, lähtien jo askeltamaan takaperin pois kentän vierestä samalla kun kutsui Mielikkiä mukaansa.Pieni koira haisteli nurmea häntä vipattaen, kipittäen lopulta toisella kutsumisella miehen perään. Marshall hymyili pienesti, kääntäen katseen takaisin eteensä. Mies käveli muutaman kierroksen Arlekin vierellä, silitellen tamman kaulaa ja keskittyi omaan hengitykseen sekä tunkemaan loputkin keskittymistä häiritsevistä ajatuksista edes hetkeksi jonnekkin syrjään. Lyhyen tauon aikana Arlekin olemus muuttui taas sille ominaisemmaksi, kun korvat nousivat irti niskasta ja liike muuttui rennoksi nyt kun ratsastaja ei ollut satulassa rentona kuin rautakanki puristamassa jaloillaan. Marshall painoi kypärän takaisin päähänsä, pysäyttäen hevosen siksi aikaa että sai heilautettua itsensä takaisin satulaan.
Pieni hetki työskentelyä ravissa, ainoana tähtäimenä korjata omat virheet ja saada Arlekin liikkumaan taas rennosti eteenpäin. Alkuperäinen treenisuunnitelma sai jäädä ja he siirtyivät kulkemaan ihan vain tavallista kahdeksikkoa. Loppuun vielä pari kertaa sama laukassa, minkä jälkeen Marshall oli pyytänyt tamman takaisin käyntiin ja antanut sille pitkät ohjat. Tämä riittää.
Arlekin oli silminnähden nauttinut ratsastuksen päätteeksi saamastaan pesusta, mutta vielä enemmän se näytti nauttivan piehtaroimisesta hiekkaisimmassa kohdassa mitä löysi. Seuraavana päivänä edessä taisi olla siis kunnon harjausoperaatio. Jos samalla hyvittäisi tämän päivän räpellyksen ja kävisi oikeasti seillä maastossa päästelemässä vähän reippaammin, Marshall tuumasi noustessaan talon rappusia ylös ja sitoi nopeasti rastansa taas kiinni. Keittiön puolelta kantautui selvästi Niklaksen puhe kun tuo selitti jotain parturihommista ja välissä kuului kun Outin kysyi jotain aiheeseen liittyen.“Entä Marshallin rastat?” Outi kysyi, nojaten kyynerpäillään pöydän reunaan kahvikuppi käsissään “Ookko sä tehny ne?”
“Vaikka mieluusti ottasin kunnian niinki hyvin tehdyistä rastoista niin mä en oo ko jonku verran auttanu niitten ylläpidossa. Sillä on ollu rastat niin kauan ko mä oon sen tuntenu.” Niklas vastasi huokaisten “Oon kyllä vähän yrittäny että jos saisin parturoida senki hiukset mutta-..”
“Ei, pidät saksesi kaukana.” Marshall totesi suoriltaan kävellessään keittiöön, ja vilkuili kahvinkeittimen puoleen jolloin Outi kommentoi lyhyesti että pannussa oli vielä hyvin jäljellä.
“Just tota meinasin.” Niklas mutisi huulet mutrussa.
“Kauvanko sulloon sitte ollu nuo rastat?” Pirttipöydän toisella puolella Outin vieressä istunut Janna kysyi “Oon muute Heikkilän Janna, mä omistan sen kirjavan täykkärin.” nainen kiirehti jatkamaan.
“Se kirjava on näppärän näköinen tamma. Marshall..Kozlov.” mies vastasi, kätellen naista pöydän yli ennen kuin istuutui penkille Niklaksen viereen. “..On minulla nämä rastat olleet kohta jonku.. seitsemän vuotta.”
“Nii, eli nyt ois just hyvä hetki ottaa ja leikkoa pois ja kehittää jotaki uutta!”
“Seittemän vuotta on kyl pitkä aika yhelle hiustyylille.” Outi myötäili Niklaksen mukana.
“…Katsotaan tulevaisuudessa. Toistaiseksi haluan vielä pitää rastani..” Marshall mutisi ja hörppäsi kahviaan. “Janna, minkä ikänen se sinun hevonen on? Ja onko sen kutsumanimi oikeasti Paahtis?” mies kysyi, kääntäen keskustelun suunnan ainakin omasta mielestään paljon mielenkiintoisempaan aiheeseen. -
Jossittelua
Satunnainen laiska tuulenvire puski avoimesta maneesin ovesta sisälle, sekoittaen hallin lämmintä ilmaa. Rytmikkäiden kavion askeleiden sijaan kuului vain yksittäisiä vaimeampia ääniä, kun nuoli toisen perään sihahti ilman halki ja upposi ratsastuskehän puolivälissä olevaan maalitauluun.
Marshallin ilme oli vähintäänkin tuima kun tuo tuijotti tiukasti kurtistettujen kulmien alta maalitaulua, huulet oli pusertuneena viivaksi ja leukaperien pieni liike paljasti kuinka tuo narskutteli hampaita toisiaan vasten. Mies nappasi uuden nuolen lanteillaan roikkuvasta nuoliviinestä, ja sulavalla liikkeellä viritti sen jouselle.Tähtää. Hengitä. Vapauta. Olisipa mieltä nakertavista ajatuksista yhtä helppo päästää irti.
Parin viikon takainen lääkärin tapaaminen oli tuntunut aluksi vain aavistuksen jännittävältä, koska ei ollut mitään varmuutta lopputuloksesta. Mutta siinä ajassa kun Marshall oli sen jälkeen toimittanut pyydetyt dokumentit Seinäjoen Keskussairaalaan ja jäänyt odottamaan uutta yhteydenottoa, se pieni jännitys oli muuttunut enemmän ahdistuneeksi jossitteluksi. Entä jos siitä ei ole hyötyä? Tai entä jos sen jälkeen jalka onkin vielä huonompi? Ihan hyvinhän hän on tähänkin saakka pärjätty joten miksi ottaa riski? Mitä jos tälläkin kertaa operaation aikana tulisi ongelmia?
No niin. Hengitä. Turha sitä on stressata asiasta mikä ei ollut vielä edes varmaa. Uusi nuoli nasahti maalitauluun.
Marshall huokaisi hieman, ja katsoi tyytymättömän näköisenä nuolia jotka olivat pääosin taulun punaisilla renkailla. Vain pari oli osunut keskikohdan keltaiselle alueelle. No, kaippa se oli ihan odotettavissa pitemmän tauon jäljiltä etenkin kun ajatukset eivät pysyneet kasassa hetkeäkään. Ainakin yksi asia sentään oli varmaa, että Arlekin muisti jousiammunnan äänet. Tamma makoili kyljellään maneesin toisessa etunurkassa ja välillä kuului vain tyytyväistä puhinaa samalla kun se huiski hännällä laiskasti ötököitä jotka lentelivät sen ympärillä. Arlekin välinpitämättömästä reaktiosta johtuen Marshall oli tohtinut vaihtaa kevyemmän hevosjousen metsästysjouseensa ja kokeilla sitäkin. Rivitalon takapihalla ei ihan vihtinyt alkaa sen kanssa pelleilemään.
Mies käänsi katseen takaisin kauempana pönöttävään maalitauluun, kyykistyen lopulta vieressä olleen muovisen kantolaukun puoleen ja asetteli jousen takaisin sitä varten oleville urille ennen kuin alkoi riisumaan käsien suojia pois. Ehkä oli parempi lopettaa nyt kun nuolet vielä löysivät edes kohteeseensa. Salkun reunalla odottaneen kännykän ylänurkassa vilkkuva pieni valo sai rastapään ottamaan puhelimen käsiinsä ja näppäiltyä auki yläpalkissa näkyneen ilmoituksen uudesta viestistä wapissa. Viestin auetessa ruudulla oli vastassa kuva, missä näkyi Niklaksen lisäksi myös muutama muu leveästi hymyilevä tuttu kasvo. Kuvasta päätellen viikonloppu vuokramökillä oli käynnistynyt hyvin. Marshall hymyili hieman, kääntyen sen verran että pystyi sihdata ottamaan kuvan yhä reporankana makoilevasta Arlekista ja lähetti sen vastauksena toiselle. Mies tunki kännykän taskuunsa ja lähti hakemaan maalitaulua. Kiskoessaan tauluun uponneita nuolia kännykkä kilahti useammankin kerran merkiksi uudesta viestistä, minkä takia Marshall vaan pudisti päätään hymyillen. Mies irroitti kaikessa rauhassa viimeisetkin nuolet taulusta ja asetteli ne paikoilleen salkkuun ennen kuin otti puhelimen taas käteensä.Niklas
hei mulla on kymysys!
eiju sii kysymys
eiku siis
mut siis että passsaako sulle että täsä samalla ko mä tuun kotia nii miksu tulis kylhä?
siis kylähä
ko se kysy että jos se vois tulla käymähgän meillä ja olla jonku aikaa kja jos samalla seki vois kokeilla käyä satulasaki?Marshall
Sopii.
Hän ei tainnut sinulta kysyessä kertoa että asia on kyllä meidän kesken sovittu jo?Niklas
hä?
mite sovittu mikäMarshall
Me sovimme asiasta jo ennen tuota teidän mökkireissua, eli hänen piti vain kysyä että mitä mieltä sä siitä olisit jos hän tulisi käymään.Rastapää ehti kantaa salkun ja maalitaulun mukanaan kohti maneesin avoimena olevaa ovea, laskien ne maahan seinän vierustaan odottamaan siksi aikaa kun kävisi viemään Arlekin sisälle ennen kuin kännykkä kilahti taas. Mies pujahti oviaukon eteen virittämän juoksutusliinan alta takaisin maneesiin, silmäillen puhelinta.
Miksu
Sovittii joo et mä tuun käymään jos Nikkelle passaa mut pääsenkö mä oikiasti ratsastaanki vai??Marshall
Jos haluat. Et ole ensimmäinen aloittelija joka Arlekin selkään nousisi.Sen jälkeen vastauksena tullut muutama tähtisilmäinen emoji riitti kertomaan että Niklaksen kaveri oli mitä todennäköisimmin innoissaan asiasta. Marshall sujautti kännykän takaisin taskuun ja pysähtyi Arlekin pään viereen seisomaan, katsoen hevostaan joka ei viitsinyt edes avata silmiään
“Eikö olisi jo aika nousta? Iltaheinät odottaa jo karsinassa ja kohta saatte iltarehutkin.” mies jutteli venäjäksi tammalle, tuuppien sen turpaa kengänkärjellä. Arlekin vain huokaisi syvään, raottaen silmäänsä sen verran että pystyi katsoa omistajaansa lyhyesti ennen kuin sulki silmänsä taas. “..Laiskamato..” Marshall mutisi hymähtäen, siirtyen hieman ennen kuin istuutui maahan tamman etuosan läheisyyteen ja pisti pitkäkseen hevosen rinnalle pää sen kaulalle. Kai sitä hetken voisi tässä olla, nyt kun mielikin oli rauhoittunut.
-
< *a href=”https://skaimmadas.weebly.com/marshall-kozlov.html”>Marshall< */a> – < *a href=”https://skaimmadas.weebly.com/arlekin.html”>Arlek< */a>
-
Arlekin liittyy mieluusti mukaan flikkaan porukkaan pienelle kesälomalle.
-
Vaihde vapaalle
(Näitä pakko saada pihalle tekstejä. Mutta kyllä tämä kirjottaminen tästä taas! TT-cup imi aika hyvin tyhjäksi xD)Tuntui vähintäänkin oudolta, ehkä jopa jossain määrin ahdistavalta, kun kalenteri ammotti tyhjyyttä muutaman kuukauden aktiivisen treenaamisen, valmentautumisen ja kilpailemisen jälkeen. Jopa harkinnassa olleet kilpailut ja muut menot oli siirretty odotustilaan ainakin siksi aikaa kun omat suunnitelmat selviäisivät. Arlekin oli saanut viettää finaalin jälkeen pari päivää ihan vain lomaillen, ennen kevyttä läpiratsastusta ja maastoilua. Mutta tänään ohjelmassa oli jotain aivan muuta.
Marshall sai tosissaan keskittyä istuntaansa hevosen paljaassa selässä, jotta pysyi mukana Arlekin innokkaissa ja lähes loikkivissa laukka-askelissa. Myönnettäköön että samalla rastapää muisti minkä takia ei turhan usein ollut hypännyt Arlekin kanssa ilman satulaa, koska se ei ollut mikään miellyttävin asia korkeasäkäisellä hevosella joka ei malttanut laukata kunnolla. Kaksikko oli hypännyt vasta jonkun aikaa kahta kentälle pystytettyä matalaa estettä mutta saanut vain muutamia onnistuneita ylityksiä. Joka kerta kun kummatkin puomit olivat maassa Marshallille tuli mieleen ne kerran kun valmentaja oli laittanut hanskat pohkeiden ja hevosen kyljen väliin, mitkä oli pitänyt laskeutua nostamaan joka kerta kun ne olivat tippuneet maahan. Tällä kertaa rastapään vain piti laskeutua nostamaan puomit kannattimille, ja sen jälkeen hypäyttää itsensä ilman jalustimen apua lähemmäs 180cm korkean hevosen selkään. Ei mitään uutta, mutta useiden toistojen jälkeen pomppiminen alkoi tuntua etenkin jaloissa ja selkään nousu muuttui vaivalloisemmaksi.“Jos malttaisit keskittyä edes hiieman enemmän, niin sinun ei tarvitsisi koko ajan odottaa että nostan puomit.” mies puheli äidinkielellään tammalle, valuessaan jälleen alas sen selästä ja kumartui korjaamaan estettä. Jatkaen Arlekinille juttelua samalla kun siirtyi toisen esteen pariin. “Korotan tämän toisen niin jos se kannustaisi sinua yrittämään nostaa jalkojasi.. Ja pitää ehkä alkaa sisällyttää irtohypytys ohjelmaasi… tai ehkä kysyä jos jollakin olisi joskus aikaa ja kiinnostusta hypätä sinulla, ennen kuin uskallan edes harkita päästäväni Niklasta kanssasi lähellekkään kavalettia.”
Rastapää suoristautui seisomaan ja ehti kääntymään kannoillaan ympäri, pysähtyen ennen kuin ehti ottaa askeltakaan palatakseen Arlekin luo. Mies raapi niskaansa nopeasti toisella kädellään, lähtien hakemaan hevostaan joka oli tapojensa vastaisesti häipynyt paikalta minne oli sen jättänyt.
Tamma kurotteli päätä aidan ylitse ylähuuli pitkänä, yrittäen parhaansa tutkia kentän vierelle ilmestyneen Nellyn taskuja piparminttujen toivossa. Kerta niitä sai ainakin aamuisin muiltakin kuin vain isännältä, ehkä tältäkin ihmiseltä saisi. Mutta pienenä pettymyksenä tamma sai tyytyä turvan rapsutukseen.“Saatat joutua toistaan sanomas, musta tuntuu että Arlek ei ollu ihan kuulolla.” Nelly kommentoi virnistäen. “Pistettiin just iltakahvit tippuun niin tulin kutsuun porukan tupahan.”
“..Kiitos. Tämän jälkeen kahvi kyllä maistuisikin.” mies vastasi pienen hymyn kera, ottaen kiinni hevosen toisesta ohjasta.
“Eikö Nikke tullu tallille?”
“Ei, sillä oli kädet täynnä koulu- ja työasioita.” Marshall vastasi, ennen kuin siirtyi hevosen kaulan viereen saadakseen vauhtia että pääsi hyppäämään takaisin Arlekin selkään. Joutuen tällä kertaa ottaa jo aika paljon tukea tamman jouhista että sai itsensä perille asti.
“Tarvikko sä apua nuitten puomien kaa? Koska mä voin kyllä hetkeks jäädä auttaan.” nainen naurahti kevyesti.
“…Jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Tässä ei mene enää kauaa, kunhan saataisiin edes pari onnistunutta peräkkäistä hyppyä niin siihen on hyvä lopettaa.”Marshall keräsi ohjat kumpaankin käteensä, pyytäen Arlekin liikkeelle samalla kun Nelly pujahti aidan välistä kentälle ja siirtyi seisomaan keskemmäs kenttää mistä oli helppo mennä kumman vaan esteen luo nostamaan puomi. Toisen esteen korottaminen kahdeksaankymmeneen senttiin oli ollut ihan hyvä ratkaisu, koska ainakin sen pystyn aikana tamma oikeasti jopa yritti hypätä niin että puomi ei pyörähtäisi kannattimilta alas. Matalemmaksi jätetty este sen sijaan kyllä piti korjata useammankin kerran, ennen kuin lopultakin ratsukko onnistui ylittämään kummatkin esteet puhtaasti. Siinä vaiheessa Marshall antoi ohjien liukua pidemmäksi ja taputti tamman kaulaa kaksin käsin kun he olivat päässeet laukkaamaan uraa pitkin. Alun loikkivaan askellukseen verrattuna Arlekin malttoi sentään laukata sille tavallista isoa mutta tasaista laukkaa, missä oli mukava istua mukana.
“Kiitos, tämä riittää. Tehtävä suoritettu.” Marshall huikkasi Nellylle, joka nosti peukut pystyyn.
“Kyllähä se onnistuminen sieltä tuli! Tarvii vaan vähän lisää rutiinia hyppäämiseen. Eikö Nikke puhunu jotaki että se tähtäis ens vuoden TT cuppiin?”
“Joo, Arlekinin kanssa. Sen takia kokeilinkin että miten se reagoi hyppäämiseen tauon jäljiltä. Mutta intoa tuntuu olevan enemmän mitä keskittymiskykyä, vaikka se kyllä osaa hypätä.” mies selitti, hidastaen tamman lopulta käyntiin. “…Mitä luulet, onko täällä jotakuta joka voisi välillä hypätä Arlekinilla?”
“Hmmh… Tuvassa oli ainaki Chai ja Eira joilta voi kysyä vaikka heti.” Nelly vastasi nopean mietinnän päätteeksi. “Mutta aika varmasti joku löytyy. Etenki jos tän korkusten esteiden hyppäämisestä on kyse.” -
-
Paluu arkeen
Vaikka oli ollut mukavaa viettää arkea johon sisältyi lähinnä oman hevosen treenaamista, valmennuksissa käyntiä sekä kilpailua lyhyiden työpäivien ohella. Niin paluu tavalliseen arkeen tuntui ihan hyvältä. Marshall oli juuri päässyt töistä takaisin kotiin, ja jätettyään maiharit eteisee käveli postia läpikäyden keittiön suuntaan.
“Tuliko mittään tähteellistä?” Niklas kysyi, kääntämättä edes katsettaan pois tiskaus operaatiostaan.
“Hmm… Ei oikeastaan. Tai, ei sinulle.” rastapää totesi laskiessaan paperipinon pöydälle ja ripusti laukun roikkumaan tuolin selkänojalle ennen kuin istuutui siihen muutama kirje toisessa kädessään. “..Minä olisin kyllä voinut tiskata tällä kertaa, niin ei sinun olisi tarvinnut alkaa taiteilemaan sen käden kanssa..”
“Näh, kyllä mä ny yhet tiskit saa pestyä. Näitä ei oo ees niin paljo. Ja sitä vartenhan kumihanskat on keksitty…Mitä kirjeitä sulle tuli?” Niklas kysyi, kääntäen katseen Marshalliin kun tuo ei vastannut hetkeen.
“…Ai.”
“Mitä?”
“Ei mitään.. Unohdin vain että minulla oli synttärit lauantaina.”
“…Anteeksi mutta mikä oli ja millon..?”
“Täytin 27-vuotta.. En varmaan nytkään olisi muistanut, ellei postissa olisi tullut näitä kortteja.” Marshall vastasi aukoen loppuja kirjekuoria.Yksi kirje Englannista isovanhemmilta, muutama kotoa Venäjältä kun vanhemmat ja Mitya olivat lähettäneet oman, täti ja sedät omansa ja jopa isoisä oli lähettänyt omansa mikä oli kyllä yllätys. Rastapää nosti katseensa korteista kun kuuli ulko-oven käyvän, vilkuillen vähintäänkin hämmentyneenä tajutessaan että se oli ollut Niklas joka oli painellut ulos asunnosta. Mies istui pienen hetken paikallaan tuolilla, kuullen lähinnä vain seinäkellon naksutuksen ja telkkarissa pausella olevan pelin vaimean musiikin.
Lopulta Marshall laski kortit keittiön pöydälle ja hieman empien nousi jalkeilleen, suunnaten hitaasti eteiseen. Pitäisikö hänen mennä perään? Tai ensinnäkin minkä takia Niklas oli ylipäätään häipynyt noinkin vauhdilla? Rastapää oli juuri sujauttamassa joitakin kenkiä jalkaan kun Niklas tuli lähes yhtä vauhdilla takaisin sisälle, hypähtäen melkein ulos crocseistaan.“Hyi saatana! Mitä sä siinä teet?!”
“..Öää…Olin lähdössä katsomaan minne oikein katosit..? Lähdit aika vauhdilla..” Marshall sai lopulta sanottua, jättämättä pois sen että mieleen oli väkisinkin tullut ne kerran toissa talvelta kun Niklas oli häipynyt vauhdilla asunnosta jonkun asian jälkeen. Ja tuosta oli seuraavan kerran kuulunut vasta seuraavana aamuna.. Toki, silloin heillä meni huonommin.
“No hakeen tätä. Sä tiiät että mä oon ihan surkia minkään päivämäärien muistamisesa, etenki kun nyt on ollu ties mitä osakilpailua sun muuta täsä välisä. Tää on sun synttärilahjas. Tai siis, ei pelkästään multa, tää on yhteistyö sun vanhempies kaa. Tai siis sun äitin kaa mä vaan juttelin mutta sun isäs on mukana kans mutta siis kuitenki. Onneks olkoon.” Niklas selitti hyvin nopeasti puhuen, ojentaen kasvot hieman punaisina toisessa kädessä kantaman ison mustan salkun.
“…Kiitos..” Marshall vastasi lähinnä entistäkin hämmentyneempänä, lähtien liikkumaan takaisin tuvan puolelle kun Niklas ohjasi tuota hieman selästä työntäen.Marshall laski mustan muovisen salkun lattialle, napsauttaen sitä kiinni pitävät salvat auki ja nosti kannen ylös. Mies katsoi nopeasti Niklakseen yllättyneen ja innostuneen sekainen leveä hymy kasvoillaan, siirtäen katsetta vielä pari kertaa salkun ja poikaystävänsä välillä. Ennen kuin lopulta aukaisi varmistusremmit, nousten ylös taljajousi käsissään. Jousi ei ollut mikään uutuutta kiiltelevä, vaan se sama vanha ja tuttu jousi millä mies oli jo useamman vuoden ampunut ja metsästänyt.
“Sen välipohjan alla on se varsinainen lahjalahja. Toi tuli vaan siinä sopivasti samassa paketisa mukana.” Niklas kommentoi leveä virne suupielessään, ja viittoi toista palaamaan salkun puoleen.
Rastapää kohotti hieman toista kulmaansaa, ennen kuin kyykistyi laatikon puoleen ja laski jousen lattialle siksi aikaa kun tutkaili välipohjan irti saamista. Salkku olikin kyllä sen verran paksu, että kävi järkeen että pohjan alla oli jotain muutakin kuin pelkkää tyhjää tilaa.
Lopulta mies sai auottua sisäpuolen pienet salvat ja nostettua pohjan pois. Piilossa ollut jousi oli huomattavasti pienempi ja hyvin yksinkertainen vastakaarijousi, ja selvästi uusi. Puun musta väri oli täysin naarmuton ja kiilsi himmeästi valossa.“Mistä-..” Marshall aloitti, poimiessaan jousen lähes varovasti käsiinsä ja yritti keksiä että missä toinen oli tämän kokoista salkkua muka piilotellut.
“Joukahaisilla, missä muuallakaan.” Niklas vastasi virnistäen. “Käskivät muuten onnitella sua, ja kutsuivat illalla käymään pullakahvilla ja pelaamasa skib-poa.”
“Eli käydään siellä, niin voin kiittää heitä samalla.” Marshall vastasi, kaapaten Niklaksen yhdellä kädellä halaukseen ja kiitti häntäkin, ennen kuin painoi suukon tuon huulille. -
3. Ratsumajatalon avajaiset lauantai-iltana. (395 sanaa)
Tuntui samaan aikaan hieman oudolta mutta myös mukavalta vaihtelulta pukea päälle jotain edes vähän huolitellumpaa kuin tallikamppeet tai perus arkivaatteet. Marshall oli tiennyt oikeastaan jo avajaisista lukiessaan että mitä pukee päälle mutta Niklas oli viettänyt ties kuinka pitkän ajan tonkimalla läpi omia vaatteitaan, yrittäen löytää jotain mieluisaa mikä oli samaan aikaan sopivan arkista mutta kuitenkin vähän parempaa.
Marshall napitti mustan kauluspaitansa viimeisiä nappeja samalla kun tiiraili ikkunasta näkyvää punaista tallirakennusta sekä sen läheisyydessä olevia tarhoja, tarkastaakseen Arlekinin. Joku muutaman hengen porukka oli juuri pysähtynyt kiertelyllään tarhoille, ja pari heistä ojensi käsiään tamman nuuhkittavaksi. Jo täältä katsottuna Marshall oli täysin varma siitä että Arlekin nuoli ihmisten kämmeniä piparminttuja etsien. Mies poimi yöpöydälle jättämänsä rannekellon toiseen käteensä, taiteillen sitä vasemman ranteensa ympärille ja siirtyi siitä jo hakemaan kenkiään.“Miten valmistautuminen etenee?”
“Helppoahan se sulle on ko ei tarvi muuta ko laittaa rastat kii ja menoks.. Ja no, sulla on kaks toimivaa kättä.” Niklas puhahti huoneen toiselta laidalta, yrittäen parhaansa saada hiuksiaan ojennukseen yhden käden voimin.
“Ehkä nykyään. Mutta ensimmäiset kerrat rastojen siististi kiinni saaminen oli kyllä työn ja tuskan takana, piti pyytää äidiltä apua.” Marshall myönsi pienen virneen kera, seuraten Niklasta katseellaan hetken. “…Särkeekö sitä kättä kuinka paljon? Pitäisikö sinun suosiolla ottaa särkylääke?”
“Eip. Koska jos mä otan sen napin, niin mä en saa juua mitään. Ja mähän en aio tuhlata tilaisuutta ilmaseen alkoholiin.”
“…No, teet niinkuin parhaaksesi näet.. Mutta ei ehkä kannata hankkia krapulaa. Muuten huominen voi olla aika tuskaisa odotella kisapaikalla”
“Elä huoli, emmä ny niiin paljo aio ottaa. Mutta muutaman ny ainaki.” Niklas vastasi, kiskoen tuolin selkänojalla ollutta bleiseriä päälleen.Marshall siirtyi hissukseen jo ovelle päin, avaten sen lopulta ja päästi Niklaksen edellään ulos huoneesta. Alakerrasta vaimeana kantautunut puheensorina kuului huomattavasti voimakkaammin käytävän puolella, ja kaikesta päätellen avajaiset olivat vetäneet puoleensa hyvin paljon väkeä. Rastapää veti syvään henkeä, asennoiden mieltään sosiaaliseen tilaisuuten sopivaksi kun he laskeutuivat portaita alakertaan.
Pääoven tuntumassa oli seisomassa nainen jonka Marshall tunnisti toiseksi majatalon omistajaksi, jonka he olivat tavanneetkin aikaisemmin kun olivat saapuneet. Elyssa hymyili lähes säteilevästi, toivotellen sisälle saapuneita vieraita tervetulleeksi ja tarjosi tarjottimella olleita korkeita laseja heille.“Hei, toivottavasti ootte pitäneet huoneestanne.” nainen tervehti yläkerrasta saapuneita miehiä.
“Ollaan. Ja mä henkilökohtasesti rakastan niitä verhoja.” Niklas ennätti sanomaan väliin leveän hymyn kera.
“Mukava kuulla.” Elyssa vastasi naurahtaen “Ottakaa ihmeessä lasit ja katselkaa ympärillenne. Kokoonnutaan kohta sinne suureen ruokasaliin, niin hoidetaan juhlallisuudet alta että voidaan nauttia illan tunnelmasta ja tarjoilusta.”***
***4. Ratsumajatalon avajaisten jälkeinen aamu (302 sanaa)
“..Mä melkeen toivon että mulla ois krapula.. tai että ne ois amputoinu mun käden. Tai nää kaks sormea ees.” Niklas mumisi tyynyä vasten.
“Toin siihen sun yöpöydälle lasin vettä ja ne särkylääkkeet. Kannattaa ottaa heti niin ne ehtii alkaa vaikuttamaan ennen kuin sun pitäisi alkaa valmistautumaan lähtöön.”
“Oih, huomaavaisuutenne on erittäin arvostettua rakas.” mies vastasi, ja oli jo nopeasti noussut istumaan ja hapuili itselleen tarvittavat yöpöydältä.Marshall seisoi huoneessa olevan peilin edessä ja mittoi solmiotaan oikean mittaiseksi, ennen kuin alkoi solmimaan sitä tottunein liikkein samalla kun mielessään kävi läpi päivän muistilistaa. Arlekin oli jo harjattu ja jouhet letitetty, joten ei tarvinnut kuin pakata tavarat autoon, lastata hevonen kyytiin ja ajaa Hallavaan. Sen jälkeen ehtisi pienen hetken vaikka seurata suorituksia ennen kuin pitäisi laittaa hevoselle varusteet päälle ja käydä alkulämmittely metsäpoluilla ennen viimeistelyä. Parhaimillaan ehtisi jopa näkemään kaikkien muiden Hopiavuorilaisten suoritukset.
“Joko sua tällä kertaa jännittää ees vähäsen?” Niklas kysyi, kiskoessaan omia vaatteita päälleen.
“…Ei ehkä niin paljon mitä toivot, mutta ehkä ihan vähän. Tämä on kuitenkin finaali.” Marshall vastasi, kiristäen solmion sopivaksi kaulallaan ja taittoi kauluksen alas. “..Ja no, myönnettäköön että totta kai toivon että Arlekin suorittaisi hyvin vielä tänään. Niin voin ylpeänä ilmoittaa isälle navetan takaa löydetyn kopukkani kokonais menestyksestä sen ensimmäisessä ratsastuskilpailussa.”
“Jo oli aika! Mä oon oottanukki että millon sä myönnät ton ääneen!”Rastapää katsoi virnistäen toista, ennen kuin kääntyi ympäri sulkemaan pukupussin ja kantoi sen mukanaan huoneen ovelle päin missä reppu odotti jo valmiina lähtöä varten. Mies nosti rannekellon näkyvilleen ja laskelmoi ties kuinka monennetta kertaa kuinka paljon heillä oli vielä aikaa ennen kuin alkaisi tulemaan hoppu, vaikka tiesi varsin hyvin että vielä ei ollut kiire. Lähes neuroottisella aikataulujen suunnittelemisella oli omat positiiviset puolensa, etenkin kun Marshall laski aina muutamaankin paikkaan hieman katastrofivaraa. Että jos tapahtuisi jotain heistä riippumatonta mikä hidastaisi etenemistä niin siitä huolimatta aikaa olisi riittävästi.
-
Ai että nauroin tälle makiasti! xD Marshall ei ehkä ihan ajatellu loppuun asti kun mainitsi tallilla asiasta vaan Eetulle.
-
Ai vitsit, tästähän tuli jännää xD Vaikka tuo taitaa olla aika perinteinen että vähänki myöhässä niin ensimmäinen ajatus että oonko raskaana. Vähän niinku jos erehdyt sairaana googlettaan oireitas, niin lopputulos on että sulla on takuulla perus flunssan sijaan vähintään varvaskynsisyöpä ja lepra.
-
Ai vitsit! Tää on kyllä aivan loistava merkki xD
-
Varmasti ennemmin tai myöhemmin Marshallin jousiammunta harrastus tulee paremmin esille kaikille, kun se siirtyy kentälle. Nyt se vielä herättelee tauon jälkeen omia taitojaan 😀 Mutta jos/kun tulee ilmi että Noaa kiinnostaa laji, niin Marshall varmana tarjoutuu opettaan. Ja antaa kyllä lainata omaa joustaanki sitä varten.
Olet oikeilla jäljillä, Miksu on ollut se joka on organisoinut tämän visiitin. Itseasiassa se tulee kunnolla ilmi spinnarin puolella (kun saan kirjoitettua) xD
-
Santtu on kyllä jotenki niin symppis tyyppi. Ja seurannu sekä tuun seuraan suurella mielenkiinnolla tota Santun ja Eiran kuviota. Ne on kuitenki niin erilaiset persoonat, mutta toimii tosi hyvin yhesä.
Ja mitä seuraillu Santtua näin hevosen omistajana niin se on kyllä älyttömän tunnollinen vaikka hevosenomistajuus näemmä tuliki aika puskista. Etenki tuo yks aikasempi teksti, misä se oli hankkinu jonku ratsastusoppaan ja itsenäisesti yrittäny niitä opetella Fifin kaa, on ollu mun suosikkeja. Santulla on varmana aika paljo vielä opittavaa hevosenomistajana, mutta sen ehoton vahvuus on se että se selkeesti haluaa oppia ja seuraa/kuuntelee kun joku jostain asiasta kertoo tai näyttää miten se tehdään. Täsäki tekstisä seuraa tarkasti ku Marshall näyttää alkuun että miten klipataan.
Ja isot plussa pisteet siitä että Marshall oli Marshall. Koska jos olisin ite tällä idealla tekstin kirjottanu, se ois toiminu aikalailla just eikä melkeen nuin. -
Ai että, mun sisäinen Ulla Taalasmaa kyllä parkkeeraa tän ikkunan taakse seuraan suurella mielenkiinnolla tätä kehittyvää soppaa, että mitäs tästä kehkeytyykään.
Ja nostan kyllä pöydälle kans ton ”Yski tota Sannia kohti sit” kohan, koska saatoin täälä vähän virnuilla sille. -
Ei Arlekinilla sentään ihan omia nettisivuja oo xD Mutta koska se kuuluu niitten kotitallin vakiokalustukseen (Grigori myöntää sen vain koska se on hyvä troikassa, mutta ehkä ratsu uran korkkauksen jälkeen myöntää muutenki. Ehkä.) niin sen tiedot löytyy kotitallin nettisivuilta kaikkien muiden hevosten joukosta.
-
Voihan Chai. Myytäsköhän jossaki itsevarmuutta, koska se tarvis sitä roppakaupalla lisää jostaki. Hyvät rehelliset suoritukset tehny ja ansainnu voittonsa siinä misä kuka tahansa joka tekee töitä kisaamisen eteen!
-
Oijoi, syntyhä se Inkanki varsa! Ja pakko sanoa että siinä misä tykkään isosta päämerkistä niin tykkään myös varsan nimestä. Ja kuva itessäänki on tosi kiva. Saas nähä mikä sen kutsumanimeksi muodostuu.
