Tämä aihe sisältää 20 vastaukset, 10 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Oih, kesäillat! Viimein on niin viileä aika päivästä, että voi ratsastaa, ulkoiluttaa koiraa, käveleskellä, grillata — ihan vain olla ulkona! Toisaalta hyttysiltä on mahdotonta suojautua täysin… Paitsi pohjalaisilla pelloilla, joilla käy tasainen tuuli!
Hopiavuoren iltamaasto on suunniteltu sellaiseksi, ettei olisi liian kuuma, että maisemissa olisi erityisesti ulkopaikkakuntalaiselle snäpättävää ja kuvattavaa, ja että mikään kiusanhenki moponuorisosta sääskiin ei vaivaisi ratsukoita. Pysyttelemme siis suurimmaksi osaksi peltojen välisillä teillä ja poluilla, jossa viileä tuuli pyyhkii pois suurimman osan kaikista kiusallisista örkeistä. Välillä koukkaamme metsän kautta. Matkan pelto-osuuksilla saattaa tulla autoja vastaan, joten osallistuvan hevosen on hyvä olla liikennevarma, vaikka autokuskit osaavatkin hidastaa asianmukaisesti ratsukon kohdalla.
Maastoreitti on helppo, lättänä ja pohjalainen. Mikä tahansa hevonen tai poni, jolla on terveet jalat, selviytyy siitä vaikeuksitta. Reitti sopii kaikentasoisille ratsastajille, joiden kanssa Juuri Se Hevonen pysyy turvallisesti jonossa. Mukana on laukkapätkiä, mutta mukana pysyy hallitsemalla pelkän ravinkin.
Iltamaaston tarkoitus on toimia inspiraationa hevosten päiväkirjamerkinnöissä ja syynä tutustua toisten kirjoittamiin hahmoihin! Tarinan tai muun tuotoksen tekeminen maastosta ei ole pakollista, mutta halutessasi voit tehdä ja julkaista vaikka useamman. Voit kirjoittaa vaikkapa hevoskeskeisen päiväkirjamerkinnän hevosellesi ja vaikka johonkin sinulle vieraaseen hahmoon keskittyvän hahmokeskeisen tarinan. Ties vaikka saisit kirjoituskaverin pitkäksi aikaa! Kaikkia osallistujia pyydetään myös seuraamaan muiden tarinoita ja tuotoksia. Ihan kaikkea saa kommentoida, ja jokainen kyllä tietää, miten ihanalta ihan yhdenkin virkkeen pituinen kommentti kenestä tahansa osallistujasta tuntuu! Hopiavuoren ylläpitäjä kommentoi ihan kaikkia ajoissa ja myöhässä lähetettyjä tarinoita, mutta vain lähettämällä vapaaehtoisen tuotoksesi ennen 12.7. saat Hopiavuoren kunniamerkin. Kunniameerkki toimii pääsylippunasi suljetumpiin tapahtumiin, ja suosituimpiin rajattuihin tapahtumiin osallistumisoikeus ratkeaa merkkimäärien perusteella. Merkki ei ole harrastajakohtainen, vaan hahmo- ja hevoskohtainen (hahmo ja hevonen saavat molemmat saman merkin). Merkillä pääset vaikkapa kesälaitumille, jos hankit merkin ennen laitumen alkua!
Reitti
– Lähtö on Hopiavuoren pihasta noin kello 20, kun ilta on alkanut viilentyä.
– Kuljemme hetken Vanhan Päätien vartta syvemmälle Jätinhautuumaalle. Tässä voi kulkea autoja. Tie on asvaltoitu.
– Käännymme suurelle polulle, joka mutkittelee pellon reunoja ja meetsäkaistaleita pitkin kohti Jätinmonttua. Reitti on hyvä ja leveä: siinä on mahdollisuus laukata.
– Kierrämme Jätinmontun, joka on epävirallisena uimapaikkana käytetty, sadevedestä täyttynyt hiekka- ja soramonttu. (Jos joku hurjapää haluaa uida, uittaa hevosta tai koiraa, niin saa tehdä! Jäljet pitää siivota.)
– Palaamme Jätinmonton takaa hiekkatietä pitkin kohti Ykssilimääsenmäkeä. Tässä voi kulkea autoja. Tiellä voi ravata hallitusti, ei laukata.
– Käännymme polulle. Ohitamme Ykssilimääsenmäen, Pihlajamäen ja Jätinkissankiven. Halukkaat voivat kiivetä Pihlajamäelle, joka on nimensä mukaisesti pikkuinen mäennyppylä, jossa kasvaa pihlajapuita ja jossa on vanhan mökin kiviperustan rauniot. Jätinkissankivellä asuu kettuperhe, josta kivi saa nimensä: toivottavasti näemme emon! Tämä pätkä on metsäisin ja tässä saattaa olla itikoita. Poluilla voi ravailla hiljaa, mutta mennään suurimmaksi osaksi käynnissä.
– Ylitämme Wanhaan Hopiavuoreen vievän hiekkatien ja jatkamme Mäensisuksen metsässä kohti Valakiavuorta, joka on myös mäennyppylä, eikä vuori.
– Valakiavuoren takana on peltolenkkiä. Palaamme Sudenlenkkiä pitkin ravaillen ja muutaman kerran rauhallisesti laukaten Vanhalle Päätielle ja sitä pitkin Hopiavuoreen.
– Olemme perillä kello 22 jälkeen.
Kaipaatko tarinallista syytä/taustaa?
– Oletko kisamatkalla? Hevosesi voi majoittua Hopiavuoren hevostallin vapaassa karsinassa.
– Oletko valmennusreissulla? Hopiavuoren Nelly Jokikannas ja Hopealinnan Joonas Hopealinna valmentavat Hopiavuoressa, ja voit olla osallistunut valmennukseen.
– Oletko jonkun tuttu ja tullut tapaamaan ystävää? Hopiavuoren hahmot eivät pane pahakseen, vaikka hahmosi tuntisi jonkun heistä jo ja ajautuisi sitä kautta maastoon.
– Voidaan keksiä yhtä sun toista muutakin! Ota yhteyttä. 🙂Tarinalliset kriteerit
– Hopiavuoren hevostallin työntekijä- ja hoitajahahmoilla on etuajo-oikeus hevosen omistajiin nähden mennä valitsemallaan tallin hevosella.
– Osallistuvan hevosen tulee pystyä kulkeemaan jonossa ja olla päällisin puolin maasto- ja liikennevarma sseurassa.
– Maastossa pystyy kulkemaan myös leveilläkin kärryillä. Jos tulet kärryllä, kerro toki, mahtuisiko kyytiisi muitakin, ja toivotko seuraa!
– Koirat, jotka osaavat olla pelottelematta hevosia ja jäämättä niiden alle, ovat tervetulleita maastoon! Ilmoita toki nekin mukaan ja kerää kunniamerkki myös niille tarinallasi!
Kuka voi osallistua?
Pääset iltamaastoon, jos ainakin yksi seuraavista kriteereistä täyttyy:
– Hahmosi käy vakituisesti Hopiavuoren hevostallilla.
– Hahmosi hevonen asuu Hopiavuoren hevostallilla.
– Hahmosi/hevosesi käy jollain Hopiavuoren maneesia vuokraavalla tallilla ja on osallistunut Hopiavuoren toimintaan jollain tavalla (tarinointi, tapahtumiin tuleminen).
– Hahmollasi on aiemmin ansaittu Hopiavuoren kunniamerkki. (Silloin hän saa osallistua sellaisellakin hevosella, jolla ei ole merkkiä.)
– Hevosellasi on aiemmin ansaittu Hopiavuoren kunniamerkki. (Silloin se saa tulla myös sellaisen hahmon tai harrastajan kanssa, jolla ei ole merkkiä.)
– Kumpikaan, hahmosi tai hevosesi, ei ole aiemmin osallistunut mihinkään Hopiavuoren tapahtumaan.
– Yksi osallistuja saa tuoda useamman hahmon, mutta vain jos yksi seuraavista kriteereistä täyttyy:
—– Hahmot tulevat saman hevosen kyydissä tai
—– ensimmäisen hahmon tarina on julkaistu ennen seuraavalla osallistumista tai
—– molemmilla hahmoilla/hevosilla on oma hahmokohtainen kunniamerkki aiemmasta tapahtumasta.Osallistumisohje:
– Osallistu viimeistään 1.7.2020. Jos haluat tehdä tuotoksen, sen voi tehdä osallistumisen yhteydessä tai myöhemmin! 12.7. mennessä lähetetyistä tuotoksista saa kunniamerkin, myös myöhemmin tulleista saa kommentin.
– Osallistu tähän alle.
– Osallistu muodossa:
< *a href="hahmonosoite">Hahmon kutsumanimi< */a> – < *a href="hevossenosoite">hevosen lempinimi< */a> (mahdollisten koirien ym. < *a href="koiranosoite">matkaseuran lempinimet< */a>)
Mahdolliset lisätiedot*
Tarina (vapaaehtoinen: saa julkaista osallistuttaessa, myöhemmin tai ei ollenkaan)
– Voit tulla mukaan myös ilman hevosta. Siinä tapauksessa linkitä hahmosi ja kerro, kenen kärryille tahdot hypätä!*lisätiedot — mitä ne voivat olla?
– Kerro, jos tulet kärryllä. Kerro, mahtuuko kärryille muita tai haluatko edes seuraa!
– Kerro, jos tarvitset majapaikan, tai jos haluat tuoda ilmi jonkin muun (keksityn) syyn, jonka takia olet lähtenyt maastooon. Tuloaan ei kuitenkaan tarvitse selittää, ellei erityisesti halua: maastosta on varmasti kulkenut sana mm. Facebookissa.
– Onko jokin paikka jonossa hyvä tai huono tälle hevoselle?
– Haluatko ihan muuten vain jonkun tietyn hahmon lähelle jonoon, jotta voisit tutustua? -
Osallistujat:
Suunnannäyttäjä: Eetu – Jussi
Hello ja Herman – Typy (koppakärryillä)
Janna – Paahtis
Saga – Venni
Sonja – Salieri
Tiitus – Enni
Rosita – Hasse
Eira – Uuno
Santtu – Fifi
Vincent – Zoja
Marshall – Arlek
Joosef – Oljo (koppakärryillä: mahtuu 1 muu!)
Peränpitäjä: Nelly – CozminaMukana juoksevat
Jerusalem, KaapoTässä järjestyksessä osallistujat kulkevat suurimman osan matkaa. Jos haluat kuitenkin tutustua useampaan hahmoon, voit vapaasti kirjoittaa ratsukot poikkeamaan järjestyksestä! 🙂
-
< *a href=”http://harrastepohjalta.com/Janna.html”>Janna< */a> – < *a href=”http://harrastepohjalta.com/Paahtis.html”>Paahtis< */a>
-
< *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/yksityishevosten-omistajat/#post-3553″>Santtu< */a> – < *a href=”https://varjoaika.weebly.com/fifill.html”>Fifi< */a>
& mukana < *a href=”https://varjoaika.weebly.com/uploads/1/2/3/7/123722906/fifi4_orig.png”>Kaapo< */a>myös Saga haluaa päästä tuulettumaan, mikäli hän näillä kriteereillä saa osallistua! 😀
< *a href=”https://hopealinna.boards.net/thread/8/saga-isberg-tallity-ntekij?page=1&scrollTo=14″>Saga< */a> – < *a href=”https://varjoaika.weebly.com/venni.html”>Venni< */a>
-
Nelly ilmottautuu!
< *a href=”http://kristallijumala.net/loinen/nelly.html”>Nelly< */a> – < *a href=”http://kristallijumala.net/loinen/cozmina.html”>Cozmina< */a>
Voivat jäädä peränpitäjiksi 🙂 -
< *a href=”https://skaimmadas.weebly.com/marshall-kozlov.html”>Marshall< */a> – < *a href=”https://skaimmadas.weebly.com/arlekin.html”>Arlek< */a>
-
Herman voi vaikka mennä Typyn kärryjen kyytiin 🙂
< *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/hevosenhoitajat/#post-2588″>Herman< */a>
-
< *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/sonjan-paivakirja/”>Sonja< */a> – < *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/salieri/”>Salieri< */a>
-
<*a href=”https://melba.altervista.org/pv/zoja.html#vincent”>Vincent<*/a> – <*a href=”https://melba.altervista.org/pv/zoja.html”>Zoja<*/a>
-
<*a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/hopiavuoren-hevostallin-henkilokunta/#post-1186″>Tiitus< */a> – < *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/enni/”>Enni< */a>
– ei etunenään tai häntäpäähän -
Iltamaasto
Kun hevosjono lähti liikkeelle Hopiavuoren pihasta, oli vielä hyvin valoisaa. Istuin rauhassa ja katselin, kuinka erilaiset hevoset lähtivät toinen toisensa jälkeen kulkemaan. Olin lupautunut Cozminan kanssa peränpitäjäksi, joten lähdin vasta kun kaikki muut olivat päässeet vauhtiin. Ohjasin tamman pohkeilla jonon jatkeeksi, kohti vanhaa Päätietä.
Minun ja Cozminan edellä kulki reippain askelin punaruunikko tamma, jota en ollut nähnyt aiemmin. Selässä tamma kantoi pienikokoista miestä, jota en ollut myöskään nähnyt aiemmin. Eetu kuitenkin oli tuntunut tietävän ainakin nimen, mutta en muistanut sitä enään. Mustan kypärän alta sojotti muutama vaalea hiustupsu ja kun mies oli noussut selkään, olin nähnyt vilauksen sinisistä silmistä. Luulen, että mies oli oikeasti mies. Iältään varmasti korkeintaan 22 vuotta, eikä enempää.
Suurin osa ratsukoista oli kuitenkin tuttuja tallilaisia. Vincet oli myös lähtenyt mukaan, mikä totta puhuen yllätti minua vähän. Vincet vaikutti aralta ja melkein jopa pelokkaalta, ollessaan ihmisten lähellä. Se varmasti johtui alkujännityksestä. Minä en kuitenkaan änge hänen seuraansa liiaksi. Joskus voi liika ihmismäärä ahdistaa ja en halua, että Vincet lähtisi ennen kuin ehti kotiutuakaan. Ja kyllä hän kotiutuisi.
Käännyimme vanhalta päätieltä pois ja edestä kuului puhetta. Jokainen siirsi viestiä taaksepäin ja viimeiseksi se saavutti minut. Nyt oli aika laukata. Kuin autoillakin, käppäilijät jäivät tien oikeaan reunaan ja halukkaat ohittivat vasemmalta. Näin, kuinka Eetu lähti ensimmäisenä vauhtiin. Näin myös, kuinka Salieri innostui ja pyrki erittäin voimakkaasti eteenpäin. Jäin itse oikeaan laitaan ja odotin, että jokainen laukkaaja pääsi hyvän matkaa eteenpäin, ennen kuin uskalsin löysätä ohjaksista. Cozmina tallusteli eteenpäin korvat pystyssä ja odotti laukkakäskyä. Kun sitä ei kuulunut, tamma laski päänsä ja tyytyi kävelemään. Myöhemmin tulisi ravipätkiä, jossa saisi kyllä vauhtia ihan tarpeeksi.
-
Sellaista hulinaa ja mölinää se taitaa olla, kun puoli Hopiavuorta ja vieraat päälle lähtee yhdessä maastoon. Onneksi Cozmina on jo tottunut porukassa tarpoja, eikä lähde käsistä, vaikka joutuukin viimeisenä mennä. Ei ihan joka heppa pysyisikään nahoissaan! 😀
-
-
”Te meettä muute aiva kärijes”, totesin Jussin selästä Hellolle, joka istui väärin päin koppakärryssä Typyn perässä Hermanin pidellessä ohjia ja heilutteli jalkojaan.
”Meillä on kärryt”, Hello sanoi raukeasti. ”Ei siinä oo mitää kivaa jos me ei päästä menemään tuolla takana.”
”Minä oon täs eres. Ja minä vaharin teitä”, sanoin jo hieman tuimasti.
”Mut Nellykin–”
”Ei käy.”Hello murjotti niin kuin pikkulapsi, mutta kääntyi kuitenkin oikein päin kärryssä eikä karauttanut tiehensä. Typy sen sijaan liikuskeli levottomasti. Muuten Hellon olisi voinut päästääkin viimeiseksi, aikuinen kun hän oli, mutta sen päivän tempaukset alkoivat riittää. Hello oli ollut huolimaton koko päivän: ihan muissa maailmoissa. Jopa Skotti oli meinannut päästä karkuun häneltä, ja Typy oli käyty jo isolla porukalla hakemassa naapurin pellosta juuri ennen maastoreissua. Huomasin purevani hampaitani yhteen ja yritin rentouttaa leukani ja hartiani.
Piti nauttia maastosta. Niin harvoin maastoon kuitenkin pääsi tätä nykyä, kun oli ollut peltohommia ja kaikkea. Ja näin suurella hyvällä porukalla sinne ei päässyt juuri koskaan. Hevostallin parkkipaikan puoleinen seinäkin näytti paremmalta Jussin satulasta kuin maasta katseltuna. Vaikka… Vaikka muistaisikohan Oskari vetää päätallin oven kiinni kun lähti..?
”Pirä mulle paikkaa. Tässä kohrassa pirät mulle paikkaa. Hello. Mä käyn viälä kattomas, että muistaako Oskari–”
”Et mee”, Hello keskeytti yllättävän virkeän ja terävän kuuloisena. ”Se pärjää siellä.”
”Mä vain sanon sille viälä jotta panoo tuan oven–”
”Sä sanoit sen sille jo kaffilla”, Hello väitti.
”Nii ja uudestaan tos kun harjattiin hevosia”, Herman täydensi.
”No — no — jos minä viälä Santun paan tähän teirän taa, ettei vain mitää käy–”
”Se on Uunon takana, ei siellä voi mitää käydä”, Hello naurahti. ”Rentoudu nyt vaan. Asioilla on tapana kuitenkin sujua. Ja jos ei sujukkaa, murehtiminen on sama kun katastrofi tapahtuis kahdesti.”
”Tarttisi tapahtua kertaakaa…” mutisin, mutta olihan Hello ihan oikeassa. Piti keskittyä maastoon, niinhän se oli.Kun kaikki alkoivat olla valmiita, en voinut olla kävelemättä Jussilla vielä kerran muiden keskellä. Piti katsoa, että Santulla oli sen verran lyhyet jalustimet, ettei hän putoaisi ojaan ja kuolisi. Ja että Marshallilla oli potta tiukasti päässä. Että jokaisella oli kännykkä taskussa. Että Enni oli sillä tuulella, että hyväksyisi Salierin tänään lähelleen. Vasta kun Saga nauroi ja sanoi kaiken olevan varmasti hyvin nyt, ehdotin lähtemistä. Mieleni teki kyllä vielä kerran sanoa, että Saga saisi samalla kyllä katsoa vähän Jannan ja Paahtiksen perään, kun kerran Paahtis oli niin hutera, että oli tömähtänyt tantereeseen ihan suorallakin maalla. Ja että Nelly vaihtaisi Oljon ja Arlekinin paikkaa, jos tulisi nahinoita. Ja että molemmat katsoisivat, että erityisesti Eira katsoisi edes enimmäkseen eteenpäin, eikä toimittaisi Santulle. Tunsin harmaantuvani koko ajan lisää, kun edes Camilla ei ollut pitämässä vahtia sen paremmin jonossa kuin tallissakaan. Muistaisikohan se Oskari nyt kuitenkaan Inkan uusimpia ruokintaohjeita?
Vanhan Päätien mitan murehdin ja vilkuilin tallin suuntaan niin että Hello sanoi minun olevan sukua pöllöille. Jussikin pudisteli päätään, vaikka pidin ohjat pitkinä. Sitten aukenivat pellot.
Kuinka kukaan voisi olla surullinen tai huolissaan, jos ympärillä oli omaa komeaa peltoa niin laajasti, että sen takana alkavasta metsästä ei enää erottanut yksittäisiä puita? Kuka voisi tuntea olonsa ahdistuneeksi, kun oman hevosen tasainen askel kropsui hiekkatietä vasten ja hiljainen tuuli leyhytteli sen harjaa puolelta toiselle? Jussi pärskähti mennessään tuulen ja siitepölyn kutittaessa sen sieraimia ja minä hengitin keuhkoni täyteen.
-
Tänään oli aika ilta maastolle. Se saisi samalla toimia Paahtiksen viimeistelynä seuraavana päivänä koittavalle kisareissulle. Olin pakannut kaikki kisakamat valmiiksi ennen kuin oli aika käydä hakemassa laikkuhevonen tarhastaan ja alkaa laittamaan sitä maastokuntoon.
Vähän ennen kahdeksaa pihassa olikin koolla kymmenen ratsukkoa ja pari valjakkoa. Muutama naama oli minulle ihan vieraita ja loput olivatkin sitten Hopiavuorelaisia, Hellon viereen kärryille istahtanut nuori poika, jota kuulin Hermanniksi kutsuttavan oli minulle uusi tuttavuus, kuten myös islanninhevosen selässä istuva Santtu sekä heidän taakseen jäänyt Vincent. Eetu pyöri Jussin kanssa ympäri joukkoa näyttäen siltä että saisi hermoromahduksen ennen kuin pääsisimme edes liikkeelle. Lopulta mies haki paikkansa ruunikkonsa kanssa joukon kärjestä ja pääsimme viimein liikkeelle. Ohjasin Paahtiksen mustan turvan Hellon ja Hermannin väliin ja annoin tammani jatkaa eteenpäin puolipitkällä ohjalla.
Olihan tamma maastossa ollut, mutta nuoren kanssa ei ikinä voinut toisaalta tietää mitä se keksisi. Jossain kohtaa Paahtis päätti pärskähtää tyytyväisesti ja kuorruttaa Typyn kärryillä istujat räällään.
”JANNA!” Hello ja Herman kääntyivät katsomaan minua kiukkuisena. Tiesin että en olisi saanut nauraa, mutta jotenkin tilanne oli vain niin koominen, että en voinut virnuilulleni mitään.
”Sori!” puoliksi irvistäen pahoittelin ratsuni käytöstä ja pidätin tammani askelta hieman jotta sain jätettyä vähän paremman raon edelläni menevään valjakkoon. Eetu oli pikaisesti kääntynyt katsomaan mitä takana tapahtui, mutta huomatessaan että kaikki oli kunnossa, mies kääntyi oikeinpäin satulassa. Omatuntoni koki pienen pistoksen siitä, että olisin jo toisen kerran tälle viikkoa aiheuttamassa miehelle huolta ja harmistusta ja pitäisikin varmaan keksiä jotain millä korvata tätä kaaosta, jonka olin aiheuttanut. Ehkä tuoreet kotona leivotut korvapuustit voisivat lepyttää Hopiavuorta edes hieman. Tai sitten täytyisi maksaa hieman ylimääräistä tallivuokran yhteydessä ja olla muka tietämättä mitään ylimääräisistä kympeistä.Ehkä pitäisi kysyä Nellyltä vinkkejä miten korvata kaikki murheet Eetulle. En kuitenkaan kerennyt pohtimaan asiaa pidempään ennen kuin kuulin Eetun ilmoille kajahtavan komennon nopeammasta vauhdista ja välitin viestiä taaksepäin jonossa, samalla kun kiristin hieman lisää ohjaa ja valmistauduin siirtämään tammani raviin. Nautin maastosta täysin siemauksin ja niin teki allani liikkuva laikkutammanikin. Vaikka maasto olikin vähän myöhäiseen ajankohtaan, toivoin että se toimisi hyvänä verrytelynä ennen seuraavan päivän koulukilpailuja.
Kellon ollessa kymmenen aikaan illalla palasimme takaisin Hopiavuoren pihaan, jonka täytti iloinen puheensorina ja tyytyväiset pärskähdykset samalla kun kaikki puhuivat maastosta ja löysäsivät ratsujensa satulavöitä. Palautettuani Paahtiksen karsinaansa hoidin tammani todellisella huolella ja muiden palauttaessa ratsujaan laitumelle hoidin vielä tamman varusteet huolella seuraavan päivän kisoihin. Tarkistettuani miljoonannen kerran että kaikki olisi mukana, suuntasin kohti päätaloa ja terassille kertynyttä porukkaa. Kiivetessäni portaita yritin muistuttaa itselleni että muistaisin kysyä Eetulta saisinko viettää seuraavan yön teltassa tallin pihassa, vaikka starttimme olisikin seuraavana päivänä vasta lähempänä puoltapäivää, mutta lähtö olisi jo ennen yhdeksää ja illasta voisi tulla myöhäinen.
-
Haha olipa kiva tapa hieroa tuttavuutta Helloon ja Hermaniin. 😀 Ei siis varmasti heidän itsensä kannalta, mutta musta kirjoittajien kannalta kyllä. Poikain huudahduskin kuulostaa siltä, että Janna on ainakin Hellon kanssa ihan väleissä kirjoitettujen tarinoiden ulkopuolisten tapahtumien kautta. Ja tapahtuuhan Hopiavuoressa paljon sellaistakin, josta kukaan ei ennätä kirjoittamaan!
Isännän huolehtivaisuus puolestaan aiheuttaa ihan varmana harmaita hiuksia välillä huolehdittavissakin. Taitavat Camilla ja Eetun äiti olla tällä hetkellä maailman ainoat ihmiset, joiden isäntä uskoo pystyvän pitämään huolta itsestään. Ei ole yllätys, että hänen haukansilmänsä tarkkailevat silloinkin, kun ei edes ole oikea hätä.
Janna voi varmana nukkua tallin vintillä. Sinne on rempattu tallilaisille oma taukotupa pienine keittiöineen, mutta jostain syystä kaikki ovat mieluummin aina tuvassa kahvilla. Tallin vintillä on yöpynyt milloin mitäkin vipeltäjää pidempiä ja lyhyempiä jaksoja.
-
-
RositaPuoli matkaa siinä meni, että selvitin, kuka on Eetu Hopiavuoren emäntä. Olin kuullut huhuja sellaisesta, mutta paikalla ei ollut kovin montaa varteenotettavaa vaihtoehtoa. Tasan kaksi oikeastaan, ja ensimmäinen havaitsemani oli tietenkin väärä vaihtoehto: jokin tumma nainen, jota epäilin jonkin aikaa etelänmaalaiseksi, mutta jonka nimi olikin sitten Saga.
Eetu Hopiavuori ei ole ratsastusmaailman kuumin nimi, mutta hänellä on hyvä maine isäntänä ja tallin pitäjänä ja siksi ajattelinkin verkostoitua oikein kunnolla. Ensimmäisenä koetinkin taluttaa Hassen hänen luokseen, mutta kun hän osoitti meidät vain jotain harjauskatosta kohti tervehdittyään lyhyesti, totesin, ettei hänen kanssaan hänen itsensä kautta noin vain verkostoiduttu. Mieshän oli tuppisuu. Katoksessa sitten oli tämä tumma nainen, jolle koetin jutella Hopiavuoren uutena emäntänä.
En tainnut sanoa mitään liian outoa. Tervehdin tunnustelevasti uudeksi emännäksi luulemaani ohittaessani hänet ja hänen suomenhevosensa, sillä he olivat harjauskatoksen etumaisessa aukossa. Nipsautin Hassen toiselta puolelta kiinni vapaaseen takimmaiseen oviaukkoon ja yritin pyrkiä varovaisesti puheisiin.
”Rosita. Ja tämä on Hasse. Vaikka ei meistä tietenkään ole kukaan kuullut, kun me ollaan ihan harrastelijoita vaan.” Niin taisin itseni esitellä.
”Saga Isberg”, nuori emäntä virkkoi, ja hänen nuotistaan päättelin, että minun olisi kuulunut tietää kuka Saga Isberg. Ajattelin, että kai hän oli jonkin sortin kenttäratsastaja: niin Eetukin on, ja ratsastajat tuntuivat pariutuvan mieluiten lajitoverin kanssa.
”Ja tämä on..”
”Venni.”Saga Isbergillä oli kiire. Emännän velvollisuuksia — niin minä ajattelin ja harjasin Hassea, joka torkkui raukeana hitaasti viilenevässä illassa. Olin kuvitellut Hopiavuorta yksityistalliksi, mutta ilmeisesti se oli kuin olikin ratsastuskoulu, sillä niin paljon tenavia ja teinejä siellä pyöri. Kun harjasin Hassen ripeästi loppuun, Saga Isberg oli jo ehtinyt huseeraamaan jonkin keltaisen ponin ja kalpean pojan ympärillä. Kun tarkastin kaviot, hän kiristi jonkun blondin ratsastustuntilaisen hoitohevosen satulavyön, sillä pikkutyttö ei sanojensa mukaan saanut sitä itse. Kun satuloin Hassen, Isberg puhutteli jo joitain teinipoikia, jotka istuivat kummallisen harmaan valkoharjaisen suomenhevosen kärryillä toinen poikittain. Vasta kun talutin Hassen pois harjauskatoksesta, parkkipaikan puolelle ja nousin sen selkään, hän ennätti nostamaan satulan oman hevosensa selkään. Katselin sitä kaikkea ja ajattelin, että jos joskus menisin naimisiin hevostilallisen kanssa, hänen olisi parasta olla pitämättä ratsastuskoulua. Lapset teettivät kamalasti töitä.
Juuri kun Saga Isberg oli saanut hevosensa valmiiksi ja talutti sitä meidän muiden valmiiden luo, hän paljastui jonkun toisen kuin Hopiavuoren Eetun emännäksi.
”Mihinä Nelly on?” isääntä kuului kysyvän hiljaa häneltä.
”Emäntä on tallin puolella”, Isberg vastasi.Sillä blondilla, joka ei aiemmin ollut saanut työhevostaan sulavasti satuloitua, näytti olevan kaikesta huolimatta yhtä unelias ja kiltti hevonen kuin meidän Hasse. Sitä varten pysyttelin hänen lähellään viimeisiä odotellessamme. Hän osoittautui myös erinomaiseksi juttuseuraksi. Jonkin aikaa hän kyräili minua kummasti silmät sirrillään melkein spagaatissa hevosensa selässä istuessaan, mutta kun soin hänelle ensimmäisen pitkän katsekontaktin, hän hymyili.
”Mä vaan katoin et onks sulla sellanen ahalteke — mulla on juliste semmosesta mut en mä oo ikinä nähny niitä oikeesti”, blondi väitti hymyillen niin että hampaat välkkyivät, vaikka oli selkeästi katsonut minua eikä Hassea.
”Olispa!” naurahdin ja pyöräytin Hassen ympäri hänen vierellään. Se totteli laiskasti: laiskemmin kuin maailman laiskin tekke.
”Mikä se on? Joku risteytys sitten?”
”Tää on… Odota kun mä muistan! Mulla on joku musta aukko aivoissa nyt siinä kohdassa, jossa sen tiedon pitäis olla.”
”Mulle käy noin koko ajan. Mikä sen nimi on?”
”Hasse.”
”Mä oon Eira. Tää on Uuno.”
”Rosita. Nyt mä muistan, dongola tämä on!”
”En oo kuullukkaa!”Vaikka Eira oli niin nuori, ettei hänelle uskaltanut tarjota muita puheenaiheita kuin hevoset, viihdyin hyvin. Hän ehti esitellä monta muuta paikalla olevaa hevosta. Erityisesti hän tuntui pitävän isännän Jussista ja tummasta Salierista, mutta muutkin puoliverityyppiset hevoset olivat lähellä hänen sydäntään. Eira tunsi kaikki, paitsi jonkun jollain lämminverityyppisellä ajavan hukkapätkän. Emännäksi luulemani Isberg oli kuulemma jonkin naapuritallin työntekijä.
Sitten lähdettiin liikkeelle. Hassen kaviot sanoivat klip klop jo hiekkaisella pihatiellä kauan ennen asvalttia, sillä niin kovaksi pohja oli pakkautunut. Edelläni ratsasti joku melko hiljainen juippi puoliverisellään ja ratsukon molemmat osapuolet vaikuttivat nuorilta. Hevonen oli hieman säpsyn oloinen varmaan kevyehkön tuulen takia, ja ratsastaja puheli sille puoliääneen. Se oli minusta niin suloista, etten malttanut keskeyttää sitä hieroakseni tuttavuutta, vaan päätin odottaa parempaa hetkeä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos mies kohteli eläimiä hellästi, hän oli silloin joskus hyvä aviomies ja isä. Niin kuin mies kohtelee eläimiä, niin hän kohtelee lapsiakin. Vaikka en minä mitään aviomiestä etsinytkään.
Hevoselleen puhuvan miehenalun edellä meni seuraava vaihtoehtoni Hopiavuoren uudeksi emännäksi. Hassen rauhallisessa käynnissä asvalttitiellä tätä emäntää oli helppo tarkkailla. Hän hengitti syvään sisään peltoja katsellessaan, eikä hänen koko huomionsa keskittynyt hänen ratsuunsa, joka oli Eiran ihailema Salieri. Hänen täytyi olla hyvä ratsastaja tai ainakin tuntea hevosensa paremmin kuin minä tunsin Hassen. En nimittäin malttanut pitää ohjia noin pitkinä, enkä uskaltanut katsella maisemia noin kauaa noin huolettomana. Vaikka Hasse olikin unelias, mistä sitä koskaan tiesi? Me kävelimme kuitenkin laumassa, vieras hevonen sekä edellämme että perässämme. Jos Hassella olisi vain ollut enemmän harjaa, olisin takuulla pitänyt siitäkin kiinni. Nyt pidin samalla löyhästi satulasta, vaikka vain kävelimmekin. Hopiavuoren emännäksi ajattelemani ei pitänyt.
Koska Hopiavuoren emäntä hevosineen oli kuitenkin yhden ratsastajan päässä minusta, ajattelin jättää mahdollisen verkostoitumisen myöhemmäksi ja nauttia matkasta. Pitkistä rauhallisista ravipätkistä, joissa Hassea sai hoputtaa pysymään edellä menevän melkein Hassen värisen puoliverisen mukana. Tuulen ujelluksesta pelloilla ja huminasta metsien puissa. Venyttelystä rauhallista käyntiä keinuvan Hassen satulassa. Sileän hevosenkaulan rapsuttelusta ja kauempana hiljaa huhuavasta pöllöstä.
Vaikka en koskaan halunnut lapsia, mietin, millaista olisi kasvattaa lapsiaan sellaisessa paikassa kuin Jätinmetsä. He olisivat maailman onnellisimpia lapsia. Heillä olisi Hasse mukana leikeissään, ja voi miten jännittävää heistä olisi väijyä sen kanssa toisiaan intiaaneina pusikoissa. Sepitin heidän tarinaansa sitä mukaa kun Hopiavuoren hevostallilla ilmeisesti aika paljon majaileva Eira esitteli tasaisella papatuksella paikkoja. He ravaisivat ylös Ykssilimääsenmäkeä Hassen kanssa leikkien sitä hetkeä Mulanissa, kun armeija saavutti laulaen lumisen jyrkänteen ja huomasi massatuhon. He teeskentelisivät olevansa arkeologeja Pihlajamäen mökinraunoilla ja Hasse olisi heidän kuormajuhtansa. He makaisivat hiljaa Jätinkissankiven edustalla ja odottaisivat näkevänsä ketunpennut, jotka Hasse kuitenkin pelottaisi tömistelyllään heti tiehensä. Heillä olisi ihanaa.
Lenkki tuntui kestävän paljon lyhyemmän aikaa kuin se todellisuudessa kesti. Olin päässyt juuri puheisiin hevoselleen juttelevan nuorenmiehen kanssa, kun jo olimmekin uudelleen asvaltoidulla tiellä.
”Oho! Mä luulin että me ollaan vasta puolivälissä!” naurahdin yllättyneenä.
”Hyvässä seurassa aika lentää”, se nuorimies sanoi, kohteliaisuuttaan tietenkin, mutta nyökytin silti hymyillen.
”Tosi harmi, ettet sä meinaa tehdä sillä pitkää mahtavaa kisauraa”, sanoin vielä lopetellakseni hallitusti kilpailukeskusteluamme juttuseurani kanssa.
”Niin… Tai kuinka niin?”
”No onhan se nyt ainakin voittajan väreissä”, virnistin ja viittasin varovaisesti ensin hänen Enni-nimiseen hevoseensa ja sitten taputin tahallisen näyttävästi Hassen kaulaa.
”Se on kyllä ihan totta”, hän naurahti hiljaa, sillä olinhan jo aiemmin maininnut Hassen olevan pelkkä harrastehumma. Hänen ratsullaan kuitenkin oli ilmeisesti ihan oikea ura edessään, vaikkakin hänen mielestään jonkin toisen ratsastajan kanssa.Tallipihassa koin järkytyksen. Kun laskeuduimme kaikki hevostemme selistä ja taluttelimme niitä kuka mihinkin sidottavaksi harjauksen ajaksi, Hopiavuoren Eetu halasi emäntäänsä sillä kädellä, jolla ei pidellyt Jussia. Sen oli oltava hänen emäntänsä, eikä emäntä ollut se toinenkaan tumma nainen.
”Onko sulla nyt parempi mieli?” ihan jonon viimeisenä ratsastanut kaikin puolin Hopiavuoren emännäksi sopimaton nainen kysyi hiljaa isännältä ja sipaisi tämän poskea kimoa poniaan toisella kädellä pidellen.
”Joo, kylloli hyvä käyrä vähä maastos”, isäntä kuului huokaisevan, ja minä pudistin päätäni. Mihin tämä maailma olikaan menossa, kun isäntien kanssa pariutuivat parikymppiset fitness-mallit? Mitä meille muille muka jäisi, jos joskus haluaisimme oman isännän?-
Todella rehellinen tarina verkoistotumisesta ja sen suunnittelusta, eikä se ole siis paha juttu 😀 . Vähän paistaa läpi Rositan ennakkoluuloisuus, mutta se kuuluu asiaan. Tarina on sidottu tosi hienosti Hopiavuoren teemaan ja miljööseen. Tässä on käytetty aikaa muiden ratsukkojen esittelyyn ja toooosi taitavasti heitetty oma lusikka soppaan mukaan 😀 . Hyvä sä, vautsi!
-
-
Siitä oli pitkä aika kun he olivat olleet maastossa isomman porukan mukana, minkä takia Arlekin oli tuntunut olevan poikkeuksellisen innokkaana. Tallipihassa kun joukkio alkoi järjestäytymään ainakin suurinpiirtein laaditun järjestyksen mukaisesti, Marshall oli pysytelly hieman sivummassa kävelemässä ympyrää mitä vuoron perään suurensi ja pienensi, jotta tamma oli saanut muuta mietittävää. Onneksi liikkeelle lähtemisen jälkeen ei ollut mennyt kauhean kauaa kun Arlekin oli rauhoittunut takaisin enemmän omaksi itsekseen.
Rastapää seurasi tyytyväisenä sivusta jonon tapahtumia, kun ratsastajat juttelivat keskenään ja hevoset astelivat reippain askelin tietä pitkin samalla kun pari mukaan lähtenyttä koiraa jolkotteli tien pientareita pitkin haistelemassa. Vaikka oli jo ilta, ilma oli vielä hyvin tarpeeksi lämmin että t-paidalla tarkeni paremmin kuin hyvin ja pieni tuulenvire piti ötökätkin mukavasti poissa. Marshall istui tyytyväisenä Arlekin selässä ja vain nautti retkestä.“Voisimma pysähtyä tähä hetkeksi jos joku haluaa kahaluuttaa tai uittaa hevostaansa.” Eetu huikkasi kuuluvaan ääneen kun reitti sivusi hiekka- ja soramonttua.
Muutama ratsastaja halusi kokeilla miten heidän hevosensa menisi veteen, minkä tuloksena kohta he kahlasivat rannan matalikossa ja pari uskaltautui aavistuksen syvemmällekin. Marshall oli aluksi jäänyt rannalle seuraamaan muiden menoa, ennen kuin lopulta keräsi ohjia hieman käsiinsä ja pyysi Arlekin liikkeelle. Tamma tuijotti vettä pää ylhäällä ja korvat pystyssä vaimeasti koristen lähestyessään vesirajaa. He olivat kyllä kodin lammikossa käyneet usein kahlaamassa mutta viime kerrasta oli jo pieni ikuisuus minkä takia mies otti lähestymisen ihan rauhassa. Kookas tamma oli päässyt noin kintereitä myöten veteen kun se pysähtyi ja kaivoi vuorotellen kummallakin etusellaan vettä niin että siinä sivussa kasteli liian lähelle eksynyttä Vincentiä ja Zojaa samalla. Marshall pyyteli nopeasti anteeksi pieni irvistys kasvoillaan, huojentuen kuitenkin kun toinen näyttänyt ottaneen äkillistä pientä suihkua pahalla.
Arlekin eteni lopulta harppovin askelin syvemmälle, turpa veden pintaa viistäen. Marshall käänsi katseen suoraan alapäin, seuraten missä vaiheessa vesi alkoi lähestyä omia jalkoja. Seuraavassa hetkessä vedenpinta tosin lähestyi vähän turhankin nopeasti. Arlekin oli mitä todennäkösimmin astunut johonkin äkkisyvään kohtaan, minkä takia sen etuosa tipahti nopeasti alaspäin niin että koko hevosen pää ja kaula painui pinnan alle. Liike jatkui kuitenkin lähes yhtä nopeasti yläpäin suuntautuvana kun Arlekin sai tasapainon takaisin ja ponkaisi takajaloilleen sekä pyrki rantaan päin. Liikkeen mukana Marshall oli ensin retkahtanut tamman kaulan sivuun, ehtimättä saamaan otetta oikein mistään ennen kuin Arlekin oli jo hypännyt ylöspäin. Siinä vaiheessa rastapää oli yrittänyt tarttua tamman kaulan ympärille ja oli onnistunutkin siinä hyvin lyhyen hetken ajan. Näyttäen lähinnä laiskiaiselta roikkuessaan Arlekin käännöksen ajan sen kaulan alapuolella, ennen kuin ote oli livennyt ja mies oli tippunut selkä edellä veteen.
Marshall tuli nopeasti takaisin pintaan saatuaan jalat alleen, yskien vedettyään aimo annoksen vettä henkeensä painuttuaan pinnan alle. Ensimmäisenä mies haki katseellaan hevostaan, joka onneksi seisoi kaikessa rauhassa rannalla missä Eetu piteli sen ohjista kiinni Jussi toisessa kädessään. Rastapää köhi vielä vähän ennen kuin sai taas kunnolla hengitettyä seisoessaan vyötäröään myöten vedessä, lähtien lopulta kahlaamaan itsekin rantaan päin. Oli ehkä paikallaan sanoa että olo oli kuin uitetulla koiralla.“Ookko sä kunnosa? Kävikö mitenkää?” Eetu kiirehti kysymään ennen kuin sukeltaja pääsi kunnolla rantaankaan. Millainen tallinomistaja hän olisi jos kesän ensimmäisellä ryhmämaastolla joku jo hukkuisi?
“..Joo, kunnossa. Arlekin astui… johonkin.” rastapää vastasi “..Tulee mieleen ne kerrat kun on sukeltanut maastoradan vesiesteeseen..” mies lisäsi pienen naurahduksen kera, ottaessaan Arlekinin ohjat käsiinsä.
”Kyllä mä tyylipisteitä tosta ainaki 6 antasin.” Hello kommentoi seisoessaan Typyn pään vierellä.-
Voooi eei. 😀 Onneksi vesi on pehmeää, kun ei lennä siihen mahapläiskällä! Ja onneksi Arlekin ei seilannut ulapalle, vaan pyrki takaisinpäin. Vaikka eipä pikku montossa ihan hirveästi ulappaa olekaan… 😀
Tein Marshallille tällaisen muistoksi kesän 2020 parhaasta pellehypystä.
-
Ai vitsit! Tää on kyllä aivan loistava merkki xD
-
-
Vilkuilin huvittuneena sivusilmälläni Helloa, joka istui väärinpäin vieressäni. Pidin tiukasti ohjista kiinni ja rauhoittelin hieman Typyä äänellä tamman liikkuessa levottomasti paikoillaan. Eetu hääräsi Jussin kanssa kierrellen ympäriinsä tarkistaen että kaikki olivat selässä ja että asiat olisivat muutenkin hyvin.
Päästessämme lopulta liikkeelle, ohjasin Typyn Jussin perään ja päästin suustani syvän huokauksen. Nyt tuli rentoutua eikä miettiä mitään muuta. Tai ehkä olisi ihan hyvä pitää silmällä Helloa, ihan vain varmuuden vuoksi vaikka kiharatukka olikin kääntynyt pihassa istumaan oikeinpäin. Paahtiksen valko-musta pää ilmestyi korvan viereeni ja täysiveritamman hengitys lämmitti niskaa. En ollut vielä tavannut Paahtiksen omistajaa kunnolla, mutta naisen nimi oli kuulemani mukaan Janna.
Paahtiksen takana kulki tummatukkainen nainen, jonka olin nähnyt aiemminkin sekä hänen ruunivoikko ratsu. Käänsin katseeni taakse, vaikka olin edelleen ohjaksissa. Yritin etsiä katseellani Eiraa ja Santtua, mutta näkökenttäni tiellä oli vain Sonja ja Salieri, Tiitus ja Enni sekä joku minulle tuntematon ratsukko. Hello tökkäsi minua kylkeen ja yskähti nimeni. Käänsin äkkiä katseeni takaisin oikeaan suuntaan.
”Muista että tässä saattaa kulkea autoja, joten silmät auki”, Hello sanoi. Nyt minä taisin olla se jota piti pitää silmällä.Ensimmäisellä ravipätkällä Typyssä oli aika paljon pidättämistä. Onneksi Jussi hidasti menoa edes vähän.
”Hidasta Herman!” Hello melkein huudahti.
”Joojoo”, mutisin hampaat yhteenpuristettuina. ”Prr.” Vedin vähän ohjista ja onnekseni tamma hidasti vauhtia hieman, jotta emme olisi ajaneet Jussin ja Eetun yli. Siitä olisi saanut varmaan vuoden keilaajapalkinnon. Naurahdin mielessäni ajatukselle, vaikka se olisi oikeasti ihan järkyttävää ja saisin varmaan porttikiellon tallille ja Hello määräisi että en saisi enää hoitaa Typyä. Silloin vajoisin niin syvälle maanrakoon häpeästä etten pääsisi ikinä pois.Kun saavuimme Jätinmontun luo, Hello hyppäsi pois kärryiltä ja meni silittelemään Typyä. Jäin itse istumaan kärryille ohjat löysänä. Kuvasin snäppiin lyhyen videon koko seurueesta ja lähetin sen Sannille, joka ei ollut osallistunut maastoon. Sitten keskityin katsomaan miten Marshall yritti saada Arkelinia veteen – ja kuinka rastapää lopulta tipahti veteen.
Noin kahden tunnin päästä lähdöstä, saavuimme tallinpihaan. Olin yllättynyt miten nopeasti aika oli mennyt hyvässä seurassa ja maisemia katsellessa. Laskeuduin alas kärryiltä ja pidin Typyä kiinni samalla kun Hello irrotti kärryt tamman perästä. Osa ratsukoista oli jo lähtenyt talliin, joten meillä oli hyvin tilaa. Annoin Typylle pienen porkkanapalasen palkinnoksi yllättävän fiksusta käyttäytymisestä maastossa.
