[MarshallOsallistuja]

Matkalaulu. (442 sanaa)
12. Kerro hahmosi matkasta kisoihin ja liitä siihen jokin biisi. -> Ravimatka ft. Keijo

“Mikä on kuolemanpaikka?” Niklas kysyi, uppoutuneena apukuljettajan penkkiin mitä epämukavimman näköiseen asentoon.
“Hmh? Mistä moinen kysymys?” Marshall kysyi vuorostaan vähän hämillään.
“Eeeiku tosa kappaleesa vaan laulo niin. Jotaki että.. Uuteen nousuun kuolemanpaikalta tai jotai sellasta.”

“Kohta mennään vesille, Ruotsiin raviretkelle. Perse auki, muttei murheet paina–..”

“Aaa. Tämä kappale. Sillä tarkoitetaan juoksupaikkaa johtavan hevosen rinnalla. Paha paikka juosta, koska hyväpäinenkin juoksija saattaa siinä vauhdissa heittää hanskat tiskiin.”
“Ahaaa.. Eli biisissä hevonen kuitenki siltä sijalta meni johtavan ohi vai?”
“Niin kappale ainakin antaa ymmärtää.”
“…Ookko sä joskus onnistunu tekeen niin? Tai siis, mä tiiän että sä oot jonku verran kuitenki raveissaki ollu kisaamassa niin ookko sä siltä paikalta onnistunu pääseen voittoon?”
“Joitakin kertoja. Yleensä toki ajan vielä sen verran aloittelevilla hevosilla, että yritämme välttää sille paikalle joutumista. Jotku aloittelevat ravurit saattaa yrittää turhankin kovasti ja ottaa häviöstä aika pahasti itseensä jos ei ole varovainen. Kokeneemman hevosen kanssa saattaa jo kokeilla enemmänkin.”

“..Pidä ääntä tää on ravien play off. Täällä murheita puida ei jos oot messissä niin huuda hei!–”

“Onko teillä joskus jonku hevosen ura tyssänny johonki sellaseen sitte vai?”
“No ei nyt suoraan kuolemanpaikan takia, mutta epäonnistuneita startteja heti alkuun niin jotku on ottaneet aika paljon takapakkia. Jos olen yhtään perillä tämän hetken tilanteesta niin ainakin Stanko ja Yale on tällä hetkellä treenitauolla juurikin sellaisen takia.”
“Mmhm.. Mikset sä nykyään muuten myös aja kilpaa? Ko sä vaan meet koulukisasta toiseen.” Niklas kysyi, naputellen toisella jalallaan musiikin tahdissa auton lattiaa vasten.
“Yksinkertaisesti koska minulla ei ole täällä hevosta millä ajaa kilpaa. Mutta myös sen takia, että nautin enemmän ratsastamisesta etenkin näin kilpailemisesta puhuessa. Toki ehkä kaikkein eniten nautin troikan ajamisesta.” Marshall vastasi pienen hymyn kera, vilkaisten sivupeilistä auton perässä olevaa traileria.

“..ja kun päästään perille vaaraa ylilyönneille–..”

“Nno se.. Mutta niitä troikka juttuja varten sun pitää mennä kyllä kotias. En oo ikinä nähny tai ees kuullu että joku Suomesa tekis sitä.”
“En ihmettele. Se on jo kotonakin aika kuollut laji, mitä toki yritetään elvyttää koko ajan. Sillä on kuitenkin pitkät perinteet.”
“Näin oon joo ymmärtäny.” Niklas hymisi päätään hieman nyökytellen. “Luuletko että pystyt joskus alkaa hyppään enemmän?”
“Jos kaikki menee hyvin ja minulla on tarpeeksi onnea matkassa niin joo. Toki, siihen menee varmasti oma aikansa mutta… Toivottavasti. Jos ei niin sitten jatkan tätä vanhaa samaa kuviota ja pidättäydyn sileällä työskentelyssä.”
“Vissiin aika epärealistinen ajatus mutta mieti kuin siistiä ois jos ens vuonna me kumpiki kisattas Tie Tähtiin kisan kummassaki luokasa. Koulussa ja esteillä.”
“Se voi olla tai olla olematta epärealistinen ajatus. Mutta ehkä minä sillä kerralla tyydyn vain valmentajan rooliin.” Marshall vastasi virneen kera.
“Eipähän ainakaan tarvis stressata että pääsenkö valmentautumaan tarpeeksi usein.” Niklas totesi, kurottaen auton soitinta kohden ja laittoi saman kappaleen soimaan uudestaan ja mutisi ”..hyvä biisi.”

***
***

Mutkia matkaan (599 sanaa)
14. Pyydä tarinaan aihe samassa tilassa olevalta henkilöltä. “No koska oot tapaturma-altis niin haaveri”, tyttökaveri

Ajomatka Ratsumajatalo Pihlajaan oli aika hyvin jo puolessa välissä, kun tienvarsimainos oli taas ilmoittanut lähimmästä ABC huoltoasemasta jolloin Marshall oli ehdottanut kahvin hakemisen mittaista pysähdystä. Rastapää parkkeerasi auton ja hevoskopin parkkialueen reunalle missä oli edes vähän rauhallisempaa.

“Otatko sä jotain muuta?” Marshall kysyi, täyttäessään pahvista take away mukia kahvilla.
“Tuumasin että kahvin kaveriksi ottas jotaki syötävää. Nii, ja tupakka loppu…” Niklas vastasi samalla kun kurotteli ottamaan vitriinistä sämpylää “Otakko sä muuten leivän?” mies kysyi vielä nopeasti, ottaen toisenkin kun sai vastaukseksi nyökkäyksen.
“Kaks kahvia, sämpylää ja…” Marshall luetteli kassan takana seisovalle naiselle, kääntyen lopuksi katsomaan Niklasta.
“..Hä?”
“..Niin mikä tupakka..?”
“…Aaa, ai sä maksat kaikki vai?” Niklas kysyi kulmiaan kohottaen “Äää, smartti. Vihiriä. Ja pieni.”

Myyjä vilkuili miesten välillä, pyytäen lopulta että sai nähdä Niklaksen henkkarit varmuuden vuoksi. Mies oli nopeasti kaivanut lompakon taskustaan ja näyttänyt ajokorttiaan, jonka jälkeen myyjä oli ilmoittanut loppusumman maksua varten.

“Olen muuten huomannut että poltat nykyään paljon vähemmän kuin ennen.” Marshall totesi kun he suuntasivat parkkipaikan läpi autolle päin.
“Puolet vähemmän, jos tarkkoja ollaan. Mutta mä kyllä vähän mietin että jos heittäytys iha hurjaksi ja koittas lopettaa kokonaan. Tai ainaki vähentäs vielä jonku verta, ehkä silleen että joku.. neljä tupakkaa päiväsä.” Niklas vastasi ehkä vähän ylpeänä jo nykyisestä vähentämisestä.
“Katsos kuka on alkanut laittamaan itselle suuria tavotteita.” rastapää vastasi pienen hymyn kera. “Ensin ratsastus tavoite ja nyt tämä. Mutta myönnän, olen erittäin iloinen jo tästä saavutuksestasi. En epäile ettetkö onnistuisi ainakin lisä vähentämisessä.”
“Jänniä juttuja. Kuka tietää kuin paljo mä vielä kehitän itteäni uudeks ihmiseksi.”
“Pitäisikö minun huolestua että aiot kehittää itseäsi niin paljon, että vaihdat minut johonkin punapäiseen naiseen?”
“Hmmm….Näh. En sentään.” Niklas vastasi lopulta leveän virneen kera, kuin olisi ensin muka vakavasti harkinnut sitäkin muutosta.
“Hyvä niin.” Marshall vastasi pienen virneen kera. “Haluatko muuten katsoa että Arlekinilla on pysynyt heinäverkko sen ulottuvilla?”

Niklas vastasi lähinnä epämääräisellä muminalla haukattuaan juuri omasta sämpylästään, jättäen kahvimukinsa auton katon päälle ja siirtyi trailerin luo. Mies piteli leipää hampaidensa välissä ja avasi kopin keulassa olevan sivuoven ennen kuin otti välipalan taas käteensä.

“Moi Arlek, sulla kaikki hyvin eikö vaan?” Niklas puheli hevoselle, joka työnsi päätään avoimen sivuoven suuntaan. Mies nojautui hieman taaksepäin, katsoen autolle päin “Kyllä se yltää siihen mutta se on kiskonu suurimman osan heinästä jo maahan, että siinä ei paljo syötävää–.”

Puheen katkaisi hyvin nopeasti rääkäisy, mitä seurasi hyvin nopea litanja kirjava valikoima kirosanoja jotka vaimenivat lopulta hiljaisempaan puhinaan. Marshall oli juuri kurottanut laittamaan kahvimukin auton mukitelineeseen, ja huudon kuultuaan nousi ulos autosta sen verran vauhdilla että iski päänsä oviaukon yläreunaan. Mies tiiraili kopin suuntaan että mitä siellä oli oikein tapahtunut, harppoen nopeasti auton perän luo että näki Niklaksen joka oli lähes kaksinkerroin taipuneena.

“..Mitä tapahtu? Puriko Arlekin?” rastapää kysyi ensimmäisen asian mikä mieleen tuli, vaikka ei todellakaan uskonut että tamma olisi muka purrut. Se ei todellakaan kuulunut sen tapoihin.
“…Ei… Tuuli pamautti ton vitun sivuoven kii..” Niklas puhisi hampaiden välistä “.. Sormet jäi väliin..”

Marshall irvisti hieman jo pelkästään sympatiakivusta, hypähtäen vetopään yli nuoremman miehen luo ja pyysi tuota näyttämään kättään. Rastapään suu vetäytyi tiukaksi viivaksi kun tuo näki kuoriutuneen ihon ja veren Niklaksen sormilla. Tuo oli mitä todennäköisimmin vaistomaisesti osuman jälkeen kiskaissut käden pois oven välistä, minkä takia jälki näytti vielä rajummalta.

“..Tuota… Tähän ei riitä vain pesu ja laastarit..” Marshall vastasi lopulta, käänneltyään hyvin varovaisin ottein toisen kättä että näki paremmin tuon pikkurillin. “Tai muuten ehkä riittäisikin. Mutta sun pikkurillissä on sen verran syvä haava että tuo saattaa vaatia jo joko liimaamisen tai pari tikkiä..”
“Amputoi koko vitun käsi niin sattuu vähemmän..” Niklas ähisi hampaiden välistä, pyyhkien terveellä kädellään silmäkulmiaan nopeasti.
“Mene autoon. Laitan tuon sivuoven kiinni niin katsotaan missä on lähin terveyskeskus.”

[MarshallOsallistuja]

6. Hillitöntä naurua (351 sanaa)

Tällaista ei voinut tapahtua muuta kuin elokuvissa, ei tosielämässä. Etenkään lähtöä edeltävänä päivänä. Vaan ei, kyllä ne silmät vaan näkivät oikein mitä pesukoneessa oli vastassa kun ohjelma oli pyörinyt loppuun. Marshall oli kyykyssä pesukoneen avonaisen luukun edessä ja tuijotti yhä silmiään epäillen koneessa olevia vaatteita jotka odottivat ripustamista.

“…Niklas. Kun sanoit laittavasi pyykkikoneen pyörimään niin tarkistitko yhtään että mitä vaatteita sinne oikein sulloit sisälle?” rastapää huikkasi, hieroen nenänvartta etusormella ja peukalolla.
“Vaaleet mä sinne tungin. Kui?”
“Sen kyllä huomaan. Mutta kävitkö yhtään niitä läpi samalla kun laitoit koneeseen, vai otitko kaikki ja sulloit ne sisään?”
“Öööäää.. Eeehkä jälimmäinen. Kui?” Niklas vastasi hieman empien, kävellen murokulho ja lusikka käsissään kylppärin suunnalle ja jäi hieman kysyvästi katsomaan kun Marshall veti vauhdilla puhtaita pyykkejä pesukoneen edessä lattialla olevaan koriin, ja tonki sitä kuin koira joka etsi pihalle hautaamaansa luuta.

“Tämä ei olisi haitannut yhtään jos kyseessä olisi ollut tumma tai edes kirjopyykki. Mutta miksi.. Miksi silloin kun koneessa on valkoiset..” Marshall parahti, kääntyen ympäri kisapaita ja kravaatti käsissään. Joiden vaaleanpunaisesta väristä ei voinut erehtyä mitä oli pyykätessä tapahtunut.

Niklas tyrskähti siinä määrin että joutui äkkiä peittämään kasvonsa että ei sylkenyt muroja suustaan, minkä jälkeen tuo taisteli hetken yskimisen ja nauramisen välillä kun yritti olla tukehtumatta välipalaansa. Miehen kasvot ehtivät muuttua jo hieman punaisiksi ennen kuin tuo sai kunnolla ilman taas kulkemaan, vain jotta saattoi jatkaa nauramista paremmin.

“.. Sori, sori..!” Niklas sopersi lopulta ja pyyhki vettä silmistään. “Mun ei todellakaan… ollu tarkotus tehä mitään tollasta..” tuo lisäsi tyrskähtelyjen välistä.
“… No. En minä sitä nyt epäillytkään ettäkö tahallasi olisit näin tehnyt mutta… Lähtö sinne Hallavaan on aamulla.. En minä tätä voi kisoihin laittaa.” Marshall huokaisi vähän epätoivoisen kuuloisena, pyöritellen solmiota kädessään. “..Tämä nyt menee tämän reissun. Varmaan materiaalin takia väri ei ole imeytynyt niin hyvin…”
“Sullaha on kuitenki se lyhythihanen sielä pussissa, eikö vaan? Pistä se. Sielä nyt tuskin niin kylmä tulee oleen että paleltuminen olis vaarana. Ja sitä paitsi sulla nyt tuskin tulis kylmä vaikka mentäs lappiin ja olis tammikuu kuhan sulla on kisatakki siinä päällä.” Niklas puheli, yrittäen parhaansa olla tirskumatta aina välissä. “Ja hei, ajattele positiivista puolta. Vaaleanpunanen sopii sulle.” mies lisäsi virnistäen.

[MarshallOsallistuja]

Mutkien kautta maastoon (495 sanaa)
15. Ota käteesi lähin sinua oleva kirja. Valitse aina yksi sana kultakin sivulta…: onnettomuus, joka, luoja, kutsua, kova

Tuntui vahvasti siltä että etenkin viimeisen parin kuukauden sisällä palaset olivat vihdoin löytyneet paikoilleen Arlekinin kanssa. Tamma oli kehittynyt lyhyessä ajassa huimasti eteenpäin, ja vaikka sillä oli aina ollut hyvä työmoraali niin nyt tuo oli saanut lisäpotkua jopa siihen. Selvimmät merkit siitä oli ollut tamman menestyminen kolmen osakilpailun aikana, sekä valmennuksissa niiden välillä.
Yksi muutos Arlekin olemuksessa näkyi jo pelkästään tarhassa luoksetulossa. Ainahan se tuli kutsuttaessa hyvin vastaan portille, mutta nykyään tamma tuli aina joko reippaasti kävellen tai suoraan ravissa. Marshall hieroi Arlekin otsaa voimakkaasti toisella kädellään, välittämättä valkoisista karvoista mitä jäi sormiin ja varisi hihalle.

“Tänään, me menemme pelkästään maastoon. Ei mitään koulukiemuroita. Niitä saat mennä tarpeeksi huomisen valmennuksessa.” mies jutteli äidinkielellään, kiinnittäen riimunnarun tamman päässä olevaan riimuun ja kun toisella kädellä tarjosi tuolle perinteiset piparminttu lahjukset.

Arlekin höristeli korviaan ja rouskutti tyytyväisen näköisenä karkkejaan, seuraten ripein askelin miehen perässä ulos tarhasta. Marshall käänsi tammaa sen verran että pystyi kääntyä sulkemaan portin, vilkuillen hieman jopa yllättyneenä hevostaan joka steppasi muutaman askeleen verran paikoillaan. Pitäisiköhän alkaa varuilta tarjoamaan entistä herkemmin lahjuksia sille. Koska Arlekin vaikutti hieman siltä juuri sillä hetkellä, että jos se päättäisi tehdä perinteiset ja lähteä tutkimusmatkalle niin ei olisi takuita missä vauhdissa se tekisi sen.

“Hei, ei tarvi sulkea sitä porttia!”

Marshall pysähtyi kesken liikkeen, katsoen nopeasti tarhoille johtavalle tielle äänen suuntaan ja tunnisti hieman etäämpää kohti harppovan naisen Fedoraksi, joka oli mitä ilmeisimmin tulossa hakemaan Tattia..vai Sashaa? Joka oli siirretty tarhaamaan Arlekinin ja Nanan kanssa.

“Myös ratsastamaan lähdössä?” Marshall kysyi kun nainen pääsi paremmin puhe-etäisyydelle.
“Joo, Sashalla alkaa taas oleen vähän liikaaki energiaa niin pitää purkaa se ees jotenki rakentavasti.” Fedora vastasi hieman naurahtaen. “Ootteko te menosa kentälle vai miten?” nainen lisäsi, yrittäen selvästi kartoittaa minne mahtuisi ratsastamaan parhaiten.
“Välipäivä treenaamisesta, joten maastoon.” mies vastasi, siirtyen pois portin edestä “…Tulkaa ihmeessä mukaan. Jos sinulla ei ollut jotain jo valmiiksi mielessä.”
“Millasta lenkkiä olit aatellu?” Fedora kysyi kiinnostuneen oloisena.
“Pidempää ja reippaampaa. Vähän Arlekinista riippuen todennäköisesti aika paljon laukkaamista.”
“Hmm… Se vois kyllä olla iha hyvä lenkki… Joo, voitas me lähtä mukaan.” nainen vastasi lopulta reippaasti, pujahtaen sitten itse tarhan puolelle hakemaan omaa ratsuaan.

Marshall huikkasi menevänsä jo edeltä sisälle, lähtien taluttamaan Arlekinia mukanaan talliin päin. Mies kurtisti kulmiaan hieman, käänsi katseen tammaan päin ja silmäili sen liikkumista arvioiden. Ei, ihan tavallisesti se käveli vaikka sen askel kuulosti jotenkin hieman oudolta.
Vasta kun he pääsivät kovemmalle alustalle mies tajusi mistä se ääni oli peräisin. Löysä kenkä. Rastapää talutti Arlekinin Jussin tallin läpi toiseen päähän, kääntäen sen käytävän perälle seisomaan ennen kuin kumartui tamman toisen etujalan puoleen mistä lonksunta oli kuulunut. Ensimmäisenä mies syynäsi tarkasti läpi jalkaa että missään ei näkynyt mitään tai tuntunut lämpöä, edeten siitä nostamaan jalan ylös jotta pystyi tarkistamaan ettei Arlekin ollut polkaissut kantaa auki. Luojan kiitos, missään ei näkynyt olevan haavaa tai muutakaan vammaa. Ja onni onnettomuudessa että kaviokaan ei ollut repeytynyt, koska sehän se olisi ollutkin jos Arlekin olisi näin lähellä finaalia onnistunut telomaan jalkansa ja alkaisi ontumaan. Onneksi pelkkä kengän uudelleen kiinnittäminen oli pikku juttu.

[MarshallOsallistuja]

Seuraa ja opi (390 sanaa)
19. Kirjoita… b) tai sammakkoperspektiivistä.

Niklas istui maassa nurmikko kaistaleella kentän aidan vieressä, nyppien hyvällä tahdilla vihertynyttä nurmikkoa samalla kun seurasi katseellaan tiiviisti kentällä pyörivää ratsukkoa. Nyt kun koirajuttujen tutkiminen oli alkanut hieman vähentymään niin mies oli suunnannut aikaansa myös ratsastus ja ylipäätään hevosjuttujen tutkimiseen. Tietoa vain tuntui olevan niin paljon että Niklas oli suosiolla rajannut selaamisen siihen että etsi vinkkejä aloitteleville ratsastajille. Moni vinkeistä oli vaikuttanut vähintäänkin kyseenalaisilta tai suorastaan turhilta, mutta onneksi enemmän löytyi ihan hyviäkin vinkkejä. Yksi eniten vastaan tullut oli ollut että seuraa muiden ratsastusta, koska ratsastusta oppii myös katsomalla. Tokihan hän oli seurannut koko ajan enemmän ja enemmän Marshallin ratsastuksia ja pistänyt asioita merkille, mutta nyt siinä maassa istuessaan Niklas pyrki yhden vinkin mukaan seuraamaan koko ratsukon työskentelyä sen sijaan että kyttäisi pelkästään ratsastajaa. Miltä Arlekinin ilme näytti? Liikkuiko se sujuvasti eteenpäin vai jotenkin jähmeästi?
Mies siristi hieman silmiään kun ratsukko laukkasi uraa pitkin hänen ohitseen, hiekka hieman kavioista lennellen. Näin maantasalta katsottuna ensimmäinen ajatus oli, että sieltä voisi saada todella kivoja valokuvia. Ja toisena että vaikka hevoset olivat muutenkin aika vaikuttavia eläimiä, niin siitä kuvakulmasta katsottuna Arlekin näytti tavallistakin..mahtipontisemmalta. Kolmas asia mihin Niklas kiinnitti huomiota oli se että miten hauskalta ilman satulaa ratsastaminen näytti. Mutta se olisi takuulla myös vaikeaa. Ei mitään mistä ottaa tukea jaloilla tai muutenkaan. Mies seurasi ratsukon laukkatyöskentelyä samalla kun kaivoi kännykän hupparinsa taskusta. Marshall istui hyvin vähäeleisesti hevosen selässä ja lähinnä tuon tuiman keskittynyt ilme paljasti Niklakselle, että tuo oikeasti teki töitä sen eteen että pystyi istumaan niinkin helpon näköisesti Arlekin paljaassa selässä. Tamman ilme näytti pääasiassa kai ihan hyvältä sen korvat kääntyilivät aina välillä taaksepäin mutta ei kuitenkaan painunut niskaa vasten, sen ainakin pitäisi kertoa siitä että hevonen kuunteli ratsastajaansa tai jotain. Niklas siirsi katseen kännykän ruudulle, odottaen tiettyyn hetkeen ennen kuin naputti kameran nappia kuvan ottoa varten.
Marshall oli aamulla selittänyt jotain tämän päivän treenistä, että yrittäisi tehdä jotain Arlekinille mieluisampaa mutta kuitenkin finaalia ajatellen hyödyllistä. Tamma oli nimittäin muutaman viimeisimmän ratsastuksen aikana yllättänyt pienillä pukkihypyillä. Varusteiden läpikäymisen, kengityksen eikä hieronnan jälkeen ei ollut löytynyt mitään selvää syytä niille, oli mies veikannut että Arlekinin koulutuuppaus mittari alkoi vain olla pikkuhiljaa täynnä. Sen takia tämän päivän treenin tuo oli päättänyt toteuttaa vaihtelun takia ilman satulaa, ja keskittyä enemmän laukkatyöskentelyyn eikä hinkuttaa jotain.. kääntymisiä tai muuta pikkutarkkaa. Ja näin maasta katsottuna se toimi, ainakaan Arlekin ei vielä ollut pukittanut tai näyttänyt muutenkaan kärttyisältä.

[MarshallOsallistuja]

Tasohyppelyä ja vähän juotavaa (801 sanaa)
7. Keskusteluja juoman/ruuan äärellä.

Tie Tähtiin oli tuntunut imevän kaiken ajan niin tallilla kuin sen ulkopuolella. Piti suunnitella viikon liikutukset sekä mahdolliset varasuunnitelmat jos alkuperäinen suunnitelma ei olisikaan hyvä, suunnitella jo etukäteen lähtöpäivää koska he menisivät Hallavaan vähän jo etukäteen ja olivat päättäneet osallistua myös yöpymispaikkana toimivan majatalon avajaisiin. Ainakin Arlekinin kaviot oli jo hoidettu ja hierojakin käynyt sen läpi, ainakaan fyysisessä puolessa ei ollut siis hätää. Mutta henkinen… Tamma oli nyt muutaman viimeisen ratsastuksen aikana yllättänyt pienillä pukkihypyillä. Ehkä kisa alkoi käymään sille liian rankaksi.. Ja ehkä myös oma tavallistakin vahvempi epäsosiaalisuus muita tallin väkeä kohtaa kolkutteli mieltä myös. No, kunhan tämä rupeama saataisiin pois alta niin voisi taas hengähtää ja käydä useammin vaikka vain kahvilla tuvassa koska vain sitäkin oli tullut tehtyä liian harvoin.

“Hei, hei, hei.. Sun vuoros.” Niklas sanoi, ja tökki peliohjaimella rastapään poskea kunnes tuo otti kulmikkaan ohjaimen käteensä. “Tän illan tarkotus oli että sä et nimeomaan mieti niitä kisoja, vaan saisit ees hetkeksi muutaki ajateltavaa.”
“Joo joo, yritän. Mutta ajatukset vain.. valuvat sinne.” Marshall mumisi vastaukseksi, seuraten telkkarin ruudulla liikkuvaa punalakkista pikseliukkoa.
”Marsh. Kyllähän sun pitäs se tietää että jos jotaki mä osaan niin puhua, joten kyllä mä ny sun mielen muualla voin pitää.” toinen vastasi vähintäänkin ylpeän kuuloisesti, ennen kuin huljautti aimo kulauksen siideristään.
”..Ja mitä sinulla on mielessä..?”
”Katotaas… No, sun nyt on tietenki helpoin vastata hevosiin liittyviin kysymyksiin. Etenki ko pääs on jo muutenki tiukasti sen kisan ympärillä. Joten… Kuin monta omaa hevosta sä oot omistanu?”
“Sellaisia joiden papereissa lukee vain ja ainoastaan minun nimeni, Arlekin on ainoa.”
“..Miks mä luulin että sä oisit omistanu usiammanki..?”
“Kaikki ovat olleet aikalailla meidän tallin nimissä. Joitakin on ollut kimppaomistuksessa että nimeni on näkynyt omistajissa, mutta Arlekin on ainoa joka on vain minun nimissä.” Marshall selitti samalla kun ohjasi telkkarin ruudulla näkyvää putkimiestä hyppimään ilmassa leijuvien tasanteiden päällä eteenpäin.

Niklas ehti juuri ja juuri varoittaa jostain lentävästä sienestä, vaan hieman liian myöhään. Minkä seurauksena pelin viiksekäs hahmo tippui alas ruudulta surkean sävelen saattelemana. Samalla rastapää ojensi ohjaimen takaisin vieressään istuvalle miehelle, ja kurottautui nappaamaan kaljatölkkinsä olohuoneen pöydältä.

“..Entä sinä? Tai siis, oletko koskaan haaveillut hevosen omistamisesta?”
“Hä?” Niklas vilkaisi nopeasti vähintäänki hämmentyneen näköisenä Marshallia mutta keskittyi nopeasti takaisin peliin. “Mistä moine kysymys?”
“Kunhan mietein… Kuitenkin tiedän että ennen meidän seurustelua et ollut hevosten parissa ollut. Mutta olet kuitenkin koko ajan vain enemmän ja enemmän kiinnostunut ratsastuksesta ja muusta. Niin, oletko joskus haaveillut omasta hevosesta? Tai kun sinua selvästi kiinnostaa ala, niin miksi et ole aikaisemmin koskaan käynyt ratsastustunneilla?” Marshall lisäsi uuden kysymyksen. Hän ei ollut koskaan edes tainnut sen tarkemmin udella asiasta Niklakselta. Jotenkin asia oli vain jäänyt siihen kun toinen oli aikanaan kertonut ettei ollut koskaan edes koskenut hevoseen.
“…Emmä hevosta niinkää..” Niklas mutisi lopulta, pitäen katseen kuitenkin tiukasti pelissä.

Marshall kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä, silmäillen Niklasta samalla kun särppi hitaalla tahdilla kaljaansa ja antoi samalla toiselle hetken aikaa miettiä ja ehkä jatkaa vastaustaan.

“…No mä saatoin joskus kakarana haluta kokeilla ratsastusta. Entä sitte?” Niklas jatkoi lopulta, ollen ehkä hivenen puolustuskannalla äänensävystä päätellen.
“Hei. Älä puhu kuin se olisi muka väärä asia että poika haluaa ratsastaa. Olen melkein syntynyt satulaan.” rastapää vastasi, kurtistaen kulmiaan hieman. “..Jos halusit jo lapsena kokeilla ratsastusta, miksi et ole kokeillut?”
“…Kyllä sä mun kaverit oot tavannu… Ratsastus on vaan tyttöjen ja homojen hommaa.”
“No, seurustelet miehen kanssa joten…”
“..No.. joo. Mutta en sillon ko halusin ekan kerran kokeilla ratsastusta. Ja kun sattuu asuun sellasesa pikku paikasa jumalan selän takana misä kuviot on mikkä on, niin on vaikiaa ellei mahotonta lähtä muuttaan asioita ellet vaiha maisemaa. Tai siis.. Vaikka muutin niin oon mä yhä niitten kaikkien kaveri. Tai. Ainaki Jassun ja niitten. Ja Miksu iteasiasa puhu jotaki että haluais tulla käymähän täälä ja kurkkaan tallin menoaki.”
“Mmhm..” Marshall mumisi, ennen kuin otti uuden huikan tölkistään samalla kun heitti toisen käsivarren sohvan selkänojalle ja alkoi kevyesti silittämään Niklaksen hartiaa.
“Kai se jotenki vaikutti että mä muutin, Maahinen lähti Helsinkiin asti ja Terhi muutti Kuusamoon ja elää sitä sen Maajussille Morsian unelmaa sielä. Oravanpyörä särky, tyypit uskaltaa kokeilla muutaki…” Niklas selitti hieman vaisusti ja kohautti olkiaan samalla.
“Se voi olla ihan hyvä asia. Tai, mitä minä olen käsittänyt niin sinulla kuin teillä muillakin menee kaikilla ihan hyvin kuitenkin?”
“No jooo. Pari nyt on ajautunu täysin omille teilleen uusiin piireihin mutta… näemmä niilläki ihan hyvin menee.. Anteeks mutta, misä vaiheesa tää sun ajatusten siirtäminen toisaalle muuttu mun asioiden märehtimiseen?”
“Keskustelulla on usein tapana siirtyä juuri siihen aiheeseen mihin tarvitsee.” Marshall virnisti “Mutta voin mä toki alkaa puhumaan Tie Tähtiin finaalista jos haluat.”
“Ei. Siitä ei puhuta.”
“Mutta kun finaali on viikonloppuna, siitä riittäisi vaikka kuinka paljon puhuttavaa.”
“Ei. Sitä paitsi se on sun vuoros pelata ja mun vuoro juoda.” Niklas sanoi tiukasti, ojentaen ohjaimen rastapäälle ja kurotti ottamaan oman tölkin pöydältä.
“No, siinä tapauksessa sinä jatkat puhumista niin minä yritän päästä sen sen.. Bowserin luo tässä linnassa.”

[MarshallOsallistuja]

1. Treeni hevosen näkökulmasta. (342 sanaa)

Arlekin seisoi tyytyväisenä päätään roikottaen ja toista takajalkaansa leppuuttaen tarhassa, silmät puoliummessa kevätauringon lämmittäessä taivaalla. Vihdoinkin hän oli saanut ansaitsemaansa huomiota kaiken rehkinnän jälkeen, peräti kaksi päivää vain kevyttä kävelyä vieläpä ilman että tarvi kanniskella ratsastajaa. Ja oli hierottukin! Ah, se vasta oli ollutkin mukavaa.
Hetken tamma oli ehtinyt jo haaveilla että ehkä se saisi vielä tämänkin päivän ottaa rennosti vaan eipä tietenkään. Siellähän se isäntä taas seistä pönötti portilla ja vislasi siihen vaativaan sävyyn. No, ehkä menisimme maastoon. Tamma tuumasi ennen kuin lähti harppomaan portilla odottavaa rastapäistä miestä kohti. Vaan kuinka väärässä sitä pystyi ollakaan. Ei, kehää pyörimään taas. No, onneksi mentiin kentälle eikä sinne kaikuvaan kopperoon. Arlekin käänsi päätä selässään istuvaa ratsastajaa kohti, kun se tunsi taputuksen kaulallaan ja kuuli miehen selittävän äidinkielellään kuinka he menisivät kentällä vain kevyesti pientä jumppaa. Ja että lopuksi mentäisiin maastoon. Se kuulosti ihan toimivalta suunnitelmalta. Tamma pärskähti hyväksyvästi, jatkaen kävelyä uran vierellä hieman aikaisempaa paremmalla energialla.

Alkukäynnit oli kuljettu, kun Arlekin tunsi pohkeiden puristuksen kyljissään. Tamma käänteli korviaan hieman selässään istuvan ratsastajan suuntaan samalla kun siirtyi kepeästi rentoon mutta harppovaan raviinsa. Selvästi ravin tempo oli vain turhan reipas kun ratsastaja alkoi vain puolen kierroksen jälkeen jo jarruttelemaan hevosensa menoa, joka puolestaan luimi korviaan hieman tyytymättömänä. Ravia oli käsketty mennä niin mennään sitten, päästäisiin nopeammin sinne maastoonkin, mutta hidastetaan nyt sitten vähän. Tamman korvat nousivat nopeasti pystyyn kun rauhoitettuaan vauhtiaan hieman, ratsastaja kevensi tuntumaa ohjista ja rapsutti nopeasti sen harjantyveä.
Laukkaan siirtyminen tiesi usein sitä että ringin pyöriminen lähestyisi loppua, mikä tällä kertaa tiesi maastoon siirtymistä. Minkä takia Arlekin siirtyi laukkaan innokkaasti valtavalla harppauksella, pyöristi kaulansa voimakkaalle kaarelle ja tunsi pienen hetken kuinka ratsastaja meinasi lähteä jälleen jarruttamaan liikettä. Mutta yhtä nopeasti matkustaja rentoutui satulassa, ja lähti myötäämään mukana liikkeessä. Hyvä, ei sitä nyt aina tarvi kehässä ottaa kaikkea niin vakavasti. Seuraavassa hetkessä tamma olikin jo vetänyt päätä kohti maata, köyristänyt selkäänsä ja potkaissut takajaloillaan kohti taivasta. He olivat viime aikoina pyörineet niin paljon ympyrää ja vääntäneet ties mitä kuvioita, että tässähän pitää tosissaan alkaa muistuttamaan isäntää siitä että ei aina tarvitse olla niin vakava!

[MarshallOsallistuja]

9. Kuvaile ratsukon kisavarusteita/vaatetusta (668 sanaa)

“..Eikö ois vaan jo helpompi ostaa uuet kengät?” Niklas kysyi, poimien vieressään sohvalla olleen pleikkarin ohjaimen takaisin käsiinsä.
“Kyllä ja ei.” Marshall vastasi ympäripyöreästi keskittynyt ilme kasvoillaan, levitellen samalla liimaa kantapäästä irroneen kengän ja pohjan välille. “Tallilla tulee oikeastaan aina käveltyä sen verran että kenkien istuvuus, ja ennen kaikkea mukavuus, on asia mistä en halua tinkiä. Ja nämä kengät on vain täydelliset jalkaan.”
“Kyllä mä sen ymmärrän, sama hommahan mullaki ollu töisä ko pitää päivät seistä niin kenkien pakko olla hyvät jalasa. Mutta ehkä sä voisit jo harkita uusia kuitenki. Sä oot liimannu ja suutaroinu nuita samoja kenkiä kasaan jo…mitä, viis vuotta?”
“Jotain sellaista…Pitäisi kyllä suunnitella muutenkin omien varusteiden päivitystä. Etenkin ratsastushousut alkavat olemaan ajankohtaiset hankkia uudet. Ja saappaiden suhteen voisi harkita uusien kisasaappaiden hankkimista, niin nykyiset voisin siirtää ihan kotikäyttöön. Samalla nämä saisivat ehkä hieman lisää elinaikaa kun edes ratsastaessa käytän toisia.” rastapää puheli, asetellessaan painoja kulahtaneiden pitkävartisten tallikenkiensä sisälle jotta pohjat liimautuisivat paremmin kiinni.

Mies napsautti vaatehuoneen valon päälle, napaten toisella laidalla muiden kenkien seassa olleen saapaskassin ja kantoi sen tuvan puolelle lähempää tarkastelua varten. Tokihan hän oli jo monta kertaa ne tässä lähiaikoinakin putsannut, mutta sekin tapahtui aina niin rutiinilla että Marshall ei osannut sanoa että missä kunnossa tarkalleen hänen saappaansa olivat.
Mustat nahkaiset saappaat olivat näennäisesti ihan hyvässä kunnossa. Varret olivat yhä jämäkät ja päälipuoli ei paljoa uusille hävinnyt. Mutta sisäpuolelta nahka oli huomattavasti kuluneempaa, ja alemmas päin mennessä nilkkojen seudulla nahka oli huomattavasti taipuisampaa ja menettänyt tukevuuden. Kannan puolelta kannukset olivat kuluttaneet omat paikkansa nahkaan. Kauempaa katsoessa niitä ei mahdottoman selvästi huomannut, mutta pyöritellessä kenkiä lähemmin käsissä huomasi kaikki virheet.
Marshall hieroi nenänvarttaan peukalolla ja etusormellaan. Ehkä se on oikeasti aika päivittää omiakin varusteita. Samapa se oli tarkistaa loputki varusteita, kerta sen aloitti.
Rastapää palasi takaisin vaatehuoneeseen. Nappasi tangolla roikkuneen vaatepussin ja ripusti sen ovessa olevaan koukkuun jotta pystyi tutkimaan sen sisältöä helpommin, ja veti ylhäältä alas yltävän vetoketjun auki.
Päällimmäisenä oli takin alle tuleva valkoinen kauluspaita, tai oikeastaan kaksi koska siellä oli lyhyt- ja pitkähihainen. Paidat eivät itse asiassa olleet edes niin montaa kertaa käytetyt, minkä takia ne olivat yhä loistavassa kunnossa joten niitä ei tarvinnut uusia. Niiden alta paljastunut musta, takaa pidempi kisatakki oli usean aktiivisen vuoden jälkeen yhä moitteettomassa kunnossa. Kauluksen kullanvärinen osuus oli pitänyt hyvin värinsä sekä pienen metallinhohtoisen sävynsä, ja paikoitellen reunoja kiertävä kapea kultainen koristenauha oli säilynyt myös. Jopa kaikki napit olivat tukevasti paikoillaan. Moni käytti kilpaillessa joko vain kauluksellista valkoista paitaa ja ehkä jonkinlaista plastronia sen kanssa, mutta Marshall oli itse valinnut kauluspaidan kanssa klassisemman vaihtoehdon: kravaatin. Mikä onneksi oli tarkemmassa tarkastelussa yhä hyvässä kunnossa, mitä nyt vähän takin alle jäävä osa oli alkanut kulumaan pinnalta.
Mies pyöräytti pussin ympäri, avasi sen kääntöpuolella olevan erillisen taskun ja veti valkoiset ratsastushousut esille. Päälisinpuolin housut olivat kyllä hyvässä kunnossa, kangas oli ehjää ja säilyttänyt puhtaan valkean värin hyvin eikä reittä pitkin kulkeva kultainen koristenauhakaan ollut kärsinyt muualta kuin polven korkeudelta missä saappaan varsi liikkui eniten. Mutta housujen nahkapaikkoja tarkemmin tarkastellessa tajusi että uudet housut pitäisi melkein hankkia jo finaalia varten. Isä varmaan antaisi ympäri korvia jos saisi kuulla että Marshall ei ollut omien varusteiden päivittämisestä läheskään yhtä tarkka mitä hevosen.

Arlekinin varusteiden tilan Marshall sen sijaan kyllä tiesi. Tamman musta koulusatula ei ollut kuin vasta pari vuotta vanha, eikä siinä ollut mitään moitittavaa. Ei edes mitään suurempia naarmuja ei merkittävää kulumistakaan. Edes satulan vastinhihnat eivät olleet kummemmin ehtineet venyä käytössä. Siihen toki saattoi vaikuttaa se että tammalla oli käytössä myös yleissatula, joten koulupenkki säästyi senkin ansiosta. Vaan oli sopivan satulan löytämisessä ollut aikanaan omat ongelmansa, kun tamman selkä oli muuttunut nopeasti liikutuksen myötä.
Suitset jatkoivat samaa linjaa, mustaa nahkaa ja hannoverilaisen turpahihnan reunoilla kultaiset toppaukset. Otsapanta oli myös kultainen. Ja kaikkea sitä yhdisti vielä metalliosien messingin väri, myös jalustimissa. Uusi satulahuopa oli jo tilattu ja sen pitäisi saapua hyvällä tuurilla ennen viikonloppua. Valkoinen huopa jonka reunaa kiersi kultainen koristepunos. Marshall oli jopa päätynyt valitsemaan sen version, jonka kulmassa oli koristeena myös muutama kirkas timantti vaikka tavallisesti ei sellaisesta piitannut. Mutta kyllähän tammalla sopi olla vähän lisäkoristeita.

[MarshallOsallistuja]

17. Arlekinin huoltoa (361 sanaa)
(Kirjoita tarina, joka sisältää pelkkää dialogia ja johtolauseita. Esim: ”Mennään syömään”, sanoin ystävälleni ja lähdin kävelemään kohti taloa.)

“Päivää taloon vai pitäskö sanoa talliin.” vaaleahiuksinen nainen sanoi reippaasti kävellessään sisälle talliin. “Ja tuntomerkeistä ei ehkä voi erehtyä, sä oot vissiin Marshall? Oon Laura, tulin hoitaan sen sun hevosen.”
“Joo. Mukava tavata.” mies vastasi, kätellen naista rehdisti ennen kuin lähti johdattamaan tuota suuliin.
“Ohhoh, sehä oliki pikkasen isompi mitä osasin oottaa. Ja tosi jännät merkit! Oon kyllä nähny lehmänkirjavia, sabinoja ja jos jonkulaista läiskää mutta en tälläsiä.” Laura kommentoi ja siveli Arlekin selällä olevaa pitsikuviota.
“Sillä on joo vähän erikoisemmat merkit.
“On joo kyllä.. Onko se miten liikkunu nyt viimeaikoina? Kevyesti, aktiivisesti..?”
“Aktiivisesti. Etenkin nyt reilun kuukauden ajan liikutus on ollut rankkaa kun olemme menneet osakilpailusta toiseen kahden viikon aikaväleillä.”
“Esteitä? Koulua? Vai vähän sekä että?”
“Koulua. Helppo a tasolla.”
“..Niin ootteko teki mukana siinä siinä.. Tie Tähtiin -kisassa?” Laura kysy, seuraten kun Marshall nyökytti päätään myöntävänä vastauksena. “Pikkusisko on seurannu sitä kisaa tosi tarkasti ja puhua pajattanu siitä päivästä toiseen.” nainen lisäsi naurahtaen
“Siinä juuri.” mies vastasi lyhyesti.
“Hmm… Vähän tuntuu kireyttä täällä takaosassa, mutta ei mitään suurta.” nainen ilmoitti, pukien hanskat käsiinsä jotta saattoi aloittaa työn kunnolla. “Onko teillä miten menny ne kisat?”
“Paremmin mitä odotin. Nämä ovat olleet Arlekin ensimmäiset startit ratsastuskilpailuissa ja sijoitukset ovat olleet 2, 3 ja 2.”
“Eli teillähän on menny hyvin siis. Minkälaiset odotukset sulla sitte oli, jos on menny kerta paremmin kuin ootit?”
“Osasin kyllä odottaa että Arlekin suorittaisi itsenään ihan hyvin, sillä on kuitenkin hyvä työmoraali. Mutta sijoittumisen puolelta minulla ei ollut juurikaan mitään odotuksia. Luokassa on kuitenkin sen verran monta ratsukkoa, joista moni on jo kokeneempiakin kilpahevosia.”
“Joskus kun muut asiat on kohillaan niin onnetarki hymyilee. Siinä on vielä vissiin finaali jäljellä vai?”
“Joo. Seuraavana sunnuntaina on finaali.”
“Eli tää hoito tulee just hyvään väliin. Tänään josaki parin tunnin päästä ois ihan hyvä kävelyttää hevosta hetki, ihan vaan maastakäsin käyntiä että lihakset lämpiää. Täälä ei oo mitään suuria jumeja tai muutakaan ollu, niin riittää että huominen ois aikalailla vapaata. Mutta joko maastakäsin taluttaa tai vaikka ohjasajaa taas niin että lihakset lämpiää. Sen jälkeisenä päivänä voi jo ratsastaa mutta kannattaa pitää suht kevyenä vielä, sitte voi palata jo takas perus treeniin.” Laura ohjeisti samalla kun oli siirtynyt hieronnan päätteeksi venyttelemään Arlekinia.

[MarshallOsallistuja]

13. Toimittaja (655 sanaa)

Melkein jokaisen hevosihmisen taskusta löytyi jonkunlainen pätkä paalinarua, eikä Marshall ollut poikkeus. Tuo sitoi rastansa tiukasti letille taskustaan ottamalla paalinarun pätkällä, silmäillen käytävällä molemmin puolin sidottua Arlekinia. Tamma hamuili turvallaan toista köysistä suuhun, katsoen hyvin viattoman näköisenä omistajaansa kun tuo murahti sille komentavaan sävyyn. Mies kiinnitti tutun kengitysessun ympärilleen ja sitoi vielä reisien ympärille tulevat hihnat ennen kuin kantoi kengityspakin mukanaan lähemmäs hevosta, nappasi kaviokoukun käteensä ja alkoi puhdistamaan Arlekin toista etukaviota. Tähän väliin oli hyvä pitää pieni huoltotauko ja kengittää tamma uudestaan läpi, ja etenkin vaihtaa kesäkengät alle. Edellisellä kerralla Marshall oli vielä jättänyt hokkireiälliset kengät alle että jos jonkunlainen takatalvi päättäisi tulla, mutta nyt pystyi jo hyvillä mielin laittaa kesäkengät alle. Huomenna ehtisi aamusta ratsastaa läpi ja tunnustella kengityksen vaikutusta ennen kuin iltapäivällä hieroja tuli käymään Arlekin läpi.
Rastapää kurotti ottamaan vasaran ja purkuraudan pakista, naputellen kotkaukset kavion pinnalta hetkessä auki ja vaihtoi yhdet pakin pihdeistä käsiinsä. Ei vaatinut kuin kolme rivakkaa liikettä, kun ensimmäinen kenkä oli jo irti. Marshall antoi Arlekin laskea jalkansa alas siksi aikaa kun irroitti naulat kengästä, tarkastellen sen kuntoa. Kenkä ehti olla vain kuukauden verran tammalla jalassa, joten se näytti kunnon puolesta siltä että sitä voisi ihan hyvin käyttää talven ensimmäiseen kengitykseen. Mies harjasi kengän puhtaaksi ja laittoi sen roikkumaan pakin reunaan.

“Marshall..Kozlov?”
“hmh? Kyllä?” rastapää vastasi, katsoen hieman kysyvään sävyyn käytävälle ilmaantunutta nuorta naista joka piteli lehtiötä käsissään.
“Minja Jaakkola.” nainen esittäytyi ja ojensi kättään reippaasti eteenpäin kättelyyn. Marshall nappasi hanskan pois ennen kuin kätteli toista. “Teen pientä juttusarjaa Tie Tähtiin -kilpailijoista. Outin tuossa jo tapasinki, niin se sano että perempänä täälä tallin puolella saattais olla teitä pari lisääki.” Minja jatkoi vähintäänkin yhtä reippaasti.

Minja ehdotti että Marshall voisi ihan hyvin jatkaa kengitystä siinä samalla jos halusi, että tässä ei kauaa menisi. Mies oli vain taputtanut kevyesti vieressään seisoneen Arlekin lapaa, sanoen että ei hänellä nyt niin kiire ollut ja Arlekin jaksaisi kyllä hyvin odottaa sen aikaa.

“Niin tää on Arlekin? Sehän oli merkattu tilastohevoseksi eikö vaan? Niin haittaako jos kysyn että mitä rotua se on?” nainen kysyi, vilkuillen selvästi läpi tekemiään muistiinpanoja.
“En tiedä.” Marshall vastasi rehellisesti pienen hymyn kera. “Arlekinista ei tiedetä varmuudella mitään muuta kuin sen nimi, sukupuoli ja suurinpiirtein ikä. Ostin sen kuolinpesän huutokaupasta muutama vuosi sitten.”
“No siinä on ollu hyvä onni matkassa hevoskaupoissa.” nainen hymähti hieman yllättyneen näköisenä. “Teillä on ainakin tämä kilpailu mennyt todella hyvin, tasaisesti 2, 3 ja 2 sijat. Ja tällä hetkellä ootte rankingissa ensimmäisinä. Onko teillä miten kisataustaa ennen tätä kilpailua?”
“Tämän kisan sijoitukset ovat olleet kyllä täysi yllätys. Luokassa on kuitenkin niin monta muutakin osallistujaa ja isolla osalla on jo ainakin jonkun verran kokemusta kilpailemisesta, ja moni niistäkin on oikeasti kokeneita kilpailijoita. Minähän olen kyllä kilpaillut jo paljon ennen tätä eri hevosilla, mutta tämä cup on ollut Arlekinin ensimmäinen ratsastuskilpailu. Sitä ennen se on kahtena talvena osallistunut talvitapahtuman yhteydessä järjestettyyn troikka kilpailuun hyvillä tuloksilla.”
“…Troikka? Eikö se oo se missä ajetaan kolmella hevosella yhtä aikaa?”
“Kyllä.” mies vastasi päätään nyökäten “Kotini on siis Venäjällä, olen asunut Suomessa vasta pari vuotta. Arlekin tuli kotoani tänne viime vuoden lopussa jotta voin viedä sen ratsukoulutusta eteenpäin ja juurikin kokeilla kilpailemista sen kanssa.” Marshall vastasi tarkentavasti, seisten ryhdikkäästi mutta rennosti.
“No tässähän aukeni jo valtavasti lisätietoa teistä.” Minja vastasi, raapustellen jotain hyvin nopealla tahdilla papereihinsa. “Onko teillä mennyt miten nyt finaaliin valmistautuminen?” nainen lisäsi uuden kysymyksen.
“Ihan hyvin. Arlekin on tuntunut hyvältä edellisen osakilpailun jäljiltä, niin nyt pidämme muutaman päivän hieman huoltotaukoa. Katsotaan kaviot kuntoon ja kevyemmät kesäkengät alle, ja huomenna hieroja tulee käymään sen läpi. Sen jälkeen suunnitellaan loppuviikon ohjelma ja yritetään parhaamme sitten finaalissa.”

Arlekin oli koko tämän ajan seissyt puoliunessa päätään roikottaen ja leppuutti samalla toista takajalkaansa. Sitä ei odottaminen haitannut yhtään, päinvastoin tämähän tiesi enemmän piparminttuja hänelle kun seisoi näinkin pitkään nätisti odottamassa.

“Eiköhän tää riitä, pääset sinä jatkaan kengittämistä niin minä metsästän seuraavan uhrin. Kiitos haastattelusta.” Minja sanoi lopulta ja hymyili aurinkoisesti, silittäen ohikulkiessaan Arlekinin turpaa ennen kuin ympärilleen vilkuillen metsästi itselleen seuraavaa kohdetta.

[MarshallOsallistuja]

2. Sivuhahmon näkökulmasta, 3.osakilpailu (433 sanaa)

Niklas vilkuili hieman muita maneesiin ahtautuneita katsojia jotka halusivat seurata ratsukkojen verryttelyä ennen kisasuoritusta, potkaisten jaloilleen ilmaa kun hätkähti niin voimakkaasti jonkun rojahtaessa istumaan aivan hänen viereensä ja heitti toisen käsivartensa hänen harteilleen.

“Hyi saatana–!” mies aloitti, vaieten kun tunnisti viereensä rojahtaneen miehen jonka mustat rastat lojui sekaisin tuon harteilla. “Et sä voi tolleen säikytellä ihmisiä, hyvä ku en saanu sydänkohtausta.” Niklas jatkoi hieman jähmeällä englannilla.
“Niin, mutta et saanut.” Vlad vastasi leveääkin leveämmän virneen kera “Mihin se yksi meni?”
“Marshall? Käy alkukäynnit maastossa, niin tulee sen jälkeen tänne maneesiin.”

Vlad nyökytteli päätään ja nojautui selällään seinää vasten, ottamatta kättään pois Niklaksen harteilta vaikka kääntyi puhumaan jotain toisella puolellaan istuvan Pentin kanssa. Niklas hymähti ja pudisti päätään pienesti. Hetken mies seurasi eri ratsukoita jotka verryttelivät maneesissa, hioen viime hetken asioita ennen omaa vuoroaan kentälle kasattujen kouluaitojen sisällä. Ennen kuin jäi seuraamaan etenkin Norjanvuonohevosta joka eteni laukassa isolla ympyrällä. Se rotu oli niitä harvoja minkä hän osasi nimetä, saati sitten että vielä tunnisti sen. Mutta siinä auttoi kummasti sen helposti tunnistettava ulkonäkö. Kellertävä karva ja pystyssä oleva harja, eikä siinä edes kaikki vaan vielä se että harja oli selkeästi kaksivärinen. Siinä missä kaikki isot hienot puoliveriset ja muut olivat hienoa katsottavaa, joku tuollaisessa pienemmässä ja vähän pörheämmässä hevosessa oli kivaa. Pystyisiköhän hän itsekin ratsastamaan tuollaisella? Vai olisikohan hän liian pitkä? Ainakaan tuo ei näyttänyt kauhean korkealta.. Niklas havahtui ratsukon tuijottelusta kun Vlad taputti tuon olkapäätä ja viittoi maneesin avoimena olevaa ovea kohti kun tuttu ratsukko asteli sisälle.
Arlekin näytti olevan hyvin hereillä, kävellessään pää kohotettuna harppovin käyntiaskelin maneesiin ja katseli uteliaasti ympärille. Marshall näytti tapaansa mukaan hyvin keskittyneeltä, pitäen katseensa tiukasti edessäpäin ja todennäkösesti kertasi mielessään joko koko rataa tai jotain sen osaa mihin halusi paneutua vielä lämmittelyn aikana. Niklas tunsi korviansa kuumotavan hieman, kun kaiken sen keskittymisen välistä Marshall oli etsinyt hänet katsomosta ja katseiden kohdatessa hymyillyt ennen kuin keskittyi taas lämmittelyyn. Tavallisesti tuo oli etenkin aloittaessaan niin keskittynyt että ei pahemmin katsomoon vilkuillut, ainakaan kun oli tietoinen että toinen odotti siellä jo.
Niklas seurasi kaksikon menoa muiden ratsukoiden joukossa. Etenkin viimeisen vuoden aikana hän oli alkanut pitämään enemmän ja enemmän toisen ratsastamisen seuraamisesta. Marshall sai sen kaiken näyttämään niin helpolta, usein näytti siltä kuin tuo ei tehnyt satulassa mitään muuta kuin vain istui ja siitä huolimatta hevonen suoritti milloin mitäkin kuvioita ja liikkeitä. Arlekin ei ollut edes mikään siroin hevonen mutta siitä huolimatta rastapää sai sen liikkumaan melkein kuin tanssien. Sillä samalla hetkellä kun Niklas seurasi toisen saumattoman näköistä ratsastamista, miestä harmitti että ei ollut aikanaan ala-asteella pyytänyt vanhemmiltaan pääsyä ratsastustunneille. Vaan oli kavereiden mukana mennyt perinteisessä ratsastus on likkojen hommaa ideologiassa.

[MarshallOsallistuja]

17. Horoskooppi 3.5. (442 sanaa)

“HÄRKÄ
Ota muutokset vastaan avoimin mielin. On aika tarttua haasteeseen, joka voi osoittautua todella palkitsevaksi. Älä anna vanhojen pelkojen pidätellä sinua.”

“…Milloin sinä olet horoskooppeja alkanut seuraamaan?” Marshall kysyi, käveltyään tiskipöydän luo täyttämään kahvikuppiaan uudestaan.
“Aina välillä tulee kurkattua, joskus osuu pelottavan hyvin oikiaan jopa.” Niklas mumisi suu täynnä voileipää.
“Mmhm. No, osuiko oikeaan tällä kertaa?”
“Hmm.. No en ny tiiä. Yks näistä kertoo kuin mun itsepäisyys tunne-elämän alueella lopulta koituu mun eduksi. Toisesa lukee kuin pitäs lähestyä varovasti tunnepitosia puheenaiheita ja kolmas varottelee kuin mun ihmissuhderintamalla on tiedosa suuria tunteita ja pientä draamaa. Eli, pitäskö mun huolestua jostaki?”
“…Tietääkseni ei. Vai pitäisikö minun huolestua jostain?” Marshall vastasi lopulta, päästyään takaisin paikalleen pöydän ääressä.
“Kunhan vinoilen, tarvi ottaa niin tosissaan.” Niklas virnisti, potkaisten toisen jalkaa kevyesti pöydän alla.

Marshall vain hymyili ja pudisti päätään hieman, vetäen oman läppärin paremmin eteensä jatkaakseen kotisivujen päivittämistä Arlekin osalta. Koska pitihän sen menestys kolmannestakin osakilpailusta päivittää näkyville. Mutta sen sijaan ajatukset lähtivät harhailemaan horoskooppien takia ihan muihin asioihin, kuten parisuhteisiin ja etenkin hänen ja Niklaksen parisuhteeseen. Heillä oli ollut aika paljon ongelmia taannoin, monestakin syystä. Mutta viime aikoina kaikki oli tuntunut menevän vain paremmin ja paremmin, etenkin muuton jälkeen-…

“Mitäs sä mietit ko jätkä ei nää eikä kuule?”

Marshall havahtui kun NIklas puhui vähän kovempaan ääneen, tai lähinnä sitä seuranneeseen kurkun viipaleeseen jonka toinen oli heittänyt hänen poskeensa.

“Kunhan mietein. Mitä sanoit?” rastapää totesi, heittäen kurkun takaisin Niklaksen edessä olevalle lautaselle.
“Niiin. Että haluakko tietää sun horoskooppis?
“..No, anna palaa. Ties vaikka olisi jotain hyödyllistä finaalia ajatellen. Mitä universumilla on kertoa minulle?”
“Annas kun summonoin henget kertomaan paikalle.. No tän ekan mukaan.. Jonku mielestä sä suhtaudut johonki asiaan ylitoiveikkaasti mutta sun ei pitäs kuunnella sitä, koska sä tiedät siitä asiasta enemmän..Ja tää toinen sanoo että sun ajattelu on poikkeuksellisen selkeää. Että ottaa aikalisä ja pohtia tulevaisuutta. Ja tää kolmas vaan tukee tota kaikkea koska ota muutokset vastaan avoimin mielin. On aika tarttua haasteeseen joka voi osoittautua todella palkitsevaksi. Älä anna vanhojen pelkojen pidätellä sinua. Joten…Onko mulla sittekki jotaki mitä pitäis tietää? Hmh?”

Niklas seurasi pieni kiusoitteleva virne suupielessään kun Marshall vain tuijotti tuota hetken, ennen kuin poimi kahvikuppinsa pöydältä ja otti pitkän kulauksen siitä.

“..Hei. Jos sulla oikeasti on jotaki mitä et oo kertonu niin tää ois hiton hyvä hetki sanoa se..” Niklas sanoi vakavana, kun hiljaisuutta oli ehtinyt kestää jo hetken.
“…Ei ole kyse mistään vakavasta, enkä ole mitään edes vielä tehnyt vaan vasta miettinyt sitä mahdollisuutta.”
“Niin mitä mahollisuutta?”
“… Että nyt kun sinä alat ratsastamaan Arlekinilla enemmän, niin minun ei tarvitse murehtia sen liikuttamisesta. Ja no, tämän cupin jälkeen se on kyllä ansainnutkin hieman lomaa joten kevyempi liikutus riittää erittäin hyvin… Niin mietein… Jos vihdoin kävisin siinä viimeisessä leikkauksessa.” Marshall sai lopulta sanottua, jääden seuraamaan kun Niklas yski väärään henkeen vetämänsä voileivän takia.

[MarshallOsallistuja]

Varustehuoltoa (416 sanaa)

Marshall oli nostanut satulan kahden vastakkain asetellun tuolin selkänojan päälle, pyyhkien sen pintaa sienellä puhtaaksi. Tallilla oli käynyt sen verran iso kuhina kun moni muukin oli aloittanut varusteiden putsaamisen huomista osakilpailua varten, että rastapää oli nähnyt helpommaksi ottaa Arlekin varusteet kotiin ja putsata ne siellä.

“Okei, nää on ny putsattu mutta mulla ei oo mitään käryä miten nää pistetään kasaan.” Niklas sanoi istuessaan olohuoneen lattialla, ja pyöritteli pyyhkeen päälle aseteltuja suitsien osia käsissään.
“Kokeile. Sillähän sen oppii että niitä purkaa ja kasaa, että mikä osa on mikäkin.” Marshall vastasi pienen virneen kera.
“No joo, eihän näisä joo nyt niiin paljo kasattavaa oo. Mutta mihin reikiin nää ees tulee nää.. Sivuremmitki tai nää.. poskiremmit!”
“Jos pilkkua viilataan niin ne on poskihihnat, mutta ne tulee kolmosiin.”
“Phyh, kukaan välitä onko ne hihnat, remmit, piuhat ja mikkä. Kuitenki kaikki ymmärtää mistä puhuttas.” Niklas totesi, lähtien niskahihnaa pyöritellen kokoamaaan suitsia.

Marshall vilkaisi aina välillä kuinka toisen operaatio sujui, huomaten heti alkuun että Niklas piteli niskahihnaa väärinpäin kun laittoi otsahihnaa paikoilleen. Tavallisesti sillä nyt ei olisi niin väliä miten päin se on, mutta kun kyseessä on muotoiltu versio niin merkitys oli suuri. Rastapää nappasi toisen jalustinhihnoista käsiinsä, lähtien pitkin vedoin putsaamaan sitä ensin ihan vain veteen kastellulla sienellä jotta sai kaiken lian pois. Kuivaus pyyhkeellä ja huolellinen kerros valjasrasvaa, ennen kuin jätti sen toisen viereen tuolille roikkumaan. Rasva saisi hetken imeytyä niihin kuin satulaankin, ennen kuin laittaisi paketin kasaan. Varusteiden putsaaminen oli ollut oikeastaan aina yksi mukavimpia huoltotoimenpiteitä, etenkin kun sen pystyi tehdä ilta-askareena kotonaki. Mies silmäili puhdasta satulan pintaa, sivellen sormellaan satulan siipeä mihin jalustimet ja pohkeet pääsivät eniten hankaamaan, lähtien kävelemään kylpyhuoneen puolelle tarkistamaan oliko satulahuopa ehtinyt jo kuivumaan pesun jäliltä. Ei ehkä olisi turha hankinta, vaikka finaaliin hankkisi jo uuden valkoisen huovan. Nykyinen oli ollut käytössä jo parilla muullakin hevosella ennen Arlekinille siirtymistä, minkä takia etenkin satulavyön kohdilta huovan kangas alkoi olla jo aika haperoa. Aika moni oli tallilla hankkinut varusteita jostain Sokka Luxuries nettisivulta ja oli kehunut niiden laatua sekä etenkin ulkonäköä, joten ehkä sitä pitäisi kurkata itsekin niiden valikoimaa.

“Onko nää ees sinne päin? Musta nää näyttää jotenki oudolta. Ja mistä mä taas tiesin että miten päin nää kuolaimet pitikään laittaa?” Niklas huikkasi olohuoneen puolelta, käännellen kädessä roikkuvia suitsiaan puolelta toiselle.
“Niskahihna on väärinpäin.” Marshall vastasi kylpyhuoneesta käsin.
“Ethä sä ees kahtonu niin mistä sä sen tiiät?”
“Koska näin kun aloitit niiden kasaamisen ja laitoit sen väärinpäin.” rastapää sanoi virnistäen, kurkaten kylpyhuoneesta olohuoneeseen päin.
“No oisit ny heti sanonu.” Niklas sanoi muka nyreänä, alkaen purkamaan suitsia.

***

Tuttu naama (720 sanaa)

“Mä meen auttahan niitä yksiä sinne keittiöön että saahaan kaikki varmasti ajoisa tehtyä ennen ko alkaa porukkaa tuleen enemmänki.” Niklas totesi hieman haukotellen, lähtien talssimaan autolta talon suunnalle.
“Selvä homma. Nähdään myöhemmin.” Marshall sanoi takaisin, ottaessaan auton perästä Arlekin varusteita kantoonsa mitkä oli edellisenä päivänä putsannut kotona.

Talliin päästessä mies jätti hevosen varusteet karsinan oven telineisiin odottamaan, palaten autolle hakemaan vielä omat säilytyskasseissa olevat varusteensa ja vei ne puolestaan varustehuoneeseen ja jätti oman hevosensa satulatelineen päälle sekä alle säilöön. Arlekin oli saanut mennä aamusta pihalle, minkä takia Marshall piteli ehkä hieman sormiaan ristissä kun lähestyi riimunnarun kanssa tarhaa missä tamma oli. Olo oli lievästi sanottuna huojentunut, kun se ei ollut nähnyt parhaaksensa piehtaroida ulkona. Vaan seisoi pää nuokkuen porttin läheisyydessä kuin olisi aamusta saakka tiennyt mitä tänään tapahtuisi.
Rastapää kaivoi taskustaan suosiolla aimon annoksen piparminttuja, ja ojensi ne Arlekille samalla kun napsautti riimunnarun kiinni sen päitsiin.
Arlekin painoi turpaa karsinan kaltereita vasten, seuraten kiinnostuneena käytävällä käyvää kuhinaa kun toisetkin ratsukon tekivät valmistelujaan ja joitakin vieraita kasvoja eksyi tallin puolelle tutkimusretkelle. Marshall rapsutti kevyesti tamman kaulaa, jatkaen näppärin ottein sen valkean harjan letittämistä tuttuun tapaan ranskalaiselle letille. Sinänsä miestä houkutti tehdä sykeröt, nyt kun oli onnistunut löytämään oikeasti pätevän ohjeen paksun ja pitkä harjan sykeröille saamiseen. Mutta Arlekin oli näyttänyt jotenkin hassulta puolipitkien vuohiskarvojen ja sykeröiden kanssa… No, ehkä finaaliin.

Rastapää vilkaisi rannekellostaan aikaa, laskelmoiden jäljellä olevaa aikaa ennen kuin kannattaisi varustaa Arlekin loppuun saati sitten alkaa verryttelemään. Ensimmäinen luokka oli paria viimeistä suoritusta ja palkintojen jakoa vailla valmis, joten hänellä olisi vielä enemmän kuin tarpeeksi aikaa. Lopulta Marshall päätti käydä nappaamassa kupin kahvia tähän väliin, kun tuvassa ei välttämättä olisi kauhea ryysis kun suurin osa ihmisistä olisi kuitenkin seuraamassa suorituksia.

“Elä sano että sun vuoros muka meni jo?” Niklas kommentoi ensimmäisenä kun huomasi rastapään tulleen keittiöön, vilkuillen tuvan seinille seinäkelloa etsien.
“Ei mennyt.” mies naurahti “Ensimmäisen luokan palkintojenjako on hetken päästä, sitten on vielä yksi luokka ennen minun luokkaa. Niin tulin tässä välissä hakemaan kahvia.” Marshall vastasi, kaivaen taskunpohjalta kolikot kahvikuppia varten.
“Hyvä. Koska mä lupasin sun äitilleski että mä kuvaan sen teijän suorituksen. Ja yks kuppi kahvia tulosa.” Niklas vastasi, tipauttaen maksun kassaan ja pyörähti täyttämään uutta pahvimukia kahvilla. Ojentaessaan mukia rastapäälle, tuo kuitenkin perääntyi hieman pöllästyneen näköisenä “Saat tän tota ihan kohta..”

Marshall ehti vain katsoa hieman kysyvästi nuorempaa miestä, ennen kuin jo lähestulkoot hypähtänyt hieman kun tunsi jonkun iskevän kädet harteillensa. Mies ehti tuskin katsoa taakseen kun selän takaa kuului remakkaan sävyyn vahvaa Venäjän kieltä.

“Sinähän oot vaikea mies tavoitella, Marshmallow! Etittiin sinua pihalta ja tallista, niin piti lopulta kysyä yheltä varustehuoneesta tulleelta tyypiltä jos se osaisi sanoa mistä etsiä. Osu oikiaan.”

Punapäällä meni pieni hetki jonka aikaa tuo vain tuijotti harteillaan notkuvaa miestä, jonka lähes mustat rastat olivat hieman sekaiseen tapaan auki kun taas parta oli siististi pienellä letillä partakorulla kiinnitettynä. Tokihan Marshall tiesi että Vlad oli tätä nykyä Suomessa ravitallilla töissä, mutta ei todellakaan ollut osannut odottaa että hänen serkkunsa ilmaantuisi Hopiavuoreen.

“Miksi-.. Miten sinä tänne tulit?” Marshall jatkoi vaistomaisesti venäjää puhuen.
“Kyllähän minä nyt olen perillä tästä kisasta. Ja tänne ei nyt niiin pitkä matka ollut, joten päätin tulla kannustamaan.” Vlad kommentoi leveän virneen kera, varmistellen ohimennen Niklakselta että tuon käsissä ollut kahvikuppi oli ollut Marshalille ennen kuin otti kupin itselleen. “Ja ei hätää, en ajanut itse koko matkaa. Pentti lähti mun kaveriksi pienen taivuttelun jälkeen.” mies jatkoi virnistäen, viittoen mukanaan tulleeseen mieheen päin joka parhaillaan osti Hellolta kahvia itselleenkin.

Kolmikko siirtyi aavistuksen syrjemmäs jotta muut tupaan tulijat mahtuivat katsomaan tarjoilun antimia. Sen hetken Marshall ja Pentti käyttivät lähinnä tuijottamalla toisiaan, kun rastapää kaiveli muistiaan kuka toinen oli kun taas Pentti vaikutti miettivän että mitä kieltä pitäisi puhua.

“..Marshall Kozlov. Val-…Vladimirin serkku.” rastapää lopulta esiintyi suomeksi, ojentaen toista kättään.
“Pentti Kuusela.” mies esiintyi lyhyesti ja kätteli jämäkästi. “Ravitalli Hiittisuoran omistaja ja Vladimirin pomo.” tuo lisäsi.
“..Pakko kysyä, miten Vlad sai sinut lähtemään mukaan tänne?”
“Se paiski töitä silleen että pystyttiin lähtä. Ja toki me täsä samalla kotimatkalla käyään yhet ravit kattomasa kun sielä juoksee tuttuja hevosia.” Pentti vastasi ytimekkäästi, ennen kuin varovasti hörppäsi kahviaan.
“Hei, mennään vaikka pihalle tai talliin. Tänne alkaa tulla sen verran porukkaa että ensimmäinen luokka on varmaan saatu juuri pakettiin.” Vlad totesi englanniksi, paksulla venäläis aksentilla.
“Ihan hyvä ajatus.. Mutta se on kyllä minun kahvi..” Marshall vastasi, kurtistaen hieman kulmiaan samalla kun lähti toisen ohjaamana kävelemään tuvan ovelle päin.

***

Hetki lähestyy (302 sanaa)

Niin iloinen kuin Marshall oli ollut siitä että Vlad oli yllättänyt ja tullut seuraamaan osakilpailua, oli tuo myös tyytyväinen kun mies oli kadonnut Pentin mukana tarhoille päin etsimään Steffeä bongattuaan karsinan ovesta orin tiedot, ja ollut utelias näkemään minkälainen juoksija Hopiavuoressa majaili.
Marshall laski jalustimen alas, ja heilautti itsensä satulaan samalla kun Arlekin seurasi hyvinkin terävän näköisenä pihalla käyvää kuhinaa.

“Joko sua alkaa jännittään? Ja mihi ne yhet katos?” Niklas kysyi harppoessaan talolta tallin suuntaan.
“Menivät katsomaan Steffeä, Penttiä kiinnosti nähdä se.” rastapää vastasi, poimien jalustimen toiseenkin jalkaansa. “Ja eipä nyt varsinaisesti.. Mutta katsotaan miten asia muuttuu kun kuulee minkälaisia pisteitä ensimmäiset ratsukot tekevät.” mies lisäsi pienen hymyn kera ja pyysi Arlekin liikkeelle.

Okei. Häntä jännitti kyllä enemmän mitä aikaisemmissa osakilpailuissa, mutta siihen saattoi vaikuttaa Vladin yllättävä pelmahtaminen paikalle sekä heidän iän ikuinen kilpailu siitä että kumpi heistä suoriutui kilpailuista paremmin. Olkoon kuinka lapsellista tahansa, hän ei todellakaan halunnut hävitä serkulleen. Koska siitä seuraavaa naljailua ei jaksanut kukaan.
Marshall ohjasi Arlekin muiden ihmisten ja ratsukoiden seassa maneesia kohti, katsoen heidän vierellä kävelevään Niklakseen.

“Käyn ensin lyhyesti kävelemässä poluilla ennen kuin menen maneesiin, jotta voimme aloittaa paremmin verryttelemään.”
“Asia selevä. Mä oottelen sisällä sielä katsomosa.” Niklas vastasi, kävellen takaperin sisälle maneesiin.

Marshall nyökäytti päätään, ja keräsi ohjat hieman paremmin kohti tuntumaa ennen kuin suuntasi metsään vievälle polulle missä kavionjäljistä päätellen oli käynyt päivän aikana paljon muitakin ratsukoita. Pitkään ei tarvinnut edes mennä kun vastaan käveli pari ratsukkoa rinta rinnan. Vasta kun toiset ratsukot olivat hieman kauempana, Marshall taputti kevyesti Arlekin kaulaa

“Tehdään alkukäynnit täällä, ihan vähän otetaan vielä ravia ennen kuin mennään maneesiin. Niin sitten pelivaihe päälle, eikö vain?” mies puheli hiljaa ratsulleen, rapsuttaen sen säkää samalla. Arlekin pärskähti hieman, ja käänsi päätään hieman kohti Marshalin toista jalkaa ja tuuppasi hieman tuon kengänkärkeä kuin olisi ymmärtänyt tuon puheen ja vakuuttelisi tietävänsä mitä tehdä.

[MarshallOsallistuja]

Marshall Kozlov – Arlekin, Komiat
Luokka 3: 12 lisäarpaa

Kotimatkalla
Viikkosuunnitelma
Kotitreeniä
Matka valmennukseen
Karoliina Ahon valmennus
TT -cup kertausta
Paluu valmennuksesta
Nelly Jokikankaan valmennus
Valmistautumista
Varustehuoltoa
Kisapaikalla
Hetki ennen lämmittelyä

[MarshallOsallistuja]

Hyvä ratsastaja pitää huolta itsestäänkin (526 sanaa)

“Ookko ny ihan varma tästä? Ko se osakilpailu on kerta sunnuntaina niin eikö sun pitäis treenata Arlekin kaa vielä ennen sitä?” Niklas varmisteli, säätäessään jalustimia itselleen sopiviksi.
“Sitä suuremmalla syyllä en voi päivä toisensa jälkeen treenata rankasti. Tänään kevyt liikutus on juuri oikea, etenkin maastossa. Huomenna ratsastan radan viimeisen kerran läpi ennen kisaa” rastapää vastasi, venytellen jalkojaan.
“Nno se, pitkälti tolleenhan sä oot enne kisoja tehnykki.”
“Hyvä ja toimiva rytmi, ainakin Arlekin kohdalla. Ja sitäpaitsi, olen laiminlyönyt liikaa omaa ohjelmaani kun olen keskittynyt Arlekin treenaamiseen. Ja jotta hevonen voi oikeasti suorittaa hyvin täytyy myös ratsastajan olla kunnossa.”

Niklaksesta näki että tuota jännitti hieman kun hän otti kiinni Arlekin ohjista, ja talutti tamman karsinasta käytävän puolelle. Marshall nappasi päällään olleen paksumman hupparin pois ja jätti roikkumaan oven loimitankoon, ennen kuin lähti Niklaksen ja Arlekin mukana pihalle.

“Eei hitto, eihän mun jalaka ees yllä tähän jalustimeen.” Niklas naurahti, yrittäessään nostaa jalkaansa jalustimelle.
“Maastohonko lähärösä?” Eetu pysähtyi pihalla, ollen selvästi matkalla tallin puolelle.
“Hä? Joo. Marshall halus jonku vähän rennomman lenkin Arlekille tähän välihin, ja rääkätä ittiään, niin palkkas mut hevosen selkähä.”
“Palkkasin ja palkkasin, sinähän se halusit ratsastaa.” Marshall kommentoi pienen virneen kera.
“No joo joo.. Nii joo! Marsh sano jotaki että te tarvihitte vielä sitä osakilpailua varten ainaki sinne kahvitarjoilun puolelle porukkaa niin mä voin kyllä tulla auttahan sen kaa.”
“Sehä on hienua! Se tosiansa järestettään niin että teilä on kiertävät vuorot, niin kenenkää ei tarvihje istua sielä koko päivää.”
“Se kuulostaa iha hyvältä. Muutenhan mulla ei oo mitään minkä takia pitäs päästä just tietyllä hetkellä vapaalle siittä, mutta Marshalin suorituksen haluaisin tietty nähä.”
“Se on heleppo järestää. Kisapäivähän mennessä tehrään jonkunlaaset vuorot teille jokka ootta kaffivuorosa, niin laitamma niin että sun tauko on sellaseen aikaan että näjet sen.” Eetu sanoi varmaan sävyyn hymy suupielissään. “Hei, se alako se Arlekin herkku pussukka olehan aika tyhyjänlaane taas.” mies lisäsi, pysähtyen tallin oville.
“Joo, huomasin saman niin täytin sen äsken. Pitäisi riittää taas joksikin aikaa.” Marshall vastasi pienen hymyn kera.

Eetu näytti peukkua päätään nyökäten, ennen kuin katosi ovesta sisälle talliin. Marshall siirtyi seisomaan Arlekin lavan seudulle jotta sai puntattua Niklaksen satulaan, varmistaen vielä nopeasti että satulavyö oli varmasti tarpeeksi tiukalla ennen kuin taisteli hetken ranteessa olevan kellonsa päälle jotta sai sykemittarin toimintaan. Sillä välin Niklas metsästi jalustimet jalkoihinsa ja otti ohjat paremmin käsiinsä, rapsutellen Arlekia harjantyvestä sormillaan odotellessaan että rastapää oli valmis lähtöön.

“Okei. Nyt on kaikki valmis. Kävellään ainakin sinne päätien toiselle puolelle asti, niin sen jälkeen voidaan lähteä juoksemaan.” Marshall selitti samalla kun lähti jo kävelemään tien suunnalle.
“Asia selevä. Vai pitäskö sitä kokeilla että kuin hyvin pysyt perässä jos me laukataanki?” Niklas kysyi hieman ilkikurinen virne suupielessään.
“Jjos ei kuitenkaan. Ravissa Arlekin ei maastossa vielä sen kummemmin innostu, mutta laukassa se saattaa jo innostua minkä jälkeen sinulla voi olla jo ongelmia sen pitelemisen kanssa.”
“…Ja sä päästit mut tän selkään maastoon?”
“Niin. Koska menette korkeintaan ravia. Joten kyllä sinä sen hallitset.” rastapää sanoi varmasti.
“Oih. Pitäisikö olla ihan otettu siitä kuinka paljo luotat taitoihini sun hevosen kanssa?”
“Hmm.. Ehkä. Mutta luotan myös tähän hevoseeni.”
“Heeei, tarkotakko sä että et muka täysin luota muhun?… Okei no joo. En helvetisä ois pärjänny Volyan kaa..” Niklas myönsi naurahtaen.

[MarshallOsallistuja]

Taipuu taipuu (340 sanaa)

Viime aikoina Marshall oli keskittynyt aika paljon etenkin siirtymisiin itsenäisesti ratsastaessaan, mihin myös edellisen viikon valmennus Lehtovaarassa oli keskittynyt. Ja lopulta oli löytynyt jo hyvin taas oikeat asetukset joilla siirtymiset toimivat jo paremmin mitä ennen. Joten Nellyn järjestämä valmennus jonka aihe painottui hevosen taivuttamiseen oli juuri hyvä vastapainoksi, osakilpailuissa olevassa radassa oli kuitenkin eri siirtymien lisäksi myös paljon taipumista vaativia tehtäviä.
Marshall mittoi keskittyneesti katseellaan reittiä heidän edellään, pidellen Arlekinia avotaivutuksessa uraa seuraten ennen kuin lähti kääntämään tammaa taas uudelle voltille. Kolmannen ympyrän jälkeen ratsukko suoristautui muutaman raviaskeleen ajaksi ennen kulmaan, minkä jälkeen rastapää vilkuili nopeasti muita kentällä kulkevia ratsukkoja varmistaakseen että tilaa oli tarpeeksi ennen kuin nosti laukan.

“Hyvä nosto, mutta rentouta hartioita vähän enemmän ja muista hengittää loppuun asti.” Nelly sanoi kuuluvaan ääneen kentän keskeltä.

Rastapää nyökäytti tapansa mukaan päätään merkiksi että oli kuullut, keskittyen hengittämään syvään samalla kun myötäsi lantiollaan mukana Arlekin laukka-askelissa. Samalla tuo rentoutti hartioitaan ja antoi niiden laskeutua sitä mukaa hieman alemmas. Arlekin reagoi ratsastajan pieneen muutokseen rentouttamalla niskaansa paremmin. Laukka jatkui hyvässä rytmissä ympyrältä kohti kiemurauraa ja sen jälkeen uudelle ympyrälle kunnes seuraavalle lyhyelle sivulle päästessä ratsukko siirtyi sulavasti takaisin raviin.

“Hyvä, tää kiemuraura oli paljon parempi kuin ensimmäinen.” nainen huikkasi uudestaan.

Marshalin suupielessä kävi nopeasti pieni hymy, mikä muuttui yhtä nopeasti takaisin keskittyneeksi kun tuo keskittyi suorittamaan ravissa vastakkaisen pitkän sivun voltit ja avotaivutuksen. Mies toisti itselleen mielessään lähes mantran tavoin että muistaisi ulkopohkeen tuen etenkin uralla kulkiessa, jotta ei valuttaisi taivutuksesta pohkeenväistöön.
Ensimmäinen suora osuus onnistui, kääntyminen uudelle ympyrälle. Muista hengittää ja lantio myötää liikkeessä mukana. Venyttelystä on kyllä oikeasti ollut apua Arlekin liikkeissä istumiseen. Seuraava avotaivutus, ulkopohje tukee ja estää takaosaa valumasta ulos. Vielä viimeinen ympyrä ja kulman kautta laukannostoon. Marshall antoi kevyillä avuilla käskyn nostaa laukan, hölmistyen aikalailla siinä vaiheessa kun etuosan harppaavan laukkaan siirtymisen sijaan mies tunsi kuinka sen sijaan Arlekin takaosa pomppasi ilmaan ennen laukkaan siirtymistä. Tamman heittämä pukki ei ollut mikään iso, mutta ensimmäinen minkä se oli heittänyt reilun viiden vuoden omistamisen aikana. Marshalin ilme oli vähintäänkin hölmistynyt tuon ohjatessa laukassa etenevää ratsuaan kulman jälkeiselle ympyrälle.

[MarshallOsallistuja]

Kotiin on aina mukava palata (304 sanaa)

Olihan matkustaminen nyt hauskaa, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Mutta kyllä se vaan oli aina mukava palata takaisin kotiin ja tuttuun arkeen. Marshall ajatteli mielessään samalla kun jätti auton tallin edustalle.

“Haluatko hoitaa Arlekin tarhaan vai siivota kopin?” Marshall kysyi, sammuttaessaan auton.
“Hmm.. Kerta saan ite valita, niin hoijan mieluummin hevosen.” Niklas vastasi virneen kera. “Mitä kaikkea pittää tehä?”
“Tee sille se juoma tarjolle. Kuljetussuojat ja loimi pois, tarkista jalat että ei varmasti ole polkeamia tai turvottele mistään. Se tuskin on hikoillut matkan aikana, mutta jos on niin laita sille ohut loimi päälle ennen kuin viet tarhaan.” rastapää ohjeisti ennen kuin nousi pois autosta.

Niklas oli kavunnut sivuovesta jo sisälle koppiin kun Marshall sillä välin aukoi luukut ja laski lastaussillan alas, varmistaen että toisella oli hevonen jo kiinni ennen kuin aukaisi puomin Arlekin takaa. Jääden sillan viereen seisomaan siltä varalta että tamma lähtisi ottamaan harha-askelia peruuttaessa.
Rastapää siirtyi jo valmiiksi avaamaan tallin ovea että Niklas sai taluttaa hevosen sisälle kun hän itse menisi hakemaan talikkoa ja kottikärryjä. Kopin siivoamiseen ei mennyt kuin no ja hä, minkä jälkeen mies kävi keulassa vielä irroittamassa heinäverkon kuljetuksen jäliltä pois. Kanniskellessaan auton perässä olleita varusteita takaisin omille paikoilleen varustehuoneeseen, Marshall vilkaisi aina nopeasti miten Niklas selvisi Arlekinin kanssa.

“Ei tää oo ko ihan vähäsen kaulalta märkä.. tai ei ees märkä, mutta sellanen nihkiä. Niin pittääkö tälle laittaa se loimi?” nuorempi mies kysyi, tiiraillen karsinan kaltereiden välistä.
“Hetki.” rastapää vastasi nopeasti, käyden nopeasti viemässä käsissään olleen satulan varustehuoneeseen ennen kuin meni Arlekin karsinaan.”…Laita vaan se ohut ulkoloimi.” mies sanoi lopulta ja taputti tamman kaulaa poistuessaan karsinasta.
Eipä sen lihasten suojelusta loimittamisella olisi ainakaan haittaa, koska siinähän sitä oltaisiin jos hevonen pamahtaisi jumiin näin lähellä seuraavaa osakilpailua. Hyvästi kaikki se valmentautumisen hyöty ja tervetuloa ylimääräiset kustannukset hieromisesta. Niin.. Ehkä pitäisi ennen finaalia viimeistään tilata hieroja käymään Arlekin läpi.

[MarshallOsallistuja]

Haisee nahalta ja valjasrasvalta, tän täytyy olla Hööks

“Näitä kypäriä ku kattoo niin mä en halua ees tietää kuin paljo sun kypärä oikiasti maksokaan..” Niklas kommentoi vähän päätään pudistellen, ennen kuin painoi käsissään olleen ratsastuskypärän päähänsä.
“Joo, et ehkä halua tietää..” Marshall naurahti hieman. “Miten se tuntuu istuvan?”
“Hmm.. Koko on ehkä muuten hyvä mutta…” Niklas aloitti, hivuttaen turhankin sujuvasti sormet päiden sivuille kypärän alle. “Ihan liian leviä mun päähän.”
“Joo, ei. Seuraava.”
“Alakaa vaan kypärät loppuun.. Tai, ainaki sellaset jokka myös näyttäs kivalta eikä maksa melkeen neljääsataa euroa..”

Marshall nyökytteli päätään hieman ja siirsi toisessa kädessä kannatteleman pussin toiseen käteensä, seuraten samalla katseellaan kun Niklas valikoi seuraavaa kypärää kokeiltavaksi. Tuska sopivan kypärän löytymisestä oli miehelle turhankin tuttua vaikka sekin ongelma olisi todennäköisesti ratkaistu rastoista luopumalla, mitä hän oli kyllä vakavasti miettinyt useampaankin otteeseen ennen kuin oli saanut vihiä Kanadalaisesta yrityksestä miltä oli nykyisen kypäränsä tilannut.
Niklas laittoi jälleen yhden kypärän takaisin telineeseen ja silmäili lannistuneen näköisenä jäljellä olevia sekä niiden alapuolella näkyviä hintalappuja.

“…Paljonko olitkaan laskenut että pystyt käyttämään kypärään?”
“No siis… jos en halua käyttää koiraa varten säästettyjä rahoja niin jotaki satasen luokkaa ihan maksimissaan… Kyllähän mä voisin siis niitäki rahoja käyttää mutta..niin.” Niklas puheli, haroen hiuksiaa ja vilkuili ympärilleen.
“…Oliko tämä se mikä sopi parhaiten sun päähän?” Marhall kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, laskien vapaan käden yhden alkupään kypärän päälle.”
“..Joo. Mutta tarkistappa huvikses se hintalappu niin muistat minkä takia se meni sinne hyllyhy takas ja nopiaa..”
“Mutta oliko tämä sopivin?”
“No..joo. Just eikä melkeen..”
“Okei. Siinä tapauksessa, jos sinä maksat sen verran kun halusit kypärään investoida niin minä maksan loput?” Marshall sanoi kysyvään sävyyn. “Ajattele se vaikka sponsorointina tavoitettasi varten. Koska etenkin jos tulet myös hyppäämään esteitä Arlekinilla, haluan että sinulla on oikeasti hyvä kypärä ja tämä on.” mies lisäsi vielä ennen kuin jäi odottamaan Niklaksen vastausta ehdotukseen.

Ehti mennä hetki jos toinenkin ennen kuin Niklas oli saanut jonkinlaisen selvän vastauksen ilmoille. Mutta lopulta kaksikko selvisi ulos hevostarvikeliikkeestä ja kummallakin oli muovikassi toisessa kädessään. Niklas vilkuili hieman ristiriitaisin tuntein pussin suusta pilkottavaa ratsastuskypärän sisältävää pakkausta, ja mutisi kiitos jo ties kuinka monennetta kertaa.

“Ole hyvä.” Marshall vastasi pienen hymyn kera, katsoen vieressään kävelevää miestä. “Ja muuten… tässä.” rastapää lisäsi, kaivettuaan nopeasti läpi omaa muovipussiaan ja ojensi toiselle parin mustia ratsastushanskoja.
“..Hei, ei. Et sä voi mulle kaikkea ostaa, ja misä välisä sä ees ostit nää?”
“Sillä välin kun sovitit kypäriä ja minä kävin ostamassa Arlekille kenkiä ja kengitysnauloja. Ne hanskat eivät olleet mitkään kalliit, mutta ainakin paremmat mitä minun kolme kokoa sinulle liian isot hanskat.”
“..mite sä ees osasit arvioida mun kädenki koon näin nappiin..?” Niklas kysyi, ottaessaan hanskat sovittamisen päätteeksi pois käsistään.
“Kyllä minä tämän käden koon osaan arvioida.” Marshall totesi, ottaen nopean epäröinnin jälkeen Niklaksen käden omaansa ennen kuin lähti hitaasti taas kävelemään autolle päin.

Niklas tuijotti rastapäätä vähintäänkin hölmistyneen näköisenä, antaen katseensa valua heidän käsiin lähtiessään kulkemaan toisen mukana. Jo alkuaikoina Marshall oli tehnyt tiukan linjauksen että ei edes käsistä kiinni pitämistä saati mitään muutakaan julkisesti, mistä Niklas oli aikansa ollut hieman näreissään. Mutta oli lopulta vain hyväksynyt asian, kun toinen oli selittänyt syynsä muutamaan otteeseen. Ja juuri niistä syistä olisi puhdas vale jos Marshall väittäisi etteikö hän sillä hetkellä tuntenut oloaan yhtään hermostuneeksi. Tai etteikö hänen sydämensä hakannut siihen tapaan kuin hän olisi juuri tehnyt vähintäänkin jotain rikollista.

[MarshallOsallistuja]

Seuraava pysäkki, Duován Talli (1008 sanaa)

Valmennus Lehtovaaran tallilla oli loppunut vasta lähempänä kahdeksaa illalla, ja siinä vaiheessa kun Arlekin oli saatu matkustus valmiiksi ja omat jäljet siivottua oli kello jo lähempänä yhdeksää.
Kun kolmikko oli lopultakin päässyt matkaamaan seuraavaan määränpäähän ja saanut Arlekin hoidettua yöpuulle, olivat miehet kavunneet portaat ylös tallin ylisille missä oli lähinnä kesän ratsastusleirejä varten leiriläisten majoitustilat.

“…Voin vaan kuvitella kuin sua väsyttää.. Mä en varsinaisesti ees tehny mitään tänään ja mua väsyttää ihan hitosti..” Niklas mumisi sängynpohjalla.
“Autoithan sinä vaikka kuinka paljon päivän aikana.” rastapää vastasi, kiskoessaan paitaa päänsä yli.
“..hmm. No yritin ainaki. Sähän se melkeen kaiken teit, ajamisesta lähtien… Toki mäki oisin voinu muuten vaikka ajaa osan näistä matkoista, mutta ko ei kortti riitä ton kopin vetämiseen..”
“Turhaa stressaat.” Marshall kommentoi, kavutessaan itsekin lopulta sänkyyn ja kaappasi Niklaksen kainaloonsa. “Kuten muistat, olen tottunut paljon hektisempään menoon joten tämä reissu on ollut suhteellisen helppo. Ja sinusta on ollut enemmän apua mitä selvästi itse edes huomaat.” mies lisäsi, suukottaen toisen päälakea. Vaikka Niklas ei vastannut enää mitään, Marshall tunsi tuon hymyilevän rintaansa vasten.

Tavallisesti Marshall olisi herännyt aamutallin ensimmäisiin ääniin alapuolella, mutta ehkä pitkän ajomatkan jälkeen pitkälle yöhön asti kestänyt päivä vaati veronsa minkä takia tuo heräili vasta lähempänä yhdeksää. Ehkä myös pienellä loma-asennoitumisella oli oma vaikutuksensa siihen.
Rastapää hivuttautui varovasti ylös sängystä jotta toinen saisi nukkua ainakin vielä hetken. Saatuaan vaatteet ylleen Marshall vilkaisi vielä nopeasti peiton kanssa tiukaksi keräksi kääriytynyttä Niklasta, ennen kuin hiipi ulos huoneesta ja lähti suuntaamaan alakertaa tallin puolelle.

“No mutta mutta, kahtohha kuka heräs!” Duován, tai tutummin Tuuvan, ääni kajahti käytävällä “Tulitta niin myöhähä eile että mie olin ehtinny nukahtaha jo. Mutta näjemmä selevisittä kuitenki iliman muaki.” nainen lisäsi harppoessaan käytävää pitkin ja heilautti kätensä tiukkaan halaukseen rastapään ympärille.
“Huomenta.” Marshall vastasi hymyn kera, halaten naista takaisin. “Joo, selvisimme. Ei mitään ongelmaa. Eihän Arlekin muuten aiheuttanut ongelmia aamulla?”
“Ei ollenkahan, sehä tuli sen karkkipussin peräsä ko koiranpentu. Emmä vihtiny lähtä kokkeileha että tulleeko se nätisti vai ei iliman niitä, vaikka se karsinasa niin nätisti anto laittaa riimut sun muut pääle. Pistin sen sinne Donin ja Diegon kaas samaha tarhaha niinko puhhuimma.”
“Hyvä vaan. Se osaa vakuuttaa että ei koskaan tekisi mitään konnankoukkuja, mutta sitä ei kannata uskoa.” Marshall vastasi yhä hymy kasvoillaan.
“Meillei oo ennää ko muutama karsina jälellä, niin voijahan sen jälkehe mennä hörpäähä aamukahavit niin sieki herräät kunnolla. Mutta sillä välilä, kerroha ny kuulumisia. Niklas on varmaha jo kurkkuaan myöten täynnä ratsastuskisoja nii kerro ny siittä eka niin säästyypi muut jutut kahavipöyvän äärehe.”
“hmm.. No, Tie Tähtiin -cup. Sama luokka kuin viime vuonnakin eli helppo A.”
“Viime vuonna kyssyin että mite sie Volyan tasosella hevosella siihe luokkaha osallistuhit kerta oisitta voinnu vaativa b:henki mennä. Niin ny mie kysyn että mite sie et Arlekinin kaa osallistunnu helppo b:hen?”
“Harkitsin minä sitäkin luokkaa. Mutta uskon siihen hevoseen, että kyllä se tästä luokasta selviää vaikka vähän haastetta onkin.”
“Mmhm. Mite te ootta sitte pärjänny? Ko puhhuit että seuraava on kerta jo kolomas osakilhpailu.”
“Ensimmäisestä saatiin toinen sija ja toisesta kolmas.”

Tuuva lakkasi hetkeksi huitomasta talikolla ja katsoi ovenpieltä vasten nojaavaa rastapäätä hieman yllättyneen näköisenä.

“No sehä o menny hyvi! Komia alaku teille. Mutta ootta työ varmana kovasti töitä tehennykki sen etehen, vai? Ko mitä sie sillo joskus Arlekinista puhhuit nii mie käsiti että se ois justiisa jotahi helppo b tasoa.”
“Saatoin ehkä turhan vaatimattomasti puhua siitä silloin. Mutta se on kyllä nyt lyhyessäkin ajassa muuttunut todella paljon valmennusten ja kilpailujen ansiosta. Helanderin Karon valmennuksesta saimme aika paljon oppia etenkin laukkatyöskentelyyn. Saga Isbergin valmennus oli ehkä sitäkin hyödyllisempi, kun sen yhden ja puolen tunnin aikana keskityttiin juurikin istuntaan ja apujen käyttämiseen. Sieltä saamiani kikkoja olen käyttänyt paljon nyt itsenäisestikin ratsastaessani.”
“Siehä oot päässy ratsastaha ihan kunnon nimien silimien alle. Mikä tää tän kertane valmenaja ny olikaa?”
“Karoliina Aho.”
“Nii joo, sehä se oliki. Eipähä tarvi ihimetellä mite te Lappihi asti pelekän valmennuksen takija ajjoitta. Mite se meni?”
“Olisi vain pitäny ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti venytellä ennen ratsastusta, mutta ihan hyvin. Arlek on muuttunut paljon.. reippaammaksi tässä viimeaikoina, niin on joutunut opettelemaan vähän uusiksi etenkin liikkeelle lähtiessä apujen käyttö että avut on sopivat. Ja samalla myös koittaa muistaa olla jarruttamatta liikaa.”
“Mie haluvan kyllä nähä jotaki todistusaineistoa teijän menosta.” Tuuva kommentoi varmaan sävyyn, siirtyessään seuraavan karsinan kimppuun.
“Niklas videokuvasi meidän edellisen kisasuorituksen sekä tuon Ahon valmennuksen, joten onnistuu.”
“Pakko muute kysyä iha sunki kantaa, mite Niklas voi? Mie muistan kyllä ko sillä oli niitä vaikiampia kausia aina välilä ko kävittä tääläki.”
“…No, täysinhän minä en hänen puolesta voi mitään sanoa…”
“Eikä tarvihekkaa, mie kyssyin vaan sun näkökulumaa. Mie juttelen kyllä iha senki kaa.”
“..Ainakin hänen alkoholin käyttö ja tupakointi on vähentynyt huomattavasti. Eikä sitä ole näyttänyt kiinnostavan juosta viihteelläkään vaikka useamman kerran sitä on työkaverit kysyny. Sen sijaan hän on käynyt aika usein mukana tallilla, auttanut lenkkeilyttämään yhden tallilaisen koiraa, vakavissaan suunnitellut oman koiran hankkimista ja myös puhunut että haluaisi tähdätä itse kilpailemaan seuraavan vuoden Tie Tähtiin -cuppiin. Mutta ei se pleikkaripelejä tai niitä oo kuitenkaan unohtanut, siinä vaiheessa olisin jo huolissani..”
“Ei voi muuta sanua ko että ohhoh.” nainen sanoi hieman yllättyneenä. “Ookko sie kysynny että mistä moine muutos?”
“…En varsinaisesti. Kun kyseessä ei kuitenkaan ole ollut mitään huonoja muutoksia. Koiran hankkimisenkin suhteen lähinnä sen verran toppuutellut että miettii asiaa kunnolla. Niklas onkin kyllä nyt viettänyt ties kuinka paljon aikaa oikeasti tutkimalla eri rotuja ja ylipäätään koiran hoitamista ja muuta. Ja käytiin me yhden kasvattajankin luona tutustumassa yhteen rotuun.”
“Ehkä tuo muutto on ollukki jotahi mitä Niklas on tarvinnu? Se on kuitenki koko ikäsä asunnu täälä, kaavoihi on liianki heleppo kangistua ja tutuista piireistä on vaikiha päästä erohon vaikka haluvaiski.”
“Mmmh.. Ehkä.” Marshall mutisi hieman mietteliäänä.
“Elä sie poika murehi. Annat Niklaselle tillaa levitellä vähä siipiä ny ku on ekkaa kertaa oikiasti pois kotua. Mie tiiän että välillä turhanki herkästi oot holhuamasa sitä ko alkeistunnin muksuja.” Tuuva sanoi pienen virneen kera.
“…Yritetään.”
“Mutta. Meehä sie herättähä se yks sieltä ylyhäältä nii lähtähä kahaville ko miun ei tarvihe ku käyä tyhyjentääs näät kottikärryt ja lakasta käytävä ennää.”
“Kyllä rouva.” Marshall vastasi pienen virneen kera, suoristuen jaloilleen ja lähti suuntaamaan ylös vieville portaille.

[MarshallOsallistuja]

Takaisin Lehtovaaraan (647 sanaa)

“Menetkö taas sinne keulaan ottamaan Arlekin vastaan?” Marshall kysyi taluttaessaan kuljetussuojin ja ohuella loimella varustettua hevosta ulos tallista.
“Vai.. Saisinko mä kokeilla ihan lastata sen kyytiin?” Niklas kysyi hieman empien, odottaen toisen reaktiota.

Marshall pysähtyi ja katsoi vierelleen seisahtuvaa hevosta arvioivan näköisenä, ennen kuin lopulta käänsi katseensa mustahiuksiseen mieheen kuin arvioisi nopeasti selviytyisikö tuo varmasti.. Kyllähän tuo oli jo useammat kerrat ollut mukana lastaustilanteessa ja nähnyt miten se tapahtui, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun tuo oli ilmaissut haluavansa kokeilla taluttaa hevonen kyytiin.

“…Miksikäs ei.” rastapää sanoi lopulta, ojentaen samalla riimunnarua toiselle. Arlekin oli onneksi helppo lastattava. “Taluta se sisälle ja mene puomin alta, sanon kun takapuomi on kiinni.” mies ohjeisti vielä varmuuden vuoksi, koska itse tapasi lähettää Arlekin koppiin mutta oli parempi että Niklas teki sen perinteiseen tapaan.

Niklas nyökytti päätään varmasti ottaessaan riimunnarun omiin käsiinsä. Tuon kasvoista näki että tuo oli selvästi innoissaan saadessaan itse taluttaa hevosen koppiin, mutta samaan aikaan myös näki että tuota jännitti hieman. Mies otti molemmilla käsillään kiinni riimunnarusta ja keri ylimääräisenä roikkuvan perän ulompaan käteensä, korjaten sen kerältä nipuksi samalla kun mutisi lähes ääneti jotain käden ympäri kiertämisestä. Lopulta tuo nosti katseensa ylös, ja lähti varman näköisenä taluttamaan Arlekinia rinnallaan tallin eteen tuodun kuljetuskopin suuntaan.
Marshall jäi seisomaan lastaussillan viereen, seuraten tarkasti kun Niklas lähti tuomaan hevosta. Mies meinasi ohjeistaa toista lisää, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Osittain jo siksi, että Niklas näytti tekevän juuri kuten pitikin eli otti tarpeeksi tilaa ennen sillalle tuloa että hevonen oli varmasti suora joten mitä sitä turhaa holhoamaan. Rastapää seurasi kun kaksikko kulki hänen ohi sisälle koppiin ja siirtyi itse sulkemaan takaportin, jonka jälkeen huikkasi lyhyen merkin että Niklas sai kiinnittää kopissa olevan lyhyemmän hihnan tamman riimuun sekä laittaa heinäverkon paikoilleen sen ulottuville. Alkaen itse sulkemaan luukkuja.

“Sehä oli jännää.” Niklas totesi, vetäen turvavyön olkansa yli kiinni.
“Mikä oli?”
“No toi lastaaminen.”
“..Mikä siinä oli jännää?” Marshall kysyi vilkaistuaan vieressään istuvaa miestä.
“Emmä oikiastaan ees tiiä. Mutta joku siinä vaan oli… no, jännää. Jotenki se kun taluttaa sen hevosen kyytiin ja samaan aikaan miettii että kai varmasti kaikki menee hyvin ja ko tietää että sitte lähtään tien päälle. Kyllähän sun pitäs tietää.”
“…hmm…Olen vain tainnut lastannut jo niin monta ja monenlaista hevosta että se menee puhtaasti rutiinilla.”
“Tylsää. Ja seuraavaksi sä kai kerrot että sua ei jännitä ees kisapäivinä?”
“Riippuu kilpailusta sekä hevosesta millä ratsastan. Volyan kanssa minua tuskin olisi jännittänyt kummassakaan osakilpailussa, mutta nyt Arlekin kanssa kyllä… Tämän cupin osakilpailut ovat kuitenkin olleet meidän ensimmäiset ratsastuskilpailut.”
“No ainaki se hohto on siis säilyny.” Niklas vastasi virnistäen.
“Se tuskin katoaa koskaan. Kyllä minua jo nyt hieman jännittää miten seuraava osakilpailu tulee menemään, vaikka se järjestetäänkin täysin tutussa ympäristössä.”
“Mutta kisaha on jo puoliks paketisa, niin ei sitä kai enää niin kannata jännittää?”
“Mutta vain puoliksi. Vielä on loppupuoli jäljellä, yksi osakilpailu ja finaali. Niissä jos suoritukset menee aivan penkin alle, niin siinä ei paljon alkupään onnistumiset paina lopputuloksia ajatellen.”
“Nno se… Kyllä sitä kai itekki tulis jännitettyä sama kuin monta osakilpailua olis vielä jälellä.” Niklas myönsi päätään hieman nyökytellen.

Leppuuttaessaan päätään ikkunanreunaan tukemaa kättään vasten, Marshalille tuli pakostakin pieni deja vu -tunne. Etenkin kun Niklas oli tälläkin kertaa sikeässä unessa viereisellä penkillä. Rastapää hymyili hieman, siirtäen katseensa takaisin tiehen päin. Matkaan ei pitäisi mennä kuin korkeintaan tunti, kun he saapuisivat perille Lehtovaaran tallille mistä Arlekinille oli varattu karsina täksi yöksi kun taas Marshall ja Niklas viettäisivät yön lähellä olevassa majatalossa.
Niklas sai aamulla suosiolla vain nukkua sillä välin kun Marshall itse kävisi nopeasti tallilla hoitamassa Arlekinin aamujutut sekä päästämässä sen tarhaan. Mies oli nähnyt parhaaksensa että hoitaisi ne varmuuden vuoksi itse, ihan vain jo tamman piparminttu hulluuden takia mutta myös sen muuttuneen käytöksen takia. Mitä jos aamutallin tekijät eivät ottaisi piparminttu juttua tosissaan ja kävisi legendaarinen? Etenkin vähemmän tutussa ympäristössä ei ollut takuita minne Arlekin päättäisi seikkailla. Ja no, eipä tallille ollut majatalolta kuin noin viisi kilometriä. Joten siinä ei kauaa menisi.

[MarshallOsallistuja]

Kaarevaa, väistöä ja ravia (938 sanaa)

“Ne on ihan liian söpöjä..” Niklas henkäisi, tuijottaen tiiviisti karsinassa haparoivin askelin liikkuvia varsoja jotka kilpailivat nisälle pääsemisestä.
“Onneksi olkoon kaksosista.. Mahtoi olla yllätys kun selvisi että sieltä tulee toinenkin?” Marshall kysyi, katsoen Noaa joka tiiraili raollaan olevasta ovesta sisälle karsinaan.
“Kiitti. Oli joo kyllä yllätys. Eläinlääkäriki sano että yleensä kaksosten tulon näkee jo ultrassa niin se toinen voijaan nipistää pois..” Noa puheli, voimatta peitellä hymyään. Ja ihmekkö tuo nyt oli, kaikista todennäköisyyksistä huolimatta Flidan karsinassa seisoi nyt kaksi varsaa. Ja ilman edes suuria ongelmia itse varsomisessa, luojan kiitos.
“Niin joo tavataan tehdä. Onneksi kumpikin varsoista näyttää voivan hyvin, vaikka toinen onkin pienempi… Kannattaa varuilta hankkia maidonkorviketta, jos Flida ei pysty tuottamaan tarpeeksi maitoa kummankin varsan ruokintaan.. Ja kannattaa myös tarkistaa että emä saa varmasti tarpeeksi valkuaista-… Anteeksi.. tapa ohjeistaa joissakin asioissa istuu välillä liiankin tiukasti…” punapää keskeytti puheensa pahoitellen, kun tajusi että oli alkanut heittelemään pieniä ohjeita varsojen ja emän suhteen.
“Ei mitään.” Noa vakuutteli pieni hymy suupielessä. “Eläinlääkäri oli ottanu mukaan maidonkorviketta, sain sitä siltä niin ainaki nyt tähän alkuun sitä on jos näyttää siltä että sitä tarvii. Ja Flidan ruokintaan kyllä lisättiin yhdessä vaiheessa pellava valkuaista varten… mutta riittääkö se nyt ku varsoja onki kaks?”
“Hmm.. Kannattaa ainakin kokeilla vaihtaa soijarouheeseen. Sen valkuaisarvot ja lysiinipitoisuus on paremmat.”

Noa nyökytteli päätään hieman pohtiva ilme kasvoillaan. Marshall siirsi oman katseensa toisten tavoin pieniin honkkelijalkaisiin varsoihin. Tuli jollain tapaa suorastaan kotoisa olo kun talliin oli syntynyt varsoja, se jos mikä oli merkki kesästä.

“Okei, eiköhän anneta varsoille ja Flidalle rauha.” Marshall sanoi lopulta ja taputti yhä kyykyssä olevaa Niklasta olkapäälle.
“Äh, onko pakko?”
“On. Karsinalla on varmasti riittänyt vieraita paljon ennen meitäkin, minkä lisäksi meillä on oma hevonen joka tarvitsee huomiota.”
“Kyllähän nuita mielellään tuijottelisi vaikka koko loppupäivän.” Noa totesi, jääden itse vielä Flidan karsinalle.

—

Hetkeä myöhemmin Marshall ja Niklas oli saanut Arlekin haettua tarhasta sekä varustettua ratsastusta varten, minkä jälkeen he olivat suunnanneet eilisen tavoin kentälle. Niklas istui jälleen Arlekin selässä, tällä kertaa ohjat toisessa kädessään samalla kun toisella liikutteli kypärää päässään.

“Mä taijan tarvita jonku toisen kypärän käyttöön. Talvella tää meni ihan hyvin ko pysty pitään pipoa alla mutta nyt täälä on ainaki sata astetta liian lämmintä pipoa varten minkä takia tää kutittaa mun päätä niinko mulla ois täitä.”
“Itseasiassa tarvitset oman kypärän, koska jos yhä haluat alkaa ratsastamaan ihan tavoitteellisesti niin se on ensimmäinen mikä sinulle pitää hankkia. Olin kyllä miettinyt että pohjoisen retkellä voisimme pysähtyä ainakin Oulussa ja käydä Hööksissä.”
“Uuu, mitähän muuta sitä vois ostaa!”
“..Jos nyt vain alkuun ostetaan se kypärä. Ratsastusvarusteet on aika tyyriitä, ja tällä hetkellä kypärä on ainoa minkä oikeasti tarvitset.” Marshall toppuutteli toisen haaveilua, laskien katseen kännykkänsä ruudulle avaamaan kouluohjelman kaavakkeeseen.

Kolmas osakilpailu olisi jo kolmas päivä, ja se järjestettiin täällä Hopiavuoressa. Kisapäivä tulisi siis olemaan siinä määrin edellisiä helpompi, että varusteita ei tarvinnut pakata eikä tarvinnut herätä aamuyöstä pakkaamaan autoa ja lastaamaan hevosia koppiin että ehti ajella kisapaikalle.
Marshall vilkuili aina välillä Niklasta joka käveli Arlekinin kanssa alkukäyntejä uraa pitkin, jatkaen sitten helppo A luokan ohjelmaksi ilmoitetun radan vaiheiden tarkastelua. Ohjelma sinänsä vaikutti ihan helpolta, mutta siinä oli hetkiä jolloin aika lyhyen ajan sisällä tapahtui monta muutosta mitkä piti muistaa. Paljon ravisiirtymisiä, puolivoltti mistä pohkeenväistön kautta harjoitusraviin ja sen jälkeen piti muistaa että tuli puoliympyrä voltin sijaan sekä piti myös myödätä ohjia muutaman askeleen ajan. Siitä taas puolivoltille ja pohkeenväistön kautta harjoitusraviin. Sitten jo siirrytiin käyntiin, uusi puoliympyrä ja riittävä ero että saatiin keskikäynti… Okei, olihan tässä aika paljonkin muistamista. Mutta Arlekin varmasti suoriutuisi ihan hyvin kunhan lämmittelyssä jo kiinnittää huomiota siirtymisiin ja taipumiseen.
Rastapää sulloi puhelimen lopulta takaisin taskuunsa, siirtäen katseen Arlekiniin ja Niklakseen päin. Toinen oli halunnut tänäänkin päästä käymään satulassa, joten pienen mietinnän jälkeen Marshall oli ehdottanut että Niklas voisi hoitaa alkukäynnit ja ihan lopuksi hypätä takaisin satulaan ja kokeilla pari laukannostoa, minkä jälkeen hän voisi hoitaa myös loppuverryttelyn.

“Jos haluat niin voit ottaa vielä vähän ravia ennen kuin vaihdetaan ratsastajaa.”
“Tai, jos ei vaihetakkaan. Vaan mä ratsastan ja sä piät mulle tunnin.”
“Muuten hyvä, mutta etenkin koottu laukka on vielä sinun osaamisesi ulkopuolella.”
“..Tylsää.” Niklas kommentoi pienen virneen kera, kääntäen katseensa kohti Arlekin korvia. Ja lyhyen keskittymisen jälkeen pyysi tamman raviin.

—

“Muista ne nyrkit!” Niklas huikkasi istuessaan kentän aidalla seuraamassa Marshalin ja Arlekinin työskentelyä.

Marshall oli tällä kertaa päättänyt olla käyttämättä taannoisesta valmennuksesta saamaansa raippakikkaa, ja sen sijaan hyödyntää Niklaksen läsnäoloa. Koska myös muiden ratsastamisen seuraamisesta pystyi oppia yhtä sun toista, mies oli antanut tuolle tehtäväksi muistuttaa häntä nyrkkien asennosta kun kädet lähtisivät taas kääntymään niin kuin hän pitäisi kiinni pyöränsarvista eikä ohjista. Jonkinlaista edistystä ehkä oli tapahtunut, koska Niklas ei ollut joutunut muistuttamaan vielä kauhean montaa kertaa.
Rastapää korjasi nyrkit niin että peukalot olivat taas päällimmäisenä kohti taivasta, vain jotta hetkeä myöhemmin irroitti otteensa ohjista kokonaan käännettyään Arlekin kulkemaan kentän toista pitkää sivua pitkin. Mies kevensi mukana tamman raviaskelissa samalla kun veti takin vetoketjun auki ja kiskoi takkia pois päältään. Ihan helvetin liian kuuma. Vaikka ulkona ei ollut kuin ehkä kymmenisen astetta lämmintä! Arlekin ojensi kaulaansa pitkänä eteenpäin ja venytti askeltaan hieman pidemmäksi liikkuessaan.

“Ota kiinni.” Marshall huikkasi hyvissä ajoin, ennen kuin kohdalla tipautti vauhdista takin Niklaksen käsiin.
“Eikö tää ny menny vähän kaikkien ratsastustunti oppien vastaisesti?” nuorempi mies heitti takaisin hieman naurahtaen, taitellen takin viereensä aidalle.
“Jep. Joten, älä tee kuten minä vaan kuten minä sanon.” Marshall vastasi, keräillen ohjat hissukseen takaisin käsiinsä.

Arlekin tuntui muuten hyvältä ratsastaa, mutta siinä missä ennen sen kanssa oli saanut oikeasti tehdä töitä että sen sai taipumaan niin nyt sen kanssa sai olla tarkka että se pysyi suorana pohkeenväistön aikana. Eikä lähtenyt kääntämään päätään kuin he olisivat kääntymässä voltille tai jopa vielä enemmän. Tässähän joutui kesken kilpailun alkaa opettelemaan ihan uusiksi millaisilla avuilla Arlekin toimii.

[MarshallOsallistuja]

Marshall – Arlekin

[MarshallOsallistuja]

Ei vitsit, aivan loistava! xD
Ja yhdyn Outiin pohtimaan että ei kai ny Noa yksinään ollu hakemasa tota katrasta sisälle?! Mutta ehkä sielä on joo ollu edes yks toinen mukana että saatu porukka nätisti sisälle 😀

[MarshallOsallistuja]

Iteasiassa oon pyöritelly mielesäni hyvin samoja asioita. Että Chai ja Niklas saattais tulla juttuun mutta en oo tohtinu/onnistunu vielä kirjottaan mitään asiaan liittyen xD
Toinen asia mitä oon jo muutaman kerran miettinykki on juuriki että samalla ko Marshall pitää tunnin Niklakselle, niin se huikkais ainaki just Chaille ja Santulle asiasta. Että tervetuloa mukaan, tunnin taso ei oo korkealla 😀 Ties vaikka tällänen matalan kynnyksen ”vauva ja lahopää valmennus” joskus siis tuliski.

[MarshallOsallistuja]

Ai vitsit, etenki tuo kohta misä Nelly kysy kauanko Marshall on ratsastanu meni niin nappiinsa xD Koska Niklas todellaki ois ajatellu että kysymys tarkotti että ylipäätään eikä vaan sillä hetkellä.

[MarshallOsallistuja]

Jess, mun kynnet riitti jatkon oottamiseen ja ihanaa että nyt on kaks (ainaki nyt) tervettä varsaa karsinasa pyörimäsä!
Itelle tuli just sama mieleen mitä tuola jo sanoki että yleensä kaksosten tulon näkee jo ultrasa että toinen napataan pois. Ihana pieni ylläri!…Tai ei ehkä niin pieni mutta…
ps. Oletan että tummempi on tietenki Menninkäinen, ja se varasti mun sydämen

[Julkaisija]

Viestit