Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
25.06.2020
Minttu huiski hännällään laiskasti, eikä tuntunut lotkauttavan korvaansa avuilleni. Täti tuijotti meitä hieman mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja yritin epätoivoisesti estää tammaa venymästä pitkäksi ravivoltilla. Hiekkaa pölisi silmiin, eikä olisi vähempää voinut kiinnostaa kököttää rautiaan pomputtavassa ravissa. Minttu ei kuunnellut pyyntöjäni, käskyjäni, eikä epätoivoista aneluakaan. Se teki juuri mitä tahtoi välittämättä mistään muusta kuin paarmoista.”Yritä nyt edes!” Täti valitti, eikä laisinkaan epäreilusti huiskien koivunoksalla otuksia kauemmas itsestään.
Kyllähän minä osaisin varmasti ratsastaa paremminkin, mutta ei kai tällaisella hevosella kukaan pystynyt mihinkään. Sitäpaitsi oli aivan liian kuuma, kurkkua kuivasi ja paita liimaantui ihoon kiinni.
”Joo joo joo”, marisin ja sylkäisin hiekkaa suustani.
Perhanan sylkitahra tipahti ratsastushousuilleni. Aloin hinkkaamaan sitä yhdellä kädellä pois ja samassa huomasinkin istuvani satulan sijaan maassa.”Sattuiko!” Täti huusi. ”Olisit katsonut eteenpäin, minne katsot, sinne menet!”
”Ai hemmetti”, manasin ja katsoin vauhkona pyörivää Minttua. ”Mistä mä oisin voinu tietää, että se skitsahtaa?”
Minttu oli säikähtänyt jotain, mitä ei ihmissilmällä voinut erottaa, varjoaan tai vastaavaa. Typerä elikko, jonka täti sai kuitenkin vahingoittumattomana kiinni.
”Vittu mä en tuon paskan kyytiin nouse enää ikinä, pitäkää hauskaa”, totesin ja lähdin marssimaan pois tallilta.
Mä en tulisi tänne takaisin enää koskaan. -
Hanami Week, loppuviikko
Tiistai
Jos maanantai oli ollut kamala, tiistai se vasta kamala olikin. Heräsin suureksi yllätyksekseni hostellihuoneestamme ämpäri sänkyni vierellä. Se oli Mintun keltainen ämpäri ja se tuoksui oksennukselta, vaikka olikin tyhjä. Hämärät muistikuvat edellisillasta ja jostain paikallisen juopon hakemasta viinapullosta palailivat pätkittäin. Painoin pääni takaisin tyynyyn hetkeksi, kunnes oksensin jälleen. Unen läpi tunsin jonkun viileän käden silittävän hiuksiani.Yhden aikaan päivällä täti herätteli minua varovaisesti. Hän ei katsonut minuun lainkaan vihaisesti, säälivään ilmeeseen sekoittui pettymystä. Katsoin tätiä uhmakkaasti takaisin silmät viiruina osittain siksi, ettei täti luulisi minun antautuvan taistelutta, mutta osittain siksi, että verhojen välistä kurkisteleva auringonvalo sattui päähäni kamalasti.
”Ota buranaa”, täti sanoi ja istahti sängynlaidalle.
Otin tarjotun buranan ja vesilasin vastaan sanomatta mitään. Tiesin, että täti ei enää antaisi minun asua luonaan ja joutuisin johonkin nuorisokotiin tai sellaiseen, miksiköhän niitä edes sanottiin.
”Olen se minäkin joskus ollu nuori, mutta en kuitenkaan ihan nuin nuori”, täti huokaisi. ”Pistit minut eilen etsimään itseäsi melkoisen kauan.”Jatkoin seinän tuijottamista koko loppupäivän vastaamatta tädille mitään.
Keskiviikko
”Lährehän tallille moikkaamaan Minttua?” Täti enemmän kysyi kuin pyysi. ”Se kaipailee sua.”
Pukeuduin sanomatta mitään ja vedin lippiksen syvälle päähäni. Täti oli ollut pahaenteisen ystävällinen, emmekä olleet puhuneet edelleenkään mitään maanantai-illan karkaamisestani.Kävin hoitamassa Mintun tädin pysytellessä näköetäisyydellä ja ratsastin sen pikaisesti nurmikentällä. Fiilis oli ihan paska ja teki mieli kiljua, mutta en kehdannut säikytellä Minttua. Minttu säikkyi kovaa tuulta, eikä omakaan olo ollut se aurinkoisin.
Torstai
Aamu valkeni aurinkoisena ja loppuviikolle oli luvattu lämmintä säätä. Päätin pukeutua neonvihreään reikätoppiin ja lyhyisiin mustiin shortseihin, jotka jättivät vasemman jalkani ”we are all mad here”- tatuoinnin näkyviin. Tänään tuntui loistavalta, ehkä täti ei ottaisikaan reissuani puheeksi lainkaan.Mintun hoitamisen jälkeen menimme katsomoon katselemaan 150cm luokan, jossa Nathaniel sijoittui sekä neljänneksi, että kuudenneksi. Onnekas paskiainen, se sai aina kaiken mitä rahalla saattoi ostaa, eikä sen elämä ikinä muutenkaan vaikuttanut tippaakaan epäonnistuneelta. Vitutti jälleen.
Illalla täti istahti jälleen sänkyni laidalle.
”Alice”, täti aloitti. ”Minä en oo vihanen, mutta sinä et voi tuollain karata. Minä haluan sinun parasta ja rakastan sinua, vaikka ei se sinun mielessä välttämättä niin näyttäydy. En millään haluais luopua sinusta ku hyvinhän meillä mennöö ku vain molemmat yritämmä.”
Mulkaisin tätiä alta kulmieni ja purskahdin itkuun. Täti veti minut syliinsä ja itkin hänen sylissään kuin pieni lapsi. Onneksi kukaan muu ei nähnyt minua nyt.Perjantai
Yö meni päin persettä. Oli aivan tuskaisen kuuma ja lakana tarttui ihoon kiinni. Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan ja lähdimme ruokkimaan Mintun. Tamman syötyä täti vei sen kävelylle ja jäin itse siivoamaan tamman karsinaa. Hiukset liimaantuivat pitkin päätäni ja olo oli epämukava.Mintun ja tädin palattua kävimme Jussin ja Biffen karsinoilla, joiden läheisyydestä Eetu ja Milankin löytyivät. Flirttailin häpeilemättä Milanille tädin jutellessa Eetun kanssa päivän säästä, josta todella oli tulossa tuskaisen kuuma.
”Starttaatko sä tänään?” Kysyin ja muikistelin sinisiä huuliani.
”Satakolmekymppisessä ja VaA:ssa”, Milan kertoi.
”Siistii, te varmaan sijoitutte tosi hyvin! Mä ainakin uskon teihin”, sanoin ja laskin hetkeksi käteni Milanin kädelle.
”Kiva juttu, että joku kuitenkin”, Milan sanoi virnistäen. ”Tää kuumuus varmasti vaatii veronsa kaikilta.”Hymyilin rumasti, käännyin ja kävelin pois. Kuinkahan montaa sammakkoa piti käpälöidä ennen kuin löytyisi prinssi. Milankin jaaritteli säästä, eikä kehunut minua söpöksi. Mitä haaskausta oli ollut flirttailla hänelle monta päivää!
Lauantai
Myrskysi ja hevosten hoitaminen oli välttämätön paha. Auttelin Sannia ja Trevoria heidän hevostensa kanssa ja pyörin hetkellisesti myös Nathanielin hevosten läheisyydessä. Nathanielin hevosille oli varattu tosi monta karsinaa ja yritinkin pikaisesti laskea montako niitä oli.”Anna sen olla rauhassa, ettei se hermostu”, Nathanielin hevosenhoitaja Gemma kiirehti sanomaan englanniksi.
”Etkö sä mua muka muista?” Kysyin nauraen ja jatkoin Geýzerin katselua.
”Muistan mä, mutta se on vähän tuulellakäyvä”, Gemma kiirehti sanomaan. ”Ja Nathaniel on mitä on.”
”No vittu jaa”, sanoin suomeksi ja jatkoin matkaa.
Gemma varmasti ymmärsi äänensävystäni mitä tarkoitin.Sunnuntai
Oli ihana pukeutua parhaimpiinsa ja keskittyä seuraamaan viikon viimeisiä kilpailuja. Kenttäratsastusluokan esteet näyttivät houkuttelevilta ja olisin niin mielelläni päässyt itsekin ylittämään niitä. Nathanielilla ei mennyt kovinkaan hyvin, vaikka mies olikin kenttäratsastaja. Se varmasti suuttuisi kovasti, mutta höykyttäkööt Gemmaa oikein kunnolla nyt kun se oli sen ansainnut.”Siis näiksä Reita ja Pond oikeesti voitti tän luokan!” Huudahdin vieressäni istuvalle tädilleni.
”Näinpä tuo näky tekevän. Näen minä saman kuin sinäkin”, täti totesi hymyillen.
”Kunniaa ja gloriaa meille vaan!” Sanoin ylpeänä virnuillen, vaikka eiväthän Reitan ansiot liittyneet pätkääkään minuun, eivätkä oikeastaan edes Hopiavuoreen ihan älyttömästi.Esteratsastuksen pääluokan tuloksia jännitin niin, että meinasin oksentaa.
”Hengitä nyt välillä”, paikalle saapunut Milan virnuili.
”Mutta jos se nyt tiputtaa puomin”, pihisin katsoessani Nathanielin ja Poseidonin kiitämistä uusintaradalla.
Ei tiputtanut puomia eikä mitään muutakaan. Nathanielin voitonriemua ei voinut olla näkemättä miehen voittaessa koko luokan.Kouluratsastuksen pääluokan jälkeen tuntui siltä niin kuin olisin revennyt liitoksistani onnesta Nathanielin puolesta. Nathanielin harmaantunut papparaishevonen voitti pääluokan ja hevosen ratsastaja Eva näytti säteilevän. Tunsin ylpeyttä voidessani sanoa, että olin keväällä hoitanut molempia hevosia ollessani Rossi Eventersissä.
Kunniakierroksien ja muiden palkintojenjakojen jälkeen näin kun screenillä kuvattiin voittajien ilakointia. Nathaniel roiskutteli jotain kuohujuomaa ihmisten päälle ja nauroin tädin kauhistuneelle ilmeelle. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin Nathanielin kaappaamassa Evan syleilyynsä. Ihan kuin siinäkään ei olisi ollut vielä tarpeeksi, mies suuteli sitä typerää kotkaa.
-
Maanantai aamu oli armoton herätyksineen. Vilkaisin puhelimen näyttöä, kello oli vasta puoli seitsemän ja olin yksin hostellihuoneessamme. Täti oli kuin ihmeen kaupalla jättänyt minut nukkumaan aamulla, kun hän meni hoitamaan ja ilmeisesti myös juoksuttamaan Mintun. Hiippailin villasukat jalassa tupakille ja palasin takaisin. Haukottelin ja menin makoilemaan sänkyyn vielä ihan pieneksi hetkeksi. Se ei varmasti haittaisi ketään jos hetkeksi ummistaisin silmäni.
Puoli kymmeneltä täti oli jo äkäinen tömistellessään sisälle huoneeseemme.
”Olen yrittänyt soittaa, mikset vastaa puhelimeen?” Täti ärjyi.
Avasin silmäni varovasti kuumassa huoneessa ja päästin valittavaa ääntä.
”Helvetti soikoon siellä on kohta, ensimmäiset luokat on menossa jo!” Täti karjaisi.
”Mulla kyllä menee, koska mun on pakko meikata, eks tajuu?” Murahdin takaisin.
”Saat selvitä omin nokkinesi kisapaikalle”, täti tokaisi ja lähti.
Irvistin ja aloin kiireesti pukeutumaan. Niin hienoihin kilpailuihin ei yksinkertaisesti voinut mennä ruman näköisenä ja meikkaamatta!Päätin liftata Stall Falkencreutziin, vaikka ensimmäinen ajatus olikin lähteä hankkimaan jotain juotavaa ja kavereita. Ruotsalaiset puhuivat kummallista ruotsia suomenruotsalaisen korviin, mutta eiköhän niidenkin kanssa olisi juttuun tullut. Aikani käveltyäni peukalo pystyssä, tulin katumapäälle ja vaihdoin suuntaa takaisin hostellille. Ehdin kävellä vain hetken, kun yhtäkkiä takaatuleva auto pysähtyikin kohdalleni ja painoi tööttiä. Käännyin ympäri ja painelin tien toiselle puolelle. Oliko tuo oikeasti Hopiavuoren Eetu?
”Jaaha Alice”, Eetu sanoi nyökäten alaslasketusta ikkunasta. ”On vain komia ilima.”
”Joo. Pääsenkö kyydillä?” Kysyin ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. ”Voin vaikka auttaa sitte teitä tai jotain, en mä tiedä, mutta mulla on oikeesti melkein rakko jalassa ku mulla on nää uudet maiharit. Ihan pakko vaihtaa kengät.”
”M’oomma lähärös käymähän majotuspaikassa, että hyppäähän kyytihin vain!” Eetu tokaisi naureskellen. ”Saat ne uuret kengät hakia omastas, vai vanhatko net hyvät oliki? Aika korkialta nuo nykyset näyttävät kyllä.”
Tuijotin Eetua silmät viiruna. Kaikista maailman ihmisistä törmäisin liftatessani Ruotsissa juuri häneen. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan mies alkoi horisemaan jotain säästä, joka ei edes ollut niin älyttömän hyvä.Kun olimme käyneet pikaisesti hakemassa jotain epäkiinnostavaa Eetun ja sen valkotukkaisen Milanin majoituspaikasta, joka sijaitsi lähellä omaamme, pääsin vaihtamaan kenkäni. Takaisin autoon saapuessani, huomasin, että Milan oli oikeastaan aika söpö. En ollut ollut varma johtuiko söpöys hiuksista vai huumorintajusta. Tunsin oloni erityiseksi ja ihanaksi Milanin kiinnittäessä huomiotaan minuun ja kysellessä mitä minulle kuului, kuka olin ja muuta tärkeää. Minä puolestani sain kuulla Milanin ratsastavan 120cm luokassa VaA luokan lisäksi, jossa Eetukin ratsasti. Täti ratsasti vain VaB:ssä, mutta mitä nyt saattoi olettaakaan.
”Ai mikä se sun hevosen nimi oli?” Kujertelin Milanille ja nojauduin takapenkillä eteenpäin pyöritellen hiuskiehkuraa sormeni ympärillä.
”Biffe, Bifrons siis oikeasti”, Milan kertoi.
”Oi miten söpö nimi!” Huudahdin.
Eetu hieroi korvaansa, mutta Milan hymyili. Milan oli kyllä sitten ihana!Illalla snäppäilin kavereilleni ja kerroin kuulumisia. Eetu oli sijoittunut parhaiten tutuista eli kymmenenneksi ja olin saanut kuulla, että Jussin oikea nimi oli Forceful. Olin kuvitellut miehen hankkineen uuden ratsun kun kuulin kuuluttajan kuuluttavan hauskasti murtaen ”Eethyy Hophiavuori – Forceful”, mutta ei. Jussihan se siellä. Kenelläkään ei tuntunut kiinnostavan hevoskuulumiset lainkaan, vaikka kuinka kerroin söpöstä säihkysilmästä, Milanista tai Nathanielistä. Snäppiryhmämme oli muutenkin hiljentynyt kammottavalla tavalla. Siinä missä ennen koin ulkopuolisuutta muiden sisäpiirivitsien takia, koin nyt ulkopuolisuutta siksi, ettei kukaan ”kaverini” enää edes puhunut minulle, mikäli en tehnyt itse aloitetta. Kaiken kruunasi se, kun sain kuulla, että parhaat ystäväni olivat perustaneet uuden snäppiryhmän ilman minua. Heitin puhelimen seinään ja karkasin ulos hostellihuoneestamme tädin jäädessä huutamaan perään. Jääkööt, itsepä hylkäsi minut jo aiemmin tänään.
-
Lauantai-iltana
Mä en oikein tiennyt miksi täti oli päättänyt matkustaa joidenkin randomien kanssa Ruotsiin. Olisi ollut huomattavasti hauskempaa matkustaa itsekseen Helsinkiin, mahdollisesti bilettää muutama päivä ja jatkaa vasta tämän jälkeen Ruotsiin, mutta ei. Huokailin ja pyörittelin silmiäni pakkaamisen lomassa, mutta eihän se tietystikään mitään auttanut. Minttu oli saatava lähtövalmiiksi ja pakattava miljoonat suojat, loimet, suitset ja oikeastaan kaikki. Täti ei ollut tallivarusteiden kanssa kovinkaan järjestelmällinen.
Huputin mustan koulusatulan ja nostin sen arkkuun kahden valkoisen ja kahden mustan huovan lisäksi. Ei kai sekään pahaa tekisi jos nakkasin Sokka Luxin huovan mukaan, sen ihanan suklaanruskean glitterihuovan. Kohautin olkiani ja nakkasin sen mukaan. Jos minut oli valtuutettu pakkaamaan, kaitpa sain pakata juuri mitä halusin. Tätikään ei ollut natkuttamassa turhuuksia, hän oli lähtenyt nakkihommia karkuun eli maastoilemaan Mintun kanssa. Tie Tähtiin aiheutti ylimääräistä työtä kaikille, mutta olihan se jännää saada kotitallille kilpailut! Kurtistin kulmiani. Olinko juuri ajatellut Hopiavuorta kotitallinani?
”Moi”, Eira tervehti kohteliaasti, kuten aina. ”Oletteko lähdössä jonnekin?”
”Ruotsiin Hanami Weekille”, vastasin. ”Mun pitäis pakata, mutta en mä käsitä mitä mä pakkaan. Satulan, suitset, suojat, loimia, harjat ja nää, mutta mähän tarvin osaa niistä vielä täälläkin. Me lähdetään vasta sunnuntaina illalla.”
”Pakkaa kaikki mitkä voit ja loput mitä tarvit, kirjoita ylös ja pakkaa kun voit”, Eira opasti. ”Ja muista ainakin kahdet suitset!”
”Mmh”, nurisin, vaikka Eiran ohjeet olivat hyviä.
Tyttö oli oikeastaan aika mukava, joskin vain niin kuolettavan kunnollinen.Sunnuntaina
Lautalle päästyämme Trevor pyysi minua auttamaan välillä hevosten hoitamisessa. Esitin coolia ja nyrpistelin nenääni, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Todellisuudessa olisin voinut varjonyrkkeillä innosta kuullessani mitä luokkia mies ratsasti, vaativimpia mahdollisia, tietysti. Mintun kanssa olisi toivon mukaan helppo toimia Ruotsissakin ja minulle jäisi paljon aikaa auttaa Trevoria. Trevor oli nimittäin äärettömän taitava ja lupasi vastineeksi pitää minulle ratsastustunteja joko jollain omalla hevosellaan tai tädin Mintulla. Trevor oli sitä paitsi komea, vaikka auttamatta liian vanha. Varmaan jotain kolmekymmentä, pappaikäinen siis.
Hiippailin iltasella ulos lautan kannelle ja yritin epätoivoisesti raapia tupakkaani tulta. Kiroilin ja yritin, mutten millään saanut liekkiä pysymään sytkärissä.
”Voiko mä auttaa?” Tuikkivasilmäinen poika kysyi yllättäen.
”Ihan sama”, sanoin kohauttaen olkiani.
Tuuli tuiversi pojan hiukset sekaisin. Mittailin häntä katseellani, voi luoja miten hyvän näköinen hän oli! Perhoset lepattivat vatsassani.
”Mihinpäin sä oot menossa?” Poika kysyi.
”Hanami Weekille”, sanoin ja puhalsin savut poispäin pojasta.
”Saatetaan siis nähdä siellä”, komistus sanoi ja vinkkasi silmää painellessaan takaisin sisälle.
Lauttamatka oli sittenkin ehdottoman hyvä asia.”Missäs sitä ollahan oltu?” Tädin ääni halkoi ilmaa saapuessani tarkastamaan Mintun vointia.
”Mä olin verkostoitumassa seniili hyvä”, vastasin tädille hymyillen ivallisesti.
Tottahan se tavallaan oli ja verkostoituminen hevosalalla oli äärettömän tärkeää. Keväällä Rossi Eventersissä Nathanielilla sen oli huomannut hyvin. Ne jotka tunsivat kaikki tai olivat rikkaita, yleensä myös menestyivät. Aina ne samat naamat pyörivät hevosmaailman huipulla. Nyt kun minä tunsin Nathanielin JA Trevorin, sekä melkein säihkysilmän, saattaisin vaikka löytää kesätyöpaikan jostain hyvältä tallilta. Tai vielä parempaa, sen tuikkivasilmäisen hevospojan, joka tietysti olisi komea, taitava ja rikas. Tädin tuijotus keskeytti pohdintani. Mitä sekin taas mulkoili tuolla tavoin?-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
Alice.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Alice, Minna ja Minttu Hanami Weekillä Ruotsissa 4-10.5.2020
-
23.04.2020
Vaaleahiuksinen tyttö seisoskeli kauniin ponin vieressä ja antoi sen nytää ensimmäisiä vihreitä heinänkorsia laitumen ulkopuolella. Poni taisi olla Mintun naapurikarsinan Nana, jos muistin oikein. Huomasin, että tyttö oli ensimmäinen hyvinpukeutunut Otsonmäellä mustine farkkuineen ja vansseineen. Vilkaisin alaspäin omiin jalkoihini, joita verhosivat samanlaiset farkut, joskin revittynä versiona ja samanlaiset vanssit. Siristin silmiäni aurinkolasien takana ja mietin oliko tämä uhka vai mahdollisuus. Minttu näkyi tarhaamassa taustalla, joten päätin kävellä kohti tyttöä ja ponia. Jos blondi olisi perseestä, voisin aina jatkaa kopeasti matkaa Mintun luo.
Tyttö nosti laiskasti katsettaan kun kävelin lähemmäs. Tuijotin haastavasti takaisin ja soin hymyntapaisen.
”Moi”, sanoin. ”Sulla on ihana poni.”
Blondi nyökkäsi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Poni lakkasi hetkeksi syömästä ja nosti päätään, kunnes laski sen takaisin ja heilautti häntäänsä.
”Nana on”, blondi sanoi. ”Kukas sä oot?”
Olisin voinut tanssia sadetanssin riemusta kuullessani napakoita ja nopeasti lausuttuja lauseita ja sanan sä. Blondi siirtyi mielessäni selkästi kiinnostavien ihmisten joukkoon.
”Alice”, vastasin salamannopeasti. ”Mä muutin tänne vasta ja toi Minttu tuolla on tädin, mutta käytännössä oikeestaan mun, ku täti käy senverran harvemmin.”
”Sanni”, tyttö vastasi.
”Onko täällä tallilla muita meidän ikäisiä vai onko kaikki vaan patuja?” Kysyin irvistäen.
”On! Ainaki Herman ja sit Santtu, sillä on Issikka, jonka nimi Fifi”, Sanni kertoi ja vastaanotin tiedonmuruset innokkaasti. ”Ja sitte se yks Eira.”
Nyökkäsin ja jäin ihmettelemään mitä kummaa ”se yks Eira” oli tehnyt saadakseen Sannilta moisen nauruntyrskähdyksen.Olin luvannut harjata Minttua tänään ainakin puoli tuntia, kuten jokainen muukin päivä, jotta tamman karvapeite olisi mahdollisimman kiiltävä siellä Ruotsissa Hanami Weekillä. Tuntui kuolettavan tylsältä, mutta pakko mikä pakko, mikäli mielin mukaan nuorisokodin sijaan. Kävelin Mintun tarhalle ja sain tamman yllättävän nopeasti kiinni. Nyt täytyisi suoriutua tarhasta ulos ilman, että ruunikko tai voikko tamma pääsisivät karkuun. Toinen niistä oli Enni ja toinen Pond, mutta en vieläkään ollut varma kumpi oli kumpi. Voikko ainakin oli yhtä tuulellakäyvä kuin Minttukin. Ruunikko puolestaan oli ihan okei, se ei tunkenut iholle, eikä yrittänyt rynniä päälle, joten kai se oli ihan okei. Tunsin Sannin katseen selässäni kun taiteilin Mintun ulos ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Jos oikein hyvä tuuri kävisi, saattaisin nähdä vilauksen niistä kaksoisvarsoista, jotka olin bongannut jo instagramista.
-
14.04.2020
Otsonmäellä oli tylsää. Niin tylsää, että meinasin kuolla. Potkin pikkukiviä ojaan matkalla parkkipaikalta tallille ja imin tupakkaa posket lommolla. En välittänyt lainkaan, vaikka joku olisikin nähnyt. Ärsytti ajatella tädin luona vallitsevia olosuhteita tai elämää ylipäätään. Linnutkin sirkuttivat kuin kiusatakseen minua. Täti oli menettänyt hermot kanssani useampaan otteeseen ja mäkättänyt käytöksestäni, vaikka minä en juuri koskaan aloittanut riitoja. Ei se ollut minun syytäni jos jotkut mulkoilivat kummallisesti tai kyselivät typeriä. Tyhmään kysymykseen oli ansaittua saada tyhmä vastaus. Typeriä kysymyksia olivat mm. ”Kenenkäs tyttöjä sinä olet?” tai ”Mistäs sinä oot poissa?”. Isän ja äidin lapsi minä tiedettävästi olin, enkä ollut mistään poissa, koulusta korkeintaan.
Katseeni osui tallin nurkalla nököttävään metalliseen suolakurkkupurkkiin, jonka kylkeen joku oli askarrellut ironisen lapun ”Jos korona iskee Otsonmäelle, suojaudu tänne! Tänne ei osu mikään muukaan…:)”. Hymyilin typeränä passiivis-aggressiiviselle tekstille, jossa oli keski-ikäisille uskollisesti käytetty kolmea pistettä. Nakkasin natsan purkkiin, johon oli kuitenkin osunut muutama muukin tumppi. Yhdessä tumpissa, joka oli selvästi poltettu aivan liian loppuun, kiilteli selkeästi huulikiilto tai glitteri. Jospa tallilla sittenkin olisi joitakin mielenkiintoisia tyyppejä sen yksijalkaisen hipin lisäksi, jolla oli poksahtamaisillan oleva pilkullinen tamma.
Kävelin suoraan Mintun tarhalle, jossa tamma nököttikin tympiintyneen näköisenä. En ollut laisinkaan varma nauttiko se koskaan elämästään, sillä sen korvat nuolivat niskaa useammin kuin sojottivat uteliaasti pystyssä. Ärsytti käydä lähes päivittäin harjaamassa ja hoitamassa epäkiitollista puoliveristä. Minttu ei ollut mitään niiden hienojen hevosten jälkeen, joita sain hoitaa ollessani työharjoittelussa Belgiassa sen komean Rossin luona… Hätkähdin ajatuksistani kun Minttu pärskähti ja käveli kohti. Se olisi varmaan tulossa kerjäämään herkkuja, joita taskuistani löytyi aina. Tamma nosti korvansa pystyyn ja katsoi minua suloisesti. Se tuuppi hellästi turvallaan ja hamusi taskujani. Kikatin ja hellyin antamaan sille namin.
Talutin Mintun talliin, jossa harjaisin ja varustaisin sen valmiiksi tädille, joka tulisi paikalle toivottavasti vasta sitten kun olisin ehtinyt ratsastaa tammalla hieman. Kiinnitin tamman käytävälle, riisuin loimen kasaksi käytävälle ja aloitin harjaamisen pyörittelemällä kumisualla irtokarvoja vähemmäksi. Inhosin karvanlähtöaikaa ja kaikkialle tunkevia lyhyitä ruskeita karvoja, jotka tunkeutuivat läpi farkuista ja kutittivat nahkatakin alla. Oikeastaan odotin, että joku olisi tullut valittamaan käytävälle heitetystä loimesta, mutta missään ei näkynyt ristin sielua. Ärsytti, sillä juuri tänään olisin mielelläni harrastanut hieman teräväkielistä verbaaliakrobatiaa.
Sain Mintun harjattua ja varustettua nopeahkosti, vaikka tamma hieman pullikoikin vastaan. Jouduin jopa nöyrtymään ja viemään loimen kuivumaan ihan itse samalla kun vein harjapakin paikoilleen. Kuinka ärsyttävää, ettei tästä tuppukylästä löytynyt edes tappelukaveria. Ihmettelin edelleen sitä, miten helposti täti oli antanut minun laajentaa elinpiiriäni tallille saakka. Oikeastaanhan minä sain kulkea missä halusin, eipä Otsonmäellä ollut mihin karata. Kavereita oli ikävä, ahdisti jäädä hiljalleen ulos muiden jutuista. Minun ystävilleni alkoi hiljalleen tulla omia inside-juttujaan, joita kukaan ei muistanut kertoa minulle. Kuumat kyyneleet polttivat pelkästä ajatuksestakin. Nostin leukaa ylöspäin, vedin ilmeettömän maskin kasvoilleni ja irroitin Mintun käytävältä.
Raahasin hidastelevaa Minttua perässäni maneesiin suu tiukkana viivana. Maneesista kuului ääniä, joten pyörähdin kannoillani ja päätinkin suunnata kentälle. Kenttä sentään oli tyhjä, joten kiristin mustasta koulusatulasta vyön, laskin jalustimet ja heilautin itseni tamman selkään. Annoin sen karata omin lupinensa käyntiin ja suin sinisiä hiuksiani taaksepäin. Täti kyllä raivostuisi kun näkisi minut ratsastamassa ilman kypärää. Vedin mustaksi maalatut huuleni itsevarmaan hymyyn ja keräilin hiukan ohjia.
”Alice, mitä sinä teet?” Tädin ääni kuului kentän laidalta.
”Ratsastan, elän, hengitän, katselen kaunista säätä”, kerroin hymyillen ja käänsin hidastetusti katseeni tätiin. ”Entäs itse?”
”Ilmeisesti seison tässä ja katson sinua. Missä kypärä?” Täti huokaisi jälleen.
”Hupsiiiis”, sanoin ja nostin käteni suun eteen.
”Se ei ole mikään pystyynkuollut otus, eikä edes mitenkään luotettava tapaus, tuo on tosi vaarallista!” Täti kivahti. ”Ratsasta tänne, minulla on asiaa.”
Pyöräytin silmiäni ja käänsin laiskasti löntystelevän Mintun kohti tätiä.Täti oli lähdössä Mintun kanssa ensin Storywoodsiin 25.4 koulurataharjoituksiin ja sen jälkeen vielä toukokuun alussa Ruotsiin saakka kilpailemaan. Eihän siinä varsinaisesti mitään järkeä ollut, mutta kelpasi minulle. Saisin varmaan jäädä yksin tädille ja voisin pitää bileet, jos löytäisin muutaman ryyppykaverin siihen mennessä.
”Ja sinä saat lähteä mukaan, mikäli pysyt kurissa ja nuhteessa”, täti kertoi maireasti. ”Jos et, saat mennä Seinäjoelle nuorisokotiin silloin. Se on oikeastaan sovittu jo, vaikka mielelläänhän minä sinut mukaan ottaisin.”
”Et sä voi tunkea mua mihinkään ku oot luvannu huolehtia, mitä helvettii? Mä pärjään kyllä itsekseni täällä”, kivahdin.
”Varmasti, mutta mun talo ei välttämättä pärjää”, täti sanoi ja näytti edelleen kissalta, joka oli vetänyt vadillisen kermaa. ”Onhan minullakin oikeus vapaa-aikaan. Ja edelleen, olet aivan tervetullut mukaan, ihan on itsestäsi kiinni.”
Vedin silmäni viiruiksi ja valuin alas Mintun selästä. Täti oli perseestä. -
Ensimmäinen
”Menen harjaamaan portaita ja käytän kullanmurut ulkona, tulkaa vain Bertil, Osmo, Kreta, Viuhku ja Pööpöö”, täti lässytti koirilleen ja jatkoi äänensävyään vaihtamatta. ”Pane luuta oven päälle kun tulet autolle.”
Pyörittelin silmiäni, täti oli totaalisen hullu pitäessään ovia auki. Hän jätti autossakin avaimet virtalukkoon tai hurjana ollessaan aurinkolipan päälle, vaikka ajoi upouudella, mustalla citymaasturilla. Muikistelin peilille ja vetaisin vielä kerroksen ripsiväriä silmiini. Sininen luomiväri oli levitetty huolella ja sointui erinomaisesti hiuksiini ja huuliini. Katsoin peiliin tyytyväisenä ja harmaat silmäni tuijottivat minua vaativasti takaisin. Vedin kovan ja ylimielisen hymyn naamalleni ja vetaisin nahkatakin niskaani.”Olisihan sinne tallille kannattanut laittaa jotain muuta päälle kuin lenkkarit ja farkut”, täti moitti. ”Kumisaappaat olisivat varmasti hyvät näin keväällä.”
”Et sä voi kuvitella, että mä lähtisin jossain kumppareissa mihinkään”, tyrskähdin. ”Älä puhu yhtään mitään, mä en nyt oikeesti jaksais kuunnella.”
Täti tuijotti tuulilasista ulos sanomatta sanakaan, suu vienossa hymyssä.
”Muistahan olla sitten ihmisiksi, ettei käy niinkuin niiden mummeleiden kanssa”, hän sanoi ja rapsutti suupieltään.
Näytti siltä, että tädillä nauratti. Vittuiliko se?Hopiavuoren talli oli ihan hyvännäköinen, olosuhteet huomioonottaen. Pihalla oli keväisen kuraista ja yritin tipsutella varpaillani kastelematta mustia vanssejani. Tädillä oli varmasti joku takkuinen koni, ei mitään sellaista hienoa niin kuin keväällä Belgiassa. Olin ollut oikealla kilpatallilla hevosenhoitajana kaksi viikkoa ja saanut jopa ratsastaa muutamalla eläköityneellä hevosella. Sitä en toki ollut paljastanut kenellekään, vaan korostin hyvin mielelläni, että olin saanut ratsastaa itsensä Nathaniel Rossin hevosilla. Miehen tunsivat hevospiireissä kaikki, jotka vähänkään seurasivat kenttäratsastusta. Sukunimen perustella Nathanielin tunsi toki myös laukkapiirejä seuraavat, olihan hänen isällään laukkahevostila Briteissä.
”Kenenkäs tyttöjä sinä oot?” Pellavapäinen, ehkä tädin ikäinen mies sanoi keskeyttäen ajatukseni.
Hätkähdin huomatessani, ettei tätiä näkynyt missään ja huomasin piirteleväni tallipihalle polkuja kengänkärjelläni. Pysähdyin ja kottikärryjä työntävä mies pysähtyi, laski kärryt maahan ja ojensi kättään. Kenkäni oli tarttunut kuraan ja astuessani miestä kohti, kenkä irtosi slurpsahtaen mudasta – ja jalastani. Loikin yhdellä jalalla ja yritin pyydystää kenkääni.
”Siis mitä sä sanoit?” Kysyin pysähtyessäni ja loikin miestä kohti pukien kenkääni.
Ojensin miehelle käden, kättelin ja sipaisin karanneen hiuskiehkuran pääni päälle ja kiepautin sen oikeanpuoleisen nutturan ympäri.
”Että kukas se sinä oot?” Mies toisti kuolettavan rauhallisesti. ”Ei olla tairettu ennen nährä.”
Katsoin miestä järkyttyneenä.Täti marssi paikalle ja ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen olin onnellinen hänen näkemisestään.
”No mutta tännehän se Alice jäikin”, täti sanoi nyökäten lämpimästi miehelle. ”Alice muutti Helsingistä meille tuossa menneellä viikolla. Lähdettiin sitten katsomaan Minttua, kun Alice tykkää hevosista. Alice, tervehdi nyt Eetua! Eetu omistaa koko paikan.”
”Mä sanoin jo hei”, mutisin ja yritin pälyillä tädin hevosta, jonka nimi ilmeisesti oli Minttu.
”Tervetulloo”, Eetu sanoi nyökäten. ”M’oonki justiinsa lährössä viemähän näitä päiväheiniä.”
Eetu jatkoi matkaansa ja kun miehen selkä oli loitonnut tarpeeksi kauas, täti katsoi minua pisteliäästi.”Kuulehan tyär… Sinun pitäis tosissaan opetella käyttäytymään! Hävetti siellä kylälläkin kun näyttelit keskisormea niille mummoille!” Täti pauhasi.
”Mutta ne seniilit sano mua satanistiks!” Huusin tädille takaisin.
”Eihän ne nyt ole voinu tottua kaikenlaisiin kaupunkilaishullutuksiin”, täti totesi nenäänsä nyrpistäen. ”Vai montakos sinitukkaista nahkahousua olet itse täällä nähnyt?”
”Ne oli leggarit ja sitäpaitsi sehän oli eilen, who cares”, sanoin nauraen. ”Tyhjää kurttuilet.”
”Voi herranjumala sinun kanssasi! Olen minä paljon ongelmanuoria nähnyt, mutta sinä olet kyllä omassa sarjassasi. Hävettää tällätavoin tapella tallin pihalla, mitähän kaikki ajattelevat, miettisit vähän!” Täti parahti.”Täälläpäs tämä mamin mussukka on!” Täti sanoi esitellen hevostansa, kun olimme saapuneet sen tarhalle.
Katsoin yllättyneenä rautiasta tammaa, joka rouskutteli heiniään enkkuloimessaan. Se ei korvaansa lotkauttanut, vaikka täti lässyttikin sille aidan takaa. Hevonen oli laadukkaan näköinen puoliverinen, eikä ollenkaan takkuinen. Koko Hopiavuoressa ei näkynyt yhtään takkuista hevosta. Katselin ympärilleni vaivihkaa ja yritin peittää kiinnostukseni.
”Minttu on oikein ihana tapaus, vaikkakin aika herkkähipiäinen”, täti kertoi. ”Pääosin se kyllä vain värkkää, eikä oikeasti pelkää kaikkea mitä esittää pelkäävänsä.”
”Mistä sä voit tietää, jos sillä oikeasti pelottaa. Toi on yleinen typeryksien harhaluulo, että..” Aloitin paasaamisen.
”Se pelkää mitä tahansa ja viskoo päätänsä jos sillä on tylsää. Jos sillä on tylsää, niin eihän se silloin värkkää ja pelkää”, täti yritti selittää, mutta kärsivällisyys näytti rakoilevan.
”Sä et kyllä ymmärrä hevosista mitään”, tuhahdin. ”Onko täällä ketään muita ku teitä fossiileja? Jotain nuoria häh täh?”
Täti huokaisi syvään, eikä vastannut mitään.-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten Alice.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Kuvassa Alicen tädin Minnan rintamamiestalon yläkerta. Alicen huoneessa on vaalea matto, Minnan huoneessa punainen ja kulku työhuoneeseen. Lastenhuoneen kerrossängyssä majoittuvat Minnan tukiperhelapsoset kun Minnan luona ovat.Yön pimeinä tunteina
Otsonmäellä oli piinaavan kummallista. Täti jätti talonsa, jota kutsui Valhallaksi (cmoon kuka nimeää kotinsa niin) ovet lukitsematta öisin ja päivisinkin hujautti vain luudan oven päälle, mikäli poistui kauppaan, kylälle (oikeesti hei??) tai muille asioilleen. Olin yrittänyt selittää varkaista ja muista hulluista, jotka liikkuivat ties missä, mutta täti vain naureskeli ja sanoi minua ”hupsuksi”. Ei Otsonmäki mikään lintukoto ollut, vaikkei täällä kukaan koskaan rötöstellytkään. Eihän? Koronavirus ainakin yletti tunkemaan lonkeronsa tänne metsäänkin. Uusimaa oli suljettu, eikä minulla ollut toivoakaan päästä käymään kotona ja olin joutunut kieltäytymään kaikista koronabileistä, vaikka olin suunnitellut itselleni hienon asun naamasuojuksineen. En tainnut päästä enää koskaan mihinkään bileisiin, sillä täällä landella kukaan ei tehnyt mitään. Ei täällä varmaan olisi ketään nuoriakaan, mikäli mopolla päristeleviä dimexpellejä ei laskettaisi.Tädin vanha rintamiestalo piti ihmeellisiä ääniä öisin, enkä voinut sietää alakerran jääkylmiä lattioita. Olin varma, että eräänä yönä ulvoi susi ja soitin välittömästi raivoavan puhelun äidilleni. Ne hullut olivat tunkeneet minut johonkin jeeraan, jossa oli susia ja pahimmillaan vielä kummituksiakin. Yläkerrassa oli tulisija, joka oli nykyään minun vastuullani. Tädin mielestä oli hyvä antaa rajoja, rakkautta ja sopivasti vastuuta, jotta minustakin saataisiin kunnon kansalainen. Istuskelin usein iltaisin takan ääressä ja lämmittelin varpaitani samalla snäppäillen ystävilleni tai selaillen tiktokkeja. Kaikki tekivät jotain siistiä jopa karanteenin aikana, mutta tädin talo oli niin ruma, ettei siellä iljennyt kuvata yhtään mitään. Kaikkialla oli vanhoja huonekaluja, joita täti kutsui sielukkaiksi. Missään ei ollut mitään uutta, modernia ja kiiltävää, vaan täti vihreine ajatuksineen kirppishaukkaili pölyisiä huonekaluja ja vastaavia löytöjä.
Snapchat
Marikamm kirjoittaa..
Kuis panee hney! 😘 Kamalaa ku joudut hengaa siel skutsis, koska pääset himaa???alicepoks-
Ihan vittua ja varpaanväliä tää on, siis kelaa mun huoneessa on joku itämainen matto.
Nää landet ei varmaan ees trokaa mitää, pakko kohta nyysii jostai. Tädilläkää ei oo midist, oon kollannu kaike.🙄
Faija karhuu jotain masseja, jotka oon muka pölliny siltä. Olin taas niin seipäässä, etten muista haha😂😂👌nellymoi
🆘 SOS Alice!! Ei mee hyvi täälläkää, mulla on ventit loppu ja joudun polttaa karvaperseit ku kaikki hakijat on jossai ja ku Makeeki joku oli vetäny lättyy Steissil.
Onks siel namupaloi liikentees hästääg maajussille morsian hahhha 😂😂😂Marikamm
SOS🆘😂😂😂😂😂alicepoks-
hahhah, such funnyyyyh häshtäg dadjoke oot
te
ootte molemmat ”:D”Rintalastassa tuntui tuttua puristusta ja hiippailin kuunvalossa loistavalle parvekkeelle. Sytytin tärisevin käsin toiseksi viimeisen tupakan ja imaisin ahnaasti savua keuhkoihini. Hetken kuluttua helpotti ja lysähdin raidalliselle sohvalle istumaan. Oli niin epäreilua, että Marika ja Nelly saattoivat jatkaa elämäänsä normaalisti, kun minä homehduin ikivanhassa ja rumassa kummitustalossa, joka oli kuulemma sisustettu maalaisromanttisesti. En tuntenut Otsonmäeltä ketään, eikä tätikään vahtinut menemisiäni, sillä eihän täällä voisi mennä yhtään mihinkään. Paitsi tallille, mutta ei sielläkään varmasti olisi muutamaa takkuista Suomenhevosta kummempaa. Täti aikoi kuitenkin viedä minut huomenna katsomaan kaakkiaan, jota voisin kuulema hoitaa. Niin varmaan joo, täti ei muuta tahtonutkaan kun kotiorjan itselleen kun otti minut luokseen asumaan. Sylkäisin kaiteelle ja tumppasin tupakan huolella sylkeeni, jonka jälkeen litistin natsan ja tungin sen lautojen väliin piiloon. Pyyhin kyyneleitä hihaani ja olin onnellinen, ettei kukaan nähnyt minua nyt.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten Alice.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Kuinka Ullanlinnan bileprinsessa päätyi Otsonmäelle
Muutama viikko sitten1200 Mics pauhasi taustalla ja strobovalot välkkyivät. Mä tunsin uskomattoman kuplivan huuman kasvavan sisälläni. Lämmin tunne läikähteli ja tunsin elämän pirskahtelevan. Se kasvoi kohisten ja tunsin itseni tanssimassa siniset hiukset heilahdellen villisti liikkeideni mukana. Ympäröivät ihmiset hyppivät vierelläni uskomattomassa hurmassa. Täpötäysi tennishalli oli vetänyt hervottoman määrän väkeä salabileisiin, eikä kukaan välittänyt huomisesta. Jatkoin hyppimistä tummasilmäisen komistuksen vieressä ja tunsin olevani jälleen elossa.
Oksetti. Viiltävän kirkkaat valot porautuivat silmiini suljettujen luomien läpi. Huoneessa kuului puhetta, joka puuroutui korvissani tunnistamattomaksi mössöksi. Joku koski käteeni ja hänen sormensa polttivat ihoani. Puhuja läpsi poskeani yrittäen saada minua avaamaan silmiäni. Joku vaikersi äänelläni. Raotin silmiäni ja pahoinvointi iski päälle. Käänsin päätäni ja oksensin puhujan päälle mustanvihreää vanhalta viinalta haisevaa limaa.
-Yliannostus! Isä parahti. -Eikö se viinalla läträäminen enää riitäkään?
Pyöräyttelin silmiäni. En ymmärtänyt mikä isää vaivasi. Kukapa sitä ei nuorena kokeilisi kaikenlaista. Eipähän tarvisi valehdella vanhainkodissa. Tutkailin hiljalleen harmaantuvaa isää suutani suikistaen ja katsoin pistävästi.
-En mä tienny, että siinä oli muuta ku pelkkää viinaa. Relaa nyt, mikä natsi susta on tulossa. Fazi, naureskelin. -Plus kaikkihan nykyään jotain käyttää, että chillax bebe.
-Älä kutsu minua tuolla nimellä. Sinulla on päihdeongelma, emmekä me enää äitisi kanssa pärjää kanssasi, isä sanoi hiljaisella äänellä.
-Mikä päihdeongelma, purskahdin räkäiseen nauruun. -Hyvin se alas menee, ei mitään ongelmaa!
Isä pudisteli päätään ja tarjosi minulle pähkinöitä. Pudistelin päätäni, jätkähän oli ihan sekaisin.Faijasta todella oli tullut natsi. Paiskoin kiukkuisesti vaatteitani laukkuuni sossutantan seuratessa toimitusta vieressäni.
-Voi vittu en mä täältä nelosesta karkaa ikkunasta hyppäämällä, murahdin, vaikka ajatus oli käynyt mielessäni. -Melo vaikka Seurasaareen siitä.
-Minä ymmärrän, että sinua harmittaa. Me olemme vanhempiesi kanssa päätyneet siihen ratkaisuun, että pääset muuttamaan tädillesi Minnalle. Lupasin keskustella harmituksestasi vielä sinun kanssasi, beigeen pukeutunut täti-ihminen sanoi lässyttäen.
-Mä en todellakaan mene mihinkään Otsonmäelle. Se on niin perseessä, rääkäisin. -Ja Minna on sellainen harmaa hiirulainen, että syljettää.
-Minä ymmärrän tunteesi, kaikki tunteet ovat sallittuja, täti sanoi hymyillen. -Mutta..
Mulkaisin tätiä ja vedin keuhot täyteen ilmaa ja aloin kiljua niin lujaa kun lähti. -
Alice Köpman
Mintun päiväkirja – Spinnari
172cm pitkä, shokkiväriset hiukset, joiden väri vaihtuu säännöllisen epäsäännöllisesti.
Persoonallisuustyypiltään ENTP-A, väittelijä.
Talliorjailee tädin omistamalle Mintulle
Kotoisin Helsingistä, muutti Otsonmäelle tätinsä rintamamiestaloon huhtikuussa 202015-vuotias Alice tuntuu aiheuttavan ongelmia kaikkialla, jossa näkyy tai kuuluu. Hän ei häpeä mitään, nöyristele ketään ja omaa ADHD:n lisäksi repullisen muitakin hassunhauskoja kirjaimia, jotka yrittävät lokeroida sinihiuksista rääväsuuta. Hän on totaalinen adrenaliinifriikki ja yllytyshullu, joka pöljäilee useimmitet myös yllyttämättä. Tyttö omaa äärettömän vahvat mielipiteet, eikä epäröi kertoa niitä jokaiselle onnettomalle, joka tämän tielle sattuu. Ystävänä kuitenkin äärettömän lojaali ja kultainen, valehtelee varmasti silmät ja suut täyteen kenelle tahansa puolestasi ja antaa alibin kyselemättä syytä, jos satut sellaista tarvimaan.
Ulospäinsuuntautunut Alice on hyvin impulsiivinen päätöksissään, eikä osaa ajatella tekojensa seurauksia. Hänen mielestään on tärkeämpää laukoa totuuksia ja pitäytyä faktoissa kuin suojata muiden tunteita. Itkemistä Alice pitää heikkoutena, kuten muutakin turhaa nyhveröintiä ja pelkoa esimerkiksi vaikeiden hevosten kanssa. Tytön ympäristö on usein totaalisessa kaaoksessa, mutta luova taivaanrannanmaalari kutsuu sitä tietoiseksi ratkaisuksi. Koulumenestys ei ole päätähuimaavaa, tytön keskiarvo on 6,2. Alice ei ole missään nimessä tyhmä, mutta hän on vain totaalisen kiinnostumaton koulutyöstä ja käyttää ennemmin aikansa flirttailuun ja seuraavien konnankoukkujen suunnitteluun. Kiinnostuessaan jostain asiasta hän saattaa uppoutua aiheeseen tunneiksi unohtaen koko ympäröivän maailman tyystin.
Alicen vanhemmat ovat eronneet tytön ollessa pieni. Alice asui pääsääntöisesti äidillään Ullanlinnassa, kunnes jäi liian monesta päihdekokeilusta kiinni ja joutui muuttamaan ensin isänsä luo Ahvenanmaalle. Alicen jatkettua karkailuaan ja viinanhuuruista elämäänsä, sekä kokeiltua huumeita, vanhemmat päättivät lähettää tytön kauas kaikista ystävistään, jotta moinen hullutus loppuisi. Alice lähetettiin siis kunnolliselle ja tunnolliselle Minna-tädilleen Otsonmäelle. Teini piti muuttoa jumalan selän taakse kohtuuttomana rangaistuksena hauskanpidosta, mutta vanhemmat ja sosiaalityöntekijät pysyivät ehdottomana. Toinen vaihtoehto oli nimittäin nuorisokoti ja sinne tyttö ei halunnut mistään hinnasta. Alicen äiti Sari asuu edelleen Helsingissä ja suomenruotsalainen isä Karl Ahvenanmaalla.
Harrastanut ratsastusta ratsastustunneilla 7-vuotiaasta saakka. Rakastaa hevosia, erityisesti este- ja kenttähevosia enemmän kuin mitään. Ratsastustasoltaan seilaa helppo B – helppo A välillä ja estepuolella noin 100cm tasolla. Ei jaksaisi millään keskittyä hinkkaamaan kouluratsastusta ja pyörittelee mielellään silmiään ”kouluratsastus on ratsastuksen punainen lanka” -väitteelle. On mielestään hevosten kanssa aina oikeassa ja äärettömän pikkutarkka hevosten hyvinvoinnista ja hyvästä kohtelusta. Antaa äänensä kuulua, mikäli joku ei hoida hevostaan tarpeeksi hyvin tytön omien standardien mukaa. Auttaa mielellään muita hevosten kanssa. Oli Belgiassa TET-harjottelussa kenttäratsastustallilla.
Lyhyesti:
– Opiskelee kotikoulussa 9-luokan oppimäärää.
– Itsevarma ja ulospäinsuuntautunut. Vahvoja mielipiteitä.
– Ailahtelevainen ja impulsiivinen, ei mieti tekojensa seurauksia.
– Ennemmin oikeassa kuin onnellinen. Mieluiten tietysti molempia.
– Ei häpeile tupakointiaan, mutta tekee sen häiritsemättä muita. Käyttää runsaasti alkoholia ja vetää käsiinsä muutoinkin kaikkea mitä saa -ja mahdollisimman paljon.
– Ei ole aktiivinen instagramissa, facebookissa tai muuallakaan ”vanhusten somessa”. Tiktokissa tuhansia seuraajia, on pieni kuuluisuus ja osaa koska tahansa vetää trendaavan tanssin kuin tanssin.
– Pitää kaikkia yli 25-vuotiaita ikivanhoina, jotka eivät voi ymmärtää nuoria tai heidän arjestaan yhtään mitään.Minna Heikkinen
Mintun omistaja, Alicen täti (äidin sisko)Akateeminen ja pidättäytyväinen 35-vuotias. Nainen on tasapuolisesti koulu- ja esteratsastaja ja melkoinen perfektionisti elämässään ylipäätään. Asuu Rintamamiestalossa Otsonmäen laidalla ja kasvattaa Vehäterriereitä, joita asustelee Minnan luona tällä hetkellä viisi kappaletta. Minna on ruskeahiuksinen, keskipituinen, normaalipainoinen ja Alicen mukaan kuolettavan tylsä. Minna käy tallilla 3-4 kertaa viikossa hoitamassa ja ratsastamassa Mintulla. Minna työskentelee sosiaalityöntekijänä ja toimii tukiperheenä muutamalle lapsiperheelle.
-
-
Siis… 😍 En tiedä mitä ihailisi tässä tekstissä eniten. Sun hahmot on aina niin monitasoisia, samaistuttavia ja yksinkertaisesti vaan upeita. Ja tyyli kirjoittaa niin soljuvan sujuvaa, että sitä lukis ihan äärettömän pitkästi!
Ei mulla oo mitään järkevää sanottavaa, niinku ei oikein koskaan kommenteissa, mutta joskus on vaan pakko kommentoida jos tulee hirmu hyvä mieli! 😁 Toivottavasti kukaan et (tai ylipäätään kukaan muukaan teistä) tykkää kyttyrää siitä.
-
Oon ihan rakastunut tuohon glitteriin otsapannassa ja suitsissa, sekä tietysti tuohon pilkkuun turvassa. Suloinen hevonen ja ihana tarina jälleen. Tuli hyvä mieli 😊
-
Olispahan painajaismaista omalle kohdalle sattuessaan, mutta jollekin (virtuaaliselle) muulle sattuessa, oikein miellyttävää tirkisteltävää. Jäi kyllä nyt kutkuttaan, että miksi tyttö oli myös Sonja. Toivottavasti tästä kuuluu myöhemmin lisää!
-
Voi apua mitä pieniä rakkaita ❤️ oot kyllä ihan äärettömän taitava vangitsemaan tunnetta sanoihin. Ja siis ei vitsit, apua mikä yllätys kaksoisvarsat! Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, jännitin ja pelkäsin niin paljon toisen varsan – ja tietty tamman puolesta. Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin hyvin, nämä vauvelit varmasti sekoittaa koko tallin 😅❤️
-
Minttu
– Tihkusateella ruskea sadeloimi. Jos sataa vaakatasossa tai on räntäsade, kaulakappaleellinen sini-pinkki-valkoinen sadeloimi niskaan. Jos viileä, alle voi nakata enkkuviltin tai jättää vaalean talliloimen alle.
– Jos viedään yhtään hikisenä tai märkänä ulos, verkkoloimi + enkkuviltti/fleece päälle.
– Pakkasella kukkakuvioinen kaulakappaleellinen toppaloimi. Jos pakkasta, voi alle laittaa enkkuvilttiä tai jättää talliloimen alle.
– Tallissa tarvittaessa talliloimi päälle. -
Minttu
Vapaa heinä, omistaja/hoitaja mittaa ja valmistaa Mintun ruoat valmiiksi.
Aamu keltainen astia: 1l SSH Power mix, 0,5dl kuivattuja marjoja (vaihteleva sekoitus rusinoita, mustikoita, vadelmita, viinimarjoja jne.) , 100g Essentials kivennäisrehu, 2 porkkanaa pilkottuna, 1 rkl ruusunmarjajauhetta
Päivä violetti astia: 1l SSH Power mix
Ilta sininen astia: 1l SSH Power mix, 100g Essentials kivennäisrehu, omena pilkottuna, valkosipulinkynsi, 1 rkl ruusunmarjajauhetta, 3rkl kuivattua nokkosta, 50g chiansiemeniä turvotettuna -
Ei vitsit kuinka aidontuntuinen hahmo Sanni on! Näen hänessä todella paljon samaa, mitä itsessänikin tuossa iässä, niin hyvässä kuin pahassa. Tuli aivan älyttömät nostalgiapärinät tästä tarinasta ja oikein lämmöllä muisteli hurjaa nuoruuttaan. *Jatkaa kiikkustuolissa kiikkumista ja sukkapuikkojen kilistelyä*
En malta odottaa, että pääsen tutustuttamaan Alicen Sanniin. Yhtä jännityksellä odotan tuleeko teineistä verivihollisia vai pelaavatko sinnepäinkään samaan tiimiin sekoiluineen. Epäilisin nimittäin, että homma menee erittäin lujaa, joko sitten puuhun tai kuuhun. Jännä nähdä, jännä lue Rauno Repomiehen äänellä 😀
tltr;
Ehkä öisin ei kannattaisi kommentoida kenellekään mitään… 😀Ihana hahmo, jota jään innolla seuraamaan. -
Jaahas, näköjään muutkin viettävät unettomia öitä, lieköhän lähestyvällä täysikuulla vaikutusta asiaan. Liekö kuuhulluutta koskaan tieteellisesti todistettu, mutta siltä minusta ainakin tuntuu. Mututuntumallahan sitä parhaat jutut useimmiten syntyvätkin.. 😀 Tomayto, tomahto, olipas piristävää päästä lukemaan näin laadukasta tekstiä!
Noa on mitä ilmeisimmin ”järjestänyt” itsensä melkoiseen kiipeliin, ei varmasti ole herkkua loikkia yksijalkaisena pelkkien keppien varassa. Äärettömän moniuloitteinen ja mielenkiintoinen hahmo, täytyy varsin kehua nyt! Kuinka hienosti kuljetteletkaan Noaa ympäriinsä ja tuot esille tuntemuksia niin elävästi, että voin kuvitella olleeni itse paikalla. Kun sain Noan spinnarit kokonaan luettua tuntuu siltä kuin olisin tuntenut hahmon oikeastikin. Aivan mahtavaa, ole ylpeä itsestäsi ja kirjoitustaidostasi!
Eikai tässä muuta, jään
ulvomaan kuutainnolla odottelemaan lisää tarinoita ja hipsin lukemaan muidenkin tekstejä!
