Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Mitä mietit?
Kun avaa Facebookin koneella, se kysyy ensimmäisenä: ”Mitä mietit?” Minulla on Facebook-kavereita, jotka tapaavat vastata siihen kysymykseen tosi usein ja erittäin suoraan. Yleensä he ovat vanhempaa väkeä. Itse en yleensä päivitä Facebookkiin mietteitäni sen paremmin kuin mitään muutakaan. Olen siellä lähinnä siksi, että siellä on Otsonmäen avoin puskaradio -ryhmä ja hevostavarakirppiksiä. Niin ja tietenin talliniksiryhmä.
Tänään olisin kuitenkin halunnut avautua jollekulle mietteistäni. En kuitenkaan Facebookkiin, mutta suoraan jollekin oikealle ihmiselle. Päässäni pyörii vaikka mitä.
Laitoin nettiin ilmoituksen, jolla etsin vuokralaisia talooni. Minun ei ole mitään järkeä asua yksin näin suuressa asunnossa. Ajattelin, että ehkä joku tarttuisi ilmoitukseen vaikka päästäkseen muutamaksi viikoksi pois putkiremontin alta tai jotain. Oletukseni oli, että tuskin kukaan tänne pysyvästi haluaa, koska onhan Otsonmäki aika syrjässä, ja täältä saa ihan kerrostalokaksionkin vain tuplasti kalliimmalla. Olin yllättynyt — iloisesti tietenkin — kun molemmista tarjoamistani huoneista on soiteltu, ja molemmilla yhteyttä ottaneilla on vieläpä omat hevoset. Jos asunto miellyttää heitä, saan paitsi kämppikset, myös talliin hienot hevoset vuokralle. Paremmin ei voisi miehelle käydä.
Tänä aamuna tallustelin kuitenkin tavalliseen tapaan ihan yksin makuuhuoneestani keittiöön boksereissani ja t-paidassani. Napsautin kahvinkeittimen päälle. Kello oli seitsemän: minulla oli ruhtinaalliset puoli tuntia aikaa syödä ja pukea ennen kuin menisin aloittamaan päivän hommat tallissa. Silloin käsitin, että minulla oli vain rajallinen määrä aamuja jäljellä keittää kahvia boksereissani ja t-paidassani. En kai voi tehdä niin enää, kun täällä asuu muitakin kuin minä? Ja nyt vessanpöntön kansikin pitää kai muistaa laittaa alas aina, jos tänne muuttaa taas naisihminen, eikö niin? Pitäisikö minun nyt siivota kaksi kuukautta sitten aloittamani 1500-palainen palapeli keittiön pöydältä, niin että siinä mahtuisi syömään? Olin sitä paitsi ajatellut ostaa uuden maton olohuoneeseen — nyt ehkä pitäisi odottaa kämppisteni muuttoa, jotta voisin kysyä, sopiiko se mustavalkoinen, ruudullinen karvamatto, jota olen ajatellut?
Kahvi oli jo tippunut, kun pudistelin päätäni hölmöille ajatuksilleni. Ryhdistäydy, Eetu Sulevi Hopiavuori. Ei siitä oikeasti ole kuin muutama kuukausi, kun asuit viimeksi muiden ihmisten kanssa yhdessä. Et sinä ole muuttunut kummalliseksi. Ihan rennosti nyt vain.
Kaadoin kaapista ottamaani valkoiseen kuppiin kahvia ja pihalla oli jo itse asiassa aika valoisaa. Haaveilin jo hevosista. Vain Jussi on minun omani, enkä ole tuntenut muita kauhean kauaa, mutta rakastin jo jokaista. Ne tekivät unelmastani totta, ja nyt minä menisin tarjoamaan niille parempaa aamupalaa kuin kukaan muu tilanisäntä on ikinä hevoselle tarjonnut.
-
Eetu Hopiavuori — Hopiavuoren hevostallin isäntä
Hopiavuoren Eetu on leveäharteinen, keskipituinen 1988-syntyinen mies. Hänellä on ystävällinen ja rauhallinen puhetyyli ja hänen puheestaan kuuluu hänen ikäänsä nähden erittäin leveä Etelä-Pohjanmaan murre. Eetulla on lehmän hermot, mutta tosissaan kimpaannuttuaan taipumus mököttämiseen ja ikuisen kaunan kantamiseen. Onneksi häntä on kuitenkin äärimmäisen vaikea suututtaa, vaikka pyrkisi siihen tahallaan.
Herra Hopiavuori Power Jump 2024 aikaanEetun tärkein elämänfilosofinen ajatus on, että omastaan tulee jakaa muille. Hän pyrkii ennemminkin oikeudenmukaisuuteen kuin tasa-arvoon. Eetun kanssa jokainen voi olla ihan oma itsensä ja luottaa siihen, että Eetu kuuntelee ja hyväksyy.
Tämän miehen suurin heikkous on se, ettei hän osaa pyytää apua. Apu kelpaa kyllä aina tarjottaessa, mutta hän itse sitä ei voi millään käydä pyytämässä. Eetu ei olekaan ajanut itseään burnoutin partaalle mitään yhtä tai kahta kertaa. Hän tekee sinnikkäästi töitä niin kovalla voimalla ja tauotta, että sairastuu. Etenkin talliinsa hän suhtautuu hyvin maanisesti. Eetun pakkomielteenä on, että Hopiavuoren hevostallin on menestyttävä, sen on oltava tuottava, sen on säilyttävä. Hän ei kestä edes ajatusta siitä, että menettäisi tilansa ja unelmansa. Siksi hän on niin aulis likaamaan kätensä tallinsa puolesta.
Eetun oma hevonen ja paras ystävä on Jussi.
Muita hänen perheenjäseniään ovat äiti Ritva ja isä Simo, jotka asuvat lähikaupungissa Seinäjoella. Eetulla on myös kaksoisveli Leevi, sekä aikuiset pikkusiskot Hanna ja Milla. Millan lapsia, Auraa ja Viljaa, Eetu hemmottelee niin kuin maailman parhaan enon kuuluukin.Palkintokaappi
-
Noa ei tarvitsisi kyllä mitään ulkoisia erikoisuuksia ollakseen tällä hetkellä Hopiavuoren hevostallin tarinan päähenkilö. Jos tämä olisi romaani, tämä koko tarina alkaisi siitä, kuinka hän muuttaa kaupungista maalle, kuinka hänellä kuitenkin on joitain (oikeita ja vääriä) oletuksia meistä pohjalaisista, ja kuinka ne odotukset joko muuttuvat tai vahvistuvat. Rakensit taitavasti hahmosi, ja jo sen takia hänen tarinastaan tulee pakostakin mielenkiintoinen. Lisäksi ilahduin alkuasetelmastasi myös ihan lukijana. Tälläsin tänne monta hahmoa, jotka kaikki ovat täällä jo kotonaan, tuntevat tavat ja Helsingistä poikkeavat kulttuurit. Ajattelevat, niin kuin Pohjanmaalla on tyypillistä, että Helsinki alkaa Steissiltä ja loppuu Kamppiin, ja että Noa on melkein ulkomaalainen, kun on Isoolta Kirkoolta tullut. Odotapa vain, kun näet, millaisia oikeita ja vääriä ennakko-oletuksia muilla on. 😀
Tykkään nyprätä yksityiskohtien kanssa varmaan aivan liikaa. Se, että Eetun puhe hakee eteläpohjalaismurretta, tekee minun kaltaisestani nörtistä ihan euforisen, ja se kuinka Eetu sai nimen omaan hopeaköynnöksen, eikä ”huonekasvia”.
Minusta on myös ihanaa, että Noa juttelee äidin kanssa, koska niinhän me melkein kaikki mukamas aikuiset tehdään koko ajan. Olet rakentanut Noasta erikoisen, jotta hänestä riittäisi juttua, mutta olet muistanut tuoda mukana tarpeeksi tällaista tavallisuutta. Jopa hevoskuvauksesi on tässä tarinassa niin tosi inhimillistä, niin Noan silmien läpi kerrottua, että fiilis kyllä välittyy. Sain tästä jo puolentusinaa tarina- ja seikkailuideaa itsellenikin.
Toivottavasti teillä lähtee nyt rullamaan haluamallasi tavalla. Miltähän Helsingin-poijjasta tuntuu, kun yöllä onkin täysi pimeys ja hiljaisuus, ja parin kuukauden asumisen jälkeen joka ainoa ihminen ruokakaupassakin tervehtii ja haluaa vaihtaa muutaman sanan? Millaistahan se on, kun tuo hevosen pk-seudulta näin tosi, tosi maalle? Onko vapauttavaa nähdä kauas lakeuksille, vai onko ahdistavaa kun ei pääse pujahtamaan piiloon korttelinnurkan taakse? En ihan oikeasti jaksaisi millään odottaa, että saan tietää!!
-
Oi miten on kotoisa tarina. Tästä välittyy se Hopiavuoren hevostallin fiilis, jota kaikin voimin haen. Sellainen tyypillinen pohjalaisuus: kaikki sekaantuvat mielellään toistensa asioihin. Tässä esität sen hyvässä valossa, vaikka varmasti vielä joskus tullaan näkemään sitä pienen kunnan ja pienten ympyröiden kääntöpuoltakin. 🙂
Minusta on ihanaa, miten Eetu pääsi mukaan reissuun. Sellainenhan se on: kun joku pyytää jotain, se tekee kaikkensa tehdäkseen toiveesta totta. Ihailen rohkeuttasi myös laittaa hänet laulamaan Jillan ja radion mukana. Muiden hahmoja on välillä vaikea liikutella, koska niiden tekemisistä ei ole varma. Tällaiset jutut kuitenkin saavat Eetunkin oikein elämään.
Myös se, että nimesit reissun päämääräksi Vaasan, on minulle henkilökohtaisesti rakas yksityiskohta. Tiedän, miltä tämä lapsuuteni shoppailukaupunki tuntuu, näyttää ja tuoksuu. Se, että nimesit sen, sai minut pohjalaisena oikein imeytymään tarinaasi ja elämään sen mukana. Saatoin nähdä ihan selvästi reitin, jota Hopiavuoren hevostilalta Vaasaan ajetaan, ja oikein tuntea miten Eetu ajeli Maasillalla vaunu auton perässä ja tarkkaili vähä hätääntyneenä sitä, kenellä tässä nyt oikein on kolmio!
Ihanaa kun saatiin Ketku remmiin. Siinonki vähä komiee hevoonen! En malta odottaa, että pääset kokeilemaan sitä kunnolla ja näemme kaikki, mihin oikein pystyttekään yhdessä.
Jostain syystä myös tuo pullien leipominen oikeasti liikutti minua. Voi vitsit miten huomaavaista. Tämä kertoi tosi paljon Jillan luonteesta kauniilla tavalla, ja lisäksi mulle tuli tästä tosi hyvä mieli. Niin suloista. <3
-
Mä muokkasin tämän kuntoon. 🙂
-
Voi miten ihana lopetus tarinalla. Uuteen paikkaan joutuminen on aikamoinen muutos sekä Onnille että Jillalle, mutta tässä lopetuksessa on jo niin ihanasti katse tulevaisuudessa. Kyllä se siitä aina helpottaa ja lähtee sujumaan. 🙂 Ja ihana Onni, kun ei tuon enempää kuitenkaan steppaile ja stressaa! Se taitaa olla mukautumiskykyinen nuoriherra. Voi miten hyvä nuori ratsu siitä vielä tuleekaan. Odotan jo innolla, millaisia seikkailuja teillä on edessänne.
-
En malta olla jo kommentoimatta tarinaasi vähän, vaikka aluksi ajattelin säästää tämän huvin vaelluspäivään. 🙂
Tämä oli niitä hevosentuoksuisia juttuja, joista tulee lukiessa hyvä mieli. Reissunne kuulosti ihan onnistuneelta, vaikka Pullalla olikin välillä vähän vauhti päällä. Mutta kukapa sitä nyt ei keväisistä maastoiluista vähän innostuisi!
Käytät hauskoja, omintakeisia ilmaisuja, joita ei ihan joka hepulta kuule. Olen sillä tavalla outo, että keräilen niitä niin kuin muut vaikka postimerkkejä. Viehätyin näistä:
itse aito ja oikea Hopiavuoren Eetu
hörppimään tuota elämän eliksiiriä
saimme tapella parikin hetkeäPidän myös aina siitä, kuinka uskallat tehdä oletuksia muiden hahmoista (eli nyt Eetusta) ja laittaa heidät rohkeasti liikkumaan, vaikka välillä joutuukin tottakai vähän arvaamaan, miten vieras hahmo johonkin reagoisi. Ihastuttavia yksityiskohtia ovat esimerkiksi se, miten Eetulla on nimilista osallistujista, ja että hän ei siksi nimiä kysele, sekä tietenkin se, miten kaikista ihmisistä juuri hän viivästytti suureksi harmikseen muiden lähtöä.
Minusta ainakin on vaikea kirjoittaa tarina ensimmäisenä, kun ei ole vielä muiden juttuja, joista ottaa ideoita ja tapahtumia. Onnistuit kuitenkin siitä huolimatta keittämään kokoon mielenkiintoisen jutun ja vieläpä kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin, kuten putoavaan lumeen ja oletettujen muiden hevosten menohaluihin. Sellaisesta tulee niin huoliteltu kirjoitusjälki!
Kiitos tästä lukuelämyksestä. Kirjoitat ihastuttavasti ja niin ihanan sujuvasti. Ihanaa, että lähditte mukaan, ja toivottavasti saan vielä jatkossakin lukea juttujanne joko täällä meillä tai Pullan päiväkirjassa. 🙂
