Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Sotamaalauksessa järjestetään 16.05 ERJ:n alaiset tarinakilpailut tasolla 90-110 cm ♥
-
// No tää ei sit tullukkaa perille tänne asti vaik laitoin tänne ja Tatin päivikseen? 😀
RUSKA SVARTIN KOULUVALMENNUS – 10. huhtikuuta 2020 (12.04 2020)
Reitalla oli Hopiavuoressa ylläpidossa puokkitamma, joten sitä mä olin välillä nähnyt tallilla, mutta Ruskan mä olin nähnyt vain kerran vilaukselta. Nyt pirpana sitten piti oikeaa valmennusta Hopiavuoressa, ja Reitaa vaikutti vähän pelottavan, että tulisiko valmennukseen ketään; Eetu oli siis välillä ratsastajia nähdessään vinkannut, että jos joku ihan prinsessan mieliksi osallistuisi. Mun hieman tatti hevoseni oli vähitellen ruvennut kulkemaan oikeinpäin ihan perusjutuissa, joten reippaana tyttönä kävin totta kai ilmoittamassa sen valmennukseen. Valmennuksiin piti osallistua ihan virallisilla post it -lappusilla ja oikealla nimellä. Eetu oli varoittanut Sashaa tuodessani, että kylällä osattiin katsoa venäläisiä hieman nenänvartta pitkin, mutta ensinnäkin mulla oli tarpeeksi venäläistä temperamenttia ollakseni lähinnä iloinen, jos joku ei tykännyt musta, ja toiseksi mä en uskonut, että Hopiavuoressa mitään ahdasmielistä menoa katseltaisiin; Siispä osallistuin ihan virallisesti koko nimellä valmennukseen, Venäjällä kun esittäydyttiin patronyymillä korkea-arvoisemmille. Se taas teki sukunimestä vähemmän tärkeän, mutta Suomessa sukunimellä oli korkeampaa arvoa, joten post it -lapulle ilmestyi komeilemaan koko nimi. Fedora Sergejevna Orlova.
Jännitys ei tullut mulle mitenkään yllätyksenä, vaikka kyseessä olikin lapsen pitämä valmennus. Ensinnäkin mulla oli edelleen kesken muihin tallilaisiin tutustuminen, niin tällaisella puoliaivoisella ratsulla osallistuminen aiheutti vähän hermonmurenemista. Entä jos se tekisi jotain hassua, mitä ne muut siitä ajattelisivat? Mä olin hyvä käsittelemään vihapalautetta, mutta nolostuminen olikin sitten ihan eri asia. Siihen päälle vielä pieni huoli siitä, että mitä jos Sashalla naksahtaisi aivoissa ja se säikäyttäisi kiltimpien hevosten kanssa puuhailevan Ruskan? Mä ajoin Seinäjoelle asti juomaan kupin teetä, jotta mä rauhoittuisin, enkä tartuttaisi mielialaani Sashaan; Sittenhän se vasta hulluja keksisikin!
Hermot olivat edelleen hieman kireällä, kun mä palasin Hopiavuoreen ja suuntasin samantien hakemaan Sashaa ulkoa talliin. Mä kiinnitin sen käytävälle ja hain harjapakin sen luokse; Pakki piti kuitenkin sijoittaa tarpeeksi kauas hevosesta, koska muuten se tatti polkee koko roskan jalkoihinsa. Vielä ei ollut niin hyvää pakkia tullut vastaan, että se olisi sashankestävä. Tamma seisoi kuitenkin yllättävän hyvin paikoillaan tänään, eikä diskotanssinut suuntaan ja toiseen, kuten tavanomaisesti. Jalatkin pysyivät otteessa hyvin; Varustaessa me vähän neuvoteltiin takasuojien laitosta, mutta niin herkkähipiäisen hevosen kanssa ei kyllä kannattanut odottaa, että homma menisi koskaan alusta loppuun asti nappiin. Heitin vielä kypärän päähän ja lähdin taluttamaan tammaa kohti maneesia, jossa valmennus oli tarkoitus pitää; Paikalla olikin jo kaksi muuta ratsukkoa verryttelemässä, ja kolmas liittyi piakkoin seuraan.
Nimenhuuto. Ilmeisesti valmentaja Svart ei voinut vaan laskea meitä, vaan piti olla ihan virallinen nimenhuuto. Mä en tule ikinä ymmärtämään, miten Ruska osasi lausua Chaiksi kutsutun kaverin nimen niin hyvin. Olin kyllä törmännyt omaan osaani vaikeita nimiä, mutta aivan eri kulttuurista ja kielestä tuleva nimi aiheutti harmaita hiuksia mullekin. Outi, ja Marshall, jonka kanssa olin päässyt vaihtamaan juttua venäjäksi verryttelyn aikana. Iskän apua tarvittiinkin sitten taas mun nimeni kohdalla, mikä oli ihan odotettavissa. Patronyymi tuotti vähän päänvaivaa, mutta selvisi pirpana siitäkin. ”Orlov!” tuli niin tomerasti, että melkein en meinannut kehdata korjata. Hyvin Ruska kuitenkin mun nimestäni suoriutui, mä tunnen aikuisia ihmisiä joilla menee huonommin. Tytön kikatus nostatti väkisinkin hymyn huulille.
Valmennus alkoi käynnillä, mutta Ruska kyllästyi nopeasti ja pyhitti pitkät sivut kevyelle raville. Sasha kulki korvat hörössä eteenpäin ja meinasi mennä vähän turhankin kovaa, kunnes edellä menevän peppu oli vähän liian lähellä; Siinä vaiheessa tamma löi korvat niskaan ja rupesi melkein menemään takaperin. Pohkeilla se lähti taas eteenpäin, mutta muisti pitää turvavälin tällä kertaa. Ihme tatti. Sashalla oli kuitenkin hyvätempoinen ravi, jossa oli helppo keventää, ja tasainen tempo sen kun vain parani jokaisella ratsastuskerralla. Valentina oli kyllä pilannut hyvän hevosen varsin perusteellisesti ratsastuksellaan, ja hetken ajan pohdin, että mitähän sen kalliille tekelle kuului. Ajatukseni keskeytti uusi tehtävä; Lävistäjä piti tulla suorassa, ja Ruska oli totta kai vahtimassa. Vähän meinasi naurattaa, kun Ruska sitten seisoi siinä hieman kumarrellen, ja vahti ratsastajien suoritusta. Muistipa se muakin oikaista, että tärkeästä asiasta oli kyse eikä siinä auttanut naureskeleminen.
Onneksi mulla on vähän kokemusta ala-asteikäisistä lapsista työn kautta, koska muuten mulla olisi taatusti pettänyt pokka; Seuraava tehtävä oli ravivoltit, mutta Ruskaa huolestutti, että mua pelotti ohuen hevoseni selässä tehdä voltteja niin kovassa vauhdissa, ja antoi luvan tehdä ne käynnissä. Vähän mä hykersin itsekseni, toivottavasti Ruska ei nähnyt. Ei se ainakaan mitään sanonut, ja Chaikin oli joutunut jäähylle; Outi joutuikin sinne sitten seuraavaksi tyhmästä kysymyksestään ilmeisesti. Siinä vaiheessa meinasi mullakin mennä melkein pupu pöksyyn, kun puolet ryhmästä oli jo käynyt jäähyllä. Sashan hermot ei sellaista kyllä kestäisi. Pitääkin harjoitella sitä, laitoin mielessäni ylös.
Pirpana antoi vielä hyviä ohjeita ”pikkuisen” hevoseni kanssa ja kertoi, että ratsasti itsekin muita pienemmällä ponilla, joka kuitenkin korvasi nopeudella. Oli siinä huimat vartti mennyt valmennuksessa, kun Ruska sitten kyllästyi, ja oli valmis lähtemään. Mä vilkutin Ruskan perään, mutta sillä taisi olla niin kiire omiin juttuihinsa, ettei se kerennyt huomata saatika moikata enää takaisin. Outi kyseli, oliko jollakulla mielenkiintoa lähteä mukaan maastoon, joten ilmoittauduin Sashan kanssa vapaaehtoiseksi. Vartti oli aivan liian vähän, kun tamma oli saanut seistä tattina sateessa koko eilisen ja pitää vapaapäivää, joka tarkoitti energiapommia tänään. Valmennus kun oli vasta saanut Sashan hereille, ja sen piti päästä tekemään jotain, ennen kuin se tulisi aivan mökkihöperöksi. Maastoon kävi siis tie.
-
// Laitetaan tänne viralliseen päivikseenkin, sori spämmi.
RUSKA SVARTIN KOULUVALMENNUS – 10. huhtikuuta 2020 (12.04 2020)
Reitalla oli Hopiavuoressa ylläpidossa puokkitamma, joten sitä mä olin välillä nähnyt tallilla, mutta Ruskan mä olin nähnyt vain kerran vilaukselta. Nyt pirpana sitten piti oikeaa valmennusta Hopiavuoressa, ja Reitaa vaikutti vähän pelottavan, että tulisiko valmennukseen ketään; Eetu oli siis välillä ratsastajia nähdessään vinkannut, että jos joku ihan prinsessan mieliksi osallistuisi. Mun hieman tatti hevoseni oli vähitellen ruvennut kulkemaan oikeinpäin ihan perusjutuissa, joten reippaana tyttönä kävin totta kai ilmoittamassa sen valmennukseen. Valmennuksiin piti osallistua ihan virallisilla post it -lappusilla ja oikealla nimellä. Eetu oli varoittanut Sashaa tuodessani, että kylällä osattiin katsoa venäläisiä hieman nenänvartta pitkin, mutta ensinnäkin mulla oli tarpeeksi venäläistä temperamenttia ollakseni lähinnä iloinen, jos joku ei tykännyt musta, ja toiseksi mä en uskonut, että Hopiavuoressa mitään ahdasmielistä menoa katseltaisiin; Siispä osallistuin ihan virallisesti koko nimellä valmennukseen, Venäjällä kun esittäydyttiin patronyymillä korkea-arvoisemmille. Se taas teki sukunimestä vähemmän tärkeän, mutta Suomessa sukunimellä oli korkeampaa arvoa, joten post it -lapulle ilmestyi komeilemaan koko nimi. Fedora Sergejevna Orlova.
Jännitys ei tullut mulle mitenkään yllätyksenä, vaikka kyseessä olikin lapsen pitämä valmennus. Ensinnäkin mulla oli edelleen kesken muihin tallilaisiin tutustuminen, niin tällaisella puoliaivoisella ratsulla osallistuminen aiheutti vähän hermonmurenemista. Entä jos se tekisi jotain hassua, mitä ne muut siitä ajattelisivat? Mä olin hyvä käsittelemään vihapalautetta, mutta nolostuminen olikin sitten ihan eri asia. Siihen päälle vielä pieni huoli siitä, että mitä jos Sashalla naksahtaisi aivoissa ja se säikäyttäisi kiltimpien hevosten kanssa puuhailevan Ruskan? Mä ajoin Seinäjoelle asti juomaan kupin teetä, jotta mä rauhoittuisin, enkä tartuttaisi mielialaani Sashaan; Sittenhän se vasta hulluja keksisikin!
Hermot olivat edelleen hieman kireällä, kun mä palasin Hopiavuoreen ja suuntasin samantien hakemaan Sashaa ulkoa talliin. Mä kiinnitin sen käytävälle ja hain harjapakin sen luokse; Pakki piti kuitenkin sijoittaa tarpeeksi kauas hevosesta, koska muuten se tatti polkee koko roskan jalkoihinsa. Vielä ei ollut niin hyvää pakkia tullut vastaan, että se olisi sashankestävä. Tamma seisoi kuitenkin yllättävän hyvin paikoillaan tänään, eikä diskotanssinut suuntaan ja toiseen, kuten tavanomaisesti. Jalatkin pysyivät otteessa hyvin; Varustaessa me vähän neuvoteltiin takasuojien laitosta, mutta niin herkkähipiäisen hevosen kanssa ei kyllä kannattanut odottaa, että homma menisi koskaan alusta loppuun asti nappiin. Heitin vielä kypärän päähän ja lähdin taluttamaan tammaa kohti maneesia, jossa valmennus oli tarkoitus pitää; Paikalla olikin jo kaksi muuta ratsukkoa verryttelemässä, ja kolmas liittyi piakkoin seuraan.
Nimenhuuto. Ilmeisesti valmentaja Svart ei voinut vaan laskea meitä, vaan piti olla ihan virallinen nimenhuuto. Mä en tule ikinä ymmärtämään, miten Ruska osasi lausua Chaiksi kutsutun kaverin nimen niin hyvin. Olin kyllä törmännyt omaan osaani vaikeita nimiä, mutta aivan eri kulttuurista ja kielestä tuleva nimi aiheutti harmaita hiuksia mullekin. Outi, ja Marshall, jonka kanssa olin päässyt vaihtamaan juttua venäjäksi verryttelyn aikana. Iskän apua tarvittiinkin sitten taas mun nimeni kohdalla, mikä oli ihan odotettavissa. Patronyymi tuotti vähän päänvaivaa, mutta selvisi pirpana siitäkin. ”Orlov!” tuli niin tomerasti, että melkein en meinannut kehdata korjata. Hyvin Ruska kuitenkin mun nimestäni suoriutui, mä tunnen aikuisia ihmisiä joilla menee huonommin. Tytön kikatus nostatti väkisinkin hymyn huulille.
Valmennus alkoi käynnillä, mutta Ruska kyllästyi nopeasti ja pyhitti pitkät sivut kevyelle raville. Sasha kulki korvat hörössä eteenpäin ja meinasi mennä vähän turhankin kovaa, kunnes edellä menevän peppu oli vähän liian lähellä; Siinä vaiheessa tamma löi korvat niskaan ja rupesi melkein menemään takaperin. Pohkeilla se lähti taas eteenpäin, mutta muisti pitää turvavälin tällä kertaa. Ihme tatti. Sashalla oli kuitenkin hyvätempoinen ravi, jossa oli helppo keventää, ja tasainen tempo sen kun vain parani jokaisella ratsastuskerralla. Valentina oli kyllä pilannut hyvän hevosen varsin perusteellisesti ratsastuksellaan, ja hetken ajan pohdin, että mitähän sen kalliille tekelle kuului. Ajatukseni keskeytti uusi tehtävä; Lävistäjä piti tulla suorassa, ja Ruska oli totta kai vahtimassa. Vähän meinasi naurattaa, kun Ruska sitten seisoi siinä hieman kumarrellen, ja vahti ratsastajien suoritusta. Muistipa se muakin oikaista, että tärkeästä asiasta oli kyse eikä siinä auttanut naureskeleminen.
Onneksi mulla on vähän kokemusta ala-asteikäisistä lapsista työn kautta, koska muuten mulla olisi taatusti pettänyt pokka; Seuraava tehtävä oli ravivoltit, mutta Ruskaa huolestutti, että mua pelotti ohuen hevoseni selässä tehdä voltteja niin kovassa vauhdissa, ja antoi luvan tehdä ne käynnissä. Vähän mä hykersin itsekseni, toivottavasti Ruska ei nähnyt. Ei se ainakaan mitään sanonut, ja Chaikin oli joutunut jäähylle; Outi joutuikin sinne sitten seuraavaksi tyhmästä kysymyksestään ilmeisesti. Siinä vaiheessa meinasi mullakin mennä melkein pupu pöksyyn, kun puolet ryhmästä oli jo käynyt jäähyllä. Sashan hermot ei sellaista kyllä kestäisi. Pitääkin harjoitella sitä, laitoin mielessäni ylös.
Pirpana antoi vielä hyviä ohjeita ”pikkuisen” hevoseni kanssa ja kertoi, että ratsasti itsekin muita pienemmällä ponilla, joka kuitenkin korvasi nopeudella. Oli siinä huimat vartti mennyt valmennuksessa, kun Ruska sitten kyllästyi, ja oli valmis lähtemään. Mä vilkutin Ruskan perään, mutta sillä taisi olla niin kiire omiin juttuihinsa, ettei se kerennyt huomata saatika moikata enää takaisin. Outi kyseli, oliko jollakulla mielenkiintoa lähteä mukaan maastoon, joten ilmoittauduin Sashan kanssa vapaaehtoiseksi. Vartti oli aivan liian vähän, kun tamma oli saanut seistä tattina sateessa koko eilisen ja pitää vapaapäivää, joka tarkoitti energiapommia tänään. Valmennus kun oli vasta saanut Sashan hereille, ja sen piti päästä tekemään jotain, ennen kuin se tulisi aivan mökkihöperöksi. Maastoon kävi siis tie.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
Fedora.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Hei ihanaa!
Fedora Sergejevna Orlova – Statuetka Ionnaja
-
72 TUNNIN PÄIVÄ – 02. huhtikuuta 2020
Torstai oli kestänyt jo ainakin 72 tuntia, kun mä olin saanut Tatin ratsastettua. Olin herännyt ennen neljää aamulla, luoja yksin tietää miksi, ja yrittänyt tunnin nukkua. Sen jälkeen kahvinkeitin oli porissut vihaisesti, aamulehti oli luettu äkäisesti, ja suihkussa oli käyty mököttäen. Olin käynyt seitsemän jälkeen hoitamassa Tatin aamuruokinnat ja vienyt tamman ulos, putsannut ja järjestellyt vähän varusteita, ajanut töihin, ajanut takaisin tallille ja ratsastanut Tatin. Heitin tamman satulan paikoilleen, päästin hevosen takaisin tarhaan ja raahustin sitten Eetun talon keittiöön. En omin päin olisi ikinä kehdannut toiseen taloon mennä, mutta joku oli vihjannut, että keittiössä olisi mansikkarahkaa läjä, ja se pitäisi tuhota pikimmiten, ennen kuin Eetu nitistäisi rahkakokki-Hellon. Pienoinen luksus elämässä oli erittäin tervetullutta nyt, kun kello lähestyi jo kuutta. Ruokaakaan ei ollut saanut kuin yhden aamulla hätäisesti tehdyn leivän töissä.
”Öö… Moi?” Hitto. Se tuli ulos paljon jäykemmin ja epävarmemmin, kuin oli tarkoitus. Pöydässä istui pari goatee-partajaakkoa ja Nelly, jonka kanssa olin välillä vähän jutellut. En mä varsinaisesti ollut epäsosiaalinen tai ihmiskammoinen, mulla vain kesti hetki tottua uuteen paikkaan ja uskaltautua tutustumaan ihmisiin. ”Ai sä olet hitannut jo tänne asti!” miehistä toinen virkkoi. ”Kun sä nyt olet täällä, niin ota mansikkarahkaa!” toinen komensi hymy suupielessään. ”Öö. Joo” oli kaikki, mitä mä sain vastattua. Joskus sitä vaan teki mieli hakata päätä seinään omalle typeryydelleen. Note to self: Mee tänään kotiin ja harjoittele ääneen puhumista. Nelly neuvoi mulle ystävällisesti, mistä löytyisi kulho ja lusikka, ja mä istuuduin muiden seuraan pöytään syömään. Nainen esittelu mulle Noan ja Hellon, joista jälkimmäinen oli ilmeisesti surullisenkuuluisan rahkan tekijä. ”Fedora”, mä esittäydyin lyhyesti, vähän odottaen, millaista reaktiota sieltä tulisi. ”Ai niinku hattu?” kuului vastaus. Hymähdin vähän. Aina sama vitsi.
// Tää on nyt tosi lyhyttä tekstinpätkää, toivottavasti on silti tervetullut Tallipäiväkirjaan 😀 Oli pakko kanssa kommentoida tota mansikkarahkaa!
-
Kiitos Tiitus ja Outi! 😀 Ehkä tässä uskaltaa kirjottaa toistekin tällee muiden joukkoon, kunhan Fedora nyt uskaltautuu ihmisten ilmoille, iik!
-
-
HÄRKÄÄ SARVISTA – 25. tammikuuta 2020 (18.03 2020)
Vedä henkeä nenän kautta neljän sekunnin alan, pidä seitsemän sekuntia, ja hengitä suun kautta ulos kahdeksan sekuntia. Toista. Huu. Olin päättänyt, että tänään oli aika tarttua härkää sarvista ja kiivetä Sashan selkään, ja siitä hyvästä olin hereillä jo ennen herätyskelloani. Nyt sitä sitten seistiinkin jo levottoman hevosen vieressä jakkaralla, valmiina kiipeämään selkään. Olo oli ollut turvallinen vielä puoliunessa, kun olin silmät kiinni sovitellut avainta Fiatin virtalukkoon ja entisen poikaystävän asentamassa mukitelineessä oli odottanut termosmukillinen lämmintä kahvia, mutta nyt polviakin meinasi tutisuttaa. Olin totta kai ollut aiemminkin Sashan selässä, ei tässä sinänsä mitään uutta ollut, mutta tamma oli saanut olla ja tutustua uuteen talliin, joten sillä oli pakkautunutta energiaa ja se todennäköisesti oli kerennyt unohtaa, miten ratsuna toimittiin. Lisäksi Valentina ei ollut ollut pitkiin aikoihin voimalla pakottamassa ja kurittamassa Sashaa ratsuksi, joten se oli varmasti hyvää vauhtia palautumassa tehdasasetuksiinsa, joista sen kanssa oli tarkoitus sitten lähteä työskentelemään oikeaa ratsua kohti.
Asetin jalkani jalustimeen, otin satulasta tukea, ja ponnistin selkään. Satulan nahkapäällys ja muoto tuntuivat tutuilta ja turvallisilta; Toivottivat minut tervetulleeksi kotiin. Hermostukseni selkeästi vaikutti Sashaankin, joten yritin hillitä itseäni. Painoin tamman kullanvärisiä kylkiä hellästi ja se lähti kävelemään eteenpäin Hopiavuoren kentällä. Olin yrittänyt olla aikaisin tallilla välttääkseni ruuhka-aikaa, mutta harmikseni paikalla oli jo väkeä. Ei sillä, etten olisi pitänyt muista tallilaisista – en ollut juurikaan tehnyt tutustumiskierroksia, mutta toisinaan käytävillä vastaantulleet vaikuttivat mukavilta -, ihmismäärä vain hermostutti minua tänään entisestään. Toivottavasti kovin moni ei kiinnittänyt huomiota minuun tai ratsastukseeni.
Sashan askellus oli varsin menevää ensimmäisestä askeleesta lähtien, joskin jäykkyyttä oli aluksi läsnä. Se oli hidas vetreytymään varmasti osittain tauostakin, mutta suureksi osaksi omaa hermoistuneisuuttani, joka tarttui tammaan kuin flunssa. Toistin taas hengitysharjoituksiani ja yritin poistaa häiriötekijät mielestäni. Vähitellen muun tallin kuhina hiljeni ja maailmankuvaan mahtui vain minä ja Sasha. Huomasin rentoutuneeni vasta, kun sama efekti näkyi ratsussani. Sen askellus oli kevyempää ja sulavampaa, se kääntyi pehmeämmin ja sen korvat heiluivat vähemmän; Pää kumminkin pysyi korkealla ilmassa. Ei se mitään, oikeastaan pidin ratsuistani pää taivaissa, ja nyt satulakin tuntui istuvan elävän lihasmassan eikä kiven päällä. Annoin herkkäkylkiselle tammalle hieman pohkeita, ja se hypähti vauhdikkaaseen raviin, jota yritin hieman hillitä, tuloksetta; Sasha ei selkeästi välittänyt temponsa säätelystä. Joko se ravasi niin kovaa kuin pääsi, tai ei ollenkaan. Ajoin tammaa taas pohkeilla eteenpäin, ja annoin sen mennä valitsemaansa tahtia, sovittaen omaa kevennystäni siihen. Tänään ei vielä ruvettaisi hienosäätämään, nyt oli tarkoitus vain opetella pysymään selässä, jos Sashalla olisi siihen muuta sanottavaa.
Peloistani huolimatta Sasha suoriutui ratsastuksesta hyvin. Laukkaa en tänään vielä lähtenyt kokeilemaan, mutta tamma näytti yhä hallitsevan ihan perusjutut – käännökset, ympyrät ja taivutukset – käynnissä sekä ravissa. Muutaman peruutusaskeleenkin olin saanut neuvoteltua aikaan. Edellisestä ratsastuskerrasta oli kerennyt vierähtämään jo hetki, ja se kyllä tuntui, kun laskeuduin Sashan satulasta. Jalat tuntuivat keitetyltä spagetilta, kun talutin Sashan talliin. Tamma kävi hieman kierroksilla päästyään liikkumaan pitkästä aikaa, joten varasin sen poislaittoon reilusti aikaa. Otin siltä varusteet pois, harjasin sen huolellisesti läpi ja syötinpä hevoselle porkkanankin kiitokseksi. Sasha oli enää vain energinen saadessaan riimun päähänsä, ja se lähtikin kuin tykin suusta, kun irroitin riimunnarun. ”Oot sä kyllä ihan tatti”, hymisin itsekseni.
// Tän kirjoittamisessa meni ihan liian kauan, mutta kyllä mä tästä vielä aktivoidun. Vähän puskee writer’s blockia.
-
SASHA – 22. tammikuuta 2020
Oli ihan hullu, suorastaan käsittämätön ajatus, että mulla oli nyt ihan oma hevonen. Ei tietenkään virallisesti, mutta noin käytännössä. Valentina oli lähtenyt perlinon akhal teke-orin kanssa Helsinkiin elämään jonkun hienon yksityistallin parrasvaloissa, ja Hopiavuoreen oli jäänyt mun pikkuserkkuni aiempi otus, terskinhevostamma Statuetka. Se oli nirppanokkainen, ärsyttävä ja kuriton hevonen, mutta luoja, että mä rakastin sitä.
Yrjönvihreä Fiatin romu yski ja köhi, kun mä herättelin sitä henkiin yhdeksältä aamulla. Sillä meni hetki lämmetä tarpeeksi, ennen kuin pääsin ajelemaan kohti Hopiavuorta Bob Dylania soittavan radion säestämänä. Taivas näytti melko synkältä ja arvelin saattavani ehkä jopa kastua päivän aikana, mutta tänään sekään ei haitannut. Hopiavuori oli hieman tuttu ja Sasha sitäkin tutumpi, olinhan käynyt useamman kerran hoitamassa Sashaa kun Valentina ei ehtinyt, mutta tästä alkaisi ihan uusi luku tamman kanssa! Aikoisin kouluttaa siitä järkevän, peräti käsiteltävän hevosen nyt, kun Valentina ei ollut pilaamassa sitä, ja siitä tulisi epätäydellisen täydellinen ratsu. Huimapäisyytensä Sasha saisi kyllä pitää enemmän kuin mielellään, ei tässä vielä tarvittu mitään mummomopoa.
Rintakehä tuntui täydeltä ja lämpimältä, kun vihdoin seisoin kullanhohtoisen tamman karsinan edessä. Hymy ulottui korvasta korvaan, ja olin aamulla lähtenyt niin kiireellä kotoa, etten ollut edes meikannut. Päällekin oli tullut vedettyä muutaman päivän vanhat vaatteet, musta bändipaita ja laivastonsiniset farkut. Hiuksetkin olivat sotkuisessa nutturassa – siis oikeasti sotkuisessa, hiussuortuvia sojotti sinne ja tänne! -, mutta tänään ei nyt ollut aikaa sellaiselle.
“Sasha”, mä hymyilin. Raudikko luimisti ja hörisi vaativasti. Kaverit olivat jo lähteneet ulos ja nyt Sasha joutui kyhjöttämään yksinään puolityhjässä tallissa. Ruokakin oli taatusti ollut korkeintaan siedettävää. Sasha ei selkeästi ollut yhtään niin innoissaan, kuin mä olin, mutta tästä alkaisi kaunis matka, siitä olin varma.Sashan korvat osoittivat taaksepäin vielä siinäkin vaiheessa, kun laitoin sille riimun päähän ja kiinnitin sen karsinansa ulkopuolelle. Karsina saisi pysyä omana tilana ja lepopaikkana, mikä oli varmasti tarpeen tamman kanssa nyt, kun sen arki yhtäkkiä mullistuisi. Varustehuoneessa odottanut vaaleanpunainen harjapakki samanvärisen harjasetin kanssa seisoi nyt Sashan vieressä lattialla, ja noukin sieltä herttaisen värisen kumisuan. En aikonut ratsastaa Sashaa tänään, vaikka kovasti olisikin tehnyt mieli. En ollut ollut selässä kuin muutaman kerran, joten päätin jättää seuraavan kerran päivälle, jolloin en olisi ollut jo valmiiksi pää pilvissä. Ai että, Valentina oli kyllä sekaisin päästäessään tällaisen kultakimpaleen käsistään.
Tamma rentoutui vähä vähältä, kun harjasin ja hieroin sitä kumisualla suurin, pyörivin liikkein. Sashaa harjattaessa tarvittiin kyllä käsivoimia ihan jo vaan hipsuttelun välttämiseksi; Se vihasi hipsuttelua ja kutittelua niin saamaristi. Suuret korvatkin kääntyivät hiljalleen eteenpäin, ja hevonen vaikutti kaikesta huolimatta melkeinpä nautiskelevan käsittelystä. Vaikka se sellainen nirppis olikin. Haaveilu loppui lyhyeen, kun jouduin puremaan huultani ollakseni kiroamatta ääneen; En missään nimessä halunnut häiritä vihdoin rentoutuvaa Sashaa, mutta se oli juuri litistänyt vasemman jalan varpaani. Se oli suhteellisen pieni hevonen, mutta kyllä se painoi ihan kiitettävästi siitä huolimatta. Huulta purren vedin liiskatut varpaani Sashan jalan alta ja hampaiden läpi ilmaa imien jatkoin tamman harjaamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varpaiden murskaamisesta puhuttaisiin kyllä, mutta ei tänään.
-
Kiitos paljon, Nelly!! ♥
-
-
Fedora Orlova
hoitaa TattiaFedora, niin kuin se hattu, 21. Kahdeksantoista vuotta sitten kuolleen isänsä puolelta venäläinen, mutta muuttanut 3-vuotiaana Helsinkiin suomalaisen Jasmin-äitinsä kanssa; Rahatilanteen vuoksi äiti ja tytär jatkoivat matkaa Helsingistä Seinäjoelle, kun Fedora oli 11-vuotias. Siitäpä vasta angstinjuurta saikin. Lapsena Fedora oli tukeva, lyhyt ja vaaleahiuksinen tyttö, ja onkin työskennellyt kovasti muuttaakseen ulkokuorensa vastaamaan villiä sydäntään.
Vaikka Fedoran ensimmäiset sanat olivat venäjää, nainen puhuu äidinkielenään suomea ja joutui opiskelemaan venäjän vieraana kielenä. Muita kieliä ovat erinomainen englanti, hyvä ruotsi, espanja ja saksa, sekä kohtuullinen ranska. Kielien ohessa hän opiskeli fysiikkaa, kemiaa, filosofiaa ja historiaa yliopistotasolla asti. Kunnianhimoinen opiskelu tuli keräämään verojaan hieman ennen Fedoran valmistumista, ja hän olikin burnoutin partaalla valmistuessaan.
Burnoutista toipuakseen Fedora laittoi jäihin unelmansa arvostetuista työpaikoista, joihin oli pätevöitynyt, ja päätyi siivoajaksi seinäjokelaiselle ala-asteelle. Toisinaan hän myös auttaa ala-asteen lapsia läksyjen kanssa, erityisesti opiskelemissaan aineissa sekä matematiikassa. Alkuunsa jonkin verran katkera Fedora on oppinut nauttimaan työstään ala-asteella, ja on oppinut myös paljon lapsirakkaammaksi, kuin mitä oli aloittaessaan. Töissä Fedora viettää vaihtelevia aikoja; Yleensä hän on iltatöissä, mutta satunnaisesti hän saa päivävuorojakin, ja muutamia kertoja vuodessa viikonloppuvuoroja.
Kiusaaminen alkoi jo silloin, kun Fedora itse kävi vielä ala-astetta, ja jatkui koko yläasteen. Lukiossa luokkakaverit alkoivat jo olla tarpeeksi kypsiä ollakseen kiusaamatta, ja venyttipä kasvupyrähdys naisen aina 170 senttimetrin korkeuteen asti, mutta Fedora tunsi itsensä edelleen ulkopuoliseksi. Menneisyydestä löytyy muun muassa masennus ja kamppailu seksuaalisuden kanssa; Fedora nimittäin tunnisti itsensä biseksuaaliksi jo aikaisessa teini-iässä.
Nyttemmin hän on enemmän sinut itsensä kanssa, masennuskin oireilee enää vain satunnaisina huonoina päivinä, ja Fedora yrittää ulkoistaa sisäisen olemuksensa. Tästä johtuvat lävistykset, tatuoinnit, villit hiusvärit ja kuri ruuan sekä urheilun suhteen; Hänen voisi kuitenkin sanoa pitävän vaa’an lukua turhankin tarkasti silmällä, mikä juontuu pääasiassa lapsuuden tukevasta muodosta.
Luonteeltaan Fedora on eloisa ja toisinaan yllytyshullu nuori nainen, ja pyrkii tekemään jokaisesta päivästään hyvän. Hän on työorientoitunut, vastuuntuntoinen ja luotettava, mutta tietää myös, kuinka pidetään hauskaa! Ystävilleen ja perheelleen Fedora on aina ollut liiankin lojaali, ja sietää kaksinaamaista hyväksikäyttöä rakkaimmiltaan ihmisiltä. Kolikon kääntöpuolena on kuitenkin terävä kieli, musta huumori ja kytevä temperamentti; Ominaisuuksia, joita harva ymmärtää saatika arvostaa. Fedora myös turhautuu helposti, jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaisesti. Uusien ihmisten parissa hän on varuillaan, vaikka sitä ei hymyn ja small talkin lomasta aina meinaa huomata.
Vapaa-aikansa Fedora viettää Hopiavuoressa hoitamassa terskinhevostammaa Statuetkaa. Fedora on Sashan omistajan Valentina Aleksandrovan pikkuserkku, eikä missään nimessä Valentinan suosikkihenkilö. Sasha oli syntymäpäivälahja 16-vuotiaalle Valentinalle, mutta tamma unohtui, kun Valentina täytti 18 ja sai uuden hevosen, tällä kertaa hienon metallinhohtoisen akhal teken. Pilalle hemmoteltu Sasha jäi Hopiavuoreen asumaan vain ja ainoastaan siitä syystä, että Valentinan isä sääli tyttärensä köyhää, heppahullua Fedora-pikkuserkkua. Sasha on siis edelleen Valentinan omistuksessa ja asuu Valentinan isän rahoilla, mutta Fedora osallistuu kuluihin parhaansa mukaan ja hoitaa hevosta täysiaikaisesti.
Ratsastajana Fedora on samanaikaisesti sekä täydellinen, että huonoin mahdollinen kombo Sashan kanssa; Nainen on akateemisesti älykäs, mutta maalaisjärki jää toisinaan naulakkoon roikkumaan. Vaikka Fedora ei olekaan vuosiin enää ollut itsetuhoinen, ei hänelle ole siunaantunut juurikaan itsesuojeluvaistoa. Menee eikä meinaa, ja sehän sopii katastrofiheppa-Sashalle! Fedora ei kuitenkaan missään nimessä ole välinpitämätön, mitä tulee muihin ratsastajiin sekä kaikkien turvallisuuteen. Joten vaikka parivaljakon meno välillä nostattaa hiuksia ja saa järsimään kynsiä, voivat muut aina luottaa siihen, että Fedora ottaa muutkin huomioon!
-
Aivan, sori! :–D Siis joo olkoon sitten ihan kaikessa rauhassa Tatin päiväkirjassa, mä laitoin molempiin kun en ollu varma et kuuluisko sen olla täälläkin. Pahoittelen, mun moka!
-
”Enkä ole. Isäs oli riskiryhmää kun sua teki.”
Ehkä hauskin juttu, mitä oon hetkeen lukenut! :—-D
