Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
14.09.2021
Mun aikataulu koko päivälle meni uusiksi jo ennen kuin mä olin päässyt töihinkään. Kello oli varmaan juuri ja juuri seitsemän enkä mä ollut herännyt edes kunnolla kun mun puhelin soi. Mulla oli päivystysvuoro tällä viikolla ja vaikka ne olivat yleensä rauhallisia, ei tästä tullut sellaista ja mä olin jo ennen puolikahdeksaa ajamassa Ilmajoelle. Paikanpäällä mä sain kuulla enemmän tilanteesta ja soitettuani muutaman puhelun tilanteelle saatiin jonkinlainen päätös, vaikka minä ja paikalla ollut partio tiedettiin että todellinen työ oli vasta alkamassa.
Toimistolle päästessäni mä hain ensimmäisenä niin ison mukillisen kahvia kuin mitä meidän talosta löytyi. Rasmus sattui samaan aikaan kahvihuoneeseen ja nähdessäni miehen mä kävelin tuon luo ja suljin toisen halaukseen, painaen pääni toisen rintaa vasten ja vain keskittyessäni villapaidan alta kantautuvaan sykkeeseen.
”Ei vissiin mikään helppo keissi?”
”En mä usko. Tai ku täs on viälä nii palio auki mutta lähtötilanne ei oo hyvä. Pitää kattua mihinkä asiat lähtöö etenemähän ku saarahan pölyä laaaaskeutumahan” haukotus katkaisi viimeisen sanani.
”No joo, mä sain Sarilta pikaisen tilannepäivityksen. Sano vaa jos tarttet apua nii kattotahan ja keksitähän jotain. Etkä sitte sooloole tällä kertaa” pehmeä suudelma painui mun päälakea vasten ja mä tiukensin otettani Rasmuksesta. Huoli, joka sillä oli musta, sai lämmön sykähtämään mun sisälläni ja mä tunsin pienen hetken verran itseni maailman onnellisimmaksi naiseksi. Tullessani taloon noin kahdeksan vuotta takaperin, mä en saattanutkaan edes arvella että mä löytäisin näiden seinien sisältä jonkun, jonka kanssa mä haluaisin rakentaa yhteisen kodin ja tulevaisuuden. Olihan mulla ollut näiden vuosien aikana muutamakin hyvä ehdokas, mutta ikinä kukaan ei tuntunut niin hyvältä kuin Rasmus. Sillä oli oma tapansa ja tyylinsä edistää asioita ja se osasi tehdä itsestään aina enemmän kaverin kuin auktoriteetin, vaikka se myös tiesi milloin sen täytyi olla vaativampi ja oikeasti auktoriteetti. Lopulta Rasmus pahoitteli että sen olisi pakko palata työpöytänsä ääreen koska sillä alkaisi joku etäkoulutus missä sen pitäisi olla paikalla heti alusta alkaen. Hieman vastahakoisesti mä irrotin otteeni toisesta ja poimin oman kahvimukini uudelleen käsiini, ennen kuin me molemmat suunnattiin omiin toimistoihimme.Koska mä olin aloittanut oman työpäiväni jo niin aikaisin, musta tuntui että kello ei tullut ikinä neljää ja kun se hetki tuli, tuntui enemmän kuin mahtavalta sammuttaa kaikki avonaiset ikkunat tietokoneeltani ja lopulta sammuttaa koko kone. Iltapäivästä oli onneksi tullut hyviä uutisia ihan roppakaupalla, ja mä olin onnellinen siitä että yksi tapaus, josta mä en ollut varma millään tasolla päättyi lopulta hyvin ja mä toivoin että jatko toisi molempiin tapauksiin lisää onnistumisia. Vaikka kotona käyminen ennen Hopiavuoreen suuntaamista olikin houkutteleva vaihtoehto, mä tiesin että mä saattaisin myös nukahtaa sohvalle, joten mä ajoin kaupan kautta tallille.
Iltapäivästä tallilla oli aina hälinää, kun kaikki tulivat töiden jälkeen liikuttamaan hevosensa ja mä moikkailinkin Sonjaa, Hannahia, Vincentiä, Helloa, Noaa ja muita, jotka mua vastaan kävelivät. Mun ajatuksissa ei ollut liikuttaa kirjavaa tänään millään tavalla, sillä musta tuntui että mulla ei ollut aivokapasiteettia edes juoksuttaa tammaa vaikka senkin olisi voinut tehdä ihan vain riimulla. Kuitenkin mä hain vain harjapakin suuliin ja lähdin metsästämään kirjavaa ulkoa. Päästessäni tarhalle, mä näin että Aamu oli hakemassa Polinaa ja mä päästinkin parivaljakon ulos portista, ennen kuin mä kävin metsästämässä oman kirjavani, jonka vielä edellisenä päivänä violetti riimu oli nyt enemmänkin harmaa. Pienen suostuttelun jälkeen mä sain Paahtiksen viimein kiinni ja mä pääsin taluttamaan tammaani kohti suulia ja sielä ensitöikseni mä sidoin tamman kiinni jotta mä sain molemmat käteni käyttöön ja availtua soljet harmaa-violetista loimesta. Vaikka tarhat eivät olleet kuraiset, oli Paahtis silti onnistunut löytämään jonkin kuralammikon missä se oli saanut varusteensa hiekoitettua ihan kunnolla.
Poimittuani jouhiharjan käteeni, löysin kuraa jopa kiinteän kaulakappaleen suojissa olevasta sään kohdalla olevasta harjasta enkä mä ollut varma halusinko mä tietää mitä tamma teki päivisin ulkona. Paahtista harjatessani mä aloin hakemaan keskustelua Aamun kanssa ja mä kyselinkin toiselta vähän tarkemmin Polinasta, vaikka musta tuntui että tähän mennessä toinen oli varmaankin saanut kertoa tammastaan jo enemmän kuin tarpeeksi. Välillä meidän puheenaiheet lipsahtivat hevosten ulkopuolelle ja mä annoinkin Aamun ohjailla keskustelua, kokeillen välillä kepillä jään pitävyyttä mutta yrittäen samalla valita sanani niin että en loukkaisi toista ja että sanavalinnat olisivat mahdollisimman neutraaleja.
”No mutta hei, kyllä teillä varmasti menöö jonku ajan päästä viälä vaa paremmin. Se on aina vähä sellaasta hakemista uuren hevosen kanssa mutta kyllä se siitä. Ja jos tuntuu että joskus haluaa vähä vaihtelua niin tätä saa ainaki hoitaa” taputin Paahtiksen lapaa mainitessani tammani. ”Onhan se nuaree ku Polina, mutta ei tämä mitää tee. Niklas on tätä joskus hoitanu ja se on päriänny tämän kans hianosti.” Kuin tukiakseni sanojani tammani näytti siltä kuin se olisi saanut sopivan annoksen domoa,eikä todellakaan siltä että suuliin olisi kiinnitettynä kohta kuusivuotiaaksi kääntyvä täysiverinen. Aamu lupasi harkita asiaa ja me jatkettiin keskusteluamme vielä hetken, ennen kuin Polina oli varustettuna ja ratsukko lähti kohti kenttää ja mä suuntasin hakemaan tammani loimen ja nakatessani sen Paahtiksen selkään, musta tuntui että loimi vain pölähti hiekasta ja suljettuani kaikki soljet mä yritin muistuttaa itseäni siitä että mä lakaisisin sen hiekkakilon suulin lattialta mikä sinne oli meidän jälkeen jäänyt, heti kunhan Paahtis olisi vain takaisin tarhassa ja harjapakki poissa tieltä.
-
13.09.2021
Paluu Pariisista oli ollut rankka ja arkeen paluuta ei oltu tehty ainakaan kevyeksi. Paahtis oli saanut olla viikonlopun vain tarhailemassa, ja mä olin käynyt tallilla se verran että olin kerennyt harjaamaan tamman huolella lävitse. Kirjava oli ehkä vähän normaalia nuutuneempi, mutta matka oli ollut myös pitkä joten tamma saisi olla nyt kevyemmällä ainakin tämän viikon ja sitten seuraavan viikon alussa se saisi liikkua kunnolla ennen loppuviikon kisarupeamaa, joka taitaakin olla meidän toiseksi viimeinen kilpailu tälle vuodelle, sillä kisaurakka taitaisi päättyä tulevassa Kalla Cup:issa.
Kisakauden päättyminen oli omalla tavallaan haikeaa, mutta kirjava oli saanut paljon uusia kokemuksia tällä kaudella joten ehkä seuraavalla kaudella me voitaisiin kilpailla hieman korkeammalla tasolla ja hakea sieltä tuloksia ja katsoa jos jossain kohtaa tamma olisi valmis yhden tähden radoille. Meidän kisakausi onneksi kyllä näytti jatkuvan ratsastusjousiammunnan parissa ainakin vielä yhden kilpailun ajan ja mun ollessani sulkemassa harjapakkiani, mä kuulin Marshallin ja Niklaksen äänet, miesten käydessä jotain keskustelua jostain aiheesta. Kuitenkin nähdessään minut, tai tammani mustan takaliston, molemmat hiljenivät ja nähdessään minut moikkasivat.
”Moikka! Hei Marsh, oisko sulla vapaata tuas 15-17.10? Mä löysin… orotas” mä aloitin ja kaivoin puhelintani kävellessäni miehiä kohti. Pienen Facebookin selailun jälkeen mä löysin mitä mä etsinkin ja tarjosin puhelintani punapäälle ”… tällääset jousiammuntakisat pohojooses. Ei ne ny samat varmaha oo ku viralliset mutta mä ainaki ajattelin että vois ihan reenin kannalta käyrä kokeelemas ja kattomas. Lähäreksä mukahan Hakran kans?”
”Ei mulla taida mitään olla… Kyllähän sitä voisi lähteä, kokeilemaan.”
”Joo, ei mekää mitää hurjaa tulosta oroteta mutta saaraanpahan kokemusta. Mä varmaha ilimoottelen Paahtiksen täs ny piakkoon niin ilimoota vaa ku tiärät että mitä teet.”
Jatkoimme jutustelua aiheesta vielä hetken, ennen kuin kaikki lähtivät omille teilleen ja mun palauttaessani Paahtista tarhaan, jostain nousi mieleeni ajatus siitä että pitäisiköhän kokeilla kysyä myös Sonjaa mukaan. Kai Harrin lähtö oli ollut toiselle kova paikka vaikka ei se ehkä niin selvästi näkynytkään joten ehkä pieni reissu voisi tehdä hyvää ja olisihan pohjoisessa varmaan vielä kaunis ruskakin edes osin jäljillä tuohon aikaan. -
Tässä on liikaa asiaa liian pitkältä ajalta joten eteneminen on liian nopeaa. Halusin kuitenkin kirjoittaa tai edes mainita asioista tarinoissa jotta mä saan pohjustettua paremmin tulevaa.
10.08.2021
Mun loukkaantumisesta oli viikko ja vaikka tietyt liikkeet edelleen tuntuivat inhottavilta mun kyljessä, mä olin kuitenkin palannut eilen töihin. Tietenkinhän kaikki olivat käyneet katsomassa että olinko mä okei ja kysymässä jos mä tarvisin mitään. Kuitenkin mä vakuutin kaikille että mä pärjäisin ja että mä tekisin hommia oman oloni sallimissa rajoissa. Pisimmän palaverin me pidettiin kuitenkin Sarin ja Rasmuksen kanssa, sillä nainen halusi päivittää mua siitä että missä me mentiin Kiian kanssa sen jälkeen kun se oli käynyt edeltävällä viikolla mun kimppuuni.
Kiia oli valitettavasti jo niin vanha että se joutui oikeusvastuuseen tekemisistään, vaikka mä yritin kysyä Sarilta että olisiko mitään mahdollisuutta sille, että Kiialle ei tulisi tapahtumasta mitään merkintää tai sanktiota, sillä mä en haluaisi olla se, joka pilaa Kiian mahdollisuuden normaaliin elämään koska teinin kanssa oltiin tehty pitkään töitä jotta me oltiin päästy edes siihen pisteeseen, missä me oltiin tällä hetkellä. Kuitenkaan vaikka mä yritin miten vedota Sariin, ei tilanteelle voinut mitään ja mä toivoin että Kiiasta ei tulisi yksi epäonnistumistarina.
12.08.2021
Mä olin suunnannut töiden jälkeen suoraan tallille ja kasannut Paahtiksen varusteet suuliin. Tallireissut olivat ottaneet viimeisen viikon hieman pidempään, sillä ajoittain mä jouduin pitämään muutaman minuutinkin taukoja tekemisessäni kun mä unohdin murtuneen kylkiluuni ja lopulta sain sen taas kipuilemaan. Kuitenkin lopulta mulla oli kaikki tarvittavat varusteet sekä Paahtis suulissa ja mä saatoin alkaa parhaani mukaan hoitamaan tammaani. Kirjava oli onneksi tottunut viimeisen viikon aikana siihen että sen hoitaja ei ollut ihan täydessä terässä ja nuori tamma vain nuokkui paikoillaan mun harjatessa sitä lyhyin vedoin ja etsiessäni parasta asentoa nostaa kaviot ja putsata ne.
Mä olin just saanut taiteiltua jotenkin satulan Paahtiksen selkään ja mä olin kiristämässä vyötä, kun Niklas ilmestyi suuliin.
”Ekkai sä oo menos ratsastamaan?”
”Mä ajatteli ainaki yrittää. En minä viitti juaksuttaa toista viikkua hevoosta joka vois liikkua iha normaalisti. En minä ajatellu ku vähä kävellä ja kokeella että mitenkä se menöö” mä katoin Niklasta, joka ei ollut ihan myyty ajatukselleni siitä että mä ratsastaisin Paahtista näin nopeasti. Mä yritin vakuuttaa Niklakselle että mä olin nousemassa satulaan omalla vastuullani ja että mä tiesin kyllä mitä voisi käydä jos mä putoaisin ja että mä olin valmis ottamaan sen riskin.Mun ratsautuminen laikkutamman selkään ei ollut mikään oppikirjasuoritus, mutta lopulta mä istuin taas Paahtiksen satulassa. Jos mä istuin mahdollisimman liikkumatta, mun kylkeen ei sattunut ihan niin paljoa, mutta silti ajoittain siinä viipyi sellainen inhottava tunne. Kuitenkin mä ratsastin noin puolentunnin ajan ja vaikka Paahtis olikin jäykkä, se liikkui silti ihan hyvin eteen ja mä olin ihan tyytyväinen siihen miltä nuorikko tuntui pitkän seisomisen jälkeen.
13-18.08
Niklas oli noussut pari kertaa Paahtiksen selkään ja tilanne oli varmasti hyödyllinen niin Paahtikselle, jotta tamma oppisi liikkumaan myös muiden ratsastajien liikuttamana, kuin myös Niklakselle, sillä tuo sai näin tuntumaa erilaiseen hevoseen.
Mä olin ylpeä nuoresta tammasta, sillä se tuntui kuuntelevan Niklaksen apuja hyvin vaikka meillä oli erilainen tyyli ratsastaa.
Keskiviikkona mä nousin itse vielä kerran Paahtiksen selkään ja tein pikaisen jousiammunta harjoituksen, sillä meillä olisi viikonloppuna turnajaiset läheisellä tallilla ja mä en ollut koskenutkaan jouseeni sairaslomani aikana, sillä venytys oli varsinkin alussa ollut ihan liikaa. Vieläkään venytys ei tuntunut parhaalta, mutta pari suhteellisen onnistunutta osumaa sai riittää täksi treeniksi.
19.08
Mä olin käynyt tallilla pakkaamassa viimeiset varusteet, mitä me tarvittaisiin kisareissulle seuraavana päivänä. Mä en enää oikeastaan ihmetellyt sitä, että Rasmus oli mun luonani kun mä tulin kotiin ja oikeastaan oli mukavaa palata kotiin kun sielä oli joku odottamassa.
”Saitko kaikki pakattua?”
”Joo, tai no hevosen mä nyt sentään jätin vielä karsinaansa” mä virnistin, ennen kuin sulkeuduin miehen halaukseen ja painoin pääni toisen rintaa vasten. Me seistiin hetki hiljaisuuden vallitessa meidän välillämme.”Rasmus?”
”Hmm”
”Mitä… mitä jos sä lopettaisit asunnon etsimisen?” mä tiesin että Rasmus oli edelleen etsimässä itselleen vuokra-asuntoa.
”Tai niin kuin että mitä jos sä muuttaisit tänne? Mun luo? On vain ollut ihanaa palata kotiin kun täälä on joku joka odottaa ja vaikka tää saattaa olla liian nopea askel jonkun mielestä, mä oon tuhat prosenttisen valmis ottamaan sen ja mä en voisi kuvitella että mä ottaisin sitä kenenkään muun kanssa” mä käänsin katseeni kohti Rasmuksen silmiä. Miehen katseessa oli nähtävillä pohdinta ja ehkä pienoinen hämmennyskin.
”Itse asiassa se ei oo ollenkaan huono idea” hymyn värittämä vastaus nousi ilmoille, ennen kuin Rasmus painoi omat huulensa mun omia vasten ja sillä hetkellä mä olin maailman onnellisin ihminen.20-22.08
Perjantaina oli aika lastata Paahtis ja Hakra traileriin ja me suunnattiin Marshallin kanssa Kontolaan jousiammuntakisoihin. Mies ja melkein valkoinen ratsunsa onnistuivat ensimmäisellä radalla hyvin ja Marshall hävisikin vain muutamalla pisteellä voittajalle. Mä vähän yllätyin että me oltiin Paahtiksen kanssa keskikastia ja vielä enemmän mua ihmetytti meidän seuraavan radan neljäs sija. Kuitenkin kaksi rataa oli mun kunnolle liikaa ja kolmannella mä en onnistunut enään niin hyvin joten nuolet ohittivat kohteensa ja me jäätiin peränpitäjiksi. Kuitenkin mä olin tyytyväinen siihen miten Paahtis oli jaksanut koko päivän joten seuraavat kaksi päivää me voitaisiin vain hakea vähän lisää tuntumaa kisaratoihin.
Lauantaina ensimmäinen rata oli hankalin ja mä jouduinkin hakemaan todella paljon asentoa, jossa mä saatoin ampua ilman isompaa vihlontaa mun kyljessäni. Vaikka murtunut kylkiluu pitäisi olla jo suhteellisen pitkälle parantunut, ei ehkä ollut siltikään se järkevin veto lähteä kilpailemaan jousiammunnassa näin nopeasti.
03-09.09
Pari viikkoa Kontolan kisojen jälkeen meni kotioloissa ja sen aikana kerettiin sanomaan Harrille heipat, miehen muuttaessa työprojektin perässä Kanadaan. Olisi varmasti outoa olla tallilla yhtä aikaa Sonjan kanssa, sillä Harri oli enemmän kuin usein naisen mukana joten varmasti täytyisi oppia siihen jotta miestä ei ollutkaan enää toisen matkassa. Kuitenkin lopulta oli aika lastata Paahtis traileriin ja me lähdettiin todella pitkälle kisareissulle, sillä kisapaikkana oli tällä kertaa Ranska. En mä tiedä oliko nuorella hevosella järkevää lähteä noin kauas kansainvälisiin kisoihin, mutta kai mä elin jossain omassa ruusuisessa kuplassani kun me oltiin sisustettu Rasmuksen kanssa mun asunnosta meidän asuntoa ja muutenkin musta tuntui että mä olin vain ylipäätään todella onnellinen huolimatta siitä mitä oli tapahtunut.
Eihän meidän koulukoe mikään menestys ollut, mutta 59 % oli parempi kuin hylätty. Maastossa Paahtis oli ihan super ja vaikka esteet olivat erilaisia ja maastokin ihan toinen kuin mitä Etelä-Pohjanmaan peltoaukeat ja metsätiet, me tehtiin ihan super maasto ja mun täydeksi yllätykseksi me oltiin nopein nollarata maastosta. Rataesteillä tamma oli ymmärrettävästikin väsynyt ja mä olin super ylpeä siitä että Paahtis jaksoi tsempata ja me otettiin vain yksi puomi koko radalta mukaamme. 45 virhepistettä ei riittänyt luokassa kuin kuudenteentoista sijaan, mutta kuudestoista sija meidän ensimmäisistä kansainvälisistä kisoista oli ihan mahtavaa.
Kunhan me vain päästäisiin tamman kanssa kotiin, saisi Paahtis viettää hetken vähän kevyempää eloa, ennen kuin olisi aika päättää kisakausi Kontolan ja Storywoodsin yhteisillä kisoilla ja kääntää katseet tulevaan kauteen ja toivottavasti parempiin tuloksiin.
-
Tämä on ny näköjänsä tätä ku alakaa blokki seleviämään ja juttua riittääs enemä ku laki sallii iliman että täyttää foorumia milijoonalla tarinalla…
03.08.2021
Rasmuksen kertomanaMä tiesin että Janna oli hyvinkin vahva ihminen, joten oli todella erilaista nähdä se noin hauraana. Kyllähän se edelleen yritti esittää että kaikki oli hyvin ja että se pärjäisi, mutta siitä myös huomasi että siihen sattui. Mua kylmäsi edes ajatella mitä olisi voinut sattua jos Janna ja Kiia olisivat voineet tavata jossain missä sitä tapaamista ei olisi voinut valvoa, sillä teini olisi voinut satuttaa toista pahemminkin kuin mitä se oli nyt kerennyt satuttamaan. Ehkä jos me ei oltaisi kuultu sitä ensimmäistä tömähdystä, mikä ilmeisesti aiheutui Jannaa kohti heitetystä kirjasta, Kiia olisi jatkanut pidemälle ja mä en tiedä olisiko nainen selviytynyt vain murtuneella kylkiluulla jatkosta.
Mä en olisi halunnut soittaa sitä puhelua Sarille, että yksi sen työntekijöistä oli loukkaantunut töissä, mutta se oli pakko tehdä. Linjan toisessa päässä oltiin omalla tavallansa osattu odottaa tällaista puhelua sillä me molemmat Sarin kanssa tiedettiin että tiettyjen tapausten kohdalla Janna teki kaikkensa ja ehkä vähän enemmän jotta se saisi pelastettua tilanteen ennen kuin oli liian myöhäistä. Vaikka mä olin nähnyt miten Jannaa autettiin koti ambulanssia, mä olin jotenkin ajatellut että ne vain tsekkaa sen kunnon, mutta mun sydän tuntui jättävän pari lyöntiä välistä kun mä näin että auto starttailtiin ja että se lähti pois paikalta. Mä olisin halunnut istua sen vierellä lanssissa, mutta mua tarvittiin lähtöpisteessä ja mun piti antaa poliiseille selvitys siitä että mitä oli tapahtunut, ainakin siltä osin kun mä saatoin arvella tapahtuneen koska tapahtumien tarkkaa kulkua oli hankala selvittää koska huoneessa ei ollut Jannan ja Kiian lisäksi muita.
Kun me oltiin päästy Hopiavuoresta Jannan luo, mä olin auttanut toista riisumaan paidat siten että toisen oli ollut helpompi suunnata suihkuun. Me oltiin sen jälkeen unohduttu katsomaan jotain televisiosta tullutta sarjaa, jonka aikana Janna oli nukahtanut sohvalleen. Mä en ollut raaskinut herättää toista, auttaakseni sitä siirtymään omaan sänkyynsä, sillä toinen näytti löytäneen asennon, jossa murtunut kylkiluu ei haittaisi toisen nukkumista ja mä epäilin että uni saattaisi olla jotain sellaista mitä Janna todellakin nyt tarvitsisi palautuakseen päivän koettelemuksesta. Myssy oli myös löytänyt paikkansa omistajansa jalkopäästä joten mä annoin niiden jäädä nukkumaan samalla kun mä hiippailin itse kohti ulko-ovea ja väliaikaismajoitustani.
04.08.2020
Mä olin nukahtanut illalla mun sohvalleni ja Rasmus ei ollut kai raaskinut herättää mua. Mua ei sattunut herätessäni mihinkään ja mä meinasin nousta kuin normaalisti, mutta nopeasti kipu palautti mut takaisin ruotuun ja edellisen päivän tapahtumat palasi mun muistiini. Mun älähdys sai Myssyn tassuttelemaan mun luokse ja koira näytti hieman hämmentyneeltä siitä että mitä oli tapahtumassa. Mä jouduin hetken kokoilemaan itseäni ja vetämään henkeä, ennen kuin mä olin valmis yrittämään nousemista uudelleen. Tällä kertaa mä tein sen paljon rauhallisemmin ja mä onnistuin pääsemään ylös.
Keittiöön päästessäni mä löysin Rasmuksen kirjoittaman lapun siitä että mies oli käyttänyt Myssyn ulkona sekä antanut koiralle ruuan. En voinut olla hymyilemättä miehen kirjottamalle viestille, sillä siitä oli huomattavissa miten Rasmus ei ollut ihan varma siitä mitä tuon olisi kannattavaa tehdä tai miten se voisi auttaa mun sairaslomailuani. Mies oli myös ladannut mulle kahvinkeittimen valmiiksi sekä valmistellut pari leipää jotta mun ei tarvitsisi urheilla yhtään liikaa nyt aamulla. Rasmus oli ihan liian hyvä ihminen ja mä en voinut mitään sille lämpimälle läikähdykselle mikä mun sisälläni kävi miehen huomaavaisuuden vuoksi. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja poimin leivät sisältävän lautasen jääkaapista ennen kuin siirryin ruokapöytäni ääreen. Kahvinkeittimen poristessa loppuun mä otin puhelimeni esiin ja etsin meidän viestikeskustelun Rasmuksen kanssa.
Vaikka mun olo oli pääasiallisesti ihan hyvä, syvään hengittäminen aiheutti edelleen epämiellyttävää tunnetta kyljessä sekä tietyt liikkeet olivat osoittautuneet sellaisiksi, jotka eivät tuntuneet sopivan mun murtuneelle kylkiluulleni. Selvittyäni päivästä mä kaipasin jotain häiriötä mun ajatuksilleni joten mä päädyin laittamaan Niklakselle viestiä vaikka mun teki oikeasti mieli laittaa viestiä Rasmukselle, mutta mä myös tiesin että mulla ei ollut mitään oikeutta pakottaa miestä viettämään mun aikaa kanssa kun meillä ei ollut ainakaan vielä mitään vakavampaa.
Onko sulla mitään nyt illalla? Lyhyt lenkki koirien kans? Lähetin lyhyen viestin Niklakselle vaikka en ollut varma siitä, että olisiko toisella jotain suunnitelmia vaikka Marshall oli palaamassa vasta loppuviikosta.
Olisko kuus okei? Lähtö meiltä vai teiltä? vastaus kilahti mun puhelimeen yllättävän nopeasti.
Kuus sopii hyvin. Meiltä mieluusti lähetin vastauksen Niklakselle ennen kuin mun oli pakko käydä hakemassa itselleni särkylääkettä ennen kuin mä saatoin valmistautua lenkille Niklaksen kanssa. Kellon ollessa kuusi, ovikello soi ja Myssy vastasi siihen parilla kimakalla haukahduksella, sillä nuori narttu ei ollut tottunut siihen että asuntoni ovikello soi. Hiljennettyäni kierroksiaan nostaneen terrierin, siirryin avaamaan oven, päästäen hieman ehkä duracell jäniksen ja pölyhuiskan risteytystä muistuttavan Kremin sisälle ja koirat saivat hetken pemistä keskenään.”Viittiisiksä laittaa Myssylle valjaat? Mä en taira ny pystyä ku se on tuallaane hyrrä” katsoin koiria, jotka olivat löytäneet jonkin narulelun ja leikkivät vetoleikkiä. En voinut olla hymyilemättä koirille, samalla kun tarjosin Niklakselle Myssyn valjaita ja tummahiuksinen poimikin ne kädestäni ja alkoi metsästämään musta-ruskeaa koiraa. Lopulta toinen sai Myssyn kiinni ja lopulta myös sillä oli valjaat päällä sekä hihna kiinnitettynä ja me olimme valmiita lähtemään heti kun mä sain kengät jalkaani. Astuessani ulos ovesta Niklaksen ja koirien perässä mua vähän mietitytti että miten koko lenkki tulisi menemään, sillä mä en tiennyt että miten koirat haluaisivat riehua kun me päästiin ulos. Mä yllätyinkin suuresti että molemmat koirista päätyivät tassuttelemaan siivosti eteenpäin joten mä saatoin keskittyä paremmin keskusteluun Niklaksen kanssa ja mä utelinkin toiselta miten Marshallilla oli mennyt Venäjällä ja että milloin tuo olisi tulossa takaisin.
Kai mä olin jotenkin ajatellut että Marshall olisi pidempään tai mahdollisesti jopa jäämässä kotimaahansa joten mä yllätyin siitä että Haanpää kertoi jotta miesystävänsä olisi palaamassa jo ylihuomenna takaisin Otsonmäelle. Ennen kuin mä kerkesin edes kyselemään mitään tarkemmin, mun vierelläni kävelevä mies vislasi Kremille joka oli suuntaamassa vähän liian kauaksi. Puuhkaa muistuttava koira juoksi Niklaksen luokse ja mies palkitsi koiran taskustaan löytyneellä namilla, ennen kuin tuo jatkoi kertomaan Marshallin mahdollisesti mukanaan tuomista hevosista, kuin keskustelumme ei olisi ikinä katkennutkaan.
Palatessamme lenkiltä koirat olivat tyytyväisen näköisiä, ja molemmat suuntasivat yhdessä tuumin Myssyn juomakupille. Mä en tiennyt miten koirat saattoi olla niin harmoonisesti ja juoda samasta kupista. Kääntyessäni katsomaan mun vierelläni seisovaa Haanpäätä, mun liikerata olikin ihan vähän liian nopea mikä kostautui kipuna mun kyljessäni. Pitäessäni kiroamisen sisälläni, Niklas seisoi orpona mun vierelläni ja lopulta kun mä saatoin taas ajatella ja toimia, mies ehdotti jos mä vain istuisin alas ja toinen hoitaisi veden keittämisen sillä mä olin kysynyt Niklakselta jos toinen haluaisi jotain juotavaa. Mua harmitti että meidän mukava ilta päättyi tällaisella tavalla ja mä toivoin että Niklas ei pettyisi siihen että oli joutunut ottamaan harteilleen prinssi uljaan viittaa. Me istuttiin teemukeinemme sohvalla, katsoen enemmän tai vähemmän puolella silmällä televisiossa pyörivää leffaa. Lopulta Niklaksen ja Kremin oli aika lähteä ja mä kiitin miestä lenkkiseurasta.
06.08.2021
Eilinen oli ollut vielä vähän hankala päivä, mutta tänään paluu normaaliin arkeen koitti ja mä suuntasin aamulla tuttuun tapaan toimistolle. Vaikka mä jotenkin saatoinkin olettaa että Sari ja Rasmus kävisivät vierailemassa mun luona, ihan vain varmistaakseen että miten mä voin – vaikka molemmat olivat kysyneet asiaa myös viestillä – mä yllätyin siitä miten moni työkavereista pysähtyikin pitkin päivää mun työhuoneellani. Eela kävi hakemassa mut kanssaan lounaalle ja vaikka mulla ei ollutkaan kovin nälkä, ei mulla ollut mitään mahdollisuutta vältellä asiaa ja lopulta Eela taisi olla edes jotenkin tyytyväinen siihen määrään mitä mä sain syötyä ja lopulta me palattiin takaisin toimistolle.
Työpäivä oli omalla tavallaan raskas, vaikka mä en tehnytkään mitään muuta kuin papereiden pyörittelyä koko päivän, sillä vaikka mä olisin halunnut jo liikkua eteenpäin tapahtuneesta, ei se onnistunut sillä erinäisissä keskusteluissa nousi esiin Kiian nimi tai sitten kaikki olivat vain kyselleet miten mä voin. En mä tiennyt olisinko mä vaikuttanut liian tylyltä jos mä olisin pyytänyt jättämään asian sikseen ja mä olin omalla tavallaan onnellinen siitä että viikonloppu koitti niin nopeasti joten ehkä seuraavalla viikolla tilanne olisi normalisoitunut.
Hopiavuoreen päästessäni mä näin Sonjan ja Harrin kun nuo olivat lähdössä ratsastamaan Salierilla ja Mortilla.
”Hei Sonja, mä ilimootin Paahtiksen sinne ratsastusjousiammunta kisoohin. Ne o 21-22.8 jos sua kiinnostaa lähtiä mukaha kattomaha että millaanen meno siälä on. Nii ja saat sinäki Harri tiätenki lähtiä matkaha jos haluat” lisäsin vielä katsoen miehen päälle sillä tuo näytti hieman kysyvältä. Ratsukoiden kadotessa tallipihalle mä suuntasin varustehuoneeseen ja aloitin järjestelemään Paahtiksen kaappia, vaikka projektini kariutui siihen että Niklas saapui huoneeseen hakemaan omaa kypäräänsä ja hanskojaan ja kysellessään mihin toinen niitä kaipaili, tuo mutisi jotain Marshallista uusista hevosista. Mielenkiintoni heräsi sen verran että lähdin seuraamaan Haanpäätä ulos ja näinkin miten tallin pihaan oli parkkeerattuna hevosauto, jonka rampilla Marshall seisoi.Hevoset, joita mies oli tuonut mukanaan Venäjältä, olivat upeita, mutta ehkä sitäkin mukavampaa oli saada Marshall takaisin, sillä Hopiavuori oli tuntunut jotenkin autiolta ilman venäläisen läsnäoloa. Uusien hevosten päästyä tarhaansa, mä suuntasin jo edeltä tupaan, sillä Marshall oli vilkuillut sitä kohden sen näköisenä, että siellä voisi olla paras mahdollisuus kuulla kaikki miehen ajasta kotona sekä siitä, millaisia suunnitelmia tuolla olisi uusien ratsujensa varalle.
-
Hoitajaa/vuokraajaa/ylläpitäjää hakee myös 5v englantilainen täysiveritamma Bring me my toast xx tai kotoisasti vain Paahtis tai Paahtoleipä.
Tamman hoitaja pääsee mukaan kisamatkoille sekä pääsee myös osaltaan huolehtimaan tamman liikutuksesta, eikä tammalla kilpaileminenkaan ole pois suljettu vaihtoehto jos joskus tulee sellainen tilanne eteen että yhteistyö alkaa sujumaan. Tamman kanssa kisataan kenttäratsastuksen lisäksi myös ratsastusjousiammunnassa sekä matkaratsastuksessa, joten erilaisiin kisoihin pääsee mukaan ja tamman kanssa saa varmasti monenlaisia kokemuksia aikaan.
-
03.08.2021
Kiian kansio oli surullista luettavaa. Tyttö oli joutunut kokemaan ihan liikaa ollakseen niinkin nuori ja oli ihme, että toinen oli pärjännyt elämässään niinkin hyvin kuin mitä oli tähän mennessä. Minä, Sari ja Rasmus oltiin istuttu ja palaveerattu tytön tilanteesta ja siitä millaisia tahoja tilanteen hoitoon tarvittiin. Mä luulin että minä ja Rasmus riitettäisiin, mutta mä olin väärässä.
Nuorisokodin huone oli tummanpuhuva mun astuessani sisään. Nuoret saivat täällä sisustaa huoneensa itse ja Kiian huone oli ehkä normaaliakin synkempi ja teinin ilmeestä näki heti että mä en ollut tervetullut. Vastaukset, joita musta hiuksinen mulle tarjottiin, oli rumia, ja mä tiesin filtteröidä niistä noin 90 % ihan totaalisesti. Kysymykset, joita mä kysyin, oli huolella suunniteltuja, kuin koko keskustelun kulku. Silti mua kohti lentänyt kirja pääsi yllättämään mut täysin ja vaikka mä pääsin väistämään sen, sitä seuranneet iskut osuvat kohteeseensa ja mun kömpelöt väistöyritykset päätyivät siihen että mä kaaduin lattialle, jossa mä haukoin happea kuin kala kuivalla maalla ilman paettua mun keuhkoista.
Se sai teinin hetkeksi lopettamaan, ennen kuin terävä kipu viilsi mun kylkeäni. Haukkoessani pahemmin happea, mä tunsin kuinka mut autettiin ylös ja pois huoneesta. Ilman palaaminen mun keuhkoihin tuntui kestävän ikuisuuden ja vasta kun mä istuin ambulanssin penkillä happimaski kasvoilla, mun keuhkot halusi vastaanottaa happea ja mun olo parani. Vaikka mä vakuutin olevani kunnossa heti kun mä sain taas ilmaa keuhkoihini, palomies-sairaankuljettaja ylipuhui mut lähtemään sairaalalle röntgeniin.
Koska mun hengitys ei ollut täysin normaalia vielä kun me päästiin seinäjoelle, mut kärrättiin oikeastaan suoriltaan röntgeniin ja sen jälkeen osastolle tarkkailuun. Kurhosen vakavasta ilmeestä päätellen kuva ei ollut puhdas ja hienoisesti harmaantunut lääkäri kertoikin että mulla oli murtunut kylkiluu. Mies jatkoi että oli positiivistä jotta mun hengitys oli sentään palautunut lopunkin ja maattuani vielä muutaman tunnin osastolla, mut kotiutettiin parin sairaslomapäivän kera.
Astellessani ulos Y-talon ovista, Rasmus oli mua parkkipaikalla vastassa ja sen katseesta paistoi huoli.
“Ei sun olisi saanut mennä sinne yksin. Sä tiesit mitä sielä voi olla vastassa” vaalean brunette mies sätti mua hellästi, samalla kun kietoi kätensä mun olille.
“Mä tiedän. Mä luulin että mä olin valmistautunut hyvin” mun ääni oli vielä hieman normaalia ohuempi, enkä mä uskaltanut katsoa miehen päälle, sillä mä tiesin miten pettynyt katse sen silmissä olisi.
“No mutta pääasia on se, että mitään pahempaa ei tapahtunut ja toivottavasti Kiia oppii läksynsä kun se joutuu vastuuseen teoistaan. Sun pitäis kyllä kans oppia olemaan vähän järkevämpi eikä luulla että sä voit pelastaa kaikki vaikka sun oma tausta ei olekkaan ruusuinen. Sä satutat itsesi vaan pahemmin vielä tätä menoa.”
“Mä tiedän. Voidaanko olla vain ajattelematta sitä nyt?” mä nostin katseeni viimein kohti Rasmusta, ennen kuin mä istuin sen auton pelkääjän paikalle mahdollisimman hitaalla liikkeellä, sillä kaikki liikkeet eivät tuntuneet ihan mukavimmilta mun kyljessäni.Pienen suostuttelun jälkeen mä sain Rasmuksen ajamaan Hopiavuoreen ja me lähdettiin yhdessä tuumin köpöttelemään Paahtiksen tarhalle. Vaikka matka ei ollutkaan pitkä, se tuntui kestävän ikuisuuden mun liikkuessa totaalista mummovauhtia eteenpäin. Rasmus asteli urhoollisesti mun vierelläni, varmistaen että mä varmasti selviäisin kohteeseeni. Jos kukaan olisi kysynyt, miksi mä halusin tulla Hopiavuoreen, en mä olisi osannut vastata mutta mä vain kaipasin turpaterapiaa kaiken jälkeen. Ymmärrettävästi Rasmus ei ollut ihan samalla aaltopituudella mun kanssani, mutta silti se oli suostunut mun pyyntööni ja nyt se pujotti mun puolestani Paahtikselle riimua päähän ja talutti kirjavan tamman ulos aidoista, ennen kuin ojensi narun minulle.
Me saatiin muutamia pitkiä katseita kun me askellettiin hiljaa kohti suulia. Kaikki oli kuitenkin päässeet jo töistä joten tallilla pyöri porukkaa ja mä sain muutaman ihmettelevän kysymyksen siitä että oliko kaikki ok. Mä vakuuttelin että kaikki oli okei ja että mä tulisin selviämään mun pienestä työtapaturmasta vaikka varmasti pari seuraavaa päivää tulisi olemaan kipeitä mutta sen jälkeen pitäisi onneksi helpottaa ja parissa viikossa mun pitäisi olla ihan kunnossa. Rasmus oli hakenut Paahtiksen harjat ja se ojenteli mulle aina satunaisesti mun pyytämän harjan ja seurasi huolestuneena kun mä yritin parhaani mukaan hitaalla liikkeellä harjata kirjavan tamman karvaa. Kunhan mä pidin liikeradan tarpeeksi lyhyenä ja hitaana kaikki meni hyvin. Ainoastaan kavioiden putsaaminen oli sellainen tehtävä mihin mä en itse kyennyt, sillä jo pelkästään jalkojen harjaaminen oli saanut omalla tavallaan ilkeän olon murtuneen kylkiluun alueelle.
Rasmus ei ollut ihan vakuuttunut siitä että tuo osaisi putsata kirjavan tamman kaviot, mutta miehen epäilyistä huolimatta kirjava nosti kavionsa nätisti ja Rasmus sai putsattua Paahtiksen kaviot. Mies ihmetteli miten helppoa kavioiden putsaaminen olikaan ja miten helposti kirjava nosti kavionsa jotta ne saatiin putsattua. Paahtiksen harjaaminen oli ollut yllättävän rankka tehtävä mun olotilalleni ja nojatessni suulin seinään mä näin miten Rasmus katseli mua hieman huolestuneena, ennen kuin tuo kysyi että onnistuisiko sen viedä Paahtis tarhaansa jotta mun ei tarvitsisi urheilla enää sen parissa.
Katsellessani ehkä vähän eriskummallisen parivaljakon katoamista kohti oikeaa suuntaa. Mua vähän jännitti että miten Rasmus pärjäisi Paahtiksen kanssa, mutta lopulta vaaleanbrunettte mies palasi suuliin ja poimi omatoimisesti Paahtiksen harjapakin ennen kuin me suunnattiin kohti satulahuonetta jotta Rasmus sai jättää Paahtiksen harjapakin tamman kaappiin. Lopulta me käveltiin ulos tallista ja vaikka mä mietinkin että millaisia juoruja saattaisi lähteä liikkeelle, mä lähdin askeltamaan kohti tupaa, epävarmana siitä että seuraisiko Rasmus mua sinne vai ei. Mä vaan tarvin pienen hengähdystauon ennen kuin mä ajattelin pyytää Rasmusta mun luo, sillä mä tiesin että se asui hotelissa joten mä uskoin että se ei haluaisi mua sinne ja mä en haluaisi olla yksin ainakaan tänä iltana.
-
02.08.2021
Rasmus Nylund
Nuoriso psykologiOvenpielessä oleva kyltti oli hyvinkin simppeli ja tylsä. Mä tunsin miten pala oli nousemassa mun kurkkuun vaikka mä tiesin että mitä oven toisella puolella oli sillä Rasmus oli vastannut viestiini ja pahoitellut että ei ollut ilmoittanut mulle, että olisi palaamassa takaisin. Mä olin saanut asetettua käteni ovenkahvalle, mutta jotenkin vain kahvan painaminen alaspäin ja oven työntäminen auki tuntui kauhean vaikealta. Lopulta mulla ei kuitenkaan ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin vain painaa kahva alas ja työntää ovi auki. En mä edes ollut täysin varma siitä että olisiko Rasmus toimistossaan, mutta heti kun mä sain avattua ovea sen verran että mä näin miehen profiilin, musta tuntui kuin mä olisin unohtanut hengittää ja varsinkin kun Rasmus kääntyi katsomaan mua, musta tuntui että mun jalat olisi pettämässä alta.
Vaikka me oltiin puhuttu useita kertoja viikossa facetimen välityksellä, mä en silti saattanut uskoa että se oli täällä. Rasmus ei kerennyt edes sanomaan mitään, kun mä olin jo kietonut käteni sen ympärille ja halasin toista tiukasti. Miehen vastatessa – ymmärrettävästi hieman häkeltyneenä – mun eleeseen, mun sisälleni nousi lämmin olo ja musta tuntui todella hyvältä. Jos me ei oltaisi oltu työpaikalla, jossa häiriön mahdollisuus olisi ollut olemassa, mä olisin ehkä ollut vähän rohkeampi eleideni kanssa, mutta mä jouduin vain tyytymään siihen että mä sain halata toista ja painaa pääni sen rintaa vasten ja tuntea toisen lämmön.
“Mun on ollu sua ikävä” mä melkein kuiskasin koska mä pelkäsin että jos mä sanoisin sen yhtään lujempaa, mua edelleen syleilevä mies säikähtäisi ja lähtisi pois.
“Niin munkin sua” Rasmus katsoi mua hassusti alaviistoon ja mä näin miten pieni hymynkare kiipesi sen huulille. Katse sen silmissä oli erilainen kuin ennen sen lähtöä ja sen vienosti sänkinen leuka jotenkin toi siihen uutta charmikkuutta. Mitä pidemmälle mä sen kasvoja tutkin, sitä hankalampaa mun oli pitää itseni poissa suutelemasta sitä, mutta mä yritin parhaani mukaan pitää itseni edes hieman ammatillisena, vaikka se kulissi oli rikottu jo kuukausia sitten.Rasmus oli sanomassa juuri jotain, kun meidän välinen hetki keskeytyi molempien puhelimien alkaessa soimaan. Me otettiin puolikas askel taaksepäin molemmat, ennen kuin me kaivettiin puhelimemme esiin ja pahoittelevan katseen myötä liu’utettiin puhelu auki ja vastattiin siihen. Rasmus jäi työhuoneeseensa ja mä viivyttelin parhaani mukaan oven sulkemista takani, mutta lopulta arki valitettavasti vei voiton ja mä jouduin keskittymään puheluuni.
-
Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 5 kuukautta sitten
Janna H.
-
Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 5 kuukautta sitten
-
Tämä on jotain totaalisen roskan ja tarinamuotoisen brainstormailun väliltä. Ehkä tästä ahdistuksesta joskus selvitään koska tätä oli ainakin osin ihan kiva ja helppo kirjoittaa. Älkää ottako tätäkään kovin vakavasti, pointti kun hukkuu heti ensimmäisen 150 sanan jälkeen…
Rosita Degerlundin vetämien treenien jälkeen kuukausi takaperin me oltiin käyty Paahtiksen kanssa muutaman kerran kokeilemassa lajia uudelleen ja se tuntui todella kivalta ja sellaiselta mistä myös Paahtis nautti. Valmentaja, jonka opeissa me oltiin käyty, oli heittänyt ilmoille ajatuksen siitä että mun kannattaisi miettiä oman jousen sekä nuoliviinin hankintaa ja me oltiinkin treenien jälkeen käyty keskustelua siitä, että millainen jousi voisi olla mulle hyvä. Mä olin luvannut harkita asiaa, sillä mä olin ajatellut että jouset olivat isoja sijoituksia mutta googlailu paljasti mun ajatukset vääriksi ja paria sataa euroa myöhemmin mä olin oman jousen sekä nuoliviinin onnellinen omistaja.
Tietenkinhän oma jousi vaati hieman totuttelua ja parien kuivaharjoittelutreenien jälkeen mä olin siirtänyt treenit Paahtiksen selkään ja me oltiinkin saatu muutama hyvä treeni alle. Jousiammunta tuntui kivalta vaihtelulta kenttärastuksen kaveriksi ja mä olin aina satunaisesti katsellutkin kisakalenteria jousiammunan parissa. Me oltiin käyty kokeilemassa kilpailemista Norjassa Vinterhusilla historiallisen ratsastuksen Cup:issa ja vaikka meidän ensimmäinen rata oli mennyt penkinalle mun jännityksen vuoksi, mutta toisella radalla me oltiin sitten saatu parempi tulos alle ja me oltiin neljänsiä, avaten samalla meidän pistetilin Cup:ia ajatellen. Mä olin satunaisesti muistellut tuota reissua ja uuden muistelohetken innostamana mä olin avannut historiallisen ratsastuksen kalenterin, ihan vain jos jossain järkevän matkan päässä saattaisi olla turnajaiset, joita mennä katsomaan tai joihin ehkä jopa osallistua. Eräät turnajaiset herättivät mielenkiintoni, mutta mä en kerennyt edes kunnolla avaamaan kutsua kun mä kuulin että mun työhuoneen ovi kävi. Mä tiesin että mun täytyisi lähteä vasta viiden minuutin päästä seuraavaan palaveriin, enkä mä odottanut ketään saapuvaksi joten tilanne hämmensi mua hieman.
”Janna sie et usko kukka o tullu takasi!” Eela sanoi ennen kuin tuo oli saanut edes toimistoni ovea kiinni. Mä nostin katseeni kisakutsusta, jota mä olin lukemassa lävitse ja katsoin violettipäätä.
”Okei, otetaan vähä pakkia. Mistä sä ny oikee puhut?”
”Rasmus o tullu takasi!”Mä en uskonut kuulemaani.
”Siis mitä?!?!”
”Rasmus-on-palannut-takaisin-töihin.”
Mä en uskonut edelleenkään kuulemaani, sillä ei sen pitänyt olla vielä takaisin. Rasmus oli lähtenyt helmikuun alussa Helsinkiin ja sen ei pitänyt palata ainakaan vuoteen. Se oli ollut todella onnellinen siitä että se oli valittu osaksi projektia sillä se koki että sillä voisi olla paljon annettavaa koko hommalle. Mä tiesin että Rasmus oli täydellinen valinta tehtävään ja mä olin onnellinen sen puolesta, vaikka mä en samalla ollutkaan voinut taistella mun sisälläni vellovaa haikeutta vastaan. Meidän suhde oli loppuvuoden aikana muttunut koko ajan ammatillisesta kohti jotain muuta, vaikka ei meistä kumpikaan ollut sanonut että haluaisi tilanteelle jotain muutosta ja tehdä siitä vakinaisempaa. Ajaessani Rasmusta Seinäjoen juna-asemalle mä olin salaa toivonut että sen juna olisi myöhässä, eikä se pääsisi lähtemään matkaan. Kuitenkin juna oli saapunut aikataulussa asemalle, ja mitä kauemmaksi se oli ajanut rautatieasemalta, sitä haikeammaksi mä olin tuntenut oloni ja musta tuntui myös siltä, niin kuin joku pala musta olisi puuttunut. Ensimmäiset viikot mä olin uppoutunut työntekoon ja mun to-do lista oli ihan liian usein kiljunut tyhjyyttään kun mä olin saanut kaiken tehtyä.Helmikuun kääntyessä maaliskuuksi mä olin saanut jo osin unohdettua mun tunteeni ja oikeastaan meidän viikottaiset face-time puhelut eivät satuttaneet. Siitä ei ollut montaakaan päivää kun me oltiin viimeksi puhuttu toisen kanssa tunteja ja Rasmus ei ollut maininnut sanallakaan sitä, että se olisi tulossa takaisin. Mä en uskonut Eelan sanoja ja vaikka mä olisinkin halunnut kävellä sille tietylle toimistolle, vain nähdäkseni että ovenpielessä olevat kylttikiskot olivat edelleen tyhjät, mä en kuitenkaan kerennyt, sillä mun oli pakko lähteä palaveriin.
Mun onnekseni se ei ollut mitenkään tärkeä palaveri, sillä mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, mitä sielä oli puhuttu ja mun ajatuksissa oli vain pyörinyt Rasmus. Lähtiessäni toimistolta, mä olin luullut nähneeni vilauksen tutusta hiekanbrunetesta hiuspehkosta, mutta mä en ollut varma siitä että näinkö mä oikein. Ajaessani töiden jälkeen kohti Hopiavuorta mä pohdin mielessäni tapoja kysyä asiaa mieheltä ja vasta kun mä suljin autoni oven noustuani tallipihalle, mä olin saanut ehkä jotenkin järkevän viestin muotoiltua päässäni. Kuitenkaan ennen kuin mä kerkesin edes kaivaa puhelinta taskustani Eetu huuteli mua tupaan kahville ja sen sijaan että olisin lähettänyt Rasmukselle viestiä, mä näppäilin uudelleen auki historiallisen ratsastuksen kisakalenterin ja tutkin sitä kävellessäni sisälle tupaan.
Riisuessani kenkiä mä olin saanut uudelleen esiin sen kutsun mitä olin töissä jo alkanut tutkimaan ja mä yllätyin siitä että kisat olivat naapurikunnassa. Istuessani alas tuvan pöydän ääreen kahvimukini kanssa mä pohdin edelleen päätöstäni siitä että osallistuisinko mä turnajaisiin vai en.
”Millaisia suunnitelmia teillä on Janna syksylle?” Nelly joutui toistamaan kysymyksensä ennen kuin mä rekisteröin, saati reagoin siihen mitenkään.”Ööm, ei mitään ihmeempiä. Ens kuun lopulla joko Kalla Cupin kenttäluokkaan tai sitten jousiammuntakisoihin tuohon naapurikuntaan. Syyskuun lopulla on sitten vielä yhdet kenttäkisat ja talvesta mä en tiiä. Ehkä me kokeellaan jos saataasiin nostettua tasua sitte ens kaurelle” mun vastauksesta varmasti huomasi että mä en ollut ihan täysin kartalla siitä mitä mä sanoin. Kisa- ja treenikeskusteluun liittyi lopulta myös Sonja sekä vähän yllätyksekseni myös Oskari ja lopulta joidenkin aasinsiltojen kautta puheenaiheet olivat ihan jotain eriä kuin mistä keskustelu oli alun perin lähtenytkään. Kaikessa hiljaisuudessa mä poimin tuvan pöydälle laskemani puhelimen uudelleen käteeni ja avasin whatsappin, kirjoittaakseni lyhyen, vain seitsemän sanaa sisältäneen viestin joka oikeastaan oli enemmänkin kysymys kuin kunnollinen viesti.
-
Tää nyt on tämmöstä täydellistä roskaa kun kokeilin että lähtiskö kirjoittaminen vieläkään luistamaan… Tätä ei tarvi huomioida mitenkään ja pahoittelen jo etukäteen kaikille jotka tän erehtyy lukemaan. Ehkä joskus taas onnistuu laadukkaampi ja luettavampi teksti…
Kesä oli tarkoittanut lomailua molemmille, kirjavalle tammalle ja tuon omistajalle. Kuitenkaan ihan täysin kesäkiloja ei täysiverinen päässyt kerryttämään, sillä sen kesän ohjelmaan kuului muutamat jousiammuntatreenit sekä kilpailut, kuin myös matkaratsastuksessa kilpailemista. Mitään suurta menestystä ei ratsukko ollut kummassakaan lajissa kerännyt, mutta eipä se ollut pääasianakaan, vaan enemmänkin ratsukko on nauttinut yhdessä tekemisestä ja olemisesta sekä uusien lajien opettelusta.
Harjatessaan kirjavaa hevostaan tuon huomion kiinnitti vaaleahiuksinen nuori tyttö, joka kyseli Eetua. Brunette ei itse ollut nähnyt Hopiavuorta koko aikana mitä oli ollut tallilla, mutta päätellen siitä mitä kello oli tuo epäili miehen olevan tuvassa ja tuo ohjasi lopulta Aamuksi esittäytyneen tytön kohti tupaa. Harjattuaan kirjavan tammansa loppuun nosti nainen sen selkään violetin satulahuovan sekä sen päälle mustan kenttäsatulan ja liu’utettuaan molemmat paikoilleen tuo kiinnitti satulavyön ja kiristi sen siten että satula pysyisi selässä kunnes ratsukko olisi päässyt kentälle.
Suitsittuaan ratsunsa tuo painoi vielä oman kypäränsä päähänsä sekä poimi hanskansa matkaansa, ennen kuin tuo irrotti käytävän narut tammansa riimusta ja lopulta veti riimun ohjien kera yli tamman korvien ja jätettyään riimun tammansa karsinalle lähti parivaljakko suuntaamaan kohti kenttää ja talutettuaan tammansa portista sisälle ja suljettuaan sen ratsunsa takaa, kiristi brunette vielä vähän satulavyötä, ennen kuin tuo laski jalustimet ja nousi jakkaran avulla tammansa selkään. Varmistuttuaan siitä että kaikki oli ok, tuo painoi pohkeensa kevyesti tamman kylkiin ja pyysi sen liikkeelle. Kirjavan liike tuntui todella reippaalta ja innostuneelta joten brunette verrytteli ratsunsa huolella, ennen kuin tuo alkoi keräämään ohjia vielä vähän paremmin tuntumalle ja pitkästä aikaa tuo päätyi ratsastamaan helpon kenttäluokan kouluohjelman lävitse.
Kirjava tamma tuntui todella kevyeltä ja hyvältä ratsastaa joten naisella oli todella hyvä tunne antaessaan tammansa ravata loppuraveja pitkällä ohjalla. Ratsastus ei ollut kovinkaan pitkä tai intensiivinen, mutta pääasiassa ratsukon ratsastukset olivatkin olleet vain hyvän fiiliksen juttuja sekä satunaista vähän enemmän treeniin viittaavaa. Mitään isoja tavoitteita ei ratsukolla oikeastaan ollut joten siinä mielessä ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä että tamma ei edennyt ratsastuksellisesti. Ehkä ratsukko olisi tarvinnut myös jonkinlaista opetusta tässä kohtaa, mutta ehkä sitten jos seuraavat kisat tulisivat jossain kohtaa kalenteriin, voisi katsella valmennuksia kouluratsastuksessa sekä rata- ja maastoesteillä.
Palattuaan tammansa kanssa talliin brunette huomasi myös Sonjan saapuneen paikalle. Moikattuaan ensin vanhempaa naista brunette päätyi riisumaan kirjavalta ratsultaan varusteita, kun tuon päähän nousi ehkä hullukin ehdotus. Varusteiden löytäessä väliaikaisen sijoituspaikan ja lähtiessään palauttamaan kirjavaa tammaa takaisin laitumelle tuo antoi katseensa kierrellä ja etsiä juuri tapaamaansa naista. Kirjavan tamman jäätyä omalle laidunlohkolleen muiden tammojen kanssa tuo suuntasi kohti ruunien laidunlohkoa, josta tuo löysikin Sonjan uudelleen. Juteltuaan hetken niitä näitä liiankin helteisestä kesästä sekä hevosista ylipäätään, tuo uskalsi viimein nostaa ilmoille kysymyksen siitä, että kiinnostaisiko toista lähteä tuon seuraksi johonkin ratsastusjousiammunta valmennukseen, tai että kiinnostaisiko tuota jos nainen selvittäisi olisiko omalle tallille saatavilla valmentajia. Brunette kiirehti lisäämään että myös Harri olisi tietenkin tervetullut seuraan jos tuo oli myös innostunut lajista silloin kun tallilla oli mahdollisuus päästä kokeilemaan lajia. Esitettyään ehdotuksensa tuo lisäsi vielä että vastausta ei tarvitsisi välttämättä kertoa heti ja että tuo ymmärtäisi myös jos toinen ei olisi kiinnostunut tarjouksesta.
Lopulta brunette lähti suuntaamaan takaisin talliin ja hoitamaan kirjavan tamman varusteet niille kuuluville paikoilleen ja muutenkin vain siivoamaan jälkensä ennen kuin tuo poistui tallilta.
-
Tie Tähtiin Cup oli loppunut viikko sitten ja Paahtis oli oikeastaan vain saanut viettää kesälomaa sen jälkeen. Kisarutistus oli vaatinut varmasti enemmän veroja minulta kuin tammalta, sillä mitä lähemmäs koulujen kesäloma oli tullut, sitä enemmän tuntui nuorten mielenkiinto loppuvan ja monta iltapäivää oli mennyt pitkäksi, sopiessa yhteisiä pelisääntöjä tai yrittäessä saada nuoria kiinni jotta voisi kysyä missä oltiin menty vikaan ja mitä täytyisi tehdä jotta kaikki sovitut asiat saataisiin suoritettua. Työasioiden jälkipyykkiä oltiin pesty vielä tälläkin viikolla, mutta nyt katseet alettiin kääntämään jo syksyyn ja suunnitelmia sekä erilaisia tukitoimia kasattiin ja hiottiin valmiiksi. Ajatus siitä, että ensi viikosta alken koittaisi loma, sai hymyn nousemaan huulilleni kun varustin Paahtista suulissa.
Varustaessani tobianoani juttelin samalla Sonjan ja Harrin kanssa jousiammuntakurssista, joka oli alkanut nyt puolilta päivin. Ensimmäinen tunti oli mennyt hakiessa tuntumaa jouseen ihan vain maastakäsin ampumalla. Alkuun osumista ei ollut meinannut tulla oikein mitään, mutta loppua kohden nuolet olivat alkaneet löytämään jo jotenkin oikeaan suuntaan ja ainakaan ihan jokainen nuoli ei pölläyttänyt kentän hiekkaa. Toisaalta napakymppejä jäätiin myös odottelemaan. Ampumiseen keskittyminen loi omalla tavallaan ihanan kuplan, jossa tuntui että ajatukset sai täysin nollattua ja ainoat asiat mitä mielessä olivat, liittyivät jousen jännittämiseen, tähtäämiseen sekä osumaan.
Tietenkinhän Paahtiksen suhtautuminen viuhuviin nuoliin mietitytti, mutta sittenhän sen näkisi kun päästäisiin maneesiin että miten tamma lopulta niihin suhtautuisi. Lämmiteltyämme ratsumme, oli aika aloittaa. Ensimmäiset ampumayritykset menivät meidän kohdalta metsään siinä, että nuori tamma ei jaksanut odottaa. Kuitenkin lopulta pääsin kokeilemaan ampumista ja yllätyksekseni jopa yksi nuolista osui maaliin. Käynnissä ensimmäinen yritys oli taas säheltämistä, mutta sen jälkeen palat löysivät paikoilleen ja pääsin yrittämään jopa maaliin ampumista, vaikka tällä kertaa hiekkaa pöllyttäen.
Kahteen maaliin ampuminen onnistuikin yllättäen jo paremmin ja ensimmäiseen maaliin jopa onnistuin saamaan osuman, vaikka toinen nuoli viuhuikin sitten maalin vierelle, Paahtiksen säikähtäessä jotain ja mun seotessa avuissani. Kuitenkin lopulta osumia saatiin myös käynnistä, ennen kuin oli aika kokeilla ravia ja laukkaa. Osumatarkkuus ei ollut kovinkaan hyvä taas alkuun, mutta loppua kohden myös nuolet alkoivat lähenemään maaleja, ja harjoitusten tullessa päätökseen mä olin tyytyväinen meidän onnistumisprosentista.
Palauttaessani kirjavaani takaisin suuliin pohdin että joskus voisi toistekkin kokeilla tamman kanssa ratsastusjousiammuntaa, vaikka sitten vain mielenvirkistykseksi. Toisaalta sitä varten täytyisi kai löytää jostain lainajousi.
-
Janna ja Paahtis mukaan lauantaille
-
”Mihinkä te ootta menos näin aikaasehe?” Eetu ihmetteli antaessani harjan liukua Paahtiksen valko-mustalla karvalla, ennen kuin siirryin selvittämään vielä uudelleen tamman jouhet.
”Me käyrähä piänellä retkellä. Meirän pitääs olla takaasi pualee päivää mennes. Jos ei olla nii mä voin itte kattua kyllä Paahtikselle päiväheinät nii ei sun tai Camillan tarvitte hätäällä niiren perähä” en ollut varma mitä kertoa Eetulle, sillä vaikka epäilin isännän lopettavan kyselemisen lyhyeen en oikein tiennyt mitä uskaltaisin Hopiavuorelle sanoa jotta en paljastaisi liikaa asioita. Lopulta oli aika päästää tammani irti ja lähdin taluttamaan Paahtista kohti pihaan parkkeeraamaa traileriani. Tobiano hevonen asteli tottuneesti koppiin ja suljettuani takapuomin sekä rampin kävin vielä kiinnittämässä Paahtiksen. Noustessani autooni jouduin vakuuttamaan itselleni että tuleva peliliikkeeni olisi kannattava ja se voisi viedä asioita eteenpäin.Lastatessani Paahtista takaisin traileriin paria tuntia myöhemmin, olin tyytyväinen siitä että kaikki oli sujunut hyvin ja peliliikkeelläni oli ollut odotettua positiivisempi lopputulema, joten toivottavasti tämän avulla pääsisimme Viljan kanssa asioissa eteenpäin. Palautettua laikukkaan hevoseni tarhaan tamma pärski äänekkäästi, kuin sättien minua siitä että olin pakottanut toisen lähtemään liikkeelle jo noin aikaisin.
Koko päivän päässäni oli pyörinyt muutama asia, joista olimme Viljan kanssa puhuneet hevosiin liittyen. Porukkaa näytti olevan menossa tupaan kun saavuin tallille joten suuntasin itsekkin tupaan, jossa lopulta ei ollutkaan yllättäen kuin Nelly ja Sonja, mutta kuulin muiden liittyneen Eetun seuraan terassille. Keskustelu pyöri Tie Tähtiin kilpailemisen ympärillä ja Nelly kyseli omista fiiliksistäni meidän tulosten suhteen.
”No siis onhan ne ollu yllättävän hyviä ku miättii että ensimmääsestä tuli se reilut 66% ja sitte kuitenki jo toisesta 78% ja kolomannestaki 70. En mä tiärä pitääskö meirän käyrä kokeelemas heleppoa A:ta jos vaikka Storywoodsis olis se kisasarja ku siinä näkis vähä että lähtiskö se sujumahan. Toisaalta pitääs vissihi alakaa reenaamaanki sitä. Multa kyllä kysyttihin tänään että oonko mä ajatellu teherä Paahtiksella varsaa ja en mä tiärä että olisko sille hyvä aika ny vai onko se liian nuari viälä?” päätin hieman venähtäneen pohditani ja nostin jo hieman haalenneen kahvimukin huulilleni.
”Ei se liian nuori ole. Sehän tietenkin ihan riippuu siitä että mitä sä itse ajattelet.”
”Niin… Oonhan mä vähä jo ehkä kattellu vähä jotaki oriita ku niitten ilimootuksia on tullu vastahan ja oikiastansa mulla olis ehkä yks tiaros”
”Ai jaa? Millainen?”
”En mä tiärä muistaksä Sonja sen sellaasen vähä ehkä hopiahkon pualiverisen, joka kisaa meirän kans samas luakas. Se mitä ratsastaa se yks miäs?”
”Joo, tiedän mitä tarkoitat. Se on kyllä komea hevonen.”
”Jep. En mä tiärä, pitää varmaha vähä kattua että mitä sitä teköö ja vähä tutkia asiaa kun mä en oo kuitenkaa ikinä ollu mukana minkää hevoosen elämäs tästä vaiheesta alakaen.””Ootko ajatellut kysyä Nooalta? Tai ehkä varmaan Marshallillakin voisi olla neuvoja tarjolla?”
”En oikiastaan. Ehkä pitää kysäästä Marshallilta että mitä se meinaa. Ja ehkä näyttää sille siitä oristaki jotaki. En mä kyllä varmaa tähän Tie Tähtiin yhteyteen tätä varsajuttua ehkä viitti eristää, mutta jos vaikka sen jäläkii kattoos. Tai ihan siis jos kerkiää.”Puhuimme vielä hetken varsoista ja muutamista muista asioista ennen kuin oli aika lähteä nauttimaan luonnon vehreydestä maastoreissun merkeissä.
-
Koko viikko oli ollut sellaistakin hässäkkää töissä että koko Tie Tähtiin kisat olivat jääneet täysin taka-alalle. Vasta loppuviikosta kun Sonja ja Niklas alkoivat puhumaan kisoista enemmän mä muistin että nekin oli tulossa ja että pitäisi kai pakata jotain niitä ajatellen ja varmaan koko hevonenkin olisi ollut hyvä pestä, mutta se jäi nyt tekemättä.
Vasta kisapaikalle päästyä alkoi oikeasti taas ymmärtämään että kisat olisivat edessä. Kaksi luokkaa samana päivänä oli onneksi tuttua, mutta yleensä kisoihin lähtiessä oli vähän enemmän fokusoituneena siihen mitä oli tapahtumassa kuin mitä nyt oli. Paahtis katseli kisapaikan hälinää korvat hörössä ja olin salaa onnellinen siitä että nuoreksi hevoseksi tamma käyttäytyi niin järkevästi. Aikataulu onneksi mahdollisti Niklaksen startin seuraamisen, ennen kuin oli pakko lähteä varustamaan Paahtista ja verrytellä tamma omaa luokkaa varten.
Kirjava oli radalla koko ajan vähän liian hidas ja jäykkä, mikä johtui ihan täysin siitä, että meidän treenaaminen oli ollut mitä oli koko kilpailuun. Pienoinen ihmetys olikin että me onnistuttiin silti keräämään reilut 66% radalta ja että me oltiin puolessa välissä tuloslistaa kolmentoista ratsukon luokassa. Helpon A:n luokan aikana oli hyvä haukata vähän jotain ja seurata kisoja, ennen kuin oli edessä vielä meidän tiimin viimeinen koulusuoritus. Sonjan ja Mortin ratsastusta oli tullut satunaisesti nähtyä ja ratsukko oli kyllä ansainnut prosentit, joita nuo olivat saaneet.
Paahtis oli saanut viettää aikaa päiväkarsinassaan bot:in talliloimen alla ennen kuin varustin tammani esteradalle. Kirjava tuntui F1 ratsulta betonijaloilla. Eihän 80cm esteet olleet tammalle kovinkaan hankalat, mutta oliko syynä sitten väsymys normaalia vilkkaammasta kisapaikasta ja pitkästä matkasta vai mikä, mutta radan viimeiselle esteelle kaviot eivät nousseetkaan enään tarpeeksi ja näin ollen poistuimme radalta neljän virhepisteen kanssa, mikä ei meitä tässä luokassa vienyt toiselle kierrokselle saati tuloksille. Lopulta meidän nimi löytyi taas tuloslistan puolivälin paikkeilta ja teinkin itselleni alleviivattuna muistiin merkinnän siitä, että seuraavaan osakilpailuun täytyisi kyllä oikeasti treenata jotta tuloksia voisi saavuttaa hieman helpommin.
—
Paahtis oli saanut pitää kisojen jälkeisen maanantain täysin vapaana ja tiistaina olin vain juoksuttanut tamman liinassa jotta se oli saanut vähän hölkätä molempiin kierroksiin. Tänään kuitenkin olisi aika palata takaisin treenien pariin jotta seuraavassa osakilpailussa meidän suorituksessa olisi hieman enemmän järkeä ja sitä kautta mahdollisesti tulostasokin olisi parempaa. Hakiessani kirjavan varusteita satulahuoneesta päädyin jättämään satulan telineeseen ja nappasin mukaani vain suitset sekä harjapakin ja suuntasin kohti suulia.
Tarhalle päästessäni kaikki kolme tammaa nauttivat kevätauringosta joten Paahtiksen kiinnisaaminen ei ollut kovinkaan hankalaa ja kirjava lähti laiskasti löntystämään perässäni kohti suulia. Kirjavan karvapeitettä harjatessani mietin jo mitä koko treenistä tulisi, mutta päästyäni tamman selkään Paahtis tuntui heräävän horroksestaan ja hitaasti mutta varmasti tamman moottori tuntui heräilevän ja Paahtis alkoi vastaamaan apuihini paljon paremmin. Pariin kertaan tamma innostui hieman liikaakin ja jouduin vähän miettimään että pysynkö tamman selässä.
Kuitenkin kunhan pidi Paahtiksen töissä ja taivuttelin tammaa sekä asettelin sitä molemmissa kierroksissa ennen kuin otin mukaan väistöjä sekä siirtymisiä askellajien sisällä sekä niiden väleillä. Paahtis tuntui liikkuvan todella reippaasti ja hyvin kisojen jälkeen. Varsinkin laukkaan päästessään Paahtis tuntui löytäneen kaiken energiansa ja en muista milloin tamma olisi viimeksi tuntunut niin aktiiviselta ja reippaalta. Tamman laukka tuntui myös hyvältä ja annoinkin tamman laukata ajoittain reippaasti eteenpäin ennen kuin pyysin tammaa taas hieman kuuntelemaan sitä mitä siltä pyysin.
Antaessani tammani kävellä pitkin ohjin se venytteli kaulaansa sekä pärski tyytyväisen kuuloisena ja olin itse myös hyvin tyytyväinen siihen miltä tamma oli tuntunut niin ratsastaa kuin myös ratsastuksen jälkeenkin. Liukuessani alas kirjavani selästä Paahtis ravisteli itseään kuin sanoakseen että oli vain hyvä jotta tajusin lähteä pois kiusaamasta toista. Rapsutettuani vielä tammaani pikaisesti lavalta oli aika lähteä taluttamaan tammaa takaisin suuliin ja vaihtamaan suitset riimuun sekä muutenkin vain hoitamaan tamman sellaiseen kuntoon että se olisi mahdollista palauttaa takaisin tarhaansa. Paahtiksen palattua tarhaansa ja pestessäni sen suitsia tein jonkinlaista suunnitelmaa loppuviikon treeneistä vaikka en edes tiennyt että millainen se tulisi töiden osalta olemaan ja että olisiko minulla edes energiaa treenata tammaa kunnolla.
-
Janna & Paahtis valmentautumaan
-
25-27.03.2021
Arkistojen aarre jonka olemassa oloa en muistanut. Lopeteltu tänään joten punainen lanka ja idea katosi aikoja takaperin…Irtokenkä oli saatu paikoilleen maanantaina ja me oltiin päästy jatkamaan Paahtiksen kanssa treenejä. Tamma oli saanut myös putsit tarhailuun ainakin etusiin ihan vain estääkseni tällaisia yllätyksiä jatkossa. Irtokengän pitävyyttä oltiin käyty testaamassa myös maanantaina juoksutuksen merkeissä ja loppuviikko olikin sitten ollut onneksi jo normaalimpaa treeniä.
Olin sattunut Marshallin ja Niklaksen kanssa tallille yhtä-aikaa tuon viikon lauantaina ja Marshall oli puhunut ottavansa hyppyjä Arieksen kanssa joten olin kysynyt voisimmeko me liittyä Paahtiksen kanssa seuraan. Olihan Marshall varmistellut että pelkät kavaletit ja matalat esteet olisivat meille ok ja lopulta olimme suunnanneet yhtä matkaa maneesiin rakentamaan muutaman hypyn ennen kuin oli aika laittaa ratsut valmiiksi ja suunnata takaisin maneesiin.
Matalat esteet tuntuivat nostavan laikukkaan tamman kierroksia, ja hetken jo mietin, olisiko hypyt sittenkään mitenkään järkeviä tälle päivälle, mutta hiljalleen kirjava alkoi kuuntelemaan taas apujani. Lopulta kuitenkin Paahtiksen hyppyjä oli helppo kontrolloida ja sainkin muutaman tosi kivan hypyn aikaan. Matalilla esteillä tapahtuneet hypyt olivat hyvää preppiä tulossa oleviin kisoihin sekä valmennukseen.
Tällä viikolla ratsastukset ovatkin sitten keskittyneet enemmänkin kontrolliin ja helpon B:n asioiden viimeistelyyn jotta sunnuntaiset kisat Ruiniacissa menisivät mahdollisimman hyvin. Kisareissuun tuli pieni mutka, sillä vauhtia haettiin lauantaina estevalmennuksesta Saksanmaalta. Mä en ollut suunnitellut tätä mutkaa ihan täydellisesti, mutta mä päätin kokeilla miten homma sujuisi ja jos jokin osa ei toimisi, olisin kuitenkin ensi kerralla viisaampi ja olisi helppo korjata se moka seuraavalla kierroksella.
Estevalmennus ennen kisoja ei tainnut olla kovinkaan järkevää joten oli mielenkiintoista nähdä miten tässä tulisi käymään. Me saatiin tutun kaavan mukaan tehdä omatoimiset alkuverryttelyt käynnissä ja ravissa samalla kun valmentaja, Oliver Eberhart seurasi meitä hetken ja kysyi muutaman tarkentavan kysymyksen. Paahtis tuntui liikkuvan hyvin ja reippaasti joten sitä oli helppo ja kevyt ratsastaa.
Verkkaesteenä meillä toimi vasemmassa kierroksessa isolla pääty-ympyrällä 40cm korkuinen este. Tehtävälle tultiin ravissa ja hypyn jälkeen matkaa saatiin jatkaa laukassa. Tehtävä tultiin pariin otteeseen ja Paahtis ei olisi millään meinannut jaksaa hypätä kunnolla, vaikka tamma suorittikin esteen silti hyvin. Kun kaikki olivat ottaneet verkkahypyt tälle esteelle oli aika vaihtaa suuntaa ja jatkaa jumppasarjalle oikeassa kierroksessa. Jumppasarja oli 45cm korkeudella ja tehtävä herätti Paahtista sopivasti jotta kirjava tamma jaksoi myös hypätä esteet mikä antoi Oliverille aihetta kehua suorittamistamme.
Vasemmassa kierroksessa sain Paahtiksen oikein ottamaan hyppyjäkin esteille, jolloin meidän suorittaminen alkoi paranemaan koko ajan. Seuraavassa tehtävässä esteet nousivat taas lisää ja nyt päästiin hyppäämään jo pientä rataa. Ratapätkä alkoi VIP katsomon puoleiselta lyhyeltä sivulta pieneltä esteeltä, josta tuli pitkä lähestyminen sarjalle johon Oliver oli kertonut tulevan yhden laukka-askeleen. Sarjalla laukka sai vaihtua vasemmasta oikeaksi ja oikeassa laukassa tultiin vielä ensimmäiseksi hypätty este, joka oli nyt korotettu nyt 55cm korkeuteen. Pitkä lähestyminen ei ollut meille tänään se helpoin juttu joten Paahtis päätyi ottamaan sarjalta etupuomin mukaansa. Oliver huomautti, siitä että saisin tukea tammaani paremmin kaarteessa sekä suoristuksen jälkeen pitää myös huolta siitä että jatkaisin tammani tukemista myös suoralla, pitäen myös huolen siitä että vauhti ei joko kiihtyisi tai hidastuisi ihan liikaa.
Seuraava kierros oli jo paljon parempi ja nyt puomit pysyivät kannattimillaan vaikka pientä kolinaa silti oli kuultavissa. Kun kaikki ratsukot olivat saaneet suoritettua tämän tehtävän oli aika siirtyä seuraavalle tehtävälle. Seuraava tehtävä lähti maneesin vastakkaisesta päästä, oikeasta kierroksesta turkoosilta esteeltä. Turkoosilta esteeltä tuli todella pitkä lähestyminen vihreälle sarjalle. Paahtis alkoi tuntumaan hieman väsymään joten laukkaa sai todellakin ylläpitää pitkällä lähestymisellä, varsinkin kun vihreälle sarjalle tultiin vielä kaarteesta. Yritin pitää mielessäni Oliverin ohjeistukset ja lopulta me päästiin ihan okei kohti vihreää sarjaa, vaikkakin viimeisenä olleen okserin takapuomi tuli mukaan laskeutumisessa. Laukan vaihdon jälkeen matka jatkui ruskealle sarjalle joka oli nyt 70cm korkeudella. Sarja sujui ihan hyvin vaikkakin sen b-osalla kokeilinkin kääntää kirjavaa tammaa vähän tiukemmin jotta saisimme hieman lyhyemmän tien viimeisille esteille. Viimeiseltä, kuuden laukka-askeleen päässä olleelta trippeliltä lähti puomi mukaan vaikka luulin että se vain kolahti.
Lopulta oli aika tulla 70-100cm rataa joka aloitettiin punaisella pystyllä vasemmassa kierroksessa ja sen jälkeen matka jatkui ruskealle sarjalle jossa suunta vaihtui oikeaan kierrokseen ja siinä jatkettiin koko rata loppuun ja jumppasarja tultiin vielä toiseenkin kertaan. Paahtis suoritti tehtävät ihan hyvin vaikka pientä kolinaa oli havaittavissa radan edistyessä. Lopulta oli aika aloittaa omatoimiset loppuverryttelyt samalla kun Oliver antoi oman loppupalautteensa valmennuksesta meidän osalta.
Valmennuksen loputtua olikin aika hoitaa Paahtis kuljetuskuntoon ja suunnata Viroon ja sieltä lautalla takaisin Suomeen jotta päästiin Orijoelle ja näin ollen odottamassa sunnuntain koulustarttia.Paahtis oli odotetusti hieman väsynyt ja tamma ei liikkunutkaan radalla ihan niin hyvin kuin mitä se olisi voinut, joten meidän prosentit jäi tällä kertaa tasan 63. Kun varmistui että me oltiin tiputtu sijoilta, mä riisuin tamman ja päästiin laikkuhevosen kanssa kotimatkalle. Loppukausi keskityttäisiinkin sitten treeniin ja ehkä satunaisiin kenttäkisoihin.
-
Tie Tähtiin 2021 ilmottautuminen on auennut pari päivää sitten.
Janna ja Paahtis saattaa lähtee kisaan jotain jos seuraa kaipaa.
-
Lähdön hetket on kyllä aina hankalia ja haikeita. Jännää nähä miten Sonja pärjää nyt kun hevosia onkin vain yksi.
Anssi aspekti on myös mielenkiintoinen villikortti ja mä en oikein tiedä mitä mä haluan ajatella tästä…
-
Luin tän jo yöllä mutta en sitten kuumehuuruissani uskaltanut kommentoida koska en uskonut saavani mitään järkevää aikaan…
Hahmoista on kyllä mukava oppia aina uutta ja huomaa että Marshall osaa laittaa asiat itsekseen tärkeysjärjestykseen vaikka ei ehkä näytä sitä muille. Muutenkin nää on mielenkiintoinen pari,toisen ollessa rauhallinen ja harkittu ja toisen mennessä kuin duracell jänis, vaikka onhan sekin nähty että tarvittaessa myös Nikke osaa pysähtyä ja keskittyä asioihin vaikka se on välillä viidessä paikassa kerralla.
Mä itse asiassa jokin päivä mietin (ja meinasin kysyäkkin) että milloin miesten vuosipäivä on. Tää on kyl just semmonen täydellisen kuuloinen vuosipäivälahja ja jotenkin ihanaa että Marshall auttaa Niklasta suorittamaan sen bucketlistiä.
-
Ah mä niin pystyn samaistumaan Aamun fiiliksiin… onneksi Hopiavuoressa on mukavaa porukkaa niin jään murtaminen pitäisi olla onneksi helppoa kunhan sen ensimmäisen särön saa vain aikaan 🙂
-
-
No nytkö se lähdön hetki sitten koitti. Jännää nähä miten tästä eteenpäin hommat menee.
Kauhee ku mulla olis niin paljon ideaa menneeseen ja tulevaan Sonjaan ja Harriin liittyen mutta onneksi aina voi kirjoittaa takautuvasti. Jos vaikka huomenna…
-
Sonjan pohdintaa hevostilanteesta ja sen ratkaisusta on mielenkiintoista seurata sillä kyseessä ei ole kuitenkaan helppo päätös vaikka mitään lopullista ei olekaan tapahtumassa.
Jännää nähä mitä lopulta tapahtuu ja millaiseen ratkaisuun sekä perusteluihin Sonja päätyy.
-
Hukkunut suunta pisti kokeilemaan vähän kaikkea, mutta nyt alkaa olemaan suunnitelmia luotu pidemmällekkin ja pitkän linjan suunnitelmissa on onneksi kaikille paikkansa sekä jotain uusiakin käänteitä seassa.
-
Ooh, tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta käänteeltä 👀 Ihanaa että Camillallakin tulee olemaan elämässään joku ❤️
Tästä haluan myös lukea lisää asap
-
Jännää kyllä nähdä että millaisiin päätöksiin Sonja tulee ruunien suhteen varsinkin siinä kohtaa kun Harri lähtee. Toivottavasti ei ainakaan mihinkään lopullisiin myynnin tai muun suhteen, sillä olisi kiva päästä jatkossakin lukemaan naisen ja hevosten elämästä.
