Asuntoauto Masan seikkailut

Etusivu Foorumit Spin-off -päiväkirjat Asuntoauto Masan seikkailut

Tämä aihe sisältää 168 vastaukset, 16 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 1 viikko, 5 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #956 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Leopardikuvioita ja hammastahnaa
    Olin unohtanut laittaa verhot kiinni illalla, joten auringon säteet paistoivat suoraan silmiini. Käänsin kylkeä, vedin vanhaa peittoa syvemmälle ja mökötin aamuvihoissani maailmalle ja auringolle. Huokaisin syvään ja avasin silmät. Uusi päivä, uusi mahdollisuus. Nousin väkisin istumaan. Hiukseni osoittivat joka ikiseen suuntaan ja päälläni oli t-paita, jonka olin ostanut viisi vuotta sitten miesten puolelta. Se roikkui päälläni ja mäntymetsä-kuvio oli haalistunut. Paita oli ruma, mutta silti ainoa yöpaita jota suostuin käyttämään. Hieroin unisia silmiäni ja nousin seisomaan.

    Aamun ensimmäisiin asioihin kuului hampaiden pesu ja hiusten harjaaminen. Mutta juuri kun olin saanut syljettyä hammastahnan pois suustani, asuntoauton oveen koputettiin. Se oli lopullinen heräämisen hetki – minulla oli vain pikkuhousut ja t-paita. ”Odota hetki!” huikkasin ja otin muutaman ison askeleen lähimmile housuille. Vedin leopardikuvioiset yösortsit jalkaan samalla kun hypin ovelle. Oven takana seisoi se eilinen mies, Eetuko hän nyt oli. Vasta nyt osasin yhdistää eilisen Eetun, Hopiavuoren omistajaan. Suin nopeasti hiuksiani edes vähän siistimpään kuntoon ja hymyilin. ”Huomenta.” Eetu katsoi arvioivasti minua varpaista päähän ja naurahti hieman. ”Joo, sori. Mä heräsin äsken. Tykkääks?” Naurahdin ja näyttelin aamuasuani. ”Joo – tai siis.” Eetu vaikutti vaivaantuneelta. Eikö minun ollut tarkoitus huomata arviointia? Eetu sulki silmät ja hengitti nenän kautta. ”Mä tulin pyytää sua aamukahville. Siis tonne taloon.” Mies avasi silmänsä ja osoitti taakseen. ”Joo, tottakai. Mä laitan vaan vaatteet päälle” sanoin. Eetu vastasi ’okei’ ja kertoi lähtevänsä keittämään kahvia. Suljin oven miehen lähdettyä ja käännyin ympäri. Kaivoin pientä vaatehyllyäni ja etsin rennot, siistit ja mukavat vaatteet päälleni.

    Uskalsin ulkoistua autosta, kun päälläni oli sininen huppari epämääräisellä tekstillä, fleece-vuorelliset legginsit ja punaiset villasukat. Suuntasin kulkuni Eetun osoittamaa taloa kohti. Terasilla iski kamala jännitys. Eikös täällä asunut muitakin? Mistäköhän löydän keittiön? Pitäisikö minun koputtaa?

    //Tätä voisi jatkaa roolipelin puolella. Lähtiskö Eetu tai Noa tai Jilla mukaan?

  • #979 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Mä heräsin äsken. Tykkääks?
    :DD Voin kuvitella tämän hetken. Olen saavinani juuri tästä kohdasta vahvoja aavistuksia siitä, mikä tekee Nellystä erilaisen kuin muut hahmot. Lisäksi ajatus tästä hetkestä huvitti minua. Se olisi ollut hauska keiden tahansa hahmojen välillä, mutta kun siinä oli vielä Eetu, joka on aluksi yhtä rento kuin rautakanki!!

    Samastun myös vahvasti tähän Nellyn empimiseen Eetun oven äärellä. Olen kokenut sen. Niissäkin tuvissa, joiden ovet ovat lukossa, on nimittäin usein kylmä kuisti. Jos siihen kuistin oveen koputtaa, se kuuluu tosi huonosti sisälle, ja isäntä tulee torumaan että mikset ovelle koputtanut. Niinpä tunnet itsesi idiootiksi. Ja sitten jos astut kuistiin, niin ovia onkin yleensä kaksi: toinen on oikoreitti yläkertaan, etkä voi mitenkään tietää kumpi. Koputat toiseen, ja se on aina väärä, ja isäntä avaa juuri sen toisen oven. Luojan kiitos suurin osa ihmisistä on normaaleja, eikä tarvi koputella!

    Ihanaa, kun pääsimme lukemaan Nellyn ekasta aamusta tarinassa. Se oli taatusti erilainen kuin kenenkään toisen hahmon ekat aamut minkään heppatallin tarinassa! Seuraavat kerrat ovat onneksi helpompia, kun Nelly tietää kävellä ovesta sisään niin kuin kotiinsa ja kaataa itse kahvia itselleen. ”Soon itsepalavelu!” tapaa Eetu nauraa sellaisille, jotka eivät vielä osaa, ja aukoa valmiiksi kuppikaapin, jääkaapin ja lusikkalaatikon. 🙂

  • #1030 Vastaus

    Noa
    Osallistuja

    Mun piti jo aikaisemmin kommentoida tätä mutta hitsit kun oikee elämä haittaa harrastuksia! Mä tarjoudun mielelläni ropekaveriks myöhemmälle ajankohdalle, just nyt ei aika tunnu riittävän sellaseen aktiiviseen ropettamiseen. Mutta ehdottomasti tosiaan kunhan tää elämän hektisyys antaa periks!

    Sitten tarinaan. Aamu vihat ja sille mököttäminen, samaistun siihen niin paljon! Mikään ei oo niin kamalaa kun herätä, varsinkin aikasin aamulla. Saispa vaan jäädä nukkuun! Ja Eetun kanssa kohtaaminen oli hauska, Nelly on sellainen hahmo josta haluan oppia lisää! Jo pelkästään tässä dialogi tuntui tosi sujuvalta, sellaiselta jonka uskon oikeasti tapahtuvan, odotan tosi innoissani sun seuraavaa tarinaa! 🙂

  • #1054 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Kompaktia ja vintagea

    Istuin asuntoauton pöydän ääressä ja hörpin pikakahviani. Selasin puhelimesta Instagramin feediä. Kuvat muistuttivat pitkälti toisiaan. Oli pikavinkkejä sohvan kunnostukseen, hevosen kuvia ja tietysti ystäväni kellistelemässä samoissa asennoissa samalla sillalla. Nostin kupin huulilleni ja laskin puhelimen. Nojasin kyynärpäilläni pöytään ja laskin kupin alas. Olin vetänyt hiukset ratsastuksen jälkeen ylös sotkuiselle nutturalle, koska se oli yksinkertaisesti helpoin. En siksi, että se oli coolia nykypäivänä. Se oli vain helppoa ja pidin siitä. Vaikka pidinkin meikkaamisesta, olin tyytynyt vain tummaan huulipunaan. Se jätti kuppiini jäljen ja pyyhkäisin sitä peukalollani. Huulipuna levisi hieman.

    Nostin katseeni mukista ja vilkaisin ympärilleni. Asunto-auto oli sotkuinen ja vanha. Sen lattiat ovat varmasti olleet hienon väriset uutena, mutta nyt ne olivat tummuneet ja harmahtivat. Ovi pysyi kiinni ja sisääntullessa sitä vastapäätä oli pöytä ja pieni sohva, jolla nyt istuin. Edessäni oli kuskin penkki, joka kääntyi ympäri. Apukuskin paikka kääntyi myöskin, jos sen olisi jaksanut öljytä edes kerran viidessä vuodessa. Eipä sitä kummemmin kukaan käyttänytkään. Pöydän takana oli korkea kaappi, joka ylsi aina kattoon asti. Kaapissa oli puhtaat lakanat ja vaatteita. Muuta sinne ei mahtunutkaan. Kaappia vastapäätä seisoi pieni keittiötaso. Siinä oli kiiltonsa menettänyt lavuaari ja kolmilevyinen matkahella. Hellan alla oli pieni jääkaappi, joka oli muuhun nähden uusi. Olin joutunut ostamaan jääkaapin, kun edellinen hajosi toissaviikolla. Toki, tämäkin oli kirpputorilta löydetty. Lavuaari taas oli uusittu ainakin kahdeksan vuotta sitten. Ja se oli niin pieni, että siihen mahtui tiskaamaan yhden kupin kerrallaan. Lavuaarin yllä oli kuiva-ainekaappi ja astiakaappi. Keittiön vieressä oli -seinän takana- vessa, jossa oli kaikki tarvittava. Pieni pönttö, lavuaari ja suihku. Myyjä sanoisi suihkun olevan kompakti mutta minä sanon että se on pieni. Vaatekaapin ja vessan välissä oli sänky, jossa sain yllättävän hyvin unta. Lattoita olin yrittänyt koristaa muutamalla ruutukuvioisella matolla, mutta se jäi yritykseksi.

    Tämä oli silti koti. Tuttu ja turvallinen, josta löytyi kaikki tarvittava. Olin kääntynyt sohvalla niin, että olin naama kohti ovea ja vilkuilin ympärilleni. Pieni ja kompakti koti, joka sopi elämän tilanteeseeni juuri nyt. Pidin toista kättä selkänojan päällä ja rapsutin päälakeani. Huokaisin nenän kautta. ”Hyvähän tässä on.”

    Asunto-auto Masa

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1056 Vastaus

      Jilla
      Osallistuja

      Ihana esittely asuntoautosta ja heinoa kun liitit tarinaan kuvan tukemaan äskeisiä kuvailujasi. Toivottavasti Nelly viihtyy mahdollisimman pitkään täällä. 🙂

    • #1058 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Sieltä ne tulee, Hopiavuoren kaikki asunnot ja kartat pala palalta. 😀 Eetun tuvan ja tallin pohjapiirrokset ovat vielä linevaiheessa. Vitsit, kun olisi kyllä inspiraatiota taas tehdä vaikka mitä, mutta on niin kipeä vaihe, ettei saa piirrettyä vakaata viivaa! Mutta kyllä se siitä.

      Miljöökuvaus on tärkeää. Ensinnäkin, olen tämän tallin kanssa taipuvainen suunnittelemaan kunnollisen ja kattavan miljöön tarinoille, ja joka yksityiskohta on tärkeä. Minusta on ihanaa tietää, millaisissa maisemissa hahmoni kulkevat.

      Toisekseen ainakin minulle, ja lyön vaikka vetoa että myös muille, on nyt helpompaa tulla kylään Nellyn luokse. Tiedämme millaista siellä on, niin on kivempi kirjoittaa. Lisäksi tästä näkyi hienosti myös Nellyn suhtautuminen kotiinsa ja sitä kautta elämänasenne. Kompakti koti on hänelle ihan OK. Se ei taitaisi ihan joka hahmolle olla. Eetukin tarvitsee tilaa ympärilleen, ja mietipä jotain Eiraa suljettuna pieneen tilaan. Hello puolestaan varmasti menestyisi, mutta Hello on niin kuin rikkaruoho ja kasvaa missä tahansa.

      Minusta tämä asumisjärjestely on mielenkiintoinen paitsi siksi, etten ole tällaiseen aiemmin virtuaalimaailmassa törmännyt, myös siksi, että tästä saa vaikka kuinka monta tarinaa irti. Nellyhän pystyy helposti sujahtamaan niin kaupungista kuin tallista ja tarinastakin toiseen autoineen. Voit kirjoittaa kesälomareissuista, kisareissuista ja vaikka mistä. Aina Nellyllä on koti mukana, mutta joka kerta takapiha on eri.

  • #1138 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Osa-aikainen

    Kävelimme yhdessä aamutallitoimien jälkeen Eetun kanssa kohti asuntoa. Aurinko oli jo korkealla ja Eetu päivitteli kun hommat olivat venyneet juttutukioiden takia. ”No mut hauskaahan meillä oli! Ja aivan parastahan koko hommasta tekee sen, että meitä oli kaksi. Mieti jos olisit yksin joutunut siivoomaan kaikki ja vielä juttelemaankin samalla. Se olisi ollut tosi hankalaa” hymyilin ilkikurisesti.
    ”Haha, no niinpä! Sepäs olisikin ollut hassua ja kaikki olis varmasti karannu pois näin hullulta tallinpitäjältä”. Eetu rävähti nauramaan ja myötäili. ”No minä en ainakaan, kiva että hommat hoidetaan huumorilla” kerroin ja tökkäisin miestä hellästi kädelle.

    ”Mutta mun parasta oli, että saatiin asioita sovittua hyvin.” Eetu jatkoi viitaten töihin ja asumiseeni. ”Jep. Tosi kilttiä kun otit hevosen ja mut samalla diilillä. Mä kyllä olen nurkissa kun tarvitsee ja ei tarvitse. Mut saisinko käyttää tota sisäsuihkua? Asuntoauton suihku on kyllä kiva, mutta äärettömän pieni.” Kaikki tuntui vain toimivan niin hyvin, että hymy ei vain ottanyt hyytyäkseen. ”Totta kai!” Eetu sanoi kuin se olisi ollut itsestään selvyys. Kiitin kauniisti ja vaihdoin suunnan kohti asuntoautoa. ”Mä meen nyt käymää kotona. Nähään pian päiväkaffella” kerroin. Eetu heilautti kättään ja jatkoi matkaansa talon sisälle.

    Asuntoautossa oikein istahdin alas ja mietin kahta viimeistä tuntia. Aamukahvia ja töitä samaan aamuun? Miten hyvin voi asiat sujuakaan? Olimme sopineet Eetun kanssa saavani työskennellä osa-aikaisesti ja tehdä muutaman iltavuoron viikossa. Olisin myös aina paikalla, joten Eetu voisi hyvillä mielin lähteä yökyläilemäänkin – vaikka kertoi suurinpiirtein kaiken sosiaalisen elämänsä tapahtuvan tallilla. ”Mihis minä täältä lähtisin” hän oli sanonut. Mutta minä olisin silti vahtimassa, jos joku päättäisi nyt syöksyä läpi ovien tai lankojen. Osa-aikainen työntekijä ja täysipäiväinen talonvahti. Naurahdin oikein ääneen – tästähän tulisi oikein hauska kesä! Ja asiaa todellakin helpottaa, että saan rauhassa etsiä lähialueilta vuokra-asuntoa niin kauan kuin vain tarvis.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1145 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      No näillä kahdella on varmasti ollut miellyttävä ja tuottelias aamu. Nellyn ei kannata yhtään olla huolissaan, vaikka Eetu aina valittaa, että hän on liian hidas hommissaan. Eetu nyt vain suhtautuu aika tosissaan talliinsa ja hoivaamiinsa hevosiin. Hänen on jo aikakin saada apua töihinsä, niin että onneksi Nelly tarvi hommia! Hulluksihan hän olisi lopulta tullut seitsenpäiväisen työviikon ja 24-tuntisen työpäivänsä kanssa, vaikka eipä hän olisi ennen sitä kehdannut valittaa.

      Mitähän mahtavat Jilla ja Noa tuumata siitä, kun Eetu on tuollainen, että ruokkii Helloa ja lupaa kyselemättä suihkun? 😀 Tyypillistä Eetua. Hän ei varmaan ole helpoin kämppis.

      Tämä on tarinallisesti hyvä, taustoittava juttu. Teknisesti puolestaan pidän aloituksestasi ja lopetuksestasi erityisen paljon. Menet suoraan asiaan jaarittelematta, ja samoin lopetat tehokkaasti. Välillä sitä lukee tietenkin mielellään myös kaikkea romanttista ja viipyilevää, mutta tämä teksti ei tosiaankaan kaivannut yhtään ylimääräistä jaarittelua. Samalla huomaan, miten paljon olet kehittynyt kirjoittajana sen jälkeen, kun luin ensimmäiset tekstisi. Ilmaisutapasi on nyt tosi paljon jäntevämpi: käytät tehokkaita, kuvailevia verbejä ja substantiiveja sen sijaan että kuvailisit suotta adjektiivien ja kaiken maailman partisiippien kautta. (Vaikka en minä niitäkään suoraan pannaan julista!! Sanonpa vain, että kuvailussa ei kannata ottaa mallia jonkun minun teksteistä ollenkaan.)

  • #1189 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Selfiehetki

    Asuntoauton tuulilasin läpi paistoi aurinko. Istuin pöydän vieressä ja selasin puhelintani. Minulla oli päällä sininen huppari ja olin sitonut hiukseni kahdelle letille. Tasainen tuhina takanani katkesi takanani ja minä naputin kameran puhelimestani päälle. Sängystä kuului lakanoiden kahinaa, samalla kun otin selfieitä pöydän ääressä. Haukotus keskeytti kuvaukseni.
    ”Huomenta” tervehdin nukkujaa. Ystäväni Ekku oli tullut viikonlopuksi kylään ja nukkunut vierelläni pienellä sängyllä jo kaksi yötä.
    ”Huomenta” Ekku haukotteli ja istahti käännetylle kuskin penkille. Hän nosti pöydällä levänneen kännykänsä ja selaili sitä. Luultavasti vastaili poikaystävälleen Whatsapissa.
    ”Kahvia ei oo vieläkää. Laita jotain päälle niin mennään sisälle. Eetu on varmasti jo päiväkahvilla” sanoin ja vilkaisin vierastani. Tällä oli päällä poikaystävänsä t-paita ja legginsit. Hiukset olivat sekaisella pienellä nutturalla ja hymy oli kaukana.

    Viime yö oli venynyt pitkälle, olimme tulleet taksilla kotiin vasta aamuyöstä kolmen jälkeen. Ekku oli tullut muutaman Hukkasuo-ystävänsä kanssa käymään Hopiavuorella ja yksi pojista oli kiinnostunut Inarista. Markus, Ekun poikaystävän kämppis, tekstaa Inarin kanssa ja he ovat tavanneet kai jossain Tinderissä tai vastaavassa. Olimme istuneet kaikki eilen Seinäjoen paikallisen pubin terassilla ja pitäneet hauskaa yhdessä. Aika vain lensi ja pilkun tultua, minä ja Ekku lähdimme takaisin tallille. Se, mihin Inari, Markus, Lauri ja muut olivat menneet tai tehneet, oli arvoitus. Eikä minua liiemmin kyllä kiinnostanutkaan.

    Sisällä keittiön pöydän ääressä istui Eetu ja Noa. Tervehdin ja kävelin suoraan kahvipannun luokse.
    ”Huomenta likat, menikö myöhään?” Noa kysyi. Seisoin selin poikiin ja Ekku oli vieressäni odottamassa vuoroaan kahville.
    ”Joo, me oltiin kai kolmen neljän välissä täällä” Ekku kertoi ja haukotteli makeasti.
    ”Meni kyl iha sikanopee aika – en ois ikinä uskonu. Oli kyl tosi kivaa” jatkoin juttua. Eetu naurahti ja kääntyi takaisin Noan puoleen.
    ”Nii oliks se tarha hyvä?” Eetu kysyi Noalta. Olimme ilmeisesti keskeyttäneet jonkin keskustelun. Minä ja Ekku istuimme pöydän ääreen.
    ”Joo on juu” Noa vastasi ja kääntyi meihin päin. ”Millane se paikka oli?”
    ”Siisti ja kiva. Ja hyvä musa soi koko aja” Ekku jutteli. Minä kaivoin puhelimen takataskusta ja avasin gallerian. En jaksanut keskittyä jutusteluun vaan annoin Ekun selittää. Muokkasin yhden aikaisemmista seflieistä julkaisukuntoon ja latasin sen instagramiin. Lisäsin muutaman hashtagin perään.

    nelly selfie
    #krapulasunnuntai #bored

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly. Syy: Väärä kuva vaihdettua oikeaan
    • #1206 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ai että musta on aina viehättävää, kun hahmot tekevät silloin tällöin jotain niin tosi normaalia ja arkista kuin ottavat selfien ja käyttävät Instaa. Vaikka suurimmalla osalla kirjoittajista taitaa olla oma Insta, en ole törmännyt vielä ihan hirveän moneen hahmoon, joka keskittyy välillä sellaiseenkin. Hopiavuoressa onkin muuten taidettu räplätä kännykkää näin ylipäätään enemmän kuin muissa paikoissa, joissa tarinoin.

      Nellylle teki varmasti ihan hyvää päästä välillä tuulettumaan autostaan ja Hopiavuoresta ja nähdä välillä muitakin ihmisiä kuin aina samoja naamoja. Seinäjoella on sitä paitsi yllättävän kova meno viikonloppuisin! Samoin oli kiva kun tuo Inarikin huolittiin baariin, vaikka se on vähän jäykkis välillä etenkin uudessa ja vieraassa porukassa. Missähän kaikkialla porukka ehti käymään!

      Noista repliikeistä vielä. Koeta itse palata tähän tekstiin vaikka viikon kuluttua, kun olet jo unohtanut yksityiskohdat. Silloin myönnät ehkä itsekin, että kyllä vain on helpompi lukea, kun tekstin muotoilee näin. 😀

  • #1200 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    ”Nellyy!” Kävelin tamman kanssa kohti tarhoja, kun kuulin Eiran hihkauksen takanani. Pysähdyin ja käännyin ympäri.
    ”Moi” hymyilin. Eira kiiruhti vierelleni ja Hello käveli hänen perässään hitaammin. Kun teini saavutti meidät, hänen suunsa aukesi ja kysymystulva pääsi yllättämään.
    ”Millasta sun asuntoautossa on? Onks siel hienoo? Miten jaksat aina asua siellä? Onks siellä sotkusta? Miten sinne mahtuu sänky?” Minun oli pakko nauraa.
    ”Siellä on hauskaa, on, helposti ja hyvin.” Vastasin ja yritin muistaa jokaisen kysymyksen. ”Mä vien Cozminan tarhaan ni mennään kattoo. Eira hihkaisi ja jäi odottamaan tarhan kulmalle. Päästin tamman laumansa luo ja suljin portin. Hellokin oli ehtinyt meidän luokse ja katsoi hieman pahoittelevana. En huomioinut pahoitteluja, vaan hymyilin niin reippaasti kuin vain osasin.
    ”Tuuksäki Hello? Mennään kattoo sisälle!” Eira hihkui ja melkein hyppi innosta.
    ”Tuu vaa, hyvin sinne mahtuu” vahvistin Eiraa. Hello kohautti olkiaan ja taisi sanoa ’miks ei’ tai jotain sinne päin. Eira lähti jo edellä kohti asuntoani, kun minä ja Hello vasta moikkasimme.

    Asuntoautossa istahdin kuskin penkille ja annoin kaksikon tutkia rauhassa. Olin toki heittänyt likaiset vaatteeni äkkiä piiloon kaapin sisälle, ennenkuin he olivat huomanneet ne. Mutta nyt istuin paikallani.
    ”Eihän täällä ole kamalasti nähtävää” juttelin, kun he olivat istuneet alas. ”Ota Eira se keksipaketti tuolta yläkaapista.” Eira teki kuin pyydetty ja asetti Pirkan halppiskeksit pöydälle.
    ”Tää on ihan tosi hieno! Varmaan tosi jännää asua tällai” teini hihkui innosta. Juttelimme jonkin aikaa asumismuodosta, kunnes Eira kuuli auton kaartavan pihaan ja lähti kiusaamaan tulijaa. Minä ja Hello jäimme vielä istumaan pöydän ääreen. Mies mutusteli keksejä.
    ”Eiks tääl tuu kylmä yöl?” Hello kysyi puolikas keksi suussaan.
    ”Ei tuu, täällä on sellane ko lämmitys” kiusasin.
    ”No haha. Mut sullahan ei oo telkkaria?” Hello jatkoi.
    ”Tietokone ja Netflix. Sisällä on telkkari.”
    ”Sohva? Suihku?”
    ”Sisällä ja tuolla takana mut sisällä.” Hymyilin kamalasti. ”Tännehän mahtuis toinenkin, oha tää ny nii tilava!” vitsailin. Hello ei joko keksinyt enempää sanottavaa tai ei halunnut sanoa mitään. Minä nousin penkiltäni ja kävelin vessan ovelle. Avasin oven. ”Kato ny! Tännehän mahtuu aamupissalle ja suihkuun samaanaikaan vaikka kolme.” Minun oli ihan pakko kiusata miestä. Hän tuntui olevan hieman vaivaantunut, joten suljin oven ja palasin takaisin penkille. Matkalla kyllä hipaisin kiharia hiuksia ja pörrötin niitä hieman. Hymyilin melkein flirttailevasti ja istuin alas. ”Älä nyt noin vaivaannu – jutteluahan tää vaan on” sanoin. Hello katsoi minua. Hän yritti jotain sanoa, mutta ei saanut sanojaan ulos. Sen sijaan hän vaihtoi puheenaihetta.
    ”Mut tosi kiva kun Eetu antaa sun asua tässä.” Hello katsoi käsiinsä, mutta nosti katseen pian takaisin.
    ”Nii on. Ihan tosi kivaa kyllä. Varsinkin kun on noin hyvännäköinen vuokranantaja ja tallinpitäjä. Ja asiaa helpottaa kun sain töitäkin samasta pihapiiristä ja kaikki tuntuu tulevan toimeen keskenään.”
    ”Tää on kyllä iso perhe.” Hello myötäili ja hymyili.
    ”Niin on. Sun kiharat on kyl ihanat. Anna mä sekotan niitä uudestaan.” Nousin ja vaihdoin paikkaa Hellon viereen. Nostin käteni ja leikin hieman kiharilla. Istuin Hellon vierellä ja annoin käden levätä sohvan selkänojan päällä. Rannetta liikuttaen heiluttelin kiharoita sormieni välissä, katseen seuratessa leikkiä. ”Mut mikä juttu tää Jello nyt on?”
    ”Emmä tiiä. Taisiis. Emmä tiiä, joo, en tiiä.”
    ”Mitä sä sit haluisit?”
    ”Emmä tiiä.”
    ”No mieti pian. Ei oo kummallekaan reilua jos leikit tunteilla.”
    ”Joojoo. Mitä kello on? Joko ois päiväkahvit?” Hello oli kyllä mestari vaihtamaan puheenaiheita.
    ”No käydään kattoo.”

    Ja niin me lähdimme asuntoautosta ja koko keskustelu tuntui jäävän taakse. Ehkä oli vain hyvä jättää tämä keskustelu tähän.

    • #1207 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Kyllä on Hello prässissä. En ole kysynyt vielä, tietääköhän hän itse, mihin hän on joutunut kiharoineen päivineen. Ehkä tietää, kun hän vaihtaa puheenaiheita niin sukkelaan ja ymmärtää olla vaivaantunut. 😀 Hello on huvittava: vähän tyhmä ja reppana. Ei se taida koko elämänsä aikana tulla tottumaan siihen, että joku on kiinnostunut siitä, tai siis sen kiharoista. Sitä Hello-parka ei taida edes tietää, mitä flirttailu on! Onhan se joskus seurustellut, mutta noh, ehkä Hello kertoo joskus itse siitä enemmän. Toivottavasti se ei nyt ihan niin kovasti pelästynyt, ettei uskalla enää tulla kylään. 😀

      Eirakin on tässä tarinassa kyllä ihan elementissään. Se likka ei suotta orjaile ja aprikoi: kun se miettii, onko asuntoautossa sänkyä, se ottaa ja kysyy. Kun se saa vastauksensa, se keksii jonkun toisen kiusattavakseen. Minnehän se meni? Toivottavasti ei taas Noan kimppuun, tai Inari suuttuu sille oikeasti!

      Olet kyllä todella malttanut perehtyä hahmoihin. Tartut hienosti niiden tyypillisimpiin piirteisiin.

      Odotan innolla, mitä tästä tulee. Ja mitä Hello nyt miettii.
      #draamalaama

    • #1228 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Helloa nyt viedään! Jätä Hello muillekin, ettei Hopiavuoren muut miehet joudu jäämään nuolemaan näppejään. 😀

      Tartun tuohon asuntoautoon taas. Taisin mainita ennenkin, mutta mulla on kunnon viharakkaus suhde asuntoautoihin. Nykyään ehkä enemmän viha kylläkin. Kun mä olin pieni me vanhempieni kanssa reissattiin kaikki kesät, ihan koko kesä, asuntoautolla ympäri suomea. Auto vaihtu asuntovaunuks ajallaan, mutta menetelmä sama. Ihan kaikkialla suomessa on tullu käytyä, ja tuhottomasti aikaa käytetty asuntoauton/vaunun sisällä kyhjöttäen. Mulle ne tuntuu pieniltä, ahtailta, tunkkaisilta ja tuhottoman kuumilta. Meitä asui siellä kuitenkin neljä koko kesän plus koira, myöhemmin jopa kaksi. Pieneen vessakoppiin ahtauduttiin veljen kanssa muksuina pesemään hampaita iltaisin aina samaan aikaan ja kyynärpäällä sai toista tuuppia, että tee nyt vähän tilaa. Nukkuminen oli kamalaa, kun oli kuuma ja tuntuu ettei happi kierrä. Huh, mitkä sota flashbackit tästä tuli!

      Mutta samalla, olihan se ihan sairaan hienoo. Ei oo varmastikaan yhtäkään kaupunkia missä en olis käynyt suomessa, vaikka sitten vaan ohi ajamalla (vaikka enhän mä niistä kaikista voi millään kaikkea muistaa kun olin ihan nappula silloin), ja sitä ei ihan kaikki voi sanoa. kirkkoja on käyty katsomassa, rantoja, kahviloita, linnoja, ja vaikka mitä muuta, ja sen kaiken mahdollisti nimenomaan asuntoauto! Siinä on jotain vapauttavaa ja hienoa, että sä voit asua siellä mihin haluatkaan mennä. Kun auto on koti.

      Mulle tämä Nellyn elämäntyyli on niin tuttu, että siitä on kiehtova lukea, kun voin kuvitella ihan täysin miltä sen asunto näyttää, ja miten se menettelee. Tarinaan tuo todenmukaisuutta, että muita kiinnostaa. Eihän kaikki varmasti ole tällä tavalla reissannut!

  • #1236 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Otava ja Mielikin pissahätä

    Olin pyörinyt sängyssä jo useamman tunnin, ennenkuin olin luovuttanut ja laittanut villasukat jalkaan ja kävellyt tallille. Istuin läpän alla kyykyssä ja hieroin silmiäni. Kesä oli ihan selvästi tulossa; maa oli kostea ja taivas pilvetön. Kuu möllötti seuranani, kun keräsin itseni ylös ja paransin toppatakkini asentoa päälläni. Tallustelin kädet syvällä taskuissa edes takaisin tallin pihalla ja kuuntelin oikein hiljaa. Jos oli onnekas, saattoi kuulla suden ulvonnan, mutta minä en ollut. Huokaisin syvään ja kallistin pääni oikein taakse. Tähtitaivas tarjosi joka kerta lohtua kaiken maailman ongelmiin. Juuri sillä hetkellä en kaivannut mitään. Ympärilläni ei ollut ketään ja sain vain seistä keskellä parkkipaikkaa tallin edessä ja satuttaa yksinäni niskaani.

    Talon eteiseen syttyi valot ja käänsin katseen sinne. Kuka ihme on puoli kolmelta hereillä maanantai-tiistai yönä? Olin jo valmis loikkimaan vähin äänin karkuun, kun kuulin pienen hännän huiskinnan ovea vasten. Ovi aukesi ja rotan kokoinen Mielikki juoksi ulos. Minä kyykistyin ja ojensin käteni.
    ”No heiii, mitä sä täällä teet?” kysyin hiljaa koiralta, joka nojasi nyt jalkoihini. Kohotin katseeni takaisin kuistille ja ulko-ovelle ja Noahan se siellä seisoi.
    ”Hei vain sullekin. Mitä sä tähän aikaan teet ylhäällä?” kohdistin puheeni miehelle ja suoristin itseni. Otin muutaman askeleen miestä päin ja kiedoin toppatakkini paremmin yöpaitani peitteeksi.
    ”Mielikki herätti. Kai sillä on kusihätä tai jotain. Mut mitä sä teet?” Noa kysyi ja hieroi silmäänsä. Hänen hiuksensa olivat juuri sen näköiset, että hän oli noussut suoraan sängystä.
    ”Mä en saanu unta. Ja tää näkymä on aivan uskomaton” kuiskasin ja nostin katseen takaisin tähtiin. Mikä ihme siinä on, että yöllä pitää ulkonakin olla hiljaa? Ei kai sillä ole väliä, vaikka Eetu varmasti heräisi jos nyt huutaisin. Noa veti takkinsa vetoketjun kiinni ja laskeutui kuistin portaita alas hieman vaappuen ilmeisesti jalkansa takia. Hän käveli pihan poikki vierelleni ja nosti katseen.
    ”Joo, tää on kyl kaunista” mies myötäilee, kuiskaten.
    ”Tätä on kyllä eniten ikävä jos asuu kaupungissa. Täällä ei kuule mitään ja se on vaan hyvä asia.” Huokaan nenän kautta ja nautin hetkestä. Koira huitoo hännällään takanamme.
    ”Tää on ihan kuin jostain leffasta” Noa sanoo ja kääntää katsettaan minuun.
    ”Niin onki” naurahdan ja katson miestä. Hämärässä on vaikea erottaa kasvojen piirteitä tai silmien väriä. Hymyilen kädet puuskassa ja toivon, että mies näkee tämän.
    ”Tunneksä muuten tähti… Tähtikuvioita” rykäisen ja käännän katseen ylös.
    ”Joo, tossa on ainakin otava.” Noa osoittaa taivaalle ja nojautuu hieman minuun, jotta näen paremmin.
    ”Jep, se on ainut minkä mä tunnen” kuiskaan. ”Olisipa joku viltti tai joku ni vois vaa maata tässä ja kattoo jos näkyis tähdenlentoja.”
    ”Ehkä kesällä, nyt on turhan kylmä.” Noa sanoo ja kääntää katseen takaisin alas, koiraansa. ”Noni, joko mennää nukkumaan?”
    ”Mitä hä, joo mennää vaa” sanon ja lasken itsekin katseen.
    ”Siis, Mielikki” hän naurahtaa.
    ”No tietysti” yritän paikata mokaani. Lasken kädet taskuihin ja otan muutaman askeleen talolle päin. Noa seuraa esimerkkiä ja käskee koiransa mukaan.
    ”No, kesällä sitten, eikö?” sanon ennenkuin käännän kulkuni asuntoautoon. Kuulen miehen äänestä hymyn tämän vastatessa ’kesällä’.
    ”Hyvää yötä” sanon puoliääneen.
    ”Hyvää yötä, nähään aamukahvilla.” Noa vastaa.

    • #1239 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Ai vitsit! Ai että!
      Mulla oli jotain mitä mun piti ihan tehdäkin, aattelin että luen tän vaan äkkiä ja sit palaan sen asian ääreen, mutta enhän mä enää ees muista mikä se oli kun tää vei niin mukanaan!

      Ihan pakahtuahan mä olen kun Noa pääsi tälläiseen tarinaan mukaan, hurrrrjan suloinen!! Mäkin oon sellainen yökyöpeli, että voin ihan selvästi kuvitella tän kirpakan kevät yön kirkkaine tähtineen. Kun on vielä sen verran pimeetä että tähdet näyttää tosi kirkkailta taivaalla, mutta ei niin pimeetä etteikö eteensä näkis kävellä. Aivan ihana tunnelma, ja mua viihdyttää aivan valtavasti se millaisen vastaanoton Mielikki sai. Vähän haluaisin itsekehuen sanoa että onhan se Hopiavuoren tähti, kun se on niiiin hieno pikku prinsessa.

      En maltakaan nyt sitten odottaa kesää, ja näitä yöttömiä öitä joita Nelly tulee Noan kanssa viettämään. Tähtiä ei varmaan näy yhtä hyvin, niin mitähän ne silloin katselee. Laskee montako lepakkoa lentää? Noa ei ookaan koskaan ennen elämässään lepakkoa ees nähnyt, se on niin kaupunkilaista 😀
      Tykkään kovasti sun tarinoista, ja Nellystä hahmona! Ihanaa kun lähdit Hopiavuoren porukkaan mukaan!

    • #1250 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä on kyllä tunnelmaltaan erityinen tarina. Hyvä, kun tulit kokeilleeksi jotain ihan uutta. Tämä nimittäin toimii. Jo alussa lukijalle tulee sellainen helpottunut olo: kaikki on hyvin, kaikki on järjestynyt, eikä edes unettomuus ole oikeastaan kamalaa tänä yönä.

      Koska Noa jo ihaili tunnelmaa laajemmin, nostan esiin erityisesti erään toisen hyvän asian: hahmokuvauksesi. Hahmoillesi on tyypillistä, että he elävät ja elehtivät niin kuin oikeat ihmiset. He korjaavat takkiensa asentoa, huokaavat neniensä kautta ja oikeasti katselevat ympärilleen. Sekä itse luomat hahmosi, että muut, joihin tartut. Kun muiden hahmoille antaa eleitä, toki välillä menee metsään, mutta ei se ole ollenkaan vakavaa. Pääasia on vain rohkeasti ottaa kiinni ja leikkiä näillä muiden leikkiin tuomilla leluilla, sillä joka ainoa kerta ne liikkuvat aina vain paremmin ja aidommin. Tämä on ollut yksi vahvuuksistasi jo pitkään, mutta kehityt aina vain.

      Lisäksi on ihan vain kilttiä mainita muut. Noa kävi jo itse hehkuttamassa sitä. Siitä tulee hyvä mieli. Kyllä, jankutan sitä usein ja jaksan jankuttaa vastakin. 🙂

  • #1314 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Parhaita ystäviä ja saunailta

    ”Saunailta?!” Ekku kiljui korvaan. ”Onko vähän hienoo!”
    ”No on on, mut en tiiä kenestä saisin saunakaveria. Ketää noista jätkistä tuskin huolin. Emmä tiiä haluunko mä olla alasti niiden kanssa saunassa.” Makasin selälläni sängyssä puhelin korvalla. Oikea käsi piti puhelinta ja vasen leikki hiuksien kanssa.
    ”Vai sillä lailla. Miks et laita bikineitä? Kai siellä nyt joku on jonka kanssa voisit saunassa käydä.”
    ”Eip. Tää Jello-juttuki on nyt virallistettu. Harmi, koska ne kiharat ois ollu niiiiiin kivat leikkiä” heitin ystävälleni vitsillä. Ainakin puoliksi vitsillä.
    ”Aivan. Mites se ihminen siellä kiharoiden alla?”
    ”Kaai sekin on ihan kiva.” Ekku nauroi puhelimen toisessa päässä. Hymyilin itsekin, mutta Ekun kysymys sai minut miettimään paljon. En ollut edes kateellinen Jellosta. Oli vain outoa, kun kaikki tuntui tapahtuvan niin nopeasti.

    ”Mitä mieltä sä oot. Jos laitan pyyhkeen ja bikinit valmiiks pinoo ja meen vaan viettää iltaa. Jos tulee sauna, ni tulee sauna.” Yritin palata takaisin pääpointtiin.
    ”Joo, äkkiäkös sä ne sieltä haet. Mutta ei ihan oikeasti ketään vai? Ooks edes löytäny ketään kaveria?” Ekun kanssa on kyllä mahdotonta jutella, ilman että puhe kääntyy poikiin – tai edes ystäviin.
    ”Mulla on jo paras ystävä ja Cozmina. En mä mitään tarvii.”
    ”Kiitos, mutta ole hiljaa ja kerro.”
    ”No se Noa on kyl ihan kiva. Ja sit kaikkihan täällä on mukavia. Se teini on rasittava, mut ihan kiva seki on. Kaikkihan me ollaan suurta perhettä täällä” selitin olkaani kohauttaen. Nousin samalla sängystä ja avasin vaatekaapin. Pengoin bikinit hyllyltä ja nappasin vessanoven päällä kuivumassa olleen pyyhkeen. Asetin ne kauniiksi kasaksi sängyn päälle ja kävelin puhelin korvalla vessaan. Tai siis otin kaksi askelta, jotta näin itseni peilistä.
    ”Mmm. Kuule, Chai tuli lenkiltä. Mut tekstaa mulle vielä illalla miten meni saunassa, jooko?”
    ”Joo joo. Moikka” sammutin puhelun ja työnsin luurin farkkujen takataskuun. Suin hiukset nopealle nutturalle päälaelle ja nojasin käteni lavuaariin. Huokaisin syvään.
    ”Mitäköhän tästäkin tulee?” Kävelin auton etuosaan ja vilkaisin ikkunasta ulos. Ilta oli jo hämärtymään päin ja porukka alkaisi pian kerääntyä terassille. Päivä oli ollut lämmin, mutta ottaisin varmasti harmaan kevyttoppatakin päälle. Pitäisiköhän minun kihartaa hiukset? Tai laittaa ripsiväriä? No ripsiväriä aivan varmasti laitan, mutta miksi kihartaisin hiukset suuren perheen illanviettoa varten?

    Olin laskostanut vielä pyyhkeen ennen lähtöä sängyn päälle ja asettanut mustat kaksiosaiset bikini pinon päällimmäiseksi. Vilkaisin vielä peilistä nopeasti itseäni, ennenkuin astuin autosta ulos. Ehdin ottamaan muutaman askeleen taloa päin ennenkuin kuulin ilonkiljahduksia. Ainakin Eira ja Inari, Eetu, Hello, Jake ja Noa istuivat terassilla lasit kädessään. Oli siinä muitakin, mutta he iskivät silmääni ensimmäisinä. Osa nostivat katseensa kun saavuin lähemmäs ja Eira kiljahti nimeni iloisesti. Jake hymyili, Eetu jatkoi makkaranpaistoa ja Inari oli keskittynyt puhelimeensa.
    ”Moi” sanoin hymyillen. ”Saanko mäki ottaa juotavaa?” Ja sainhan minä.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1315 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Ihan parasta miten bongasit ton saunaillan ja teit siitä tarinan!! Ai vitsi! ❤️
      Mä niin pidän näistä sun tarinoista, oon varmasti ennenkin sitä sanonut ja sanon kyllä tulevaisuudessakin! Tässäkin oli niin aidon tuntuinen meno, kai se on jännää lähteä saunailtaa viettämään vielä vähän puolituttujen kanssa kun ei tiedä, miten etiketti menee; mennäänkö alasti niinkun kunnon Suomalaiset!!1 vai ollaanko vähän siveämpiä.
      Ja myös se miten otit taas muita hahmoja mukaan!! Ai että!

    • #1320 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Lempiasiani tässä on aitous, josta usein sinulle jankutan, ja johon Noakin viittasi. Hahmosi ovat aina inhimillisiä huolineen ja pienine liikahduksineen, eivätkä edes isossa ryhmässä mitään puhuvia päitä. He tekevät aivan normaaleja ihmiselämän asioita, kuten puhuvat puhelimessa, ja samalla saat kirjoitettua juonta eteenpäin. Nelly on tietenkin oma ainutlaatuinen persoonansa, mutta samalla hänessä on niin kauhea määrä tavallisen, normaalin keskivertoihmisen piirteitä, että hän on realistinen kaikessa mielenkiintoisuudessaan.

      Tarina toki etenee myös kaiken kirjoituksen ulkopuolella, mutta silti en ole varma, mistä Nelly tietää Jellosta, tai varsinkaan nopeasta etenemisestä. Sekoittuuko tässä nyt sinun ja hahmosi tieto, vai oletammeko Nellyn nähneen ja kuulleen muutakin kuin Eiran juoruja ja Hellon muka aivan sairaan salaisia ja huomaamattomia katseita. 😀 Viittaan siis lähinnä tuohon, miten Jello etenee Nellyn mielestä nopeasti. Niin etenee, mutta mitä hän tietää?

      Noankin mielestä oli hienoa, että tartuit saunailtaheittooni. Ainakin Jilla on tehnyt tätä jo aiemmin, ja minusta tämä on joka kerta jotenkin aivan sairaan sydäntä lämmittävää. Minä upittelen topaa ja heitän sinne joitain kuviteltavissa olevia yksityiskohtia, ja joku teistä päättää oikeasti herättää ne eloon ja kuvitella ne meille kaikille. Melkein yhtä suloiselta tuntuu taas se, että Nellylle muu maailmankin on olemassa ja Kinnasen Ekku puhelinsoiton päässä. Ja edes Ekku, jonka koti on toisessa tarinassa, ei ole maailmastaan irti, vaan Chai tulee hänen tarinassaan lenkiltä kotiin. Vielä enemmän kommenttia ja kiitosta ansaitsisivat tietenkin oman väen hahmot tarinassasi. Mielenkiintoni muiden mainitsemista kohtaan ei lopahda: en vain voi joka kommentissa käsitellä asiaa monen sivun vertaa. 😀

    • #1323 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Tässä mulla kävi moka! Hyvä kun tartuit tähän, kiitos! Omat tiedot sekoittuivat Nellyn tietoihin. Korjaan asian heti 🙂

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
  • #1353 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Vieras sängyssä

    Olin pakottanut Eetun nukkumaan viereeni viime yönä. Eetu oli ollut niin raukka ja huononnäköinen, etten vain voinut päästää häntä tallitupaan nukkumaan. Ennenkuin kääriydyin miehen viereen, olin tosissani miettinyt pitäisikö minun mennä hänen sänkyynsä nukkumaan. Suunnitelma oli kumminkin kaatunut, sillä mies oli jo sängyssäni odottavan ja kiusaantuneen oloisena. Eetu oli ollut koko illan hirveän pahoillaan ja toistellut sitä joka hetki. Olin joka kerta vastannut, että pitäisi suunsa kiinni eikä tästä olisi vaivaa.

    Makasimme selkä selkää vasten pienellä asuntoauton sängyllä, niin kaukana toisistaan kuin vain mahdollista. Olin itse kavunnut seinän viereen, jotta Eetu saisi nousta aamulla rauhassa. Hän melko varmasti olisi ensimmäisenä ylhäällä ja vähintään tallilla siivoamassa kun itse avaisin silmät. Minun teki kamalasti mieli kääntyä, mutta tuntuisi oudolta katsoa tallinomistajan niskaa. Käännyin selälleni ja tyydyin siihen. Ristin käteni rintakehälle ja tuijotin asuntoauton valkoista kattoa. Huomasin ensimmäistä kertaa katossa pienen kolhun. Siitä ei varmasti olisi kosmeettisen haitan lisäksi muuta ongelmaa, mutta silti yölliset aivoni lähtivät leikkimään sateella ja veden paisumisella. Heräisimme molemmat Eetun kanssa veden romahtaessa päällemme ja asuntoauto olisi entinen. Tai ainakin tosi vaikea korjata.

    Eetu hengitti raskaasti ja koukisti jalkojaan. Hänen selkänsä pyöristyi ja osui minun käsivarteeni. Ensiksi tilanne tuntui oudolta, mutten uskaltanut tehdä asialle mitään. Kun suljin silmät, tilanne normalisoitui nopeasti. Kaksi nukkuvaa, ei sen enempää. Ei mitään pomo-työntekijä tai vuokranantaja-vuokraaja asetelmia. Vain kaksi ystävää nukkumassa vierekkäin. Ystävä voi tuntua liian voimakkaalta, mutta tämän jälkeen kyllä olemme ystäviä. Pakkohan meidän on olla.

    Nukahdin kuin lapsi syvään uneen ja heräsin ihan ilman syytä. Ihon lämpö tuntui hyvältä. Venytin jalkojani suoraksi ja kuiskasin hyvät huomenet. Eetu vastasi ja kysyi olinko nukkunut hyvin. Silmäni rävähtivät auki ja ensimmäistä kertaa tutkailin tilannetta. Eetu makasi keskellä sänkyä selällään ja minä hänen kainalossaan pää rintakehän päällä.
    ”Joo, nukuin tosi hyvin. Entä ite?” vastasin, eikä unisesta äänestä ollut tietoakaan. Eetukin havahtui tilanteeseen ja nousi istumaan. En vastustellut vaan automaattisesti mietin mitä minulla oli päällä. Yöshortsit ja t-paita. Toinen sukka oli kadonnut. Eetu oli selin minuun, sängyn reunalla ja köhäisi.
    ”Joo. Tosi hyvin – siis nukuin hyvin.” Eetu sanoi ja kumarsi nostamaan paidan lattialta. Silmäni kauhistelivat hetken tilannetta.
    ”Hyvä. Ens kertaa varten kyllä vaihan ton verhon. Ilmeisesti valkonen pitsiverho ei estä auringon säteitä.” Hymyilin, sillä kiusanteko tuntui yllättävän hyvältä.
    ”Ens ker…” Eetu rykäisi uudestaan. ”Onks sulla kahvinkeitintä täällä?” Mies nousi sängystä ja minä kömmin hänen perässään. Avasin kaapin oven ja kaivoin sitä hetken.
    ”Ei, mut mä haen sisältä kahvia. Tossa” sanoin ja heitin miehelle ainoan takkini, joka luultavasti mahtuisi miehelle. ”Laita toi päälles ni mennää kuistille.” Eetu mutisi jotain vastaukseksi. Vedin sukat jalkaan ja hupparin päälle. Eetu kömpi ulos autosta ja suuntasi kulkunsa kuistille. Sujautin kengät jalkaan ja juoksin miehen kiinni.
    ”Mikä olo?”
    ”Ihan hyvä” Eetu vastasi. Katselimme molemmat kenkiämme ja hymy nousi väkisinkin korviin asti. Olin nukkunut tallinomistajan kainalossa, onhan se nyt hauska ajatus.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1359 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Minusta on erinomainen juttu, että Nellystä ei ole ihan normaalia nukkua kaiken maailman Eetujen kanssa. Hänhän on melkein yhtä tuskastunut aluksi kuin Eetu itse! Toisaalta Nelly kuitenkin tokenee nopeammin, niin kuin hänelle tuntuu olevan tyypillistä, ja huomaa hyvän sauman härnätä vähän Eetua, jolla tietenkin menee tosi eetumaisesti ihan pasmat sekaisin. Juuri sellainen se on. 😀 Ei se varmasti uskalla enää päiväkausiin lähellekään koko asuntoautoa!

      Tässä tarinassa on juuri tuon tuskastuneisuuden ja muunkin Nellyn ajatuskulun kuvailemisen vuoksi taas sellaista arjen draamaa, josta pidän. Lisäksi sain tästä alustavia ideoita useampaan tarinaan. Minulla taitaa olla nyt tästä hahmosta enemmän kerrottavaa, kuin ikinä kuvittelin voivan olla.

      Nelly on hyvä hahmo laittamaan asioita tapahtumaan. Hän tuntuu uskaltavan vitsailla vähän mistä vain. Eetun hän on saanut sillä tuijottelemaan kenkiään, mutta odotahan vain. Vielä joskus joku suuttuu, tai joku ottaa Nellyn jutut tosissaan. Näen pelkästään Nellyn puhetyylissä vaikka mitä mahdollisuuksia sekä hänen että muiden tarinoihin. 😀

  • #1396 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Apinalaatikko-kuva

    Istuin kuluneella sohvalla ja selasin tietokoneelta ideoita asuntoauton ehostukseen Pinterest-sivuilta. Olin jo löytänyt muutaman idean, jolla saisin sohvan helposti näyttävämmäksi. Tarvitsisi löytää hyvännäköistä kangasta ja semmoinen niittikone, jonka niitit uppoavat puuhun. Pitäisi siis käydä kangaskaupassa, kunhan seuraava palkkapäivä tulisi.

    Kun olin tyydyttänyt sisäisen uudistushaluni suunnittelemalla, eksyin tietokoneen tiedostoja selailemaan. Siellä oli kuvia viime kesältä, kun olimme Ekun kanssa olleet naapureita. Olimme istuneet parvekkeella, nauttineet auringosta ja juoneet lasin viiniä. Minä olin aina kiinni töissä, mutta Ekku otti rennosti päästyään eroon vaikeasta suhteesta. Hän vietti tuolloin kaikki aikansa tallilla, vaikkei omistanut omaa hevostakaan. Kuvassa olimme parvekkeella, jalat ylhäällä ja nauroimme molemmat. Muisto toi väkisinkin hymyn kasvoille.

    Seuraavana oli kuva minusta. Se oli apinalaatikko-kuva, jonka Ekku oli ottanu CV:täni varten. Hain muistaakseni siivojaksi tuolloin. Kuva oli vanha, mutten luule muuttuneeni niin paljoa. Ehkä saisin tästä kuvan facebookin uudeksi profiilikuvaksi.

    Nelly

    • #1398 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Rakensit tämän tarinan hyvin erikoisosaamisalueesi varaan: olet erinomainen kuvaamaan arkea niin, että hahmot tekevät aidoille ihmisille tyypillisiä asioita. Aitous taitaa tulla paitsi siitä, että Nelly selaa Pinterestiä niin kuin aito ihminen, myös siitä, että uskon lukijana hänen oikeasti löytäneen sieltä jotain spesifiä. Osoitat tämän löytämisen laittamalla Nellyn suunnittelemaan, että seuraavaksi pitää hankkia kangasta ja niittari.

      Kuvien kautta sidot myös tosi taitavasti yhteen kaikki tarinasi pienet aiheet. On asuntoauton uudistamissuunnitelmaa, on muisto Ekusta, ja vieläpä uusi piirros.

      Eniten pidän tietysti tarinallisuudesta. Siitä, että Nelly on elänyt ennen Hopiavuorta, ja että hän tuntee ihmisiä, muistelee menneitä ja paljastaa muistelullaan jo menneitä juonikuvioita.

      Kuvien kommentoimista aina arastelen vähän, koska asiantuntemus ei mitenkään päin riitä. En osaa sanoa aina järkevää palautetta. Tällä kertaa taidan sanoa siitä, että tyylisi alkaa olla erottuva. Vaikka postaisit pelkät linet, niistä tietäisi, kuka meistä ne on tehnyt. Jos haluat hioa tyyliäsi vieläkin, seuraava vaihe saattaisi olla linejen paksuuden säätely. Sinulle tällä hetkellä tyypilliset paksut linet toimivat hyvin ääriviivoina ja suurissa linjoissa, mutta ehkä Nellyn leuan tienoon herkät piirteet tulisivat paremmin esiin aavistuksen maltillisemmin linein? Silmien kuvaamisessa sen sijaan olet kehittynyt aivan hirvittävästi, kun vertailee piirtämiäsi (lähinnä hevosten) silmiä kautta aikojen, ja nyt tätä. Puhun sekä lineistä silmien tienoolla että itse silmien värityksestä.

    • #1405 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Mäkään en koe olevani erityisen hyvä piirtämään, enkä oo mitään kouluja sitä varten käyny, kunhan itekseni huvikseni rustailen jotain välillä, mutta kommentoin silti! Musta tää kuva on vangitseva ihan kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan. Linejen paksuus on yleensä juurikin tyylikysymys, mutta välillä ne tekevät kuvasta myös vangitsevan. Tätä Nellyn kasvokuvaa huomasin jääväni katselemaan pitemmäksi aikaa, koska siinä on jotain todella kiehtovaa. Tietysti ohuemmat viivat ulkorajojen sisäpuolella tekevät hahmosta aina sorjemman näköisen niinkuin Eetukin tuossa mainitsi, joten sitäkin kannattaa testata jos siltä ikinä tuntuu! Mutta esimerkiksi tuosta alahuulen paksummasta rajauksesta pidän erityisen paljon. Kuitenkin omaa tyyliään kannattaa aina kehittää ja sen kanssa kannattaa kokeilla uuttakin, vaikka samalla säilyttää sen oman tavaramerkkinsä.
      Kaunis tämä piirros kuitenkin on, eli voinpa samalla kehaista että kaunis Nellykin on!

  • #1425 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Suu suuta vasten

    Eetu avasi minulle oven ja päästi minut ensin sisälle. Riisuin takin ja laskin sen sohvalle. Yöllisen kävelyn jälkeen olo oli rauhallinen ja jotenkin todella rento. Eetu laski takkinsa minun takkini päälle. Minä suin hiukset korkealle nutturalle, jotta ne eivät valuisi lavuaariin hampaiden pesun aikana. Kävelin vessaan sanomatta sanaakaan ja pesin naaman ja harjasin hampaat. Näin avoimesta ovesta, kuinka Eetu kaivoi peittoaan kaapista. Yritin sanoa, että peitto on alimmalla hyllyllä, mutta suuni oli täynnä hammasharjaa ja -tahnaa. Eetu nosti katseensa ja kysyi ’mitä’ niin huvittuneen näköisenä, että meinasin purskaista suurimman osan suuni sisällöstä ulos. Osoitin vapaalla kädellä alimmalle hyllylle. Eetu ei ihan heti tajunnut, mutta löysi hetken etsimisen jälkeen peittonsa. Mies nosti laskostetun peiton sängylle ja riisui paitansa. Minä sylkäisin tahnat pois suustani ja laskin hammasharjan lavuaarin päällä olevalle lasille.

    Eetu asettui makuulle ulkoseinän puolelle ja veti peiton päälleen. Minä vaihdoin vessassa vielä yövaatteeni päälle ja kipitin sänkyyn. Muistin sammuttaa valot ja sulkea vessan oven, ennenkuin sukelsin peiton alle. Kumpikaan meistä ei puhunut mitään, eikä tilanne edes vaatinut sitä. Minua seurannut kummallisen rauhallinen olo ei jättänyt pimeässä asuntoautossakaan. Eetu makasi selällään ja minä aloitin myös selälläni. Kuuntelin Eetun tasaista ja hieman tuhisevaa hengitystä. Vedin syvään henkeä, purin hieman huulta ja käänsin kylkeä. Minä halusin Eetun kainaloon. En muista koska viimeksi olisin nukkunut jonkun vieressä – siis ennen Eetua. Eikä Eetu estellyt, kun hain asentoa ja asettelin peittomme hieman limittäin. Työnsin käteni hänen rintakehänsä yli niin, että iho oli ihoa vasten. Eetun rintakehä tuntui lämpimältä ja rentoutin pääni hänen olkapäätään vasten. Miehen toinen käsi oli niskani alla ja toinen suorana kyljessä kiinni. Työnsin kämmeneni käden ja kyljen väliin ja tunsin, kuinka Eetun käsi taittui ja asettui kämmen minun kämmenselkäni päälle. Peukalo liikkui edestakaisin kättäni vasten. Minun oli turvallinen olo. Suljin silmät.

    Peukalon liike loppui, kun mies vaihtoi käsiensä asentoa. Toinen käsi hakeutui peittoni alle samalla kun painauduin lähemmäs Eetua. Karhea käsi silitti selkääni ja liike sai paitani nousemaan ja laskemaan mukana. Aina välillä tunsin käden paljasta selkääni vasten. Nostin leukaani ja tunsin kuinka Eetu käänsi päätään minua päin. Avasin silmät ja painauduin uudelleen miestä vasten. Käsi veti minua selästä lähemmäs. Katsoin Eetua sen minkä pimeässä näin ja painauduin aina vain lähemmäs. Hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä. Hänen huulensa tuntuivat oikealta omiani vasten. Tilanteessa oli jotain jännittävää ja tunnelma oli odottava. Eetu veti minua lähemmäs huuliaan, enkä minä estellyt.

    Ja sitten se oli ohi. Luonnollisessa vaiheessa molemmat paransimme asentoa ja minä painoin pääni hänen rintansa päälle. Kuulin kuinka hänen sydän hakkasi normaalia tiheämmin. Tunsin oman sydämeni sykkeen olevan yhtä kiivas. Käsi silitti minun paljasta selkääni. Siihen oli hyvä nukahtaa.

    • #1427 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Voi vitsit senkin ryökäleet!! Mäkin haluun tällästä ällösöpöö ihastumisrakastumis pusutteluhalailua mun hahmoille!!
      Mutta voi että, saadaanko me Hopiavuoreen nyt toinen pari vai jääkö tää yön pimeydessä jaettu suukko kahden keskeiseksi salaisuudeksi? Tässä on nyt todella hyvä pohja vaikka minkälaiselle juonen kululle ja draamalle ja oi vitsi, en malta oottaa mitä keksittekään!

      (Mä oon kyllä ihan täysillä Eetu+Nelly jutussa mukana. Elly? Neetu? Olishan ne nyt aika hyvä pari.)

    • #1438 Vastaus

      Alva
      Osallistuja

      Komppaan Noaa kyllä täysin! Tästä tosiaan lähtisi hyvä pohja vaikka millaisille juonille, jään jännityksellä odottamaan mihin Nellyn ja Eetun juttu jatkuu!

    • #1460 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä luin tämän kuusi minuuttia sen jälkeen kun postasit tämän, ja vaikka mun piti mennä nukkumaan, niin mä vatvoin tätä tarinaa varmasti toista tuntia vielä hereillä. Ja sitten kun mä nukuin, välillä olin Eetu. Olen jo hehkuttanut tätä tarinaa sinulle aiemmin, enkä vielä nytkään, tämän miljoona kertaa lukeneena, tiedä mitä muuta sanoa. Olen kertonut, että mulla on taipumus rakastua ihan melkein-oikeasti mun hahmojen mukana ja niiden puolesta. Nyt mulla on sitten taas yhtä sekava olo kuin muillakin rakastuneilla, ja kommenttikin on sitä luokkaa. 😀 Samastan itseäni tässä tosi tosi paljon Eetuun, ja varmaan samastaisin vaikka se ei olisikaan mun hahmo. Tunnen miten sen sydän hakkasi, ja kaikkea.

      Vaikka Eetu on aika jähmeä heppu, tämä tarina jotenkin istuu hänen persoonaansa. Kun on kevätyö ja vielä pimeää, ja kun on jaettu salaisuuksia, ja kun kaikenlaiset ajatukset ovat pinnassa, niin näin Eetu toimisi. Ja sitten taas luimistelisi viikon, sättisi itseään huonosta arviointikyvystä ja vaikka mitä. 😀

  • #1474 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Pyhien jälkeen

    Istuin asuntoauton sohvalla ja näppäilin kännykällä IS-sovellusta. Luin uutisia, niitä rekisteröimättä, kunnes oveen koputettiin. Ovi ollut koko päivän auki, sillä olin vaihtanut lakanat ja imuroinut ja muutenkin siivoillut. Ja siivoiluun kuului myös tuuletaminen. Nostin katseen tulijaan ja ovella seisoi Noa. Miehellä oli hymy kasvoillaan ja vastasin hymyllä.
    ”Jaa tällasta täällä on…” Mies sanoi ja tutkaili ympärilleen. Hän oli noussut portaan ylös, jotta näkisi sisälle.
    ”Jooh, tällasta” myötäilin ja laskin puhelimen pöydälle näyttö alaspäin.
    ”Mä meinasin et jos sä oisit halunnu tulla kattoo tähtiä – vaikka niitä ei nyt vielä näykään” Noa kohdisti katseensa minuun. Nyökkäsin ja nousin sohvalta. Nappasin takkini mukaan ja vedin sen päälleni vasta ulkona.
    ”Ei täällä kyllä ilta yhdeksältä vielä tähtiä näy” tokaisin ja esittelin viekkaan hymyn miehelle.
    ”No ei näy ei, mut ainakin sain sut ulos. Mennää terassille istuu” Noa vastasi.

    Ja niin me menimme. Istuimme terassin portaille ja katselin kirkasta mutta hämärtyvää taivasta.
    ”Toi vois olla tähti tai lentokone.” Osoitin ilmaan. Laskin katseen mieheen ja jatkoin melkein samaan hengenvetoon. ”Miks sä halusit mut tänne?”
    ”Mielikillä tuli pissahätä.”
    ”Missä se on?”
    ”Tuolla” Noa osoitti tallin eteen ja tosissaan, koira vipelsi kuono maassa menemään. En ollut huomannutkaan. Nojasin käsilläni jalkoihin ja hieroin kämmeniä yhteen. Katselin koiran menoa ja kysyin mieheltä, mitä tälle kuului.
    ”Noh, loma oli ja meni. Nyt takasin arkeen. Mutta ihan hyvää” Noa vastasi. Hymyilin miehelle. ”Entäs sulle?”
    ”Tässähän tämä. Tuurasin Eetua kun se oli siellä sukuloimassa ja nii. Kävin maastossa, kun ketään ei tuntunut kuuluvan. Melkein kaipasin jo ihmisiä taas ympärilleni, oli vähän yksinäistä. Vaikka olihan täällä porukkaa, mut normaalia vähemmän” vastasin ja suoristin selkäni. Laskin kädet portaalle viereeni molemmin puolin ja huokaisin nenän kautta.
    ”Eksä käyny missää?” Noa kysyi.
    ”En” vastasin.
    ”Missä sun sukulaiset on?”
    ”Eeei ne puhu mulle. Enkä mä niille.” Kohautin olkia peittääkseni pienen pettymyksen.
    ”Miks et?” Noa vaivaantui hieman, mutta jatkoi silti vakavampaan sävyyn.
    ”Ei oo tarvetta. Niitte mielestä mulla pitäis olla jo ammatti, neljän vuoden kokemus työurasta, mies ja ainakin yks laps. Niinko ihmislaps, eikä tollane nelikavioinen” vastasin huolettomaan sävyyn ja katselin miestä sivukulmasta. Tunnelma oli vakavoitunut niin äkkiä, että minun oli pakko pukata miestä hieman kylkeen. ”Älä ny, ite mä tän valitsin. Ei se oo mun tarina olla äiti ainakaa vielä ja ainakaan ihmislapselle. Sitä paitsi en haluis ees omistaa asuntoa. Liian kallista”
    ”Ha, onpa ehkä vähän outoa” Noa empi. ”Mut toisaalta ymmärrän; ei ois kiva elää valmiiks kirjotettua elämää.” Mies puhui normaalisti, mutta näin katseessa jotain. Jotain, mitä en osaa sanoin selittää. Kummaksuntaa ja oudoksumista varmaan päällisin puolin.
    ”Ei siitä tarvii sen enempää puhua” huokaisin syvään. ”Ei oo lempiaiheita.” Yritin saada väkisin kasvoille hymyn, mutten tainnut onnistua niin hyvin kuin oli tarkoitus. Noa pahoitteli ja vaihtoi puheenaiheen tähtiin.
    ”Muutaman tunnin päästä näkyis tähtiä. Jos mä en saa unta, saanko tulla herättää sut?”
    ”Mmmm, sopii” minun oli pakko miettiä hetki. En ollut kuullut, että Eetu olisi tulossa yöksi viereeni joten ei tarvinnut pelätä Noan yllättävän. ”Mut mä en sit kuorsaa. Älä yritä väittää muuta” jatkoin ihan vain keventääkseni tunnelmaa. Noa naurahti ja nousi vaivalloisen näköisenä pystyyn. Mies komensi Mielikin matkaansa ja könysi sisälle. Minä jäin katsomaan 180 senttimetriä pitkää rastatukka. En ollut aikaisemmin edes katsonut rastatukkiin päin, mutta tässä minä nyt seisoin.

    Kun ovi pamahtu kiinni, käänsin selkäni ja kipitin hiljaa takaisin asuntoautoon. Kasvoillani oli väkisin hymy ja pieni toivo elätteli sisälläni unetonta yötä. Tai ainakin paria tuntia.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1477 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Nyt mie oikein ootan, että se Eetu tulee Nellyn viereen ja Noa löytää ne sieltä jajajaja 😀

    • #1479 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Joo, hei! Noaa on takuulla kiinnostanut millaista Nellyn asuntoautossa on, eihän meidän kaupunkilainen oo eläessään sellasessa varmaan käynytkään. Just sopivan Noamaisen neutraalisti toit senkin esiin, lieneekö sopiva sattuma vai tunnetko vaan mun hahmon niin hyvin 😀 mutta just, että hän toteaa tyynesti, että tälläistä täällä. Voi että.

      Aika veikeää, miten Noa vetosi Mielikin pissahätään kun Nellyn kävi kuitenkin ulos pyytämässä. Ai vitsi mä sain tästä heti ideaa omaan tarinaan! Tästä mä pidän täällä Hopiavuoressa niiin paljon, että miten inspiroivia tarinoita täällä jokainen tekee!

      Sen verran kritiikkiä, että ainakin mä jouduin parit replat lukeen uudelleen ymmärtääkseni, kumpi hahmoista puhui. Esim. ”Eeei ne puhu mulle. Enkä mä niille.” Noa vaivaantui hieman, antaa kuvan, että Noa puhuu. Olisin itse ehkä laittanut suosilla vuorosanat ja hahmosta kuvailun omille riveilleen, niin erottuisi selvemmin missä mennään. Mutta ei toki mitään hirvittävän suurta tai vakavaa! 🙂

      Nostanpa esille vielä tuon, että Noa nousi ylös astetta hankalammin kuin muut. Väkisinkin, kun paino on aikalailla vaan yhden jalan varassa. Silti Noa itse ei koe sitä mitenkään hankalaksi, hän vain nousee ylös. Tässä saan sellaisen viban, että Nelly ehkä vähän säälii Noaa? Tai ainakin on myötätuntoinen. Tai ehkä mä vaan luen rivien välistä 😀
      Ja vielä, olispa muuten ihan sairaan Noamaista ilmestyä paikalle just väärään aikaan, ja tässä tapauksessa yllättää Nelly ja Eetu! 😀 Noalla on hyvä historia sen kanssa, että hän aina menee väärään paikkaan väärään aikaan.

    • #1498 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Luin nyt kommentit ja tarinan yhteen menoon, ja ensimmäisenä muotoilisin Noan asiallista ja relevanttia kritiikkiä uudestaan. Ei kannata yleensä lähteä korjaamaan jäsennystään, jos on miettinyt sen nuotittamaan tarinan kulkua, niin kuin tässä mielestäni on mietitty. Voi olla ihan järkevää pitää samalla rivillä toisen hahmon repliikki ja toisen reaktio siihen, jos ne liittyvät ajallisesti tai muulla tapaa kiinteästi yhteen. Kun ne ovat samalla rivillä, Noan esiin nostamassa kohdassa Noa vaivaantuu heti Nellyn jutusta, ja jatkaa vasta pienen hetken kuluttua puhumalla itse. Tällöin reaktio vaatii kuitenkin pientä uudelleenmuotoilua, jotta puhuja olisi selvillä:
      ”Eeei ne puhu mulle. Enkä mä niille”, sanoin, mistä Noa vaivaantui hieman, tmv ehkä kauniimpi muotoilu

      Viehätyn taas tämänkin tarinan yksityiskohdista: Nelly ei ikinä ”selaa kännykkää” tai ”ole kännykällä”, vaan selaa IS-sovellusta ja aiemmin Pinterestistä vieläpä tiettyyn aihepiiriin liittyviä kuvia. Lisäksi Nelly reagoi, mikä ensimmäisenä aina tapaa jäädä hyviltäkin kirjoitajilta toteuttamatta. Väliinpitämättömyyskin on toiminnan kommentoimista ja siihen reagoimista Nellyn kautta.

      Olet rakentanut Hopiavuoren-tarinasi tosi tehokkaasti Nellyn hahmon ympärille. Kunhan luo ensin hahmon huolella ja rakkaudella, tällaiset tarinat taitavat olla kiinnostavimpia niin lukea kuin kirjoittaa. Hevostalli on vain miljöö ja hevoset vain sivuhenkilöitä: lukijat samastuvat nimen omaan ihmishahmoosi, tai kokevat tunteita häntä kohtaan tai hänen puolesta. Minun on välillä vaikea samastua tähän hahmoon, koska hän on niin erilainen ihmisenä kuin minä itse. Taidan seurata häntä niin kuin lapsena pikkulemmikkejä. Kiinnostuneena: mitähän se Nelly on mahtanut tänään puuhailla? Luotan siihen, että hän saa paljon aikaan, vaikka tapahtumia olisikin vähän. Hänen päässään tapahtuu vaikka mitä.

      Viittaat ihanasti myös aiempiin tarinoihisi, sekä Jillan viimeisimmän jutun yksityiskohtiin. Vau. 😀

      Puolivälissä tämän kommentin kirjoittamista luin myös, mitä Noa kirjoitti aiheesta. Mitähän Nelly ja Eetu mahtavat siitä tuumata? :DD

  • #1511 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Yövieras ja tunkeilija

    Noa seisoi tumput suorina sängyn edessä, Eetu veti peiton päänsä yli ja sulki itse itsensä keskustelusta. Noan ilme saattoi olla järkyttynyt tai huvittanut, silmäni olivat muurautuneet unesta vielä kiinni. Nostin kehoni kyynärvarsien varaan ja siristin silmiä.
    ”Mä niitä… Tähtiä” Noa oli yllättyneen kuuloinen, eikä vähääkään vihainen.
    ”Joo. Mä vedän vaatteet niskaan ni mennää. Mee ny ulos oottaa” hoputin tunkeilijaa. Noa kääntyi ja kipitti ulos ovesta. Murisin matkalla Eetun yli ja nappasin lähimmän vaatteen päälleni. Toissapäiväinen huppari ja sen päälle vielä toppatakki. Hieraisin silmääni astuessani ulos. Haukottelin pitkään ja kävelin Noan luokse kädet taskuissa. Taitoin niskani taakse.
    ”No nyt näkyy tähtiä” sanoin kuin mitään ei olisi käynytkään. Tunsin Noan tuijotuksen ja kuulin asuntoautosta ääniä. En välittänyt kummastakaan. ”Kato, otava. Eiks ooki?”
    ”Mitä toi oli? Miks – taisiis tiedänhän mä mut -Mitä?” Noa kysyi ja vaati katsekontaktia. Suoristin niskani ja hymyilin miehelle.
    ”Eetu nukku mun sängyssä koska se on tarpeeks kova.”
    ”No ei varmasti” Noa hymyili.
    ”No ehkä vaa tykkäsin nukkua jonku kainalossa ja Eetu nyt vaan sattu tulee siihen ko ne kissat ja kaikkee” vastasin ja leikin kolikolla taskussani. Äänestä paistoi hymy.
    ”Mut ei mitään vakavampaa. Taisiis. Mä vaan nukuin” Eetu kömpi ulos autosta ja me molemmat käännyimme häneen päin. Noa naurahti.
    ”Hm, vai nukuitte vaan. Mut onks tätä pitkäänki jatkunu?”
    ”Ei” sanoin ja hymyilin Eetulle. ”Ja ihan vaan frendejä me ollaa” osoitin sanat kummallekin ja oikeastaan vain itselleni. ”On vaan kiva nukkuu jonku kanssa. Kyl sä tiiät eikö?” Käänsin katseen Noaan. Noa nyökkäsi. Hän tunki toisen käden taskuunsa ja seisoi lantio vinossa. Eetu seisoi auton oven vieressä eikä oikein tiennyt mitä tehdä.

    Hetken hiljaisuuden jälkeen minun oli pakko avata suuni.
    ”Kiitos kauniista tähdistä, oli ihanaa nähdä ne. Mennään nyt nukkumaan.”
    ”Joo. Hyvää yötä” Noa hymyili minulle ja otti muutaman askeleen talolle päin. Eetu rykäisi ja lähti askeltamaan sisälle. Silmäni aukenivat ja jäin tuijottamaan hänen peräänsä. Noakin pysähtyi.
    ”Mihin sä oot menossa?” Noa kysyi.
    ”Nukkumaan” Eetu vastasi pysähtymättä.
    ”Mä luulin et sä nukuit tuolla” Noa vastasi ja osoitti minun suuntaani. Eetu pysähtyi ja kääntyi meitä päin. Seisoin jo melkein asuntoauton ovella.
    ”Ei sun oo pakko” yritin lepyytellä jäykän oloista Eetua. Mutta hän otti ja lähti jämäköin liikkein minun suuntaani, tömisteli ohitseni asuntoautoon ja jätti oven perässään auki. Noa naurahti ja minun oli pakko hymähtää seuraksi.
    ”Hyvää yötä” sanoin ja heilautin kättäni Noalle.
    ”Hyvää yötä. Koita saada toi rauhottuu” mies huikkasi ennenkuin katosin ovesta ja suljin sen perässäni.

    • #1552 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Sä osasit taas aika nappiin kuvata Noaa siten, miten mä sen ajattelinkin reagoivan! Mitä sitä suuttumaan, ehkä vähän ihmettelemään, että mitenkä se Nelly lupaa tähtien katselua jos sillä on yöllä seuraa, ja toisaalta, kai sitä vähän hämmentyy jos olettaa herättävänsä sorjan neidon mutta herättääkin murahtavan körilään 😀 (no ehkei Eetu ole ihan köriläs, mutta kumminkin.)

      Huvittavaahan se vaan Nosta on alun ihmetyksen jälkeen! Pidin erityisesti tuosta, miten Nelly ja Noa molemmat olivat Eetulle ihan kysymysmerkkinä, kun hän oli menossa taloon nukkumaan. Mars asuntoautoon takaisin siitä!

      Olipa jotenkin hauska extempore tarinaseikkailu tässä, josta varmasti riittää juonenhaarautumia vielä vaikka mihin ja moneksi!

    • #1571 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ihme että se tuli takaisin, se Eetu. 😀 Odotin vähän, että kun Noa ihmetteli, että mä luulin että sä nukut tuolla, niin Eetu olisi sanonut vaikka ”no en torella” ja jatkanut matkaansa. Mutta on sillä syynsä palata. Kommentoin tulevissa jutuissani tätä vielä, kun ehdin: tiedän, miksi Eetu palasi. Ja vähän säälin häntä. 😀

      Onhan tämä hirveän huvittavaa silloin, kun onnistun olemaan samastumatta liikaa Eetun puoleen ja näkemykseen asiaintiloista. Kun mietin vaikka Noan puolta, kun hän tulee hakemaan Nellyä seurakseen ja tuleekin ravistelleeksi esille rääppäsilmäisen äijän jalon neidin sijaan. Tai Nellyn puolta, kun häntä tilanne tuntuu loppujen lopuksi enemmän huvittavan kuin harmittavan koko juttu. Tai sitä, miltä oma rakkaaksi käynyt jäykkäniskainen Eetuni näytti marssiessaan lopulta takaisin asuntoautoon.

      ..vaikka olen minä näkevinäni muutakin kuin komediaa. Siis siinä kohtaa, kun Nelly sanoo vähän itselleenkin, että ihan frendejä vain tässä ollaan.

      Niin kuin Noa sanoi, tästä saatiin revittyä yhdellä kertaa kolmelle kirjoittajalle seikkailua, huvia ja ajankulua. Voisiko paremmin käydäkään?

  • #1772 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Takkatulen kylmä sää

    Grilli-ilta takkatulen ääressä? Oliko Eira tosissaan? Katsoin teiniä asuntoauton ovella ja nojasin itse keittiön tasoon kulmakarvat koholla.
    ”Kuulinko mä ihan varmasti oikein? Siis Hello halus talven ja Eetu kesän?”
    ”Joo joo!” Eira hihkui. ”Tuu jo. Nakkeja ja kaikkee sohvalla.” Ilmeeni ei ollut kerennyt vielä vaihtuakaan kun teini nosti kätensä, sanoi menevänsä jo edellä ja käänsi selkänsä ja puikahti pois. Käänsin päätäni ja tuhahdin silmät kiinni. Niin tyypillistä toimintaa Eetulta ja Hellolta olla eri mieltä jopa vuodenajoista. Ulkona oli kyllä kylmä, mutta että nyt takkatulen kylmä?

    Ja sitten pysähdyin. Eetu olisi sisällä. Olisiko minun pakko mennä? Onko minun pakko puhua? Mitä minä muka puhuisin? Siellä olisi varmasti myös kaikki muutkin. Mutta eihän meillä mitään edes ollut, lopeta nainen. Ihan yhtälailla hymyilisit, kuin hymyilisit Roopelle keskustassa. Ihan yhtälailla pystyt Roopen kanssa olemaan, vaikka suhde ei ole edes läheinen – vain baari-illan varma koukku. Yhtälailla nyt hymyilet Eetulle, kuin mitään ei olisi. Ja Eira pitäisi kumminkin puhetta yllä, eikä minun edes tarvitsisi miettiä mitä sanoa.

    Niin minä astuin reippaana ulos ja takaisin sisään ja kuulin jo eteisestä puheensorinan. Ei minulla mitään hätää ollut. Eira kysyi muilta missä olin ja taisin säikäyttää tytön vastauksella. Hain keittiöstä tuolin ja raahasin sen sohvan ja nojatuolin väliin. Otin kaksi makkaraa ja nauroin muiden mukana. En hymyillyt suoraan Eetulle, vaan tämän ohi.

    —-

    Ilta oli jo pitkällä kun Hello lähti heittämään Tiitusta kotiin ja Camillakin lähti matkoihinsa. Pimeys laskeutui Hopiavuoreen tunti tunnilta ja kuu kiipesi ylemmäs reitillään. Heilutin vielä hyvästiksi autoille ja nostin käteni puuskaan rintakehän päälle.
    ”Ei täällä kyllä ihan noin lämmin ole” Eetu sanoi vierestäni ja osoitti vaatetustani. Huppari ja legginsit paljailla nilkoilla ei kieltämättä ollut paras vaihtoehto.
    ”No ei, mut onneks on lyhyt matka kotiin” hymyilin ja viittasin olan kohautuksella asuntoautoon päin. Eetu mumisi vastauksen ja minä laskin kädet alas. Nostin ne lantiolle peukalot alaspäin.
    ”Oli kyllä tosi kivaa, mä tykkäsin.”
    ”Joo. Vaikka en ymmärrä miks Hellon mielestä on talvi” Eetu sanoi ja viittasi kädellään ulko-ovea kohti. Hän astui puolikkaan askeleen lähemmäs. Se oli varmasti vain tasapaino-ele, mutta minä tulkitsin sen askeleena lähemmäs minua. Olimme puolikkaan käsimitan päässä.
    ”No mut. Pitäis varmaan mennä nukkumaan” huokaisin ja heilautin kättäni.
    ”Pitäis jooo” Eetu kaarteli, kuten Eetun tapoihin kuului. Hengitin syvään ja nappasin puolivahingossa miestä kädestä pikkurillinäni ja nimettömälläni. Nojauduin lähemmäs ja suutelin miestä suulle.
    ”Hyvää yötä” kuiskasin ja painauduin vielä vähän lähemmäs. Tunsin kuinka Eetu jäykistyi ja peruutin askeleen. Hymyilin ilkikurisesti ja päästin kädet tippumaan. ”Nuku hyvin” jatkoin ja käänsin selkäni. Astelin portaat ja yritin sulavasti kajota pimeyteen kuin kaikissa elokuvissa.

    • #1781 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi Nelly minkä teit. Jos tämä olisi oikeaa elämää, en näkisi tässä kerta kaikkiaan mitään hauskaa. Vaan tämäpä ei ole, ja kun kyse ei ole oikeista ihmisistä, saan tästä tekstistä vallan kauheasti huvia ja inspiraatiota. En ole tainnut ennen törmätä virtuaalimaailmassa kenenkään Nellynkään kaltaiseen hahmoon: oi voi, on meille Hopiavuoreen uniikkia porukkaa ajautunut.

      Minulle on vielä epäselvää, mitä Nelly iltaisella toiminnallaan hakee, vai hakeeko lie mitään. Siitä, miten hän itselleen vakuuttelee, ettei hänellä ja Eetulla ollut mitään, päättelisin, että ehkä jotain olikin. Ehkä Eetu ei ole ihan yhtä yhdentekevä kuin tämä Roope. Ehkä Nellyn tavoite on vielä hänelle itselleenkin osin epäselvä, eikä hän ole varma, mitä tahtoo, vai tahtooko mitään. Ainakin hän sai pienen Eetuni aivan varmasti taas kunnolla sekaisin ihan lyhyessä hetkessä.

      Taas tässäkin tarinassa ihailen samalla Nellyn inhimillisyyttä. Sen verran, mitä osaan itseäni hänen asemaansa asettaa, ymmärrän, miksi hän epäröi grillibileisiin menemistä niin kuin saunailtaan aikanaan. Toisaalta taas olen yhtä hämmentynyt kuin Eetu, kun en ole täysin varma Nellyn ajatuksista. Ja taas päästään siihen, miksi hän Eetua jännittäisi, jos Eetulla ei olisi kerrassaan mitään merkitystä. Kyllähän hänen täytyy sen verran isäntää tuntea, että ainakin on turha pelätä hänen kertoneen kenellekään koko kuviosta. 😀

      Illan terassikohtauksessa on muuten myös paljon sellaista kaunopuheista kuvailua, joka miellyttää romanttista sieluani… 😀

  • #1893 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Jatkoa Eetun spinnariin

    Se paikka, mihnei ny ainakaa ikinä ketää oo

    Siinä sohvalla oli jäykkä istua. Tai, ei sohvassa vikaa ollut. Tunnelma teki asennostani jäykän.

    ”Sen Mettärintehen kans…” Eetu sanoi ja ajatukseni katkesi siihen. Annoin miehen sanoa asiansa loppuun. Istuin siinä ja pidin käsiäni sylissä. Katsoin kuinka mies vieressäni silitti rystysiään pää painuksissa. Katsoin kuinka juuri siirtämäni hiussuortuva valahti alas ja heilui miehen ohimolla.

    ”Ei mulla oo mitään Noan kanssa” kuiskasin hiljaa ja puistin päätäni. Silmäni loistivat katsellessani Eetun reaktiota.
    ”Kuule, ei mulla oo mitään yhtään kenenkään kanssa.” Huokaisin syvään ja käänsin katseeni eteenpäin. Vilkaisin keittiötasoja ja suoristin selkäni. ”Mä en tiedä mitä tää meijän välillä on, mut mä vähän niinko tykkään tästä. Mut toisaalta en haluu rajottaa sua, ko must tuntuu et sä et tunne … noh, mitään.” Käänsin katseeni taas mieheen ja laskin käden tämän polvelle, mutta vedin sen heti pois. Eihän häneen saanut koskea. ”Kuule. Onks tää meijän juttu jotain sun mielestä? Ei vitsejä, ei vittuilua, ei kiusaamista. Kerro mulle, mitä tää on. Koska oli tää mitä tahansa, joku nimi ois kiva.”

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 6 kuukautta sitten  Nelly.
    • #1907 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Oi kun voisi vaan kirjottaa ja reagoida näihin uusiin käänteisiin just sillä sekunnilla kun nämä ilmestyy. Mutta ehkä ihan hyvä, ettei voi: tulee vähän ensin mietittyä, mihin järjestykseen laittaa kirjaimia peräkkäin.

      En osaa sanoa, kumpi on enemmän hämillään, minä vai Eetu. Nelly kokee, ettei hänellä ole meneillään mitään. Eetu oli varma, että ehdottomasti on, Noan kanssa. No Eetu on väärässä ja hämmentynyt. Minäkin olen sitä mieltä, että ehdottomasti on, sen jonkun sällin kanssa josta oli puhetta ainakin Cozminan päiväkirjassa. Siitä isäntä taas ei tiedä yyyyhtään mitään. 😀 En tulkitse Nellyn valehtelevan, vaan tulkitsen että minulla ja tällä hahmolla on eri käsitys siitä, mitä tarkoittaa kun on meneillään jotain.

      Minusta on huvittava yksityiskohta, että Nelly kehottaa Eetua olemaan vitsailematta ja kiusaamatta. Koska Eetuhan se näistä tosiaan on, joka vitsailee ja kiusaa. :DD

  • #1917 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Se paikka, mihnei ny ainakaa ketää oo osa 4, tapahtuu 9.5

    Minun piti pidätellä itseäni, etten olisi nojannut päälläni Eetun olkapäähän ja halannut tätä. Näin tuskan hänen silmistään ja melkein kuulin, kuinka hänen aivonsa asettivat ajatuksia sanoiksi. Painoin kättäni reittäni vasten. Hätkähdin, kun Eetu koski sitä. Eetun ilme oli paljon kertova; hän oli pitkään miettinyt asiaa ja selvästi punninnut päässään vaihtoehtoja. Nostin kasvoilleni puoliväkisin hymyn, joka viesti että kaikki on okei. Minäkin pelkäisin, jos olisin Eetun tilanteessa.

    Vaihdoin asentoani hieman ja käänsin katseen pois kun Eetu puhui Neetusta. Laskin Eetun puolimmaisen käden sohvalle ja nojasin siihen, jotta sain jalat taitettua sohvalle. Huokaisin syvään ja nostin katseen katonrajaan.
    ”Mä ymmärrän kyllä” sanoin puoliääneen ja tunsin syvää syyllisyyttä. ”Tallin puolesta pelkääminen on ihan normaalia. Mutta…” Jätin lauseen kesken. En tiennyt, miten olisin sitä jatkanut. Halusin sanoa, etten tiennyt mitä tehdä. Halusin sanoa, että haluaisin edes yrittää Eetun kanssa ja pitää ystävä-kortin avoinna jos tuleekin ero tai jos juttu ei toimisikaan. Halusin sanoa, että kaipasin häntä vierelleni. Halusin sanoa, että en tiennyt mitä tunnen.

    Eetu painoi huulensa varovaisesti omiani vasten. Ja minä vastasin kokeilevaan ja varovaiseen suudelmaan. Suljin silmäni ja pääni sekosi. Eetu vetäytyessä pois jouduin avaamaan silmäni. Eetun silmät katsoivat minua pahoitellen ja huulet toivat sen sanoiksi. Laskin käteni tueksi sohvan selkämykselle ja nojauduin eteenpäin. Katselin vuorotellen kumpaakin silmää kymmenen sentin päässä ja yritin jäsennellä ajatuksiani. Eikö me voitaisi vain olla ja suukotella? Ollaan vain me ja kokeillaan. Ollaan vaan, jooko. Nojauduin lähemmäs Eetua ja pääni kääntyi hieman. Pysähdyin vain muutaman sentin päähänä ja vilkaisin miehen silmiä. Käteni nousi miehen poskelle ja tunsin pienen sängen raapivan ihoani. Lopetin ajattelemisen ja painoin huuleni hänen pehmeitä huulia vasten. Hain kehoani lähemmäs, jottei tarvitsisi kurkotella ja halusin tuntea hänen kätensä selässäni. Halusin, että hän painaa minua lähemmäs itseään ja halusin vain antaa periksi kaikelle. Painoin kehoani Eetua vasten ja siirsin käteni hänen niskansa kautta hiuksiin. Sekoitin hiuksia päälaella, kun painoin häntä itseäni vasten. Hetki oli kahden ihmisen välinen, johon ei kuulunut kukaan muu.

    Irrottauduin miehestä ja hain tämän katseen omaani. Jouduin tasaamaan hengitystäni hetken, ennenkuin sain suustani ulos sanoja jotka muodostivat lauseen ei nimetä mitään, jooko. Laskin käteni Eetun hiuksilta tämän rintakehälle ja tunsin hänen hengityksensä tahdin ja sydämen sykkeen. Painoin itseni häntä vasten yhä lujemmin ja sisimmässäni leimahti liekki.

    • #1926 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      En ehkä kestä. Sanoinko jo, että ihmissuhteet ovat lempiaiheitani, olivat ne mitä tahansa, ja että olen hulluna kaikkeen romantiikkaan, etenkin vaikeaan ja epämääräiseen? Taisin siitä kerran mainita joo. Siis kerran tunnissa.

      Asetit riman tosi korkealle ajatellen sitä, että miten tästä jatkan Eetun kertomana. Lempiaiheeni on minulle vaikea, ja aika usein sorrun omituiseen vihjailuun ja toivon, että lukijat ymmärtäisivät jonkin pienen symboloivan oikeastaan jotain suurta. Sinä taas tapaat tarttua tarinoissasi itse aiheeseen. Minulla on kahtalainen fiilis siitä. Se on ehdottomasti ihanaa ja rohkeaa, ja tällaisesta kuin minä, näitä tarinoita on jännittävä lukea. Toisaalta taas, kun kyse on omasta hahmosta, jonka vierellä myötäelän, se on välillä jopa pelottavaa. En usko, että pelottavuus johtuu itse tekstistäsi. Tuskin kukaan muu kokee niin. Tunnen kuitenkin itse pitäväni koko ajan jotenkin jarrua pohjassa. Todennäköisesti se on hyvän ja aidon, eläväisen tekstin merkki! Luulen, että jos kyse olisi jonkun toisen hahmosta kuin omastani, en nostelisi täällä päätäni niin kuin kipeäsuinen hevonen. Taidan elää liikaa Eetuna näitä lukiessani ja pelätä sitten samalla kuin hän. 😀

      Minusta näiden kahden järjestely on suloinen, ja samalla aika kiero. Näkeehän sen, että nämä hahmot eivät sovi yhteen — ja samalla näkeehän sen, miten ihanasti ne sopivat yhteen kunnes Eetu alkoi kuvitella olevansa Nellyn ja Noan tiellä. En itsekään todella tiedä, millainen tarina tästä tulee, ja seuraan tätä yhtä jännittyneenä kuin jos en olisikaan toinen tämän käsikirjoittajista.

  • #1938 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Aamukiukku jatkoa Hellon spinnariin Tästä on seuraamuksia, Tide!!

    Hello oli oppinut hyvin, että aamuisin ei saa häiritä. Varsinkaan ennen aamukahvia. Hän oli kerrankin ihan hissukseen, kun istahdin pöydän ääreen ja selasin Instagramin feediä puhelin kiinni naamassa. Nojasin toisella kyynärpäällä pöytään enkä nostanut katsettani puhelimesta, ennenkuin sain aamukahvini nenäni eteen. Nyökkäsin pienesti ja laskin puhelimen pöydälle. En minä ilkeä ollut aamukiukuissani, en vain ollut aamuihmisiä. Kuulin askelten lähestyvän keittiötä, joten laskin kupin takaisin pöydälle ja jatkoin puhelimeni selaamista.

    Inari istui viereeni ja tein hänelle tilaa. Nostin ruhoni istuma-asentoon, muuten en kiinnittänyt tulijoihin huomiota. Inari avasi Ilkka-lehden kun laskin puhelimen takaisin pöydälle ja hörppäsin aivan liian laimeaa kahvia. Ilkka-lehdessä oli juttu paikallisesta kolarista ja Inari pysäytti siihen. Hän sanoi, ettei ainakaan varsinaisesti tuntenut kolarilaisia mikä sinänsä oli outoa – täällä kaikki tiesi kaikki. Minä hymähdin ja luin hänen olkansa yli.
    ”Miten voi ajaa vastaantulevien kaistan kautta lyhtypylvääseen ja jatkaa matkaa seuraavaan autoon?” Jouduin selvittämään kurkkuani, ennenkuin lause ei kuulostanut äänenmurrosvaiheessa olevan pojan sanomalta.
    ”Jaa-a. Kai siinä jonkin verran on ollu alkoholia. Kolmen aikaa yöllä” Inari vastasi ja osoitti sormellaan jutusta kohtaa, jossa kerrottiin tarkempi ajankohta.
    ”Saako puhua jo? Huomenta Nelly!” Hello innostui ja sanoi asiansa aivan liian pirteästi. Olin juuri valittamassa ärsyttävästä äänensävystä, kun Tide astui sisään. Se keskeytti ajatukseni ja Hello siirsi kaiken huomionsa tulijaan. Vilkaisin kelloa puhelimeni näytöstä.

    Tiitus siirtyi hakemaan kahvia ja katsahdin Helloon. Kysyin äänettömästi, oliko aikaisempi keskustelu liittynyt Tiitukseen, mutta Hello vastasi että puhe oli ollutkin Eetusta. Mutristin suutani. Jouduin pidättelemään nauruani. Tunsin pienen piston sisälläni; vai oli Eetu ollut se hyvännäköinen. Minun Eetuni. Pelästyin ajatusta ja ravistin sen heti pois. Laskin molemmat kädet kupille ja lämmittelin sormiani sitä vasten.
    ”Tyttöjen juttuja” Hello vastasi Inarille, joka oli kysynyt kuiskuttelusta.
    ”Tiedäthän sä, menkkakierroista” sanoin pilke silmäkulmassa. ”Hellolla vissiin on, ei se muuten tollanen megaintoilija olis” kuiskasin ääneen Inarille. Nainen vieressäni tirskahti ja vilkaisin Helloa. Mies katsoi todella hämmentyneesti minua, mutta vain sekunnin ajan. Sitten hän teki tilaa Tiitukselle. Inari kysyi seuraa Poolanmettän lenkille ja pyysi minuakin, kunnes muisti tilanteen. Kohautin olkiani. En halunnut näyttää, että Cozmina huoletti minua vaikka tilanne oli vain väliaikainen ja paljonkin paranemaan päin.

    Jutustelu jatkoi tavalliseen tapaan, kunnes Eetu astui sisään ja kysyi loppuneesta kahvista. Hello syytti Tideä ja Alva näytti hirveän pelokkaalta. Suoristin selkäni ja huikkasin huomenet miehelle, ikäänkuin hän ei olisi nukkunut vieressäni ja en olisi saanut aamulla pusua. Hello ja Tide vilahtivat ulos.
    ”Näiksä Cozmiinaa, oliks sillä kaikki ok?” kysyin, kun Eetu pääsi Alvan viereen istumaan Tiituksen kahvikuppi edessään.
    ”Siellä se ravas jo kavereitten kanssa. Hyvin se voi” Eetu sanoi ja rentouduin. Olkapääni laskeutuivat korvista ja uskalsin hengittää. Kyllä tamma selviää. Käänsin katseen Alvaan ja yritin jatkaa jutustelua.
    ”Mitä kuuluu? Mä en muista nähneeni sua ainakaan päivään.” Kofeiini alkoi vaikuttaa ja aamukiukku oli lentänyt pois oven avauksesta tulleen tuulenvireen mukana.

    • #1949 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Nellystä ja Hellosta saattaa olla tulossa vähän omalaatuisia kavereita. 😀 Molemmat taitavat vitsailla vähän mitä sylki suuhun tuo. He ovat erilaisia, mutta taitavat yrittää tosissaan tulla toimeen. Esimerkiksi niin, ettei aamusta asti hilpeä Hello ryhdy juttusille äreän Nellyn kanssa, vaan on oppinut odottamaan.

      Inari sai tässä kivasti isomman roolin kuin Hellon havainnoimassa tarinassa. Minusta on myös jotenkin jännittävä ajatus, että Nelly on vähän mustasukkainen Eetusta. Vaikka tietäähän sen, että Hellolla ei ole mitään mahdollisuuksia, ja ettei hän ole edes ihan tosissaan. Tästä asetelmasta, miten Nelly ja Eetu ovat vähän niin kuin salaa yhdessä, saa varmasti irti vielä vaikka minkälaista draamaa.

      Musta on hauskaa myös se, että eri hahmot kiinnittävät huomionsa eri asioihin. Hellon juttu oli tietenkin pohjimmiltaan viriketarina, mutta kun vertaillaan siis Tiitusta ja Nellyä. Tottakai Tiituksen huomio kiinnittyy Helloon, ja Nellyn puolestaan Cozminaan ja Eetuun. 😀 Mitähän se kertoo Hellosta, että hänen tarinassaan eniten palstatilaa saivat kahvi ja Tiitus? 😀

  • #1969 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Se puhelu, johon ei haluaisi vastata

    Nojasin pöydän pintaan kyynärpäilläni. Toinen käsi piti puhelinta korvalla ja toinen toimi otsalle tukena. Silmät suljettuna, kuuntelin puhelimen toisesta päästä kantautuvaa kailotusta. Tiesin, että tässä kohtaa kuului hillitä itsensä, myötäillä nätisti ja antaa tiedon mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    ”…Työkokemus on tosi iso juttu! Ja ootko muuten hakenu kouluun? Ammatilla saa töitä ja kuule minäkin sinun iässäsi olin jo neljättä vuotta vakituisena…” Suljin korvat. Jos nyt kuuntelisin, päätyisin itkemään.
    ”Hei mummi” yritin keskeyttää.
    ”… Ja mieskin oli! Ja ensimmäinen lapsi! Ei ollut sinun äitisi se, mutta täti oli silloin muistaakseni kaksi ja puoli vuotta vanha.”
    ”Mummi. Oliko vielä?”
    ”Koskas neito tulee käymään? Täällä kovasti odotellaan kutsua jo tupareihin, kuules neito!”
    ”Sä tiedät et asun asuntoautossa. Nyt mun tarvii mennä. Joku koputtaa ovelle” valehtelin sujuvasti. Mummi puhui vielä, mutta suljin puhelimen ja laskin sen pöydälle. Suljin kasvoni kämmeniini enkä tiennyt mitä ajatella. Sehän oli selvää, että olen mummin mielestä huono ihminen. En jaksa välittää aiheesta, mutta silti se sattuu. Olisi kiva, että olisi sukulaisia. Ei, olisi kiva jos olisi perhe.

    Mutta minullahan on. Hopiavuori-perhe. Eetu on talon isäntä, Noa on se hullu veli, jolla on kaikki maailman eläimet, Hello the ikiliikkuja, Inari on se sisko, jonka kanssa pärjää aina, Eira-teini, Jilla jolta saa aina hyvä ruokaa ja niin monet muut. Hevosista ja koirista puhumattakaan. Iso perhe, joka hyväksyy tällaisenaan. Kasvoilleni nousi tyytyväinen hymy; tässähän on hyvä olla. Ravistin keskustelun mummin kanssa pois ja nousin.

    Talon ulko-ovelta kuulin Hellon ja Noan naurun. Otin kengät pois jalasta ja mielessäni kävi, että pitäisi hakea jotkin helpommat kengät. Lenkkarit on ikävä laittaa jalkaan ja ottaa pois muutaman metrin takia. Mielikki oli kuullut selvästi oven käyvän, sillä pieni koira kipitteli katsomaan kuka oli tullut. Moikkasin koiraa ja nostin sen syliin ihan hetkeksi. Mielikki nuolaisi naamaani.
    ”Kiva olla kotona, eikö? Joo. Mennään kattoo onks vielä kahvia.”

    Ja olihan sitä. Kotona on aina kahvia.

    • #1971 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Voooi, kun tää oli surkean samaistuttavaa! Jokainen on varmasti joskus käynyt tämän keskustelun jonkin perheenjäsenensä kanssa. Mä ainakin, ja mä niiin ymmärrän Nellyä. Kurjaa kun tuntuu tuottaneensa pettymyksen, ja ettei muka ole yhtä hyvä kuin joku muu, tai yhtä hyvä kuin muut odottavat. Mielenkiintoista oppia lisää Nellystä, sillä nyt hän on antanut pääsääntöisesti itsestään aika rämäpäisen, hyväntuulisen ja nauravaisen kuvan muille hahmoille. Eetu taitaa tällä hetkellä tuntea Nellyn kaikista parhaiten, mutta muut eivätkään sitten heidän menoistaan tiedä.

      Nellyn koittaessa keskeyttää mumminsa saadakseen keskustelun loppumaan voin kuvitella, miten Nellyn ääni on tiukka ja vähän tukala kun hän koittaa hillitä tunteitaan. Se on niin hyvin esille tuotu, ettei sitä tarvitse edes kuvailla. Ja tämän loppu oli kyllä suloinen, mua ainakin ilahduttaa aina kirjoittaa Mielikistä, ja siitä lukiessa tulee yhtälailla hyvä mieli. Jospa Mielikki piristi Nellyäkin. Ja ihan oikeassahan Nelly on, kyllä Hopiavuoressa on hyvä olla. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, ja aina on joku, kenelle jutella.

    • #1979 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      *Kommentin sijaan seuraa kysymyksiä, ihmettelyä ja fiilistelyä*

      Eeeikä ole jokainen ollut tässä tilanteessa ainakaan sukulaistensa kanssa: miksi mä en koskaan koe olevani pettymys, vaikka tekisin jotain muiden mielestä vääriäkin ratkaisuja? 😮 Miksi tämä on kuitenkin niin tosi yleinen teema? Miksi kaikki olettavat, että kaikilla on näin jonkun sukulaisen kanssa? Aivan hirveä ajatus, että elän varmaan jossain kuplassa, jossa tällaista ei tapahdu. Luulisi olevan tuskainen tunne, kun itselle tärkeät henkilöt pitävät jonkinlaisena luuserina. Millähän tavoin se eroaa siitä tunteesta, kun on vaikka pahasti koulukiusattu ja kuulee sitä kautta päivittäin olevansa vääränlainen? Onko tässä takana se, että sukulaiset haluavat ohjailla ja esittävät pettymystä saadakseen toisen toimimaan tahtonsa mukaan, vai että ovat aidosti huolissaan kun toisen elämä ajautuu ”väärille” urille? Minulle tämä koko teema on uusi: olen törmännyt tähän ainoastaan kirjallisuudessa muutamaan otteeseen ja ohittanut sen varmasti liian kepeästi.

      Sen sijaan samastun erittäin vahvasti Hopiavuoren perheeseen. Se on ihanasti kirjoitettu hahmo hahmolta, mutta sen lisäksi tunnen yhteyttä Nellyn ajatusten kanssa. Meidän perhettäkään ei määrittele laillinen tai verellinen sukulaisuus, vaan rakkaus. Välillä musta tuntuu, että meidän äiti on kuin koiraäiti, ja me pennut ja muut ollaan niitä, jotka on vain nostettu sen pentukoppaan sen omien pentujen kanssa sikin sokin, niin ettei kukaan enää tiedä kuka oli kuka. Sitten koiraäiti on ajanut osan pennuista pois ja päättänyt pitää osan, enkä tiedä mikä on ollut valintaperuste. Ei verisukulaisuus ainakaan. Mulla on veljiä ja sisaria, joilla on ihan muita vanhepia kuin mun omat, ja silti ne ovat esimerkiksi asuneet meillä välillä ja olleet oikeasti osa mun perhettä. Ja ovat vieläkin. Samaan aikaan mun äidillä ja isällä on mun biologisia sisaruksia, joihin en koe mitään yhteyttä tai pidä perheenä. Siinä on kyse jostain samantyyppisestä kuin Eetun keittiön meiningillä, mutta ei kuitenkaan. Me ei olla kaveriporukka, joka hokee että me ollaan kuin perhe, vaan me ollaan oikeasti ne, jotka pyörii koko joulun rinkiä toistensa joulupöydissä kaikki aina samassa paikassa. Sellaista perhettä toivoisin kaikille, ja Hopiavuoreenkin Nellylle. Sanotaan, ettei perhettään voi valita, mutta kyllä vaan ainakin osaksi voi. 😀 Verisukulaisiaan ei, mutta se on ihan eri asia.

  • #2020 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Sokuria heti aamuun

    Pyörähdin sängyssä kyljelleni. Tunsin sisälläni, kuinka jokin muljahti ja jatkoi kasvamistaan. Minun olisi ihan pakko puhua jollekin tästä. En kestä tätä salailua, mutten tiedä haluanko kertoakaan. Tämä toimii niin hyvin nyt. Kännykkäni näyttö syttyi viestin merkiksi.
    ”Kuumiss!” Hello oli laittanut kuvan saatetekstiksi. Hellon kanssa olimme lähentyneet viimeisen viikon kanssa oudon paljon – meidän huumorintajumme oli pelottavan samanlaista ja piikittelimme toisiamme minkä kerkesimme. Kuva oli screenshot Tiden Facebook-profiilista. Hello on varmasti stalkannut jo pidemmän aikaa, sillä kuvassa oli Tiitus lapsena. Näppäilin viestin takaisin.
    ”Hei c-moooooon! Melkein on ihanaa herätä tohon jo! Mutta koita nyt hyvä herra muistaa, että seurustelet” viestissä luki. Laskin puhelimen kädestäni ja nousin istumaan. Kello oli varmasti jo paljon – aurinko paistoi ikkunasta sisään, vaikka olin asettanut uuden verhon vanhan tilalle. Nousin, puin shortsit ja topin ja heilautin kengät jalkaan.

    Ulkona minua odotti lämmin päivä. Vaikka aurinko ei paistanut pilvien läpi, oli todella kuuman kostea ilma. Eetu käveli tallista tupaa kohti, kun huikkasin hänelle. Olin näkeväni hymyn miehen huulilla. Hän käänsi kulkunsa asuntoautoa kohti ja työnsi minut takaisin sisään. Hän veti oven kiinni perässään ja tarttui minua lanteista. Hänen huuliensa välistä kuului hiljainen huomenta, ennenkuin vedin itseni Eetuun kiinni. Laskin käteni tämän kainaloiden ali selän taakse ristiin.
    ”Huomenta” sanoin ja painoin huuleni hänen huuliinsa. Tunsin, kuinka selkääni silitettiin ja niskaani tartuttiin. Hän veti minut lähemmäs. Nostin toisen käteni Eetun ristiselälle. Se tuntui hyvältä, vähän ehkä väärältä salailun takia. Mutta emmehän me tietoisesti sitä salanneet, se oli vain tapahtunut.

    Kun olimme päässeet ulos ja takaisin sisälle talon keittiöön, Noa istui pöydän ääressä. Jilla oli varmaan Hellon luona tai ratsastamassa tai töissä, sillä häntä ei näkynyt missään. Kävelin kahvinkeittimen luokse ja tunsin Eetun seuraavan. Hän hipaisi minua ohi mennessään takapuolelle ja nosti kaksi kuppia tasolle.
    ”Millai Noa jakselee?” kysyin, selkä mieheen päin. En tiedä näkikö hän hipaisua. Kaadoin kuppeihin kahvia ja Eetu kaatoi minulle maitoa päälle.
    ”Tässähän tämä. Ajattelin käydä kaupassa päivemmällä” Noa sanoi. Käännyin ympäri täysi kahvikuppi kädessäni ja kävelin pöydän viereen. Eetu istui viereeni.
    ”Hei, saanko pölliä kyydin? Tai laittaa listan mukaan?” kysyin.
    ”Joo, iha millai vaa. Mitä sä tarviit?” Noa kysyi ja nojautui pöytään päin. Hänen kuppinsa oli tyhjä.
    ”Ihan vaa perusjuttuja. Joku lakkapullo, et saan hiukset laitettua niihi juhliin. Ja tamponeja. Niitä vihreitä, ei oransseja.”
    ”Tuu iha itte hakee” Noa sanoi. En saanut selvää, oliko hän vaivaantunut vai huvittunut, mutta jotain oli selvästi miehen mielen päällä. Hymyilin ja käännyin Eetun puoleen.
    ”Tarviiksä jotai? Mä voin tuoda samalla.”
    ”Kaffia ja sokuria. Ja makaroonilootafärkit kans jotton jotaki syötävää viikonloppuna” Eetu sanoi.
    ”Sokuria. Kuka sanoo sokuria” naurahdin. ”Luulis et oon tottunut toho sun kielees, mut ei. Kuulostaa edellee hassulta.”

    • #2022 Vastaus

      Jitta
      Osallistuja

      Okei, mä en ehkä kestä😍😍

    • #2024 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Välillä tulkitsen symboleita sinnekin, missä niitä ei ole, ja saatan olla väärässäkin tulkinnoissani. Kerronpa niitä kuitenkin myös sinulle, jotta tietäisit, että taiteesi on mulle taas kerran tulkinnan arvoista.

      Se, että Nellyä ahdistaa salailu, ja että hän tavallaan haluaisi jotenkin virallistaa Eetun kanssa Oikean Seurustelusuhteen, merkitsee minulle sitä, että hänellä on ihan aitoja tunteita, ja että hän ei ainakaan häpeä Eetua. Toisaalta tulkitsen saman symbolin siihenkin, miten Eetu tekee täyskäännöksen kesken matkansa tässä ja tulee asuntoautoon. Hän on supervarovainen mies, ja välillä jopa hitusen vainoharhainen sen suhteen, miten Otsonmäellä tavataan juoruilla. Hän päättää tulla, vaikka tasan tarkkaan tietää, että joku tallin monista silmäpareista kyllä havaitsee hänen katoavan asuntoautoon. Ja luen tähän, että hän on usein asuntoautossa: ei siis välitä siitäkään, että ihmiset huomaavat hänen laukkaavan siellä vähän väliä. Näistä havainnoista päättelen, että toisin kuin Nelly, Eetu ei koe salailevansa mitään. Hänellä ei ole vain tapana kertoa yksityiselämästään oikeastaan kenellekään. Jos Eetu salailisi, hän luikkisi Nellyn luokse iltahämärässä: aluksi hän siis taisi salailla.

      Keittiöön taas tulkitsen enemmän tunteita, kuin mitä siihen on kirjoitettu. ”Sinä olet tärkeä” voidaan sanoa paljon useammalla tavalla kuin niillä sanoilla: kaatamalla toiselle maitoa, sanomalla toisen puhetta hassuksi tai tarjoutumalla hakemaan hänenkin ostoksensa samalla kaupasta. En usko, että Eetu on yhtä romanttinen symbolienkuvittelija kuin minä, mutta totta kai edes maidon kaatamisella oli hänelle merkitys, vaikka hän ei sitä todennäköisesti sen syvällisemmin analysoinutkaan.

      Luen tähän myös naisten ja miesten välistä vuorovaikutusongelmaa, jota näkee aika usein reaalimaailmassa. En tarkoita, että Kaikki Naiset ovat niin kuin Nelly ja Kaikki Miehet niin kuin Eetu, mutta jokin stereotypia tässä näkyy. Nainen analysoi, pohtii ja ahdistuu, ja miehellä ei ole mitään käsitystä siitä, miten hän mahtaa tilanteen kokea. Niin kauan kuin Eetulle ei sano, että haloo, hän olettaa Nellyn olevan ihan tyytyväinen ja kokevan tilanteen samanlaisena kuin Eetu itse.

      Pidän siitä, mistä kirjoitat, mutta myös siitä, mitä jätät täysin julkisella foorumilla sanomatta. Minulla on tulkinta siitäkin, mitä asuntoautossa tapahtui ennen kuin miljöö vaihtui keittiöksi, ja jos se on oikea, saattoi olla hyvä vaihtoehto olla sanomatta sitä tässä kontekstissa suoraan.

      En ole lukenut sinun koskaan kuvaavan mieshahmoja sisältäpäin, mutta paria naishahmoa kyllä. Uskon täysin kuvaukseesi näiden naisten sisäisestä maailmasta. Voisin kuvitella, että monen nuoren naisen ajatukset ajelevat suurilta osin samoja ratoja kuin Nellynkin. Taas: ei tietenkään kaikkien. Tämä on mutu-tuntumaa, mutta sanoisin, että Nelly on samastuttava hahmo.

  • #2066 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    ”Joko mennään”

    ”Mun tarvii käydä vaihtaa vaatteet” huikkasin ja join kahvinjämät kahdella kulauksella. ”Mä käyn nopee, sopikaa te ajoista.”

    Juoksin asuntoautoon sukkasiltani ja vedin oven kiinni perässä.
    ”Baari-ilta? Näin nopealla aikataululla? Mitä hittoa mä laitan päälle?” Avasin kaapin oven ja etsin käsiini ainoat puhtaat ja vähänkään siistimmän näköiset mustat farkut. Heitin legginsit jalastani lattialle ja kiskoin housut jalkaan. Paita. Paita olisi pakko vaihtaa. Ja ne fiksummat liivit.
    ”Masaaaa, mihin sä oot syöny mun rintsikat?”
    ”Tuskinpa soon niitä syäny.” Pysähdyin pää kaapissa. Olinko seonnut vai vastasiko auto oikeasti minulle? Nostin pääni kaapista ja näin Eetun seisovan ovella.
    ”Ai, moi. Mun pitää vaihtaa vaatteet” sanoin ja jatkoin penkomista. Siniset rintaliivini olivat perällä ja lempipaitani niiden alla.
    ”Morotan täs sitte” Eetu sanoi ja nousi autoon. Hän istahti sohvalle, selin minuun. Revin paitani pois ja vaihdoin vaatetuksen.
    ”Hyvä. Kuka ajaa?”
    ”Helloko juaa vaan yhyren.” Tummansinistä paitaa koristi pienet päivänkakkarat. Pitkähihaiseksi heitin kirppislöytöni vuodelta jotain; haalistuneen keltaisen farkkutakin.
    ”Noni, mä meen sit. Oo varovaine. Mörkö voi tulla” sanoin hymyillen ja nappasin vielä käsilaukkuni mukaan. ”Oonks mä tosi ruma?”
    ”Sustei saa rumaa mitenkää päin” Eetu vastasi ja veti minut syleilyynsä. Kiitin kauniisti ja pussasin miestä huulille, ennenkuin poistuimme autosta. Eetu suuntasi kulkunsa sisälle ja minä juoksin autoon. Hello ja Inari keskustelivat Hellon nojatessa autoon.
    ”No, joko mennään?” Sipsuttelin tennareissani kaksikon viereen ja hymyilin.
    ”Mennää vaa” Inari sanoi ja avasi takapenkin oven. Hello käveli auton toiselle puolelle ja istui kuskin penkille. Apukuskin paikka jäi minulle, joten avasin oven ja istuin sisään.
    ”Mitähän tästäki tulee?” yritin herätellä keskustelua.

    • #2080 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Musta on ihanaa, että ehdit kiireidesi keskelläkin reagoida tähän juttuun, vaikka Nellylle ei mitään kaikkein suurinta roolia suotu sen paremmin Tiituksen kuin Hellonkaan tarinoissa. Sait tuotua tähän silti ihanan kepeän tarinan kylkeen, jossa Nelly on tosi oma itsensä ja puuhaa minusta ainakin tosi nellymäisiä juttuja.

      Muistan kuinka huvituin ensimmäisellä lukukerralla aivan suunnattomasti Nellyn ja Eetun dialogin aloituksesta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että on se Masa-auto hyvin ainakin kotiutunut, kun se on alannut myös murretta puhumaan. 🙂 Vielä enemmän sydäntäni kuitenkin kutitteli se, kuinka Nelly sanoo Eetulle, että ole varovainen, kun Mörkö voi tulla, ja kuinka Eetu sanoo ettei Nellystä saa rumaa mitenkään päin. Tunnistan hahmojen persoonat: Nelly puhui leikillisesti ja Eetu vilpittömästi täydestä sydämestään, vaikkei osaakaan tuon nätimmin naisille sanoa. Ehkä se tarvitsee harjoitusta.
      (Ai miten niin ihmissuhdeorientoitumiseni näkyy lukutavastani.)

      Nellyn kotiutuminenkin paistaa tästä läpi. Kun hän ensimmäisen kerran valmistautui autossaan samantyyppisellä tavalla, hän oli menossa saunailtaan ihan vain tupaan. Se jännitti häntä noin miljoona kertaa enemmän kuin tämä, koska hän oli menossa vieraiden ihmisten keskelle. Nyt hän on ennemminkin innoissaan, koska on lähdössä tuttujen kanssa vähän ulkoilemaan.

  • #2071 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Saku ja Sakun käsivarret

    Tiitus istui takapenkille ja joku, ilmeisesti Saku, istui eteeni apukuskin paikalle. Tervehdin edessä istujaa ja esittelin itseni. Saku nyökkäsi ja sanoi ilon olevan hänen puolellaan. Matka baariin ei kestänyt kauaa, mutta Inarin kanssa saimme kumottua puolen litran kokis-väkevä sekoituksen. Okei, Tiitus auttoi, mutta hänellä oli oma tölkki mukana, joten pääasiassa minä ja Inari joimme. Koko matkan ja baarissakin piikittelin Helloa minkä kerkesin ja kikatimme Inarin kanssa huonoille jutuille.

    Kun olimme kaikki, Helloa lukuunottamatta, maksaneet sisäänpääsyn, kävelleet tiskille ja tilanneet juomat, Hello ohjasi meidät terassille istumaan. Saimme Inarin kanssa toisen puolen penkin kokonaan itsellemme. Kiusasin Helloa minkä kerkesin ja pikkuhiljaa Inarikin innostui. Saku istui pitkään sanomatta mitään merkittävää, mutta nauroi vitseille mukana. Toisen Cuba Libren puolessa välissä Inari kaivoi pelikortit esiin ja ilmoitti paskahousun alkaneen. Ja että Hellonkin pitäisi juoda.
    ”Mä en osaa teijän sääntöjä, mut katotaan” naurahdin ja hymyilin kohteliaasti. Silmäni eksyivät Sakun katseeseen, vaikka lause oli tarkoitettu kaikille. Kohensin asentoani ja siirryin lähemmäs pöytää noukkien oman pinkkani. Kaksi nelosta, yksi vitonen, ässä ja jätkä. Kyllä tämä tästä lähtisi.

    Pelin ajan nauroimme ja Hellokin pääsi muuristaan yli. Ainakin siihen asti, kunnes juoksi vessaan Tiitus perässään. Jäimme kolmistaan Inarin ja Sakun kanssa pöytään. Jatkoimme peliä, mutta en voinut pitää suutani kiinni.
    ”Pitääkö sunki mennä pissalle? Hello tai Tide voi varmasti pitää kädestä kiinni” hössötin Sakulle, kuin koiralle.
    ”Ehei, mä oon karski miäs, mä pärjään yksinki” Saku vastasi ja hymyili.
    ”Jaaha, meinaakko et Tiitus on nii pieni et tarvii Hellon kaveriks?” Inari naurahti.
    ”Tai toisin päin” sanoin ja kohautin olkiani. Saku laski nelosen pöytään. Inari laittoi seiskan ja minä löin ysin.

    Poikia ei näkynyt, mutta ei kukaan meistä välittänytkään – hyvin he pärjäisivät ja vessaan oli varmasti jonoakin. Vitsailimme puolin ja toisin ja pelasimme korttia. Tällainen baari-illan kuuluukin olla; rentoa lässytystä. Join viimeisen kulauksen Cuba Librestäni ja tein lähtöä.
    ”Nyt tämä kyllä tarvii lisää juomaa.” Asetin kyynärpäät pöydälle ja katsoin vuorotellen Inaria ja Sakua. ”Shotteja?”
    ”Mä haen. Otaks sä Inari jotain?” Saku ilmoitti ja nousi seisomaan. Inari kertoi ottavansa omenasiiderin, mutta tökkäisin tätä käteen.
    ”Koko illan meet miedoilla? Anna nyt kun noin nätti poika tarjoo vahvempaaki” sanoin ja osoitin edessä seisovaa Sakua. Inari naurahti ja käski tuoda jotain.
    ”Mistä me tiietään Saku?” kysyin miehen lähdettyä.
    ”Se on yks tuttu, Hello sen tietää paremmin” Inari vastasi.
    ”Onks se sinkku?”
    ”Nelly!”
    ”Eli on. Eiks sua oikeesti kiinnosta? Vai ooks tyttöihin päin?” kumarruin lähemmäs Inaria. ”Kato nyt niitä käsivarsiakin! Toi paitahan repee kohta sen päältä pois jos se vielä pullistelee!” jatkoin. Inari nauroi ja avasi suunsa vastatakseen, mutta Tiitus juoksi pöydän viereen selvästi häkeltyneenä.
    ”Onks kaikki ok?” kysyin. Tide vastasi, mutta ääni hukkui musiikin ja humalaisten ihmisten puheensorinan alle. Inari selvästi tajusi myös, että nyt olisi parempi olla välittämättä tai kiinnittämättä huomiota.
    ”Jatketaan peliä. Saku meni hakee lisää juotavaa” Inari ilmoitti ja keräsi kortit. ”Sun vuoro sekottaa. Alkaa noi miedot nousta liikaa päähän” hän lisäsi ja vinkkasi silmää minulle. Otin ojennetut kortit vastaan.

    Saku saapui kolmen minttuviinashotin ja kahden Cuba Libren ja yhden kaljan kanssa. Hän laski ne pöytään ja istui Tiituksen viereen.
    ”Mikä jono! Mut onks tuol karaoke tänään?” Mies kysyi.
    ”Mistä minä tiedän” vastasin.
    ”Ei ainakaa virallinen kai. Yleisön pyynnöstä voi olla” Inari kertoi ja katseli juomaansa. ”Mitä tää on?”
    ”Samaa ko tolla” Saku sanoi ja osoitti minua. ”Nellikö se nyt oli.”
    ”Cuba Libre, rommia, kolaa ja lime. Maista!” Kehotin Inaria. ”Nelly, joo” hymyilin Sakulle. Inarin ilme ei paljoa kertonut, tykkäsikö tämä juomasta.
    ”Mitä me lauletaan? Ja onks hyvää?” kysyin Inarilta.
    ”Ei me lauleta ja ihan ok” nainen vastasi.
    ”Lauletaanpas.”
    ”Eipäs.”
    ”Joopas.”
    ”Eipäs.”
    ”Noni likat, lopettakaa. Mä tuun sun kaa laulamaan” Saku puuttui kinasteluun.
    ”Aikuista naista?” kysyin. Voiko Saku olla tosissaan?
    ”Joo joo, mennään jo.”

    Ja niin me menimme. Lauloimme yhdessä yhteen mikkiin Aikuisen naisen ja keinuimme musiikin tahdissa. Pitkästä aikaa nautin olostani ja minulla oli rehellisesti kivaa. Vaikka keinuin valokeilassa puolituntemattoman kanssa. Tai siitä huolimatta, miten vain.

    • #2081 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Minun on välillä vaikea irrottautua roolistani Eetuna näitä lukiessani. Joskus on vaikea muistaa, että Eetu ei voi nähdä eikä tietää Nellyn käsivarsiajatuksia. 😀 Vielä vaikeampaa on yrittää olla välillä tuomitsematta Nellyä. Hänen moraalikäsityksensä on himpun verran, mutta kriittisessä kohdassa, erilainen kuin minun. Se on kai yksi niistä tekijöistä, miksi Nellyn tarina on niin mielenkiintoinen. Hän kokee toki itse moraalinsa korkeaksi, ja niin aivan varmasti kokee suurin osa tavallisista keskivertosuomalaisistakin, että ei tässä mitään ihmeellistä ole. Nellyllä on kevyt juttu Eetun kanssa: ei hän kuollut ole. 😀

      Asia, joka tässä eniten kiinnitti huomiotani eivät kuitenkaan olleet Saku tai Sakun käsivarret, vaan Nellyn ja Hellon jutut, joita referoit. Musta on tosi hauskaa, miten hyväksyit sen, että ne ovat nyt tutustuneet ja ystävystyneet osin tarinoiden ulkopuolella, sen sijaan että olisit pyöräyttänyt asian niin, että Hello on liian tuttavallinen hölöttäjä. Koska valinta sen suhteen oli kuitenkin sinun. On turvallista kopitella tarinaa sellaisen kirjoittajan kanssa, jonka voi luottaa auttavan säilyttämään omankin hahmon kasvot. En siis puhu siitä, tehdäänkö hahmosta toisen näkökulmasta sankari vai konna, vaan siitä, yritetäänkö hyville ja pahoille teoille nähdä rationaalinen vai irrationaalinen selitys. Konnallakin pelaaminen on välillä kivaa, mutta kun hahmon koko järkevyys ja toiminnan loogisuus kyseenalaistetaan, se ei olekaan enää ainakaan minusta kivan tuntuista. Mutta sitä vartenhan tässä on sinunkin kanssasi jo niin pitkään pompoteltu kaiken maailman tarinoita. Kaikki hahmomme eivät koko aikaa ihan arvosta toisiaan tai pidä toisiaan järkevinä, mutta heidän teoilleen on selitys.

      Lisäksi uskon, että oikeassakin elämässä Nelly ja Hello tulisivat toimeen. Samalla lailla puhuvat läpiä päähänsä silloin kun sille päälle sattuvat. Sitä en tiedä, pääsisivätkö he ikinä oikeasti syvällisen keskustelun tasolle vai jäisikö koko juttu hullutteluksi — mutta aika kai senkin näyttää. Nyt he näyttävät olevan läpänheittovaiheessa, ja ainakin minun on ollut kiva kirjoittaa ja lukea siitä kuluneella viikolla. Jotenkin uskoisin, että nasevat kommentit ovat niin Nellylle kuin Hellollekin jonkinlainen puolustautumiskeino, etteivät muut pääse liian lähelle liian nopeasti. Saatan olla väärässäkin.

      Vaan näpäytyksen Nelly ansaitsisi, kun tuolla tavalla koettaa Inaria juottaa! Inari on vasta täyttänyt kahdeksantoista ja juo oikeasti ensimmäisiä alkoholijuomiaan! 😀

  • #2151 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    ”Meesikkö Nelly hakemahan ässästä maitoo ja sokuria kun minen kerkiä: siinon avaamet.”

    Eetu oli työntänyt avaimet käteen ja kadonnut talliin. Jäin seisomaan auton avaimet kädessä terassille ja katselin miehen keinuvaa takapuolta. Hymyilin pienesti ja kallistin päätäni. Sitten ravistin ajatukset pois ja käännyin ympäri – tarvitsin takin eteisestä jos pitäisi Otsonmäkeen asti lähteä. Maitoa ja sokeria piti hakea, mutta noukkisin samalla muutaman oman ostoksen. Lompakon olinkin jättänyt jo autoon Inarin juhlien päätteeksi.

    Istuin autoon kuskin penkille, nostin jalat sisään ja asettelin avaimen paikoilleen. Turvavyö kiinni ja matkaan. Kurvasin pois Hopiavuoren pihasta. Maitoa ja sokeria. Ihan varmasti unohtaisin jomman kumman. Miksi tallilla ei voinut olla yhtä lehmää, niin voisin huoletta unohtaa maidon? Sokeria ei varmaan saa helposti noin kotioloissa, mutta maitoa saa. Lehmä pihaan ja aamulypsylle. Ja muutama kana, saisi aamulla munakasta. Toki jonkun tarvitsisi aina hakea ne munat. Mitenköhän koiratkin selviäisivät jos kanat kotkottelisivat pitkin pihoja? Niille varmaan pitäisi rakentaa häkki, etteivät jää auton tai kavioiden alle. Vaikka ehkä ne osasivat niitä väistää.

    Käännyin keskustaan päin, pois isommalta tieltä. Käänsin samalla radiota kovemmalle, kun näin silmäkulmastani tutun hahmon. Olisikohan se voinut olla? Kurtistin kulmiani ja vilkaisin taustapeilistä. Pysäkillä istui kyllä tuttu hahmo, mutta hirveän väsyneen näköisenä. Vilkutin oikealle, ohjasin tien reunaan ja tööttäsin. Tiitus katsoi auton suuntaan ja nousi. Kai hän nyt murun… Eetun auton tunnisti.
    ”Moro, mennää hakee maitoo ja sokeria” hiukkasin ikkunasta, kun Tiitus saavutti minut. Hänen ilmeestään näki, ettei olettanut minun olevan kuskin penkillä. Hän nyökkäsi ja heitti jättikassinsa takapenkille ja hyppäsi itse eteen.
    ”Mitä jos tallil tulis lehmä?” kysyin ja vilkaisin olkani yli, ettei takaa tullut autoa.
    ”Mitä?” Tiitus naurahti.
    ”Niin että jos tallille tulis lehmä. Ei tarvis aina hakee maitoo kaupasta.”
    ”Se ois näky, ko se vaeltais hevosten keskellä” Tiitus nauroi.
    ”Kai sellasiaki talleja on!” sanoin ja hiljenin hetkeksi. ”Millai sä voit?”
    ”Ei puhuta siitä.”
    ”Ei puhutakkaa. En mä sanonu mitään. Kysyin voitko hyvin” vakavoidun ehkä liikaakin.
    ”Kyl mä tässä nyt jaksan.”
    ”Hyvä. Ja mä oon aina valmis jos tarviit viinikaverii. Tai viina, miten vaan” naurahdin. ”Tai muuten jotain” hymyilin vielä. Tiitus nyökkäsi. Vilkutin ja käännyin kaupan pihaan.
    ”Nyt haetaan jotain. Maitoa ainaki. Ja sokeria. Tarviiks sä jotain?” sanoin hymyillen. Katsoin Tiituksen silmiin ja huomasin jonkun tunteen, mutten löytänyt sille nimeä. ”Sen jälkeen mennää sun työ ja vaihat toiset vaatteet ja sit mennään tallille. Ei vastaväitteitä. Sä tarviit suihkua ja mä tarviin seuraa.”

    • #2156 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Äää Nelly, sä luit mun ajatukset! 😀 Tiituksen tarinassahan oli ihan selkee koukku, että tarttukaa nyt joku tähän, Tide tarvii kyydin! Meinasin itekkin ottaa siitä koppia mutta säpä olit nopeampi, joka ei oo yhtään huono juttu. Hyvä vaan, koska nyt mä saan mietiskellä yön pimeinä tunteina kun ei nukuta että mitä jos Hopiavuoressa olisikin lehmä? Kenen kanssa se tarhaisi? Osaisiko sitä joku lypsää? Voisikohan sen opettaa ratsuksi? Lehmät on niin kivoja eläimiä, ja ainakin kaupunkilais Noalla olisi sen kanssa ihmeteltävää 😀

      Ei mutta, tästä mä juuri pidän ja tuun niin iloseks kun muut tarttuu toisten tarinoihin niin hyvin! Kuten siinä Jitan tarinassa niin myös tässä Tiituksen. Olet sä vaan aika lahja, ei ihan joka paikassa tuu vastaan kirjoittajia jotka on ihan haukkana tekemässä vastatarinaa, ihan vaan sen takia koska siltä tuntuu ja huvittaa.

      Nelly on tuollainen ihana kaikkien kaveri. Hän näkee jos jollain on paha mieli ja uskaltaa asiasta kysyä, kun kaikki eivät ehkä viitsisi puuttua muiden asioihin. Hän myös osaa perääntyä jos muut eivät haluakaan puhua, kuten nytkin. Hän ei vänkää että Tiituksen on pakko purkaa mieltään, vaikka tomerasti tuokin huolensa esille. Nelly on sellainen tyyppi että mäkin, ihan siis oikeassa elämässä, voisin tulla sen kanssa toimeen vaikka mä oikeasti tulen hyvin, hyvin harvojen kanssa toimeen.. 😀

    • #2159 Vastaus

      Matilda
      Osallistuja

      Kuten sanottu, Nelly on kyllä todella ihana persoona! Juuri tuollainen kepeä juttelu on omiaan luomaan rennon tunnelman, jossa voi kysyä suoraan, että miten toinen voi. Ja on hyvin inhimillistä unohtaa juuri se tietty asia kauppaan mitä on menossa hakemaan, joten ymmärrän Nellyn tuskan! 😀

    • #2178 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Murun…

      Murun…

      Murun auton

      Niin siis lukiko tässä jotain muutakin? Mitä, minäkö en muka olekaan oikeasti Eetu? Damn.

      Olisihan se, kun saataisiin Hopiavuoreen sellaisia lehmiä, kuin vaikka Valion mainoksissa. Sellaisia, että niistä itsekseen virtaa maitoa, ja ne käydään aamuisin lypsämässä, ja sitten ne viettävät ikuista kesää onnellisina ulkona. 😀 Ai miten olisikin hienoa. Aloin heti ajatella (vitsi kun ei ole fanifiktioaluetta) että Hello olisi se, joka olisi ihan hyvin voinut tuoda talliin hiehon ja pitää sitä lemmikkinä. Varmaan kuitenkin ihan hyvä, että sillä on jo oma hevonen ja Skotti. 😀

      Ihanaa kun maltoit kirjoittaa: mennä hakemaan sitä Tiitusta sieltä vanhan Meijerin edestä.

  • #2184 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ukkonen

    Ukkonen jyrähti ja salama välähti. Istuin terassilla viltti ympärilläni ja katselin sadetta. Hevoset oli tuotu sisään ja Jillakin oli saatu turvassa maneesista pois. Tuuli heitteli pisaroita vinottain ja peltikatto ropisi. Pidin kupista molemmin käsin kiinni. Eetu juoksi vielä sateesta sisälle Matilda perässään.
    ”Hello on ainaki sisällä. Ja Noa, menkää sinne kahville” sanoin kaksikolle nurkastani. Tunsin oudon pistoksen; Matilda oli liian lähellä Eetua. Tiesin, että se on vain minun päässäni ja vain minun kuvitelmaani, mutta silti. Hymyilin nätisti ja katsoin kun Eetu vastasi. Hän sanoi, että minäkin vain vilustuisin ja että pitäisi mennä sisälle. Vastasin, että kyllä mä pärjään ja nostin vilttiä. Kaksikko asteli sisälle, jättäen märät kengät ulos.

    Välähdys. Käänsin pääni takaisin pihalle päin ja katselin ulospäin. Rakastan olla ulkona kun sataa ja salamoi – kunhan pysyy kuivana. Tässä säässä on jotain hienoa, vaikka se on pelottavaa. Oudolla tavalla hienoa ja pelottavaa. Vaikka sään jumala oli selvästi vihainen, minä vain istuin siinä. Istuin hiljaa ja katselin aivan tyynenä sään jumalan raivoa.

    Ovi aukesi ja Tiitus kurkkasi raosta.
    ”Saaks tulla häiritsee?” mies kysyi.
    ”Totta kai. Ota viltti, tääl on aika vilu” hymyilin Tidelle. Hän päästi ovesta irti, kävi hakemassa sisältä viltin ja palasi ulos. Tiitus sulki oven ja tuli viereeni istumaan.
    ”Haluuks sä puhuu nyt?” kysyin hiljaisella äänellä, kun hän pääsi istumaan.

    #TiitusLeikiMunKaa!

    • #2185 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Ääää, ihanaa! Kyllähän Tiitus tulee leikkimään, kun noin nätisti pyydetää!

    • #2242 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi Nellyä, joka on ihan frendei vaa Eetun kaa, mutta silti Matilda seisoo ihan vähän liian lähellä just tätä frendiä. 😀 Musta ihan pieni mustasukkaisuus on hellyyttävää. Tietenkin sellainen hallitseva mustasukkaisuus on pelkästään ahdistavaa, mutta tällaisesta mä en lue niinkään halua omistaa, vaan halun olla toiselle yhtä tärkeä kuin toinen on itselle. Ja se on musta vain suloista.

      Tässä on ukkosen kuvailu ihanaa. Lyhyet lauseet sopivat jyrähdyksiin, nekin kun ovat sellaisia lyhyitä ja hakkaavia kuin päälauseet. Erinomaisen lauserytmin olet valinnut. Jyrähdys ja välähdys lyhyisiin lauseisiin, ja ropina ja muu sellainen jatkuva pitkiin lauseisiin. Toinen säähän liittyvä hieno juttu on kontrasti ukkosenjumalan raivon ja Nellyn rauhallisuuden välillä!

      Ihanaa kun otit Tiitusta vähän tassusta kiinni myös.

  • #2189 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    1. Ukkonen ^
    2. Mistä mä alottaisin? By Tiitus

    Suoraan asiaan

    Hymyilin. Suihkuseura ei ollut mielestäni kamalan hyvä vitsi, sillä Eetu olisi varmasti siitä mustasukkainen. Ja minäkin olisin. Ja suuttunut myös. Niinpä hymyilin ja jatkoin takaisin aiheeseen.
    ”Miks sun joukkuekaveri pahoinpiteli sut? Taisiis sen takia et tykkäät – noh, pojista, mutta miks sä luulet et se häiritsee sitä?” kysyin vakavissani. ”Millai sä pärjäät. Kai se nyt sattuu, eks oo pelannu kumminki tosi kauan siinä?”
    ”Joo, vuoden verran” Tiitus sanoi ja paransi viltin asentoa.
    ”Noni. Varmasti tollanen sattuu. Se on kumminkin sun joukkuetoveri. Tai oli. Mitä siin tapahtu? Löiks se sua vai? Eiks valmentaja puuttunu peliin?” Yritin pitää ääneni rauhallisena, jottei Tide hermostuisi.

    Tiedän, että itseäni varmasti sattuisi kyllä tuollainen. Eikä Tiitus nyt niin kova voinut olla eihän.

    ”Mites Hello?” Kohensin asentoani ja katsahdin Tiitukseen. Pelkäsin miehen pelästyvän. ”Tykkääksä siitä? Vai oliks se vaa humalaa? Mä en muuten arvannu yhtään, sillon baarissa! En sit yhtään.” Yritin kai naurahtaa.
    ”Tää on kyllä ihana tää sää. Mä tykkään tosta äänestä ko sade rummuttaa kattoo” jatkoin.

    #Jee!TideLeikkiMunKaa

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly.
    • #2243 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä on tarina, joka aukaisi mulle Nellyn moraalikäsityksen mielestäni aika hyvin. Kommentoin aikaisemmin, että mä olen pienesti mutta kriittisesti itse eri mieltä siitä, mikä on vähän-niin-kuin-seurustellessa sopivaa, ja nyt tajusin, että en oikeastaan olekaan. Tässä suihkujutussa ja Sakun käsivarsissa on hiuksenhieno mutta havaittava ero siinä, miten Nelly haluaa vitsailla-flirttailla ja miten ei. Kun pystyin havaitsemaan tämän eron, sain tehtyä itsellenikin selväksi, miksi osa varattujen kanssa flirttailusta myös tarinassa on mulle niin tosi suuri turn-off ja miksi osa ei olekaan. Nyt kun vielä osaisin sanallistaa tämän eron jotenkin, niin osaisin sanallistaa senkin, mikä musta oikeassa elämässä tekisi vähän mustasukkaisen ja mikä ei. :DD

      Tämän jälkeen jäin myös korvat tanassa odottamaan, mitä mahtaa Tiitus sanoa mun poijjasta. :DD Ja miettimään, kuinka saan muistettua, ettei Hello osaa lukea sen ajatuksia, vastasi se mitä tahansa.

  • #2195 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    1. Ukkonen
    2. Mistä mä alottaisin
    3. Suoraan asiaan
    4. Kyllä tää tästä

    5. Masa pelkää, en minä

    Katselin Tiitusta ja melkein näin jopa siinä hämärässä, miten miehen aivot raksuttivat. Tiituksen katse kiersi kun hän yritti miettiä ja oli pitkään hiljaa. Sitten hän kuiskasi nojautuen hieman minuun päin.
    ”Noni, onpa kiva” hymyilin ystävällisesti. Olisin halunnut letkauttaa jonkun kamalan vitsin, mutten viitsinyt. ”Tykkääks Hello susta?” Ihan kuin en olisi tiennyt. Mutta en tiennyt, tiesikö Tiitus. En minä yrittänyt esittää, etten tietäisi. En vain halunnut antaa vinkkiä suuntaan enkä toiseen. Halusin saada Reilun vastauksen Tiitukselta ja katsoa sitten mitä tapahtuu. Pitäisiköhän minun työntää heitä juttelemaan toisilleen vai ei? Ehkä en tekisi sitä. Hello tarvitsee aikaa.

    ”Mitä jos juttelisit Hellon kanssa?” kysyin vakavissani. ”Vai haluuks ees mitään? Koska jos et haluu, kehottaisin silti juttelemaan. Jos haluut ni sit ainakin kehotan juttelemaan” naurahdin hieman. Olisi vain outoa, jos kaksi ihmistä jotka selvästi tykkäävät toisistaan eivät juttelisi. Hullua se ainakin olisi.
    ”Kuule, ei sun tarvii pelätä olla homo täällä. Otsonmäellä puhutaan aina jostain. Ja mä luulen että se on maks viikko ja tulee seuraava aihe josta juorutaan.” Huokaisin. ”Se voi olla kuule jo lähempänä ko luuletkaan. Mut mun pointti on, että jos se on sun mielestä kivaa ni kerro se edes Hellolle.” Tunsin piston sydämmessäni. Voinko oikeasti kehottaa toista puhumaan? Vastahan Hello ja Jilla erosi. Minun kävi sääliksi Jillaa, ja olisin halunnut sanoa Tiitukselle, että tämä olisi varovainen Jillan seurassa. En haluaisi että Jillaan sattuu vielä lisää. Huokaisin syvään ja laskin toisen kyynärpääni tuolin reunalle.

    Ukkonen jyrähti.
    ”Yks, kaks, kolme, neljä, viis…” Salama välähti. ”Se on menossa pois jo. En varmaan saa koko yönä unta, jos se jää tähän nyt pyörii. Pelkäisin Masan puolesta” viitoin kohti asuntoautoa. ”Mä en pelkää ukkosta, mut Masa pelkää et salama iskee siihen ja sit sitä sattuu.”

    • #2197 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Aaawwh, voi Masa-raukkaa!

    • #2246 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      En mä mut Masa. :DD Tämä oli musta viihdyttävää.

      Joskus täytyy valita hiomisen ja nopean reagoimisen väliltä, ja nyt olet tietenkin valinnut nopean reagoimisen. Se näkyy sanavalinnoissa ja vähän loogisessa esittämisjärjestyksessäkin, mutta hei: tässä leikissä oli nyt varmasti oleellisempaa reagoida kuin hioa kaunopuheisuutta.

      Nelly on nyt hyvässä raossa. 😀 Arvaakohan lie Tiitus, että Hello on rutissut hänelle suurin piirtein kaiken osin tarinoissa ja osin oletetusti niiden ulkopuolella. Hellolla ei ainakaan ole mitään aavistusta siitä, että Nelly on jutellut Tiituksenkin kanssa. Näen, miten Nelly tässä ajaa Hellon asioita niin kuin kunnon siipimies. 😀 Oi voi: Nellykin on kaikesta huolimatta tuollainen paatunut romantikko, vaikka tietämättään onkin saanut jopa Eetunsa helisemään hokemalla, että ihan frendejä tässä ollaan. Sellaista se kai on. Muiden sotkuja on helpompi selvitellä kuin omiaan! Nelly on tämän perusteella tosi empaattinen tyyppi.

  • #2244 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tapathuu 3.6, illalla, Kortinpeluun ja kaljan jälkeen.
    Vanhat juorukellot

    Istuin sänkyni reunalla ja ujutin sukkia pois jaloistani.
    ”Hei, Tiitus kertoi tänään, että tykkää Hellosta. Koskakohan nekin uskaltaa puhua?” sanoin ja vilkaisin olkani ylitse. Eetu makasi kyljellään ja nosti kätensä silittääkseen selkääni. Lempeä katse seurasi käden liikettä.
    ”Toivottavasti pian. Mutta Jillahan sattuu viäläki meleko palijo” Eetu huokaisi.
    Sukat tippuivat pehmeinä lattialle. Minä ujuttauduin peiton alle ja huokaisin. ”No ei ihme. Kyllä muakin sattuis. Mut Tide oli saanu kuulemma vähän nokkiinsakki harkkojensa aikana.” Makasin selälläni ja käänsin katseeni miehen kasvoihin. Hän oli jättänyt partansa ajamatta. Pieni sänki näytti sekaiselta. Vaikka eihän noin lyhyt sänki voi olla sekaisin. Eetu makasi kyljellään ja lepuutti päätään kätensä varassa.
    ”Ai. Kuinkahan niin?”
    ”Noko sen joku joukkuekamu tai joku oli mukiloinu sitä aina ko oli mahollisuus. Niinko sääntöjen sallimis rajois. Eikä Tiitus oikeen voinu mitään.”
    “Minen ymärrä tuata lajia kyllä…” Kuulin Eetun äänestä, miten hän pudisteli pienesti päätään, vaikken sitä hämärässä nähnytkään.
    ”No en mäkää. Mut käviksä sitä Jillaa kattomassa?” kysyin. Eetu nyökkäsi ja selvitti hetken kurkkuaan.
    ”Joo.” Yskäisy. “Soon oikiasti aika romuna”, Eetu sanoi.
    ”Voi ei. Kunpa voisin mennä sitä halaamaan. Toivottavasti se pääsee pian ylös oikeesti.” Käänsin pääni ensin kohti suoraan kattoa ja sitten takaisin Eetuun puheen aikana vastausta hakien.
    ”Eiköhän se siitä lähre lopuksi sujumahan.” Eetu silitti käsivarttani. Eetun katse seurasi liikettä. Kai hänkin tunsi sääliä tai tarvetta auttaa Jillaa tai Helloa tai Tiitusta. Tai kaikkia. “Sinoot kyllä lutuunen kun hualehrit toisista” Eetu kuiskasi minulle puhaltaen samalla vähän ilmaa ulos. Hän ujutti sormensa sormieni lomaan ja katsoi minua silmiin. Lempeät, vihreät silmät vilkaisivat minua pimeässä ja minun teki mieli kihertää kuin teini, kun tämä saa ensimmäiseltä ihastukseltaan ensimmäisen pusun.

    Käännähdin kasvot Eetua kohti ja ketkuttelin itseni miehen paljaaseen rintakehään kiinni. Eetu laski käsivartensa — jotka muuten ovat sata kertaa paremmat kuin Sakun — minun ympärilleni ja rutisti. Suljin silmäni. Siinä oli hyvä olla. Huokaisin.
    ”Mehän ollaan niinko vanha pari jo. Tällälailla halitaan ja juorutaan” sanoin ja hain katsekontaktia. ”Ollaa me aika kauheita.” Silmäni olivat puoliksi kiinni, nenäni rutussa ja suupielet koholla. Ääneni oli hiljainen ja kertoi toivottavasti lauseen olleen vitsi. Eetu naurahti ja kiristi uudelleen otettaan, niin että jouduin luopumaan katsekontaktista ja nauramaan hänen kanssaan.
    ”Ollaanhan me.” Eetu suukotti minua otsalle.

    • #2245 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Niiku mä jo Eiran Hellolle avautumisessa sanoin, niin tässäkin Nelly todellakin vain vitsailee pariskuntana olemisesta. Ja sitte nään selvästi, että Eetu sanoo ihan tosissaan heidän olevan pariskunta. Vitsit, mitähän näidenkin touhusta tulee!

      Ja siis hei, mitäs tää nyt, eihän Tiitus voi Nellyyn luottaa, ku heti meni tollee kertomaa kauhean tärkeää ja tarkoin vaalittua salaisuutta eteenpäin! 😀

    • #2247 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      No mutta Tiitus, eihän Eetua nyt keneksikään lasketa. :DD Ehkä Nellyssä on ihan aavistus samaa kuin Eirassa. Eihän Eirakaan ikinä kerro kenellekään. 😀 Koska on ihmisiä, jotka eivät ole keitään. 😀

      Okei, musta tässä tarinassa on hirveästi kaikkia suloisia piirteitä. Ensinnäkin ihan se, että ne tosiaan käyvät tässä päivänsä läpi ihan niin kuin vanhakin pari, ja jakavat toisilleen mitä on mielen päällä. Ja varsinkin Eetusta huokuu nyt se, miten se on Nellyyn niin tosi kauheasti kiintynyt, vaikka Annikansa takia pelkäsi ja vastusteli ja potki vastaan niin kaikin voimin. Toisaalta eipä Nellykään mikään kylmä häntä kohtaan ole. Tarina on Nellyn näkökulmasta kerrottu, ja hänhän se on, joka panee kertojan ominaisuudessa merkille Eetun pienet eleet, jotka kuvastavat kiintymystä. Ei Nelly niitä rekisteröisi, tai ehkä ärsyyntyisi tai ahdistuisi niistä, jos ei tuntisi yhtään mitään.

      Mua Nellyn kova ulkokuori on jännittänyt. Se pitää jotain piilossa itsestään, kun se vitsailee, ja kun sen vitsit ovat terävämpiä kuin Hellon ikinä, joka siis myös piilottelee joitain puolia kaiken sen höpinänsä alla. Nyt viimeaikoina olet päästänyt lukijaa koko ajan enemmän Nellyn pään sisälle ja tämä jonkin piilottelu on käynyt koko ajan selvemmäksi sitä mukaa kun hahmo on kehittynyt. Nyt mä sulan, koska tällaisina hetkinä musta tuntuu, ettei Nelly ihan kauheasti esitä mitään. Ihan niin kuin sillä olisi vieläkin jokin automaattisuojaus päällä, mutta se laskisi suurimmat tehot siitä jo pois. Siis rentoutuisi. Luottaisi. Siitä en tiedä, ajautuvatko nämä Oikeaan Suhteeseen koska, vai ajautuvatko lie koskaan, mutta jokin syventyvä yhteys näillä tuntuu olevan.

      Sitä mä mietin, että koska se Eetu on viimeksi nukkunut omassa sängyssä. :DDD

  • #2299 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Jatkoa Kun on selekäki kipiä

    Mutta kun

    Käteni luiskahtivat pois puuskasta. Olin jo kerennyt pelästyä, että joutuisin yksin nukkumaan tämän yön. Mutta Eetu kutsuikin minut sisälle nukkumaan. Eihän siinä varmasti mitään kummallista ollut. Olimme vain nukkuneet aina minun sängyssäni. Se on vain ollut tapana ainakin — kauan. Eihän Eetun sängyssä varmasti mitään vikaa ollut. Paitsi että se oli sisällä. Jillan ja Noan kodissa. Kaikkien katseen alla. Eikä minulla ole mitään syytä sille, miksi kiipeisin portaita aamulla alas, ulko-oven käyttämisen sijaan.

    ”Mutta… Eikö kaikki arvais sillon?” kysyin varovaisesti, ihan hiljaa. Jotainhan minun oli sanottava. Huomasin kumartuneeni aavistuksen eteenpäin, joten suoristin itseni. ”Vai. Salataank me… Kyl sä tiiät.”
    ”Eira soon pitäny kumminki huolen” Eetu toisti ja ymmärsin nyt, mitä hän tarkoitti. Kohautin olkiani.
    ”No, totta. Kaikki siitä saa tietää kumminkin.” Otin askeleen lähemmäs Eetua. ”Mennään vaa.” Nostin käteni, jotta saisin Eetun kädestä kiinni ja otin toisen askeleen. Kolmannen ja neljännen jälkeen olin jo miehen luona. Vedin syvään henkeä ja puhalsin sen ulos.
    ”Miks tää tuntuu näin oudolta. Taisiis. Eihän sun sängys varmasti mitään vikaa oo, mutta ihan niinko nyt julistaisin koko maailmalle tätä… Suhdetta.” Tuntui oudolta sanoa se ääneen. Olemmeko nyt ihan oikeasti parisuhteessa? Eetun toinen suupieli nousi hymyyn ja hän kohautti olkaansa. Kävelimme rinnakkain kuistia kohti. Portailla Eetu antoi minun mennä ensin, mutta minä väistin ulko-oven kohdalla.

    Eetu tarttui pelottavan rauhallisesti oven kahvaan ja painoi sitä. Ovi aukesi pienen narinan kanssa. Mies katsoi minuun ja nosti kulmakarvojaan kysyvästi. Vedin henkeä todella syvään ja nyökkäsin varovasti. Eetu tarttui minua kädestä ja johdatti minut sisälle. Välillä näinkin päin. Keittiöstä kuului pieni puheensorina ja Eetu katsoi minua olkansa yli. Minä nostin etusormen huulieni eteen. Hipsimme kuin pienet teinit portaisiin, mahdollisimman piilossa. Eetu edellä, minä perässä. Portaiden yläpäässä minun pokkani petti ja päästin pienen tirskahduksen. Eetu kääntyi ja työnsi minut seinään. Hänen katseensa kieli, että hänelläkin oli ongelmia pitää naurua sisällä. Tunsin kylmän seinän selkääni vasten, kun Eetu kumartui suukottamaan minua nopeasti suulle. Työnsin hänet ihan pikkupusun jälkeen pois. Meidän pitää päästä makuuhuoneeseen asti paljastumatta. Eetu veti minua kädestä eteenpäin. Melkein unohdin hengittää, niin kovin minua jännitti. Kuin pientä teiniä joka karkaa vanhempiensa silmien alta poikaystävän kanssa.

    • #2300 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Voi meidän pikku-teinejä 😀 Mut hei jes, vihdoin se on nyt virallista! Ei tartte kierrellä ja kaarrella tai piilotella ja salailla mitään.

      Tosi aidosti kuvattu toi salaa hiipiminen, voin niin kuvitella kuinka molemmat meinaavat alkaa tosissaan nauramaan. Mutta kaipa he pääsivät turvallisesti perille makkarin asti (:

    • #2461 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      O-re-sa-ma jättää tarinan jälleen kommentoimatta, osa tuhat. En tee tätä oikeesti tahallani. 🙂

      Näiden kahden juttu liikkuu tässä iison askeleen eteenpäin. Mä oon tykännyt ajatuksena siitä, mitä näillä on tähän mennessä ollut, ja samalla mä olen suojellut kyllä mun hahmoakin. Pelkään tallin puolesta vähän niin kuin Eetu, ja mun on itsenikin kirjoittajana vaikeaa asettaa isäntä alttiiksi ihmissuhdesotkuille. Talli kuitenkin tarvii luotettavan ja vakaan isännän: miten muuten kukaan uskaltaisi sinne hevosiaan tuoda? Mutta lopultahan Nellyä oltaisiin kuitenkin kysytty tupaan yöksi. En osannut kyllä yhtään ennalta arvata, lähtisikö hän vai ei. Tämä on iso juttu Eetulle, mutta taitaa olla yhtä iso Nellyllekin. Koska Eihän Näiden Kahden Välillä Ole Mitään. 😀 Nyt Nellyn on vähän pakko myöntää edes itselleen, että kyllähän tässä vähäsen jotain on.

      Eetuhan on vakaa heppu, joka on vaikea kirjoittaa menettämään itsehillintäänsä millään tavalla, vaikka sitten nauramalla. Tässä rappuskohdassa kuitenkin uskon sua, kun sä kerrot. Mun mielestä on niin hauska ajatus, miten isäntä hiiviskelee omassa talossaan muka tosi salaisena, ja varmasti just se ajatus saa nämäkin repeilemään. Muistatko, kun lapsena oli kiva suunnitella ja tehdä Suuria Seikkailuja omassa pihassa ja lähimetsissä? Silloin sitä leikki intiaania tai jotain. Luulisi, että näillä on tässä ihan sama olo. Mä olen vähän enemmän Eetun ikäluokkaa kuin vaikka Hellon, ja silti mäkin leikin välillä suuria seikkailuja. Ne ei enää vain ole intiaaniseikkailuja, vaan enemmän tällaisia. Ne on jänniä, ja samalla on huvittavaa ajatella olevansa kuitenkin ihan aikuinen ihminen luvallisissa puuhissa, ja silti hiippailevansa. Kivaa että isäntäkin pääsi seikkailemaan, vaikka se on miljoona kertaa vakavampi ja tasaisempi kuin joku minä. :DD Nellykin, vaikka soittaa suutaan, taitaa itsekseen ajatella kuin aikuinen, joten tämä oli hänellekin naurettavan suuri seikkailu. Näkeehän sen nyt jo epäröinnistäkin, että tässä on tosi kyseessä, mutta silti portaissa naurattaa.

      Musta tämä on ihana tarina just sen kannalta, miten vakava ja naurettava niin mutkattomasti kietoutuvat toisiinsa. 😀

  • #2356 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Pieni Mahtiego, joka on pakko saada!

    ”Mä haluan tollasseeen pikkusen!” sanoin ja näytin instagramista videota pöydän toisella puolella istuville Eetulle ja Noalle. ”Eikö oo söpö! Tollanen ois aivan ihana tännekki tallin pihalle leikkimään.” Pistin parasta koirailmettäni ja toivoin saavani Eetulta jonkinlaisen myöntävän merkin.
    ”Hän on pieni” Noa myönsi alahuuli törröttäen hieman ulos.
    ”Kyllähän tollanen koirankoppiin mahtuu.” Eetun suupieli teki pienen liikkeen tämän puhuessa.
    ”Kato ny, hän on niin lutunen! Tolla lailla nyt on isojen keskellä mahtiegona ja maktii” jatkoin ja vedin puhelimen itselleni. Katselin vielä videon kerran, ennenkuin jatkoin. ”Onkohan toi falabella?” Noa kohautti olkiaan pienesti ja oli selvästi vastaamassa, mutta Jilla käveli sisään keittiöön. Katsoin olkani yli ja hymyilin punatukkaiselle.
    ”Moi” sanoin ja Eetu nyökkäsi pienesti tervehdykseksi. Jilla käveli kahvinkeittimen luokse ja nosti itselleen kupin kaapista.
    ”Miks sä luet eilistä Ilkkaa? Eks sä muka kerenny?” Jilla kysyi Eetulta kaataen juomaa samalla.
    ”Joo. En kerenny — krhm — oli niin kiire päivä” Eetu vastasi ja nosti kupin huulilleen.
    ”Olihan sulla illalla aikaa” Noa puuttui keskusteluun. Minun kasvoilleni nousi hymy ja vaihdoin pikaisen katseen Eetun kanssa, ennenkuin yritin vajota syvälle puhelimeeni.
    ”Tuli niin nopsaan uni.” Varmasti kaikki kuulivat hymyn Eetun äänessä. Minä ainakin kuulin. Jilla istui viereeni ja käänsin puhelinta.
    ”Eiks oo söpö?” Näytin saman Pikkumahtiego-videon kuin äsken pojille..
    ”No on. Hän on niin pieni! Ja matkii noin ihanasti isompia” Jilla vastasi.
    ”Sitä mäkin sanoin!”

    Päiväkahvit on lempihetkeni koko päivästä. Ne on kuin aamukahvit, mutta minä en ole niin äreä että haluaisin heittää jokaista kupilla. Joten minäkin voin olla sosiaalinen silloin.
    ”Millais tää iltapäivä. Pitäiskö lähtee yhes maastoon?” kysyin kuuliakunnalta. Noa sanoi että miksi ei ja Jillakin myötäili. Vain Eetu epäröi.
    ”On niin kamalasti tuota hommaa, etten varmaan kerkeä.”
    ”Älä ny, mä autan sua. Ja soitan Inarinkin apuun” lupasin, sillä tiesin että Inari vain makasi kotona tähän aikaan.
    ”Mä voin auttaa kans” Jilla lupasi. Kulmakarvani kohenivat ja osoitin kämmenelläni Jillaa.
    ”Noni!” Ääneni oli oudon kimeä. ”Nyt sä ainakin kerkeet. Ihan nopeet vaa. Mennään se lyhyin reitti” anelin. Eetu joi viimeiset kahvinsa mukista ja sulki lehden. Hän huokaisi syvään ja päästi huuliensa välistä myönteisen äännähdyksen. Minä hihkaisin hiljaa ja join loput kahvit. Eetu hymyili ja katsoi minua silmiin. Hän pudisti pienesti päätään minun reaktiolleni.
    ”Mennään laittaa päiväruoat valmiiks. Mä soitan Inarille. Se tulee varmasti kans maastoon.” Nousin polvilleni penkille ja katseeni osui Noaan. ”No varmasti saat säki tul auttaa. Tuu ny, mennää kaikki yhes korjaa rännejä ja kaikkee!” Se oli tietysti vitsi. Mutta töihin kumminkin. Nousin penkiltä ja lähdin etsimään puhelintani terassin pöydältä.

    • #2418 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Niin — mikäs tuollaisessa pikkukaverissa olisi vikana. Sehän voisi vaikka olla Mielikin tarhakaveri, kun ne ovat varmaan eniten samaa kokoa. 😀 Siinähän se takapihan pitäisi siistinä, eikä varmaan tuhoaisi kavioillaan nurmikkoa ja kitusillaan marjapuskia, niin kuin Make ja kumppanit, vaikka pieniä nekin ovat. 😀 Sitä voisi viedä koirien kanssa lenkille ja pitää saunassa jos talli täyttyisi, koska taskukokoahan se on.

      Mulla on kaksi lempiasiaa tässä tarinassa. Toinen on se, miten vihjaat useassa kohdassa mitään suoraan sanomatta, että Nelly tuntee Eetun vähän paremmin kuin muut. Erottaa äänensävyt ja ilmeet ja kaiken vähän paremmin. Vihjaat näiden yhteiseen salaisuuteen, jonka ne luulevat varmaan ihan tosissaan säilyttäneensä ihan semihyvin.

      Toinen on se, miten päiväkahvit ovat Nellyn lempparit, koska toisin kuin aamukahvilla, päiväkahvilla ei tee mieli heittää toisia kupilla :DD

      Saattoi olla pieni ongelma Eetulle, että häntä noin tomerasti vain päätetään pakkoauttaa tallihommissa. 😀 Kaikki pitää muka tehdä itse!

    • #2421 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Eetu varmaan tykkää kun ensin suunnitellaan lehmän hankkimista ja sitten miniponin. Taisi puhetta joskus vuohistakin olla… 😀 Aikamoinen eläintarha alkaisi Hopiavuori sitten kyllä olla.

      Masan seikkailut olisi musta ihan loistava vaikka novellina nuorille suunnattuna. Kyllä mä olisin silloin lukenut kun ensimmäisen kerran kirjoihin hurahdin. Voi kun olis nykyäänkin aikaa lukee ihan kunnon kirjoja.. Mutta toisaalta, en laita pahakseni vaikkei oliskaan, kun saan lukee täällä tätä Hopiavuoren romaania joka taitaa olla parasta mitä oon vielä koko ikäni aikana lukenut. Onneksi siihen kuuluu tämä meidän oma Masa, joka toivottavasti on vielä asuntoautonsa kanssa pihassa pitkään.

      Musta Nelly alkaa kokoajan tuntumaan enemmän ja enemmän sopivalta Eetulle. Eetun isi voi olla tästä erimieltä, mutta mun mielestä Eetu on sinällään vähän lapanen, että se tarvitsee tuollaisen tomeran mutta kiltin naisen, joka sanoo että nyt tehdään näin, ja samalla ajattelee kuitenkin Eetun parasta.

      Ja oon ihan varma että jossain tarinassa mainittiin Noan rakennekynnet joka oli musta niin hauska juttu että hihittelin itekseni sille vaikka kuinka, miksen mä nyt löydä sitä! Mä oon ihan varma että sun tarina se taisi olla, voi kun olisin heti kommentoinu!

  • #2446 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    // puoliska tuntia nyt miettiny julkasenko vai enkö, mutta koska te ootte te ja ootte aina niin kilttejä ni here we go :DD

    The Tarina The Terassilta

    Katsoin Tiituksen outoa naurahdusta. Juttuni oli keskeytynyt, joten kehoni osoitti Helloon päin, mutta kasvot olivat Tiitukseen päin.
    ”Mitä mitä?” Naurahdin epätietoisena. Nojasin kyynärvarrella penkin reunaan, kun Eetun katse hakeutui omaani ja yritin telepaattisesti pyytää apua.
    ”Ei mitää, kun mä vaan…” Tide hiljeni kesken lauseen, hymyillen korvasta korvaan.
    ”Mitä?” Eetu kysyi ja istui syvemmälle tuolilleen kahvikuppi kädessä. Tiitus katsoi Helloa ja edelleen hekotteli pienesti itselleen.
    ”Ei kun, mä vaan luulin nähneeni jotain”, hän sanoi, Hellolle.
    ”Ai näitten välillä?” Hello vastasi viitaten kädellään minuun ja Eetuun. ”No niin näitki. Johan nää on ollu varmaa vuoden jo!”
    ”Hello!” huudahdin enemmän säikähtäneenä. Katsoin miestä mahdollisimman vihaisesti.
    ”No ei nyt vuotta – jonkin aikaa” Eetu sanoi ja istui lähemmäs reunaa. Hän laski itsensä nojaamaan polviinsa käsillään. Pääni kääntyi heti Eetuun päin.
    ”Jonkin aikaa jo? No jopas”, Tide totesi ja katseli meitä ehkä hieman yllättyneenä. Istuimme vastakkain Eetun kanssa ja katselin hänen silmiään. Ja yritin olla hymyilemättä.
    ”Mut Tide, asuks sä sen Sakun kanssa? Eiks se miettiny et mis olit viimeyön? On se nyt aika raffia jättää kertomatta jos ei yöks tuu kotiin.” Käänsin katseeni Tideen. Enhän minä voinut tietää, asuiko hän Sakun kanssa vai yksin ja jos asui, oliko kertonut. Yritin olla kamalan vihainen, mutta hymy pyrki paistamaan läpi. Tiitus meni ilmeettömäksi, punastui sitten ja kröhi kurkkuaan.
    ”Eeh — krhm — ei ihmetelly.” Hänen ilmeensä palautui ennalleen. ”Mä otan ton sillä, et sä tiiät kans. Eli me ollaan tasoissa?”
    ”Tasoissa”, nyökkäsin vastineeksi. Vaikka keskustelu oli ollut olevinaan vihainen, Eetu ja Hello vilkaisivat toisiaan ja räjähtivät nauruun. Eetu hillitymmin, Hello sananmukaisesti räjähti.

    • #2452 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hyvä että julkaisit. 😀 Tämä on musta tosi hauska. Aihe ei ole kevyt, mutta teksti on!

      Ihan hyvä, että Hopiavuoressa paljastuu juoruja, ja varsinkin kun tosi moni aina alkaa kierittää vyyhtejä auki samoista langanpäistä. Kaikki vain näkivät Otsonmäellä leviävän kuvan Tiituksesta ja Hellosta, ja nyt, kun Eetukin on Eiran takia vähän ilmeisesti luovuttanut salailun suhteen, moni alkaa näkemään merkkejä tästäkin suhteesta. Lisäksi Eetu näyttää järjestelmällisesti siltä, ettei häntä enää edes hirveästi haittaa, vaikka muut saisivat tietää.

      Pidin tämän lopusta. Siinä on molempien äijien persoonat otettu huomioon, ja minusta se vielä vihjailee siitäkin, miten heillä on itse asiassa tosi pitkä yhteinen historia takanaan. Eetu on Helloa sen verran vanhempi, että yhdessä hiekkalaatikolla ei ole leikitty, mutta silti on paljon yhdessä koettu.

      Samaten vielä alleviivaisin ne kohdat, kun Nelly sanoo Tiitusta Tideksi. Se kertonee siitä, että Hello, joka on tainnut ainoana niin tehdä, on jankuttanut aiiiiika paljon Tidestään Nellylle… :DD

      Yksi kestosuosikkini kaikissa jutuissa on se, miten hahmosi elehtivät ja liikahtelevat. Aina tulee kehitettyä heikkouksiaan, mutta sinuna hioisin aina välillä inspiraation mukaan vahvuuksiakin. Tästä jutusta tulee ihan pienellä jalostamisella tavaramerkkisi. Katsesanat voisivat olla se juttu, jota kannattaa halutessaan kehittää. Kerrot paljon katseen suunnasta, ja se on aivan sairaan hyvä juttu. Meillä ihmisillä näkyy silmistä paljon enemmän valkuaista kuin muilla lajeilla nimen omaan siksi, että meidän lajillemme katseen suunta on niin tosi tosi oleellinen osa kommunikaatiota. Olet tarttunut tosi oleelliseen kommunikaatiovälineeseen, ja ehkä tätä nyt tällä hetkellä muutenkin tehokkaasti kehittäessäsi voisi olla hyödyllistä myös löytää pari ilmausta siihen, miten otetaan katsekontakti tai haetaan sitä.

      Jossain vaiheessa tulet lukemaan kaiken maailman kirjoitusvinkkioppaita, ja niissä sanotaan, että pidä dialogi dialogina ja kuvailevat kappaleet kuvailevina, äläkä sekoita niitä. Se on monelle hyvä ohje, mutta älä sinä kuuntele sitä ohjetta varsinkaan näissä lyhyissä, dialogin varaan rakennetuissa jutuissasi!! Ai että kuinka paljon parempi tämä onkaan nyt, kun tiedän, miten kukakin puhuu, miten elehtii, ja ketä katsoo! Tee omalla tyylilläsi, juuri näin.

  • #2485 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    9.6.

    En edes tiedä miksi, mutta selasin asuntoja. Istuin Masan sohvalla ja painoin läppärin hiirellä yhden asunnon sivut auki. Kylällä sijaitseva kaksio oli siistin näköinen ja halpakin. Enhän minä voi ikuisuuksia tässä asua – varmasti kaikki ovat jo kyllästyneet ruostekasaan etupihalla. Eetu ei varmasti pistäisi pahakseen, vaikka jäisinkin. Mutta ei se silti ole oikein. Ja sitäpaitsi olisi korkea aika jo saada lisää huoneita. Mutta en minä Masasta mahda luopua, juuri kun sain sen maksettua pois. Kaksiossa oli vessa, jota ei tarvitsisi tyhjentää ja isommat ikkunat.

    Mutta en minä tällä työllä saisi vuokraa maksettua, vaikka halpa olikin. Mutta ei tässä pienessä kylässä ihan hirveästi työpaikkoja ole. Kirjastoon kaivattiin kesätyöläistä ja apteekkiin hyllyjen täyttäjää. Ei minusta kumpaakaan ole; en ole farmaseutti enkä varmasti kirjastotäti. Avasin uuden välilehden ja kirjotin Googlen hakukenttään ’avoimet työpaikat, Otsonmäki’. Olin selannut sivut jo moneen kertaan ennenkin ja tiesin ettei sivulla olisi uusia ilmoituksia. Siivojankaan työtä en löytänyt, vaikka olin laajentanut hakua niin kauas kuin vain uskalsin autottomana laajentaa. Eetun autoa en uskaltaisi edes kysyä lainaan, mutta oman mopon tai moottoripyörän voisin kuvitella ostavani. Huokaisin, sillä työpaikkoja ei ollut.

    Avasin samaan välilehteen Facebookin ja selailin feediä huolimattomasti. Laskin vasemman kyynärpääni pöytää vasten ja nojasin pään kämmenen varaan. Huokaisin syvään ja painoin läppärin nuolinäppäintä alaspäin. Naistenhuone-ryhmän julkaisujen ja kissakuvien väliin eksyi Kontiola-pubin päivitys. Klikkasin tekstin kokonaan näkyviin. Ehkä Hello voisi lähteä taas baari-iltaa viettämään. Ilman autoa, suosiolla. ”Kontiola etsii baarihenkilökuntaa!” Kiinnostukseni heräsi ja nostin pääni. Mitä? Selasin ihan vähän alaspäin ja luin lisää.
    ”Kontiola etsii baarihenkilökuntaa. Tarjolla on kahdelle kesätyöpaikka, jota on mahdollista jatkaa syksyllä kokoaikaisena. Työntekijältä vaaditaan aikaisempaa kokemusta sekä asiakaslähtöisyyttä. Perehdytys tapahtuu 1.7 ja työt alkavat seuraavalla viikolla. Työaika on painottunut ilta- ja yöaikaan. Ota yhteyttä Messengerillä tai puhelinnumeroon…”

    Klikkasin heti Kontiola-pubin Facebook sivut auki ja painoin Messenger-näppäintä. Kirjoitin lyhyen viestin, jossa kerroin nimeni, ikäni, aiemman kokemuksen Porin paikallisessa. Kerroin olevani kiinnostunut työpaikasta ja olevani valmis tulemaan paikanpäälle haastatteluun heti alkavalla viikolla. Näpytys loppui, kun jouduin miettimään asumistilannettani. Hopiavuori? Asunto-auto sen edessä? Mitä minun kuuluisi sanoa?

    Päädyin lopulta vain lähettämään viestin, ilman asumistilanteen kertomista. Työnsin läppärin pidemmälle ja painoin pääni kämmeniin. Voi huokaus – minun pitäisi puhua Eetun kanssa. Jäisiköhän tuosta edes aikaa heppasteluun? Raotin sormia niin, että näin eteeni.

    Masan ovi narahti hieman auetessaan. Eetu katsoi ovi aukosta ja kertoi kahvin tippuneen.
    ”Kuule, mun pitää puhua äkkiä jostain.” Laskin kädet pöydälle ja löin läppärin kiinni. Eetu astui askeleen, mutta jäi nojaamaan oven karmiin.
    ”No?” hän sanoi.
    ”Pitäiskö… Tai siis” tunsin, kuinka kehoni jännittyi ja halusin jäädä takertumaan sanoihin. Mitä jos en vain sanoisi sitä ääneen. Jos vain jäisin tähän. ”Kylällä ois yks kaksio vapaana” tuhahdin. Minua jännitti Eetun reaktio ja se, että hän ottaisi nyt nokkiinsa ja kuvittelisi etten haluakaan suhdetta ja minä joutuisin lähtemään heti ja hän löisi oven kiinni ja ja ja…

    • #2492 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      ei viitsit mulla on tyyyyhmä olo kun mä NYT vasta tajusin, että Masa on nimenomaan se asuntoauto eikä vaan Nellyn lempinimi!! :DDD

      tässä ihan parasta oli se, että selvästi tutkit heti noita karttoja jotka me saatiin käyttöömme. nyt uskaltaa kertoa kirjastosta ja apteekista ja Kontiola-pubista. Mut voi vitsi, toi on kyllä sellanen työ minkä mä voisin kuvitella Nellylle sopivaks! arvaa, kiinnostaisko mua lykätä yks toinenkin tyyppi sinne töihin, kun kerran kahdelle etsii paikkaa…. kuinkahan kävis jos nakittaisin sen sinnekin vielä hommiin ratsuttajan juttujen lisäks :DD

      vähänkö ikävän jännään kohtaan jätit, kyllä mua kiinnostaa miten Eetu reagoi! Nellyhän saa sen kuulostaan siltä, että se ehdottaa niiden muuttavan yhteen! tai niin mä ainakin sen ottaisin jos Eetu olisin 😀

    • #2493 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi ääääh en ikinä pääse tuohon tarkkuuteen, johon sinä pääset joka kerta. Siihen, että Facebook kuulostaa ihan oikealta Facebookilta, ja töidenkin etsiminen siltä niin kuin se nyt tapaa tapahtua! Menemättä kuitenkaan sellaiselle nysväämisen tasolle, että lukija tylsistyisi.

      Mulla on sekava olo tästä tarinasta, ja lähinnä siksi, etten tiedä, mitä tässä käy. Nelly aloittaa puheensakin niin varovasti ja TOSI PELOTTAVASTI, että tiesin heti, mitkä muistot ja ajatusmallit Monsieur Eetussa kytkeytyvät päälle. Ai jai. Tämä on vähän niin kuin telkkarisarjojen viimeisten tuotantokausien jaksot. Jää niin ärsyttävästä kohtaa auki, että raivostuttaahan se, jos ei ole seuraavaa tuotantokautta vielä julkaistu.

      Oikeasti taas, kun näen Nellyn ajatuksetkin ja tiedän hänen tilanteestaan Eetua enemmän, tilanne näyttäytyy ihan toisenlaisena. Vaikka Eetua ei haittaa, että Nelly asuu pihassa, ei se voi ikuisuusratkaisu olla. Ei siinä pysty talveaan viettämään, tai joutuu käyttämään älyttömät määrät kaasua ja sähköä: melkein tulisi halvemmaksikin joku Otsonmäen asunto. Eikä Nelly ainakaan vielä edes mistään erosta puhunut, niin kuin Eetu pelottavasta aloituksesta heti tietenkin luuli.

      Ai vitsit. Äkkiä nyt lisää tarinaa ja loppuratkaisu mulle tai en voi nukkua!!!

  • #2495 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    9.6 ^
    Ei yks ihminen voi kaikkea saada
    Hengitä – sisään ja ulos

    ”Varmahan hyvä jotta sä ny haluat mun jättää, kun myöhemmin tämolis ollu viälä kamalempaa. Vaikken minä nykkää sua millää päästääsi.” Eetu istui minua vastapäätä ja piti kädestäni kiinni.
    ”Kyllä mä silti tallilla olisin, emmä sua jättämässä oo. Ja voisin jäädä välillä yöksi.” Ääneni oli pelottavan rauhallinen ja hiljainen. Katselin Eetua, joka taas katseli käsiään. Hengitin sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Yritin saada ajatuksia kasaan ja järkeviä lauseita.
    ”Emmä vaan…” aloitin. ”Enhän mä voi tässäkään kotterossa aina asua. Ja kaipaan oikeita seiniä ympärilleni ennen talvea. Muuten tulee kylmä.” Yritin naurahtaa, mutta se kuulosti lähinnä säälittävältä uloshengitykseltä. Tulin yhtäkkiä todella tietoiseksi hengittämisestäni.
    ”Kyllä mä täällä silti oon ihan niin paljon ko tarviit. Enkä mä oo lähössä hei kylää kauemmas. Kyllä me nähään.” Sisään ja ulos…

    Eetun silmät suurenivat ja hän nosti katseen minuun.
    ”Mitä sä tarkotat?” Eetu kysyi aidosti yllättyneenä. Hänen silmänsä olivat melkein kuin lautaset. Eetun nenä punotti ja kädet tuntuivat lämpimiltä omiani vasten.
    ”Niin että en mä voi tässä ilmaiseks asua. Mut mä tuun aina kyllä kylään ko tarviit ja hommaan jonku moottoripyörän tai jonku ni oon aina puhelinsoiton päässä ja…” Minun piti keskeyttää, jottai sain vedettyä henkeä. ”Emmä oo karkaamassa.” Eetu katseli minua ja selvästikin haki sanoja. Yritin saada selvän tämän tunnetilasta, mutta miehen kasvot olivat normaalia ilmeettömämmät. Kurtistin aavistuksen kulmia ja käänsin päätäni oikealle.
    ”Sano nyt jotain. Tää alkaa olee pelottavaa” yritin. Mutta Eetu pysyi hiljaa.

    ”Kuule. Mä oikeesti välitän susta, enkä mä halua olla mitenkään vaivaks. Ja varmaan muutki ilahtuu ko tää ruosteläjä – ” osoitin katseellani meitä ympäröivää Masaa ” – häviää tästä. Eihän tää mikään nätti ole. Mut mä oikeesti välitän susta ja haluan olla sun kanssa.” Ääneni petti viimeisessä lauseessa ja tunsin, kuinka pala nousi kurkkuun. Yritin niellä sen pois. Eetun peukalo silitti kämmenselkääni.

    • #2506 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Aii voi meidän vauvoja kun ne on söpöjä. Mun mielestä näiden hillitty draama sopii näiden luonteisiin. Eetuhan on tosi jähmeä tyyppi, ja Nellykin, vaikka räiskähtelee välillä, tuntuu tekevän sen ennemminkin huumorimielessä kuin vakavista asioista. Sen sijaan, että nämä hyppisivät seinille, nämä vaihtavat muutamia katseita ja sanoja ja pysyvät päidensä sisällä, ja silti ehtii tapahtua vaikka mitä. Olenkohan lie sellaisesta draamasta edes ennen lukenut? Yleensä kaikki on kuin suurta teatteria. Siinäkään ei ole mitään vikaa, ja tykkään kirjoittaa ja lukea siitä, mutta ei ole tainnut tulla tällaista ennen vastaan! Ja mä aika paljon luen… On nämä kaverit aika spesiaaleja. 😀

      Kaikesta suloisesta, mitä olet tähän kiroittanut, kaikista hienointa on minusta se, että Eetun nenä punoitti.

  • #2499 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    9.6 ^
    Ei yksi ihminen voi kaikkea saada
    Hengitä – sisään ja ulos ^
    Sillä lailla jotta istuskeltaas yhres

    Tyttöystävä

    ”Seurustelemaan.” Minun oli vaikeuksia pidätellä naurua. Suljin silmät ja nojasin otsani Eetun otsaan. ”Mä en tiiä uskallanko mä nukkuu sun kanssa. Voit vaikka kääntyä ja rynniä mun yli!” kuiskasin äänekkäästi ja avasin silmät.
    ”Kyllä molisin varovaanen” Eetu naurahati ja painoi huulensa otsalleni.
    ”Kiitos” kuiskasin ja nojasin taaksepäin, jotta näkisin Eetun. ”Kyllä mä voin ruveta seurustelemaan. Koska tää mikä meil nyt on, on oikeesti ihan parasta.” Nojauduin lähemmäs Eetua ja painoin pääni hänen rintakehäänsä ja kiersin kädet hänen ympärilleen. ”Sä oot ihana.” Kuulin Eetun hymähtävän, ennenkuin hän vastasi minunkin olevan. Sitten hän nosti minut istumaan molemmista käsivarsista työntäen ja katsoi minua vihreillä silmillään. Hänen suunsa oli hienoisessa kaaressa.
    ”Tyttöystävä” hän sanoi. Minun oli ihan pakko nauraa.
    ”Noni, lopeta. Ei me niin teinejä olla” kuittasin ja painoin suukon hänen suulleen. ”Mennää ny kahville. Sehä on tippunu eikö.”

    Ja tämän jälkeen on Liero kateissa

    • #2507 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mitä meidän teinit. 😀 Noin vaan sopivat seurustelusta. 😀 Mä sain tästä lyhyestä jutusta aivan kauheasti hupia. Jotenkin se, että just nämä kaksi ovat lapsellisia, viihdyttää näköjään mua. Viimeksi hymyilin näille samalla lailla, kun ne olivat tosi salaisina Hopiavuoren tuvan portaikossa. Koska hei. Onhan se raskasta olla aina niin tosi aikuinen ja tosissaan ja vakavasti otettava.

  • #2526 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Pikkuponi

    Selasin internetin ihmeellisestä maailmasta hevosten myynti-ilmoituksia.
    ”Mä oikeesti haluisin sellassee pikkusen vipeltäjän tänne” sanoin ja laskin pääni kämmeneni varaan. Noa istui keittiössä minua vastapäätä ja selasi kännykkäänsä. Hän nosti vähäksi aikaa katseen ja hymähti.
    ”Olisihan se söpö. Ja varmasti vähemmän vaarallinen kun mun viljakäärme” hän sanoi.
    ”Haha, varmasti olisikin. Mutta kai sä tiiät ettei Eetu tahallaan. Se vaan pelkää käärmeitä.”
    ”Kyllä mä sen tiedän. Se on vaa nii pieni ja viaton…”
    ”Joo. Mut hyvää se yritti hei.”
    ”Mmm.”

    Käänsin katseen takaisin puhelimen näyttöön ja heilautin oikealla peukalolla sivua alemmas. Mistäköhän sellaisen pikkusen ponin löytäisi?
    ”Mitä jos sen ottais ihan vauvana ja sit opettais ajolle vaikka. Vois käydä kaikissa lasten tapahtumissa taluttelemassaki” juttelin.
    ”Niinii, täällä kun on niin kamalasti noita tapahtumia.”
    ”No on täällä välillä. Kerran kesässä markkinat.” Noustin istumaan ja suoristin selkäni. Noa oli uppoutunut puhelimeensa ja minä huokaisin. Ei pikkusta ponia löytynyt. Eikä ollut tullut vastausta työpaikastakaan.
    ”Mitäs sä meinaat tänää?” kysyin juttuseuran toivossa.
    ”Aattelin siirtyä tästä sohvalle ja avata telkkarin. Tai sit sänkyy kattoo Netflixii.” Noa vastasi. Hän laski puhelimen pöydälle ja lukitsi sen näytön.
    ”Mennää maastoon. On mun pakko Cozmiina tänää liikuttaa.”
    ”Miks sä sanot koko nimen? Eiks ois helpompi keksii lempinimi?”
    ”En mä tiiä. Kunhan mietin.
    ”Kysy Eetulta nyt eka sitä ponia kumminki. Vaikka uus emäntä oletki.”
    ”Emäntä? No en todellakaan ole!” naurahdin oikein järkyttyneenä. Noa vinkkasi silmää ja teki lähtöä
    ”Maastoon?” hän sanoi kun pääsi seisomaan.
    ”Mennää vaa” huokaisin ja nousin itsekin.
    ”Sen nimi vois olla Miina.”
    ”Nii. Katotaa ny. Cozmiina se nyt vielä on. Kyllä kai sille vakiintuu joku lempinimi joskus.”

    • #2534 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Oi eeeei, mitähän isäntä on mieltä siitä, että tuore emäntäehdokas ei saa unohdettua pientä mahtiegovideota? 😀 Ainakaan lastentapahtumien talutteluehdotuksesta ei ilahtuisi. Ei Hopiavuorella, eikä varmaan Nellylläkään ole varaa niin mahtaviin vakuutuksiin, että sellaista uskaltaisi tehdä. Vaan olisihan se nyt muutenkin aivan sairaan kiva kamu. Taskukokoinen. Siitä voisi opettaa vaikka tryffeliponin…

      Vai on se Noakin ryhtynyt härnäämispuuhiin. 😀

    • #2538 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Jaaaaha, saa nähdä kuinka kauan menee ennenkun Hopiavuoren pihassa ihan tosiaan vipeltää meneen taskukokonen poni 😀 Olishan sellanen aika hauska.. Ainakin niiden kerran kesässä järjestettävien markkinoiden aikaan 😀 voi vitsi, Nelly on niin mainio. En yhtään ihmettele että Eetu siitä tykkää.

      Plus mä äänestän Cozminan lempinimeks Kossua, onhan se nyt ihan ilmiselvästi paras vaihtoehto mitä on! :DD Ihan aiheeseen kyllä tartuit, mä oon täällä itekseni miettiny että miks se on Cozmina eikä vaikka just Miina, ja ihan takuulla Noakin sitä on miettiny. Siinä toinen juttu jota jäädä odottamaan, että alkaako Nelly ikinä käyttää sille mitään lempinimeä 😀
      (ja vähänkö olin muuten ilonen kun otit Noan mukaan, että sekin pääsee leikkiin!<3)

  • #2596 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Valmentaja, minäkö?

    Eira oli maininnut, että minun pitäisi ryhtyä valmentajaksi. Olin vain sivuuttanut asian naurulla, koska pakkohan sen oli olla vitsi. Eihän minusta nyt valmentajaa voisi tulla. Mitä jos joku oikeasti taitava haluaisi osallistua ja sitten minä en osaisikaan neuvoa? Ja paljonko siitä hommasta nyt voisi edes velottaa… Laskostin Eetun t-paidan hänen sänkynsä päälle ja noukin puhtaiden joukosta uuden. Seassa oli myös minun vaatteitani, joten olin tehnyt sängylle molempien vaatteille omat pinot. Valmentaja, minäkö?

    ”Ai moi, mitä työmiäs?” Vilkaisin ovelta saapuvaa Eetua. Hän oli tullut hakemaan pyyhettä ja käveli ohitseni noukkimaan sen huoneen yhdestä nurkasta. ”Mä en tiiä mihin sun vaatteet menee ni jätän ne tähän sitte.” Eetu nyökkäsi ja kertoi ulkona olevan kamalan kuuma. Ilta oli onneksi päivää viileämpi, mutta Eetu oli taas paiskinut töitä koko päivän auringossa. Onneksi hän on laittanut edes hatun päähänsä.

    Sain viimeisetkin vaatteet laskostettua ja hyväksyin, ettei valmennus olisi aivan huono idea. Mutta tarvitsisin harjoituskappaleita. Aiemmin valmentamani Eira olisi kyllä tämän kesäni projekti; opetan hänet ratsastamaan ja sitten laitan hänet Cozmiinan selkään ja joihinkin junnukisoihin. Jos hän siis haluaa. Jätin molemmat vaatepinot sängyn päälle ja suuntasin keittiöön, on iltakahvin aika. Jo olohuoneen kohdalla kuulin kahvinkeittimen porinan ja Noan naurun.

    ”No hei vain hei. Joko kahvia?” Kysyin ovella ja vilkaisin nopeasti paikalla olijat läpi.
    ”Moi. Ei ihan vielä, mä laitoin just tippuu” Noa vastasi. Hymyilin miehelle ja kiitin. Matilda istui Hellon paikalla ja katseli Eiraa, joka oli melkein kiinni Hermanissa. Istuin Noan viereen penkille. Kunpa kahvi olisi pian valmista. Missä Inari oli?
    ”Eira, oliks sä tosissas sen valmentamisen kanssa? Enks mä ollukkaa ihan kamala?” kysyin ja katselin teiniä.
    ”Et” hän sanoi silmiään pyöritellen ja naksautti kieltään. Käännyin Noan viereen ja avasin suuni.
    ”Olisinko mä ihan tosi huono valmentaja?”
    ”Miten niin?”
    ”No jos laittaisin vaikka toiminimen ja alkaisin valmentaa työkseni.
    ”Et ois” Noa sanoi hymyillen.
    ”Mä pelkään et mun taidot ei riitä – enhän mä oo mitää koulujakaa käyny tai mitää!” Tukeuduin kyynärpäilläni pöytään ja vilkaisin kanssaolijoita.
    ”Mä näin kun sä yks kerta ratsastit ja se meni tosi hyvin. En mä usko että sulla taidot loppuu kesken” Matilda sanoi kulmat ihan vähän ylhäällä.
    ”No miks et osais? Kyllähän sä muakin opetit!” Eira kimahti.
    ”Tänä kesänä opetellaan sit oikeesti ratsastaa. Mä opetan sua ni voit ehkä päästä joskus Jussin tai jonku selkään” sanoin takaisin. Eiran suu aukesi, ja sormi nousi jo syyttävästi. ”Et sä osaa. Nyt opetellaan. Sitä paitsi, tarviin jonkun koekaniinin valmennettavaksi.”
    ”Muakin saa kyllä valmentaa joskus” Noa sanoi ja pukkasi minua pienesti kädellään.
    ”Oikeestikko? Ois ihanaa jos sais sit oikeeta palautetta” vastasin silmät kiiluen varovaisuutta.
    ”Joo joo, sopii. Kunhan se on nyt vielä kun Flidailla uskaltaa mennä.”
    ”Ainiin kun susta tulee isi! Ihanaa, meille tulee ihan pieni vauvva.” Nojauduin päälläni miehen olkapäähän ja kiersin Noan puoleisen käteni tämän ympäri halatakseni. ”Onneks olkoon ihan tosi paljon. Ihanaa.”

    • #2600 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha mä tunnistan Nellyn ajatuksenkulusta hauskasti samoja juttuja, joita itse pyörittelin kun alotin mun työt opena. 😀 Mitä jos ne kysyy sellasta mitä en osaa selittää? Mitä jos ne osaa jostain enemmän kuin mä? Ne on ihan luonnollisia ja aiheellisiakin huolia. Nellyllä on edessään sama kuin mulla oli. Pitää hyväksyä, että välillä ne kysyy sellaista, mitä ei osaa, ja sitten pitää luvata selvittää asia ja sanoa ettei tiedä vielä. Ja aivan varmasti jokaisessa mun luokassa on monia, jotka osaa jonkin asian mua paremmin. Se on okei. Mun tai Nellyn osaamista, auktoriteettia ja asemaa ei sellaisten takia kukaan kyseenalaisteta, kunhan me itse osataan suhtautua. 😀

      Eetun silmin mua jotenkin liikuttaa tässä tekstissä se, miten Nelly vaan kasuaalisti laittaa Eetunkin pyykkejä. Me ollaan Eetun kanssa vähän eri mieltä siitä, mitä ns. täydellinen nainen/vaimonalku tekisi tai ei tekisi, mutta näen mitä Eetu tästä on mieltä. Ja Eetun kannalta mun mielestä on myös niiiiin jotenkin hellyyttävää, miten Nelly vähän niin kuin huolehtii sanomalla, että onneksi se on laittanut edes lätsän töihin. 😀 Onhan Eetu vähäsen iso vauva välillä, eikö vaan, vaikka toisaalta onkin jäyhä ja hillitty suomalainen mies. 😀

      Tästä lopustakin tykkään. Hahmojen eri persoonia pääsee esiin. Hopiavuoren fiilis ei mulle ole sitä, miten kaikki tulee toimeen niin kuin ihanissa unissa ja on koko ajan samaa mieltä. Vaan se, että ne oikeesti on tosi erilaisia, saattavat potentiaalisesti olla toistensa mielestä välillä aika ärsyttäviäkin (…Eira…) mutta silti ne haluavat ja yrittävät tulla toimeen. Mulla on oikeassa maailmassakin lapsellinen unelma, että toista vois kuunnella, sietää ja lopulta tykätäkin siitä, vaikka se ajattelisi eri tavalla kuin itse ja vaikka sillä olisi eri tapa kommunikoida kuin itsellä. Itse en tätä utopistista unelmaani täytä, muttaaaah… 😀

      Tarinanulkoisesti puhuen, olisi kiva valmentautua, varmaan monesta olisi. Veikkaan ettei olisi vaikeaa löytää testikappaleita 😀

    • #2617 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Ihanaa, kuinka asuntoautohiippailusta pariskunta on siirtynyt kasuaalisti jo päärakennuksen puolelle. Hymyilin itsekseni, kun luin Nellyn laittaessa hänen ja Eetun pyykkejä kuntoon. Miten normipäiväisestä asiasta saa niin miettiliään, kuvastuu tilanteeseen hyvin. Innolla odotan Nellyn orastavaa valmentajan uraa, ja jos ei muuten niin ehkä Camillakin voisi pari kertaa valmentautua jollain Eetun hevosella. Taidot hieman ruosteessa, kun aikaisemmin naisen aika on kulunut valtion vihreissä.

  • #2840 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Sakkoja, sakkoja

    Ilmastointi hurisi ja vakionopeuden säädin piti vauhdin tasaisena. Mittari näytti sataa viittätoista km/h, mutta valehteli ainakin viidellä. Niin myyjä oli minulle luvannut. Olihan vauhti silti ylinopeutta, mutta en malttanut päästä takaisin kotiin. Nostin vauhtia vielä muutaman pykälän verran.

    Olin ollut ensimmäisellä virallisella valmennuksella. Ensimmäinen oikeasti maksava asiakas oli ollut naapurini kuusi-seitsemän vuotta sitten ja nyt kuullut puskaradiosta minun valmentavan. Valmennettava oli naapurin kaksitoista vuotias tytär, jonka taidot tulevat viemään tämän pitkälle. Hän rakasti omaa hevostaan ja sen näki. Ex-naapurin tytär oli ollut helppo valmennettava; hän oli kuunnellut ja ymmärtänyt mitä hain takaa. Hän teki juuri kuten pyysin, vaikka perusasioissa oli hakemista. Olin viimeiseksi sanonut, että kun antamiani harjoituksia tekee sata kertaa, hommat sujuu jo helpommin.

    Reissu oli ollut kolmipäiväinen ja olin saanut yöpyä ex-naapurin vierashuoneessa. Oli ollut todella raskasta nukkua vieraassa paikassa, yksin. Mutta työstä maksettiin hyvin. Tytön kanssa olimme treenanneet kovasti tulevaa kisakautta varten ja varmasti saisin samasta paikasta uudestaan hommia. Mutta nyt halusin vain kotiin. Oman Eetuni kainaloon ja suihkuun. Omaan sänkyyn ja omalle tallille. Kotiin.

    Käänsin radiota kovemmalle. Ellinooran Leijonakuningas valtasi auton äänimaailman ja ilmastoinnin hurina jäi sen alle. Rummutin rattia molemmilla käsillä ja lauloin mukana.
    ”Nostetaan kaljamaljat ilmaan, tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas!”
    Laulaminen vei suurimman huomioni, enkä nähnyt poliiseja ennenkuin punaiset valot välähtivät takanani. Automaattisesti vilkaisin vauhtimittaria, hiljensin nopeutta ja vilkutin oikealle. Kaarsin poliisiauto perässäni ulos moottoritieltä ja pysähdyin ensimmäiselle mahdolliselle paikalle. Vauhdista ne varmasti sakottavat – sataa kolmeviittä satasen alueella ei varmasti ole hyvä. Painoin ikkunan auki ja hengitin ulos. Olisipa poliisisetä edes flirttipäällä.

    Katselin sivupeilistä nuorta poliisia joka ei voinut olla kolmeakymmentä viittä enenmpää. Asettelin kasvoilleni kauneimman flirttihymyni mitä löysin ja yritin esittää viatonta pientä neitoa. Mutta pollari oli kovana ja minä hävisin tämän pelin. Nostin ikkunan ylös ja vilkaisin pikavippiäni. Heitin lapun tuhahtaen apukuskin paikalle ja käynnistin auton. Harkitsin jo odottavani kunnes poliisit lähtisivät, mutten malttanut. Halusin äkkiä vain kotiin. Matkaa ei olisi kuin reipas puolituntia, ja vajaa jos oikein yrittää.

    Käänsin auton Hopiavuoren pihaan ja huokaisin. Nostin sakkolapun apukuskin jalkatilasta, johon se oli tippunut, ja nousin autosta. En viitsinyt lukita ovia, vaan jätin avaimet auton oveen roikkumaan. Matkalla taloon sisälle, taittelin sakkolapun pieneksi ja tungin housujeni takataskuun. Vihdoin kotona.

    Keittiössä tuoksui kahvi ja kuului tuttu puheensorina. Eetu nousi penkistä nähtyään minun kulkevan keittiön oven ohi. Jäin odottamaan häntä eteiseen. Halusin halata, ennenkuin kaikki näkisivät meidät. Eetu kaappasi minut halaukseen ja tervehti.
    ”Hei rakas. Miten sulla on menny? Onko talli vielä pystyssä?”
    ”No on on” Eetu sanoi ja työnsi päätään taakse. ”Miten sulla meni?”
    ”Ihan hyvin. Kivaa olla kotona. Mut kato minkä mä sain. Tietää ainaki miks kävi töissä.” Kaivoin sakkolapun takataskusta ja heilutin taiteltua paperia Eetun nenän edessä. Eetu nappasi paperin, taitteli sen auki ja katsoi pitkään sanomatta sanaakaan.
    ”132 euroa? Miten lujaa sä ajoit?”
    ”Sataa kahtaviittä. Ehkä. Tai kovempaa. Mut hei, se on sakko vaan. Noni. Mennään kahville” sanoin ja luikkasin karkuun miehen reaktiota.

    ”Heiii babies, The bitch is back!” Huikkasin keittiön ovella väelle. ”Kuka on keittäny kahvin? Uskaltaaks sitä ottaa?” Hymyilin niin vitsikkäänä kuin osasin. Kotona on hyvä olla.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten  Nelly.
    • #2854 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha, kyllä me tiedettiin että Nelly on vauhdikas, mutta että tässäkin mielessä. :DD Tavallaan hellyyttävää kuinka kiire hänellä on kotiin. Vaikka kotonahan paras on: reissuun on kiva lähteä, mutta niin on kiva aina palatakin.

      Mä vähän toivon, että Nelly saa tästä sitä itseluottamusta valmentajajuttuunsa. Se siltä kokonaan puuttui, kun siitä kuultiin viimeksi. Valmennus kuitenkin meni näköjään hyvin, vaikka ratsastajalta olikin perustaidot hukassa. Se ratsastuksenopen ja mun, äikänopen, ammateissa onkin erona, että toisen oppilaat on paikalla vapaasta tahdostaan ja oikeesti maksaa siitä että sais vaan opiskella. Uskaltaisin veikata, kummalla opella on motivoituneemmat ja sen takia helpommat oppilaat. 🙂 Ratsastuksenopena olisin huolissani ehkä hankalista asiakkaista joo, mutta en vastahakoisista!

      Vältä oikeastaan aina lyhenteitä kaunokirjallisuudessa, etenkin vieraskielisiä. Kirjoita kilometriä tunnissa sen sijaan että lyhentäisit vieraskielisesti km/h. Lyhenteiden käyttäminen ikään kuin katkaisee tekstin ja pysäyttää lukijan. Mä en itse lukiessani edes muuta tota lyhennettä itselleni muotoon ”kilometriä tunnissa”, vaan luen sen semmosena mykkänä hiljaisuutena kuin vieraskielisen merkin, vaikka tunnistankin sen. Vähän niin kuin kirjoittaisit tasakymmenet tai numerot alle kymmenen kaunokirjallisuudessa numeroilla etkä kirjaimilla. 😀

  • #2957 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Cowboy boogie

    Olin kompastua omiin jalkoihini, kun juoksin tupaan.

    ”Nyt! Koira-aitaukselle! Heti!” huusin keittiöön. Hello, Eetu, Noa ja muut keittiössä päiväkahvilla olijat katsoivat minua kuin hullua heiluessani läppäri vasemmassa kädessäni vaarallisesti heiluen.
    ”Nelly, mitä?” Hello katsoi minua, mutta nousi penkiltään. Minä lähdin yhtä räväkästi kuin olin saapunutkin. Juoksin talon takapihalle, jossa laskin läppärini käsistä ja odotin että jokainen oli saapunut ulos. Eetu ja Noa saapuivat madellen ja puhellen ja katsoin molempia pahalla silmällä. Nyt oli Tärkeä asia.
    ”Nelly! Mitä tapahtu?” Hello intti. Inari katsoi melkein pelokkaana ja Eira piti käsiään puuskassa. Sebastianin ja Tiden ilmeet kertoivat heivän epäilevän ideaani ja pahasti. Eivätkä he edes tienneet mitä se oli!

    ”Okei, nyt kuuntelette mua. Tää on hauskaa ja tää tehään. Älä kato mua noin Tide! Sä oot mukana! Inari, älä karkaa nyt.” Aloitin ja huidoin porukkaa tulemaan kuuloetäisyydelle.
    ”Nyt tehdään näin…”
    Olo oli kuin lapsella. Olin niin innoissani, etten meinannut jaksaa seistä paikallani.
    ”Tää on tosi helppoa hei. Tässähän kerrotaan miten tehään! Okei. Seuratkaa mua. Näin.”
    Minun teki mieli hyppiä innosta kun Hello tarttui heti ideaani.
    ”Mä en tajuu mitä täs sanotaa!” Eira kiljui.
    ”No kato multa, mä osaan!” Hello vastasi ääni kimakkana innostuksesta.

    Kun Eira, Inari ja Sebastian oli saatu lahjottua ja ympäripuhuttua mukaan, viimeiseksi jäi Eetu. Hän piti tätä varmasti lasten leikkinä ja koki olevansa liian Aikuinen. Minä en luovuttanut. Kokeilisi edes, yrittäisi ja viihtyisi. Just have fun – se oli pointti koko hommassa. Yhdessä raadoimme ja teimme siitä meidän näköisen. Autoimme toinen toisiamme ja suomensimme sanoja niille, jotka eivät ymmärtäneet. Keksimme yhdessä omat askeleet ja taistelimme, kumpi jalka tulee ensin. Eira mairatti, kun se ei ole sama kuin TikTokissa kaikki muut tekee. Mutta se oli meidän versiomme. Se oli versio, johon jokainen pystyi ja jossa jokaisella oli hauskaa.

    ”Okei, valmis? Nyt mä laitan musan. Täst lähtee.”

    ”Right now” tietokoneeni kaiuttemista kajahti. ”I just need you to get reeal loose, get comfortable. Grab your loved ones or grab your love partner.”
    Olimme jakautuneet kahteen riviin. Minä olin Hellon ja Eetun välissä ja alkuhetkeen kuului halailla vierustovereitaan. Taputin Helloa selkään bro-halin kera ja annoin pusun Eetulle.
    ”Just follow after me” sanahdin laulun tahtiin.

    Ja niin lähti The Git Up soimaan. Jokainen meistä tanssi parhaansa mukaan ja jokainen meistä piti hauskaa. Näytimme varmasti huvittavilta, mutta sillä ei ollut väliä. Pidimme yhdessä hauskaa ja se oli pääasia. Niinkuin Blanco Brown sanoo; Just have fun

    Se oli Hopiavuoren Oma Rivitanssi, jossa jokaisella oli rooli.

    • #2961 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      On Nellyllä saattanut olla aika suostutteleminen väessä. 😀 No ehkei Hellossa. Sille ei tarvitse kuin ehdottaa oikeastaan mitä tahansa, niin se toimii kuin impronäytelmä. Sanoo kaikkeen heti joo. En oikein osaa kuvitella, kumpi olisi vaikein suostuteltava, isäntä vai Sebastian! Ainakin isäntää on varmasti tarvinnut pyytämisen lisäksi kiristää ja uhkailla. Se on tällaisen suhteen yhtä rento kuin näkkileivät tapaavat olla.

      Taas toivon että osaisin/viitsisin tehdä animaatioita. Mä tietäisin just millä tyylillä haluaisin toteuttaa tästä näystä muutaman sekunnin mittaisen pätkän. Mä oikein näen sen, miten väki olisi yksinkertaistettuja, pötkylämäisiä paint-piirrosukkeleita.

  • #2987 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tervetuloa jengiin

    Keittiössä oli sama vanha tuttu hälinä; yksi keitti kahvia, toinen avasi keksipakettia ja Hello juoksi ympäri keittiötä hullun lailla. Istuin omalla paikallani ja nauroin Inarin kanssa Facebookissa vastaan tulleelle videolle.

    ”Joko kahvi on valmista?” Eetu kysyi tallin uusin tulokas Olaf perässään. He molemmat astuivat keittiöön sisään ja tiivistin itseäni, jotta kaikki mahtuisivat istumaan pöydän äärelle. Katsoin Inaria merkitsevästi. Tämä vastasi liikuttamalla huuliaan ja yritti viestiä jotain, mikä vaikutti uudelta autolta. Kulmakarvani kiristyivät kysyvään ilmeeseen, mutta Inari kohautti olkiaan.
    ”Joo, laitoin just tippumaan” Hello vastasi ja malttoi vihdoin istua alas keksipaketin viereen.
    ”Minä laitoin! Et sinä!” Tiitus huusi kahvinkeittimen luota ja katsoi vihoissaan Helloa.
    ”On tulossa” Inari sanoi suoraan Eetulle. Eetu nyökkäsi ja kääntyi Olafin puoleen.

    Kun kahvi oli tippunut ja ruokasalista haettu lisää tuoleja, kaikki istuivat pöydän ääressä. Hello oli kasannut kämmeneensä vinon pinon keksejä ja työnsi keksipakettia muiden ulottuville.
    ”Että muutkin saa. Ota siitä, ne on iha hyviä!” hän sanoi uudelle tulokkaalle. Minä laskin kahvikuppini pöydälle ja siirsin käteni Eetun alaselälle.
    ”Millai ois joku maastoreissu?” kysyin nojaten päätäni miehen olkapäähän.
    ”Vastahan me käytiin yömaastossa” Tiitus mumisi varmasti kokonainen keksi suussaan.
    ”Ilman mua! Ihan epäreilua!” Eira kinasi.
    ”Ole nyt, kyllä sä pääset mukaan joskus” hyssyttelin. Eetu suoristi selkäänsä ja laski kätensä minun olkapäälleni.
    ”Missä Herman on?” Eetu kysyi ihan vain hiljentaakseen Eiran. Ja onnistuen tehtävässä. Eira meni heti punaiseksi, tuhisi vastaukseksi jotain ja vajosi kännykkänsä syvyyksiin.
    ”Noni. Pelataanko jotain?” Hello sanoi paikaltaan ja tunki keksin suuhunsa. ”Monopolya, korttia, paskahousua?”
    ”Kohta, anna mä juon mun kahvin” kitisin alahuuli pitkällä.
    ”Anna mä… Anna sä kiehnäät eka!” Hello vastasi virnistäen.
    ”No sitäkin” virnistin. Käänsin katseeni uuteen tulokkaaseen. ”Tervetuloa jengiin mukaan, me ollaan vähä sekasin mut se on ihan okei. Yhessä ollaan sekasin kumminki.”
    ”Nelly, sä pelottelet sitä!” Tiitus huikkasi ja tuijotti minua mukamas vihoissaan.
    ”Kyllä Tiitusta nyt vihoituttaa, mikä on? Onko ne päivät taas” Inari puhui kuin pienelle lapselle. Tiitus katsoi tätä murhaavasti, järjetön hymy silmissään.
    ”Mitä jos onkin” hän vastasi ja nosti aavistuksen leukaansa. Muut jatkoivat juttelua ja kiusasivat toinen toistaan. Minä paransin asentoa Eetun kainalossa ja vilkaisin miestä.

    ”Eiks oo kiva kuulua isoon perheeseen?”
    ”On, mutta meidän pitäisi oikeasti siirtyä ruokasaliin. Keittiö käy ahtaaksi” hän myönsi.
    ”Mä rakastan tätä. Tää on kivaa. Ja tykkään mä vähän sustakin.”

    • #2988 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Kyllä mää ny mieleni pahoitin, kun oot tehny Tiituksesta noin vihaisen 😀

    • #2989 Vastaus

      Olaf
      Osallistuja

      Olipas mukavaa, kun Olafkin on huomioitu jo näin varhain! Mahtanut ukko-ressu olla onnellisen hämillään liian nopeasti puhutun suomen poukkoillessa edestakaisin.

    • #3020 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      No tässä on vauhtia. Tulee kotoisa olo, kun kuvittelen tätä kaikkea puheensorinaa. Moni hahmo on tässä tarinassa ihan elementissään, vaikka tässä on ollut paljon liikuteltavia osasia kirjoitettaessa. Vähän saattaisin kyllä säikähtää tuvan menoa, jos olisin Olaf ja joutuisin sen kaiken keskelle uutena. 😀 Mutta ehkä se pärjää: sehän vaikuttaa seikkailijatyypiltä, joka pärjää aina.

      Taitavat olla Nelly ja Hello, jotka ovat eniten omat itsensä tässä. 😀 Mun mielestä niistä on hauska kirjoitella, kun kuvittelen niiden välille niin oudon dynamiikan. Ja on niistä hauska lukeakin. Kiinnitin näiden kahden lyhyeen sananvaihtoon erityistä huomiota, vaikka näiden suhde ei mitenkään pääasiassa tässä tarinassa olekaan.

      Nelly ei ole ainakaan mustasukkainen Hopiavuoren-perheestään. 😀 Minä tiedän, että osa muista hahmoista on. Vaikka tunnelma on lämmin, on siellä aina joitakuita, joilla kestää hetki hyväksyä uudet naamat! Nellylle uusiin sopeutuminen on ollut aina melko helppo jutska, mutta jopa isäntä itse vierastaa aluksi, vaikka kutsuukin kahville ja osaa tehdä aloitteita tutustumisen suhteen. Siinä mielessä Nelly sopii paremmin tällaiseksi hevosalan yrittäjäksi valmennuksineen kuin isäntä talleineen… :DD

  • #3466 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ihmishirviö

    Selällään maaten, jalat koukussa oli paras olla. Sikiöasento, aivan pienenä oli taas paras itkeä ja mahallaan maaten oli paras kärsiä.

    Joka kuukausi muutuin ihmishirviöksi. Itkin vauvanvaippamainoksille, nauroin kamalille ja härskeille vitseille kuin psykopaatti ja kiihdyin punaista näkeväksi häräksi nollasta sataan sekunnissa. Jopa Hello oli oppinut, että viimeistä keksiä ei saanut viedä ja suklaapatukka taskussa oli turva.

    Toissapäivänä olimme kaikki istuneet olohuoneessa ja katsoneet Tähän aikaan ensi vuonna -uusintaa, kun olin melkein heittänyt Eiraa tyynyllä. Eira oli märmättänyt huonosta ohjelmasta ja minulla oli vain naksahtanut jokin päässä. Nappasin lähimmän esineen käteeni ja olin todella raivoissani. Tiitus oli kerennyt väliin ja napannut tyynyn. Eetu oli halannut ja Hello tarjosi hätäturvaa taskustaan. Seuraavassa hetkessä jo itkin ja pyytelin anteeksi kaikilta.

    Ihmishirviö oli oikea sana kuvaamaan tilannetta. En tahallani tehnyt mitään, enkä tahallani todellakaan ollut ilkeä. Kaikki johtuu siitä, että maahantuojalla oli ongelmia enkä saanut pelastusta kuukausittaiseen helvettiini.

    ”Onko monsteri paikalla?” Hellon varovainen ääni kuului oven raosta. En vastannut enkä liikahtanut. Hellon oli täytynyt nähdä minut oven raosta, sillä hän astui sisään.
    ”Niitä pillereitä ei oo vieläkää tullu lisää” tuhahdin ja tein tilaa sängyn reunalle. Hello istahti siihen ja tarjosi suklaalevyä. Pudistin päätäni.
    ”Mitä pillereitä?” Hello rapisteli levyä auki.
    ”No niitä e-pillereitä. Koko Suomessa ei oo yhtäkää enää jäljellä.” Suljin silmäni ja avasin suuni. Hello työnsi palan Fazerin sinistä suuhuni.
    ”Eiks niit oo edes vastaavia?”
    ”Ei. Tarvis päästä vaa lääkäriin hakee jotain vahvempia särkylääkkeitä. Buranat on ihan turhia vitamiineja nyt.”
    ”Mä voin viedä sut kyllä. Tää ei voi olla normaalia…”
    ”Oo nyt hiljaa ja anna lisää” tiuskaisin. Kuulin itsekin miten ilkeätä kuulostin, mutten jaksanut välittää.
    ”Mä varaan ajan huomiselle. Mikä sun sukunimi on?”
    ”Ootko tosissas?”
    ”En tietenkää! Kysyn Eetulta.”

    • #3475 Vastaus

      Heli Lindqvist
      Osallistuja

      Argh, mä niin tiedän ton menkkahelvetin D: Perseestä, kun pahimmillaan kuukaudessa oli ensin pms ennen ovulaatiota, sitten viikko pms-oireita ennen varsinaisia kuukautisia ja sit se ihana, ihana viikko ilman paskaa ja tunteiden heittelyä. Sitten äiti käski lääkäriin ja sain kierukan ja nyt ei oo menkkoja ollenkaan 😀 elämä on niin paljon helpompaa. Tekstin teknisestä toteutuksesta kommentoin sen verran että ihan superhyvää dialogia! Tosi selkeesti näkyy kuka puhuu ja millä sävyllä. 5+/5

    • #3480 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Täytyy sanoa, että on se Hello rohkea mies. 😀 Minä en uskaltaisi kyllä kävellä edes asuntoauton liepeillä, jos olisin aiemmin nähnyt, että Nelly syöksee tulta väen päälle. 😀 Vaan ymmärtäähän sen. Ihan vaan pelkästään jo kun sattuu liikaa, johtuu se mistä vain, on tosi herkästi raivona ja tiuskii kun suklaata ojennetaan liian hitaasti.

      Samalla kun Nellyllä on paha olla ja säälin häntä, mulla on toisaalta ihana olo siitä, millaisen tunnelman onnistut luomaan hänen kurjuutensa ympärille. Porukka on kuitenkin läsnä, herkut ojossa, ja uhkaa tilata lääkäriaikaakin Nellyn puolesta. Aina kun luen tarinoita, jotka olet kirjoittanut Hopiavuoren ihmissuhteista, mulle tulee järjetön ikävä päästä itse mukaan tarinaan. Näissä tarinoissa Hopiavuoren väen meno kuulostaa aina niin tosi samalta kuin meno siinä sekalaisessa ihmisjoukkiossa, jonka miellän olevan mun perhe. Ne on ärsyttäviä välillä ja niitä tekee mieli paiskoa tyynyillä (tai oikeastaan tosi isoilla kivillä, alasimilla ja dynamiittipötköillä…) mutta samalla tavalla ne on tosipaikan tullen käpälä ojossa valmiina auttamaan mua ja tietenkin toisiaan. Sellaisen meiningin olet haka tuomaan esiin. Ihmissuhteet ja arki on muutenkin mun lempiasioita, niin oikeasti kuin tarinoissakin.

      Helin kanssa olen tietenkin samaa mieltä dialogista. Lisäksi Hello ja Nelly nyt vaan on aika hyvä aisapari tosi moneen tilanteeseen. 😀 On viihdyttävää, kun ne aukovat päätään yhdessä tai toisilleen, mutta näköjään sekin toimii, että ne oikeasti ovat alkaneet välittää toisistaan. Hello ilmeisesti niin paljon, että keksinhimokin pysyy kurissa.

  • #3534 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Päivänsäde ja Menninkäinen

    Päivänsäde ja Menninkäinen 2

    ”…Säde vastas, peikko kulta, pimeys vie hengen multa…” Laulu oli yksi lempilastenlaulujani, vaikka aihe oli surullinen. ”Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä…” Noan ja minun ääneni kuulostivat varmasti hiukan rosoisilta yön pimeydessä, mutta ei se meitä haitannut. Lauloimme molemmat kuiskaten. Kuunsirppi näytti leijuvan tähtimeren joukossa. Tallin piha oli hiljainen, eikä mikään valo häirinnyt pihan hämärää. Aika tuntui hidastuvan.

    ”Hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa” Painoin pääni Noan olkapäätä vasten. Hengitin syvään ja hymyilin. En viitsinyt rikkoa hiljaisuutta, eikä sitä tarvittu Noan kanssa. Kunhan istuimme siinä ja katselimme yhdessä tähtiä. Pian Noa käänsi kumminkin katseensa minuun. Minulla oli niin hyvä olla, että sydämeni oli pakahtua. Hetki tuntui ainutlaatuiselta ja tiesin, että tätä tulisin muistelemaan vanhana keinustuolissa.

    *****

    Eetu oli jo noussut ja kuulin keittiöstä hälinää. Jilla paistoi tuoksusta päätellen pekonia ja Eetu selaili varmasti Ilkkaa. Venyttelin raajojani pidentääkseni aikaa pehmeässä sängyssä. Nousin kumminkin istumaan ja avasin hiukseni. Suin ne sormin takaisin päälaelle ja kiinnitin sotkuisen nutturan ponnarilla. Heitin peiton pois ja ensimmäisen löytämäni vaatekappaleen päälleni.

    ”Huomenta” Jilla sanoi hymy kasvoillaan. Jilla on oikea supersankari; joka aamu yhtä pirteä. Haukottelin ja rapsutin rintakehääni. Eetu nosti katseensa lehdestä ja hymyili.
    ”Aina yhtä pirteänä” hän sanoi, kun kävelin hänen luokseen hakemaan aamupusua. Kiitin kauniisti ja istahdin pöytään.
    ”Otatko kahvia?” Jilla kysyi lieden ääreltä.
    ”Joo. Mitä meillä on aamiaiseksi?”
    ”Kananmunia, sämpylöitä ja pekonia. Normisetti” punatukkainen selitti kaataessaan kuppiin mustaa ihmeainetta. Jilla käveli pöydän viereen ja laski kupin pöydälle. Minä ojensin Eetun yli käteni ja nappasin kupin. Mies nojautui aavistuksen taaksepäin tehdäkseen tilaa.
    ”Seinäjoella on murtauduttu autoihin” Eetu mutisi ja nosti oman kahvikuppinsa huulilleen.
    ”Ai, kuinni?” kysyin.
    ”Poliisi pyytää ihmisiä ottamaan yhteyttä jos on näköhavaintoja” hän jatkoi. Kohautin olkiani ja vilkaisin koira-aitaukseen ulos ikkunasta. Mielikki makasi auringonpaisteessa ja nautti selvästi elämästään kuningattarena.
    ”Onks Noa noussu jo? Mielikki on pihalla.”
    ”Ei, mä päästin sen ulos. Se haisto varmaa pekonin ja tuli kerjäämään, ni laitoin sen pihalle” Jilla sanoi äänessään pienen pieni naurahduksen vivahde. Nyökkäilin pienesti ja hörppäsin kahvistani. Kuumaa, aivan liian kuumaa. Laskin sen takaisin pöydälle ja käänsin katseeni koiraan.

    ”Menninkäinen rinnassansa, tunsi kummaa leiskuntaa” Eetu sanahti. Käännyin häneen silmät ammollaan.
    ”Mitä?”
    ”Sä hyräilit. Päivänsäde ja Menninkäinen, eiks se oo surullinen biisi.”
    ”Kai se on” huokaisin. ”Mut tosi herkkä ja kaunis” jatkoin. Rappusilta kuului askelia, eikä niistä voinut erehtyä. Noa oli herännyt.
    ”Sanoi, poltat silmiäni, mutt’ en ole eläissäni” jatkoin laulua kuiskaten. ”Nähnyt mitään yhtä ihanaa.”
    ”Huomenta Noa” Jilla hymyili.
    ”Huomenta” Noa vastasi kaikille. Katsoin unisen näköistä miestä ja suupieleni kohosivat tahattomasti hymyyn.
    ”Huomenta, nukuitko hyvin?” vastasin.

    • #3540 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      En osaa vielä päättää, mitä tulkintoja teen tästä tarinasta. 😀 Jos mä tietäisin, kummalle äijälle Nelly kuiskaa lopussa, mulla olisi tietenkin tulkinta valmiina, oli se sitten oikea tai ei. Nyt mun tulkintaa vaikeuttaa se, että Nelly on jo muutenkin Noan kanssa läheisissä väleissä. Ja se, että mun on näköjään välillä vaikea oikeassa elämässäkin huomata jotain ensimerkkejä ihastuksesta ja muusta sellaisesta. Niin ja tietenkin vielä se, että isäntä on mun hahmo, joka on pihalla kaikesta (jos tässä edes on mitään pihalla olemista) mutta samalla mä itse näen Nellyn ja varsinkin Noan ajatuksia. 😀 Olen siis iloisesti ihan pihalla vielä, mutta se ei taida olla sun tarinan vika, vaan ihan mun omien vaikeuksien.

      Mutta Hopiavuoren aamuista tykkään oikeastaan kenen tahansa kuvaamina! Jokainen hahmo kokee niitä omasta näkökulmastaan aika erilaisina, mutta silti jokaisen kokemuksessa, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, on aamuisin jotain taikaa. 😀

      Seinäjoen reunamilla on muuten meneillään oikeasti joku, heh, rikosaalto. 😀 Porukka on yhtäkkiä alkanut kuulemma pölliä melko arvotonta kamaa ihmisten terasseilta. Toivottavasti tämä Supervaarallinen Rikollisliiga ei rantaudu Otsonmäelle. :DDD

    • #3541 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Mä tein taustatyötä ja Ilkan nettisivuilla oli juttu just kyseisestä jutusta 😂😂 !

  • #3602 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tarina, ihan vaan koska mä voin

    Heitin peiton ilmaan ja yritin saada sen kerralla nätisti sängyn päälle. Kauimmainen kulma jäi kuitenkin ryttyyn ja jouduin kiertämään suoristaakseni sen. Vedin peittoa suoraan ja laskin nojatuolissa maanneet koristetyynyt päiväpeiton päälle limittäin. Päiväpeitto oli tummansininen ja koristetyynyt ruskeita. Eetuhan ei käyttäisi päiväpeittoja, tai saatikaan petaisia sänkyä. Hän tuppaa nousta, juoda kahvin ja lähteä talliin. Tulee sitten muiden kanssa aamupalalle kun käsky käy. Minä nukuin aina pidempään, ja minä halusin aina pedata pedin. Se kuului aamurutiineihini, joka oli alkanut vasta viime vuonna. Asuntoautossa vaikutti siisteykseen paljon sängyn petaamattomuus todella paljon. Vaikka ei sitä kuvittelisi – sänky on nurkassa piilossa, eikä se edes näy kun istuu sohvalla. Saatika kun ajaa. Ehkä se on vain psykologinen juttu.

    Istuin sängyn päätyyn ja huokaisin. Oliko minun ikävä asuntoautoilua? Kumarruin vetämään vasemman sukan jalastani. Olihan se helpompaa, kun voi vain mennä. Ei tarvinnut miettiä kenenkään tunteita, ei tarvinnut miettiä erikseen seikkailujen aloittamisia tai pelätä paikalleen jäämistä. Senkun käänsi avaimesta ja painoi kaasun pohjaan. Sillä lailla sitä saattoi lähteä seikkailuun ja sai aina uutta ympärilleen. Oikea sukka pois. Miksi minä jäin tänne paikalleni? Koska täällä on Cozmina. Täällä on sosiaalinen elämä. Siis koko sosiaalinen elämäni, Ekkua lukuunottamatta. Ekkua ei nyt lasketakaan, meidän ystävyyssuhde ei vaadi jatkuvaa läsnäoloa. Riittää kuin nähdään silloin tällöin. Käärin sukat yhdeksi mytyksi ja viskasin mytyn pyykkikorin ohi. Eetu on ehdottomasti myös syy, miksi minä en ole lähtenyt. Eetu on iso syy. Minä pidän jurosta ja vähän vässykästä Eetusta. Kaaduin selälleni sängylle ja työnsin käteni tyynyjen alle. Villasukat löytyi helposti; jätän ne aina oman tyynyni alle. Mitäköhän Eetu haluaa tulevaisuudelta? Minä tiedän, että joku päivä olisi kiva saada lapsia ja haluaisin naimisiin. Vanhana haluan istua kiikkustuolissa ja katsella on lapsenlapset juoksisivat edestakaisin pihalla. Nousin istumaan ja vedin toisen villasukan jalkaani. Eetu pelkää liikaa tallin puolesta. Haluaisikohan Eetu avioehtoa? Tai todistetta siitä, että hän saa pitää tallin täysin itsellään – kunhan punkkaan? Toinen sukka. Ei, ehkä sitä pääsee helpommalla kun vain jää seurustelutasolle. Huokaisin ja nousin istumaan.

    Olohuoneessa Noa katsoi televisiosta jotain minulle tuntematonta ohjelmaa. Kävelin sohvan ympäri ja istuin nojatuoliin. Noan kanssa on helppo olla. Noa on ystävä ja Noa ei pelästy vähästä. Noa on myös aikuinen ja käyttäytyy kuin aikuinen – tai aikuisemmin kuin Helemias. Vedin selkäni takaa tyynyn ja otin sen tiukkaan halaukseen.
    ”Noa, haluisiksä lapsia?”

    • #3609 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Me ollaan jonkin verran siitä puhuttu, millainen Eetukin on. Siis joitain niitä asioita, jotka Nelly tietäisi, mutta joita nyt ei vaan ole tullut esiin tarinoissa. Silti sitä kaikkea on niin tosi vähän ihan oikean elämän tuoreeseen pariin verrattuna, että joka kerta mua huvittaa sun osaava eetukuvaus. Suunnittelen usein pienimpiäkin yksityiskohtia hahmojeni tavoista, mutta en koskaan kerro niitä tarinassa: vain mä tiedän ne ja ne tekevät hahmoista mulle eläviä. En ole monesti ajatellut, petaako Eetu sänkynsä, mutta eipä tietenkään, ei arkena. Jos olisi vieraita tulossa, tokihan makuuhuoneen ovi pitäisi olla raollaan ja siksi sänky petattuna, mutta mitäpä sitä oman väen kanssa. Ovi kiinni vain. Isäntä saattaa olla pilkuntarkka tallissa, mutta ei taida olla kotona, vaikka ei mikään roskaajaeetu olekaan.

      Usein musta tuntuu, että Nellyn elämä ei ole niinkään mustavalkoista kuin mun. Asuntoauton kanssa päätös on kuitenkin joko-tai. Kyllä mä tavallaan ymmärrän: vaikka Nelly on vapaa sielu, se on osoittanut tarinoissaan tarvetta sitoutua ja rakentaa jotain pesää, ja ihan tavanomaiseen sitoutumiseen monen viikon tai kuukauden asuntoautoreissut tuulen mukana eivät enää kuulu. Toisaalta Nelly on kekseliäs flikka. Hänen jos kenen luulisi saavan mahdutettua kaikki itselleen tärkeät asiat yhteen ja samaan elämään. Tunnistan kuitenkin tunteen, jonka hän kokee. Itsekin olen joutunut valitsemaan joskus monesta hyvästä. Sitä pelkää, että joku vaihtoehto onkin ihan muuta kuin miltä näyttää, ja että jos valitsee toisen, se osoittautuu vääräksi, tai ainakin vähemmän oikeaksi kuin toinen. Nellyn pitää löytää keino suhtautua sellaisiin valintoihin. Mulle se on sellainen, että kun viiiiihdoin pitkän harkinnan jälkeen ostan puhelimen, en tosiaankaan enää seuraa hintoja ja uusia malleja. Ne nimittäin muuttuu heti seuraavana päivänä halvemmiksi ja paremmiksi. Mulla on jo yksi hyvä. 😀

      Saavatkohan nämä kaksi ikinä juteltua siitä, mitä haluavat? Ainakin tallista on joko puhuttu, tai se on muuten tullut ilmi.

  • #3623 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    11.9.

    Kohta pääsisin sohvalle ja saisin nostaa jalat ilmaan ja huokaista. Aamutalli ei ole minun juttuni. Eetu oli aamulla ollut to-del-la kipeä. Niin kipeä, että hän joutui pyytämään minua aamutalliin ja se, jos mikä on merkki Eetun sairaudesta. Minä olin luvannut tottakai auttaa ja noussut sängystä. Kuulin heti, että keittiössä oli jo joku. Mietin heti, että niin aikaisin herääminen ei ole minua varten, ihan sama miten päin katsoo.

    Kello lähenteli kahtatoista, kun rojahdin sohvalle. Noa katsoi hiukan vinoon, kai hän pelkäsi jousien puolesta. Hello oli tehnyt saman niin monta kertaa aikaisemmin, että sohvavanhus varmasti luovuttaisi pian.
    “Mitä Noa tietää?” kysyin makuuasennosta.
    “Ihan hyvää” mies vastasi ja lukitsi puhelimensa. “Entä sulle?”
    “Aamutallit EI ole mun juttu. Mä en tajua miten joku voi jaksaa oikeesti herätä JOKA ainoa aamu.”
    “Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen” Noa aloitti.
    “Sen kaiken teen mä siksi vain” yhdyin.

    Niin Matin ja Tepon ikivihreä raikui Hopiavuoren olohuoneessa niin epävireisesti, että Eetukin nousi makuuhuoneestaan vitsailemaan.
    “Mitä täällä tapahtuu?” hän sanoi ovensuusta t-paidassa ja lökäpöksyissä.
    “Meillä on oma Matti ja Teppo show” vastasin. Noa naurahti. “Jilla käski sanoa, että keittiössä on lämmintä teetä. Käy hakee sieltä.” jatkoin ja yritin hymyillä sohvan reunan yli kannustavasti. Eetu nyökkäsi ja hipaisi päälakeani ohikulkiessaan. Käännyin Eetun mentyä takaisin Noan puoleen.
    “Kuule. Voiko sateessa käydä silti maastossa? Siellä on inhottava tihkusade.”
    “Voi käydä, ellei nyt satu olemaan sokerista!” Noa vastasi pilke silmäkulmassaan. “Mä en menis, mulla on sokerinen ruumis” hän lisäsi.
    “Ai siksikö sulla on vaan yks jalka?” kysyin ja kaduin heti kamalaa vitsiäni. Katsoin pelokkaasti nojatuolin suuntaan ja toivoin parasta.

    Helpotukseksi Noakin naurahti.
    “Juuri siksi, tämä on se syy” hän sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. Mies varmasti näki sieluuni asti. Käänsin katseen äkisti ja pelkäsin punastuvani. Tunsin, kuinka sinivihreät silmät tuijottivat.
    “Khrm, niin. Se uus poika, Santeriko se nyt oli. Onks se sulle jotain sukua vai?”

    • #3626 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Äääää, mitä tää nyt oikeen on heeeeiiii!! Näki varmaan sieluun asti, no niinpä! On kyllä siistiä, että tää palloilu on molemmin puolista. Kumpikin taitais vähän tykätä, mutta eihän sitä nyt voi toisella näyttää.

    • #3635 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Niinhän sitä tehdään, kun joku itselle tärkeä sairastuu, että yritetään auttaa. Vaikka pitäisi tehdä vähän inhottavia asioita, niin kuin herätä liian varhain ja tehdä eri tavalla raskaita töitä kuin omat työt ovat, sen tekee vain. Ja vieläpä aika lailla valittamatta ja vapaaehtoisesti, niin kuin Nelly. Toki kavereille vähän nuristaan, mutta ei niin, että annettaisiin ymmärtää, että työt on maailman hirveintä hoitaa. Ja onhan se nyt omalla tavallaan rankkaa se Eetun homma, varsinkin sellaiselle, joka ei ole aamuihminen. Itsellänikin oli sellainen kausi teininä, kun tykkäsin nukkua myöhään, ja voi että miten pahalta olisi tuntunut paitsi kaapia itsensä sängyltä kukonlaulun aikaan, myös ryhtyä heti fyysisesti kuormittavaan työhön! Kyllä siinä sohvapaikkaa kaipaisi.

      Musta tuntuu, että moni Hopiavuoressa ehkä odottaa ja uumoilee, että Nellyn ja Noan välillä tapahtuu jotain. Mun oma suhtautuminen on sellainen, etten tiedä, odotanko mitään konkreettista vielä. Kyllä sinä sen selväksi teet, että Nellykin on hieman ihastunut! Tarinassa se yleensä tarkoittaakin, että jotain tapahtuu. Toisaalta oikeassa elämässä se on ihan normaalia, eikä tarkoita aina mitään. (Tai sitten mä olen maailman ainoa, joka parisuhteessakin ihastuu noin kerran vartissa.) En siis tiedä ihan vielä, mitä odottaa, ja se on ehkä parasta just nyt. Tätäkin juonta seuraan toki mielenkiinnolla. Ihastuminen on aina ihanaa ja ihan kaikki pelattavien hahmojen väliset suhteet mielenkiintoisia. 😀

  • #3864 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Inarii, tuu ny pliis

    ”Kato, tän mä ajattelin laittaa.” Heiluttelin Inarin edessä mustaa mekkoa, jossa oli syvä v-mallinen kaula-aukko. ”Mä en ees muista koska viimeksi mä oon käyttäny tätä. Tää on kyl pakko silittää eka.”

    Minä en käytännössä valehdellut. Mekko ei ole ollut koskaan päälläni. Se oli ostettu kaksi vuotta sitten, silloisen säätöni veljen häihin. Olin kierrellyt monessa liikkeessä ja etsinyt – ironista kyllä – polvipituista, keltaista mekkoa, mutta ihastunut ikihyviksi mustaan mekkoon, joka oli kaikkea muuta, mitä luulin haluavani. Olin ostanut hopeiset korut, hopeisen käsilaukun ja kimaltelevat korkokengät seuraksi, jotten muistuttaisi hautajaisten vierasta. Mekko oli ollut kallis, joten kun olimme eronneet ja kutsuni häihin peruttiin, olin ollut vähällä palauttaa koko setin. En ollut saanut sitä aikaiseksi, ja mekko oli lojunut käyttämättömänä kaapissa siitä lähtien. Halloween-juhlat olisivat loistava syy päästä ulkoiluttamaan mekkoa ja näyttää nätiltä.

    ”Mieti miten kamalalta Hello näyttäisi mun rinnalla. Hiukset, meikki, korkokengät… Koko paketti! Meistä tulee koko juhlan kauneimmat” totesin ja laskostin mekon takaisin kaappiin. Inari näytti edelleen epäröivältä ja pelokkaalta, istuessaan asuntoauton sohvalla. Laskin mekon sängylle ja kävelin käännetyn kuskin penkin luokse.
    ”Me pidettäis varmasti kivaa.” Istuin alas ja nojasin pöytään. Inari vaihtoi painoa oikealle puolelleen ja nosti peppunsa alta t-paidan. Hän roikotti paitaa hetken ilmassa, ennenkuin laski sen vierelleen penkille.
    ”Enhän mä voi tulla – en mä edes osaa meikata oikein…” hän sanoi. Katsoin pöydän pintaa ja kokeilin sen pintaa kädelläni.
    ”Mennään kampaajalle ja meikattavaksi. Sitä paitsi, ei kukaan siellä juhlissa luule meitä pariksi. Se on niin iso kylä, että se ois joka tapauksessa normaalia. Ei sitä kannata pelätä.” Minua hävetti että olin nauranut Inarille niin. Ei toisen peloille saanut nauraa, mutta koko asia oli niin absurti. Inari näytti siltä, että hänellä olisi ollut jotain sanottavaa. Silti hän piti suunsa kiinni ja katseli levottomasti ensin ympärilleen, sitten pöydän päällä makaavia lehtiä.

    ”Kato” sanoin ja kaivoin puhelimen hupparini taskusta. Näppäilin sen auki ja avasin Pinterestin. ”Katotaan jotain kampauksia ihan vähän.” Kirjotin hakusanoiksi ’long hairstyles’ ja käänsin puhelinta niin, että Inarikin saattoi katsoi. Selasin peukalollani sivua hiljalleen alaspäin.
    ”Eiks nää kiharat ois kivat? Tai nutturakampaus, tollanen.”
    ”Voiko mun hiuksista mukamas tehdä?” Inari kysyi hiljaa.
    ”Voi! Ne on ammattilaisia ne kampaajat, ne osaa kyllä” vastasin ja ojensin puhelinta Inarille. Hän otti sen varovasti vastaan ja selaili sivua alaspäin. Mitäköhän hänen mielessään juuri nyt liikkui?

    Inari ojensi puhelimen takaisin ja huokaisi.
    ”Mennäänkö kattomaan sitä sun mekkoa? Mä haluisin nähdä sen” kysyin painaessani puhelinta lukkoon. Työnsin puhelimen taskuun ja katselin Inaria. Hänestä näki, että hän ajatteli. Joskus hän vain vaati aikaa vastata kysymykseen, sen minä olin oppinut.
    ”Ei me nyt voida kun siellä on isä kotona…”
    ”No oonhan mä sun iskän nähny. Mennään vaan.”
    ”Mmmm, no okei” Inari suostui ja nousi seisomaan. Hän ujutti kengät jalkaan ja nosti takkinsa naulakosta.
    ”Mä voin ajaa, otetaan Eetun auto” sanoin ja nousin Inarin perässä ulos asuntoautosta.
    ”Ei tästä oo pitkä matka” Inari vastasi.
    ”Mutta täällä on ainaki viis astetta pakkasta.”

    • #3870 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässä tarinassa vangitset Inarista jotain oleellista. Sen persoonaa saattaa olla vaikea kuvata, koska se ei varsinaisesti sitä koskaan näyttele, eikä muutenkaan pidä itsestään meteliä. Tyhmä se tyttö ei ole, sehän on selvää, eikä se ole edes huono ilmaisemaan itseään, jos sen täytyy vaikkapa pitää puhe tai olla sosiaalinen just juhlissa. Mutta kun sillä ei ole mitään tarvetta ikinä tehdä itsestään numeroa, ja kaiken lisäksi se ei edes halua herättää huomiota, koska luulee olevansa paljon huonompi ja kelvottomampi kaikessa kuin oikeasti on. Sellainen saa sen harkitsemaan sanojaan ja miettimään, jos sillä ei ole valmista käsikirjoitusta esitettävänään. Ja varsinkin kun aihe on Inarille rankka. Kukapa haluaisi uudestaan jotain koulukiusaamistyyppistä, kun edellinen 12-vuotinen kidutustaival on vasta juuri keväällä loppunut?

      Nelly taas on ikään kuin vastakohta Inarille, tai niinhän sitä äkkiä ajattelisi. Nellyä ei kauheasti kiinnosta, mitä mieltä muut ovat, koska kyllähän hänkin suutaan osaa soittaa. Nelly ei ole myöskään sellainen murehtijatyyppi, joka makaa iltaisin valveilla sängyssään ja ylianalysoi kaikki päivän tapahtumat varmistuen koko ajan enemmän siitä, miten huonosti hän sanoi sille ja sillekin tyypille. Nelly osaa antaa olla ja uskaltaa mennä ja tehdä.

      Toisaalta tämä tarina korostaa sitä, miten paljon samaakin Nellyssä ja Inarissa on, ja samankaltaisuuksien yhdistämät vastakohtaiset tyypit tukevat toisiaan. Nelly ottaa isosiskomaisen roolin vakuutellessaan Inarille, että ei siinä kuinkaan käy, vaikka he menisivätkin juhliin. Että mennään kampaajalle, laitetaan tukka näin. Sympatia ja välittäminen onkin se juttu, joka yhdistää nämä kaksi. Molemmat vain välittävät ihan eri tavoilla. Nelly kovaan ääneen ja reippaasti, mutta Inari aika salaa. Nelly on se, joka sanoo Noalle, että ylös laiska, mennään kuntoa kohottamaan, ja Inari taas on se, joka kaikessa hiljaisuudessa täyttää sokeriastian.

      Nellyn periksiantamattomuus on lopussa niin hieno veto, ai että. Inari arkailee isäänsä ihan suotta, sillä eihän isällä ole mitään kaikkia maailman ihmisiä vastaan. Inari ei ole vain tottunut viemään ketään kotiinsa, koska ei hänellä ole ystäviä. Oikeasti hän siis taitaa ajatella, ettei Nellyä edes kiinnosta tulla mitään mekkoa katsomaan, ja hänelle tekee tosi hyvää, kun Nelly osoittaa selkeästi, että nyt ihan totta mennään.

  • #4458 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tapahtuu 2.1, aamutallin jälkeen

    Puhelimen sininen valo valaisi väsyneet kasvoni. Hello oli julkaissut ympäri pyöreän – ja hellomaisen – kirjoituksen, jonka tarkoituksesta ei ottanut selvää. Peukaloni liikkui. Seuraavaksi tuli sponsoroitu mainos uusista kevättakeista. Peukalo liikkui. Parisuhdekuva, jossa kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä suutelee toisiaan. Peukalo liikkui, sivusto sulkeutui ja puhelimen näyttö sammui.

    ”Hei, ooks sä täällä?” Eetun ääni kuului oven raosta. Työnsin peittoa sivuun paljastaen nenän pääni kylmälle ilmalle. Huoneessa oli pimeää ja oven raosta tunkeva valo sai Eetun näyttämään mustalta hahmolta ilman piirteitä.
    ”Mrhm” murahdin. Eetu jätti oven raolleen ja tuli viereeni sänkyyn. Hän tuli niin lähelle, että saatoin haistaa tallin hänen vaatteistaan.
    ”Onko paree?” hän kysyi.
    ”Joo. Väsyttää vain” vastasin ja työnsin peittoa vielä vähän sivuun. Auringon puute oli vienyt minusta viime kuukausina täysin voimat, eikä 20 milligrammasta D-vitamiinia ollut apua. Eetu laski kätensä päälleni ja kaivauduin lähemmäs hänen kainaloaan.
    ”Kohta tarvii nousta. Mennään käymään aamupäivä-maastossa.” Eetun äänestä kuuli välittämisen sävyn. Huokaisin syvään ja painoin pääni miehen rintaan.

    Arki on viime kuukaudet pyörinyt melkein kuin itsekseen. Minun ei ole tarvinnut kuin olla kyydissä ja hoitaa valmennukset ja työt.

    ”Onko kahvi tippunu?”
    ”Mä käyn kaatamassa sulle kuppiin. Ja otat sitte enemmän sitä deetä, sitä saa ottaa paljon enemmän kuin sen kakskymmentä” Eetu sanoi ja silitti kylkeäni.
    ”Joo. Mun kuppi on tiskialtaan reunalla” kerroin ja valmistauduin nousemaan. Nousemaan kylmään ilmaan, pois lämpimän ja turvallisen peiton alta.
    ”Mä käyn kaatamassa. Nouse rauhassa.” Eetu suukotti minua poskelle ja kierähti sängyn reunalle. Hän nousi ja asteli lattian poikki ovelle.

    ”Mä oon tulossa” sanoin puoliääneen raollaan olevalle ovelle ja hengitin vielä viimeisen kerran syvään. Sen jälkeen olin valmis heräämään uuteen päivään.

    • #4459 Vastaus

      Noa
      Osallistuja

      Nelly!! Taisin ihan ääneen itseasiassa hihkaista kun näin että olit jotain kirjoittanut :DD
      Me taidetaan jokainen tasan tietää miltä Nellystä tuntuu, tää pimeys ja kurjuus on ihan totta aivan hirveetä. Tänään kun pitkästä aikaa paistoi aurinko – sinällään ironista, kun oli lämmin ja aurinko paistaa, vaikka pitäisikin olla talvi – niin huomasin ihan eri tavalla olevani pirteä ja hyväntuulinen. Miten mälsää, että me täällä suomessa katsellaan pimeää yli puolet enemmän kuin valoisaa.

      Mutta sen enempää en nyt tähän väliin sano, kuin että sua on ollut kovasti ikävä!!

    • #4464 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jaan kyllä myös Nellyn fiilikset tästä mustuudesta. En muista, onko talvella aina näin pimeää kuin tänä talvena, mutta mun fanaattisesti hoitamani banaanipuu ja kahvipensaskin olivat kuolla valon puutteeseen! Viime talvena olin niin muissa maailmoissa itse, etten muista yhtään, oliko pimeää vai valoisaa, mutta nyt tuntuu että aurinko on paistanut kahtena päivänä koko talvena!

      Mutta raskainta taitaa olla arkiaamuina, vaikka kuinka on aamuihminen (mitä Nelly ei ole) ja rakastaa työtään. Sängyssä on niin lämmintä ja mukavaa… Ja muualla tuvassa tuntuu aina kylmältä, kun täytyy nousta. Kun on kahvinsa saanut ja hypännyt vaatteisiinsa, alkaa tuntua ihmiseltä. 😀

      Tervetuloa takaisin draamaan.

    • #4465 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Tervetuloa takaisin minunkin puolesta!

      Se mikä minun mieltäni lämmitti tässä melko lyhyessä ja hyvin arkisessa (voi, samaistun kyllä noihin pimeisiin päiviin ja siihen että tulee joka aamu miettineeksi että voisipa työt tehdä peiton alta kännykällä) tekstissä on Eetu. Me muut emme näe Eetun tätä puolta ja se tulee aina vähän yllätyksenä. Minulle Eetu on yksivakainen suomalainen mies, ei nyt suoraan juro mutta vähän jotain sen suuntaista, joka ei ylimääräisiä puhu eikä varsinkaan pussaa. Paitsi että pussaapas! Ja silittää ja muutenkin pitää huolta Nellystä.

    • #4470 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässä vielä kuvamateriaalia tapahtuneesta:

  • #4584 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Rakas Rötiskäkasa

    ”Mitä hittoa mä teen tolle rötiskälle?”
    ”Mille rötiskälle?”
    ”Tolle mikä on tossa pihalla eikä varmasti käynnisty.”

    Tiitus seisoi porisevan kahvinkeittimen vieressä. Minä olin juuri rynnännyt sisään ja nostin kulmiani huoneessa olijoille.

    ”Mä luulin että sä asuit täällä?” Marshall katsoi pöydän äärestä minua oviaukossa. Huokaisin ja astelin raskain askelin istumaan miestä vastapäähän.
    ”Ko niin mä asunki – tai siis en asu. Tai nii. Emmä edes tiedä. Rötiskäkasa on mun koti, jossa oon nukkunu viimeks joskus kesällä. Mitä mä teen sille? En mä voi sitä myydäkkää, koska sit en tiiä mihi laittaisin tavarani. Toki niillä rahoilla mä voisin ostaa oman henkilöauton… Ei tarvis lainata muiden.”
    ”Henkilöautolla tekee täällä kyllä enemmän.” Tiitus myötäili. Marshall nyökkäsi myös.
    ”No niimpä. Mä en todella tiedä. Enkä varmasti oo valmis käymää Eetun kanssa sitä keskustelua läpi.”
    ”Ai nii, että jos muutatte yhteen?” Marshall varmisti ja nojautui pöytään kyynärpäällään. ”Mä luulin että te asutte jo yhessä.” hän toisti, korostaakseen sanojaan.
    ”Ei, me ei asuta” vastasin. Silitin hermostuneesti takaraivoani ja suin irronneita hiuksia takaisin paikoilleen. ”Me ei olla käyty sitä keskustelua.”
    ”Miks? Eiköhän se oo selvää mitä se vastaa. Sitä paitsi mulle se on aika selvää jo. Siis ulkopuoliselle. Eikä Noakaan varmasti pistä pahakseen” Tiitus sanoi tiskipöydän vierestä ja kaatoi kolmeen kuppiin kahvia. ”Käytäksä Marshall maitoa?”
    ”Yhnmmm” äännähdin ja vajosin. Painoin pääni pöytään ja puhuin enemmän pöydälle, kuin muille. ”Mitä mä teeheeeeeennnn!”
    ”Juo nyt kahvia eka.” Tiitus sanoi ja kantoi pöytään kolme höyryävää kahvikuppia.
    ”Joo” vastasin parhaalla lapsen äänelläni ja ilmeelläni. ”Mä haluun myös maitoa. Tiitus-äiti, saanko maitoa?”
    ”Nelly-vauvva saa myös maitoa” Tiitus kertoi nyökäten – parhaalla äidin äänellään.
    ”Mitä sä tekisit?” Paransin asentoani ja katsoin Marshalliin anoen neuvoja ja apuja.
    ”Mä – keskustelisin Eetun kanssa. Siitä mä alottaisin.” Rastapää vastasi minulle. ”Kiitos” hän nyökkäsi Tiitukselle.
    ”Miten tollanen keskustelu edes alotetaan?”
    ”Hei Eetu, muutetaanko yhteen?” Tiitus imitoi.

    ”Hei Tiitus, eikö sulla ole kylällä koti?” Takaani kuului tuttu matala ääni.
    ”Moi Eetu, on joo. Mä leikin Nellyy” Tiitus vastasi puhuen minun ylitseni.
    ”Nellyä?” Eetu kysyi.
    ”Tide!” Tiuskaisin. Eetu istui vinottain viereeni. ”Se oli tietysti vitsi” yritin selittää miehelle ja tarjosin omaa kahvikuppiani. ”Ota tästä kahvia.”

    • #4604 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä on onnistunut tarina. Tykkään pienien hetkien kuvaamisista ja yksityiskohdista. Olin joskus itse hyvä niissä, mutta nyt univelat ja stressi saisivat mut kirjoittamaan tämänkin tarinan muotoon ”meinasin puhua Eetulle yhteen muuttamisesta mutta totesin sen vitsiksi.” On kuulkaa ahdistava tunne, kun menettää taikavoimansa, kirjoitustaidon. Mutta sen saa kuulemma takaisin lukemalla tällaisia tekstejä, joita itse haluaisi kirjoittaa taas.

      Nelly on alusta asti tuonut esiin sitä, että hän viihtyy Hopiavuoressa. Tämäkin tuttavallinen jutustelu kaikkien kanssa korostaa sitä. Nelly on tyyppi, jolle on helppo puhua, ja joka osaa puhua kaikille. Sellainen, joka saa sekoiteltua jähmettyneen keskustelun takaisin juoksevaksi. Olen huomannut Hopiavuoren myötä, että hänen hahmotyyppiään tarvitaan pitkään jatkuvissa tarinoissa, olivat ne sitten telkkaridraamoja tai kirjoitettuja.

      Mutta Eetu se on kyllä sellainen, että se reppana uskoo höpötyksen vitsiksi, jos niin sanotaan. Onneksi se ei suostunut sentään suoralta kädeltä muuttamaan Tiituksen kanssa yhteen, ettei se niin torvi ole. :DD

    • #4617 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Komppaan Eetua tässä kommentissa: kiva ja luonnollisen oloinen tarina pienestä juttuhetkestä, mutta aika vakavasta aiheesta, ainakin noin Nellyn kannalta. Jotenkin luulen että homma ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen kuin Tiitus esittää, koska ihmissuhteet harvoin ovat yksinkertaisia.

  • #4722 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Puristaa, ahdistaa

    Istuin rakkaan asuntoautoni sohvalla ja katselin ympärilleni. Vaikka tavaraa tuntui työntyvän jokaisesta luukusta ja kaapista, ei sitä loppujen lopuksi voinut olla paljoa. Asuntoauto on rajallinen tila ja sen sisällä on vielä rajallisemmin säilytystilaa. Huokaisin ja rapsutin vasemmalla kädelläni niskaani. Sinisen hupparin huppu oli vinossa ja hihat työnnettyinä ylös. Laskin kädet polvieni päälle ja kiersin näkyä silmilläni.

    Yritin pakata, minä todella yritin. Eetu oli sanonut, että sain muuttaa hänen luokseen ja minä halusin muuttaa. Jokin silti puristi sisuskalujani yhteen ja tunsin pusertuvani. Se jokin piti minua otteessaan, eikä päästänyt irti. Nostin kantapääni sohvalle ja puristin polvia leukaani vasten. Taas uusi huokaus.

    Halusinko minä tätä ihan oikeasti? Pitäisi kysyä Noalta ja Jillalta – olihan tupa heidänkin kotinsa. Kulmani kaartuivat ja ilmeeni vakavoitui. Tämä ei voisi mennä näin. Ensin pitäisi jutella Noan ja Jillan kanssa. Se jokin puristi yhä kovempaa.

    Siinä minä istuin. Yksinäni ja yksikseni, omassa pienessä kodissani. Mihin minä Masan tunkisin? Ekku oli sanonut, että Ukin luokse mahtuisi, mutta eikö se seisoisi vain tyhjänpanttina siellä? Miksi Eetu oli outo? Miksi minua ahdisti? Enkö haluakaan muuttaa?

    Asuntoauton kanssa oli niin helppoa. Sai vaihtaa maisemaa kun siltä tuntui. Olin toki ollut melkein vuoden jo paikallani, mutta kesä on tulossa. Mitä jos kesällä haluaisinkin vaihtaa paikkaa? Cozmina on kuitenkin taas laitumella pitkään ja mitä minä täällä tekisin? Kesällä tehdään reissuja ja arvotaan käännytäänkö risteyksestä vasemmalle vai oikealle.

    Puristusote koveni. Yritin hengittää, mutta se oli vaikeaa. Jalkani rojahtivat alas sohvalta, kun tein äkkiä päätöksen. Kaivoin puhelimen esiin hupparin taskusta ja näppäsin sen auki. Sormeni liukuivat näytöllä ja räpytin silmiäni. Tämä ei ole oikea aika eikä edes syy itkeä. Lopulta sain viestin valmiiksi. Vedin henkeä, ennenkuin painoin lähetä-nappia.

    Onko Noalta ja Jillalta kysytty? Et onks niille ok

    Olisin minä voinut odottaa, että Eetu tulee kaupasta. Eetu ei tykkää viestitellä, mutta – niin. Ehkä minä olen vähän raukka.

    • #4738 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      En tiedä, onko kaikki ihmiset joskus olleet siinä tilanteessa, että oikein tuntee, ettei itseä haluta paikalle, mutta joku ainakin. Se on tosi ikävä tunne, ja kun sen kerran kokee tarpeeksi voimakkaana, heikompi alkaa kuvitella samanlaisia viestejä joskus ihan muista syistä kireissä tilanteissa. Ei ole ihme, että Nelly alkaa arpoa vaihtoehtojaan, ja että asuntoautoelämä kuulostaa yhtäkkiä hirveän houkuttelevalta, vaikka viime kesänä Masalla ei ajettu metriäkään!

      Samalla tämä on ensimmäinen tarina, jota lukiessani mä itse mietin oikein toden teolla, onko Nellystä oikeasti ikinä Hopiavuoren uudeksi emännäksi. Eetuhan ei usko siihen ollenkaan, mutta olen ajatellut, että hänen mielensä voi ihan hyvin muuttua. Eetu on kuin puu: kasvattanut juurensa Hopiavuoren pihaan ja on siellä seitsemän päivää viikosta eikä kaipaa minnekään. Hän on maailman onnellisin ihminen saadessaan siivota joka aamu samat karsinat ja syödä sen jälkeen joka päivä samaa puuroa, koska sellaista on hänen täydellinen elämänsä. Nelly taas on niin kuin vettä: muuttaa muotoaan ja haluaa pysyä liikkeessä. Hänelle on tärkeää saada kokemuksia, ja voisin kuvitella hänet hyppäämään kesällä benjihypyn festareilla. Hän on nuori ja vilkas. Joko nämä kaksi täydentävät toisiaan tai eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen: en usko, että mitään keskitietä on edes olemassa parisuhteen kannalta. Ainakaan Nellyn kanssa Eetu ei voi eetumaisesti lakata puhumasta ja elää salassa ja kaikessa hiljaisuudessa kuuttakymmentä vuotta tyytymättömänä ja epävarmana, koska Nellyn ei uskoisi olevan hiljaa havaitessaan toisen kummallisuuden.

  • #4757 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tehty yhteistyössä Eetun isin kanssa

    Jatkoa Riitänkmä sulle
    Jätinhautuumaan metsissä on meille seikkailu

    Kahvinkeitin porisi. Hopiavuoren vihreäsävyisen, melko vanhanaikaisen keittiön ilma oli pysähtynyttä ja ikkunasta kajastavassa aamuauringon säteessä pystyi näkemään pienten pölyhiukkasten verkkaisen leikin. Kellon tikitys mittasi loputtoman tuntuista hetkeä, vaikka tavanomaiset ajan yksiköt eivät sen mittaamiseen soveltuneetkaan. Aika keittiössä mitattiin ennemminkin sydämenlyönneissä ja ikuisuuksissa. Raidallisen maton hapsut sojottivat lattialla eri suuntiin, sillä sinä päivänä kukaan ei ollut vielä silitellyt niitä jalkapohjillaan suoriksi kahvia hörppiessään. Lavuaarissa olevista aamuisista kahvikupeista toisessa täytyi olla vielä mustaa kahvia tuoksusta päätellen. Astianpesukone hurisi paikallaan. Vaikka keittiössä kuului tavallinen varhaisen aamun hiljainen humina, kaksi siellä istuvaa kuuli selkeästi vain omat sydämenlyöntinsä ja hätääntyneet ajatuksensa. Lähestyikö heidän tarinansa loppuaan?

    Siniseen huppariin pukeutunut nainen ja vihreäsilmäinen mies istuivat pöydän ääressä hieman heiniä hiuksissaan, käsivarsillaan pöytää nojaten, sormet toistensa sormien lomaan kietoutuneina. Toisen kädet olivat kuivat ja sieltä täältä kovettuneet kaiken talikoinnin ja lapioinnin vuoksi. Ne puristivat silti hellästi sirompia käsiä, joissa oli tasaiset, siistityt kynnet. Nelly veti toisen kätensä vapaaksi silittääkseen Eetun karheita rystysiä.

    “Riitänkmä sulle tällääsenä kauemmin kuin yhyren kevättalaven?” Eetu äännähti. Hänen äänensä oli epätavallinen, niin kuin hän olisi kärsinyt kurkkukivusta ja nuhasta. Nelly ehti nähdä, miten hänen silmänsä kiilsivät ennen kuin hän käänsi katseensa pois: Nellyn käsiin, joita piteli.
    “Senkö takia sä oot ollu nii outo monta päivää ko sä mietit tommosia?” Nelly kysyi vakavana.
    “No joo”, Eetu myönsi pöydällä lepääville käsille. “Mua peljättää jotta menöö lusikat jakohon ennen pitkää, jos sinet taharo kumminkaa tälläästä. Ooksä varma jotta minä kelepaan sulle? Ja tämä elämä?”

    Nellyn huulet tuntuivat kylmiltä ja verettömiltä, kun hän kuunteli Eetun epätavallisen pitkää puheenvuoroa. Isäntä puhui paitsi epätavallisen paljon kerralla, myös muutenkin vieraan kuuloisesti. Normaalisti hänen äänensä nuotti oli lempeä ja rauhallinen, mutta nyt se oli niin kireä ja käheä, ettei sopinut Eetun leveään suuhun sen paremmin kuin vihreisiin silmiinkään. Ei Nelly tuntenut tuollaista miestä, jonka ääni oli särkyä ja olemus vapisi. Ei hän varsinkaan seurustellut sellaisen kanssa.

    Mitä Eetu olikaan kysynyt? Että kelpaisiko hän Nellylle? Vain paria viikkoa aiemmin Nelly oli ollut varma. Hän oli huomannut, että Eetun käsivarret sopivat juuri parahiksi hänen ympärilleen. Nyt käsivarsilla ei ollut väliä. Kelpasiko hänelle todella sellainen mies, joka ei uskaltanut sanoa asioita suoraan? Sellainen, jonka kädet tärisivät ja ääni käheytyi, kun oli kyse vakavasta keskustelusta? Ei Nelly ollut ajatellut, että Eetun kanssa yhteen muuttaminen olisi näin vaikea tapaus käsiteltäväksi. Ei Eetu ollutkaan niin mutkaton. Mikä mies se sellainen oli, joka uskalsi tarttua riehuvan Ukko-hevosen riimuun ja ärähtää, mutta ei pystynyt puhumaan huolistaan suoraan?

    Toisaalta siinähän Eetu nyt oli, Nellyä vastapäätä, pirtinpöydän toisella puolella ja katsoi häntä silmät suurina. Nellyn teki mieli yhtäkkiä silittää Eetun poskea, jonka hän tiesi olevan karhea siihen kasvaneen sängen takia. Eihän Eetu ollut pelkästään sellainen raukka, joka ääni särkyen yritti epätoivoisesti ja kömpelösti kertoa Nellylle tunteistaan! Eetuhan oli mies, joka käsiensä ja äänensä tärinästä huolimatta uskalsi istua siinä Nellyä vastapäätä ja kertoa epäilyksistään, vaikka aihe vaikutti olevan hänelle tavattoman vaikea. Tuollaisen miehen kanssa hän haluaisi jakaa elämänsä. Tuollaisen kanssa, joka uskalsi, vaikka olikin kauhuissaan. Tunkkainen epäilyksen tunne oli poissa. Se olikin johtunut viime viikkojen henkisestä kuormituksesta.

    “Kelpaat mulle?” Nelly toisti, eikä hän kuulostanut enää epäröivältä, vaikka oli vain hetkeä aikaisemmin ollut.
    “Täs tuvas ei oo pyäriä alla. Eikoo kyllä mussakaa. Minen vaihra paikkaa ja sullon näkemättä viälä vaikka minkälaasia seikkailuja.”
    “Asuntoauton katto alkaa pian vuotaa, Eetu. Sen on aika mennä.”
    “Entä ne seikkaalut?”
    “Mä oon ollu vapaa. Se on nähty ja koettu jo. Nyt mä haluan nähdä tämän elämän.” Nelly piti tauon. “Ja mä haluan olla sun kanssa. Jätinhautuumaan metsis on meille monta seikkailua. Yhdessä.”
    “Mun kanssa?”
    “Sun kanssas, sun kanssas. Ollaa me täsä jo yhes kotia leikittykki. Eetu, kato ko, mä oikeesti pidän susta. Mä haluun istuu tos verannal sun kanssas kiikkustuolissa vielä pitkään – ihan kasikymppisiks asti.”

    Eetun ilme muuttui hänelle tyypillisesti hitaasti. Nellystä tuntui kuin hän olisi seurannut sadepilvien lipumista pois sinitaivaalta. Sellainen hänen Eetunsa oli: hidas reagoimaan, kova pohtimaan ja hiljainen. Kun Eetu pääsi seestymisessään loppuun, hän katsoi hymyillen Nellyn toista kättä, jota vieläkin piteli. Eetulla oli suloinen tapa olla mielissään. Ihan niin kuin hän ei ihan uskaltaisi hymyillä, mutta ei voisi olla hymyilemättäkään. Vain väärällä tavalla rypistyvät silmäkulmat paljastivat, että hän oli vieläkin huolissaan jostain. Ja Nelly tiesi täsmälleen mistä.

    “Mä en vie sun tallia”, Nelly vakuutti hyvin vakavana. “Mä en tiedä, voiko avoliitossa tehdä jotain avioehtoa, mutta se käy mulle jos voi. En mä vie edes niitä sun lusikoitas.”
    “En mä sitä meinannukkaa”, Eetu mutisi heidän käsilleen ja Nelly hymyili. Kyllä hän tunsi Eetunsa. Talliaan isäntä aina mietti: tallin takia hän oli niin tarkka reviirinsä rajoista.
    “Et tietenkään”, Nelly vakuutti.

    Kun kahvi oli tippunut, se juotiin valkoisista mukeista, jotka Nelly tiesi Eetun ostaneen joskus entisen kihlattunsa Annikan kanssa erottuaan Vaasan Combosta vanhojen mukien tilalle. Kerran Eetuksi puheliaalle päälle satuttuaan isäntä oli kertonut, että alun perin mukeissa oli ollut vihreitä ja keltaisia pilkkuja, mutta ne eivät olleet kestäneet pesukonetta. Sillä kertaa Eetu ei kuitenkaan kertonut mukeista, eikä muustakaan. Nelly antoi hänen olla. Eetu tarvitsi aikaa saadakseen olonsa tasoittumaan. Puhumisen sijaan hän silitti hetken isännän käsivartta ennen kuin tarttui Ilkka-Pohjalaiseen. Eetu tyyntyi aina nopeammin, jos hänen antoi ajatella rauhassa.

    “Selevä”, Eetu sanoi, kun kahvi oli juotu. Hän kuulosti taas normaalilta omalta itseltään: päättäväiseltä, tasaiselta ja varmalta.
    “Mitä?” Nelly kysyi katse Ilkka-Pohjalaisen keskiaukeamassa.
    “Mennähän sitte kantamahan ne sun loput tavaras tupahan ja viärähän auto illaksi pois. Voisimma lämmittää saunan sitte. Pirettääs vähä tuparia. Oman väen kesken. Vaikka ei meilloo ku Dominokeksiä.”
    “Pakastimessaha on pullaa, harvapää, sulatetaan sitä.”

    Sinä iltana asuntoauto Masa ei kadonnut Hopiavuoren pihasta. Myös oman väen tupaantuliaiset jäivät pelkäksi suunnitelmaksi. Pullat kaivettiin pakastimesta, sulatettiin mikrossa ja tarjoiltiin päivän mittaan kaikille tallilaisille. Ne olivat Jillan tekemiä, joten niiden täytyi olla hyviä. Pahvilaatikoiden ja säkkien kantamisen sijaan Hopiavuoren isäntä ja emäntä katsoivat illalla televisiosta sylikkäin kello kymmenen uutisia ja Eetu suukotteli Nellynsä sormia.

    • #4763 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Ainoa mitä osaan, voin ja haluan kommentoida tähän on <3

    • #4767 Vastaus

      Herman
      Osallistuja

      I H A N A!😍 Eetu ja Nelly on kyllä aivan mahtava pari❤

  • #4783 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Alicia Keys – Brand New Me

    Oskari, Eetu, lääkäri ja Outi hääräsivät tallissa. Kun olin saanut Jussin hoidettua ja tavarat vietyä paikalleen, olin kipittänyt hiljaa asuntoautooni. Oikeasti minun olisi tehnyt halata Sutta ja pitää hänet lähelläni. Jokin suojeluvaisto oli herännyt, kun olin nähnyt Oskari-raukan pelästyneet ja hätääntyneet kasvot. Karsinan ympärillä oli ollut kuitenkin jo sen verran hälinää, että näin paremmaksi vaihtoehdoksi vain paeta tilanteesta. Ei olisi Ukon eikä Oskarin etu, että ihmisiä ja populaa olisi stressaamassa ja pällistelemässä.

    Nyt siis istuin sängylläni, jossa en ollut nukkunut moneen kuukauteen. Laskostin viimeisiä vaatteitani kaapista laatikoihin ja kuuntelin Spotifyn vanhaa listaa kännykältäni. Istuin ja kulutin aikaa. Ja järjestelin vaatteita. Ja ehkä vähän mietin tulevaa. Eetun kanssa keskustelu oli päättynyt parhaimmalla mahdollisella tavalla ja sen seurauksena sain nyt kantaa viimeisetkin tavarani taloon.

    Miksi taloon, eikä kotiin? Koska koti tuntui oudolta suussa. Tupa oli lämpimämpi, kutsuvampi ja – no, kotoisampi. Minulle ’koti’ ei ollut merkinnyt pysyvää paikkaa moneen vuoteen. Ensin oli ollut kämppä rivarissa, Ekun vieressä ja sitten liikkuva mobiilini Masa. Masankin mielsin yhteisinä aikoinani enemmän matkaseuraksi, kuin kodiksi.

    ”It’s been a while, I’m not who I was before
    You look surprised, your words don’t burn me anymore
    Been meaning to tell you, but I guess it’s clear to see”

    Masan kanssa kuljetut kilsat sisälsivät paljon; auto-karaoketa, radion huudatusta liian lujalla, monia ryyppyiltoja, vaihtuvia seuroja ja maisemia sekä yksittäisiä yövieraita. Vieraita oli ehkä enemmän kuin olisin halunnut myöntää, mutta ei niistä kukaan tiennyt tai osannut kysyä. Sitä paitsi, en varmasti ollut Eetun ensimmäinen. Sen tiesin varmuudella. Hänhän oli ollut kihloissakin jo ennen minua.

    Puna-valkoraidallinen paita osui käteeni ja nostin sen ilmaan. Levitin t-paitaa ja katselin sen etupuolta. Valkoisista napeista kaksi neljästä oli lähtenyt ja raitojen välissä oli muutamia reikiä. Paita oli silti hieno. Olin se päällä istunut kerran nuotion ääressä ja kuunnellut retkiseurueen soittoa ja laulua. He olivat laulaneet nuotin vierestä ja komeasti, mutta se taisi johtua muusta kuin paistetusta makkarasta tai muutamasta leiri-oluesta. Huokaisin ja laskin paidan alas.

    ”Careful with your ego, he’s the one that we should blame
    Had to grab my heart back
    God know something had to change”

    Työnsin paidan sängyn vieressä odottavaan mustaan jätesäkkiin. Sen paidan mukana saisi vanha elämäni palaa pois.

    ”It took a long long time to get here
    It took a brave, brave girl to try
    It took one too many excuses, one too many lies”

    Seuraavaksi käteeni osui Tokmannin alemyynnistä löydetty pitkähihainen. T-paita materiaalia, mutta vain pitkillä hihoilla. Siniraidallisen paidan laitoin toiseen kahdesta pahvilaatikosta. Heli tai Outi tai Sonja voisi antaa sille uuden elämän. Aivan kuten Eetun ja Cozminan myötä minullekin on suotu uusi elämä.

    ”Don’t be mad, it’s just the brand new kind of me
    And it ain’t bad, I found a brand new kind of free”

    ”I’m too busy finding myself
    I got this
    I found me, I found me, yeah”

    • #4788 Vastaus

      Outi Halme
      Osallistuja

      Ihan ekana mun on pakko mainita, että tajusin vasta ihan vähän aikaa sitten, että Masa on sen asuntoauton nimi 😀 Jotenkin olin aatellut, että Nelly kutsuu itseään Asuntoauto-Masaksi jostain syystä. Onneksi tämäkin mysteeri selvisi!

      Tää oli mun mielestä tosi kaunis tarina ja kertoo siitä, kuinka iso muutos Nellyn elämässä on tapahtumassa. Vanhasta luopuminen on välillä vaikeaa ja haikea tunnelma kyllä välittyy tarinasta hyvin. Mun mielestä tuntuu myös paljon realistisemmalta, ettei yhteenmuutto ole pelkkää riemusta hyppimistä ja vaaleanpunaista hattaraa, vaan siihen liittyy myös epävarmuutta.

      En muista oonko sanonut aikaisemmin, mutta oot mun mielestä tosi taitava ottamaan muut huomioon sun tarinoissa. Vaikka tämäkin tarina keskittyy lähinnä Nellyyn, niin käsittelet silti nopeasti sitä, mitä tallilla on tapahtunut ja jätät tarinan loppuun ajatuksen (tällä kertaa kierrätettävä paita), johon joku muu voisi tarttua.

    • #4812 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä olen samaa mieltä kaikesta kuin Outi. 😀

      Samastun vahvasti siihen, miten Nelly valmistautuu elämänmuutokseensa. Vaikka muutos olisi kuinka hyvä, ei keskivertoihminen kuulemma osaa olla stressaamatta ja murehtimatta. Luin joskus jostain artikkelista, että näin on, eli en ole itsekään poikkeuksellinen kun melkein itkin ahdistuneena lattialla ennen kuin menin ekaa päivää mun unelmatyöhöni. Siinä artikkelissa oli lista stressaavista asioista ja ne oli pisteytetty stressaavuudden mukaan. Perheenjäsenen kuolema oli ykkösenä, vakava sairaus kakkosena — mutta top viitosessa oli myös avioliiton solmiminen!! ”Vakava seurustelu” on mun mielestä pelkästään ihanaa vain siinä vaiheessa, kun on vielä teini ja vanhempiensa valvonnassa niin tiukasti, ettei edes yökylää sallita. Sen jälkeen siihen liittyy koko ajan pelottavampia ja pelottavampia elementtejä, suurimpana mörkönä yhteen muuttaminen ja just avioliitto. Ihania tapahtumia joo, mutta olisihan se nyt epänormaalia jos ne kaikki olisivat pelkästään helppoja.

      Mua jännittää, luopuuko Nelly lopulta liian paljosta. Joskus aiemmin se on tarinassaan kertonut, että haluaisi asettua aloilleen ja haluaisi kuin haluaisikin lapsia (Eetuhan ei tätä tiedä tai usko). Samalla Nelly on kuitenkin mulle aina vain vapaampi sielu kuin joku Eetu, vaikka tässäkin tarinassa tuo esiin rauhallisempaa ja asettuvampaa puoltaan. Löytyyköhän näiden kahden välille pysyvä tasapaino, tai kuinkahan myrskyisää sen löytäminen lopulta on?

      Mulle on uutta, että Nelly ei olekaan ylpeä kaikista urotöistään, tässä yövieraistaan. Eetun suhtautumisesta ei ole vielä puhuttu tarinassa ja voi olla ettei puhutakaan, mutta hämmentävästi Nelly tuntuu olevan tässä konservatiivisempi kuin Eetu! Ihanaa että mulla on tutuistakin hahmoista vielä paaaaaaaljon opittavaa.

  • #5100 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    24.3, aamukahvittelu
    323 sanaa

    Arkiaamuisin tulee kaksi Muumi-jaksoa peräkkäin. Ensimmäinen alkaa 7.05 ja toinen 7.30. Tänä aamuna ensimmäinen jakso kertoi siitä, kun Nipsu rakastui ja toinen kertoi Vapaus-aallosta. Jokainen Muumilaakson jäsen kävi katsomassa profeettaa ja halusivat sen jälkeen elää vapaasti. Niiskuneiti etsi uutta miestä, Pikkumyy vaihtoi hiustyyliä, Nipsu teki Onni-mehua ja Muumipappa muutti puuhun.

    Lepuutin päätäni käteni varassa. Istuin vinosti sohvalla, viltti jalkojen päällä ja kahvikuppi toisessa kädessä. Hello istui toisessa päässä sohvaa ja tapitti televisiota kuin viisivuotias.
    “Miltäköhän tuntuisi asua puussa?” kysyin tutun laulun alkaessa.
    “Varmasti jännittävältä. Me voitais kokeilla joskus” Hello vastasi ja nojasi eteenpäin. Hän otti kaukosäätimen käteensä ja vaihtoi kanavaa. “Jännittääks sua?”
    “Mikä?”
    “No TT-cup. Jännittääks sua?”
    “Jännittää. Mua pelottaa et tungin meidät liian vaikeeseen luokkaan. Ja että miten me selvitään.”
    “Totta kai te selviitte. Cozmina on prinsessa ja sille ei kelpaa muu!”
    “Ha, nii just” naurahdin ja vaihdoin asentoa. Join suullisen kahvia ja katsoin kun Hello kanavasurffaili. “Eetu puhu aamulla, et…”
    “Nyt on aamu. Mulla on tee kesken!” Hello kiljahti ja kohotti kuppiaan pöydältä.
    “… aiemmin” korjasin. “Eetu puhui aiemmin, että se vois kattoo meijän ratsastusta. Mutta en tiiä kerkeeks se.”
    “Mä voin tulla kattoo” hän sanoi ja minua nauratti.
    “Et sä tunnista edes oikeaa kevennystä” kikatin. Minun oli pakko laskea kahvikuppi sohvapöydälle.
    “Mitä sitten, kyllähän mä silti kattoo osaan!”
    “Varmasti osaat, mutta mä tarvisin silmiä jotka osaa kertoa siitä ratsastuksesta.”
    “Anna mä edes yritän!” Hello huudahti niin, että Noan pää ilmestyi keittiöstä.
    “Totta kai saat yrittää!” Kiljuin takaisin.

    “Mitä te huudatte?!” Noa yhtyi kuoroomme.

    Paransin viltin asentoa ja nostin kupin takaisin käteeni. Hello jatkoi kiljumista, vaikka vitsi loppui jo. Noa käveli keittiöstä minun ja Hellon väliin sohvalle, istui alas ja nappasi kaukosäätimen. Hän valitsi nopeasti kanavan ja painoi mute-näppäintä.

    “Hyvin se menee” hän sanoi.
    “Niin varmasti menee” vastasin ja huokaisin. “Tässä on silti mun urakin kiinni.”
    “Me tullaan sulle asiakkaiks Hellon kaa jos menetätä kasvos” Noa sanoi, kääntäen kasvonsa minuun. Hymyilin hänelle ja nostin kupin suulleni. Kahvi oli ehtinyt jäähtyä.

    • #5101 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Hello Nellyn valmennuksessa? Siitä ei selvittäisi ilman henkilövahinkoja 😀

    • #5278 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Joo. 😀 Siitä tulee varmasti uskomattoman hienoa. Kun laittaa Hellon valmentamaan. Eikös se kerran valmentanut Eiraa tai jotakuta, ja sen ohjeet oli laatua tee niitä ympyräjuttuja ja käske heppaa sun takajalalla. Mä uskon, että jos Hello valmentaa Nellyä, Nelly kehittyy niin kohtuuttoman nopeasti, että se diskataan TT-kisasta, koska se on ylivoimainen.

  • #5197 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Päivä, jona Masa tyhjeni

    Masa seisoi edelleen tallin pihalla, maneesin edessä. Siinä, mihin olin sen parkkeerannut päivälleen vuosi sitten. Ja minä istuin täsmälleen samassa paikassa, käännetyllä kuskin paikalla, kuin vuosi sitten.

    Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Olen löytänyt miesystävän, paljon ihania ja rakkaiksi muodustuneita ystäviä ja tärkeimpänä täysin uuden perheen. Perheen, jossa jokainen saa olla oma itsensä eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Perhe, joka auttaa ja kuuntelee. Välillä myös kiusoittelee ja härnää. Vuodessa olen myös vaihtanut alaa ihan täysin, muuttanut elämäntyyliä ja ryhtynyt ison tilan Emännäksi.

    Olen todistanut ihmisten eroja ja suhteita, iloja ja suruja ja paljon rakkautta. Monenlaisia hevosia on nähty ja paljon on opittu. Viimeisimpänä, että Salier pelkää kärryjä. Naurahdin ajatukselle. Sonja oli ollut todella ihmeissään perjantaina. Oli hän tyyntynyt ja tuntunut varmistuneen, kun olin jutellut hänen kanssaan vielä illemmalla.

    Vein sormeni hiusteni läpi ja nojasin taakse. Kohta Masa pääsisi pois pihasta, ja se laitettaisiin seisontaan. Siirsin oikean käteni sormet kasvoilleni. Rapsutin huuliani kynsilläni.

    Ylihuomenna Masa lähtisi. Vielä pitäisi kantaa kaksi laatikollista vaatteita ja lakanoita tupaan ja tyrkyttää niitä muille.

    ”Ai prkkk!”

    Puristin ylähuulellani olevaa finniä. Se oli kipeä, kehittyvä ja erittäin hyvin kipeä. Tiedän tiedän, ne tulisi jättää rauhaan, mutta kun se on niin herkullinen puristettava! Nousin penkistä ja kävelin vessan peilin eteen. Koko huulen ja nenän välinen alue oli kirkuvan punainen. Ja niin herkkä ja kipeä.

    • #5279 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Elämänmuutokset on pelottavia, vaikka niitä pitäisi positiivisinakin. En yhtään ihmettele, että Nelly on vähän haikeissa tunnelmissa. Onneksi se taitaa olla niin tomera emäntä, ettei ehdi olla kauaa haikea ennen kuin keksii muuta ajattelemista. Vähän ehkä hirvittää, miten Hopiavuoren tupa muuttuu, kun Nelly asuu-asuu siinä. En tiedä, miksi mulla on niin kauheasti selittämättömiä ennakkoluuloja Nellystä. Olen varma, että se harrastaa raivosiivoamista, pitää kuria kengillä tuvassa kävelemisestä, eikä epäröi nakata Eetuakaan pihalle pois tieltään kun sille päälle sattuu.

  • #6204 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ristiseiskaa

    ”Voitteko kuvitella?” sanoin ja laitoin ristiseiskan pöydän keskelle. ”Laitumet on taas täällä ja koko kesä aikaa lomailla.”
    ”Loma on kyllä kiva. Vaikka kyllä mä kesätöihin oon menossa”, Inari sanoi. Tiitus laittoi ristikutosen seiskan alapuolelle. Janna veti kortin kädestä olevassaan viuhkassa, vaihtoi sen paikkaa ja kysyi onko hänen vuoro.
    ”On”, Hello vastasi. Janna laittoi herttaseiskan ja jäi katsomaan korttejaan.

    Hopiavuoren pöydän ympärillä oli kelloon nähden hyvin vähän porukkaa. Pelissä oli minun lisäkseni Janna, Eetu, Hello, Tiitus, Oskari ja Inari. Eira katsoi olohuoneessa TikTokkeja äänet niin kovalla, että ne kuuluivat keittiöön asti. Laitoin hertta kahdeksikon pöytään.

    ”Mitä teillä on muuten suunnitelmissa?” kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
    ”Ei mitään erityistä. Paitsi uimista ja uimista”, Hello vastasi.
    ”Mä tiesin sen jo. Mites Oskari? Mitä sä teet?”
    ”En mä tiedä. Meen varmaan käymään isän luona. Camillakin lähti niin en mä tiiä mitä mä teen täällä…” hän vastasi.
    ”Miks et tekis? Kyllähän sä täällä voit olla!” vastasin ja laitoin kortin pöytään. ”Mehä voitais istuu iltaa, nyt ko on näi hyvät kelitki. Vaikka viikonloppuna?”
    ”Iltamaasto on perjantaina”, Eetu huomautti.
    ”Sen jälkeen on loistava hetki istuu iltaa. Pistetään nuotio pystyyn ja grillataan vaahtokarkkei ja juodaan breezereitä! Eiks oo loistava idea?”

    Inari katsoi minua ja mietti hetken, ennenkuin nyökytti. Eetu ei edes katsonut, hän laittoi kortin pöytään. Hello silminnähden ilahtui.

    ”No? Oliko noin paska idea?” Kysyin, kun kukaan ei suoraan vastannut.

    • #6232 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Pieni ja arkinen teksti, joka herättää Hopiavuoren eloon. Nelly on varmaan omimmillaan tässä roolissa. Hän on niin kuin kunnon vanhanajan geisha: sorkkii keskustelua juuri sen verran, että se on sulavaa, ja vaatii vastauksia juuri sen verran, että niitä tulee ääneen asti. Tämä toimi hyvin virikkeenä muille.

  • #6224 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Vanha kaupunki

    ”Ookko sä ikin käyny missää?” Kysyin ja laskin multasäkin Eetun viereen.
    ”En minoo.”

    Eipä tietenkään. Hänellä on talli, hevosia ja asiakkaita. Aina jotain tehtävää. Revin multasäkin auki. Miksi hän olisi? Ei Eetu tallia jättäisi yksin. Nostelin säkistä laatikon pohjalle multaa vaaleansinisellä lasten lapiolla.

    ”Haluisiksää?”
    ”En minä voi. Talli ja kaikki” Eetu sanoi. Hän nosti laventelin varresta ilmaan ja paineli muovista ruukkua niin, että se irtosi. Tein laatikkoon kuopan, johon Eetu asetteli laventelin. Kaivoin lisää multaa.

    ”Mitä jos se olis mahollista?”
    ”Mikolis?”
    ”Reissu johonkin. Vaikka Tallinnaan.”
    ”Emminä vois lähtiä. Hevooset on aiva heittehillä jo kun kävääsöö yhyren kisareisun.” Eetu nosti pelargonian ilmaan ja irrotti ruukun. Hän tunki kätensä multaan ja teki tilaa laventelin viereen.
    ”Onhan Camilla ja Tiitus ja Inari täällä.”
    ”Ei silti oikeen voi sillä lailla niiren varahan hylijätä omia hommiansa.”
    ”Yhden yön reissu.”

    Eetu ei vastannut. Hän keskittyi istuttamaan uusia kukkia laatikkoon, joka tulisi kuistille penkkien viereen.

    ”Lähettäisiin aamulla, mentäisiin laivalla Tallinnaan, käytäis vanhassa kaupungissa pyörimäs..”
    ”Mitä jos kävis jotaki? Minkä minä siältä voisin jos tulis Salierille vaikka uus ähky? Typy menis langoosta? Onhan tuas Seinäjoellaki kaupunkia.”
    ”Vanha kaupunki on hieno. Kesän juomatki voitais käydä hakemassa. Yölaivalla takasin ja sit heti suoraan ajetaan tänne.”

    Eetu oli hiljaa. Hän ei kääntänyt katsetta pois kukista. Hän istui siinä, ravisteli muovipurkkeja pois, eikä puhunut mitään.

    Voisin inttää. Voisin kysyä tarkemmin, mutta minä tunsin Eetuni. Annoin asian olla. Niin oli parasta.

    ”Mitä me syödään tänään?” Yritin keventää tunnelmaa.
    “Perunoota.”

    • #6227 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Miten mahtavaa olisikaan, jos Nelly saisi vielä Eetun taivuteltua mukaansa! Emme ole tainneetkaan kuulla hetkistä, että he olisivat vain ihan kahden ilman Hopiavuorta tai sen ihmisiä. Eikä kukaan voisi väittää, etteikö se tekisi isännälle hyvää. Se tekee jo hänelle pahaa, kun hän käy kisareissuissa.

      Olisi joskus ihan mielenkiintoistakin lukea Eetusta ilman Hopiavuorta, vaikka se onkin Eetun elämä. Mutta Eetusta Nellyn kanssa yölaivalla käymässä Tallinnassa. Vaikka todennäköisesti Eetu olisi sielläkin linjat huutamassa koko ajan Hopiavuoreen Camillalle, Hellolle, Tiitukselle tai Oskarille. Kaikkein isoin jekkuhan olisi, jos hopiavuorelaiset tekisivät Eetulle jekun ja ostaisivat hänelle yön Tallinnassa reissun. Eetu niin nöyrä kuitenkin, ettei voisi kieltäytyäkään, vaikka hienovaraisesti tarjoaisi reissua jollekulle muulle.

    • #6280 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Näin tämän etukäteen ennen julkaisua ja jo silloin mulle nousi mieleen kaksi asiaa yli kaikkien muiden ajatusten, ja itsekkäästi tulin siis ajatelleeksi eniten Eetua.

      Aloin miettiä, onko Eetulla persoonaa tallin ulkopuolella. Talli on sille sen oman minän jatke ja jotenkin tosi kiinteä osa sitä. Eetulla on olemassa myös ei-hevosunelmia, kuten omat lapset, ja se välittää muustakin kuin tallista. Sillä on myös ihmissuhteet ja perhe tallin ulkopuolella. Tätä lukiessani tajusin, etten ole tuonut oikeastaan mitään tästä kaikesta esiin. Lapsia on sivuttu nopeasti, mutta Eetu ei ottanut ajatuksiaan puheeksi. Eetun kaksoisveljestä puolestaan kirjoitin joskus, mutta en tainnut kehdata julkaista sitä(kään).

      Toinen asia, jota mietin, on miten Nellystä onkaan Eetun emännäksi. Eetu luulee, että Nelly haluaa mennä ja tehdä ja seikkailla enemmän kuin hän todellisuudessa haluaa. Vaikka Eetun mielikuvat eivät ole ihan totta, Nelly on silti miljoona kertaa liikkuvaisempi ja ehdottomasti myös juurettomampi kuin Eetu. En tiedä, mitä mieltä Nelly on oikeasti tarinan lopetuksesta. Riittääkö se, että Eetu on tosiaan aikeissa syärä perunoota ja pysyä pihassa, ihan niin kuin jokaisena muunakin päivänä? Mitä mieltä Nelly on siitä, että Eetulle Seinäjoella käyminen on oikeastaan sama asia kuin Nellylle Vanha kaupunki? Saakohan Nelly suostuteltua Eetun joskus jonnekin matkalle tai muualle, jonka tarkoituksena on vain hauskanpito eikä työ? Osaakohan Eetu edes olla sellaisessa reissussa, vai murjottaako ja huolestuuko, ja tuleeko Nellystä silloin hänen tukensa ja turvansa vai isäntää inhoava kiukkupussi?

      Tässä tarinassa sekä Nelly että varsinkin Eetu ovat kärjistettyjä ja se toimii tosi hyvin. Ulkopuolisesta tarina on humoristinen, varsinkin lopetus.

  • #6242 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Hello tapahtu

    Viime ilta hävetti minua. Olin juonut yhdessä Eetun ja muun oman porukan kanssa muutaman lasin viiniä, keskellä viikkoa. Maanantaina. Perjantainakin olimme ottaneet, mutta se oli maastoreissun jälkeinen ja siellä oli ollut myös vieraita paikalla. Eilen olin avannut viinipullon iltapalan jälkeen. Inari oli estellyt, mutta jopa Eetu myönsi meidän ansainneen sen. Eikä yhdestä lasillisesta voinut olla haittaa kenellekään.

    Pidin päätäni. Valo hakkasi silmiini ja yritin arvioida, oliko kello jo nousemisen verran.

    Heitin peiton pääni päältä pois. Eihän viinistä tule krapulaa, ei tietenkään. Tunsin kuinka Eetu käänsi kylkeä vieressäni. Käännyin hänen puoleensa ja työnsin sormeni hänen kiharien hiuksiensa lomaan. Painauduin lähelle lämmitettäväksi ja… Kiharat?

    Silmäni räjähtivät auki. Peruutin niin paljon kuin sängyssä riitti tila ja heitin Eetun peiton pois.
    ”Mitä helvettiä sä täällä teet!” kiljuin. Keittiöstä kuulunut astioiden kilinä loppui.
    ”Mä tulin nukkumaan, tietysti. Anna se takasin” Hello mumisi ja hamuili peittoa. Minua suututti. Vedin peittoa enemmän päälleni peittämään.
    ”Mene! Pois!”

    Eetu juoksi ovensuuhun.
    ”Mitä, rauhootu… Se on Hello vaa” hän sanoi.
    ”Mitä se tekee täällä?” kysyin. Ääneni tärisi, kun jatkoin. ”Mulla ei oo ees yöpai…”
    ”Tässä, kahto”, Eetu sanoi ja harppoi muutamalla askeleella tuolin luokse. Hän nosti siitä ensimmäisenä käteen sattuneen oman paitansa ja heitti sen minulle. ”Hello tulee nyt aamukahville. Tai teelle.”
    ”En mä halua, mua väsyttää.”
    ”Nyt” Eetu ärähti.

    Hello nousi ja löntysti mumisten keittiöön. Puin ja heitin vielä aamutakin paidan päälle, ennenkuin kipitin Eetun ja Hellon perässä keittiöön.
    ”Mitä tapahtu?” Tiitus kysyi.
    ”Hello tapahtu”, kerroin ja mulkaisin vihaisesti kiharapäätä. Janna nauroi, Sonja ja Vincet yrittivät piilottaa nauruaan. Chai istui pöydän päässä ja Oskari katsoi tiukasti kuppiaan. Minunkin oli pakko hymyillä vähän.

    • #6244 Vastaus

      Janna H
      Osallistuja

      Voi Helloa <3

      Tää sekotti sillei hyvällä tavalla mun tarinan alun, mutta saanpahan siitä vain hieman haastetta elämääni, mikä kelpaa kyllä 😀

    • #6248 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Minä kiinnitin huomiota Eetuun, joka asettuu ns. Nellyn puolelle. Vaikka Hello kuinka tahansa onkin tuttu suunnilleen kai polvenkorkuisesta alkaen, niin se komennetaan pois muitta mutkitta. Juu tiedän, tämä ei ole Eetun kirjoittama teksti, mutta kyllä minä uskon että juuri noin Eetu tekisi. Ja ymmärrän Nellyn ärtymyksen, ei siinä ole mitään huvittavaa, vaikka kyseessä kuinka olisikin Hello.

    • #6282 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hyi eei, en oikeasti tiedä kummalla tässä on kamalampi aamu, Hellolla vai Nellyllä. En haluaisi olla kummankaan nahoissa.
      Mustakin Eetun reaktio on ihan uskottava. Se ei pidä varmasti sitä minään, että joku Hello nukkuu sen emännän vieressä. Samalla se on kuitenkin omalla jäyhällä tavallaan ihan tunneälykäs ja oivaltaa, ettei Nellyllä ole hirveän kivaa. Helloa se taas kohtelee usein niin kuin kakaraa, koska Eetun kanssa Hello on mun tahdosta riippumatta luiskahtanut kernaasti ottamaan kakaran roolin.

      Mietin, miten nämä ukkeltsonit tästä jatkavat. Onkohan Nelly sellainen, että koko juttu on unohtunut päivälliseen mennessä, vai hautooko hän tätä? Olikohan koko juttu iso asia suurimmaksi osaksi siksi, että Nelly ei ole aamuihmisiä.

  • #6316 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Jaakko, Jimi, Jaakob

    Minulla oli ihmeen hyvä olo. Olin herännyt aamulla virkeänä, ratsastanut Cozminan jo ennen puolta päivää ja ehtinyt istua kahdet aamukahvitkin muiden seurassa. Eetukin ihmetteli, mitä oli käynyt, niin ihmeellisen hyvä olo minulla oli.

    Laitoin valkoisen kupin tiskikoneen yläritilälle ja nostin luukun kiinni jalallani. Painoin nappia ja kone alkoi murisemaan. Käännyin ympäri ja otin harmaan mikrokuituliinan ja keittiön tasoille tarkoitetun pesuainepullon käteeni. Suihkin kolme suihkausta tasolle ja pyyhin valkoiset raidat rätillä pois.

    Keittiö harvoin näytti siistiltä, mutta olin päättänyt saada sen edes käyttökelpoisen näköiseksi. Vielä hetki sitten likaisia kuppeja ja puurolautasia oli lojunut pitkin pöytiä. Nyt olin löytänyt uudelleen tiskialtaan ja saanut kahvikuppien renkaat pois pöydästä.

    Laskin rätin kädestäni ja katseeni osui kalenteriin. Kuukauden kuvana oli valkoinen, matala kukka, joka kasvoi männyn tai kuusen juurella. En tuntenut puulajeja niin hyvin, että olisin voinut kertoa mikä puu se oli. Koivu se ei ollut, siitä olin varma.

    Seuraavaksi katsoin nimipäivät. Jaakko, Jimi ja Jaakob viettivät juhlaa. Hymähdin. Kävin nopeasti tutut läpi, eikä mieleeni tullut yhtäkään Jaakkoa. Jimin tiesin; hän oli serkkuni lapsi. Ehkä kolmen vanha.

    Sitten sen tajusin. Sen, miksi hyvä olo oli outoa. Tänään oli kahdeskymmenesviides päivä. Yleensä kärvistelin kivusta tähän aikaa kuusta ja selvisin särkylääkkeillä hädin tuskin päivistä. Nyt olin kuitenkin ollut jo monta tuntia reipas ja jaksanut siivota. Olin päässyt ylös ilman järkyttävää kipua, eikä minun ollut tarvinnut käydä vessassakaan muuten kuin pissalla. Minä olin myöhässä.

    Olin varmasti raskaana. Käteni lennähti litteän vatsani päälle kuin itsestään. Eihän siellä mitään ollut? Voisiko siellä kasvaa jotain? Voisiko minua odottaa yhdeksän kuukauden mittainen oksennustauti, kahdeksantoista vuoden panttivankeus ja koko loppuelämän kestävä vastuu?

    Kohautin olkiani ja komensin itseäni rauhoittumaan ja järkevöitymään. Ei se mitään tarkoittanut. Olenhan ollut aikaisemminkin muutaman päivän myöhässä, ja se on ihan normaalia.

    Nostin valkoisen ja entisen pilkullisen kupin kaapista ja laskin siihen kylmää vettä. Kuulin, kuinka ulko-ovi kävi ja sisään astui ainakin kaksi paria kenkiä. Janna ja Outi keskustelivat ilmeisesti jostain matkasta, ja mielenkiintoni heräsi.
    “Moikka! Kahvia?” huikkasin, vaikka en nähnyt sisääntulijoita vielä.

    Eteisen nurkkaan kuului lentävän kaksi paria kenkiä. Kuuntelin, kuinka Jannan ja Outin äänet keskustelivat. Ovi kolahti kiinni ja takit kahisivat. Kuuntelin vielä hetken varmistuakseni.
    “Kengät siihen kuramatolle! Mä just pesin lattiat” huusin keittiöstä. Hetken oli hiljaista, kunnes Outi naurahti.
    “Otatteko kahvia?” kysyin uudelleen paljon ystävällisemmällä äänellä.
    “Joo, kiitos” Janna vastasi ja astui keittiön puolelle.
    “Toki” Outi sanoi. “Oho! Täällähän on siistiä!”
    “Mä oon koko päivän tätä kuurannu ja putsannu. Toi on kolmas koneellinen tänää” selitin ja osoitin tiskikonetta joka hurisi ja heilui. Naurettavat alkiospekulaationi unohtuivat saman tien.

    • #6318 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ai vitsit, tästähän tuli jännää xD Vaikka tuo taitaa olla aika perinteinen että vähänki myöhässä niin ensimmäinen ajatus että oonko raskaana. Vähän niinku jos erehdyt sairaana googlettaan oireitas, niin lopputulos on että sulla on takuulla perus flunssan sijaan vähintään varvaskynsisyöpä ja lepra.

    • #6357 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Haha joo, montakohan varvaskynsisyöpää ja lepraa tässä on ollut itse kullakin. 😀 Onneksi Nelly taitaa olla pohjimmiltaan aika järkevä. Sen ajatuksethan laukkaavat nopeasti siihen, että apua, hän on varmana raskaana, mutta samalla se unohtaa kaiken sen siliän tien kun muuta tapahtuu. Kiihtyy nollasta sataan nopeasti, mutta rauhoittuu myös ja siirtyy kiihtymään seuraavasta asiasta: ulkokengistä.

      Toivottavasti ei käy niin, että Nellyssä olisi jokin vakava vika… …vaikka olisihan siitä kirjoitettavaa. 😀 No, ehkä se on vain stressiä, kun Hopiavuoressa nyt on aina kaikenlaista!

  • #6382 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Hello ja pissatikut

    Hello seisoi kattilakaapissa ja näytti yllättyneeltä. Laskin kädet lanteilta alas ja käskin Hellon uudelleen alas. Hän laskeutui ja pudisti housujaan.
    ”Mä en…” hän mumisi. ”Mä tein sulle leivän.”
    ”Kiitos”, sanoin ja kävelin pöydän viereen. Hello nappasi mehulasin ja leivän mukaansa ja istui varovasti minua vastapäätä. Hän työnsi aamupalan minulle ja kaivoi vielä taskuaan.
    ”Mitä täällä tapahtuu?” kysyin ja hörppäsin mehusta. Hello näytti vaivaantuneelta.
    ”On yhtiövastikepäivä ja aina yhtiövastikepäivänä teen aamupalaa ja…” hän ei löytänyt sanoja.

    Istuimme pöydän ääressä hiljaa kahden haukun verran.
    ”Miks sä et laittanu kinkkua?”
    ”Koska sä et tykkää kinkusta aamulla. Samasta syystä ei oo omenamehua.”
    ”Tyk…” aloitin, mutta samassa ymmärsin mikä oli pielessä. Olin jo ehtinyt unohtaa muutaman päivän takaiset ajatukset, mutta nyt ne iskivät taas takaraivooni. ”Menkat” kerroin.
    ”Hä?” Hello katsoi suurilla silmillään minua ja yritti selvästi ymmärtää.
    ”Menkat. Niit ei oo.”
    ”Senkö takia sä et oo vihanen?”
    ”Nii, ko ne on myöhässä.”
    ”Tä?”

    Hellosta näki selkeästi, kun hän yritti koota palapelia saamastaan informaatiosta. Haukkasin leivästä, hörppäsin mehua ja hengitin kerran syvään.
    ”Niin, että kuukautisia ei oo vaikka pitäis olla” selitin ja pyöritin lasia pöydällä.
    ”Mut… Tuleeko sitte pikku-Hopiavuori?” Hello innostui.
    ”Lopeta!” kiljahdin turhan lujaa. ”Ei tietenkää, enhän mä nyt voi paksuna olla. Mulla on rengas.”
    ”Mitä jos se meni rikki? Mä en sitte vaihda vaippoja!”
    ”Ei ne mee rikki, hukkaan kyllä, mutta ei rikki. Tietenkään.”
    ”Vauvojen vaipat haisee, mä en myöskään syötä. Tai syöttää mä voin, mut en joka päivä. Musta ei tuu sit lapsenvahtia eikä…”
    ”Hello! Lopeta! On ihan normaalia olla myöhässä pari päivää. Niin voi käydä joskus.”
    ”Ookko tehny testiä? Sitä pissajuttua?”
    ”En.”
    ”No kauanko oot myöhässä? Koska mä maksoin yhtiövastikkeen ainakin neljä päivää myöhässä.”
    ”Tänään on keskiviikko eikö?”
    ”Joo.”
    ”Ainaki siis viikon.”
    ”Viikon! Mistä sellasseen testin saa? Sun on pakko tehä se nyt. Ja kertoo Eetulle, ooks sä kertonu Eetulle?”
    ”Ai, että oon ihan normaalisti myöhässä eikä tässä oo mitää koska mulla on rengas? Ei, en oo kertonu.”
    ”Nyt me mennää hakee sulle pissatikku. Kauanko on normaalia olla myöhässä?”
    ”Jotain pari päivää.”
    ”Nyt mennäää” Hello sanoi ja nousi. Hän kaivoi taskustaan suklaapatukan ja kääri sen auki matkalla eteiseen.
    ”Sä et nyt tarviikkaan tätä ni mä voin nyt itte syyä.”
    ”Hahhah, anna mulle se.” Ojensin käteni ja nappasin Hellolta Mars-patukan. Haukkasin siitä palan ja laitoin kengät jalkaan.

    Hello ilmoitti, että hän ajaa. Minua ei haitannut, koska hän oli pakottanut ajatuksia päähäni. Yritin kuumeisesti vältellä niitä kuin kuumia perunoita. Hoin koko matka Apteekkiin ja takaisin, että ei ollut hätää, normaalia tämä on. Kaikille käy joskus näin.

    Paluumatkan ajan puristin apteekin pientä muovikassia käsissäni. Kuuntelin, kun Hello lauloi radion mukana ja katsoin ohi lipuvia maisemia. Kuulin, kuinka vilkku laitettiin päälle ja auto kääntyi tuttuun pihaan. Katselin hevosia ja istuin paikoillani.
    “Nelly, mennää” Hello vaati. Hän oli jo avannut auton oven. Hengitin sisään.
    “Joo joo, koko ajan” vastasin ja avasin turvavyön.
    Minua pelotti. Matka autolta tupaan tuntui ikuisuudelta. Hello hoputti minua ja yhtäkkiä tunsin kaikkien katseet selässäni. Eipäs, kun naamassani. Kaikki katsoivat minua ja Eetu kysyi, mikä oli hätä. En vastannut. Keittiönpöydän ympärillä oli hiljaista. Avasin suuni, mutta Hello ehti ensin.
    “Käytiin apteekissa. Mutta nyt me mennään pissalle” hän ilmoitti ja veti minut perässään. Väkijoukko jäi keittiöön ja tuttu puheensorina jatkui.
    “Noni, miten tää toimii.” Hello veti pussin kädestäni ja kaivoi testin esille. Hän avasi paketin ja tunki tikun käteeni. “Tähän mä en halua koskea, siinä on pissaa.” Hello kaivoi ohjekirjan esille ja luki.
    “Mä osaan kyllä pissata ite. Eikä siinä vielä oo mitää” sanoin ja osoitin ovea. “Tuttu juttu, mä osaan tän kyllä” kerroin.
    Tunsin olevani sumun keskellä. En nähnyt enkä kuullut mitään kolmeen minuuttiin. Istuin hiljaa vessan kannen päällä ja odotin. Hello katsoi kelloa puhelimesta ja vilkuili testiä lavuaarin päällä.
    “Noni, nyt mä en malta enää. Mä katon” hän sanoi ja ojensi kättään.
    “Ei! Mä katon” sanoin. Hengitin syvään ja tartuin tikkuun koko kämmenelläni.
    Käänsin tikun kädessäni.
    “No? Sano jo!”
    “Voi helvetti” kuiskasin.

    Oveen koputettiin. Vilkaisin nopeasti Helloa, joka näytti yhtä säikähtäneeltä kuin minä. Tungin tikun taskuuni.
    “Onks kaikki hyvin?” Eetun ääni kysyi oven toiselta puolelta.
    “On, on” sanoin. “Mä tuun iha pia.”
    “Nelly” Hello kuiskasi. “Sun pitää kertoo.”
    “Oo hiljaa” sanoin hampaat irvessä.
    “Onks Hello siellä sun kanssa? Nelly, mikä on?”
    “Voi helvetin helvetti” kirosin hiljaa. ”Mitä nyt?”

    • #6383 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Noni, se on nyt se varpaankynsisyöpä. Kivan cliffhangerin jätit sitten!

      Herää vain kysymys että onhan joku kertonut Nellylle (ja Hello-kätilölle), että yksi viiva tarkoittaa että testi toimii mutta ei ole pullat uunissa. Paniikkinappula pohjaan vasta jos on kaksi viivaa. Tai sit on oikeasti tulossa pikku-Hopiavuoria…

    • #6402 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ehkä se on hyvä, että on oma Hello, joka pakottaa toimimaan silloin, kun ei itse haluaisi. Tulen lukeneeksi näitä vähän liikaa nimittäin itseni näkökulmasta. Jos mulle diagnosoitaisiin vauva, se olisi vähän sama kuin diagnosoitaisiin syöpä, ja jokin pohjavire mun ajatuksissa onkin, että varhaisen keissin vauvaa tai syöpää saa varmimmin hoidettua… Samalla tiedän, että on ihmisiä, joille raskaus ei olekaan kasvain tai sairaus, jopa silloin kun se ei olisi suunniteltu tai edes haluttu. Nelly ei selkeästi halua mitään vauvaa, mutta mitähän hän aikoo tehdä? Onko hyvä, että Hello pakotti hänet huomaamaan kasvaimen varhaisessa vaiheessa, niin että siitä on helpompi parantua, vai onko Nellyn vauvalla jo sielu, vaikka hän ei haluaisikaan sitä? Ainakin ajattelisin, että jo tällaisten asioiden pohtiminen on Nellyn kaltaiselle ihan hirveää, koska hän ei tunnu ajattelevan vauvasta niin kasvainmaisesti kuin minä!

      Vaikka Nellyn tilannetta ja mielentilaa ei tosiaankaan käy kateeksi, samalla musta on jotenkin herttaista, miten Hello asettaa itsensä saman tien osaksi mahdollisen vauvan elämää. Se purnaa jo nyt, ettei se syötä tai vaihda vaippoja… …ja se taitaa tehdä sen siksi, että se tietää syöttävänsä ja vaihtavansa kuitenkin, jos Hopiavuoreen tulee vauva.

  • #6481 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Sammuvat hiillokset, joihin ei enään kannattanut puhaltaa

    Minulla oli jäänyt muutama ystävä vuosien varrelta lähinnä whatsapp-ryhmien ansiosta. Emme nähneet enään vuosiin, mutta juttelimme parhaillaan monta kertaa päivässä ryhmissä. Vaihdoimme kuulumisia, kerroimme kun lokki lensi liian läheltä, kysyimme neuvoa ja autoimme parhaan mukaan toinen toisiaan. Kunnes jotain tapahtui neljä tai viisi kuukautta sitten.

    Nämä ystävät ovat selkeästi vanhasta elämästäni. Teinivuosilta, kun istuttiin kirjaston muurilla ja tultiin tosi humalaan yhdestä ykkösoluesta. Ajalta, josta kasvettiin yli jo vuosia sitten. Matkan varrella oli jokaiselle tullut kumppani kyytiin mukaan ja oli muutettu kukin tahoillaan yksin tai yhdessä asumaan. Jopa ystävän vuoden kestäneen vaihdon oli suhteemme kestänyt.

    Nyt se kuitenkin rakoili. Eikä minua surettanut tai harmittanut. Viimeisenä parina vuotena näistä ystävyyssuhteista oli tullut koko ajan vähän enemmän kuluttavia. Ensin olin aina se, jonka viiniä juotiin. Sitten minusta tuli ilmainen majapaikka, jossa on aina oltava aamupala. Sitten unohdettiin onnitella, kun syntymäpäivät tuli ja meni. Lopulta kukaan ei ollut halunnut, kun olin ehdottanut yhteistä tekemistä ensin pääsiäisenä ja sitten juhannuksena.

    Koko ajan tuli jotain listaan lisää. Varmasti minäkin tein jotain väärin, olin ihan varma. Mutta näin asian vain itsekkäästi omalta kannaltani. Minun ei olisi pitänyt alistua asemaani, vaan seistä tukevasti omilla jaloilla ja sanoa ei, kun joku kysyi saisiko lasin minun viinistäni. Niin minun olisi pitänyt tehdä.

    Viimeinen niitti arkkuun taisi olla välimatka, joka suhteen rikkoi. Nämä kaksi muuta ystävääni asuivat lähempänä toisiaan ja minä täällä Pohjanmaalla. Kun juttelin väkisin toisen ystävän kanssa puhelimessa, kuulin ensimmäistä kertaa sivulauseessa kuinka he olivat suunnitelleet yhteistä ajoreissua ensin Jyväskylään ja sieltä alaspäin. Ylitseni pyyhkäisi kylmä tuuli ja suru valtasi kehoni. Kerroin, kuinka suunnitelma kuulosti kivalta ja kuinka olisin myös halukas kokemaan samanmoisen ajoreissun. Ystäväni ei edes pyytänyt mukaan. Hän kiersi aiheen ja sanoi, että he lähtevät sinne jo parin viikon päästä.

    Vaikka seisoin sillä hetkellä sisällä, karvat nousivat pystyyn ja vilunväreet pakottivat minut istumaan. Miksi he eivät kysyneet minua mukaan? Miksi minut jätettiin täysin ulkopuolelle? Jotain minunhan oli pakko ollut tehdä jotain väärin, mutta mitä?

    Lopetin puhelun ja seuraavaksi minut valtasi raivo. Kaikki pienet asiat, jotka olivat ihan vähän vaivanneet minua, syöksyivät päälleni kuin jättimäinen aalto.
    Unohtuneet syntymäpäivät, jolloin kukaan ei onnitellut tai tullut pyynnöistä huolimatta käymään. Sitä edeltäville syntymäpäiville he saapuivat yli kaksi tuntia myöhässä. Kaikki minun viinit, jotka vain lorisivat kurkusta alas. Kaikki minun tekemät aamupalat, joihin ei otettu senttiäkään osaa. Kaikki minun lukemattomat pyyntöni tehdä jotain yhdessä, joihin kukaan ei vastannut. Kaikki ne kerrat, kun olin auttanut ja hymyillyt. Kun olin kuunnellut ja halannut. Kaikki ne kerrat kaatuivat nyt päälleni ja tärisin raivosta.

    Kun rauhoituin, tajusin ettei minua edes ärsyttänyt. Minua kyllästytti. Halusin antaa kahden ystävyyssuhteen vain sammua itsekseen. En halunnut edes yrittää puhaltaa sammuvaan hiileen. Minua ei harmittanut, ei surettanut eikä ärsyttänyt enään.

    Minun sydäntäni lämmitti. Minulla oli nyt ympärilläni perhe, joka oli paljon lämpimämpi. Tunsin kuuluvani joukkoon, ja minulle vastattiin kun kysyin jotain. Minua autettiin ja minua halattiin. Minun kanssani haluttiin olla. Löisin myös vetoa, että minua myös onniteltaisiin syntymäpäivänäni. Minulla oli oma, lämmin perheeni, vaikka juuri kukaan ei ollut toisilleen verisukua. Minulla oli minun Eetuni, minun Helloni, Noa, Marsh, Janna, Nikke, Sonja, Camilla, Oskari, Inari ja niin moni muu vähintään yhtä rakas ja tärkeä talliperheen jäsen. Perhe, jossa jokaisella oli paikka ja jossa ketään ei jätetty ulkopuolelle.

    • #6493 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Onneksi tällä tarinalla on onnellinen ja lämmin loppu! Niitä on oikeassakin elämässä. Aluksi kiukuttaa ja surettaa, kun kaikki tuntuu hajoavan, mutta jälkikäteen huomaa, että sai tilalle paljon parempaa. Riippuu mihin uskoo: kohtalo, sattuma tai vaikka Jumala tuntuvat ottavan epäreilusti pois jotain tärkeää, vaikka ystäviä, ja sitä tämä tarina kuvaa hyvin. Edessäpäin on uusia. Vastahan mäkin masennuin sängyn pohjalla, kun en saanut yhtä elintärkeän tuntuista työpaikkaa, ja nyt kiitän sitä kohtaloa tai jotain, etten joutunut sinne, koska se olisi ollut huonoin mahdollinen ratkaisu mun tietämättä. Tämä teksti tuntuu musta filosofiselta ja sen sisältö voisi olla vaikka mun omia ajatuksia: niin samastuttava se on, ja varmana useammalle kuin vain mulle.

      Kritiikkiäkin mulla on, ja luulen, että myös tähän voi aika moni muu samastua. 😀 Se ei liity sisältöön, joka on musta tosi hieno. Kun joku kirjoittaa enään tai niimpä, mun tekee vähäsen mieli heittää jotain! En mä nyt joka kielivirheestä triggeröidy, mutta näistä kahdesta kyllä. Mulla on toiseen muistisääntö kaikille:
      Älä kirjoita ”enään”, tai mä tirvasen sua nenään!!

  • #6482 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    ❤️

  • #6556 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Ei ne pärjää

    ”Ne on ihan pieniä! Me ei voida jättää niitä!” kiljuin. Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja toistin saman hiljempaa.
    ”Niitä et tupahan tuo, kyllä luonto hoitaa” Eetu sanoi ja seisoi portaiden yläpäässä.
    ”Eikä hoida, niitten äiti kuoli! Mä näin, se makas siinä vieressä!” sanoin ja katsoin Eetua ylöspäin.
    ”Silti et tupahan tuo. Ne ei meille tule!”

    Hellitin otettani piposta. En halunnut puristaa liikaa. Katsoin Eetua hyvin vihaisesti, vaikka tilanne oli hieman koominen. Tapella nyt jostain peukalon pään kokoisesta. Niskani väsyi, joten astuin ensimmäiselle portaalle. Eetu esti kulkuni.

    ”Niillä ei ole äitiä” sanoin jo hyvin rauhallisesti. ”Ne ei pärjää.”
    ”Ei.”
    ”Ei niitä tarvii ruokkii ko pari viikkoo, ei oo hei paha. Anna mä hoidan niitä.”

    Miksi Eetu ei tajunnut? Miksi hän halusi jättää pienet, avuttomat vauvat yksin pihalle? Linnun, ketun tai muun ruoaksi? Ei siinä ollut järkeä.

    ”Miksette soita eläinsuojeluun?” Janna puuttui keskusteluun ovelta. Katsoin häntä äimistyneenä.
    ”Eläinsuojeluun? Mä soitin sinne jo. Ne ei ota ko niil ei oo resursseja. Tarvii vaa käydä eläinliikkeessä ja…”
    ”Et sä voi pitää niitä, ne ei tupahan tule!”
    ”Sit sä soitat eläinsuojeluun tai keksit muuta.” Raivo kasvoi sisälläni. Eikö Eetu ymmärtänyt, että vauvoja ei jätetä yksin oman onnensa nojaan. Paransin otettani piposta.

    Eetu huokaisi hetken tuijotuskisan jälkeen, kääntyi ympäri ja käveli sisään. Otin varovaisen askeleen eteenpäin ja tarkistin, ettei pipo sisältöineen putoa maahan. Askel kerrallaan kävelin kuistin läpi ja istuin penkille. Raotin pipoa ja näytin pieniä metsähiiri-vauvoja Jannalle.

    ”Kato ny, nää on ihan pieniä vielä. Ei nää selviä…” Nostin yhden käteeni. Hiirellä ei ollut turkkia ja sen silmätkin olivat vielä kiinni. Se piipitti kovaan ääneen; sen piti olla nälkä. Nahkainen otus oli peukalon pään kokoinen ja vain muutaman sentin mittainen. Katselin, kuinka hiiri liikutti raajojaan pääsemättä yhtään eteenpäin. Tarrasin otukseen etusormellani ja peukalollani ja laskin sen takaisin sisarustensa luokse pipoon. Niille ei saisi tulla kylmä. Tai niin luulisin.

    Noa, Hello ja muutama muu olivat kerääntyneet minun ja Jannan seuraksi odottelemaan Eetua ulos. Kerroin, kuinka olin ensin löytänyt kuolleen hiiriäidin tallin takaa, ja kuinka olin sitten nähnyt pienen nahkaisen liikkuvan äitinsä vieressä. Kerroin myös, kuinka itkin ensin äidille ja sitten vauvoille. Hello halusi nähdä vauvat, joten nostin yhden taas esille. Muistutin, että sen ei saa tulla kylmä ja laitoin sen pian takaisin.
    ”Miten sä uskallat koskee siihen?”
    ”Ai näin pieneen vauvaan?” Katsoin aidosti hämilläni kuulijakuntaa. ”Nää on ihan pieniä vielä. Säälittäviä, pieniä, nahkaisia rullia. Ei nää tee mitään pahaa.”

    Suljin pipon suuta, kun Eetu astui ovesta ulos.
    ”Ne pitää viedä hoitoon. Vaikka mä sanoisin, että jätät ne siihen.”
    ”Mihin mä vien?” kysyin, välittämättä yhtään Eetun mielipiteestä.
    ”Eläinhoitolaan, Seinäjoelle. Ei ton kokosten takia kannata ajaa sinne asti.”
    ”Ajaisin mä sunki takia kuuhun ja takaisin”, sanoin tomerasti ja nousin.
    ”Mä tuun kans” Janna sanoi.
    ”Haluuks sä ajaa?”
    ”Joo.”

    • #6563 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Jos ei kissoja, niin sitten hiiriä, vai mitä Eetu! Mulle herää vahva pelko, että se on eläintenvihaaja. Tykkääkö se edes muusta, kun hevosesta ja koirasta, kun se inhoaa hiirivauvoja ja pelkää käärmettä? Ei kai kukaan villihiiriä tai -rottia tupaan halua, kun ne on sellaisia betoninpurijahoudineita, ettei kesyrottiin tottunut uskoisi, mutta silti. Mäkin jankkaisin ja tekisin oman pääni mukaan, jos joku höyrypää sanoisi, että mun pitäisi muka jättää löytämäni eläin kuolemaan, oli se sitten villieläin tai kesy. Kyllä luonto hoitaa, niinhän ne sanoo, mutta samalla luonto on julma. Toinen, mitä en ymmärrä, on hiiripelko ja miten sä uskallat koskea siihen -kommentit. Käsitän, että se on ihan olemassaoleva asia niin kuin mun järjetön kauhu ja totaalinen jäätyminen kun kohtaan kastemadon, mutta on vaikeaa ajatella jonkun pelkäävän siimahäntiä niin kuin mä matoja. 😀 Nehän on niin kivoja, siis kesyversiot. Kesyrotatkin osaa nauraa kun niitä kutittaa, ja ainakin mun rotat oppi temppuja helpommalla kuin portugalinpodengo…

      Tässä taitaa Nellyn äidinvaistot herätä hiirivauvojen kanssa. :DD Toinen niin asiantuntevasti suojaa vauvoja kylmältäkin. Siis puolijäisessä syyskesämaassa jossain kolossa asuvia karvattomina syntyviä olentoja. :DD Aww.

  • #6566 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Tuoksuu muste, paperi ja tuttu pesuaine

    Juoksutin kättäni kirjojen kansin päältä. Kirjastossa tuoksui muste, paperi ja sama pesuaine, jota äitini oli käyttänyt. Tartuin yhden kirjan selkämykseen ja vedin sen ulos.

    En muistanut, koska viimeksi olisin oikeasti lukenut kirjaa. Teininä olin rakastanut lukemista ja viettänyt tunteja toisissa maailmoissa. Jossain vaiheessa kirjojen jatkuva kuluttaminen oli jäänyt. Sen piti varmasti olla silloin, kun ylä-asteella piti äidinkielen tuntia varten lukea monta tappavan tylsää kirjaa pakolla. Ainakin luulen, että se oli ollut yksi syy.

    Työnsin kirjan takaisin paikalleen. Olin tullut kirjastoon etsimään vauva-kirjoja, en romaaneja ja novelleja. Ehkä yhden kirjan lainaamisesta ei ollut kuitenkaan haittaa? Jos ei muuta, se voisi tuijottaa minua yöpöydältä tuomitsevasti.

    Äitiyskirjan olin jo löytänyt, Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut. Mielipidepalstojen ja kirjablogien perusteella sen piti olla rehellinen tarina siitä, miten äitiys sekoittaa mielen ja siksi se kuulosti juuri oikealta. Pitäisikö Eetulle lainata jokin isyyskirja? Niitä ei ole tavutettu, joten ei. Lasten kirjat on tavutettuja, mutta melko varmasti liian lapsellisia.

    Juoksutin kättäni uudestaan kirjojen selkämysten läpi. Katseeni pysähtyi Fiona Bartonin psykologiseen trilleriin, mutta en halunnut valita sitä ensimmäiseksi kirjaksi – se näytti liian paksulta. Halusin laskea riman matalalle. Vai pitäisikö minun kuunnella äänikirja? Niistä oli tullut ilmeisen suuri ilmiö. Ei, kyllä kirjaa piti pitää fyysisesti kädessä ja saada musteen ja paperin tuoksut nenäänsä.

    Seuraavaksi pysähdyin kaunokirjallisuuden hyllyllä. Aikaisemmin olin lukenut vain nuorten jännäreitä ja rikostarinoita, mutta ehkä löytäisin uuden kirjallisuuden lajin.

    Hymyilin kirjaston henkilökuntaan kuuluvalle, silmälasipäiselle naiselle ja astuin ulos sateeseen. Vedin takkini hupun päähäni ja juoksin autoon. Olikohan virhe lainata kaksi kirjaa? Miten ikinä saisin luettua molemmat ennen eräpäivää?

    No, eiköhän tämä tästä. Hullu kuin äidiksi tullut ainakin toivottavasti imaisisi minut sisäänsä kuin nuorena luetut Mustetarinat. Antti Holman uutuus taas toimisi varmasti hyvänä tasapainona. Holma on huumorimiehiä ja se varmasti näkyisi myös Kaikki Elämästäni -kirjassa.

    • #6567 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Kirjat mainittu, joten pakko kommentoida heti! Ja olihan se nyt ihana lukea toisen ihmisen kirjastokäynnistä ja kirjojen valinnasta. Hullu kuin äidiksi tullut on varmasti hyvä valinta, Sonja saattaisi lahjoittaa Vuoden Mutsin jos tulisi ajatelleeksi asiaa (ja kakkososan sitten kun vauvavuodesta on selvitty, ei se nimittäin vielä lopu vauvavuoteen vaan sitten sitä toukkaa pitää alkaa kasvattaa, kertovat ainakin näin). Toivottavasti Nelly löytää sisäisen lukutoukkansa uudelleen, rima ei onneksi ole kovin korkealla.

      Ja äänikirjat ovat todellakin pahuutta!

    • #6571 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Kun yritän ystävystyä jonkun kanssa, selvitän, mitä se lukee ja tykkääkö se koirista, ja itse asiassa päinvastaisessa järjestyksessä. Se, ettei joku tykkää koirista, on anteeksiantamatonta. Se, että joku ei lue tai lukee huonoja kirjoja, on puolestaan vain tosi outoa. 😀 Nellyn kirjamausta en osaa sanoa Holman perusteella oikein mitään. Viimeksi äikän prelissä oli Holman runoja, joiden intertekstuaalisuutta munkin pikkuisteni piti tutkia, ja ne oli ihan hauskoja, mutta muuten ei sano mitään. Nelly saa kuitenkin multa kaveripojoja siitä, että kun hän haluaa tietoa, hän suuntaa kohti kirjastoa eikä vauva.fi:n keskustelupalstaa, koska toisenlaisiakin heppuja on. Ja tietenkin siitä, ettei se arvosta äänikirjoja niin kuin ihan oikeita kirjoja!!

      Samastun myös siihen ajatukseen, miten pakkolukeminen tappaa lukuinnon! Toivoo yliopistoon asti lukenut, kirjallisuuskurssien jälkeen moooonta vuotta kaikkea lukemista vihannut kanssakärsijä.

      Tätä lukiessani mä fantasioin lyhyesti myös siitä, miten pakkaisin teidät kaikki kirjoittajat mun pikku farmariin, ajeluttaisin teitä ympäri maakuntaa ja näyttäisin Otsonmäellä sijaitsevien paikkojen esikuvia. Hirveää kirjastoa esimerkiksi, mutta myös Hopiavuoren peltoja ja Kontiola-pubia. Hopiavuoren tiluksia käyn valokuvaamassa usein, koska se on musta maapallon ihanin ja kaunein kohta.

  • #6585 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Eetu ja kauluspaita

    En ollut ikinä nähnyt Eetua kauluspaidassa. En edes silloin, kun olimme käyneet hänen äitinsä luona syntymäpäiväkahvilla. Toki hän oli laittanut siistimmät, kuin tallivaatteet, mutta ei silti kauluspaitaa.

    Mittasin Leeviä katseellani. Tältä Eetu siis voisi näyttää, jos laittaisi päällensä oikeat ja siistit farkut ja kauluspaidan. Leevillä oli vihreä-raidallinen paita, jossa oli silitetyt hihat ja rintatasku. Kallistin päätäni ja hymyilin Leeville. Olin jäänyt kiinni tuijotuksesta.
    “Kahvia?” kysyin.
    “Kiitos, mielellään” Leevi vastasi. Käännyin katsomaan Millaa. Hänkin nyökkäsi.

    Keittiössä puhalsin ilmaa ulos posket pullollaan. Eetun ja Leevin tunnistaminen toisistaan oli erittäin helppoa – vaatteiden perusteella. Mutta jos kaksosille laitettaisiin samanlaiset vaatteet, en tunnistaisi heistä omaa puolisoani ja varmasti pussaisin väärää miestä.

    Eetulla oli sinisemmät silmät ja Leevillä aavistuksen pienemmät korvat, mutta ei yksityiskohtia nähnyt ilman tihrustamista. Jopa kaksosten äidillä oli ollut vaikeuksia. Asetin kahvipannun ja mukit tarjottimelle.

    Eetu astui samalla keittiöön ja hymyilin hänelle samaa, virallista hymyä kuin puolitutuille. Vaikka Leevi ja Milla olivat Eetulle erittäin läheistä sukua, koin oloni ulkopuoliseksi. Puolitutuksi. En osaa kertoa, miksi tunne siirtyi myös Eetua kohtaan. Kun sisarukset olivat koossa edes osittain, Eetusta tuli yhtäkkiä veli ja kaksonen. Arkena hän oli minun Eetuni jolle voin näyttää tarvittaessa kieltä. Nyt oli outoa ajatella, että seurustelin hänen kanssaan. Saati, että joka ilta käperryin nukkumaan hänen kainaloonsa. Eetusta tuli vieras, mutta hänestä tulisi taas sisaruksien lähdettyä tuttu.

    Näin kyllä samoja piirteitä, kuin siinä minulle tutussa Eetussa. Hän hymyili samalla lailla, mietti hiljaa ja pitkään ja muisti paljon asioita. Hän jutteli samalla äänenpainolla. Jokin hänessä silti muuttui aina perheen läsnäollessa. Vai oliko se minussa?

    Jostain syystä aivot loivat minulle kuvan siitä, miten nukkuisinkin Leevin vieressä. Hän oli kuin Eetu, mutta kauluspaidassa ja farkuissa. Minua puistatti. Laskin maitopurkin tarjottimelle ja toivoin, etten kaatuisi matkalla takaisin ruokailusaliin.

    Muistin vasta salissa lapsien läsnäolon, kun kuulin korkean äänen kiljuvan Hellolle. Kipitin nolona takaisin keittiöön hakemaan mehua ja laseja.

    Jos kaksosia oli vaikea tunnistaa toisistaan, Millan lapset vasta olivatkin hankalia. Tiesin molempien nimet; Aura ja Vilja, mutta en tiennyt kumpi oli kumpi. He olivat kyllä eri ikäisiä ja hyvin erinäköisiäkin, mutta jostain syystä en osaa vieläkään nimetä heitä erikseen. Minua nauratti. Luulisi, että kaksosten erottaminen olisi vaikeampaa kuin kahden eri-ikäisen lapsen tunnistaminen toisistaan. Minun pitäisi kyllä kuunnella tarkemmin, kun Milla kertoo lapsistaan. Keskustelusta saisi varmasti viitteitä, kumpi olisi vanhempi.

    • #6596 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hahaha voi ei, allekirjoitan kaikki tämän tekstin ilmiöt. 😀 Miten ne kaksoset voikaan näyttää niin samoalta? (Ja kun jomman kumman tai molempien kanssa viettää aikaa, miten ne ovat koskaan voineet näyttää samalta?) Tuo on musta omituinen tunne myös, kun kokee tuntevansa hyvin vaikka puolisonsa, kaverinsa — tai vaikka oman äitinsä — ja sitten se onkin ihan erilainen eri seurassa, eikä edes välttämättä koe solahtavansa mihinkään rooliin. Mutta kyllä sitä varmaan huomaa kaikki itsessään. Just sisarusten kanssa taitaa olla helpointa solahtaa niihin omiin vanhoihin lapsuuden rooleihin ihan vahingossa. Ei ole ihme, jos Nelly kokee olonsa sellaisessa menossa ulkopuoliseksi. Toinen on maailman tutuin ihminen, mutta silti erilainen kuin koskaan ennen, ja sillä on omat juttunsa joidenkin muiden kanssa, joiden oma ihminen se on myös.

  • #6727 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Väkivaltainen Eetu

    Kahvikeskustelu oli kuten yleensäkin. Keskustelu pyöri hevosten, Marshallin jalan, kisojen, tulevan talven ja keksien ympärillä. Jokaista aihetta vähän sivuuttiin ja siirryttiin seuraavaan. Mihinkään ei paneuduttu liiaksi. Pyörittelin mukia pöydällä ja seurasin, kuinka Niklas selitti innoissaan alkaneesta kisaurastaan. Puhuessa hän heilautti kättään niin, että muki hänen edessään kaatui. Niken ilmeestä näki, kuinka hän pelästyi. Marshall nousi seisomaan, mutta Eetu oli nopeampi.
    “Heitäppä notta se rätti Inari” Eetu sanoi tiskialtaaseen nojaavalle Inarille. Inari otti rätin ja heitti sen Eetulle. Eetu nojautui pöydän yli pyyhkimään hyvää vauhtia leviävää kahvia.
    “Anna minä, minä voin kyllä” Marshall sanoi edelleen seisaaltaan ja kumartui rättiä kohti.
    “Ei mittää, tässähän tämä” Eetu sanoi. Hän oli saanut jo kahvit pyyhittyä ja istuutui takaisin.
    “Heitä tänne, mä virutan sen” Inari sanoi ja asetti kätensä valmiiksi ottamaan rätin vastaan.

    Eetu haki rätille vauhtia viemällä käden olkapäänsä ylitse, heitti ja harmaaksi muuttunut rätti lensi keittiön halki. Inari otti rätistä kopin, mutta Eetun käsi ei pysähtynytkään. Se jatkoi matkaansa ja kuin hidastettuna näin, kuinka kämmen lähestyi koko ajan, kunnes se osui ohimoon. Suuni loksahti auki ja nostin käden suojaksi.

    “Mitä helvettiä!” Hain katseita omiini. Vain Camilla katsoi minua kulma kohollaan. Nikke, Marshall, Janna ja kaikki muut hörppivät juomiaan, jatkoivat keskustelua eikä kukaan ollut nähnyt. Paitsi Camilla.
    “Sä löit mua,” katsoin Eetua.
    “Eikä lyöny” Camilla sanoi.
    “Löipäs!” Laskin käden alas ja tunsin kuinka raivo kerääntyi sisälläni. “Sä löit mua!”

    Eetu teki sen varmasti tahallaan. Hän ihan selvästi löi minua ja tahtoi pahaa. Näin sen hänen silmistään. Hän katsoi minua isoilla silmillään ja ojensi kättään minua kohti. Kättä, joka oli juuri lyönyt minua ja varmasti löisi uudestaan.
    “Mitä helvettiä” tiuskin hampaiden välistä. “Minä en toksiseen suhteeseen ala.” Raivon vierelle kasvoi yhtäkkiä tarve suojella itseä. Eetun katse porautui omaani.

    “Eikä lyöny, se heitti rätin ja sun naama oli eessä” Eira sanoi pöydän toiselta puolelta.
    “Se oli vahinko” Eetu kuiskasi. “Anteeks, ei ollu tarkotus.”
    “Sä löit mua!”
    “Se oli vahiinko. Mä vaa heitin luutun” hän yritti.

    Siinä se oli. Tai kävi. Pieni pilke katseessa. Se sai hartiani sulamaan. Eetun katseessa kävi jokin, joka sai minut rauhoittumaan. Se oli se, joka sai minut itkemään.
    “Ei saa lyödä” inisin.
    “Ei tietenkää” Eetu vastasi. Hän huokaisi ja veti minut kainaloonsa. Hengitin syvästi sisään ja ulos ja käänsin katseeni muihin pöydässä olijoihin.

    “…Arlekinin pitäisi päästä kyllä hyppäämään… Harjoitukset pitää kyllä aloittaa pienestä” Marshall kertoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai siis koska mitään ei oikeasti ollut tapahtunut.

    • #6733 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vaikka mä tiesin etukäteen, mitä olet ideoinut, silti tämä huvitti mua. Oikealla väkivallalla nauraminen on musta aika hirveää ja silti tosi yleistä, niin kuin raskaana olevan naisen kaikkien mielipiteiden ja ajatusten (ja jopa ihan muusta johtuvan typeryyden…) kuittaaminen hormoneillakin. Silti huvittaa, kun Nelly on niin vauhdikas tässä. Se pystyy kiihtymään nollasta sataan ja olemaan toksisessa suhteessa elävä väkivaltaisen hirviön uhrikin, vaikka, noh, mitään ei tapahtunut. Ei ole ihme. Nelly on aina välillä muutenkin tosi nopea, eikä sen tunne-elämä ole viime aikoina muutenkaan ollut tasapainoisinta sorttia.

  • #6762 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Masuasukin masuajan nimi

    “Kuule, me tarvitaan nimi” Hello sanoi.
    “Nimi?”
    “Nimi, raskausajan nimi. Hopiavuorelle. Ei voi puhua vaan vauvasta” Hello ilmoitti ja viikkasi potkupuvun parhaansa mukaan. Minä asetin pestyn pienen paidan sohvapöydälle, muiden vastapestyjen ja viikattujen paitojen päälle.
    “Miten olisi vaikka Veikka-vauva?” kysyin ja otin uuden viikattavan nojatuolin käsinojalta.
    “Ei se Veikka voi olla!” Hello kivahti. “Siitä tulee Hessu Hopiavuori.”
    “Ei todellakaan ole” naurahdin. “Hessu on nelikymppinen.”
    “Jos se on vanha jo syntyessään?”
    “Ei ole. Anna tänne se potkupuku.”

    Hello yritti yrittämistään ja oli aina kovin ylpeä viikkauksensa tuloksesta. Sitten hän ojensi minulle viikkaamansa, eikä häntä häirinnyt yhtään se, että viikkasin vaatteet uudelleen.

    “Joukahainen” Hello mietti äänen.
    “Satukirjan hahmo, ei käy. Sitä paitsi parrakas hahmo.”
    “Martti!” Hello innostui.
    “Rämisevä lava-auto? Ehei.”
    “Se on hinausauto, ei lava-auto. Nuppi?”
    “Nuppukin on kauniimpi.”
    “Nuppu on tytön nimi.”
    “Se voi olla myös tyttö.”
    “Masuasukki?”
    “Yöhh” tein oksennuseleen. Hello oli samaa mieltä.

    “Mitä täällä tapahtuu?” Noa kysyi kun tuli keittiön ovesta näköetäisyydelle.
    “Me keksitään masuasukille masuajan nimi” Hello kertoi.
    “Siitä ei masuasukkia tule” tiuskaisin Helloa päin. Käännyin Noaan ja jatkoin “Nuppu on mun lemppari. Vaikka oikee syöpäläinen tää on ko ei jaksa tehä mitää.”
    Noa naurahti ja istui sohvalle Hellon viereen.
    “Minkä kokonen vauva on? Eikö se siitä yleensä tule” Noa mietti ja otti hänkin viikattavan paidan käsiinsä.
    “Hammasharjan kokonen” vastasin heti. Olin ehkä liikaakin googlaillut asiaa viime viikkoina. “Tai vähän reilu sokeripussi.”
    “Sokeri, eikö se olis kiva?” Noa sanoi ja viikkasi hyvin taitavin ottein paitaa.
    “Sokrupaketti!” Hello kiljaisi.
    “Korkeintaan sokru” kivahdin. “Pakettia siitä ei tule.”

    “Miten sä osaat viikata noin hienosti?” kysyin.
    “Ai minä vai?” Noa katsoi silmät suurina.
    “Nii! En mä osaa noin nopeesti.”
    Noa naurahti ja hidasti liikkeitä.
    “Kato ko ottaa olkapään kohdasta ja samasta kohdasta helmassa, ni saa helposti taitettua – kato.”
    “Mulla on ihan samanlainen!” Hello hihkui ja näytti omaansa.
    “Toi on sulonen mytty Hello-kulta” hymyilin. “Mytty! Siitä tulee mytty!”
    “Ei se voi olla mytty” Hello yritti.
    “Voipas. Se on suloinen pieni mytty, niinko toi sun viikkaama potkupuku. Pieni mytty, joka imee kaikki voimat pois,” puhuin lämpimästi ja nojauduin taakse. “Nyt tää mytty ei jaksa enää. Oisko tauon paikka?”
    “Sopii” Hello sanoi ja hyppäsi pystyyn. “Tee-hetki!”

    • #6777 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Kun joku sanoo masuasukki, mun tekee mieli heti tehdä jotain väkivaltaista. :DD Sen sä tiedätkin, mutta muut ei. Nelly laittoi mulle viestiä suunnitellessaan tätä tarinaa, ja vähäsen ehkä sanoin että masuasukkia mun virtuaalivauvasta ei muuten tule! 😀 Hyvä että siitä tuli Mytty. Hellon ehdotukset on nimittäin melkein yhtä karmaisevia. Joukahaisen kanssa olisin ehkä voinut vielä elää, mutta kuka oikeasti voi nimetä vauvan Martiksi? Martit ei edes synny: Martit vaan alkaa olla olemassa ihan itsestään aikuisina.

      Nellyn järjenjuoksu on kyllä musta välillä superhuvittavaa seurattavaa. Olen kuullut kun vertauksin kerrotaan, minkä kokoinen vauva on. Yleensä verrataan vaikka hedelmiin. Tämä yksi vertaa hammasharjaan! Mitä! Ei hammasharja ole minkään kokoinen, semmonen pitkä soiro! Eikä ainakaan yhtään saman kokoinen kuin sokeripussi!

      Mutta ajatukselle vauvasta Nelly vaikuttaa lämmenneen… …vaikka vauva vie energiat ja taannoin alkoi estää ratsastuksenkin!

  • #6786 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Jatkoa kirppis-reissuun
    Älysöpöä ja uupumusta

    “Kato tätä paitaa, ihan älysöpö!” hihkaisin ja heiluttelin vauvan paitaa Jannan naaman edessä. Janna hymyili ja otti bodyn käteensä.
    “Ihana! Sun on pakko ottaa tää” hän vastasi, mutta reaktio jäi tosi vaisuksi.
    “Minkä kokonen se on?”
    “Ööö” Janna aloitti ja kaivoi paidan niskasta lapun. “Kaks, kolme vuotiaille” hän huokaisi.
    “Liian iso siis, harmi” sanoin ja otin paidan takaisin. Asettelin sen nätisti henkariin ja työnsin henkarin rekille, muiden vaatteiden viereen. Lähdin liikkeelle Basaarin käytävää pitkin, ja tunsin kuinka Janna lähti seuraamaan. Hellon tukka vilahti seuraavalla käytävällä, puisen kirpparipöydän toisella puolen.

    “Nelly, kato” Janna sanoi. “Oisko tää hieno?” Janna esitteli valkoista bodya, jossa oli pienen pieniä dinosaurusvauvoja.
    “Joo” käännyin ympäri ja otin bodyn vastaan. “Kaks euroo! Me otetaan tää” kerroin ja laskin bodyn koriin. Janna katsoi vielä farkkuja, joten jäin odottamaan häntä. Hänellä oli todella kauniin värinen paita päällä, mutta olemus oli jotenkin vaisun oloinen.

    Jannan hiukset olivat ponnarilla, niin kuin ne olin tottunut näkemään. Huomasin jääneeni tuijottamaan hänen kasvojaan. Janna huomasi saman ja hymyili vaivaantuneesti.
    “Mitähh?” hän kysyi ja siirtyi hyvin nopeasti eteenpäin.
    “Sulla on hieno paita” kehuin ja vaihdoin painon toiselle jalalle.
    “Ai tää, kiitos, tää on jostain Kärkkäiseltä muistaakseni.”

    Jannalla ei selvästi ollut kaikki hyvin. Olikohan hän väsynyt? Silmäpussit ehkä vähän viittaisivat siihen. Toki se voi olla ihan kipeyden jälkeistä oloakin. Kuumeen jälkeen on aina pari viikkoa vielä väsynyt ja uupunut. Siksi ehkä hän oli puhunut Paahtiksestakin jotenkin tosi väsyneesti aiemmin tuvassa.

    “Onks sulla kaikki hyvin?” kysyin, kun jatkoimme matkaa pöydältä toiselle. Nostin käteeni kirjan. Sen kansikuvassa oli vanhan tv-sarjan hahmoja, mutta en jaksanut kiinnostua siitä sen enenpää. Kunhan katsoin.
    “Miten niin?” Janna kysyi ja kaivoi rekistä kuviollisen paidan.
    “Sä näytät tosi väsyneeltä” kerroin ja laskin kirjan pois. “Tai olithan sä kipeä ja se varmasti kyllä vaikuttaa edellee, mut silti. Oot tosi väsyneen olone.”
    “Aijjaa” Janna sanoi ja huokaisi. Hän tuntui miettivän vastausta pitkään. “No, oon mä kyl vähä. Töissä on vähän kiirettä ja jännitän vähän Paahtiksen kisauraaki”, Janna kertoi.
    “No joo, mä ymmärrän kyl. Mut ei liian kiire kuitenkaa – Paahtis on ihan vauva vielä ja sulla on hyvin aikaa”, yritin lohduttaa ja mietin kuuluuko minun nyt tarjoutua apuun. En voisi paljoa tehdä. Janna varmasti kyllä osaa pyytää apua jos sitä kaipaa.
    “Mennäänks seuraavaks käymää Ullakolla?” kysyin.
    “Mennää vaa.”
    “Oothan sä ehtiny toipua siitä kuumeesta ihan rauhassa?” kysyin ja vilkaisin Hellon perään, joka juoksi käytävältä seuraavalle. “Jos vielä on ihan tosi väsy, ni kyl me Paahtiksesta huolta pidetään.” En todella uskonut enään Jannan uupumuksen johtuvan pelkästään kipeydestä. Joku muukin painoi mieltä, ihan selkeästi.

    • #6794 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hö. Jannalla on ollut viime aikoina draamaa draaman perään. Lyhyessä ajassa on ollut asiakkaan menettäminen ja sitten ihan kunnon tauti. Hevosajatuksetkin vaivaa. Nelly herkkävaistoisena aivan varmana huomaa, että toisella on vähän nuupahtanut olo. Tätä lukiessani mä olin varma, että Jannaa painaa vieläkin ennemminkin asiakas kuin kuume, vaikka Nelly toisin oletti, mutta vähän väärään taisin osua itsekin!

      Joka tapauksessa musta on taas kiltisti tehty, että vähäsen osoitit tarinallisesti Jannalle, mistä lukijakuntaa ehkä kiinnostaisi erityisesti kuulla lisää. Sen lisäksi, että nämä tarinat voi toimia virikkeenä ja kimmokkeena, Nelly pääsee myös tutustumaan lisää yhteen tallin tuoreimmista naamoista, ja tutustumisessahan Nelly on hyvä. Kaiken lisäksi kukapa nyt ei tykkäisi, kun oma hahmo saa roolin toisen tarinasta. 😀 Pienikin on ihan sairaan ihana, mutta ai kun pääsee pääosaan!

      Henkilökohtaisesti tykkään siitä, miten pitkään yhdestä tavallisesta kirpparikeikasta saa revittyä jutunjuurta ja mainintoja. :DD Tulee oikeen kuulkaa erityisen otsonmäkeiläinen olo. :DD Oikean elämän Otsonmäellä mun tuntemat tyypit suunnittelee jotain kirpparireissua päivän kovaan ääneen, sitten ne käy siellä mikä on ikimuistoista, ja lopulta ne vielä paasaa monta päivää miten ne löysi kaikkea ihanaa tai ei löytäneet mitään. Ja jos jutunjuuri loppuu vaikka viikon kuluttua kaffipöydässä, sama juttu voidaan vielä käydä uusintana läpi.

  • #6798 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Anoppilassa

    Ritva otti meidät avosylin vastaan. Hän halasi Eetua hyvin tiukasti eteisessä ja hymyili. Hän halasi myös minua ja muisti tervehtiä vielä Myttyäkin. Ritva talutti meidät keittiöön, jossa oli katettuna kolme Arabian valkoista kuppia, lautaspino, mehulaseja, muusia, lihapullia, kinkkua ja paljon muuta. Eetu käveli suoraan kahvinkeittimen luokse, napsautti sen päälle ja istutti äitinsä pöydän ääreen, minua vastapäätä.

    “Kyllä on hienoa notta pääsitte tulemaa. Vaikka varmasti Eetullakin on kiire tallin kanssa” Ritva keskusteli. Hän tuntui aina huomaavan Eetun kiireen. Luulikohan hän, että minä vain lorvailin ja märehdin tuvassa?
    “Kyllähän me päästiin, tosi kiva tulla käymään” hymyilin.
    “Tultihin kattomaan että sulla on puita pannuhuoneessa” Eetu sanoi istui äitinsä viereen.
    “Kyllähän minulla, minä kannan niitä tualta ulkoota” Ritva sanoi ja nosti lautasen poikansa ja minun eteen. Eetu nosti muusi-astiaa lähemmäs ja lappoi hyvällä ruokahalulla ruokaa lautaselleen.
    “Ne on luvannu myrskyä” sanoin ja otin itsekin lihapullia, salaattia, kinkkua ja muusia.
    “Niihä se on, iha kauhee sää. Vaikka tänäpä on kyllä parempi ilima, jotta hyvin voi kantaa puita sisälle. Eetuhan voi hakia, ruoan jälkeen, muutaman pesällisen. Käyrää me tytöt kattomassa sillä välin pinnasänkyä. Minoon puhunu siitä jo Eetulle” Ritva puhui iloisesti ja kumartui minuun päin. Hymyilin. Pinnasänkyähän me tultiin katsomaan.
    “Kuulostaa hyvältä” sanoin ja sekoitin haarukalla muusia ja lihapullakastiketta.
    “Mitä?”
    “Niin että kuulostaa hyvältä” toistin kovemmalla äänellä.
    “Otahan sinä ny tota kinkkua kans, oot nua ohkase näköönenki.” Ritva nosti joulukinkku-lautasta Eetulle.

    Söin itseni aivan täyteen muusia ja lihapullia, jotka olivat Ritvan tekemiä. Kahvin kanssa hän tarjosi voisilmäpullia, mehua, pullapitkoa ja suklaamousea. Viimeisintä otin ja paljon – sitä minun teki todella mieli. Eetu ja Ritva keskustelivat pitkään Mytystä ja molemmat tuntuivat olevan ihan varmoja, että sukuun saadaan uusi poika. Ritva maalaili jo innoissaan, kuinka hän tekisi ristiäisiin lisää suklaamoussea, kun minä niin pidin siitä. Ehdottomasti piti olla myös sama pappi, kuin Eetun siskon lapsien ristiäisissä, eikä se nuori nainen. Niin, kun täällä pienessä kylässä oli papeista ihan kauheasti valinnanvaraa. Säälin ihan vähän jokaista naispappia, jotka joutuivat kokemaan niin paljon vääryyttä naiseudestaan. Ritva kyllä korjasi nopeasti, että varmasti naiset pappeina oli tätä päivää, vaikka ei siltikään suostunut ristiäisissä naispappiin.

    Kun lopulta nousimme ruokapöydästä, tarjouduin tiskiapuun. Ritva kuitenkin kertoi, että hänen kallisarvoiset lapsensa olivat ostaneet hälle tiskikoneen ja että hän pärjäisi kyllä. Sen sijaan hän tarrasi minua ranteesta ja talutti olohuoneeseen.
    “Istu alas, ei sovi seisoa liian kauaa” hän sanoi, taputti minua hellästi mahaan ja osoitti sohvaa. Kiitollisena istahdin pehmeälle sohvalle, monen virkatun koristetyynyn viereen. Nostin yhtä pois selkäni takaa, kun Ritva käveli tumman piirongin eteen.
    “Minoon tehny tällässeen. Ei varmahan kelpaa sulle, mutta aattelin ettei varmasti tulisi kylmä talvella sitte. Ei sovi pään jäätyä – lapsesta voi tulla kylmä syrämmine” hän kertoi ja nosti heijastinlangasta neulotun pipon ilmaan.
    “Kelpaahan nyt, kun oot ite tehny. Onpa hieno” kehuin. Minua pelotti, että jännitykseni näkyisi päälle ja paransin asentoa sohvalla uudemman kerran.
    “Sitte minoon tehny tällässee potkupuvun. Siinä lukee Momman muru ku minoon noille muillekin momma.”
    “No tottahan sinä Mytyllekin olet momma” kommentoin ja katsoin, kuinka Ritva etsi piirongin laatikosta jotain. Lopulta hän löysi etsimänsä ja toi minulle näytille kauniin, neulotun villahaalarin. Siinä tosiaan luki Momman muru keltaisella tekstillä. Metsänvihreä villahaalari oli todella kaunis ja sai minut herkistymään.
    “Onko vauva mytty?”
    “On, nyt maha-ajan. Joku nimi piti keksiä” naurahdin. Ritva hymyili todella lämpimästi.
    “Oot kyllä ihan oikiassa – ei voi vaa vauvasta puhua. Tiäkkö, Eetu ja Leevi oli perunoota” Ritva hymyili. “Mulla on kuva siitä mahasta, oli poka iso maha. Ja pojat oli kans isooja ko maailmahan tuliva.” Ritva nosti olohuoneen korkeasta kaapistosta pölyisen valokuvakehyksen, pyyhki sitä hihallaan ja katsoi sitä hetken. Hänestä huokui lämpö ja rakkaus, kun hän ojensi minulle kuvaa.

    Kun Eetu tuli takaisin sisälle, Ritva nousi ja kävi halaamassa poikaansa uudelleen. Ritvan oli selkeästi hyvä olla poikansa lähellä ja tämä rakasti niin avoimesti, että minun teki jälleen mieli itkeä. Nielaisin, kun kaksikko käveli takaisin olohuoneeseen.
    “Mennään kahtomaan sitä pinnasänkyä” Eetu sanoi.
    “Joo, mennää vaa” vastasin ja laskin sylistäni pois pipon, haalarin, valokuvan, kahdet sukat ja pienen pussin leipää. Nostin pinon viereeni sohvalle ja työnsin itseni käsilläni pystyyn.
    “Se menöö vaa vaikiammaksi” Ritva lohdutti pieni pilke silmässään.
    “Haha, aivan varmasti” puuskutin ja lähdin Eetun perässä.

    • #6799 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Mikäs Nellyä vaivaa, kun noin sosialisoi Ritvan kanssa? Aikaisemminhan Nelly on lähinnä vältellyt anoppikandidaattiaan, minkä Ritvakin varmaan lienee huomannut koska on noin jotenkin… ”ei tää varmaan kelpaa sulle, mutta”-mielialalla. Siitä en sitten ole varma, että onko Ritva oikeasti tarkkanäköinen Nellyn suhteen vai vain marttyyri, jäänee nähtäväksi.
      Vai Nelly vain todennut että jos aikoo Eetun kanssa perheelliseksi ruveta, niin olisi kaikille osapuolille helpompaa jos hän tulee toimeen anoppinsakin kanssa?

    • #6811 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ritva on kyllä omassa elementissään ainakin tuputtaessaan ruokaa. Ota ota, mikä on kun et ota kolmatta santsikierrosta, otakko jos teen pannukakkua, otakko mairon kans? Aloin jo kirjoittamaan tähän jotain vastanäkökulmaa tai tarkennusta, mutta ainakin toistaiseksi on mennyt ihan puhtaaksi ajatuksenvirraksi.

      Ritvan ajatukset eivät ole aina olleet kilttejä Nellystä, mutta eivät ne ole näkyneet ulospäin, niin kuin eivät näy tässäkään. Luulenpa, että vauvan tuleminen kuitenkin muuttaa Ritvan ajatusratoja johonkin suuntaan. Sekin taitaa vakuuttaa Ritvaa, että Nelly suostuu ottamaan vastaan momman tekeleitä vauvalle. Lopussahan Ritvalla ja Nellyllä onkin jo oma sisäpiirin juttunsa, josta edes Eetu ei pääse osalliseksi.

      Vaikka asetelma miniäkokelasta arvostelevasta anopista on musta aika kiva silloin kun kaikki on keksittyä ja anoppi ei ole julma tai liian epäreilu, mä vähän toivoisin näiden tulevan lopulta juttuun. Ritvalla ja Nellyllä kun on oikeasti muutakin yhteistä kuin Eetu!

      Tästä sanoinkin jo sulle jonkun muun keskustelun lomassa, mutta sanonpa vielä julkisestikin. Tämä tarina on mun mielestä sun parhaimmistoa vähään aikaan. Hätyytin sinut jo lukemaan vanhoja juttujasi ja vertailemaan.

  • #6829 Vastaus

    Nelly
    Valvoja

    Nelly ja Nellyn kääretorttu

    Järkyttävää. Minä haluan kääretorttua. Minä tarvitsen sitä.

    Googlailin sohvan pohjalla kääretortun ohjetta. Minun oli pakko saada kääretorttua, ja sitä ei ollut valmiina. Ainoa vaihtoehto olisi tehdä.

    En ollut ikinä ennen tehnyt kääretorttua, mutta eihän se niin vaikeaa voi olla. Kampesin itseni ylös, kävelin keittiöön ja istuin pöydän viereen. Kääretorttua on saatava.

    Ensin piti vaahdottaa kananmunat ja sokeri, sekoittaa sinne vehnäjauhot ja leivinjauhe – helppoa. Seos laitetaan uuniin ja paistetaan siellä hetken. Tähän asti olin vielä ihan mukana. Kun taikina oli uunissa, piti tehdä täyte. Sekoitin vaniljakreemijauhetta ja vettä, vähän hilloa ja ihan vähän enemmän pakkasesta mansikoita.

    Kääretortun pohja pois uunista – oi miten korkea se on! Äkkiä voipaperi pöydälle, siihen sokeria ja pohja kipataan siihen.
    “Mitä!”
    Pohja oli lässähtänyt. Kirjaimellisesti olin noin viisi sekuntia selin, mutta se oli riittänyt. Nyt pohja näytti ohuelta ja minä pelkäsin pahinta. Kippasin sen kuitenkin voipaperille ja levitin vaniljakreemi-hillo-mansikka seoksen päälle.

    Kokin paloja tuli kippauksessa paljon, koska toinen reuna repesi ihan kunnolla. Isosta kääretortusta tulikin vain puolikkaan kääretortun kokoinen.

    Lähdin käärimään torttua ensin ilman paperia, mutta se hajosi jo pelkästä ajatuksestakin. Kirosin hiljaa. Otin voipaperin käärimisen avuksi ja nostin kääretortun lautaselle.

    Leipomuksesta tuli niin heikko ja ruma, ettei sitä saanut leikattua veitsellä niin kuin oikeita kääretorttuja. Pohja oli jäänyt liian ohueksi. Kirosin ääneen keittiön hiljaisuuteen. Minua harmitti.

    Lopputulos oli kasa. Se ei edes etäisesti muistuttanut kääretorttua. Se oli kasa, jossa oli mansikan palasia, hilloa, vaaleaa paistettua taikinaa. Kasa halkeili joka puolelta ja täyte tursusi yli joka välistä. Vannoin etten enää ikinä koskisi keittiöön ja otin pikkulusikan käteen.

    Kannoin lautasellisen yritystä keittiön pöydälle, nojauduin sen viereen kyynärpäilläni ja työnsin lusikan kasan läpi ja vein suuhuni. Maku oli ihan ok – etäisesti kääretorttumainen. Silti minua suututti koko yritys. Helvetin helvetti. Halusin kääretorttua, enkä tätä. Kuulin, kuinka Noa astui portaita alas.

    “Mitä sä syöt?”
    “Kasaa” tokasin katsomatta häneen. “Halusin kääretorttua mut se meni pilalle” huokaisin vihaisena.
    “Saanks mäki?”
    “Saat. Ota lusikka.”

    • #6830 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ai vitsit ko tulee mieleen kaikki ne kerrat, yleensä myöhään yöllä, kun iskee kauhia makian nälkä mutta kaapeisa ei oo mitään. Joten päätyny rääpiin kasaan ees jotaki kaapeistä löytyneistä aineksista xD

    • #6831 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mulla on ihan sama mielleyhtymä kuin Marshallilla. 😀 Vaikka en ole niin ahkera kuin hän ja Nelly, vaan ennemminkin nuoleskelen ahdistuneena mansikkahilloa suoraan purkista… 😀 Mutta ah ja voi, miten moti menee, kun kerralla ei onnistu jossain kokeilussaan. Varsinkin jos se on niin helpon oloinen homma kuin kääretorttu… 😀

Vastaa aiheeseen: Asuntoauto Masan seikkailut
Tietosi: