Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Tervetuloa jengiin
Keittiössä oli sama vanha tuttu hälinä; yksi keitti kahvia, toinen avasi keksipakettia ja Hello juoksi ympäri keittiötä hullun lailla. Istuin omalla paikallani ja nauroin Inarin kanssa Facebookissa vastaan tulleelle videolle.
”Joko kahvi on valmista?” Eetu kysyi tallin uusin tulokas Olaf perässään. He molemmat astuivat keittiöön sisään ja tiivistin itseäni, jotta kaikki mahtuisivat istumaan pöydän äärelle. Katsoin Inaria merkitsevästi. Tämä vastasi liikuttamalla huuliaan ja yritti viestiä jotain, mikä vaikutti uudelta autolta. Kulmakarvani kiristyivät kysyvään ilmeeseen, mutta Inari kohautti olkiaan.
”Joo, laitoin just tippumaan” Hello vastasi ja malttoi vihdoin istua alas keksipaketin viereen.
”Minä laitoin! Et sinä!” Tiitus huusi kahvinkeittimen luota ja katsoi vihoissaan Helloa.
”On tulossa” Inari sanoi suoraan Eetulle. Eetu nyökkäsi ja kääntyi Olafin puoleen.Kun kahvi oli tippunut ja ruokasalista haettu lisää tuoleja, kaikki istuivat pöydän ääressä. Hello oli kasannut kämmeneensä vinon pinon keksejä ja työnsi keksipakettia muiden ulottuville.
”Että muutkin saa. Ota siitä, ne on iha hyviä!” hän sanoi uudelle tulokkaalle. Minä laskin kahvikuppini pöydälle ja siirsin käteni Eetun alaselälle.
”Millai ois joku maastoreissu?” kysyin nojaten päätäni miehen olkapäähän.
”Vastahan me käytiin yömaastossa” Tiitus mumisi varmasti kokonainen keksi suussaan.
”Ilman mua! Ihan epäreilua!” Eira kinasi.
”Ole nyt, kyllä sä pääset mukaan joskus” hyssyttelin. Eetu suoristi selkäänsä ja laski kätensä minun olkapäälleni.
”Missä Herman on?” Eetu kysyi ihan vain hiljentaakseen Eiran. Ja onnistuen tehtävässä. Eira meni heti punaiseksi, tuhisi vastaukseksi jotain ja vajosi kännykkänsä syvyyksiin.
”Noni. Pelataanko jotain?” Hello sanoi paikaltaan ja tunki keksin suuhunsa. ”Monopolya, korttia, paskahousua?”
”Kohta, anna mä juon mun kahvin” kitisin alahuuli pitkällä.
”Anna mä… Anna sä kiehnäät eka!” Hello vastasi virnistäen.
”No sitäkin” virnistin. Käänsin katseeni uuteen tulokkaaseen. ”Tervetuloa jengiin mukaan, me ollaan vähä sekasin mut se on ihan okei. Yhessä ollaan sekasin kumminki.”
”Nelly, sä pelottelet sitä!” Tiitus huikkasi ja tuijotti minua mukamas vihoissaan.
”Kyllä Tiitusta nyt vihoituttaa, mikä on? Onko ne päivät taas” Inari puhui kuin pienelle lapselle. Tiitus katsoi tätä murhaavasti, järjetön hymy silmissään.
”Mitä jos onkin” hän vastasi ja nosti aavistuksen leukaansa. Muut jatkoivat juttelua ja kiusasivat toinen toistaan. Minä paransin asentoa Eetun kainalossa ja vilkaisin miestä.”Eiks oo kiva kuulua isoon perheeseen?”
”On, mutta meidän pitäisi oikeasti siirtyä ruokasaliin. Keittiö käy ahtaaksi” hän myönsi.
”Mä rakastan tätä. Tää on kivaa. Ja tykkään mä vähän sustakin.” -
Cowboy boogie
Olin kompastua omiin jalkoihini, kun juoksin tupaan.
”Nyt! Koira-aitaukselle! Heti!” huusin keittiöön. Hello, Eetu, Noa ja muut keittiössä päiväkahvilla olijat katsoivat minua kuin hullua heiluessani läppäri vasemmassa kädessäni vaarallisesti heiluen.
”Nelly, mitä?” Hello katsoi minua, mutta nousi penkiltään. Minä lähdin yhtä räväkästi kuin olin saapunutkin. Juoksin talon takapihalle, jossa laskin läppärini käsistä ja odotin että jokainen oli saapunut ulos. Eetu ja Noa saapuivat madellen ja puhellen ja katsoin molempia pahalla silmällä. Nyt oli Tärkeä asia.
”Nelly! Mitä tapahtu?” Hello intti. Inari katsoi melkein pelokkaana ja Eira piti käsiään puuskassa. Sebastianin ja Tiden ilmeet kertoivat heivän epäilevän ideaani ja pahasti. Eivätkä he edes tienneet mitä se oli!”Okei, nyt kuuntelette mua. Tää on hauskaa ja tää tehään. Älä kato mua noin Tide! Sä oot mukana! Inari, älä karkaa nyt.” Aloitin ja huidoin porukkaa tulemaan kuuloetäisyydelle.
”Nyt tehdään näin…”
Olo oli kuin lapsella. Olin niin innoissani, etten meinannut jaksaa seistä paikallani.
”Tää on tosi helppoa hei. Tässähän kerrotaan miten tehään! Okei. Seuratkaa mua. Näin.”
Minun teki mieli hyppiä innosta kun Hello tarttui heti ideaani.
”Mä en tajuu mitä täs sanotaa!” Eira kiljui.
”No kato multa, mä osaan!” Hello vastasi ääni kimakkana innostuksesta.Kun Eira, Inari ja Sebastian oli saatu lahjottua ja ympäripuhuttua mukaan, viimeiseksi jäi Eetu. Hän piti tätä varmasti lasten leikkinä ja koki olevansa liian Aikuinen. Minä en luovuttanut. Kokeilisi edes, yrittäisi ja viihtyisi. Just have fun – se oli pointti koko hommassa. Yhdessä raadoimme ja teimme siitä meidän näköisen. Autoimme toinen toisiamme ja suomensimme sanoja niille, jotka eivät ymmärtäneet. Keksimme yhdessä omat askeleet ja taistelimme, kumpi jalka tulee ensin. Eira mairatti, kun se ei ole sama kuin TikTokissa kaikki muut tekee. Mutta se oli meidän versiomme. Se oli versio, johon jokainen pystyi ja jossa jokaisella oli hauskaa.
”Okei, valmis? Nyt mä laitan musan. Täst lähtee.”
”Right now” tietokoneeni kaiuttemista kajahti. ”I just need you to get reeal loose, get comfortable. Grab your loved ones or grab your love partner.”
Olimme jakautuneet kahteen riviin. Minä olin Hellon ja Eetun välissä ja alkuhetkeen kuului halailla vierustovereitaan. Taputin Helloa selkään bro-halin kera ja annoin pusun Eetulle.
”Just follow after me” sanahdin laulun tahtiin.Ja niin lähti The Git Up soimaan. Jokainen meistä tanssi parhaansa mukaan ja jokainen meistä piti hauskaa. Näytimme varmasti huvittavilta, mutta sillä ei ollut väliä. Pidimme yhdessä hauskaa ja se oli pääasia. Niinkuin Blanco Brown sanoo; Just have fun
Se oli Hopiavuoren Oma Rivitanssi, jossa jokaisella oli rooli.
-
Varustehuone
Askeleet kaikuivat tallissa kun kävelin varustehuonetta kohti. Talli oli tietääkseni tyhjä – osa hevosista laitumilla, osa tarhoissa ja tallityöntekijöistä ei näkynyt varjoakaan. Karsinat oli siivottu, käytävä puhdas ja valot päällä. Avasin varustehuoneen oven ja nousin pienen kynnyksen sisälle. Hengitin nahan ja saippuan tuoksua sisään. Eetu oli varmasti vastikään käynyt pesemessä Jussin satulan. Ripustin Cozminan suitset sille varatulle paikalle ja käännyin lähteäkseni.
Uusi työ oli lähtenyt hyvin käyntiin. Eetu oli kysynyt Eiran isältä, josko tytölle pidettäisiin viikottain tunti pientä korvausta vastaan. Minä olin jarrutellut, koska ei minulla mitään kunnon opettajan papereita ole. Virallisesti olin vain valmentaja-oppilas etäkurssilla. Sana minusta oli silti lähtenyt hyvin liikkeelle ja nyt oli yhdestä kahteen valmennettavaa kahdessa viikossa. Kai se on pienen kylän etuja – kaikki tuntee jonkun joka tuntee valmennusta kaipaavan tai ainakin hänen äitinsä. Eetukin oli maininnut haluavansa valmennuksen. Ja sekös pelotti; tallinomistajaa nyt valmentaa.
”Mitä sä täällä seisot?” Tide oli ilmestynyt selkäni taakse ja säikäytti minut.
”Mit – Siis pakkaan näitä suitsia nätisti.” Varmasti tahallaan säikäytti. ”Entä ite? Mitä sulle kuuluu?” Käänsin itseni kokonaan Tideä kohti ja nojasin selkäni seinään.
”Ihan hyvää” hän huokaisi. ”Miten se sun valmennus meni?”
”Hyvin.”
”Vitsi kun pääsis ittekki ratsastamaan jo” Tiitus naurahti. Minä nauroin myös.
”Haha, menee vielä pari vuotta. Kai sä nyt jotain tallin hevosta saat lainaan. Pasia tai jotai. Tai Cozmina, jos mun maalanen tammani kelpaa prinssille”, Sanoin vitsinä ja nyökkäsin Tiitukselle kuin kuninkaille kuuluu. Hitaasti ja silmät kiinni.
”No hehheh – mä oon aivan liian pitkä sille.”
”Pasille et varmasti ole. Mennää kahville tai. Täällä on kuuma.” Hain painon takaisin jaloilleni ja laskin kädet takataskuihin. ”Mennää ny!” -
Nauttikaa mun taiteestani 😎
Cozmina Laukkasuoralla
-
Laidunkaveri-tehtävä
Aurinko laski, hevosten varjot venyivät ja metsästä suhisi enää pieni jäänne aiemmasta puuskatuulesta. Varsat olivat väsyneet päivän leikeistä ja söivät nyt vieri vieren samasta ruohonipusta. Minun oma tammani oli lehmänkirjavan Flidain lähellä. Matkaa oli viitisen metriä, mutta siellä he söivät sovussa ja toisistaan välittämättä. Hevosten hännät viuhahtelivat häätäen itikat kauemmas. Vaikka aina ne vaan palasivat kiusaamaan ja sitten sai heiluttaa häntää uudestaan.
Istuin portilla ja täyttelin Eetun pyynnöstä vesisaaveja. Tai odotin, että letku jaksaisi valuttaa saavit täyteen. Revin pätkän ruohoa maasta ja heitin sen kauemmas. Revin uuden korren ja heitin sen kauemmas.
Flidai nosti päänsä ja ravisti itseään kuin uimasta tullut koira. Se siirsi kaviotaan ja otti varman askeleen Cozmiinaan päin. Valkoinen pää nousi ruohikosta ja Cozmina vilkaisi Flidaista. Ne liikkuivat toisiaan päin kuin se olisi ihan arkinen juttu. Ja niille se varmasti olikin. Minä näin ensimmäisen kerran tammojen kirputuksen. Näky loi lämpimän tunteen sisälleni, vaikka se oli hirveän normaalia. Hevosmaailmassa kirputus oli vähän niinkuin pusu. Tai kutsu Hopiavuoren tupaan iltakalj… Kahville. Merkki siitä, että toisesta välitetään ja että tämä on hyväksytty laumaan ja on osa perhettä.
Näky kosketti johonkin todella syvälle. Sitä on vaikea kuvailla, mutta minut valtasi lämmin olo. Kulmakarvat kaartuivat aavistuksen, suupielet kohosivat hieman ja sydämeni suli.
// Tänne se merkki B)
-
Yömaasto-karaoke
”OOOI maamme Suuuomi Synnyinmaa, sooooi saanaa kuultaaineen.” Lauloin muiden mukanan täysillä. Tämä oli sitä yhteisöllisyyttä, josta tykkään. Ketään ei kiinnosta, jos menee nuotin vierestä. Ketään ei kiinnosta jos menee sanat väärin. Tärkeintä on että yrittää. Annoin Cozminalle ohjaa ja tämä laski päänsä alas. Hevonen pärskähti loppuneelle laululle ja pudisti päätään pienesti.
”Noni. Nyt Hello ei päätä!” Huikkasin ympärilleni.
”Mitä me sitte?” Sebe kysyi.
”Matilda hei, osaaks sä Old Town Roadin? Sen semiuuden” käännähdin taaksepäin ja vilkaisin kärryissä istuvaa naista.
”Joo, mut mä en oo ihan varma…”
”Hyvä. Old Town Road! Ainakin kertosäe jos muuta ei osata.” Huusin jotta varmasti jokainen karhu kuulisi. Hymisin oikeaa säveltä ihan hetken ja aloitin.
”Yeah, I’m gonna take my horse tothe old town road. i’m gonna riide ’til I can’t no more…”Seuraavaksi oli vuorossa Ukkometso, tuo karaoken kuningas. Hello ja Camilla lauloivat täysillä ja olin näkeväni Eetunkin suun liikkuvan. Tämä oli selvästi täälläpäin suosittu kappale. Vaikkakin Pienen Pojan Elämää tuli karjuttua melkein koko porukan kanssa melkein yhtä kovaan ääneen.
”Pienen pojan elämää, ei enenpää ei vähempää. Tennarit vilikkuen juoksee methään räkänokka tää!”
-
Sakkoja, sakkoja
Ilmastointi hurisi ja vakionopeuden säädin piti vauhdin tasaisena. Mittari näytti sataa viittätoista km/h, mutta valehteli ainakin viidellä. Niin myyjä oli minulle luvannut. Olihan vauhti silti ylinopeutta, mutta en malttanut päästä takaisin kotiin. Nostin vauhtia vielä muutaman pykälän verran.
Olin ollut ensimmäisellä virallisella valmennuksella. Ensimmäinen oikeasti maksava asiakas oli ollut naapurini kuusi-seitsemän vuotta sitten ja nyt kuullut puskaradiosta minun valmentavan. Valmennettava oli naapurin kaksitoista vuotias tytär, jonka taidot tulevat viemään tämän pitkälle. Hän rakasti omaa hevostaan ja sen näki. Ex-naapurin tytär oli ollut helppo valmennettava; hän oli kuunnellut ja ymmärtänyt mitä hain takaa. Hän teki juuri kuten pyysin, vaikka perusasioissa oli hakemista. Olin viimeiseksi sanonut, että kun antamiani harjoituksia tekee sata kertaa, hommat sujuu jo helpommin.
Reissu oli ollut kolmipäiväinen ja olin saanut yöpyä ex-naapurin vierashuoneessa. Oli ollut todella raskasta nukkua vieraassa paikassa, yksin. Mutta työstä maksettiin hyvin. Tytön kanssa olimme treenanneet kovasti tulevaa kisakautta varten ja varmasti saisin samasta paikasta uudestaan hommia. Mutta nyt halusin vain kotiin. Oman Eetuni kainaloon ja suihkuun. Omaan sänkyyn ja omalle tallille. Kotiin.
Käänsin radiota kovemmalle. Ellinooran Leijonakuningas valtasi auton äänimaailman ja ilmastoinnin hurina jäi sen alle. Rummutin rattia molemmilla käsillä ja lauloin mukana.
”Nostetaan kaljamaljat ilmaan, tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas!”
Laulaminen vei suurimman huomioni, enkä nähnyt poliiseja ennenkuin punaiset valot välähtivät takanani. Automaattisesti vilkaisin vauhtimittaria, hiljensin nopeutta ja vilkutin oikealle. Kaarsin poliisiauto perässäni ulos moottoritieltä ja pysähdyin ensimmäiselle mahdolliselle paikalle. Vauhdista ne varmasti sakottavat – sataa kolmeviittä satasen alueella ei varmasti ole hyvä. Painoin ikkunan auki ja hengitin ulos. Olisipa poliisisetä edes flirttipäällä.Katselin sivupeilistä nuorta poliisia joka ei voinut olla kolmeakymmentä viittä enenmpää. Asettelin kasvoilleni kauneimman flirttihymyni mitä löysin ja yritin esittää viatonta pientä neitoa. Mutta pollari oli kovana ja minä hävisin tämän pelin. Nostin ikkunan ylös ja vilkaisin pikavippiäni. Heitin lapun tuhahtaen apukuskin paikalle ja käynnistin auton. Harkitsin jo odottavani kunnes poliisit lähtisivät, mutten malttanut. Halusin äkkiä vain kotiin. Matkaa ei olisi kuin reipas puolituntia, ja vajaa jos oikein yrittää.
Käänsin auton Hopiavuoren pihaan ja huokaisin. Nostin sakkolapun apukuskin jalkatilasta, johon se oli tippunut, ja nousin autosta. En viitsinyt lukita ovia, vaan jätin avaimet auton oveen roikkumaan. Matkalla taloon sisälle, taittelin sakkolapun pieneksi ja tungin housujeni takataskuun. Vihdoin kotona.
Keittiössä tuoksui kahvi ja kuului tuttu puheensorina. Eetu nousi penkistä nähtyään minun kulkevan keittiön oven ohi. Jäin odottamaan häntä eteiseen. Halusin halata, ennenkuin kaikki näkisivät meidät. Eetu kaappasi minut halaukseen ja tervehti.
”Hei rakas. Miten sulla on menny? Onko talli vielä pystyssä?”
”No on on” Eetu sanoi ja työnsi päätään taakse. ”Miten sulla meni?”
”Ihan hyvin. Kivaa olla kotona. Mut kato minkä mä sain. Tietää ainaki miks kävi töissä.” Kaivoin sakkolapun takataskusta ja heilutin taiteltua paperia Eetun nenän edessä. Eetu nappasi paperin, taitteli sen auki ja katsoi pitkään sanomatta sanaakaan.
”132 euroa? Miten lujaa sä ajoit?”
”Sataa kahtaviittä. Ehkä. Tai kovempaa. Mut hei, se on sakko vaan. Noni. Mennään kahville” sanoin ja luikkasin karkuun miehen reaktiota.”Heiii babies, The bitch is back!” Huikkasin keittiön ovella väelle. ”Kuka on keittäny kahvin? Uskaltaaks sitä ottaa?” Hymyilin niin vitsikkäänä kuin osasin. Kotona on hyvä olla.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 6 kuukautta sitten
Nelly.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Nelly mukana Cozminan kanssa! Ja kuten odottaa saattaa, jää yöksi 😀
-
16.6
Aurinko paistoi ja ilma oli varmasti yli kahdenkymmenen asteen. Istuin satulatta Cozminan selässä ja annoin askelien kiikuttaa. Minulla oli shortsit ja bikinin yläosa, koska eikö kesään kuulu rusketus. Koska olisi parempi aika saada väriä ihoon, kuin hevosen selässä. Sitä paitsi, ukkosen jälkeinen helleaalto oli jatkunut jo pitkään ja tällä ilmalla pelkästä vaatteiden ajattelemisesta tulee hiki. Pidin liiloja ohjaksia oikeassa kädessäni ja annoin vasemman käden roikkua kylkeä pitkin. Cozminan pää heilui askelten tahdissa, sen talsiessa laitumille johtavaa polkua pitkin.
Olimme ratsastaneet jo kentällä aikaisemmin ja lähteneet siitä loppukäynneille, kun hetken mielijohteesta käänsin kulun avoimesta portista sisään. Pitihän sitä vihreää syöttää hevoselle ennen laidunta, ja miksi en nyt antaisi syödä. Tammalla oli kuolaimettomat, joten ei tarvitsisi pelätä heinään tukehtumistakaan. Cozmina taisi arvata leikin.
Keräsin ohjat molempiin käsiin ja pyysin tammalta laukkaa. Hevonen heräsi heti; se nosti päänsä ylös ja kiisi pitkän malliselle laitumelle muodostunutta polkua pitkin. Nojasin eteen ja myötäilin kädellä hevosen liikettä. Tuuli humisi korvissa ja askeleet kaikuivat puista. Minulla oli vaikeuksia päästä laukan tahtiin, mikä horjutti tasapainoa. Liukkaat shortsit eivät olleet paras vaihtoehto tähän touhuun. Hidastin tamman raviin ja käänsin takaisin kohti porttia. Cozmina olisi halunnut laukata vielä ja tunsin sen kiihtyvästä askeleesta ja taivaisiin nostetusta päästä. Ravasimme vielä vähän matkaa, ennenkuin laskin hevosen käyntiin ja päästin ohjista irti. Villimpi yksilö olisi varmasti kirmannut jo menemään, mutta ei minun Cozminani. Se laski kysyvästi päänsä.
”Saa ottaa. Mennään kohta kotii” sanoin kumartuen rapsuttamaan tammaa kaulalta. Cozminan huulet hapuilivat jo ensimmäiselle korrelle ja pian hetken täytti rouskututtava ääni. Nojauduin taakse ja nostin toisen jalkani kaulan vierelle koukkuun. Makasin hevosen selällä ja laskin kädet niskani taakse.Aurinko paistoi korkealta taivaalta ja tuuli puhalsi läheisestä metsästä. Cozmina otti välillä askeleen tai kaksi, mutta ei nostanut päätään ruohikosta. Minä makasin luottohevoseni päällä silmät suljettuina ja kuuntelin lähistöllä laulavaa lintuparvea. Yritin olla ajattelematta mitään ja nauttia hetkestä, mutta Eiran sanat kaikuivat päässäni väkisin. En tiedä mitä ajatella koko asiasta – pelkään vain että omat taitoni eivät riitä valmentamiseen. Netistä varmaan löytyisi jonkinnäköisiä kursseja valmentajille, mutta silti. Ehkä juttelen tästä Eetun kanssa.
Nostin itseni istumaan ja painoin pohkeet hevosen kylkiin. Cozminan pää pysyi alhaalla, joten painoin kovemmin.
”Mennää ny kotiin. Viikko vielä, hei tule nyt.” Tamman pää nousi räjähtäen ylös, ihan kuin Cozmina olisi loukkaantunut. Jättää nyt ruokailu tuolla lailla kesken. Nostin ohjat vasempaan nyrkkiini ja keinuin askelten tahdissa kohti porttia. -
Valmentaja, minäkö?
Eira oli maininnut, että minun pitäisi ryhtyä valmentajaksi. Olin vain sivuuttanut asian naurulla, koska pakkohan sen oli olla vitsi. Eihän minusta nyt valmentajaa voisi tulla. Mitä jos joku oikeasti taitava haluaisi osallistua ja sitten minä en osaisikaan neuvoa? Ja paljonko siitä hommasta nyt voisi edes velottaa… Laskostin Eetun t-paidan hänen sänkynsä päälle ja noukin puhtaiden joukosta uuden. Seassa oli myös minun vaatteitani, joten olin tehnyt sängylle molempien vaatteille omat pinot. Valmentaja, minäkö?
”Ai moi, mitä työmiäs?” Vilkaisin ovelta saapuvaa Eetua. Hän oli tullut hakemaan pyyhettä ja käveli ohitseni noukkimaan sen huoneen yhdestä nurkasta. ”Mä en tiiä mihin sun vaatteet menee ni jätän ne tähän sitte.” Eetu nyökkäsi ja kertoi ulkona olevan kamalan kuuma. Ilta oli onneksi päivää viileämpi, mutta Eetu oli taas paiskinut töitä koko päivän auringossa. Onneksi hän on laittanut edes hatun päähänsä.
Sain viimeisetkin vaatteet laskostettua ja hyväksyin, ettei valmennus olisi aivan huono idea. Mutta tarvitsisin harjoituskappaleita. Aiemmin valmentamani Eira olisi kyllä tämän kesäni projekti; opetan hänet ratsastamaan ja sitten laitan hänet Cozmiinan selkään ja joihinkin junnukisoihin. Jos hän siis haluaa. Jätin molemmat vaatepinot sängyn päälle ja suuntasin keittiöön, on iltakahvin aika. Jo olohuoneen kohdalla kuulin kahvinkeittimen porinan ja Noan naurun.
”No hei vain hei. Joko kahvia?” Kysyin ovella ja vilkaisin nopeasti paikalla olijat läpi.
”Moi. Ei ihan vielä, mä laitoin just tippuu” Noa vastasi. Hymyilin miehelle ja kiitin. Matilda istui Hellon paikalla ja katseli Eiraa, joka oli melkein kiinni Hermanissa. Istuin Noan viereen penkille. Kunpa kahvi olisi pian valmista. Missä Inari oli?
”Eira, oliks sä tosissas sen valmentamisen kanssa? Enks mä ollukkaa ihan kamala?” kysyin ja katselin teiniä.
”Et” hän sanoi silmiään pyöritellen ja naksautti kieltään. Käännyin Noan viereen ja avasin suuni.
”Olisinko mä ihan tosi huono valmentaja?”
”Miten niin?”
”No jos laittaisin vaikka toiminimen ja alkaisin valmentaa työkseni.
”Et ois” Noa sanoi hymyillen.
”Mä pelkään et mun taidot ei riitä – enhän mä oo mitää koulujakaa käyny tai mitää!” Tukeuduin kyynärpäilläni pöytään ja vilkaisin kanssaolijoita.
”Mä näin kun sä yks kerta ratsastit ja se meni tosi hyvin. En mä usko että sulla taidot loppuu kesken” Matilda sanoi kulmat ihan vähän ylhäällä.
”No miks et osais? Kyllähän sä muakin opetit!” Eira kimahti.
”Tänä kesänä opetellaan sit oikeesti ratsastaa. Mä opetan sua ni voit ehkä päästä joskus Jussin tai jonku selkään” sanoin takaisin. Eiran suu aukesi, ja sormi nousi jo syyttävästi. ”Et sä osaa. Nyt opetellaan. Sitä paitsi, tarviin jonkun koekaniinin valmennettavaksi.”
”Muakin saa kyllä valmentaa joskus” Noa sanoi ja pukkasi minua pienesti kädellään.
”Oikeestikko? Ois ihanaa jos sais sit oikeeta palautetta” vastasin silmät kiiluen varovaisuutta.
”Joo joo, sopii. Kunhan se on nyt vielä kun Flidailla uskaltaa mennä.”
”Ainiin kun susta tulee isi! Ihanaa, meille tulee ihan pieni vauvva.” Nojauduin päälläni miehen olkapäähän ja kiersin Noan puoleisen käteni tämän ympäri halatakseni. ”Onneks olkoon ihan tosi paljon. Ihanaa.” -
Pikkuponi
Selasin internetin ihmeellisestä maailmasta hevosten myynti-ilmoituksia.
”Mä oikeesti haluisin sellassee pikkusen vipeltäjän tänne” sanoin ja laskin pääni kämmeneni varaan. Noa istui keittiössä minua vastapäätä ja selasi kännykkäänsä. Hän nosti vähäksi aikaa katseen ja hymähti.
”Olisihan se söpö. Ja varmasti vähemmän vaarallinen kun mun viljakäärme” hän sanoi.
”Haha, varmasti olisikin. Mutta kai sä tiiät ettei Eetu tahallaan. Se vaan pelkää käärmeitä.”
”Kyllä mä sen tiedän. Se on vaa nii pieni ja viaton…”
”Joo. Mut hyvää se yritti hei.”
”Mmm.”Käänsin katseen takaisin puhelimen näyttöön ja heilautin oikealla peukalolla sivua alemmas. Mistäköhän sellaisen pikkusen ponin löytäisi?
”Mitä jos sen ottais ihan vauvana ja sit opettais ajolle vaikka. Vois käydä kaikissa lasten tapahtumissa taluttelemassaki” juttelin.
”Niinii, täällä kun on niin kamalasti noita tapahtumia.”
”No on täällä välillä. Kerran kesässä markkinat.” Noustin istumaan ja suoristin selkäni. Noa oli uppoutunut puhelimeensa ja minä huokaisin. Ei pikkusta ponia löytynyt. Eikä ollut tullut vastausta työpaikastakaan.
”Mitäs sä meinaat tänää?” kysyin juttuseuran toivossa.
”Aattelin siirtyä tästä sohvalle ja avata telkkarin. Tai sit sänkyy kattoo Netflixii.” Noa vastasi. Hän laski puhelimen pöydälle ja lukitsi sen näytön.
”Mennää maastoon. On mun pakko Cozmiina tänää liikuttaa.”
”Miks sä sanot koko nimen? Eiks ois helpompi keksii lempinimi?”
”En mä tiiä. Kunhan mietin.
”Kysy Eetulta nyt eka sitä ponia kumminki. Vaikka uus emäntä oletki.”
”Emäntä? No en todellakaan ole!” naurahdin oikein järkyttyneenä. Noa vinkkasi silmää ja teki lähtöä
”Maastoon?” hän sanoi kun pääsi seisomaan.
”Mennää vaa” huokaisin ja nousin itsekin.
”Sen nimi vois olla Miina.”
”Nii. Katotaa ny. Cozmiina se nyt vielä on. Kyllä kai sille vakiintuu joku lempinimi joskus.” -
Untuvikko esteillä mestarin kanssa
Minun kävi sääliksi tarhassa seisovaa, kiukkuisen oloista pappaa. Ruuna luimisteli ja ravaili levottoman oloisena tarhan reunalta toiselle.
”Miks kukaan ei tuu tänne hoitaa sua kultapieni?” lepertelin ruunalle. Miten noin komean ruunan voi jättää yksin. Vaikka olihan se selvästi menettänyt lihaksiaan pelkän seisoskelun takia. Olen nähnyt sen käyvän maastoilemassa ja ratsastettavana, joten Pasi osaisi kyllä toimia. Eikö Eetu maininnut jotain kilpaurastakin? Otin muutaman askeleen portille päin ja nappasin Cozmiinan riimunnarun kaulaltani roikkumasta. Minun oli pitänyt hakea tamma töihin, mutta minun kävi aivan liikaa Pasia sääliksi. Avasin tarhan portin ja suljin sen perässäni. Kuljin hitaasti levotonta ruunaa kohti ja viheltelin matkalla. Pasi ravasi muutaman kerran ohitseni, mutta antoi lopulta ottaa kiinni.
Tallissa sidoin ruunan kiinni pesupaikalle. Se selvästi tunnisti paikan, mutta katseli jokaista valonsädettä ja tallitonttuja pää korkealla. Hain nopsaan hevosen varusteet ja harjalaatikon varustehuoneesta ja kipitin takaisin Pasin luokse. Viheltelin ja hyräilin koko ajan, ihan vain rauhoittaakseni ruunaa. Ja ehkä vähän itseänikin. Tein jokaisen eleen ja liikkeen mahdollisimman hitaasti, jotta ruunalle jäisi aikaa reagoida. Minun kanssani hevosilla sai olla oma mielipide. Kun ruuna veti vasemmanpuoleisen narunsa äärimmilleen, vedin narun auki. En päästänyt irti, mutta annoin hevoselle vain tilaa liikkua. Kun Pasi ymmärsi rauhoittua, solmin riimunnarun takaisin kiinni ja jatkoin harjausta.
Pasi ei ole ilkeä. Pasi on kiltti, mutta on oppinut vain vääriä tapoja ilmaista itseään. Ruuna testaa, jos ei tarvitsisikaan olla tässä näin ja jos ei pidäkään tehdä töitä. Vaikka Eetulta kuulin, että herra rakastaa töiden tekoa. Pasi on kuuliainen ratsu, jolle täytyy vain näyttää kuka on pomo. Että nyt tehdään oikeasti töitä. Suin ruunan hännän selväksi sormin ja tein pienen letin. Pasi oli rauhoittunut ja kuunteli maailman menoja. Ruuna käänsi päätään niin, että näki minut oikealla silmällään.
”No heiii. Oot sä hieno poju. Joo” lepertelin ja siirryin rapsuttamaan Pasia korvan taustasta.Kun satulan ja suitsien laitto oli saatu hoidettua kohtuu kivuttomasti, päästin ruunan irti naruista. Vedin vielä oman kypäräni päähän ja kävelin Pasi perässäni kentälle.
”Mitä sä teet?” Hello ilmestyi autosta ja käveli sulkemaan kentän portin perässämme. Kaarsin ruunan kentän keskelle ja laskin jalustimet alas.
”Aattelin kokeilla vauhtipappaa” Vastasin ja hymyilin miehelle.
”Kai sä tiiät et se on enemmä esteheppa?”
”Tuuks laittaa meille muutaman? Mä lämppään sillä aikaa.”
Hello nyökkäsi vastaukseksi ja kipusi aidan lautojen välistä. Minä nostin jalkani jalustimelle ja yritin nousta liioitellun pehmeästi ruunan selkään. Pasin korvat pyörivät ja hevonen selvästi mietti että mitä tapahtuu. Painoin pohkeet hevosen kylkiin kiinni ja Pasi otti säikähtäneen ja räjähtävän lähdön. Se otti muutaman raviaskeleen, hidasti sitten käyntiin ja haki aidan viereen uralle. Hello lauleli jotain radiohittiä ja nosteli puomeja paikoilleen.
”Pasi on ihan tosi kiva” Hello sanoi laulelun ohella.
”No siltä se vähän vaikuttaa. Mun piti Cozmiinalla mennä, mutta sit kävi liikaa sääliks tätä.” Kumarruin taputtamaan ruunaa kaulalle. Hello naurahti ja kipitti pois kentältä. Minä nostin ravin ja aloitin heti volteilla. Pasilla oli varmaan jotain patoutunutta energiaa ja minulla vaikeuksia keventää.Kun ylimääräiset energiat oli saatu valjastettua ja Pasi jaksoi kuunnella, käänsin ensimmäiselle esteelle. Hello nojasi aitaan ja Eetu katsoi tallin ovelta. Minä en ole hyppääjä, minä olen kouluratsastaja. Mutta koska Pasi on estehevonen, minä hyppään Pasin takia. Ruuna haki omatoimisesti oikean askelrytmin ja ponnisti takajaloillaan. Nostin takapuoleni satulasta ja myötäilin hevosen liikettä liidon ajan. Kun este oli ylitetty ja hevosen kaviot koskettaneet maata, Eetu huikkasi tallin ovelta hypyn olleen todella korkea. Este ei ollut kuin muutaman kymmenen senttiä, mutta Pasi oli ottanut ilmavaraa ehkä liikaakin. Annoin hevoselle laukkakäskyn ja kaarsin pitkälle sivulle. Pasin laukka oli väärä. Ihan täysin automaattisesti, sen kummempaa miettimistä, napautin sisäpohkeella ja maiskautin. En olettanut Pasin osaavan käskyä vaihtaa laukkaa, mutta niin se teki.
”Hyvää! Hieno poika!” Taputin ruunaa kaulalle. ”En mä ees tienny et sä osaat tollasta!”Käänsin hevosen seuraavalle esteelle ja pahoittelin mielessäni etten osannut auttaa Pasia oikean askelrytmin etsimisessä. Annoin vallan hevoselle, sillä viime kerrallakin Pasi oli itse osannut hakea askeleet. Ja osasi nytkin; se pidensi askeltaan. Vaikkakin ponnistui tapahtui liian läheltä estettä ja yksi puomi putosi, se oli silti hieno suoritus. Miten voi näin hienon ruunan jättää vaan tarhaan? Annoin Pasin laukata pois pitkältä sivulta ja näin silmäkulmastani kuinka Eetu käveli reippain askelin kenttää kohti, nostamaan pudonnutta puomia. Katsoin seuraavaa estettä ja Pasi ymmärsi; se kääntyi, lyhensi askeltaan ja ponnisti yli. Koin niin kovaa ylpeyttä ja intoa, etten malttanut olla hymyilemättä ja hihkaisematta.
Hypimme ruunan kanssa reippaan tunnin, kunnes olimme molemmat hiestä märkiä. Laskin askeleet raviin ja vilkaisin yleisöä. Noa ja Eira olivat ilmestyneet aidan luokse ja juttelivat Hellon kanssa. Kuiskasin hevoselle, että yksi vielä ja käänsin sen matalimmalle esteelle. Ruuna ponnisti, liisi ja laskeutui. Samalla kuului puomista kolahtava ääni, kun se iskeytyi hiekkaan. Kiitin Pasia todella kauniisti ja laskin takaisin käyntiin. Annoin hevoselle pitkät ohjat ja nojauduin halaamaan kaulaa.
”Tosi hienosti! Ihan uskomaton! Kiitos, se oli kivaa.” Kun ohitimme yleisön, jatkoin. ”Musta tuntuu että Cozmiina saa taas vapaapäivän. Emmä usko et jaksan enää” naurahdin. ”Tää on niiin hieno pappa” hymyilin ja sanoin hampaiden välistä. ”Ihan tosi hieno.” Pasi kääntyi keskelle päin aivan yllättäen, mutta ohjasin sen pohkeilla takaisin uralle. ”Oisko joku teistä halunnu ratsastaa? Cozmiinalla siis. Joku maastolenkki tai jotai. Pakko ei oo.”
”Katotaan ny, tuu eka pois sieltä. Ehkäpä voisinki” Noa sanoi ja tunki käden taskuunsa. Pakkohan sille oli naurahtaa.Annoin ruunan kävellä hyvän tovin, ennenkuin laskeuduin selästä pois. Nyt me molemmat ansaitsemme kyllä viileän suihkun ja Pasi ehdottomasti ihan vähän vihreää. Ja minä kahvia.
-
9.6 ^
Ei yksi ihminen voi kaikkea saada
Hengitä – sisään ja ulos ^
Sillä lailla jotta istuskeltaas yhresTyttöystävä
”Seurustelemaan.” Minun oli vaikeuksia pidätellä naurua. Suljin silmät ja nojasin otsani Eetun otsaan. ”Mä en tiiä uskallanko mä nukkuu sun kanssa. Voit vaikka kääntyä ja rynniä mun yli!” kuiskasin äänekkäästi ja avasin silmät.
”Kyllä molisin varovaanen” Eetu naurahati ja painoi huulensa otsalleni.
”Kiitos” kuiskasin ja nojasin taaksepäin, jotta näkisin Eetun. ”Kyllä mä voin ruveta seurustelemaan. Koska tää mikä meil nyt on, on oikeesti ihan parasta.” Nojauduin lähemmäs Eetua ja painoin pääni hänen rintakehäänsä ja kiersin kädet hänen ympärilleen. ”Sä oot ihana.” Kuulin Eetun hymähtävän, ennenkuin hän vastasi minunkin olevan. Sitten hän nosti minut istumaan molemmista käsivarsista työntäen ja katsoi minua vihreillä silmillään. Hänen suunsa oli hienoisessa kaaressa.
”Tyttöystävä” hän sanoi. Minun oli ihan pakko nauraa.
”Noni, lopeta. Ei me niin teinejä olla” kuittasin ja painoin suukon hänen suulleen. ”Mennää ny kahville. Sehä on tippunu eikö.”Ja tämän jälkeen on Liero kateissa
-
9.6 ^
Ei yks ihminen voi kaikkea saada
Hengitä – sisään ja ulos”Varmahan hyvä jotta sä ny haluat mun jättää, kun myöhemmin tämolis ollu viälä kamalempaa. Vaikken minä nykkää sua millää päästääsi.” Eetu istui minua vastapäätä ja piti kädestäni kiinni.
”Kyllä mä silti tallilla olisin, emmä sua jättämässä oo. Ja voisin jäädä välillä yöksi.” Ääneni oli pelottavan rauhallinen ja hiljainen. Katselin Eetua, joka taas katseli käsiään. Hengitin sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Yritin saada ajatuksia kasaan ja järkeviä lauseita.
”Emmä vaan…” aloitin. ”Enhän mä voi tässäkään kotterossa aina asua. Ja kaipaan oikeita seiniä ympärilleni ennen talvea. Muuten tulee kylmä.” Yritin naurahtaa, mutta se kuulosti lähinnä säälittävältä uloshengitykseltä. Tulin yhtäkkiä todella tietoiseksi hengittämisestäni.
”Kyllä mä täällä silti oon ihan niin paljon ko tarviit. Enkä mä oo lähössä hei kylää kauemmas. Kyllä me nähään.” Sisään ja ulos…Eetun silmät suurenivat ja hän nosti katseen minuun.
”Mitä sä tarkotat?” Eetu kysyi aidosti yllättyneenä. Hänen silmänsä olivat melkein kuin lautaset. Eetun nenä punotti ja kädet tuntuivat lämpimiltä omiani vasten.
”Niin että en mä voi tässä ilmaiseks asua. Mut mä tuun aina kyllä kylään ko tarviit ja hommaan jonku moottoripyörän tai jonku ni oon aina puhelinsoiton päässä ja…” Minun piti keskeyttää, jottai sain vedettyä henkeä. ”Emmä oo karkaamassa.” Eetu katseli minua ja selvästikin haki sanoja. Yritin saada selvän tämän tunnetilasta, mutta miehen kasvot olivat normaalia ilmeettömämmät. Kurtistin aavistuksen kulmia ja käänsin päätäni oikealle.
”Sano nyt jotain. Tää alkaa olee pelottavaa” yritin. Mutta Eetu pysyi hiljaa.”Kuule. Mä oikeesti välitän susta, enkä mä halua olla mitenkään vaivaks. Ja varmaan muutki ilahtuu ko tää ruosteläjä – ” osoitin katseellani meitä ympäröivää Masaa ” – häviää tästä. Eihän tää mikään nätti ole. Mut mä oikeesti välitän susta ja haluan olla sun kanssa.” Ääneni petti viimeisessä lauseessa ja tunsin, kuinka pala nousi kurkkuun. Yritin niellä sen pois. Eetun peukalo silitti kämmenselkääni.
-
Tämähän kuulostaa jännittävältä seikkailulta 😀 . Ihanaa, että kirjoitit myös tämän matkan. Siitä saa jo kanssakirjoittajana irti paljon, kun hevonen omistajineen ei vain ’pamahda paikalle’ vailla menneisyyttä. Minua ainakin viehätti kovasti, miten takaluukku kaadettuine penkkeineen pursusi tavaraa 😀
Mitenköhän tuolla pikkukylässä pärjää Teslalla, kun ei siellä ole edes julkisia 😀 ? Siellä ei taida olla edes latauspistettä, ellei joku Rikkaista ole sellaista omaan kotiinsa asentanut. Oi, minua jännittää tämäkin 😀 !
-
Tupsukarvat! Ihanat!
Mä tykkään miten oot rakennekuvan saanu naamioitua tarinaan! Mä oisin varmaan lätkässy kuvan vaa sivuille ja ärsyyntyny kun tuli taas vaan heitetty kuva :DD . Tosi arkinen tarina, mut se ei tee siitä huonoa. Tykkään lukee näitä arkisia tarinoita, koska tällästä tää on. Ei koko ajan ole suuria ylä- ja alamäkiä. Niitäkin on joo, mutta pitkältihän tää on aika tasasta 🙂 .
-
Vai ei Flidalla ole lemppariheppaaystävää, vaan ihmisystävä! Ihanaa, niinhän sen kuuluukin olla 🙂 . Oma omistaja on paras aina!
Mä oon pitkään miettiny miten kuvailisin Flidaa. Tamma on pehmeä, rauhallinen ja aivan täysin varma. Sais taivas tippua niskaan ja Flidais varmaan kattelis et ’jaa, mitäs tällänen on’ eikä stressais liikoja. Mut tälle kaikelle sain nyt sanan – Muumimamma. Flidai s on Muumimamma ja sen paremmin sitä ei vaan voi kuvailla 😀 . Se kiteyttää kaiken olennaisen. Varmaan Flida tekis ruokaakin koko jengille jos osais! Piiraset tai herkut ois ihan varmasti suosituimpia!
-
Mä en osannu kuvitella Helloa lasten lähelle näin hyvin! Hänhän on vanha tekijä ja pitää kuria vaikka antaakin kostokutituksia. Ihan parasta 😀 .
Mutta mitä lie Eetu ja Milla jutelleen tuvassa lasten lähdettyä? Mulle jäi vähä semmone olo, et jotain jännää tai ainakin normaalia raskaampaa ois tulossa 🤔 . Voin olla kyllä väärässäkin 😀 !
Jälleen onnistunut tarina, hyvä sä 🙂 !
-
Ihanaa, joku leikki mun kaa 😀 ! Parasta.
Mä voin niin helposti kuvitella Tiden ja Nellyn terassilla kahvikupit kädessä. Dialogi onnistu kans tosi hyvin 🙂 . Ja Nelly toteaa nyt, ettei se hevonen kerrasta mene rikki. Hyvin sitä voi lainata jos tarinallisesti inspiroi 😀 .
-
Tää on ihan mun lemppari :DD !
Nelly on just tollanen, väkisin raahaa mukaan ja mielipidettähän ei kysytä. Muttei ilkeällä, ei todellakaan. Hyvää nainen tarkoittaa ja ihanaa että Sebekin sen ymmärsi :))Sebastianin nimi-takertelut ovat myös samaistuttavia 😀 . Ihanaa on, että Sebastian yrittää ja luulee olevansa oikeassa. Timo ja Tiitus, Elma ja Alma. Helloa lainaten, ei se oo nii justiinsa!
-
Nää on ihania nää runot! Jos vaan inspaa, niin jatka toki 😀 ! Mä tykkään ihan tosi paljon!
-
Siis MITÄ XDXD . Tää on ihan loistava, mut kuka on ikinä keksiny ton pelin 😂😂 ? Olipa hämmentävä. Vaikka siis hyvin sen selitit ja uskoisin tajunneeni sen oikein 😀 .
-
Oi voi! Lisää Eiraa! Jee 😀 !!
-
:DDD Tää on oikeesti huvittava ja Parasta luettavaa ikinä. Tiedän, että Eetu on aidosti vihainen, mutta silti en voi olla nauramatta. Ihan mun lempijuttu :DDD
-
Oi kamala, tää herätti mussa pientä paniikkia heti. Käärme talossa vapaana, voi apua. Ei ole mun lempijuttuja ja heti piti tässä omalla sohvalla vilkaista ympärilleen :DD . Mutta parasta taidettahan on, kun se herättää tunnetta. Ja tässä se ihan satavarmasti herätti. Huh ko puistattaa 😀 .
