Aamukahvia tuvassa

Etusivu Foorumit Roolipelit Aamukahvia tuvassa

Tämä aihe sisältää 17 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Nelly 5 vuotta, 2 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #1041

    Nelly
    Valvoja

    Jatkoa Nellyn spinnariin

    Avasin oven koputtamatta. Sydämeni takoi lujaa, vaikka yleensä en jännitä. Nyt kumminkin uusien ihmisten uuteen kotiin mennessä, kuulin kuinka jokainen lattian narahdus tuntui maanjäristykseltä. Jätin kengät eteiseen huhuilin ympärilleni ”Huhuu, joko kahvi on valmista?” Voi kun kuulosti kamalalta ja teennäiseltä. Mitä jos joku muu asukki kuin tuttu kuuli sen ja nyt vaikuttaisin aivan kamalalta tunkeilijalta? Hengitin sisään ja ulos. Kun en kuullut vastausta, uskalsin astua vielä vähän syvemmälle outoon taloon. ”Haloo?”

  • #1051

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    No jos vielä äkkiä siirrän tuon Noan antaman köynnöskasvin, minkä niminen se nyt olikaan, makuuhuoneen ikkunalle, kun siellä on kivempi valo. Oho, onpas ikkunalaudalla pölyä. No jos vielä äkkiä haen rätin ja pyyhin ikkunalaudan. No niin. No mutta jos tässä ikkunalaudalla on pölyä, niin voi kauheaa miltä yläkeran ikkunalautojen täytyy näyttää! No jos minä vielä äkkiä — mutta kun se Nelly varmaan kohta pääsisi tuohon ovelle asti. Mutta jos minä vain ihan nopsasti vielä pyyhkäisen… Mutta olipa pölyä! Ei tällaisessa voi eläviä ihmisiä majoittaa. Jos minä äkkiä imuroin yläkerran —

    Niin minä olin ajautunut jo siniseksi maalatut rappuset ylös asti, vaikka minun piti pysyä alhaalla. Ehdin jo aukaista kaapin, jossa yläkerran imuri oli, mutta kuulin luojan kiitos huhuilun alakerrasta ennen kuin ehdin oikeasti alkaa imuroida. Rytisyttelin siis kantapäilläni sinisiä rappusia takaisin alakertaanpäin ja olohuoneeseen. Jokuhan siellä aina kävi ja liikkui, mutta oma väki osasi olla huhuilematta. Sen kun ottivat kahvia pannusta. Ja varsinkin Hellon tapauksessa ruokaa kaapista.

    Tietenkin olohuoneessani seisoi Cozminan vuokraemäntä, Nelly, jonka olin käynyt hätyyttelemässä jalkeille. Hymyilin heti: hän näytti jotenkin pelokkaalta.
    ”No miten meni yä tuas?” kysyin samalla kun ojentelin käsiäni ruokailuhuoneen takana olevaa keittiötä kohti sillä tavalla, että sinne olin häntä ohjaamassa. ”Haukkuuko piskit? Tänne tupahan ei kuulu mitää kumminkaa niin…”

  • #1052

    Nelly
    Valvoja

    Eetu rymisteli alakertaan ja minä säikähdin ihan hirveästi. Hengitin nopeasti sisään ja nenän kautta ulos. Nostin hymyn kasvoille ja yritin näyttää normaalilta. Rauhotu nainen, kaikki on hyvin. Laskin painoni toiselle jalalle ja työnsin oikean käden hupparin taskuun. Yritin rentoutua niin hyvin, kuin vain osasin vieraassa paikassa vieraan ihmisen kanssa.

    Kävelin Eetun osoittamaan suuntaan. ”Mä nukun aina hyvi. Emmä kyl kuullu mitää mut pommi sais räjähtää enkä mä silti heräis” naurahdin. Kävelin sisälle ruokahuoneeseen, josta jo näinkin keittiön. Jatkoin matkaa ja kuulustelin seurasiko Eetu.

    En tiennyt mitä odottaa keittiössä, joten päästin Eetun ohitseni ja jäin nojaamaan ovenkarmiin. ”Mites täällä. Sulla on ymmärtääkseni ihan uusia kämppiksiä?”

  • #1053

    Noa
    Ylläpitäjä

    // oletan että tähän saa hypätä mukaan, nyt kun kerkeen!

    Mielikki oli hereillä. Mielikki kuunteli, sillä jossain kuului askelia. Talon väki oli hereillä, ruuan houkuttava tuoksi kävi sen pieneen kuonoon ja häntä heilahti unisesti pari kertaa. Koiran tumman ruskeat silmät kääntyivät katsomaan sen vierellä makaavaa ihmistä, sen isäntää ja parasta ystävää, joka taas kuorsasi. Ihan hiljaa, mutta korinaa se selvästi oli. Mielikin häntä tipahti alas ja hiljaa uikuttaen koira ryömi tuuppimaan isäntänsä poskea. Isäntä ei paljoa välittänyt, kunhan käänsi kylkeä ja veti peittoa korviin.

    Sepä ei Mielikille käy. Mielikki tahtoo pihalle ja tervehtimään talon väkeä, jos saisi vaikka taas aamuleivästä kinkkua tai juustoa. Koira nousi ylös patjalta ja hyppäsi ensin omistajansa päälle ja sitten lattialle. Se venytteli raukeasti ja haukotteli, joka loppui korkeaan vingahdukseen. Pienet kynnet puulattiaa vasten rapisten koira tepasteli oven taakse ja hyppäsi sitä vasten, ja aloitti sydäntä raastavan uikutuksen jotta joku talon palvelijoista viimein saapuisi hänet vankilastaan vapauttamaan.
    ”Mielikkiiii..” isännän ääni kuului huoneen nurkasta unesta paksulla äänellä, ja hetkeksi koira hiljeni ilahtuneena. Josko nyt vapaus koittaisi!

    Mutta ei. Isäntä hiljeni, ja Mielikki huokaisi syvään. No, kyllä se on ennenkin tehonnut. Ovea etutassuillaan raapien Mielikki odotti ensin kärsivällisesti, ja sitten kärsimättömämmin pari kertaa kimeästi haukahtaen. Johan nyt, kun aina saa kaiken itse tehdä!

  • #1057

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Yritin olla ajattelematta sitä, miten pidin vieläkin ruokailuhuoneen ison pöydän yhtä nurkkaa toimistonani. Ei se ollut ollenkaan sellaista, että meillä oltaisiin jotain illallisia järjestelty, ja oma väki ahtautui kuitenkin aina keittiön pienen pöydän ääreen, vaikka salin pöytä olisi ollut kuinka tyhjä. Mutta olisihan sitä nyt edes voinut vähän yrittää elää niin kuin ihminen. Jos olisin vaikka puoli tuntia aikaisemmin herännyt, olisin saanut paitsi pöydän tyhjäksi, myös sen yläkerran imuroitua ja vielä tehtyä vaikka jotain kunnon aamupalaa valmiiksi. Nyt aamun ensimmäiset hetket olivat kaikki kuluneet tallissa, kun olin nukkunut melkein seitsemään!

    Tallustin ensimmäisenä keittiön ovista. Pidin siitä kaikesta vaaleanvihreästä. Keväthän tässä oli. Vedin astiakaapin oven ja lusikkalaatikon auki ennen kuin nostin pöytään maitoa, sokeria ja leiväntekovärkkejä.
    ”Noni, hyvä sitte jotta meni hyvin! Ne on ne hirvikoirat tossa pellon takana jokka haukkuu melekeen puolehenyöhön. Ei tänne kuulu mutta joskus ku istumma tossa verannalla niin silloon”, juttelin kaikessa rauhassa laittaessani kaiken valmiiksi. ”Täs on niinku ittepalavelu. Mä koulutan kaikki heti jotta ne sitte osaa itte ottaa ku ne tuloo. Kuppeja on tossa, ja lusikoota.”
    Kaadoin itselleni kahvia malliksi ja istahdin pöydän ääreen. Vieraille tarjotaan ensin, mutta huomennahan tämä Nellykin olisi omaa väkeä.

    ”Mullon kolome”, vastasin siihen kämppiskysymykseen. Silloin kuulin yläkerrasta mau’untaa, ja koska meillä ei ole kissaa, sen täytyi olla Mielikki. ”Kuulekko kun yks ulajaa? Se on meirän — eiku Noan koira. Mun pitää käyrä varmaan päästämäs se sieltä jos ei isäntä itte sitä ny vapauta sieltä. Se on huria vahti se. Sellaanen rotan kokoonen. Onneksi on taas koira — ja hyvä kun tuloo hevoosia. Sunki hevoonen söi aiva hyvin aamulla ja tuli tyytyvääsnä pihalle. Joko meinaat mennä kattomahan maneesia tänään?”

  • #1060

    Nelly
    Valvoja

    Noudatin Eetun esimerkkiä ja kaadoin itselleni kupin kahvia ja siihen maitoa. Laskin kupin työtasolle ja omaan makuun röyhkeästi lähdin tekemään itselleni aamupalaa. Leipää voilla ja juustolla. Vilkaisin aina kohteliaissa väleissä Eetua ja osallistuin keskusteluun, ettei hän tuntisi itseään aivan ulkopuoliseksi. Kiitin vielä kävellessäni kuppi ja leipä kädessä pöytään. ”Kiitti, aamupala kelpaa aina.”

    Kolme kämppistä? Eli yhteensä neljä? ”Eikö sua ärsytä kun on niin monta päätä talossa?” Laskin leivän ja kupin pöydälle ja istuin itse perässä. ”Mä tykkään kyl tosta asuntoautosta, nyt kun on päässy siihen tottumaan. Tosi vaikee kuvitella et asuis kolmen muun kanssa.” Haukkasin leivästä. ”Hän kyl kuulostaa siltä et ois isompiki hätä” juttelin suu puolillaan ja katsahdin mau’unnan suuntaan. Nostin kupin huulilleni ja mymähdin. Kun sain juotua, jatkoin juttua. ”Joo, Cozmina on kyl tosi tottuvainen.” Onko tuo edes sana? ”Taisiis, likka tarvii päivän tai pari että tottuu mutta kyllä se yleensä menee hyvin. Tosin se aina välillä on tosi nirso uuden ruoan suhteen – kun kaikki kaurat ynnämuut on aina erilaisia eri paikoissa. Nythän se oli pitkään pihatossa ennen tänne tuloa.”

    Nojasin kyynärpäillä pöytään ja haukkasin pienen palan leivästä. Nostin vasemman jalan penkille, niin että se ei näkynyt pöydän yli. Vasen nilkka makasi oikean reiden alla ja vasen polvi roikkua penkkiä kohti. ”Tosi hyvää kahvia” kehuin, kun en keksinyt muutakaan sanottavaa. Join taas kulauksen.

  • #1061

    Noa
    Ylläpitäjä

    Ei se Mielikki tyytynyt osaansa, eikä sitä kukaan muukaan tullut vapauttamaan. Raskaasti huokaisten könysin käsieni varassa istumaan.
    ”Joo, joo”, hengähdin karvaan tappion niellen. Meistä kahdesta se oli yleensä Mielikki joka nämä tahdon taistot voitti. Koira juoksi ovelta takaisin luokseni häntä viuhahdellen ihan syliin saakka, jossa se viipyi senkin aikaa kun kurotin ottamaan jalkaproteesin patjan viereltä ja asettelin sen paikalleen. Mielikki tiiviisti kannoillani lähdin askeltamaan portaita alas keittiötä kohti samoissa shortseissa ja t-paidassa joissa olin nukkunutkin, ja portaat alas hypeltyään koira viiletti menemään keittiöön ensimmäisenä.

    Siellä se oli mennä ihan pähkinöiksi ihmisiä nähdessään, jokaisen päivän paras hetki kun pääsee muuta väkeä tervehtimään. Ensin koira rynnisti Eetun jalkoihin, mutta ennenkuin miehellä oli edes aikaa kumartua sitä silittämään oli Mielikki bongannut toisenkin vieraan. Naisen jalkoja vasten hyppien pieni koira oli sitä mieltä, että syliin pitäisi nyt heti päästä.
    ”Mielikki, mennään pihalle eka”, kutsuin koiraa pysähtyessäni keittiön ovensuuhun. Nyökkäsin kahvia nautiskelevalle kaksikolle.
    ”Haudi. Ilmankos toi halus tänne, kun kerran brekuki kehdattii alottaa ilman sitä”, hymähdin ystävälliseen sävyyn katsellessani Mielikkiä, joka nyt häikäilettömästi kerjäsi Nellyn vieressä naisen aamiaisleivästä omaa osaansa.

  • #1066

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Mielikki!
    ”Siinä se ny tuloo. Tämon kämppis numero kolome!”
    Yritin houkutella Mielikkiä juustolla, mutta eihän se nyt mitään nähnyt ja kuullut. Sen kun näytti Nellyllekin, miten hienosti se osasi hyppiä tasajalkaa ja aivastella samalla leikin merkiksi. Ja sitten se osasi istuakin niin hienosti kinkun toivossa, ettei kyllä mikään toinen koira osaa yhtä hienosti.

    ”Ei mitää hätää Mielikki”, sanoin oikeastaan Noalle, ”Hello ei oo täs ny nii sullekki riittää kinkkua. Mä laitoon Noa eileen sen sun teefatis kaaphin.” Sitten käännyin sanomaan Nellylle, että Hello on Ilveksen Helemias, ja tapaa käydä usein. ”Tua on sitte Mettärintehen Noa. Asuu täs. Tämon toi Nelly. Vai näittäkö te jo eileen?”

    Hörppäsin vielä kerran kahvikupista ja kaivoin kinkunsiivun paketista. Sitten nousin ylös.
    ”Mee siihen Noa kaffille. Mielikki tuu, menhän saunan ovesta pissalle, tuu, katto makkaraa!”

  • #1068

    Nelly
    Valvoja

    Naurahdin oikein kunnolla. ”Jaa tämä on kolmonen! Heii pieni” viimeisimmät sanat sössötin koiralle joka nojautui jalkoihini. Kumarruin koiraa kohti ja silittelin sitä molemmilla käsillä korvien tyköä. Sillä on varmasti maailman pienin pää. ”Mielikki, heii. Mä oon Nelly. Jooh.” Puhuin kuin pienelle vauvalle.

    Kuulin askelia, joten nostin kehoni pystyyn ja puistelin kädet housuihin. Vilkaisin vielä koiraa ja otin kahvikupin käteeni. Hymyilin tulijalle. ”Hei Mettärintehen Noa joka asuu täs. Mä jotenkin arvelinkin niin, harva näyttää juuri heränneeltä tultuaan autolla keskustasta asti tänne” naurahdin. Matkin Eetua hyväntahtoisesti ja niin ei-kettuilu-sävyyn kuin vain osasin. En tarjonnut kättä tulijalle, kuten tapoihin kuuluu. Sen sijaan laitoin molemmat kädet kupin ympärille ja jatkoin edelleen hymyilyä. ”Jokikannaan Nelly, se hullu porilaine joka asuu asuntoautossa.” Lause oli sopinut aina suuhuni, mutta nyt se kuulosti erityisen sopivalta tilanteeseen.

    Katselin kuinka koira ja Eetu hävisivät ovesta ja hörppäsin kahvistani. Paransin asentoa ja nostin molemmat jalat ristiin penkille. Laskin kupin pöydälle ja nojasin vasempaan kyynärpäähäni. ”Vai tuolta näyttää ihmine jonka koira on juuri herättäny.” Yritin luoda keskustelua. Nyt se tuntui täysin luontevalta ja normaalilta asialta.

  • #1072

    Noa
    Ylläpitäjä

    Mielikki oli selvästi tehnyt jo uuden ystävän. Sitähän se osasi, olla kaikkien ystävä niin pitkään kun ne olivat sille mukavia. Nyökkäsin Eetulle ja siirryin mukia kaapista ottamaan. Ensimmäiset päivät Eetun kämppiksenä olivat menneet tasaisin väliajoin mitä, nii siis mitä? kysellessä, miehen vahva murre oli niin vieras etten meinannut aina saada kiinni siitä, mitä hän oikein tarkoitti. Nyt olin jo sen verran tottunut, että ihan kokoajan ei tarvinnut ihmetellä.

    Eetu, kuten kuka tahansa kunnon isäntä, esitteli meidät Nellyn kanssa. Kai me vilaukselta olimme jo nähneet ainakin, mutta kunnon esittely tuli tarpeeseen.
    ”Meinaaks ettei täällä jengi kulke yökkäreis menee?” virkoin Nellylle teetä laittaessani kiehumaan. Nainen ei tehnyt elettäkään kätelläkseen tai muutenkaan noustakseen tuolilta, enkä laittanut pahakseni. Ei sitä stadissakaan ketään kätelty.
    ”Nii joo se kärry on tosiaa sun! Pähee se on”, nyökyttelin teepussia kuumassa vedessä huljutellessani. Vesi värjäytyi hiljalleen lämpimän kupariseksi.

    Mielikki lähti lähes tanssahdellen Eetun mukaan kinkunsiivua silmä kovana tuijottaen, pieni kita auki jos kinkku vaikka tippuisikin, niin ainakin se olisi valmiina heti nappaamaan ilmasta. Eetun mentyä asetuin istumaan pöydälle, kun talon isäntä oli niin asiallisesti tilaa tehnyt. Naurahdin Nellyn sanoille ja sukaisin kasan rastoja olan yli lepäämään selkääni vasten.
    ”Joo, kyllä meitsi olis vielä koisii voinu muttaku toi pitää nii rutosti noisaa jos ei heti tehä sen mielen mukaa.”

    ”Nii porista sanoit olevas? Mitäs sä sit täälpäin teet?” utelin rennosti teetä hörppiessäni. Pitäisi leipääkin tehdä, mutta jos mä nyt hetken vaan istun ja elvyn heräämisestä.

  • #1073

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Mielikki on hyvä koira, mutta kinkku oli sitä varten, että saisin sen varmasti sisälle. Saunan ovesta pääsi takapihalle, jota kiersi aita. En uskaltanut päästää muiden ihmisten koiria irti muualla. Jerusalem oli kerran hoidossa ollessaan lähtenyt raivoisasti jäniksen perään, vaikkei minkään sortin metsästyskoira olekaan, ja joku rouva oli saanut sen vasta Ilmajoella kiinni. Mielikki oli kuitenkin ison rotan kokoinen. Se jäisi auton alle heti: ei sitä kukaan näkisi kun se kiitäisi liikenteen seassa kuin pieni karvainen formula.

    Se oli tainnut oppia jo, ettei kinkkua tulisi, ennen kuin on pissat ja kakat tehty. Tomerasti se meni asioilleen, vaikka kostea, sulava alusta vähän sitä näytti tassujen nostelusta ja tärinästä päätellen paitsi viluttavan, myös ällöttävän. En viitsinyt käydä nakkelemassa sen jätöksiä pienellä lapiolla ojaan, koska minulla oli vain villasukat jaloissani. Ne Inarin tekemät tietenkin, eikä ne Hellon, joista toinen oli pitkä ja ohut kuin kaulahuivi. Kinkku kelpasi kyllä ovella kuitenkin, ja kun palkka oli saatu, Mielikki säntäsi silmät kiiluen tupaan, varmaan takaisin keittiötä kohti.

    Minä tömistelin sen perässä rauhallisemmin. Eteisen kautta keittiöön astuessani toivoin, ettei kahvi olisi vielä kylmää.

    ”No? Olittako te kiltisti?” kysyin tullessani ja käännähdin katsomaan, olisiko kaapissa vielä pullaa pöytään nostettavaksi.

  • #1074

    Nelly
    Valvoja

    Katselin miehen toimintaa ja odotin että tämä pääsinistumaan ennenkuin vastasin. ”Poristahan mä.” Ja sitten pitäisi keksiä jotain järkevää sanottavaa siihen, että mitä minä täällä teen. ”Noh – Eetu on vähän niinkuin tutun tutun tuttu, joten laitoin ystävän puhumaan puolestani Cozminalle tallipaikan” naurahdin. Niinhän siinä kävi. ”Ja kärryssä, koska Seinäjoelle on vähä liian pitkä matka ja toi on vaa helppo” nyökkäsin suuntaan, jossa luulin kulkevan kotini olevan.

    Mies hörppi teetään ja minä muistin vaihteeksi kahvini. Se oli jo jäähtynyttä, joten join muutamalla suullisella kupin tyhjäksi. Laskin kupin ja kädet pöydälle, ennenkuin nousin ylös hakemaan lisää. ”Entäs ite? Et säkään ihan täältäpäin kuulu olevan.” Viittasin Noan murteeseen tai slangiin – en ollut vielä jyvällä kumpaa se oli. Kaadoin kuppiini kahvia ja siihen päälle maitoa, kun kuulin Eetun lähestyvät askeleet.

  • #1075

    Noa
    Ylläpitäjä

    Vai et iha porist.
    ”Mulla on sieltä päi tuttui, ei tosin oo tullu svengattuu siel huudseil iha hetkee”, kerroin enemmän itsekseni muistellen kuin Nellylle, vaikka siinä nainen kuuntelemassa olikin. Siitä oli tosiaan jo useampi vuosi kun viimeksi olin siellä käynyt. Taisi olla peräti ennenkuin omistin edes ajokorttia.

    Mielikin kynnet rapisivat lattiaa vasten sen juostessa takaisin keittiöön, ja yhdellä ilmavalla loikalla se olikin jo sylissäni. Toisella kädellä nappasin tottuneesti koirasta kiinni ettei se lentäisi lattialle ja sille hymähtäen painoin suukon sen pienelle otsalle. Mielikki aivasti vastaukseksi ja asettui istumaan häntä edelleen heiluen.
    ”Eiku kuule sellanen tappelu oli ettei mitää rajaa ku et ollu vahtimassa”, vastasin keittiöön palanneelle Eetulle virnistäen. Hörppäsin teestä lyhyesti ennenkuin jatkoin. ”Ei vaa. Mähän olen aina kiltisti.”

    ”Nii!” Nelly oli kysynyt jotain mutta unohdin sen ihan Mielikin saapumisen johdosta. ”Tosiaa joo. Mä tuun Stadista, iha siit steissilt. Teki mieli muuttaa vähä maisemaa ja saada raitista ilmaa, tiäks? Mikäs sen parempi kun muuttaa tänne perämettä.” Vilkaisin Eetuun sanojeni jälkeen vinosti hymyillen. Se ei ollut suinkaan pahantahtoinen sanavalinta, sillä toistaiseksi tämä perämettä oli osoittautunut erilaiseksi, kiehtovaksi ja ennen kaikkea juuri tarpeelliseksi muutokseksi.

    ”No mut, mitäs suunnitelmii teil on tänää? Eetu vissiin käyny jo tallin hoitamassa ja noi?” utelin noustessani vihdoin tekemään sitä voileipää, Mielikki toisessa kainalossani kulkien mukana.

  • #1079

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    ”Hyvä ku katto tulit nii opit tavoolle”, hymähdin Noalle ja palasin tyhjin käsin ikkunan viereen istumaan, koska joku oli syönyt kaikki pullat. ”Tämoli kysyny flikoolta jotta pitääkö maneesi varata”, kerroin Nellylle. Olin vieläkin aivan varma, että maneesinvarauslistat ja muutaman hassun tunnin pituiset tarhausajat olivat urbaanilegendoja. Ei kai Helsingissä montaa hevosta voinut olla raitiovaunujen seassa, kun siellä oli kaikki pelkkää mukulakiveä varmasti tallin pihaan saakka? Mitä sitä nyt varauslistaa muutamalle hevoselle, kun kaikki mahtuivat varmasti kerralla maneesiin?

    Kahvi oli jo haaleaa, kun hörppäsin siitä. Mielikki näytti hymyilevältä. Minä olisin halunnut koiran, mutta missä välissä minä olisin sitä hoitanut? Ja olihan minulla Jussi. Vilkaisin ikkunasta tallillepäin, mutta eihän hevosia siitä voinut mitenkään nähdä.

    ”Siellon hyvä päivä tulos”, sanoin kun Noa nousi koiran kanssa. ”Siellon karsinansiivous mulla vielä vaihees mut majattelin kaffin ottaa välillä. Ajattelittako te ratsastaa? Mä ainaki menisin jos kerkiääsin ku on näin komia ilima. Joko soot Noa käyny Mäensisukses? Kannattaas mennä. Menisittä yhtenä vaikka joku komia päivä.”

    Kun ehtisi itsekin maastoon. Vaikka mielummin minä tein joka päivä tallilla hommia ehtimättä enää ikinä Mäensisukseen, kuin menisin joka päivä Mäensisukseen omistamatta tallia. Join viileää kahvia ja vilkaisin taas ikkunasta hevosia, joita en voinut nähdä. Olikohan niillä nyt kaikkea tarpeeksi?

  • #1084

    Nelly
    Valvoja

    No niin, joillakin talleilla pidettiin tarkkaa kirjaa maneesinvarauksista. ”Kai sillä varauskirjallaki on hyvät puolensa. Jos vaikka haluaa yksin ratsastaa tai hypätä. Toisen on vaikea vääntää koulua kun esteitä on ympäri kenttää.” Yritin puolustella ajatusta, sillä välillä minäkin halusin ihan tietoisesti ratsastaa yksin. Esimerkiksi kun halusin kerran saada pohkeenväistöt kuntoon, tuli toinen ratsukko harjoittelemaan nostoja. Eihän se haitannut, mutta hänestä oli varmasti ollut epämiellyttävää minun väistäminen joka kohdassa. Kävelin takaisin pöydän viereen istumaan ja lämmitin käsiäni kuppia vasten.

    Katselin Eetun puhelua, mutten osannut vastata ennen kuin hän piti tauon. ”Kyl mä ajattelin jos kävis ihan kävelemässä tuol. Aurinkoki paistaa nii nätisti.”

  • #1111

    Noa
    Ylläpitäjä

    Nauroin Eetulle kun hän kertoi miten olin kysynyt tarvitseeko maneesia varata. Hämmästytti edelleen, ettei ihan totta tarvitse, ja että se oli niin ihmeellinen kysymys että sitä vieläkin muistellaan.
    ”Onha sillä, ja stadissa se on pakkoki”, myönsin Nellyn sanojen jälkeen. ”Yhessä tallissa saattaa asuu sellasta kolmee, neljäkytä hevosta. Flida asu yhellä ratsastuskoululla ennenku tultiin tänne, siellä oli tosiaa kolkyt opetushevosta, ja oisko ollu parikyt yksärii päälle. Ei siellä mitää maneesia itellee saanu ees varata, ainaki kolme ratsukkoo oli aina samaa aikaa.” Näin jälkeenpäin miettien, ei yhtään harmita että muutin pois Flidan kanssa. Hopiavuoren rauhallisuus oli tehnyt tammalle hyvää, sen katseessa oli erilaista eloa jota ei aikaisemmin ole ollut.
    ”Mut täällä ku on nii vähä populaa verrattuna siihe nii eiköhä kaikki mahu.”

    Leipä oli äkkiä tehty, ja syötykin, kun Mielikki siinä auttoi. Oman ruokansakin koira sai, mutta leipä on aina parempaa. Tai oikeastaan, toisen on aina parempaa.
    ”Njoo, enköhä mä käy Flidaa kentällä kääntämäs. Emmä viel oo maastoo uskaltanu, kuumottaa meinaan ne sudet ja vaikka mitkä”, naurahdin, vaikka oli siinä perääkin. Yksin en kyllä lähtisi.
    ”Mut jos sä Nelly haluut nii voidaaha me lähteekki joku päivä. Tänää ei kyl kerkee, mulla on jobii tos vähä matka pääs.”
    Tosiaan, töitäkin mun pitäisi varmaan alkaa tekemään ihan oikeasti, että saan ensinnäkin vuokran maksettua, ja tallivuokran siihen päälle. Olin onnistunut sopimaan itselleni pari haastattelua potentiaalisiin työpaikkoihin iltapäivälle.

    ”Mutta. Meide lähtee ny pukeen ja sit talliin, nähää jos nähää täs viel myöhemminki. Kiitti Eetu aamupalasta, mä käyn tänää sit siel kaupas”, huuhtelin teemukin ja asetin sen syrjään, jonka jälkeen laskin Mielikin lattialle. Saisi mennä mihin tykkää. Kättäni vielä kohottaen kaksikolle lähdin uudelleen kapuamaan portaita pitkin huoneelleni.

  • #1113

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Ilmeestäni saattoi nähdä, etten ymmärtänyt Nellyn puhetta sen paremmin kuin Noankaan. Kuinka joku muka halusi ratsastaa yksin? Mitä? Miten niin vaikeaa väistellä, kun sopu sijaa antaa? Miten niin kymmenittäin hevosia jossain Helsingissä? En saanut edes naurahdettua, niin kuin kohteliaisuus olisi vaatinut. Sen sijaan rykäisin, räpytin silmiäni liian monta kertaa ja nousin ylös samaan aikaan kuin Noakin.

    ”Ei sun tartte mihkää kaup — Noa –” yritin mutista, mutta kämppikseni olivat jo menneet. Tartuin sitten tyhjään kahvikuppiin jotain tehdäkseni.
    ”Siellon kyllä lämmin”, vastasin vielä Nellylle ja laitoin kupin puolityhjään tiskikoneeseen. ”Onneksi on tuata pihahommaa tuas. Tuukko sä tallihin kans? Vai otakko kahavia lisää? Mä sammutan?”

  • #1122

    Nelly
    Valvoja

    Suoristin selkäni ja heilautin kättä Noalle. Join kulauksella loput kahvit ja venyttelin käsiäni. ”Mä tuun mielelläni mukaa, mut tyhjinkäsin en suostu seisomaa. Sammuta vaa” naurahdin. Työntekoa tähän aamuun tarvitsikin, muutenhan tässä ihan tylsistyy.

    Nousin seisomaan ja kävelin tiskialtaan luokse. ”Laitanko mä tän mihin?” Kysyin ja heiluttelin tyhjää kuppia kädessä. ”Ja kuule, mä tuun koska vaan auttamaan ko toi mun ruma rotisko saa seistä tuossa pihassa.” Jatkoin jutustelua. ”Oisko ihan kamalaa jos asuisin siin vähän pitempäänki? Tuosta ko saa hyvi sähköäki ja kaikkee.” Yritin kuulostaa kuin lause olisi ollut sivulause. Tullut esiin vahingossa. ”Mä voin kyl maksaa jonkin näköstä vuokraakin, kunha löydän sen työpaikan.” Hymähdin perään.

    Suuni oli revetä haukotukseen. Tungin käden taskuun.

Aiheeseen ‘Aamukahvia tuvassa’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.