Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Puhelinkeskustelu tallin vintillä
Täti: ”Sillä on hienot vanhemmat ja sehän on ihan älyttömän komea jo nyt!”
Tiitus: ”Kyllä, onhan hieno ja kyvykäs, mutta..”
Täti, keskeyttäen: ”Etkö sitten tykkää siitä? Onko siinä muka jotain vikaa?”
Tiitus: ”Tottakai tykkään, se on vain hieman – hankala.”
Täti: ”Kasvattaja kyllä kertoikin sen olevan aika itsetietoinen varsa.”
Tiitus: ”Ai aika? Eilenkin se varmaan nauroi lähtiessään karkuun, kun olin hakemassa sitä sisään!”
Täti: ”Noh noh, sellaisiahan ne varsat on, leikkivät ja metkuttelevat. Sinun pitää vain näyttää sille kaapin paikka.”
Tiitus, huokaisten syvään: ”Joo, enköhän minä jotain keksi.”
Täti: ”Kasvattaja sanoi myös, että hän on kyllä valmis auttamaan varsan kanssa. Voin antaa hänen yhteystiedot, niin voit laittaa suoraan hänelle viestiä.”
Tiitus: ”No enhän minä nyt hänelle voi soittaa vikurisesta varsasta!”
Täti: ”Höpö höpö, jos sinä et soita, niin minä soitan.”
Tiitus: ”No et kyllä soita, minä hoidan sen. Mutta nyt pitää lopettaa, taisin kuulla jonkun tulevan.” -
15.04.2019 – Uudet tarhakaverit ja varustekatsaus
Minulla ei ollut tänään koulussa tunteja, jefuharkat oli peruttu eilisen turnauksen myötä, joten tänään oli ensimmäinen kunnon vapaapäivä. Mitä sitä tekisi? Nukkuisi pitkään, söisi rauhassa aamuaisen ja ottaisi ihan rauhallisesti? Ei sentään, vaan minä poika heräsin ennen ysiä, söin kyllä tuhdin aamiaisen ja poljin sen jälkeen Hopiavuoreen.
Hevoset oli saaneet jo aamupalansa ja viety tarhoihin, joten suuntasin omankin kulkuni sinne. Bee oli saanut tarhakaveriksi komean ruunivoikon sekä liinaharjaisen ponin. ”Minun täytyy yrittää opetella teidän nimet nyt ainakin”, tervehdin luokseni astellutta hevosta.
”Se on Dips”, kuulin ja käännyin ympäri. Edessäni seisoi cowboy: farkut, niiden päällä nahkachapsit, stetson päässä ja bootsit. Sentään bootseissa ei kilahdellut leffatyylisesti terävät kannukset, joilla elokuvasankarit potki hevosiaan. ”Ja minä olen Jake”, mies tervehti. Eihän Jake oikeasti ollut amerikkalainen, kyllähän sen äänestä kuuli. Mutta ulkoisesti olisi voinut uskoa, varsinkin kun näin hänet myöhemmin lännenratsunsa selässä.Sain huudella Been perään tovin jos toisenkin, ennen kuin varsa lotkautti edes korvaansa. Silloinkin se vain pysähtyi tuijottamaan minua. ’Selvä’, ajattelin mielessäni ja kipusin tarhaan hakemaan hevostani. Juuri kun olin saamassa otetta varsan riimusta, se pinkaisi juoksuun tarhakaverin innoittamana. Meinasin jo lähteä itsekin juoksuun, mutta totesin, etten kuitenkaan saisi varsaa kiinni ja se oppisi vain huonoille tavoille. Pitää sanoa Eetulle, ettei Bee voi jäädä ainakaan tuon ponin kanssa samaan tarhaan.
Päätin antaa varsan olla ja menin tutkimaan sen varusteita, joita en ollut kerennyt käymään läpi. Vauvan sinisestä harjapakista löytyi neljä pesusientä, tummanruskealla selällä olevat harjat sekä kaviokoukku ja pakin kanssa saman sävyinen kumisuka. Been paperit sekä tätini kirje olivat edelleen pakissa ja niiden alta löytyi tyylikäs riimu ja talutushihna. Ne oli tehty valkoisesta nahasta, niissä oli kultaiset koristeet ja kiinnikkeet. ’Kuinka paljon nämäkin olivat maksaneet’, mietin hieman harmistuneena.
Myös Been päässä oleva riimu oli samaa sävyä pakin kanssa sekä tietysti tarhan portilla roikkuva narukin. Ja jotta setti olisi täydellinen, myös Been kevyt fleeceloimi oli sininen. Tänään oli lämmin päivä, joten se lojui varustehuoneessa omalla paikallaan nätisti viikattuna. Myöhemmin pitää hankkia Beelle suitset, satula ja pintelit sekä muita suojia, mutta vielä onneksi nykyinen varustemäärä oli riittävä.
-
Bee ja Hera voisi minun puolesta hyvin olla keskenään, saavatpahan oman ikäistä seuraa (:
-
13.04.2019 – Ensimmäinen työpäivä
Huono nimipää ja kuusitoista uutta hevosta hoidettavana: Ei mikään helppo tilanne. Mutta mikäs sen parempi tapa kuin tehdä karsinapiirros ja siihen itselle sopivat merkinnät asukkaista. -
12.04.2019 – Iltainen vierailu
En ollut päässyt kunnolla edes tutustumaan uuteen hevoseeni, koska tätini onnistui valitsemaan yllätykselleen kevään kiireisimmän viikon. Nytkin pääsin tallille vasta alkuillasta, joten aikaa ei ollut ihan loputtomasti. Mutta sentään pääsin paikalle, koska esimerkiksi eilen Bee oli muiden hoidettavana ja ollut yksin tarhassaan. Eetun kanssa vielä selvittelimme olisiko orivarsan parempi olla yksin vai sopisiko se jonkun tai joidenkin poikien kanssa samaan hakaan. Sen aikaa se joutuisi olemaan yksin.
”Heippa poika”, tervehdin ruunikkoa temmeltäjää, joka tuli heti tarhan laidalle hörisemään. Annoin sille sokeripalan taskustani, minkä se hetken hamuilun jälkeen sai suuhunsa. Kipusin tarhan sisälle ja silittelin varsan pehmeää, mutta hieman viileää turkkia, kunnes Bee ilmaisi, ettei häntä kiinnosta. Se käännähti kannoillaan ja kirmasi tarhan toiseen päähän. ”Jaahas, vai niin”, totesin ja jäin katsomaan hevosen menoa.
”Se osoittaa mieltään, kun joutuu olemaan yksin”, miesääni sanoi takanani. Se oli talonmies Eetu.Pahoittelin (siitä on näemmä tullut kamala tapa nykyään), etten ole kerennyt kunnolla hoitamaan Beetä. Eetu tapansa mukaan sanoi, ettei siitä ole mitään haittaa. Lisäksi tekemäämme vuokrasopimukseen kuuluu, että hevosen perustarpeet tulee hoidetuksi ja varsan kanssa niitä ei ihan mahdottomasti ole. Huomenna minulla olisi ensimmäinen työpäivä täällä ja aionkin olla aamusta iltaan, niin voin käyttää kaiken tyhjän ajan Been kanssa touhuamiseen. Hyvästelin Eetun ja lähdin polkemaan kotiin odottaen innolla seuraavaa päivää.
-
Voi kuinka huomaavaista kirjoittaa hoitohetki hevosesta, jonka mamma joutui jättämään ihan yksin ”pikkunuhan” takia. Muutenkin ihana tarina, hauskasti kuvailtu tamma niiiiin tyypilliseksi naiseksi ja lopussa suloisen kömpelö viesti omistajlle.
Ps. Ja väärään kohtaanhan tämä vastaus nyt meni, kun muistin just lähettäessä, etten painanut sitä vastaus-nappulaa 😀
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
Tiitus.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
09.04.2019 – Ampiainen
”Anteeksi mitä?” Sanoin puhelimeen, koska en tainnut kuulla oikein. ”Niin sitä vaan sanoin, että sinun hevosesi on täällä Hopiavuoressa”, Eetu toisti sanat kutakuinkin sanasta sanaan kuin ensimmäiselläkin kerralla. Minä en omista hevosta, minkä kerroin myös Eetulle. Hän kertoi, että joku oli ajanut loistokkaan trailerin tallin pihaan ja kyseli Tiitusta, kun hänen hevonen pitäisi lastata autosta pois. ”Joo, no, minä tuun, menee puolisen tuntia”, tokaisin tyrmistyneesti. Eetu sanoi, että he hoitavat hevosen Camillan kanssa, niin voin tulla ihan rauhassa, olihan juuri tullut luntakin taas lisää.
Päästyäni tallille, loistotraileri oli jo hävinnyt. Eetu sanoi, että he olivat kyllä pyytäneet kuskia odottamaan kahvin äärellä, mutta hän oli pudistanut päätään ja lähtenyt. Hän oli kuitenkin kertonut, että mukana tulleessa harjalaatikossa oli tarvittavat paperit. ”Vietiin se tänne tyhjään tarhaan, kun vaikutti vähän – levottomalta”, Eetu kertoi pitkähkön tauon kera ohjatessaan minut tarhalle. Siellä nökötti ruunikko varsa, mikä kummastutti entisestään. Jotenkin sitä automaattisesti ajatteli kyseessä olevan aikuinen hevonen.
Harjapakki oli tarhan laidalla, joten avasin sen jännittyneesti. Siellä oli kaikkea, mitä harjapakissa voisi odottaakin olevan: erilaisia harjoja, kumisuka, kaviokoukku, nahkainen riimu ja siihen talutushihna ja pahnan pohjimmaisena vasta ne paperit. ”Hyvää syntymäpäivää!” luki isolla kirjeen alussa. ”No, mikäs juttu tämä on?” Eetu kysyi, kun oli hetken aikaa antanut minun lukea kirjetta. ”Öö.. Mun täti on ostanut mulle kouluvarsan synttärilahjaks”, sain sanotuksi. Kyllä vain, Saksassa asuva ammattiratsastaja-tätini oli ostanut minulle suomenpuoliverisen synttärilahjaksi.
Vihdoin tajusin tilanteen toisen laidan ja rupesin pahoittelemaan, että joku tuntematon oli vain kurvannut heidän pihaan ja törkännyt heille varsan. Eetu vain huitaisi kädellään ja sanoi, että tänne saa aina tulla, ja onhan varsa komea kuin mikä. ”Joo, niinhän se on”, sanoin katsellessani tarhassa ravaavaa hevosenalkua. Mietin, mitä tekisin sen kanssa. Eihän minulle ole aikaa vasta vieroitetulle varsalle saatikka varaa edes elättää sitä! ”Laitettiin Camillan kanssa juuri pariin tyhjään karsinaan kuivikkeet, niin voit viedä varsan jompaankumpaan. Katsotaan vuokrasopparia kahvin äärellä”, Eetu sanoi ennen kuin käveli pois.
Siihen minä sitten jäin lukemaan papereita loppuun ja varsakin tuli vihdoin tervehtimään minua. ”Heippa Bee, sinä olet sitten vissiin minun hevonen tätä nykyä.” Silitin varsan pehmeää turpaa ja napsautin riimunnarun sen riimuun kiinni. Talutin varsan harjapakki toisessa kädessä talliin ja laitoin sen ensimmäiseen löytämääni valmiiseen, tyhjään karsinaan. Varsa oli siellä heti kuin kotonaan, joten saatoin jättää sen sinne ja lähteä kahville.
-
Näin hevostallin työpaikkailmoituksen lauantaivuorosta, joka kirjaimellisesti huusi nimeäni. Arkipäivät menee opiskellessa, muutama ilta viikossa jefuharkoissa, mutta varsinkin viikonloppuna olen huomannut pyörittäväni peukaloita hiljaisessa kimppakämpässä. Tomas ja Akseli juoksevat lähes joka perjantai baareissa, joten heidän krapulaista naamaa ei näe ennen kello kahta.
Koska minulla ei sillä hetkellä ollut muutakaan tekemistä, katsoin Google Mapsista missä talli suunnilleen sijaitsi ja lähdin polkemaan. Olisihan ilmoituksessa ollut ihan puhelinnumerokin, mutta en minä jaksanut jaaritella luurin päässä, kun voisi keskustella ihan nenätysten. Tallilla olisi aivan varmasti joku paikalla, koska pitihän ne hevoset ruokkia ja tarhata ja hoitaa joka päivä.
Parkkeerasin pyöräni pienehkölle parkkipaikan oloiselle alueelle, joka tarkemmin katsottuna sijaitsi itse tallin vieressä. Tutkin ympäristöä lisää ja huomasin, että tien toisella puolen oleva rakennus oli luultavasti tallin omistajan oma pyhäkkö. Sen vierellä sijaitsi suuri maneesi, jonka edustalla oli vissiin virallinen parkkipaikka, koska siinä oli pari autoa. Tallin perällä oli vetinen kenttä ja sen takaa huomasin muutamia tarhoja hieman kauempana.
”Tervehdys mieheen!” Kuulin äänen takanani. Käännyin hieman säpsähtäen ympäri ja näin edessäni vaaleatukkaisen, pisamaisen miehen. Hän huomasi säikähdykseni ja jatkoi: ”Anteeksi, ei toki ollut tarkoitus pelästyttää.” Rykäisin hölmön tunteen pois ja sanoin: ”Joo, sori, mun moka. Eihän sitä nyt näin pitäisi toisten maille tulla pyörimään. Mä oon Tiitus ja löysin tollasen työpaikkailmoituksen, jossa haettiin lauantaitekijää tallille.”
Vihreäsilmäinen, minua ehkä hieman vanhempi mies sanoi olevansa tallin omistaja Eetu ja kertoi, että kyllä Hopiavuoreen saa tulla milloin vain. ”Joo, olihan siinä ilmoituksessa numerokin, mutta en minä jaksa puhelimessa jaaritella eikä mulla ollut juuri nyt muutakaan”, jatkoin hieman hölmistyneenä, koska kyllähän nyt normaali ihminen olisi soittanut etukäteen. Eetu nauroi leveästi ja kutsui minut kahville torppaansa.
Kahvin äärellä keskustelimme työhistoriastani, nykyisestä tilanteesta ja milloin voisin aloittaa. Ilmoitin, että vaikka heti, johon Eetu tokaisi, että näinhän me sitten teemme. Olin lievästi sanottuna ällikällä lyöty: Olin vuosien saatossa laittanut ainakin kahdelle tusinalle tallille työhakemuksia eikä yksikään haastattelija ollut valmis antamaan paikkaa heti, vaan ”halusivat antaa muillekin mahdollisuuden” ja ”ilmoitamme kyllä sitten, miten käy”.
Mutta niin minä päädyin kulkemaan Eetun kanssa tallipihaa läpi. Katsottiin miten suurelta meneesi näyttikään sisältä päin ja harmittelimme molemmat, kuinka huonossa jamassa kentän pohja oli kevätauringon sulattaessa lumikinoksia. Käytiin tarhoilla tutustumassa hevosiin, joista muutamia saisin aikanaan liikuttaakin! Lopuksi kävimme myös tallissa, joka itse asiassa olikin kaksi eri tallia.
”Tuu ensi lauantaina kello seitsemän, niin käydään hommat kunnolla yhdessä läpi ja sitten sinä varmaan pärjäätkin jo yksin”, Eetu sanoi. ”Joo, nähdään siis silloin”, vastasin ennen kuin hyppäsin pyörän selkään ja lähdin polkemaan kotiin.
-
Tiitus Hellevaara – päiväkirja
omistaa Been, joka tällä hetkellä määrittelemättön ajan Saksassa koulutettavanaTiitus on nuori (s. 12.03.1994) melkein pari metrinen (192 cm), silti sopusuhtainen jenkkifutiksen pelaaja. Hänellä on ruskeat nappisilmät sekä lyhyet tummat hiukset, jotka on yleensä laitettu siististi (ei liian sliipattuna). On kuitenkin mahdollista nähdä Tiitus joskus pörrötukkaisenakin, koska hän kulkee joka paikkaan polkupyörällä ympäri vuoden.
Tiitus on rauhallinen mies, joka ei yleensä turhia höpötä. Hän saattaakin vaikuttaa alkuun hiljaiselta ja ujolta, mutta kyllä hänestä löytyy puheliaampikin puoli. Hevosten kanssa luonnonlahjakkaaksi kuvailtu mies on pyörinyt nelijalkaisten kanssa teinistä saakka, ensimmäiset kaksi kesätyötä meni ravitalleilla, mutta sittemmin Tiitus on pitäytynyt ratsupuolella.
Peruskoulun jälkeen Tiitus pääsi opiskelemaan Ypäjälle, jossa hän suoritti hevosenhoitajan tutkinnon sekä kirjoitti myös ylioppilaaksi, koska vanhempansa sitä vaativat. He ovat sitä vanhaa kastia, joiden mielestä ”valkolakilla pääsee minne vaan”. Eipä päässyt, vaan valmistuttuaan Tiitus työskenteli keikkaluontoisesti useilla talleilla ympäri Suomea, kunnes vuonna 2018 pääsi Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan fysioterapeutiksi.
Tiitus rakastaa koiria ja on haaveillut omastaan jo lapsesta saakka, mutta ei isän allergian takia sitä koskaan saanut. Myöhemmin esteenä oli opiskelun aikaiset ilta- ja viikonlopputyöt, kimppakämpässä asuminen ja sittemmin muuttaminen työn perässä. Nyt Tiituksella olisi ehkä vihdoin sopiva hetki koiran hankintaan..
-
Tiitus Hellevaara, 12.03.1994
– Valmistunut Ypäjältä hevosenhoitajaksi keväällä 2014
– Työskennellyt useilla talleilla ympäri Suomea
* Työkokemusta yhteenlaskettuna ainakin kahdeksan vuotta
* Tehtäviä ollut laidasta laitaan tyypillisestä lannan luonnista hevosten liikuttamiseen
* Teininä kaksi kesää meni ravitallilla, muuten ollut ratsutalleillaTällä hetkellä Tiitus opiskelee fysioterapeutiksi ensimmäistä vuottaan eikä omista ((vielä)) omaa hevosta, mutta luonnonlahjakas hevosihminen kaipaa hevosten lähelle, joten lauantaipäivät menisi oikein leppoisasti karsinoita siivoamalla, huoltamalla varusteita ja parhaassa tapauksessa lenkittämällä muiden hevosia.
-
Ratsastaminen ilman satulaa antaa jo sellaisenaan ihan eri tuntuman, mutta että vieläpä silmät kiinni. Aika rohkeaa, vaikka olisikin monet vuodet sitä jo harjoitellut! Teksti oli todella seesteinen ja itsekin saattoi tuntea kevätauringon poltteen silmissään, kun ne vihdoin avattiin.
-
Voi Eetu-parkaa :/ Kuinkahan kauan hän joutuu olemaan evakossa, kerta on noin kamala allergia. Nelly oli kyllä niin samanlainen persoona kuin omissa tarinoissaan! Ja olipahan kyllä yö heillä.
-
Liekö myöhäinen ajankohta vaiko mikä, mutta näin oikeasti äitinä tuli tippa linssiin, kun luin miten Noa kuvaili omaa äitiään. Toivon vaan, että aikuistuttuaan minunkin poika ajattelee, että äidille saa aina soittaa ja hän kuuntelee kyllä.
Eirasta tulee väkisin mieleen ”Minä ite!” -tenava, kun pitää saada ihan ite kiristää vyö ja nostaa laukka. Muutenkin hän on oma hurmaava ittensä jälleen kerran.
-
Huhhuh, johan oli yö! Teksti oli niin toden tuntuista, kun välillä oltiin punkassa koiran kanssa ja hetken päästä taas painajaisessa, joka ei päästä Noaa koskaan vapaaksi.
Hauska huomio tuo Eetusta, riehuvasta taudista ja tallin eristämisestä. Kuulostaa kyllä niin Hopiavuoren Eetulta!
-
On hienoa lukea, kuinka tosissaan Noa pähkäilee tuota varsa-asiaa. Ja Flidankin (oletetut) mielipiteet tulee mukavasti esiin.
En vielä osaa tän paremmin (pahemmin) kommentoida, mutta jostain se on aloitettava!
-
Se alkaa kuvasta, jossa teini-ikäinen Eetu taluttaa tosi kovasti vanhentunutta Arttu-suomenhevosta pellonreunassa. Minä olen suunnilleen viiden vanha siinä —
Olen lukenut monen monituista kertaa kuinka Hello lojuu Eetun sohvalla ja syö kaapit tyhjäksi ja olenkin ihmetellyt, että onpa siinä kyllä erikoinen kaveri. Mutta tämähän selittää sitä heti paljon enemmän, hehän ovat tunteneet monen monituista vuotta toisensa!
Hieno kuvaus taukotuvasta, pitääkin muistaa joskus hamassa tulevaisuudessa viedä oma tarina sinne myös.
