Tämä aihe sisältää 26 vastaukset, 9 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
Sonja T. 1 vuosi, 10 kuukautta sitten.
-
Viestit
-
Ensimmäinen päivä joulukuuta, voitteko uskoa? Mihin aika on mennytkään, kun vasta tuntui että elettiin maaliskuuta…?
Hopiavuoren tonttia koristaa valkea lumikerros, jota on satanut nyt viimeiset kolme päivää keveästi ja väsymättä. Vaikka pakkaslukemat eivät päätä huimaa kukaan ei tunnu valittavan, onhan muutama aste paljon siedettävämpi kuin 20.
Tänä vuonna joulukalenteri tulee olemaan hiukan erilainen. Ensinnäkään luukkuja ei ilmesty joka päivä, vaan muutaman päivän välein. Jos/kun materiaalia luukkuja varten tulee enemmän, julkaistaan niitä ahkerammin lähempänä joulua.
Jokainen saa osallistua luukkujen tekemiseen. Kyseessä voi olla oikeastaan mitä vaan. Aiemmissa joulukalentereissa on nähty mm. piirroksia, runoja, tietovisoja, tarinoita… Mielikuvitus on tässä rajana, oikeasti. Tälle vuodelle toivotaan myös ”kirjoitushaasteita”; eli ”haasteen” lähettänyt henkilö toivoo hahmon(/hahmojen) X kirjoittajaa kirjoittamaan aiheesta Y.
Näitä ”haasteita” ja muita luukkuja voi lähettää sähköpostitse varjoaika[at]hotmail.com otsikolla Joulukalenteri. Luukun tekijää ei mainita, ellei hän erikseen toivo niin.
Tarvittavia lisäohjeita tulee sitten erikseen jokaisen luukun yhteydessä. Tehdään tästä hyvänmielen ja matalankynnyksen joulukalenteri, joka toivottavasti lisää teillekin jokaiselle rahtusen lisää joulumieltä. Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta kaikille! <3
-
Tänä vuonna kuusi haetaan vasta lähempänä joulua. Nelly ei tahdo jatkuvasti imuroida varisevia havuja irti, kun koirankarvoissakin on jo ihan tarpeeksi – vaikka virallisesti talossa asuukin vain yksi koira. Ensimmäinen tonttu on sen sijaan jo ilmestynyt. Sen löysi ensimmäisenä Ilona, kun lasikaapista tarttuikin käteen mukin sijaan jotain vallan muuta.
No, sai se Ilona lopulta mukin glögilleen, ja tonttukin laitettiin keittiön ikkunalaudalle paremmalle vahtipaikalle odottamaan joulua. Kyllä siitä kelpaa katsella, ketkä ovat kiltisti ja ketkä eivät…Ensimmäinen luukku on hyvin simppeli, ja vanhoille Hopiavuorilaisille tämä onkin jo tuttu idea. Hopiavuoressa yhteisöllisyys ja hyvin suunnitellut, mielenkiintoiset hahmot ovat monien muiden piirteiden lisäksi niitä, joista olen kovin ylpeä ja onnellinen. Siksipä tässä luukussa pääsemme paneutumaan hahmoihin entistä syvemmin! Alla on lista kysymyksiä, joihin on tarkoitus vastata hahmon näkökulmasta.
Vastaukset voi laittaa suoraan tähän postaukseen.
– Mikä on sinun party trick?
– Paras jouluinen ruoka tai herkku?
– Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta?
– Jos olisit emoji, mikä olisit? (Voi kuvailla jos ei voi laittaa suoraan emojia)
– Suurin saavutuksesi tähän mennessä?
– Joulutortut luumuhillolla vai omenahillolla? Tai se kolmas vaihtoehto, vihreillä kuulilla…?
– Kuvaile sinun perinteistä jouluasi.
– Onko sinulla jokin joululahjatoive tälle vuodelle? Mikä se on?-
Party trick?
Mmm… Ei taida olla, ei tule mieleen kyllä mitään. Paitsi jos tarvitsee tietää Star Wreck -onelinereita, niin niissä olen kyllä aika haka. Joo, aika niche, jota kaikki ei osaa arvostaa, mutta hei, jonkun tarvii nekin tietää. Muitakin leffa-lainauksia tiedän kyllä kasoittain. Oh, I hate asking for directions. That’s why I get a nav.Paras jouluruoka
Pyhä kolminaisuus: kala (incl. mäti), rosolli, juustot. Sidekickeinä toki laatikot (paitsi maksa) ja joulutortut sekä piparkakut.Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
Kyllä jos nämä on vaihtoehdot, niin äänestän lentolippua Australiaan. No, pimeys on ikävää, mutta niin on kyllä kova pakkanenkin.Emoji
Nyt just tällä hetkellä varmaan 🙁Suurin saavutus?
Tuntuu että hengissä pysyminen on aika kova juttu. Moni ei onnistu siinäkään.Joulutortut
Neljäs vaihtoehto: kookos-mantelitäyte kirsikalla. Neuvotaan jonkin valmistajan torttutaikinapakkauksessa. Parasta ikinä.Perinteinen joulu?
Ei sellaista ole. Se joulu on ollut niin monta vuotta muutoksen alla ja tänä vuonna taas on asiat eri tavalla kuin koskaan aiemmin, niin että fuck this shit.Joululahjatoive
Mortin jalkaan jos saisi ehjän jänteen, niin se olisi tosi kova juttu. Kiva ja kunnollinen miesystävä olisi myös jees (huom: ei varattu). -
:DD Hyvät vastaukset Sonjalla, vika varsinkin osuva!
Party trick
Ette ehkä usko, mutta mä osaan kävellä käsilläni, vaikka mulla on tällaiset ohuet rimat yläraajojen tilalla.Paras jouluruoka
Aina kun kysytään lempiruokaa, vastaan, että jälkiruoka. Vaikka oonkin kovasti jouluihminen, niin perinteiset jouluruuat eivät uppoa erään jouluna sairastetun vatsataudin takia. Niinpä mä panostankin jälkiruokapuoleen: taatelikakku, piparit, tortut, marmeladit ja vegaanisuklaat sun muut uppoavat kyllä.Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
Kun joulusta on kyse, niin ehdottomasti paljon lunta ja pakkasta! On niin nättiä ja puhdasta, eikä heppojen loimetkaan likaannu. Mutta kyllä paras olosuhde ihmiselämälle on silti -10 ja +20 välillä, että yhtään sen kylmempää tai kuumempaa ei välttämättä tarvitsisi olla.Emoji
Tulee jostain syystä ekana mieleen se hymyilevä, jolla on cowboy-hattu päässä. En tiedä miksi.Suurin saavutus
Tämä on paha. Olisko se sitten kauppakorkeaan pääsy ja siellä hengissä selviäminen minunkin vastattava tähän. Kolme kilsaa kävin joskus nuorena häviämässä Kalevan kisoissa, mutta ei siitä sen enempää.Joulutortut
Omppu!!Perinteinen joulu
Joulu on mulle tosi tärkeä, ja tykkään tietenkin leipoa ja muutenkin auttaa jouluvalmisteluissa. Me mennään Iiron kanssa aina porukoille aatoksi – tai siis mielellään jo edellisenä iltana. Siellä lähdetään nimittäin aina aattoaamuna lenkille koko porukka suoraan sängystä ennen aamiaista. Sitten saunotaan ja syödään aamupuurot. Iiro tekee aina niin, että se kauhoo niin paljon puuroa, että se varmasti löytää mantelin, ja sitten se laittaa ylimääräiset puurot takaisin kattilaan.
Päivällä ollaan yleensä äidin kanssa käyty katsomassa sen hevosia ja viemässä niille havuja. Illalla mummo tulee, ja jotain muitakin sukulaisia saattaa käydä kylässä. Seuraavaksi syödään ja avataan paketit, ja sitten loppuilta pelataan lautapelejä ja musavisaa, jonka mä melkein aina voitan.Joululahjatoive
Uudet ratsastussaappaat – sellaiset hienot, joilla kehtaa mennä kisoihin. -
Party trick?
Niklas: Öäää.. Jjaa-a. Uu! Mulla oli tylsää niin opettelin muutaman korttitempun mikkä on aika vänkiä. Ja kyllä mä aika paljo nippelitietoa tiiän, vaikka ne onki sellasia mitä ei varsinaisesti tarvi yhtään mihinkään.
Marshall: ..Älä kysy miksi, mutta osaan kiivetä varsin sujuvasti lipputankoon..Paras jouluruoka
N: Liha, kaikisa muodoisa! Uu, ja joulutortut. Niitä pitää olla. Ja lihapullia!
M: hmm.. Ehkä toisen setäni valmistama Kulebyaka. Eräänlainen.. lohipiirakka? Sekä juustot ja hirvenliha.Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
N: Saisko hitosti lunta ja sopivasti pakkasta?
M: Pakkanen ja lumi.Emoji
N: Hmm… Uuu, ne kuunaamat! Ja pulu.
M: …En osaa sanoa, en oikein käytä niitä.Suurin saavutus?
N: hmmm… Kai niitä ny on joo muitaki, mutta hei! Mä oon ollu kohta.. öäää, neljä kuukautta etten oo polttanu yhtäkää tupakkaa!
M: Niitä on aika monta, niin hankala valita. Ehkä yksi on kuitenkin Suomen kielen oppiminen. Alku oli nimittäin aika..hankala.Joulutortut
N: Luumu se olla pitää!
M: ..Kastanja-suklaatahna.Perinteinen joulu?
N: Huutoa, riitelyä, viinaa ja suklaata. Nykyään on onneksi vähän kivempaa.
M: Meidän joulu on aikalailla kunnon sekoitus arkea sekä venäläisiä ja englantilaisia jouluperinteitä. Äitini vanhempien kautta vietämme joulua 25 päivä, jolloin syömme myös jouluruuan sekä annamme lahjat. Lähisuku alkaa kerääntymään paikalla yleensä viikkoa ennen sitä, ja viimeiset lähtevät yleensä uuden vuoden jälkeen. Sinä aikana vietämme paljon aikaa yhdessä ja hoidamme vähintään välttämättömät tallityöt, jotta työntekijät itse saavat olla lomalla perheidensä kanssa. Käymme aika paljon ratsastamassa etenkin maastossa sekä ajamassa reellä. Joulupäivänä meillä on myös vaihtelevalla osallistujamäärällä hiihtoratsastuskilpailu, missä tosin hevosta ohjataan suksilta itse. Eli ei ole erillistä ratsastajaa satulassa.Joululahjatoive
N: PS5, ah. Kyllä kiitos. Tai uuet ratsastussaappaat, tai ees uuet vetoketjut nykysiin. Ne on aikalailla kasasa pelkällä epätoivolla ja jeesusteipillä. Isompi telkkari olis aika jees kans. Toki, nastakengät. Icebugit. Ne misä sais vielä käännettyä ne piikit pois ko menee sisätiloihi. Uuu, ja olis kyllä muutama peliki kyllä joista jokukaan ois aika nice. Ja Krem tarvis kyllä uuet valjaat..
M: Tällä hetkellä toivon vain että löydämme sopivan talon sopivalta sijainnilta. -
Party trick?
Osasin joskus avata skumppapullon sapelilla (tai paremman puutteessa isolla keittiöveitsellä), mutta tätä temppua en ole kyllä treenannut moneen vuoteen…Paras jouluruoka
Graavikala! Olen aika nirso, enkä juurikaan välitä joulupöydän tarjoiluista ja kierrän mieluiten kinkut ja laatikot kaukaa. Piparit, joiden päällä on vähän sinihomejuustoa ja persimonin viipale kelpaa myös.Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
Kova pakkanen ja lunta. Vaikka palelen kuin Jussi, niin talven pimeys ilman lunta olisi liian ankeaa.Emoji
Edelliseen kysymykseen viitaten 🥶 Ainakin marraskuusta maaliskuuhun.Suurin saavutus
Paluu Otsonmäelle. Saattaa kuulostaa aika laimealta, mutta matka ei ole ollut helpoimmasta päästä. Myös osastojakson jälkeen toipuminen siihen pisteeseen, että pystyin matkustella, oli aikansa ihan hienoa.Joulutortut
Jätän väliin. Voin syödä pari piparia.Perinteinen joulu
Kokoonnumme perheen kanssa yhteen tätä nykyä vanhempieni mökille Ievannevalle. Joulua vietetään siskoni Katin kolmen lapsen ehdoilla ja ainakin lasten hereilläolon ajan kaikki näyttävät iloista naamaa.
Aamu alkaa perinteisesti aamupuurolla, sen jälkeen lapset pääsevät ulos leikkimään ja aikuiset laittavat valmiiksi jouluaterian, joka syödään jo lounasaikaan. Päivän kohokohta on tietenkin joulupukki ja lahjojen jako.
Kun lapset sitten simahtavat pitkän päivän jälkeen sammuu vähän juhlatunnelmakin. Joulu on ollut meidän perheelle aika raskasta aikaa veljeni Jeren kuoleman jälkeen, vaikka siitä onkin jo monta vuotta. Sentään nykyään me ei enää riidellä niin paljoa.Joululahjatoive
Oma hevonen, mutta sitä en sanoisi kenellekään ääneen. Oikeasti ehkä sellaiset hanskat, joissa sormet pysyisivät lämpiminä koko talven. -
Party trick
No mä osaan irrottaa mun toisen jalan. Jos ei lasketa, niin mä osaan tehdä ihan törkyhyvii lättyi.Paras jouluruoka
Laatikot. Skidinä mä en koskaan saanu niitä koska ruotsalaiseen jouluun ei kuulu laatikot, nii varmaan sen takii niistä tykkää nyt niin paljon.Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
Ei sillä nyt niin välii, mut mieluummin kyl lunta ja pakkasta. Jos harrastais jotain talvilajeja nii sit oiskin eri juttu.Emoji
💤Suurin saavutus
Voitin Hellon ristinollassa. Ei tarvinnu mun tiskata.Joulutortut
On ne jees melkeen minkä kaa vaan. Kaikki käy.Perinteinen joulu
Yleensä oon viettäny ainaki joulupäivän stadissa äidin kanssa. Ollaan viety kynttilä faijan haudalle, käyty lenkillä Mielikin kanssa ja sit syöty jouluruuat ja katottu leffaa tai jotain.Joululahjatoive
Uus pipo.
-
-
Mystinen joulukyhäelmä
Kyseessä on mysteeritarina, jonka kulkuun voit itse vaikuttaa. Jos sinulla on useampi hahmo, tämä tarina kannattaa kuvitella oman päähahmon näkökulmasta.
Tarina sisältää umpikujia, hämäyksiä ja päällekkäisyyksiä oikeiden johtolankojen lisäksi. Alku ja loppu ovat kaikille samat, mutta jokainen pelaaja kulkee todennäköisesti hieman erilaista reittiä maaliin. Toiset saattavat kulkea hyvinkin suoraan vain muutamalla askeleella perille, kun taas joku saattaa kiertää useamman kerran samankin ruudun kautta. Liian nopeasti etenevältä saattaa jäädä jokunen johtolanka näkemättä, mutta ilman niitäkin voi osallistua arvuutteluun.
Maalissa odottaa lisäohjeistus, joka kannattaa lukea huolella. Tähän kannattaa tarttua viimeistään 9.12..
Saatat hyötyä päättelykyvystä, mutta viime kädessä paras arvaaja menestyy tässä pelissä. Onnea matkaan!
Pääset tarinaan tästä linkistä.
(Jos linkin avaamisessa on ongelmia, laittakaa viestiä vaikka keskustassa @jesse)
((Vinkki; ladatkaa se linkin sisältö ensin omalle koneelle.)) -
Luukun 2 Mystisen joulukyhäelmän ratkaisu
Kanat löytyivät siis tuvasta ja selvisivät seikkailustaan pelkällä järkytyksellä. Mutta kuka oli alun perin tuonut ne tupaan? Se selviää nyt.
***
Huppupäinen hahmo käveli eräänä joulukuun päivänä lumisen pihan poikki tuvasta talliin. Hän oli hautonut ideaansa jo pidemmän aikaa, ja nyt hän aikoi toteuttaa sen. Hopiavuoren isäntä ei näet ollut paikalla kieltämässä, sillä hän oli lähtenyt Puuiloon ostamaan tarvikkeita pihaton tuulikaapin vahvistusta varten ennen pakkasten kiristymistä.
Koska emäntä saattaisi asettua yhtä lailla poikkiteloin hankkeen eteen, oli häntä täytynyt suostutella monta päivää sitä varten, että kanat saisivat vierailla lyhyen aikaa tuvassa sisällä. Nelly oli lopulta suostunut, joskin silmiään pyöräyttäen ja sillä ehdolla, että projektinjohtaja sitten siivoaisi itse aiheuttamansa sotkut jälkeenpäin.
Varmana hyvistä aikeistaan hän astui kanalaan ja sulki oven huolellisesti perässään. Tallissa ei onneksi ollut muita keskellä päivää. Tuvan ikkunasta oli näkynyt jo hetkeä aiemmin, että Oskari talikoineen oli matkalla tarhoille, ja Aamu oli juuri lähtenyt maastoon. Inari oli kävellyt lumi narskuen tupaa kohti reppu selässään ja kopistellut kenkänsä huolellisesti ovenpieleen. Siitä innokas kanatarhuri oli päätellyt, ettei nainen aivan pian aikoisi kääntyä kannoillaan ja suunnata talliin häiritsemään suunnitelman toteutumista.
Kanoja oli vaikea saada kiinni. Se oli kuin Rocky-elokuvan kohtaus, jossa päähenkilö juoksee räpistelevien lintujen perässä pitkin pihaa ja saa siitä kunnon kestävyysharjoituksen. Siltä se tuntuikin. Puruja lenteli ympäriinsä – miksi kukaan ei ollut opettanut kanoille, miten sylissä kuuluu olla? Keskiviikko hyppäsi hädissään orrelle pakoon, mutta tunkeilija sai sen napattua siitä kainaloonsa. Orren toinen pää kolahti maahan, mutta kädet täynnä kanoja ei ollut aikaa jäädä korjaamaan asiaa.
Samassa ovelta kuului askelia – joku oli tulossa. Kanat kainalossa hahmo riensi satulahuoneeseen piiloon ja toivoi, ettei kenelläkään muulla olisi sinne asiaa. Tuntemattomien askelten vaietessa kanojen matka saattoi jatkua kohti määränpäätä. Ne räpistelivät vielä silloinkin, kun niitä kannettiin tallikäytävää pitkin kohti ulko-ovea. Puruja lenteli ympäriinsä. Prinsessa kaakatti huolissaan, mutta rauhoittui pian, sillä tutunhajuista tallitakkia vasten oli oikeastaan ihan mukavaa kyyköttää.
Astuessaan ovesta ulos kanojen kantaja huomasi Ilonan ja Alexin suuntaavan parkkipaikalta tupaa kohti. Heidän on täytynyt tulla samaa matkaa keskenään, ja Alexilla oli vielä työkengätkin jalassaan. Kanojen kaveri näki parhaaksi kiertää vähän kauempaa pihan ympäri ja mennä tupaan vasta sitten, kun eteisessä ei olisi ruuhkaa, jotta Keskiviikko ja Prinsessa eivät hermostuisi enempää ja nostaisi meteliä.
Kun tallin piha taas hiljeni, suuntasi hän vihdoin kohti tupaa. Kanoja kantaessa oli tullut jo kuuma. Kanat oli pakko laskea sylistä eteisen lattialle, jotta oven sai vedettyä kunnolla kiinni. Kanat yrittivät oitis paeta ulos, mutta ovi sulkeutui niiden nokkien edestä. Kanojen kaitsija riisui huppunsa ja takkinsa sekä lumiset ja likaiset kenkänsä. Lapaset olivat kadonneet jäljettömiin matkan varrella. Kanat pyörivät kaakattaen hänen ympärillään ja levittelivät puruja pitkin lattiaa, kunnes ne paimennettiin keittiöön.
”Mitä noi täällä tekee?” rääkäisi Eira, joka oli lämmittämässä glögiä lieden ääressä.
”Pitäähän kanoillakin olla joulu”, Hello perusteli käsiään levitellen ja istuutui kanojen viereen lattialle.
”Ai jaa? Miten sä ajattelit, että niiden tupaan tuominen auttaa asiaa?” Eira jatkoi tivaamista.
”No niille voi vaikka antaa sitä glögiä. Tai joulupuuroa”, Hello ehdotti.
Oikeastaan hän ei ollut ajatellut asiaa vielä niin pitkälle, sillä kaikki aika oli mennyt kanojen salakuljetuksen suunnitteluun.Prinsessa räpisteli tiensä ruokapöydälle leivänmurujen toivossa.
”Me sovittiin!! Ei pöydälle!” Nelly kiljaisi ja riensi rätti kourassa hätiin.
Alex nosti Prinsessan varovasti lattialle ja taputti sitä hellästi päälaelle kuin lohduttaen.
”No ei täällä ole mitään riisipuuroa”, Eiran ääni kuului kaapista, jota hän kaiveli. ”Tällästä Nalle-puuroa on”, hän jatkoi.
”Tee sitä, se on vanhaa muutenkin”, Nelly sanoi.Ja niin Eira kävi toimeen. Silloin Inari saa idean. Hän oli yrittänyt tehdä kaksosille joululahjaksi villapipoja, mutta niistä oli tullut aivan liian pieniä. Hän oli näet yrittänyt huovuttaa niitä pesemällä, mutta ne olivatkin kutistuneet. Hän haki päähineet repustaan ja antoi ne kanoille joululahjaksi.
”No nyt niillä on kunnon joulu!” Alex julisti asetellessaan vaaleansinistä myssyä Keskiviikon päähän.
***
Syyllinen oli siis Hello. Ensimmäisenä oikean vastauksen toimitti Marshall. Onnittelut voitosta ja kiitokset kaikille muillekin salapoliiseille! Voittaja voi kopioida tästä alta oman hahmonsa kuvaukseen kymmenellä pisteellä varustetun papukaijamerkin komean merkkirivistönsä jatkoksi. Siellä näköjään yksi papukaijapinssi olikin jo ennestään. 😀
-
Hopiavuoressa alkaa joulutunnelma olla kohdillaan, eikä turhaan – onhan joulu jo ensi viikolla! Eetu on ollut entistäkin kiireisempi pihan auraamisen parissa, mutta onneksi tallityöt hoituvat nohevasti Oskarin, ja ajoittain muidenkin avustuksella. Tallin sekä tuvan edustalle on käyty hakemassa kuuset ja niihin laitettu valot, vain tuvan oma joulukuusi puuttuu vielä.
Tässä luukussa palautellaan muistiin tapahtuneita hetkiä ja keskusteluja.
Vastaukset lähetetään joko sähköpostitse varjoaika@hotmail.com, tai Keskustassa @jesse jotta jokainen saa rauhan miettiä itsekseen 🙂
(Vihje; vastaukset ovat Tallipäiväkirjoissa.)1. Keiden välillä käytiin tämä sananvaihto? /2 p.
”Haista sinä ämmä paska.”
”No tuu toki vähän lähemmäs.”
”Haha, olipa hauska vitsi.”
”Ei sitä vitsiksi ollut tarkoitettukaan.”Sananvaihtoon osallistujia on kaksi. Jaossa on 2 pistettä: yksi kummastakin hahmosta.
2. Kuka Eetulle huusi ja mitä pahaa Eetu teki? / 2 p.
”EETU! HELLO! NYT LOPPU! YKSKI NAARMU SIIHEN AUTOON NII JOUDUTTE MUUTTAA SIIHE ASUMAAN! JA SE HEVONEN POIS PARKKIPAIKALTA NIINKO OLIS JO!”
Huutaja huusi Eetulle ja jollekulle hänen rikoskumppanilleen. Pisteitä on jaossa 2: yksi, jos tietää huutajan, ja toinen, jos tietää, miksi hän huusi.
3. Mikä tieto paljastuu ja kenelle? / 2 p.
”Jos se on jotain laitonta niin mä en voi auttaa, tää on nyt jotenki nii pahaenteistä”, totesin silmiäni hieman siristäen, vaikka ensin olin meinannut heittää että tiesin kyllä miten ruumis hävitetään jos on tarve.
Noalla on salaisuus, jonka hän paljastaa. Mitä Noa kertoo ja kenelle? Pisteitä on jaossa 2: yksi, jos tietää, kuka katkelmassa puhuu. Toinen piste tulee, jos tietää, mistä salaisuudesta on kyse.
4. Mitä Marshall yrittää taas salata Nellyltä? /1 p.
”Marsh, jos sä et tosissaan oo vielä kellekkään mitään maininnu. Niin suosittelisin sun henkikultas puolesta että avaat sanasen arkkus vaikka kaikki onki vielä auki. Koska jos Nelly kuulee tästä vasta sitte joskus josain vaiheesa, se listii sut”
Nellylle pitää kertoa kaikki, siis kaikki! Mutta Marshall ei aina muista sitä. Mitä tietoa Marshall panttaa? Jaossa on 1 piste.
5. Kuka kyselee noin suoraan?? / 1 p.
“Tykkäätsä Oskarista?” mä kysyin.
Kuka ihme kehtaa kysyä Ilonalta jotain tällaista ja näin suoraan?? Jaossa on 1 piste.
6. Keitä ihmeen miehiä Camillalla oli, ja ketkä siitä juorusivat? / 3 p.
“Camillalla on selvästi joku tallipoikafantasia.”
“Anna olla jo.”
“No mut mieti nyt. Se on toinen jo…“
“Miten niin toinen?”
”No se Susi! Inarin mukaan niillä on jotain juttua.”
“Oikeesti? Mistä lähtien?”
“No varmaan ihan alusta alkaen. Onhan siitä jo ikuisuus.”Juorut Camillasta eivät olleet totta, mutta silti ne kuulostivat aika uskottavilta. Jaossa on 3 pistettä. Yksi piste tulee, jos tiedät, kenen mielestä Camillalla on tallipoikafantasia. Toinen piste tulee keskustelukumppanin tietämisestä. Kolmas piste tulee, jos tietää, kenen kanssa Camilla muka nyt on, kun Oskarista pääsi.
-
Tässä luukussa haastetaan – nimittäin teitä kirjoittamaan tarinoita tietyin ehdoin!
Näistä ei tarvitse ottaa painetta, ketään ei lynkata vaikka haaste ei innoittaisikaan kirjoittamaan. Myös muunlainen teos on mahdollista toteuttaa.
Tuotokset voi laittaa joko tämän viestin alle tai muuhun sopivaan päiväkirjaan ja linkata sitten tänne.Niklas!
Kirjoita tarina kuusenhakureissulta. Mukaan pitää ainakin ottaa Hello ja Skotti kärryineen, sekä yksi – kaksi muuta vapaavalintaista hahmoa (ei Marshall). Tarinan muu kulku vapaasti päätettävissä.Ilona!
Nelly pyytää käymään kaupassa, sillä ei itse kerkeä joulukiireiltään sinne lähtemään. Hän ojentaa sinulle listan, joka on pitkä. Siellä on kaikkea porkkanoiden, pattereiden ja vessapaperin väliltä. Mukaan saat ottaa kaksi – kolme hahmoa; ainakin yhden sellaisen, joka ei ole vielä ehtinyt tarinoissasi vierailla.
Bonus; yksi listaan kirjoitetuista asioista on loppu lähikaupoista ja sitä olisi ihan pakko saada. Miten ratkaisette ongelman?Chai!
Kirjoita jotain pian, pliis 😀Janna!
Miten kodin jouluvalmistelut etenevät? Ellin ensimmäinen joulu! Vaikkei tyttö itse sitä taida muistaa, niin on se silti tärkeä päivä. Vähintään kahdelta (enemmänkin saa olla) hahmolta Elli tulee saamaan myös Hopiavuorilaisilta. Keitä nämä hahmot ovat, ja mikä on Jannan reaktio paketit vastaanottaessaan?
Bonus; kerro myös, mitä lahjat sisältävät.-
Kääk. Tää oli paha. Tai siis ihan sika hyvä, mutta paha! :Ddd Luulen, että jokainen nykyään aktiivisesti vaikuttava hahmo on nimenä vilahtanut joskus jossain, mutta Chaita ja Niklasta en ole ehtinyt vielä opetella kirjoittamaan tekemään mitään. Tässä yritän. Kiitos ja anteeksi! 😀
Tarina siitä, kun adoptoin kolme poikaa
Olin autellut Nellyä jouluvalmisteluissa, kun sillä oli niin paljon tekemistä, ja koska mä tykkäsin joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä tosi paljon. Olin leipomassa sen kanssa kuivakakkua, joka varmaan ehdittäisiin kuitenkin vielä syödä ja tehdä uusi ennen joulua, kun huomattiin, että ruokasooda, erikoisvehnäjauho, korppujauhot ja tumma kaakaojauhe olivat kaikki lopussa. Eihän ilman niitä mitään kunnon tiikerikakkua synny.
”Mä olin aatellu, että niitä on aina kotona, ni ei tullu mieleenkään että pitäis ostaa”, Nelly sanoi pää kuivakaapissa.
”Mä voin mennä kauppaan”, lupauduin.
”Voisitko oikeesti? Mun pitää saada tän päivän ruokakin alulle… Hei ja talouspaperia tarvii kans. Ja no tuo nyt vessapaperiakin. Ja sit kans patterit on loppu, niitä tarvii tohon ruokasalin jouluvaloon. Tuo AA… tai no mä lähetän sulle listan Whatsappiin”, Nelly lateli.
”Ehkä parempi niin”, naurahdin.
”Mä oon Eiralle auki yhen energiajuoman! Voitko pliis tuoda samalla kaupasta?” Hello pisti väliin.
”Mä en kyl tiiä niistä mitään. Jospa tulisit ite valkkaamaan…?”
”Mullekki kelpais sellanen”, Niklas osallistui keskusteluun.
”No tulkaa mukaan sitten molemmat. Yks mahtuu vielä, tuleeko joku muu?”
”Mä – äh – mun pitäis – voinko mäkin tulla?”Se oli Chai. Sillä oli vissiin joku supersalainen joululahjahomma, joka sen piti hoitaa. Ainakin asia kuulosti olevan perin salaperäinen.
”Totta kai voit”, sanoin vetäessäni jo pipoa päähäni.Niin lähdin miesrevohka mukanani kohti Otsonmäen Ässää miettien, löytyisikö sieltä puoliakaan Nellyn toivomista tykötarpeista. Kun sitten päästiin perille ja pojat levisivät ympäri kauppaa kuin Jokisen eväät, tunsin olevani liikenteessä eskarilaisryhmän kanssa. Mietin, löytäisinkö niitä enää koskaan kaupan siimeksestä.
Onneksi ne kuitenkin kerääntyivät erään tietyn hyllyn läheisyyteen melko nopeasti.
”Voidaanko ottaa karkkia kanssa?” Chai kysyi multa niin kuin olisin niiden äiti.
”Joo! Niitä- Uu, tiiättekö niitä lakumattoja-”, Niklas oli heti mukana.
”Mut ensin nyt tonne energiajuomahyllylle, hyvät herrat”, Hello sanoi ja työnsi karkkihyllyä osoittelevaa Niklasta selästä toiseen suuntaan. ”Mee sä Ilona ettiin vaikka niitä pattereita.”
”Mutta-”, ehdin sanoa, ennen kuin koko trio hävisi kulman taa.Huokaisin ja raaputin otsaani katsoessani Nellyn lähettämää listaa. Mistä se keksikin tarvita kaikkea sellaista, mitä ihan varmasti ei löytyisi pikkukylän S-marketista? Aloitin helpoimmasta: porkkanoista. Otin niitä varuilta ihan reilusti. Kori muuttui heti painavaksi, ja mietin, miksen ollut ottanut kärryjä. Siinä samassa kuulin kulman takaa pahaenteistä mölinää. Kiersin seuraavaan hyllyväliin.
”Pojat hei, mitä nyt taas?” tiedustelin, kun vastaan tuli Hello työntäen Niklasta kauppakärryissä.
”No kato ku Niklaksella on sellanen homma, että se…”
”Mä en ollu sitten mukana tässä”, Chai ilmoitti takarivistä.
”En mäkää oikeestaan”, Niklas muisti ja kiipesi pois kärrystä.
”Ei Jeesus teijän kanssa…”, mutisin ja lähdin selvittämään, mistä hiivatista löytyisi valkoviinietikkaa.Kun seuraavan kerran näin vilauksen Hellosta, tartuin sitä hihaan ja sanoin, että voisitte vähän auttaa sen sijaan, että lapatte kärryyn kaikkea outoa sälää.
”Palveluksessanne, rouva”, Hello lausui kumartaen arvokkaasti.
”Ettikää nyt ainaki vessapaperia ja talouspaperia. Ja AA-paristoja kans. Onnistuuko?” sanelin nenä kiinni listassani.
Kun nostin katseeni, Hello oli yhä kumartuneena kuin linkkuveitsi ja pyöritti kättään ilmassa.
”Mä tiiän missä on pattereita”, Chai ilmoitti.
”Mä haen talouspaperin”, Niklas varasi.
”Mitä! Varmaan te jätätte mulle jonku paskapaperin”, Hello marmatti.
Kilpajuoksuksihan se näytti menevän, sillä viimeiseksi jäävän kontolle osuisi se pahamaineinen vessapaperi.Kun Chai palasi tukikohtaan pattereiden kanssa, pyysin sitä vielä hakemaan erikoisvehnäjauhoa. Se on aika helppo, eikö vain? No mä sitten kuitenkin hetken päästä ihmettelin, kun siinä kesti. Löysin lopulta kaikki kolme jauhohyllyn äärestä palaveeraamasta tärkeän näköisinä.
”No?” kysyin.
”Kuule Ilona, ku meistä kaikki jauhot on ihan saman arvosia, ja vaikka joku toine olis vähän – krhm – joukosta erottuva, niin ku vaikka tää Hello tässä, ni ei sitä silti tartte sanoa erikoiseks”, Niklas referoi ilmeisesti heidän käymänsä neuvottelun pääkohdat.
Hello älähti, koska ei olisi sittenkään halunnut toimia esimerkkinä, mutta mä huitaisin kädelläni sen hiljaiseksi. En voinut muuta kuin nauraa.
”Mitä tässä teijän mielestä lukee?” kysyin tökkien sormellani erästä jauhopakettia.
”Eeriikoisveehnäjaauho”, Chai luki huolellisesti venytellen niin kuin olisin esittänyt kompakysymyksen, jossa oli pakosti koira haudattuna, sillä kyllähän nyt kaikki lukea osasivat.
”Kiitos”, sanoin, ja nostin painavan paperipussukan kärryyn, jonka kyytiin olin laittanut lopulta ostoskorini, kun en ollut jaksanut enää rontata sitä. Niklas oli ritarillisesti tarjoutunut kyllä kantamaan koria, mutta vain Luoja tietää, olisinko enää koskaan nähnyt koko kapistusta sisältöineen, jos olisin antanut sen tämän rytmiryhmän huostaan.Listalla viimeisten joukossa oli tumma kaakaojauhe. Sen piti olla nimenomaan sitä Fazerin leivontaan tarkoitettua vahvaa jauhetta. Tietenkin sen kohdalla luki hyllyssä ”toimitusvaikeuksia”, eikä ainuttakaan pakettia ollut jäljellä. Soitin siis Nellylle.
”Käykö tää Rainbow-versio? Ei sitäkään kyllä oo montaa…”
”Ei ei ei, ei se käy. Pitää olla Fazeria. Käy kattoo Prismasta.”
”Häh? Ai… Seinäjoelta?”
”No ei täällä tietääkseni ole lähempänäkään Prismaa.”
Nielaisin tuskissani ajatellessani matkaa Seinäjoelle saati sitä, kun mun juuri adoptoimat kolmoset pääsisivät vapaaksi Prismassa. Se ei ollut mikään pieni kauppa se.
”Onko se kaakaojauhe ihan pakko saada tänään?” kysyin.
”No tää taikina oottaa täällä sitä ja muutamaa muuta juttua vaille valmiina”, Nelly sanoi.
Se taisi tarkoittaa samaa kuin kyllä.
”Oookei, teen parhaani”, lupasin, vaikken hitossa tiennyt, miten selviäisin tehtävästä.Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin Ässästä ulos, ja kaikki kolme kyytiläistäkin olivat tallella. Ne onneksi kantoivat painavat kauppakassit autoon – en olisi ikinä saanut niitä kaikkia raahattua yksin.
”Te saatte sit oottaa autossa”, ilmoitin matkalla Prismaan.
”Häh! Miksi?” Hello kysyi iskien kämmenensä rintaansa niin kuin olisin juuri ampunut sitä.
”Miten sä voit tälleen hylätä meiät?” Niklas yhtyi dramaattiseen näytökseen.
”No ei meitä kaikkia kyllä tarvita siellä…”, mutisin.
”Tiiättekö hei, Prismassa on se uus peli, se mikä sen nimi nyt on”, Chai muisti äkkiä ja kääntyi katsomaan takapenkkiläisiä pelkääjän paikalta.
”Mikä? Pleikkarille vai koneelle?” Niklas kysyi niin kiinnostuneena, että arvelin niiden tekevän leirin Prisman peliosastolle niin, etten saisi niitä koskaan ulos sieltä, jos kerran erehtyisin päästämään ne sisään.”Nyt tehdään niin -”, sanoin yrittäen matkia Nellyn assertiivista äänensävyä. ”- että te kaks jäätte autoon -”, katsoin taustapeilin kautta takapenkillä istuvia Niklasta ja Helloa. ”- ja Chai käy hakemassa sen pelin samalla kun mä haen sen kaakaojauheen, ja kukaan muu ei tee yhtään mitään.”
”Okei äiti”, Hello huokaisi dramaattisesti.Jotain marmatusta sieltä takapenkiltä kuului vielä silloinkin, kun parkkeerasin Prisman pihaan, mutta päättämälläni järjestelyllä selvisin kuin selvisinkin hengissä sieltä – joskin vannoen itselleni, etten enää koskaan astuisi jalallani joulukuussa yhteenkään kauppakeskukseen tai tavarataloon.
”Noni, onko turvavyöt kiinni?” kysyin kuulostaen taas ihan päiväkodin tädiltä startatessani autoa kotimatkaa varten. Sain onneksi vastaukseksi kolme kuuliaista joota.Lapset – tai siis Hello, Niklas ja Chai – olivat kotimatkalla jo onneksi sen verran väsyneitä suuresta seikkailustaan, että enemmiltä onnettomuuksilta vältyttiin. Hihittelin helpottuneena, kun he kinastelivat keskenään radiokanavavaihtoehdoista. Tuntui siltä, kuin mulla olisi ollut kyydissä kolme Iiroa. Siinähän väänsivät: ei mulle ollut väliä, mitä radiosta kuului.
”Kunhan pysytte siellä takapenkillä, te kaks! Vaan yks kerrallaan koskee radioon!”
”Mut ku ei tosta tuu mit-”
”Ette kurkottele sieltä, kun mä ajan!” -
-
vähän kesti mutta…
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
Paiskasin auton oven ehkä vähän turhanki lujaa kiinni perässäni ja pyörähdin ympäri kuin parempikin ballerina, ennen kuin jatkoin hiihtämistä kohti tallia. Kyllä Marsh peräsä osas tulla. Saatoin olla vaan karvan verta innoissani siitä, että saisin miljoonan vuoden maneesissa veivaamisen jälkeen ratsastaa ulkonaki. Ja vielä oikiasti talvellisesa-… talvekkaassa? Talvisessa..? No kuitenki, lumisessa, ympäristösä. Mun koulu oli kuitenki sen verta alhaalla etelässä, että eipä sitä hiekka-loska-paskaa lumeksi voinu sanoa. Ja maneesiin oltiin siirrytty täysin ennen ko ensilumikaan oli ehtiny tippua taivaalta.
Korjasin kurssiani maneesin ja tallin välillä hyvin nopeasti, kun rekisteröin Skotin seisomassa suulin oviaukossa ainaki osittain varustettuna. Sielä misä Skotti, sielä Hello. Ainaki yleensä. Ja sielähän se Kerubi kultaisine kutreineen hääräsiki valjastamasa urheaa vetojuhtaansa.
“Vois luulla että muuten vaan oot lähösä ajelulle, mutta mun täydellisen Sherlock Holmes tyyppisen päätelmän tuloksena kysyn että mitä sä juonit?” utelin samalla kun kiemurtelin narujen ja Skotin turvan ohi suulin puolelle.
“Nigel mai mään!” Hello hihkaisi samalla kun hätäisesti korjaili yllään roikkuvaa punaista Joulupukin asuun kuuluvaa takkia, “Tulit kuin tilauksesta, koska Pukki tarvitsee ahkeria tonttuja avuksi eeerittäin tärkeää tehtävää varten.”
“Anna lakki niin mä voin olla tonttu, pituuski on melkeen oikia”, hätkähdin hieman kun toinen läväytti voimalla kädet hartioilleni.
“Hyvä! Koska meidän pitää käyä hakeen kuusi”, mies julisti tomerasti kuin kyse oli vähintään jenkkien Itsenäisyysjulistuksen varastamisesta, “Sun ensimmäinen tehtävä on hakea ainaki pari tonttua lisää sillä aikaa kun mä laitan Skot-, eikun Petterin, kuntoon.”Muahan ei toista kertaa tarvinnu käskeä, vaan lähdin sukkelasti värväämään tarvittavia apukäsiä. Ensimmäisenä suuntasin sisälle talliin, sielä nyt oli aina naama tai kaks joista varmasti toisen sais kiskottua mukaan.
Poikkeuksellisesti karsinoissa ei vain näkynyt ketään, paitsi Prinsessa ja Keskiviikko, mutta niistä ei ehkä ihan ollu tähän tehtävään apusiiviksi, joten jatkoin suihkarointiani aina varustehuoneeseen asti. Luulis että siellä olis jokukaan, mutta ainoa naama siellä oli vain hyvin syyllisen näkönen Marsh.
Epäilyttävää.“Sinä. Kuusimehtään, nyt. Hello käski”
“..Sinänsä houkuttelevaa, mutta minun on pakko liikuttaa Barnum”, toinen vastasi samalla kun nosti satulan syliinsä “..Oletan että et ratsasta Hakraa tänään?”
“..Ai niin hitto!” lätkäisin käden naamalleni “Öäää, no siis. Mä voin kyllä sen jälkeen sitte liikuttaa sen. En vaan oo ihan varma että kuin kauan sielä tulee meneen niin-…”
“Pala rauhaa, se mihinkään ole katoamassa”, vanhempi mies sanoi hieman naurahtaen, “ratsastat huomenna jos niikseen. Alex ja Ilona kävi juuri pyörähtämässä täällä, taisivat mennä tupaan.”
“mmhm…” nyökytin päätäni hieman “Ah, okei. Hyvä. Eipähän tarvi risteillä päättömänä ettimäsä porukkaa.” Ehdein jo osittain poistua huoneeseen, mutta pyörähdin nopeasti ympäri. “Hei. Yhen jutun voisit kyllä tehä.”
“hmm?”
“Anna sun housut.”
“…Niin miten oli?”
“Housut. Sun collarit. Mullei oo ko nää supersankari trikoot ja nää paljua lämmitä josaki metäsä. Etkä sä kuitenkaan tarvi niitä ees just nyt”, selitin samalla kun nypein jaloissani olevia ratsastushousuja.Köytin ainakin muutaman koon liian suuria housuja lämmikkeeksi päälleni matkalla talolle, käyden mielessäni läpi varsin yksipuolista vuoropuhelua jotta osaisin varautua miten keskustelu mukaan kiskottavien kanssa mahdollisesti voisi mennä. Ja miten se toivon mukaan menisi, jotta asiat sujuisi kerralla.
Eetu ilmoitti tomerasti että hän lähetti Hellon kuusen hakuun juuri sen takia kun itse ei ehtinyt, ja Oskari liukeni paikalta mutisten samalla jotain pihan hiekottamisesta. Alex oli onneksi helppo uhri. Ei tarvinnut edes pitää mitään ylväitä puheita joulukuusen tai perinteiden tärkeydestä, kun hän jo suostui lisätontuksi. Pyöräyttäen käsivarren Ilonan käsikynkkään, ilmoittaen hänet mukaan myös.
Pienen ikuisuuden jälkeen olimme lopulta päässeet peräti metsään asti, ja tihrustimme sallitulla palstalla otsalamppujen valossa puita. Valitun kuusen tuli olla täydellinen yksilö, tarpeeksi korkea mutta myös tuuhea. Ja tietenkin suora. Vaikka känkkyräkuusi vois olla hauska kans..“Miten olisi tämä?” Hello kysyi, ottaen pihtiotteen sormenpäillään kuusenoksasta, ja heilutteli sitä niin että lumi putoili raskaina köntteinä alla olevaan hankeen.
“Katoitko sitä kantoa pitemmälle? Sen latvahan on pelkkä tikku, me sillä mitään tehdä”, Alex nauroi toisen esittelemälle puulle.
“Eti ite parempi.”
“Entä tää sitte? Täsä ainaki o oksia ihan ylös asti”, viitoin kiven vieressä kasvavaa kuusta kohti.
“Muuten ihan hyvä, mutta katso”, Ilona huomautti ja osoitti puun juurelle, “Se on ollut ahkerasti koirien Twitterinä.”
“…Aaaaa.. no joo.. Ei ehkä sitte. Tai siis, jos me halutaan mökkiin sellanen Eau de Koire -tuoksahdus mikä vaan paranee lämmetessä niin miksei.”
“En tiedä teistä, mutta mä ainaki haluan elää joulun jälkeenkin. Ja jos me tuo viedään tuliaisina, kukaan meistä ei näe seuraavaa aamua kun Nelly haistaa ton katkun. Etenkään, kun varmaan kaikkien koirat käy lisäämässä siihen oman päivityksen”, Alex selotsi samalla kun kahlasi hangessa kauemmas.Vilkaisin Skotin suuntaan, erehtyen hetkeksi luulemaan että sillä olisi voinut olla kiire jonnekin sillä välin kun me metsästettiin risua. Mutta ei, sielä se seisoa jökötti tismalleen samassa asennossa kuin hetki sitten. Turpa syvällä sen eteen jätetyssä harhautus heinäkasassa.
“Tämä! Pitkä, tuuhea ylös asti ja muutenki niinku suoraan Joulupukki ja Noitarummusta revitty satupuu!” Hello julisti ylväästi.
Seisoimme rivissä Alexin ja Ilonan kanssa, ja mitoimme puuta katseilla. Se kyllä näytti just hyvältä. Juurella ei näkyny ees koirankusta tai muutakaan epäilyttävää, se oli myös tuuhea joka kantilta eikä vaan siltä yheltä ja muuten puolikalju kerppu.
Ehdeimme jo rämpiä hakemaan moottorisahan kärryistä, sekä kahlata takaisin valitun puun luo ja muodostaa astelma sen kaatamiseen. Yksi rällättää sahaa, kaks vahtii ja yks on valmis kiskoon sahaajan sivuun jos homma menee pipareiksi ja puu lähtee kaatuun minne sattuun. Mutta juuri ennen projektin alkua, Ilona ei näyttänytkään enää yhtä varmalta valitun puun suhteen. Vaan tuijotti sitä kulmat kurtussa ja kallisteli päätään puolelta toiselle.“..Katsonko kieroon vai näyttääkö teistäki siltä, että jos me sahataan tuo puu nurin niin kun se laitetaan jalustaan pystyyn niin…”
“…Se on tuhannen mutkalla kuin Pisan Kalteva Torni”, Alex jatkoi loppuun.Minä ja Hello katsoimme ensin Ilonaa ja Alexia, ennen kuin samaan hetkeen käänsimme katseet kuuseen päin ja lähdimme kallistamaan päitämme.
“Mutta hei, ainaki tähti ois helppo saada latvaan”, kommentoin lopulta virnistäen.
Niin hienolta kuin se kuusi oliski näyttäny, ainaki siis mun mielestä, niin äänestys ei ollu mun puolella vaan me jatkettiin metsästämistä. Kunnes lopulta löydettiin se varmaan koko metän ainua laatukuusi, mikä poikkeuksellisesti saatiin kaadettua ilman sen suurempia ongelmia. Vaikka sen kyytiin raahaaminen oliki jo ihan toinen tarina…
-
Me ei oltu kumpikaan Rasmuksen kanssa mitään hurjia jouluihmisiä. Omalla kohdallani se nyt toisaalta johtui ihan täysin siitä, että en muista olimmeko ikinä edes juhlineet joulua. Rasmus oli kertonut siitä, millaisia joulut olivat olleet noiden kotona, mutta Nylundienkaan kotona ei myöskään oltu vietetty hirveän erikoisia jouluja. Oikeastaan kumpikaan meistä ei tainnut olla kovinkaan jouluihminen, mutta olisi silti tuntunut jotenkin väärältä, jos mitään jouluista ei olisi ollut.
Pari kynttelikköä, muutama jouluinen tyyny sekä jokunen tonttu saivat tänä jouluna toimia meidän joulukoristuksena. Tokihan aina voisi olla mahdollista, jotta päätyisimme hankkimaan lisää koristeita kuukauden edetessä. Keskustelumme olivat päätyneet siihen, jotta hankkisimme hieman lähempänä joulua aidon joulukuusen, vaikka lähtisimmekin jossain kohtaa joulua Jyväskylään Rasmuksen vanhempien luokse. Tokihan Arttu ja Annika olivat myös sanoneet, jotta nuo voisivat tulla luoksemme aaton jälkeen, mutta Rasmus oli vakuuttanut vanhemmilleen, jotta tulisimme mieluusti heidän luokseen.
—
Aatonaatonaattona kävin tallilla hoitamassa Paahtiksen sekä antamassa kirjavalle jouluherkut. Kävellessäni kohti tammani tarhaa pohdin edessä olevaa matkaa Jyväskylään ja varsinkin sitä, miten Rasmuksen vanhemmat ottaisivat vastaan sen, jotta en ollut ikinä oikein oppinut ottamaan vastaan lahjoja. Sen jälkeen, kun mut oli sijoitettu uuteen perheeseen ja vaikka asiat olivat muuttuneet parempaan suuntaan, eivät ne olleet niin seesteisiä kuin mitä ne olisivat voineet parhaimmillaan olla. Tokihan kasvattiperheeni oli taidokas pitämään kulissia yllä, joten joka joulu sain jonkinlaisen lahjan.
Tarjottuani Paahtikselle kaikki herkut, jotka olin mukanani tuonut, olin tekemässä matkaani kohti autoani.
”Janna, odota!” kuulin jonkun kutsuvan minua jostain takaani ja kääntyessäni katsomaan äänen lähteen suuntaan näin Inarin kävelevän perässäni.
”Tiputinko mä jotaki?”
”Ei. Kun tuota mulla on teille paketti” vaaleahiuksinen sanoi samalla kun ojensi pehmeäksi paljastunutta pakettia minulle.
”K..kiitos. Mulla nyt ei oo mitään kyllä sulle, kun en minä osannu eres orottaa mitään pakettia” sopersin hämmentyneenä samalla kun paransin otettani tuosta paketista.
”Ei se haittaa.”
Vaihdoimme Inarin kanssa vielä muutaman sanan ennen kuin me molemmat jatkoimme omiin suuntiimme.
Kotiin päästessäni näytin pakettia Rasmukselle, joka oli yhtä yllättynyt siitä kuin minäkin olin. Emme kuitenkaan halunneet avata pakettia vielä, vaan lisäsimme sen pussiin, jossa jo muutkin lahjamme olivat jo valmiiksi.”Mä nostin rakas tosta portailta yhden paketin vielä autoon. Kun se oli kai lähdössä mukaan?” kuulin miehen äänen eteisestä samalla kun tuo kopisteli kenkiään.
”En minä sinne kyllä oo mitää pakettia jättäny? Oliko se millaane?” annoin volyymini laskeutua mitä lähemmäksi Rasmusta pääsin.
”Se oli sellaanen keskikokoinen, ehkä vähän pienempi paketti.”
”Okei. No minä en kyllä tiärä että mikä se sitte on, mutta huamennapahan sen seleviää” hymyilin miehelleni ennen kuin siirryin pakkaamaan vielä viimeisiä tavaroita seuraavaa aamua varten.Vietettyämme mukavan ja rennon aaton Annikan ja Artun, sekä muiden Rasmuksen sukulaisten kanssa ja Ellin nukuttua päiväunet, oli aika kokoontua avaamaan paketit. Inarin antamasta paketista paljastui kolmet villasukat, joista yhdet olivat aivan ihanan keltaisen sävyiset ja selkeästi kokonsa puolesta Ellille tarkoitetut.
Toista yllätyslahjaa avatessani löysin lahjapaperin alle, laatikon kanteen teipatun kirjeen. Yritin irrottaa kuoren mahdollisimman hellästi, jotta en repisi mitään sellaista, jota ei kannattaisi hajottaa. Käännettyäni kuoren ympäri avasin sen varovasti ja vedin esiin pitkän, tärisevällä käsialalla kirjoitetun kirjeen. Mitä pidemmälle sen lukemisessa pääsin sitä enemmän, tunsin kuinka luomieni takana alkoi polttamaan. Lopulta en edes pystynyt avaamaan koko laatikkoa kaikkien läsnäollessa, vaan sanoin että tämän lahjan joutuisin avaamaan omassa rauhassani.
Kirje kertoo tarinan laatikossa olevasta – elämää nähneestä – nukesta joka on jonain jouluna ostettu alunperin Jannalle lahjaksi ja joka nyt halutaan antaa Ellille vaikka lahjan antaja ei ole varma ottaako nainen sitä edes vastaan.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 11 kuukautta sitten
Janna H.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 11 kuukautta sitten
-
-
Tervetuloa taas yhden klikkailutarinan pariin! Tällä kertaa kyseessä ei ole mysteeri eikä kilpailu, vaan lyhyt tarina, jonka kulkuun voit itse vaikuttaa parilla valinnalla. Halutessasi voit käydä vaikka kaikki vaihtoehdot läpi yksitellen palaamalla aina alkuun luettuasi yhden kokonaisen tarinan.
Pääset aloittamaan lukemisen tästä linkistä!
Muista ladata tiedosto omalle koneellesi ennen avaamista (esim. klikkaamalla tiedoston kuvaketta hiiren oikealla ja valitsemalla ”lataa”, tai linkin avattuasi oikean yläreunan latauskuvakkeesta, jonka jälkeen voit avata selaimessa ladatun tiedoston). Tarina on testattu toimivaksi vain tietokoneella. Jos linkin kanssa on ongelmia tai tiedoston avaaminen vaatii käyttöoikeuksia, nykäise hihasta vaikka Keskustassa @VRL-15020.
Hauskoja lukuhetkiä, toivottavasti kaikkien valmistautuminen pyhiin on sujunut rattoisasti ja pääsette hyvillä mielin viettämään lomaa! <3
-
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!Kirjoitushaaste!
Valitse jokin Shakespearen kuolemattomista lausahduksista tästä listasta ja laadi siitä hahmosi näkökulmasta lyhyt tarina, runo, piirros tai vaikkapa raaka luonnos niin, että lainaus sopii luontevasti tuotoksen otsikoksi tai johonkin muuhun kohtaan tarinaa (esimerkiksi vuorosanaksi).
Aihe ja tyyli ovat muilta osin vapaita. Tuotokset voi laittaa tähän topaan tämän viestin alle, tarinaan mahdollisesti liittyvän hevosen päiväkirjaan, tallipäiväkirjaan tai spinnareihin. Tuotoksia voi julkaista joulukuun loppuun asti (ja miksei myöhemminkin, jos inspiraatio iskee!).
-
Onnellisten tähtien alla
-
-
Asiasanahaaste
Valitse yksi alla olevista sanalistoista ja laadi pienimuotoinen tuotos, jossa valitsemasi listan kaikki sanat esiintyvät. Tuotos voi olla muukin kuin tarina, esimerkiksi kuva tai runo. Tuotoksen ei tarvitse olla viimeistelty, eikä vähimmäispituutta ole määritelty, eli luonnoksia saa julkaista matalalla kynnyksellä. Tuotoksen voi julkaista tämän viestin kommenttina, spinnareissa, tarinassa mahdollisesti esiintyvän hevosen päiväkirjassa tai tallipäiväkirjassa.
Tekstituotoksesta voit halutessasi lihavoida käyttämäsi listan sanat. Joukossa on helpompia ja haastavampia listoja.
1. Kissa, lumi, kuusi, ääni, punainen
2. Halpa, suuri, kolme, Eetu, viltti
3. Teatteri, ehkä, outo, selostus, valo
4. Pasi, hieno, nolla, kivi, kestit
5. Häntä, havu, savu, haju, laavu
6. Lepakko, ketku, heinä, viulu, kiulu
7. Ero, maa, lapio, portti, pallo
8. Aamu, hevonen, puu, tie, suuli
9. Katto, matto, vintti, portaat, harja
10. Onni, elämä, joulu, näky, ihana
11. Kaura, aura, satula, humala, pala
12. Noa, kirjava, kello, tuoli, muki -
Vuosikatsaus
On aika muistella kulunutta vuotta. Tämä luukku sisältää kysymyksiä itse kirjoittajille. Näihin kysymyksiin voi vastata lyhyesti tai pitkästi tämän viestin kommenteissa.
1. Mikä tänä vuonna kirjoittamistasi tarinoista oli oma suosikkisi? Miksi sitä oli mukava kirjoittaa / miten tarina syntyi?
2. Mitkä ovat olleet top 3 mielenkiintoisimmat hahmot Hopiavuoressa tänä vuonna? Miksi?
3. Minkä Hopiavuoren hevosista haluaisit omistaa oikeassa elämässä tällä hetkellä? Miksi?
4. Mitä tapaa, piirrettä tai ominaisuutta on ollut vaikein kirjoittaa omalle hahmollesi?
5. Mitä Hopiavuoren hahmoista tai hevosista on mielestäsi vaikein kirjoittaa?-
1. Mikä tänä vuonna kirjoittamistasi tarinoista oli oma suosikkisi? Miksi sitä oli mukava kirjoittaa / miten tarina syntyi?
Näitä on monta, mutta ihan ensimmäiseksi haluan nostaa esiin Tuhlaritytön, koska onhan sekotiinHopiavuoreen paluu mahtava juttu, olkoonkin että syy ei ollut niin kovin mahtava.
Tallipäiväkirjasta löytyy toki toinenkin suosikki, Nellyä ei käy vastustaminen. En muista mistä siihen idean sain, mutta se oli hauska kirjoittaa, tuollainen lyhyt ja nopea välipala.
Ja sitten spinnareiden puolelta ihan alkuvuodesta kirjoitettu Everything’s gonna be alright, siinä oli vielä Harri, joka nyt jo tuntuu muinaishistorialta ellei kummittelisi Sonjan ajatuksissa.2. Mitkä ovat olleet top 3 mielenkiintoisimmat hahmot Hopiavuoressa tänä vuonna? Miksi?
Saako vastata että kaikki? Ai ei vai? No hö!
1. Ilona ja Alex, tämä parivaljakko on tuonut tosi paljon elämää Hopiavuoreen ja minun on vieläkin vaikeata uskoa, ettei Ilonaa kirjoita Hopiavuoren omistaja 😀
2. Janna ja Jannan käänteet elämässä ja varsinkin Elli ja Rasmus siinä sivussa.
3. Outi-Outi-Outi-OUTIII!! Kiitos paluusta.3. Minkä Hopiavuoren hevosista haluaisit omistaa oikeassa elämässä tällä hetkellä? Miksi?
Varsinaisesti en ole hevosharrastaja, joten en oikeastaan ketään, mutta Barnum on vähän sellainen salasuosikki aina kun se on niin hieno.4. Mitä tapaa, piirrettä tai ominaisuutta on ollut vaikein kirjoittaa omalle hahmollesi?
Äääh, kaikkea… Luin tuossa joskus vanhoja tekstejäni ja huomasin, että olin jossain vaiheessa kirjoittanut Sonjalle aika usein tiettyä sanaa puheeseen, ihan tarkoituksella. Mutta sitten olin unohtanut sen! Miksi? En minä vain tiedä.5. Mitä Hopiavuoren hahmoista tai hevosista on mielestäsi vaikein kirjoittaa?
Hello. Hello edelleen, aina ja ikuisesti, aamen. Toki myös Oskari, Chai, Eirakin. -
1. Mikä tänä vuonna kirjoittamistasi tarinoista oli oma suosikkisi? Miksi sitä oli mukava kirjoittaa / miten tarina syntyi?
Ensimmäisinä tulee mieleen näitä tuoreimpia, kuten Niklaksen opiskeluseikkailuista maastotunti maneesissa, koska sain luotsata siihen täysin oman turhauttavan kokemukseni.
Marshallin kisojen tuotosluokan teksti Kuiskuttelua, jonka meinasin alunperin kirjoittaa eri näkökulmasta Barnumin kanssa. Mutta oli viihdyttävämpää toteuttaa se toiselta kantilta Stanimirin kanssa.
Myös Niklaksen ja Marshallin vuosipäivän tekstiä oli mukava kirjoittaa.2. Mitkä ovat olleet top 3 mielenkiintoisimmat hahmot Hopiavuoressa tänä vuonna? Miksi?
Voinko listata vähän kaikki, kun jokaisen kuvioiden seuraaminen on omien syiden takia mielenkiintoista. Ai en? No, öää..
1. Ilona, uusi ja erittäin aktiivinen, sekä taitava, kirjottaja. Alkuun olin niin varma että hahmon takana olisi ollut itse Hopiavuoren omistaja mutta ei! (miten??)
2. Sonja, jonka elämässä on tapahtunu hurrjasti kaikkea. Pyörähdys Royal Gardensissa, Mortin juttu, Harri ja muut mieskuviot..)
3. Vaikea päättää muttaah… Ehkä tavallaan Chai. Koska sen kuviot Noan kanssa, joiden kautta toinen joutuu painiskella vähän kaikenlaisten ajatuksien/tunteiden kanssa. Ja nyt vielä kaikki tietää asioista… Vähän kauhun sekaisella mielenkiinnolla odotan minne suuntaan asiat menee.3. Minkä Hopiavuoren hevosista haluaisit omistaa oikeassa elämässä tällä hetkellä? Miksi?
hmm.. Sanoisin että Flida. Koska tällä hetkellä elämässä tarvitsisin sen tyyppistä turvahevosta harrastelukaveriksi.4. Mitä tapaa, piirrettä tai ominaisuutta on ollut vaikein kirjoittaa omalle hahmollesi?
Vähän kaikki? Ehkä eniten sellanen yleisesti vähänkään järjestelmällisempi kehitys ja hahmojen tarinan eteneminen on ollut haastavinta. Asiat tapahtuu hypähdellen ja syrjähyppyjen kautta, jos tapahtuu.5. Mitä Hopiavuoren hahmoista tai hevosista on mielestäsi vaikein kirjoittaa?
Aivan liiallisen itsekriittisyyden takia ylipäätään hahmojen lainaaminen on ollut hankalaa ellei mahdotonta. Jos sitä yrittäisi näin uuden vuoden lupauksena, tai ennemminkin tavoitteena, olla edes vähän armeliaampi itselle näin tarinoimisen suhteen.. -
Mä en nyt ole varma, onko se Ilonaa kohtaan mikään kehu, että kirjoittajaa koetetaan kovasti samastaa muhun… :DD
1. Mikä tänä vuonna kirjoittamistasi tarinoista oli oma suosikkisi? Miksi sitä oli mukava kirjoittaa / miten tarina syntyi?
Varmaan tää, ja syitä on taas paljon. Tämä ei ole paras tuotos, vaan kivoin kirjoitettava.
Ensinnäkin rakastan pölläilyä. Mikä tahansa juoneton ja idioottimainen saa yleensä mun kirjoitusblokin pois. Sen kun präiskii. Se on niin rentoa.
Toisekseen ihan sikaharvoin kirjoitan omasta elämästäni. Tämä on Hopiavuoressa suunnilleen toka kerta. (Edellinen oli, kun mä ja Hello molemmat tehtiin vahingossa ihan hirveä määrä mansikkarahkaa, tosin mua ei ollut torumassa kukaan.) Mä keitin siis vahingossa sokeritoukan yksi aamu. En vissiin ollut ihan täysillä matkassa sinä aamuna, kun mä olin siitä oikeasti todella järkyttynyt. Mä lähetin noin tuhat viestiä yhteen kaverien whatsapp-ryhmään, miten mä en halua elää maailmassa, jossa ihmiset keittää sokeritoukkia ravinnokseen, ja oikeasti suurin piirtein halusin kuolla siihen paikkaan, kun se toukkakin oli niin söpö ja kuollut. Sitten kun mä illalla olin normaalimmalla tuulella, mä nauroin niille viesteille niin kuin hullu.
Kolmannekseen mä en koskaan oikeassa elämässä oikeastaan näytä mun tarinoita kenellekään. Tämän näytin niille kavereille, joille rääyin siitä toukasta itse. Jotenkin sillä oli tunnearvoa, että tää on ensimmäinen, jonka ne ikinä näki. (Tänä vuonna kuulin myös, että yksi mun toinen kaveri on salaa ollut koko ajan yksi virtuaalimaailman superfeimi ja lukenut myös Hopiavuorta ja on ihan semituttu hahmojen kanssa koko ajan. Me ei kaikkina näinä vuosina kumpikaan olla tiedetty, että toinenkin harrastaa virtuaalihevosia, joten sen lukemisia ei lasketa.)
2. Mitkä ovat olleet top 3 mielenkiintoisimmat hahmot Hopiavuoressa tänä vuonna? Miksi?
Niklas, koska se on ollut tuottelias ja koska sen puolella on niin helppo olla. Ilona, koska se otti homman haltuun saman tien ja mulla on ollut hauskaa lukea, kommentoida, vastata ja kattoa että mitä seuraavaksi. Noa koska hehehe itsekkäät syy ja Chai. Nämä ei ole missään järjestyksessä. :DD3. Minkä Hopiavuoren hevosista haluaisit omistaa oikeassa elämässä tällä hetkellä? Miksi?
Mulla on omituinen suhde virtuaalihevosiin. Virtuaalimaailmassa paras hevonen on tavallisin hevonen osittain myös siksi, että virtuaalimaailmassa se on erikoisin kaikkien erikoisten keskellä. Oikeassa maailmassa mun unelmahevonen olisi joku aivan sairaan iso möhkylä, joku viisi metriä korkea shirenhevonen. 😀 (Näyttäisin sen selässä sitten varmaan normaalilta ratsastajalta. Meidän perheessä kaikki on noin kaksimetrisiä.) Realistisesti mulle sopisi kuitenkin varmaan jokin suuri puokki tai korkeintaan suokki. Jos saisin mitä vaan, ottaisin Skotin.
4. Mitä tapaa, piirrettä tai ominaisuutta on ollut vaikein kirjoittaa omalle hahmollesi?
Tänä vuonna kaikkea. Vuosi sitten mulle tapahtui kauheita asioita ja olin tosi pahassa jamassa, ja jälkiä siivotaan edelleen. En tosiaankaan kirjoita niin kuin ennen. En vaan osaa enää ja pelkäänkin kirjoittamista. Kaikkein eniten olen kuitenkin mokannut Hellon kanssa, niin kuin joka vuosi. Sehän ei ole kaikesta innostuva hyper-adhd-seinillehyppijä oikeasti. Sehän on vähän pullea, mieluiten makaa, syö pullaa, sanoo nopeasti kommenttejaan ja esittää ihan sairaan tyhmää, vaikka oikeasti on aivan sitten varmasti mun hahmoista älykkäin sekä loogisessa ja matemaattisessa ajattelussa että tunnetaidoissa.5. Mitä Hopiavuoren hahmoista tai hevosista on mielestäsi vaikein kirjoittaa?
Jepppsh, helppo. Sonja on mulle yhä mysteeri. Olen tullut siihen tulokseen, että mun autismiaivot vain toimivat eri tavalla kuin Sonjan. Samalla Sonja on usein tosi samastuttava hahmo mulle, mutta välttelen yhä sen kirjoittamista suuriin rooleihin. Pitäisi antaa mennä vain, koska ei sillä Hopiavuoressa ole väliä, miten onnistuu, kunhan vain yrittää ja kokeilee kaikkea. 😀
Toinen mysteeri on Janna. En ihan pysy Jannan perässä: en hänen ajatuksissaan, enkä tapahtumissa ja elämänmuutoksissa, joita Janna on kokenut. Lisäksi mulle kirjoittamisessa on tärkeitä ne mitä pienimmät yksityiskohdat. Siinä vaiheessa, kun osaan kuvitella, naputtaako hahmo tylsyyksissään pöytää kynsillään, sormenpäillään vai kämmenellään, koen tuntevani hahmon. En osaa tällä hetkellä kuvitella esimerkiksi Jannan kävelytyyliä ja puheen rytmiä, jotka ovat mulle tärkeimmät yksityiskohdat. Pitää yrittää tehdä enemmän töitä Jannaan tutustumiseksi. -
1. Mikä tänä vuonna kirjoittamistasi tarinoista oli oma suosikkisi? Miksi sitä oli mukava kirjoittaa / miten tarina syntyi?
Ilonan eka spinnari – se lenkkitarina – tai oikeastaan siitä vain se juoksuosuus. Se oli nimittäin alun perin ihan oma erillinen tarinansa, mutta yhdistin sitten sen perään toisen tarinan, jossa vähän valotetaan Ilonan taustoja, koska se loppuosa olisi tuntunut liian irralliselta julkaista yksinään. Kirjoitin sen juoksuhomman kesällä maalla, ja aina siihen tarinaan palatessani palaan pikkuisen myös sinne maaseudun rauhaan. (Kilpa)juoksu on myös mulle tärkeä ja henkilökohtainen aihe, mikä ehkä tekstistä vähän paistaakin.Lisäksi varmaan Asioilla on tapana järjestyä, koska se on niin mukavan tavallinen ja arkinen kaiken dramaattisen jälkeen, ja turvalliseen maneesiin on kiva kuvitella oma ratsukko treenaamaan etenkin, kun Veera on niin kiva ja helppo heppa kirjoittaa. Lisäksi Ihastus ja Kuin kulovalkea valuivat melkein itsekseen kynästä ja olivat sellaisia kevyitä hassuttelutarinoita. Kirjoitin ne päässäni tallitöitä tehdessä ja nakuttelin sitten vain myöhemmin ulos koneelle. Se teki hyvää pitkän ja suunnitelmallisen kirjoitusrupeaman jälkeen.
2. Mitkä ovat olleet top 3 mielenkiintoisimmat hahmot Hopiavuoressa tänä vuonna? Miksi?
Tietenkin kaikki, mutta jos nyt yritän vähän jäsennellä…
1: Ekan sijan jakavat Alex, Oskari, Hello ja Milan, koska ovat kaikki samasta kynästä. Kaikilla näillä on pitkä ja huolellisesti mietitty historia, ja jokaisen menneisyydessä riittää pengottavaa. Pienten johtolankojen seuraaminen on koukuttavaa. Kaikilla niillä on myös hyvin tunnistettava ääni.
2: Niklas ja sen päänsisäinen elämä. Mitä enemmän luen, sitä enemmän samaistun. Niklas näkee maailman varsin kiehtovalla tavalla. Myös sillä on varsin pitkiä punaisia lankoja, jotka jatkuvat läpi tarinoiden pitkällä tähtäimellä, vaikka niitä ei alleviivattaisi lukijalle joka tarinassa. Niklas on niin hyväntahtoinen tyyppi, että sen edesottamuksia lukiessa tulee aina hyvälle tuulelle.
3: Sonja. Nyt on osattu jättää cliffhangereita niin, että täällä odotellaan kynsiä pureskellen aina seuraavaa jaksoa. Millainen uusi hevonen sieltä oikein tulee? Mitä uusi vuosi tuo tullessaan Sonjan suhdekuvioihin? Mihin suuntaan harrastaminen lähtee, nähdäänkö Sonjaa vielä kisakentillä? Sonjalla on myös hyvin tunnistettava oma ääni, ja rakastan sen sarkasmia ja itseironiaa. Mitä aktiivisemmin tarinoita tulee, sen enemmän huomaan aina odottavani seuraavaa.Olisin halunnut mainita myös Outin ja Noan, joilla on niin ikään kiinnostavat ja merkittävät taustat, jotka vaikuttavat heidän tarinoihinsa vieläkin, mutta kun vain kolme sai sanoa… On suorastaan poikkeuksellista, että kaikilla meidän hahmoilla on huolellisesti suunnitellut historiat ja kiinnostavat menneisyydet, monesti kun virtuaalitalleilla keskitytään vain heppoihin ja nykyhetkeen. Näin pitkäjänteisten kirjoittajien tekstejä on siksikin ihanaa lukea: tuntuu siltä, kuin saisi aina säännöllisesti maistaa uuden pätkän oman lempikirjailijan romaanista.
3. Minkä Hopiavuoren hevosista haluaisit omistaa oikeassa elämässä tällä hetkellä? Miksi?
Typyn, Liljan tai Veeran. Jaa miksiköhän… 😀 Näyttäisivät olevan suomitammoja kaikki, ja ihan hyvässä iässäkin. Jos vain yksi pitäisi valita, ottaisin Typyn, koska se on persoonallinen, mutta nuorena vielä muovattavissa omaan käteen sopivaksi. Uskon, että se sopisi hyvin mun nykyiseen tapaan harrastaa, ja voisin hyvin kuvitella sen oman (toivottavasti) tulevan maalaistaloni pihaan aiheuttamaan pahennusta. Uskokaa tai älkää, mutta Typy on yksi merkittävimmistä inspiksen lähteistä Veeran syntymiselle. Lisää Typy-tarinaa on kyllä luvassa, kunhan vain saan vanhempia tarinoita ensin alta pois.4. Mitä tapaa, piirrettä tai ominaisuutta on ollut vaikein kirjoittaa omalle hahmollesi?
Ujosta hahmosta on vähän vaikea kirjoittaa kiinnostavaa yhteisön jäsentä, mutta nyt kun se on löytänyt kilpailuhenkisyytensä sekä omat ihmisensä ja etenkin Alexin, niin homma on helpottunut huomattavasti, kun enää ei tarvitse koko ajan ujostella. Lisäksi dialogit olivat mulle aluksi toooosi vaikeita pitkästä aikaa, mutta oon harjoitellut niitä juuri siksi ihan tarkoituksella. Teiltä saatu palaute ja tuki merkitsevät enemmän kuin arvaattekaan! Yhteisöllinen kirjoittaminen on auttanut hurjasti Ilonan oman äänen löytymisessä, kun muut ovat vuoroin lisänneet omaa näkemystään mukaan.Kolmantena haasteena on ollut vaihdos minä-kertojaan, koska hahmon omasta näkökulmasta kirjoittaessa on paljon vaikeampaa tehdä lukijalle selväksi hahmon oman ajattelun ja todellisuuden välisiä ristiriitoja, ja paljon jääkin lukijan oman tulkinnan varaan. Esimerkiksi Ilona saattaa (yli)ajatella välillä hyvinkin itsekriittisesti, vaikkei sille aina olisi aihetta, tai se saattaa arvata omassa päässään toisen hahmon ajatukset ja aikomukset aivan päin mäntyä…
5. Mitä Hopiavuoren hahmoista tai hevosista on mielestäsi vaikein kirjoittaa?
Hmm. Ehkä Marshall. Sitä on ollut vähän vaikea tuoda Ilonan kanssa samaan tilaan, koska on uskottavampaa, että Ilona vähän ujostelee sellaista coolia oikeaa kilparatsastajaa, mutta eiköhän tilanne ratkea lähitulevaisuudessa, kun Ilonankin kisaura urkenee ja heille tulee jokin yhdistävä tekijä. Ja sitten on Eetun ja Jannan murre… en vain osaa!! 😀 Joudun edelleen välttelemään näiden vuorosanojen suoraa kirjoittamista aina, kun se on mahdollista. Täytynee yrittää ottaa listalle tämänkin asian opettelu.PS. Se, että mun kirjoitusta on verrattu itse pääpirun kädenjälkeen, on ehkä paras kehu, mitä olen koskaan saanut. Olet ilmiömäinen taitelija.
-
Älä huali. Puhun samalla murteella IRL joka kievanan päivä enkä minä siltikään osaa kirjottaa sitä ilman et mietin sataan kertaan miten joku sana kirjotetaan kun osaan vaan lausua ne 🙄
-
Pakko muuten lisätä tuohon ykköskohtaan vielä tämän kirjoittaminen, koska se oli niin ääliön touhua. 😀
Mä en siis osaa ajaa kuorma-autolla, mutta mun bestis Tiina ja toinen kaveri Henri ajavat. (Näiden nimet on muutettu.) Ne kaksi myös tykkäävät puhua isoista autoista ja mä aina kyselen tyhmiä lisäkysymyksiä, niin kuin just että onko rajoitin mahdollista ohittaa ja miten. Sain siihen teoreettiset hyvät ohjeet joskus hyvän aikaa ennen tätä tarinaa. Idea tarinaan tuli myöhemmin.
Sitten kun aloin suunnitella tarinaa, tajusin, etten tiedä mitään. Siis MITÄÄN. Kysyin Henriltä, että millasilla autoilla kaikkein kovimmat jätkät ajaa, ja se sanoi että fulleri-Sisuilla. Kysyin, miten sellainen toimii, ja se kuulosti paitsi monimutkaiselta, myös tylsältä. Sitten kysyin samat kysymykset Tiinalta, joka oli sitä mieltä, että B-linkki-yhdistelmällä. Se kuulosti helpommalta kirjoittaa ja monipuolisemmalta ajaa. Alexista tuli B-linkkikuski ja mä kuuntelin B-linkkitarinoita erityisen tarkasti.
Sitten mä aloin kirjoittaa. Mä soitin Tiinalle, että miks B-linkin nimi on B-linkki ja sain vastauksena et ”oota hetki” ja sen jälkeen whatsappiin kuvan sen entisestä ajokista, johon se oli nimennyt ne osat, joista se keskimmäinen palikka oli sitten B-linkki. Pian soitin Tiinalle, että missä rekassa on ne sulakkeet. Se kysyi, että minkä merkkinen rekka mahtaa olla kyseessä. Mä en tiennyt. Koska Tiina on puolueellinen Volvo-kuski, soitin Henrille, että minkä merkkinen auto sopii Alexille tähän ja tähän hommaan. Se sanoi Scania. Soitin Tiinalle. Tiina suuttui vähäsen: sen mielestä Scania on paska auto. Se kertoi kuitenkin marmattaen, missä ne sulakkeet on. Sitten tekstasin Tiinalle vielä perään, että miten Scania kirjoitetaan. Sitten taas kirjoitin. Sitten mä soitin ohjeita laivaan menemisestä ja laivasta myöhästymisestä rekalla. Tiina sanoi, että ei hän oo mikään ulkomaankuski, kysypä joltain toiselta, hän on sitä paitsi suihkussa. Soitin Henrille, että mitä se tekisi, jos olisi myöhästymässä vähäsen laivasta, kun se kuitenkin ajaa ulkomailla. Se sanoi, että soittaisi toiset kuskit ja laivan läpi, joten niin Alexkin päätyi tekemään. Kuulemma kyllä sitä ennenkin on laivaa pidätelty.
Kun mä olin kirjoittanut, mä lähetin Tiinalle valmiin tekstin. Siinä oli edelleen virheitä. Olin ymmärtänyt vähän väärin ainakin sulakkeiden sijainnin ja en muista minkä toisen jutun. Korjasin ne ja Tiina sanoi, että hyvä, ja että ”vitsi sä oot autisti oikeesti”. Tiina sanoo mua aina välillä autistiksi, ja kun me vasta tutustuttiin ja se tajus että mä oon autisti, se oli vähä aikaa hyvin järkyttynyt sen omista puheista. Sitten mä lähetin Henrille sen tekstin, eikä se sanonu mitään pitkään aikaan. Monen tunnin päästä se vastas, että se oli lähettänyt sen tekstin ööööööö kaikille rekkapenoille, jotka se tuntee, eli siis kaikille. Sitten mä meinasin, että mä kuolen, enkä uskalla julkaista sitä, mutta Tiina sanoi, että kaikki sen on nyt muutenkin jo lukeneet, niin mitä väliä. Ja että kun Ajomestari Tiina on ollut tietotoimistona, niin kuitenkin se koko tarina on täyttä laatua.
Nykyään Tiina sanoo että mun kirjoittaminen on niin kuin mun yhden miehen eläintenpelastustiimi. Mä soitan aina Tiinalle, kun mulla on joku vammainen ongelma rekkojen tai eläinten kanssa. Mä soitin varmaan 39 kertaa, kun kirjotin tätä, ja kesällä, kun mä pelastin yhtä rampaa varista ja en muistanut mitä sille pitää tehdä, niin sotin varmaan viiskyt kertaa. Vaikka ei Tiinalla ole mitään vastauksia mulle. Viime viikolla mä soitin sille, että missä mun ainoa ompeluneula on.
Elikkä mulla tulee tästä tarinasta aina mieleen Tiina ja mun jumalaton sähläys, ja sitten tulee hyvä mieli.
-
Minä arvasin että tämän rekka-stoorin takana on jotakin tosi-tosi vankkaa sisäpiiritietoa tai sitten olet ihan pahuksen hyvä kuvittelemaan ja keksimään asioita (nämä eivät toki ole toisensa poissulkevia asioita). Koska kuten kommentoinkin jo tuota tekstiä: se oli ihan hirveän uskottavan kuuloinen näin maallikon mielestä, mutta samalla myös tosi ymmärrettävä sille samaiselle maallikolle.
Mutta siis joka jumalan kirjoittajan painajainen että joku toinen panee keskeneräisen tekstin jonnekin jakoon. Olisin kyllä kans kuollut siinä kohtaa tai ainakin hautautunut jonnekin varastokaapin viimeiseen peränurkkaan hyllyn alle enkä tullut ikinä sieltä pois. Koska nolous.
-
