Tämä aihe sisältää 50 vastaukset, 11 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Tuo äitisi tallille -teemapäivä / ihmeellinen perheleiri järjestetään viikonloppuna 3.-4.8. Viimeinen osallistumispäivä ja osallistumisen muuttamispäivä on 20.7.2019. Niinä päivinä hahmot voivat tuoda tallilleen sukulaisiaan. Jos sukulaiset asuvat liian kauana tai muuten heidän tallille tuomisensa ei sovi, hahmo voi halutessaan tuoda myös jonkun läheisen ystävänsä. Halutessaan hahmo voi tuoda myös useamman henkilön mukanaan, tai tulla yksin mukaan leikkimään, jos se sopii hänelle paremmin. Sukulaisen tai ystävän välejä hahmoon ei rajoiteta.
Päivästä on jaossa kolme erilaista kunniamerkkiä. Voit suorittaa ne, jotka kivoimmalta tuntuvat! Kunniamerkin saa viimeistään 10.8. julkaistuista tarinoista.
Tapahtuma on avoin vain omalle väelle + kavereille. (Tallin väki, vähintään yhden tarinan kirjoittaneet maneesilla kulkevat hahmot + hahmot joilla on kunniamerkki. Poikkeuksellisesti myös oman väen muualla olevat merkittömät sub-hahmot, sekä sellaiset muiden pelaamat hahmot, jotka oman väen hahmot tuntevat ja haluavat kutsua mukaan.) Ilmoittautuminen vaaditaan. 😀
Tarinallinen tausta
Nelly on muutamassa tarinassa valittanut, että pitäisi olla maastoretkeä ja vaikka mitä, vaikka juurihan yömaastossa käytiin! Isäntä tietenkin ahdistuu siitä, sillä hänen pahin pelkonsa koko maailmassa on, etteivät hänen asiakkaansa viihdy. Eräänä iltapäivänä kahvipöydässä hän alkaakin heitellä ilmaan ideoita siitä, mitä voitaisiin yhdessä puuhata. Suurin osa ideoista on ihan normaaleja: uutta maastoretkeä, tallin omia leikkikisoja, oikeita pikkukisoja, kävelymaasto Lähteenkalliolle katsomaan miten vesi pulppuaa luonnonlähteestä… Mutta kenties kuumasta päivästä johtuen mikään idea ei aiheuta kunnon hurrausta. Lopulta isäntä puuskahtaa, että pitääkö tässä nyt alata järjestelemään Tuo äitisi tallille -teemapäiviä, että te olisitte onnellisia. Yllättäen se kuulostaa monesta hahmosta ihan kivalta, kunhan saa tuoda muunkin sukulaisen kuin äidin. Isännälle se sopii: kunhan kaikki olisivat vain tyytyväisiä. Silloin Eira ilmoittaa tuovansa Inarin, koska iskä on kuulemma ääliö, ja isäntä alkaa heti vähän katua sanojaan. Mutta tulipa luvattua teemapäivä.
Teemapäivää järjestellään pitkään ja huolella. Ihan teemapäivän aattoon asti isäntä kiertää kyselemässä hevosia lainaan erilaisiin tehtäviin, ja avustajia siihen tähän ja tuohon. Yhdessä suunnitellaan, mitä syötäisiin, ja miten kaikki saataisiin mahtumaan osin ruokasaliin ja osin terasseille. Kuka jäisi yöksi, mistä saataisiin yöpaikkoja, kuka voi lainata ylimääräistä patjaa, ja niin edelleen. Koko juttu päätetään järjestää nyyttärimeiningillä ja talkoovoimin, koska koko tallin lauma porukoineen syövät kuin, noh, hevoset, ja kaikkea muutakin hommaa on tehtävä teemapäivän eteen.
Otsonmäellä on ihan tapana ostaa pullapitko kaupasta ja hiippailla moikkausväleissä olevan otsonmäkeläisen tupaan kylään ja alkaa höpötellä kahvin äärellä. Paljasjalkaisilla otsonmäkeläisillä kynnys lähteä mukaan on siis pieni. Ulkopaikkakuntalaisia voi halutessaan houkutella vaikka sillä, että näin Otsonmäellä on nyt vain tapana toimia.
Aikataulu (josta voidaan joustaa, ja jota voidaan jopa suunnitella uudelleen). Tähdellä merkityistä jutuista lisää infoa tuonnempana!
Lauantai
– Puolipäivästä väkeä alkaa valua tallille
– Vapaata aikaa: voi ratsastella, talutella pikkusiskoja ponin kanssa, esitellä omaa heppaansa tai hoitoheppaansa,
– Syödään spagettia ja jauhelihakastiketta a la isäntä, Inari ja Alma Metsärinne. (Ilmoittakaa allergioista ym, koska oletuksena ei ole esim gluteenitonta tai kasvisvaihtoehtoa, Otsonmäen takapajulassa kun ollaan. Mutta on mahdollista tehdä. :D)
– Rastirata*
– Pihapelejä, korttipelejä, saunaa, saunaolusia, iltapalaa
Sunnuntai
– Aamupalaa (Hotel SilverMountainsissa on itsepalveluaamiainen)
– Aamupalansulattelulenkki*
– Suuret Ja Mahtavat Leirikisat*
– Palkintojenjako (palkintoina on tietenkin kaikkea krääsää, kuten kierrätettyjä ruusukkeita, kahvipaketteja, karkkipusseja ja muuta sellaista)Rastirata
Temppurataa varten jakaudutaan joukkueisiin, jotka kilpailevat keskenään. Oletuksena hahmo seuralaisineen kuuluu samaan joukkueeseen, mutta jos joku haluaa, voi hän jakaa sukulaisiaan useaampaankin tiimiin. Kertokaa vain, miten suunnittelitte! Jokkueiden koot eivät ole niin justiinsa. Tärkeintä olisi inspiroivuus. Kerro, jos haluat hahmosi kuuluvan samaan joukkueeseen jonkun tietyn kanssa, niin en erota heitä jos joudun järjestelemään joukkueita uudelleen. Toivoisin, että yhteen joukkueeseen kuuluisi ainakin kaksi erillistä porukkaa, mutta tottakai saa osallistua myös ihan omien sukulaistensa muodostamalla tiimillä.Jokaiselle joukkueelle toivotaan keksittävän oman nimen. 😀 Työnimet ovat joukkue 1, joukkue 2 jne, mutta olisi hauskaa, jos niille muotoutuisi uudet nimet. Niistä voi keskustella vaikka yksityisellä alueella tai tässä alla.
Eetu ja hänen äitinsä Ritva ovat tuomareita, ellei heitä nimenomaisesti tarvita johonkin joukkueeseen, tai ellei joku kirjoittaja varta vasten halua heitä omaan joukkueeseensa tarinallisista tai mistä tahansa muista syistä. Katsotaan, miten joukkueet muodostuvat. Yritän ottaa kaikki toiveet huomioon: mistä tahansa syystä saa toivoa mitä tahansa!
-
Rastiradan rastiehdotukset (muokattavissa, keksikää toki parempia)
1. Pujottelu
– Kömpelö Skotti ja kömpelöt heinäkärryt Hopiavuoren pihatiellä ja kahdella parkkipaikalla
– Koko joukkueen pitää istua kärryissä ja suorittaa yhdessä naurettavan pikkutarkka kartiorata
– Voittaja on se, joka lyttää vähiten kartioita. Osumasta saa yhden virhepisteen ja kartion roskiskuntoon tuhoamisesta kaksi
– Jos kaksi joukkuetta saa saman virhepistemäärän, nopein aika voittaa. Ajat ja virhepisteet lasketaan itse. Rastilla ei ole tuomaria.2. Kouluratsastus
– Cozminalla Hopiavuoren kentällä
– Ennen kuin joukkueelle paljastetaan tehtävä, heidän tulee asettua suurpiirteiseen jonoon oman arvionsa mukaan kokeneimmasta kouluratsastajista kokemattomimpaan
– Kolme kokemattominta päättää, kuka heistä kolmesta ratsastaa
– Kolme kokeneinta päättää, kuka heistä kolmesta on valmentaja
– Valmentaja saa listan suoritettavista liikkeistä. Listoja on useampi erilainen ja se valitaan ratsastajan mukaan. Ekaa kertaa hevosen selässä istuva saa helpomman ja turvallisemman listan kuin entinen puskaratsastaja. Kaikissa listoissa liikkeet ovat kuitenkin ehdottomasti yli ratsastajien tason.
– Valmentajan homma on ratsukkoon koskematta ja jäsenillään elehtimättä saada ratsukko suorittamaan liikkeet.
– Tuomari on Eetu. Hän ei ole ankara varsinkaan vasta-alkajille. Mikä tahansa pyörylä on hänelle voltti ja mikä tahansa vähän paranneltu hepan ryhti on lisättyä ravia
– Paremmuusjärjestyksen ratkaisee aika, jossa liikkeet on suoritettu suurin piirtein tunnistettavasti3. Ota varsa kiinni
– Typy, Bee ja Neia Hopiavuoren maneesilla (yksi kerrallaan)
– Tehtävä on ottaa arvottu varsa kiinni maneesista. Varsalla ei ole riimua päässään
– Nopein aika voittaa. Aluksi tehtävä aloitetaan ilman mitään muita apuvälineitä kuin riimu. Aina kun kaksi minuuttia on kulunut, saa valita uuden apuvälineen. (Naru, kauraa, sanko, suhinapussi jne.)
– Joukkue diskataan tehtävästä armotta, jos varsaa pelotellaan vahingossa tai tahallaan.
– Inari tuomaroi4. Temppurata
– Muistatteko maastakäsittelytempauksen? Siellä oli tehtävinä kulman peruutus, puomien ylitys, peruutuspujottelu, peruutusvoltti, pressusilta, puusilta, rapukävely. Temppuradalla on nämä kaikki, mutta niistä neljä arvotaan kunkin joukkueen suoritettaviksi.
– Joka ryhmälle arvotaan myös hevonen, jolla rata suoritetaan.
– Yksi taluttaja suorittaa hepan kanssa yhden esteen, seuraava toisen jne
– Taluttajalla on silmät sidottuna. Muut saavat auttaa taluttajaa vaikka koskemalla häneen. Vain taluttaja saa koskea hevoseen!
– Voittaja on se, jonka hevonen on (perusluonteeseensa nähden) luottavaisin ja rauhallisin
– Tuomari on Eetun äiti RitvaAamupalansulattelulenkki
Aamupalansulattelulenkki on hidas, käyntiä ja rauhallista ravailua sisältävä lenkki Jätinhautuumaan hiekkapohjaisilla metsä- ja peltoteillä. Kierrämme Jätinmetsän, ja rauhallisessa tahdissa se vie yli tunnin. Retkelle saattaa olla hyvä ottaa mukaan vesipullo, mutta muita varusteita ei tarvita. Hevoset juotetaan noin lenkin puolivälissä Veli-Matti Peltoniemen mökillä Jätinmetsän toisella laidalla.Skotti ja Uuno vetävät isoja heinäkärryjä, jotka koostuvat lavasta ja laidoista. Skotilla on Hopiavuoren keltaiseksi maalattu, vähän maalia jo ropiseva kärry, ja Uunolla huomaamattoman ruskeanpunainen Peltoniemestä lainattu kärry. Flidalla on Eetun äitin ”mulle tulee vielä joskus hevosia” -puuskassaan säästämä kevyempi jousitettu oikea nättiksi kunnostettu kärry, jossa on edessä kahden- ja takana kolmen istuttava penkki.
Skotin kärryille tulee kuski Hello (Allu, Manni), Tiitus (Tytti), Jitta (Janne, Nanna), Sebastian (Noora, Viivi),
Uunon kärryille tulee kuski Eetu (Ritva), Noa (Alma), Heli (Ada, Lina), Herman (Erja), Eira, Nelly
Flidan kärryille tulee kuski Oona (Pihla, Shane) ja Inari (Tapio)Suuret Ja Mahtavat Leirikisat
Suuret Ja Mahtavat Leirikisat ovat estekisat ja ne on suunnattu ensisijaisesti hahmojen ei-ratsastaville sukulaisille ja ystäville. Esteradalla on lähtökohtaisesti kaksi ihan maahan kaivettua ristikkoa. Hurjapäille voidaan rakentaa vähän pidempi tai korkeampikin rata. Taluttaminen on sallittua, jopa suositeltua. Jokainen, joka uskaltaa yrittää, voittaa kisan!Osallistua voi niin omalla hepalla kuin lainahepallakin. Rata on niin helppo, että yksikin heppa jaksaa mennä sen vaikka miten monta kertaa. Ainakin Uunoa, Skottia ja Makea saa lainata, ja useampi ratsastaja voi lainata samaa heppaa. Makelle vain pikkuratsastajia!
-
Kunniamerkit
Jaossa on kolme erilaista kunniamerkkiä. Voit suorittaa yhden, kaksi tai kaikki. Voit myös halutessasi itse keksiä muille lisäkunniamerkkejä tai myöntää niitä erityisen kivoista suorituksista. Kaikkien suoritusten laji, laatu, määrä, toteutustapa jne ovat täysin vapaita.1. Kunniamerkki osallistumisesta
Tee mikä tahansa tuotos, joka liittyy teemapäivään jollain tapaa, mutta ei asetu kategorioihin 2 tai 3. Merkki myönnetään sekä tuotoksen tekijälle että sille mahdolliselle hevoselle, joka tuotoksessa on pääosassa. Tuotoksen ei ole pakko liittyä hevosiin, vaan se voi kertoa mistä tahansa hevosettomastakin ohjelmasta.
2. Rastirata
Tee rastirataan, joukkueeseesi tai johonkin radan tehtävään tai hetkeen liittyvä tuotos. Merkki myönnetään kirjoittajalle, joka suorittaa tehtävän, sekä niille hevosille, jotka ovat pääosissa hänen tuotoksessaan.
3. Leirikisat
Tee tuotos, joka liittyy Suuriin Ja Mahtaviin Leirikisoihin tai palkintojenjakoon. Merkki myönnetään kirjoittajalle ja/tai sub-hahmolle kirjoittajan valinnan mukaan, sekä Suurelle Ja Mahtavalle Kilparatsulle.
Bonus!!
Jokainen tapahtumaan osallistuva hevonen saa ihan oman, hahmosta riippumattoman kunniamerkin! Tätä merkkiä ei myönnetä hahmoille, vaa ainoastaan hevosille, eikä se ole riippuvainen tarinoista. Jokainen tapahtumaan tämän topan listojen mukaan osallistunut hevonen saa tämän merkin.
Onnea Cozmina, Bee, Elli, Flida, Inka, Make, Neia, Skotti, Typy ja Uuno!Osallistujat
Muodossa hahmo (sukulainen/set/kaverit), ilmoittaudu alle ja kerro toiveistasi samalla
Eetu (Ritva-äiti)
Hello (Allu-veli, Manni-isä)
Eira ja Inari (Tapio-isä)
Noa (Alma-äiti)
Tiitus (Tytti-pikkusisko)
Oona (Pihla-äiti ja Shane-isä)
Sebastian (Noora-äiti, Viivi-isosisko)
Nelly (joka tuo ilmeisesti myös Hellon isän, Mannin :DD)
Jitta (Janne-isä, Nanna-pikkusisko)
Herman (Erja-äiti)
Heli (siskontytöt Ada, Lina)Rastiradan joukkueet
Kerro, jos on toivomuksia, minkä hahmon joukkueeseen haluaisit/et haluaisi kuulua! Toivottavasti saadaan ainakin kahden, mielellään useammankin kirjoittajan hahmoja samaan joukkueeseen. Syitä toivomuksille ei ole pakko paljastaa, ja ne voivat olla niin tarinallisia kuin tarinanulkoisiakin. (Esim. että haluat lähentyä jonkun hahmon kanssa, tai et ole ennen tullut kirjoitelleeksi jonkun kirjoittajan kanssa.)Team Ilvesnaaraat: Hello (Allu, Manni) + Oona (Pihla, Shane) + Nelly
Mielikin minionit: Eira (Tapio) + Tiitus (Tytti) + Jitta (Janne, Nanna) + Noa (Alma)
Tähtiponit: Herman (Erja) + Sebastian (Noora, Viivi) + Heli (Ada, Lina) -
Vau, mitenkä sä oot tätä miettinyt! Aplodit ansaitset! ? Musta, tälleen vähän salaa kilpailuhenkisenä, olisi hauskaa jos tulokset arvottaisiin etukäteen. Niistä saa kuitenkin ideaa myös tarinaan että miksi sijoittui juuri siten, eikä kaikki tarinoissaan mystisesti suoriudu vaan ”ihan ok” 😀
Mutta on myös okei että pääsee vaan kirjottamaan jos muut ei halua! Temppuradan tehtävien arpomisessa sama juttu, ei niin väliä arvotko vai et etukäteen. Kumpikin käy. Sen sijaan hevoset voisit siinä arpoa kyllä.Flidan voisi kanssa laittaa Temppurata rastille.
Noa ja Alma Metsärinne lähtevät samassa joukkueessa mukaan, muuten ei oo väliä kenen kanssa ovat.
Joko sulla on kunniamerkit tehtynä, vai kaipaatko niiden kanssa apua? Tottakai saat ihan itse tehdä jos haluat! 😀
-
Hevosten arpomisella meinaan sitä, että täällä saattaa olla joku, jota inspaa jonkin rastin kirjottaminen nimen omaan siksi että saisi kirjoittaa omasta hepasta. 😀 Mä kuulostelen vähän, mennäänkö arvonta-asioissa enemmistön mukaan, vai saanko tehtyä jonkinlaisen kombon jos joku oikeesti välttämättä haluaa kirjottaa tietystä hevosesta ja loput arvotusta. Kun ei tämä ole niin vakavaa. Joka tapauksessa muuten kaikki arvonnat tehdään vasta sitten, kun mulla on jo joukkueet edes vähän selvillä, ja kun rastit on lyöty lukkoon.
Kunniamerkkien tekemisestä on tullut mulle omituisen rakas toimintakyvyn mittari. Ne on mulla kaikki vierekkäin samassa tiedostossa ja musta on huvittavaa miten ne parantuu ajan saatossa vaikka mun kädet on aina aika samalla tavalla kipeät. 😀 Mä ihan tykkään niitä tehdä, mutta julkaisen ne kaikki kerralla. Tokihan Noan tekemät on hienompia, onhan se nähty, mutta olen niin kauhee että mulla on pakkomielle käsinkirjotettuihin Ihan Ite Tehtyihin merkkeihin vaikka ne ei olekaan yhtä hienoja. Tottakai kaikki saa kuitenkin keksiä ihan omia palkintokategorioitaan ja kirjotustehtäviään, joista saa palkita lisämerkeillä, jos tykkää tehdä niitä!
-
-
Huhhuh, enpä osannut odottaa, että sä näin tarkasti oot kaiken suunnitellut, aplodit myös täältä päin!
Mun puolesta voidaan arpoa kaikki ihan hevosista lähtien, koska se tuo vaihtelua. Ja varsinkin tulokset olisi kiva saada arvottuna, mutta se tosiaan vaatii, että joukkueet on jo tiedossa. Saisi tosiaan varmasti enemmän inspiraatiota, kun voi kertoa kuinka ei saatu koko varsaa kiinni tai kuinka pujoteltiin kartiot niin täydellisesti kuin olla ja voi jajajaja.
Bee on käytettävissä kiinniotossa, jos se vaan kelpaa, kun ei ehkä ole sieltä helpoimmasta päästä. Paitsi toki sehän voi olla vieraskorea ja käyttäytyy vieraiden kanssa mallikelpoisesti 😀 Lisäksi Pöystilästä saa tarvittaessa useammankin varsan käyttöönsä, koska olisihan Oona ihan onnessaan, kun saisi tuoda näytille omia mussukoitaan plus varsoille tekisi hyvää, että muutkin niitä käsittelee. Raikuli ja Neia on jo tuttuja laitumilta, mutta Miekkonen ja Valo ovat uusia. Raikuli on toki hieman vilkas tapaus, mutta senhän voi tarvittaessa antaa osaavammalle porukalle tai jättää kokonaan pois.
Kouluratsastusosiossa kirjoitit kuudesta henkilöstä, joten olisi varmaan tarkoitus, että joukkueessa olisi ainakin sen verran tyyppejä? Eli vissiin muiden tyyppejä voi liittyä noihin kahteen ekaan joukkueeseen plus toivottavasti saadaan lisääkin tiimejä?
Tiitus tuo mukanaan pikkusiskonsa Tytin, joka on pikkutyttönä ratsastanut kolmisen vuotta shettiksillä, mutta sen jälkeen ei ole ollut hevosten kanssa tekemisissä. Oona tuo omat heppailija-vanhempansa, äitinsä Pihlan ja irlantilaisen isänsä Shanen, joka ymmärtää sujuvasti suomea, mutta puhuessaan käyttää paljon englantia. Oonan vanhempineen voi laittaa joukkueisiin ihan miten parhaiten sopii, mutta Tytti Tiituksen kanssa samaan. Lisäksi Oonan äiti voisi häärätä keittiössä!
-
Ai hei, Alma auttaa myös mielellään ruuanlaitossa! Hän ainakin leipoo tosi mielellään pullat tai paritkin, jos keittiössä muuten alkaa olla ahdasta.
Ja jos varsoista jää pulaa, niin Hopealinnasta liikenisi varmasti Riiviö ja Hera, vaikka varsojahan Hopiavuoressa on kyllä riittämiin.. 😀e.// ainii!! tajusinpa nyt vasta että tosiaan, Noahan ei oo koskaan ratsastanu kenelläkään muulla hevosella kun Flidalla. että jos hevoset arvotaan niin herraa saattaa vähän hirvittää, mutta ei se siltikään sitä estä etteikö niin vois tehdä 😀 jälkiviisaus näköjään paras viisaus kun muistaa aina vasta myöhemmin kaikki puolet jotka pitäis ottaa huomioon.
-
Voi mua ja mun kanssa kun kaikesta huolimatta en osaa kirjottaa yksiselitteisesti. :DD Tämä on nyt vastaus Noan ja Tiituksen viesteihin, mutta samalla kaikille infoa.
Eli on ideana, että joukkueisiin tulee enemmän kuin yksi porukka. Tarinallisestihan se ei ole välttämätöntä, mutta sosiaaliseen kirjottamiseen mä teitä kaikin tavoin ajan/houkuttelen/pakotan/kiristän, niin siksi. 😀 Eli listattuihin joukkueisiin mahtuu lisää porukkaa, ja joka joukkueeseen haluaisin vähintään kahden eri kirjottajan hahmoja, mieluiten jopa kolmen! Mielummin joustan siitä, ettei joukkueissa tarvi olla yhtä monta jäsentä kaikissa… 😀 Saa siis sanoa, jos joku haluaa kirjottaa mieluiten vaikka just siinä joukkueessa jossa on Noa/Eira/kuka vaan, ja saa sanoa jo ennen kuin se toinen ilmoittautuu, koska sitten tiedän laittaa sen samaan jos sille itselleen ei ole väliä, mikäli hän sitten myöhemmin päättää ilmoittautua.
Mä mielelläni päästän maneesinvuokraajienkin hevosia tosiaan tapahtumaan käyttöön päikkymerkintöjä tai edes ideoita niihin saamaan ja muutenkin. Eli varsat otettu vastaan, kiitos. 😀 Muihinkin hommiin saa tuoda. Pidän Hopiavuoren hevosilla kuitenkin etuajo-oikeuden tehtäviin. Mun hevosten ei tietenkään tarvi päästä välttämättä mukaan, koska mun inspiraationi ei ole mitenkään riippuvainen siitä! Eli jos joku jo mun hevosille varattu homma houkuttelee omaa väkeä tai maneesinvuokraajia, niin saa ajaa ohi.
Lisäksi mä tiedän, että tämä homma on aika iso paketti, jossa tapahtuu paljon. Idea ei ole, että kaikkien olisi pakko kirjoittaa kaikesta. Saa jos haluaa, mutta ihan yhtä okei on kirjottaa vain yhdestä tapauksesta, tai yhden tapauksen yhdestä osasta (esim. rastiradan yhdestä tehtävästä). Tässä yrittää nyt vain olla mahdollisimman monelle jotain kivaa tekemistä.
-
-
Voi ihanaa, tää kuulostaa superhauskalta tapahtumalta! Mäkin kannatan arpomista kaikissa kohdissa, itseäni ainakin inspiroi enemmän kirjoittaa kun joku muu antaa ns. ainesosat, joista itse väsätään sitten oma tuotos. Ja tuo tulosten arpominen olis kanssa tosi makee juttu! Kuten ylempänä joku sanoikin, se helpottaisi tarinan kirjoittamista, kun osaisi kuvailla suoritusta paremmin.
Sebastian tuo muokanaan isosiskonsa Viivin ja äitinsä Nooran. Äidillä on jonkun verran ratsastustaustaa, mutta Viivillä ei yhtään paria talutustuntia lukuunottamatta. Meidät saa laittaa joukkueisiin miten sattuu, jännitystä vaan lisäisi jos Sebe joutuisi perhettään vastaan kilpailemaan! 😀
-
Oi kamala, tämä herätti paljon tunteita 😀 . Ensimmäinen reaktio on, että varmasti juoksen karkuun XD . Seuraavana mietin, että miksi. Ja lopulta päädyin vain olemaan hiljaa ja miettimään uudestaan. Tämä herätti kauhua, koska on niin paljon liikkuvia osia. Mutta se varmasti selkiytyy ja sehän voi olla jopa mielenkiintoista! Joten; vielä en ilmota ketään mukaan 😀
Silti aion kertoa mielipiteeni jo :DD . Kannatan muiden tavoin arpomista ja ’valmiin sopan hämmentämistä’. Siinä suurin syy on, että tässä on niin paljon liikkuvia osia ja jos/kun joukkueista tulee isot, niin toinen ei kirjoita joukkuettaan selvään voittoon ja toinen häviöön. Eli kaikki saisivat kannet ja pääpiirteet tarinasta, mutta josta voisi välitä oman sivujuonensa 🙂 .
Ja mitä hevosiin tulee, Cozminan saa ottaa mukaan 🙂 . Toimii kaikilla ja ei karkaa, mutta minua ehkä eniten kiinnostaisi nähdä tamma Kouluratsastus-pisteellä 😀 .
-
Rastiradan hevoset (ja pisteet + tulokset)
Team Ilvesnaaraat
Rasti 1: Pujottelurata Skotilla
Lyttäsitte kaksi kartiota. Osuitte lisäksi kolmeen.Rasti 2: Kouluratsastus Cozminalla (Valmentaja: Nelly, ratsastaja ilmeisesti hevosia pelkäävä Allu?)
1. Ratsasta voltti lyhyen sivun keskellä
2. Pysähdy pitkän sivun keskelle
3. Peruuta kolme askelta ja jatka eteenpäin
Teillä meni aikaa 12 minuuttia.Rasti 3: Ota varsa kiinni: Bee
Diskattu! Varsa säikähti! Nolla pistettä tästä rastista. Hyi teitä. 😀Rasti 4: Temppurata Uunolla (pressusilta, peruuta L:n muotoinen kulma, rapukävelyrata, 3 maapuomia käynnissä tai ravissa)
Nappisuoritus. Hevonen oli luonteeseensa nähden rento.***
Mielikin minionit
Rasti 1: Pujottelurata Skotilla
Lyttäsitte kahdeksan kartiota ja osuitte vielä neljään! Hei niitä oli tarkoitus väistää!Rasti 2: Kouluratsastus Cozminalla
Ei toivomuksia:
Arpa sanoi, että Alma ratsastaa ja Tiitus neuvoo, mutta halutessanne voidaan muutella tuloksia.
Arvotut liikkeet ovat Tytin tasoisen listasta: jos ratsastaja vaihtuu, arvon heikommalle uudet!
1. Ravaa. Missä tahansa kohtaa, vähintään kolme askelta. (Neuvoja/muu saa juosta turvana vierellä.)
2. Vaihda suuntaa, koko rata leikkaa.
3. Pysähdy täsmälleen kolmeksi sekunniksi ja jatka matkaa.
Teillä meni aikaa 10 minuuttia.Rasti 3: Ota varsa kiinni: Typy
Kuusi minuuttia, hieno suoritus!Rasti 4: Temppurata Flidalla (pressusilta, peruuta voltti, rapukävelyrata, 3 maapuomia käynnissä tai ravissa)
Flida oli koko ajan hienosti ja rauhallinen. Pressusilta mietitytti eniten, mutta rapukävely meni kuin vanhalta tekijältä.***
Tähtiponit
Rasti 1: Pujottelurata Skotilla
Neljä osumaa. Ei huono.Rasti 2: Kouluratsastus Cozminalla
Ei toivomuksia:
Arpa sanoi, että Erja ratsastaa ja Heli neuvoo
1. Voltti lyhyen sivun keskellä
2. Ravaa. Missä tahansa kohtaa, vähintään kolme askelta. (Neuvoja/muu saa juosta turvana vierellä.)
3. Käännä radan poikki ja pysäytä keskelle.
Teillä meni aikaa 18 minuuttia.Rasti 3: Ota varsa kiinni: Neia
Kolme minuuttia, mitä ihmettä?Rasti 4: Temppurata Inkalla (puusilta, pujottelu peruuttaen, rapukävelyrata, 3 maapuomia käynnissä tai ravissa)
Maapuomeilla ja peruutuksessa oli hieman ongelmia.Isäntä on myös päättänyt palkinnon voittajille. Isäntä on tuonut yllärinä Arnoldsin pullia kaikille. Niitä on joka laatua. Voittajat pääsevät valitsemaan ekana. 😀 Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että ainakin joku Hello on äärimmäisen tosissaan kuullessaan hienosta palkinnosta. 😀
***
***Rastiradan tulokset
Pujottelumestari: Tähtiponit
Kouluratsastusmestari: Mielikin minionit
Varsankesyttäjämestari: Tähtiponit
Maastakäsittelymestari: Team Ilvesnaaraat (KuMa: Mielikin Minionit)Kokonaistulokset
Suurten turnajaisten voittajajoukkue:
Tähtiponit***
***Suuri Ja Mahtava Leirikisa: ratsut
Olen listannut tähän niitä hahmoja, joilla on osallistumisoikeus, eli tarpeeksi vähäinen heppatausta. Otetaan pois, jos ette haluakaan! Tähän ei arvota tuloksia, koska osallistujia ei rankata paremmuusjärjestykseen. Olen arponut jokaiselle hevosen, mutta onpahan hurjasti vaihtelua kun mulla on vaihtoehtoina nyt vaan Skotti ja Uuno. Mutta se ei haittaa, jos tämä jää näin. Hevosen saa ehdottomasti vaihtaa, ja jos joku haluaa oman hevosensa osallistuvan tähän, arvon vaikka 2-3 nimeä listalta, joiden ratsuksi vaihdetaan Sinun Hevosesi. Saa myös suoraan toivoa ratsua, jolloin vaihdan sen tietenkin toiseksi. Sovitaan, että tätä osiota muokkaan myös viimeiseen ilmoittautumispäivään asti (jonka päivitän aloitusviestiin).Hellon Allu – Skotti
Eiran ja Inarin Tapio – Skotti
Noan Alma – Flida
Tiituksen Tytti – Skotti
Sebastianin Viivi – Uuno
Jitan Nanna – Elli
Hermanin Erja – Flida
Helin Ada – Uuno
Helin Lina – Make-
Mielikin minionit kuulostaa ihan täydelliseltä nimeltä meidän joukkueelle :DD Joukkueet näyttäis olevan ok minunkin osalta!
-
-
Täähän vaikuttaa jo tosi hyvältä! Sen verran korjaan, että Oonan vanhemmat ottaisin pois leirikisasta, koska molemmat ovat olleet aina hevosten kanssa, kunnes vasta tänä vuonna siirtyneet niistä ”eläkkeelle” 😀
Talutusta kaipaavalle kisaajalle voisin tarjota myös Oonan Rinnaa, vaikka se onkin vähän laiska hyppäämään liian matalia esteitä.. Että jos ei haittaa, ettei se välttämättä oikeasti hyppää, niin saa lainata! Ja tämä tosiaan vain, jos ratsastaja haluaa taluttajan, muuten Rinna ei luultavasti liiku minnekään 😀
Myös Elli on käytettävissä ja se kulkee, vaikka olisi osaamattomampi kulkija. Toki eihän osallistujia kovin montaa jää, mutta jos tuleekin enemmän tai joku haluaa jommankumman tammoista ratsukseen, niin siitä vaan.
edit. Enkä todellakaan tarkoita, että pitää joka paikkaan Oonan hevoset saada mukaan! Että ihan vaan siltä varalta, jos tulee tarvetta saada lisää ratsuja eikä muita liikene.
-
Okei, nyt lähtee. Nelly on messissä, mutta pakottautuu liittymään Hellon jengiin järjestetyn avioliiton kautta. Näinpä tuo mukanaan jo ilmotetun Mannin, järjestetyn Appiukkonsa. Jos on tilaa ryhmässä ? . Jos ei, mikä vaan joukkue käy mutta samalla tarinalla tullaan silti ? .
Edit // koska kukaan ei toivo mitään, minä olen Itsekäs ja varaan ehdottomasti Team Ilves-Naaraista kouluratsastus-pisteen! Iski hirvee idea ja ihan itsekkäästi kamalasti varaan sen itselleni ??
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten
Nelly.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten
-
Noan joukkue ok, nimiehdotuksia ei kyllä oo…. :DD Että jos Sebastian sellaisen keksii niin aivan vapaasti 😀
ja Flidan saa kanssa ottaa leirikisoihin ratsuksi jos haluaa ja tarvii, sen kanssa pärjää kuitenkin kuka vaan! Almalla ei sen sijaan oo niinkään väliä että millä hepalla menee, (vaikka se tietty omaa mussua suosii) että kaikki kelepaa :)! -
Juu, Team Ilvesnaaraat tai Ilves-Naaraat sopii Oonalle 😀 Plus Oonaa ja hänen vanhempiaan voi tosiaan siirrellä muihinkin tiimeihin, jos tarvitsee.
-
Huh mikä pyörittäminen tässä muuten onkaan. :DD En olisi arvannut. Mutta Team Ilvesnaaraiden tulokset on julkaistu. En enää hahmota itse, mitä muuta tarvittaisiin, jotta tarinointi on mahdollista. Oletan, että Allu ratsastaa kouluratsastuspisteellä, kun Oonan porukat ovat liian taitavia, ja Manni on niin iso moottoripyörähagrid että Cozmina menisi lyttyyn kuin pannukakku. 😀
-
Jitta tuo mukanaan isänsä Jannen ja pikkusiskonsa Nannan. Nannalla ei ole mitään kokemusta hevosista. Ja ryhmällä ei ole väliä.
-
Hermanin matkaan tulee hänen äitinsä Erja, joka on pari kertaa koskenut hevoseen, mutta ei ole koskaan ratsastanut tai tehnyt sen kummempaa.
-
Nyt joukkueet 2 ja 3 ovat myös valmiita, jos lopuillekin käy jako. Sitten saan rastikohtaiset tulokset ja kokonaistulokset julki. Helmipuron Eira ehdottaa joukkueensa nimeksi Vähä Paree Joukkue. VIP on tämän viikon lauantaina, ja siihen asti saa tehdä muutoksia ihan kaikkeen. Liikkuvat osat, joita voi muutella, ovat siis sub-hahmojen leirikisat, rastirata ja kärryttelylenkki. VIPiin asti saa myös tuoda heppojaan jne tehtäviin, jos vielä haluaa. Mun hevosten ei ole pakko olla mukana, mutta muut Hopiavuoren hevoset ovat etusijalla mihin tahansa tehtävään maneesinvuokraajien hevosiin nähden. 🙂
-
Joukkuejako ok!
Noa ehdottaa tiimin nimeksi Mielikin minionit, koska tottakai Hopiavuoren stara on joukkueen maskotti ja team leader 😀 mikäli Herman tai Sebastian keksii parempaa niin mulle käy mikä vaan!
-
Mulle käy tuo nimi!
-
Tiitus heittää Eiran ehdotukseen vastakommenttina PPP eli Pikkase Pähee Porukka, mutta Vähä Paree Joukkue kelpaa hänelle kyllä myös 😀
-
-
Helin sisko Kajsa suostui päästämään kullannuppusensa mukaan tallille, joten Helin kanssa tapahtumaan osallistuvat siskontytöt Ada (9v) ja Lina (7v). Tytöt haluaisivat tiiminimekseen Tähtiponit, mutta suostuivat ottamaan muitakin mukaan tiimiin. Temppuradalle otettaisiin mieluusti mukaan Inka, Helin avustuksella tietysti, sillä tytöille tamma on tuttu. Ada ja Lina ovat molemmat käyneet ratsastuksen alkeiskurssin, joten kääntäminen, pysäyttäminen ja ravaaminenkin onnistuu.
-
Teen nyt niin, että siirrän Hermanin äiteineen kolmosjoukkueesta kakkoseen ja laitan Helin siskontyttöineen tilalle, että joukkueet ovat suhteellisen tasalukuisia. En ihan usko, että neljättä joukkuetta ehtii muodostua viikonlopun aikana. 😀 (Jos joku yleisöryntäys nyt vielä tulee niin oih, sitten pyöritetään vielä kerran, sori.) Vieläkin saa vastustaa päätöksiä, muutella arvontatuloksia hevosten ja joukkuejärjestysten osalta jne jos haluaa, kuitenkin vain tämän viikon loppuun asti.
Päivitän myös tulokset heti nyt. Merkit tulevat vasta ensiviikolla, yritän saada jo maanantaina julkaistua. Olen lähdössä taas kerran koirareissuun loppuviikoksi, ja siellä ollaan aika lailla koneetta. 😀 Seuraan kuitenkin tilannetta niin täällä kuin päiväkirjoissakin ja kommentoin kaikkea aina kun vain kun saan tassut näppäimille!
//edit, jaa, käsky kävi muualle, joudutte odottaa siis tuloksia iltaan.
-
Jittaa ja Hermania ei mielellään samaan joukkueeseen kiitos?
-
-
Oih viimeinen (?) ruuvaus. Just kun Sebastian ehti hyväksyä joukkueet, muutin niitä! Eli jotta Jitta ja Herman saatiin eri joukkueisiin, Herman siirtyi kolmoseen ja Noa kakkoseen. Jos vastustatte, sanokaa taas, niin tehdään vielä siirtoja. :DD Nyt Tiitus ja Noa joutuvat käymään ilmeisesti joukkueen nimestä taistelun kuolemaansa asti. Eiralla ei ole väliä. Hän ei ole nimirasisti. Hänestä kaikki on tasa-arvoisesti paskaa, jos joukkueen nimi ei ole Eira. 😀 Kolmosjoukkue on Tähtiponit, ellette toisin vielä päätä!
-
PPP käy ihan vallan mainiosti! mutta vaan sillä ehdolla että Mielikki saa sitten ihan extra paljon huomiota (ja pari kinkun siivua aamupalalla, välipalalla, päivällisellä, illallisella, iltapalalla, yöpalalla….) kun ei joukkueen johtajaksi pääsekään…. 😀 eli mun puolesta näin on hyvä ja meidän joukkue on valmis!
-
Höpö höpö, nehän on tietysti Mielikin minionit! Mähän oisin semmoseen tiimiin halunnut, mutta en viittin vaan nimen takia lähtee pyytelee lisää muutoksia 😀
-
Jes hyvä! Tähtiponit on okei!
-
-
No niin! Tämä on muuten merkkejä vaille valmis, mutta kyselisin vielä, löytyisikö vielä yhtä kärryheppaa, joka jaksaisi vetää enemmän kuin pieniä koppakärryjä? 😀 Osallistujia onkin vähäsen yli kahden kärryn kapasiteetin, vaikka hepat varmaan jaksaisivatkin puksuttaa. Työheppojen heinäkärryt ovat nyt tuollaisia raskaita, laidallisia lavoja, mutta kaavailen vedettäväksi sellaisia Oikean Kärryn näköisiä jousitettuja puuvempeleitä, joihin mahtuisi vaikka kuski+4. Ei tarvitse juosta kilpaa: kävellään ja ravataan hitaasti ihan vaan Jätinhautuumaalla ja vahdataan maisemia. Jos ei kukaan muu halua, Jussi jaksaa kyllä, mutta ajattelin että haluaisiko jonkun toisen heppa vielä osallistumaan Aamupalansulattelulenkille? (Ja kuskiksi saisi ainakin joka tapauksessa tulla joku, kun ei Inaria mielellään uskalla ihan päästää vielä Uunoa vauhdikkaammalla ja Eira luulisi kans varmasti että kyseessä on ravikilpailu. :D)
-
Flidan voi laittaa, se on tarinallisesti myös ihan ajo-opetettu vaikka Noa itse ei osaakaan ajaa! 😀
-
Flida it is! 😀 Flidalle kaivattaisiin vielä (mieluiten täysi-ikäistä) kuskia. Hätätapauksessa löytyy Eetun äiti, mutta mielummin sitä antaisi jonkun oikean hahmon ajaa.
-
Jos ei muita kuskeja löydy, niin Oonan voi ainakin laittaa. Voisin yrittää siitä(kin) kirjoittaa, yhtä tekstiä oon jo aloittanutkin!
-
-
Kunniamerkit ovat valmiita ja Horse Hero -merkki on jo myönnetty sen ansaitseville. 🙂 Nyt on aika ansaita muutkin merkit taskuihin, tai siis kaappeihin!
Liikkuvat osat pitäisi olla nyt naputeltu kiinni. Nyt on aika vain leikkiä ja nauttia! Pieniä ristiriitaisuuksia tulee varmasti, niin kuin aina yhteisöllisessä kirjoittamisessa, mutta se ei ole kuulkaas vakavaa. 🙂 Tekstejä saa laittaa niin tänne kuin hevosten päiväkirjoihin, Tallipäiväkirjaan tai spinnareihinkin ihan oman harkinnan mukaan. Kerään taas muuallekin julkaistutkin tekstit tänne tuttuun tapaan.
-
Mielikin minionit rastiradan pujottelurastilla.
Me lytättiin ainaki sata
”Sä ajat”, informoin Tiitusta, kun ymmärsin heti pujottelurastin parkkipaikoilla ja pihatiellä nähdessäni,
mistä sillä rastilla oli kyse. Se oli päivänselvää, kun näin Skotin kärryineen ja punaisia pieniä kartioita maassa. Oli Skotin kärryillä näköjään joku sääntölappukin, mutta ei paljoa kiinnostanut.
”Miks toi ajaa?” Jitta kysyi samaan aikaan, kun Tiitus sanoi ”miks mä — niin?”
”Koska toi ei osaa”, huokaisin niin kuin vähän hitaille on tapana, ja osoitin Noaa. ”Ei millää pahalla”, lisäsin vielä Noalle. Se oli kumminkin kiva. Mutta ei se osannut ajaa. Enkä minä ainakaan halunnut, että iskä ajaisi. Näkisivät pian kaikki, miten huonojen kuskien suvusta tulinkaan.Skotilla oli perässään ne isot heinäkärryt, joita se aina veti, ja varmaan edellinen rastilla kävijä oli sitonut sen riimunarulla kentän aitaan kärryineen. Eetu rapsutteli sen leukaa samalla kun Tähtiponit valmistautuivat suorittamaan jotain rastia kentällä Cozminalla hänen valvonnassaan. Taputin Skottia kaulalle ennen kuin irrotin riimunarun aidasta, mutta en Skotin päävehkeiden päällä olevasta riimusta. Nostin narun sen kaulan yli ja vedin hevosen perässäni suulin eteen, josta radan oli ilmeisesti tarkoitus alkaa.
”Mun pitää vahtia Tyttiä”, Tiitus yritti vielä mutista, kun osoitin kärryjä.
”Aiva niinku sua pitäis vahtia”, mutisin Tytille silmiäni pyöräyttäen ja näin miten iskä katsoi minua varoittavasti, vaikka kiipesikin kiltisti kärryille.
”Sä voit Tytti tulla istuun vaikka meidän kaa tähän reunalle”, Noa vakuutti ja piti käsivarttaan tukena äidilleen, joka kiipesi meidän iskän perässä kärryyn näyttäen paljon tyytyväisemmältä kuin iskä.
”On kyllä iso hevonen, on kyllä jalatkin niin kuin verhotupsut”, Noan äiti selitti mennessään ilmeisesti meidän iskälle. Vähänpä se tiesi, että iskä on niin ääliö, ettei osaa edes sellaiseen vastata kiltisti, että no niin on. Vastaamisen sijaan iskä murahti viiksiinsä ja kurtisti kulmiaan. Kyllä hävetti olla sen kanssa taas liikkeellä. Edes Jitan iskä ei ollut niin nolo kuin meidän, vaan näytti ihan hyväntuuliselta, vaikka joutuikin epämukaville heinäkärryille.Kiipesin itse kyytiin viimeisenä ja kävelin muiden jäsenien ylitse Tiituksen viereen.
”No?” kysyin tuskastuneena.
”Mitä?”
”Aja jo!”Rata oli ihan naurettavan pikkutarkka ja epäreilu. Siihen oli varmaan ihan tahallaan valittu nimen omaan Skotti, joka pelkäsi muutenkin aina osuvansa kaikkeen ja rikkovansa kaiken. Se halusi kulkea pää melkein maassa, ja Tiitus antoi sen. Askel kerrallaan mentiin, ja monta sekuntia oli ihan hiljaista, kun kaikki kurkkivat laitojen ylitse kartioita.
”Osui!” Nanna ilmoitti sen ja Jitan isän viereltä.
”Eikä osunu!” väitin.
”Et sä näe tänne”, Nanna huomautti, ja oli oikeassa, koska istuin oikeassa etukulmassa ja hän vasemmassa takakulmassa.
”Ihan sama. Mä kuulin. Ei osunu.”
”Se tais hipasta vaan ihan vähän”, Noan äiti sanoi sillä tavalla hymyillen, että siitä tuli meidän momma mieleen.
”Ei hipasua lasketa”, mutisin vielä, mutta niin hiljaa, ettei Noan äiti vain missään tapauksessa kuulisi.Rata jatkui. Skotti varoi rasittavasti jalkojaan koko ajan ja hiihteli eteenpäin kuin olisi kulkenut hyvin heikoilla jäillä. Nannan mielestä osuimme muka taas kartioon. Olisi ihan hiljaa vain. Vitsit kun olisi saanut Uunolla mennä. Se olisi ollut kuitenkin merkittävästi Skottia ketterämpi ja itsevarmempi. Skotin hiipiminen alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää.
”Hei mä voin taluttaa!” keksin hetken kuluttua. Ai vitsi kuinka fiksu olinkaan. Kenelläkään muulla ei ollut tullut mieleen niin hienoa ideaa! ”Säännöissä ei sanota muuta ku et pitää mennä Skotilla tää rata! Ei sanota mitää että on pakko ajaa!”
Iskä tuhahti. Jo siitä tiesi, että idea oli hänen mielestään huono.
”Itse asiassa just niin säännöissä sanotaan”, Jitta sanoi kärryn pohjalla ollutta sääntölappua heristäen. ”Että kaikkien pitää olla kärryllä.”
”No ei varmaan sanota”, yritin väittää.
”Sanotaan”, Noa vahvisti.
”Se on varmaan just sun ja Hellon tapasia varten tehty se sääntö”, Tiitus naurahti.
”Pää kii ja aja.”
”Eira!” iskä vielä torui.Ärsytti niin että maiskutin Skotille, jotta se nosti ravin. Tiitus hidasti sen takaisin käyntiin ja mulkaisi minua. ”Osui kahteen”, kuului Noan äidin hyväntuulinen ääni takaa. Maiskautin uudelleen ja tartuin ohjaan läiskäyttääkseni silläkin vauhtia. Vitsit tässä ruvettaisi koko päivää kyllä olemaan, kun koko rasti oli niin huonosti suunniteltu. Vitsit kun just Skotilla täytyi ajaa, eikä saanut taluttaa.
”Eira!” Tiituskin torui ja nitkutti itsensä vähän kauemmas istumaan. ”Jos sä haluat ajaa niin sä saat, mutta jos sä et halua niin anna muiden ajaa.”
”Me lytättiin ainaki sata”, Jitta sanoi taakseen katsoen. Kukaan ei sanonut, että se oli Eiran syy, mutta iskän naamasta näki, että sitä se ajatteli. Nojauduin kärryn laitaa vasten ja aloin tuijotella kartioita niin kuin muutkin aluksi. Rataa oli vielä puolet jäljellä, ja alaskaan en viitsinyt hypätä, ettei meitä diskattaisi. Ehkä muut rastit olisivat kivempia. Vaikka sellaisia, ettei tarvitsisi olla iskän kanssa samassa kärryssä enää. -
Ilvesnaaraiden Suuri Pujottelu
”Äitiiii, iskääää!” Huutelin heti, kun autosta ulos pääsin. Avasin takakontin ja siellä olevan koirankuljetushäkin, jossa Remes kiltisti makoili. ”Tulehan, mennään katsomaan, missä vanhukset luuhaa!” Koira hyppäsi alas, haukahti ilmoittaakseen saapumisestaan ja jolkotti pissapaikalleen.
”Täällä”, kuuli isäni vastaavan omalla erikoisella ääntämisellään. Vaikka hän on asunut Suomessa yli kolmekymmentä vuotta, hänellä on silti todella vahva aksentti.
”Hei iskä”, tervehdin parrakasta miestä tyypilliseen isin pikkutyttö -äänellä. Se on jännä, miten oma ääni muuttuu niinkin paljon riippuen kenelle tai missä tilanteessa puhuu.
”Hello darling, how’s your day?”
”Ihanasti! Sain nukkua pitkään, otin vaahtokylvyn, kävin manikyyrissä ja mitähän vielä? Niin, join tietenkin shampanjaa koko pullon ja suklaakuorrutettuja mansikoita!” Kerroin hänelle lopulta nauraen.
”Mikä on manikyyrissä?”
”Se on sitä, kun joku laittaa sinun kynnet, katso nyt näitäkin!” Nauroin entistä enemmän ja näytin hevosten hoidossa likaantuneita sormiani. Sitten isänikin alkoi nauraa, vaikka kyllähän hän jo tiesi, että vain juksasin häntä.Jätimme Remeksen vanhemmilleni, jossa sillä oli seuranaan äitini sekarotuinen koira Mökö. Sitten suunnistimme Hopiavuoreen, jossa alkaisi pitkään hehkutettu Tuo äitisi tallille -teemapäivä. Tai Ihmeellinen perheleiri taisi olla se korrektimpi nimitys, koska Tiitus oli kertonut, että useimmat toivat sinne jonkun muun kuin äitinsä.
”Miksi minunkin piti osallistua?” Isäni manaili vierelläni.
”No enhän minä nyt yksinkään voinut lähteä!” äitini torui hymyillen leveästi. Hän tiesi, ettei isä oikein viihtynyt uusissa paikoissa, mutta yhtälailla tiesi, että isä tekisi mitä vain hänen vuoksi.
”Olisin voinut jäädä kotiin, koirien kanssa.”
”Niillä on hyvä olla kahdestaan, Mökön varsinkin. Ja nyt loppuu tuo, olemme ihan kohta perillä.”Tallilla otimme ensimmäisenä trailerista mukanani tuomani hevoset ulos ja laitoimme ne tarhaan, jonka Eetu oli ystävällisesti niille tyhjännyt. Olisihan ne viihtyneet vaikka karsinassa, mutta itse ainakin olen sitä mieltä, että karsina on hevosen oma paikka ja sinne ei pidä muita pistää majailemaan, jos on vaihtoehtoja. Sitten oli lounaan aika ja ai että, kuinka hyvää jauhelikastiketta keittiön porukka oli tehnytkään! Isänikin olisi santsannut sitä kolmannen kerran, jollei äiti olisi hienovaraisesti kieltänyt häntä.
Ja sitten se vihdoin koitti: Team Ilvesnaaraiden suuren pujottelun aika! Joukkueeseemme kuului minun ja vanhempieni lisäksi Hello isänsä ja pikkuveljensä kanssa sekä Nelly. Olimme jo ennen ruokailua sanoneet käsipäivää keskenämme, joten heinäkärryihin yhdessä ahtautuminen ei ollut ihan niin kiusallista kuin olisi voinut luulla. Paitsi ehkä isäni mielestä, mutta mukisematta hänkin sinne kiipesi. Minä olisin niin mielelläni ohjastanut isoa Skottia, mutta tottakai annoin muiden koittaa ensin.
”Hello, sä et kyllä aja!” Nelly sanoi topakasti, koska pörröpää oli tietenkin heti ensimmäisenä menossa ohjiin kiinni.
”No miten niin en?!”
”Sun hevonen, ni siks.”
”No siks just ajankin, eihä me nyt muuten voiteta!”
”Ei käy, joku muu ohjiin ja sillä selvä.”Jupisten Hello siirtyi ohjaajan paikalta pois, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen ohjiin.
”Iskä, etkö sä vois ajaa?”
”Minä, ehei, en minä”, hän vastasi nostaen kädet torjuvasti ylös.
”Mites Allu, ajatko sinä?” Kysyin, vaikka näkihän hänestä, ettei hän halunnut olla yhtään lähempänä hevosta. Hän vain pudisti päätään. ”Entäs Hellon isä, Manni, haluatko sinä kokeilla?”
Hän alkoi nauraa ja kertoi, että hän ajaa hieman erilaisella moottorilla varustetuilla vekottimilla, joten pitäisi valikoida joku muu ohjastamaan.
”Hyvä on, hyvä on, minä voin ainakin aloittaa”, äitini sanoi hymyillen. ”Mutta jonkun pitää kyllä sitten pitää silmällä noita kartioita, ettei osuta niihin. Nämä on niin isot nämä kärryt ja tuo hevonenkin tossa, voi että kuinka se on iso! Hyvä kun täältä eteenpäin näkee.”Äiti ajoi hyvän matkaa muiden neuvoessa häntä parhaansa mukaan. Pian isänikin uskaltautui siirtymään äitini viereen ja he vaihtoivat kuskia melkein vauhdissa, mikä aiheutti ensimmäisen kartion yli ajamisen. Hello puhisi kiukkuisesti kärryjen perällä, johon Nelly oli hänet ajanut, jotta hän pysyisi poissa kuskin paikalta. Loppumetreillä Nellykin ohjasti Skottia vähän matkaa eikä osunut yhteenkään kartioon, mutta olimme siihen mennessä osuneet jo kolmeen ja ajaneet vielä toisenkin yli. Ei mikään huono suoritus, paitsi tietysti Hellon mielestä ja hän hyvin kuuluvasti siitä meille kaikille ilmoitti.
-
Mitä suurempi on porukka, sitä vaikeampi siitä on kirjoittaa niin että pitää kaikki mukana alusta loppuun. Ainakin mulle se on oikein erityisen vaikeaa. Musta tuntuu, että onnistuitkin paljon paremmin tässä kuin mä äsken ensiyrittämälläni! Varsinkin Allun tapaiset on helppo unohtaa alusta asti, kun ne eivät oikein mitään saa sanottua, mutta olit jopa sen saanut pysymään läsnä. Mulla olisi ollut antaa kaikille vinkiksi, että älkää edes yrittäkö kirjoittaa kerralla koko kisasta, vaan rajatkaa aika paljon pienemmäksi, niin se on helpompaa. Voi tehdä sitten vaikka useamman tarinan. Mutta sä teitkin niin jo! Rajaus pelkkään ykkösrastiinkin olisi toiminut, ja se olisi ollut helppo rajaus. Paljosta oltaisiin kuitenkin jääty paitsi. Sitä paitsi tarinan aloittaminen Oonan vanhempien kotoa on musta tosi symbolisen oonmaista. Mulle on jäänyt sellainen kuva, että se aloittaa jutellessaankin kertomuksensa vähäsen liian kaukaa: jos se kertoisi ”pelkästä rasti ykkösestä”, se aloittaisi kyllä vähintään matkasta tallille. 😀
Tässä tarinassa on rento ja lämmin fiilis, mikä myös sopii hahmoon hyvin. Oonalle on helppo mennä uusien tyyppien seuraan ja tutustua. Olisi ollut outoa, jos olisit yhtäkkiä kuvannut liikaa vaikka sitä, miltä uusien tyyppien tapaaminen tuntuu. Ei kai Oona sellaisia mieti, jos se ei tunnu erityisesti miltään, kun se on hänelle niin luonnollinen tilanne? Sellaisen vatkaamisen sijaan fiilis välittyi dialogista, ja siitä superhyvästä ideasta, että kaikki saa ajaa heppaa rastilla (paitsi Hello). 😀
Hellolla taitaa olla aika suuret luulot itsestään! Kun kyseessä on pikkutarkka rata ja kömpelö heppa jättikärryineen, miten ihmeessä maailman suurpiirteisin ihminen voisi ajaa sen riittävän tarkasti? Vaikka kyllä mä aivan täysin siihen uskon, että se jotenkin oletti ajavansa. Ei se kai ole muita ajeluttanutkaan, kuin Allua, ja vähäsen Tiitusta! Tottahan se ojentautuu ohjia kohti.
Oonan vanhemmat yllättivät mut. Mä en mikään psykologian tai muutenkaan ihmisten pääkoppien tutkija ole, mutta välillä lueskelen kirjallisuutta. Nyt mulla on kesken iso tutkimus ujoudesta hahmotutkimuksen vuoksi, ja siinä on paljon sellaisia ajatuksia, joita olen joskus pyöritellyt, mutta jotka siinä todetaan ihan paikkansa pitäviksi. Niin kuin se, että ujous periytyy, mutta niin periytyy tietty hölösuisuus ja rohkeuskin, vaikka ei olekaan selvää, mikä osa periytyy geeneissä ja mikä kasvatuksessa. Vaikka en olisi lukenut sitäkään, olisin odottanut jomman kumman Oonan vanhemman olevan oiken erityisen vauhdikas tyyppi. 😀 Toisaalta poikkeuksiahan on ihan hirveä määrä joka suuntaan. Olenhan mäkin tällainen nurkkia pitkin hiippailija, vaikka mun molemmat vanhemmat todellakin saavat suunsa auki ja varsinkin äitille on oikein superhelppoa mennä vaan juttelemaan kaikille. En mä silti ajatusta esittelemistäsi vanhemmista vierasta! On vaan jännä huomata, että mulle on kehittynyt joitain vahvoja oletuksia, joista olen väärässä. Onneksi en yrittänyt kirjottaa näitä vanhempia tyhjästä ekana, kun olisi mennyt kyllä ihan pieleen. :DD
-
-
Pahoittelen jos kuva on ihan valtava, latasin sen vaan hätäisesti nettiin ennen reissuun lähtöä kun tiesin haluavani tehdä tälläisen tarinan, korjaan sitten kun koneen ääreen ennätän 😀
Noniin minionit, tuokaa voitto kotiin, Mielikki rykäisi noustessaan seisomaan pöydän ääreen rintaansa röyhistäen. Tähän syynä ei tietenkään ollut parempi näköyhteys hellalla valmistuvaan jauhelihakastikkeeseen, vaan motivaatio- ja kannustuspuhe omalle joukkueelle. Joista ainakin kaksi oli paikalla, ehkä kolmekin. Mielikki ei oikeastaan tiennyt ketkä hänen tiimiinsä noin sanallisesti muodon vuoksi oli nimetty, sillä jokainenhan sen tietää että tosiasiassa kaikki ovat hänen minionejaan. Hyvin koulutettujakin, usein riittää että katsoo vain suoraan silmiin ja odottaa. Sitten pian tulee jo makupalaa. Joskus pitää pyytää tai osoittaa että tuon haluan, ja sitten tapahtuu. Mutta kyllä ne viimeisetkin pian oppivat.
Mielikki tuumasi, etteihän se sovi jos hänen joukkueensa ei voita. Miten niin soman ja kauniin, ja vielä viisaan ja nokkelan johtajan joukkue voisi hävitä?! Niinpä. Ei mitenkään. Ja tietysti voittoon heidät johtaneena Mielikki ansaitsisi kaikki mahdolliset palkinnot jotka voi syödä, muut minionit voisi jakaa keskenään. Paitsi jos niitä on hauska pureskella ja järsiä, sitten nekin Mielikki haluaisi. Mutta koska hän on jalo ja epäitsekäs johtaja, niin sitten loput minionit saisivat pitää!
-
Voi kun toinen on niin tietäväisen näköisenä siinä. 😀 Toinen on niin tomera, ja tuntee tasan tarkkaan koirien supervoiman. Eihän niille voi olla antamatta vähän juustoa leivältään, eihän? (Tai jauhelihoja kastikkeestaan.) Eihän pieni pala mitään tee. Kun ne sillä tavalla katsovat. 😀 Kyllä vain on niiiin söpö kuva!
Tässä on Mielikille ihan oma palkinto hänen suuresta panostuksestaan kapteenin, johtajan, maskotin ja valmentajan ominaisuudessa. Se on vaaleanpunainen, niin kuin asiaan kuuluu, mutta sitä ei voi syödä eikä varmaan purrakaan, jos ei ihan tosi kovasti yritä. En ihan tiedä, mitä se sillä tekee, kun olet niin julkea, ettet ole hänen korkeudelleen omaa hahmoesittelyä tehnyt, mutta kuitenkin.
-
Mun pitikin jossain vaiheessa kehaista että vau, mitkä merkit ootkaan aikaseks saanut!! Ihan mielettömän hienoja, ja vieläpä niin monta erilaista!
Tää on kuitenkin ehkä hienoin kaikista, yhtään puolueellisena olematta! Kyllä nyt kelpaa, Mielikkikin ottaa sen mielellään vastaan vaikka se ei olekaan syötävää tai järsittävää. Kiitos! 😀
-
-
Been mietteet ota varsa kiinni -rastista
Mitäs mitäs, kukas sä oot? Eiku oonhan mä sut nähnyt, sä oot sen ison kaverin ihmisiä. Mut miks sä minut haet, missä iskä on? Hei, en mä halua tulla! Ai, sulla on porkkanaa.. No, kai mä voin sitte tulla.
No höh, iskä pisti salakavalasti sut hakemaa mut, etten tajuais, että se taas pistää mut päättömästi juoksemaa. Ihan älytöntä touhua, eihän siinä oo mitään järkeä! No niin, päästäs irti nyt. Häh, mitäs ihmettä, miks sä senkin otat pois? Ei iskä sitä koskaa ota irti, onkohan se unohtanu sulle kertoa, että sähän et mua enää kiinni saa!
Okei, ei näy iskää kyllä missään. Mutta tuolla on joitakuita muita. En kyllä tykkää yhtään, mitä ne oikein riehuu? Ei ei ei ei, menkää pois. Apuaa, iskäää, missä sä oot? Täällä on kamalia ihmisiä, ne yrittää syyä mut! Tuu hakemaan mut, miks sä jätit mut tänne yksin?! Mä en halua teitä tänne, mä haluan iskän!
-
Vooooooooi onhan se Bee niiiin kiintynyt Tiitukseen, vaikka se onkin vähän haastava heppa! 😀 Se on raukka niin kakara vielä: yhtä hysteerinen kuin arat kolmivuotiaat ihmiskakarat, kun ne viedään kerhoon ekaa kertaa. Äiti tai iskä ei saa lähteä, ei ennen kuin ne ovat uponneet leikkiin keskenään!! Beelle nyt sitten kävi niin, että iskä lähti sittenkin, ja onhan se nyt tuollaiselle herkälle sielulle outoa olla yksin maneesissa ilman että kukaan varsinaisesti puuhaa sen kanssa mitään, vaan yrittää kiinni vain. 🙁 Ehkä se kuitenkin lopulta rauhoittui ja sai iskänsä takaisin…
Tää tarina kuvaa mun mielestä jotenkin niin ihanasti pikkulasten sielunelämää. 😀 Sellainenhan Bee nyt vielä on kuitenkin!
-
-
3 x 100 sanaa Aamupalansulattelulenkistä
Allu
”Toiko se on?” iskä kysyi minulta ihan eleettömästi katse Helmipuron Inarissa, mutta ihan vähän siihenHellon poikaystävään nyökäten.
”Taasko te ootte juorunnu? Allu!” Hello sihahti ensin iskälle ja sitten minulle, eikä ollut yhtään niin huomaamaton, kuin iskä.
”Pakkohan meidän on, kun sä et itte asioistas kerro”, iskä vastasi Hellolle silmät ymmyrkäisinä ja puristi hänen hartioitaan yksikätisessä halauksessa. ”Säkö et halua vielä esitellä sitä meille?”
”Ei se oo siitä kiinni.”
”Selvä.”Kun nousimme Hellon hevosen kärryille metsälenkkiä varten, iskä ei enää kiinnittänyt Hellon poikaystävään sen enempää huomiota kuin muihinkaan hevoskyytiläisiin. Minä istuin iskän viereen, jotten joutuisi puhumaan kenellekään, varsinkaan Hellon poikaystävälle.
Manni
Minun Helloni se on aikamoinen hevosmies. Eivät kaikkien pojat osaakaan hevosia käsitellä. Vaikka toivoinkin aina, että Hello hankkisi vaikka Cagivan mielummin kuin clydesdalen. En minä muuten, mutta kun hevonen on paljon moottoripyörää vaarallisempi. Moottoripyörä tekee niin kuin käsketään.Vaikka ei muukaan mukaan kärryille tullut tallin väki huonommiksi jäänyt. Siellä oli Hellon hevosen hoitaja, Sebastian. Uskaltaa niin isoa vierasta hevosta hoitaa, vaikka on niin nuori sälli. Sitten siellä oli Jitta, varmaan paljon minun poikiani nuorempi flikka, joka uskaltaa sellaisten isojan elukoiden kanssa otella. Ja Tiitus, jonka ensimmäinen oma hevonen on varsa. Varsat ovat pieniä, mutta isoja hevosia vaarallisempia. Aika tekijöitä, hevosihmiset!
Hello
Olin yllättynyt, kun Allukin tuli Skotin kyytiin. Sellainen on Allulle nimittäin vaikeaa. Hän pelkää vain pieneen tilaan tungettuja ihmisjoukkoja hevosia enemmän. Näin hänen puristavan kärryn laitaa koko ajan hiljaisena, mutta muuten meni kyllä hienosti.Iskä sen sijaan oli niin tosi oma itsensä, että hävettänythän se olisi, jos paikalla olisi ollut muita kuin omaa väkeä ja oman väen porukoita. Hän jutteli kaikille ja kaikelle, Skotillekin, ja sai varsinkin Jitan isän ja Sebastianin äidin pauloihinsa kehumalla heidän jälkikasvunsa rohkeutta. Ja minulla ja Allulla hän kehuskeli.
Itse ohjastin Skottia ja juttelin Tytin kanssa hepoista tietenkin siitä syystä, että sain olla hetken Tiden lähellä.
-
Kursiivilla kirjoitettu keskustelu käydään ruotsiksi.
Maailman paras äiti, aina vaan
Mielikki ei ollut pysyä nahoissaan kun tuttu, tummanharmaa henkilöauto kaarsi vihdoin pihaan. En tiedä miten se sen tunnisti, mutta rotanhäntä viskasi edestakaisin sellaista kyytiä että jotenkin se sen tiesi. Tovin äiti etsi sopivaa kohtaa parkkeerata ennenkuin hän sammutti auton ja astui pihalle.
”Vihdoin”, totesin heti ääneen ja laskin Mielikin sylistäni maahan. Se olisi varmasti räjähtänyt jos se ei kohta olisi jo päässyt mummin luokse.
”Ai odotitteko te? Enhän minä kun kerran ajanut harhaan!” äiti nauroi ja kumartui lepertelemään Mielikille.
”Näinkö on?” hymähdin ja kuljin lyhyemmän naisen luokse.
”No ehkä kaksi. Perille pääsin jokatapauksessa!” hän nauroi ja kietaisi kätensä ympärilleni.Tapansa mukaan äiti toi tottakai mukanaan aamulla leivottuja pullia ja teetä, sekä kasviravinnetta jota olin etukäteen pyytänyt. Otsonmäeltä en ollut löytänyt yhtäkään myymälää josta sellaista saisi, ainakaan vielä. Syötävät hän jätti keittiön pöydälle josta muut ne löytäisivät kunhan paikalle saapuvat, ja kasviravinteen hän halusi nimenomaan itse kiikuttaa huoneeseeni.
”Hyvä kun on portaat”, äiti totesi tyytyväisenä niitä kavutessaan. Tein kysyvän äänen seuratessani häntä muutaman askelman alempana.
”Saat vähän hyötyliikuntaa, sitä ei ikinä voi tehdä liikaa!” hän selvensi ja odotti että näyttäisin mihin huoneeseen mennä. Tiesin että hän oli mielissään joutuessani kiipeämään portaat päivittäin, jotta motoriikka tekojalan kanssa säilyy muutenkin kuin vain tasaisella.”Ai kamala, pelkällä patjallako sinä nukut?” äiti kauhistui huoneeseeni astuttuaan. Hän laski purkin käsistään pöydälle jonka päällä oli lukuisia kasveja ruukuissaan. Oli aloe veraa, anopinkieltä, varjoviikunaa, kaarisulkasaniaista, ja uusin lisä kokoelmaani; pieni, pyöreä ja mielettömän suloinen kodinonni.
”Sillä”, myönsin ja katselin miten äiti kulki Loimun terraarion eteen.
”Vieläkö sinulla tämäkin on?”
”Vielä.”
”Joko se tulee luokse kutsusta?”
”Tulee, en vaan voi näyttää kun Eetu ei tykkää että se on vapaana.”
”No niinpä, aivan. Kyllä minä uskon”, äiti vilkaisi minuun kujeilevasti hymyillen.”Voi että kun mamman mussukka on niiiin hieno!” äiti jatkoi lässyttämistään Flidalle jo varmasti kymmenettä minuuttia, eikä tamma tuntunut pistävän ollenkaan pahakseen saadessaan osakseen rapsutuksia ja rakkautta. Kuten Mielikkikin, siitä äidin rapsut olivat aina vähän parempia kuin minun. Ymmärtäähän sen, onhan äiti tietysti maailman paras ihan kaikessa.
”Kai sinä sitten kerrot kun varsa syntyy? Pitäähän mummin päästä näkemään”, hän kääntyi vuorostaan minun puoleeni. Flida odotti kärsivällisesti hetken ennenkuin se hamusi naisen käsivartta kevyesti muistuttaen, että hei, mussukka on yhä täällä, mihin se rapsuttaminen jäi?
”Joo, tottakai. Heti kun itekkin tiiän milloin se tapahtuu. Joskus vuoden lopussa”, sen tarkemmin en vielä tiennyt. Kunhan eläinlääkäri kävisi vielä kertaalleen sitten saattaisin tietää. Sitä varten pitää kuitenkin kerätä vielä vähän rahaa.Äidillä ei ollut mitään ongelmaa tutustua kaikkiin, olematta kuitenkin tungetteleva. Hän tarjosi apuaan keittiössä Eetulle ja Inarille, ja siinä samalla keskusteli mielellään molempien kanssa. Eetu sai kuulla ainakin kymmenen kertaa miten kovasti äiti on iloinen saadessani asua siellä, niin hienossa paikassa ja hyvässä seurassa. Inarin kanssa äiti puhui tulevaisuudesta, ja miten ikinä ei ole liian myöhäistä lähteä yrittämään jotain mitä todella haluaa. En ihan tiedä miten keskustelu ajautui siihen, mutta äidillä onkin jokin taianomainen taito lukea ihmistä ilman että he edes kertovat mitään.
”Nyt Noa menee siitä tekemään jotain hyödyllistä, imuroit vaikka. Eikun Flidalle viet tästä porkkanan, ota kaksikin. Kahden edestähän se nyt syö, minä jos kuka tiedän millaista se on”, äiti nauroi ja ojensi vastapestyt porkkanat.
”Ette arvaakaan millaisia mielitekoja minulla oli kun Noaa odotin, ehdin jo miettiä millainen syöppö sieltä tulee! Tiesittekö että suklaakakku ja juusto käyvät yllättävän hyvin yhteen..” äidin ääni kantautui eteiseen saakka lykkiessäni jonkun, varmaan Eetun kulahtaneet Reinot jalkoihini. Senkin tarinan olin jo kuullut sata kertaa, mutta silti se nostatti hymyn huulilleni lähtiessäni viemään porkkanoita Flidalle.Alma Metsärinteen kertomaa
Noan kanssa ei aina ole ollut helppoa. Pitkään jaksoin itseäni syyllistää ja kyseenalaistaa oliko vika minussa. Ehkä en ollut tarpeeksi läsnä ja hänen tukenaan. Ehkä olisi pitänyt mennä uusiin naimisiin jotta hän olisi saanut isähahmon elämäänsä. Ehkä olin liian tiukka, tai liian rento. Ikuisesti ihminen voisi itseään soimata, mutta mitään se ei muuta. Vasta sen ymmärrettyäni käsitin, ettei se ollut niin yksinkertaista kuin yksi pieleen mennyt kasvatuskeskustelu tai yksi syntymäpäivälahja liian vähän.
Ihan pienestä pitäen hän oli aina ongelmissa. Koulustakin soittivat useasti kun poika oli taas tapellut, lintsannut, sotki spraymaalilla seiniä tai poltti tupakkaa nurkan takana. Eivätkä mitkään puhuttelut tai kotiarestit auttaneet, vaikka kaikkea yritin. Lukemattomia kertoja olin ensin asemalla, ja sitten putkalla vastassa kun poika hoippuroi vasta esiteininä kotiin enemmän tai vähemmän sekaisin, viinan katkuisena ja nuhruisena. Monta kertaa teki mieli itkeä, että miksi ihmeessä sinä teet näin itsellesi.
Kaikkea minä olen saanut hänen kanssaan ihmetellä. Ajatella että aikanaan tuntui niin kauhistuttavalta, että hän hankki lävistyksen ja rastat! Vaan jos olisin silloin tiennyt mitä kaikkea vielä eteen tulee.
Kaikesta huolimatta musertavinta oli seurata vierestä oman lapsen kärsimystä. Niin ennen kuin katkaisuhoidon aikanakin. Ei se ole onnea että joka päivä vetää pään niin täyteen ettei tiedä missä on tai kuka on. Enkä osannut yhtään varautua miten rankkaa hoitojakso meille molemmille olisi. Jotenkin kuvittelin aina ennen että sen läpikäyvät kokevat jonkinlaisen ihmeparantumisen parissa päivässä, ettei se olisi edes kovinkaan vaikeaa. Tosiasiassa se oli monen kuukauden taistelua itseään vastaan, ja vaikka kuinka halusin auttaa, en voinut kuin katsoa sivusta ja odottaa. Odottaa ja uskoa että lapseni on tarpeeksi vahva pärjäämään ihan itse.
Nyt terassilla nauravaa Noaa katsellessani kaikki ne muistot tuntuvat kaukaisilta, kuin paha uni jonka herätessään unohtaa niin, että tietää sen nähneensä muttei muista mitä siinä tapahtui. Sauna on lämpenemässä ja terassille on kokoontunut joukko hymyileviä ihmisiä, joiden silmissä en nää rahtuakaan pahaa, ja joiden kanssa Noa hymyilee ja näyttää onnelliselta. Hello heittelee pientä kumista palloa Mielikille, ja Eiran ääni kantaa varmasti talliin saakka, vaikka hän puhuukin siskolleen joka istuu ihan hänen vieressään. Nyt olen varma, että lapseni on löytänyt oman paikkansa tässä maailmassa, enkä paljon parempaa olisi voinut hänelle toivoa.
-
Mitä enemmän luen Noan äidistä, sitä enemmän mulla tulee hänestä mieleen mun oma momma. Molemmat ovat maailman positiivisimpia ihmisiä olematta kuitenkaan sitä superpirteää laatua, joka saa mut aina oikeassa elämässä ihan vähäsen välillä väsymään. Varsinkin silloin, kun Alma ajattelee Noan risaista elämänvaihetta, mulle tulee mieleen mun momman filosofia. Se hokee ja toitottaa kaikille, että ihan kaikki ihmiset on yhtä hyviä. Osa vaan ajautuu väärille poluille. Vaikka mun oma filosofia varsinkin Noan väärien polkujen tapaisista vääristä poluista on aika jyrkästi eri kuin sen, silti musta on ihanaa tietää, että vaikka kuinka pahasti mokaisin, momma tykkäisi musta silti. Varsinkin Alman itse kertomasta tekstistä nää mun momma -vibat välittyy mulle aivan tosi ihanasti. Vitsit miten maailma olisi hieno paikka, jos kaikki ihmiset voisivat olla niin kuin Alma!
Sulla on erilaiset kertojat hyvin hanskassa. Vaikka Almassa ja Noassa on paljon samaa, kyllä ne kertomattakin tunnistaisi ihan heti eri tyypeiksi kertojina. Katsotaanpa, saanko aikaan järjellistä, syvempää analyysiä, josta olisi hyötyä sullekin.
Näissä teksteissä Noa havainnoi ulkomaailmaa ja arvailee Alman ajatuksia. Alma sen sijaan ei tee havaintoja, vaan pysyy oikeastaan kokonaan päänsä sisällä. Molempien suhtautuminen kaikkiin muihin ihmisiin on tosi ihana ja positiivinen. Noa kuitenkin tekee muista paitsi äidistään vähemmän näitä rakastavia havaintoja, mikä selittyy tietenkin sillä, että muita hän tapaa koko ajan, äitiään vain harvoin. Alma taas tapaa suurimman osan kaikista ensimmäistä kertaa, joten tottakai hänen huomionsa kiinnittyy Noaa enemmän muihin. Kumpikin kertoja kuitenkin havainnoi ensisijaisesti toisiaan. Minä itse haluan aina vähintään kaksi kertojaa samaan tarinaan, jos tarina on tällä tavalla jatkuva. Kahdella kertojalla voi paljon kätevämmin osoittaa, että hahmoilla on itsestään harjaluuloja, sekä sokeita pisteitä. Kun hahmo luulee olevansa vaikka positiivinen ja sosiaalinen, toinen kertoja voisi kuvata häntä äänekkääksi ja tunkeilevaksi. Tai kun hahmo luulee olevansa tylsä ja tavallinen, toinen voisi uvata häntä helposti lähestyttäväksi ja hyvällä tavalla nöyräksi. Lisäksi Alma on Noaa parempi väylä Noan menneisyyteen. Noahan on päättänyt jättää sen kaiken taakseen, eikä ehkä siihen ihan syyttä palaisi. Alman ajatus kuitenkin kulkee luonnollisia ratoja myös negatiivisiin asioihin hänen ajatellessaan Noan nykytilannetta.
Varsinkin Alman kertomasta tarinasta mulle tuli tosi hyvä mieli. Luin sen yöllä, kun olin pahalla tuulella, enkä saanut nukuttua. Alman reiluus ja positiivisuus olivat musta niin lohdullisia, että tämä toimi ihanana iltasatuna mulle ja sain nukuttua.
Vaikka riitaisista perheoloista löytyy aina kerrottavaa tarinaan, mä itse tykkään eniten ihan tavallisista lempeistä vanhemmista tarinoissa. Niitä vastaan jokainen teini kapinoi ja inhoaa niitä terveellä tavalla, mutta sitten aikuisena voidaan taas lähentyä. Mulle itselleni ihanan perhetilanteen kuvaaminen on kuitenkin niin vaikeaa, että ihailen aina kaikkia teitä, jotka saatte sen tällä tavalla toimimaan. Siis niin, että se on uskottavaa, ja että siitä välittyy vielä mulle lukijana oikeasti se lämmin olo.
Missähän vaiheessa muuten lapsi kasvaa siihen ikään, että onkin taas ihan ookoo eikä yhtään noloa olla tällä tavalla äitin kulta? 😀 Miksei ne voi olla aina äitin kultia — äitin kullat on ihan sairaan ihania!
-
-
Ei kai se nyt haittaa, että myöhässä näitä teen kiireideni takia. 😀
Tässä Ritva Hopiavuori kertoo
Uudessa Hopiavuoressa
Suukotin Hellon poskea. Olisin suukottanut otsaa, jos olisin vielä yltänyt, mutta Hello oli kasvanut jo niin isoksi pojaksi. Hän nauroi, ja minä upotin sormeni hänen hiuksiinsa, niin että sain painettua hänen päänsä hetkeksi hartiaani vasten häntä halatessani. Vilkutin Mannille, joka istui Eetun kuistilla, ja päästin irti.
”Mikset sinoo käyny?” kysyin Hellolta lempeästi.
”Vastahan mä olin teillä jotain viikko sitten.”
”No joo, mutta tälläki viikolla! Sun pitää tulla–”
”Joo–”
”–ja soitat sitte ensi nii mä paan perunoota ja kastetta sulle–”
”Kyllä mä ite–”
”Kyllä mä sen tiärän mutta ei aina jaksa nuari ihiminen itte laittaa ruakaa.”
”Joo joo, tuu nyt kumminki, Eetu on sisällä ja, miten sä sanotkaa, kaffi pöpäjämäs!”Eetu oli niin nätiksi laittanut kuistin. Sen reunalla kasvoi pelargonioita, ja sen värisiä en ollutkaan nähnyt aikoihin. Joko ne olivat Mannin kokoelmasta peräisin, tai sitten joku oli hakenut ne ihan varta vasten jonkin kaukaisen kaupungin erikoiskukkakaupasta. Nyppäsin yhden loppuun kukkineen kukkavarren irti ja kurottauduin puristamaan Mannin sormia omillani ennen kuin seurasin Helloa tupaan. Ja voi että — siellä oli minun tekemäni räsymatto eteisessä, ja vaikka itse sanonkin, niin ei se eteinen näyttänyt ollenkaan niin ankealta ja käytävämäiseltä, kun siellä oli vähän väriä. Pikkukoira hyppi sääriäni vasten ja ajattelin katuvaisena, että minun pitäisi kyllä käydä paljon useammin, lähellä kun asuin. Eivät minun jäseneni nyt vielä niin kankeat olleet, etten olisi voinut soittaa Eetua hakemaan ja tulla kylään, vaikka itse en enää paljoa jaksanutkaan ajaa. Matkaa ei ollut edes montaa kilometriä…
”Päivää taloon”, toivotin keittiöön, ja tietenkin kaikki käännähtivät minun ja Hellon suuntaan.
”Äiti!” Eetu ilahtui ja kurottui taputtamaan käsivarttani jääkaapilta kesken maitojen sun muun pöytään laiton. ”Hei kaikki, tämon mun äitee, Ritva.”
Kuului tervehtivää muminaa. Pikkukoira pompahti penkille. Sen nenä nuuskutti vimmatusti. Joku poika — tai no, olihan hän jo mies, mutta minua niin paljon nuorempi, varmaan meidän Eetun ikäluokkaa — ojensi kätensä ja kohottautui penkiltä, ja rastoista tiesin hänen olevan se Noa, joka asui täällä, ja jonka käärmeestä Eetu oli eräänä iltana minulle suutuspäissään puhelimessa säksättänyt. Kastikekattilaa pöytään kantavasta naisestakaan ei voinut erehtyä. Näöstähän sen heti tiesi, että tämän Noan äiti siinä oli.Normaalisti olisin varmasti mennyt seuraavaksi katsomaan, mitä se Inari lieden ääressä hiljaisena hämmensi, mutta tällä kertaa se ei käynyt. Meidän Inarilla on nyt vaikeaa, ja hän on ihan hiljainen minun luonanikin käydessään. Hänen oli parempi antaa olla yksin. Ihailin ääneen Eetun laittamia vihertäviä, vähän ruudullisia verhoja ja istuin vaivalloisesti, käskemättä pöytään. Noan lisäksi siinä istui jo meidän Eira, sekä se Nelly, johon meidän Eetu oli kyllä puheista päätellen mieltynyt.
Rastiradalla
Eetu laittoi minut temppuradan tuomariksi. Se oli lohdutuspalkinto, koska ei minusta enää oikein ollut niin kauaa jalkojeni päällä viettämään. Minulla oli Eiran ja Inarin Uuno aitaan sidottuna odottamassa ja pitelin Inka-nimistä herkän oloista tammaa itse, koska se vaikutti Uunoa helpommin hermostuvalta. Flida-niminen tupsujalka puolestaan suoritti tehtäviä temppuradalla, ja tällä hetkellä Tiitus yritti saada sitä peruuttamaan volttia.
Tottakai tunsin Tiituksen, vaikka en ollutkaan häntä tavannut. Hänestä puhui niin Hello kuin Eirakin meillä piipahtaessaan. Tiitus käsitteli Flidaa aivan tavattoman hellästi, ja Flidasta puolestaan huokui, miten hyvin koulutettu ja kiltti se olikaan. Onneksi suurin osa hevosista oli kilttejä. Oikein voimakastahtoisen hevosen nuo kysyvät otteet olisivat saaneet hermostumaan. Pitäisi muistaa suositella tuolle Tiitukselle kouluratsastajan uraa. Noilla otteilla hän pikemminkin suostuttelisi kuin käskisi, ja hyvän hevosen kanssa hän pääsisi vaikka minkälaisiin tuloksiin. Kunnon hevosen kanssa yhteistyö oikein tulisi esiin. Ketkähän vanhoista valmentajatutuistani olivat vielä työelämässä…?
Toinen yhtä lempeä hevosenkäsittelijä oli Noa. Oli vähän harmi, että hän suoritti temppuradan osan oman hevosensa kanssa, koska juuri tämä hevonen ei tuonut esiin hänen parhaita puoliaan. Noa käsitteli hevostaan erinomaisesti ja ohjasi sitä kaikessa rauhassa, ja Flida toimi koko ajan rauhallisen ja iloisen näköisenä. Olisin kuitenkin mielummin nähnyt Noan tekemässä hommia vaikka tämän Inkan, tai jopa minun Masini kanssa. Masi-parka ei ollut vielä valmis adoptoitavaksi, ja niinpä se oli meillä opettelemassa olemaan taas hevonen. Tuo Noa olisi voinut ehkä saada senkin rauhoittumaan. Painoin mieleeni, että pitäisi ryhtyä urkkimaan, mikä tuon pojan — ei kun siis miehen — työtilanne oli.
Tytti-tyttö ja varsinkin Jitta taas olivat oikein hyviä yhdistelmiä Flidan kanssa. Tytti näytti ihan tosi ylpeältä saatuaan pienin vaikeuksin suoritettua pressusillan Flidan kanssa, ja se sai minut muistelemaan lämmöllä niitä kesiä, kun opetin vielä pikkutyttöjä ratsastamaan. Jitasta taas näkyi, että hän oli oppinut taitaviin hevosiin, ja että hänen hevostaitonsa kehittyisivät harppauksen, jos hän tekisi hommia vaikka Flidan, tai jopa tuon Uunon kanssa. Jitta oli niin kehityskelpoinen tyttö, ja niin tosi asiallinen, ja osasi hevosen peruskäsittelyn ihan kuin vettä vain nuoresta iästään huolimatta.
Jos Mielikin Minionit pitäisi palkita lempeimmän ja rauhallisimman joukkueen arvonimellä, niin Team Ilvesnaaraat ansaitsisivat äänekkäimmän joukkueen arvonimen. Varoitin Mannia heti alkuunsa tuomariin vaikuttamisesta, kun hän marssi suoraan luokseni kysymään, millä minua voisi lahjoa antamaan täydet pisteet. Puristin Allun kivikovia hiuksia nyrkkiini ja lupasin kuitenkin antaa täydet pisteet, jos hänet saisin meille kotiin vietäväksi, niin syöttäisin häntä sitten kunnolla. Allua Manni ei luvannut, mutta Allu itse nyökytti vähän, kun kuiskasin, että jos hän päättäisi karata, niin ovi oli aina auki.
Sillä aikaa, kun Manni soitti suutaan minulle ja minä hänelle ja Allulle, Hello antoi Uunoa taluttavalle Oonalle täysin kelvottomia neuvoja ja ohjeita ja hörötti päälle. Mietin, minkä takia joukkue oli laittanut Hellon ohjeita antamaan, koska meidän Hello, niin suloinen kuin olikin, ei hevosista ihan hirveästi ymmärtänyt. Oli onni, että olin saattanut hänet yhteen Skotin kanssa ennen kuin hän ehti jonkin vaarallisen hevosen hankkimaan, koska sen Skotin kanssa pärjäsi kuka vain. Onneksi sitä Oonaa ei kauheasti tuntunut haittaavan, ja Uunokin on sen sortin hevonen, ettei pienistä ristiriitaisuuksista piittaa. Nellyn kanssa meidän Hello taisi olla hyvissä väleissä jatkuvasta suunsoitosta päätellen. Hellolla kun on tapana heittäytyä röyhkeäksi, jos hän jostakusta pitää.
Tähtiponien Ada ja Lina olivat oikein ahkeria hevosenkäsittelijöitä. Helin siskontyttöjä he olivat. Heli itse oli opetusalalla, mutta ei kauaa ehtinyt minun kanssani rupattelemaan, kun joutui tyttöjä radalle paimentamaan. Noin innokkaita tyttöjä kun saisi ja jaksaisi vielä opettaa ratsastamaan, niin eipä ihminen muuta haluaisikaan, ajattelin sitä ripeää toimintaa katsellessani. Olihan minulla toki jo lapsenlapsia, mutta vaikka Aura ja Vilja kuinka ihania olivatkin, ei kyllä yhtään haittaisi, jos lapsia olisi vaikka triplamäärä.
Myös Herman oli vielä nuori poika, ja tuntui olevan hevosuransa alussa vielä. Se ei kuitenkaan haitannut, kun hän Sebastianin neuvomana talutteli Inkaa, joka oli herkkyydestään huolimatta tosi järkevän oloinen hevonen. Temppurataa seuratessani tulin rapsutelleeksi Flidan otsaa ja miettineeksi, mistähän naruista minun olisi nyittävä, jotta saisin Flidan ryhmän Tiituksen ratsastamaan tuolla Inkalla, ja kunnollisen valmentajan paikalle.
-
Nyt kun oon niin armottoman väsynyt niin joudut (tai oikeastaan joudun) tyytymään aika pinnalliseen kommenttiin, koska kommentoida haluan ja jos en nyt sitä tee niin se jää!
Voi vitsit, miten ihana Ritva on. Kyllä näkee mistä Eetu on hyvän luonteensa perinyt. Mulle itselleni oikeassa elämässä perhe on mielettömän tärkeä, eikä mulla paljon parempia vanhempia voisikaan olla. Siksi musta on aina kiva lukea muiden perheistä ja vanhemmista, varsinkin jos vanhemmat kertoo. Ihan vaan vaikka sen takia että jo pelkästään aiheena se kiinnostaa. Nyt Ritva kertoi mulle kauniisti tapahtumarikkaasta päivästä jossa kaikki oli hyvin ja hauskaa, ja sellaiseksi mä omankin pääni sisällä Hopiavuoren tapahtumien, ja usein arjenkin, ajattelen olevan.
Kovasti haluaisin kehua montaa kohtaa, kuten vaikka miten hienosti sivuat Ritvan jo vähän rapistunutta kuntoa, sekä hänen omaa historiaansa hevosineen, ja tietysti otat huomioon muita hahmoja, mutta kyllä mun suosikki taitaa silti olla se yleistunnelma minkä tähän loit. Tätä oli ihana lukea.
-
-
Vähän myöhässä tämmöinen kun pääsin piirtämään vasta 9.8 ja homma hiukan eskaloitui 😀
—
Vaikka Ada osaa itse taluttaa ja käsitellä Inkaa, koki Heli silti parhaaksi pitää tamma kuitenkin myös juoksutusliinassa varmuuden vuoksi. Temppurata sujui hienosti vaikka nuorin taluttaja oli vasta seitsemänvuotias, eikä Helin tarvinnut puuttua mihinkään. Inkakin taisi ymmärtää että pienen lapsen kanssa pitää olla kiltisti.
-
Oi vitsit, vähänkö on hieno kuva! Ihanat keltaiset kukalliset saappaat ja taustalla olevat koivutkin, vautsi!
-
Itse kukin on tämän tapahtuman kanssa ollut vähän myöhässä, kun elämässä on joskus yllättäviä käänteitä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :DD
Tietenkin ihailin tässä ensimmäisenä kuvan aihetta, koska siihenhän katse ensimmäisenä kiinnittyy. Heli on maanläheisempine väreineen vähän sivuosassa, ja niinhän täytyykin, koska Ada taluttaa kuitenkin Ihan Itse heppaa! 😀 Inka näyttää mun mielestä tavattoman lempeältä tässä kuvassa. Sen jalannosto maapuomin yli pää tarkkaavaisesti alhaalla on niin tosi hellyyttäväkin vielä!
Kun katsoin kuvaa pidempään, myös mun huomio kiinnittyi taustaan. Koivut on tosi ihania, ja taivaskin sen värinen että on vähän friski ilma olematta kuitenkaan hyytävä. Tulee semmoinen olo, kuin olisi helppo hengittää, kun kaikki on niin raikkaan väristä. Maapuomit ja kaikki olet viitsinyt Inkalle, Adalle ja Helille laittaa, voi vitsi.
-
Aiheeseen ‘Tuo äitisi tallille -teemapäivä’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.