Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Heti perään toinen karsinajärjestysmullistus. 🙂 Mörri lähti pois, mutta uudelle hepalle on toistaiseksi varattuna uusi karsina. Siivosin pois myös pari sellaista heppaa ja omistajaa, jotka eivät ole oikeastaan koskaan kirjoittaneet mitään, tai loganneet oikein sisäänkään sitten ilmestymisensä.
-
Kunniamerkit
Jaossa on kolme erilaista kunniamerkkiä. Voit suorittaa yhden, kaksi tai kaikki. Voit myös halutessasi itse keksiä muille lisäkunniamerkkejä tai myöntää niitä erityisen kivoista suorituksista. Kaikkien suoritusten laji, laatu, määrä, toteutustapa jne ovat täysin vapaita.1. Kunniamerkki osallistumisesta
Tee mikä tahansa tuotos, joka liittyy teemapäivään jollain tapaa, mutta ei asetu kategorioihin 2 tai 3. Merkki myönnetään sekä tuotoksen tekijälle että sille mahdolliselle hevoselle, joka tuotoksessa on pääosassa. Tuotoksen ei ole pakko liittyä hevosiin, vaan se voi kertoa mistä tahansa hevosettomastakin ohjelmasta.
2. Rastirata
Tee rastirataan, joukkueeseesi tai johonkin radan tehtävään tai hetkeen liittyvä tuotos. Merkki myönnetään kirjoittajalle, joka suorittaa tehtävän, sekä niille hevosille, jotka ovat pääosissa hänen tuotoksessaan.
3. Leirikisat
Tee tuotos, joka liittyy Suuriin Ja Mahtaviin Leirikisoihin tai palkintojenjakoon. Merkki myönnetään kirjoittajalle ja/tai sub-hahmolle kirjoittajan valinnan mukaan, sekä Suurelle Ja Mahtavalle Kilparatsulle.
Bonus!!
Jokainen tapahtumaan osallistuva hevonen saa ihan oman, hahmosta riippumattoman kunniamerkin! Tätä merkkiä ei myönnetä hahmoille, vaa ainoastaan hevosille, eikä se ole riippuvainen tarinoista. Jokainen tapahtumaan tämän topan listojen mukaan osallistunut hevonen saa tämän merkin.
Onnea Cozmina, Bee, Elli, Flida, Inka, Make, Neia, Skotti, Typy ja Uuno!Osallistujat
Muodossa hahmo (sukulainen/set/kaverit), ilmoittaudu alle ja kerro toiveistasi samalla
Eetu (Ritva-äiti)
Hello (Allu-veli, Manni-isä)
Eira ja Inari (Tapio-isä)
Noa (Alma-äiti)
Tiitus (Tytti-pikkusisko)
Oona (Pihla-äiti ja Shane-isä)
Sebastian (Noora-äiti, Viivi-isosisko)
Nelly (joka tuo ilmeisesti myös Hellon isän, Mannin :DD)
Jitta (Janne-isä, Nanna-pikkusisko)
Herman (Erja-äiti)
Heli (siskontytöt Ada, Lina)Rastiradan joukkueet
Kerro, jos on toivomuksia, minkä hahmon joukkueeseen haluaisit/et haluaisi kuulua! Toivottavasti saadaan ainakin kahden, mielellään useammankin kirjoittajan hahmoja samaan joukkueeseen. Syitä toivomuksille ei ole pakko paljastaa, ja ne voivat olla niin tarinallisia kuin tarinanulkoisiakin. (Esim. että haluat lähentyä jonkun hahmon kanssa, tai et ole ennen tullut kirjoitelleeksi jonkun kirjoittajan kanssa.)Team Ilvesnaaraat: Hello (Allu, Manni) + Oona (Pihla, Shane) + Nelly
Mielikin minionit: Eira (Tapio) + Tiitus (Tytti) + Jitta (Janne, Nanna) + Noa (Alma)
Tähtiponit: Herman (Erja) + Sebastian (Noora, Viivi) + Heli (Ada, Lina) -
Rastiradan rastiehdotukset (muokattavissa, keksikää toki parempia)
1. Pujottelu
– Kömpelö Skotti ja kömpelöt heinäkärryt Hopiavuoren pihatiellä ja kahdella parkkipaikalla
– Koko joukkueen pitää istua kärryissä ja suorittaa yhdessä naurettavan pikkutarkka kartiorata
– Voittaja on se, joka lyttää vähiten kartioita. Osumasta saa yhden virhepisteen ja kartion roskiskuntoon tuhoamisesta kaksi
– Jos kaksi joukkuetta saa saman virhepistemäärän, nopein aika voittaa. Ajat ja virhepisteet lasketaan itse. Rastilla ei ole tuomaria.2. Kouluratsastus
– Cozminalla Hopiavuoren kentällä
– Ennen kuin joukkueelle paljastetaan tehtävä, heidän tulee asettua suurpiirteiseen jonoon oman arvionsa mukaan kokeneimmasta kouluratsastajista kokemattomimpaan
– Kolme kokemattominta päättää, kuka heistä kolmesta ratsastaa
– Kolme kokeneinta päättää, kuka heistä kolmesta on valmentaja
– Valmentaja saa listan suoritettavista liikkeistä. Listoja on useampi erilainen ja se valitaan ratsastajan mukaan. Ekaa kertaa hevosen selässä istuva saa helpomman ja turvallisemman listan kuin entinen puskaratsastaja. Kaikissa listoissa liikkeet ovat kuitenkin ehdottomasti yli ratsastajien tason.
– Valmentajan homma on ratsukkoon koskematta ja jäsenillään elehtimättä saada ratsukko suorittamaan liikkeet.
– Tuomari on Eetu. Hän ei ole ankara varsinkaan vasta-alkajille. Mikä tahansa pyörylä on hänelle voltti ja mikä tahansa vähän paranneltu hepan ryhti on lisättyä ravia
– Paremmuusjärjestyksen ratkaisee aika, jossa liikkeet on suoritettu suurin piirtein tunnistettavasti3. Ota varsa kiinni
– Typy, Bee ja Neia Hopiavuoren maneesilla (yksi kerrallaan)
– Tehtävä on ottaa arvottu varsa kiinni maneesista. Varsalla ei ole riimua päässään
– Nopein aika voittaa. Aluksi tehtävä aloitetaan ilman mitään muita apuvälineitä kuin riimu. Aina kun kaksi minuuttia on kulunut, saa valita uuden apuvälineen. (Naru, kauraa, sanko, suhinapussi jne.)
– Joukkue diskataan tehtävästä armotta, jos varsaa pelotellaan vahingossa tai tahallaan.
– Inari tuomaroi4. Temppurata
– Muistatteko maastakäsittelytempauksen? Siellä oli tehtävinä kulman peruutus, puomien ylitys, peruutuspujottelu, peruutusvoltti, pressusilta, puusilta, rapukävely. Temppuradalla on nämä kaikki, mutta niistä neljä arvotaan kunkin joukkueen suoritettaviksi.
– Joka ryhmälle arvotaan myös hevonen, jolla rata suoritetaan.
– Yksi taluttaja suorittaa hepan kanssa yhden esteen, seuraava toisen jne
– Taluttajalla on silmät sidottuna. Muut saavat auttaa taluttajaa vaikka koskemalla häneen. Vain taluttaja saa koskea hevoseen!
– Voittaja on se, jonka hevonen on (perusluonteeseensa nähden) luottavaisin ja rauhallisin
– Tuomari on Eetun äiti RitvaAamupalansulattelulenkki
Aamupalansulattelulenkki on hidas, käyntiä ja rauhallista ravailua sisältävä lenkki Jätinhautuumaan hiekkapohjaisilla metsä- ja peltoteillä. Kierrämme Jätinmetsän, ja rauhallisessa tahdissa se vie yli tunnin. Retkelle saattaa olla hyvä ottaa mukaan vesipullo, mutta muita varusteita ei tarvita. Hevoset juotetaan noin lenkin puolivälissä Veli-Matti Peltoniemen mökillä Jätinmetsän toisella laidalla.Skotti ja Uuno vetävät isoja heinäkärryjä, jotka koostuvat lavasta ja laidoista. Skotilla on Hopiavuoren keltaiseksi maalattu, vähän maalia jo ropiseva kärry, ja Uunolla huomaamattoman ruskeanpunainen Peltoniemestä lainattu kärry. Flidalla on Eetun äitin ”mulle tulee vielä joskus hevosia” -puuskassaan säästämä kevyempi jousitettu oikea nättiksi kunnostettu kärry, jossa on edessä kahden- ja takana kolmen istuttava penkki.
Skotin kärryille tulee kuski Hello (Allu, Manni), Tiitus (Tytti), Jitta (Janne, Nanna), Sebastian (Noora, Viivi),
Uunon kärryille tulee kuski Eetu (Ritva), Noa (Alma), Heli (Ada, Lina), Herman (Erja), Eira, Nelly
Flidan kärryille tulee kuski Oona (Pihla, Shane) ja Inari (Tapio)Suuret Ja Mahtavat Leirikisat
Suuret Ja Mahtavat Leirikisat ovat estekisat ja ne on suunnattu ensisijaisesti hahmojen ei-ratsastaville sukulaisille ja ystäville. Esteradalla on lähtökohtaisesti kaksi ihan maahan kaivettua ristikkoa. Hurjapäille voidaan rakentaa vähän pidempi tai korkeampikin rata. Taluttaminen on sallittua, jopa suositeltua. Jokainen, joka uskaltaa yrittää, voittaa kisan!Osallistua voi niin omalla hepalla kuin lainahepallakin. Rata on niin helppo, että yksikin heppa jaksaa mennä sen vaikka miten monta kertaa. Ainakin Uunoa, Skottia ja Makea saa lainata, ja useampi ratsastaja voi lainata samaa heppaa. Makelle vain pikkuratsastajia!
-
Inarinpiristysratsastus
Harmaa auto kiskoi hyvin varovaisesti trailerin minun pihaani, kun mukamas valmensin Inaria ja Jussia, eli olin seurana kentällä. Tunnistin auton. Se oli kiiltävä viistoperä, ja vain yhdellä tänne tulijalla oli noin pakastariipaistu auto. Samperin serbinpenikka. Sillä alakastilaisella oli tapana käydä nykyään joka päivä. Hopealinnan Joonas ei koskaan ollut hänen mukanaan niin että olisin saanut hänet kiinni ja kysyttyä, pesikö tuollaisia kriminaaleja hänen tallissaan useitakin, vai oliko tuo yksi ihan vahinko. Sen sijaan se haamunnäköinen, läpinäkyvä poika, joka oli jo aiemminkin meillä käynyt, hänellä oli usein mukanaan, ja niin näytti olevan nytkin. Jesse. Sillä sällillä ei ollut samanlaista ilkeää katsetta, vaikka jonkun olisi pitänytkin niin nuorta poikaa vielä vähän vahtia ja sanoa, että älä nyt liiku tuollaisessa seurassa. Jokainen, joka liikkuu, muuttuu lopulta samanlaiseksi. Se seura tosiaankin tekee kaltaisekseen. Onhan se nyt nähty monikertoihin. Vaasa on kuitenkin satamakaupunki, eikä Otsonmäki niin kaukana siitä ole. Päänahkaani ärsyyntyneenä raapien siirsin katseeni hevoseeni ja sen lainaratsastajaan ja päätin, etten tosiaankaan vilkuilisi sivuilleni, kun nuo kaksi odottelisivat vuoroaan.
”Kyllä se sut vetokilipaalus voittaa, Inari.”
”Mitä sä tarkotat?”
”Nua opettaa sielä rattastuskoulus jotta ohojien pääs pitääs tuntua ku olis maitopurkit. Nii ei tarvitte. Pikemminki niin ku olis tulitikkurasiat.”
”Jos mä päästän niin tää menee ihan pitkäksi.”
”Sitte sä teet jotaki muuta väärin, mutta et sä sitä nuan voi pitää ohojan varas.”Inari-reppana ei voinut kauhean hyvin, mutta en minä kysellyt. Hän ei paljoa huolistaan avaudu. Kärttämisen sijaan yritin ruokkia häntä, vaikka hän laihtui vain, ja maanitella yhä uudelleen hevosen selkään. Jussi oli saanut enemmän liikuntaa kuin kertaakaan sitten Hopiavuoren hevostallin avajaisten. Inari taas… Nätisti sanoen Inarissa on potentiaalia. Taitoja vain ei vielä. Kyllä hän Jussin aisoissa piti ja selviytyi sen kanssa hengissä maastossa ja kentällä, mutta ei se ihan ratsastamista vielä ollut. Viimeiset kolme päivää olin laittanut hänet hikoilemaan kentällä ravissa. Satunnaisesti jonkinlainen peräänantoa muistuttava tila oli alannut löytyä, mutta se oli yhä hyvin katoavainen luonnonvara.
”Nokka pystyhyn Inari. Sä kattot taas sen jalakoohin.”
”Sori!”
”Keskity ittehes ja omiin jalakoohis ny. Sun pitääs olla sen hevoosen ympärillä eikä huipulla.”
”Tällä on ehkä vähäsen iso ravi!”
”Se on sitä paree. Sitte ku sä siinä istut niin istut kaikis. Koita nyt vain pitää pää pystys ja selekä suorana.”
”Jos mä menisin hitaammin–”
”Mielellään älä mee kun se nukahtaa muute.”Pikkuhiljaa se meni paremmin. Joka kierroksella Inari uskoi enemmän, ettei Jussi hänen altaan lentoon lähde. Hän uskalsi suoristaa selkänsä ja vähän rentoutua. Se tietenkin helpotti ravissa istumista. Ajattelin, että kun hän hölskyisi tarpeeksi kauan aikaa Jussin selässä, hän oppisi kyllä myötäämään sen askelia. Sitten voitaisiin ruveta tekemään kaikkea muuta. Jussi ajautuisi itse hyvään ryhtiin ja muotoon pienellä pohkeen avustuksella, kunhan Inari olisi tukevammin kyydissä ja uskaltaisi laskea kätensä, jotka olivat jäykistyneet taas kerran rinnan korkeudelle. Olin ihan kiitollinen, ettei Eira ollut sinä iltana kärttämässä ratsastusta. Pidän Eirasta, mutta en keksinyt, miten olisin voinut nätisti sanoa, että hän on vielä aivan liian holtiton ja keskenkasvuinen, eikä ymmärrä pelätä edes oikeita vaaroja. Inari oli rauhallisempi ja varovaisempi. Ja kuunteli ohjeita.
”Selevä. Ota käyntihin”, komensin Inaria monen kierroksen ja parin suunnanvaihdonkin jälkeen.
”Voidaanko tulla? Mahtuuko?” kuului takaani, eikä minun tehnyt mieli yhtään kääntää päätäni vastatakseni. Ainkin kahdeksi kokonaiseksi sekunniksi suljin silmäni, etten olis sanonut, että minun lähelleni sinä et mahdu ikinä, serbinmukula.
”Joo, me ollaan just lopettamassa”, Inari nyökytteli, ja hymyilikin vielä.
”Niin no, mahtuu tänne”, myönsin vastahakoisesti ja käännyin ympäri, vaikka minun teki mieli tiuskaista niin kuin uhmaikäinen, että ei mahdu. ”Voi vitsi Milan, sulta unohtui noi ratsastushanskat nyt trailerihin tai johonki. Tosi harmi. Toivottavasti sä löyrät ne.”
Se rotta katsoi minua vain hetken silmiin. ”Niin. Hanskat jäi”, hän mumisi sitten maata kohti niin kuin sellaisen kuuluikin, ja kääntyi kannoillaan hevosineen. Nyökkäsin Jesselle hymyilevän kehotuksen tulla sisään vain, niin kuin hyvä tapa vaati.Inari pyöri Jussin kanssa pari kierrosta kentällä vielä Jessen päästyä sisään. Ei minua olisi siihen vahdiksi tarvittu muuten kuin pitämään se Jessen pikku ystävä poissa Inarin kimpusta, mutta kun kerrankin oli vähän ylimääräistä aikaa, niin mikäs siinä oli muutenkaan istuskellessa. Aika pian kuitenkin ehdotin, että Inari ratsastelisi laitumille muita hevosia katsomaan ja takaisin, noin niin kuin loppukäynneiksi. Sillä tavalla hän pääsisi kaiken maailman roskasakin ulottuvilta. Jessen pitäisi valitettavasti keksiä ihan oma tekosyynsä. Onneksi loppumaasto kuulosti Inarin mielestä hyvältä idealta.
Kun lähdin Inarin ja Jussin perässä kentältä, tapahtui vahdinvaihto. Mijatović ohitti meidät niin kaukaa, ettei edes kauheasti ärsyttänyt, ja ilman hanskoja tietenkin, koska olivathan ne vain tekosyy. Melkein olisi käynyt sääliksi hänen kumaraa olemustaan katsoessani, ellei minulla olisi ollut kirkkaana mielessäni, millä hinnalla hän oli muutama vuosi sitten ollut valmis pelastamaan oman nahkansa. Hellolla ei ollut aavistustakaan, että hänestä oli ollut tulossa syntipukki tuollaisen surkimuksen toimille. Eikä tarvitsisi ollakaan.
-
Karsina- ja tarhajärjestyksiä päivitelty. Kuten aina, muutoksia voidaan tehdä pyynnöstä. 🙂
Uusi kokeiluni on myös se, etten päivitä uusia hevosia hevoslistaukseen tai karsinajärjestykseen ennen kuin niistä on julkaistu ensimmäinen tarina. Tällä saan pidettyä tilaa auki sellaisille, jotka oikeasti haluavat liittyä osaksi tarinayhteisöä.
-
Oikeasti. Eikö oikeassa elämässä olisi aika ilkeä temppu ostaa Tiituksen ikäiselle, elämäntilanteiselle ja asemaiselle melkein vielä teinipojalle sellainen hevonen kuin Bee? Mä en edes osannut kyseenalaistaa sitä aluksi, ja olisin niellyt näin jälkikäteen ajatellen aika naurettavan tyytyväisenä tarinan, jossa Tiitus maagisesti onnistuu varsansa kanssa yksin ja ihan helposti. Varmaan mä olisin hyväksynyt sen siksi, että virtuaalitalleilla niin on tapana, vaikka oikeasti varmaan yksi miljoonasta varsan ekaksi hevosekseen saaneista onnistuu. Mä en ikinä uskaltaisi, vaikka mulla on Tiituksen tapaan taustalla ravihevosia ja niiden varsoja ja ajo-opetuksia ja muuta sellaista, ja vaikka mä olen Tiitusta aika paljon vanhempi. En ikinä! Miten siinä muuten voisikaan käydä kuin huonosti?
Toisaalta taas mä näen tosielämässäkin onnistumisen mahdollisuuden kaiken sen epätoivon keskellä. Mulle olisi vaikea myöntää ihan ääneen, että mä en pärjää tämän eläimen kanssa, auttakaa mua, ja niin taitaa olla Tiituksellekin. Mä itkisin yöni mun varsan takia ja jopa toivoisin että se vaan katoaisi, ja ehkä alkaisin vältellä sitä tilannetta. Mutta lopuksi, jonkin sattuman kautta, mun olisi pakko puhua. Mä olisin Tiituksen tilanteessa varmaan sitä laatua, että alkaisin lopulta itkeä mun entisen työpaikan taukotuvassa mun entiselle esimiehelle, koska siihen talliinahan mä aina oman hevoseni kuvittelen. 😀 Mutta hei, sen jälkeen se sanoisi, että olisit ääliö tullut aikaisemmin puhumaan. Kyllä mä koulutan sut yhden pääjalkaisen opettamaan kun sanot. Tiitus ei sitä kai tiedä, mutta samalla tavalla se Hopiavuoressa menisi. Auttajia olisi, mutta suurin osa tottakai kuvittelee, että Tiituksella ja Beellä menee tosi hyvin! Kun Bee riehuu kentällä, nehän näkee vain satunnaisen kiukkukohtauksen, eikä päivittäistä surkeutta.
Sebastian tai joku taisi sanoa aiemmin, että on se harmi, jos Tiitus päättää lopulta Beestä kokonaan luopua, koska on ne niin söpöjä yhdessä. Mä aina tietenkin liputan sen puolesta, että vaihtakaa inspiroimattomat hevosenne herkemmin, mutta ehkei tässä inspin puutteesta ole kyse. Tiituksella on pahoja ongelmia, mutta sulla on kerrottavaa niistä. 😀 Mä taidan olla kiintynyt vain siihen ideaan, että tämä on tarina, miten kuljetaan vaikeuksien kautta voittoon — ja tietenkin muakin isompaan äijään pieeeeenen varsan kanssa, kun varsa vielä vie sitä ihan kuus nolla. :DD
-
Hyvin otit heti virikkeen itsellesi Outin tarinasta, jes! 😀 Mutta mikäs Tiituksen mielen niin matalaksi vetää, ettei oikein huvittaisi uusien naamojen kanssa sosialisoida, höh. 🙁
Oikeassa elämässä olen ollut vain pari kertaa ottamassa heppoja kiinni karkuteiltä. Virtuaalitalleilla taas luen siitä kaksitoista kertaa vuodessa. Yhdistin nämä kaksi supertietämystäni Hopiavuoreen. Ellei hevonen karkaa tallin ja talon välissä olevalla tiellä, se ei oikeastaan pääse pakoon. 😀 Tein tallista sellaisen, koska oikeastikin haluaisin itselleni pakoturvallisen tallin, ja koska dramaattiset, traagisesti loppuvia kiinniottotarinoita tulee tosiaan luettua kerran kiissa. Olen niin tosi iloinen, kun maltoit tehdä tästä tarinasta sellaisen, kuin hevosten kiinniotto yleensä oikeastikin on. Sitä ei yritetä yksin, ja vaikka oma sydän ehkä hakkaakin, oikeasti se ei yleensä ole tapahtumana ihan hirveän dramaattisen näköistä. 😀 Tässäkin Raikuli halusi vain ruokaa! Voi! Niinhän ne yleensä haluavat: joko niillä on nälkä tai niitä on pelottanut jokin, ja eka vaihtoehto on aina paljon kivempi kaikkien kannalta. Toki oikeastikin on olemassa dramaattisia pakomatkoja, mutta suurin osa nyt vaan on tällaisia aika rauhallisia. Ja niistä saa lukea liian harvoin. Miten niin tykkään siitä, kun joku kertoo realistisia arkitarinoita? 😀
Mutta onneksi muuten se oli Raikuli, joka päätti siirtyä syömään vihreämpää ruohoa! Bee olisi varmaan sellainen, jota otettaisiin kiinni vielä ensiviikollakin. Voin kuvitella, miten se oikein härnäävästi liehuisi siinä juuri ja juuri ulottumattomissa ihan vain koska se olisi sen mielestä niin tosi hauskaa. Ihme pitkäjalka-apina. 😀
Jep, taas kerran voin käyttää tätäkin tarinaa esimerkkinä siitä, että kyllä siitä aiemminkin nähdystä tapahtumasta voi aivan hyvin kertoa, ja siitä tulee hyvää tekstiä. 🙂
-
Voi, en ole ehtinyt vielä ajatellakaan, mihin Outi raukka joutuikaan, kun ihan vain päätti alata Jussia hoitamaan! Eiran viha on varmasti päättymätön ja tulinen, mutta onneksi Eira on kuitenkin Outia vuosikymmenen nuorempi ja varmasti vielä enemmän typerämpi. Sentään muut ottavat Outin varmasti hyvin vastaan. Inari olikin jo ihan kiltisti, ja ehkä se isäntäkin lopulta osaa lopettaa sen hoitohetkissä ympärillä pyörimisen. Pitäisihän hänen käsittää, että se tuntuu tarkkailulta! 😀 Kaikista varmaan tuntuisi. Ja vaikka kuka Outille vakuuttaisi, ettei isäntä kyttää, kunhan hakeutuu seuraan, ei se varmasti auttaisi. Ei mua ainakaan auttaisi!
Hopiavuoren hevosissa on se hyvä puoli, että kun ne eivät ole ratsastuskoulun urheilijahevosia, niillä on enemmän luppoaikaa. Jussilla saa siis ilman muuta ratsastaakin, kunhan tarinasi on siinä vaiheessa. Inari jo Outia siihen vähän haastoikin. Hän taitaa haistaa, että Outi on häntä paljon parempi ratsastaja ja nähdä siinä mahdollisuuksia: Inari oppii katselemalla. Eira taas… No. Outin kannattaa varoa, ettei kukaan käy liimailemassa nastoja satulan päälle tai jotain. 😀 Joskus jonkun täytyy ehkä pakottaa isännän sanomaan Eiralle suorat sanat, että mistä sen ratsastuksen kanssa oikeasti kiikastaa.
Tiituskin sanoi, että olet ottanut haltuusi aikamoisen paletin hahmoja, menneitä tapahtumia, ympäristöjä ja tilanteita ja vieläpä äärimmäisen uskottavasti. Se on aikamoinen saavutus, koska Hopiavuoren tarinat eivät ole edes nätisti järjestyksessä romaanin muodossa, vaan jatkuvat joka puolella ja sivuavat toisiaan. Hahmoja on paljon, joten niin on tapahtumiakin, ja melkein jokaisella hahmolla on oma persoonansa hevosharrastuksen ulkopuolellakin! Toisaalla on talli, johon oma hahmoni tuli tällä tavalla lennosta mukaan, kun muilla oli jo kuviot valmiina. Olen ihan itse siis nähnyt, ettei se tosiaankaan ole mikään helppo homma. 😀 Hyvin vedetty.
-
Voi mua ja mun kanssa kun kaikesta huolimatta en osaa kirjottaa yksiselitteisesti. :DD Tämä on nyt vastaus Noan ja Tiituksen viesteihin, mutta samalla kaikille infoa.
Eli on ideana, että joukkueisiin tulee enemmän kuin yksi porukka. Tarinallisestihan se ei ole välttämätöntä, mutta sosiaaliseen kirjottamiseen mä teitä kaikin tavoin ajan/houkuttelen/pakotan/kiristän, niin siksi. 😀 Eli listattuihin joukkueisiin mahtuu lisää porukkaa, ja joka joukkueeseen haluaisin vähintään kahden eri kirjottajan hahmoja, mieluiten jopa kolmen! Mielummin joustan siitä, ettei joukkueissa tarvi olla yhtä monta jäsentä kaikissa… 😀 Saa siis sanoa, jos joku haluaa kirjottaa mieluiten vaikka just siinä joukkueessa jossa on Noa/Eira/kuka vaan, ja saa sanoa jo ennen kuin se toinen ilmoittautuu, koska sitten tiedän laittaa sen samaan jos sille itselleen ei ole väliä, mikäli hän sitten myöhemmin päättää ilmoittautua.
Mä mielelläni päästän maneesinvuokraajienkin hevosia tosiaan tapahtumaan käyttöön päikkymerkintöjä tai edes ideoita niihin saamaan ja muutenkin. Eli varsat otettu vastaan, kiitos. 😀 Muihinkin hommiin saa tuoda. Pidän Hopiavuoren hevosilla kuitenkin etuajo-oikeuden tehtäviin. Mun hevosten ei tietenkään tarvi päästä välttämättä mukaan, koska mun inspiraationi ei ole mitenkään riippuvainen siitä! Eli jos joku jo mun hevosille varattu homma houkuttelee omaa väkeä tai maneesinvuokraajia, niin saa ajaa ohi.
Lisäksi mä tiedän, että tämä homma on aika iso paketti, jossa tapahtuu paljon. Idea ei ole, että kaikkien olisi pakko kirjoittaa kaikesta. Saa jos haluaa, mutta ihan yhtä okei on kirjottaa vain yhdestä tapauksesta, tai yhden tapauksen yhdestä osasta (esim. rastiradan yhdestä tehtävästä). Tässä yrittää nyt vain olla mahdollisimman monelle jotain kivaa tekemistä.
-
Hevosten arpomisella meinaan sitä, että täällä saattaa olla joku, jota inspaa jonkin rastin kirjottaminen nimen omaan siksi että saisi kirjoittaa omasta hepasta. 😀 Mä kuulostelen vähän, mennäänkö arvonta-asioissa enemmistön mukaan, vai saanko tehtyä jonkinlaisen kombon jos joku oikeesti välttämättä haluaa kirjottaa tietystä hevosesta ja loput arvotusta. Kun ei tämä ole niin vakavaa. Joka tapauksessa muuten kaikki arvonnat tehdään vasta sitten, kun mulla on jo joukkueet edes vähän selvillä, ja kun rastit on lyöty lukkoon.
Kunniamerkkien tekemisestä on tullut mulle omituisen rakas toimintakyvyn mittari. Ne on mulla kaikki vierekkäin samassa tiedostossa ja musta on huvittavaa miten ne parantuu ajan saatossa vaikka mun kädet on aina aika samalla tavalla kipeät. 😀 Mä ihan tykkään niitä tehdä, mutta julkaisen ne kaikki kerralla. Tokihan Noan tekemät on hienompia, onhan se nähty, mutta olen niin kauhee että mulla on pakkomielle käsinkirjotettuihin Ihan Ite Tehtyihin merkkeihin vaikka ne ei olekaan yhtä hienoja. Tottakai kaikki saa kuitenkin keksiä ihan omia palkintokategorioitaan ja kirjotustehtäviään, joista saa palkita lisämerkeillä, jos tykkää tehdä niitä!
-
Hei jos pyhin päämäärä näillä kaikilla tehtävillä ja merkeillä on tuoda lisäideoita ja inspiä jotta saadaan tarinoita, ja tehtävänannon takia inspiroiduit kirjoittamaan, niin onhan se tehtävä tavoitteensa täyttänyt, vaikka olisit kuinka kirjoittanut ohi. Ei se ole niin justiinsa: tehtävänantoihin voi suhtautua ennemmin ehdotuksena kuin sääntönä. Sitä varten ne vain on, että alkaisi kirjoituttaa, ja merkin saa myöntää itse itselleen. Vaan tämäpä ei edes ole ohi kirjoitettu yhtään, niin kuin pelkäät. Näinhän tehtävänannossa lukee! (Ja kyllä Noa, sä saat päättää. 😀 Kaikki saa. :D)
Mulle tuli tästä tosi ahdistunut olo pitkäksi aikaa. En tiedä, mitä suunnittelet: haluatko vain kipuilla Been kanssa jotta tarina ei olisi liian helppo ja tylsä, vai harkitsetko oikeasti hepan vaihtamista. Joka tapauksessa mun ihoa pisteli, kun mä taas pahan tapani mukaan aloin samastaa hahmoa ja kirjoittajaa toisiinsa. Apua, mä ajattelin, sä olet pahalla päällä ja lähdet varmaan pois. 😀 Kyllä mä järjelläni tottakai ymmärrän että tässä puhuu Tiitus, en mä niin hölmö ole. Mutta tämä teksti on mulle niin aito ja niin tuttu, että uskon siihen joka lukukerralla niin kovasti.
Koska tuotahan se on. Mä muistan kun otettiin mun tyttöystävän kanssa meidän eka yhteinen koira, joka on nyt kuutisen vuotta tossa pyörinyt. Se on rääkätty rescuetapaus, ja pari ekaa iltaa se vaan tärisi sängyn alla. Mä mietin, että mitä mä olen oikein mennyt tekemään: mulla on saakeli marsujakin sängyn alla, ja koiran pitää rakastaa mua enemmän ja olla mun kanssa. Ja lisäksi mä pelkäsin jopa sitä, että mitä jos me nyt mun tyttöystävän kanssa erotaan, niin mitä tuolle piskille käy: miten mä voin luopua siitä ja antaa sen sille, tai miten mä voin pitää sen ja selviytyä siitä yksin. Ja vaikka kaikki sujui hyvin, samoja ajatuksia pyörittelin kun meille tuli toinen koira. Sillä on aggressiivinen tausta ja se on kodinvaihtaja. Apua, mitä jos mä en onnistu sen kanssa? Mitä jos mä teen siitä vielä vihaisemman? Miksi mä nyt tämän menin ottamaan kun pentujakin on? Mitä jos me NYT erotaan niin miten pärjään kahden piskin kanssa tai ilman niitä? No. Hyviä uutisia. Me todella erottiin kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen, ja pärjään hyvin mun kahden koiran kanssa, jotka molemmat haluaa olla mun lähellä eikä ole yhtään aggressiivisia. 😀 Ja taas tulen murehtimaan, kun otan uuden koiran joskus.
Samastun myös täysillä tuohon kohtaan, jossa Tiitus vertaa varsaansa Skottiin ja Jussiin, jotka on herran tähden aikuisia ja luonteeltaankin molemmat lähtökohtaisesti helpomman oloisia! Voi miten mä olenkin mun koirien käytöstä ja koulutusta verrannutkaan muihin, ja voi miten mä vertaan nyt vielä enemmän kun mun nuorimmainen on näyttelykoira! Se on siirtymässä aikuisten kehiin, ja mulla on kauheat paineet saada se käyttäytymään yhtä hienosti kuin ne vipaa sertiä vaille muotovaliot, jotka meillä on vastassa nyt! Ja samalla mä tiedän, ettei siltä voi sellaista vaatia, ja ettei se oikeesti ole mikään hirviö. Mutta kun on kaikkia paremmin käyttäytyviä Jusseja ja Skotteja koko ajan siinä nenän alla joka näyttelyssä, niin välillä mäkin mietin, etten osaa kouluttaa koiraa, ja että se on mun vika jos se hyppää/haukahtaa/istuu/leikkii kun sen pitäisi seistä. 😀 Välillä toivon että joku mua parempi kouluttaisi sen — mutta kompromissina mulla on mua parempia kouluttamassa mua. Ne sanoo, että näin hoidetaan turkkikoiran turkki, näin trimmataan, näin laitetaan näitä aineita tähän, näin pidät sitä remmiä kun laitat sen koiran pöydälle. 😀 Kyllä Tiituskin saa sellaista apua jo ihan omalta väeltä, kunhan saa toivottavasti lopulta puhuttua murheistaan. Toivottavasti saa. 😀
-
Voi voi. 😀 Mä huomasin, kun osallistuit tähän. Ajattelin heti, että kyllä Inka siellä pärjää, mutta pärjääköhän Heli! Onhan hän topakka nainen ja vaikka mitä, mutta välillä niin kova sanomaan ja toimimaan, että vähän jännitti. 😀 Mutta sehän meni kaikilta osin niin hyvin kuin vain olla ja voi.
Tällaisia samanlaisia tapahtumia on ollut aina silloin tällöin, ja olen niihin itsekin osallistunut — työhevosilla tietenkin. Siksi skippasin tämän. En vain keksinyt mitään uutta kerrottavaa enää, kun olen kertonut saman tarinan jo useasti. Olisinhan voinut tietenkin itsekin tulla ajatelleeksi, että tuore näkökulma saadaan jo siitä, että vaihdetaan vetohevosen rooliin epäsopiva hevonen! 😀 Tästä tuli heti tarina, jota ei ole vielä koskaan kerrottu, ja sellaisena mielenkiintoinen selviytymistarina. Ei se haittaa, vaikka Inkan kärryissä oli vähiten painoa. Sehän on vain reilua. Sinne mentiin oppimaan uutta ja pitämään hauskaakin vähän, eikä tekemään varsinaisesti töitä hullun raivolla! Inkahan teki hienosti hommia taustaansa nähden, ja ai miten virkistävää minun oli lukea niin tutusta tapahtumaformaatista tällä tavalla kirjoitettuna!
Hepallehan tekee hyvää nähdä ja kokea, oli se sitten mallia pikajuoksija tai vetomörssäri. Luulisi, että tästäkin kokemuksesta on Inkalle ihan vain pelkkää hyötyä, kun Heli siitä kuitenkin paluun jälkeen huolen piti, ja kun sitä ei vallan liikaa rasitettu. 😀
-
Mä olen joskus ennenkin tainnut nopeasti etenevien romanssien kanssa sanoa saman kommentin, että mulle mielenkiintoisinta koko keksityssä suhteessa on vetkuttelu. Tykkään siitä, miten ensin vetkutellaan yhteen menemisen kanssa, ja sitten jatketaan muilla asioilla. Sillä tavalla ne hetket, jotka menevät hyvin, tuntuvat musta oikeasti ihanilta ja haluan viivytellä niissä. Jos taas kaikki on alusta asti nopeaa ja helppoa, hyvät hetket eivät tunnu musta oikein miltään. Kirjoitettu parisuhde pitää siis olla mulle aina päinvastainen kuin oikea parisuhde. :DD Herman ja Eira ovat toki vetkutelleet vähän jo, ja Eiran tuntien hän on jo sovitellut omaa etunimeään yhteen Hermanin sukunimen kanssa, mutta en tiedä, mitä hän tästä ajattelee. Eira on nuori ja arvaamaton, ja on haaveillut niin paljon poikaystävästä.
En kuitenkaan ole varma, tietääkö Eira, mitä poikaystävä oikeastaan tarkoittaa: tai siis miten sellainen eroaa jostain toisesta kaverista. Ehkä niin, että poikaystävää voidaan vetää kädestä lenkillä ja koiraa hihnasta toisella kädellä ja sanoa, että katsokaa, mulla on koira, ja mulla on poikaystävä. Kyllä mä tiedän, että moni Eiran ikäinen jo seurustelee, mutta mulle se on niin jotenkin kaukainen ajatus. Mä olen Eiraa aika paljon vanhempi, ja mä en tainnut Eiran ikäisenä edes oikeasti haluta mitään tyttöystäviä, kun tosiaan en tajunnut mitä minä sellaisella olisin tehnyt. Tai siis jotain kädestäpitojuttuja mullakin oli, ja varmaan just siksi mä aina oletan, että Eirallekin koko kuvio on epäselvä.
Sitten kun en vielä tiedä, mitä se tuohon sanoo. 😀 Se on nopea ihastumaan, ja se ihastuu varmasti kaikkeen mikä liikkuu. Onkohan se just tänään kiinnostunut Hermanista vai ei, vai vaikka Sebastianista, Noasta — tai mistä lie tahansa? Ja jos on, haluaako se oikeasti poikaystävän, vai onko se vain ajatus? Ja jos ei ole, haluaako se kuitenkin poikaystävän niin kovasti, että mitä väliä sillä tykkäämisellä niin on? Voi kun en vielä tiedä, ja munhan pitäisi tietää. 😀
-
Mitähän se isäntä on ajatellut, kun on ruokakiponkin tuohon kuntoon päästänyt? Muka täyshoitoa tarjoaa ja yrittää olla tarkka tallistaan, ja sitten tekee tuollaisen aloittelijan mokan. 😀 Onneksi meillä on tarkkoja hevosenhoitajia, joilla on isäntää paremmat silmät, niin eivät hevosetkaan joudu syömään kaiken maailman basiliskoja vilisevistä kupeista, hyi. 😀
-
Mörri on aika suokkimainen, vaikkei suokki olekaan. Jos rauhallisesta länkkäriharrastelusta puhutaan, suokki on siihen itse asiassa quartereita sun muita parempi! Karjavaistoa sillä ei tietenkään ole, mutta vain pieni osa-alue kaikista monista lännenratsastuksen lajeista nojaa siihen, eikä yksi hevonen ikinä oikeasti niitä kaikkia lajeja tosissaan teekään. 😀 Harva hyvä esteratsukaan on vaikka hyvä laukkaratsu tai kouluratsu samaan aikaan. Se on kuitenkin ihan tosiasia, että kerran englantilaisittain aloitetulle hevoselle on aika mahdotonta kouluttaa lännentyyliä, kun avut ovat aika päinvastaiset keskenään ja periaatteet ihan erilaiset. 😀 Toki se onnistuisi, jos olisi aivan hirveästi aikaa ja kärsivällisyyttä, ja antaisi hevosensa unohtaa enkkutyylin: kaikkihan on oikeastaan mahdollista. (En siis pidä ”lännenratsastuksena” sitä että nostetaan lännensatula selkään ja mennään englantilaisittain. Siinä ei ole mitään vikaa: se vain on enkkuratsastusta erilaisella satulalla.) Oikeassa elämässä minäkään en sellaiseen hullun hommaan kuitenkaan ryhtyisi, vaan tekisin niin kuin Alva, ja antaisin ponini mennä, koska olisin jotenkin henkisesti kasvanut yli siitä halutessani muuta. Niin oikeasti kuin tarinallisesti omasta rakkaasta lemmikistä luopuminen on tietenkin surullinen paikka. Oikeassa elämässä helpottaa nähdä, kuinka se pääsee sopivampaan kotiin. Virtuaalisesti taas suru on ihan kivaa: siitä voi kirjoittaa. Veikkaan, että Mörri pitää uudesta elämästään. Alvahan kertoi sen menevän niiiiin kauniisti nuorten kanssa!
Jankutan välillä tarinaväelle, että vaihtakaa hevosianne herkemmin. 😀 Vaikka ympäristö olisi mikä, yhdestä mielikuvitushevosesta on olemassa rajallinen määrä kerrottavaa. Se on toki hieno tarina, miten yksi hahmo ja yksi hevonen pitävät yhtä irl-vuosikymmenen, mutta itse sen tarinan jo itse kerran kertoneena vähän veikkaan etten tule tekemään sitä toiste, vaikka se yhden vuosikymmenen olikin minusta tosi hauskaa. Muutos on se, mistä tekee yleensä mieli kirjoittaa, eikä ole ollenkaan häpeä tehdä muutoksia jotta voisi kirjoittaa! Mörri saa nyt siis mennä, mutta pidän kohtuullisen ajan Alvan hevoselle paikkaa, jos hän tosiaan palaa Kanadasta. (Toivottavasti hän vie terveisiä minun Mikael Kontiokorvelleni, joka on myös siellä, heh, vaihto-oppilashahmona ja verkostoitumassa ennen kuin palaa kotitarinaansa!)
Toivottavasti Alva löytää hevosensa, ja sinä löydät siitä sen tarinan, jonka haluat palavammin kertoa!
-
No tässä on vauhtia. Tulee kotoisa olo, kun kuvittelen tätä kaikkea puheensorinaa. Moni hahmo on tässä tarinassa ihan elementissään, vaikka tässä on ollut paljon liikuteltavia osasia kirjoitettaessa. Vähän saattaisin kyllä säikähtää tuvan menoa, jos olisin Olaf ja joutuisin sen kaiken keskelle uutena. 😀 Mutta ehkä se pärjää: sehän vaikuttaa seikkailijatyypiltä, joka pärjää aina.
Taitavat olla Nelly ja Hello, jotka ovat eniten omat itsensä tässä. 😀 Mun mielestä niistä on hauska kirjoitella, kun kuvittelen niiden välille niin oudon dynamiikan. Ja on niistä hauska lukeakin. Kiinnitin näiden kahden lyhyeen sananvaihtoon erityistä huomiota, vaikka näiden suhde ei mitenkään pääasiassa tässä tarinassa olekaan.
Nelly ei ole ainakaan mustasukkainen Hopiavuoren-perheestään. 😀 Minä tiedän, että osa muista hahmoista on. Vaikka tunnelma on lämmin, on siellä aina joitakuita, joilla kestää hetki hyväksyä uudet naamat! Nellylle uusiin sopeutuminen on ollut aina melko helppo jutska, mutta jopa isäntä itse vierastaa aluksi, vaikka kutsuukin kahville ja osaa tehdä aloitteita tutustumisen suhteen. Siinä mielessä Nelly sopii paremmin tällaiseksi hevosalan yrittäjäksi valmennuksineen kuin isäntä talleineen… :DD
-
Haha, nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuvittaa tallia niin paljon kuin ehdin, kun on hyvä jakso. 😀
Joo: jatkossa tästä hommasta sanotaan myös kaikille erikseen liittymishakemusvaiheessa. Tämä ei tule voimaan mitenkään takautuvasti jo tallissa aiemmin asuneiden kohdalle. 😀 -
Kun luin tätä, niin eka ajatus oli että tykkäääään. 😀 Sitten tajusin, etten voi kirjoittaa vain sitä kommenttiin, ja mun täytyi lukea uudelleen läpi tajutakseni, mistä tykkään, kun eka lukukerta meni vain viihtymiseksi.
Se, josta tykkääään, on yleinen hälinä ja hirveä sirkus yhdistettynä Oonan persoonaan. Paljon tapahtuu ja kaikkea, ja Oonalla on näköjään sellainen aistimistapa, että hän kertoo meille vain olennaisimmat asiat, jotka vaativat ensimmäisinä huomiota. Sen lisäksi Oona on itse koko ajan niin kierroksilla, että pystyy ihan hyvin selviytymään tilanteesta, joka olisi monen muun mielestä vähintäänkin stressaava. 😀 Kyllä hän vähän Tiituksen apua kaipasi ja sai, mutta noin niin kuin tallin pihassakin on ihan autenttinen hulabaloo, ja silti Oona saa asiat rullailemaan ihan uskottavasti, koska on itse niin paljon tapahtumiakin nopeampi aina joka tarinassa.
Ja samalla, vaikka paljon tapahtuu, ja vaikka Oona poimii vain pääasioita, ehdit pysähtyä yksityiskohtiin ja luoda vuorovaikutusta hahmojen välille. Muiden hahmojen kohtaaminen sekä lyhyesti että pitkästi olivat mun lempiasiat tässä tarinassa. Mua huvitti, miten eri tavalla Oonalla ja Tiituksella on tapana viestiä. 😀 Toinen juttu, josta oikein erityisesti tykkäsin oli se, miten kätevästi esittelit hevoset lukijalle Oonan käsitellessä niitä ja puhuessa niistä. Omalle hahmolle tutun hevosen, ihmisen tmv esitteleminen lukijalle uutena menee helposti selittämiseksi, ja sehän ei ole hyvä juttu!
Mulla on vielä tarinat kirjoittamatta, mutta tulossa. Miksiköhän laitan nämä tapahtumat aina viikonlopuille, kun ne on ainoat hetket kun en kerta kaikkiaan ehdi koneelle? :DD
-
Kun mä luin tätä ekan kerran, kiinnitin huomiota hyvään kerrontaan, hyvään kieleen, erilaiseen liittymisviestiratkaisuun — ja Olafin ikään. 😀 Virtuaalitalleilla ikärakenne on pakannut olla viimeaikoina vähän sellainen, että perushahmo on mua aika paljon nuorempi, ja tallin omistajat ovat mun ikäluokkaa, eikä niillä kukaan pelaa. (Ja samalla ihmettelen kotona, että mä olen näin TOSI lapsellinen ja saamaton, ja samalla mun ikäiset virtuaaliukkelit on aivan uskomattomia superhevosmiehiä ja pyörittelee 400-karsinaisia talleja kun mä unohdan syödä aamupalan…) Aina vähän sisäisesti tuuletan, kun hyvin kirjotettu hahmo lähentelee mun omaa ikää. 😀 Niiden kautta tulee sellainen olo, että mäkin jotenkin ”saan” olla täällä.
Niin kuin mä alussa tosi tosi nopeasti sanoin, kirjoitat tosi hyvin. Olafin pari tekstiä ovat nyt jo niitä harvoja poikkeuksia, joissa ei ole sellaisia virheitä tai kömpelyyksiä, joihin mun äikänopen haukansilmäni pysähtyisi, kun luen huvikseni enkä töiden takia. Jo tämä teksti on sellainen, että kun mun pitää kommentoida kieltä, en tiedä, mitä sanoisin. Se on hyvä merkki: en ole kiinnittänyt siis huomiota mihinkään tekstuaaliseen lukiessani. Sen huomasin heti, miten laaja sanavarasto sulla on aktiivisessa käytössä.
Mua viehättää se, miten Olaf on sitä mieltä, että kyllä asiat tapaavat järjestyä. Koska niin ne tapaavat!! 😀 En olisi itse yhtä rohkea, että ostaisin edes hiirtä, hevosesta puhumattakaan, ilman että mulla olisi vakituiset tulot. Mutta muuten, ihan normaalissa elämässä, olen Olafin ajatuksen saanut tuta. Turha murehtia etukäteen! Yleensä käy hyvin. Ja jos käykin huonosti, murehtimalla ikään kuin kärsii vain turhaan kahdesti.
-
Mä luulen, että Olaf on sellainen seikkailija, joka keksii ratkaisun vaikka sitten sähköauto-ongelmaansa. 😀 Paljonkohan Otsonmäeltä olikaan Tampereelle — toistasataa kilsaa ehkä — siellä lienee lähin latauspiste. Olaf-parka, vaikka on oppinut elämään kalastusaluksella ja omasta mielestään aika vaatimattomissa oloissa, ei vielä taida ollenkaan tietää, mihin on oikein päänsä pistänyt! Mutta siitähän kiinnostavat tarinat kertovatkin: päähenkilön kamppailusta. Nyt olet luonut Olafille kyllä ihanan paljon kamppailtavaa moneen, moneen hienoon tarinaan! Uusi heppa, uudet piirit, rahat loppu, muutto niin keskelle korpea ettei Olaf tiennytkään… :DD En oikeasti malta odottaa.
Nellykin sanoi tästä, miten Olaf ei vain tupsahda paikalle hevosineen. Mustakin se on ihanaa. Jos hahmo on juuri virtuaalimaailmaan luotu, se tuntuu aina putoavan enemmän tai vähemmän avaruudesta tallin pihaan. 😀 Siitä tarinan saa joo tehokkaasti liikkeelle, mutta tykkään kyllä enemmän, kun hahmolla on ollut elämää myös Hopiavuoren ulkopuolella. Silloin mä uskon senkin, että kun se astuu tontin rajoilta ulos, se tosiaan menee kotiinsa, eikä vain lakkaa olemasta. Hopiavuoressa on tällä hetkellä paaaaljon enemmän hahmoja, joilla on uskottavat taustat, kuin mitä olen virtuaaliharrastuksessani ikinä ennen tavannut. Ja heh, olen tehnyt tätä kuitenkin parikymmentä vuotta. 😀
Mimman ja Olafin dialogi on myös tosi kivaa (siis tarinassa) ja oikeastaan uskottavaakin. Musta tuntuu että Mimma tykkää, kun sille höpöttelee. Odotan vähän sitäkin, mitä sitten tapahtuu, kun joku oikeasti sanoo, että ei. Että menes nyt siitä, pikkupoika, äitisi helmoihin vakka opettelemaan keskustelutaitoja. Helmipuron Inari kuulostaisi siltä, joka ekana ärähtäisi, mutta katsotaan nyt. Olaf itse antaa ymmärtää, että käsittää sanan ei — mutta miten lie käsittää. 😀 Tämä on yksi juttu, jota odotan. Muutenkin veikkaan että Olaf saa vähän pakkaa sekaisin: vähintään jotain mustasukkaisuusdraamaa ihan olemassaolollaan ainakin jossain vaiheessa. 😀
Ellua en vielä tiedä, mutta ehkä siihenkin tutustutaan kun Olaf pääsee perille. Se vaikuttaa kuitenkin ensivilkaisulta kivalta hepalta. Olen vähän väsähtänyt itse jo moneen, moneen virtuaalimaailman yleisimpään ja tylsimpään hevostyyppiin, mutta normaaleja, uskottavia, hyvin koulutettuja, viisaita harrastehevosia (joita oikeassa maailmassa on suuri enemmistö) ei ikinä ole ollut virtuaalimaailmassa kuin kourallinen! Ne ovat sellainen harvinaisuus, joista jaksan lukea ja kirjoittaa vielä vaikka kuinka kauan!
-
No hyi, kylmää siellä uimassa varmasti olikin! Isäntäkin oli sitä mieltä, että parempi jäädä vain ratsastelemaan, koska kylmettäähän siellä itsensä ja hankkii keuhkokuumeen. Sitten jäävät hevoset hoitamatta ja tapahtuu kauheita, ja niin edelleen. 😀
Bellin yömaasto kuulostaa rauhalliselta ja mukavalta siitä huolimatta, että siitä olisi löytynyt vähän enemmän vauhtia kuin Cozminasta.
-
Vai on Typy villi! 😀 Voi Alma! Hellon mielestä Typy on pikku enkeli, joka tekee kaiken just täydellisesti omalla ihastuttavalla tavallaan. Mun mielestä se on luonnostaan ihan kiva, mutta tällä hetkellä vähän kuriton vauva. Herman käsittelee sitä kuitenkin tosi hyvin. Kärsivällisyyttähän sen kanssa vain tarvitsee, että se malttaa rauhoittua oppimaan uutta. Laukannoston käsittäminen ääniavuilla on sille nyt vaikeaa: se tapaa vain kiihdyttää ravia. Se taitaakin olla Isojen Heppojen Koulun seuraava asia, joka Hello pitää pakottaa sille opettamaan. Onneksi on vielä aika paljon aikaa ennen kuin sen ratsukoulutus alkaa, ja onneksi on Herman auttamassa. Hello kun on vähän vätys välillä.
Taitaa se Eirakin vähän lämmetä Hermanille 😀
-
Hei!
Kiitos! Tänne talliin on kerääntynyt kyllä hieno porukka, jonka ansiota koko tarinan elävyys ja yhteishenki on. Tein Hopiavuoresta oman unelmatallini, ihan itselleni, mutta kyllä tiesin, etten ole ollenkaan uniikki: jonkun muunkin täytyy siis haluta tarinoida samantyylisessä paikassa!Olisit ihmeessä linkittänyt myös Päikesaaren, vaikka kyllä meistä varmaan melkein kaikki osaa sen jo yhdistää nimen perusteella. 🙂 Sitäkin kehtaa nimittäin esitellä. Mä olen itsekin seurannut erityisesti Potun touhuja siitä asti kun sen huomasin löytäneen kodin itselleen!
-
Arvasin! Muistin! Täällä oli enemmän kamaa kommentoimatta, enkä muistanut millään että missä, vaikka olin muistavinani että se on sun! Nyt se löytyi! Jes!
Hellolla on ollut kaikkien tarinoissa hyvä vauhti päällä tässä tapahtumassa. 😀 Ehkä senkin mielestä yömaasto on niin jumalattoman jännä tapahtuma, että sillä on noin kova vauhti päällä. Suunsoitosta en ole kuitenkaan yhtään yllättynyt, joskin musta on ihan huvittavaa miten Noakin vähän lähtee siihen. Noa on mun silmissä se Hopiavuoren koirapuiston koirista, joka kääntää päätä sivuun kun pennut lyö tassuja maahan sen edessä. Mutta sitten aina lopuksi on se yksi joko niin hölmö tai niin ärsyttävä pentu, joka saa Noankin hetkeksi leikkimään. Toisaalta mä olen kuitenkin vain koko ajan odottanut, että se saattaa lämmetä vielä. Kotiutuminen ei ole ollut sille ollenkaan helppoa! Mulla itselläni kestää uudessa työpaikassakin ainakin puoli vuotta ennen kuin voin olla yhtään normaalisti ja leikkiä siellä mitään (joskin Noa on paljo rohkeampi kuin mä). Niin mitä lie käviskään jos joutuisin yhtäkkiä asumaan Hopiavuoreen, jossa ihme jengiä kulkee koko ajan nurkissa ja syö mun jääkaapista sen viimeisen jugurtin josta olen koko päivän haaveillut. Ei siinä ole ihan helppo temppu leikkiä toistensa tuntevien penikoiden kanssa kylmiltään.
Kun mä luin tämän ekan kerran, mun teki mieli heti alkaa tehdä sitä, mitä sulta kielsin: selitellä tarinassa Eetua. :DD Olit kirjottanut sille ihan oikean eleen, mutta mä luen sen niin näkyvänä, että sitä elettä värittää väärä tulkinta — enkä mä edes tiedä, onko se sun vai Noan — vai mun tulkinta jomman kumman tulkinnasta! Heti teki mieli kirjottaa tarinan loppuosa Eetun näkökulmasta ja muka ”sattumalta” avata siinä, miten ja mistä asioista se on mustasukkainen, ja etenkin että miten ei. 😀 Mutta hei, tällä kertaa olin vahvempi itse, kuin mun tarve suojella mun hahmoa. Yleensä en ole :DD
Tässä tarinassa mulle alkoi vähän jotenkin aueta se, mitä mahdat tarkoittaa, kun joskus sanot tutustuvasi hahmoon dialogin kautta. Olenhan mä tietenkin huomannut, miten hirveän paljon panostat ihan hahmojen tyypillisiin puhekuvioihin jo ennenkin, mutta siinä kun tässä tarinassa on puheenvuoro Hellolla, Eetulla ja Nellyllä, mä vihdoinkin oikeasti käsitän miten yksityiskohtaista hommaa sä dialogin kanssa teetkään. Repliikeistä näkyy paitsi hahmon puhetyyli, myös luonne ja ajatukset, vaikka niitä ei edes ole paljoa. Mä nysvään sellaisten asioiden kanssa, että esim. haluan tietää, naputtaisiko hahmo tylsyyksissään pöydänkulmaa kynsillään vai sormenpäillään, koska sellasista mulle näkyy persoona, mutta jotenkin mä nyt tajusin, että senhän voi tietenkin myös kuulla. Sä taidat oikeasti kuulla sen mitä mä näen. Sitä mun pitää ruveta harjottelemaan heti.
-
Jee on aina hyvä kokeilla uusia aluevaltauksia. 😀 Virtuaaliheppaväelle yleensä tutuin taiteen laji on proosan kirjoittaminen, digitaalinen piirtäminen varmaan hyvänä kakkosena. Olisi kuitenkin hyvä uskaltaa aina kokeilla kaikkea muuta. En mä sitä sano, että kaikkien pitäisi muuttua heti runoilijoiksi, mutta vaikka kuinka rakastaisi eniten proosaa niin kuin minä, niin muidenkin lajien kokeileminen kehittää niitä taitoja. Vähän niin kuin jos haluaa supervahvat vatsalihakset, pitää treenata myös selkälihaksiaan tai ei tule hyvä.
Hyvin meni. 🙂 Ens kerraksi, jos vielä päätät joskus kirjottaa runoja, heitän sulle haasteen säkeistöjen rakentamisesta. Tämä toimii näin, ja iiiihan melkein koko runon osalta kahden säkeen säkeistöt ovat just sitä mitä tähän kuuluukin laittaa! Mutta säe on samalla kuin proosan kappalejako. Pitää laittaa yksi asia yhteen säkeistöön ja koko asia samaan säkeistöön. Siksi pidempiä säkeistöjä on helpompi rakennella. Harmi vaan, että runossa säkeistöt ovat perinteisesti saman mittaisia keskenään. Se rajoittaa niitä enemmän kuin proosan kappaleita on rajoitettu. 😀 Toisaalta, ei nykyrunous ole mitenkään päin säännöllistä, saati sitten mitallista! Kaikkia sääntöjä saa rikkoa, jos sen tekee tarkoituksella!
…mä en siis pääse yli siitä että neljästä tapahtumasta on tehty nyt kertova runo :DDD Suunnittelen jo että miten näistä saisi rakennettua jonnekin kollaasin. 😀
