Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Royal Cup 2023 1.osakilpailu
Tapahtunut 12.3. Keskustelu käydään venäjäksi.
Part 4 – Part 5
Kuva hieman isompanaPidin kevyesti kiinni ohjista ja annoin Stanimirin oikoa kaulaansa samalla kun tähystin nurmikentän reunalta etäämpänä näkyvän hiekkakentälle. Meidän suorituksella ei paljoa juhlittu, mutta se ei mielessä paljoa painanut. Ei edes se että Barnumin kanssa olimme saaneet eilen jopa hieman matalemmat prontit kuin tänään. 57,731%. Kimon orin kanssa olimme hetki sitten nipistäneet vain ja vaivoin paremmin kun olimme kerryttäneet 57,820%.
Kuva hieman isompanaToisen kentän ratsukko lakkasi lopulta liikkumasta, mitä seurasi lyhyt hiljaisuus, ennen kuin yleisöstä alkoi kuulua kevyet ablodit. Pyysin Stanimirin käyntiin, ja lähdin valumaan kohti viheriön toista päätyä samalla kun kuuntelin korvat höröllä kovaäänisistä kuuluvaa juontoa. Jos olin pysynyt perillä luokan ratsukoiden tuloksista, isäni ratsasti Viktorin kanssa juuri vähintään toiselle sijalle. Ensimmäiseksi, jos luokan viimeisen ratsastajan suoritus jäisi alle 78%.
Hevoset saivat kävellä rentoon tahtiin samalla kun me olimme puhuneet muutaman lauseen verran itse kilpailuista, kunnes keskustelunaihe oli jo kääntynyt aivan muihin aiheisiin. Yhä käynnissä olevaan talon etsimiseen, mikä tuntui olevan jäissä kun halutun alueen sisällä ei tullut myyntiin mitään edes asuntoesittelyn verran sopivaa paikkaa sekä vähintäänkin yhtä hitaasti etenevät hevoskauppa katselmukset. Kriteereihin sopivia hevosia ei turhan montaa tullut vastaan, yleisin stoppi tuli rodun kohdalla vastaan.
“Kyllä se oikea hevonen jostain löytyy. Hyvää kannattaa odottaa”, Grigori sanoi varmaan sävyyn.
Tiesin itsekin että tottahan se oli, parempi oli odottaa kuin hätäpäissään ottaa joku sopivan kuvauksen omaava hevonen. Tarkoitus oli kuitenkin ihanne tapauksessa löytää Se hevonen, minkä kanssa siirtyä lopulta Grand Prix luokkiin.
“Mutta, ne asiat etenevät omalla painollaan sitten kuin niin on tarkoitettu. Sillä välin on hyvä suunnata katse ajankohtaisempiin asioihin, kuten… Missä ajattelitte että juhlat vietetään?”
“Hmm.. erinomainen kysymys. Sinänsä kotona olisi järkevintä, siellä on tilaa väellä olla kuin yöpyäkin. Mutta toisaalta taas, jotta osa keiden kanssa haluamme asiaa juhlistaa pääsisi paikalle olisi parempi pysyä suomessa.”
“Onko heitä montakin?”
“Oonhan heitä”, vastasin lyhyesti ja yritin tehdä nopean laskutoimituksen mielessäni, “Hopiavuoren väki, Tuuva, Niklaksen kaverit ja muutama sukulainen.”
Isäni nyökytti päätään, “Eli monta joiden pitäisi huolehtia että passi on voimassa, hakea viisumi, maksaa matkat… Sanoisin että Suomi voittaa pääluvussa sen verran vahvasti että juhlille on parempi etsiä paikka sieltä.”Onneksi oli vielä hyvin aikaa asioiden järjestämiselle, niin ei ollut suurta hätää isompienkaan päätöksien kanssa. Niklas oli puhunut että haluaisi viettää päivän ulkona, jos sää suinkin sen salli. Joten talvihäät oli ehdottomasti pois suljettu, sekä ainakin loppusyksy. Silloin ei tullut mitään muuta kuin vettä, vettä ja vettä.
“Tärkeistä asioista toisiin, onko meren takaa kuulunut vielä mitään?”
“Paljonkin, koska kyllähän me juttelemme paljon yhdessä.”
“Tiedät mitä tarkoitan”, Grigori sanoi lähes malttamattoman kärkkäästi.
“Joo, joo. Tiedän… Ei, ei mitään uutisia mitä jakaa vielä.”Juontajan ääni kajahti jälleen ilmoille, kun juuri ratsastetun luokan lopulliset tulokset oltiin saatu kasaan. Ja kuten olin hieman laskelmoinut isäni ratsastuksen jälkeen, hän sai kerätä ohjat paremmin käsiinsä ja lähteä noutamaan palkintoaan luokan voittajana.
Onneksi meillä oli vielä hyvin aikaa keskustella kaikista meneillään olevista asioista. -
Vihdoin perillä
Tapahtunut 9.3. kun karavaani pääsi vihdoin perille.
Part 3 – Part 4 – Part 5Pitkän kaavan kautta matkustamisesta huolimatta, pääsimme lopulta määränpäähän. Olimme tuskin päässeet edes auton taakse laskemaan lastaussiltaa kun vanhempani olivat ennättäneet paikalle jaba-alueen syövereistä, enkä ollut ehtinyt sanomaan edes kissaa kun maa tuntui katoavan jalkojeni alta. Kyynerpäät pusertui kylkiluiden alta rusentamaan sisuskaluja kuin maailman surkeimmin istuva korsetti enkä ollut varma kuinka hyvin henki kulkisi jos tätä kestäisi kauemminkin. Mutta en valittanut. Isän tiukka karhunhalaus ja karhea mutta remakka nauru onnittelujen seasta nosti paljon hyviä muistoja esiin.
Lopulta jalkani olivat taas tukevasti allani ja ympärilläni olevat kädet hölläsivät otettaan sen verran, että saatoin vapauttaa omat käteni ja pyöräyttää ne isäni ympäri.
Hetkeä myöhemmin halaukset vaihtuivat ympäri, kun äiti tuli minun luo samalla kun isäni siirtyi Niklaksen eteen. Tunsin lämpimän, hieman kutittelevankin, väreilyn sisälläni kun sain vierestä todistaa kuinka isäni taputti itseään huomattavasti lyhyempää kuin nuorempaakin miestä hartialle. Ennen kuin veti toisen rehelliseen halaukseen.“Tervetuloa virallisesti, tai no, virallisemmin, perheeseen.”
Niklas änkytti hieman häkeltyneenä sujuvat kiitokset, parin vahvan rallienglanti sanan jälkeen.Ei edes niin mahdottoman montaa vuotta sitten näin vain toiveunia siitä että isäni toivottaisi poikaystäväni, tai siis kihlattuni, osaksi perhettämme. Samalla myös tunsi oloni ehkä hieman typeräksikin, että olin sen sijaan joskus pelännyt että isäni potkisi minut ulos kun saisi tietää.
Olisi ehkä pitänyt luottaa paremmin lapsesta saakka kuultuun: Perhe on tärkein.
Käänsin huomioni takaisin äitiini juuri sopivalla hetkellä, kun tuo nosti lämpöä hehkuvat kätensä poskilleni. Hän hymyili niin leveästi, että en ollut varma puskiko kyyneleet hänen silmiinsä muutenkin vai poskipäiden pusertamana. -
Isoja kysymyksiä
tapahtunut 6.-7.3 välisenä aikana, matkalla Royal Cupiin
Part 2 – Part 3 – Part 4Viimeisten matkustuspäivien ajan keskustelut olivat saaneet aivan uutta suuntaa, mikä oli aiheuttanut paljon hymyä meille molemmille. Kuin myös sitkeää puhelinten kilinää kun vuorotellen jompi kumpi meistä sai viestiä joltakin kenelle olimme asiasta ensimmäisinä kertoneet. Sukulaisille, kavereille, Nellylle…
Mika-Matti oli lähettänyt pitkän listan hyvin kovaäänisiä ääniviestejä erittäin nopeasti sen jälkeen kun Niklas oli suinkin saanut omansa lähetettyä matkaan. Vaatimukset bestmanin roolista olivat kuuluneet viestien sisältöön, tai kuten Miksu oli sen muotoillut: “Mä varaan bestmanin roolin! Vai kaason? Vai miten te homot nää tälläset roolit jaattekaan. No kuitenki jompikumpi ihan sama mutta se kuitenki.”
Ei sillä, omassa mielessä puolsin asiaa. Mika-Matti oli kuitenkin niitä harvoja kavereita joka oli oikeasti pysynyt Niklaksen elämässä senkin jälkeen kun olimme muuttaneet Otsonmäelle. Ja etenkin sen jälkeen, kun Niklas oli itsekin eksynyt kunnolla hevosten pariin.
Omat vanhempani puolestaan olivat välttämättä halunneet soittaa videopuhelun heti kun olivat lukeneet lähettämäni viestin. Vaikka olin saanut jo moneen otteeseen todeta että perheeni oli sinut tämän asian kanssa, oli minua jossain mielen sopukassa hieman jännittänyt kertoa kihlautumisesta. Se oli kuitenkin osoittautunut täysin turhaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun äiti oli alkanut utelemaan häiden ajankohdasta. Milloin, missä ne pidettäisiin, ketkä kaikki kutsuttaisiin ja keitä Niklaksen puolelta tulisi.“…Haluatko kutsua omat vanhempasi?” rikoin lopulta vanhempieni puhelun jälkeen laskeutuneen hiljaisuuden.
“Aionko? No en vitusa”, Niklas puuskahti lähes hampaitaan kiristellen. Ilme kuitenkin valuen epäröivämmäksi, “Tai siis.. Kyllähän mä mun siskot sinne haluaisin. Mutta that’s it. Iskä, no se vois joo tulla. Mutta Tuula ja Helge? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Mutta yritäppä keplotella kaks kaheksan vuotiasta sieltä… misä ikinä sitte juhlittaiskaan, ilman että ne kaks muuta pääsee jyvälle että mistä on kyse. Puhumattakaan parista muusta perspäästä..”Vilkaisin pari kertaa Niklaksen suuntaan, ennen kuin pidin katseeni taas tiukasti edessä aukeavassa tiessä. Hapuilin toisen käden omaani, hieroen peukaloa ympyrän muodossa Niklaksen kämmenselkää vasten.
“..Sitä on onneksi hyvin aikaa miettiä ja suunnitella. Ja jos niikseen, niin lykätään juhlallisuuksia siihen asti että siskosi ovat sen ikäisiä että voivat omineen matkustaa etelässä päin asuvan uuden kaverin luo kylään.”
Niklas hymähti hiljaa, mutta sentään hieman huvittuneeseen sävyyn.-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten
Marshall.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten
-
Ponipojan ämpärilista part II
Perästä kirjoitellaan, tapahtunut 5.3. Marshallin ja Niklaksen matkalla kohti Royal Cupia.
Part 1 – Part 2 – Part 3Niklas keikkui kevyesti eteen ja taakse, siirrellessään painoa kantapäiltä varpaille samalla kun hän hypistelin Barnumin ohjia sormissaan. Toinen oli toki ensin varmistanut varmaan kymmeneen otteeseen että tällainen vapaapäivä matkustamisesta oikeasti sopi aikatauluumme, mutta vakuuttelujen jälkeen tilalle oli tullut se Niklas mitä olin toivonutkin. Se, joka ei kyennyt olemaan täysin aloillaan hetkeäkään vaan joko heijasi itseään suunnasta toiseen tai vähintään napsutteli sormiaan. Hän oli myös toistamiseen käynyt läpi luomaansa Ponipojan Ämpärilistaa, miltä oli viime vuonna saanut vetää yli muun muassa hiekkarannalla ratsastuksen kun oli käyttänyt häntä Yyterissä.
Nyt oli aika vetää yksi kohta taas yli.Pakkaslumi narskui hevosten kavioiden alla, ja ympärillä lepäävät valkeat hanget näyttivät suorastaan kimaltelevan kun valo osui sen pintaan. Hevosten sekä luonnon omia hiljaisia ääniä lukuunottamatta oli täysin hiljaista, kun Niklas oli valunut täysin omaan kuplaansa ja vain tuijotti vasemmalla levittäytyvää aavaa tunturimaisemaa. Jopa Barnum näytti lähinnä ihailevan uudenlaista maisemaa.
Heiluttelin varpaitani kenkien sisällä, ja yritin torjua pientä kutkuttelevaa tunnetta jossain sisälläni mikä puski pinnalle vain uudestaan ja uudestaan.
Kuva vähän isompana“Tuolla on pieni näköalatasanne minne voimme pysähtyä, jos haluat käydä ottamassa kuvan tai jotain”, viitoin hieman edempänä näkyvää aidattua kielekettä.
“Oikeeasti?” toinen kysyi silmät säikyen.
“Joo. Punttaan sinut sitten takaisin satulaan.”Niklas harppoi muiden kulkijoiden muodostamaa kinttupolkua kohti aidan reunaa kännykkä toisessa kädessä, selittäen samalla jotain siitä kuinka Mika-Matti tulisi olemaan niin kateellinen kun näkisi missä hän oli päässyt käymään.
Seisoin Barnumin ja Stanimirin välissä ja puristin hevosten ohjia käsissäni. Kuten olin monesti todennut, en ollut mikään turhasta jännittäjä, mutta juuri tällä hetkellä se tuntui saavan polvet notkumaan allani. Olin myös varma siitä, että kuulin oman sykkeeni hyppivän tärykalvoja vasten. Lopulta Niklas näytti lopettaneen kuvaamisen, joten käytin hetken hyväkseni ja aavistuksen vapisevin sormin tongin taskuani.“Kuinhan siistiä ois oikiasti ihan asua josaki tälläsesä paikasa, niin että tällänen maisema ois about oma takapiha. Musta tuntuu että siihen ei kyllästyis ikinä, vaan maisema ois silti aina yhtä hieno. Ko jotkuhan sanoo että jos joku tavallisesti erikoisempi juttu on koko ajan siihen, niin josaki vaiheesa siihen kyllästyy. Mutta ei mun mielestä, tai siis–” Niklas selosti samalla kun jäljesti jälkiä takaisin kävelyuralle päin.
Minun olisi ehkä pitänyt miettiä tilannetta vähän enemmän, koska nyt kun siinä seisoi niin pää löi vain tyhjää ja päädyin seisomaan paikallani suu viivaksi puserrettuna ja vain tuijotin.
“…Marsh..?”
“..ymmärsin että halusit mieluummin hopeisen niin..”
“..Joo, mut siis.. Meinaakko sä että..?”
Vilkaisin rasiassa olevaa sormusta, sitten Niklasta “..Joo?”Seuraavaksi sainkin kiirehtiä sulkemaan rasian saranallista kantta jottei koru lentänyt vahingossakaan hangen syvyyksiin, kun Niklas hyppäsi rintaani vasten jolloin minulla tuli kiire ottaa toinen vastaan. Nuorempi mies kiersi kädet niskani takaa, ja lähes iski huulensa omiani vasten. Lähinnä hymisten myöntävän sävyisen vastauksen, vaikka en ollutkaan saanut sääntöjen mukaista varsinaista kysymystä ulos suustani.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten Marshall.
-
Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 7 kuukautta sitten
-
Varman päälle
Koska suunnitelmat elää niin kirjoitetaan vähän perästä. Nämä asiat tapahtuneet 3.-4.3 välisenä aikana.
Part 1 – Part 2Olin ollut varma osallistumisesta Royal Cupiin kummallakin ratsullani, Stanimirilla ja Barnumilla. Matkassa oli vain alusta saakka leijunut mustan orin matkustus ongelma, tarkemmin sanottuna juominen tien päällä. En todellakaan halunnut toistaa vuoden vaihteessa sattunutta, minkä takia parin päivän matka Sveitsiin oli muuttunut huolellisesti laadituksi useamman päivän road trip suunnitelmaan.
Ainakin monen pysähdyksen taktiikalla tuli monta lyhyttä matkaa joiden aikana sai jatkaa juomavariaatioiden keksimistä ja kokeilemista. Barnumia ei turhan helposti nimittäin huijattu: tallissa vesi kelpasi vaikka sellaisenaan, oltiin sitten kotona tai kyläilemässä eikä lyhyt pyörähdys kuljetusauton kautta, edes kylän ympäri ajettuna, riittänyt laukaisemaan juomattomuutta. Sitä en tiedä, oliko se sitten hyvä vai huono asia.Matkan ensimmäinen osuus oli ollut illalla Vaasasta Umeåan, mistä olimme hankkineet hevosille majapaikan yöksi. Herättyäni aamuvarhain, olin seurannut etenkin Barnumin vesisaavin vedenpintaa mittatikun kanssa ja juottanut muutaman annoksen lisänä lämmintä mash velliä. Notkea puuro oli pääasiassa kadonnut aina ääntä kohti mutta osaltaan myös pitkin maata ja karsinan pohjaa.
Kummastakaan hevosesta ei löytynyt pienintäkään viitettä että jokin olisi huonosti, tai edes laskusuunnassa, Barnum oli itseasiassa taluttelun aikana sen verran virkeänä että olin nähnyt paremmaksi ottaa orin narun itselleni. Ja vuorostaan ojentanut Stanimirin narun Niklaksen käsiin. Toinen oli taluttanut kimoa käsivarsi ojennettuna ja lähes henkeään pidätellen, kommentoiden kuinka hän voisi tehdä henkilökohtaisen vararikon hyvin nopeasti jos Stanimir pääsisi häneltä livohkaan. Tai vielä pahempaa, loukkaantuisi millään tavalla.Iltapäivän puolella jatkoimme matkaa lyhyesti vajaa viiden tunnin ajan, kunnes saavuimme Östersundiin. Vilkuilin viereisellä penkillä istuvaa Niklasta, joka keskittyi hyvin intensiivisesti painamaan posken jälkeä ikkunaan yrittäessään nähdä edes vähän paremmin hämärtyvässä taivaanrannassa näkyviä tuntureita.
“Tää ei oo kyllä se reitti mitä normaalisti meet jos Ruottin läpi ajat”, Niklas huomautti ja pyyhki huurua ikkunalasista jotta näki taas paremmin.
“Ei olekaan. Mutta tällä kertaa kuljemmekin Ruotsin kautta Norjan läpi.”
“Aaaa, no sitte. Mutta eikö siihen mee kauemmin?”
“Meneehän siihen sinänsä, mutta parempi reitti matka-ajaa.”Toinen vain nyökytteli päätään, hyväksyen vastauksen sen enempää kyseenalaistamatta reittivalintaani. Ensisijainen suunnitelmani ei ollut lähteä yhdistämään tätä koukkausta jo valmiiksi pitkään reissuun, mutta kisakalenterin näkymät yhdistettynä kevään tuloon pakotti tekemään kompromisseja. Jos tämän poikkeaman takia aikataulu kaatuisi, niin sitten Barnum saisi jäädä sen hetkiseen yöpaikkaan hoitoon ja kävisimme yksistään Stanimirin kanssa starttaamassa Royal Cupissa. Tämä mutka oli jo yksistään sen arvoinen, ja vielä enemmän siihen kytköksissä olevien asioiden tähden.
-
Pakkasta pakoon
Kevättalvella kenttä vetää paljon ratsukkoja puoleensa, onhan kauan kadoksissa olleen auringon alla ihana ratsastaa pitkästä aikaa. Mutta aina ei edes sen lämpö riitä, kun pakkanen putoaa tasaiseen tahtiin ja peltoaukeiden kautta puskee hyytävä pohjoistuuli. Niinä päivinä maneesi houkuttelee yhden jos toisenkin seiniensä suojaan ratsastamaan.
Onneksi sopu tilaa antaa, niin maneesiin mahtuu hyvin pyörimään niin vakavalla asenteella treenaavat kuin välipäivän köpöttelijät.edit: Keskimmäinen parivaljakko tuli hevosen osalta vähän turhan tummana, mutta tarkotus olisi esittää Tetristä ja Alexia xD
-
Maksutapoja on monia
“Kyllä joku tälläne lenkki ny menee vaikka päälleen seisten, mutta son 15km. Mun perse jäätyy irti sielä!”
“Ei se ole kuin noin viisi kilometriä enemmän mitä tänään.”
“Se maasto oli Google Mapin kuvan mukaan hyvin pitkälti pelkkää peltua.”
“…Me.. Me treenasimme melkein koko ajan pelkästään pellolla…?”
“Son iha eri asia!”Kohotin toista kulmaani, yrittäen parhaani mukaan asetella ajatukseni Niklaksen näkökulmaan.
“Laita toppahousut jalkaan kisoihin?”
“Ei niillä pysy satulasa ko liukuu joka hiton suuntaan niinko kananmuna tiskialtaasa. Mä en oo samanlaine liimaperse ku eräs joka on syntynyt perse satulasa kii.”Nyökytin päätäni hitaasti, levittäen auki sylissä pitelemäni villaloimen ja pyöräytin sen toisen ympärille ennen kuin kurottauduin ottamaan kiinni Barnumin ohjista.
“Ja ennen ko ees ehotat sun topparatsareitten lainaamista, non niin isot että niistä on yhtä vähä ilua.”
“..Hööksissä on ainakin muutama malli talviratsastushousuja. Voisi olla ihan paikallaan hankkia sinullekin sellaiset?”
“Ei mulla ny uusiin sellasiin oo varaa.”
“Onneksi onnistuit saamaan kisakaudelle ystävällisen sponsorin joka haluaa varmistaa että sinulla on varusteet kunnossa.”Hytinästä huolimatta, Niklas näytti hyvin nopeasti enemmän innosta hytkyvältä loimiburritolta mitä jäätymiskuolemaa välttelevältä kalisijalta.
“..Ookko varma? Sä kuitenki hankeit jo sen uuen kisatakinki mulle.. Ja ne Barnumin violetit kamppeekki…”
“Olen. Koska kuten sanoin, haluan varmistaa että sinulla on varusteet kunnossa. Niin kunnon puolesta kuin omaan, eli sinun, makuusi sopivat. Mutta talvihousuja ei saa kuin mustana.”
“Se käyy.”Taputin pakkasessa höyryävän orin mustaa kaulaa toisella kädelläni, seuraten Niklaksen mukana suulin suuntaan. Kontolan matkaratsastuskilpailut olivat tulleet ehkä vähän turhan nopealla aikataululla vastaan, mutta onneksi sinne lähteminen ei ollut ongelma hevosta ajatellen. Barnumilla oli enemmän kuin tarpeeksi kuntoa viidentoista kilometrin lenkkiin, reippaassakin tahdissa. Mutta Niklakselle nämä olisivat ensimmäiset lajin kilpailut, eikä hän ollut turhan paljoa maastoillut mustan hevosen kanssa päineen selästä tai maastakaan käsin. Toinen oli kuitenkin puhkunut siinä määrin itsevarmuutta esitellessään ideaa kilpailuihin lähdöstä, että olin antanut myöntävän vastauksen omista epäröinneistäni huolimatta.
Kyllä Niklas osasi.“Nii, tai voinhan mä maksaa nää uuet kamat vaikka luontovisaa vinguttamalla.”
Vedin tajuamattani turhan nopeasti henkeä, mikä kostautui tilanteeseen nähden turhankin rajulla yskäkohtauksella kun kylmää ilmaa meni vauhdilla vähän joka torveen. Köhimisen välistä näin vain kuinka Niklas katsoi kiero virne päälaelle asti venyen kun yritin saada itseni kasaan. -
11.2. Vaahterapolun harjoituskilpailut
Kristallipallo näyttää hieman näkymiä lähitulevaisuudesta, kun Niklas lähtee uuteen kokeiluun Barnumin kanssa ja starttaa toista kertaa HeB tasolla. Samalle päivälle osuu myös ensimmäinen starttaus estekisoissa, kun Niklas hyppää orin kanssa 60cm radan.
Jännitetään vielä hetki kuinka kisapäivä tulee todellisuudessa menemään.
Kuva hieman isompana. -
Havaintoja
Oli ollut vähintäänkin mielenkiintoista seurata Stanimirin kotiutumista Hopiavuoreen. Ori oli kuitenkin asunut koko ikänsä huomattavasti isommalla tallilla, missä arki oli nykyiseen verrattuna vilkkaampaa sekä etenkin nopeatempoisempaa.
Kaikille ympärillä olevien lajitovereiden hupeneminen ei sopinut, mutta omaa rauhaa arvostava kimo vaikutti olevan vain hyvillään. Jopa sen sietokyky tarhakaverin härkkimisiin oli kasvanut, ja tätä rajaa riesana ulkoileva Barnum tuntui koettelevan vain enenevissä määrin mikä alkoi näkyä rispaantuneena kaulakappaleen reunana.Maltillinen arjen tahti oli levinnyt myös vaikuttamaan myös liikutukseen. Tiukasti jämähtäneet rutiinit eivät olleetkaan enää niin ehdottomia, vaan alkukäyntien aikana saattoi kiertää kenttää samaan kierrokseen jopa parikin kertaa. Ennen kuin rutiinien orja alkoi punkea lapa edellä huomauttaakseen suunnan vaihdosta.
Kuva vähän isompana -
Kiusanhenki
Barnum seisoi tarhassa niin viattoman näköisenä, katselleen ympärilleen kaikessa rauhassa samalla kun heilautti häntäänsä satunnaisesti puolelta toiselle. Hitaasti ori käänsi päätään sen verran että näki vilkuilla lähellä seisovaa Stanimiria.
Kimo ori seisoi hieman epäilevän näköisenä, yrittäessään nauttia rauhallisesta ulkoilu hetkestä samaan aikaan kun toinen pönötti vähän turhan lähellä hänen yksityisyyden kuplaa. Jospa mokoma räjähtänyt emu saisi virtaa aivosolujensa välille, ja älyäisi keksiä yksinään jotain muuta tekemistä.Vanhempi ori näytti laskevan valmiustasoaan, minkä myötä nuorempi koki tilaisuutensa koittaneen ja se lähti toteuttamaan älynväläystään.
Musta ori toi mieleen sirkuksen julisteet missä yleensä norsu seisoi jalat supussa korokkeen päällä, kun Barnum yritti pitää mahdollisimman paljon painoa takajaloillaan. Jotta tarvittaessa voisi kiepsahtaa takasten varassa ympäri. Samalla se ojensi turpaa kaula pitkänä, hamuten huulilla Stanimirin päällä olevan loimen kaulakappaleen reunaa.
Muutaman kerran Barnum joutui perääntymään, vetämällä pää vähintäänkin laamamaiseen asentoon, kun kimo ori luimisti korviaan ja naksautti hampaitaan toista kohti varoittavaan sävyyn.
Nuorempi liikutti kavioitaan muutamat merkittävät sentit eteenpäin, kurottautuen kohti uutta yritystä. Pari kertaa sileä ripstop kangas lipesi alta, mutta viimein hampaat saivat pitävän otteen reunasta.
Stanimir näytti siltä kuin olisi vetänyt kuoritun sitruunan sieraimeensa, mulkoillen varoittavasti toisen suuntaan samalla kun korvat laskeutuivat hitaasti niskaa kohti.
Barnum selvästi huomasi että aika kävi vähiin, joten se hamusi nopeasti enemmän kangasta hampaisiinsa ennen kuin nykäisi niin lujaa kuin saattoi.Seurasin portin takaa, kun Barnum laukkasi lähes tasajalkaa hypellen kuin peura. Ori vilkuili valkuainen pilkottaen taakseen kun Stanimir rymisteli vähemmän sulokkaasti sen perässä, hampaat irvessä ja korvat niskassa.
-
Organisointia
Olin puntaroinut useammalta kantilta että mikä oli otollisin hetki hakea Stanimir Storywoodsin tiloista, ja lopulta päätynyt suorittamaan muuton hyvinkin nopeasti sen jälkeen kun olin sopinut karsinapaikasta Eetun kanssa. Eipä ainakaan tarvinnut ajella reilu tunti suuntaansa harvasen päivä pyörähtämässä tontilla. Koska vaikka pidinkin kiireestä, oli sitä viime aikoina ollut jopa omaan makuuni hieman liikaa, minkä takia hevosten lomat tulivat juuri oikeaan saumaan. Ja Stanimirin siirto Hopiavuoreen vain tuki tilannetta entisestään.
Tätähän voisi kutsua jo lomaksi itsellekin.
Kuva vähän isompana -
Piirileikkejä pirttipöydän ääressä
Seisoin kengät käsissäni tuvan eteisessä, hakien jostain sopivaa koloa minne laittaa ne sivuun. Kaksitasoisen kenkätelineen ylärivi toi mieleen enemmän keskeneräisen pelin Jengaa, kun kirjava joukko kenkiä lojui siellä juuri sen näköisenä että ne oli potkaistu jalasta suurinpiirtein oikeaan suuntaan. Lattialla oli puoli järjestelmällisessä muodostelmassa vieretysten jätettyjä kenkiä, osa pystyssä ja osa kumoon kaatuneina.
Nostelin muutamat parit tiiviimmin seinän viereen, kunnes sain sujautettua omat saappaat riviin.“HELLO! Tänne se kusine ohjain, se on mun vuoro!” Eiran ääni kajahti terävästi.
“Eiku- Oota nyt hetki! Mä koitan vielä kerran–”
“MOLEMMAT! Jos ykski niistä mukeista tippuu ja hajoaa kun te siinä tappelette niin lennätte kumpiki jäähylle takapihalle!” Nelly komensi samalla hetkellä kun olohuoneesta kuului astioiden kilahtelua.Hymähdin hieman itsekseni kun kuuntelin talon kotoisaa elämää, ja jätin vielä takkini muiden joukkoon naulakkoon ennen kuin suuntasin keittiöön päin. Ovelle asti yltävä vahva kahvin sekottui teen makeaan tuoksuun, kielien sanattomasti siitä että uusi pannullinen oli juuri valmistunut.
Iso osa tallilla olijoista oli vaeltanut jo hetki sitten sisälle, minkä johdosta pirttipöydän ympärillä ei tyhjiä paikkoja juurikaan näkynyt. Pari vilkaisua oviaukolle johti säntilliseen uudelleen järjestäytymiseen penkeillä ja tilaa löytyi taas.“Miten Barnum?” Sonja tiedusteli kun pääsin mukeineni penkille istumaan.
“Täysin oma itsensä”, vastasin pienen hymyn kera, “tyytyväinen kun pääsi paremmin töihin.”
“Onko se kipeänä? Tai siis, oliko?” Santtu kysyi hieman varovaiseen sävyyn, lämmitellen sormiaan höyryävän mukin kylkiä vasten.
“Matkustus meidän kotoa, venäjältä, takaisin tänne ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Se on aina matkustaessa ollut huono juomaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa siitä tuli isompia seuraamuksia. Barnum jouduttiin nesteyttämään klinikalla sekä antamaan hieman ensiapua kuivuneille hengitysteille.”
“..Eli se toipu siitä nyt?”
Nyökkäsin päätäni, ottaen varovaisen ensimmäisen hörpyn kahvistani. “Täysin. Mutta voi olla että tulevana kisakautena pysyn Barnumin kanssa pitkälti suomessa. Ainakin jos ei jostain löydy jotain keinoa millä sen saa juomaan paremmin matkustaessa, muuten pitkät matkat on liian iso riski.”
“Ajattelitko jättää kaikki ulkomaan kisat välistä?” Sonja kysyi väliin.
“Suurimman osan ainakin. Ehkä parit useamman päivän kisat, kuten viime vuoden Pariisin matka, saatamme käydä tekemässä mutta… Saa nähdä. Tälle kaudelle en enää ehdi uutta hevosta hankkimaan, niin pitkin hampain isäni myönsi Stanimirin jatkoajalle tätä kisakautta varten.”Keskustelu pyöri hetken samojen aiheiden ympärillä, minkä ohessa esiin nousi lähestyvän kevään myötä etenkin Fifi. Santtu oli alkanut jo hyvissä ajoin varautumaan tulevaan, mutta aiheesta puhuminen selvästi nostatti ahdistuneisuutta ja huolta. Ja ymmärsihän sen. Nuori hevosenomistaja, joka yritti kaikkensa ja enemmän helpottaakseen kesäihottumasta kärsivän hevosen oloa läpi kesän. Siinä kokeneempikin omistaja alkaisi nyhtämään hiuksia päästään. Kaikki vaikuttivat toivovan viileää ja helppoa kesää ihan vain Santun ja Fifin tähden.
Lopulta tupaan lampsi muutama kasvo lisää, kun Eetu asteli kynnyksen yli käyden läpi sylissään olevaa postinippua ja hänen perässä tuli Camilla joka nyppi villapaitaansa tarttuneita heinänkorsia pois. Seurasi aikaisemman tavoin automaattinen järjestäytyminen, kun väki siirtyi penkeillä jotta ainakin yksi istuja mahtui sekaan. Vasta kun Eetukin oli löytänyt istumapaikan ja saanut vetää henkeään, viitsein häiritä toista.“Vieläkö se Barnumin viereinen karsina olisi vapaana?”
”Kylhään soon tyhyjänä. Meinasikko hakia Hakran takaste vai?”
Pudistin päätäni, ”En, mutta toisin sen Stanimirin tänne.”p.s. Ei tarvinnu painostaa, olihan se nyt tähän hetkeen aika ilmiselvä suunta Marshin tilanteeseen xD
-
Se on Marshallin laskelmoima riski että sana ehtii levitä ennen kuin ovat päässeet edes kotia, joten Nellyn saama tiedon jyvä on vapaassa käytössä 😀 Ja tykkäsin mahottomasti kun ja miten otitki sen käyttöön!
Kaikkein eniten ehkä tykkäsin siitä, kuinka siitä samalla aukeni tällänen tilaisuus katsoa hieman Sonjan menneisyyteen, muistoja omasta naimisiin menosta Jarnon kanssa. Samalla myös yhdyn Ilonan tuumaukseen, että olisko sillä ikävällä lopulla jotaki tekemistä Sonjan nykyisiin miesseikkailuihin. Jos on, niin osaako Sonja yhdistää asiat mielessään vai löytääkö yhdistelyapua jostain?
Harrikin pulpahtaa taas vähän esiin, mikä laittaa mun sisäisen Ulla Taalasmaan odottamaan ja kyttäämään että syntyykö pienestä viittauksesta jotain isompaakin kuviota. -
Vieläkään en kyllä täysin huokaise helpotuksesta, mutta vähän kuitenki. Hyvä että oli vain paise, minkä sai ainaki nähtävästi aika nätisti hoidettuaki.
Josaki tekstissä tai kommentissa joskus mainitsit jotain temppu/targetti jutuista, niin myönnän innostuneeni kun ne tuli nyt ihan mukaankin. Että pienen loman aikana Ilona harjotti niitä asioita Veeran kanssa.
Oma kokemus kengät vs. kengättömyys piireistä on että se voi olla.. hyvin kärkästä ja sotaisaa, etenkin jos kyseessä on yhtään pihankoristetta isommassa käytössä olevasta hevosesta. Joten myönnän hykerteleväni täällä ja odotan että minkälaista tulee vastaan jos Ilona tosiaan päättää pitää Veeran kengättömänä ja myös jatkaa kisaamista. -
Toistelen samaa muiden perässä: Pieni jännätys alusta lähtien että ei nyt kai taas, huonon tuurin määrä alkaa olla siinä määrässä että montako peiliä tässä on rikottu. Mutta huh, näyttäisi kuitenki siltä että selvittiin ilman suurempaa ja vakavaa juttua.
Mutta vielä Epäilevä Elmerinä vähän ootan pahintaki. -
Oon jotenki aivan liian innoissani siitä, että tälle tulevalle kaudelle tallista tuntuu löytyvän useampikin kisoissa reissaaja! Onhan sellanen nyt isommalla porukalla hauskempaa.
edit. Ei näyttäny listat vielä päivittyneen uudestaan, mutta Niklas on lähdössä Barnumin kanssa varovaisen toiveikkaana samoihin kisoihin HeB ja 60cm luokkiin.
-
Yhdyn samaan Ilonan kanssa, että tälläset on älyttömän näppäriä tapoja tehdä tilannekatsaus hahmon menemisiin ja olemisiin sekä samalla tuoda ne muiden lukijoiden tietoon. Samalla tästä tulee itelle sellanen pieni huomio, että vaikka tämän lenkin aikana koiria käydäänki ulkoiluttamassa, niin kaiken ratsastuksen ja muun ohella Sonja myös pitää omasta kehosta/kunnosta huolta. Mikä varmasti auttaa Aaveen kanssa etenemisessä.
Melkein voisin ookailla, että jos tämä susi ei paljastu Jepeksi tai Peuraksi, niin joku tallilainen tulee siihen vielä törmäämään.
-
Ai vitsit kuin tuttu tilanne. Koko päivän voi himmailla vaikka ilman hanskoja mutta auta armias, kun pitäisi jotain kuvaa ottaa nopeasti. Tai muuten käsitellä kännykkää. Automaattinen sormien syväjäätyminen.
Eikä vierasta kännykkää ikinä osaa käyttää, ei vaikka se olisi samaa merkkiä kuin oma. -
Tälläset tekstit on myös tosi kivoja välipaloja kaiken muun tapahtuman välissä, ja kertoo yllättävän paljo hahmosta itsetään. Mutta ai että kuin voin samaistua näiden täydellisten tuulihousujen löytymiseen. Näitten tapanen juttu koskee oikiastaan mitä tahansa vaatekappaletta. Itellä on yks kerraston paita, mikä on paras mitä mulla on ikinä ollu eikä ykskään muu paita sitä voi korvata.
-
Osittain oon jo ekojen lukemisten jälkeen ollu että ok, kun tullu ilmi kuin Eetu karsastaa huumeita, niiden käyttäjiä ja etenki Milania. Vähän kuitenki samalla sellainen, mutta miksi niin järkkymättömästi?
Mutta jassoo, että Milan on vetäny tollasen tempauksen. Onko se siis ihmekkään.
Monelta ei odottais tuollaista, että otetaan omalle kontolle huumejuttuja, mutta Eetu on niitä jonka näkis niin tekevän. Etenkin jos tilanne on tuollainen, että sillä tavalla pelastaa oman läheisen..no, kaiken. -
Mä elän näille reaktioille Aavetta kohtaan. Ja myönnän toivovani että näitä tulee vielä vähän lisää ennen kuin porukka ehkä tottuu hiuksettomaan kummajaiseen tallilla 😀
Hellon suhtautuminen tulokkaaseen on yhtä huvittava kuin hellyyttäväkin, mutta myös tosi todentuntuinen. Ihan helposti sitä saattaisi tämän tapaisesta hevosesta ajatella näin, kun on tottunut peräkylän menoon ja pörheisiin suokkeihin ja muihin karvakinttuihin. -
Tämän hevosen saapumista olen täällä jo hetken kihistellyt että joko nyt, joko nyt!
Sonjan prosessi nimen valintaan on mulle varsin tuttu. Viimeksi kun jollekin eläimelle piti kutsumanimi saada päätettyä, pyörittelin senki nimeä mielessä vähän kaikin päin, ja yritin ikäänkuin sen sisältä löytää sen. Sitten tuli pyöriteltyä elämän aikana kuultuja nimiä päässä, kunnes yksi vaan sitte kolahti. Että tämä, tämä on se nimi.
Omassa tapauksessa vähän toivon että olisin keksiny jonku toisen nimen, koska se taisi olla enne sekä viimeinen naula arkkuun -
Tämä oli kyllä niin nappiinsa kirjotettu että, ja loistava yllätys että leikkikaverina oli Hello. Turhan moni ei tosiaan tunnu luottavan Hellolle mitään ns. oikeita juttuja, niin mukava lukea kun joku tekee niin. Vaikka kyseessä onkin ”vain” kännykän näytöltä radan opettelun avustus, tärkeä pesti sekin on.
Tämä pari tuntui myös toimivan harvinaisen hyvin, minkä takia jäin vähän käsiä hieroen odottamaan että lisää tätä sarjaa kiitos. -
Ainahan nämä aikajanat on vähän joustavia ja vääntyväisiä (eikä aina ehdi) niin ei se oo niin justiinsa. Mutta näin perästä, kyllä, Niklas oli mukana.
Ai että miten nautein Sonjan reaktiosta ja kommenteista kun tämä hevonen, vai pitäisikö sanoa kummajainen, tuotiin eteen.
Melkein kuin luuranko mutta ei kuitenkaan, aivan liikaa, thestraali, outo… Ja vielä vannomiset että ei missään nimessä. Hyvin usein viimeistään siinä vaiheessa voi jo kysyä että mihin osoitteeseen pistetään tulemaan. -
Ei mitään järkevää sanottavaa, mutta jassoo! Saadaanko me vähän lisää ei hevosiin liittyvää draamaa luettavaksi, vieläpä ihmissuhde sotkuja? Koska sehän käy!
Siinä missä hevosiin liittyviä kuvioita on tietenki mukava lukea, niin onhan se kivaa vaihtelua lukea pelkästään ihmisten välisistä sotkuista. Sisäinen Ulla Taalasmaa tykkää.
