[Janna HOsallistuja]

Sade rummutti rytmikkäästi maneesin kattoa kirjavan ratsun ravatessa pitkin uraa, kuunnellen selässään istuvan ratsastajan ohjeita. Tamman korvat pyörivät välillä edes ja taa, sen kuunnellessa vuoroin ratsastajaansa ja vuoroin kaikkia niitä nakseita ja muita ääniä, joita maneesista kuului.

Ratsukko suoritti treeniään melkein robottimaisesti, sillä selässä istuva nainen oli puoliksi omassa maailmassaan. Tuolla olisi enää vajaa puolitoista viikkoa löytää joku huolehtimaan tammastaan sillä välillä kun tuo olisi poissa maisemista ja siihen väliin mahtuisi vielä Storywoods Dressage Cupin neljäs osakilpailu. Tuota osakilpailua vartenhan ratsukko tälläkin hetkellä treenasi ja nainen yritti saada ratsunsa siirtymiset näyttämään sujuvilta. Kuitenkaan tuo ei keskittynyt ratsastukseen ihan kunnolla ja saatuaan ratsunsa tekemään suhteellisen sulavan siirtymisen tuo antoi sen jäädä käyntiin ja nainen pidensi ratsunsa ohjaa, antaen sen kävellä vapaasti.

Jossain kohtaa nainen pyysi ratsuaan kävelemään ratsastusalueen poikki diagonaalisesti, jotta tuo sai vaihdettua suuntaa. Vähän ennen kuin ratsukko saavutti diagonaalin keskipisteen, maneesin ovi aukesi ja naisen ratsu hieman säikähti tätä, ottaen muutaman sivuaskeleen ja saaden näin ratsastajansa tasapainon heilahtamaan.

”Anteeksi! Ei ollut tarkoitus säikyttää. Mä kyllä vihelsin merkiksi” rastapää ilmoitti sulkiessaan ovea kömpelösti ratsukon takana.
”Ei mitää, mä olin itte vaan nii syvällä ajatuksis että oma mokani ku en kuullu” nainen, joka korjasi asentoa ratsunsa selässä vastasi toiselle.
”Reenit jatkumassa?”
”Joo. Nikellä on kisat kuudestoista päivä” Marshall kertoi samalla kun istui alas maneesissa olevalle jakkaralle Niklaksen noustua ensin Arlekinin selkään.
”Oho, no mutta hei onneia niihi! Ja jos tarttetta jotaki apua nii mä voin kyllä yrittää auttaa. Tai siis kun miätiin vaan että olisittako te viittiny vähä kattua tämän kersan perää ens viikon jäläkee? Riittää siis et joku kattois ohi kävellessä et sillä ois suurinpiirtein oikee määrä koipia ja pää” nainen kyseli näperrellessään ratsunsa ohjia. Rastapää oli juuri sanomassa jotain, kun Niklaksen ääni keskeytti parivaljakon keskustelun ja venäläisen kiinnittäessä huomionsa omaan hevoseensa ja sen ratsastajaan, nainen pyysi oman ratsunsa liikkeelle ja antoi sen kävellä ja ravata hetken, ennen kuin tuo työsti vielä pätkän laukkaa isolla pääty-ympyrällä, ennen kuin toinen siirsi ratsunsa ravin kautta takaisin käyntiin ja antaessaan sen kävellä, tuo seurasi Niklasta ja Marshallia, joista ensimmäinen yritti toteuttaa jälkimäisen antamia ohjeita.

Päästessään takaisin suuliin nainen hoiti hevosensa pois ja taluttaessaan sitä tarhaan, tuo pohti pitäisikö sittenkin oikeasti miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että nainen ottaisi hevosensa mukaan etelään, vaikkakin parin viikon tallipaikka taitaisi maksaa yhtä paljon, kuin kuukausi Hopiavuoressa…

[Janna HOsallistuja]

Pilattu Paahtoleipä

Hopiavuoren tupa oli hiljainen. Ihmettelin tätä napatessani kaapista yhden niistä monesta haalistuneet raidat omistavasta mukista ja täyttäen sen kahvilla. Olin salaa toivonut että Hello olisi ollut tuvassa, sillä kaipasin tuon lennokkaita juttuja. Tai oikeastaan vain niiden välillistä absurdiutta ja sitä miten hyvänä häiriönä ne toimisivat kaikille.

Istuessani penkille ja nojatessani selälläni seinään, suljin silmäni ja yritin parhaani mukaan saada ajatukseni hiljenemään. Jossain kohtaa alitajuntani rekisteröi ääniä ja jonkun puhuttelevan minua nimellä. Ennen kuin edes sain silmiäni auki tai palasin kunnolla muuttuneeseen tilanteeseen, avasin suuni.
”Mä oon pilaamassa hevoseni” toteamus oli enemmänkin huokaus kuin kunnon kommentti, mutta ehkä lausunnan tyyli vain vahvisti asiaa. Vasta tässä vaiheessa avasin silmäni ja tajusin Eetun, Sonjan ja Nellyn kaikkien tuijottavan minua erilaisella hämmennyksen ja epävarmuuden asteella. Saatuaan kukin kuppeihinsa ja mukeihinsa mitä olikaan ajatellut juoda, kaikki siirtyivät pirtinpöydän ääreen ja lopulta Sonja oli se, joka nosti kissan uudelleen pöydälle.

”Mistä sä niin päättelet?”
”Noku mä kilipaalen sillä iha liikaa. Tai ku meillä oli viime viikolla kaharet kilipaalut ja sitte ny viikonloppuna on yhyret ja sitte viälä ens viikollaki on yhyret. Ja ku en minä eres osaa ja viitti reenata sen kanssa viikolla kovin palio että Paahtis jaksaas kisooski. Mutta ku se on viälä kuitenki nii nuari nii en mä sitä haluaas pilatakkaa mutta en minä oo eres varma mitä mun pitääs välillä teherä reenien kans” annoin ajatusteni tulla yhtenä pitkänä ja epämääräisenä oksennuksena. Vedettyäni henkeä lisäsin vielä perään ”sori, oli vähän raskas päivä töissä”.

Sonja oli juuri sanomassa jotain, kun keittiöön pelmahti ensin pienempi koira ja pian sen perässä vähän isompi. Mielikin ja Jerusalemin rauhoituttua hieman, niiden perässä keittiöön astelivat Niklas ja Hello, sekä keppiensä avulla ontuva Marshall. Kaikkien huomio kiinnittyi saapuneeseen kolmikkoon ja salaa olinkin tyytyväinen tästä käänteestä ja yritin muka sulavasti ottaa osaa kolmikon tervehtimiseen, ennen kuin käänsin huomioni Mielikkiin ja Jerusalemiin ja keskityin vain jakamaan huomioni niille, sekä toisella korvalla kuuntelemaan keskustelua joka pöydän ääressä pyöri, liittyen Hellon edellisen päivän mysteeriin ja Jillaan.

Jossain kohtaa nousin pöydästä ja kävin kippaamassa mukini sisällön tiskialtaaseen ja huljautettuani mukiani pikaisesti täytin sen uudelleen Eetun keittämällä kahvilla, ennen kuin kaadoin vielä pöydällä olleesta maitopurkista loput kahviini ja litistettyäni purkin roskiin suuntasinkin ulos tuvan portaille sen sijaan että olisin palannut paikalleni pöydän ääreen. Istuin alas siten, että saatoin nojailla olallani ja ohimollani kaiteeseen, samalla kun annoin katseeni kiinnittyä vain alemman askelman lankkuihin. Jossain kohtaa kuulin oven käyvän takanani ja pian sitä seurasi askeleita, ennen kuin Sonja ilmestyi viereeni.
Nainen ei sanonut heti mitään, vaan odotti että olisin palannut sen verran takaisin tähän hetkeen, jotta voisin kuulla tuon sanat.
”Janna, et sä oo Paahtista pilaamassa”.

Käänsin katseeni kohti vierelläni istuvaa Sonjaa ja ilmeisesti katseestani paistoi kysymys, sillä toinen jatkoi perustelemaan toteamustaan.

[Janna HOsallistuja]

03.08.2020 – Puomeja

Päivä oli ollut hyvä. Koulun aloitusviikko ja maanantai ei ollut se kombinaatio, joka olisi ensimmäisenä kuulostanut siltä että se voisi toimia, mutta jostain jumalan syystä se oli toiminut. Vaikka yritinkin olla stressaamatta turhaan asioista, oli aamukahvi huvennut ennen toimistolle lähtemistä siihen tahtiin, että todellakin stressasin kaikkea.

Kuitenkin työpäivä sujui ilman mitään isompia kommelluksia (mitä nyt ehkä työpuhelin sammui ”epähuomiossa” juuri ruokatunniksi) ja lähtiessäni kotiin oloni oli oikeastaan ehkä energisempi kuin töihin mennessä. Suuntasinkin töistä suoraan Hopiavuoreen Paahtiksen luokse ja ajattelin liikuttaa laikkutammani kevyesti, sillä toisella oli kuitenkin ollut rankka loppuviikko ja meillä ei olisi toisaalta mitään pakkoa treenata edes puolivakavasti, ennen kuin ensi viikolla ennen seuraavaa osakilpailua, vaikka finaalipaikka olikin jo takataskussa.

Jopa Paahtoleipä oli tänään yhteistyökykyinen ja tamma kävelikin vastaan tarhastaan ja napsautettuani narun tamman riimuun suuntasimme kohti suulia, johon kiinnitin tammani. Satulahuoneessa päätin heittäytyä villiksi ja matkaani lähtivätkin vain harjapakki sekä suitset, oman kypäräni ja hanskojeni lisäksi. Palattuani Paahtiksen luokse laskin harjapakin maahan ja puunasin tammani pikaisesti ennen kuin liu’uttelin suojat paikoilleen ja painoin oman kypäräni päähän, ennen kuin vaihdoin Paahtiksen violetin riimun suitsiin ja olimme tammani kanssa valmiita.

Talutin laikkuhevoseni kentälle, jonne joku oli jättänyt puomitehtävän, sekä pienen ristikon. Katselin tehtäviä pohtien olisimmeko hullutelleet Paahtiksen kanssa, mutta lopulta ajattelin pysyä vain alkuperäisessä suunnitelmassani antaa tammani vain kävellä ja vähän hölkätä pitkällä ohjalla. Tuijoteltuani tehtäviä pitkien käyntien ajan, päätin antaa lapselliselle innostukselleni vallan ja ravissa ohjasin tammani puomeille.

Kolin kolin kolin, meni ensimmäinen kierroksemme, lapsihevosen ollessa kiinnittämättä huomiota jalkoihinsa.
”Ihan hyvän näkönen yritys. Vähän lyhyempää ohjaa ja puolipidäte ennen ensimmäistä puomia” kajahti ilmoille jostain toisen yrityksemme jälkeen. Näytin varmaan puusta pudonneelta pälyillessäni ympärilleni kuin pöllö, ennen kuin katseeni rekisteröi rastapään kentän laidalla. Annoin tammani kävellä Marshalin luo.
”Joo, ei ihan paras. Ei me nyt edes treenata toisaalta vakavasti, kun torstaina oli ne kenttäkisat ja sit lauantaina vielä ne koulukisat siihen päälle ja kuitenkin kun tää kakara tsemppas finaalipaikan verran” hymyilin lauseeni loppua kohden, samalla kun rapsutin tammani kaulaa.
”Ymmärrettävää. Mutta kannattaa kokeilla puolipidätettä ennen puomeja niin Paahtis herää vähän siihen että jotain on tapahtumassa, eikä ylläty siitä kun ensimmäinen puomi tuleekin eteen” Marshall ohjeisti katse kentällä olevissa tehtävissä. ”Ja jos otat ristikkoa niin siihen kans varmaa jo kulmassa puolipidäte ja ehkä vielä askelta ennen” mut kokeile ja kato miten menee.
”Jees, minäpä kokeilen!” hymyilin venäläiselle ja siirsin tammani raviin. Tulimme puomit vielä kertaalleen vasemmassa kierroksessa, tällä kertaa ilman kolinoita, ennen kuin vaihdoin suuntaa ja otimme puomit vielä muutamaan otteeseen oikeassa kierroksessa, ennen kuin loppuhuipennuksena ravasimme kertaalleen molemmista suunnista ristikon ylitse.

”Se on kyllä kivan oloinen hevonen. Varovainenkin ja varmasti hyvä hyppääjä” punarastainen venäläinen pohti ääneen kun talutin Paahtista kohti suulia miehen määräämällä tahdilla.
”Kiitos. Pitääs kyllä hypätä vähä enemmä ku koulu on ollu ny meirän laji, mutta ehkä me keretähän viälä. Täytyys kai saara joku nostelemaha puamejaki ainaki alakuhun jos menöö yhtää mitää isoompaa” pohdin ääneen vaihtaessani suitsia Paahtiksen riimuun ja kiinnittäessäni tammani suuliin uudelleen.
”Varmasti jotain apukäsiä löytyy. Mä käyn kattomassa että Niklaksella sujuu Arlekin kanssa niin me varmaan nähdään tuvassa vähä myöhemmin?” Marshall enemmänkin totesi kuin kysyi. Nostin venäläiselle vain peukun, ennen kuin toinen jatkoi hidasta matkaansa pitkin tallin käytävää ja itse hoidin Paahtiksen pois. Palatessani tammani tarhalta olivat Marshall ja Niklas jo päässeet kentälle asti ja jälkimäinen istui punarautiaan selässä, Marshallin kärsivällisesti selittäessä jotain tehtävää poikaystävälleen.

Palasin itse talliin puhdistamaan suitset ja innostuin jopa pesemään Paahtiksen kotisuojat, sillä kisasuojat kerkeäisi kuitenkin pesemään ennen seuraavia kenttäkisoja, vaikka ne nyt olisivatkin päivän tai kaksi kotikäytössä. Tavaroiden ollessa pestynä ja paikallaan suuntasin tupaan, jossa olikin jo Eetun ja Nellyn lisäksi paikalla Hello, Outi, Camilla sekä Inari. Äänistä päätellen myös Eira taisi olla olohuoneessa katselemassa jotain videoita puhelimellaan. Kävellessäni keittiöön veikkasin itselleni että nuoremman Helmipuron puhelimen näytöllä pyörisivät TikTokit, mutta saatoin olla väärässäkin, sillä ainakin monet asiakkaat olivat pudottaneet minut teknologiselle maanpinalle.

”Moikka vaan kaikille” tervehdin sakkia tasapuolisesti, kävellen tottuneesti keittiön kaapille ja poimien yhden niistä monista haalistuneista mukeista kahvinkeittimen viereen ja kaataen reilut puoli mukia tuota mustaa nestettä valkoiseen mukiin ja pyrkien jättämään epäonnistuen tarpeeksi tilaa liialliselle määrälle maitoa ja varaa mukin liikuttamiselle, ennen kuin laskin pannun takaisin keittimeen ja suuntasin pöydän ääreen jossa istuin Hellon viereen, samalla kun kuuntelin tuvassa jatkuvaa keskustelua jonka saapumisellani olin katkaissut.

[Janna HOsallistuja]

Vitsit ku mun tyyli on ihan sekasin ja Marsh on niin ihana leikkiessään mun kans ja sit mä oon vaa tämmönen pettymys kun en osaa jäsennellä kolmea eri tapahtumaa yhtä moneksi tarinaksi vaan yhdistän kaikki tämmöseksi yhdeksi kuraksi :/ Ens kerralla mä lupaan yrittää olla parempi leikkikaveri 😀

Varusteita puunaava brunette oli hyvällä tavalla väsynyt, mutta onnellinen.

Viikko oli ollut omalla tavallaan raskas töiden alkaessa ja asiakkaiden saapuessa paikalle ilmoittamatta, teinien alkaessa käymään hankalaksi koulujen alun lähestyessä ja sen tuodessa uusia aiheita yhteenotoille. Jokaisena niistä iltapäivistä, nainen oli ollut todella väsynyt henkisesti eikä toisesta tuntunut siltä, että toisella olisi ollut mitään annettavaa enää Hopiavuoressa joten nainen oli liikuttanut tammansa myöhään illalla.

Torstaina tuo oli pakannut poninsa ja varusteet autoon ja ajanut Silverlodeen ratsukon ensimmäisiin kenttäkilpailuihin. Ainoastaan koulukoe oli sellainen, josta naisella oli hyvä fiilis, sillä sileällä työskentelyä oli tullut treenattua koulucupin vuoksi enemmän kuin hyppäämistä, saati maastoesteitä. Täytyisikin kai ottaa nekin hiljalleen treeniohjelmaan mukaan. Perjantai olikin ollut ratsukolle välipäivä ja samalla ensimmäinen sellainen päivä kun nainen oli tuntenut olevansa sen verran läsnäoleva työpäivän jälkeen, että tuo uskaltautui todistamaan muille että ei ollut kuollut tai mitään, kun tuota ei ollut koko viikolla näkynyt tallilla.

Perjantain kohdalla kalenterissa oli merkintä vain rennosta ja pikaisesta verryttelystä seuraavan päivän cuppia varten. Astuttuaan varustehuoneeseen tuo oli törmännyt tavaramerta läpikäyviin Niklakseen ja Marshalliin ja kysyessään rastapäältä millaisen korvauksen tuo olisi halunnut siitä, että toinen kuokki tunnilla ilman lupaa, venäläinen hämmensikin pakkaa tarjoamalla vaihtokauppaa.

Venäläinen oli tarjoutunut auttamaan naista sileällä työskentelyssä jos tuo olisi kiinnostunut puolestaan hyppäämään toisen hevosella. Tuo oli yllättynyt rastapään tarjouksesta, sillä eihän kukaan ollut vielä nähnyt naisen hyppäävän ja toinen ei ollut mitenkään hyvä ratsastaja muutenkaan. Hieman epäröiden tuo oli kuitenkin lupautunut ainakin kokeilemaan ja jos ratsukon meno ei näyttäisi ihan kaamealta, voisi tuo auttaa Marshallia mielellään hevosensa kanssa. Ehkä tuo voisi uskaltaa kysymään myös jos venäläinen tai Niklas voisivat katsoa että Paahtoleivällä olisi suurin piirtein neljä jalkaa ja pää niiden parin viikon aikana mitä tuo olisi poissa, sillä loppupeleissä ei nainen ollutkaan laittanut Facebookiin ilmoitustaan liikuttajan etsimisestä.

Aamulla kisakamat ja hyvin puunatun ponin oli saanut taluttaa taas traileriin ja tällä kertaa ajaa vain kolmen vartin verran Storywoodsiin ja koulu cupin kolmanteen osakilpailuun. Lähtö oli ollut vähän ennen kymmentä ratsukon ollessa luokkansa kolmansia lähtijöitä. Pitkää verryttelyä brunette ei ollut halunnut tehdä, joten radalla Paahtis tuntui aktiiviselta ja todella hyvältä. Hakiessaan tulospaperinsa nainen oli yllättynyt siitä että prosentteja oli tullut 70,833 ja lopulta tuo ei hävinnyt edes paljoakaan voittajalle, ollessaan luokkansa toinen ja napatessaan samalla myös paikan finaaliin.

Suurempi yllätys tuolle oli lukea illalla kilpailuiden Facebook sivulta, että nainen oli kokonaisrankingissa kolmas, vain pisteen erolla jaetulla toisella sijalla oleviin ratsukoihin nähden. Seuraavien kahden osakilpailun aikana olisi ainoastaan onneksi keskityttävä vain tasaiseen suoritukseen ja finaalissa sitten täytyisikin vain toivoa parasta.

Ehkä ennen finaalia täytyisi ottaa pari tuntia joko Marshallilta tai Oskarilta. Tai… brunette pohti sulkiessaan tammansa varustekaapin oven ja suunnatessaan kotiinsa.

[Janna HOsallistuja]

29.07.2020

Tuijotin edessäni olevaa läppäriä ja sen näytöllä olevaa Facebookin Otsonmäen hevosryhmää. Päivitysboksissa oli valmiiksi kirjoitettu ilmoitus ja pari kuvaa Paahtiksesta.

Luin ilmoituksen hitaasti lävitse, kuin se olisi ollut saksankielinen teksti, josta en vielä nopealla lukemiselle ymmärtäisi kuin muutaman sanan. Päästyäni ilmoituksen loppuun puoliksi huokaisin, puoliksi tuhahdin ja nostin kahvimukini pöydältä. Eihän tarvitsisi painaa kuin tuota ”julkaise” nappia ja ilmoitus olisi kaikkien nähtävillä.

Juuri kun olin siirtämässä kättäni läppärin touch padille, siirtääkseni kursorin napin päälle ja painaakseni vasenta painiketta, puhelimeni soi.

”Seinäjoen nuorisotyö, Janna Heikkilä” vastasin automaattisesti ajattelematta suuremmin että soittaja voisi olla vaikka äitini, joka nyt haluaisi saada minut nopeasti kiinni ja käyttäisi siksi työnumeroani.
”Vilanderit ovat täälä alhaalla. Heillä olisi kuulemma vasta ensi viikolla palaveri, mutta kuulemma tilanne on muuttunut siten että niiden olis paras nähä sut jo nyt. Olisko sulla ollu aikaa vai mitä kerron heille?” vastaanotossa istuvan Helenan ääni kuului linjan toisesta päästä. Vilkaisin kelloa ja huokaisin ääneti.
”Viis minuuttia nii mä oon siinä” vastasin lopulta ennen kuin suljimme puhelun, kulautin loput kahvistani alas kurkustani ja suljin läppärini kannen. Pian olisin oikeasti ongelmissa Paahtiksen ja koulutusreissuni kanssa…

[Janna HOsallistuja]

Kirjoitettu Jannan työkaverin Kaarinan näkökulmasta

Olin vahingossa kuukautta aikaisemmin saanut selville että Jannalla oli hevonen. Nainen ei ollut kertonut omistavansa hevosta, joten en uskaltanut paljastaa toiselle että olin kuullut vahingossa hänen puhelunsa jossa toinen oli puhunut hevosestaan. Olikin mennyt reilu viikko, että olin uskaltanut paljastaa naiselle asian ja toinen oli ottanut uutisen vastaan yllättävän rennosti.

Juttelimmekin Jannan kanssa hevosista ja paljastin itseäni puolet nuoremmalle naiselle, että olin joskus neljäkymmentä vuotta aikaisemmin itsekin ollut hevosten kanssa tekemisissä ja jopa ratsastanut. Keskustelumme päätteeksi tuo kutsuikin minut mukaansa tallille ja tänään olisi viimein se päivä, joka oli sopinut meille molemmille. Olimme sopineet tapaavamme Seinäjoen abc:n parkkipaikalla, josta Janna poimi minut kyytiinsä ja suuntasimmekin hiljaisuuden vallitessa välillämme kohti Hopiavuorta, jossa Janna kertoi tammansa asuvan.

Hopiavuoren talli näytti jotenkin yllättävän epätallimaiselta ulkoapäin, mutta päästessämme punaisen rakennuksen sisälle se näytti juuri siltä, kuin olisin tallin ajatellutkin näyttävän. Edelläni kulkeva nainen moikkaili tallilla olevia ihmisiä tuttavallisesti ja toinen jäikin juttelemaan hetkeksi mustan hevosen vieressä seisovan naisen luokse. En ymmärtänyt paljoakaan naisten keskustelusta, mutta siellä vilahtelivat sellaisia sanoja kuin ”kengittäjä, kengitys, valmennus” täytyisikin ehkä uskaltaa kysyä Jannalta noista sanoista, tai googlata niitä kotona. Lopulta jatkoimme matkaamme huoneeseen, jonka ovi aukesi vinkaisten ja sisältä se oli täynnä telineitä ja kaappeja. Ihmettelin kaikkea huoneesta löytyvää samalla kun Janna keräsi tottuneesti tarvikkeita matkaansa.

”Otakko tuasta telineeltä tuan satulan mihinä on violetti huapa ja sellaanen musta-violetti vyä?”
”Ööö… tämä?” osoitin erästä satulaa telineellä.
”Joo just se. Käyään viämäs nää tuanne suuliin niin voidaan hakia sitte Paahtis sisälle.”
Poimin satulan telineeltä ja yllätyin siitä miten paljon se painoi. Jouduin vähän hakemaan asentoa millä sain kannettua satulan Jannan perässä suuliin, jossa toinen näytti mihin sain sen laskea, ennen kuin jatkoimme matkaamme edelleen ulos ja suuntasimme aitauksille, jossa seisoi erilaisia hevosia. Pysähdyimmekin sellaisen aitauksen eteen, jossa seisoi kirjava hevonen. Tottuneesti Janna poimi violetin narun portin pielestä ja avasi alimman lankun ja siirtyi sisään aitaukseen ennen kuin käveli hevosen luokse ja kiinnitti narun hevosen päässä olevaan viritykseen.

”Haluakko sä taluttaa sen takasin suuliin?” nuorempi kysyi.
”Kai mä voisin? Vai onko se kiltti?”
”Kyllä se ihan kiltti on ja mä kävelen sun viärellä” Janna vastasi hymyillen, samalla kun ojensi minulle violetin narun ja tartuin siihen hieman epäröivästi ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti suulia. Suulissa Janna kiinnitti hevosensa tottuneesti ja kääntyi violetin pakin ääreen, ennen kuin toinen antoi minulle jonkin harjan ja kertoi miten ja mistä voisin alkaa Paahtista harjaamaan. Epävarmasti laskin harjan hevosen kaulalle ja aloin liikuttamaan sitä tavalla jolla minua oli ohjeistettu toimimaan ja yhdessä toimin harjasimme Jannan hevosen, ennen kuin tuo varusti ratsunsa tottuneesti ja suuntasimme aidatulle hiekka-alueelle.

Janna teki jotain vielä varusteiden kanssa, ennen kuin toinen viimein nousi ratsunsa selkään. Alkuun nainen antoi laikukkaan hevosensa siirtyä liikkeelle ja seurasin mielenkiinnolla mitä toinen teki ja millaisia liikkeitä tuo hevosensa kanssa suoritti. Vaikka en muistanut mitään termejä, joita ratsastuksessa käytetiin, katsoin mielenkiinnolla miten Janna ohjasi ratsunsa erilaisilla kiemuroilla ja ympyröillä kävelyssä ja juoksussa, sekä lopuksi vielä nopeammassa juoksussa.

Nuoren naisen ilme oli keskittynyt ja ihmettelinkin miten toinen pystyi ohjaamaan noinkin isoa eläintä ilman mitään ongelmia. Lopulta nainen siirsi ratsunsa takaisin kävelyyn ja annettuaan sen kävellä pari kierrosta pitkällä ohjalla, Janna pysäytti hevosensa eteeni.

”Haluakko sä nousta selkään?”
”En mä osaa… Mä varmaan vain pilaan sun hevosen!” kauhistelin.
”Ei se rikki mene, tuu vaan kokeilemaan. Mä kävelen viärellä koko ajan” Janna rohkaisi samalla kun laskeutui ratsunsa selästä alas. Jännittyneenä siirryin hiekalle ja kävelin parivaljakon vierellä keskelle hiekka-aluetta, jossa oli matala jakkara. Nuoren ojennettua kypäränsä ensin minulle ja painettuani sen päähäni nousin jakkaran avulla Paahtiksen selkään. Istuessani satulassa Janna auttoi minua vielä säätämään jalustimet ja kun kaikki oli valmista, nainen veti hieman narusta, joka teki lenkin sen kaulalta ja hevonen nytkähti liikkeelle. Huomatessaan että jännitin selässä Janna käski minua rentoutumaan ja se helpottikin selässä istumista ja lopulta muutama kierros mitä kiersimme, olikin ihan mukavaa ja kiitinkin Jannaa laskeutuessani alas satulasta.

Palatessamme suuliin ojensin Jannalle hänen kypäränsä takaisin ja hoidimme vielä naisen hevosen sekä sen varusteet pois, ennen kuin suuntasimme takaisin Jannan autolle ja palasimme takaisin Seinäjoelle.

[Janna HOsallistuja]

27.07.2020

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen takana ja fiilis oli edelleen hyvä. Töitä ei ollut parissa viikossa kasaantunut mitään mieletöntä määrää, ja vain muutama sähköposti ja muu paperiasia oli sellaisia, joihin oli täytynyt kiinnittää huomiota heti tänään ja muita saisi hoitaa pois pitkin viikkoa, tai sitten ne olivat vain jotain tulossa olevia palavereita tai muita.

Lopetettuani työt neljältä vaihdoin vaatteet tallivaatteisiin ja suuntasin autolleni kevyin askelin. Koska fiilis oli edelleen hyvä ja energinen työpäivän jäljiltä, saisi tänään olla kunnollinen treenipäivä koulu cuppia ajatellen. Ajomatkalla loin jonkinlaista suunnitelmaa treenille ja pyrin rakentamaan lyhyen mutta hyvän treenin, jolla olisi helppo nostaa niin omaa kuin ratsunkin treenimotivaatiota. Pikaisen puunauksen ja varustamisen jälkeen pääsinkin taluttamaan Paahtiksen kentälle, ja yllätyksekseni näin että Marshall istui jo keskellä kenttää. Olinhan rekisteröinyt Niklaksen tallissa, mutta olin ajatellut että toinen vain katsoisi Arlekinin perään Marshallin ollessa hakemassa jotain tai laittamassa jotain valmiiksi.

Pysäytettyäni tammani portille Marshall käänsi katseensa kohti meitä, todennäköisesti olettaen että Niklas ja Arlekin saapuisivat kentälle. Varmistettuani että mahtuisimme sekaan talutin tammani kentälle ja suljettua portin takanamme käänsin Paahtiksen kaartoon ja hieman tärisevin sormin kiristin vyötä vielä pari reikää, ennen kuin laskin jalustimet ja nousin tammani selkään. Niklaksen saapuessa kentälle miehet kävivät lyhyen keskustelun, ennen kuin toinen nousi punarautiaan selkään ja Marshall haki paremman asennon penkillään, johon rastapää oli istunut.

Yritin parhaani mukaan keskittyä omaan tekemiseeni, mutta jossain kohtaa huomasin että oman suunnitelmani sijaan alitajuntani rekisteröi Marshallin ohjeet Niklakselle ja ratsastin tammaani niiden mukaan. Tajutessani tämän omat pasmani menivät hetkeksi sekaisin, ennen kuin sain taas ajatuksen juoksusta kiinni ja pystyin jatkamaan jonkinlaisen suunnitelman mukaan Paahtiksen ratsastamista, ennen kuin huomasin toteuttavani taas Marshallin neuvomia tehtäviä. Tajutessani tämän uudelleen minusta tuntui pahalta että käytin toisen neuvoja hyväkseni, vaikka en ollut kysynyt edes lupaa. Saatuani omat ajatukseni taas kasaan, ilmoitin molemmille miehille kuuluvaan ääneen että ottaisin vähän laukkaa isolla pääty-ympyrällä ja saatuani Paahtiksen kulkemaan rennosti eteenpäin ja laukan tahdin ollessa ihan ok, siirsin sen raviin ja loppu verryttelin tammani pikaisesti.

Sopivassa kohtaa siirryimme lähemmäs porttia ja laskeuduin ratsailta niin kauaksi että sain talutettua tammani ulos portista, ennen kuin taas tallipihalla nousin takaisin satulaan ja pyysin Paahtiksen käyntiin puoli pitkällä ohjalla, ohjaten tammani maneesin viereltä lähtevälle tielle ja kävimme kävelemässä loppukäynnit maastossa. Tehokkaasta treenaamisesta ei taas oikein ollut tänään tietoakaan ja palatessamme Hopiavuoren pihaan pohdin että täytyisi jättää vaikka edes kymppi Arlekinin kaappiin siitä hyvästä että olin kuokkavieraillut toisen tunnilla. Tai sitten pitäisi kysyä vain reippaasti Marshallilta millaisen korvauksen toinen haluaisi kuokkavierailustani.

Kuitenkaan palatessamme talliin en nähnyt enään Marshallia tai Niklasta missään, eikä pariskunta ollut edes tuvassakaan siirtyessäni sinne Eetun kutsumana. Nelly ihmetteli olinko kipeä tai jotain, sillä en osallistunut keskusteluun normaaliin tapaani, vaan istuin nurkassa välillä vain tuijottaen kahvimukini pintaa, kuin se voisi paljastaa minulle elämän tarkoituksen. Kömpelösti naurahtaen kerroin että kyse ei olisi mistään sellaisesta, vaan että olisin vain vähän ajatuksiini sotkeutuneena mutta en kuitenkaan eritellyt tarkemmin syytä, koska jostain syystä en tiennyt mitä siitä oltaisiin tuvan pöydän ääressä ajateltu ja en ehkä ihan vielä halunnut pilata mahdollista mainettani tallilla. Kotimatka menikin sekavien tunteiden parissa ja nukahtaminen ei ollut käsite ennen aamun tunteja.

[Janna HOsallistuja]

Loma lähestyi uhkaavasti loppuaan ja samalla myös hyvät treenipäivät. Kuitenkaan ajatuksissani ei ollut tappaa tammaani treenillä, vaan päätin että tekisin vielä pari tehokasta treeniä loppuviikkoon ja pari rennompaa ratsastusta tai ihan vain tylsästi juoksutusta.

Taluttaessani laikkuhevoseni kentälle huomasin Outin ja Jussin olevan sielä ja odotinkin että Outi saisi ratsastettua kesken olevan siirtymisen loppuun, ennen kuin häiritsin toista. Saatuani luvan avasin kentän portin ja käänsin laikkuhevoseni kentälle, ennen kuin suljin portin takanamme ja talutin Paahtiksen keskemmälle kenttää. Kiristettyäni Paahtiksen satulavyön, kuulin Outin kysymyksen siitä että enkös treenannutkin Paahtiksen kanssa koulua. Vastatessani jotain treenaamisemme tavoitteettomuudesta, nainen kysyi olisiko minulla mitään vinkkiä siitä, mitä hän voisi Jussin kanssa tehdä.

Kysymys yllätti minut ja jouduinkin hetken pohtimaan vastaustani, ennen kuin kerroin Outille pätkän kouluradasta, jota olimme treenailleet Storywoods Dressage Cupia varten. Kerroin myös pari tehtävää, joita tein muuten vain, samalla kun pyysin Paahtiksen liikkeelle ja annoin tamman lähteä kävelemään pitkin ohjin uran sisäpuolella. Juttelimme Outin kanssa samalla kun annoimme ratsujemme kävellä hetken ja oli mukava tutustua toiseen paremmin.

”Hei tietäisitsä… Tai no ei mitää sittenkään” aloitin, lopettaen ajatukseni kuitenkin siihen paikkaan sillä en ollut varma haluaisiko Outi auttaa minua tulevassa ongelmassani.
”Sano vaan” Outi rohkaisi minua ruunikon selästä.
”No siis miätin vaan sellaasta että sattuusikko sä tiätämään ketään kuka vois olla kiinostunut parin viikon liikutuspestistä? Mulla on vaan ens kuus parin viikon koulutus ja tyä reissu tiedossa ja en ehkä haluais antaa Paahtiksen vaa seistä silloo. Ei siis mikään pakko oo kysellä et mä varmaha kokeelen laittaa Facebookkiin jotain ilmootusta asiasta” sanoin näperrellen tammani ohjia, lyhentäen niitä vielä muutaman millin.
”No siis Oskarihan voisi olla yksi vaihtoehto” Outi sanoi ilman pidempiä mietteitä.
”En mä ny sitä viitti häiritä. Tai siis ku sillä on varmaha kiire töiden ja oman hevosensa kans ja Paahtoleipä nyt on vaa tällääne raakile, joka ei oikeen edes osaa mitään” naurahdin hermostuneesti kuullessani Jussin selässä istuvan ehdotuksen.
”No eihän kysyminen mitään maksa? Mutta mä kokeilen nyt noita sun ehdotuksia tehtäviksi niin ei mee ihan kävelyksi koko treeni” Outi päätti keskustelumme, ennen kuin siirsi Jussin sulavasti raviin.

Näennäisesti näytin siltä, että keskittyisin tammani ratsastamiseen ja että tietäisin mitä olisin tekemässä, mutta sisäisesti elin kaaoksessa. Olihan kouluratsastaja käynyt itsellänikin mielessä, mutta missään nimessä en haluaisi miestä häiritä asialla. Alkuperäisesti olin suunnitellut tälle päivälle kunnon treenin, mutta lopulta ratsastus jäikin kevyeksi humppailuksi ihan vain itseni vuoksi. Lopulta vain reilun puolentunnin kuluttua luovutin ja pysäytin tammani kentän keskelle, ennen kuin laskeuduin alas satulasta ja nostin jalustimet, ennen kuin löyhäsin vyötä ja vedin ohjat tammani korvien ylitse ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia.
Vaikka Paahtiksen hoitaminen ei olisi oikeasti ottanut niin pitkään kuin siihen lopulta meni, tuli tamma ainakin hoidettua huolellisesti pois, vaikkakin istuessani alas autooni en muistanutkaan mitään mitä oli tapahtunut talliin siirtymisen ja autooni istumisen välillä.

[Janna HOsallistuja]

23.07.2020 – Maastoilua

Mustavalkoista karvaa harjaava brunette tunsi olonsa rentoutuneeksi. Vaikka nainen tiesi lomansa olevan auttamatta lähestymässä loppuaan ja toimistolla odottavan ison määrän tekemättömiä töitä, sekä vastaamattomia sähköposteja, puhumattakaan kolmen viikon päästä koittavasta koulutus- ja opintomatkasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Lyhytkin loma oli tehnyt tuolle brunetelle hyvää ja vaikka taivasta peittikin harmaa pilvipeitto, oli tuo silti ajatellut lähteä ratsunsa kanssa maastoon.

Irrottaessaan harjan tammansa karvalta, hevonen käänsi katseensa hoitajansa puoleen, kuin kysyäkseen miksi tuo lopetti. Brunette hymähti tammansa katseelle ja pikaisen rapsutuksen jälkeen laski violetin harjan takaisin pakkiin, ennen kuin sulki sen kannen ja poimi telineellä olevan satulan päältä musta-violetit suojat ja alkoi liu’uttelemaan niitä paikoilleen tammansa jalkoihin. Lopulta nainen oli saanut ratsunsa varustettua ja painettuaan myös oman kypäränsä päähän tuo oli valmis irrottamaan ratsunsa käytävältä ja suuntaamaan sen kanssa ulos tallipihalle. Tarkistaessaan satulavyötä, brunette kuuli nimensä huudettavan jostain selkänsä takaa ja kääntyessään katsomaan kuka häntä kutsui, tuo näki Nellyn valkoisen tammansa kanssa. Brunette heilautti kättään toiselle ilmoittaakseen että oli kuullut naisen kutsun ja jäi odottamaan mitä toisella olisi kysyttävänä.

”Maastoon lähdössä?” Nelly kysyi uteliaisuus äänessään päästessään puhe-etäisyydelle.
”Joo, pakko hyöryntää sateeton sää ja onhan se toisaalta iha mukavaa vaihtelua koulureenille” brunette myönteli. ”Lähärekkö kaveriksi?” tuo lisäsi lopuksi hieman yllättäenkin.
”Myyty” Nelly virnisti ja naiset jatkoivat yhdessä ratsautumista. Lopulta kun he istuivat jo ratsujensa selässä, Nelly huomasi Oskarin, joka talutti omaa ruunikkoaan juuri ulos tallista. Nainen pyysi kimonsa liikkeelle ja ratsasti miehen luokse, jonka ryhti näytti paranevan silmissä, jouduttuaan toisen katseen linjalle. Musta-valkoisen hevosen selässä istuva brunette ei kuullut toisen keskustelua, mutta lopulta nuo kaksi ratsukkoa palasivat hänen luokseen, Nellyn ilmoittaen että myös Oskari liittyisi heidän maastoretkelleen. Brunette vain nyökkäsi hyväksyvästi ja naiset odottivat että myös Oskari pääsisi satulaan, ennen kuin varmistettuaan jotta kaikki olisivat valmiita Nelly otti kärkipaikan ja lähti johdattamaan kolmikkoa maneesin viertä pitkin kohti maastoreittejä.

Sen puolentoista tunnin aikana, mitä kolmikko vietti maastossa keskustelu pysyi yllä pää-asiallisesti bruneten ja Nellyn välillä, mutta myös Oskari osallistui keskusteluun aina satunaisesti lyhyillä kommenteilla, vaikka miehestä saattoi vaistota halun olla mieluummin vain hiljaa. Hiljaisia hetkiä kolmikon välillä täyttivät vain hevosten tyytyväiset pärskähdykset, satunaiset lintujen äänet ja kavioiden töminä hiekkatien pinnassa. Pitkän suoran auetessa ratsukoiden eteen brunetella oli työtä pidätellä ratsuaan, sillä se olisi halunnut lähteä eteenpäin kuin nato-ohjus, mutta onneksi se kuunteli naisen apuja, ja tamma ei painanut menemään hullun lailla.

Tallipihan tullessa taas näkyviin brunette kiitti Nellyä ja Oskaria seurasta ja taluttaessaan ratsuaan talliinsa toinen pohti miten kotoisalta Hopiavuori oli alkanut tuntumaan jo reilussa kuukaudessa, vaikka eihän nainen vielä tuntenut ketään tallilta kunnolla. Mutta ehkä jo nyt voisi uskaltaa kysyä jos joku voisi edes juoksuttaa laikkuhevosen naisen ollessa reissussa muutaman viikon päästä.

[Janna HOsallistuja]

20.07.2020 – Koti on paras paikka

Reissu Latviaan oli ollut hieno, mutta omalla tavallaan raskas. Pitkät ajomatkat ensin Hopiavuoresta Helsinkiin ja Riikasta Saulkrastiin sekä Saulkrastista Riikaan ja Helsingistä Hopiavuoreen olivat puuduttaneet ihan urakalla.

Dzelzainin linna oli ollut todella mahtava miljöö ja oli ollut hienoa päästä ratsastamaan yleellisessä maneesissa, vaikkakaan tuollaiset puitteet eivät toisaalta olleet sellaiset, joissa näin itseni ja laikkutammani. Eihän Paahtis ehkä sopinut kuin nenä päähän Hopiavuoreenkaan, mutta ehkä se ei toisaalta vaikuttaisi niin pahasti huutomerkiltä tyhjällä paperilla peltolakeuksilla. Itse näyttelyreissusta ei jäänytkään mitään kerrottavaa jälkipolville, mutta sentään Vincentillä oli reissu mennyt hyvin. Olimme olleet eilen kotona Paahtiksen kanssa jo alkuiltapäivästä, mutta olin hoitanut tammani vain pikaisesti tarhaansa, ennen kuin olin lähtenyt kotiin ja mennyt aikaisin nukkumaan. Tänään edessä olisikin sitten pitkä päivä tallilla varusteiden putsaamisen ja Paahtiksen liikuttamisen merkeissä.

Hopiavuori oli hiljainen saapuessani paikalle, mutta en antanut sen häiritä. Parkkeerattuani autoni keräsin peräkontista syliini niin paljon Paahtiksen tavaroista kuin vain sain, ennen kuin suuntasin talliin ja jätin romppeet karsinan eteen ja hain vielä viimeiset reissussa mukana olleet tavarat ja rehut. Tavaraa ei ollut onnekseni mukana ihan järkyttävää määrää, vaikka olinkin hieman ylipakannut ja parilla reissulla satulahuoneeseen ylimääräiset tavarat olivat löytäneet paikoilleen, joten sain viimein käytyä metsästämässä hieman vastahakoisen täysiveriseni sisälle.

Loman aikana olimme kerenneet treenaamaan Paahtiksen kanssa hieman paremmin kolmanteen osakilpailuun, joka ratsastettaisiin elokuun ensimmäinen päivä. Edessä olisi enään kolme osakilpailua ennen finaalia joten tässä kohtaa treenaaminen taitaisi oikeasti alkaa ratkaisemaan asioita, varsinkin jos haluaisimme saada finaalipaikan. Toisaalta, vaikka paikka menisi tällä kertaa ohitse, ei se haittaisi, sillä olisimme sentään saaneet tammani kanssa kisakokemusta ja ehkä seuraavalla kerralla voisimme pärjätä paremmin ja mahdollisesti saada finaalipaikan. Pohdintani aikana olin saanut Paahtoleipäseni harjattua ja varustettua, joten painettuani kypäräni päähäni ja vaihdettua kenkäni olin valmis maiskauttamaan tammani liikkeelle ja taluttamaan sen kentälle.

Noustessani tammani selkään ja pyytäessäni sitä liikkeelle Paahtis ei tuntunut kovin reippaalta tai innokkaalta työntekoon, joten päätin jättää treenaamisen väliin ja vain hölkkäilimme pitkin ohjin kenttää ympäri ja kokeilin saada tammaa rennoksi liikkeissään. Puolen tunnin jälkeen Paahtis tuntui ihan hyvältä, joten pysäytin tammani ja laskeuduin alas sen selästä, ennen kuin nostin jalustimet ja löysäsin vyötä, sekä pujotin vielä ohjat tammani laikukkaan kaulan ja pään yli, ennen kuin suuntasimme takaisin talliin. Ratsastukseni aikana tallille olikin jo kerääntynyt ihmisiä, joten vaihdoin kuulumisia Sonjan ja Marshallin kanssa Latvian retkeeni liittyen, kun talliin ilmestyivät Santtu ja Herman. Nelikko puhui jotain tallin seinän maalaamisesta ja vaikka ajatuksissani olikin pitää tänään varusteiden tehohuolto päivä, voisi se odottaa vielä muutaman tunnin ja lupasin liittyä seuraan heti kunhan saisin laikkutammani takaisin ulos.

Muut lupasivat odottaa minua samalla kun lähdimme Paahtiksen kanssa suuntaamaan ulos ja palautettuani tammani tarhaansa, suuntasinkin suoraan etupihalle maalaushommiin muiden kanssa.

[Janna HOsallistuja]

Jatkoa Marshallin tarinalle.

Saavuttuani Hopiavuoren pihaan Nelly viittoi minut luokseen. Vasta lähempänä näin että Eetukin oli “kiireiltään” saatu istumaan alas ja pariskunnan vierestä löytyi kahvimukit.
“Loma fiiliksissä?” Nelly kysyi kun pysähdyin portaiden alapäähän.
“Joo, nyt alakaa oikiasti vähä tuntumaha lomalta ku muutama päivä takana. Oli vähä vaikia tua perjantai…” huokaisin ja raavin takaraivoani, muistellessani perjantaita ja sen vaativuutta. Jossain kohtaa Nelly huomasi kentällä ratsastavan Marshallin ja Arlekinin ja kiinostui siitä, mitä ratsukko olisi tekemässä, koska perus kouluratsastuksesta ei todellakaan ollut kyse. Siirryimme Nellyn kanssa kohti kenttää ja Eetu seurasi pian perästä.

Marshallin tasapainottelu jalustimien varassa ilman ohjia näytti sulavalta ja pohdinkin voisinko ikinä onnistua samassa Paahtiksen kanssa. Jossain kohtaa rastapää ymmärsi että hänellä oli yleisöä ja mies pysäyttikin punaisen tammansa kentän aidan viereen.

Keskusteltuaan Nellyn kanssa hetken lajista ja taustoista mainitsin ääneen miten mielenkiintoista voisi olla kokeilla ampumista myös itse ja olisikohan Paahtiksesta lajiin. Lopuksi Marshall kevyesti käänsi jousen ympäri ja tarjosi sitä minulle.

”Siis oikiastikko? Se on kyllä varmaha ihan täys katastroofi” naurahdin hermostuneena, vaikka samalla pujahdinkin kentän aidan välistä hiekalle. Poimin jousen rastapään käsistä ja yllätyin siitä miten kevyt jousi lopulta olikaan, vaikka siinä olikin silti jonkin verran painoa. Ihmetellessäni jousta Marshall laskeutui Arlekinin selästä ja pyysi minut kanssaan lähemmäksi ensimmäisenä sijaitsevaa maalitaulua. Tottunein ottein venäläinen latasi jousensa, samalla kun selosti minulle idioottivarmalla tyylillä jousen lataamiseen kuuluvat vaiheet. Nostaessaan jousensa ampuma-asentoon rastapää jatkoi selostamistaan.

Phew katkaisi rastapään puheen, tuon ampuessa täydellisen osuman tauluun.
”Ymmärsitkö?” Marshall käänsi katseensa minuun tarjotessaan jousta takaisin.
”Ehkä. Kattotahan mitä tästä tuloo” vastasin pitäen ääneni mahdollisimman tasaisena, vaikka minua jännittikin ihan urakalla.
”No ensimmäinen kerta jännittää aina. Mutta tässä on sulle nuoli ja mä kyllä autan sua muussa.” Marshall tarjosi minulle nuolta. Otin miehen tarjoaman nuolen vastaan ja aloin yrittämään jousen lataamista. Marshall antoi minun rauhassa yritää muutamaan otteeseen, ennen kuin mies siirtyi vierelleni ja kärsivällisesti selitti alusta alkaen vaiheittain koko projektin ja välillä laski kätensä käsilleni ja ohjasi tekemistäni. Lopulta jousi oli ladattuna ja mies otti muutaman askeleen taaksepäin ja siirtyi hieman takavasemmalle, ennen kuin antoi viimeiset ohjeet ennen antamistaan minun valmistautua ampumiseen. Ensimmäinen yritys päätyi lähettämään nuolen maalitaulun ohitse kentän hiekkaan. Ähkäisten laskin jousen ja sadattelin mielessäni epäonnistumistani, vaikka pieni rationaalinen ääni kertoikin epäonnistumisten olevan ihan sallittuja.

Marshall ojensi minulle hymyillen uuden jousen ja tällä kertaa onnistuin jopa melkein jopa saamaan jousen käyttökuntoon. Parin yrityksen jälkeen sain viimein onnistuneen yrityksen ja osuin jopa maalialueelle.

“Kiitos että sain kokeella vaikka olinkin ihan surkia.” virnuilin rastapäiselle venäläiselle ojentaessani jousen takaisin toiselle ja palatessani Nellyn seuraan nainen kyseli miltä ampuminen tuntui. Juttelimme Nellyn kanssa aiheesta matkallamme kohti tallia ja päätaloa, ennen kuin tiemme erosivat minun jatkaessani talliin ja kohti laittamaan Paahtista kuntoon ratsastusta ajatellen.

[Janna HOsallistuja]

10.07.2020

Työhuoneen täytti tasainen nakutus, joka johtui kuulakärkikynän osumisesta puisen työpöydän pintaan. Brunette, joka istui työpöydän ääressä, katse liimaantuneena koneen näyttöön vaikutti siltä että toinen voisi vain nousta tuoliltaan ja kävellä ulos rakennuksesta jättäen työnsä kesken. Välillä kynän aiheuttama nakutus lakkaa ja se vaihtuu mustan näppäimistön napinaan, naisen sormien tanssiessa näppäimistöllä ja sitä seuraakin monesti muutama klikkaus.

Välillä naputus taukosi ja sen korvasi syvät huokaukset, joista ei voinut olla kuulematta näyttöä tutkivan bruneten stressaantuneisuutta. Jossain kohtaa tuo käänsi katseensa työpöydällään lepäävään puhelimeen tarkistaakseen kellon. Ajan näkeminen aiheutti naisen nojaamisen taaksepäin tuolillaan, samalla kun tuo nosti kätensä kasvoilleen ja hieroi pikaisesti silmiään samalla kun ajatukset risteilivät toisen mielessä. Nainen venytti lähtöään vielä pari minuuttia, ennen kuin toisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kalenterinsa työpöydän päässä olevan kansiopinon päällimmäiseksi, ennen kuin hän poimi pinon syliinsä ja suuntasi ulos toimistosta ja lyhyehköä käytävää pitkin kohti hissiä.

Alhaalla aulassa astuessaan ulos hissistä brunette tervehti kollegaansa, joka oli odottanut naista, ennen kuin he jatkoivat hiljaisuuden vallitessa ulos parkkipaikalle ja kohti sinne parkkeerattua katumaasturia. Takapenkille, kuskin puolelle brunette laski sylissään olleen kansiopinon, ennen kuin sulki oven ja avasi kuskin oven sekä istui ratin taakse. Kaiken ollessa valmista toinen käynnisti autonsa ja lähti tottunein ottein ohjaamaan autoaan kohti nuorisokeskusta. Matkalla ei montaakaan sanaa vaihdettu, molempien matkalaisten ollessa omissa ajatuksissaan, mutta hiljaisuus ei silti ollut painostava. Vajaan vartin kuluttua naiset olivat perillä ja vajaa viisi minuuttia saapumisestaan he istuivatkin jo pienessä huoneessa edessään lasilliset vettä, sekä höyryävän kuumaa kahvia ja katselivat pöydän toisella puolella istuvaa nuorta miestä, joka enemmänkin kyllä makasi tuolillaan.

Brunette avasi keskustelun, vaikka tiesi että se tulisi olemaan ennemminkin monologia, kuin rakentavaa keskustelua, mutta silti se olisi tehtävä. Kolmea varttia myöhemmin naiset eivät olleet päässeet paljoakaan eteenpäin, mikä ei ollut kummallekaan ihmetys, mutta ajan loppuessa he päättivät palaverin ja saapumistaan raskaamman hiljaisuuden vallitessa he palasivat autolle ja takaisin toimistolle. Puoliksi rojahtaessaan mustaan työtuoliinsa brunette huokaisi syvään, ennen kuin alkoi herättelemään tietokonettaan ja kirjoittamaan viimeistä yhteenvetoa juuri olleesta palaverista, ennen kuin kello olisi viisi ja nainen saisi sammuttaa koneensa ja suunnata parin viikon kesälomalle.

Menneen viikon jälkeen nuo kaksi lomaviikkoa olisivat enemmänkin kuin ansaitut.

[Janna HOsallistuja]

Arki <3
Jatkon tapaista Nellyn Hello tapahtu tarinaan

Noustessani tuvan portaita ylös en voinut olla vetämättä pikaisesti syvään henkeä. Tuntui edelleen hassulta vain kävellä toisen kotiin sisälle, mutta kaikki olivat vakuutelleet sen olevan okei, joten oli vain uskallettava tarttua härkää sarvista, tai tässä tapauksessa ovenkahvasta ja asteltava eteiseen. Jätettyäni lenkkarini hieman sivummalle kahvin tuoksu houkutteli minut keittiöön, jossa istuikin jo tutuksi tullut sekalainen sakki. Uusiakin kasvoja mahtui pöydän ääreen, mutta Tiitus korjasi tilanteen esittelemällä toisen miehistä Chaiksi ja toisen Vincentiksi.
Esittelin itseni Jannaksi, ennen kuin jatkoin matkaani kohti kahvinkeitintä ja Eetun kertoessa mistä löytäisin mukin, poimin käsiini haalistuneilla raidoilla varustetun mukin ja täytin sen kahvilla. Tällä kertaa jo pelkkä juoman tuoksu tuntui lupaavammalta ja istuessani alas Sonjan viereen kurotin nappaamaan maitopurkin pöydältä ja hulautin ihan liikaa maitoa kahviini. Sadatellen päänsisäisesti hörppäsin kahvistani antaen kupin olla pöydällä, ennen kuin uskalsin nostaa sitä käsiini.

Keskustelu keittiössä oli verkkaista ja pyöri oikeastaan kesäsuunnitelmissa ja hevosissa.
”Mites Janna ne teirän kisat meni lauantaina?” Tiitus kysyi ennen kuin katosi oman kahvimukinsa taakse.
”Eipä palioa kerrottavaa jäläki poloville… Tiärä uskaltaako sanuakkaa uusiksi ku tua Susi istuu melekee viäres, mutta saatihi me jollaki iliveellä 66,667 % mutta ei me sitte sijootuksilla juhulittukaa ku jäätihi pualee välii luakkaa.” virkoin virnistäen muka kauhistuneena mainitessani Oskarin, ennen kuin hörppäsin kahvistani ja jatkoin ”seuraava osakilipaalu jääki sitte välihi ku ollahan justihi silloo Latvias näyttelyys Dzelzainin linnalla.”
Eetu oli kommentoimassa jotain, kun jostain kuului Nellyn huuto ja isäntä lähti melkein yhtä nopeasti kuin hauki rannasta tarkistamaan tilanteen. Parin minuutin päästä keittiöön palasi ensin päätään pudisteleva Hopiavuori, sitten hyvin unikiukkuinen Hello ja viimeisenä Nelly, jonka katseessa oli yhdistelmä säikähdystä ja epätietoisuutta. Tiituksen tiedustellessa mitä oli tapahtunut, Nelly antoi jotenkin niin väsyneen murhaavan katseen Hellolle, joka oli juuri valitsemassa itselleen teetä, että en voinut itselleni mitään vaan aloin nauramaan. Eihän tilanteessa ollut mitään hauskaa, mutta jostain syystä tällainen arkinen välikohtaus oli tavallaan juuri sitä mitä kaipasin.

Vincent ja Sonja pystyivät pitämään itsensä kasassa minua paremmin, vaikka molempien suupielet nykivät ja Oskari taasen liimasi katseensa kahvikuppiinsa niin tiukasti että minun kävi hieman sääliksi miestä. Rauhoittuessani viimein pahoittelin reaktiotani ja viittasin muutamalla sanalla edelliseen työpäivään. Nellyn ja Hellon saadessa kahvia ja teetä neniensä alle keskustelu ajautui takaisin samoille uomille ja palasimme takaisin reissuumme Zeniin Vincentin mainitessa että olisi myös lähdössä Zojan kanssa samoihin näyttelyihin.

”Olisko meirän pitäny kattua jotaki yhteiskyyttiä? Tai siis eikai sinne asti kannata kaharella autolla lähtiä turhaa?” Kysyin pitäen katseeni nuoressa miehessä samalla kun kaadoin viimeiset (kylmät) kahvinrippeet kitusiini.

• Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 4 kuukautta sitten  Janna H.

[Janna HOsallistuja]

07.07.2020 – Kun treenaaminen ei vain maistu

Helteet olivat vaihtuneet sateiseen ja kylmään, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä pystyisimme ainakin treenaamaan paremmin kolmanteen osakilpailuun. Sunnuntaina olin käynyt vain juoksuttamassa tammani ja se sai sillä tavalla palautua edellisen päivän kisasta, ennen kuin palaisimme tänään treenin pariin.

Eilinen työpäivä painoi vielä raskaasti mielessä, sillä myöhäiseen iltapäivään ollut palaveri oli venynyt ja venynyt ja oli ollut henkisesti juuri niin raskas kuin olimme odottaneet. Kotiinlähtö oli venynyt töistä lähemmäs iltayhdeksää, kun olimme vielä istuneet neljän hengen tiimimme kanssa pitämässä jonkinlaista de-briefiä menneestä palaverista ja puhuneet lävitse kaikki valinnat, joita sen aikana olimme tehneet ja mitä vastapuoli oli tehnyt ja vain yrittäneet nollata kaiken sen adrenaliinin, jota oli noussut pintaan välillä kiivas sanaisenkin keskustelun aikana. Tiesin että nukkuminen ei ollut asia, joka olisi ollut ensimmäisenä listalla kotona, joten ilmoitin pitäväni tänään etäpäivän, sillä töitä ei olisi paljoa ja voisin hoitaa ne ihan hyvin kotoakin käsin.

Levottomasti nukuttu yö herätti minut jo viiden aikaan aamulla ja jotenkin vielä tunnin pyörittyäni sängyssä raskaasti huokaisten pungersin itseni ylös ja laahustin keittiöön kahvin keittoon. Vaikka miten tunsin lämpimän nesteen suussani ja tekevänsä matkaa sisälläni, tuntui samalta kuin olisin juonut pelkkää vettä. Puolikasta kahvikuppia myöhemmin päädyin kaatamaan loput puolet Northwestern mukini sisällöstä lavuaariin ja laskettuani mukini altaaseen suuntasin takaisin makkariin vaihtamaan tallivaatteet päälle.

Kello oli vähän vaille kahdeksan päästessäni Hopiavuoren pihaan. Tallilla ei näkynyt vielä autoja, mikä oli enemmänkin kuin mukavaa, sillä tiesin että saisin viettää aikaa tallilla rauhassa ja vain hengähtää ja kerätä uutta voimaa laikkuhevosestani. Kuunnellessani askeleiden kopinaa betonilla stressini tuntui lieventyvän ja kuunnellessani satulahuoneen oven vaikeaa narinaa vetäessäni sen auki, en voinut olla antamatta pienen hymyn nousematta huulilleni. Päädyin lopulta poimimaan matkaani vain Paahtiksen suitset ja harjapakin omien varusteideni kanssa ja suuntasin ulos hoitamaan tammani sen tarhaan. Laikkutammani katse ei näyttänyt ihan siltä, että aamuinen työnteko olisi sen agendaan kuuluva asia, mutta silti se raskaasti huokaisten antoi minun laittaa itsensä kuntoon ja jatkoi perässäni kentälle.

Kentällä nousin aidan päältä tammani selkään ja löydettyäni hyvän asennon sen paljaassa selässä painoin pohkeeni sen kylkiin ja pyysin tammani liikkeelle. Vaikka alkuperäinen suunnitelmani oli ratsastaa Paahtis kunnolla, päädyin vain lopulta ihan oman fiilikseni vuoksi taivuttelemaan tammani käynnissä molempiin kierroksiin kunnolla ja jatkoin samaa menoa vielä ravissa. Paahtiksen liike tuntui todella hyvältä ja jokainen askel mitä tammani liikkui eteenpäin, paransi vain omaa fiilistäni ja istuessani hieman tiiviimmin tammani selkään siirtäessäni sen laukkaan nautin vain Paahtiksen isosta ja matkaa voittavasta laukasta. Annettuani tammani laukata muutaman kierroksen kenttää ympäri siirsin Paahtiksen takaisin raviin ja siitä käyntiin, ennen kuin annoin tammalleni pitkät ohjat loppukäynteihin.

Paahtis pärski tyytyväisenä antaessani sen kävellä muutaman kierroksen kenttää ympäri, ennen kuin pysäytin sen lähelle porttia ja valuin alas sen selästä, ennen kuin taputin tammani kaulaa ja vedin ohjat sen kaulan ja pään ylitse ennen kuin pyysin sen liikkeelle ja kävin palauttamassa sen tarhaansa. Suunnatessani takaisin talliin pyyhkien samalla irtokarvoja ratsastushousujeni takamuksesta, Eetu käveli minua vastaan ja pyyteli tupaan kahville. Lupasin suunnata tupaan heti kunhan saisin tavarat paikoilleen, sillä ehkä ajanvietto talliporukan kanssa voisi kääntää ajatukset lopunkin pois vaikeasti menneestä työpäivästä.

[Janna HOsallistuja]

SDC osakilpailu 1 04.07.2020

Edellinen ilta oli ollut mukava ja toisaalta harmitti että en ollut uskaltanut juoda yhtä breezeriä enempää, mutta tiesin että minun täytyisi olla jo aamusta ajokunnossa. Peruutettuani autoni trailerini eteen, minun oli pakko venytellä selkääni, ennen kuin laskin trailerin paikoilleen ja tarkastin että se olisi varmasti kiinnitettynä kunnolla. Kaiken ollessa kuljetuspuolella valmista, hain tallista vielä Paahtiksen satulan ja suitset ja tarkistin jotta minulla olisi varmasti kaikki kisavarusteet mukana.

Poimiessani laikkutamman matkaani tarhasta, se ei vaikuttanut kovinkaan innokkaalta lähtemään mukaani, mikä ei helpottanut kisajännitystäni. Puunasin tammani ihan vain varmuudeksi turvasta hännänpäähän kunnolla, ennen kuin aloitin letittämään ja sykeröittämään valko-mustaa harjaa. Ottaessani pari askelta taaksepäin nähdäkseni työni tuloksen, tajusin että sykeröt näyttävät ihan hirveiltä ja minun tulisi todellakin treenata niiden tekemistä, mutta ehkä dressage cup toimisi hyvänä treeninä niiden tekemiseen.

Vähän ennen kymmentä lastasin Paahtiksen Oskarin avustuksella ja näin matkamme kohti Storywoodsia saattoi alkaa. Ajomatkalla kertasin vielä tulevaa kisarataa päässäni ja huomasin toivovani että olisin haastellut eilen jotain Hopiavuorelaista mukaani. Ehkä sentään Susi ei olisi ollut se paras vaihtoehto, enhän ollut kuitenkaan kilparatsastaja. Hello olisi toisaalta voinut tuoda mukavan häiriön, mutta olisiko toinen halunnut lähteä mukaani vaikka olisin kauniisti pyytänyt? Suunnittelemassani aikataulussa saavuimme perille ja parkkeerattuani trailerini näytetylle paikalle, vedin syvään henkeä, ennen kuin avasin trailerin ja annoin Paahtikselle luvan peruuttaa ulos trailerista. Kävelytin tammaa muutaman kierroksen ympäri kiireistä tallipihaa, jotta se tottuisi kisapaikan hälinään ja näkisin itse samalla vähän missä kaikki olisivat.

Kenttä ja maneesi olivat vierekkäin, joten siirtyminen ei olisi pitkä. Palattuamme trailerille sidoin Paahtiksen kiinni ja kävin valko-mustan karvan vielä kerran pölyharjalla lävitse, ennen kuin aloin varustamaan ratsuani. Paahtis näytti ihan oikealta kilpahevoselta ollessaan kisavarustuksessaan ja minun oli pakko napata kuva ratsustani muistoksi, ennen kuin puin vielä kisatakkini ja kypäräni päälleni ja nousin ratsaille jotta pääsimme verkkaan. Verryttelyssä Paahtis hieman säpsyi muita ratsukoita, mutta sain kuitenkin tamman keskittymään jollain tavalla ja onnistuimmekin suorittamaan verryttelymme. En oikein tiennyt mikä olisi paras tapa verrytellä, koska kyseessä oli ensimmäiset kisamme, mutta lähdin ratsastamaan tammaa samalla tavalla kuin kotona, poimien muutaman vaativamman kohdan radasta.

Lopulta puolilta päivin meidät kuulutettiin radalle ja vedin vielä kerran syvään henkeä, ennen kuin ratsastin tammani valkoisten aitojen sisälle ja aloitimme suorituksen. Rata ei ollut läheskään täydellinen ja siirtymiset askellajien välillä eivät olleet kovinkaan täsmälliset, sekä ympyrämme eivät olleet ihan ympyröitä nähneetkään. Silti nuorikkoni tsemppasi hyvin ja lopulta selvisi että olisimme kasanneet 66,667 %, mikä oli positiivinen yllätys, koska kyseessä oli kuitenkin ensimmäiset kilpailumme. Lopullisissa sijoituksissa olimme luokkamme puolivälissä, joten tällä kertaa ei vielä tie finaaliin auennut, vaikka saimmekin kolme pistettä ranking tilillemme. Riisuessani ratsuani yritin pohtia jonkinlaista treenisuunnitelmaa tulevalle kuukaudelle, sillä toinen osakilpailu olisi jäämässä meiltä väliin joten katseet olisi pakko kääntää jo kolmanteen osakilpailuun. Tasoa ei olisi ainakaan ajatuksissa laskea tuolloin, mutta eipä tuota ikinä tiedä mitä näiden eläinten kanssa käy.

Palatessani takaisin Hopiavuoreen, Eetu ja Oskari olivat pihalla pitämässä jotain palaveria. Parkkeerattuani autoni molemmat siirtyivät trailerille ja alkoivat availemaan pressua ja salpoja, ja minulle jäikin vain taluttaa tammani ulos.

”Miten meni?” Eetu kysyi heti kun Paahtiksen viimeinenkin etukavio oli koskettanut tallin pihaa.
”Kai se meni ihan hyvi. Kahareksansia prosenteilla 66,667 %. Ei me viälä finaaliin päästy, mutta ehkä ens kerralla jossei se mee iha penkin alle.” Sanoin samalla kun hypistelin tammani riimunnarua käsissäni, tuntiessani oloni epävarmaksi kisatuloksista puhumiseen Suden edessä, miehen ollessa kilparatsastaja ja itseni ollessa vain tavan harrastaja.
”No mutta siitä se lähtöö. Ja nua oli kuitenki hyvät rosentit jo ensimmääseksi kerraksi.” Eetu virkkoi ja vaihdoimme miesten kanssa vielä muutaman sanan, ennen kuin kärsimätön kuopiminen vierelläni kertoi että marttakerho saisi päättyä. Sidoin tammani kiinni käytävälle sen verran että sain kuljetussuojat pois jaloista ja sykeröt avattua, ennen kuin Paahtis pääsi takaisin ulos nauttimaan päiväheinistään. Paluumatkalla trailerille poimin matkaani kottarit ja talikon, sekä lapion ja luudan ja kävin siivoamassa trailerin sekä pihan rampin ympäriltä, ennen kuin siirsin kopin paikalleen. Kottareiden ollessa uudelleen tyhjät jätin työkalut tallissa paikoilleen ja hain tammani tavarat autosta, ennen kuin palautin ne tallissa pesun jälkeen paikoilleen ja varmistin että en ollut vallannut vahingossa koko tallia jälkeen jäävillä romuilla, ennen kuin lähdin kotiin kerraten vielä kerran mielessäni mennyttä kisapäivää.

[Janna HOsallistuja]

Mul on vähä pakka sekasi IRL ja URL ja yritän välillä kompensoida IRL ongelmia kääntämällä aivot toisaalta ns. nollille ja vaan suoltamalla tekstiä, joten näit tämmösii mokii sattuu, mut that’s life.

Musta kans välillä tuntuu että on tavallaan vaikeeta ottaa uusia hahmoja mukaan leikkeihin, kun oon niin arka laittamaan sanoja muiden suuhun, mutta ehkä tää tästä lähtee kaiken osalta. Mahtavaa silti että vaikka leikkiinkutsu ei ihan onnistunu tästäkin on ehkä saanut jotain inspistä irti.

[Janna HOsallistuja]

Marshall on oikeassa muisteloissaan. Liittyy tosiaan Jannan tulevaan työ/koulutus reissuun ja sen ajan liikutusongelmaan.

Tää on tätä kun yrittää pitää blokkia loitolla ja kirjoittaa tämmöstä kuraa, varsinkin välillä kiireessä…

[Janna HOsallistuja]

Voi Eetu kun se on niin ihanan onnellinen ennen kun siltä vedetään matto alta :/

Toivottavasti toinen pystyisi silti nauttimaan sitä tiedosta että siitä tulee isä vaikka ainakaan vielä Nelly ei jaa samaa iloa isännän kanssa.

[Janna HOsallistuja]

Ää, liian surullista aamutuimaan luettavaksi :/

Mun käy niin sääliksi Hermania ja voin vaan kuvitella miten pahasti tilanne sattuu edelleen 🙁

[Janna HOsallistuja]

Siis mä niin voisin kuvitella olevani yhtä turhautunut pelaamisen opetteluun kun Marsh ja ootan hieman kauhula sitä hetkeä kun kerkeän viimein antaa mun kummipojan opettaa mulle minecraftia…

Mut ootan kyllä niin mielenkiinnolla ja innolla että miten uuden pennun kanssa alkaa menemään ja saattaa olla että jos vain uskallusta löytyy niin Janna saattaa auttaa pennelin pilalle hellimisessä ;D

[Janna HOsallistuja]

Voi Oskari <3

En tiedä onko tällä järkyttävällä väsymyksellä arpansa asiassa, mutta jokin roska saattoi mennä silmään tätä lukiessa…

[Janna HOsallistuja]

Olipas tää jotenkin surullinen pätkä ja varmasti päätös lopettaa ylläpito on ollut Tidelle vaikea, mutta kuitenkin huomaa myös että mies on pohtinut päätöstään monelta kantilta ja vaikka se onkin ollut kipeä päätös, ei se ole hetken huumassa tehty, vaan ihan ajan ja ajatuksen kanssa tehty.

Toivottavasti Tiden hevoskuviot selkiytyy jollain tavalla jatkossa 🙂

[Janna HOsallistuja]

Oi vitsit miten kiva tarina ja tää sopii niin hyvin mun tarinan alkuun ja oon aina vaan niin onnellinen kun nään et joku haluaa Jannan kanssa leikkiä 😍

[Janna HOsallistuja]

Siis pieni ihminen tuli tästä niin onnelliseksi varsinkin huonona aamuna ❤️ Jotenkin tässä puolittaisessa blokissa tuntuu vaan mahtavalta kuulla että tekee edes jotain oikein 😁

[Janna HOsallistuja]

Voi Helloa <3

Tää sekotti sillei hyvällä tavalla mun tarinan alun, mutta saanpahan siitä vain hieman haastetta elämääni, mikä kelpaa kyllä 😀

[Julkaisija]

Viestit