Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Tämä on aikalailla tykitystä kun en huomannut taas ajan kulumista
27.6
Rasmus oli saanut järjestettyä talolle näytön heti tälle päivälle ja suuntasimmekin Ellin kanssa miehen välittämään osoitteeseen yhdeksitoista. Vaaleansiniseksi maalattu, mustakattoinen talo näytti ulkoapäin yllättävän ryhdikkäältä, vaikka se olikin jo useamman kymmentä vuotta sitten rakennettu. Toki se oli uudelleen maalattu vain muutama vuosi sitten minkä vuoksi talo varmasti näytti ulkoapäin ryhdikkäältä, vaikka toki siinä näkyi vuodet sekä elämät joita seinät olivat suojanneet.
”Mä jotenki tykkään nottei tämoo punamultainen. Eihän niiskää siis mitää vikaa oo, mutta kuitenki” totesin vierelleni kävelleelle Rasmukselle.
”Tämön kyllä kivan värinen. Mennähänkö sisälle? Antti odottaa siellä.”
Kävellessämme kohti portaita pistin merkille, jotta pääasiassa piha sijoittui talon sivulle ja takapuolelle. Etupiha koostui pääasiassa ajotiestä sekä autotallista ja pienestä nurmi kaistaleesta kivijalan edessä. Noustuamme portaat ylös astuimme katetulle terassille ennen kuin oli aika astua sisään.Eteinen oli yllättävän tilava, eikä perinteinen parin neliön koppi. Astuttuamme peremmälle meitä odottikin rennon siististi pukeutunut ehkä nelikymppinen mies.
”Antti Kelokorpi. Te taisitta olla Heglundit?”
”Kyllä. Mä soittelinkin sun kanssa pariin kertaan tästä talosta”.
”Joo. Mutta me varmaan voidaan alottaa suoraan? Kysykää vaan, jos jotain kysyttävää ilmenee. Mutta kuten huomasitte tässä talossa, on yllättävän tilava eteinen ja sitten täältä…”Antista huomasi, jotta mies ei ollut ensimmäistä kertaa esittelemässä taloa. Mies tarjosi meille perusteellisen ja helposti ymmärrettävän esittelyn talosta ja kävellessämme takaisin ulos kolmea varttia myöhemmin, olimme molemmat varmoja siitä, että tästä talosta tulisimme tarjoamaan.
3.7
”Kelokorven Antti tässä terve. Te olitte tehneet tarjouksen siitä omakotitalosta”.
”Joo, niin tehtiinkin”.
”Mä joudun valitettavasti ilmoittamaan, jotta talosta tehtiin myös toinen tarjous, jonka myyjä on päättänyt hyväksyä. Tällä hetkellä mulla ei myöskään ole mitään muuta kriteereihin sopivaa taloa tarjota, mutta voin varmaan palata asiaan, jos sellaisia tulee markkinoille?”
”Se kuullostaa ihan hyvältä”.—
”Antti justiin soitti. Me ei saatu sitä taloa”.
6.7
”Moikka, Ellen Juutila tässä. Sä olit hakenut meille töihin ja jos sua vain vielä kiinnostaa, me palkattaisiin sut tosi mieluusti meidän porukkaan.”
—-
“Mä sain töitä!”
-
”Oai ukku?” Elli kysyi nähdessään sairaalasängyllään makaavan Oskarin.
”Joo Oskari nukkuu. Oskari on vähän pipi niin sen pitää nukkua paljon” Rasmus selitti sylissään olevalle tytölle. Tyttö näytti hetken siltä jotta pohti isänsä sanoja, ennen kuin tuli johonkin omaan lapsen lopputulokseensa.”Uu yvi Oai” Elli tuumasi lopulta kirkkaalla lapsen äänellään. Hymyilin tytölle ja tuon positiivisuudelle, sillä Elli ei onneksi tainnut ymmärtää jotta Oskarin uni oli keinotekoista.
”Jätetäänkö Oskarille kortti jonka te mummon kanssa teitte?”
”Oo. Oltti.”Olimme viettäneet viikonlopun Jyväskylässä jossa Elli oli ollut Rasmuksen vanhempien hoidossa. Viedessämme tyttöä hoitoon olimme puhuneet Oskarista. Viettäessämme Rasmuksen kanssa kahdenkeskistä aikaa olivat Elli ja Annika askarrelleet kortin. Yöpöytä oli täyttynyt korteista ja muista mitä ihmiset olivatkaan halunneet Oskarille tuoda. Pienen etsinnän jälkeen löysin kuitenkin sopivan raon johon Rasmus auttoi Ellin asettamaan kortin. Se oli pienempi kuin suurin osa muista korteista.
”Älä sitte naura tuolle kortille. Se on hieno taidonnäyte tuon ikäiseltä tytöltä” Rasmus totesi katsellessaan kaikkiin letkuihin ja laitteisiin kytkettyä miestä. ”Vaikka leikki sikseen, sun mielipide voisi kyllä olla paikallaan muutaman myyntihevosen kanssa.”
”Millaisten hevosten?” miesääni kysyi yllättäen takaamme. Sairaalahuoneen leveä ovi oli auennut niin äänettömästi jotta emme olleet kuulleet saapujaa. Käännyimme kaikki katsomaan yllättyneinä äänen suuntaan. Tulijassa oli samaa näköä Oskarin kanssa joten kyseessä taisi olla Olavi.
”Etsimme toista hevosta joka sopisi isä-tytär ratsuksi. Niitä on vain niin moneen lähtöön jotta on hankala tietää mikä olisi sopivin. Mutta le emme halua häiritä tällä asialla. Mä uskon että meidän on muutenkin aika mennä” Rasmuksen viimeiseen lauseeseen oli piilotettu oikeasti kysymykseksi tarkoitettu toteamus.
”Joo, on. Toivottavasti saadaan pian iloisia uutisia siitä että Oskari on herännyt.”Poistuessamme sairaalalta tiemme ristesi Ilonan kanssa. Kuulemamme mukaan tuo oli viettänyt päivittäin aikaa sairaalalla. Mikään ihme se ei ollut, sillä Oskari ja Ilona olivat viettäneet tiviisti aikaa yhdessä.
Ellin ollessa nukkumassa, istuin sohvalla kirja käsissäni. Olin onnistunut lukemaan muutaman rivin kirjasta, ennen kuin katseeni oli tarttunut tyhjyyteen.
“Janna?”
“Mhhmm”
“Mikä sun mieltä painaa?”
“Ei mulla…” loput sanoistani oli sellaistakin muminaa jotta niistä ei varmastikaan saanut mitään selkoa.
“Kyllä sua nyt jokin painaa. Et sä muuten olisi tuollainen” Rasmuksen äänessä oli sellaista painokkuutta jotta oli turha edes ajatella sanovansa toiselle vastaan.
“No siis mä vaan… Tai no se on ihan tyhmä ajatus.”
“Kerro vaan.”
“Nokun mä vain mietin sitä, että jos mä olisin Oskarin tilanteessa, tulisiko isä katsomaan mua? Tai että saisiko se edes mitään kautta tietää asiasta? Tai kun en mä edes tiedä onko se…”
“Kyllä se ihan varmasti tulisi, ei sun kannata ajatella tuollaisia.”
“No joo, mutta silti se laittaa vaan miettimään. Että välittäisikö se niinkuin Oskarin isä? Tai kuka tahansa muu isä?”
“Kyllä se ihan varmasti olisi sielä ja jos se ei ole, niin ihan varmasti sun ympärillä olisi paljon sellaisia ihmisiä jotka välittävät susta joten tuollaiset ajatukset ovat ihan turhia.”
“Mm… en mä vaan… tai kun tuntuu että…”
“Hei. Nyt lopetat. Annappa mulle se kirja ja mennään nukkumaan.”
Vastahakoisesti annoin Rasmuksen ottaa kirjan käsistäni ja johdattaa minut haluamaansa suuntaan. -
Kirjava poniruuna näytti siltä kuin joku olisi tarjoillut sille kilon sitruunoita aamuruuan sijaan.
”Elä ny Pasi näytä tualta. Et sinä jouru eres kunnolla töihin” puhelin kirjavalle samalla kun liu’utin punaisen riimun niskahihnan luimistelevien korvien yli. Pasi kuitenkin piti itsepintaisesti nenänsä heinikossa, mikä ei helpottanut riimun pukemista. Lopulta kuitenkin riimu oli ponin päässä ja saatoin naksauttaa vielä narun kiinni.
”Tuuppas ny Pasi, mennähä käymähän tuala” maanittelin saadakseni ruunan mukaani. Lopulta raskaan huokaisun saattelemana poniruuna lähti matkaani ja suuntasimme suuliin jossa Rasmus ja Elli odottivat.”OooIiii!” Elli kiljaisi kirkkaalla äänellä.
”Ei saa huutaa. Äiti ja isihän on sanonut” Rasmus komensi sylissään odottavaa tyttöä.
Hymyilin Pasin kaulalle, sillä olin onnellinen siitä, miten hyväksi isäksi Rasmus oli paljastunut. Poniruunan ollessa kiinnitettynä, käännyn tyttäreni ja aviomieheni puoleen, ojentaen käsiäni kohti tyttöä. Rasmuksen ojentaessa Ellin minulle, otin tytön omaan syliini, ennen kuin käännyimme Pasin harjapakin puoleen. Poimin harjapakista pehmeän harjan, jonka ojensin lopulta Ellille.“Ota siitä hyvin kiinni. Ja sitte hariatahan hellästi” ohjeistin tyttöä samalla kun autoin Elliä asettamaan harjan kirjavalle karvalle. Ponin harjaaminen tällä tavalla ei ollut se maailman nopein projekti, mutta Rasmus onneksi auttoi harjaamalla Pasin toisen puolen sekä selvittämällä poniruunan harjan ja hännän. Lopulta vaihdoimme taas kerran Rasmuksen kanssa vastuuta Ellistä ja tytön siirtyessä isänsä syliin Rasmus alkoi huolehtimaan Elliä valmiiksi samalla kun itse varustin Pasin.
Kirjavan ruunan ollessa valmiina pyysin Ellin luokseni, ennen kuin ojensin mustien ohjien päät tytölle.
“Sitten mennään kentälle” kerroin tytölle hymyillen, ennen kuin pyysin Pasin liikkeelle ja lähdimme taluttamaan ponia kohti kenttää. Ennen kuin olin päästänyt Pasin irti, ponin likaisenpunaisen riimunnarun lukko oli saanut pujottua kuolainrenkaan lävitse. Vastakkaisen kuolainrenkaan tavattuaan lukko oli saanut kiinnittyä siihen joten poniruunan taluttaminen ei ollut täysin Ellin varassa. Tyttö käveli omalla tomeralla lapsen askeleella eteenpäin, Pasin huokaistessa syvään hiippaillessaan tytön vierellä. Kuten arvelinkin, pitkään Elli ei jaksanut kävellä joten hän sai siirtyä isänsä syliin, minun jatkaessa taluttamaan kirjavan kentälle.Kentälle päästessämme talutin Pasin keskemmälle, ennen kuin tarkistin vielä vyön kireyden. Jalustimet olivatkin edellisiltä kerroilta jääneillä kiepeillä.
”Muistettaaskohan me käyrä joku päivä Hööksillä tai Puuilos? Sais ostaa Ellille omat hihinat ja jalakkarit. Vois sitte teherä niihi reikiä aina sitä mukaa ku flikka kasvaa pituutta ja jää lyhyiksi.”
”Pitää kokeilla muistaa. Vai olikos meillä jotaki asiaa Hankkijalle?”
”En minä ainakaa muista notta oltaas puhuttu mitää sellaasta.”
”PA PA PA”Ellin maiskutusyritykset saivat huomioni taas kääntymään tytön puoleen. Tytön ollessa vielä reilusti alle metrin mittainen, ei tytön kovasti yrittämät pohjeavutkaan menneet lävitse. Jos Pasi nyt edes tunsi niitä.
”Hienosti rakas” hymyilin Ellille ennen kuin maiskutin ponin liikkeelle. Melkein etanan vauhdilla Pasi lähtikin askeltamaan. Pasi oli osoittautunut mitä parhaimmaksi alkeisratsuksi vaikka vielä menisikin vuosia jotta Elli voisi ratsastaa yksin.Talutettuani Pasia ensin muutaman kierroksen vasempaan kierrokseen vaihdoimme paikkoja. Rasmuksen tarttuessa haalistuneeseen riimunnaruun, siirryin paremmin Ellin vierelle. Tutkiessani tyttäreni kasvoja tuon näyttäessä hyvin päättäväiseltä Pasin satulassa. En voinut olla miettimättä millainen ratsastaja Ellistä tulisi tytön kasvaessa ja kehittyessä. Toki mikään ei olisi varmaa jotta Ellistä edes tulisi ratsastajaa, joten vain aika näyttäisi mitä tyttö haluaisi. Ainakin toistaiseksi tuo näytti siltä jotta olisi hyvinkin keskittynyt ratsastamiseen ja totta puhuen tyttö näytti kunnon ratsastajalta omassa lastenkypärässään jonka olimme Ellille ostaneet synttärilahjana. Muutaman käyntikierroksen jälkeen oikeallekkin Rasmus talutti Pasin takaisin kentän keskelle jotta sain nostaa Ellin alas satulasta.
”Viittiisiksä hoitaa Pasin pois? Mä käyn syättämäs tämän ja nukutan sen ku Elli näyttää vähä siltä että sillä vois olla päikkäriaika.”
”Joo mee vaan. Me pärjätään kyllä.”
Hymyilin vain kiitokseksi, ennen kuin suuntasimme Ellin kanssa varustehuoneeseen jossa tytön hoitolaukku oli ja sen jälkeen kohti Hopiavuoren tupaa. -
Sijoitellaan tää johonkin kesäkuun alulle, sillä haluan hentoisesti ujuttaa lusikkaani tuohon Oskarisoppaan
”Mitä sä sanoisit tästä?” Rasmus käänsi läppärinsä näytön mua kohden, jotta saatoin nähdä mitä mies oli tutkimassa. Nähdessäni näytön paremmin yllätyin siitä, että mies oli vaihteeksi katsellut taloja. Luettuani kaiken sen mitä pystyin hieman kauempaa lukemaan, tartuin läppärin reunoista kiinni ja vedin konetta lähemmäksi. Läppärin ollessa paremmalla paikalla klikkailin myynti-ilmoituksen kuvat lävitse, ottaen oman aikani jokaisen kuvan kohdalla.
Kaksikerroksinen talo ei ollut ihan viimeisten vuosien aikana rakennettu, mutta sille oltiin vuosien saatossa tehty remonttia. Ehkä positiivisin yllätys oli se, jotta asunnosta ei oltu tehty persoonatonta valkoista koppia, vaan siellä oli käytetty neutraaleja sävyjä, jotka loivat siihen omanlaistaan kotoisuutta. Tutkittuani viimeisetkin kuvat ja luettuani ilmoituksen rauhassa lävitse käytin vielä muutaman hetken pohtimiseen.
”Kyllähän se näyttää hyvältä. Tossa ois kyllä ainakin hyvä potentiaali. Siellä olisi kuitenkin tilaa kahdelle lastenhuoneelle, meidän omalle makkarille ja toisaalta sitten yhden huoneen voisi käyttää yhdistettynä vierashuone-toimistona. Ja näytti ainakin kuvissa olevan ihan ok:n oloinen piha, joten Ellilläkin olisi kasvaessaan tilaa leikkiä ja temmeltää” totesin samalla kun ojensin läppäriä takaisin Rasmukselle.
”Sitä mäkin katsoin. Tuo on mun mielestä ehkä paras kaikista niistä asunnoista, joita me ollaan tutkittu. Tuo hinta vaikuttaa myös siltä, että talo varmaan halutaan myidä nopeasti.””No joo. Eikä tuo hinta kyllä oo paha ja varmasti tuolla hinnalla tua saattaakin mennä
nopiasti. Mutta tokihan mä en tiärä että kuinka palio se on sitte erilaane kun sen näköö oikias elämäs.”
”Jep. No mitä, jos mä soittaisin siitä, vaikka nyt heti?”
”Onko sulla aikaa teherä se?”
”Kyllä mä kerkeän. Varmaan parempikin että soittaa kun että laittaa sähköpostia niin ei ainakaan sitten tuu eteen hetkeä, jolloin tilaisuus meneekin ohitse” Rasmus pohti samalla kun selkeästi selasi ilmoitusta, jotta löysi ilmoituksesta kiinteistönvälittäjän numeron. Napueltuaan numeron puhelimeensa mies hylkäsi läppärinsä ruokapöydälle ja nostettuaan puhelimensa korvalleen, tuo suuntasi kohti takapihaa, jonne päästi Myssyn edellään.Oven naksahdettua kiinni miehen ja koiran takana, käänsin huomioni oman läppärini pariin ja luin loppuun työpaikkailmoituksen, jota olin ollut selaamassa. Ihan hirveästi sopivia työpaikkoja ei ollut tarjolla, mutta toisaalta mitään sellaista, jota en todellakaan haluaisi hakea. Siitä, kun olin edellisen kerran hakenut töitä oli jo pitkään, joten ainakaan ennen kuin voisin hakemusta lähettää, minun täytyisi löytää jostain CV:ni ja päivittää siihen tietoja. Työpaikan etsimisen lisäksi meidän tarvitsisi suunnitella Rasmuksen kanssa Ellin syntymäpäivän viettoa. Vaihtoehtoina meillä oilsi pitää tytön synttärit joko täällä kotona tai sitten voisimme pitää ne Hopiavuoressa.
Tämä vaihtoehto voisi toisaalta olla järkevin, sillä kaikki olisivat kuitenkin jo siellä valmiiksi eikä tarjoilujen tarvitsisi olla mitenkään mahdottoman isot. Yksi vaihtoehto voisi olla pitää synttärit Rasmuksen vanhempien luona Jyväskylässä. Tai sitten pitäisimme tytölle kahdet syntymäpäivät, ensimmäiset Hopiavuoressa ja toiset sitten Jyväskylässä. Tokihan täytyisi kysyä myös Eetulta ja Nellyltä, millainen heidän mielipiteensä olisi sille, jos tytön sytymäpäiviä juhlittaisiin tuvassa. En toisaalta halunnut uskoa, jotta kummallakaan olisi mitään sitä vastaan, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa riskiä.
Suljettuani omankin läppärini nousin ylös ja aloin valmistelemaan kahvin keittoa. Rasmus vietti yllätävänkin pitkän ajan puhelimessa, ennen kuin mies palasi lopulta takaisin sisälle Myssy edellään.
”Siin on viälä varama kupillinen kaffia, jos maistuu. En kyllä toisaalta tiärä että onko se jo kylymää” nyökkäsin kohti keitintä joka oli jossain kohtaa naksahtanut pois päältä.
”Kyllä mä voisin juoda kupin. Piti pariinkin kertaan yrittää, jotta sain kiinteistövälittäjän kiinni, mutta lopulta sekin onnistui. Talosta on kuulemma pari muutakin kiinnostuneita, mutta tähän mennessä kuulemma me kuulostettaisiin parhaimmalta vaihtoehdolta. Periaatteessa meidän täytyisi vain päättää, että koska me päästäisiin katsomaan sitä ja toki pitäisi tietää, että saadaanko me pankista lainaa.”
”No siis minähän ny oon vaan päivät pitkät kotona ainaki viälä, jotta mulle ny käy oikiastansa koska tahansa. Notta enemmä täs ny varmaha vaikuttaa se notta koska sinä pääsisit. Lainahan ny pitää varmaha ottaa vaan sun nimiis ku minoon tyätön. Tokihan minä voin laittaa tämän kämpän vakuureksi jotta sitä ei tarvitte miättiä. Kun muutenki minä miätiin notta laittaasin tämän vuakralle sitte ku me muutetahan tästä muualle. Tämön kuitenki sellaasela paikalla notta tämön varmasti heleppo vuakrata kunhan vaa saarahan seleville notta palionko lainanlyhennys olis nii vois kattua niin notta tämä kattaas sen ja ehkä vaikka jonku muunkin kulun.””Mulla pitäisi olla ensi viikko ainakin ihan kevyt niin sen puolesta mä pääsen oikeastaan tiistain ja torstain välillä joka päivä. Mä voin vielä tarkistaa kalenterista, että miten ens viikko menis, mutta tällä hetkellä mä uskaltaisin sanoa, että nuo päivät olisivat kaikista varmimmat.”
”No pitääskö meirän mennä sitte heti tiistaina? Mä voisin kysäästä jos Marshall ja Niklas vois kattua Elliä sen ajan tai sitte oliskohan äitees tai isäs päässy tänne hoitamaha likkaa?” pohdin laskiessani kahvikuppiani tiskialtaaseen.
”Muistaakseni niillä taisi olla jotain just tuolloin, mutta täytyy kysyä.”
”Joo. Ja voishan sitä kokeella, jos sais Ellin päikkärit ajoitettua sille ajalle niin helpottais tytön kanssa. Vaikka tokihan se varmasti menee hyvin vaikka tyttö oliski hereellä kun sen voi kuitenki laittaa rattaisiin.”
”Se on onneksi aina vaihtoehto. Mutta mä katton sen kalenterini ja laitan sitten kiinteistönvälittäjälle viestiä. Ku olishan sitä kiva käydä kattomassa ennemmin kuin myöhemmin jos sitten käviskin niin että tuo on oikeasti se helmi, jota me ollaan ettimässä.””Tua kuullostaa hyvältä suunnitelmalta” oli ainut mitä kerkesin Rasmukselle sanomaan, sillä Elli alkoi huutelemaan omasta sängystään, ilmoittaen jotta oli herännyt päiväuniltaan.
-
Oskarin tarinasta inspiroituneena oli pakko naputella tälläänen piäni pätkä lennosta. Typoista saa syyttää puhelinta + kuollutta aivotoimintaa.
Astellessani tuvan portaille Eetu pokkasi ulos sen näköisenä kui mieltään painaisi jokin. Monestikaan ei ollut Hopiavuoren isäntää nähnyt tuon näköisenä ja aloinkin heti ajattelemaan olisiko kaikki varmasti hyvin.
”Moooooooi” huusin eteisestä riisuessani kenkiäni ja keittiön puolelta kuuluikin epämääräinen vastauskonsertti.
”Oliko Eetulla kaikki hyvi? Se oli vähä jotenki sen näkööne niinku joku olis sitä painanu” en voinut olla tiedustelematta samalla kun vilkaisin kahvipannun suuntaan vain todetakseni jotta se oli tyhjä. Jäinkin siis vain nojailemaan keittiön tasohon.”Se olis kai halunnu kans lähtiä Ahvenanmaalle mutta ku sitte Camillan kans ei jäis kukaan hoitamaan tallia” Hello oli ensimmäisenä äänessä vaikka tuota yritettiinkin hiljentää.
”Aaa… no mutta jos se on siitä kiinni niin mä voin kyllä tulla auttamaan Camillaa. Minä kun en sinne oo lähössä eikä Rasmuskaan. Kai musta jonkinlaanen apu Camillalle vois olla, vaikken välttämättä ookkaa nii tehokas.”
”Mitä musta ja tehokkuudesta?” Camillan ääni kuului kysyvän jostain eteisestä.
”Nämä oli pohtinu kuka jää sun kans hoitamahan hevooset ku ne on Ahavenanmaalla nii sanoon notta minä voin kyllä avittaa. Jos sua ei vaa haittaa?”
”Varmahan Eetun mielipide vaikuttaa kyllä enemmän…””Mä meen kysymään Eetulta!” Alex ilmoitti, vetäen Ilonan mukaansa joka puolestaan nappasi Oskarin mukaansa. Kolmikko alkoi olemaan jo niin tuttu näky jotta en oikeastaan edes ihmetellyt asiaa, vaikka tokihan olisin voinut itsekin ehdotukseni Eetulle esittää.
-
Janna, Rasmus & Ellinoora mukaan. Toki jos halutaan pitää lapsivapaana niin sitten pelkkä Janna.
-
Tämä on niin kisaraportti kuin kisaraportti voi olla. Ei tällä mitään juonellista tarkoitusta ole, mutta halusin vain siivota mun kirjanmerkkipalkkia ja sanat nyt ilmesty wordiin. Ehkä ens kerralla jotain laadullisempaa, ehkä ei. Kunhan nyt kirjoitin.
Me oltiin kisattu Rasmuksen kanssa Paahtiksella koko kevät vuorotellen. Tokihan itse olin painottanut oman kilpailemiseni kenttä- ja matkaratsastuksen pariin, kun Rasmus oli taas kilpaillut koulu- ja esteratsastuksen parissa.
Huhtikuun puolivälissä me tehtiin viikonloppureissu koko perheen kesken eteläisempään suomeen, kun olin ilmoittanut minut ja Paahtiksen kisaamaan Mangovia Spring Eventingissä CIC1 luokassa. Nämä kisat menivät ihan täysin taas kokemuksen kerryttämisen piikkiin äitiyslomani jäljiltä, sillä tuloksemme oli reilusti luokan puolivälin alapuolella. Huhtikuun lopulla teimme tuplakisareissun, kun suuntasimme ensin Kultasaaren Kartanolle, jossa järjestettiin toinen kenttäviikko.
Olin ilmoittanut minut ja Paahtiksen CIC1 luokkaan. Kultasaaren kartanolla rataestekoe hypättiin 110 cm korkeudella, joten samalla se toimi hyvänä testinä meille siihen, että voisimmeko kokeilla nostaa tasoamme CIC2 luokkiin. Paahtis on kuitenkin vasta 7v joten tammalla olisi parhaassa tapauksessa vielä useampi kisavuosi edessä. Tokihan mä olin välillä miettinyt, että mitä sitten kun tamma on liian vanha kilpailemiseen tai kun Elli on siinä iässä ja sen pituinen, jotta tyttö voisi ratsastaa tammalla. Tokihan jos ajattelin astuttaa Paahtista minun täytyisi kysellä joltain neuvoja sopivan orin etsintään ja toisaalta ehkä myös päättää, jotta haluaisinko puoli- tai täysiverisen varsan.
Ennen kuin Elli olisi muutaman vuoden vanhempi, ei kuitenkaan Paahtiksen varsottaminen tulisi kyseeseen, sillä todennäköisesti taaperossa ja varsassa olisi ihan liikaa tekemistä. Kultasaarella meidän suorituksemme meni yllättävän hyvin ja 16 lähtijän luokassa me jopa päästiin palkinnoille. Tokihan virhepisteittä ei selvitty kummastakaan esteosiosta ja lopputuloksiin meille oltiin kirjattu 64.1 virhepistettä. Kuitenkin tuolla virhepistemäärällä ylsimme kolmannelle sijalle ja saatoin olla tyytyväinen kirjavaan tammaan. Kultasaarelta lähdön jälkeen Rasmus sitten pääsi kisailemaan kirjavan tamman kanssa, kun mies oli ilmoittanut itsensä Ilvessuon vappukisoihin. Pitkän pohdintansa jälkeen mies oli päättänyt käydä ratsastamassa vain helppo D tasoisen luokan, vaikka kotona parivaljakko olikin tehnyt jo korkeammankin luokan tehtäviä. En kuitenkaan halunnut painostaa miestä etenemään liian nopeasti, sillä tiesin että ratsastus oli Rasmukselle vain mukava harrastus ja että pääasiassa tuo opetteli ratsastamaan vain Ellin vuoksi.
Ilvessuolla luokan tulostaso oli yllättävän kova, sillä voittaja sai yli 86 % tuloksen. Vaikka luokassa ei ollut kuin 11 lähtijää, joista neljä oli hevoskokoisia, ei Rasmuksen tehtävä ollut siltikään helppo. Miehen lopullinen sijoitus oli 5/11, mikä oli näin taidokkaassa luokassa hyvä saavutus ja varsinkin nähdessäni, jotta mies onnistui kerryttämään itselleen 72,308 % tuloksen.
Toukokuun loppupuolella me käytiinkin sitten Paahtiksen kanssa kilpailemassa pitkästä aikaa matkaratsastuskisoissa melkein naapurissa. Kontolan ratsutalli järjesti tallin toiset kilpailut, joten lähdimme kokeilemaan miten meidän käy 15 km ihanneaika luokassa. Oikeastaan otin koko kisan enemmänkin maastoratsastuksena kuin kilpailuna, vaikka pidinkin huolta siitä, jotta pysyisimme aikarajojen sisällä. Yllätykseni olikin suuri kun 22 osallistujan luokasta olimme lopputuloksissa neljänsiä ja samalla Paahtiksen pistepottiin kertyi seitsemän pistettä lisää. Vielä meillä olisi kuitenkin kirjavan kanssa matkaa seuraavaan arvonimeen, mutta mitään kiirettä ei sen hankkimisen kanssa pidettäisi. Kävisimme kokeilemassa onneamme aina sopivan kisan tullessa eteen, sillä kisareissuja piti kuitenkin miettiä nykyään myös Ellin ja Rasmuksenkin ympärille.
Toukokuun lopulla kuitenkin tiemme vei taas kerran eteläisempään suomeen ja Clarknesiin jossa kisattiin kenttäratsastuksen cup osakilpailu toukokuun osalta. Kesäkuunkin kisakalenteriin oli ilmaantunut jo muutama merkintä, minun ja Paahtiksen startatessa Kultasaaren kolmansilla kenttäviikoilla ja Rasmuksen startatessa jopa kahdessa luokassa Seppele Cup:issa.
Tällaista menoa tarvitsisimme todellakin pian Rasmukselle oman hevosen ja vaikka en ollutkaan siitä mitään miehelle puhunut, olin saattanut tutkailla muutamaa myynti-ilmoitusta hieman tarvittavaa suuremmalla mielenkiinnolla.
-
Tämön ny ihan vääräs paikas mutta joko minoon vaan Tosi Tyhymä tai Tosi Sokia mutta en löytäny Pasin päiväkirjaa mistään.
Juuri samalla hetkellä, kun Rasmus sammutti autonsa Hopiavuoren pihaan, tilan isäntä astui tallista pihalle.
”Eetu!”
Viljanvaalea mies käänsi päätään ennen kuin nosti kätensä varjostamaan katsettaan. Noustuani autosta kävelin miehen luokse ja vähän ennen kuin seisahduin aloin jo lausumaan kysymystäni.
”Oisko Pasia saanu lainata?”
”Kyllä sitä saa. Eihän soo liikkunu hetkehe notta ei sillä varmaha kyllä kunto riitä mihinkää huriaan.”
”Ei se haittaa, ku ei me eres ajalteltu mennä Rasmuksen kans. Enemmänki me ajattelimma että jos tuan likan olis nostanu hetkeksi selekähän. Paahtis ku o ehkä vähä liika korkia notta ainakaha viälä viittiis Elliä nostaa sen selekähän.”
”Jaa notta sellaaset suunnitelemat. Löyräksä sen varustehet vai tuunko näyttämähän mihinä ne o?”
”Eiköhän me löyretä. Kiitos ny kauhiasti jo etukätehen” kiitin Eetua ennen kuin käännyin ympäri ja palasin Rasmuksen ja Ellin luo.”Mitä Eetu sanoi?”
”Kyllä Pasia sai lainata. Käyttäkö te kattelemas sen varustehia jos mä hajen ponin?”
”Se voi mennä sillä tavalla helpoiten. Kannanko mä ne suuliin?”
”Joo mennähän sinne vaan”.Teidemme erotessa lähdin tekemään matkaa ykköstarhalle, jossa kirjava poniruuna ulkoili. Pasin kiinni saaminen ei ollutkaan läpihuutojuttu ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen vaihdoinkin taktiikkaa. Tarjotessani kaiken huomioni Jussille ja Skotille sekä hieman rapistellessani tallitakkini taskuun unohtunutta Tupla paperia, kirjavan poniruunan uteliaisuus voitti ja lopulta sainkin Pasin kiinni.
Suunnatessamme yhtämatkaa suuliin, oli Rasmus saanut jo Pasin suitset ja harjat tuotua sinne. Kiinnitettyäni lainaratsumme, otin tyttäreni syliini siksi aikaa, jotta Rasmus sai haettua vielä Pasin satulan. Rasmuksen lähtiessä hakemaan satulaa kyykistyin sen verran, jotta saatoin avata poniruunan harjapakin ja poimia ensimmäisen harjan käteeni. Suoristettuani ryhtini ojensin harjaa Ellille ja tyttö tarttuikin siihen pienellä kädellään. Taiteiltuani tyttöä parempaan asentoon sylissäni ohjasin oman käteni tytön pienen käden päälle ja autoin ohjaamaan harjan ponin karvapeitteelle.
”Näääin. Hellästi” puhelin tytölle samalla kun tyttö sai ainakin yrittää harjata Pasia.
”Jahas että tällaista täällä vaan harjoitellaan” Rasmuksen ääni kuului jostain selkäni takaa mutta miehen äänestä oli selkeästi kuultavissa, jotta toinen virnuili puhuessaan.
”Katto ku piänestä alakaa opettaa nii pian ei oo isillä muuta maharollisuutta, ku ostaa tyttärelleen oma poni” jatkoin Rasmuksen aloittelemaa kiusoittelua, samalla kun kyykistyin poimiakseni suulin lattialle tipautetun harjan ja aloin harjaamaan Pasia.
”Mä kyllä osasinkin vähän arvella, että tässä kyllä joutuu jossain kohtaa varmasti ponikaupoille”.Laitettuamme poniruunan yhdessä kuntoon, kävin hakemassa Ellille oman ratsastuskypäräni lainalle ja Rasmus otti Pasin talutukseensa. Kaikki olivat joko kentällä tai maastossa ratsastamassa, joten suuntasimme maneesiin. Vislattuani ovella ja avattuani sen huomasin, että halli oli tyhjä, avasin oven sen verran että Rasmus ja Pasi mahtuivat maneesiin helposti. Suljettuani oven seurasin aviomiestäni maneesin hiekalle, johon tuo oli jo Pasin kääntänyt ja alkanut kiristämään ponin satulavyötä, sekä lyhentämään jalustimia usean kiepin verran. Siltikin jalustimet jäivät ihan liian pitkiksi, mutta se ei haittaisi koska Elli ei kuitenkaan ratsastaisi pitkään.
Rasmuksen saatua säädettyä vyön sekä jalustinhihnat, ojensin Ellin Rasmukselle joka lopulta nosti tytön kirjavan satulaan. Pasista huomasi, jotta se ei ollut ihan varma pienestä kiljujasta selässään, mutta onnekseni poniruuna päätyi vain näyttämään siltä kuin joku olisi tarjoillut sille juuri kilon sitruunoita.
Varmistuttuani siitä, että Pasi ei heittäisi ainakaan heti Elliä selästään ja kysyttyäni vielä Rasmukselta olisiko tuo valmis, pyysin poniruunan liikkeelle ja lähdin taluttamaan kirjavaa etanakäyntiä eteenpäin. Muutaman kerran kävellessäni kurkistin olkani ylitse Ellin ilmettä, joka oli kaikkea ihmettelevän innostuneeseen. Pari hyvin hidasta kierrosta maneesin ympäri sai riittää Ellin ensimmäiseksi ratsastukseksi ja juuri sopivasti pysäytettyämme poniruunan hieman maneesin keskelle, kuulin ovelta vislauksen.
”Tuu vaan, me lopetettihin justihi!”Oven avauduttua Oskari asteli maneesiin. Ennen kuin toinen kerkesi karkaamaan kovinkaan kauas, kutsuin toisen luokseni, kaivellen samalla puhelintani taskustani.
”Otaksä pari kuvaa meistä? Minen viitti jättää molempia Rasmuksen kontolle, mutta olis kiva saara eres jonkinlaane muisto tästä”. Nyökkäsin epämääräisesti sivulleni kohti kirjavaa ruunaa ja edelleen ponin selässä istuvaa tyttöä.
”Mä.. En… Joo”Lopulta Oskari nosti puhelimeni siten että tuo saattoi ottaa pari kuvaa, ennen kuin ojensi puhelimeni minulle takaisin.
”Kiitos!” Kiitin toista, ennen kuin käänsin huomioni takaisin Elliin ja Rasmukseen. Miehen nostettua tytön pois satulasta palasimme takaisin talliin jotta sain hoidettua Pasin takaisin ulkoilemaan urhoollisen suorituksensa jälkeen. -
Blokkaa, blokkaa, blokkaa niin maan perusteellisesti….
Vertti Peltomaa oli yksi niistä ihmisistä, joiden kohdalla uravalintaa varmasti tuli ihmeteltyä. Tokikaan tähän lopputulemaan en tullut suoriltaan, vaan tähän lopputulokseen olimme päässeet useamman kuukauden jälkeen. Toki kaikki olivat samaa mieltä siitä, jotta mies oli hyvä työssään, vaikka välttämättä aina verbaalisesti lahjakkaimmalta tuo ei vaikuttanut. Jokin Vertissä oli saanut minut myös suhtautumaan varautuneesti toista kohtaan ja en jotenkin nähnyt tutustuvani mieheen samanlaisella tavalla, kun olin Sariin tai kehenkään muuhun kollegaani. Toki olin yrittänyt pitää ystävälliset ja ammatilliset välit miehen kanssa sillä en kuitenkaan halunnut tehdä työnteosta hankalampaa.
Jopa Rasmus, joka tuli monenlaisten ihmisten kanssa toimeen oli maininnut, että tuolla oli jotenkin epämääräinen fiilis miehestä. Tokihan Vertti oli tehnyt myös suuria muutoksia talossa, joten sekin oli saanut porukkaa varuilleen ja ihan jokaista muutosta ei oltu otettu hyvällä vastaan.
Ehkä suurimman iskun mies oli tehnyt huhtikuun lopun palaverissa. Päästessäni tuona iltana kotiin annoin ulko-oven kolahtaa hiljaa kiinni takanani. En kuitenkaan kuullut kolahdusta kunnolla, sillä oven ollessa vielä sulkeutumassa olin kietonut käteni tiukasti aviomieheni ympärille. Vaalean laventelin värinen huppari poskeni alla tuntui pehmeältä upottaessani kasvoni Rasmuksen rintakehää vasten. Tuttu sekoitus axea ja huuhteluainetta loi minulle turvallisen tunteen ja ehkä se omalla tavallaan auttoi tunteitani purkautumaan, sillä kyyneleeni alkoivat kastelemaan hupparin rintamusta. Vahvat, mutta turvalliset kädet kietoutuivat ympärilleni Rasmuksen sulkiessa myös minut halaukseen, ennen kuin tunsin kuinka mies painoi pehmeästi huulensa päälaelleni.
Rasmuksen ei tarvinnut edes sanoa mitään, pelkästään se, jotta mies oli lähellä ja piti kiinni riitti. Vasta muutamaa minuuttia myöhemmin pystyin nostamaan päätäni hieman irti miehen rintakehältä, jotta saatoin kertoa mikä mieltäni painaa.
“Mä en jaksa enää. Koko alkuvuosi on tuntunut olevan yhtä vuoristorataa, enkä mä edes tiedä miksi mä annan itsestäni niin paljon minkään tapauksen vuoksi, jos ne kaikki lopulta viedään multa pois. Sä varmaan kuulit Ellan tapauksesta palaverissa?” annoin punertavan katseeni nousta etsimään Rasmuksen silmiä. Tuo oli saanut poikkeusluvan olla paikalla etänä, sillä Elli oli kipeänä ja minun oli ollut pakko päästä käymään toimistolla.“Mä ymmärrän kyllä, että Wenja on todistanut paikkansa talossa, mutta en kyllä toisaalta ymmärrä sitä, että miksi Vertti tekee tuollaisia vetoja. Ellan kanssa on kuitenkin ollut pitkä ja kivinen tie, joten tällainen muutos ei ihan varmasti ainakaan auta saavuttamaan maalia tässä asiassa.”
“Vertti antoi mulle palaverin jälkeen sen kansion mistä oli maininta jossain sen sivulauseessa ja mä en haluaisi ottaa sitä tapausta hoidettavakseni. Siinä… Siinä on vain liikaa samaa kuin mitä mä oon joutunut kokemaan, enkä mä oo varma jaksaisinko tässä hetkessä läpikäydä samaa uudelleen.” Vaikka kyyneleeni olivatkin jo kuivaneet, sai tuo lause vielä muutan yksinäisen kyyneleen virtaamaan poskiani pitkin ja liittymään osaksi märkää länttiä, jonka olin aviomieheni huppariin aiheuttanut.
”Se…se ei ees oo eka semmoinen tapaus, jonka Vertti on mulle antanut ja musta tuntuu, että se tekee sen tahallaan.”Sanojeni rekisteröityessä Rasmuksen tajuntaan, tunsin kuinka mies työnsi minua hellästi irti itsestään, vain nähdäkseen paremmin itkuiset silmäni.
“Mitä sä tuolla meinaat?” ihmetys oli helposti kuultavissa miehen äänestä. Katsellessani Rasmuksen epäuskoisia silmiä, jouduin nieleskelemään muutamaan kertaan ennen kuin pyysin miestä siirtymään kanssani olohuoneeseen, jotta saatoimme istua alas.Istuttuamme alas sohvalle, vedin jalkani koukkuun eteeni. Vaikka jossain alitajunnassani tiesinkin, että Rasmus ei satuttaisi minua, vaikka suuttuisikin, vaan tuo ymmärtäisi syyni ja selitykseni halusin silti tehdä itsestäni mahdollisimman pienen ja huomaamattoman. Lopulta aloitin kertomukseni ehkä jopa tarpeettomankin kaukaa, mutta samalla se tarjosi minulle mahdollisuuden kasata ajatuksiani ja asetella sanojani parempaan järjestykseen. Ehkä silti venytin todellisiin syihin pääsemisen ihan liian pitkälle, mutta lopulta kertomukseni saavutti sen vaiheen, jossa saatoin kertoa kaiken sen mitä töissä oli tapahtunut menneiden neljän kuukauden aikana. Koko monologini aikana en uskaltanut nostaa katsettani harmaan sohvan pinnasta kohti aviomiestäni. Viimeistenkin sanojeni hiljennyttyä, välillemme laskeutui syvä hiljaisuus ja oli ihan selkeää, jotta mies taisi punnita jokaista kuulemaa sanaansa ja pohtia voisivatko ne todellakin olla totta.
”Voi rakas, mä oon pahoillani. Mikset sä oo sanonut mitään aiemmin?” miehen äänessä oli sekaisin huolta, surua ja aitoa pahoittelua.
”En mä… en mä uskaltanut. En mä tiennyt… että uskoisiko kukaan mua, jos mä sanoisin jotain? Vertti… Vertti on kuitenkin niin taitava sanoissaan, että mä mietin, kääntäisikö se kaiken vain mua vastaan. Se on varmasti päässyt kiinni sellaisiin tietoihin, jotka on ollut muuten salattuina tai niitä ei ole vain tuotu kenenkään tietoon sen tarkemmin ja siellä on kuitenkin liikaa kaikkea rumaa mitä se voisi käyttää mua vastaan. Enhän mä voi sille mitään, jotta äiti ja isä ja ”perhe” sen jälkeen tekivät sellaisia valintoja kuin tekivät, mutta mun syyksi ne on kuitenkin helppo laittaa, jos vain keksii miten sen tekee…” ääneni voimakkuus vaihteli ja siitä oli selkeästi kuultavissa värinä, yrittäessäni vältellä itkua. Tunsin kuitenkin kuinka suolaiset kyyneleet olivat kerääntymässä silmiini ja yritin mahdollisimman huomaamattomasti pyyhkiä kosteutta silmistäni.Välillemme laskeutui uusi hiljaisuus, ennen kuin Rasmus ei tarjonnut minulle minkäänlaista mahdollisuutta puolustautumiselle tai väistämiselle, ennen kuin olin suljettuna miehen tiukkaan ja lämpimään halaukseen.
”Mä autan sua viemään asian eteenpäin ja saattamaan Vertin vastuuseen sanoistaan ja teoistaan.”
”Ei sun tarvitse. Mä… mä jätin tänään ilmoituksen irtisanoutumisestani sen pöydälle.” -
Tämän pointti katosi kyllä ihan täysin ja tosiaalta muutenkin meinasi olla hankalaa saada kirjoittamisesta kiinni joten ehkä tämä tästä
Rasmuksen kertomana
”Rakas?” kutsuin vaimoani hiljaisella, pehmeällä äänellä. Olin ollut hoitamassa Elliä ja valmistelemassa tyttöä yöpuulle samalla kun Janna oli saanut hieman omaa aikaa itselleen. Janna oli muutaman illan hoitanut Elliä sen lisäksi että tuo oli viettänyt päivät töissä. Tarkasti en tiennyt mitä viikon aikana oli tapahtunut, mutta minulla oli sellainen olo, että jotain oli tapahtunut.
Jannan menneisyys oli varmasti syynä sille, että naiselle ominaisempaa oli sulkeutua ja pitää asiat itsellään sen sijaan että tuo jakaisi asioita. Tokihan koko meidän parisuhteemme ajan olin joutunut myös itse opettelemaan milloin voisin puskea Jannaa avautumaan ja milloin olisi paras vain antaa toiselle tilaa. Ammattini puolesta tämä oli minulle tuttua, mutta toisaalta välillä silti meinasi olla hankalaa olla puskematta rajan ylitse. Yritin kuitenkin parhaani mukaan lukea vaimoni ilmeitä ja kehonkieltä löytääkseni vihjeitä siitä olisinko menossa väärään suuntaan vai en.
Katseltuani Jannaa hetken hieman kauempaa, yritin kävellä mahdollisimman hiljaisesti sohvan vierelle. Kyykistyttyäni sohvan sekä sohvapöydän väliin yritin laskea käteni mahdollisimman pehmeästi ja hellästi Jannan ohimolle, ennen kuin aloin silittämään naisen poskea kevyesti.
”Janna?” kutsuin tuota uudelleen, käyttäen tällä kertaa vaimoni nimeä. Vasta nyt tuo alkoi reagoimaan ääneeni ja alkamaan kiemurtelemaan sohvalla. Jatkoin rauhallista silittävää liikettä, vaikka nainen avasikin silmänsä ja selkeästi yritti integroitua aikaan ja paikkaan.
”Mitä kello on?” uninen kysymys lausuttiin jostain sohvatyynyn korkeudelta.”Puoli kahdeksan. Mä en tiedä, että kauanko sä oot nukkunut mutta taisit nukahtaa ihan kunnolla?”
”Mhhmhm.”
”Elli ei oo vielä nukkumassa, jos haluat viettää tytön kanssa hetken ennen kuin tyttö menee yöunille” jatkoin pehmeää puhettani samalla kun myös annoin käteni edelleen silittää Jannan poskea. Nainen näytti siltä, jotta ei ollut ihan varma siitä, että mitä tekisi ja vaikka ehkä joku voisikin ajatella, jotta tällainen olisi ihan normaalia, oma huoleni nosti silti päätään. Toki sitä saattoi myös ruokkia sekin, jotta tiesin ettei Janna ollut ihan oma itsensä. Yritin kuitenkin olla huolestumatta liiaksi ja antaa tilanteen edetä omalla painollaan, sillä se olisi varmasti parhain mahdollinen tapa saada Janna paljastamaan edes pientä osaa siitä, mikä tuon mieltä painoi.Myssyn tassutellessa luoksemme, koira alkoi kuopsuttamaan reittäni, jotta tuo sai huomioni itseensä. Käännin katseeni mustanruskeaan koiraan, joka tapitti minua suklaanvärisillä silmillään ja välillä vilkuili kohti ulko-ovea. Rapsutettuani Myssyä vielä pikaisesti nousin ylös ja tunsin kuinka jäykkyys oli alkanut hiipimään niveliini.
”Mä käytän Myssyn pihalla.”
Koira taisi ymmärtää, jotta mainitsin tuon nimen, sillä koiran koko olemus tuntui energisöityvän ja Myssy näytti siltä, että tuo lähtisi pian lentoon. Eteisessä jouduin antamaan koiralle parikin käskyä, jotta sain sen istumaan voidakseni pujottaa pannan koiran pään ylitse, ennen kuin puin oman takkini sekä vedin kengät jalkaan. Lopulta saatoin naksauttaa hihnan koiran pantaan kiinni ennen kuin avasin ulko-oven ja annoin koiran astua ulkopuolelle.Emme viettäneet Myssyn kanssa ulkona pitkää aikaa, ehkä noin kymmenen-viisitoista minuuttia. Päästessämme takaisin sisälle ja saatuani Myssyltä pannan pois koira ampaisi matkoihinsa, jättäen minut riisumaan omat ulkovaatteeni. Palatessani takaisin olohuoneeseen Janna oli päässyt ylös sohvalta ja oletettavasti tuo viettikin aikaa Ellin kanssa. En kuitenkaan halunnut mennä häiritsemään äidin ja tyttären yhteistä aikaa, joten siirryin keittiöön valmistamaan pientä ja kevyttä iltapalaa, jonka voisimme nauttia yhdessä heti kun Elli vain olisi yöpuulla.
-
Hopiavuoren tupa oli yllättävän hiljainen saapuessamme sinne Ellin kanssa. Olimme lähteneet tallille sellaiseen aikaan, että Rasmus ei ollut päässyt mukaamme tallille, joten tämä reissu menisi ihan vain naisten kesken. Kello alkoi olemaan sen verran että kaikki alkaisivat varmaankin pian saapumaan tupaan, joten päätin ainakin yrittää laittaa kahvia tulemaan. En tiennyt miten tulisin tehtävässäni onnistumaan, mutta aseteltuani keittiön lattialle huovan sekä pari hoitolaukussa olevaa Ellin lelua, toivoin jotta tyttö viihtyisi paikallaan sen verran että saisin kahvin keittymään. Napauttaessani keitintä päälle kuulin kuinka tuvan ovi aukesi.
”Mullon sitte Elli täälä laattialla jos joku on tulos koiran kans!” huikkasin olkani ylitse kohti eteistä. Odotettuani jotta keitin korahtaisi merkiten sitä, että kaikki olisi kunnossa ja kahvi alkaisi pian keittymään. Kahvinkeittimen pulputtaessa yritin laskea montako kahvikuppia minun täytyisi nostaa valmiiksi, jotta jokaiselle olisi oma kuppinsa valmiina, sillä epäilin että kaikki haluaisivat kahvia tai teetä mahdollisimman nopeasti päästyään tupaan. Kääntyessäni ympäri katseeni hakeutui lattialle leivttämääni huopaa, jonka päällä odotin tyttäreni näkevän. Kuitenkin huopa oli tyhjä Ellille antamiani leluja lukuunottamatta.
Vaikka tiesin että tyttö ei voisi olla kaukana, sydämeni jätti silti muutaman lyönnin välistä ja kaikenlaiset kauhuskenaariot täyttivät mieleni. Kuppien etsintä sai jäädä sillä prioriteettini siirtyivät samalla sekunnilla siihen, että löytäisin tyttäreni. Aloitettuani etsinnän keittiöstä en kuitenkaan löytänyt tyttöä mistään. En uskonut, että kukaan olisi päässyt sisälle niin hiljaa että en olisi kuullut tuon tulemista ja kerennyt viemään tyttöä vain vajaan parin minuutin sisällä. Eteisessä Elli ei todennäköisesti ollut, sillä tyttö olisi kuitenkin varmasti tuotu sieltä mukanaan tai joku olisi ihmetellyt miksi tyttö olisi yksin eteisessä. Siirsin Ellin etsinnän ruokailuhuoneeseen, josta en kuitenkaan löytänyt tyttöä, joten jatkoin olohuoneeseen.
”ELLI!” huudahdin nähdessäni tytön istumassa olohuoneen lattialla hevoslehti käsissään. Tyttö katsoi päälleni hieman hämmentyneenä, ennen kuin tuo vain alkoi kikattamaan ja näytti siltä, että tuolla oli todella hauskaa. Kävelin tytön luokse ennen kuin kyykistyin Ellin eteen ja tartuin tyttöä kädestä, jotta saatoin alkaa irrottamaan tytön pieniä sormia lehden ympäriltä. Tyttö ei ollut ihan samaa mieltä siitä, jotta kieltäisin tuolta omasta mielestään hauskan leikkinsä, minkä tuo toikin esiin itkulla. Lopulta lehti oli vapautettu tytön otteesta ja Ellin ollessa sylissäni yritin siivota lapsen aiheuttamaa sotkua parhaani mukaan ennen kuin suuntasimme keittiöön, josta kuului jo puheensorinaa.
”Kattoosko joku tätä hetke? Minen viitti jättää sitä eres sekunniksi yksin, ku se karkas jo kerra” pyysin samalla kun laskin tytön uudelleen huovalle ja vasta sitten huomasin, että Eetukin oli keittiössä. ”Minoon Eetu pahoollani mutta Elli pisti vähä uutehe uskoho yhtä hevosleheristä joita tuanne olohuaneen sohovapöyrän alle on kertyny. Ei se onneksi siitä palaa saanu irti mutta se o vähä rutus. Minä voin kyllä tuara uuren tilalle, ku käyn seuraavaksi kaupas.”
”Älä siitä hualehri, minen eres oo ihan varama että mistä ne kaikki on sinne päätyny.”
”No joo mutta ei silti kyllä tämän tarvittis teherä pahojaan. Ny ku Elli on päässy liikkeelle nii minen eres välillä tajua, että mitenkä nopia se osaa olla ja mua vähä kyllä pelottaa, että millaane viikari tästä tulookaan ku se varmaha kävelöö ennen ku on vuaren…”
Varmistuttuani siitä, että tyttö oli kiinnostunut leluistaan, suuntasin olohuoneeseen siivoamaan loppuun Ellin aiheuttaman sotkun. Lopulta tytön aiheuttamat sotkut olivat selvitettynä ja saatoin siirtyä takaisin keittiöön muiden seuraan. Elli oli nostettu syliin, joten tyttö olisi ainakin toistaiseksi poissa pahanteosta ja saatoin kaataa itsellenikin kupillisen kahvia ja kuunnella käynnissä olevaa keskustelua ennen kuin pääsisin siitä sen verran kartalle, jotta osaisin antaa omia kommenttejani. -
Hopiavuoressa ei ollut monestikaan hankalaa löytää maastoseuraa ja tällä kertaa olimme saaneet ainakin kunnon porukan kasaan, kun maastoon lähdettiin kuuden ratsukon voimin. Vaikka välillä olikin mukava maastoilla yksistään ja nollata päätään sillä tavalla, mutta välillä porukalla – ja mitä isommalla sellaisella – maastoilu oli vain paljon mukavampaa. Matkaa oltiin tehty niin käynnissä kuin ravissakin ennen kuin pohjat olivat taas pakottaneet kävelemään.
Välillä matkaa oltiin tehty siistissä letkassa ja tien mahdollistaessa oli ratsastettu rinnakkainkin. Keskustelua oltiin viritetty niin säästä kuin hevosistakin ja kisoista. Tokihan olin saanut osakseni uteluita myös siitä, miten Rasmuksella ja Paahtiksella oli mennyt sillä, kaikki olivat varmasti vähintään kuulleet, jotta mieheni oli ratsastanut kirjavaa tammaa. En voinut muuta kuin hymähtää itsekseni Alexin ehdottaessa, jotta Rasmukselle olisi hankittava oma hevonen. Oltiinhan me puhuttu asiasta miehen kanssa ja pohdittu millaisia mahdollisuuksia meillä sellaiseen oli, mutta mitään kiveen hakattua päätöstä ei oltu vielä tehty. Lopulta keskustelu kääntyi myös sen puoleen, että Rasmuksen lisäksi myös Elli tarvitsisi pian oman poninsa.
Sonjan pohtiessa sitä, että voisihan Ellin jo kolmi- tai nelivuotiaana nostaa shetlanninponin selkään sai Alexin parahtamaan, jotta en ikinä nostaisi tytärtäni shetlanninponin selkään.
”Nooh, kattotahan mitä täs ny käy. Elli on onneksi viälä niin piäni että täs on hyvinki aikaa pohtia, että millaasen ponin sitä hankkii. Eihän sitä tiärä vaikka lopulta me ostettaasiin joku sellaanen mikä sopis nii Rasmukselle kuin myös Ellillekkin myähemmin. Ja jos Ellin haluaa sitä ennen nostaa jonku selekähän niin kaippa sitä vois Eetulta kysäästä saisko vaikka Pasia lainata” rauhoittelin tilannetta, sillä en todellakaan tiennyt mitä tekisimme niin Rasmuksen harrastamisen kuin Ellin mahdollisen ratsastusharrastuksen kanssa. Tyttö kuitenkin tulisi kesällä vasta vuoden.Meidän kisaaminen Minicupissa päättyi toiseen hylkäykseen, sillä Ellin valvotettua viimeiset pari yötä, en ollut niin skarppina radalla kuin olisi pitänyt olla. Nähdessäni lopulliset pisteeni en voinut kuin irvistää tuloksellemme. Samalla mietin, että olisiko vain parempi jättää kisaaminen loppukevääksi ja kesäksi ja katsella vasta syksyllä paluuta kisaradoille. En ollut seurannut ollenkaan sitä millaisella sijoituksella olimme rankingissa, joten sen jälkeen, kun luokan tulokset olivat kuulutettu ja Helppo B luokan ranking kärkeä alettiin kuuluttamaan.
”Ja luokan kaksi rankingin voittoon ratsastivat Janna Heglund & Bring me my toast xx prosentein 81,111 %”
En ollut osannut varautua yhtään voittoomme, mutta onnekseni Niklas oli seurannut minua paremmin rankingia, joten tuo oli osannut puskea minua varustamaan kirjavan tammani uudelleen. Ratsastaessani palkintojenjakoon en voinut ymmärtää, että olisimme yhden tuloksen perusteella pysyneet rankingin kärjessä koko kilpailujen ajan. Kuitenkin tammani lautasten päälle nostettiin voittoloimi ja sen ollessa kunnolla kiinnitettynä oli aika johdattaa ranking kärki kunniakierrokselle. Hämmennys oli varmasti helposti luettavissa kasvoiltani ratsastaessani kirjavan tammani takaisin trailerille.
Laskeutuessani alas Paahtiksen selästä Rasmus käveli luokseni ja vaihdettuani pikaisen suudelman miehen kanssa, jouduin kiinnittämään huomioni Elliin, sillä tyttö kurkotteli minua kohden. Nostaessani tytön syliini, Rasmus tarttui Paahtiksen ohjista ja talutti tamman vähän lähemmäksi traileria, jotta tuo saattoi vaihtaa tamman suitset riimuun.”Noh, olihan tuokin kai tapa aloittaa uusi kisatauko” hymähdin miehelle, ennen kuin käänsin taas huomioni Ellin puoleen, sillä tyttö kurkotteli eteen sen verran, jotta pelkäsin jo hetken pudottavani lapsen.
-
Tästä piti tulla jotain muuta mutta se on nyt vain tämmöinen omanlaisessa flowssaan naputeltu random pätkä.
Hiihtoratsastuskilpailujen jälkeinen päivä meillä oli mennyt vielä reissunpäällä ja vasta myöhään sunnuntai-iltana me palasimme takaisin lakeuksille. Seuraavana päivänä oli hieman hankalaa nousta töihin, mutta lopulta kuitenkin Rasmus ja Elli olivat saaneet minut houkuteltua aamupalalle. Vaikka väsymys meinasikin painaa ja olisin mieluusti palannut takaisin nukkumaan, Ellin iloinen olemus sai kuitenkin omankin mielialani nousemaan. Tytön kikatusta kuunnellessa pohdin, että ehkä tästä päivästä voisikin lopulta tulla hyvä ja vaikka asiat töissä menisivätkin huonosti olisi minulla onneksi kotiin palatessani pieni päivänsäteeni odottamassa.
Kiian tapauksen jälkeen työtehtäväni olivat muuttuneet paljon enemmän toimistopainotteiseksi ja sillä linjalla se oli jatkunut vielä raskauteni ajan. Alkuun minun oli vaikea sopeutua pelkästään tällaiseen työskentelyyn, sillä olin tottunut siihen, että aikani jakaantui tasapuolisesti niin kenttätyöhön kuin myös toimistohommiin. Vaikka helppoa se ei ollutkaan, ymmärsin kyllä miksi Sari oli kokenut tällaisen päätöksen parhaaksi mahdolliseksi ja mikä vuoksi tuo oli pysynyt kannassaan, vaikka kuinka olin yrittänyt ylipuhua toista. Viimeisimmässä palaverissamme nainen oli kuitenkin puhunut siihen malliin, että tähän tilanteeseen olisi ehkä tulossa muutos ja voisin päästä taas tekemään töitä asiakkaidemme pariin. Ehkä ihan niin vaikeiden tapausten kanssa en pääsisi heti aloittamaan kuin mitä Kiiakin oli, mutta se, että saisin edes tehdä jotain kuulosti jo paljon paremmalta.
Toki yksi, jota kaipasin myös toimistolla, oli Rasmus. Vaikka emme työskennelleet saman käytävän varrella, ei miehen toimisto ollut kuitenkaan liian kaukana, etteikö sinne olisi voinut suunnata käymään joko ihan jonkin asian kanssa tai sitten vain muuten purkamaan sydäntään. Rasmuksen vanhemmat olivat onneksi valmiita myös auttamaan Ellin kanssa, vaikka välimatka olikin pitkä. Jos vain sattuisimme löytämään Rasmuksen kanssa meille sopivan omakotitalon, olisi helpompi tarttua heidän tarjoukseensa. Toisaalta olimme myös puhuneet, että omakotitalon löytymisellä ei olisi mikään kiire, sillä meillä ei ollut ainakaan ihan vielä ajatuksissa kokeilla, jos Ellistä tulisi isosisko. Tokikaan jos se täydellinen koti tulisi vastaan, emme jättäisi ainakin tarjoamasta, sillä nykyinen asunto jäisi kuitenkin nopeasti meille ahtaaksi.
Ratsastustuntiensa ohella Rasmus oli myös noussut Paahtiksen selkään. Tokihan täysiveriseni erosi varmasti ratsastuskoulun suomenhevosista ja puoliverisistä, mutta joka kerta miehellä ja kirjavalla tuntui menevän vain paremmin. Olin antanut aviomieheni ratsastaa tammalla itsenäisesti, mutta monesti olin ollut maneesissa mukana. Tokihan välillä mies oli saanut ratsastaa ihan täysin itsenäisesti ja joillain kerroilla tuota oli sitten autettu Marshallin tai muun maneesissa olijan toimesta. Kaipa se, että toinen oli jo pitkään kuullut monen puhuvan Hopiavuoren tuvassa kilpailemisesta ja tuon oltua auttamassa minua kisamatkoilla sekä osallistuttua kanssani hiihtoratsastuskilpailuihin, oli mies itse tuonut esiin ajatuksen siitä, josko itsekin kokeilisi joskus kilpailemista. Tokihan olin haastatellut aviomiestäni siitä, että millaisia kilpailuja tuo oli tarkalleen suunnitellut ja muutenkin. Mitään selkeää suunnitelmaa ei toisella kuitenkaan ollut, joten päätimme katsella jotain sopivia kisoja.
Maaliskuun toisena viikonloppuna tuollaiset sitten järjestettiinkin Eerikan tallilla jonne Rasmus oli ilmoittautunut puomiluokkaan Paahtiksen kanssa. Olihan parivaljakko kokeillut muutaman kerran pienien esteiden hyppäämistä, mutta kuulemma 40 cm esteet kuulostivat Ihan Valtavilta joten puomeilla mentiin ainakin vielä tällä kertaa. Valinta ei lopulta tainnut olla kovinkaan huono, sillä Rasmus pääsi huomaamaan, että Paahtiksen ratsastaminen ei ollut ihan niin helppoa muualla kuin tutussa maneesissa.
Olihan kirjava rauhoittunut jo paljon siitä, millainen se nuorempana kisapaikoilla oli, mutta seitsemänvuotiaaksi kääntynyt tammani oli silti kuitenkin suhteellisen säpäkkä. Lopullisissa tuloksissa Rasmus ja Paahtis olivat sijalla 5/5, mutta yllättäen tuo ei miestäni lannistanut. Ainakaan täysin. Kyllähän jostain sivulauseesta saattoi saada ajatuksen siitä, että toinen oli pohtinut joskos sitä olikin haukattu liian suuri pala, mutta jumbo sijastaan huolimatta mies osasi olla tyytyväinen siihen, että uskalsi edes lähteä. Tokiha me oltiin Ellin kanssa myös iloisia siitä, että toinen oli uskaltanut ja kokeillut, vaikka vitsailinkin Rasmukselle, että tätä menoa tuo tarvitsee oman hevosen, jolla treenata ja kilpailla jotten menettäisi kirjavaa tammaani ainakaan ihan täysin. Ihan niin innostuneeksi Rasmus ei luvannut ruveta, mutta totesi samaan hengen vetoon, että eihän sitä toisaalta tiedä, vaikka jostain tulisi vastaan jokin sopiva hevonen tai iso poni, joka sopisi niin isän- kuin tyttärenkin ratsuksi.
Hymähdettyäni hyväntahtoisesti toisen pohdinnoille, painoin huuleni vasten miehen omia ja totesin tuolle, että ehkä nyt ei kuitenkaan kannattanut pohtia vielä liian pitkälle. Tältä kisamatkalta palatessamme seuraavalle valmistautuminen alkoikin oikeastaan heti, sillä seuraavana viikonloppuna olisi edessä Minicupin viimeinen osakilpailu.
-
Janna ja Rasmus kävivät voitokkaasti kilpailemassa hiihtoratsastuskilpailuissa
Paluu ratsastuksen ja kilpailemisen pariin oli tapahtunut oikeastaan yllättävänkin sulavasti. Tokihan siihen oltiin tarvittu hyvää yhteistyötä minun ja Rasmuksen osalta, mutta onnekseni mies ymmärsi sen, että minun olisi myös hyvä saada omaa aikaa vauva-arjen ohelle. Toisaalta Rasmusta ei ollut haitannut lähteä mukaani tallille pitämään Ellistä huolta ainakin silloin kun sää oli hyvä tai tuo oli muuten sitä ehdottanut itse.
Välillä olimme myös vaihtaneet paikkoja Rasmuksen kanssa ja mies oli saanut ratsastaa kirjavalla tammalla minun ja Ellin valvoessa tuon menoa. Aina ei välttämättä miehen ja kirjavan tamman yhteistyö ollut mutkatonta, mutta hetkittäin Rasmus oli saanut Paahtista jo kulkemaan yllättävän kivasti. Selatessani eräänä päivänä sosiaalista mediaa, näin ilmoituksen Rihtniemessä järjestettävistä hiihtoratsastus kilpailuista ja ehkä vähän leikillään kysyin mieheltä, lähtisikö tuo kanssani kilpailemaan. Yllätyksekseni Rasmus suostui tähän joten niin mä sitten ilmoitin meidät mukaan ja Rasmus lupasi kysyä vanhemmiltaan jos nuo pääsisivät mukaan jotta Ellistä pitäisi joku huolta meidän valmistautuessamme sekä kilpaillessamme.
—
Janna oli ehdottanut minulle pari viikkoa sitten, että mitä jos osallistuisimme hiihtoratsastuskilpailuihin. Mä olin hieman ihmetellyt vaimoni ehdotusta, mutta toisaalta pohdittuani asiaa hetken muistin kyllä joskus puhuneeni Jannan kanssa siitä että olin nuorempana lasketellut paljonkin. Kai vakuuttaakseen minut ajatuksestaan tuo näytti minulle vielä tapahtuman kutsunkin.
Ihan heti en kyllä ajatukselle ollut myyty, mutta pohdittuani sitä jonkin aikaa ilmoitin lopulta vaimolleni, että tuo voisi meidät ilmoittaa mukaan, sillä se voisi toisaalta olla hauska kokemus. Kisapaikan sijaitessa toisella puolella suomea reissusta tulisi kiva pieni viikonloppuloma koko pienelle perheellemme. Toki pohdittuamme hetken päädyimme pyytämään myös vanhempiani mukaan, sillä jonkun täytyisi kuitenkin huolehtia Ellistä suorituksemme aikana ja tyttö oli vielä sen verran nuori, jotta tuota ei ehkä uskaltaisi jättää Jyväskylään koko viikonlopuksi.
Matkaan lähdettiin jo perjantaina ja ensimmäinen pysähdys tehtiinkin Jyväskylässä, josta matkaan poimimme vanhempani sekä omat lasketteluvälineeni. Olin ollut hieman yllättynyt isän kertoessa, että vanha lumilautani sekä muut varusteeni olivat edelleen tallessa, joten uusien hankkimisesta tätä reissua varten ei tarvinnut huolehtia. Tokihan oli lakeuksilla lainannut lautaa, jotta olimme saaneet Jannan kanssa hieman harjoitella tulevaa kisaa varten. Olin onnellinen siitä, että vanhempani olivat lopulta hyväksyneet suhteeni Jannan kanssa, vaikka alkuun he olivatkin olleet hieman skeptisiä sen suhteen. Kuitenkin varmasti se, että he olivat nähneet miten aidosti toisistamme välitimme, oli varmasti muokannut äidin ja isän suhtautumista positiivisempaan suuntaan ja varmasti silloin kun olimme paljastaneet, jotta heistä tulisi isovanhempia, oli viimeisetkin jäänmurut tainneet sulaa pois.
Rihtniemeen päästessämme autoin Jannaa purkamaan Paahtiksen autosta sekä toin tuolle tavaroita, joita tuo pyysi. Samalla kun vaimoni varusti ratsuaan valmiiksi, kasasin Ellin matkarattaat valmiiksi, jotta tyttö saatettiin nostaa niihin jatkamaan uniaan, jotka tuo oli autossa aloittanut. Jannan siirtyessä verryttelemään Paahtista suuntasimme seuraamaan tuon ratsastusta, ennen kuin minun oli aika käydä vaihtamassa talvikenkäni lumilautailukenkiin sekä vetämään kypärä päähäni sekä napata lautani kantoon ja siirtyä kohti verryttelyaluetta.
Tarttuessani ratsastushiihtovaljaiden päässä olevaan kapulaan huomasin jännittäväni, sillä emme olleet harjoitelleet näin monen silmäparin edessä. Kuitenkin päästessämme liikkeelle onnistuin onnekseni unohtamaan muut kilpailijat sekä paikalle saapuneen yleisön, ja mielestäni saimmekin hyvän verryttelyn aikaan. Lopulta olikin aika odottaa meidän vuoroamme radalle ja mitä useampi sekunti odotusaikaa kului sitä enemmän, jännitys tuntui hiipivän takaisin sisuksiini. Lopulta meidät kuitenkin kuulutettiin radalle ja sain valmistautua siihen pieneen nykäisevään tunteeseen, joka aiheutui narun kiristymisestä ennen kuin Paahtiksen liike nyppäsi myös minut liikkeelle.
Jannan siirtäessä kirjavan tammansa laukkaan huomasin keskittyväni edessä olevaan rataan parhaani mukaan ja muutaman kerran olin hieman huolimaton jonka vuoksi löysin itseni melkein kaatumasta. Jollain ilveellä kuitenkin selvisimme radan lävitse, vaikka loppumetreillä horjahdinkin todella pahasti ja silloin todellakin oli lähellä, jotta kaatuisin. Ylitettyäni myös itse maalilinjan olin onnellinen siitä, että suorituksemme oli takanapäin ja että olin selvinnyt siitä. En ollut epäillyt hetkeäkään, jotta Janna ei suoriutuisi radasta, vaan enemmänkin olin epäillyt sitä, että uskaltaisinko lopulta itse ottaakaan osaa koko kilpailuun. Pelkästään se oli minulle jo oma voittonsa enkä ehkä olisi kovin pettynyt, vaikka emme sijoittuisikaan kilpailussa kovinkaan korkealle lopullisissa tuloksissa, vaikka mukana olisi vain seitsemän muuta parivaljakkoa meidän lisäksi.
-
Taas blokkaan itteeni henkisesti joten tämä on taas jotain.
Elli oli jo yöunilla, kun me istuimme Rasmuksen kanssa olohuoneen sohvalla ja televisiossa pyöri jokin alkuillan elokuva tai sarja hiljaisella. Nojasin päätäni Rasmuksen rintakehää vasten ja kuuntelin vain jossain miehen rintakehän syvyyksissä rauhalliseen tahtiin sykkivää sydäntä.
”Tiäräksä, mulla on oikiastansa torella hyvä olla. Tai siis vaikka täs ny onki ollu kaikenlaasta sotkua isän kans ja toki kans alakuhun se, että mitenkä minä osaasin olla äiti, niin tällä hetkellä musta oikiasti tuntuu siltä.”
”No mutta sehän on vaan hieno juttu ja musta sä oot pärjännyt ihan mahtavasti äitinä” kuulin miehen sanovan ennen kuin tunsin päälaelleni hellästi painetun suudelman. Tunsin kuinka mies korjasi asentoaan, mikä sai myös minut korjaamaan omaani. Oltiinhan me Rasmuksen kanssa puhuttu asioista aina silloin tällöin, mutta ehkä mä en ollut ikinä kuitenkaan uskaltanut puhua asioista sellaisella tavalla kuin meidän olisi täytynyt. Aika varmasti auttaisi tässäkin asiassa ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että Rasmus antoi minun avautua omaan tahtiini.Lopulta mies löysi paremman asennon sohvalla ja saatoin itsekin etsiä paremman asennon. Jatkoimme jutteluamme erinäisistä aiheista, kunnes Elli alkoi itkemään sängyssään ja odotettuamme hetken jouduin lopulta nousemaan ja suuntaamaan tytön huoneeseen rauhoittelemaan tyttöä. Tyttö oli alkanut olemaan muutenkin hieman itkuisempi, mutta se taisi johtua vain siitä, että ensimmäiset hampaat olivat tekemässä tuloaan. Saatuani rauhoitettua tytön ja varmistettuani jotta toinen nukahtaisi uudelleen hiivin ulos huoneesta ja takaisin olohuoneeseen.
Lyhyt paluumatka Ellin huoneesta sohvalle sai pienen hymynkareen nousemaan huulilleni, mutta samalla olin myös pohtinut vakavastikin Rasmuksen ehdotusta siitä, kannattaisiko meidän alkaa katselemaan omakotitaloa. Olimmehan toki jo pari kertaa vilkaisset myynti-ilmoituksia, vaikka emme olleet vielä päättäneetkään mitään oston suhteen. Ymmärsin kyllä, jotta isompi asunto tarjoaisi varsinkin jatkossa enemmän tilaa, varsinkin kun Elli kasvaisi ja jos joskus päättäisimme hankkia tytölle sisaruksen. Uuden asunnon hankintaa helpottaisi onneksi sekin, että nykyisen asunnon kohtaloa ei tarvitsisi välttämättä niin suuresti pohtia sillä se olisi varmasti helppo vuokrata, vaikka opiskelijalle, sillä kesän alkaessa monet Seinäjoelle opiskelemaan muuttavat etsisivät kuitenkin vuokra-asuntoa.
Pääsemättä ajatuksessani edes minkäänlaiseen kunnolliseen lopputulemaan, saavutin uudelleen sohvan ja pujahdin viltin alle, jota Rasmus nosti helpottaakseen tehtävääni.
”Tyttö nukahti hyvin?”
”Joo. Taitaa olla lähellä hampairen puhkiaminen, ku tuntuu ettei millää meinannu ensi ottaa tuttia. Olis pitänyt huamata hakia purulelu jääkaapista.”
”Nooh jos herää vielä uudelleen niin mä voin sitten käydä hakemassa sen” Rasmuksen ääni kuului jostain pääni yläpuolelta ja tunsin kuinka mies laski hellästi kätensä hiuksilleni ja alkoi hitaasti liu’uttamaan kättään hiuksiani pitkin.Jo siitä asti, kun olin ensimmäisen kerran Rasmukseen tutustunut, miehestä oli huokunut rauhallisuus ja luotettavuus eikä tuo tunne ollut ainakaan hälvennyt ajan kuluessa. Varsinkin sen jälkeen, kun olimme tutustuneet henkilökohtaisemmallakin tasolla tuo, tunne oli vain vahvistunut vahvistumistaan. Painauduin tiukemmin miehen rintakehää vasten ja annoin itseni nauttia rauhallisesti liikkuvan käden aiheuttamasta tunteesta. Annoin itselleni luvan sulkea silmäni ja saatoin tuntea kuinka Rasmuskin veti pariin kertaan syvempään henkeä. Ehkä lähtökohdat suhteellemme eivät aikanaan olleet sellaiset, jotka kaikki hyväksyivät, mutta en vaihtaisi päivääkään pois.
”Janna?” melkein kuiskauksen omaisella äänellä lausuttu sana havahdutti minua hieman takaisin tähän hetkeen.
”Mhhhmm?” mumisin jotain mahdollisimman hyväksyvältä kuulostavaa.
”Mitä sanoisit, jos käytäisiin joku päivä yhdessä ratsastamassa?”
Käänsin kasvoni kohti Rasmusta, vaikka asentoni ei ollutkaan mitenkään helppo tai miellyttävä.
”Ethän sä eres osaa ratsastaa?” Suustani pääsi enne kuin ajatus rekisteröityikään kunnolla aivoihini. Toivoin että Rasmus ei suuttuisi yllättävästä pamautuksestani, vaikka saatoinkin ehkä satuttaa mieheni tunteita edes pienesti.
”Noku itte asias mä oon valehdellu sulle. Tai ku mä oon käyny joka torstai siellä tekniikkatreeneissä lentopalloa ajatellen niin mä en oo oikeasti ollut niissä vaan ratsastustunneilla” miehen ääni kuulosti epäröivältä, melkein sellaiselta kuin tuo tunnustaisi pettäneensä.”Siis oikiasti? Miksi?”
Rasmuksen paljastus oli yllättänyt minut ihan täysin.
”Nokun minä ajattelin, että jos joskus Ellikin innostuu hevosista niin mä ymmärtäisin vähän paremmin siitä, mistä puhutaan. Ja noh, toki mä ajattelin, että voisi olla kiva yllättää sut sillä, että mä oon ihan itte halunnu opetella tämän taidon.”
Osaamatta sanoa mitään, käänsin ylävartaloani sen verran, jotta sain nostettua itseni parempaan asentoon sohvalla ja painoin huuleni vasten miehen omia.
”No siis pakko sanua että tämä oli kyllä ihan totaalinen yllätys! En minä eres voinu ajatella, että sinoot teheny jotaki tällaasta kun minoon ihan oikiasti luullu jotta sinoot treeniis. Ja totta kai minä lähären sun kans ratsastamahan, mutta en minä tiärä että mistä me saarahan sulle hevoonen lainalle?””Eiköhän se ongelma jotenkin ratkea” huulilleni painautuva suudelma mutisti lauseen lopun.
”Mutta oliskohan meidänkin aika mennä nyt nukkumaan ja pohtia tätä aihetta paremmin vaikka huomenna?”
”Kuullostaa ihan suunnitelmalta” vastasin pienesti hymyillen, ennen kuin eleeni katkesi haukotukseen ja lopulta tunsinkin kuinka Rasmuksen käsivarret nostivat minut ilmaan. Painaessani uuden suudelman miehen huulille tuo lähti suuntaaman kohti makuuhuonettamme. -
Istuin tuvan pöydän ääressä katseeni kiinnittyneenä puhelimeni näyttöön, oikean etusormeni piirtäessä kuviota pirtinpöydän naarmuttuneeseen pintaan. Yritin parhaani mukaan painaa mieleeni koulurataa taas kerran. En ollut täysin varma, jotta olisinko ilmoitanut minut ja Paahtiksen liian aikaisin ensimmäisiin kilpailuihimme äitiyslomani jälkeen. Mitään tulostavoitteita en ajatellut näille kilpailuille asettaa, vaan lähdettäisiin hakemaan vain rutiinia kilpailemiseen.
”…Harjoituslaukkaa, S:äs voltti oikealle halkaisija 10m…”
”Mitäs sinä täällä mutiset?” Hello kysyi minulta hiivittyään keittiöön.
”Koulurataa yritän opiskella. Me startatahan Paahtiksen kans Storywoodsissa heleppo B parin viikon päästä. Minoon kyllä tämän raran joskus kisannu mutta viimoosehe melekeen vuateen ei oo tullu kisattua kovinkaa palioa ku orotin Elliä” nostin katseeni puhelimeni näytöstä. Nostin jo viilenneen kahvikuppini huulilleni samalla kun ajatus putkahti päähäni.
”Hei, nyt ku sinä oot siinä nuan sopivasti, niin voisikko sä kuulustella multa tämän raran? Tai eres seurata, että mitenkä hyvin minoon saanu sen opiskeltua?”
”En minä näistä mitään ymmärrä! Oskari tai Eetu tai joku tuloo varmasti pian tupaan niin eksä vois odottaa siihen asti?”
”Kyllä sinä Hello osaat. Minä luatan suhun”. Yritin vedota Helloon pehmentämällä äänensävyäni sekä katsomalla pörröpäätä anovasti.Tuijotimme toisiamme hetken puolin ja toisin.
”Hmh. Et sitte valita että ”ei susta Hello oo mitään apua!” ” kiharapää kimensi ääntään tehden yllättävänkin hyvän improvisaation.
”En minä sano mitään” lupasin, samalla kun poimin puhelimeni käsiini ja avasin näytön lukituksen ja ojensin puhelimeni Hellolle. Odotin jotta mies sai silmäiltyä radan lävitse ennen kuin kysyin että oliko tuo valmis. Saamatta mitään kunnon vastausta annoin Hellolle vielä hetken ennen kuin aloin luettelemaan rataa lävitse kohta kohdalta.”Alaku meni hyvi mutta harjoitusravista oli pysähdys – peruutus 4 askelta ja sitten takaisin harjoitusravia.”
”Äh, se on kyllä sellaanen kohta mitä minen meinaa muistaa. Kokeellahan uurestansa”.
Hörppäsin uudelleen kahvikupistani ennen kuin lähdin luettelemaan rataa uudelleen lävitse. Tällä kertaa samalla kun kävin rataa tehtävä tehtävältä lävitse annoin etusormeni piirtää rataa tuvan pöydän kanteen. Yritin ajatella rataa rauhassa tehtävä tehtävältä samalla kun luettelin tehtävät Hellolle ääneen. Tällä kertaa rata meni kerralla lävitse ja huokaisin helpotuksesta.
”Tua ei oo eres pitkä rata ja silti minä onnistun sössimään sen aina…”
Ottaessani puhelintani vastaan Hellolta tallista saapui isompi lössi porukkaa tupaan.”Mitäs täällä tapahtuu?” Alex kysyi nähdessään puhelimenvaihtomme.
”Hello auttoo mua läpikäymään koulurataa niitä Storywoodsin kisoja varten. En minä tiärä että onko vähä aikaasta käyrä kilipaalemas mutta ainaki me saarahan lisää kokemusta jos ei muuta.”
”Hyvin se tulee menemään. Rata on teille kuitenkin entuudestaan tuttu, joten eiköhän se suju teiltä hyvin” Marshallin ääni kuului jostain ja yritin etsiä punapiirteistä venäläistä näköpiiriini.
”Noh, päätellen siitä mitenkä hianosti mä unohrin ensimmääsellä kerralla yhyren tehtävän kokonansa nii saas nähärä”.Sananvaihdostamme innostuneena Ilona kysyi miten olimme tottuneet opettelemaan erilaisia ratoja ja pian keskustelumme kävikin vilkkaana aihepiirin ympärillä.
-
Hello on kyllä mielenkiintoinen hahmo näiden puoliensa kanssa. Vaikka välillä tuntuukin että Hello omalla tavallaan esitetään sellaisena luokan pellenä ja huolettomanakin tyyppinä, siinä on myös se syvempi ja vakavampikin puoli joka on tullut esiin näissä Milania käsittelevissä tarinoissa.
Jotenkin näiden kanssa ei oikein tiedä että millaista lopputulemaa toivoo, sillä Hello on kuitenkin (kai?) tyytynyt siihen että Milan on saavuttamattomissa. Tavallaan toivoo että kaikki menisi hyvin, mutta ehkä toisaalta olisi myös mielenkiintoista päästä näkemään lisää vakavampaa ja syvällisempää Helloa.
Kaippa vain aika näyttää että millaiseen lopputulemaan tässä päädytäänkään.
-
Mä voin kyllä yhtyä Marshallin mietteisiin Sonjan ja Valjan suhteesta. Mitä näitä tarinoita on lukenut, on käynyt selväksi että Sonjalla on hyvä ja turvallinen olla.
Vaikka Sonjan onnesta onkin ollut ihana lukea ja lukisi mieluusti paljon lisääkin, on kuitenkin jossain syvällä joku ääni joka saa miettimään että onko tämä sittenkään onnellinen loppu?
-
Siis tää on jotenkin niin ihana pätkä. Tämmöset hetket on Ihan Parhaita oman hepan kanssa ja näitä tulee kyllä harrastettua välillä ihan liian vähän ja silloin kun näitä pitää niin niitä tulee kyllä arvostettua ????
-
Näitä Oskarin ja Ilonan tarinoita on ollu kyllä niin ihana lukea kun näissä on niin monta erilaista tunnetta punottuna yhteen niin yksittäisellä kuin yleiselläkin tasolla. Varsinkin jos mukana on vielä Alex. Näiden kanssa ei jotenkin uskalla edes arvailla että mihin suuntaan hommat lähtee menemään kun te molemmat ootte niin taidokkaita kirjoittamaan että mikä tahansa mahdollinen ja mahdoton suunta voi olla se mihin tarina menee.
Ehdottomasti vain lisää näitä tarinoita <3
-
Ilona, Alex ja Oskari on kyllä niin hauska kolmikko ja niiden menosta on kyllä aina yhtä mielenkiintoista lukea, sillä tuntuu että näiden kanssa voi sattua ja tapahtua vaikka ja mitä.
Jännityksellä odottaen kuinka Ilonalla ruotsissa meneekään ????
-
Siis tää tuli kyllä jotenkin niin hyvään saumaan piristämään <3 Jotenkin ihana nähdä tällaisiakin pätkiä Hopiavuoren tuvan elämästä ja arjesta.
Samalla on kyllä ihanaa myös se että Ellistäkin on tullut osa arkea ja että sitä uskalletaan ottaa mukaan tarinoihin vaikka se onkin vielä tuollainen alta vuotias pikkuneiti. Varsinkin kun silloin kun raskausjuttuja suunnittelin ja kirjoittelin tuntui siltä että oliko koko homma sittenkin ihan väärään aikaan tulossa osaksi Jannan ja sitä kautta myös Hopiavuoren tarinaa kun saman aihepiirin ympärillä käytiin kuitenkin sitten sitä surullisempaakin puolta lävitse.
-
Tätä lukiessa eka ajatus oli ”voi ei, eikai taas”. Ilonalla on kyllä ollut huonoa tuuria hevosten kanssa ja toivotaan että tästä ei kehkeydy mitään isompaa ja vakavampaa.
-
Mä oon lukenut tän nyt kolmasti enkä mä oikein vieläkään osaa kommentoida tähän sellaisella tavalla kuin mitä mä haluaisin. Osin se johtuu varmaan siitä että tää tarina tuli ulos sellaiseen aikaan kun epäilen itseäni kirjoittajana.
Kuitenkin Ihanaa että Elliin uskalletaan tarttua muidenkin toimesta vaikka varmasti tuollaisen muutaman kuukauden ikäisestä lapsesta on varmasti hankala kirjoittaa. Vaikka mulla ei ole kokemusta omista lapsista tuntuu että Alex osaa silti toimia lapsen kanssa luonnollisesti.
-
Älä huali. Puhun samalla murteella IRL joka kievanan päivä enkä minä siltikään osaa kirjottaa sitä ilman et mietin sataan kertaan miten joku sana kirjotetaan kun osaan vaan lausua ne 🙄
