[MarshallOsallistuja]

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla (858 sanaa)

“Kumpi veikkaat että sieltä tulee?” Niklas kysyi, istuessaan Arlekin selässä ja piti kiinni satulan etukaaresta.
“Tässä tapauksessa taitaa olla pelkästään sillä väliä että varsa syntyy terveenä ja ilman ongelmia. Rentouta hartiat.” Marshall vastasi katse tiukasti ratsukossa, samalla kun hän itse seisoi ympyrän keskellä juoksutusliina käsissään.
“No siis joo joo, tietenki. Mutta kai sulla ny ees jotaki veikkauksia on. Ainaki jokku veikkaili oria, puhuvat jotaki siitä että ko Flidan vatta on oikealla tai jotaki.”
“Vanha uskomus. Että jos tamman maha on oikealla niin tulee orivarsa. Mutta toisaalta Flidan maha on ollut enemmän sivuilla mitä alhaalla mikä taas vihjaisi tammasta. Ja varsa vaikutti olevan todella aktiivinen potkimaan mahassa mikä myös enteilisi tammavarsaa. Mutta sitten taas, mitä olen Flidaa yhtään seurannut niin se on vaikuttanut tasaisen tyytyväiseltä mikä ennustaa orivarsaa.”
“Kuin monta tollasta uskomusta ees on..?”
“On niitä vielä pari lisääki. Ja kyllä niissä jotain perää on, koska ne pitävät yllättävän usein kuitenkin paikkansa tai sitten se on vain sattumaa… Siirrytään seuraavaksi raviin, ja kevennä mukana.” Marshall sanoi, odottaen jonkunlaista vastausta että toinen oli kuullut ennen kuin komensi Arlekinin siirtymään raviin.

Tie tähtiin -cup oli nyt puolivälissä kun toinen osakilpailu oli saatu pakettiin, ja sitä varten hän ja Arlek olivat treenanneet hyvin aktiivisesti jotta tammalla oli parhaat mahdollisuudet suoriutua hyvin itse kilpailuissa. Ja ahkera työ oli tuottanut tulosta, toisen ja kolmannen sijan verran, mikä oli paremmin mitä Marshall oli tohtinut edes toivoa. Ja nyt toisen osakilpailun aikana Arlekin olemus oli muuttunut tasaisen rauhallisesta etenijästä suorastaan pirteäksi työmyyräksi, joka vaikutti olevan oikeasti jopa innoissaan päästessään töihin.

“Kevennä vähän rauhallisemmin.”

Arlekin liikkeet olivat tuntuneet jo selästä käsin hyvin erilaisilta, minkä takia Marshall oli halunnut suorittaa liikuttamisen juoksuttaen jotta näkisi miten se liikkui. Samalla oli hyvin voinut laittaa Niklaksen satulaan sen ajaksi. Nyt kun tuon ei tarvinnut edes huolehtia hevosen ohjaamisesta hän pystyi keskittyä täysin omaan kehonhallintaan hevosen selässä.

“Älä jännitä, rentouta hartiat. Ja ota vain tukea siitä etukaaresta tai jouhista jos siltä tuntuu… Parempi.”

Vaikka Marshall seurasi tarkasti niin ratsastajan kuin ratsunkin menoa ympyrällä, mielessään tuo kasasi loppuviikon liikutusohjelmaa. Hän ehtisi ratsastaa Arlekin kunnolla huomenna iltapäivästä ja torstaina hieman kevyemmin aamupäivällä, ennen kuin he illalla suuntasivat matkan takaisin pohjoiseen Lehtovaaran tallilla pidettävään Karoliina Ahon kouluvalmennukseen.
Rastapää oli ehtinyt epäröidä osallistumistaan valmennukseen mikä pidettiin niin kaukana, mutta pienen tutkimisen jälkeen hän uskoi että se olisi varmasti matkan arvoinen sekä olisi hyödyksi seuraavaa osakilpailua varten.
Paluumatkalle mies oli vielä sopinut pysähtyvänsä Duován luona Pohjois-Pohjanmaalla, missä oli aikaisemmin ollut töissä auttamassa tuntien pidossa sekä hevosten läpiratsastuksessa. Nainen oli ollut enemmän kuin ilahtunut kun rastapää oli soittanut hänelle asian tiimoilta.

“Nyt menee hyvin, muista vaan pitää katse ylhäällä Arlekin korvissa päin. Jos haluat niin voit kokeilla päästää irti satulasta. Mutta jos se tuntuu liian vaikealta tai tasapainos alkaa horjumaan, niin ota heti taas satulasta kiinni.”

Niklas oli tietenkin lähdössä mukaan, vaikuttaen olevan innoissaan jo pelkästään uusinta retkestä Lappiin mutta myös innoissaan sen hevospainottuvuudesta. Duová oli nimittäin enemmän kuin mielellään luvannut yhden ratsastuskoulunsa poneista kaksikon käyttöön jotta he pääsivät kumpikin ratsain käymään pienellä maastolenkillä siellä pysähtyessään. Kai sitä retkeä pystyi ajatella valmennuksesta ja muusta huolimatta myös jonkinlaisena pariskunnan minilomana.

“Haluatko kokeilla laukkaa?”
“Hä? Minäkö?”
“Ei siellä satulassa taida kukaan muukaan istua.” Marshall hymähti “Ei ole pakko, mutta se voi olla helpompaa näin liinassa kun viime kerrasta on kauan kun olet laukannut.”
“No haluan kokeilla! Mite se taas nostettiin ees?”

Marshall pyysi Arlekin hidastamaan takaisin käyntiin, silmäillen hetken sen rentoa ja rytmikästä kävelyä isolla ympyrällä.

“Istu suorassa keskellä satulaa, jos tasapainon puolesta tuntuu helpommalta niin voit vähän nojata taaksepäin. Siirrä sisäjalkaa hieman eteenpäin, lonkasta lähtien, niin ulkojalka siirtyy tarvittavan verran taakse. Ja kun laukka nousee, istu rentona jalat pitkinä ja anna lantion mennä mukana liikkeessä. On ehkä parempi että pidät suosiolla kiinni siitä satulan etukaaresta.”

Niklas vain nyökytti päätään merkiksi että oli ainakin oletettavasti ymmärtänyt ohjeet, ja näytti nopeasti mutisevan kuulemaansa läpi pari kertaa ennen kuin nyökäytti päätään pienesti kuin sanoisi itselleen että osaisi tämän kyllä. Eikä Marshall kyllä epäillyt hetkeäkään etteikö toinen pitkän tauon jälkeen osaisi laukkaa nostaa.
Ensimmäisellä yrityksellä Arlekin siirtyi hieman epäröiden raviin, mutta Marshall pyysi sen nopeasti takaisin käyntiin jotta Niklas sai yrittää uudestaan.

“Muista hengittää, rentoudu.”

Seuraavalla yrityksellä laukka löytyi. Arlekin kaarsi kaulaansa pitkänä eteenpäin ja eteni rytmikkäässä sekä rauhallisessa laukassa isolla ympyrällä. Niklaksen kasvoilla näkyi aavistuksen jännittynyt mutta sitäkin ilahtuneempi leveä hymy, ja tuo näytti mukautuvan yllättävän hyvin mukaan Arlekinin pitkiin laukka-askeliin.
Huomattuaan toisen ratsukon tulevan kentälle, Marshall pyysi Arlekinin laskemaan ravin kautta takaisin käyntiin. Niklas hämmentyi hieman kun laukka loppuikin kesken ja hevonen oli taas takaisin käynnissä, vilkuillen ensin Marshaliin päin ennen kuin huomasi kentälle tulleet Nellyn ja Cozminan.

“Näikkö, mie laukkasin!” oli ensimmäinen asia minkä Niklas hihkaisi, vilkuillen niin Nellyä kuin Marshalia.
“Näin. Sehän meni hyvin.” nainen vastasi pienen hymyn kera, kääntäessään valkoisen ratsunsa kulkemaan tyhjään kentän päätyyn.
“Me ollaan kohta lopettelemassa, niin saat koko kentän käyttöön.” Marshall huikkasi.
“Joo, ei mitään kiirettä. Me voidaan hyvin lämmitellä tässä päädyssä.”

Marshall nyökkäsi päätään pieni hymy suupielessään, ja käänsi huomion takaisin Niklakseen ja Arlekiin.

“Okei, nosta uusi laukka. Muista hengitys ja rentous, kevyt mutta napakka käsky.”

Niklas toisti ääneti apuja koskevan litanjan, hengitti kerran syvään keskittyäkseen ennen kuin toisti laukka-avut joihin Arlekin reagoi tällä kertaa heti ja siirtyi uudestaan rentoon ja rauhalliseen laukkaan.

[MarshallOsallistuja]

Game on

“Hei Marsh! Nyt se teijän peli vasta alakaa kunnolla.” Niklas ilmoitti, hypätessään sohvan selkänojan yli istuakseen rastapään viereen ja tajusi virheensä vasta kun oli jo ilmassa.

Sen pienen sekunnin ajan Marshalin ilme oli ollut ikuistamisen arvoinen. Tuo oli juuri ollut hörppäämässä kahviaan, ja ehti rekisteröimään hyppäävän poikaystävänsä kun tajusi heti mitä tulisi tapahtumaan. Nopean ilmalennon jälkeen kun Niklas rojahti sohvalle kännykkä toisessa kädessään istumaan, sohva pompautti Marshalia sen verran että lähes piripintaan täytetty kuppi miehen kädessä heilahti niin että kahvia lensi läiskähtäen sohvalle, miehen rinnuksille, syliin, kasvoille..
Pienen hetken ajan Niklas vain tuijotti irvistäen vanhempaa miestä joka oli jähmettynyt yhteen asentoon ennen kuin hitaasti katsoi alaspäin itseään.

“…Se oli.. juuri jähtyny sen verran että pystyin juoda sitä… Voisitko-..” Marshall aloitti, tuntien pientä polttelua kasvoissaan kuuman kahvikylvyn jäliltä. Mies ei kuitenkaan ehtinyt lopettaa lausettaan täysin kun Niklas oli jo noussut huomattavasti varovaisemmin sohvalta, ja kiirehtinyt hakemaan talouspaperia ja tiskirättiä. Nuorempi mies pahoitteli tapahtunutta toistuvasti siinä vaiheessa kun otti kahvikupin Marshalin käsistä, pyyhkien sen sivuja ja pohjaa paperilla ennen kuin nosti sen sohvapöydälle turvaan. Jatkaen sitten lattian pyyhkimisellä kun rastapää sen sijaan keskittyi kuivaamaan syliinsä jääneet kahvit ennen kuin nousi seisomaan.

“Tuota.. jos sinä voit-..”
“Joo! Mee sää vaan…vaihtaan vaatees ja sitä rataa..” Niklas lähemmäs mutisi, tuntien korviaan kuumottavan.
“..Hei, se on vain kahvia..” Marshall hymähti, suunnaten makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteensa. No, onneksi pyykkipäivä oli muutenkin jo tiedossa. “..Mutta mitä olit muuten sanomassa?”
“…Hä? Aa, joo. Niin. Vlad oli vaan päivittäny instaan jonku kuvan estekisoista, ko se oli ny saanu sen kypäränsä. Niin se oli siinä kuvakommentisa julistanu pelin alkaneeksi.”
“Hmh? Näytä.” rastapää sanoi lyhyesti, kävellessään takaisin olohuoneen puolelle pyyhe toisella hartialla.

“Hän päätyi lopulta samaan tyyliin omassa kypärässä..” mies kommentoi ja nyökytteli päätään hieman. “En ymmärrä miten vielä tänäkin päivänä annan hänen raahata minut mukaan ties mihin vetoihin sun muihin… Vaikka tämä onkin niitä harvoja järkeviä.” mies lisäsi, silmäiltyään instagramiin ladattua kuvaa hetken ennen kuin ojensi kännykän takaisin Niklakselle.
“Koska sun on korkia aika oppia että se kypärä on ihan hyvä kapistus. Ja Vladin kans. Ja mikäs sen parempi tapa oppia se ku pienen pelin kautta. Vähän niinku lapsia opetetaan tekeen ei niin kivoja juttuja leikin kautta.”
“..Vertasitko minua juuri pikkulapseen jonka pitää opetella syömään parsakaalia..?”
“Ehkä.” Niklas vastasi leveän virneen kera.

[MarshallOsallistuja]

Bonus: Mystisen valokuvaajan paluu

Että alottelevana valokuvaajana onkin vaikia kilipailla kaikkien muitten kuvaajien seasa.
Tännäänki sielä osakilipailusa oli ollu ainaki tusinan verran valokuvaajia, joista iso osa toki vaan tyyliin joku kisaajan kaveri joka ottanu kameran mukahan ja yrittäny parhaansa mukahan kuvata toisen ratsastusta. Mutta niitten lisäks myös ties kuin monta virallisempaa kuvaajaa, parilla oli ollu jopa takki minkä seläsä luki niitten oma- tai kuvagallerian nimi!
No, ehkä joskus sitte itekki. Mutta tähän saumaan nää käyntikortit oli ollu kyllä parempi ko hyvä idea, ja onneksi olin suosiolla ottanu isomman nipun mukaan koska kaikki meni. Yllättävän moni kuitenki tuli ite kysyyn että kuvasinko muuten vaan vai onko mulla joku kuvasivusto, niin sai sitte kaikille antaa kortin kätehen että kyllä: on ihan kuvasivusto. Ja vielä parempi tuuri oli kyllä että muutama ratsastaja jolle annoin käyntikortin jos niitä kiinnostas, niin anto jo siinä vaiheesa sähköpostin että jos tuli hyviä kuvia niin heitä kiinnostas.
Okei. Nyt riitti Netflix tauko, photoshop laulaan että saa joskus nää kuvat käytyä läpi. Eiku joo, sen arabin ratsastajalle voisin kyllä nakata jo säpöä ko ne kuvat on kerta valmiit…

Kuva vähän isompana

[MarshallOsallistuja]

Kotimatka (404 sanaa)

Ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Hopiavuoren Komiat ja Häjyt eivät olleet ihan samanlaista luokan dominointia tehneet mitä ensimmäisessä osakilpailussa, kun he olivat vieneet neljä ensimmäistä sijaa HeA:sta ja Nelly oli voittanut VaB:n, mutta kisamenestys oli silti ollut todella hyvä. Chai oli saanut koululuokasta 2.palkinnon ja oli täten parantanut tulostaan yli kymmenellä sijalla viime kisasta. Agnes oli tehnyt hyvän ja tasaisen suorituksen millä oli napannut toistamiseen 4.sijan punaisen ruusukkeen. Outi ja Jesse olivat saaneet peräkkäiset 8 ja 9.sijan ja Tiitus oli nuoren tammansa kanssa sijoittunut 14:sta. Nelly taas oli omassa luokassaan onnistunut nappaamaan 3.sijan.
Esteiltä ei tällä kertaa Hopiavuoren edustajat olleet ruusukkeita saaneet, mutta 10 ja 11 sija eivät olleet huonot nekään. Toki, Marshalin rima esteillä oli jossain ‘älä lennä esteen sekaan’ ja ‘älä jää hevosen alle’ välillä joten hänen kirjoissa onnistumiseen ei paljoa vaadittu.
Niin. Ja kyllähän hän ja Arlekinki olivat suoriutuneet myös hyvin, sijoittuen 3:ksi. Mies pohti itsekseen päivän sijoittumisia, vilkaisten pelkääjän paikalle missä Niklas istui tutkimassa lähes varovaisin ottein valkoista ruusuketta käsissään.

“Montako ruusuketta sulla nyt muuten on?”
“..Arlekinin kanssa? Tämä on toinen.”
“Eiku ylipäätään. Monesko ruusuke tää on sulle? Äläkä naura siinä yhtään, vakava kysymys.” Niklas sanoi, naurahtaen tosin itsekin hieman.
“En tiedä. En ole pitänyt lukua enää moneen vuoteen.”
“Miten niin et muka tiiä? Luulis sitä nyt muistavan ees suurinpiirtein montako tällästä on haalinu.”
“Kyllähän minä aluksi pidin tiukkaan lukua siitä montako ruusuketta minulla on. Montako ensimmäistä, toista ja sitä rataa. Ja jokaisen ruusukkeen taakse kirjoitin aina hevosen nimen, kisan sekä luokan mistä se on. Mutta, jos muistat niin olen yhä kisannut enemmän ja vähemmän siitä lähtien kun täytin 3 joten..”
“Aaa…Totta… Mä muistan kyllä ne pari kuvaa teijän eteiskäytävän seinältä.. Misä istut sen pienen ponin seläsä ku olit vaahtosammuttimen kokonen.” Niklas totesi virneen kera, uppoutuen paremmin penkkiin ja antoi silmiensä valua kiinni.

Marshall vilkaisi taas nopeasti viereensä, hymyillen hieman. Totta kai. Niklas nukkui aina parhaiten pitkien automatkojen aikana. Rastapää nosti toisen kätensä lepäämään ikkunan reunaa vasten, nojaten pään kättä vasten. Vaikka mielessä oli kyllä vahvasti tämän päivän kisasuoritus sekä tovereiden menestys, mieleen palasi sekin eräs kerta kun hän oli kotona keittiöpöydän ääressä raapustanut punaisella värikynällä omaa nimeään ruusukkeen takapahviin, ja sitten esitellyt sitä ylpeänä vanhemmilleen. Isä oli vain hymyillyt, eikä ollut paljastanut hänelle että siellä luki Marshin sijaan hyvin haparoivilla harakanvarpailla ‘Mesh’. Se kirjava ruusuke taisi tänäkin päivänä koristaa vanhempien toimiston seinää minne kaikki merkittävimmät ruusukkeet oli kerätty näytille.

[MarshallOsallistuja]

Lähtölaskenta (458 sanaa)

Vähintäänkin mielenkiintoista. Marshall tuumasi itsekseen katsoessa kun Arlekin harppoi pitkin raviaskelin tarhan perältä portille heti kun oli kuullut tutun kutsuvihellyksen. Itse portille tulossa ei ollut mitään poikkeuksellista, mutta se että tamma tuli ravaten oli. Tavallisesti se vain nosti pään ylös kuin varmistaakseen ensin että oli kuullut oikein ja sen jälkeen lähtenyt kävelemään tasaiseen tahtiin kutsujan luo. Mies napsautti riimunnarun kiinni riimun alla olevaan renkaaseen ja tarjosi suosiolla piparminttu lahjukset pienen ekstran kera.

“Vielä viiden vuoden jälkeenkin jaksat yllättää… Energisyys on ihan mukavaa, mutta älä ala keksiä mitään typeryyksiä.” Marshall puheli tammalle ja rapsutti voimakkaasti sen otsaa, katsoen käsiinsä jääneitä karvoja hetken “..Onneksi sinut on klipattu niin tänä keväänä ei ole samanlaista karvasotaa..” mies lisäsi virnistäen lähtiessä taluttamaan Arlekinia talliin.

Suunnitelma oli ollut ratsastaa Arlekin lyhyesti läpi sen jälkeen kun hän oli auttanut Nellyä tuon viimeistely ratsastuksessa, kertomalla milloin tuo meni keskikäyntiä ja milloin lisättyä jotta nainen erotti liikkeiden erot paremmin näin selästä käsin. Etenkin käynnissä niiden erot oli kyllä välillä erittäin vaikea tunnistaa.
Mutta siinä vaiheessa kun Marshall oli palannut maneesista talliin hakemaan Arlekinia, tuo oli pysähtynyt tamman karsinan eteen ja silmäillyt pää pystyssä seisovaa tammaa joka tutkaili kirkkaalla katseella tallikäytävää. Ihan kuin se olisi näiden parin päivän aikana herännyt jostain muutaman vuoden kestäneestä horroksesta. Eilisen ratsastuksessa se oli tuntunut todella hyvältä eikä rastapää halunnut tehdä mitään mikä latistaisi tamman herännyttä intoa, minkä takia mies oli lopulta päätynyt aikomaansa rennompaan ratsastukseen. Etenkin kun maneesi olisi vielä hetken jopa vapaana, koska Chai oli näkynyt suulissa Pondin jouhien kimpussa ja Tiitus oli mennyt vasta hakemaan Enniä tarhoilta.

Hetkeä myöhemmin Marshall istui maneesissa Arlekinin paljaassa selässä vain riimunnaru hevosen kaulan ympäri sidottuna ja tunnusteli sen liikkumista uralla. Tamma oli aina liikkunut mukavan rennosti kyllä, mutta nyt sen liikkumiseen oli tullut mukaan uudenlaista energiaa mikä ainakin tässä vaiheessa tuntui vain hyvältä. Ehkä tämän cupin vaatima oikeasti aktiivinen, ja ennen kaikkea tavoitteellinen, treenaaminen vain sattui sopimaan Arlekinille. Rastapää puristi jalkojaan kevyesti hevosen kylkiä vasten pyytäen sitä siirtymään raviin lyhyen kävelyn jälkeen. Ratsastuksen jälkeen ohjelmassa oli viimeisten varusteiden pakkaaminen ennen kuin pitäisi tehdä lähtöä. Matka Lehtovaaran tallille oli Seinäjoen tasolta sen verran pitkä että Marshall oli tarttunut kauempaa tuleville järjestettyyn majoitusmahdollisuuteen. Matkasuunnitelma oli laskettu siten että he olisivat perillä sellaiseen aikaan että Arlekin pystyi jäämään heti talliin yöpuulle, ja kisapäivän päätteeksi he matkustaisivat sitten takaisin Hopiavuoreen. Niklas oli lähdössä mukaan tällä kertaa, ja oli hankala päätellä että oliko tuo enemmän innoissaan pelkästä Lappiin menosta vai itse osakilpailusta. Ehkä vähän kummastakin. Marshall pyyhki mielestä häiritsemästä tolkuttoman pitkältä vaikuttavan muistilistan asioista mitä pitäisi tehdä kuin myös poikaystävänsä joka oli tallille tullessa kadonnut valoakin nopeammin päärakennukseen puhuen jotain lenkistä Mielikin kanssa, ja siirsi kaiken keskittymisensä syvään hengittämisen jälkeen allaan olevaan hevoseen. Vaikka ratsastus oli vain nopea askellajien läpikäyminen, ei sitäkään pitäisi tehdä ajatukset levällään kuin jokisen eväät.

***

Mennyttä, nykyistä ja tulevaa matkalla Lehtovaaraan (475 sanaa)

“Ihan hiton epäreilua että täälä on vielä tähän aikaan enemmän lunta mitä meillä on ollu melkeen koko talvena.” Niklas nurisi melkein nenä kiinni lasissa.
“En väitä vastaan.. Tämä talvi oli.. no, surkea.” Marshall vastasi, nojaten pään toista kättään vasten jota leppuutti ikkunan reunaa vasten katse tiiviisti edessä avautuvassa moottoritiessä.
“Eikö muuten viime vuonnaki joku osa ollu tällä samalla tallilla mihin me ollaan nytki menosa?”
“Oli. Kolmas, sijoituimme Volyan kanssa kahdenneksitoista.”
“..Miten sä muistat sen nuin tarkasti?” Niklas kysyi hieman silmiään siristäen, kuin aikoisi syyttää toista noituudesta moisten yksityiskohtien muistamisesta.
“Siinä missä onnistumiset on helppo muistaa, myös epäonnistumiset jäävät mieleen. Vaikka se kerta ei mikään katastrofi ollutkaan, mutta Volya ei ollut oma itsensä ja pisteet jäivät sen verran huonoiksi että sijoituimme häntäpäähän.”
“Aaaa..No se selittääki.” nuorempi vastasi, nojautuen taas penkin selkänojaa vasten ja suuntasi omankin katseensa edessä avautuvaan tiehen.

Hetken aikaa kaksikko istui hiljaisuudessa mitä rikkoi tasainen renkaiden humina ja vaimea radiojuontajien pölötys, kun YleX:n juontaja höpisi jotain äitinsä kertomaa juttua kuinka hän ei ymmärtänyt jotain pöpökammoa kun toinen oli lapsena istunut pesuvadissa jalkaraspi kourassa ja miten sujuvasti raspi oli vadin pohjalta mennyt suuhun. Yh, sitä aina unohtaakin mitä kaikkea pienet lapset suuhunsa tunkevatkin..

“..Mitä luulet. Jos mä alkasin oikeesti säännöllisesti ratsastaan, oisko mulla mitään mahollisuuksia osallistua ensvuonna tähän cuppiin? Siis, jos se vaan järjestetään.” Niklas kysyi lopulta, pitäen katseen eteen suunnattuna. Marshall vilkaisi hieman yllättyneenä pari kertaa viereisellä penkillä istuvaa miestä.
“..No.. Ensimmäinen luokka on Helppo C. Et tarvitsisi kuin vähän lisää treeniä laukkaamisessa, tai helpompi laukkasen hevosen, niin pystyisit siihen jo nyt.”
“Entä esteissä? Koska se tuntuu paljo hauskemmalta.”
“Et ole vielä hypännyt kuin joskus pari pientä kavalettia mutta… Esteillä ensimmäinen luokka on 60cm, mutta en näkisi syytä miksi et siihen pystyisi. Etenkin jos puhutaan että nyt vuoden ajan ratsastat säännöllisesti ja sinulla on jopa tavoite mihin tähtäät.” rastapää selitti lyhyen miettimisen jälkeen, myöntäen että Niklaksen herännyt kiinnostus edetä ratsastuksessa ilahdutti. “..Mietitkö tuota ihan vain ajankuluksi, vai haluatko oikeasti yrittää?”
“Ehkä. Tai siis.. pelkkää koulua en jaksa, se on joo kaiken perusta ja sitä rataa. Joten toki sitäkin pitää ratsastaa. Mutta jos sen rinnalle ottais vähän jotain hauskemman tuntusta, kuten esteratsastus, niin mullahan saattas oikiasti kiinnostus ja jaksaminen kestääkki.”
“Se tavoite on ihan realistinen, etenkin kun sinulla on heti valmiiksi joku valvomassa ja ohjaamassa eteenpäin. Ja Arlekin osaamisessa yllättäen ei ole ongelmia ja tähän saakka mitä olet sillä ratsastanut niin teidän yhteistyö sujuu ihan hyvin. Eli jos oikeasti vain haluat yrittää, niin tietenkin autan sinua.”
“Mutta entä jos sä haluat kisata itekki ens vuonna?” Niklas kysyi vilkaisten ratin takana istuvaa rastapäätä nopeasti.
“Olen kisannut jo niin paljon vuosien aikana että se ei paljoa tunnu vaikka joku kisa välistä jääkin omalta osaltani. Ja eihän sitä tiedä vaikka minulla olisi toinen ratsu alla. Sitä paitsi, kyllä kisahoitajan roolikin minulle käy.” mies vastasi pienen virneen kera, ennen kuin ilme vakavoitui. “…pitikö meidän kääntyä tuosta rampista…?”

***

Kisapäivä (307 sanaa)

Lähtölistojen näkeminen oli joskus ensimmäisten kisavuosien aikana ollut se minkä jälkeen jännitys vain paheni. Oli ollut hermoja raastavaa seisoa muiden selkien takana ja odottaa vuoroaan että pääsisi näkemään mikä oma lähtönumero oli. Ihan ensimmäisenä lähteminen oli kauheaa, koska kaikki näkisivät ja oma suoritus asettaisi riman seuraavia varten. Mutta myös viimeisten joukossa starttaminen oli kauheaa, koska niin moni oli jo selvinnyt omasta suorituksesta joten he olisivat todennäköisesti katsomon seassa katsomassa. Ja siinä vaiheesa oli jo nähnyt niin monta hyvää suoritusta että tuntui mahdottomalta enää ratsastaa niin että muka sijoittuisikin. Nykyään Marshalilla ei ollut mitään tiettyä toivetta oman lähtönumeron suhteen, vaikka mieluiten hän ratsasti ensimmäisten joukossa niin oma suoritus olisi pois alta. Ja jos niikseen, voisi lähteä jo aikaisin kotiin kun näkisi hyvissä ajoin että sijoittuisi häntäpäähän. Lähtönumeroksi määräytynyt 6. oli kyllä positiivinen yllätys viimekerran toiseksi viimeiseen nähden.

Lämmittely oli tapahtunut tallin kentällä, missä Arlekin oli jälleen näyttänyt heränneensä jostain kauan kestäneestä horroksesta. Liikkumalla tavalliseen nähden selvästi paremmalla energialla ja voimalla, olematta kuitenkaan millään tavalla hätäinen. Siirtyessään kohti maneesia Marshall ei ollut varma jännittikö ylipäätään juuri alkavaa suoritusta, vai puhtaasti sitä kuinka erilaiselta Arlekin tuntui tällä kerralla. Mies rapsutti kevyesti tammaa harjan tyvestä toisella etusormellaan samalla kun he astelivat sisälle Lehtovaaran maneesiin. Arlekin käänsi korvansa tiukasti eteenpäin. Maneesiin rakennettujen kouluaitojen lähestyessä, Marshall hengitti syvään ja kertasi päässään ohjelman vaiheita samalla kun muistutti itseään hengittämisestä, nyrkeistä sekä mukautumisesta raviin. Lopulta tuo puristi hieman jalkojaan hevosen kylkiä vasten, jolloin Arlekin siirtyi sujuvaan raviin. Lähtölupa kun oli saatu, Marshall ohjasi tamman uraa pitkin lyhyeen päätyyn ja käänsi sen keskihalkaisijalle pitäen ratsunsa tukevasti pohkeidensa välissä jotta se kulki varmasti suorassa. Kuten Huippuvalmentaja Ruska Svart oli valmennuksessaan sanonut, suoraan meneminen on tärkeää. Ratsukko pysähtyi tuomareiden eteen, missä Marshall siirsi ohjat toiseen käteensä jotta saattoi vapaan käden siirtää sivulle ja kumartaa päätään tervehdykseksi tuomareille. Rauhallisesti ohjat takaisin kumpaankin käteen, nyrkit pystyyn, katse eteen ja liikkeelle.

[MarshallOsallistuja]

Mitä sitä tällä kertaa treenattais (429 sanaa)

Marshall käveli Arlekin vieressä seuraten kohti maneesia samalla kun silmäili puhelimen näytöltä viikonlopun osakilpailussa ratsastettavan kouluohjelman vaiheita. Loppujen lopuksi ohjelma oli hyvin yksinkertainen, eikä mies epäillyt etteikö Arlekin suoriutuisi siitä ihan hyvillä pisteilläkin. Mutta suurimmat haasteet todennäköisimmin tulisi olemaan hyvän kokoamisen säilyttämisen lisäksi pysähtymisestä raviin siirtymisen terävyys sekä riittävä askeleen venyminen keskilaukassa. Rastapää oli yhden valmennuksen aikana saanut havaita että jäi liian paljon jarruttamaan tamman liikettä jolloin sen askeleen pituus ei päässyt venymään tarpeeksi jotta liikkeen suorittamiseen vaadittava askeleen venyminen olisi tarpeeksi selkeä.
Maneesin oville saapuessa Marshall sulki kännykän ja sulloi taskuunsa, otti toisella kädellä kiinni suuresta liukuovesta ja ilmoitti kuuluvaan ja selkeään ääneen tulostaan ennen kuin liu’utti ovea auki sen verran että pystyi tarkistamaan maneesin ratsukkotilanteen. Nähdessään vain Nellyn ja Cozminan kävelemässä uralla pitkin ohjin, mies työnsi ovea hieman enemmän auki.

“..Onko sulla vielä pahasti kesken täällä?”
“Hä? Ei oo, justiin loppukäyntejä mennään.” nainen vastasi sen näköisenä että oli ollut omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.

Rastapää hymyili hieman ja nyökäytti päätään, ennen kuin työnsi ovea lisää auki jotta mahtui taluttamaan Arlekinin perässään sisälle halliin. Saatuaan oven vielä heidän perässään kiinni, mies suuntasi ratsunsa kanssa keskemmäs maneesia. Kookas tamma askelsi jotenkin poikkeuksellisen pirteänä jalkojaan nostellen ja pää korkealle kohotettuna, mikä oli vähintäänkin poikkeuksellista sen tavalliseen puoliuniseen kävelyyn. Marshall siirtyi itse kävelemään hieman paremman turvavälin päähän hevosen rinnalla ja silmäili sen liikkumista hieman kulmiaan kurtistaen.

“Sehän vaikuttaa erityisen pirteältä tänään.”
“..Sitäpä hyvinkin. En tiedä pitäisikö olla vain tyytyväinen vai huolestunut.” mies vastasi, pidellen ohjat toisessa kädessään samalla kun kiersi hevosen toiselle puolelle laskemaan toisenkin jalustimen alas.
“Ehkä sillä on vaan kevättä rinnassa.” nainen ehdotti pienen virneen kera.
“hmh.. Ihan mahdollista.”

Marshall ehti juuri ja juuri istua satulaan kun Arlekin jo lähti liikkeelle vaikka normaalisti se seistä pönötti siihen saakka kun pyydettiin liikkumaan. Mies teki muutaman puolipidätteen ja pyysi tamman pysähtymään, sekä pysymään aloillaan hetken ennen kuin antoi sen taas lähteä eteenpäin. Ehkä se pysähdyksestä suoraan raviin siirtymisen terävyys ei tulisi olemaankaan niin suuri ongelma kuin hän oli ajatellut.

“Muuten.. Onko sulla kuin kiire huomenna?”
“Hmh? Ei oikeastaan. Tavalliset lähtövalmistelut, lyhyt läpiratsastus.. Kuin?”
“Eiku mietein vaan.. Kun meidän ohjelma sisältää paljon keski- ja lisättyä käyntiä, tiedän kyllä teoriassa niiden erot ja osaan katsoa ne muilta ratsukoilta. Mutta kun ite on satulassa, on jotenkin hankalampaa tunnistaa se ero.”
“Mmhm.” Marshall hymisi myöntävästi päätään nyökytellen, tietäen hyvin mistä toinen puhui.
“Niin mietein, että oisko sulla huomenna ollut aikaa vilkasta meidän menoa? Ihan vaikka vaan nopiasti.” Nelly lopulta kysyi, kulkien Cozminan kanssa hyvän välimatkan päässä toisen ratsukon rinnalla.
“Kyllä minulta nyt sen verran aikaa löytyy.” mies vastasi pienen hymyn kera. “Kerro vaan aika, niin kyllä onnistuu.”

[MarshallOsallistuja]

Jalustimet kotiin ja esteraippa käteen (831 sanaa)

Arlekin vaikutti hyvin tyytyväiseltä seistessään suulin ketjuissa molemmilta puolin kiinni ja kurotteli päätään ovensuussa eteenpäin, haistellen sateista ilmaa sieraimet värähdellen. Marshall leppuutti toista kättä hevosen lautasten päällä ja katsoi pihamaata, silmäillen edellispäivän säälittävän lumisateen jäliltä nyt märempääkin märemmäksi sohjoksi muuttuneita kohtia vesilätäköiden ja ravan seassa. Mies huokaisi syvään, taputtaen Arlekinia kevyesti ennen kuin siirtyi seinän vierustalle ja poimi jalustimet hihnoineen toiseen käteensä. Vaikka muistikuvat edellisen viikonlopun valmennuksesta olivat yhä hyvinkin kirkkaasti mielessä, pitkä valmennus ilman jalustimia ja sen jälkeisenä päivänä tunnettu särky vähän joka puolella kroppaa, oli rastapää päättänyt ratsastaa taas ilman jalustimia. Kyllä hän etenkin kotona tapasi useinkin ratsastamaan hevosia niin että jätti jalustimet kokonaan pois matkasta, mutta jostain syystä Arlekin kanssa sitä oli tullut tehtyä vain pari kertaa.
Marshall oli juuri menossa sisälle Jussin tallin ovista, melkein hypähtäen pienesti taaksepäin kun ovensuussa törmäsi ulospäin tulevaan Outiin ja Nellyyn. Rastapää räpytteli silmiään nopeasti ja katsoi valkoisten karvojen peittämää naista päästä varpaisiin, älyten lopulta siirtyä sivuun oven edestä patsastelemasta.

“Joko yrität esiintyä Jetinä tai Cozminalla on karvanlähtö parhaimmillaan.” mies sanoi pienen virneen kera.
“Arvaa vaan.” Nelly kommentoi, puhaltaen suupielessään kutittaneita karvoja
“Seiso siihen ja levitä kädet” Outi komensi Nellyä, osoitellen oikeaa paikkaa samalla kun kävi nappaamassa seinustalta harjan käsiinsä.

Marshall katsoi kun Outi alkoi sukimaan Nellyn selkäpuolelta valkoista karvakerrosta pois, ennen kuin lopulta lähti astelemaan Jussin tallin läpi varustehuoneen suuntaan. Arlekin käänsi päätään uteliaana taaksepäin nähdäkseen paremmin naisten touhun, höristen heille kumeasti.
Varustehuoneeseen päästyään mies ripusti jalustinhihnat roikkumaan Arlekinin satulatelineen alla olevaan koukkuun ja vilkuili hetken ympäri huonetta, siirtyen sitten nurkassa näkyvän valkoisen ämpärin puoleen missä sojotti pystyssä muutama enemmän ja vähemmän elämää nähnyttä raippaa joita ei pölystä päätellen turhan usein oltu käytetty edes. Seassa oli pari pidempää kouluraippaa, joiden päistä kangas oli hapertynyt niin että sisällä oleva muoviosa pilkisteli esiin mutta syvempää vanhan melassiämpärin sisältä mies nappasi yhden lyhyemmistä esteraipoista ja pyöritteli sitä kädessään, mittoen sitä molemman käden peukaloiden alle samaan tapaan kuin edellisen viikonlopun valmennuksessa hän oli joutunut tekemään. Tarkoitus treenata nyt itsenäisesti sieltä saadut vinkit mielessä, olipa hän jopa venytellyt saatuaan Arlekinille varusteet päälle ennen kuin lähti hakemaan puuttuvaa kypäräänsä. Arlekinin kaapille siirryttyään Marshall käytti nopeasti pienen hetken avaamalla hieman sekaisella nutturalla olleet rastansa, sitoakseen ne kiinni matalalle poninhännälle jotta kypärä asettui kunnolla päähän.

Päästyään takaisin suuliin, Marshall hymähti pienesti kun Outi oli siellä yhä auttamassa Nellyä vapautumaan valkoisten karvojen vallankumouksesta.. Mies ojensi varustekaapista mukaan nappaamansa oranssin huokoisen sienen Nellylle.

“Tässä, tällä ne karvat lähtee paremmin kuin hyvin.”
“..Kiitos.” nainen kiitti hieman hämmentyneen kuuloisena, pyöritellen sientä käsissään ennen kuin kokeilevasti pyyhki mustia housujaan “Hei, täähän toimii oikiasti.” tuo lisäsi, jatkaen pyyhkimistä.
“Mä oon tainnu joskus nähdäkki nuita jossain kaupassa myynnissä.” Outi kommentoi, vilkaisten käsissään olevaa harjaa kuin toivoisi sen tehoavan paremmin vaatteisiin tarkertuneisiin karvoihin että toinen saataisiin nopeammin pelastettua pistelevästä ja kutittelevasta karvavankilasta.
“..Ainakin Sotkassa myydään nuita. Niklas osti tuon joskus kun sai tarpeekseen kotiin kulkeutuvista hevosenkarvoista sohvassa.” mies vastasi pienen hymyn kera, riisuessaan riimua Arlekin päästä.
“Otitko säki Sagan antamat vinkit käyttöön vai?” Outi kommentoi, nyökäten hieman hevosen selässä olevaa satulaa kohti mistä puuttui jalustimet.
“..Joo. Sen valmennuksen jälkeen tein hieman ajatustyötä että pitäisi ehkä säännöllisesti ratsastaa Arlekinia ilman jalustimia. Ties vaikka näkyisi jotain tuloksia vielä tämän TT-cupin aikana.” Marshall vastasi pienen virneen kera. “Voit laittaa sen sienen tuohon Arlekin harjapakkiin kun et tarvitse sitä enää.” mies lisäsi viittoen seinän vieressä olevaa pakkia, lähtien taluttamaan hevosta mukanaan ulos suulista.

Ulkona tihutti yhä vettä, mutta sade oli sen verran hentoa että rastapää suuntasi siitä huolimatta tyhjälle kentälle. Ei heitä pahvista saati sokerista oltu tehty. Mies sulki kentän portin perässään, taluttaen Arlekin hieman keskemmäs kentälle ja varmisti satulavyön että se oli varmasti tarpeeksi tiukalla. Marshall siirtyi seisomaan sivuttain hevosen pään vierelle katse satulaan päin. Milloinkohan hän oli viimeksi hypännyt Arlekin selkään ilman jalustimia? Varmaan joskus joulun alla kun hän oli päättänyt osallistua joulumaastoon ilman satulaa ratsastaen. Mies hengitti kerran syvään kuin keskittyäkseen, ennen kuin otti reippaan harppauksen ennen ponnistamista samalla kun piti tukevalla otteella kiinni Arlekin paksuista jouhista satulan etukaaren tuntumassa. Loikka ei ollut ehkä kaikkein sulavin, Marshall oli joutunut lopussa hieman könyämään päästäkseen perille satulaan kun penkin takakaari oli vaikeuttanut jalan heilauttamista selän yli. Ehkä.. 7 tai 8 arvoinen suoritus, mies totesi mielessään ja taputti ratsunsa kaulaa ennen kuin pyysi sen liikkeelle. Jo alkukäynneillä Marshall nappasi saappaan varteen tunkeman esteraipan käteensä ja asetteli peukaloiden alle pitämään nyrkit kunnolla pystyssä.
Ensimmäinen osakilpailu oli kyllä mennyt paljon paremmin mitä hän oli osannut edes toivoa kun he olivat sijoittuneet luokan toisiksi, minkä takia oli hieman hankala olla herättämättä yhtään suurempia odotuksia seuraavaa osakilpailua varten. Toki, treeni oli sujunut todella hyvin ja Arlekin oli tuntunut koko ajan hyvältä. Mutta olisi silti parempi pitää odotukset mahdollisimman matalalla. Seuraava starttaus oli kuitenkin vasta heidän toinen kisasuoritus, joten se voisi mennä ihan miten tahansa. Niin hyvässä kuin pahassa.

“Siisti, tasainen ja ennen kaikkea hyväksytty suoritus. Se riittää meille eikö vain?” Marshall mutisi pienen hymyn kera Arlekinille, kallistuen hieman jotta näki paremmin tamman ilmeen. Arlekin vain vaikutti olevan kiinnostuneempi tarhojen tapahtumista missä Steffe ja Nirri olivat selvästi päättäneet taas mitellä keskenään että kumpi oli tarhan kingi.

[MarshallOsallistuja]

Kuppi kahvia ennen maastoa

Riisuessaan kenkiä pois jaloista tuvan etteisessä, Marshall kuulosteli perempää talosta kantautuvaa puheensorinaa. Hyvin lyhyen ajan rastapää empi peremmälle menemistä mutta nosti kengät kuitenkin sivuun ja suuntasi askeleensa keittiöön päin.

“Päivää taloon, onko kahvia vielä jäljellä?”
“Justiisa kuule saatihin uus pannullinen pöytähän. Ota kuppi niin met teemmä tillaa pöyrän äärehen.” Eetu tokaisi reippaaseen tapaansa ja viittoi kuin parempikin liikenteenohjaaja ja pöytään tuli tilaa ennen kuin Marshall ehti mukista mitään vastaan. Toisaalta, pirttipöydän ääressä oli vielä yksi paikka vapaana joten suurta vaivaa ei järjestely ollut edes vaatinut.
“Niin onko se lauantai? Vai sunnuntai?” Nelly tiedusteli, keskustelu jatkuen siitä mihin oli jäänytkin.
“Sunnuntai se piettäs olla.” Eetu tokaisi.
“..Mistä puhutaan?” Marshall kysyi väliin hieman empien, otettuaan vapautuneen paikan pöydästä saatuaan kuppinsa täytettyä kahvilla.
“Seuraavasta osakilpailusta että milloin se on.” Outi kommentoi
“Nii, ja siitä kuin Nelly pelkää että jos se ei menesty yhtä hyvin ku viimeksi niin se menettää maineensa ja kunniansa valmentajana” Hello mumisi suu täynnä pullaa “Vaikka ei se oikeesti mitään työtään menetä.”
“Miten me taas päädyttiin tähän aiheeseen?” Nelly mutisi sen näköisenä että haluaisi mieluummin puhua vaikka säästä ja horoskoopeista.
“..En kyllä usko että tämän cupin takia menettäisit mainettasi valmentajana vaikka kuinka huonosti menisi.” Marshall sanoi hörpäten varovasti kahviaan. “Mutta jos tarvitset varasuunnitelman ja pitää kadota maan päältä, niin kyllä sinulle valmentajan töitä meidän tallilta löytyy. Englannilla pärjää.” mies lisäsi pienen virneen kera.
“Noniin! Nyt sulla on suunnitelma B jos muka katastrofi käy! Vai onko tää jo c? Kun eikö ainaki Noa luvannu joku aika sitte että kyllä se valmennettavaksi tulee jos muka jotenki menetät töitä tän kisan takia.” Hello sanoi hyvin varmana samalla kun vaivihkaa nappasi toisen palan pullaa itselleen.
“Ja kyllä mäki Ennin kaa aion sun asiakas olla ja varmasti moni muuki tallin ratsastajista, niin et sä työttömäksi joudu vaikka maailmanloppu tulisi.” Tiitus kommentoi.

Outi ja Fedora yhtyivät mukaan ollessaan samaa mieltä asiasta, ilmoittaen kumpikin että hekin kyllä tarvitsivat lisävalmennuksia. Myös pöydän päässä istunut Eira nyökytteli päätään äänettömänä vastauksena. Outi jatkoi siitä mainitsemalla lyhyesti parin päivän takaisen Sagan vetämän valmennuksen, kuinka pitäisi ehkä useamminkin keskittyä johonkin niinkin tavalliseen kuin pelkkään istuntaan. Eikä hioa mitään erikoisia kiemuroita ja koukeroita tai muutakaan. Marshall silmäili hieman päädyssä istuvaa Eiraa, joka tuntui välillä mulkoilevan oudonkin pistävällä katseella takaisin. Miksi lie, mies tuumasi mielessään ja hörppäsi kahviaan.

“..Onko joku teistä vielä lähdössä ratsastamaan? Olin ajatellut että menisin Arlekinin kanssa vähän pitemmälle maastolenkille. Mitä tahansa muuta kuin kokoamista ja koululiikkeitä..” Marshall kysyi lopulta, vilkuillen hieman muita pöydässä olijoita.
“Mä ja Tatti voitas lähtä. Kaverin kaa se on varmasti vähän rauhallisempiki, kun se on nyt päässyt vähän keräämään ylimäärästä energiaa..” Fedora ilmoitti lopulta hymyn kera.
“Siinä tapauksessa Arlekin ainakin on hyvä seura sille. Se ei ylimääräsiä härlää.” rastapää vastasi kevyen hymyn kera “Muita lähtijöitä?”

[MarshallOsallistuja]

Saga Isbergin istunta höykytys 11.4.2020

Valmennus oli tuskin edes alkanut kun omatunto paukutti takaraivossa ensimmäisen kysymyksen jäliltä. Kuinka moni oli venytellyt ennen satulaan nousua. Marshall vilkuili muita ratsukoita ennen kuin epäröiden vähän nosti omaa kättään. Mies ei ollut varma että nostaisiko vai ei koska venyttely oli ollut aivan liian lyhyt. Tuo oli Suomeen tultuaan aivan liian nopeasti alkanut luistamaan venyttelemisestä ja tätä nykyä hyvällä tuurilla teki niin joka toinen kerta. Jos silloinkaan. Onneksi hän vaivautui edes juoksulenkkien yhteydessä venyttelemään tunnollisesti.
“Yksi? No? No niin, niinpä. Miten te voitte olettaa että hevonen mihinkään vertyy, jos ette itse verryttele.” nainen sanoi lähes toruvaan ääneen, ennen kuin komensi kaikkia päästämään ohjista irti ja esimerkkiä näyttäen käveli omaa rinkiään maneesissa kädet pyörien.
Myönnetäköön että pieni verryttely satulassa tuntui hyvältä. Vaikka mikään kovin lämmin siinä ei tullutkaan niin siinä vaiheessa kun Saga ilmoitti että nyt olisi hyvä hetki ottaa takit pois koska kohta ainakin olisi kuuma, päätti Marshall jättää suosiolla ohuen takin maneesin reunalle ja ratsastaa pelkkä t-paita päällään.

Valmennus oli tuskin edes alkanut kun Marshall tipautti jalkansa jalustimilta ja nosti ne ristiin Arlekin kaulalle, samalla aavistellen jo hieman minkälainen seuraava reilu tunti tulisi olemaan.
“Istut siellä kuin perunasäkki! Eikä haittaa vaikka näin alkuun oisit ihan lötkönä. Äläkä jää pidättään hengitystä vaan hengität aina syvälle vatsaan saakka ja myötäät lantiolla.” nainen ohjeisti tomerasti, kadoten lyhyesti maneesin reunan taakse ja palasi takaisin esteraippa käsissään. “Ja tässä sulle hyvä kikka mitä voit käyttää itsenäisestikin treenatessasi. Pidä tää raippa peukaloiden alla niin että se ei kallistu ylös eikä alas, niin ne nyrkit pysyy juuri oikein.”
Marshall vain nyökytteli päätään vastaukseksi, ottaen ojennetun raipan vastaansa samalla kun seurasi hieman kulmiaan kurtistaen Arlekin silmien pyörittelyä kun raippa tuli mukaan kuvioihin. Mies asetteli raipan molempien peukaloiden alle, kallistellen käsiään hieman kokeilevasti puolelta toiselle ilme hieman kirkastuen.

Valmennuksen loppuun päästessä olo oli kyllä juuri sen mukainenkin että oli reilusti yli tunnin istuttu ilman jalustimia hevosen selässä yrittämässä myödätä sen liikkeitä. Muut ratsastajat näyttivät olevan aikalailla yhtä puhki ja kaikki tuntuivat olevan hieman helpottuneita kun Saga antoi luvan siirtyä käyntiin ja antaa hevosille pitkät ohjat.
Marshall taputti Arlekin hiestä tummunutta kaulaa toisella kädellään ja taisteli houkutusta vastaan että ei riisunut kypärää päästään sillä hetkellä. Rastoista luopuminen ei ollut pitkään pitkään aikaan tuntunut yhtä houkuttelevalta mitä sillä hetkellä. Onneksi hän oli suosiolla luopunut edes takistaan valmennuksen alussa. Mies hätkähti pienesti tajutessaan Sagan siirtyneen heidän rinnalle kävelemään loppu palautetta varten.
“Keskikropan hallinta on sulla muuten hyvin hallussa, mutta sun pitää kiinnittää vähän lisää huomiota että lantio on mukana ja oikeasti myötää mukana sun hevosen askelissa. Sitä varten sun kannattaa alkaa venyttelemään lonkankoukistajia ainakin ennen ja jälkeen ratsastuksen. Vielä parempi jos teet sitä myös päivittäin kotona.” Saga selitti harppoessaan vaivatta mukana Arlekin tahdissa.
“Kiitos. Tämä valmennus oli juuri sitä mitä tarvitsin Arlekinin kanssa, ja saimme loistavia vinkkejä kotitreenaamiseenki.” rastapää kiitteli hieman hymyillen, ojentaen yhä peukaloidensa alla olleen raipan takaisin Sagalle.

[MarshallOsallistuja]

Huippuvalmentaja Ruska Svartin kouluvalmennus 10.4.2020 (597sanaa)

Tästä tulisi takuulla mielenkiintoisin valmennus pitkään aikaan, ellei jopa yksi koko ratsastusuran aikana. Marshall tuumasi itsekseen samalla kun letitti näppärin ranneliikkein Arlekinin harjaa sen karsinassa. Tamma vaikutti hieman kummastelevalta kun sen omistaja hääräsi taas sen jouhien kimpussa, vaikka kyseessä ei ollut edes kisapäivä.

“Kai sä tiiät että oot menosa 7-vuotiaan pikkutytön pitämään ‘valmennukseeen’?” päätallin ovesta sisään astellut Nelly pysähtyi kysymään toinen kulma hieman kohotettuna.
“Tiedän.”
“Eli.. Miks sä letität Arlekin harjan?”
“Mitä olen oppinut, etenkin nuoret lapset osaavat olla hämmentävän pikkutarkkoja ja suorasanaisia kun ottavat jonkun asian tosissaan.”
“Ahaaa… Eli kalastelet suurelta valmentajalta lisäpisteitä?” nainen kysyi pieni virne suupielessään.
“..Aikalailla.” Marshall myönsi virnistäen.

—

Marshall vilkuili maneesin keskihalkaisijalla seisovia ratsukkoja, ennen kuin käänsi katseensa muiden tavoin heidän edessä seisovaan pieneen tyttöön joka seisoi topakamman näköisenä mitä moni aikuinen. Lopulta Ruska ilmoitti kirkkaaseen ääneen ottavansa läsnäolijat ja pyöritteli muutamaa värikästä post-it lappua käsissään hetken. Fedoran, Outin ja Chain kommentit nostivat melkein väkisin pienen hymyn rastapään toiseen suupieleen, mutta nimenhuudon alkaessa mies vakavoitti ilmeensä takaisin asiallisen keskittyneeksi.
“Paikalla.” Marshall ilmoitti selkeään ja kuuluvaan ääneen pään nyökkäyksen kera, kun Ruska sai sanottua lapulle kirjoitetun nimen loppuun asti. Pienen tytön innokas tasajalkaa hyppiminen nostatti väkisinkin taas pienen hymyn miehen suupieliin.
Kun heidän arvostettu valmentaja ilmoitti nimenhuudon jälkeen tomerasti että heidän pitäisi lämmitellä hevoset kunnolla ennen kuin aloitetaan, Marshall pyysi Arlekin liikkeelle pienellä pohkeiden puristuksella. Todellisuudessahan he olivat kaikki lämmitelleet ratsunsa jo. Tamman suunnatessa kulkunsa maneesin kaviouralle päin, rastapää antoi ohjien valua pitkiksi jotta se sai venyttää kaulaansa kunnolla uuden alkulämmittelyn aikana.

“Kaikki kävelee hyvin, ja muistakaa että ohjista ei saa sitte vetää.” Ruska selosti hyvin tärkeän kuuloisena seuraten jokaisen ratsukon liikkumista. “Etenki Arlekin kävelee tosi nätisti, ja se on muuten myös tosi söpö!” tyttö lisäsi oikean ratsukon ollessa kohdallaan.
Marshall käänsi katseensa kulmat koholla pieneen tyttöön joka katsoi heihin samalla kun siirteli painoaan varpailta kantapäilleen kädet selän takana.
“Kiitos.” mies sai lopulta sanottua, kevyt hymy suupielissään ja rapsutti pienesti Arlekinin säkää toisella kädellään. Ruskan kasvoilla kävi lähes säkenöivä hymy ennen kuin tuo yhtä nopeasti jo jatkoi selostamistaan siitä, kuinka hevosia ei saanut myöskään potkia, koska silloin ei tarvitsisi ratsastaa ollenkaan.

Valmennuksen tehtävät olivat odotetustikin hyvin yksinkertaisia, itseasiassa hyvin samanlaisia mitä Marshall on itsekin teettänyt joillekin nuorimmille opetettavilleen. Oman haasteensa lävistäjällä suorana kulkemisessa toi tosin se, kun heidän suuri valmentaja oli siirtynyt hieman kumaraan seisomiseen lävistäjän toiseen päähän ja tuijotti jokaista lähestyvää ratsukkoa vuorollaan kuin saalista vaaniva petoeläin. Etenkin ensimmäisenä menneillä Fedoralla ja Chailla oli kuulostanut olevan vaikeuksia olla nauramatta sille näylle, eikä asiaa ollut auttanut se kun Ruska oli kieltänyt Fedoraa nauramasta ja huomautti samalla suoraan menemisen tärkeydestä. Marshall ehti siinä välissä hyvin palauttaa oman ilmeensä takaisin peruslukemille, ennen kuin käänsi Arlekin lävistäjälle.

Tunti taisi kestää hyvällä tuurilla parikymmentä minuuttia, kunnes Prinsessa-Valmentaja oli käskenyt ratsukot takaisin käyntiin ja alkanut jakamaan jokaiselle henkilökohtaista palautetta.
Omaansa kuunnellessa Marshall meinasi huomauttaa että kisoissa ei kylläkään mentäisi kevyttä ravia, mutta nielaisi ne sanansa nopeasti ja hymyili. “Kiitos, pidän tuon mielessä. Ja kiitoksia valmennuksesta, toivottavasti tulet toistekin pitämään tunteja.” mies kiitti. Eikä voinut kuin hymyillä vähän leveämmin siinä vaiheessa kun Ruskan kasvoille oli lävähtänyt miljoonan taalan hymy niin että valkeat hampaat paistoivat, samalla kun hän polki paikallaan sen näköisenä että joko hyppäisi ilmaan tai lähtisi juoksemaan.
Marshall käänsi katseensa takaisin menosuuntaan päin kun tyttö oli siirtynyt kertomaan palautetta seuraavalle ratsukolle. No, seuraavana päivänä oli tiedossa Saga Isbergin vetämä Tehovalmennus joten tälläinen lyhyt hyvän mielen ratsastus oli ihan sopiva tähän väliin. Etenkin, kun mitä hän oli ehtinyt ottaa tarkemmin selvää huomisen valmennuksen vetäjästä niin näemmä hänen vetämät tunnit olivat oikeasti hyviä. Ainoat valitukset olivat lähinnä sitä kuinka seuraavana päivänä joidenkin ratsastajien kroppa oli huutanut hoosiannaa istunta rääkin jäliltä.

[MarshallOsallistuja]

Marshall Kozlov – Arlek, HeA
”Istunta ja sen sovittaminen Arlekin isoihin liikkeisiin. Sen liikkeissä on joskus hankala istua mukana, jolloin istunta muuttuu liian levottomaksi ja se vaikuttaa hevosenkin suoritukseen. Ikuisuusongelmana myös että nyrkit kääntyvät usein vaakatasoon.”

[MarshallOsallistuja]

Hidas aamu

Siinä missä tuntui hyvältä herätä aikaisin aamulla ja lähteä tallille tai juoksulenkille, oli tälläisissä hitaissa aamuissakin oma viehätyksensä. Töihin piti mennä vasta huomenna joten Marshall oli herännyt rauhassa ja keittänyt kahvit, selannut läpi uutisia niin Suomesta kuin Venäjältäkin. Kunnes oli käynyt päivittämässä heidän tallin nettisivujen reunassa olevaan ’uutiset’ sarakkeeseen Arlekinin suoriutumisen koulukisoissa. Mitya, Vlad tai joku muu saisi hoitaa somepuolen päivittämisen, vaikka he kovasti jaksoivat yrittää sysätä senkin Marshalille. Kuulemma siinä samalla hän voisi tehdä omatkin tilinsä vihdoin ja viimein. Joo ei, sitä päivää ei tule.
Mies nojautui taaksepäin tuolillaan, hörpäten kahviaan samalla kun otti puhelimen toiseen käteensä ja näppäili whatsappin auki ja silmäili siellä näkyviä keskusteluja. Hän oli lähinnä mahdollisia hätätilanteita varten keräillyt joidenkin tallilla käyvien ihmisten numerot talteen, minkä takia tuo epäröi tovin ennen kuin aloitti uuden keskustelun ja napautti Outin yhteystietoa. Mies naputteli suht lyhyen ja selkeän viestin kuvan alapuolella olleeseen viestikenttään. Lisäten nopeasti linkin kuvaajan sivustolle, ennen kuin napautti vihreästä nuolesta että viesti lähti eteenpäin.

Kuva isompana

Marshall
Moi. Siellä osakilpailussa oli ollu joku alottelevampi valokuvaaja joka kuvasi kouluosuudet, ja oli saanu kuvia sinusta ja Jussistaki.

Hyvin saman tyyppinen viesti lähti myös Eetulle, hieman eri sanoin toki. Koska ainakin useimmat hevosenomistajat, kuin ratsastajatkin, tykkäsivät ainakin nähdä kuvia omista hevosistaan tai kisasuorituksistaan.

[MarshallOsallistuja]

Hienoa että tykkäät, tälläne melkee pääsiäisylläri xD Ja tokkiisa saat!

[MarshallOsallistuja]

WhatApp keskustelua Niklaksen kanssa kotimatkalla kisoista: (302 sanaa)

Niklas
No?? Mite se meni? Et sä voi vieläki olla nii kiireine että et ehi muka ees sijottumista kertoa!
Eiku vai onko kaikki palkintojen jaot vasta lopuksi?
Viime vuonnaha koululuokat palkittii enne estekisoja??
KERRO JO HYVÄ MIES!

Marshall
Rauha, toinen sija tuli

Niklas
SEHÄ O IHAN HELEVETIN HYVIN!
Tai siis ainaki musta se on
Ko sä puhelit jotaki että jännität miten Arlek pärjää hienojen puoliveristen seasa. Tai jotaki sinne päi
NIII ja miten ne muut pärjät??
siis pärjäs

Marshall
Joo, meni paljo paremmin mitä odotin. Arlekin tuntu hyvältä oikeastaan jo tallilta lähtiessä niin varovaisen toivekkaana odottelin ainakin hyvää arvostelua ellei sijoitustakin. Outi voitti. Ja.. Jesse?? oli 3, Agnes 4, Tiitus 11 ja Chai 15 jos nyt oikein muistan.
Niin, ja Nelly voitti oman luokkansa.

Niklas
Ihan hiton hyvin siis! Eli Hopiavuori putsas palkintopöyän siinä koululuokasa ainaki!

Marshall
Aikalailla

Niklas
Entä esteet? Ku eikö jokku hypännykki?

Marshall
Joo. 100cm luokassa Jesse voitti ja Chai otti 5.sijan.

Niklas
Hiton hyvin! Onnittele kaikkia mun puolesta!
Eiku mä onnittelen huomena ite
EIKU onnittele vaan! Ku ehän mä välttämättä nää niitä kaikkia huomena!
Niii ja ootteko te mihkä aikaa takas?

Marshall
Arviolta reilu tunti.
Että ollaan perillä ja saan Arlekin yöpuille

Niklas
Okke. Mä teen jotaki ruokaa valamiiksi ko kuitenkaa et oo syöny jotaki kisamakkaraa enempää

Marshall
Kiitos.
Niin joo, siellä oli yks kuvaaja joka kävi kuvaamassa näemmä vaan kouluosuudet niin pyysin siltä kuvia jos hän sai joitakin onnistuneita Arlekinista. Niin se lähetti äsken ensimmäisen minkä oli ottanut lämmittelystä.

Kuva vähän isompana

Marshall silmäili puhelimen näytöllä näkyvää valokuvaa pieni hymy suupielessä, vilkuillen toisen reiden päällä lepäävää sinistä ruusuketta syrjäsilmällään. Huomio kääntyi kuitenkin nopeasti takaisin kännykän ruudulle kun yläpalkkiin ilmestyi ilmoitus uudesta sähköpostista, ja viestin otsikko paljasti nopeasti lähettäjän tämäpäiväiseksi valokuvaajaksi. Lukiessaan läpi uutta sähköpostia Marshalin mieleen juolahti idea että voisi kysyä josko kuvaaja oli napannut kuvia muistakin Hopiavuoren ratsukoista.

[MarshallOsallistuja]

Vitsit kuin hauska idea! 😀

Marshall Arkady Kozlov – Arlekin

[MarshallOsallistuja]

Marshall Kozlov – Arlekin, HeA (445sanaa)

Edellisestä valmennuksesta tuntui kuluneen jo ikuisuus, minkä takia Marshall ehkä tunsikin pientä jännitystä jossain vatsanpohjalla seistessään Arlekin kanssa rivissä muutaman muun ratsukon kanssa maneesin keskellä.
Arlekin silmäili harvinaisen virkeän näköisenä toisia ratsukoita samalla kun Marshall kiersi laskemassa jalustimet alas, tarkisti satulavyön varmaan kymmenettä kertaa ennen kuin kapusi satulaan.
Alkukäyntien aikana mies painoi kypärää hieman paremmin päähänsä, koska se tuntui jotenkin jääneen huonoon asentoon vaikka sen ei pitäisi olla muotoilun takia edes mahdollista. Etenkään kun hän oli letittänyt rastat siististi ennen kypärän laittoa. Ehkä hän jännityksen takia vain kuvitteli sen..? Marshall pudisti päätään pienesti ennen kuin silmäili maneesin reunalla seisovaa parrakasta miestä joka tuntui seuraavan kuin haukka jokaista ratsukkoa, keräten lopulta ohjat paremmin käsiinsä ja pyysi Arlekinin raviin.

—

“Kaveri jolla on rastat, pistä se hevonen keskittyyn siihen mitä te teette. Sehä ravaa niinku yrittäis nähä keskiviikkoon ja perjantaihin yhtä aikaa.”
Marshall vain nyökäytti päätään vastaukseksi. Arlekin tuntui olevan poikkeuksellisen iloinen saamastaan seurasta maneesissa. Ehkä pitäisi yrittää tulevaisuudessa kysyä useammin seuraa vaikka maastoon, niin tamma ei olisi aivan äimänkäkenä kun sai useamman kaverin seurakseen. Onneksi avotaivutukset saivat Arlekin aika nopeasti tajuamaan että oli jotain muutakin mihin keskittyä. Kunhan muisti että ulkopohje ja ulko-ohja tukee, ulkopohje ja ulko-ohja tukee…
“Hyvä. Mutta varo että se ei menetä painoa takaosalta ja lähde kohti pohkeenväistöä.” maneesin keskelle päin siirtynyt Karo sanoi jämäkästi kädet selkänsä takana.

—

Laukkasiirtymiset. Marshall oli pienesti jopa odottanut sitä että he pääsisivät valmennuksessa siihen osaan. Alun avo- ja sulkutaivutuksien vääntely oli saanut Arlekin erittäin hyvin kokoamaan itseään sekä aktivoimaan koko takapäänsä mukaan työntekoon, jonka jälkeen tamma oli tuntunut yksinkertaisesti mahtavalta. Ja siirtymiset olivat yksi Arlekin vahvuus, askellajista riippumatta. Mies vilkaisi maneesin toisella pitkällä sivulla etenevää Nellyä ja Cozminaa, seuraten kun he jo nostivat laukan seuraavaa tehtävää varten.
Hieman raskaammasta rakenteestaan huolimatta Arlekinkin nosti sulavasti laukan, jatkaen sitä muiden ratsukoiden tavoin uraa pitkin samalla kun ratsastaja sai tosissaan pistää etenkin keskivartalonsa töihin jotta pysyi satulassa eikä pomppinut ylös ja alas. Lopulta Marshall antoi ulko-ohjalla hieman tilaa Arlekinille, joka vastasi siihen heti lähtemällä venyttämään itseään lisättyyn laukkaan.
“Muuten hyvä mutta anna sen venyä vaan enemmän! Se on iso hevonen ja liikkuu isosti, joten älä jää himmaamaan vaan anna sen venyttää kroppaa että se askelki venyy. Ota uudestaan.”
Jossain mielensä perukoilla Marshall pystyi vannoa että tämä valmentaja oli joku hänen isänsä kadonnut kaksoisveli. Etenkin hänen opetustavassa oli hyvin paljon samaa. Rastapää nyökytti taas päätään, tehden muutaman pienen pidätteen ja lähti kokoamaan ratsunsa uudelleen ennen uutta yritystä. Toisella kerralla Marshall antoi Arlekinille tasaisesti hieman lisää tilaa venyttää itseään lisätyssä laukassa, kuullen kuitenkin valmentajan käskevän antaa hevosen venyä vielä vähän lisää. Rastapää myötäsi aavistuksen lisää, ja Arlekinin askel tuntui selvästi kurovan vielä vähän aikaisempaa pidemmäksi, jonka jälkeen maneesin keskeltä kuului lyhyt kehuva kommentti.

[MarshallOsallistuja]

Huoltotoimenpiteitä

Oli pakko ihailla ammattikengittäjiä, sitä miten he jaksoivat kengittää monta hevosta yhden päivän aikana ja vieläpä päivästä toiseen. Sekä useimmiten vielä useamman hevosen peräkkäin. Etenkin nuorempana Marshall oli katsonut silmät ihailusta säkenöiden kun heidän vaki kengittäjä oli yhden päivän aikana käynyt läpi parhaimmillaan sen kymmenen hevosta, pitäen välissä vain sen mittaisia taukoja mitä työntekijöillä oli mennyt uuden hevosen hakemiseen.
Mies pyyhkäisi otsaa hanskan kämmensyrjällä, jatkaen uusien naulojen hakkaamista Arlekin etukavion läpi. Tämä oli ainoa hetki jolloin hän halusi kirota tamman vahvan kaviomateriaalin alimpaan helvettiin, naulojen lyöminen tuntui samalta kuin yrittäisi paukuttaa niitä betoniharkkoon. Luojan kiitos kesä lähestyi kovaa kyytiä niin kengät voisi taas jättää kokonaan pois.
Arlekin seisoi tuttuun tapaansa silmät puoliummessa käytävällä, liikutellen korviaan hieman suuntaan jos toiseenkin kun jostain päin tallia kuului ääniä. Tällä hetkellä se kuunteli harjansa kimpussa olevaa Niklasta, joka seisoi jakkaralla sen kaulan kohdalla ja selitti Marshalille varsin innokkaasti siitä kuinka oli saanut sovittua tapaamisen jonkun koirakasvattajan kanssa.

“Se on siis kasvattanu niitä jo… en ny muista mistä vuodesta asti mutta monta vuotta jo kuitenki. Niin oon sen kaa jo jonku aikaa viestitelly ja kysyny ummet lammet rodusta, koiriin liittyen muutenki, sen kasvattamis jutuista niinku mihin se kasvattajana tähtää ja sitä rataa.”
“.. Hyvä. Paras tapa löytää se oikea rotu on kun on yhteydessä rotujen kasvattajiin, eikä usko pelkästään siihen mitä wikipedia kertoo.”
“Kyllä mä kato kuuntelen mitä sä mulle yrität sanua. Ainaki väillä. Mutta siis niin. Se ei iha alkuun kauhiasti innostunu siitä ko kerroin että mulla ei oo oikiastaan yhtään taustaa koirien kaa, ko se mietti että jos mulla tulee just jotaki ongelmia pennun kouluttamisen kanssa tai muuta että miten sellasesa tilanteesa pärjään. Niin se vaikutti heti huojentuneelta ko kerroin että asun sellasen tyypin kaa yhesä jolla kuitenki on tosi vahva tausta koirien kaa, että ko teillä on niitä laumanvartijoita ja jotaki vinttikoiria.”
“Kaukasiankoiria ja borzoita. Mutta roturyhmät meni oikein..”
“Hyvä, en siis iha omiani sille selittäny. Mutta sovittiin tosiaan että ny ens viikonloppuna kävisin niillä kyläsä tutustuun paikan päällä niihi koiriin, niin paremmin näkisin että millasia ne on että onko se rotu sellanen mikä vois olla mulle sopiva. Toivo että säki tulisit, ko kerran asutaan yhesä.”

Marshall taittoi viimeisen naulanpään kotkauksen alulle ennen kuin laski Arlekin jalan alas ja suoristi selkänsä. Että kengitysasento laittoiki selän koville. Mies siirtyi seisomaan hevosen viereen siten että näki tuolilla tasapainoilevan Niklaksen.

“..Niin nyt tulevana viikonloppuna? Minä päivänä tarkemmin ja missä tämä kasvattaja asuu?” rastapää kysyi hieman kulmiaan kurtistaen.
“Lauantaina. Ja Vaasasa. Ei sun siis pakko oo lähtä, ko sulla on seuraavana päivänä ne kisakki..”
“Ei, kyllä se onnistuu. Jos vain voidaan lähteä jo aamusta liikkeelle, niin minulle jää kyllä illalle sen verran aikaa jäljelle että voin katsoa että Arlekin on ok ja kaikki tavarat on varmasti valmiina aamuksi. Äläkä näytä noin yllättyneeltä. Minun vuoroni tehdä jotain sinua varten. Eli jos se on että käymme kasvattajan luona tutustumassa rotuun mikä sinua oikeasti kiinnostaa, niin sitten käymme siellä. Etenkin kun se on helposti järjesteltävissä minunkin osaltani.”
“No.. Joo, mutta ko sulla on se valmennuski vaan pari päivää ennen ite kisaa niin se ois voinu tehä liian tiukkaa sun aikatauluun..”
“Niin on. Mutta se vain helpottaa asiaa. Torstaina valmennus, seuraavana päivänä jotain kevyttä, perjantaina ehtii ratsastaa taas paremmin ja lauantaina en aikonut muutenkaan kuin lyhyesti juoksuttaa Arlekinin läpi jotta näen että se liikkuu hyvin… Pitäisi ehkä palkata sinut letittämään Arlekin sunnuntaina.” Marshall sanoi, kierrettyään Niklaksen kanssa samalle puolen hevosta ja katsoi kaulaa pitkin kulkevaa lettiä minkä nuorempi mies sai juuri valmiiksi. “Siirry hetkeksi vaikka hännän kimppuun, voit samalla letittää sen niin että se on pois edestä kun siirryn seuraavaksi takajalan kimppuun.”

Niklas nosti toisen käden otsalleen kuin armeijassa tavattiin tehdä, ennen kuin laskeutui jakkaran päältä ja kiikutti sen seinän viereen pois jaloista pyörimästä. Päästyään takaisin hevosen vierelle, mies nosti toisen käden sen lautaselle ja taputti sitä kevyest,i ennen kuin jätti käden pehmeää karvaa vasten ja liu’utti sitä hevosta pitkin samalla kun siirtyi sen taakse. Jonka jälkeen rauhallisin ottein alkoi selvittämään hännän jouhia.
Marshall silmäili hetken Niklaksen perään kun tuo siirtyi Arlekinin luo, hymyillen hieman tyytyväiseen sävyyn, kun nuorempi muisti mitä piti tehdä kun siirtyi hevosen taakse seisomaan. Vaikka Arlekin tuskin olisi muuta kuin hätkähtänyt äkillisestä taakse siirtymisestä, mutta hevosten kanssa piti silti muistaa tietyt asiat. Ihan sama kuinka luotettavia ne olivat. Rastapää venytteli selkäänsä, ja pyöritteli hartioitaan samalla kun siirtyi takaisin Arlekin toiselle puolelle.

“Oliko Arlek irrotanu kengän vai?” Nelly pysähtyi käytävällä, oltuaan selvästi matkalla varustehuoneeseen.
“..hmh? Eei. Sen kaviot on kasvanu jo sen verran ja kengätkin hiljalleen siinä kunnossa että kengitän sen läpi torstain valmennusta ja sitä sunnuntain osakilpailua varten.”
“Aaa. Niin sä osaat kengittää enemmänki? Vai?”
“..No..Joo.” Marshall myönsi lyhyesti, kyykistyen kengityspakin puoleen ja keräsi essunsa taskuihin oikeat työkalut valmiiksi. “Tai siis. On minulla kengittäjän pätevyys, joten taidoiltani pystyn useimpien hevosten kaviot vuolla ja kengittää. Mutta en ole erikoistunut mitenkään sen pidemmälle, että minulla olisi välttämättä tarvittavaa tietoa tai taitoa lähteä sellaista hevosta kengittämään jolla on isompia asentovirheitä tai muita mitkä pitäisi ottaa huomioon..”
“Ahaa, eli jos Cozmina onnistuu hukkaan kenkänsä tarhaan niin voin nykiä sua hihasta?” nainen kysyi pienen virneen kera.
“Voit. Toki, en ole varma löytyykö minulta valmiiksi sopivaa kenkää Cozminalle. Mutta jos sinulta löytyy oikean kokoinen, niin ei se iso työ ole muokata ja laittaa paikoilleen… Oletko menossa muuten ratsastamaan?” Marshall uteli vuorostaan.
“Joo, meinasin että vähän treenaillaan jotain juttuja sitä Helanderin valmennusta varten nii ei ihan tehtäs ittestämme pellejä sielä.” nainen vastasi hieman jännittynyt hymy kasvoillaan.
“Sitä vaaraa tuskin on.” mies sanoi pienen rohkaisevan hymyn kera “Olen nähnyt kun ratsastat, joten hyvin se tulee menemään.”
“Kiitti.” Nelly vastasi lyhyesti, jatkaen lopulta matkaansa varustehuoneelle.
“Moi Nelly, onnea ratsastuksiin.” Niklas huikkasi rennosti leveä virne suupielessään.
“Moi Nikke, ja kiitti.” nainen vastasi hieman rennommin hymyillen ennen kuin katosi varustehuoneeseen.

Marshall paranteli hanskojen tuntumaa käsissään, siirtyen takaisin Arlekin vierelle ja kumartui ottamaan kiinni sen etujalasta. Tamma nosti jalkansa ylös miltei kuin nappia painamalla minkä jälkeen mies otti sen taas tukevasti reisiensä väliin, napaten samalla essun taskussa olleet tongit toiseen käteensä ennen kuin kumartui ja alkoi tottunein ottein katkomaan teräviä naulanpäitä.

[MarshallOsallistuja]

Koulutreenit metsässä (750 sanaa)
Aivan kauhia writer’s block ja muuttokiireitä. Mutta ehkä tää ny tästä

Voisi sanoa että Tie Tähtiin-cup oli vallannut tallin totaalisesti. Joka nurkan takana tuntui olevan ainakin joku joka puhui siitä, kävi varusteita läpi kisoja varten ja joko varusti ratsuaan treenejä varten tai olivat jo jakaantuneet kentälle ja maneesiin treenaamaan jotain omaan ohjelmaan kuuluvaa tehtävää.
Maneesissa oli valot päällä mikä vihjasi että siellä oli joku jo ratsastamassa, Nelly oli hetki sitten mennyt Cozminan kanssa kentälle päin keskittymisestä lähes tuiman näköisenä ja Tiituksen Marshall oli nähnyt karsinassa varustamassa omaa ratsuaan.
Rastapää oli pyöräyttänyt Arlekinin karsinassaan ympäri ja alkanut harjaamaan sen kylkiä pitkin vedoin, silmäillen samalla sen olemusta tutkivaan sävyyn. Tamma nojasi turvallaan etuseinän kaltereihin silmät ummessa juuri sen näköisenä että sitä ei hetkauttanut yhtään tallin muuttunut ilmapiiri. Nykyään tallilla oli sevästi enemmän jännitystä, intoa ja hermostumistakin ilmassa kun niin moni ratsukko valmisteli itseään kuin hevostaankin ensimmäistä osakilpailua varten. Volya olisi kyllä ollut villi kortti tässäkin asiassa, joko se ei olisi asiasta ottanut yhtään itseensä tai sitten se olisi hissukseen alkanut muuttua kireämmäksi ja kireämmiksi. Minkä jälkeen kädet olisivat olleet tavallistakin enemmän täynnä sen kanssa.
Mies taputti ohimennen tamman kaulaa toisella kädellään, kumartuessaan vaihtamaan harjan kaviokoukkuun ja siirtyi hevosen toiselle etujalalle ja nosti sen ylös. Saatuaan kavion puhtaaksi, rastapää mittoi sitä ja siinä olevaa kenkää katseellaan päätään kallistellen hetken aikaa, ennen kuin siirtyi seuraavan jalan luo ja toisti saman.

“Viikonloppuna taitaa olla edessä kengityshommia..” Marshall mutisi venäjäksi hevoselleen.

Arkena saattaisi tehdä turhan tiukkaa ehtiä töiden jälkeen liikuttaa hevonen ja sen jälkeen vielä käydä kaikki neljä kaviota läpi, joten oli helpompi jättää se viikonlopulle kun aikaa oikeasti olikin. Etenkin kun kaviot eivät olleet vielä millään muotoa huolestuttavassa kunnossa ettäkö kengitys pitäisi tehdä nyt heti nyt. Niin ja toinen asia mikä pitäisi tässä samalla laittaa kuntoon on ruokinta, rastapää tuumasi heilauttaessaan koulusatulan Arlekin selkään. Tamma ei tähän mennessä ollut tarvinnut mitään ihmeellistä ruokinnan osalta, eikä määrienkään tarvinnut olla mitään isoja. Mutta nyt kun tiedossa oli useammat kisat parin kuukauden sisään ja niiden päälle kunnon tavoitteellista ratsastusta sekä joitakin valmennuksia, olisi pakko säätää hevosen ruokintaa tilanteen tasalle. Jotta se varmasti saisi kaikkea tarpeeksi että jaksaisi suorittaa sekä ennen kaikkea pysyisi kunnossa. Ensimmäinen valmennuskin oli tullut vastaan kuin tilauksesta heti viikon päähän, kun korviin oli kantautunut että Helanderin Karo tulisi pitämään kouluvalmennuksen tänne Hopiavuoreen. Täydellistä.

Arlekin seisoi jo valmiina karsinassaan kun Marshall oli käynyt varustehuoneessa nappaamassa omat varusteensa, joutuen kertaalleen kääntymään kannoillaan ja palaamaan takaisin hevosen kaapille hakemaan kypäränsä. Kypärättä ratsastaminen oli vain niin lujaan juurtunut tapa että siitä oli hämmästyttävän vaikea päästä eroon. Kotona päin yllättävän harva ratsastaja tuntui käyttävän kotitallilla ratsastaessaan kypärää, mikä osaltaan vaikutti siihen minkä takia asia ei tuntunut mitenkään erikoiselta rastapään mielessä. Suomessa taas… Kypärättä ratsastavia ei näkynyt juuri laisinkaan. Hän oli itseasiassa käynyt aiheesta hyvin pitkän ja mielenkiintoisen keskustelun serkkunsa kanssa kun tuo oli soittanut yksi päivä.
Lopulta venäläinen oli kuitenkin päässyt Arlekin kanssa pihalle, loikannut satulaan ja ohjastanut tamman kohti metsäreittejä. Koska kuka sanoi että kouluratsastusta ei voinut treenata maastossa? Marshall oli käynyt pari kertaa juosten katsomassa otollisimman reitin jonka aikana pystyi harjoitella hyvin useampaakin kouluohjelman tehtävää. Omanlaisen vaikeuden asiaan toi jo se, kun etenkin alussa oli hyvin paljon suoraa tietä joten ei voinut turvautua ympyröihin tai muihinkaan kuvioihin jotka yleensä auttoivat Arlekinia nopeammin työskentelyn alkuun. Hieman takeltelevan alun jälkeen tamma oli alkanut hyvin hoksaamaan mitä ratsastaja oikein pyysikään. Lopulta sen hieman innokas ja kiirehtivä ravi oli muuttunut tasaisempaan rytmiin missä oli huomattavasti helpompi istuakin, ja se oli alkanut työskentelemään rehellisemmin koko kroppaansa käyttäen. Siirtymisien avulla tamma muuttui mukavasti herkäksi pienillekin avuille, mitä kautta etenkin harjoitus- ja keskilaukan välille muodostui selkeä ero mutta siten että ei kuitenkaan menty ihan lisätyn laukan puolelle.
Lopulta Marshall pyysi Arlekin takaisin käyntiin, antaen tuolle pitkät ohjat jotta se sai venyttää kaulansa pitkäksi eteenpäin. Mies taputti reippaasti tamman hiestä tummunutta kaulaa molemmilla käsillään, ollen alun tahkeudesta riippumatta täysin tyytyväinen hevosen suoritukseen. Onneksi itse kilpailut oli ainakin tarkoitus pitää ulkokentällä, koska Arlekin tuntui olevan pirteämpi näin ulkona mitä neljän seinän sisällä maneesissa. Miehellä ei ollut oikeastaan mitään suurempia odotuksia ettäkö he tulisivat sijoittumaan TT-cupissa, ihan jo sen takia että vastassa oli monta hevosta jotka jo rakenteen puolesta pystyivät suoriutumaan sulavista koulukiemuroista tuomareiden mieleisesti. Arlekin kookkaana ja vähän raskasrakenteisempana ei aina ollut mikään kouluratojen tähti. Joten sijoittuminen oli ehkä toissijainen asia Marshallin mielessä. Enemmän tuo odotti mitä suorituksesta saatavassa arvostelupaperissa lukisi.

“..Eikä se haittaa vaikka sinulle ei kisaratsun ura aukene. Pahimmassa tapauksessa menet vain takaisin kotiin, näyttämään niille kakaroille miten troikassa käyttäydytään.” mies puheli tammalle äidinkielellään, rapsuttaen sen harjantyveä. Vaikka mitään sen kauheampaa tuskin tapahtuisi vaikka Arlekin ei ratsuna alkaisikaan pärjäämään, ajatus sen lähettämisestä takaisin Venäjälle kirpaisi ikävästi.

[MarshallOsallistuja]

Marshall ja Arlekin HeA:han 😀

[MarshallOsallistuja]

Kiirettä pukkaa (316 sanaa)

Mihin sitä taas tulikaan lähdettyä mukaan? Marshall pohti viime aikojen tapahtumia samalla kun roikotti jalkojaan vapaana hevosen kylkien vierellä, Arlekinin harppoessa alkukäyntejä kentän aidanviertä pitkin.
Takana oli muutama viikko työskentelyä uudessa työpaikassa, ja jo ekan viikon jälkeen päivät olivat lähteneet venymään ja venymään ylitöiden puolelle minkä jälkeen Arlekinin liikutukset olivat siirtyneet poikkeuksetta pitemmälle iltapäivän ruuhkaisempaan ajankohtaan. Ja muutamina päivinä tammalle oli tullut ekstra vapaapäiviäkin, kun oma päivä oli tuntunut vain lipuvan ohi.
Samoihin aikoihin tallilla oli alkanut kiertämään puhetta siitä, kuinka Tie Tähtiin -cup oli lähestymässä kovaa vauhtia. Viime vuonna Marshall oli osallistunut siihen Volyan kanssa aika vaihtelevalla menestyksellä, sijoittuen pari kertaa kärkipäähän mutta jääden pari kertaa myös hännille tai kokonaan sijoittumatta. Kaikesta huolimatta mies oli ollut ihan tyytyväinen orin suoriutumiseen cupissa. Rastapää oli ehtinyt pyöritellä asiaa mielessään pari päivää josko osallistuisi koitokseen tänäkin vuonna, kun Outi oli ohimennen kysyny asiasta ja maininnut samalla itse osallistuvansa Jussilla kouluosuuden helppo a -luokkaan. Siitä ei ollut kauaa mennyt kun Hopiavuoressa oli muodostunut jo kaksi tiimiä mukaan kisaan, minkä jälkeen Marshall oli päättänyt osallistua itsekin. Viime kerta oli ollut kuitenkin ihan hieno kokemus, ja Hopiavuoren väki oli ollut mukavaa sekä tiivistä porukkaa joten ehkä tämän vuoden kisasta saisi vielä vähän lisää irti. Toki päätökseen vaikutti taustalla myös se että Arlekinille pitäisi joka tapauksessa saada kisasuorituksia alle, joten tässä olisi hieno tilaisuus useammallekin suoritukselle.
Marshall sujautti jalustimet takaisin päkiöidensä alle ja keräili ohjat paremmin tuntumalle aloittaakseen hissukseen verryttelyn kevyessä ravissa.
Ensimmäinen Tie Tähtiin osa olisi jo parin viikon sisään, ja ennen sitä olisi kyllä hyvä päästä edes kerran valvovan silmän alle ratsastamaan. Ja sama päti kyllä kaikkien muidenkin osakilpailuiden kohdalla jos halusi parantaa mahdollisuuksia pärjäämisen suhteen. Koska jos osallistujalistat olivat yhtään samanlaiset mitä edellisenä vuonna niin ainakaan osallistujista ei olisi pulaa, joten kilpailu tulisi olemaan kovaa. Kehtaisikohan Nellyltä kysyä vaikka vain lyhyttä valmennusta johonkin rakoon? Naisella on kyllä varmasti kädet täynnä jo omankin valmistautumisen kanssa, mutta ehkä kysyminen ei haittaisi.

[MarshallOsallistuja]

Eli, eli

Tältäköhän muurahaisesta tuntui suurennuslasin polttopisteen alla? Marshall huomasi pohtivansa tuota kysymystä istuessaan ruokailupöydän ääressä isäänsä vastapäätä, kun äiti taas istui olohuoneen puolella ja selasi puolella silmällä läpi jotain lehteä. Vaikkakin naisen pään asennosta näki että tuo oli enemmän keskittynyt kuuntelemaan keittiön tapahtumia.

“No?” Grigori aloitti hyvin lyhyellä kysymyksellä, taputtaen vaimeasti pöytää toisella kädellään.
“Niin mitä no?” Marshall kysyi vuorostaan, nojautuen tuolin selkänojaa vasten ja risti kädet rintansa päälle.
“Että milloin ajattelin kertoa minullekin..tästä kaikesta?”

Kuinkahan huono idea olisi vastata että en koskaan?

“En tiedä pitäisikö minun olla loukkaantunut siitä että oikeasti luulet että en muka tietäisi. Vai siitä, että kahden vuoden jälkeenkään et ole kokenut voivasi kertoa asiasta minulle. Myönnän kyllä, että kun kuulin asiasta niin onneksi olit Moskovassa koska olin oikeasti valmis heittämään sinut pihalle.”

Vaikka sitä oli tosi usein tullut mietittyä että mitä jos isä ei hyväksyisi asiaa, niin tuntui melkein kuin potkulta päähän kun kuuli tuon sanovan ääneen että hän olisi oikeasti saattanut tehdä niin.

“…Mistä edes kuulit ?” Marshall kysyi hieman nieleskellen.
“Talleilta. Työntekijät eivät selvästikään ymmärrä kuinka suureen ääneen välillä puhuvat. He tuskin edes tietävät että kuulin heidät. Mutta. Kuten sanoin, onneksi olit mukana Moskovan reissulla niin ehdein käsitellä asiaa jonkun verran sen parin kuukauden aikana. Mutta en tarpeeksi, minkä takia otin hieman etäisyyttä ja itseasiassa keskustelin asiasta hyvin pitkään ja useamman kerran Yegorin kanssa.”
“..Onko meidän perheessä siis ketään joka ei tietäisi?” Marshall mutisi käsi kasvoillaan, silmäillen isäänsä sormien välistä.
“Isäni ei tiedä. Eikä hänelle myöskään kerrota. Sen lisäksi uskoisin että Nat ja Ivan ei tiedä.
“Mmh, Ivan itseasiassa tietää… Vlad ei osannut olla hiljaa.”

Grigori nyökytti päätään hiljaa, sukien partaansa toisella kädellään kevyesti ja näytti miettivät jotain asiaa uusiksi saatuaan uuden tiedon rippeen itselleen.

“…Miksi. Tai, mitä te keskustelitte asiasta Yegorin kanssa?” Marshall kysyi rikkoakseen hiljaisuuden, laskien samalla kasvoillaan olleen käden pöydälle.
“Juurikin siitä että seurustelet toisen miehen.. tai ehkä ennemmin pojan, kanssa. Yegorin kanssa asiasta oli helppo puhua koska hän on aina tuntunut osaavan ajatella asioita muidenkin näkökulmasta, eikä vain omien jämähtäneiden tapojen takaa.
“Mitä hän onnistui sanomaan että muutit mielesi?”
“Paljonkin. Mutta lopulta eniten vaikutusta taisi olla pienellä ajatuspelillä.” vanhempi Kozlov sanoi, kääntyen sen verran että ylsi kaivamaan tuolin selkänojalla roikkuvan takkinsa taskusta lompakon mistä hän kaivoi pari reunoiltaan hapertunutta kuvaa pöydälle. “Yegor tietää että minulla on muunmuassa nämä kuvat aina mukana, joten hän otti nämä esille. Osoitti kuvaa ja kysyi, että kenen poika kuvassa on. Koska jos kuvassa on minun poikani niin mitä väliä minun isäni opettamilla mielipiteillä on? No, ei mitään koska minun tulisi kyetä luomaan omat mielipiteeni asioista eikä kuunnella menneen vuosituhannen miehen jorinoita. Tämän toisen kuvan kohdalla Yegor kysyi, että minkä takia olen aina tukenut sinua kun halusit jo nuorena suunnata kilparatsastajaksi. Koska jos halusin sinun olevan onnellinen silloin, niin miten sinun päätöksesi seurustella toisen miehen kanssa tekee poikkeuksen siihen että haluan sinun olevan onnellinen. Joten, jos se tekee sinut onnelliseksi niin kuka minä olen siihen sanelemaan muuta?”

Marshall havahtui vasta isänsä hiljennyttyä siihen että oli kuunnellut tuon puhetta suu auki. Mutta oliko tuo nyt ihmekään. Vähemmästäkin leuka alkaa tippumaan, kun kuuntelee oman isänsä puhuvan siihen sävyyn että asia minkä esille ottamista oli itse ehtinyt suorastaa pelätä vaikuttaisi lopulta olevan hänelle ihan ok.

“Myönnän, en ihan ymmärrä miten olet päätynyt.. hänenlaiseen kaveriin enkä totta puhuttuna pidä hänestä kovin paljoa.. Mutta. Tuskin tunnen häntä ja jos sinä pidät hänestä niin loppuhan ei minulle varsinaisesti kuulu.”
“..Eli?”
“Eli..”
“..Eli isäsi hyväksyy asian. Mutta minä en hyväksy sitä, että oma mieheni ei missään vaiheessa uskaltanut puhua tästä kaikesta oman vaimonsa kanssa.” keittiön puolelle tullut Anice sanoi, lätkäisten käsissään olleella lehdellä aviomiestään hartiaan. “Taksi tuli.” nainen lisäsi
“..Aina ne tulee juuri silloin kun ei ihan vielä tarvitsisi..” Grigori mutisi noustessaan ylös tuolilta ja alkoi pukemaan takkia ylleen. “Mutta kyllä, kuten äitisi sanoi. Voimme puhua asiasta lisää myöhemmin jos haluat, äitis kuitenkin soittaa sinulle siinä vaiheessa kun olemme päässeet kotiin.”
“Kuulostaa ihan hyvältä..” Marshall vastasi lyhyesti.

Rastapää oli yhä hieman hämmentynyt, itseasiassa paristakin asiasta. Siitä, että hänen isänsä oli sittenkin sinut asian kanssa vaikka oli lähes aina ollut samaa mieltä oman isänsä kanssa, kaikki heteroudesta poikkeava on väärin. Toinen hämmennystä aiheuttava asia oli että vähäsanaiseksi mieheksi Grigori oli puhunut varmaan enemmän kuin vuosiin pelkästään tämän lyhyen keskustelun aikana.
Eteisen ovensuussa Marshall ojensi pöydältä mukaan ottamat valokuvat isänsä suuntaan, mihin tuo vastasi vain pudistamalla päätään.

“Pidä ne. Minulla on alkuperäiset kotona”
“…Kuka teetättää samoista kuvista kopioita jotta voi kanniskella niitä mukanaan?”
“Minä.” Grigori vastasi lyhyesti pieni virne suupielessään.

[MarshallOsallistuja]

Ei oo reilua jättää tällästä useampi osaseksi tarinaksi, ei mun kynnennysät riitä järsittäväksi toisen osan oottamiseen. Parkkeeraan itteni tähän jännityksellä oottaan jatkoa!

[MarshallOsallistuja]

Kyllä. Tollanen ihmesieni on oikeasti olemassa, ja mulla on sellanen! Varmasti saa muualtaki, mutta oma on ostettu juurikin Sotkasta xD Ja se oikeasti jopa toimii! Näin kolmen koiran taloudessa (yksi husky) karvoja on enemmän ko tarpeeksi, mutta tolla oon tosi hyvin saanu karvat pois oikiastaan kaikista vaatteista/päiväpeitosta/matosta/mihin oon vaan kokeillu.

Pienet kirjotusvinkit on kyllä ihan tervetulleita. Itellä on niin paljo erinäisiä ongelmia jo pelkästään suht järkevien lauseiden muodostamisessa niin mainitsemas tyyliset virheet menee mulla täysin tutkan alta xD Mutta halu parantaa omia tekstejä siltäkin osalta on, joten otan tän asian kyllä korvan taa!

[MarshallOsallistuja]

Ai vitsit, en täysin tiä miks mutta tykkäsin hitokseen tästä Ruskan näkökulmasta asioihin xD Itteäki tuo ”..on vain yksi jalka, mutta ei se haittaa, kun kyllä saa pitää vain yhtä jalkaa jos haluaa.” hymyilytti kummasti.
Ja vaikka ite en lapsista kauheasti välitä niin Marshall iteasiasa tykkää lapsista 😀

[MarshallOsallistuja]

Vaikia sanua että mikä tosa tekstisä ois se paras kohta, koska ai että. Mutta ”Solis sitte mansikkarahkaa alakuruuaksi, pääruuaksi ja jäläkiruuaksi. Toivottavasti soon aiva helevetin hyvää, Hello!” on ehkä mille hörötin eniten xD

[Julkaisija]

Viestit