Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Hukassa
Lukot
Me kaikki odotimme kuin kuuta nousevaa sitä, että puhelimeeni tulisi vastaus Sannilta. Okei tuo oli valetta. Kaikki muuta odottivat paitsi minä. Ja kun Sanni vastasi melkein heti, sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä, niin paljon säikähdin sitä. Eemil reagoi viestiin ensimmäisenä ja kaappasi puhelimeni käteensä. Lukiessaan viestin ensin itse, Eemilin kulmat kohosivat, jonka jälkeen ne kurtistuivat.”No?”
”Kattokaa itse”, Eemil hymähti ja ojenti puhelimen eteenpäin. Kukkasin varovasti mitä näytöllä luki ja sillä samalla sekunnilla alkoi tuntua, että kohta sydämeni pysähtyy oikeasti.
”Ei saakeli, mitä ihmettä Sanni”, Miska ihmetteli. Olin jo aivan varma, että muut olivat unohtaneet sen olevan minun puhelin, kunnes kaikki kääntyivät tapittamaan minua. Kauhu alkoi lamaannuttamaan kehoani, mutta jossain hyvin, hyvin syvällä sisimmässäni monen lukon takana joku tunne halusi kasvaa ja hypätä esiin. Hengitykseni alkoi olla jo huolestuttavan tiheää. Eikö muut huomanneet sitä?”Sano nyt jotain Herman”, Jusu patisteli. Taisivat pojatkin jäädä hieman hiljaisiksi. Katsoin vuorotellen kavereitani, mutta katseeni kiinnittyi Mäkiseen, jonka kasvoilla oli ihan erilainen ilme kuin muilla. Juuri sellainen ilme, joka tulee kun lamppu on syttynyt päässä. Juuri sellainen vino virne.
Olisin halunnut kysyä Mäkiseltä jotain, mutta muut odottivat edelleen vastaustani.
”Hmpm… en mä osaa sanoa mitään”, tokaisin, vaikka se lukkojen taakse teljetty tunne huusi kovasti vastaan. Tiesin, että minun pitäisi vastata jotain Sannille takaisin, mutta en kyennyt siihen. En juuri nyt. -
Herman tulee mukaan jollain lainahevosella, vaikka Skotilla 🙂
-
(Mä oon vähän vältellyt yhden toisen tarinan kirjoittamista, joten oli pakko tehdä nyt joku tarina tähän väliin.)
Tehtävä
Vedin keuhkojen täydeltä illan viileää ilmaa, johon sekoittui tupakan savun haju. Hämärässä välähti kerran kirkas valo napsahduksen saattelemana kun Eemil sytytti tupakkansa.”Hyi vittu että on kylmää”, Jusu irvisti testatessaan laiturilta vettä. Olimme tulleet poikaporukalla viettämään viikonloppua Mäkisen mökille. Muut olisivat halunneet kutsua myös Sannin, mutta kerroin että hän ei ole täällä päinkään koko viikonloppuna.
Istahdin suunnilleen siihen kohtaa laituria missä olimme silloin kerran Sannin kanssa olleet. Haroin hiuksiani ja kuuntelin puolella korvalla mitä muut juttelivat. Miska kertoi että sillä oli joku uusi muija, Jusu heitti paskaa läppää. Eemil ja Mäkinen kävelivät mökiltä päin kädessään jotain tölkkejä mitä en kaukaa erottanut. Kun Mäkinen heitti minulle yhden tölkeistä, nappasin sen alistuneena kiinni ja avasin sen. Tiesinhän minä että jos tänne lähtee niin ei täältä juomatta pois lähdetä.
Aloin jo hieman tylsistyä istuskelemiseen, mutta onneksi Eemil keksi mahtavan idean pelata totuutta vai tehtävää. Mäkinen sai totuudeksi kertoa mistä valehteli meille viimeksi ja Jusu joutui kastautumaan polvia myöten jäisessä vedessä.
Sitten oli minun vuoro.
”Herman, totuus vai tehtävä?” Miska kysyi.
”Vaikka tehtävä”, hymähdin. Miska ja Eemil katsahtivat toisiinsa.
”Lähetä Sannille viesti, jossa lukee että tykkäät siitä. Vasta sitten kun se on vastannut tai nähnyt sen, voit laittaa että se oli vain tehtävä.”
”Oikeesti?!” Sanoin kaivellen jo kännykkää taskusta. Muut nyökyttelivät ja virnistelivät. Ennen kuin kerkesin kirjoittamaan mitään, Mäkinen nappasi kännykän kädestäni ja meni snäppiin.”Mä taidan vähän tykätä susta❤️”, Mäkinen luki tyytyväisenä.
”Hei, laita nyt se sydän edes pois”, huudahdin ja yritin tarttua Mäkisen käteen. Tuo antoi kännykkäni vasta kun oli jo lähettänyt viestin menemään. Puuskahdin. Toivottavasti Sanni ei suutu. -
Se, jossa mulla ei ole vaihtoehtoja
Viinan hajuinen hengitys
Säpsähdin hereille levottomasta kevyestä unesta kun ikkunaan koputettiin. Kuka siellä keskellä yötä olisi. Koputus kuului uudestaan, koska jäin etsimään itselleni jotain paitaa. Lopulta löysin jonkun harmaan t-paidan, jonka puin päälle ennenkuin kävelin ikkunalle. Avasin verhot ja näin yllätyksekseni siellä Sannin.”Moi? Mitä sä teet”, kysyin tytöltä ikkunan raosta.
”Voinko mä tulla teille yöksi?”
”Ööh, no joo kai sitten. Oota mä tuun avaan oven”, sanoin hämmästyneenä ja suljin verhot uudestaan. Kävelin ulko-ovelle mahdollisimman hiljaa, jottei vanhemmat heräisi.Istutin kylmissään olevan tytön sänkyni reunalle ja kaivoin kaapistani ainoan puhtaana olevan hupparin ojentaen sen toiselle. Sanni puki sen päällensä ja kietoi sitten kätensä ympärilleen.
”Pitää sitten olla hiljaa”, muistutin ja istuin Sannin viereen. ”Mikä sut tänne toi?”
”Lähin kotoo. En jaksa selittää tarkemmin”, tuo huokaisi niin että haistoin tupakan. En tiennyt olisiko minun pitänyt kysyä enemmän vai ei, mutta päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tyydyin vain nyökkäämään myötätuntoisesti.Yritin katsoa Sannia silmiin, mutta tuo vältteli parhaansa mukaan katsekontaktia tuijottamalla suoraan eteenpäin.
”Onko sulla vielä kylmä?” Kysyin.
”Vähän. Tai ei.”
”Entä nälkä? Jano?”
”Ei. Ehkä hieman jano”, Sanni vastasi ja käänsi vihdoin katseensa minuun, jotta näin tuon huulilla pienen virneen.
”Hae toosi hiljaa vettä keittiöstä”, naurahdin saaden tytön vain pyöräyttämään silmiään.
”En mä Sanni voi oikeesti mennä hakemaan mitään mun vanhempien viinikaapista”, huokaisin.
”Sit mä kai haen jos sä oot nössö.”
”Et oo tosissas.”
”Sä kyllä tunnet mut. Joten oota hetki”, Sanni sanoi pienen hymyn kera ja lähti hiippailemaan kohti keittiötä. Ojentauduin makaamaan sängylle ja suljin hetkeksi silmäni.Huoneen ovi avautui ja Sanni tuli sisään heilutellen kädessään voitonriemuisesti jotain pulloa. Tuhahdin ääneen. Tuo istahti takaisin sängylle jalkojeni puolelle, avasi pullon ja otti suoraan siitä ison kulauksen. Tyttö ojensi pulloa minulle ja alistuneena otin ihan pienen hörpyn.
”Miks sua ei oo näkyny tallilla?”
”Miten niin?” Sanni sanoi muka tietämättömänä.
”No siten niin. En oo nähny sua siellä melkeimpä koko kesän aikana. Ja miks sä oot kieltäytyny melkein kaikista mun näkemis pyynnöistä?”
”Häh. Enhän oo”, Sanni jatkoi, mutta tietenkin tuo valehteli. Lopulta lopetin tenttaamisen, koska ilmeisesti rehellistä vastausta ei ollut tulossa.”Hei mä alan nyt nukkumaan. Älä pliis juo koko pulloo yön aikana”, sanoin kun haukotus karkasi suustani. Sanni vain tuhahti silmäillen huonettani. Vilkaisin huolestuneena ensin Sannia ja sitten pulloa, joka oli juotu jo puoleenväliin.
”Öitä”, kuiskasin.Aamuyöstä tunsin kun joku kömpi viereeni makamaan hengitys viinalta haisten. En jaksanut välittää vaan vaivuin takaisin uneen ja toivoin että aamulla minua vastassa ei ollut ihan huonovointinen tyttö.
-
(Takauma on kirjoitettu tällä )
Joosef Antiaho
Tuijotin harmaata kiveä kädet taskuissa. Kurkkua kuristi. Sisälläni vellova tunteiden sekalainen myrsky yritti ottaa minusta kokonaan vallan, vaikka kamppailin sitä vastaan kaikin voimin. Silmäni sumentui ja tunsin kuinka jotain valui silmäkulmastani alaspäin ja pysähtyi poskelle. Toinen samanlainen jatkoi matkaansa huulilleni. Se maistui suolaiselta. Pyyhkäisin nopeasti kyyneleet pois, jotta näkisin tarkemmin mitä kiveen oli kaiverrettu. Olin nähnyt sen jo vuosia aiemmin, mutta aina kun kävin täällä, minun piti lukea se monta kertaa uudestaan todetakseni yhä uudestaan että se oli tapahtunut. Se oli totta.✝️ Joosef Antiaho
15.3.2005 – 22.10.2017Minun rakas pikkuveljeni.
Lisää kyyneleitä karkasi tahtomattani poskilleni. Kyyristyin hautakiven ääreen ja pyyhkäisin sen sileää pintaa lempeästi.
Istuin sairaalasängyn vieressä olevalla hieman epämukavalla tuolilla ja naputin jalkaani hermostuneesti lattiaan. Äitini istui sängyn laidalla ja piteli Joosefia kädestä kyyneleet silmissä. Isä seisoi äidin takana ja silitti hellästi tuon hiuksia. Suljin silmäni. Tämä ei voinut olla totta. Ehkä näin vain kauheaa painajaista. Nipistin itseäni, mutta en herännyt omasta sängystäni. Olin yhä kauhessa epätietoisuudessa. Suru ja huoli raastoivat sisintäni. Hengitykseni oli raskasta.
Säpsähtäen avasin silmäni kun huoneen ovi avautui. Sisään astui valkotakkinen lääkäri. Miehen kasvoilta ei voinut lukea mitään.
”Olen pahoillani..”, lääkäri aloitti. Loppua en pystynyt kuuntelemaan. Korvissa humisi. Yritin niellä kurkkuuni noussutta palaa pois, mutta se ei auttanut. Minut valtasi pohjaton tyhjyys. En tuntenut hetkeen mitään. En ollut edes tajunnut että lääkäri oli jo lähtenyt ja jättänyt perheemme hyvästelemään Joosefin.Hyvästelemään.
Miksei vain sanomaan että että heihei, nähdään taas pian. Hyvästeleminen kuulosti niin lopullisesta. Mutta ehkä se olikin. Miksi juuri Joosef? Miksi juuri minun veljeni oli ollut se pieni onneton lapsi, jonka kohtalon määräsi joku täysin tuntematon liian huolimaton autoilija. Pikkuhiljaa tyhjyyden tilalle alkoi kasvaa surua, joka kuitenkin peittyi äkisti vihan alle.
Viimeinen lupaukseni Joosefille oli, että etsin sen kuskin käsiini ja laittaisin sen vastuuseen teoistaan, vaikka siihen menisi kaikki voimavarani. Jossain hyvin syvällä sisimmässäni tiesin kuitenkin ettei se ollut minun tehtäväni. Mutta olimme aina pitäneet veljeni kanssa kaikki lupaukset, enkä tuottaisi pettymystä nytkään. Tiesin, että Joosef katselisi kumminkin jostain sieltä pilvenreunalta.
Sinun aikasi ei ollut vielä lähteä. Mutta nyt olet siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Tunsin kosketuksen olkapäälläni. Nousin nopeasti ylös ja kuivasin kyyneleeni.
”Tule Herman. Lähdetään ajamaan takaisin Otsonmäelle”, isäni sanoi. Nyökkäsin ja loin viimeisen silmäyksen hautaan tältä kertaa.Me näämme vielä, rakas Joosef.
-
Tukkatupsu
Kesätalkoo tehtävä 2a
Seisoin Jannan, Sonjan, Santun ja Marshallin kanssa tallin etuseinän luona kädet puuskassa. Jalkojemme juuressa oli maalipöntöt täynnä punaista maalia sekä erikokoisia, edellisistä maalauskerroista hieman kuluneita ja likaisia pensseleitä. Santtu vilkaisi minua hiljaa kun Sonja ja Marshall alkoivat avata maalipurkkia. Janna naputteli kynsillään seinää joka pitäisi maalata.
”Mulla ei oo kovin hyviä muistoja maalaamisesta alakoulussa”, hymähdin pojalle ja tuo naurahti pienesti. ”Mun pitäis tuoda Typy pestäväksi ja viilennettäväksi laitumelta.”Jannan alkaessa jakamaan pensseleitä kaikille läsnäolijoille, livahdin paikalta pois vähin äänin, vaikka Santtu katsoi perääni avuttomana. Kurtistin hieman kulmiani ja lähdin kohti laitumia. Typy seisoi portin läheisyydessä kuivuneen kuran peitossa. Nappasin sen kiinni ja lähdin kohti tallia.
Muut olivat jo ahkerasti työn touhussa ja seinä alkoi saada uutta pintaa. Pysähdyin toisten viereen ja annoin Typyn syödä hetken ruohoa seinän edustalta.
”Hyvinhän se menee”, kehaisin Santtua, joka huultaan hennosti purren liikutti pensseliä vakaasti seinää pitkin.
”Sit Typy mennään pesulle”, sanahdin ja lähdin jo kulkemaan kohti ovea nykäisten narusta merkiksi.Ja sitten kaikki tapahtui niin nopeasti.
Maalipurkit olivat ilmeisesti Typyn tiellä ja Janna kyyristyneenä niiden luo oli aivan liian kiinnostava. Typy veti minut väkisin avatun purkin ja alkoi haistelemaan sen sisällystä. Kiskaisin hieman narusta, mutta vastausta ei tullut. Janna oli siirtynyt jatkamaan työtä seinän pariin. Yhtäkkiä Typy alkaa hamuta ruohoa aivan purkin vierestä, jolloin tamman ostatukasta ainakin puolet upposi punaiseen maaliin. Silloin oli jo liian myöhäistä pelastaa tapahtunutta. Kun Typy nosti päänsä, sen värjäytyneestä otsatukasta tippui tippa maalia maahan.
”Typy!”
”Mitä ihmettä kävi?” Sonja kysyy ja muutkin kääntyvät katsomaan suomenhevosta, joka katsoi meitä hämmentyneenä.
”En tiiä itekkään. Kaikki kävi niin nopeasti enkä edes kattonut Typyyn päin”, sanoin.
”Kannattaa nyt äkkiä mennä pesemään se tukka, jos se vielä lähtisi irti”, Marshall sanoi. Purin hampaat yhteen ja lähdin taluttamaan Typyä reippaasti eteenpäin Santun seuratessa perässä.Huolellisen pesun jälkeen maali ei ollut siltikään lähtenyt harjasta. Se oli vähän vain haalistunut. Eetukin tuli katsomaan.
”Ehrottomasti leikataan”, isäntä sanoi kun kysyin että pitääkö maalitupsu saksia pois. Tekisi mieli läimäyttää itseään ja torua että miksi en ollut katsonut ettei Typy vain pääsisi maalien luo.Tupsun leikkaamisen jälkeen olin samaan aikaan helpottunut sekä kauhistunut. Helpottunut siksi että sentään jotain oli jäänyt tukasta jäljelle, mutta kauhistunut sen määrän takia mitä tukkaa piti leikata. Eetu piteli punaista tukkatupsua kädessään ja pyöritteli päätään. Ensi kerralla voisit Herman olla hieman tarkempi.
-
Sade
Ehkä tästä kerkee vielä kunniamerkin nappasta mukaan 😀
Vedin sadetakkini hupun pääni yli ennenkuin astuin ulos tallista. Sade saavutti minut heti ja alkoi hyvää tahtia kostuttaa vaatteitani, mutta päättäväisenä suuntasin kohti laitumia. Parhaani mukaan väistelin lammikoita, jotka olivat muodostuneet pihalle. Vilkaisin nopeasti itseäni yhdestä hieman likaisesta lammikosta. Näytin muukalaiselta mustassa sadetakissa, jonka huppu melkein hukutti kasvoni.En ollut tullut hakemaan Typyä sisälle, vaan Hellon käskystä olin tullut tarkistamaan miten se voi. Portilla annoin katseeni vaeltaa etsien tammaa. Lopulta tavoitin kohteen. Typy oli yltä päältä mudan peitossa. Ehkä juoksemisesta tai piehtaroimisesta.
Sade ei ollut tänään mikään lämmin ja hellä. Siinä ei olisi kiva juosta ympäri pihaa kädet levällään ja katsoa taivasta. Tämä sade oli kylmä ja kovakourainen. Painavat suuret pisarat laskeutuivat ruoholle, takilleni, puiden lehdille ja hevosten karvalle. Nostin käteni ilmaan kämmenpuoli ylöspäin ja katsoin kun pisarat laskeutuivat siihen. Kun vettä alkoi olla niin paljon että se meinasi tunkeutua takkini hihasta sisälle, ravistelin käteni tyhjäksi ja työnsin sen taskuun.
Tuijotin taivaalle, vaikka naama kastui. Tuijotin synkän harmaita pilviä, jotka olivat vallanneet taivaan ja vieneet auringon lämmön ja valon. Sateen ääni kuulosti rauhoittavalta, kun vesipisarat laskeutuivat korvani lähelle, olkapään päälle.
Sateen aikana ja sen varsinkin sen jälkeen ilma oli raikas. Kaikkialla tuoksui hyvältä ja silloin olin iloinen että oli satanut. Myös luonto näytti nauttivan.
-
Vilkuilin huvittuneena sivusilmälläni Helloa, joka istui väärinpäin vieressäni. Pidin tiukasti ohjista kiinni ja rauhoittelin hieman Typyä äänellä tamman liikkuessa levottomasti paikoillaan. Eetu hääräsi Jussin kanssa kierrellen ympäriinsä tarkistaen että kaikki olivat selässä ja että asiat olisivat muutenkin hyvin.
Päästessämme lopulta liikkeelle, ohjasin Typyn Jussin perään ja päästin suustani syvän huokauksen. Nyt tuli rentoutua eikä miettiä mitään muuta. Tai ehkä olisi ihan hyvä pitää silmällä Helloa, ihan vain varmuuden vuoksi vaikka kiharatukka olikin kääntynyt pihassa istumaan oikeinpäin. Paahtiksen valko-musta pää ilmestyi korvan viereeni ja täysiveritamman hengitys lämmitti niskaa. En ollut vielä tavannut Paahtiksen omistajaa kunnolla, mutta naisen nimi oli kuulemani mukaan Janna.
Paahtiksen takana kulki tummatukkainen nainen, jonka olin nähnyt aiemminkin sekä hänen ruunivoikko ratsu. Käänsin katseeni taakse, vaikka olin edelleen ohjaksissa. Yritin etsiä katseellani Eiraa ja Santtua, mutta näkökenttäni tiellä oli vain Sonja ja Salieri, Tiitus ja Enni sekä joku minulle tuntematon ratsukko. Hello tökkäsi minua kylkeen ja yskähti nimeni. Käänsin äkkiä katseeni takaisin oikeaan suuntaan.
”Muista että tässä saattaa kulkea autoja, joten silmät auki”, Hello sanoi. Nyt minä taisin olla se jota piti pitää silmällä.Ensimmäisellä ravipätkällä Typyssä oli aika paljon pidättämistä. Onneksi Jussi hidasti menoa edes vähän.
”Hidasta Herman!” Hello melkein huudahti.
”Joojoo”, mutisin hampaat yhteenpuristettuina. ”Prr.” Vedin vähän ohjista ja onnekseni tamma hidasti vauhtia hieman, jotta emme olisi ajaneet Jussin ja Eetun yli. Siitä olisi saanut varmaan vuoden keilaajapalkinnon. Naurahdin mielessäni ajatukselle, vaikka se olisi oikeasti ihan järkyttävää ja saisin varmaan porttikiellon tallille ja Hello määräisi että en saisi enää hoitaa Typyä. Silloin vajoisin niin syvälle maanrakoon häpeästä etten pääsisi ikinä pois.Kun saavuimme Jätinmontun luo, Hello hyppäsi pois kärryiltä ja meni silittelemään Typyä. Jäin itse istumaan kärryille ohjat löysänä. Kuvasin snäppiin lyhyen videon koko seurueesta ja lähetin sen Sannille, joka ei ollut osallistunut maastoon. Sitten keskityin katsomaan miten Marshall yritti saada Arkelinia veteen – ja kuinka rastapää lopulta tipahti veteen.
Noin kahden tunnin päästä lähdöstä, saavuimme tallinpihaan. Olin yllättynyt miten nopeasti aika oli mennyt hyvässä seurassa ja maisemia katsellessa. Laskeuduin alas kärryiltä ja pidin Typyä kiinni samalla kun Hello irrotti kärryt tamman perästä. Osa ratsukoista oli jo lähtenyt talliin, joten meillä oli hyvin tilaa. Annoin Typylle pienen porkkanapalasen palkinnoksi yllättävän fiksusta käyttäytymisestä maastossa.
-
Katsoin pihaton ulkopuolelta kun Hello kävi nappaamassa Typyn kiinni ja lähti taluttamaan sitä luokseni.
”Et kuule arvaakaan mihin sä pääset”, naurahdin tammalle.
”Taluta sä Typy sinne niin mä päästän sen irti”, Hello tokaisi ja työnsi narun käteeni. Mielestäni siinä ei ollut mitään järkeä, että taluttaja vaihtuisi kokoajan, mutta en sanonut vastaan.Kävelimme Marshallin ja Arkelinin perässä kohti laidunta.
”Meinasitko pitää Typyn koko kesän laitumella vai saako sen käydä pari kertaa hakemassa vähän palauttelemaan taitoja mieleen?” Kysyin ja jouduin vähän pidättelemään tammaa.
”Kyllä sen saa sieltä muutaman kerran hakea, jos huvittaa tai jaksaa”, Hello sanoi siihen äänensävyyn että aikoi ottaa kesän itse aika rennosti. Nyökkäsin ja tuijotin laitumen porttia, joka oli ilmestynyt eteemme.Ojensin narun takaisin Hellolle ja siirryin sivuun pois alta. Yhtäaikaa kaikki avasivat riimut ja astuivat askeleet taaksepäin katselemaan miten hevoset lähtivät laukalla matkaan. Kuvasin snäppiin lyhyen videon kun Typy rallitti kauemmas silminnähden onnellisena. Tekstiksi laitoin ”Nyt on mun hoidokki lomalla, joten ilmoitelkaa jos jossain ois jotain pieniä bileitä ;)”. Lähetin sen meidän kaveriporukan ryhmään, jossa myös Sanni oli.
”Eikö Uuno mene laitumelle?” Kysyin Eiralta joka oli ollut avaamassa portteja.Pian hevoset ja varsat rauhoittuivat yksitellen syömään, jolloin lähdin suuntaamaan kohti tallia.
-
Herman voi vaikka mennä Typyn kärryjen kyytiin 🙂
< *a href=”https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/hevosenhoitajat/#post-2588″>Herman< */a>
-
Ei psykologi vaan frendi
Mäkinen kertoo
Puhalsin hitaasti ilmaan harmaata savua. Sanni teki samoin. Rööki alkoi pikkuhiljaa loppua, joten hörppäsin välissämme olevasta tölkistä vähän. Sanni tuijotti edessämme virtaavaa Kyrönjokea hiljaa. Vilkaisin nopeasti snäppikartalta missä Herman on menossa, jonka jälkeen tökkäsin Sannia kylkeen. Tyttö hätkähti hieman.”Mitä sä oikein mietit kun oot noin hiljanen?” Kysyin.
”En mä mitään. En vaan keksi mistä jutella”, tyttö sanahti hieman ärsyyntyneen kuuloisesti. Kohotin hieman toista kulmaani. Mikäs sillä on.
”No ihan mistä vaan. Puhu vaikka kivilajeista kunhan et oo vaan hiljaa”, tuhahdin. Sanni naurahti kuivasti.
”Eiku ihan oikeesti. Kerro mikä on”, jatkoin.Sanni oli pitkään hiljaa. Hän vain puhalteli ilmaan savua ja piti katseensa edessä.
”Onko sulla ihmissuhdeongelmia?” Kysyin lopulta, koska vastausta ei näyttänyt tulevan.
”Häh? Ei.”
”Hevosjuttuja?”
”Ei.”
”Perhejuttuja?”
”Ei! Mikä psykologi sä oot?” Sanni kimpaantui.
”En mä oo psykologi. Oon vaan frendi, joka haluaa auttaa”, sanoin silmiä pyöräyttäen. En mä yleensä tälläinen ollut, mutta tämä Sanni oli outo. Entinen Sanni oli parempi.Päähäni syttyi lamppu.
”Liittyykö tää Hermaniin?” Hihkaisin.
”Hei ihan oikeesti nyt, mä lähen kohta”, Sanni sihahti ja joi pitkän kulauksen tölkistä.
”Ootsä ihastunu siihen?” Utelin.
”Painu vittuun siitä tai lopeta!”
”No kerro nyt. Ootko vai etkö?”Nyt ei kannattanut enää ärsyttää enempää tai Sannin pinna palaisi lopullisesti. Halusin vain tietää vastauksen, joten en luovuttanut vaan aioin odottaa niin pitkään että Sanni vastaisi. Olin kyllä aika varma miten asia olisi, vaikka tyttö ei tunnustaisi mitään.
-
Pallon potkimista
Jätän moponi kavereitteni omien viereen meidän koulun pihalle. Minulla ei ollut palloa mukana, koska Eemil ja Jusu olivat kuulemma ottaneet pallonsa mukaan. Lähden harppomaan muita kohti, koska olen hieman myöhässä sovitusta aikataulusta.”Moi Herman!” Mäkinen huikkaa ja ojentaa minua kohti tupakka-askia, vaikka tietää varmasti hyvin etten ota sitä. Pudistan vain päätäni vastaukseksi.
”Mä poltan tän niin ruetaan sitten potkimaan”, Miska hymähtää kohattaen sormien välissä olevaa röökiä.Aina kun olen koulun pihalla, mieleeni tulee se ilta, kun Sanni raahasi mut tänne ja sit me kiivettiin tonne katolle ja juteltiin pitkään. Silloin kaikki oli vielä hyvin ja pystyin rauhassa olemaan Eiran kanssa. Ei tarvinnut pelätä että juorut alkavat kulkemaan.
”Herman! Mä syötin sulle pallon”, Jusu sanoo silmiään pyöräyttäen.
”Mitäs mietit? Eiraa vai kenties Sannia?” Mäkinen virnuilee. Käännän katseeni kulmat kurtussa taakseni, jossa pallo nököttää kymmenen metrin päässä.
”Koulujuttuja jäin miettimään. Sori”, mutisen ja hölkkään pallon luo syöttäen sen Eemilille. Hyvä Herman.”Kerkeettekö vielä illalla tulla kaupan pihalle hengaamaan? Pyytäkää Sanni kans. Herman voi hoitaa sen”, Miska ehdottaa kun nojailemme koulurakennusta vasten pallon potkimisen jälkeen. Toiset ovat taas polttamassa.
”No ehkä mä kerkiin tulla”, hymähdän tehden tennarini kärjellä pientä ympyrää hiekkaan. Ehkä kukaan ei huomaisi että sivuutin Sannin kokonaan. Eihän Sanni pääsisi, koska hän ei voinut nähdä minua. Kuulemma hänellä ja Nanalla olisi kouluvalmennus.
”Mä voin ottaa vähän jotain juomista faijan kaapista”, Jusu sanoo.
”Käy. Mä laitan Sannille nyt viestin”, Mäkinen sanoo ja kaivaa jo puhelintaan esiin. Unohtiko hän että ehdotti sitä juuri äsken minulle tai sitten hän ei luota siihen että laitan sitä viestiä. Kurkin pojan näytölle kun tuo avaa snäpin, ottaa kuvan meidän tennareista, jotka muodostavat suuren kehän ja kirjottaa että tule tänään klo 20.15 kaupan pihaan, Jusu ottaa jotain juomaa mukaan. Loppuun tuo lisää että Hermankin on mukana, jolloin potkaisen pienesti poikaa kengän kärjellä nilkkaan. Eihän he voi tietää että Sannilla on tänään illalla kouluvalmennus.”Noniin. Muistakaa sit tulla”, Eemil sanoo ja vilkaisee minua merkitsevästi. Tekisi mieli pyöräyttää silmiä. Lopulta kerään itseni ja huikkaan pojille heipat ennenkuin menen mopolleni. Voi paska. Kai se on pakko tulla.
-
Puolitotuuksia
Aurinko lämmittää ihanasti kun ajan mopollani tallia kohti. Muutamia päiviä kestävä tallitauko olisi nyt ohi sattuneista syistä. Ensimmäinen syy oli yksinkertaisesti se että olin Typyn hoitaja, joten pitäähän se joskus käydä hoitamassa. Toinen on se että Eira oli laittanut viestiä ja kertonut että Flida oli vihdoin synnyttänyt – kaksoset! – ja laittanut kuvan mukaan söpöläisistä. Tyttö oli myös kysellyt milloin meinasin poistua kotoa. Kolmantena on Sannin viesti, jossa tuo kertoi että tallille oli tullut joku uusi meidän ikäinen tyttö. Olikohan se nyt Alice. Ja viimeisenä se että koko talo oli aikeissa kaatua päälleni.Jätän moponi tallin pihaan Sannin oman viereen. Näköjään tuokin on täällä. Vilkaisen tuvan suuntaan, mutta päätän ensin hoitaa Typyn alta pois, joten käännän katseeni pihattoon, johon tamma on muuttanut. Fifi seisoo minua vastassa, mutta Typy pysyttelee mahdollisimman kaukana minusta. Mutristan hieman huuliani pujahtaessani sisälle. Tammaa ei näytä huvittavan tulla vastaan, joten tarvon tuon luo porkkananpala ojennetussa kädessäni. Lopulta saan talutettua tuon tallin käytävälle harjattavaksi.
Kun Typy seisoo narun päissä käytävällä käyn kurkkaamassa Flidan karsinaan. Voi että kun varsat ovat niin söpöjä! Tuijotan vain hetken niitä ennen kuin pakotan jalkani Typy-varsan luo.
”Älä oo kateellinen, säkin oot söpö”, hymähdän harjaten pölärillä tamman kylkeä.”Herman!” kuuluu yllättynyt huudahdus tallin ovelta. Kiepahdan katsomaan äänen suuntaan. Sanni norkoilee siellä sytyttämätön rööki toisessa kädessä. Nyökkään hennosti tervehdykseksi. Tyttö kävelee luokseni sujauttaen röökinsä takaisin askiin. Hoidan Typyn loppuun hiljaisuudessa.
”Siitä uudesta tytöstä. Alice? Niin minkänäköinen hän on? Ihan vain sen takia kyselen että jos sattuu tulemaan vastaan”, naurahdan.
”Tunnistat sen sellasesta sinisestä tukasta”, Sanni vastaa. Onkohan tämä Alice nyt tallilla? Ehkä törmään häneen myöhemmin, mutta nyt pitäisi ensin tehdä Typyn kanssa jotain.
”Okei. Mutta mä meen nyt varmaan maastoon. Nähdään”, hymähdän ja alan irrottamaan Typyä käytävän naruista ja kiinnitän tuon päitsiin liinan. Kun olemme jo tallin ovella, Sanni huikkaa peräämme:
”Eira on tallilla”.Kun kävelemme puiden alla metsässä, pohdin Sannin huikkausta juuri ennen lähtöämme. Millä tarkoituksella tuo oli sanonut sen? Tytön äänensävystä ei ollut pystynyt päättelemään mitään enkä myöskään ollut nähnyt toisen kasvoja. Ehkä se oli vain ollut viaton ilmoitus asiasta tai sitten taustalla oli jotain muuta.
”Prrr”, sanon Typylle rauhallisesti kun tamma hypähtää eteenpäin säikähtäessään kun lintuparvi pöllähtää yhtäkkiä puusta.
”Milloin sä oot alkanut säikkymään?” Höpötän. Typy vaikutti energiseltä heti kun tulin tallille. Eikö Hello ollut liikuttanut varsaa ollenkaan kun olin ollut poissa. Huomenna pitäisi kyllä juoksuttaa tamma ihan kunnolla läpi ennenkuin minulla olisi tunti Riitan ratsastuskoululla. Saisin luultavasti taas ratsastaa Eepoksella, koska meillä oli sujunut ihan hyvin, vaikka parannettavaa on vielä vähän kaikessa.Tallille tultuamme vien Typyn heti takaisin pihattoon. Fifi on kadonnut sieltä, joten ehkä Santtu on sen kanssa touhuamassa jotain. Kun kaikki tavarat ovat paikoillaan, lähden kohti tupaa. Sisältä kuuluu kuppien kolistelua ja jonkun muovisen rasian avaamista. Pöydän ääressä istuvat Agnes, Camilla, Noa, Hello, Sonja ja… Eira. Sekunnin ajan seison paikallani miettien mihin istun. Mutta silloin Eira huomaa minut ja viittoloi istumaan viereensä. Sinne siis.
Sonja työntää keksipaketin eteeni, ennenkuin syventyy keskusteluun muiden kanssa. Ilmoitan Hellolle mitä touhusin Typyn kanssa tänään. Nappaan yhden keksin käteeni ja haukkaan siitä pienen palan vaikka minulla ei edes ole nälkä.
”Missä sä oot ollu?” Eira kysyy kääntäen katseensa minuun. Vastaus, vastaus, vastaus…
”Kotona. Tiiätsä nyt kun keväällä on paljon koulujuttuja ennen kesälomaa ja näin”, hymähdän.Puolitotuus.
Eira nyökkää ennenkuin alkaa selostamaan jotain tulevasta Tie Tähtiin-kisan osakilpailusta, joka järjestetään täällä Hopiavuoressa. Antaa tytön selostaa ja unohdetaan ne puolitotuudet.
-
Päiväkirja mietteitä
Jos mulla olisi päiväkirja se olisi musta, jonka kannessa olisi tulostettuja mopon kuvia. Jos kirjoittaisin siihen mopon kuvilla päällystettyyn päiväkirjaan, kirjoittaisin niiden bileiden jälkeisestä päivästä näin.”Moi. En mä tiedä miten tälläisiä pitäisi aloittaa, joten mennään suoraan asiaan. Eilen illalla mä olin Mäkisen bileissä. Sillä oli käty. En mä sinne vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan Sanni raahas mut sinne mopolla. Oli siellä tietty ihan kivaa, vaikka tulikin vähän juotua. Siis toisin sanoen Sanni juotti mua. Okei toi kuulosti siltä kun mä oisin joku vauva joka ei osaa juoda itse, mutta you know. Tuli sitten tanssittua pöydällä ja muuta, joista muistona mulle jäi mustelma.
Juteltiin myös Sannin kanssa rauhassa laiturilla. Mä en tiedä mistä mulle sellanen tunne tai ajatus iski, mutta mä pyysin Sannin mun viereen. Siinä me sitten maattiin ja katseltiin taivasta kylki kyljessä. Me oltiin humalassa, joten ei se silloin ainakaan haitannut.
Sit seuraavana päivänä Eira oli lähettänyt mulle viestin ja kysynyt että meinasinko tulla milloin tallille, koska ne oli kuulemma menossa Santun kanssa maastoon. Vastasin että en kerinnyt tänään tulla, mutta jätin perustelut laittamatta. Mitäköhän hän olisi ajatellut jo olisin kertonut, että en päässyt tallille, koska join eilen itseni humalaan ja makasin Sanni kainalossani. Ei varmaan mitään positiivista. Onneksi Eira ei edes kysellyt enempää. Laittoi vain että harmi, ehkä ensi kerralla.
Niimpä mulla oli koko päivä aikaa maata sängyssä nukkumassa tai pohtimassa mitä fiiliksiä eilinen minussa herätti. Mua hämmästytti että mulla ei ollut edes morkkista siitä Sanni jutusta. Tai pieni morkkis iski kun harhauduin ajattelemaan Eiraa, mutta lopulta se unohtui. Ihmetyttää vieläkin, että miksi se ei herättänyt mitään sen suurempia tunteita. Syitä voisi olla se että tunnen Sannin niin hyvin tai se että pääni ei ole vieläkään palautunut.
Nyt vaan pitäisi toivoa ettei Eira saisi mistään kautta vihiä eilisestä, tai se morkkis saattaa iskeä ja kovaa.”
-
Rosa ja Fiona (337 sanaa)
Katselen ikkunasta vaihtelevia maisemia. Lucas oli lupautunut tulemaan kuskiksi Saga Isbergin valmennukseen, joka järjestettiin Hopiavuoren hevostallilla. Koska olin ainut lähtijä Lehtovaarasta, ei kopissa ollut muita hevosia kuin Fiona.
”Kohta meidän pitäisi olla perillä” mies tuumii vilkaistessaan navigaattoria kulmat kurtussa. Vihdoin.Lucas kääntää auton päätieltä pienelle yksityistielle, jonka varrella on talo, maneesi, talli ja kenttä. Parkkeeraamme yhdelle parkkipaikoista samalla kun vilkuilen ympärilleni. Kello näyttää puolta kymmentä, joten nousen autosta ja suuntaan trailerille.
”No hei Fiona” sanon tammalle, joka seisoo kiltisti trailerissa.
”Otetaan sut pihalle niin voidaan varustaa. Nyt kun ei olla rekalla liikenteellä niin ei voi varustaa sisällä” puhelen samalla kun Lucas laskee takaluukun.
”Auki on” mies huikkaa. Talutan tamman varovasti pihalle.Lucas pitää Fionasta sillä aikaa kiinni, kun minä teen vielä pika harjauksen ja laitan varusteet paikoilleen. Huomaan meitä kohti lähestyvän tummatukkaisen naisen. Saga Isberg. Nainen kyselee meidän ongelmakohdista ja mitä haluaisin parantaa. Kerron meidän liiallisesta hätäisyys ongelmasta.
Kun nään tallista ulos
tulevan ratsukon, päätän seurata sitä, koska kello on ihan pian vartin yli.
”Mä tuun katsomaan” Lucas sanoo antaen suukon. Hymyilen miehelleni ja lähden seuraamaan toista ratsukkoa tamma vanavedessäni.”Ihan ekana, kuinka moni teistä venytteli ennen satulaan nousua?” Saga kysyy kun kaikki ovat selässä ja kävelevät uralla. Enhän minä ollut mitään kerinnyt venytellä, koska meillä oli pitkä ajomatka takana, joten pikemminkin olin ihan jumissa. Nainen laittaa meidät kävelemään ilman ohjia ja jalustimia, jolloin pystymme verryttelemään. Kehotuksesta päätän riisua takin ja ratsastaa pelkällä paidalla.
Jännityn hieman kun nainen siirtyy kävelemään viereeni.
”Muista hengittää kokoajan rauhallisesti. Oikein syvään vatsaan saakka. Nooin” tuo sanoo. ”Ota vaikka jalustimet pois niin saat kunnolla rentouduttua. Kun olet itse rento, on myös hevonen rento. Noniin heti parempi. Venytä vielä vähän jalkoja alaspäin” nainen selittää ja sanojensa vahvistukseksi ohjaa kädellään jalkaani.
”Et saa ennakoida liikaa Fionan tekemisiä” Saga neuvoi. Yritin rauhoittaa ajatukseni ja keskittyä vain tähän hetkeen.Päällimmäisenä valmennuksesta jäi mieleen – hien ja istuntarääkin lisäksi – se että meidän kannattaisi tehdä kotona enemmän maastakäsittely harjoituksia, jotta meidän luottamus kehittyisi enemmän. Olin ennen luullut että meillä oli hyvä sävel, mutta ilmeisesti se olikin ihan hataralla tiellä.
-
Rosa Järvelä – Fiona VaB
(Ilmotan nyt Hermanin käyttäjällä, koska unohdin kirjautua ulos, mutta toivottavasti mahdutaan mukaan)
Ratsukolla on yhteistä matkaa takana jo päälle kaksi vuotta, mutta ongelmakohtia löytyy. He ovat osallistuivat myös viime vuonna Tie Tähtiin-kisoihin. Ongelmia koulussa ovat tamman hätäisyys ja joskus liiallinen reaktiivisuus, jolloin Rosan käsi saattaa jäädä liian kovaksi. -
Jatkoa tarinalle Salaisia aineosia
(Oli pakko vielä tehä jatko-osa :DD)
Kun mua väsytti ihan hitosti
Mulla alkoi olla kylmä, vaikka Sannin kylki lämmittikin mun toista kylkeä. Me oltiin ihan hiljaa. En keksinyt enää puheenaihetta, joten ei aina tarvitse puhua. Katselin vain tummenevaa taivasta.”Ootsä vihanen että mä toin sut tänne?” Sanni kysyy huvittuneena rikkoen hiljaisuuden.
”En” vastaan heti.
”Kiva” tyttö hymähtää. Hymähdän takaisin katse edelleen taivaassa.Kun takaamme kuluu askelia nousen äkkiä istumaan Sannin tehdessä samoin. Vilkaisen taakseni. Miska ja joku muija ovat tulossa tänne.
”Mennään” kuiskaan äkkiä Sannille. Pikaisesti nousemme ylös puulaiturin narahtaessa allamme. Kun Miska ja se toinen on vieressämme vedän pojan kädestä sivummalle. Se muija kohottaa kulmaansa Sannin mulkoillessa sitä.
”Et sano kenellekkään että sä näit meidät täällä. Ja kerro myös tolle sun muijalles että sekään ei saa sanoa. Okei?” Kuiskaan Miskalle. Poika naurahtaa.
”Jos tuut seuraaviin bileisiin” tuo sanoo humalassa. Siristän silmiäni suostuen lopulta. Miska läpsäyttää kätensä olalleni ja siirtyy takaisin muijansa luo. Tartun Sannia ranteesta kiinni vetäen sen takaisin sisälle.”Mitä sä sanoit Miskalle?” Sanni kysyy kun istumme sohvalla.
”En mitään” valehtelen.
”No näinhän mä sun ilmeen” tyttö sanoo silmiään pyöräyttäen. Kohautan vain olkiani vastaukseksi.
”No höh” toinen tuhahtaa ja hivuttautuu millin lähemmäksi istumaan. Vilkaisen tyttö sivusilmällä, jonka jälkeen tarkastelen kämppää.
”Pitäiskö kohta lähteä?” Kysyn.
”Hmm. Mee jo mopolle niin mä tuun kohta” Sanni sanoo ja katoaa Mäkisen keittiöön.Kun Sanni vihdoin saapuu mopolle tekisi mieli huokaista. Tyttö kantaa kädessään kahta siideritölkkiä.
”Et oo tosissas. Pöllitkö sä noi Mäkiseltä? Ja et kai sä meinannu ajaa?!” Kysyn kun Sanni ojentaa tölkit mulle.
”Saat huolehtii niistä. Ja tottakai mä ajan.”
”Mä tipun jos mä joudun pitämään näitä samalla.”
”No mä lupaan ajaa vähän hiljempaa.”
”Vietkö sä nyt mut kotiin?”
”Näät kohta” Sanni tyytyy vastaamaan asettuessaan moponsa päälle.Matka oli aika pelottava. Vielä pelottavampi kuin tulomatka vaikka tyttö ajoikin hiljempaa. Ehkä siihen vaikutti se että kädessäni oli kaksi tölkkiä enkä saanut kunnolla pidettyä kiinni sekä se että Sanni oli kännissä.
Tyttö ajaa meidät Kyrönjoenrannalle. Joku tunne riipaisee sydäntäni kun muistelen sitä kun kävimme täällä Eiran kanssa mopolla. Nyt mukanani oli Sanni.
Istumme katsellen jokea, juoden tytön pöllimiä siidereitä ja jutellen jostain turhasta. Päädyin myös laittamaan Hellolle viestin etten sittenkään päässyt tallille Typyn luo. Väsytti ihan hitosti.
-
Operaatio pelastakaa Herman
Salaisia ainesosia
Lähetän Hellolle viestin, jossa tarjouduin päästämään Typyn irti maneesiin huomenna. Sillä on alkanut nyt kevään myötä tulemaan kiiman oireita, jonka myötä se on ollut no… hieman rasittava. Se on alkanut säikkymään joka ikistä asiaa eikä mikään meinaa onnistua. Toivottavasti se että saisi laukata vapaasti ympäri maneesia vähän auttaisi jolloin työskenteleminen olisi helpompaa.Ajatukseni keskeyttää ulkoa kuuluva huuto. En oikein saanut selvää mitä siellä huudettiin, joten en kiinnitä siihen huomiota. Rääkäisy kuuluu uudestaan ja joku kova osuu ikkunaani. Kurtistan kulmiani noustessani sängyltä. Avatessani sälekaihtimet huomasin Sannin olevan pihalla moponsa kanssa. Tuijotan tyttö hölmistyneenä, kun tuo viittoloi minua tulemaan ulos. Tästä ei voi seurata hyvää.
Sannin kaasuttaessa pois, pidän kiinni kaikin voimin. En yleensä jännitä mopon selässä, mutta Sannista ei voi koskaan tietää.
Kun nään tytön kaasuttavan meidät tuttua tietä pitkin eteenpäin tajuan vihdoin mihin olemme menossa. Matkalla en kerinnyt hirveästi katsella ympärilleni kun keskityin kyydissä pysymiseen.
Olen käynyt Mäkisen luona aiemminkin. Talo ei ole todellakaan missään parhaassa kunnossa, mutta kyllä siellä viihtyy. Laituri veteen kruunaa kaiken. Ilmeisesti Sanni ei ole ennen käynyt täällä mitä sen puheista ja naurahduksesta saattoi ymmärtää. Mäkinen ojentaa meille kädessään olevat bisset.
”Moi Herman, kiva kun suakin näkee joskus ilman muijaaskin!” Poika sanahtaa. Ynähdän jotain hiljaa vastustaen halua pyöräyttää silmiä.Jos tähän mennessä minulle ei ollut vielä auennut miksi Sanni raahasi minut tänne niin basson jumputus ja suuri porukka ihmisiä kertoivat sen.
Sanni kaatoi aina vähän väliä mun tölkkiin viinaa muka huomaamattomasti. Tyttö varmaan oikeasti luuli etten huomannut. Sivusilmästä kuitenkin huomasin sen enkä jaksanut sanoa asiasta toiselle. Voisin kerrankin heittäytyä vähän enemmän niin Eira, Typy ja koulujutut unohtuisivat edes hetkeksi aikaa.
Hyi vittu. Mitä tässä oli?” Puuskahdan juodessani tölkin tyhjäksi. Tiesinhän minä että siinä oli viinaa, mutta muuten illuusio menisi pilalle.
”Salaisia ainesosia” Sanni virnuilee. Tukahdutan huokauksen. Tosi yllättävää.Tanssiessamme pöydällä pieni järjen ääni käskee minua lopettamaan. Ihan kuin Sanni olisi vaistonnut sen nimittäin tyttö ojentaa minulle sen tölkkiä. Ääni katoaa vaikka en välttämättä haluaisi samalla kun tartun tölkkiin ottaen siitä kulauksen.
Päätä särki. En tiedä johtuiko se viinasta vai liian voimakkaasti pauhaavasta musiikista. Ehkä molemmilla oli osaa siihen. Olin vain hetken levännyt sohvalla kunnes Sanni tuli läpsimään minut hereille. Aukaisen silmäni vaikka pääni tuntuu raskaalta. Toinen ojentaa minulle viinapulloa sanoen minulle samalla jotain. Osa tytön sanoista puuroutuu korvissani tuon nykäistessä minut ylös.
Istun laiturille Sannin viereen ja lasken jalkani veteen. Viileä vesi kirpaisee aluksi hieman, mutta tunne helpottaa pian. Vesi tuntuu helpottavan ehkä hiukan oloani.
”Mulla on ikävä Eiraa” sanon hiljaa. Sanni puuskahtaa vastauksen ja tarjoaa minulle sätkäänsä. Nappaan sen siinä toivossa että se helpottaa hieman oloani.Ojentaudun makaamaan laiturille. Puheenaiheeni ei näytä kiinnostavan tyttöä, se ehkä jopa turhautti tai ärsytti toista.
”Tuu tänne” sanoin levittäen toisen käteni sivulle. Minulla oli kylmä eikä humalassa tarvinnut ajatella järkevästi, eihän? Sanni epäröi sekunnin ennenkuin asettuu kainalooni.
”Joko sä unohdit sen yhden?” Sanni kysyy.
”Ehkä” vastaan hiljaa laskien käteni tytön olalle. -
Siis en kestä miten iloiseksi oikeesti tulin kun näin että olit julkaissut tämän 😀 Odotas vaan niin julkaisen uuden tarinan, katotaan mitä Herman oikeen ajattelee.
-
Tää oli mahtava! Pelasti kyllä mun huonosti alkaneen tiistain, kiitos siitä 😀
-
Tää on kyllä ihan paras! 😀 Ootan liian innoissani mitä seuraavaksi tapahtuu.
-
Ai että mulla oli hauskaa kun luin tätä tarinaa! 😂 Ihan mahtava. Varsinkin ”Onneksi koko Hopiavuoren kommuuni oli varmaan tyttöparan tukena, ja kohta ne tulisivat Puujalka etunenässä vaatimaan multakin anteeksipyyntöä kamalista sanoistani.” aiheutti ihan ääneen hymähdyksen. Ja toi tarinan vika lause, iik.
-
Se on aina yhtä ihanaa kun oma hahmo on tarinassa mukana ja varsinkin nyt se oli jotenkin extra kivaa. Varmaan siksi että en ois ite kirjottanu Hermania sellaisiin bileisiin, jossa vedetään kännit ihan kunnolla ilman että Sanni ois raahannu raukan väkisin 😀
Yritän kirjoitella jotain vastapalloa tähän!
-
Oih uusi teini Hopiavuoreen, tervetuloa! Onhan niitä nyt jo yhteensä viisi 😀 Mua kiinnosta ihan tosi paljon miten Alice ja Sanni tulee toimeen. Alice vaikuttaa muutenkin tosi mielenkiintoiselta hahmolta.
-
Ihan mahtava teksti!! Komppaan Marshallia, tossa kohdassa mäkin repesin täysin, vaikka alusta alkaen teksti hymyilytti.
