Alice avautuu

Etusivu Foorumit Spin-off -päiväkirjat Alice avautuu

Tämä aihe sisältää 14 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #5293 Vastaus

    Alice
    Osallistuja


    Alice Köpman
    EsittelyMintun päiväkirja

    Alicen elämää, ongelmia ja ihmissuhdekiemuroita tallin ulkopuolella.

    Saattaa sisältää pieniä määriä päihteitä, kiroilua ja pähkinää.

    • Tätä aihetta muokkasi 3 vuotta, 10 kuukautta sitten  Alice.
  • #5294 Vastaus

    Alice
    Osallistuja

    Kuinka Ullanlinnan bileprinsessa päätyi Otsonmäelle
    Muutama viikko sitten

    1200 Mics pauhasi taustalla ja strobovalot välkkyivät. Mä tunsin uskomattoman kuplivan huuman kasvavan sisälläni. Lämmin tunne läikähteli ja tunsin elämän pirskahtelevan. Se kasvoi kohisten ja tunsin itseni tanssimassa siniset hiukset heilahdellen villisti liikkeideni mukana. Ympäröivät ihmiset hyppivät vierelläni uskomattomassa hurmassa. Täpötäysi tennishalli oli vetänyt hervottoman määrän väkeä salabileisiin, eikä kukaan välittänyt huomisesta. Jatkoin hyppimistä tummasilmäisen komistuksen vieressä ja tunsin olevani jälleen elossa.

    Oksetti. Viiltävän kirkkaat valot porautuivat silmiini suljettujen luomien läpi. Huoneessa kuului puhetta, joka puuroutui korvissani tunnistamattomaksi mössöksi. Joku koski käteeni ja hänen sormensa polttivat ihoani. Puhuja läpsi poskeani yrittäen saada minua avaamaan silmiäni. Joku vaikersi äänelläni. Raotin silmiäni ja pahoinvointi iski päälle. Käänsin päätäni ja oksensin puhujan päälle mustanvihreää vanhalta viinalta haisevaa limaa.

    -Yliannostus! Isä parahti. -Eikö se viinalla läträäminen enää riitäkään?
    Pyöräyttelin silmiäni. En ymmärtänyt mikä isää vaivasi. Kukapa sitä ei nuorena kokeilisi kaikenlaista. Eipähän tarvisi valehdella vanhainkodissa. Tutkailin hiljalleen harmaantuvaa isää suutani suikistaen ja katsoin pistävästi.
    -En mä tienny, että siinä oli muuta ku pelkkää viinaa. Relaa nyt, mikä natsi susta on tulossa. Fazi, naureskelin. -Plus kaikkihan nykyään jotain käyttää, että chillax bebe.
    -Älä kutsu minua tuolla nimellä. Sinulla on päihdeongelma, emmekä me enää äitisi kanssa pärjää kanssasi, isä sanoi hiljaisella äänellä.
    -Mikä päihdeongelma, purskahdin räkäiseen nauruun. -Hyvin se alas menee, ei mitään ongelmaa!
    Isä pudisteli päätään ja tarjosi minulle pähkinöitä. Pudistelin päätäni, jätkähän oli ihan sekaisin.

    Faijasta todella oli tullut natsi. Paiskoin kiukkuisesti vaatteitani laukkuuni sossutantan seuratessa toimitusta vieressäni.
    -Voi vittu en mä täältä nelosesta karkaa ikkunasta hyppäämällä, murahdin, vaikka ajatus oli käynyt mielessäni. -Melo vaikka Seurasaareen siitä.
    -Minä ymmärrän, että sinua harmittaa. Me olemme vanhempiesi kanssa päätyneet siihen ratkaisuun, että pääset muuttamaan tädillesi Minnalle. Lupasin keskustella harmituksestasi vielä sinun kanssasi, beigeen pukeutunut täti-ihminen sanoi lässyttäen.
    -Mä en todellakaan mene mihinkään Otsonmäelle. Se on niin perseessä, rääkäisin. -Ja Minna on sellainen harmaa hiirulainen, että syljettää.
    -Minä ymmärrän tunteesi, kaikki tunteet ovat sallittuja, täti sanoi hymyillen. -Mutta..
    Mulkaisin tätiä ja vedin keuhot täyteen ilmaa ja aloin kiljua niin lujaa kun lähti.

    • #5297 Vastaus

      Herman
      Osallistuja

      Oih uusi teini Hopiavuoreen, tervetuloa! Onhan niitä nyt jo yhteensä viisi 😀 Mua kiinnosta ihan tosi paljon miten Alice ja Sanni tulee toimeen. Alice vaikuttaa muutenkin tosi mielenkiintoiselta hahmolta.

    • #5389 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tehokas aloitus! Tämä voisi ihan hyvin toimia vaikka romaanin alkuna. Lukijalla on heti jonkinlainen kuva siitä, kuka Alice on, vaikka et vyörytäkään kerralla koko hänen maailmaansa ja historiaansa lukijan päälle. Kerrot myös syyn Otsonmäen perähikiälle joutumiseen ja Alicen suhtautumisen siihen.

      Tämä oli Alicen ensimmäinen tarina täällä, ja heti mun silmään pisti, ettei se vihaa kaikkea ja kaikkia, niin kuin ennalta odotin. Ei se tosiaankaan nauti Otsonmäelle joutumisesta ja protestoikin räyhäämällä sosiaalitädille. Silti se ei mene henkilökohtaisuuksiin. Kun mä olen ope, multa tosi usein kysytään, eikö kakarat ole kauheita. Ei ne ole: ”kauheimmat” on just sellaisia kuin Alice. Ne voi ihan hyvin hyppiä silmille ja oirehtia, mutta tosielämässä ihan ääret-tö-män harva on mennyt millään lailla henkilökohtaisuuksiin tai kääntynyt mua vastaan, vaikka niillä olisikin paljon mielipiteitä siitä, mitä laitan ne tunneilla tekemään.

      Tutuillehan ne teinit kamalampia on. Niin kuin Alice tässä isälleen (ja myöhemmin tädilleen). Yleensä siihenkin on syy: siis joko ihan oikea syy (niin kuin yleensä), tai joskus vaikka joku puoliksi kuviteltu tai paisuteltu syy siellä teinin päässä. Tunnistan vähän Alicen isänkin hahmoa oikeasta elämästä, vaikka sille ei ole annettu paljoa tilaa. Olen huomannut jotain yhteistä melko monen riehuvan ja hunningolla olevan kurittoman teinin vanhemmissa. Ne nimittäin sanovat tuolla lailla päin teinin naamaa, että ei me pärjätä sun kanssa, tai ei me voida sulle mitään. Musta ainakin olisi ollut pelottava ajatus nuorempana, jos mun äidin sana ei olisi oikeasti ollutkaan laki. Oli turvallista, kun tiesi että äiti sanoo aina viimeisen sanan, ja että se ei (juuri) koskaan oikeasti edes ole epäreilu, vaikka laittaakin meidät lapset kuriin ja järjestykseen. En mä nyt niin asioita yksinkertaista, että Alicen kaltaisten ongelmat johtuu kotioloista, mutta välillä näkee sellaistakin.

  • #5318 Vastaus

    Alice
    Osallistuja


    Kuvassa Alicen tädin Minnan rintamamiestalon yläkerta. Alicen huoneessa on vaalea matto, Minnan huoneessa punainen ja kulku työhuoneeseen. Lastenhuoneen kerrossängyssä majoittuvat Minnan tukiperhelapsoset kun Minnan luona ovat.

    Yön pimeinä tunteina
    Otsonmäellä oli piinaavan kummallista. Täti jätti talonsa, jota kutsui Valhallaksi (cmoon kuka nimeää kotinsa niin) ovet lukitsematta öisin ja päivisinkin hujautti vain luudan oven päälle, mikäli poistui kauppaan, kylälle (oikeesti hei??) tai muille asioilleen. Olin yrittänyt selittää varkaista ja muista hulluista, jotka liikkuivat ties missä, mutta täti vain naureskeli ja sanoi minua ”hupsuksi”. Ei Otsonmäki mikään lintukoto ollut, vaikkei täällä kukaan koskaan rötöstellytkään. Eihän? Koronavirus ainakin yletti tunkemaan lonkeronsa tänne metsäänkin. Uusimaa oli suljettu, eikä minulla ollut toivoakaan päästä käymään kotona ja olin joutunut kieltäytymään kaikista koronabileistä, vaikka olin suunnitellut itselleni hienon asun naamasuojuksineen. En tainnut päästä enää koskaan mihinkään bileisiin, sillä täällä landella kukaan ei tehnyt mitään. Ei täällä varmaan olisi ketään nuoriakaan, mikäli mopolla päristeleviä dimexpellejä ei laskettaisi.

    Tädin vanha rintamiestalo piti ihmeellisiä ääniä öisin, enkä voinut sietää alakerran jääkylmiä lattioita. Olin varma, että eräänä yönä ulvoi susi ja soitin välittömästi raivoavan puhelun äidilleni. Ne hullut olivat tunkeneet minut johonkin jeeraan, jossa oli susia ja pahimmillaan vielä kummituksiakin. Yläkerrassa oli tulisija, joka oli nykyään minun vastuullani. Tädin mielestä oli hyvä antaa rajoja, rakkautta ja sopivasti vastuuta, jotta minustakin saataisiin kunnon kansalainen. Istuskelin usein iltaisin takan ääressä ja lämmittelin varpaitani samalla snäppäillen ystävilleni tai selaillen tiktokkeja. Kaikki tekivät jotain siistiä jopa karanteenin aikana, mutta tädin talo oli niin ruma, ettei siellä iljennyt kuvata yhtään mitään. Kaikkialla oli vanhoja huonekaluja, joita täti kutsui sielukkaiksi. Missään ei ollut mitään uutta, modernia ja kiiltävää, vaan täti vihreine ajatuksineen kirppishaukkaili pölyisiä huonekaluja ja vastaavia löytöjä.

    Snapchat
    Marikamm kirjoittaa..
    Kuis panee hney! ? Kamalaa ku joudut hengaa siel skutsis, koska pääset himaa???

    alicepoks-
    Ihan vittua ja varpaanväliä tää on, siis kelaa mun huoneessa on joku itämainen matto.
    Nää landet ei varmaan ees trokaa mitää, pakko kohta nyysii jostai. Tädilläkää ei oo midist, oon kollannu kaike.?
    Faija karhuu jotain masseja, jotka oon muka pölliny siltä. Olin taas niin seipäässä, etten muista haha???

    nellymoi
    ? SOS Alice!! Ei mee hyvi täälläkää, mulla on ventit loppu ja joudun polttaa karvaperseit ku kaikki hakijat on jossai ja ku Makeeki joku oli vetäny lättyy Steissil.
    Onks siel namupaloi liikentees hästääg maajussille morsian hahhha ???

    Marikamm
    SOS??????

    alicepoks-
    hahhah, such funnyyyyh häshtäg dadjoke oot
    te
    ootte molemmat ”:D”

    Rintalastassa tuntui tuttua puristusta ja hiippailin kuunvalossa loistavalle parvekkeelle. Sytytin tärisevin käsin toiseksi viimeisen tupakan ja imaisin ahnaasti savua keuhkoihini. Hetken kuluttua helpotti ja lysähdin raidalliselle sohvalle istumaan. Oli niin epäreilua, että Marika ja Nelly saattoivat jatkaa elämäänsä normaalisti, kun minä homehduin ikivanhassa ja rumassa kummitustalossa, joka oli kuulemma sisustettu maalaisromanttisesti. En tuntenut Otsonmäeltä ketään, eikä tätikään vahtinut menemisiäni, sillä eihän täällä voisi mennä yhtään mihinkään. Paitsi tallille, mutta ei sielläkään varmasti olisi muutamaa takkuista Suomenhevosta kummempaa. Täti aikoi kuitenkin viedä minut huomenna katsomaan kaakkiaan, jota voisin kuulema hoitaa. Niin varmaan joo, täti ei muuta tahtonutkaan kun kotiorjan itselleen kun otti minut luokseen asumaan. Sylkäisin kaiteelle ja tumppasin tupakan huolella sylkeeni, jonka jälkeen litistin natsan ja tungin sen lautojen väliin piiloon. Pyyhin kyyneleitä hihaani ja olin onnellinen, ettei kukaan nähnyt minua nyt.

    • Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 10 kuukautta sitten  Alice.
    • #5351 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Ensimmäinen ajatus Alicesta ja hänen saapumisestaan: Sanni 2.0, ettei vain jopa hankalempana. Muutaman tarinan perusteella olen jo ihastunut Alicen persoonaan. Hän totta vie tuo väriä Otsonmäelle. Eniten vain innolla odotan, että mitä hän tuo tullessaan. Hän on kaupunkilainen, mutta onko yhtä sulkeutunut tai kova kuin Sanni muiden edessä? Tosiaan teinien määrä kasvaa ja on jokaisesta ääripäätä, joten mitä he kaikki tuovatkaan mukanaan? Miten Sanni ja Alice tulevat toimeen ja miten se kaikki vaikuttaa toisiinsa? Ja miten Hopiavuoren vauva Eira suhtautuu häneen ja millaiset heidän välinsä tulevat olemaan? Ja entäpä Herman ja entäpä Santtu?

      Yläkerran pohjapiirros tuo tarinaan kivan, visuaalisen säväyksen ja tarinaa lukiessa jopa tarkkailin, mikä oli mikäkin ja mistä huoneesta tai esineestä Alice kertoo tarinassaan. Voi, mikä Alicelle kävikään, mutta miten Otsonmäellä asuminen sitten vaikuttaakaan hänen kaupunkilaispersoonaansa. Osaako hän ottaa irti maaseudun rauhallisuudesta? Tai big city Seinäjoki, mikä ei ole kyllä mitään verrattuna Helsingiin.

    • #5390 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Oletpa tarkasti katsonut, kun olet huomannut sellaisenkin seikan, ettei muumitalon ovia lukita. Kuvaat Alicen kulttuurishokkiakin mun mielestä ihanasti: vähän kerrallaan ja turhia jaarittelematta, lähtien yksityiskohdista eikä kokonaisahdistuksesta.

      Olet jo muutamalla tarinalla vakuuttanut mut siitä, että olen Alicen puolella tässä kertomuksessa. Sillä on valtavasti sielunelämää, ja vaikka ensivaikutelma siitä olisi millainen, se tuntuu olevan oikeasti aika kiva tyyppi. Lisäksi olet jättänyt Alicelle varaa kasvaa, kehittyä ja muuttua, kun hänen tarinansa jatkuu vuodesta toiseen. Toivottavasti hänestä ei tule tylsää ja harmaata otsonmäkeläistä, mutta ehkä Otsonmäessäkin voi lopulta nähdä jotain hyvää.

  • #5724 Vastaus

    Alice
    Osallistuja

    Lauantai-iltana

    Mä en oikein tiennyt miksi täti oli päättänyt matkustaa joidenkin randomien kanssa Ruotsiin. Olisi ollut huomattavasti hauskempaa matkustaa itsekseen Helsinkiin, mahdollisesti bilettää muutama päivä ja jatkaa vasta tämän jälkeen Ruotsiin, mutta ei. Huokailin ja pyörittelin silmiäni pakkaamisen lomassa, mutta eihän se tietystikään mitään auttanut. Minttu oli saatava lähtövalmiiksi ja pakattava miljoonat suojat, loimet, suitset ja oikeastaan kaikki. Täti ei ollut tallivarusteiden kanssa kovinkaan järjestelmällinen.

    Huputin mustan koulusatulan ja nostin sen arkkuun kahden valkoisen ja kahden mustan huovan lisäksi. Ei kai sekään pahaa tekisi jos nakkasin Sokka Luxin huovan mukaan, sen ihanan suklaanruskean glitterihuovan. Kohautin olkiani ja nakkasin sen mukaan. Jos minut oli valtuutettu pakkaamaan, kaitpa sain pakata juuri mitä halusin. Tätikään ei ollut natkuttamassa turhuuksia, hän oli lähtenyt nakkihommia karkuun eli maastoilemaan Mintun kanssa. Tie Tähtiin aiheutti ylimääräistä työtä kaikille, mutta olihan se jännää saada kotitallille kilpailut! Kurtistin kulmiani. Olinko juuri ajatellut Hopiavuorta kotitallinani?

    ”Moi”, Eira tervehti kohteliaasti, kuten aina. ”Oletteko lähdössä jonnekin?”
    ”Ruotsiin Hanami Weekille”, vastasin. ”Mun pitäis pakata, mutta en mä käsitä mitä mä pakkaan. Satulan, suitset, suojat, loimia, harjat ja nää, mutta mähän tarvin osaa niistä vielä täälläkin. Me lähdetään vasta sunnuntaina illalla.”
    ”Pakkaa kaikki mitkä voit ja loput mitä tarvit, kirjoita ylös ja pakkaa kun voit”, Eira opasti. ”Ja muista ainakin kahdet suitset!”
    ”Mmh”, nurisin, vaikka Eiran ohjeet olivat hyviä.
    Tyttö oli oikeastaan aika mukava, joskin vain niin kuolettavan kunnollinen.

    Sunnuntaina

    Lautalle päästyämme Trevor pyysi minua auttamaan välillä hevosten hoitamisessa. Esitin coolia ja nyrpistelin nenääni, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Todellisuudessa olisin voinut varjonyrkkeillä innosta kuullessani mitä luokkia mies ratsasti, vaativimpia mahdollisia, tietysti. Mintun kanssa olisi toivon mukaan helppo toimia Ruotsissakin ja minulle jäisi paljon aikaa auttaa Trevoria. Trevor oli nimittäin äärettömän taitava ja lupasi vastineeksi pitää minulle ratsastustunteja joko jollain omalla hevosellaan tai tädin Mintulla. Trevor oli sitä paitsi komea, vaikka auttamatta liian vanha. Varmaan jotain kolmekymmentä, pappaikäinen siis.

    Hiippailin iltasella ulos lautan kannelle ja yritin epätoivoisesti raapia tupakkaani tulta. Kiroilin ja yritin, mutten millään saanut liekkiä pysymään sytkärissä.
    ”Voiko mä auttaa?” Tuikkivasilmäinen poika kysyi yllättäen.
    ”Ihan sama”, sanoin kohauttaen olkiani.
    Tuuli tuiversi pojan hiukset sekaisin. Mittailin häntä katseellani, voi luoja miten hyvän näköinen hän oli! Perhoset lepattivat vatsassani.
    ”Mihinpäin sä oot menossa?” Poika kysyi.
    ”Hanami Weekille”, sanoin ja puhalsin savut poispäin pojasta.
    ”Saatetaan siis nähdä siellä”, komistus sanoi ja vinkkasi silmää painellessaan takaisin sisälle.
    Lauttamatka oli sittenkin ehdottoman hyvä asia.

    ”Missäs sitä ollahan oltu?” Tädin ääni halkoi ilmaa saapuessani tarkastamaan Mintun vointia.
    ”Mä olin verkostoitumassa seniili hyvä”, vastasin tädille hymyillen ivallisesti.
    Tottahan se tavallaan oli ja verkostoituminen hevosalalla oli äärettömän tärkeää. Keväällä Rossi Eventersissä Nathanielilla sen oli huomannut hyvin. Ne jotka tunsivat kaikki tai olivat rikkaita, yleensä myös menestyivät. Aina ne samat naamat pyörivät hevosmaailman huipulla. Nyt kun minä tunsin Nathanielin JA Trevorin, sekä melkein säihkysilmän, saattaisin vaikka löytää kesätyöpaikan jostain hyvältä tallilta. Tai vielä parempaa, sen tuikkivasilmäisen hevospojan, joka tietysti olisi komea, taitava ja rikas. Tädin tuijotus keskeytti pohdintani. Mitä sekin taas mulkoili tuolla tavoin?

    • Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 9 kuukautta sitten  Alice.
    • #5768 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Onkohan kirjoitusasu se oikea sana sille, mitä mä tässä ihailen? Kaikista hauskinta nimittäin on nähdä, miten kaikilla on niin oma tyyli kirjoittaa, ja usein jokaisella hahmolla ihan omansa. Kertojaääneksikin sitä on kutsuttu, ja Alicella on musta hyvin selvä oma ääni. Uskon heti, että hän on teini! Randomien kanssa, bilettää, ihana glitterhuopa.. Joo, teinityttö se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri 😀

      Ja toinen ihan äärettömän, suunnattoman hauska juttu on se, miten eri tavalla hahmot toisensa näkee! :DD Eiraa on nimitetty täällä vaikka ja miksi. Ei hän sillä tavalla ”paha” tai hankala ole kuin Alice tai Sanni, mutta tunnollinen ja mukava eivät ole kyllä niitä käytetyimpiä termejä kun muut puhuvat Eirasta. Vaikka onhan Eira ihan tunnollinen ja oikeasti fiksu, mutta ei välttämättä aina tuo sitä esille. Eli hauska huomata, miten vaikka Eetu, jolle Eira on vielä ihan lapsi jota pitää suojella, Eiran näkee verrattuna Aliceen. Näinhän se on, kyllä me täällä oikeassakin maailmassa kehitetään toisistamme ihan erilaiset käsitykset, ja ne voi kaikki olla ihan yhtä todellisiakin! Joskus ei, mutta on se mahdollista 😀

    • #5829 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Alicella on sellainen luotto itseensä, että ihan oikeasti kadehdin sitä. Se tietää olevansa niin mahtava, että voi nyrpistellä nenäänsä ja olla vaikeasti tavoitettava mitä mielenkiintoisimpienkin ihmisten edessä. Se on vielä pikkutyttö ja silti se uskoo ihan varmasti olevansa verkostoitumisen ja tutustumisen arvoinen, ja jo se tekee siitä sen arvoisen. Alice ei ole tyhmä ja tietää, ettei sinitukkainen tupakinpolttaja vastaa ihan käsitystä rikkaan ja komean hevostilallisen vaimosta, mutta se ei silti epäile tätäkään unelmaansa. Vitsit miten mäkin haluaisin olla niin kuin Alice: että mun omissa ajatuksissa pyörisi levy siitä miten kaikki on mulle mahdollista. Toisaalta jos käytös tätiä kohtaan tulee samassa paketissa, ehkä mieluummin soitan tätä negatiivista levyä päässäni ja olen kiltti mutta en usko itseeni. 😀

      Mä en ihmettele ollenkaan sitä, että Eira on Alicen mielestä rasittavan kiltti. Koska onhan se! Eira voi olla nipo ja kitisijä ja sanoa toisia paskoiksi, mutta onhan se nyt kunnollinen perhetyttö jolla on tarkat kotiintuloajat ja muutkin säännöt. Ulospäinkin se näyttää ihan luonnolliselta pikku enkelivauvalta, koska se ei saa niitä tekoripsiään ja tekokynsiään ja ties mitä, kun ei se herran tähden saa edes hiuslakkaa tai tummia farkkuja. Sen vanhemmathan pitäisivät Alicea saatananpalvojana, vaikka Eira itse ei olekaan niin ahdasmielinen. Ja varmaan Eira on tunnollisen lisäksi mukavakin, koska Alice on sen mielestä varmasti siisti tyyppi, eikä Alice ole ainakaan vielä tehnyt mitään sellaista, että Eiralla olisi syytä ajatella hänen olevan paska, niin kuin Eira itse sanoisi.

      Kolmekymmentä ja pappaikäinen. 😀 Eiralla ainakin on samansuuntaisia ajatuksia, ja ne on tietenkin hassuja. Samalla mullakin on niitä. Mä en ole ihan kolmeakymmentä, mutta silti viisikymmentä on mulle vielä ikivanha, ja kuuskytviis on ihan lonkkavikainen pappa. Toisaalta 20 täyttävät on alkaneet näyttää vauvanpyöreiltä naperoilta: ihan saman näköisiltä kuin ekaluokkalaiset kun meni itse yläasteelle.

  • #5767 Vastaus

    Alice
    Osallistuja

    Maanantai aamu oli armoton herätyksineen. Vilkaisin puhelimen näyttöä, kello oli vasta puoli seitsemän ja olin yksin hostellihuoneessamme. Täti oli kuin ihmeen kaupalla jättänyt minut nukkumaan aamulla, kun hän meni hoitamaan ja ilmeisesti myös juoksuttamaan Mintun. Hiippailin villasukat jalassa tupakille ja palasin takaisin. Haukottelin ja menin makoilemaan sänkyyn vielä ihan pieneksi hetkeksi. Se ei varmasti haittaisi ketään jos hetkeksi ummistaisin silmäni.

    Puoli kymmeneltä täti oli jo äkäinen tömistellessään sisälle huoneeseemme.
    ”Olen yrittänyt soittaa, mikset vastaa puhelimeen?” Täti ärjyi.
    Avasin silmäni varovasti kuumassa huoneessa ja päästin valittavaa ääntä.
    ”Helvetti soikoon siellä on kohta, ensimmäiset luokat on menossa jo!” Täti karjaisi.
    ”Mulla kyllä menee, koska mun on pakko meikata, eks tajuu?” Murahdin takaisin.
    ”Saat selvitä omin nokkinesi kisapaikalle”, täti tokaisi ja lähti.
    Irvistin ja aloin kiireesti pukeutumaan. Niin hienoihin kilpailuihin ei yksinkertaisesti voinut mennä ruman näköisenä ja meikkaamatta!

    Päätin liftata Stall Falkencreutziin, vaikka ensimmäinen ajatus olikin lähteä hankkimaan jotain juotavaa ja kavereita. Ruotsalaiset puhuivat kummallista ruotsia suomenruotsalaisen korviin, mutta eiköhän niidenkin kanssa olisi juttuun tullut. Aikani käveltyäni peukalo pystyssä, tulin katumapäälle ja vaihdoin suuntaa takaisin hostellille. Ehdin kävellä vain hetken, kun yhtäkkiä takaatuleva auto pysähtyikin kohdalleni ja painoi tööttiä. Käännyin ympäri ja painelin tien toiselle puolelle. Oliko tuo oikeasti Hopiavuoren Eetu?
    ”Jaaha Alice”, Eetu sanoi nyökäten alaslasketusta ikkunasta. ”On vain komia ilima.”
    ”Joo. Pääsenkö kyydillä?” Kysyin ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. ”Voin vaikka auttaa sitte teitä tai jotain, en mä tiedä, mutta mulla on oikeesti melkein rakko jalassa ku mulla on nää uudet maiharit. Ihan pakko vaihtaa kengät.”
    ”M’oomma lähärös käymähän majotuspaikassa, että hyppäähän kyytihin vain!” Eetu tokaisi naureskellen. ”Saat ne uuret kengät hakia omastas, vai vanhatko net hyvät oliki? Aika korkialta nuo nykyset näyttävät kyllä.”
    Tuijotin Eetua silmät viiruna. Kaikista maailman ihmisistä törmäisin liftatessani Ruotsissa juuri häneen. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan mies alkoi horisemaan jotain säästä, joka ei edes ollut niin älyttömän hyvä.

    Kun olimme käyneet pikaisesti hakemassa jotain epäkiinnostavaa Eetun ja sen valkotukkaisen Milanin majoituspaikasta, joka sijaitsi lähellä omaamme, pääsin vaihtamaan kenkäni. Takaisin autoon saapuessani, huomasin, että Milan oli oikeastaan aika söpö. En ollut ollut varma johtuiko söpöys hiuksista vai huumorintajusta. Tunsin oloni erityiseksi ja ihanaksi Milanin kiinnittäessä huomiotaan minuun ja kysellessä mitä minulle kuului, kuka olin ja muuta tärkeää. Minä puolestani sain kuulla Milanin ratsastavan 120cm luokassa VaA luokan lisäksi, jossa Eetukin ratsasti. Täti ratsasti vain VaB:ssä, mutta mitä nyt saattoi olettaakaan.
    ”Ai mikä se sun hevosen nimi oli?” Kujertelin Milanille ja nojauduin takapenkillä eteenpäin pyöritellen hiuskiehkuraa sormeni ympärillä.
    ”Biffe, Bifrons siis oikeasti”, Milan kertoi.
    ”Oi miten söpö nimi!” Huudahdin.
    Eetu hieroi korvaansa, mutta Milan hymyili. Milan oli kyllä sitten ihana!

    Illalla snäppäilin kavereilleni ja kerroin kuulumisia. Eetu oli sijoittunut parhaiten tutuista eli kymmenenneksi ja olin saanut kuulla, että Jussin oikea nimi oli Forceful. Olin kuvitellut miehen hankkineen uuden ratsun kun kuulin kuuluttajan kuuluttavan hauskasti murtaen ”Eethyy Hophiavuori – Forceful”, mutta ei. Jussihan se siellä. Kenelläkään ei tuntunut kiinnostavan hevoskuulumiset lainkaan, vaikka kuinka kerroin söpöstä säihkysilmästä, Milanista tai Nathanielistä. Snäppiryhmämme oli muutenkin hiljentynyt kammottavalla tavalla. Siinä missä ennen koin ulkopuolisuutta muiden sisäpiirivitsien takia, koin nyt ulkopuolisuutta siksi, ettei kukaan ”kaverini” enää edes puhunut minulle, mikäli en tehnyt itse aloitetta. Kaiken kruunasi se, kun sain kuulla, että parhaat ystäväni olivat perustaneet uuden snäppiryhmän ilman minua. Heitin puhelimen seinään ja karkasin ulos hostellihuoneestamme tädin jäädessä huutamaan perään. Jääkööt, itsepä hylkäsi minut jo aiemmin tänään.

    • #5769 Vastaus

      Noa
      Ylläpitäjä

      Kuka nyt ei Milanista tykkää, ja varsinkin siltä saadusta huomiosta, onhan se kuitenkin aikalailla täydellinen! Eli en syytä Alicea, mutta voi veljet voin kuvitella miten Eetu on ollut vaikeana sen ajomatkan ajan :’D Miten lie raukka kestänyt Milanin kanssa olemista. Tai ehkä toisinpäin, miten Milan on kestänyt Eetua…

      Mun suosikki onkin tuo kohtaus missä Alice kujertaa hiuskiehkuraa pyöritellen Milanille. Se on äärettömän hyvin kuvailtu, tavalla joka mun pitäisi oppia! Siis tuollainen rehellinen kerronta että teinpä nyt näin hyvin avoimesti ja selvästi, eikä niin, että se oma hahmo jää aina vähän neutraaliksi ja elehtii melko vähän. Eli siinä mulle petrattavaa, mutta niinkun oon ennenkin todennut, parhaat opettajathan löytyy täältä kun lukee teidän muiden tarinoita!

    • #5902 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Joo ei hyi!! Milan on vaarallinen ja kurja! Ei siihen kannata koskea, ei siitä tiedä missä se on ollut! 😀 No eihän kenenkään surkeus naamasta näy, ja ehkä Milankin voisi olla sellainen josta tytöt tykkää kun muuta ei ole. Onneksi se nyt ei sentään ole lähtenyt lapsia lähentelemään. (Silloin se olisi jo niin karu hahmo, etten saattaisi siitä kirjoittaa.)

      Olen Noan kanssa ihan samaa mieltä hiuskiehkuroista. Ja kateellinen siitä, miten paljon olet ehtinyt kirjoittamaan Hannabysta! Miten voikin olla, että kun olisi kaikki kohdillaan, siis inspaava tapahtuma ja tällaista kirjoitteluseuraa, just silloin sattuu oikea elämän velvollisuudet kasaantumaan ja kaatumaan päälle niin että rytisee?!

      Toi on kyllä oikeasti kurja tilanne, kun joutuu muuttamaan ja kaverit jää. Kurja se on aikuisellekin, mutta luulisi että erityisen kurja teinille. Niin kuin tässä, aluksihan niihin pystyy pitämään yhteyttä ihan hyvin, mutta sitten se hiipuu ja hiipuu. Kauheinta taitaa olla se vaihe, kun ne on itselle vielä tärkeitä, mutta huomaa ettei itse ole niille enää. 🙁

  • #5885 Vastaus

    Alice
    Osallistuja

    Hanami Week, loppuviikko

    Tiistai
    Jos maanantai oli ollut kamala, tiistai se vasta kamala olikin. Heräsin suureksi yllätyksekseni hostellihuoneestamme ämpäri sänkyni vierellä. Se oli Mintun keltainen ämpäri ja se tuoksui oksennukselta, vaikka olikin tyhjä. Hämärät muistikuvat edellisillasta ja jostain paikallisen juopon hakemasta viinapullosta palailivat pätkittäin. Painoin pääni takaisin tyynyyn hetkeksi, kunnes oksensin jälleen. Unen läpi tunsin jonkun viileän käden silittävän hiuksiani.

    Yhden aikaan päivällä täti herätteli minua varovaisesti. Hän ei katsonut minuun lainkaan vihaisesti, säälivään ilmeeseen sekoittui pettymystä. Katsoin tätiä uhmakkaasti takaisin silmät viiruina osittain siksi, ettei täti luulisi minun antautuvan taistelutta, mutta osittain siksi, että verhojen välistä kurkisteleva auringonvalo sattui päähäni kamalasti.

    ”Ota buranaa”, täti sanoi ja istahti sängynlaidalle.
    Otin tarjotun buranan ja vesilasin vastaan sanomatta mitään. Tiesin, että täti ei enää antaisi minun asua luonaan ja joutuisin johonkin nuorisokotiin tai sellaiseen, miksiköhän niitä edes sanottiin.
    ”Olen se minäkin joskus ollu nuori, mutta en kuitenkaan ihan nuin nuori”, täti huokaisi. ”Pistit minut eilen etsimään itseäsi melkoisen kauan.”

    Jatkoin seinän tuijottamista koko loppupäivän vastaamatta tädille mitään.

    Keskiviikko
    ”Lährehän tallille moikkaamaan Minttua?” Täti enemmän kysyi kuin pyysi. ”Se kaipailee sua.”
    Pukeuduin sanomatta mitään ja vedin lippiksen syvälle päähäni. Täti oli ollut pahaenteisen ystävällinen, emmekä olleet puhuneet edelleenkään mitään maanantai-illan karkaamisestani.

    Kävin hoitamassa Mintun tädin pysytellessä näköetäisyydellä ja ratsastin sen pikaisesti nurmikentällä. Fiilis oli ihan paska ja teki mieli kiljua, mutta en kehdannut säikytellä Minttua. Minttu säikkyi kovaa tuulta, eikä omakaan olo ollut se aurinkoisin.

    Torstai
    Aamu valkeni aurinkoisena ja loppuviikolle oli luvattu lämmintä säätä. Päätin pukeutua neonvihreään reikätoppiin ja lyhyisiin mustiin shortseihin, jotka jättivät vasemman jalkani ”we are all mad here”- tatuoinnin näkyviin. Tänään tuntui loistavalta, ehkä täti ei ottaisikaan reissuani puheeksi lainkaan.

    Mintun hoitamisen jälkeen menimme katsomoon katselemaan 150cm luokan, jossa Nathaniel sijoittui sekä neljänneksi, että kuudenneksi. Onnekas paskiainen, se sai aina kaiken mitä rahalla saattoi ostaa, eikä sen elämä ikinä muutenkaan vaikuttanut tippaakaan epäonnistuneelta. Vitutti jälleen.

    Illalla täti istahti jälleen sänkyni laidalle.
    ”Alice”, täti aloitti. ”Minä en oo vihanen, mutta sinä et voi tuollain karata. Minä haluan sinun parasta ja rakastan sinua, vaikka ei se sinun mielessä välttämättä niin näyttäydy. En millään haluais luopua sinusta ku hyvinhän meillä mennöö ku vain molemmat yritämmä.”
    Mulkaisin tätiä alta kulmieni ja purskahdin itkuun. Täti veti minut syliinsä ja itkin hänen sylissään kuin pieni lapsi. Onneksi kukaan muu ei nähnyt minua nyt.

    Perjantai
    Yö meni päin persettä. Oli aivan tuskaisen kuuma ja lakana tarttui ihoon kiinni. Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan ja lähdimme ruokkimaan Mintun. Tamman syötyä täti vei sen kävelylle ja jäin itse siivoamaan tamman karsinaa. Hiukset liimaantuivat pitkin päätäni ja olo oli epämukava.

    Mintun ja tädin palattua kävimme Jussin ja Biffen karsinoilla, joiden läheisyydestä Eetu ja Milankin löytyivät. Flirttailin häpeilemättä Milanille tädin jutellessa Eetun kanssa päivän säästä, josta todella oli tulossa tuskaisen kuuma.

    ”Starttaatko sä tänään?” Kysyin ja muikistelin sinisiä huuliani.
    ”Satakolmekymppisessä ja VaA:ssa”, Milan kertoi.
    ”Siistii, te varmaan sijoitutte tosi hyvin! Mä ainakin uskon teihin”, sanoin ja laskin hetkeksi käteni Milanin kädelle.
    ”Kiva juttu, että joku kuitenkin”, Milan sanoi virnistäen. ”Tää kuumuus varmasti vaatii veronsa kaikilta.”

    Hymyilin rumasti, käännyin ja kävelin pois. Kuinkahan montaa sammakkoa piti käpälöidä ennen kuin löytyisi prinssi. Milankin jaaritteli säästä, eikä kehunut minua söpöksi. Mitä haaskausta oli ollut flirttailla hänelle monta päivää!

    Lauantai
    Myrskysi ja hevosten hoitaminen oli välttämätön paha. Auttelin Sannia ja Trevoria heidän hevostensa kanssa ja pyörin hetkellisesti myös Nathanielin hevosten läheisyydessä. Nathanielin hevosille oli varattu tosi monta karsinaa ja yritinkin pikaisesti laskea montako niitä oli.

    ”Anna sen olla rauhassa, ettei se hermostu”, Nathanielin hevosenhoitaja Gemma kiirehti sanomaan englanniksi.
    ”Etkö sä mua muka muista?” Kysyin nauraen ja jatkoin Geýzerin katselua.
    ”Muistan mä, mutta se on vähän tuulellakäyvä”, Gemma kiirehti sanomaan. ”Ja Nathaniel on mitä on.”
    ”No vittu jaa”, sanoin suomeksi ja jatkoin matkaa.
    Gemma varmasti ymmärsi äänensävystäni mitä tarkoitin.

    Sunnuntai
    Oli ihana pukeutua parhaimpiinsa ja keskittyä seuraamaan viikon viimeisiä kilpailuja. Kenttäratsastusluokan esteet näyttivät houkuttelevilta ja olisin niin mielelläni päässyt itsekin ylittämään niitä. Nathanielilla ei mennyt kovinkaan hyvin, vaikka mies olikin kenttäratsastaja. Se varmasti suuttuisi kovasti, mutta höykyttäkööt Gemmaa oikein kunnolla nyt kun se oli sen ansainnut.

    ”Siis näiksä Reita ja Pond oikeesti voitti tän luokan!” Huudahdin vieressäni istuvalle tädilleni.
    ”Näinpä tuo näky tekevän. Näen minä saman kuin sinäkin”, täti totesi hymyillen.
    ”Kunniaa ja gloriaa meille vaan!” Sanoin ylpeänä virnuillen, vaikka eiväthän Reitan ansiot liittyneet pätkääkään minuun, eivätkä oikeastaan edes Hopiavuoreen ihan älyttömästi.

    Esteratsastuksen pääluokan tuloksia jännitin niin, että meinasin oksentaa.
    ”Hengitä nyt välillä”, paikalle saapunut Milan virnuili.
    ”Mutta jos se nyt tiputtaa puomin”, pihisin katsoessani Nathanielin ja Poseidonin kiitämistä uusintaradalla.
    Ei tiputtanut puomia eikä mitään muutakaan. Nathanielin voitonriemua ei voinut olla näkemättä miehen voittaessa koko luokan.

    Kouluratsastuksen pääluokan jälkeen tuntui siltä niin kuin olisin revennyt liitoksistani onnesta Nathanielin puolesta. Nathanielin harmaantunut papparaishevonen voitti pääluokan ja hevosen ratsastaja Eva näytti säteilevän. Tunsin ylpeyttä voidessani sanoa, että olin keväällä hoitanut molempia hevosia ollessani Rossi Eventersissä.

    Kunniakierroksien ja muiden palkintojenjakojen jälkeen näin kun screenillä kuvattiin voittajien ilakointia. Nathaniel roiskutteli jotain kuohujuomaa ihmisten päälle ja nauroin tädin kauhistuneelle ilmeelle. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin Nathanielin kaappaamassa Evan syleilyynsä. Ihan kuin siinäkään ei olisi ollut vielä tarpeeksi, mies suuteli sitä typerää kotkaa.

    • #5903 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Parasta tässä on se, miten tässä tapahtuu kehitystä Alicen ja tädin väleissä. Vaikka todennäköisesti taantumaakin tulee ja tällä erää tämä on hetkellistä, jonkinlainen tunneside on muodostettu. Nyt taidetaan olla siinä jännässä vaiheessa, että Alice samaan aikaan inhoaa tätiä, mutta samalla tykkääkin. Alice kyllä ansaitsisi sen, että saisi huolenpitoa ja huomaisi, ettei rajat ja rakkaus tarkoita mitään kamalaa oikeasti, vaikka toki välillä joka teiniä pännii.

      Vitsit vaan kun noi mies- ja esimiesjutut ei Alicella suju. Onhan se nyt iskenyt silmänsä vähäsen liian vanhoihin äijiin toki, mutta ei tietenkään omasta mielestään. Mustasukkaisuus on kauheata, vaikka toki näin tarinan ulkopuolelta se on humoristista. Sekin, kuinka Eva muuttuu kotkaksi, vaikka Alice tuntui hetkeä aiemmin olevan ylpeä. (Siinä kohtaa muuten sanot hienosti vähillä sanoilla paljon asioita.)

      Mä odotan erityisesti Alicen ja tädin suhteen kehittymistä pikku hiljaa tarinan myötä. <3

Vastaa aiheeseen: Alice avautuu
Tietosi: