Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Puomityöskentelyä
Niklas toimi monessa asiassa hyvin kaavamaisesti, tehden asiat aina tietyssä järjestyksessä jotta sai ne oikeasti tehtyä. Kuten kotiin tullessa, avaimet piti laittaa aina ensimmäisenä eteisen naulaan roikkumaan tai seuraavan kerran kun avaimia tarvitsi niin ne olivat aivan varmasti hukassa. Sama oli tapahtunut myös hevoshommissa. Hevosen harjaamiseen ja varustamiseen oli tullut tietyt järjestykset jotka toistuivat tilanteesta riippuen. Kuten nyt, kun Arlekin oli jopa yllättävän puhdas tarhailun jäliltä, tavallisesti Niklas aloittaisi sukimalla karvan, selvittämällä jouhet ja jatkaisi kavioihin. Ja kaviotkin hän puhdisti aina ensin vasemmasta aloittaen etukaviot ja sen jälkeen oikealta vasemmalle takajalat. Mutta tämä oli taas niitä päiviä kun Marshall näki heti että tämän päivän tuntisuunnitelma oli pakko laittaa uusiksi. Rastapää oli seurannut sivusta kun toinen oli pyörinyt hevosen ympärillä kuin päätön kana. Vaihdellut puolelta toisella kun oli yrittänyt harjata koko hevosta yhtä aikaa eikä tavalliseen tapaansa puoli kerrallaan. Puhdistanut yhden kavion, selvittänyt hetken jouhia, nostanut yhden kavion ja unohtunut sitten selittämään jotain…niin mistä hän puhuikaan? Marshall havahtui analysoimisestaan siinä vaiheessa kun tajusi toisen tuijottavan itseään hyvin odottavan näköisenä.
“…Sanoitko jotain?”
“Sanoin. Paljoki. Mutta tähteellisin kai oli se että niin kumman satulan mä nakkaan tälle selkähän? Ja niin kummasa me mennää? Kentällä vai maneesisa? Uu, vai maastosa?”
“..Laita se yleissatula. Ja katsotaan jos maneesissa olisi tilaa, niin puomien raahaaminen on vähän helpompaa.” punapää vastasi. Nuoremman miehen keskittyminen ei tulisi riittämään minkään pohkeenväistön opetteluun tänään joten suunnitelma B.
“Mmitä hörökorvani kuulivat. Puomeja?” Niklas toisti, kuikuillen Arlekin vatsan alta nähdäkseen toisella puolella seisovan miehen.
“Kyllä. Ja riippuu miten sujuu, niin voimme ehkä katsoa lopuksi jotain.. pientä kavalettia tai jotain. Tai jos menee alusta asti tosi hyvin, niin ken tietää vaikka menemme enemmänkin.”Niklas sai selvästi uuden vaihteen silmään, kun tuo harppoi vauhdilla varustehuoneeseen hakemaan Arlekin varusteita. Niin vauhdilla, että Marshall ei voinut kuin tyrskähtää kun toisen matka tyssäsi nopeasti hännen jäädessä takin taskusta kiinni ovenkahvaan. Ja räpiköi hetken jotta pysyi jaloillaan.
Ulkona oli muutaman päivän jälkeen vihdoin ihan hyvä keli, kun lämpötila huiteli juuri nollan alapuolella siten että ulkona oli mukavan raikas pikku pakkanen. Ja ennen kaikkea kuivaa. Jopa tuuli oli laantunut ja suonut ratsastajille mukavan ilman jäädä kentällekin, missä tällä hetkellä näkyi olevan pari ratsukkoa. Santtu istui hyvin keskittyneen näköisenä issikkansa selässä, ohjaten sitä kulkemaan kentän poikki mitä ilmeisimmin suunnan vaihtoa varten. Eira ja Inari seisoivat kentän keskellä Uunon kanssa, selvästi väitellen siitä että kumpi heistä hyppäisi satulaan. Rastapään kasvoille kohosi väkisinkin pieni hymy. Hopiavuori oli aina parhaimmillaan kun siellä oli väkeä paikalla.
Marshall vislasi kuuluvasti maneesin ovella, ennen kuin alkoi kiskomaan sitä syrjään. Ikkunoista kajastanut valo oli jo kielinyt että joku siellä oli, ja ratsastuskehän toisessa päädyssä näkyikin Sonja tuoreemman ratsunsa kanssa. Myönnetäköön, että Mortin näköisillä rautiailla hevosilla oli paikkansa myös punapään mielessä.“Hei. Haittaako jos me tullaan tänne?” mies huikkasi, viittoen kädellään mukanaan seurannutta Niklasta ja Arlekinia.
“Joo, totta kai. Me ollaan oikeastaan jo lopettelemassa.” nainen vastasi, pyytäen ratsunsa taas liikkeelle.
“Kävele sen kanssa. Voltteja. Ja älä anna oikoa reiteiltä.” rastapää ohjeisti Niklasta, ennen kuin oven suljettuaan hakeutui maneesin reunoille nostettujen puomien luo. “Reagoiko se miten jos alan ottamaan näitä alas?” mies kysyi Sonjalta, mihin nainen vastasi vähän olkiaan kohauttaen.
“Ota ensimmäinen alas niin sitten nähdään.”Rautias ruuna vain pyöräytti toista korvaansam ja katsoi tömähdyksen saattelemana maahan pudonnutta ensimmäistä puomia. Satulassa istuva brunette taputti ratsunsa kaulaa tyytyväisenä, nyökäten päätään hyväksyvästi että toinen sai jatkaa puomien kanssa pakertamista.
Hetkeä myöhemmin Marshall oli saanut kannettua kaikki tarvitsemansa puomit maneesin keskelle, ja asetellut ne sinne selkeään muodostelmaan. Kolme muodosti kolmion, ja jokaisen puomin jälkeen oli kaksi seuraavaa. Tavallinen muutaman puomin jono olisi ollut ehkä turhan yksitoikkoista. Joten rastapää oli kaivellut nopeasti mielensä sopukoita, keksiäkseen jonkun vähän erilaisen mutta kuitenkin suhteellisen helpon harjoituksen. Mielessä oli toki känyt myös ne 29 ja useammankin puomin kasaukset, mutta ehkä tämä riittäisi tälle kertaa. Mies ehti juuri aukaista suunsta aloittaakseen selittämään harjoitusta Niklakselle, kun maneesin ovelta kuului huhuilua.“Mooi, soppiiko tänne tulla? Kentällä oli jo kolome ratsukkoa niin.” Janna huikkasi oven raosta, pidellen laikkuhevosensa ohjia käsissä.
“Me ollaan Mortin kanssa ihan just valmiita, hetki vaan vielä kävellään. Mutta voi jättää sen oven jo auki, jos se ei teitä haittaa.” Sonja sanoi, katsoen sanojensa lopuksi vähän kysyvästi kauempana kävelevää Niklasta ja Arlekia.
“Joo, voit jättää auki. Me, tai siis Niklas, vasta aloittelee. Mutta kyllä tänne sekaan mahtuu jos tämä puomi kyhäelmä ei häiritse.”
“Nii ja lopuksi vissiin hypätään. Tai siis hypätään ja hypätään, mennään kavalettia tai jotai.” Niklas huikkasi leveä hymy kasvoillaan, kerien ohjat vähän paremmin käsiinsä kun Arlekin hypähteli pari raviaskelta nähdessään tarhakaverinsa saapuvan myös halliin.
“Säkö oot alkanu siirtyyn jo kouluratsastuksesta esteisiin?” Sonja kysyi, kääntyen ympyrälle maneesin toisessa päässä.
“Ollaan me maapuomeja menty aika paljo, haettu sitä mitälie kevyttä istuntaa ja sellasta. Mutta nyt tuo lupaili että voitas ees vähän irrottaa sitä puomia maasta.” Niklas vastasi vähintäänkin innokkaana.
“Muistanko mä ihan väärin, vai etkö sä joskus puhunut jotain että jos ens vuonna järjestetään se Tie Tähtiin -cup niin osallistuisit siihen?”
“Jep. Tai siis se on ainaki suunnitelma. Siihen helpoimpaan koululuokkaan Marsh sano että kyllä voin osallistua, jos se siis vaan järjestetään. Mutta mä tähtään myös siihen esteluokkaanki mukaan niin jo on aikaki että se puomi irtoaa sieltä hiekasta.”Marshall kuunteli puolella korvalla kaksikon keskustelua, keskittyen lähinnä puomien välien tarkistamiseen ja pyöritteli kengänkärjellä puomeja tarkasti oikeille kohdille. Niklaksen puheissa oli kyllä hyvin paljon perää. Tuo oli kuitenkin kehittynyt tasaisesti koko ajan eteenpäin ratsastajana, ja nyt kun puomien käyttö oli taas normalisoitunut Arlekinin liikutuksessa että ne eivät saaneet sitä muuttumaan 5-vuotiaaksi joka halusi hypätä neljän maapuomin yli mulliloikalla. Vaan oikeasti jopa malttoi hidastaa vauhtiaan, että sai soviteltua askeleensa puomien väleihin. Niin he voisivat oikeasti alkaakin siirtymään seuraavaan vaiheeseen.
“…Tota. Mä tierän että soot pitämäsä Niklakselle tuntia. Mutta oisko sopinu jos vaikka iha siinä lopusa jos meettä sitä kavalettia, että jos meki voisimma sen muutaman kerran ylittää?” Janna kysyi, pysäytettyään ratsunsa lähemmän maan tasalla olevaa miestä.
“Toki. Oikeastaan.. Jos haluat, tai jos sinulla ei ollut jo jotain suunnitelmaa valmiina, niin voit sinä tähän puomiharjoitukseenkin osallistua. Me ei kuitenkaan olla vielä edes aloitettu niin ehdit hyvin mukaan. Hyvää harjoitusta minullekin pitää tuntia samalla jollekin muullekin kuin vain Niklakselle.”
-
Joulu hiipii taloon
Talon eteiseen astuessa ensimmäinen vastaan tuleva asia oli glögin tuoksu. Kun Otsonmäen kauppaan oli tullut glögitarjous, melkeen jokainen oli saanut saman ajatuksen että veisipä purkin tai pari tallillekin. Ja nytkin joku oli selvästi lämmittänyt uuden satsin sitä mausteista joulujuomaa, jotta mahdollisille tupaan tulijoille oli lämmintä juotavaa kun he kömpisivät koleasta säästä talon lämpöön.
Marshall riisui yhä mielestään epämukavat tallikengät jaloistaan ennen kuin asteli peremmäs tupaan, suunnaten suorinta tietä kahvinkeittimen luo. Nyt ei glögi riitä, pakko saada kofeiinia. Tottunein liikkein mies mittoi vettä keittimen täyteen, lappasi kahvinpurut suodatinpussiin ja napautti laitteen päälle ennen kuin istuutui pirttipöydän ääreen. Katse kierteli muutamassa uudessa tontussa jotka olivat ilmaantuneet keittiön hyllyille ja pöydän nurkkaan, huoneeseen vaihdetuissa punaisissa verhoissa ja komerosta kaivettuun koristelaatikkoon mikä oli ilmestynyt pöydän päätyyn edellisenä päivänä. Rastapää liukui lähemmäs laatikkoa, silmäillen sen sisällä olevia viime joulusta tuttuja koristeita. Kun tallilaiset olivat saaneet koristella itse puuhun laitettavia palloja. Näemmä tänäkin vuonna oli mahdollisuus samaan, kun laatikossa oli mukana jäljelle jääneet tyhjät pallot sekä koristelussa käytettyjä tusseja sekä muita tarvikkeita.
Pyöriteltyään hetken käsissä yhtä tyhjistä palloista, Marshall vilkuili ympärilleen poikkeuksellisen hiljaisessa tuvassa kuin olisi tekemässä jotain rikollista poimiessaan kultatussin käteensä. Vähän huterin kynänvedoin mies alkoi piirtelemään pyöreälle pinnalle hevosta. Edellisenä jouluna hän ei ollut viitsinyt alkaa tuhlaamaan palloja omaan taideprojektiinsa, mutta kerta niitä oli yhä jäljellä niin.. Miksikäs ei. Rastapää oli keskittynyt lähes tuiman näköisenä pitämään kätensä vakaana piirtäessään, että ei ollut edes kuullut askeleita ennen kuin Nelly käveli punainen pöytäliina käsissään keittiöön, hyräillen vaimeasti jotain kappaletta.“Saadaanko me uusi koristeltu pallo kuuseen vai?” nainen kysyi, kurkkien lähes syyllisen näköisen miehen käsissä olevaa koristetta. “Mutta toihan on tosi sympaattisen näkönen.” brunette jatkoi pienen naurahduksen kera.
“…Joo, en oikein perinyt äitini taiteellista puolta koskaan.” Marshall mumisi, tarkastellen aikaansaannostaan.
“Ne kaikki pallot on just hyviä. Autatko mua laittaan tän siihen pöydälle?”
“Joo, toki.”Lehtipinot sekä niiden päällä istunut tonttu ja muut tavarat nostettiin penkille siksi aikaa, että pöydälle saatiin aseteltua punainen kaitaliina mitä koristi aavistuksen kimaltelevat kultaiset tähdet. Samalla hetkellä eteisen suunnalta kuului kuinka useampi kopisteli kenkiään ennen kuin ovi aukesi. Tuntui kuin talo olisi herännyt päiväunilta siinä vaiheessa kun puheensorina alkoi täyttämään tilaa.
“Jes, kahviaki tulossa.” Janna kommentoi ensimmäisenä astellessaan keittiön puolelle.
“Varo jos se on Oskun keittämää, saatat joutua käyttään veistä ja haarukkaa että saat sen osissa alas.” Hello hekotti, tuuppien kyynerpäällä vieressään ollutta miestä kylkeen.
Oskari ei sanonut mitään, mutta katsoi kulmiaan kurtistaen kiharahiuksista miestä kun toinen muistutteli astetta tymäkämmästä kahvista minkä hän oli onnistunut keittämään toissapäivänä
“Joku ottaa kyllä glökiäkin kerran sitä piti tuoda litratolkulla. Lämmitin sitä jo valmiiksi.” Nelly kommentoi melkein samaan sävyyn mitä äiti joka käski lapsia syömään vihanneksensa.
Lopulta kuuluvat pienet askeleet kuulostivat lähinnä ripeältä rumpusoololta, kun Mielikki riensi häntä heiluen villapaitaan puettuna keittiön ovensuusta Krem perässään poukkoillen. Pieni termiitti oli selvästi enemmän innoissaan Mielikistä mitä toinen oli uudesta hyperaktiivisesta varjostaan.Siinä missä Marshall piti rauhasta ja hiljaisuudesta, hiljainen tupa oli tuntunut hämmentävän kolkolta. Lähes epämukavalta. Mutta nyt kun keittiö tuntui kuhisevan ihmisiä ja vilkasta puhetta niin olo oli suorastaan… rentoutunut. Outoa. Mutta ihan mukavaa.
“Mitä sä täälä ittekses virnuilet?” Niklas kysyi, istuutuessan punapään viereen penkillä.
“Hmh? En mitään erikoista.” toinen vastasi, olkiaan vähän kohauttaen. “Suunnittelin että otan kahvia ennen kuin kaikki viedään.” rastapää lisäsi, suikaten tajuamattaankin nopean pienen suukon toisen poskelle ennen kuin nousi ylös penkiltä.
Kyllähän se ehkä hevosta muistuttaa. -
Yritys ottaa rennommin
Seuratessaan sivusta kun Niklas talutti useamman viikon tauon jälkeen Arlekinia kohti tallia, mielessä pyöri yhden jos jonkin näköistä ajatusta. Päällimmäisenä mielessä luikerteli tahattomasti pieni kitkerä kateus ja ahdistus. Etenkin nyt tauon aikana se oli raapinut takaraivossa useaan otteeseen juurikin tallilla ollessa.
Niin Niklas kuin moni muukin osasi niin rennon näköisesti vain… olla ja touhuta hevostensa kanssa. Kävivät maastossa kävelemässä, harjailivat tai joskus ihan vain rapsuttelivat ilman mitään suurempaa suunnitelmaa mistään. Aina välillä Marshallkin osasi kyllä höllätä, ja olla tekemättä varsinaisesti mitään. Kuten joitakin päiviä sitten kun oli uhrannut pitkän ajan selvittämällä Arlekinin jouhet jokaista takkua myöten siten, että kun sormet juoksutti hännän läpi niin jouhet vain valuivat sormien välistä. Mutta sen jälkeen taas suorastaan ahdisti se kun ei päässyt tekemällä tekemään asioita. Ei Arlekin eteenpäin viemistä ratsastuksessa vaikka oli ollut selkeät suunnitelmat viedä se seuraavalle tasolla. Ei kilpailuja tai edes monia muitakaan sellaisia askareita jotka hän oli tottunut tekemään. Eikä se tuntunut juurikaan auttavan vaikka tiesi että nimenomaan piti ottaa rauhallisesti, ja olla rasittamatta jalkaa yhtään liikaa jotta pääsisin nopeammin ja ennen kaikkea varmemmin takaisin työskentelyn pariin. Mutta minkäs teet, Marshall oli tottunut jo pienestä asti hyvin vilkkaaseen arkeen. Hataria muistoja oli jo siitä kun hän oli ollut ehkä vuoden ikäinen, ja vaappunut haalari päällä muka auttamassa siivoamaan karsinoita omalla pienellä talikolla minkä Grigori oli lyhentänyt hänelle sopivaksi. Mutta talikon lapa itsessään oli niin iso pienen työläisen käsissä että vauhti ei päätä huimannut, joten muutaman lantakikkareen heittämistä tallikäytävälle ei voinut paljon avustamiseksi laskea. Vaan ai että, kuinka ylpeä Marshall oli ollutkaan kun hänelle oli lopulta annettu ihan oma vastuutehtävä. Oman ponin karsinan siivoaminen, kuivitus sekä heinien laittaminen valmiiksi. Etenkin isä tosin jaksoi muistuttaa aina välillä siitä, kuinka Marshall oli löytynyt selältään nukkumasta purujen seasta. Tai kun hänen tärkeän työtehtävän suorittamista oli tarkkailtu hänen mielestään liikaa, niin hän oli suurella tarmolla ja sitäkin kovemmalla huudolla heittänyt talikkonsa ainakin kymmenen sentin päähän kun oli hätistänyt paikalle tulijan matkoihinsa.“Hei. Maa kutsuu apina. Kumpi satula? Koulu vai se toine? Että mikä se sun suunnitelmas oli?” Niklas toisti kysymyksensä, rapsutellen samalla varsojen jälkeen käytävälle talutetun Flidan turpaa.
Punapää hätkähti ajatuksistaan, katsoen mustahiuksista miestä, ennen kuin kääntyi tuijottamaan lähinnä tallin kattoa ja kävi nopeasti mielessään läpi joitakin mahdollisuuksia mitä voisivat maneesissa tehdä. Kevyttä jumppaa ja taivutteluja? Siirtymisiä? Puomeja? Vai pitäisikö opettaa Niklakselle jotain aivan uutta? Lopulta mies laski katseensa takaisin ihmisten tasoon, näyttäen siltä kuin olisi saanut vuosisadan parhaimman idean, katsoen Noan suuntaan joka oikoi Flidan suitsia käsissään.
“.. Noa. Etkö sinä ollutkin lähdössä maastoon, vai?”
“Joo. Aattelin että vähän kävis käveleen niin Flida kuntoutuis tän mammaloman jäliltä.”
“..Sopiiko jos me tullaan mukaan?”
“Kyllähän se käy. Mut me tosiaan ihan vaan kävellään, eikä vissiin mitään kauhian pitkää lenkkiä.”
“Voisitko avata että nii kumpi meistä lähtee? Sä vai mä, että vejänkö voitontanssin vai hapanta naamaa?” Niklas tiedusteli, heijaten itseään paikallaan pois ja lähemmäs varustehuoneen ovea.
“Kumpiki. Hae ne suitset missä on se vipuvarrellinen kuolain. Mutta ei satulaa, me mennään ilman. Tandem tyylillä.”
“…Mä en ees kysy että ookko ihan varma koska kyllä hitossa!” toinen vastasi hyvin nopeasti ja livahti ripeästi varustehuoneeseen.
“Katos. No tollasta ideaa en osannu oottaa.” Noa vastasi naurahtaen.
“Jos totta puhutaan, en minäkään.”Hetkeä myöhemmin kolmikko oli ratsuineen pihalla, missä Noa jo istui muhkeassa lampaankarvasatulassa oman tukkajumalattaren selässä, seuraten pieni hymy suupielessään kun jäljellä oleva kaksikko talutti oman ratsunsa jakkaran vierelle. Marshall oli jo tottunut kapuamaan hevosen paljaaseen selkään, mutta Niklakselle tämä oli ensimmäinen kerta. Minkä huomasi. Arlekin oli kääntänyt päätään ja katsonut hyvin hämmentyneenä vierellä hyppivää ihmistä siinä vaiheessa, kun toinen oli neljättä kertaa yrittänyt kiskoa itsensä hevosen selkään mutta valunut taas kylkeä pitkin alas.
“Anteeks mutta miten helvetisä sä pääset tän sotanorsun selkään jopa ILMAN jakkaraa? Ko mä en varmaan pääsis vaikka vetäisin länkkäri tyylillä ja hyppäisin tallin katolta.”
“Salattu temppuratsastus menneisyys josta en ole vielä kertonut.”
“Anteeks mitä?”
“Ootsä oikeesti kokeillu sitä vai?” Noa kysyi hieman kulmiaan kohottaen.
“Joo. Säännölliset tunnit vähän nuorempana ehkä.. Seitsemän vuoden ajan.” Marshall vastasi, laskeutussaan alas Arlekinin selästä jotta saattoi puntata Niklaksen ylös tamman selkään. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut että Niklas olisi istunut takana, mutta istukoon nyt edessä.
“Se on kyllä törkeen hienon näköstä touhua. Tai siis mitä oon nähnyt just videoita youtubesta ja näin. Sinänsä ois siistii kokeilla mutta se ei taida ihan sopia mulle.. Mutta ratsastusjousiammunta on kyllä sellanen mitä haluun vielä joskus kokeilla.”
“Toi harrastaa sitäki.” Niklas kiirehti kommentoimaan väliin, osoittaen taakseen istumaan kiivennyttä punapäätä.
“Ai harrastat vai?”
“No mitäpä toi ei ois kokeillu.”
“Pooloa. Mutta joo. Aloitin jousiammunnan joskus… 14- tai 15-vuotiaana ellen ihan väärin laske. Jos haluat, niin voin kyllä joku päivä tuoda tavarat taas mukana tallille niin voit kokeilla. Minulla on kotona kuitenkin kaikki mitä siihen tarvitaan.” -
Pelileski
Tuntui suorastaan oudolta olla tallilla ilman Niklasta ja sen nilkkasirkkeliä, joka näin hampaiden vaihtumisen aikana oli todellakin nimensä veroinen. Levätköön rauhassa useita vuosia palvelleet tallikengät mitä Marshall oli yrittänyt sitkeästi pitää kasassa liimalla, langalla ja epätoivolla. Mies vilkuili kulmiaan kurtistellen kohti jaloissaan oleva uusia kenkiä jotka tuntuivat vielä samalta kuin kävelisi kaksi ämpäriä jaloissa. Lonksuivat joka suuntaan, eivät antaneet periksi oikein mistään suunnasta, hiersivät kantapäätä ja nilkkaa.. Ehkä nekin joskus siitä muotoutuisivat. Ehkä.
Arlekin seisoi tuttuun rauhalliseen tapaansa silmät puoliummessa tallin käytävällä. Se oli saanut nyt viikon ajan olla reippaasti kevyemmällä liikutuksella ja vaikutti olevan vain tyytyväinen muutoksesta.
Niklas oli viime viikon alusta lähtien juurtunut täysin pleikkarin eteen toteuttamaan lapsuuden unelmaa viikinkinä olemisesta, eikä sen takia ollut käyny tallilla saati satulassa kuin vain kerran. Marshall itse taas ei vielä viitsinyt kavuta satulaan joka päivä. Joten sen johdosta Arlekin oli saanut itselleen puunaus päivän. Jouhet oli selvitetty hyvin tarkasti jotta jokainen pienikin takun alku oli saatu eliminoitua. Pelkästään siihen oli tuntunut uppoutuneen ikuisuus, vaikka jokaisen perusharjauksen yhteydessä ne tulikin käytyä harjan kanssa läpi. Ehkä tamman muuttunut tarha elämä osaltaan vaikutti takkujen syntyyn, koska nytkin hakiessa punertavaa hevostaan tarhasta se oli paininut laikukkaan tarha kaverinsa kanssa kuin mikäkin varsa. Ennen Arlekin oli hyvinkin rauhallisesti koko päivän aitauksessa.
Nyt kun tamman harja lepäsi huolellisesti hoidettuna sen kaulalla ja häntäkin näytti entistä tuuheammalta selvittelyn jäljiltä, korostui Arlekin jalkojen lähinnä surkuhupaisilta näyttävät vuohiskarvat. Ne eivät olleet vieläkään kasvaneet vanhaan mittaansa alkusyksyn parturoinnin jäljiltä jotta ne voisivat laskeutua nätisti jalkoja pitkin. Sen sijaan ne sojottivat puoliksi pystyssä, mikä muistutti kissan tai koiran pystyyn nousseita niskakarvoja. Ja leudoista keleistä huolimatta Arlekin oli onnistunut kasvattamaan itselleen jo nyt oikean talvikarvan, mikä sai sen rakenteen näyttämään jotenkin entistäkin raskaammalta. Toivoa sopii että klipperiä ei tarvinnut kuitenkaan ihan heti olla kaivamassa kaapista.“Mihin sä oot Niken hävittäny kun sitä ei oo näkyny?” Nellyn esittämä kysymys sai Marshallin katsomaan Jussin tallin käytävän suuntaan “Kai teillä on kaikki okei?”
“Hmh? Joo. On” mies vastasi toinen kulma vähän hämmentyneenä koholla, katsoen kun nainen seisahtui seinän vierustalle. “Niklaksen kauan odottama peli vaan julkaistiin viime viikolla, joten olen toistaiseksi leski kunnes hän saa pelattua pelin siihen pisteeseen että muukin elämä voi jatkua.”
“Aaa, mutta ainaki saat Arlekin hetkeksi kokonaan itelles.”
“Ainakin pariksi viikoksi.”
“Mmhm… Ootko vielä saanu päätöstä että hankitko sitä toista hevosta? Tallissa on yhä tilaa vaikka yks karsina muuttuki kanalaksi.”
“..Sanoisin että toinen hevonen tulee mahdollisesti ensi vuoden alussa, kunhan pääsevät kotona yhteisymmärrykseen siitä että mikä laitetaan rekan kyytiin. Jos vain siinä vaiheessa on karsinoita jäljellä.”
“Kerro nyt jotain tarkempia yksityiskohtia.”
“..No, he arpovat useamman hevosen välillä niin lista olisi aika pitkä. Mutta sen tiedän että se on joku marwareista.”
“Marwari? Eikö ne oo niitä millä on ne hauskat korvat.” nainen sanoi, muodostaen sormillaan ikään kuin kaarevat korvat päänsä päälle. Vaikka ne kyllä näyttivät ehkä enemmän pirunsarvilta.
“Juurikin niitä.” rastapää vastasi päätään nyökyttäen, pakaten harjoja takaisin pakkiin. ”Mutta, sen näkee sitten…. Mutta. Mistä muuten näitä tonttuja on alkanut ilmestymään? Yksi hyökkäsi niskaani varustehuoneessa.”
“Korvatunturilta tietenkin.” Nelly vastasi pilke silmäkulmassaan ja virne suupielessään. “Nyt ne kiertää katsomassa että kuka on ollut kiltti ja kuka ei, kuka saa lahjoja ja kuka risuja.” -
Pelottava Hopiavuoren isäntä
Tallissa kävi poikkeuksellisen suuri hälinä, kun kymmenkunta ratsastajaa valmisteli pienen jutustelun lomassa hevosiaan maastolenkkiä varten. Jotkut olivat laittaneet hevosensa kiinni käytävälle, pari oli suunnannut suuliin ja loput olivat jääneet karsinoihin varustamaan ratsujaan. Marshall kääntyi takaisin karsinassa seisovan hevosen puoleen, taputtaen vapaalla kädellään orin tummaa kaulaa kevyesti, ennen kuin heilautti toisessa kädessä kannatteleman satulan hevosen selkään.
Talliväki oli ollut taas kokoontuneena tuvassa olevan pirttipöydän ääreen tee- ja kahvikuppiensa kanssa, kun Oskari oli sopivan tauon tultua avannut suunsa ja ytimekkäästi kysynyt jos olisi halukkaita lähtemään hänen ja Typyn seuraksi maastoon. Toinen oli ehkä ajatellut että vain pari ratsukkoa ilmottautuisi mukaan, mutta lopulta toinen toisensa perään oli sanonut lähtevänsä mieluusti matkaan. Siinä vaiheessa Niklas oli nopeasti katsonut lähes anovan näköisenä vastapäätä istuvaan Marshalliin, sekä paremman huomion saamiseksi yrittänyt todennäköisesti potkaista hänen jalkaa, mutta sen sijaan onnistunut monottamaan miehen vieressä istuneen Jannan säärtä. Rastapää vain katsoi hiljaa Niklakseen kahvikupin reunan yli samalla kun joi pitkään ja hartaasti lähes kiehuvan kuumaa juomaansa, toisen keskittyessä hetkeksi pyytelemään anteeksi väkivaltansa uhrilta.
“..Jos Niklas haluat, niin voit lähteä Arlekinin kanssa kerta tarkoitus ei ole laukkata.” mies oli lopulta sanonut, ja laskenut kahvikupin takaisin pöydälle. “..Ja..jos vain löytyy joku sopiva lainahevonen, niin lähtisin kyllä myös mieluusti mukaan.” aluksi moisen kysyminen oli tuntunut kauhealta vaatimiselta, pyydellä nyt lainaratsua vaikka oli omakin, mutta hetkessä moinen ajatus oli osoittautunut täysin turhaksi. Koska nopean ajatuksen pallottelun jälkeen Oskari oli luvannut oman hevosensa lainaan kerta itse ratsasti Typyllä.Lopulta ratsukot olivat alkaneet yksitellen kerääntymään pihalle odottamaan loppua porukkaa. Marshall oli juuri päässyt kapuamaan Ukon selkään ja onnistunut onkimaan toisenkin jalustimen jalkaansa, tunnustellen niin allaan kävelevää hevosta kuin satulaa missä istui samalla kun siirtyi kauemmas ulos kannetulta jakkaralta jotta seuraavakin pääsisi käyttämään sitä. Mies pysäytti Ukon vähän kauemmas, katsoen alas hevoseen päin ja rapsutti kevyesti sitä harjantyvestä. Ori vaikutti ehkä aavistuksen vaisulta, mutta siitä huolimatta näki että se oli ainakin luonteen puolesta todella miellyttävä. Miehen ajatukset keskeytti läheltä kuuluva kysymys.
“Marshall, eikö sullaki pitäis olla kypärä? Eetu on aika tarkka siitä.” Sonja kysyi kulmat aavistuksen kurtussa istuessaan Uunon selässä, samalla kun tuon vieressä Salierin selässä Harri asetteli oman kypärän leukahihnaa paremmin.
Rastapää katsoi pienen hetken vähän hämmentyneenä naiseen, ennen kuin nosti kättä ja tunnusteli päälakeaan silmät suurentuen ja avasi suunsa sanoakseen jotain.
“Turhaa etit, ei se sielä oo.” Niklas keskeytti, harppoen ratsukon suuntaan ja heilutti Marshallin musta-punaista kypärää toisessa kädessään ennen kuin kurottautui ojentamaan sen omistajalleen.Painaessaan kypärää päähänsä, Marshall huomasi Eetun joka seisoi tallin pääoven pielessä kädet ristissä sen näköisenä että oli ollut juuri tulossa ulos huomauttamaan puuttuneesta turvavarusteesta. Vaikka tavallisissa olosuhteissa Hopiavuoren isäntä ei ollut millään muotoa pelottava ihminen, niin silloin kun tuo oli ensimmäisen kerran jyrähtänyt ja huomauttanut kypärästä niin rastapää myönsi että ohjat olivat saattaneet tipahtaa käsistä silkasta yllätyksestä. Nyt pipopäinen isäntä vain nyökäytti päätään vähän kuin sanattomana kommenttina että muistaa seuraavalla kerralla.
Lopulta tallipihalle kerääntynyt joukkio järjestäytyi ainakin alkumatkaa varten sovittuun järjestykseen, ja lähti Herman ja Skotti kärjessä matkaan. Marshall piti kevyen tuntuman uuteen ratsuunsa ja mukautui mukaan sen rauhalliseen askellukseen. Vähäinenkin lumi oli valitettavasti ehtinyt jo sulaa pois muutaman lämpimämmän päivän takia, mutta nyt ilma oli onneksi taas viilentynyt juuri sopivasti että ties vaikka lähipäivinä saataisiinkin taas lunta. Jostain päin letkaa kuului pientä juttelua samalla kun yksittäinen harakka lenteli jonon mukana puusta puuhun, räkättäen omaa lauluaan kuin utelisi mitä sen metsässä oikein tapahtui samalla kun hevosten kavioiden töminä sekottui vaimeaksi ja hitaaksi rummutukseksi sen taustalle. -
Ihanaa että Nellyn äiti tietää kyllä että tyttö tarvii äitinsä tukea, ja näyttäs tulevan käymään.
Ja vaikka tässä aikalailla on jo kerrottu mitä tapahtui: kieltäydyn yhä uskomasta yhtään mitään. Mun päässä tää kaikki on nyt vaan jotain pahaa unta tai vastaavaa. -
Mä kieltäydyn uskomasta mitään lopullista päätöstä tälle asialle, ennen kuin se sanotaan ihan suoraan. Koska mä oon oottanu Nellyn ja Eetun lasta melkeen enemmän mitä oikean ihmislapsen syntymistä lähipiirissä (siihen saattaa toki vaikuttaa se että pelkään vauvoja mutta silti!)
-
Voihan Eetu! Itellä vähän samat ajatukset mitä Nellyllä, että miten päin Eetua oikein ravistelis. Kun se ei vaan oikeasti käsitä että niin mitä se ajattelee/tekee väärin. Ja Niklas kun niiin ehti ajatella että joo, kyllä Eetu nyt ymmärsi että mistä asiassa oikein olikaan kyse. Mutta oi ja voi, kuin väärässä se onkaan.
-
Oi, jes! Tämä niitten kuvio saa jatkoa! Koska mun sisäinen naapurikyylä jäi varsin tyytymättömäksi kun Chain ja Noan välinen juttu jäi kesken sillä tavalla miten se jäi, koska haluan ees jonkulaisen päätöksen siihen tarinaan. Chain tuo asioiden huomioiminen on jotain aivan mahtavaa, koska se kiinnittää huomiota niin pienen pieniin asioihin mitä itellä ei välttämättä tuu edes mieleen.
-
Tää vuosi on ollu kyllä hyvin monelta osaa tosi haastava, mutta onneksi siihen on mahtunu hyviäki asioita.
Tällä hetkellä oon vaan kiitollinen niistä ihmisistä jotka mun ympärillä on ja että mun koirat on pysyny terveinä.—
Marshall on kiitollinen/onnellinen monestakin asiasta. Perheellä on asiat hyvin ja Niklaksen kanssa myös. Arlekin on hyvässä kunnossa. Hopiavuori ja sen väki tuntuu kuin toiselta kodilta/perheeltä. Ja leikkaus sekä siitä kuntoutuminen on sujunut jopa odotettua paremmin.
Niklas puolestaan on kiitollinen monesta samasta asiasta. Että perhe ja parisuhde voi hyvin. Sekä että hänellä on ollut mahdollisuus tutustua Hopiavuoren väkeen ja vihdoin oikeasti kokeilla ratsastamistakin, ja sitä mukaa ehkä löytänyt oman juttunsakin. Ja Niklas on myös ehdottomasti kiitollinen siitä että oli saanut mahdollisuuden tarjota Kremille kodin, ja kaavailee jo vaikka mitä pienen karvapallon pään menoksi.
Kumpiki myös odottaa jo aika innolla mitä ens vuosi tuo tullessaan. -
Voi Eira 😀
Oon kyllä samaa mieltä ku Nelly, että mikään nuista ei oo mitään miehekkäitä salaisuuksia vaan juuriki taitoja. Joista pitäis olla ylpeä.
Ja kyllä, Niklas pelaa myös Call of Dutya vaikka viime kerrasta on menny tovi kun se on sen pelin avannu. Mutta varmasti pelaa Eiran kaa jos se tämän suuren salaisuutensa paljastaa. -
Apua, tätä mä oon oottanu vähän kynsiä syöden. Koska lähteekö Steffe oikeasti, vai saako Camilla jotenki pyörrettyä Gunnarin ympäri? Jos Steffe lähtee niin kuinka kauaksi aikaa ja miten Camilla siitä toipuu?
-
En oo ikinä tykänny fetajuustosta, mutta jostain syystä tämän tekstin takia vähän sellanen pieni ”hmm, miltä ne muuten ees maistu..” Koska Nelly metsästämässä haarukalla uutta kuutiota valkoista unelmaa sai jotenki senki paholaisen juuston kuulostaan.. hyvältä.
Mutta ai hitto, miten tämä onki livahtanu mun silmien alta. Jos tässä ehtis vaikka kirjottaa jonkulaista jatkoa/vastiketta tälle.
-
En oo varma miksi, mutta jotenki tuo Harrin reaktio suureen paljastukseen Hellosta ja Tidestä on huvittava. Melkein ku Sonja ois väittäny että lähimetsässä asuu yksisarvinen.
-
Jotenki nään kuinka Eira itekseen jupisten vielä rakentaa yhen sellasen heinäautomaatin, ja ronttaa Eetun kattoon sitä koska jumalavita, saa tyhmä ääliö nähdä mikä on homman nimi.
Eetu kyllä todellaki tarvis jotaki heinäautomaatin tyylisiä jippoja helpottaan arkea että sillä jäis ees vähän enemmän aikaa Jussin kanssa touhuamiseenki. -
Ai ai, nytkö se lumipallo lähtee vyöryyn? Alkaako Noan menneisyyden asiat tuleen päivänvaloon? (miksi tuo kuulostaa The Joulukalenterin lopulta..) Vähän ootellukki sen jälkeen ko tuli vihjailua että kyllä se menneisyys joskus esiin putkahtaa, että millon ja miten se tapahtuu. Miten ihmiset reagoi kun saa tietää.
Ja samaa mieltä Nellyn kaa, että älyttömän hyvin hiottuja yksityiskohtia!
-
Eeikä. Tää on se hetki kun en tiedä pitäiskö hakea popparit vai mennä tyynyn taakse piiloon oottaan sitä kun Gunnar ottaa yhteyttä Camillaan tästä asiasta. Vaikka tällä hetkellä Steffen mahollinen lähtö oiski vaan väliaikanen, niin silti jännäten ootan että mikä Camillan lopullinen reaktio tulee olemaan. Vähänhän jo jotaki asiaan liittyvää nähtiin niiden pieleen menneiden kisojen jälkeen, mutta kun sillon se oli vaan mielessä tapahtuvaa jossittelua.
Ite pystyn aika hyvin samaistuun Camillan tilanteeseen, ko ite treenannu ravureita ja kaikesta huolimatta aina se mun liikuteltava lopulta lähti pois vaikka piti olla selvää pässin lihaa että se kopukka ei lähtis. -
Koska en vaan päässy eroon mielikuvasta Nellystä, joka vaappuu pitkin tallia ja tupaa ujuttelemassa tonttuja sinne tänne:
-
Liityn tähän mukaan vaatimaan vastauksia. Itellä on kans jääny tiukasti mieleen se aikasempi juttu kun Ukon päässä oli nähty joku varjostuma. Tekstiä lukiessa myös pakosta tuli mieleen että mitä Oskari on ajatellu jos/kun on kuullu tästä vai sattuiko kenties jopa näkemäänki.
-
Tuo on niin ihanan kauhia hetki, kun joku luottaa oman hevosensa sun käsiin, eikä jää mitenkään siihen vahtiin. Samaan aikaan sellane ”vau” fiilis ja pieni ”apua tuu tarkistaan onko tää vyö nyt varmasti oikein.”
Tuosta itsenäisestä verryttelystä tarhojen ja laitumien ympäri tuli mieleen, luottaiskohan Sonja ja Marshall että Niklas ja Harri vois lähtä joskus päineen pienelle maastolenkille 😀 Ainakin alkutalven maastossa ne kaksi oli löytänyt jo kivasti yhteistä jutun juurta. -
Hyi, ei saa esitellä ihania mummoja ja sitte ilkeästi viedä pois. Vähän tulee mieleen oma isomumma, jossa oli hyvin paljo samaa mitä tässä Sonjan mummossaki oli. Ja Sonjan reaktio on hyvin tuttu, että ei oikein taho saada kiinni omista tunteista. Sinäsä itkettäski mutta ei vaan tapahu mitään.
Vaikkaki vähän ikävemmän tapahtuman jälkeen uus hevonen nyt tulee, niin jess! Uus heppa Hopiavuoreen.
-
Tässä on niin monta eri asiaa mistä tykkään. Se miten aitoina kumpikin hahmo tulee esille, Nellyn tapa tuoda tuo asia esille niin selvästi että jopa mä oisin ymmärtäny ja juurikin tuo Sonjan mainitsema konservatiivisten sukupuoliroolien ravistelu.
Ehkä kaikkein parasta on vielä se, että pystyn niin selkeästi nähdä tuon koko tilanteen päässäni että melkein kuin kattois sarjaa netflixistä. -
Ai vitsit ko tulee mieleen kaikki ne kerrat, yleensä myöhään yöllä, kun iskee kauhia makian nälkä mutta kaapeisa ei oo mitään. Joten päätyny rääpiin kasaan ees jotaki kaapeistä löytyneistä aineksista xD
-
Janna, mä voin himppasen tökkiä täältä: mulla on iteasiassa vastaus kehitteillä tähän sun tekstiin 😀
Luin tuon usiammanki kerran ja aluksi meinasin että en ottais kiinni koukkuun, lähinnä koska niinkuin Eetu jo sanoki (ja osu oikeaan): Niklas on vielä tiukasti Marshallin taluttimessa näin ratsastajana. Tokihan se on kehittynyt tasaisesti ja hyvin, mutta on kuitenkin ratsastanut nyt vain Arlekilla. Mikä on hyvästi yli kymmenen vuotias ja etenkin sileällä ratsastaessa diesel moottorilla toimiva, joka osaa vaikka silmät kiinni kaikki ne mitä Niklas vasta opettelee/alkaa opettelemaan. Joten Niklaksesta ei ratsastajana ole oikein “iloa” Paahtikselle.
Marshall taas on pääasiassa kiinnostuneempi vähän erilaisimmista hevosista, ja on vasta palannut nyt takaisin satulaan joten ei vielä niin aktiivisesti edes ratsasta.
Mutta, lopulta mulla alko vähän raksuttaan tuolla takaraivossa ja kehkeytyyn ideaa niin voisin hiukan ehkä tarttuakin koukkuun, ja ehkä jopa heittää vähän palloa takasipäikki. -
Voihan lapset ja niitten ideat. Omasta mielestä paras ja kohteliain, koska nyt kaikki tietää miten kengät pitää vettä, mutta kenkien omistajt saattaa olla eri mieltä xD
