Kristian

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Viestit
  • vastauksena käyttäjälle: Ohikulkijat #8224

    Kristian
    Osallistuja

    Kristian Palovaara
    17.06.2001 – 20v / 167cm
    Tummanblondi, viher-harmaa silmäinen
    Opiskelee SeAMK
    Asuu Seinäjoella opiskelija-asunnossa
    Ratsastustasoltaan HeB-A/100cm

    Rento ja rehellinen tyyppi jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Osaa jutella erilaisten ihmisten kanssa sekä hyvinkin erilaisista aiheista, vaikka on myös valmis myöntämään jos ei tiedä/tunne aihepiiriä. Jos kokee pystyvänsä olemaan edes jollain tasoa avuksi pyrkii tarjoamaan apuaan.

    • Tätä vastausta muokkasi 10 kuukautta sitten  Kristian.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Kristian.
  • vastauksena käyttäjälle: Paahtiksen päiväkirja #8223

    Kristian
    Osallistuja

    24.11.2021

    Miulla oli menny pari päivää – tai no oikeastaan koko viikonloppu – siihen että mie sain päätettyä miten toimia. Lopulta mie tulin siihen lopputulemaan että ilman yrittämistä ei voi ainakaan epäonnistua ja luonnosteltuani viestin noin viiteen otteeseen mie päädyin painamaan lähetystä merkkaavaa nuolta ja sitten olikin enää edessä vain odottelu. Onneksi luennot ja käytännön harjoitteet pitivät miut kiireisenä aina siihen asti että päivässä tuli ruokatauko vastaan. Vasta silloin oli oikeastaan ensimmäinen sellainen kunnon hetki kun mie saatoin ottaa puhelimen esiin ja katsoa että oliko miun viestiin vastattu mitään ja yllättäen mie näinkin vastauksen.

    Kuulemma miun esittely oli kuulostanut ihan hyvältä ja Jannaksi muistelema nainen kyselikin miulta vielä muutaman jutun, joihin yritin vastata parhaani mukaan ennen kuin mie lähetin viestin. Niklas oli myös pyytänyt jos tuo voisi saada jotain tilannetiedotusta siitä että miten homma etenisi tässä asiassa. Mie naputtelin myös tuolle pikaisen viestin kertoen että ainakin vielä tilanne näytti hyvältä mutta mitään varmuutta ei silti siitä ollut että siirtyisikö asia koeratsastukseen asti vai olisiko Janna kerennyt jo tässä ajassa löytää jonkun sopivamman. Kuitenkin suureksi yllätykseksi miulla oli sovittuna koeratsastus Paahtiksen kanssa ennen kuin mie olin päässyt edes pois kampukselta. Tokihan siihen hetkeen olisi yli viikko koska Janna kertoi että nuo olivat lähdössä kilpailemaan torstaina ja sen jälkeen tamma saisi pitää pari päivää vapaata.

    Vahvistettuani päivän ja ajan mie tajusin että kaikki miun ratsastusvarusteet olivat edelleen kotikotona joten seuraavaksi viesti lähtikin perheryhmään, pyytäen jos joku voisi pakata varusteet laatikkoon ja postittaa ne miulle, sillä uusien ostaminen ei tulisi todellakaan tässä hetkessä kyseeseen. Niklas tuntui olevan ehkä jopa minnuukin enemmän innoissaan siitä että mie olin menossa kokeilemaan kyseistä hevosta ja jossain kohtaa tuntuikin että viikko olisi yhtä pitkä kuin kuukausi. Kuitenkin lopulta koitti se päivä, minkä me oltiin sovittu koeratsastuspäiväksi ja selviteltyäni hieman autokuvioita, mie sai laina-autonkin joten matka kohti Hopiavuoren hevostallia saattoi viimein alkaa.

    Ajaessani kohti Hopiavuorta, miua alkoi jännittämään. Olinhan mie aikaisemminkin vaihtanut talleja ja ollut samassa tilanteessa. Kuullessaan että mie olin menossa kokeilemaan Paahtista, Niklas oli antanut miulle varmaan perusteellisimman kuvauksen tallista ja sen hevosista. Tokihan mie tiesin että Niklaksen näkemys muista oli erilainen kuin millainen miun oma olisi, mutta helpotti tietää edes vähän jottain millaista porukkaa miua olisi vastassa. Parkkeerattuani auton tallin viereiselle parkkipaikalle, vedin vielä syvään henkeä ennen kuin vedin avaimen virtalukosta ja avasin auton oven. Noustuani autosta mä katselin ympärilleni, ennen kuin mä näin tallin edessä odottavan naisen, jonka mie ajattelin olevan Janna.

    ”Moikka, oot sie Janna?”
    ”Joo. Sun täytyy sitte olla Kristian? Kiva tavata! Paahtis on viälä pihalla nii mä näytän sulle eka vähä paikkoja nii käyrää sitte hakemas tamma sisälle ja pääset tutustumahan siihen.”
    Janna johdatti läpi Jussin talliksi kutsumansa käytävän lävitse, ennen kuin näytti miulle käytävien risteyskohdassa vastakkaiselle puolelle, vasemmalle kädelle jäävän karsinan numero 14, joka oli Paahtiksen karsina. Lopulta nainen johdatti miut varustehuoneeseen, jossa tuo näytti mistä tamman varusteet löytyisivät ja mie sain ottaa ne mukaani ennen kuin myö palattiin takaisin Jussin tallin kautta suuliin.
    ”Sä voit jättää vaikka tuahon Paahtiksen varustehet nii käyrään hakemassa Paahtis tarhasta. Se tarhaa tuala kasissa yhyren Nanan ja Polinan kanssa. Ne on molemmat ihan kilttiä hevoosia – tai no Nana on poni – ja sen saa ihan heleposti pois tarhasta. Tuas on tua violetti riimu ja naru nii ne on Paahtiksen. Ne voi ottaa siitä ja sä voit käyrä hakemassa tamman. Se antaa ihan nätisti kiinni kyllä.”

    Kyllähän miua valehtelematta vähän jännitti lähteä hakemaan vierasta hevosta, varsinkin tuon omistajan katsellessa, mutta mie yritin vain reippaasti kävellä kirjavan tamman luo ja pujottaa riimun sen päähän. Se oli kai opetettu laskemaan päätään kun sille puettiin riimua ja miulla meinasi olla pieniä ongelmia sen kanssa mutta lopulta myö päästiin suuntaamaan kohti porttia. Myö palattiin suuliin jossa Janna näytti mihin mie voisin kiinnittää tamman jotta hoitaminen olisi helpompaa. Riisuttuani toppaloimen Janna otti sen haltuunsa ja lähti viemään sitä johonkin samalla kun mie pääsin aloittamaan kunnon tutustumisen kirjavan tamman kanssa. Se vaikutti ihan sopivan kokoiselta, ollessaan ihan vähän miua korkeampi joten hoitamisen kanssa ei ollut mittään isompia ongelmia. Myö juteltiin Jannan kanssa samalla tammasta ja siitä mitä sen kanssa oltiin tehty ja millainen tuo olisi ratsastaessa. Jossain kohtaa tallin käveli kaksi miestä ja toinen noista moikkasi Jannaa niin kuin nuo olisivat tunteneet toisensa pitkäänkin.

    ”Sä varmaha muistat Marshall ku puhuun sulle siitä Kristianista silloon ku me oltihin siälä maastossa? Noh nyt minä voin sitte esitellä teirät toisillenna ihan kunnolla” näin miten Janna nyökkäsi minua kohden. Lopetin kirjavan harjauksen ja otin muutaman askeleen kohti kolmikkoa.
    ”Palovaaran Kristian.”
    ”Marshall Kozlov. Tämä on serkkuni Vladimir” mies nyökkäsi kohti rastapäistä miestä, joka seisoi hieman punahiuksisen takana ja näytti osin siltä että tuo ei tiennyt mistä me puhuimme ”mukavaa että Janna on löytänyt apua tammansa kanssa. Se on kyllä kiva hevonen.”
    ”No mie vähä kuulinkin semmosta että kyseessä olis ihan kiva hevonen. Tokihan nuoren hevosen kanssa toimiessa on varmasti aina omat juttunsa, mutta mie toivon että myö pärjättäis sen verran kivasti että pääsis jatkossakin tutustumaan tammaan paremmin. Sais vähä jotaki vastapainoa opiskelulle.”
    ”Muistanko mä oikee että sä sanoot jotta sä olit kuullu joltaki tutultas? Vai mitenkäs se meni?”
    ”Joo, yks miun pelikaveri vihjas että Paahtis ettiis liikuttajaa. En mie jotenkin ajatellu että myö olisin tän vuoden puolella valmis pallaan satulaan mutta kun uus arki lähtikin rullaamaan ihan kivasti niin jostain se kaipuu satulaan vaa sitte nosti miulla päätänsä. Varsinkin kun Niklas jakoi välillä jotain hevosjuttuja niin kyllähän siinä vähän kateelliseksi tuli.”

    Vaihdoin vielä muutaman sanan miehen kanssa, ennen kuin palasin hoitamaan kirjavaa tammaa ja kuulin sivukorvalla miten keskustelussa vilahtelivat sanat Kalla ja kilpailut. Jokin kohtaamisessa ja noissa sanoissa sai miettimään että oliko punahiuksinen mies Niklaksen poikaystävä Marshall, vai oliko tallille muuttanut joku toinenkin saman etunimen omaava henkilö sinä aikana kun Niklas oli ollut äitinsä hellässä huomassa. Lopulta kirjava tamma oli varustettunakin ja vedettyäni vielä omat varusteeni päälleni, lähdimme suuntaamaan kohti maneesia. Vislattuaan ovella brunette nainen työnsi sen auki ja talutin kirjavan tamman sisään. Maneesissa oli jo pari ratsukkoa etukäteen joten miua meinasi alkaa vähän jännittämään, mutta mie yritin peittää jännitykseni ja keskittyä vain siihen että kiristin satulavyötä vielä sen verran kuin se meni ja mittasin jalustimet itselleni sopiviksi. Tokikaan niitä ei tarvinnut montaakaan reikää muokata, sillä Janna oli aika lailla saman pituinen kuin mie. Lopulta oli aika asettaa vasen jalka jalustimeen ja ponnistaa kirjavan selkään.

    Paahtis tuntui juuri sopivan kokoiselta ratsulta ja muutaman kierroksen jälkeen kun mie aloin tottumaan sen askellukseen, sen todellinen potentiaali alkoi paljastumaan. Janna antoi miun ratsastaa aikalailla omatoimisesti tammalla ja välillä tuo tarjosi jotain vinkkejä ja neuvoja siitä että miten mie saisin tammaa liikkumaan paremmin. Maneesin tyhjennyttyä mie sain mahdollisuuden kokeilla hypätä tammalla, ja sillä oli kiva hyppy vaikka se olikin nopea hyppäämään. Vaikka mie olin ehkä ajatellut että Paahtis olisi ihan erilainen ratsastaa ei miusta oikeastaan tuntunut siltä että mie olisin ratsastanut nuorella hevosella mikä oli suuri ihmetys. Lopetellessani ratsastusta mie huomasin että maneesiin oli kertynyt pieni yleisö ja Jannan lisäksi reunalla seisoivat käytävältä tutut Marshall ja Vladimir sekä pari muutakin tallilaista.

    Vasta kun yleisö oli lähtenyt mie uskalsin ratsastaa tamman Jannan luo ja laskeutua Paahtiksen satulasta.
    ”Mie yllätyin kyllä positiivisesti siitä että miten kiva se on. Tai siis niinku en mie jotenkin edes tajunnu että se on nuori kun myö päästiin kunnolla tekemään. Ja Paahtis on just sen korkunenkin et se on ihan soppeli ratsu miulle ainakin miun mielestä ja jos vaan sie tykkäsit niin kyl mie voisin mieluusti autella sen liikutuksessa.”
    Paluumatkalla talliin myö sovittiin Jannan kanssa muutamista yksityiskohdista ja tehtiin näin alkuun ihan vain suullinen sopimus joka kattaisi joulukuun ja jos vielä vuodenkin vaihteessa mie olisin kiinnostunut jatkamaan Paahtiksen kanssa niin sitten myö tehtäisiin ihan kunnollinen sopimus. Vaihdettuani mustat suitset violettiin riimuun ja varmistettuani että tamma olisi kunnolla kiinni, mie kaivoin puhelimeni esiin ja laitoin Niklakselle viestin: ”ainakin seuraavan kuukauen myö tehhään tuttavuutta. Suas nähä jatketaanko myö ens vuonnakin. Ainakin nyt miulla on positiivinen fiilis.” Viestin lähetettyäni oli aika hoitaa tamma loppuun ja palauttaa se tarhaansa, ennen kuin mie sovin Jannan kanssa vielä muutamasta käytännön asiasta samalla kun palauttelin tamman varusteita paikoilleen.

  • vastauksena käyttäjälle: Vieraiden spinnarit #8216

    Kristian
    Osallistuja

    12.11.2021
    Kirjoitettu yhdessä Niklaksen iskän kanssa

    Koulupäivän viimein loppuessa mä halusin pitää vain pari tuntia taukoa pelaamisen merkeissä ennen kuin olisi taas aika uppotutua opiskelemaan lisää liikeradoista ja muista. Avatessani kampuksen ulko-oven mä kaivoin puhelimeni esiin ja avasin discordin sovelluksen sekä peliporukan keskustelun.

    ”Kerkeiskö kukkaa pellaa miun kanssa tännää?”

    ________

    Sohvapöydällä lepäävän kännykän päästäessä tuttuakin tutumman mylpähtävän merkkiäänensä, pyörähdin alas sohvalta jotta ylsin nappaamaan kapulan käteen ja avasin yläpalkkiin ilmestyneen discordin ilmoituksen.
    Myhäilin itsekseni uuden viestin sisällölle ja naputtelin vastauksen samalla istumalla, tai makoilulla kun lojuin lattialla sohvan ja pöydän välissä.

    “Sano aika niin meikä o sielä, no life for the win”

    Mie en voinu olla virnistämättä kun vastaus kilahti eetteriin melkein heti.

    ”Kerkiäkkö sie kuueks? Mie oon viel kampuksella ja voisin syyä jottai eka”

    Mie olin positiivisesti yllättynyt siitä että mie olin löytänyt uutta peliseuraa täältäkin päin vaikka kyllähän mie pystyin onneksi pelaamaan vanhojenkin kavereiden kanssa. Eetu oli kuitenkin kertonut niiden peli porukasta ja sanonut että voisi kysyä jos mie pääsisin mukaan ja nyt myö olin muutaman viikon pelannu viidentenä Eetun, Niklaksen, Henrin ja Kaapon porukassa.

    _____

    “Tokkiisa. Ehin käyttää ton demonioravanki pihalla sopivasti nii se ei heti siinä vaiheesa tuu hakkaan että pihalle ko pelin saa päälle.”

    Käänsin päätäni sen verran että näin katsomaan sohvan alle, missä valkoinen karvapilvi makoili kieli etuhampaiden välistä pilkistäen.

    “Kremlini”, terävä kuiskaus riitti siihen että pieni koira nosti päätään, “Lähtään pihalle niin ehitään tehä sopiva lenkki ennen ko iskä alkaa pelaan.”
    Pieni koira vain kallisti päätään vähän toiselle puolelle.
    “Pihalle. Ulos!”
    Ulos sanan jälkeen Krem nousi nopeasti ylös ja räpiköi itsensä pois sohvan alta, jääden tuijottamaan omistajaansa samalla kun etuosa pomppi pienellä liikkeellä ylös ja alas.

    En voinu kuin hymyillä Kremin reaktiolle, ja könysin ylös lattialta lähteäkseni pomppupallona pomppivan koiran perässä eteiseen.

    Pyörämatka kampukselta asuntolalle ei ollut onneksi pitkä ja mie olinkin perillä vaikkakin hionneena kun koulupäivän aikana oli satanut lunta joka sai pyöräilyyn heti ihan erilaisen vastuksen, varsinkin kun lumi halusi pakkaantua pyörän ja lokasuojan väliin. Pikaisen suihkun jälkeen mie tein ittelleni jotain nopeeta ruokaa ennen kuin aloin käynnistelemään konettani ja olin kuudelta pelipaikalla.

    ”Kuuletsie miua?” Kyselin headsetin kautta samalla kun tein viimeisiä säätöjä pelisetuppiini. Olin saanut sen muuton jälkeen jo ihan hyvälle mallille, mutta vielä pientä hienosäätöä sai tehdä aina satunnaisesti.
    ____

    Vilkasin seinällä möllöttävää kelloa vaihtaessani lenkiltä paluun jälkeen Kremille puhtaan veden kuppiin, jotta hänen majesteetillinen korkeutensa voisi mahdollisesti todeta sen juomakelpoiseksi. Koska makuvesi paras vesi, eli kaikki mahdollinen vesi mikä oli ulkona, mutta hanavesi.. Ei, pahaa. Hyi. Onneksi sentään ruoka upposi sama mitä kippoon paiskasi.
    Heittäydyin selkänojan yli sohvalle, ja nostelin sohvapöydän alatasolla majailleen näppäimistön hiiren kaveriksi pöytätasolle jotta ei tarvinnut penkoa sitä siinä vaiheessa kun pitäisi jo pelata.
    Kun kuulokkeista kuului jotain ratinaa, ja lopulta Kristianin huhuilu, vedin ylhäällä olleen mikrofonin alas jotta mun omaki puhe kuuluisi.

    “Juuu, kuuluu.. Tai no ny kuuluu iteasiasa paremmin”, selkeesti perinteinen säätäminen menossa asetuksien kaa. Aina yhtä ihanaa “Huomasikko säki muute että siitä joulueventistä oli tullu vähän lisää tietoa?”
    ____

    ”Joo kyl mie huomasin. Mie en vaa kerenny kattua sitä tarkemmin ku piti keskittyy luentoihin ja vähä palautella mielee mitä ollaa opiskeltu syksyn aikana. Täytty lukkee tarkemmin ku myö ollaa valamiita.”

    Joulu toi eteen tenttikauden ja mie halusin pärjätä tenteissä hyvin, sillä olisi kiva valmistua hyvillä papereilla ja niin ollen osoittaa tuleville asiakkaille että mä tiesin varmasti mitä mä olin tekemässä vaikka todellakaan oppiminen ei tällä alalla loppuisi siihen hetkeen kun kampuksen ovi sulkeutuisi viimeisen kerran mun perässäni.
    ”Mites muuten? Ootko sie päässy jo palaan hevostelee ja töihin?”
    ____

    “Ahkeraa. Emmä jaksanu kauhiasti lukia sen tarkemmin, katoin vaan pari video siitä, mutta siis lumisotaa! Tyyliin lumipallo tykeillä. Ainaki se mökki mappi kuuluu siihen. Ja mieti: Blackbeard, joulupukkiasussa. Tarvin.”

    Käänsin pöytää vähän vinoon jotta sain hiirikäden parempaan asentoon.

    “Tässähän tää, vielä kotona kotona loisimassa eikä äiti mua kauhiasti haluais päästää yhtään ‘liian aikasin’ lähteenkään.” selitin olkiani kohauttaen vaikka toinen ei sitä nyt nähnytkään, “Oon mä sentään saanu vähän alkaa käyttään kättä niin pystyy välillä pelatakki ees vähä. Mutta töihin vissiin pääsen vasta joskus… joulukuusa kai. Jos siis malttasin olla hillumatta näin paljoa, mutta ko tappotylsää….Mutta kuis sielä, näin muuten ku vaan koulujuttuja?”
    ____

    ”Lumipallotykit kuulostaa kyl kunnon hc lumisodalta. Harmi ku semmosia ei oo oikeesti” virnistin korjatessani asentoani pelituolilla.

    ”Se varmasti helpottaa ees vähä. Toivottavasti ei tuu mittää komplikaatioota että pääset takaasi niinku suunniteltua. No siis oon mie yrittäny vähä tutustuu Seinäjokee ja tietenki sit käyny pyörähtää pareissa bileissä. Ratsastamaanhan mie kaipaisin mutta ei täs taida olla Siirilää lukuun ottamatta mitää tallia järkevällä etäisyydellä ja en mie tiiä et oonko mie jo liian vanha ratsastuskouluun ja omaan miulla ei millää oo varaa ainakaa vielä…” yritin peittää huokaisuni raskauden jotta en kuurouttaisi linjan toisessa päässä olevaa Niklasta. Elämän asetuttua uomiinsa ja rutiinin löydyttyä kaipuu tallille oli alkanut nostamaan päätään sillä se olisi hyvää vastapainoa opiskelulle.
    ____

    “No äläpä! Koirille kyllä myyään sellasia pallotykkejä, usko tai älä, niin saiskoha sellasta käytettyä lumipalloilla. Koska ai juma ois siistiä.”

    Mitenhä Hopiavuoresa porukka lähtis mukaan jos järkättäisiin lumisota? Toki vasta sitten kun mäki pystyisin siihen ottaa osaa, koska jos sellainen järkättäisiin sillon kun mä oon vielä käsipuoli niin ketuttas ja hitokseen. Musta tuntu että höristin korvia kuin hevonen, Kristian puhuessa kaipaavansa satulaan pääsyä mutta sopiva paikka oli yhä hakusessa. Päässä vilisi kuin Las Vegasin peliautomaatissa ennen kuin voittomusiikki soi kaikkien kuvien asetuttua jättipotin kohdalle.

    “Nno siiis, mikä sun mielestä on järkevä etäisyys Seinäjoesta? Onko enemmän Helsinki tyyppinen ‘10km yhteensä on ihan maximi’ vai enemmän sellanen ‘jos nyt alta kahen tunnin selviää reissuista yhteensä niin jees’?”
    ____

    ”No siis jos ny vaikka ees jostai tunnin ajomatkan sisää löytäis jonku paikan. Tokkinsa se meina sitä että miun pitää keksii jostain auto lainalle tai saaha kyytti ellei talli oo sitte sellaases paikas että sinne pääsis julkisilla mutta miusta tuntuu että tääläpäi ei sellaset kulje…”

    Tokihan mie olin valmistautunut siihen että miun pitäisi ostaa auto tänne muutettuani mutta niin kauan kun sille ei pakkoa ollut niin mie ajattelin yrittää olla ostamatta sellaista.

    ”Oisko siulla sit joku paikka tiedossa? Tai ku en mie usko et siun poikaystäväs hevosista sentää puhutaan?”
    ___

    “Suaattaspi ollaki… Mutta joo, ei oo Marshin hevoset. Se etti enemmän sellasta kisahoitajaa ja apukättä reissuille, niin parhaimmillaan viikon mittaset kisareissut Euroopasa ois ollu ehkä vähä hankala sun opintojes kaa. Mutta siis niin. Niin….”

    Mietein hetken että mitä olin ees alottanu selittämään, kunnes lopulta sain taas ajatuksesta kiinni.

    “Joo! Sielä samalla tallilla on yks joka on jonku aikaa pallotellu että tarvis jonku liikutusavuksi sen hevoselle. Omistaja, huippu tyyppi. Hevonen, ehkä maailman paras nimi koska Paahtis. Sellane nuori mutta fiksu lehemän värinen poni. Tai siis hevonen. On se kai joku.. no ainaki 160cm korkia. Tai no korkiampiki kai, mutta jotai sinne päi kuitenki.”
    ____

    ”Okei, se ei ainakaa olis liian pieni… minkähänlaasta liikuttajaa se sille ettii? Tai ku en mie ehkä mikää kisoohi tähtäävä oo mutta kyllähän mie nyt mieluusti treenaan jos hevonen vaan on sellaanen. Sillä on kyllä hauska nimi ku ei se vissii ees suomenhevonen voi olla tualla värityksellä?”

    Mä mietin Niklaksen puheita ja samalla unohdin pelin tapahtumat.

    ”Perkele” kirosin vastustajan yllättäessä minut täysin. ”Pitääs vissii vähä skarpata tän pelaamisen kans eikä vaa ajatella hevosia. Mutta joo, kuulostaa kyllä ihan sellaaselta mielenkiintoiselta diililtä.”
    ____
    “Tuskin on joo liian pieni. Jannalla ei tuntunu mitään tiukkoja vaatimuksia sen liikuttajan suhteen olevan. Tai ehkä just sen verran tietenki, että liikuttaja sen verta osaa asiansa että pärjää mukiin menevästi nuoren hevosen kaa päineenki. Se itehän kyllä kisaa joo, mutta hoitajalla ei sen suhteen tainnu mitään vaatimuksia olevan. Joku.. joku täysverinen se Paahtis on. En muista että mikä maa mikä valuutta mutta kuitenni.”

    Vaati oman panoksensa kun kaivelin muistin syvyyksistä niitä kertoja kun asia oli ollut pöydällä, että miten asianlaita olikaan vai muistinko omiani.

    “Keskittyminen on rikkaitten hommaa,” naureskelin itsekseni samalla kun seurasin ruudulta kuinka vastustaja juuri juoksi virittämääni ansalankaan, “Mutta mä voisin tosiaan vaikka nakata sun numeron Jannalla, ja sanua että laittaa sulle viestiä tai jotain että täsois Paahtikselle hoitaja. Vaikokö?”
    ___

    ”Okei, mie en oo tainnu ikinä päästä kokeilee täysveristä et kerta se on ensimmäinen kai kaikelle. Tai onnistuisko siun laittaa miulle sen numero? Jos laittelisin itte viestiä. Varmaan voin sanua että sie vihjasit asiasta?”

    Ruudulla liikkuvat tapahtumat tuntuivat vain vilkastuvan kun vastustajat ilmeisesti alkoivat suuttumaan meihin. Kunnon taisto tuntui tekevän tehtävänsä ja tieto siitä että mie saattaisin päästä takaisin satulaan helpotti miua hurjasti.

    ”Mitä sanot, otetaanko joku kunnon grande finalé viel? Sit taitaa kyl olla pakko palata kirjojen pariin tälle iltaa…”
    ____

    “En mäkään enne sitä. Tai no.. mun on ehkä paha sanoa mitään ko oon kirjaimellisesti ratsastanu elämäni aikana.. öö.. No, maks kymmenellä hevosella. Ja niistäki muutama on sellasia joilla oon ratsastanu tasan kerran”, naurahdin, “Tokkopa se siitä pahastuu niin enköhän mä voi sen numeron sulle nakata vaikka pelin jälkeen. Muistuta vaan sitte, koska en varmana muista enää siinä vaiheesa.”

    Myhäilin mielessäni muutamastakin syystä. Ihan jo pelin takia tehdystä päätöksestä, että olin sittenkin ottanut tavallisisimman operaattorin sijaan jekku-Petterin jolla laittaa pommeja paikkoihin joista vastustajat eivät osanneet niitä odottaa. Enemmän hyökkäävä tyyppinen hahmo, tuskin olisin saanut liikuteltua hiirtä tarpeeksi nopeasti. Mutta kaikkein eniten siksi että oishan se ny jees kun sais yhen kaverin lisää tallille.

    “Napataan joo vielä yks erä, varmaa sen jälkeen munki parempi lopettaa ja siirtyä möhväys ja Netflix moodiin. Eiköhän täsä oo tullu ihan tarpeeksi näin tuoreelta kättä heiluteltua.”

  • vastauksena käyttäjälle: Liity mukaan (hoitaja- ja yksärihaut) #7905

    Kristian
    Osallistuja
    • Tätä vastausta muokkasi 12 kuukautta sitten  Kristian.
    • Tätä vastausta muokkasi 12 kuukautta sitten  Kristian.
Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)