[JillaOsallistuja]

Kun on aika jättää hyvästit

Siitä oli 3 kokonaista kuukautta kun olin viimeksi astunut Hopiavuoreen. Ketku ja Onni olivat olleet täällä Eetun hyvässä huomassa kun olin itse päättänyt lähteä Australiaan. Pieni virkistäytyminen ei ollut koskaan pahasta. Tänä aikan oli kuitenkin tullut muuta asia selväksi. Asiat jotka olin yrittänyt hukuttaa syvemmälle toivoen että ne vajoaisivat vain pois. Toisin kävi.

Hain Onnin tarhastaan ja aloin harjailemaan sitä hyvin pitkin ja rauhallisin vedoin. Siitä oli kasvanut komea poika. Upotin sormet sen hyvin hoidettuun silkkiseen harjaan ja huokaisin syvään. Oli Onnin aika palata takaisin sen kasvattajalle. Olihan se sanomattakin selvää ettei minulla ollut enää aikaa ratsuttaa sitä ja kehittää sitä eteen päin ja sen tämä hevonen todellakin ansaitsi. Tallilla oli hyvin hiljaista tähän aikaan tosin olin kyllä nähnyt Eetun työntävän kottikärryjä tarhoille päin.

Heitin loimen onnin selkään ja aloin paketoimaan sen jalkoja yksi kerrallaan. Pian pihalta kuului auton ääni. Kurkistin ovista ja huomasin Onnin kyydin saapuneen.
”Nyt on aika mennä iso poika. Sä pääset parempaan kotiin jossa ihmisillä on aikaa sulle”sanahdin ja silitin sen poskea hellästi. Tartuin varmoin ottein riimunnarusta ja lähdin kuljettamaan Onnia ulos. Eetu jutteli vieraitten kanssa pihalla juuri kun taluttin orin ulos. Onni nousi traileriin ilman mitään temppuja ja oli heti heinäverkon kimpussa.

”Rakastanan sinua Onniseni. Me näemme vielä.”sanahdin ja painoin suukon ehkä viimeistä kertaa sen pehmeälle turvalle. Kun traileri kaartoi pois pihasta kyyneleet tulvahtivat silmiini. Eetu asteli jostain luokseni ohjasi minut hellästi sisälle. Istuin kahvipyödässä höyryävä kuppi käsissäni ja tuijotin hevoslehdenkantta. Tämä oli pakko tehdä Onnin vuoksi.

[JillaOsallistuja]

Hei ja anteeksi

Viikot olivat vierineet vähän turhan nopeasti ja aika kadonnut jonneksin syvään pimeään.
Cob oli ollut pari viikkoa ilostuttamassa ja auttamassa niin Ketkun kuin Onnin kanssa, mutta hänmä oli aika kuitenkin palata takaisin Australian lämpöön.

Viikko Cobin lähdön jälkeen sain soiton veljeltäni että isä oli menehtynyt ilmeisesti sairauskohtaukseen metsässä puita tehdessään. Sen jälkeen alkoi viikkojen sumu. Otin lomaa töistä ja jätin pojat Eetun hyviin käsiin ja lähdin kotiin. Olin unohtanut puolet tavaroistani Hopiavuoreen mutta ei sillä ollut niin väliä.
Kun pääsin kotiin kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Veljeni vaimoineen istui keittiön pöydän ääressä kun taas äitini kiikkui hiljaa kiikussa joka oli ollut isäni lempipaikka.
Äiti näytti todella vanhalta en ollut enne sitä huomannutkaan, mutta kaiketi surulla oli jotain tekemistä sen kanssa.

Viikko vierähti nopeasti siivotessa ja pitäen huolta että äiti sai syötä.
Aurinko paistoi pilven takaa kun mustiin pukeutunut seurua käveli kohti kirkkoa. Siinä me olimme paikassa josta isä ei välittänyt vähempää eikä koskaa suostunut lähtemään sunnuntai kirkkoon äitini kanssa. Otimme vastaan ystäviä, sukulaisia ja muita meille tärkeitä ihmisiä. Kyyneleet valuivat ja halauksia vaihdettiin kunnes istuuduimme kuuntelemaan kun pappi puhui. Tunnin verran istuimme, rukoilimme ja kuuntelimme kun ihmiset lukivat muistotekstejä kukkakimpuista. Tatu ajoi kaikessa hiljaisuudessa autolla, mutta väänsi radiota hieman kovemmalla kun Laura Närhi alkoi laulamaan. Hän oli isän lempiartisteja vaikkei sitä heti uskoisikaan.

Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois

Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa

Talossa oli pieni puheen sorina koko illan. Ihmiset itkivät, halailivat, nauroivat, uskon että jokainen tunnetila käytiin läpi juuri tänä iltana.
Kun vihdoin pääsin sänkyyn tunsin kaiken taakan putoavan harteiltani. Se olisi nyt ohi. Isä pääsi lepoon jopa äiti oli vaikuttanut helpottuneelta.
Parin päivän päästä oli minun aika lähteä takaisin kotiin ja töiden pariin. Tatu lupasi käydä kotona mahdollisimman usein ja minä lupasin tulla pian uudestaan. Rutistin äitiä ja käskin tätä soittamaan ihan milloin vain tarvitsisi vaikka keskellä yötä.
Kävin viemässä kukan isän haudalle ja lupasin käyväni taas pian. Istahdin auton rattiin ja lähdin takaisin kohti Hopiavuorta.

Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta. Valmistuin vihdoin eilen koulusta! Joten pystyn ehkä vihdoinkin viettämään enemmän aikaa koneella. On ollut ikävä tänne<3

[JillaOsallistuja]

The one with a man

Seisoin peilin edessä päälläni oli jo komas asukokonaisuus mutta en ollut siltikkään varma mitä laittaisin päälleni. Cob oli tulossa Suomeen tänään iltapäivästä. Laitoin vyön farkkuihini ja katsoin peilistä. Noniin kyllä tällä pärjäisin ajattelin ja otin cowboy hattuni naulasta.

Menin portaat alakertaa iloisesti pompahdellen. Heti keittiön ovella oli törmätä keksi pinoa kantavaan Helloon jonka perässä kulki Tinde kantaen kahta mukia.
”Sori sori”sanahdin ja puikahdin kaksikon ohi keittiöön.
”Mikäs sua noin hymyilyttää?” Nelly kysyi hevoslehtensä äärestä. Ennen kuin ehdin vastata Eira heräsi puhelimestaan ja kiekaisi.
”Jillan uusi poikaystävä on tulossa suomeen”.

Niin olikin ajattelin vain ja kaadoin kahvia termosmukiini. Eteisessä alkoi olemaan jo hieman viileä. Kohta Eetu taas alkaisi lämmittämään takkaa ja Hello lauleskeli laulujaan kitaran kanssa. Vedin takin niskaani ja astelin autoon. Kylmä viima puhalsi suoraan kasvoilleni ja sai melkein automaattisesti sormet kylmettymään. Astelin autolle ja katsahdin kentälle päin jossa Nelly piti tuntia Inarille, Helille ja Outille.

Onni oli vihdoin alkanut käyttäytyä hieman paremmin ja olin jopa uskaltanut lähteä kokeilemaan selästä käsin maastoilua. Kun mukana oli Eetu ja Jussi, Hello ja Skotti ja Tide jonka olin saanut taivuteltua ratsastamaan Ketkulla. Starttasin auton ja lähdin ajamaan kohti Helsinkiä.
Seuraavaksi voisinkin maastoilla Cobin kanssa ja ehkä vinkkejä Onnin koulutukseen.

Mtka meni yllättävn nopeasti, mutta tuskainen odottelu lentokentällä ei. Australian lento oli ilmeisesti hieman myöhässä joten ARGH.! Istuskelin penkillä tulo aulassa ja tuijotin kärsimättömästi tulo taulukkoa. Sydämmeni jyskytti rinnassani. Olin nähnyt Cobin viimeksi 4 kuukautta sitten. Australian lento oli laskeutunut 5 minuuttia sitten. Olin niin levoton että en oikein osannut olla paikallani. Pian porteista käveli tuttu hahmo cowboy hattuineen ja pakkautuneena talvitakkiin. Kun mies huomasi minut hänen huulilleen nousi hymy. Kävelin häntä vastaan tai oikeastaan taisin juosta.

Cob kietoi kätensä ympärilleni veti minut tiukaan syleilyyn.
”Hi, beautiful. I miss u so much” mies kuiskasi korvaani enkä onnellisuudeltani saanut edes ääntä suustani vaan painoin varovaisen suudelman miehen huulille.
”Are you ready to go?” kysyin mieheltä ja tämä nyökkäsi.
Menimme autolle ja suuntasimme matkan kohti Hopia vuorta.

Keskustelimme koko matkan vähän niistä näistä ja Cob kertoi että kaikki tutut Australiasta olivat lähettäneet paljon terveisiä ja toivoivat että tulisin pian käymään. Oli jo pimeä kun saavuimme Hopiavuoreen mutta talon ikkunoista kajasti lämmin valo. Tallin ovet olivat jo visusti lukossa ja hevoset rauhoittuneet iltapuuhiinsa.
Tuvassa odottaisi varmasti koko porukka vaikka Eiran nukkumaan meno aika olisi mennyt jo ajat sitten mutta voisko tämä jättää rauhaan ja olla viimeinen joka näkee uuden poikaystäväni.

Sisällä tuoksui tuore kahvi ja olohuoneessa pauhasi Sprit – villi ja vapaa elokuva. Kurkkasin olohuoneeseen jossa Tide nukkui Hellon sylissä ja Hello söi keksejä joiden murut varisivat Tiden hiuksia koristamaan. Nelly istui Eetun sylissä ja molemmat katsoivat ilme värähtämättäkään elokuvaa. Yllättävää kyllä Eiraa eikä Inaria näkynyt missään.

”Hei”sanahdin ovelta ja kaikki hereillä oliat kääntyivät katsomaan ovelle. ”Tässä on Cob”sanahdin ja mies vieressäni nosti muille kättä ja tervehti.
Kävimme pienen juttu tuokion muiden kanssa ja menimme sitten huoneeseeni. Sänky oli aika pieni mutta kaipa me siinä mahtuisimme yhdessä nukkumaan.

Cob veti minut hellästi viereensä sängylle ja hukutti suudelmiin. Painauduin enemmän miestä vasten ja jossain vaiheessa vain nukahdin siihen. Tässä näin oli hyvä. Tosi hyvä olla.

[JillaOsallistuja]

Kun Ruotsissakin satoi jo lunta

Seisoin kuistilla ja katselin kun Eetu touhusi Tide apunaan aamutallia. Hengitys höyrysi ja nurmikko rasahteli jalkojeni alla kun lähdin tallustelemaan kohti tallia. Auringon säteet leikkivät poskillani mutta eivät enää lämmittäneet samalla tavoin kuin kesällä. Kuulin Tiden selittävän Eettulle samalla jotain kun he poistuivat tallista taluttaen hevosia. Suuntasin omien hevosieni luokse. Onni nosti päätään enkä voinut olla naurahtamatta sen otsatukka sojotti joka ilman suuntaan ja ilme oli juuri semmoinen että se oli varmasti nukkunut hyvät unet. Kun taas Ketkua tervehtiesäni tuli vastaan jo talvikarvaa kasvatta pehmoinen pylly.
”Älä oo tommonen”supatin Ketkulle joka vilkaisi minua sivusilmällä ja lopulta tyytyi kääntymään ympäri ehkäpä herkkujen toivossa.

Ujutin kuitenkin riimun sen päähän ja lähdin taluttamaan ulos karsinasta. ”Viedäänhän sut tarhaan.”sanahdin ja lähdimme kirjaimellisesti löntystämään pihalle. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan mutta jostain pohjoisesta kevyt viileä tuuli puhalsi kasvoille. Ketku huokaisi syvään kun kävelimme pihan poikki ja jäi seisomaan aiadan portin viereen kun sen sinne sain suljettua. Seuraavaksi olisi Onnin vuoro joka oli ruvennut käyttäytymään hieman hankalasti. Uskoin vain murrosiän potkivan sitä sillä jopa eläinlääkäri oli sen käynyt tarkistamassa ja todennut pojan olevan terve kuin pukki.
Heti kun pääsimme pihalle Onni hyppäsi pystyyn.
”Nyt”ärähdin ja kiristin riimunnarua. Onni rauhottui hieman mutta matkan varrella tarhaan se yritti kaikenmaailamn temppuja. ”Ootahan vain kun pääsen tänään töistä niin treenaamme kunnolla”sanahdin ja laskin sen tarhaan jossa se pisti heti laukalle kavereiden kanssa. Tältäkö tuntuu olla 3vuotiaan äiti ajattelin ja jatkoin autolle.

Istahdin kuljettajan penkille ja huokaisin syvään. Otin puhelimeni käteeni tarkastalleksini tämän päivän varauslistaa kengitettävistäni. Siellä odotti ilokseni 3 viestiä Cobilta. Sydämmeni oli jättää pari lyöntiä välistä kun mies sanoi että aikoo matkustaa luokseni heti syyskuun lopussa jos se vaan sopisi minulle.
Totta kai se sopi miksi ei sopisi. Käynnistin auton ja lähdin hymyissä suin ajelemaan kohti töitä.
Cob olisi pian luonani.

[JillaOsallistuja]

Eetu oli aiemmin päivällä näyttänyr olevan kovin huolissaan ja huolen aihetta kysyessäni hän oli todennut Nellyn olevan vain kipeä eikä lääkkeitä olisi saatavilla hetkeen. Hämmensin kattilassa poreilevaa keittioa ja katsahdin uuniin. Keksit olivat juuri valmiita ja keittokin olisi valmista. Katoin pöydän ja pyysin Eetua hakemaan kaikki syömään jotka sattuisivat tallin tiluksilla liikkumaan. Tosiaam täytyisi muistaa ostaa suurempi kattila sillä väki oli näyttänyt lisääntyvän sitten viime näkymän.

Hellon kainalossa vilttiin kääriytyneenä tuli Nellykin pöydän ääreen. Tyttö tosiaan näytti kärsivän ja tiedän mille se tuntui. Laskin pinon suklaa keksejä Nellyn viereen ja katsoin Helloa varoittavasti, sillä nämä keksit olisivat vain Nellylle muut saivat käydä itse hakemassa omansa pelliltä.

Pian keittiössä oli hirveä hälinä ja ruoka maistui. Eetu ja Nelly olivat jo poistumassa kun otin heidät kiinni.
”Ota näitä ohjeiden mukaan. Nää on auttanut mut pahimman yli” sanahdin ja ojensin tytölle rasian 1g panadolia ja lihasrelaxanttia.
”Saisit edes nukuttua yön kunnolla”sanahdin hymyillen ja menin keittiöön katsomaan joko olisi aika keittää lisää kahvia.

Hetkeksi mieleeni palautui taas matkani australiaan. Olimme jutelleet vieläkin Cobin kanssa päivittäin ja mies oli lupautunut tulemaan suomeen mahdollisimman pian. Tänne Hopiavuoreen niin erinlaiseen paikkaan kuin ranchit autsraliassa. Heräsin ajatuksistani siihen kun Eira ja Hello kinastelivat viimeisestä keksistä pöytään asettelemastani korista.
”Täällä on vielä yksi korillinen” sanahdin ja nostin uuden korin pöytään.
”Tiesin sen, mutta en vain halunnut luovuttaa sitä tuolle”Eira sanoi ja puraisi suuren palasen keksistään. Hello näytti tytölle kieltään.

Oli ihanaa olla kotona.

[JillaOsallistuja]

Raha kasvaa puussa, miks ei Onnikin

Onni oli kasvanut vaikka en uskonut että se enää kasvaisi hirveästi ainakaan. Toisinaan sen kroppa oli kasvanut mutta järki oli kyllä jäänyt jälkeen vai olisko se vain uhmaikä tai huono päivä. Tuijotimme toisia käytävällä. Onni korvat olivat kuin kaksi fropellia ja kaivot polkivat satunnaisesti maata. Otin harjapakin ja asettelin sen sopivalle etäisyydelle. Kahta kertaa en tekisi samaan virhettä sillä en jaksaisi joka kerta keräillä kaikkia harjoja pitkin tallin käytäviä. Aloin harjaaman sitä pitkin rauhallisin v edoin ja hetkeksi aikaa korvatkin rauhottuivat. Onni oli jo hyvin nuokuksissa kunnes suulista kuului kolahdus joka sai nuoren ori pojan hypähtämään eteen päin niin että kiinnitys kohdat narisivat.

”Noniin höppänä ei siellä mitään ole”sanahdin ja silitin hellästi pälyilevän orin kaulaa. ”Kaikki on ihan hyvin joo”höpöttelin sille kun jatkoin harjaamista. Tänään voisi todellakin olla se päivä kun löytäisin itseni maastamakaamasta joten päätin että juoksutus kentällä ja sen jälkeen kävely maastossa voisi olla ihan järkevä vaihtoehto. Putsasin kaviot ja suitsin Onnin. Seuraavaksi kohteena oli kenttä jossa toivottavasti ei ollut ketään. Tai en ollut bongannut tallilla ketään muuta kuin Helin mutta tämä oli näyttänyt suuntaavan metsän siimekseen.

Kun pääsimme ulos Onni alkoi pörisemään ja paukkumaan jos näin voisi kuvailla sen toimia. Lähdin taluttamaan sitä kohti kenttää mutta jouduin keskelle tahtojen taistoa. Onni oli sitä mieltä että tallia reunustava nurmmikko kaistale oli juuri häntä varten siinä olin itse toista mieltä. Sain kun sainkin uhmaikäisen lapsukaisen lähtemään mukaani. Eetu tuli minua vastaan taluttaen Jussia. Mihellä oli pioeni hymyn kare huulillaan.
”Jaahas onko Onni ruvennut taistelemaan vastaan mies”kysyi.
”On, uhkasin kyllä sitä että jos se ei ala käyttäytyä siltä lähtee pallit”sanahdin hieman hymähtäen. Eetu vain naurahti ja toivotti tsemppia. Sitä todennäköisesti tarvittiin.

Yllättävä kyllä kentälle päästyämme ja hetken käveltyämme Onni näytti jo hieman rauhoittuneen jopa ravi sujui nätisti ilman mitään ongelmia. Päätin palkita orin taskun pohjalta löytyneellä porkkanan palalla ja suuntasimme kohti metsää. Uskalsin itsekkin jo rentoutua hieman enmmän mutta se oli vika tikki. Heti kun pääsimme puitten reunaan Onni säikähti yllättäen puskasta lehahtanutt lintua ja oli kirjaimellisesti melkein kiivetä perse edellä puuhun. Ihan kun se ei olisi ennen lintua nähnytkään.
Jatkoimme kuitenkin matkaa niin kauan että sain sen taas rennoksi ettei se rupeaisi jänäännmään turhaan. Takaisin pihaan päästyämme laskin Onnin kavereidensa luo ja lähdin itse kahville ja syömään aamulla leipomiani patonkeja jos niitä oli enää jäljellä.

[JillaOsallistuja]

Rahaa kuin roskaa

Dips katsoi minua tarhassaan tallin kupeessa. Se näytti hieman surkealta siellä yksinään, mutta aiemmin keväällä saamnsa ähkykohtauksen takia en uskaltanut pitää sitä pitkiä aikoja laitumella kerrallaan. Päätin piipahtaa sisällä nopeasti sillä ulos leijaili tuoreen pullan tuoksu ja se tarkoitti sitä että Jilla oli tullut takaisin matkaltaan. Tuvassa oli tungosta mutta sain silti ongittua itselleni pari pullaa ja kupillisen kahvia. Olin juuri saanut syötyä viimeisen palan pullastani kun puhelimeni soi. Hörppäsin pikaisesti lopun kahvin ja kiitin Jillaa. Astelin eteiseen ja kaivoin puhelimeni taskusta, se oli isäni.
Sydämmeni jätti pari lyöntiä välistä sillä Sofi oli viimeiset viikot ollut siellä enemmän kuin ktoona. Olikohan jotain sattunut.

”Huomenta” sanahdin puhelimeen ja jäin odottamaan vastausta.
”Huomenta iskä” kuulin Sofin äänen puhelimesta.
”Mä onnistuin tiputtamaan mun puhelimen ja näyttö särkyi miljoonaan palaseen. Saattaisin tarvita uuden. Ja mulla on vähän omaakin rahaa jota oon saanu kun oon auttanut mummia kotitöissä mutta se ei ihan riitä”tyttö jatkoi.
”Minkälaista sä oot sitten ajatellut ja paljon sulla on omia säästöjä?” kysyin tytöltä.
”No siis se puhelin jonka haluaisin maksaa melkein 800€” tyttö sanoi.
”800 EUROA.”huudahdin niin että se varmasti kuului keittiöön asti ”Eik olisi yhtään halvempaa?”kysyin.
”No siis sama puhelin pienemmällä muistilla olis reilu 500€” tyttö sanoi. Hieroin otsaani ja tungin puutsit jalkaani.
”Ja siis mulla on kerättynä 250€ ja mummi lupas laittaa ukin kanssa 100€”tyttö puhelin.
”Hyvä on mä laitan sun tilille rahaa niin käykää ostamassa se sit”sanahdin huokaisten.
”KIITOS ISKÄ!” tyttö sanoi ja lopetti puhelun.

Istahdin talon portaille ja siirsin tytölle rahaa. Ei se siitä ollut kiinni etteikö rahaa olisi ollut mutta ei sekään ihan kaikkeen riitä. Onneksi viikon päästä alkaa työt. Sofi oli päässyt opiskelemaan Seinäjoelle jotain kosmetiikka alaa ja asuisi viikot asuntolassa ja viikonloput ja lomat kotona. Jessi tökkäsi minua kuonollaa. Olin unohtanut koko koiran puhelun takia mutta siinä se seisoi ja kosketteli poskeani märällä nenällään.
”Me taidetaan taas jäädä kahden tyttöseni”sanahdin ja rapsutin sitä korvan takaa. Jessie painoi päänsä polvelleni ja huokaisi syvään. Ollaahan me pärjätty ennenkin kahden ajattelin ja nousin ylös. Dips odottaa lenkille pääsyä.

Unohdin taas vaihtaa käyttäjää :)))) Joten kuvitellaan tähän Jake kirjoittajaksi

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 4 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Tyttöjen juttuja ja jauhoterapiaa

Viikko vielä ja sitten olisi taas jatkettava töitä. Asiakkaita oli jo jonoksi asti mutta päätin kuitenkin antaa itselleni mahdollisimman paljon aikaa nollata. Toki Australian matka oli ollut sitä jopa paljon enemmän. Ulkona oli lämmintä ja aurinkoista mutta jostain kumman syystä päädyin hellan eteen. Olin käynynt pakastimella ja ensimäinen asia mikä oli vastaan tullut olivat Noan Lieron ruuat ja hyvin tyhjä pakastin. Olin sen ennen lähtöäni täyttänyt sämpylä- ja pullapusseilla mutta ne olivat ilmeisesti tehneet hyvin kauppansa. Availin kaappeja ja kasasin pöydälle kaiken tarvittavan. Pian koko keittiön täytti kevyt jauhopölyhuntu kun rupesin leipomaan. Pieni keittiön pöytä oli täynnä sämpylöitä ja pullataikina kohosi yhdellä penkeistä.

Kahden tunnin kuluttua kaikki sämpylät olivat paistettu ja pullapellit olivat menossa uuniin. Olin avannut keittiön ikkunan ja pian kävi ovi. Helin pää kurkkasi keittiön ovesta.
”Sä olet palannut reissultasi”nainen sanoi pienesti hymyillen.
”Joo, niin olen. Otatko tuoretta sämpylää ja kahvia”kysyin ja osoitin kohti sämpylä pinoa. Nainen nyökkäsi myöntävästi ja kannoin kaksi kupillista kahvia pöytään.
Heli kyseli matkastani. Kerroin kaiken jopa pienestä lomaromanssista. Onnitellen Heliä Inkan hienosta palkinnosta. Olimme aiemmin Helin kanssa keskustelleet vähän kaikesta.
” Jokos sä olet löytänyt misehdokkaan?” kysyin häneltä.
” En oikeastaan, ei se ole vielä kotiovella asti tullut”nainen sanoi ja naurahti pienesti.
” Mutta onhan täällä tallillakin noita miehiä. Mites vaikka Jake?” kysyin ja iskin Helille silmää.
” Jaa-a tuskin se on ihan tyyppiäni.” Heli sanoi.

Juttelimme pitkän tovin vähän kaikenlaista kunnes tupaan alkoi pakkaantumaan porukkaa. Otin viimeisen pellillisen pullia uunista. Tosiaan pöytä alkoi näyttämään todella pieneltä ja keittiössä alkoi olemaan kuuma. Keittön ovelta kuului tervehdys ja Jake seisoi ovi aukossa Jessie jaloissaan. Vinkkasin pöydän ääressä olevalle Helille silmää. Jake nappasi kahvikupin ja pari pullaa ja jäi syömään seisaaltaan. Tosiaan eihän se olisi pahitteeksi jos söisimme joskus ruokasalin puolella isommassa pöydässä.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 4 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Ketkua ei oo olenkaan merkitty tonne tarhaukseen 😀

[JillaOsallistuja]

Kun jälleen kohtaamme

Siitä on kuukausi kun viimeksi olin jalallani astunut Hopiavuoreen. Olin pakannut rinkkani, suukottanut molempia hevosia turvalle ja kiitellyt Eetua Ja Nikaa maasta taivaaseen että he lupasivat pitää hyvä huolta hevosistani. Jake oli vienyt minut Seinäjoelle josta matka Onnibussilla Helsinkiiin alkoi. Ajatella että minut saisi irti kuukaudeksi pois tallilta ja pois töistä, mutta ehkä kaikki nyt keväällä tapahtunut oli saanut minut tajuamaan että irti otto olisi enemmän kuin tarpeeksi.

Helsinki-Vantaa lentokenttä oli täynnä ihmisiä. Osa juoksi pitkin käytäviä etteivät myöhästyneet lennoiltaan ja toiset shoppailivat tax free kaupoista. Olin lähdössä Australiaan, olin varannut itselleni kuukauden mittaisen loman pieneltä hevostilalta sillä enhän minä osaisi kuukautta vain maata aurinkorannoilla. Lento oli todella pitkä ja jännitys kupli mahassani. Kun olin selvinnyt Australian päässä tarkastuksesta huomasin jo kauempana hyvin ruskettuneen, vaalea tukkaisen naisen pitävän paperi lappua jossa olis nimeni. Astelin naisen luo ja tämä esittäytyi Bennyksi. Hyppäsimme hieman jo parhaat päivänsä nähneeseen lava-autoon ja lähdimme ajamaan kohti sisämaata. Benny kertoi hieman lisää tilastaan ja paikan historiasta.

Entinen suurkarjatila oli palannut 10 vuotta sitten maan tasalle, lukuun ottamatta päätaloa ja pientä hevostallia. Benny oli saanut koko paikan halvalla sillä paikalliset cowboyt puhuivat siellä kummittelevan tai ainakin moni oli oisin kuullut lehmien tuskaisia huutoja. Benny itse sanoi ettei ole koksaan moisia kuullutkaan vain oman laumansa mölinää. Tallin viereen oli rakennettu pieni katos uusille lehmille joita oli noin 100 päätä. Maisema oli kaunis kaikkialla oli hyvin aavaa ja näin paljon kenguruita. Nappasin niistä muutaman kuvan jotta voisin sitten lähettää terveisiä Suomeen. Tila oli aivan ihana se huokui sellaista kunnon cowboy henkeä. Sain asuakseni käyttöön pienen mökin jossa oli oma suihku ja pieni keittiö, mutta Benny toivoi että söisin heidän kanssa päätalossa. Jake tulisi olemaan niin kateellnin kun kertoisin hälle kaikesta tästä sillä mies oli kovin halunnut lähteä mukaan katsomaan oikeaa cowboy elämää.

Vaihdoin matkustusvaatteet toisiin enemmän tallilla olo vaatteisiin ja suuntasin päärakennukselle josta kantautui ihana vasta leivotun sämpylän tuoksu. Pitkän pöydän ääreen oli kokoontunut paljon porukkaa jotka Benny esitteli minulle. 3 nuorempaa poikaa 5v-14v olivat Bennyn ja hänen miehensä Carlin poikia ja 3 muuta miestä olivat sitten tallinhenkilökuntaa. Olimme juuri aloittamssa syömistä kun ovi pamahti auki ja sisään astui piikkisuora tukkainen tyttö jonka naama oli täynnä pisamia. Tytön huulilla oli levä hymy. Benny esitteli tämän Melindaksi, hänen vanhimmaksi lapsekseen. Kun olin saanut mahan täyteen autoin Bennyä tiskaamaan jonka jälkeen Melinda nappasi minut käsikynkkään ja tokaisi että menisimme katsomaan hevosia. Näin suomalaisena olin tipahtaa istualleni kun joku vieras noin tuttavalliseksi kävi mutta yritin kovasti mukautua tytön vauhtiin. Jokaisen hevosen kohdalla hän kertoi jonkun tarinan hevosesta ja sain pian huomata että monet hevoset oli pelastettu joko teurastajalta tai muuten vain huonoista oloista. Esittelin Melindalle myös kuvia Ketkusta ja Onnista.

Kun vihdoin pääsin asettumaan omaan rauhaan pieneen tupaani otin puhelimeni esille. Napsuttelin ensimmäiseksi äidille viestiä että olin turvallisesti perillä. Sen jälkeen lähetin tallinporukkamme omaan wappiryhmään kuvia kenguroista ja tilasta. Sain vastaukseski Eetulta kuvan mököttävästi Ketkusta ja Nika taas laittoi kuvan siitä kun olivat Onnin kanssa maastolenkillä. Oli aika katsoa mitä huominen toisi tullessaan. Aamulla heräsin kukon kiekunaan oka oli uutta minulle mutta ei se haittaa oli pahan sekin kokemus. Päivään sisältyi niin paljon toimintaa ettern oikein itsekkään ihan kaikkia muista. Pää oli vähintään niin pöyrällä päivän tapahtumista että kun illalla pääsi sänkyyn oli saman tien unessa.

Kun viimeinen viikko Bennyn tilalla alkoi oli kuuma aurinkoinen päivä. Istuin baarijakkaralla keittiössä ja katselin kun Cob yksi Bennyn talliapureista paistoi pannukakkuja. Olimme kahden sillä Benny perheineen olivat lähteneet kaupunkiin viettämään rantapäivää ja kaksi muuta talliapuria olivatlähteneet hakemaan heinäkuormaan läheiseltä maatilalta. Cob oli vaatinut saada tehdä minulle hänen kuuluisinta ruokaansa eli pannukakkuja siirapilla ja isolle kasalla pekonia. Jaoimme yhdessä aamupalan ja suuntasimme sitten tallille. Minun vaiko ratsukseni oli tullut kuvan kaunis palomino tamma nimeltään Rita. Ben ja Thril saapuivat juuri kun olimme lähdössä ratsastamaan. Miehet kertoivat että kauempana polulla olisi kaatuneita puita eilisen tuulen takia jotta kannataisi varoa ettei lisää kaadu päälle.

Ratsastimme pitkin kauniita maisemia kunnes pysähdyimme hetkeksi aikaa jaloittelemaan ison kukkulan juurelle. Kauempana laidunti Texas Longhorneja varmaa 200 päinen lauma. Rita ja Cobin ratsu Henry söivät ruohoa ja huitelivat kärpäsiä hännillään.
”Jilla..”Cob aloitti ja käänsi katseensa minuun. Varovasti mie työnsi sormillaan karanneet hiukseni korvani taakse ja suuteli minua hyvin varovasti huulilleni. Sydämmeni jätti muutaman lyönnin välistä. Tämähän oli kuin kaikista niistä elokuvista joita olin katsonut. Vastasin suudelmaan hyvin varovasti ja kiedoin kädet miehen niskan taakse. Siinä minä Jilla suutelin australialaista cowboyta. Kun palasimme tallille rupesimme purkamaan heinä kuormaa Benin ja Thrillin avuksi.

Kun viimeinen päivä koitti ratsastimme jälleen samalle paikalle missä olimme nyt koko viikon käyneet Cobin kanssa. Istuimme nurmikolla sylikkäin katselemassa laiduntavia lehmiä.
”Cob, Tomorrow I fly back to Finland”sanoin miehelle joka meni mietteliään näköiseksi.
”Yeah, I know. But we can still keep in touch, right?” mies kysyi ja panoi hellän suudelman otsalleni.
”Of course” sanoin ja suutelin miehen karheaa sänkeä.
Seuraavan yön nukuimme yhdessä ja kun aamu koitti oli aika lähteä. Hyvästelin kaikki ja sain lahjaksi oman stetsonin. Olin ostanut muillekkin hieman tuliaisia ja jotka oli pakattu varovasti matkalaukkuuni. Vielä viimeiset halit ja hyvästit. Benny lähti viemään minua lentokentälle.

Lento Suomeen tuntui super pitkältä. Kun pääsin Helsinki-Vantaalle kello oli jo paljon. Kerkesin kuitenkin hyppäämään viimeiseen bussiin seinäjoelle josta Eetu oli luvannut minut hakea. Katselin puhelimestani kuvia. Olisi niin paljon kerrottavaa etten tietäisi mistä alottaisin. Seuraava kuva oli minusta ja Cobista viimeinen ilta ”oman vuoremme” juurella. Tekstasin miehelle että olin turvallisesti Suomessa perillä ja toivoin että näkisimme pian uudestaan. Sain melkein heti vastauksen. Kello oli jo todella paljon kun saavuin Seinäjoelle mutta heti bussista ulos astuessani tunnistin Eetun auton kauempaa. Hyppäsin auton kyytiin ja tervehdin miestä. Tämä kyseli kuulumisiani ja minä puolestaan tallin tapahtumista. Avasin reppuni ja otin sieltä Melindan käsin tehdyn otsapannan johon oli kirjailtu timanteilla Jussin oikeanimi. Se taisi olla hyvä lahja sillä miehen huulilla oli pieni hymy. Kun pääsimme tallille, Nelly oli valmentamassa ilmeisesti Eiraa ja Inaria kentällä. Tiituksen pyörä nojaili edelleen tallia vasten niin kuin aina ennekin ja Noa näytti taluttelevan jo pyöristynyttä tammaansa kohti laitumia.

Oli kiva olla kotona mutta silti Australia oli varastanut pienen osan sydäntäni.

[JillaOsallistuja]

Olenko jo valmis?

Kiedoin sormeni kahvikupin ympärille, jossa kuitenkin oli kaakaota. Olin rolauttanut sinne tilkan tai kaksi minttuviinaa pullosta joka minulla oli visusti piilossa vanhassa kenkälaatikossa sänkyni alla. Olin eilen illalla vessareissulta palatessani törmännyt melkein Eetuun ja Nellyyn jotka suuntasivat kohti Eetun huonetta. Tunsin piston sydämmessäni, oliko se katkeruutta? Ehkä se oli tai ehkä ei. Olin hiippailut takaisin huoneeseeni ja kaivellut pullon laatikosta. Hörppy tai 2 ei haittaisi mutta lopulta pullosta oli kadonnut ylipuolet.

Kello näytti 14.00 ja alakerrasta kuului ääniä. Muut olivat ilmeisesti olleet pihalla kun olin krapulaisena käynyt hakemassa paketin kaakaota ja purkin maitoa. Olin vetänyt sälekaihtimet tiukaan kiinni ja kääriytynyt peiton sisään. Noan kanssa oli ollut todella mukavaa ja haluaisin ehdottomasti viettää enemmän aikaa miehen kanssa. Kulautin kaakao kupin tyhjäksi ja irvistin hieman sillä pohjalla oli suurin osa viinasta. Katsoin ryppyistä vihkoa pöydällä siinä oli kanssa piirretty kukka ja kasa sydämmiä. Otin vihkon käsiini ja avasin sen. Olin kirjoittanut sinne vähän kaikenlaista. Aloin yksitellen repiä sivuja irti ja rypistin ne pieniksi palloiksi. Sitten tuli kyyneleet ja paha olo. Nousin ylös sängystä ja otin pyyhkeen ja kylpytakin.

Nappasin puoli tyhjän maitopurkin kainalooni joka saattoi olla virhe. Vedin hupun syvälle päähäni jottei kukaan näkisi punaista naamaani. Astuin keittiöön ja yritin vältellä menemästä liian läheltä ketään silla haisin varmasti vähän viinalle. Laitoin maitopurkin jääkaappiin. Kun minua tervehdittiin, yritin tervehtiä mahdollisimman pirteästi takaisin vaikka kieli meinasi mennä solmuun. Katosin mahdollisimman nopeasti kylpyhuoneeseen ja avasin suihkun. Käänsin hana kuumalle ja painaiduin suihkun alle. Sitten tuli oksennus ja lisää kyyneliä.

Tunsiko Hello näin. Sattuiko Helloon edes vai vaihtoiko hän vain lennosta toiseen. Pesin hiukseni ja sammutin suihkun. Kiedoin itseni kylpytakkiin ja kiedoin pyyhkeen päähäni turbaaniksi. Keittiö oli hiljennyt ja ihmiset kadonneet ulos tai muuten omille teilleen. Menin keittiöön ja kaadoin tuoremehua lasiini ja istahdin keittiön pöydän ääreen. Kun ajattelin Helloa en tuntenut mitään tai tunsin mutta kielsin ne tunteet. Kasvot olivat vain kasvot ja hiukset kasa karvaa päälaella. Voisinpa palata ajassa taakse päin? Voisinko koskaan enää luottaa? Tämä oli jo toinen kerta kun selkäni takan touhuttiin, mikä minussa oli vikana? Otin hörpyn tuoremehusta.
Nousin ylös, menin huoneeseeni ja otin viinapullon mukaani. Menin alakertaan ja kaadoin koko loppu sisällön viemäriin.

Olin valmis.

[JillaOsallistuja]

Laidun 2: Onni
Laidun 3: Ketku ja Dips /nää saa siirtää halutessaan myös tuonne 2 🙂

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Jilla-Ketku

Me myös kiitos!

Ps. Nika jos haluat osallistua niin saat kyllä Onnin kanssa 🙂

[JillaOsallistuja]

Pilkahdus toivoa

Kun Noa oli saapunut terassille ja pyytänyt minua jäätelölle, ensimmäinen ajatukseni oli ei, mutta kun mies niin nätisti pyysi oli minun suostuttava. Kipaisin yläkertaa ja mylläsin puolet vaatekaapistani lattialle sillä olin piilottanut kaikki kesäiset vaatteeni pakkaselta. Vedin mustat farkkushortsit jalkaani, päälleni punaisen topin ja päälle Avenged Sevenfoldin hupparin. Sipaisin suttuiselta nutturalta pudonneet kiharat korvani taakse ja katsoin itseäni peilistä, jotenkin kuva näytti väärältä tai hyvin vääristyneeltä, mutta yritin luoda kasvoilleni pientä hymyä.

Sain vänkärin paikalla syliini Mielikin jota silittelin hellästi koko matkan. Uppouduin niin katselemaan maisemia ja tajusin kuinka kaunista tääällä oikeastaan oli. Lehmät okivat päässeet pois navetasta, lampaat kiskoivat ruohon minkä kerkesivät ja traktorit käänsivät maata. Ei sitä tajua kun on yksin liikenteessä sillä täytyy vain keskittyä ajamaan. Radiossa pauhasi jokin hyvin kesäinen rallatus. Kuin huomaavatta pieni hymyn kare käväisi huulillani.
”Täällä on niin kaunista” huokaisin ja vilkaisin hieman Nooa joka naputti rattia biisin tahdissa.

Jätskikiskalla oli aikoimoinen jono mutta ei se haitannut. Saimme jäätelöt käsiimme ja suuntasimme puistonpenkille. Mielikki riemuitsi omasta jäätelöstään niin kovasti että ole mennä nurin. Kun Noa alkoi kyselemään vointiani, kävin päässäni pienen keskustelun itseni kanssa.
”Aika kurjasti” sanahdin ja loin katseen jäätelö pallooni. Kuuntelin miehen sanoja tarkkaavaisesti.
”Minkälaista täällä on ollut? Ootko sä viihtynyt?” kysyin mieheltä.
”Olihan se alkuun outoa, enkä vieläkään täysin tunne olevani kotona mutta pikku hiljaa” mies sanahti ja otti haukun jäätelöstään.

”Hei, Noa..” sanahdin ja käännyin katsomaan miestä päin kunnolla ”kiitos, että kysysit mua mukaan.”sanahdin hymyillen ihan pienesti.
Kun olimme saaneet syötyä jäätelön ja vieneet roskat roskiin sain idean.
”Mennään käymään torilla, voitaisiin ostaa vaikka vähän tuoreita marjoja ja mä tarvitsen uudet aurinkolasit” sanoin ja katsoin vuorostaan mieheen anovasti. Kiertelimme aikamme toria joka oli todella pieni verrattuna Helsingin samanmoiseen. Kokeilimme erinlaisia aurinkolaseja ja olin kuolla nauruun kun Noa päätti esitellä Mielin Hello Kitty kuvioisissa laseissa. Nauroin ensimmäistä kertaa Hellon ja minun eron jälkeen tunne oli vapauttava.

Kun olimme saaneet ostokset tehtyä palasimme autolle. Mielikki valtasi taas paikan sylissäni mutta käpertyi nukkumaan sillä kotimatkalla tuskin tapahtuisi mitään tärkeää.
”Mä oon aina miettinyt että onko koita sun hiuksia hankala hoitaa tai hoidatko niitä edes millään tavalla” kysyin ja katselin Noan rastoja. Minusta ne oli jotenkin hienot ja toivat heti lisää persoonallisuutta. Mies vastasi minulle ettei se ole kovin vaikeaa.

[JillaOsallistuja]

Terassin pöydällä oli hevoslehti, kahvikuppi puolillaan ja puhelin. Joskus sitä vain huomaa kuinka yksinäinen on kun tuntuu että aina jonkun muun puhelin piippasi viestin merkiksi mutta minun oli vain hiljaa. Muilla oli erilaisia ryhmiä joissa käytiin keskusteluita eikä kukaan uskaltanut sulkea puhelinta sillä voisi jäädä paitsi jostain. Vilkaisin hiljaits puhelintani ja painoin nappia jotta näkisin kellon ajan. 15.31 näkyi näytöllä. Aurinko paistoi terassille mutta silti olin hukuttautunut viltin sisälle. Vaikka ulkokuori olisi lämmin syvällä sisälläni elettiin jääkautta. Ruoka ei maistunut, väsytti ja totisesti masenti olipahan tämäkin loma.

Eetun maanantai iltainen hali pyöri edelleen silloin tällöin mielessäni ja sai aikaan edes hetkeksi hyvän olon siitä etten ollut täysin yksin. Tosin Eetulla taisi olla muuta mielen päällä sillä olin nähnyt hänet Nellyn kanssa myöhään illalla pihalla. Siinä hetkessä tunsin katkeruutta mutta tavallaan onnea sillä olisihan niin hyvä ihminen kuin Eetu ansainnut naisen itselleen. Hörppäsin kahvistani joka oli kuitenkin kerennyt viiletä ikävästi. No ehkä se olisi hyvä syy nousta hakeakseen lisää.

Näin sivu silmällä liikettä tallin pihassa joten kurkkasin ulos ikkunasta, samalla kun kaivelin kaapin pohjia löytääkseni paketin keksejä jotka olin aikoinaan Hellolta jemmannut piiloon. Hello ja Tiitus menivät Hellon autolle ja kaasuttivat pois. Hello oli ilmeisesti jo tehnyt päätöksensä Tiituksen suhteen ja minun täytyisi hyväksyä se. Kapusin jopa hakemaan pattereilla toimivan mini radioni ulos. Käänsin sen päälle ja iloisella äänensävyllä puhuva nainen alkoi selittää jostain biisistä joka oli hänelle itselleen merkityksellinen.

Suljin silmäni ja huokaisin syvään, en halumnut tuntea mitään en rakkautta, surua, katkeruutta enkä vihaa. Halusin vain olla olematta. Kadota tähän tuoliin ja olla vain piilossa koko maailmalta.
”Onko tallinomistaja paikalla? Ois kysymys maneesin liittyen.” joku kysyi ja se sai minut tipahtamaan melkein tuolilta. Edessäni seisoi tumma hiuksinen mies, terävineen kasvon piirteineen ja ulkomaalaisaksentilla varustettuna.
”Hopiavuoren Eetua jos etsit niin se menin just äsken talliin”sanahdin miehelle joka nyökkäsi kiitokseksi. Jäin katselemaan tämän perään kun hän poistui kohti tallia. Kaikenlaisille muukalaisille Eetu maneesiaan vuokraa.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Kuulin kun ovi meni kiinni miehen perässä, jostain sain kaivettua viimeiset voiman rippeeni. Halusin saada kaiken selväksi nyt ja heti. Nousin sohvalta ja ampaisin pihalle. Matkalla tungin ilmeisesti Eetun ainakin 3 5 numeroa liian isot kumisaappaat jalkaani ja juoksin pihalle. Hellon autossa oli valot ja mies oli jo lähtenyt peruuttamaan sitä.

Huidoin hieman toisella kädelläni yli suuressa hupparissa ja liian isoissa yöhousuissa jossa oli nalle puhin kuvia. Auto lakkasi peruuttamasta ja sammui. Epäröin hetken mutta astelin auton luo ja koputin ikkunaan. Hello raotti ovea.
”Haluan puhua kaiken selväksi. Ettei meidän tarvitse juosta enää toisiamme karkuun, sillä me tullaa väistämättä törmäämään” sanoin sanotuksi suustani.

Tunsin suurta halua halata miestä, ei Jilla. Täytyi saada puhua aivot pihalle , suun puhtaaksi jotain.

”Miksi Hello, miksinsä suutelit Tiitusta?”

oh damn, nooh päätköön Hello itse miten vastaa. Jos se kerkes karata niin ignooratkaa toi mun teksti 😀

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Kun olin vihdoin saanut kuivattua kyyneleeni Eetun jo valmiiksi märkään olkapäähän huokaisin syvään.
”Kiitos, tätä mä just tarvitsinkin” sanahdin yritin hymyillä ihan pienesti. Eetu ehdotti menoa alakertaan ja että hän voisi keittää vaikka kuumaa kaakaota. Ajatus lämpimästä kaakaosta tuntui hyvältä.

Alakerrassa oli täysi puheen sorina meneillään ja kun olin astumassa keittiöön hieman punasineen silmineni tajusin tuijottavan suoraan Helloa joka seisoskeli Tiituksen takana. Peruutin Eetun ohi olohuoneeseen.
”Jos viitsit tuoda mulle vaikka tuonne olohuoneeseen sitä kaakaota” änkytin mennessäni. En olettanut törmääväni Helloon.

[JillaOsallistuja]

Ulkona satoi vettä ja pihaan oli ilmestynyt erikokoisia lammikoita. Olin pukenut punaisen sadetakkini ja kumisaappaat jalkaani tämä asu yhditelmä taisi olla tänään monen tallilaisen mieleen. Avasin tallin oven ja jostain kauempaa kuului vaimeaa ääntä joku oli siis tallissa. Kävelin vähän matkaa käytävällä huomatekseni Matildan hoitamassa Kerttua.
”Hei, ootteko menossa vai tulossa?” kysyin naiselta.
”Tulossa, oltiin äsken tuossa kentällä vähän touhuamassa” nainen vastasi hymyillen.
”Selvä. On Kerttu kyllä nätti”sanahdin vielä ennen kuin poistuin hakemaan Ketkun riimunanrua.

Ketku tönötti portin vieressä ja yritti ilmeisesti matkustaa ajatuksissaan jonnekkin parempaan päivään. Napsautin lukon kiinni riimuun ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Pressu heilui hieman tuulessa aidan kaiteen päällä ja sekos sai Ketkun peeääntymään niin vauhdilla että humpasahdin suoraan istualleni vesilammikkoon. Katsahdin pikaisesti ympärilleni ei ketään. Kaikki muut taisivat olla tuvassa juomassa kahvia eikä Matildaakaan näkynyt tuomassa Kerttua takaisin pihalle.

”Oothan sä nyt ennenkin pressun nähny” sanahdin kun könysin ylös maasta. Vaikka takamukseni kastui hieman päätin antaa asian olla sillä nyt en voisi antaa periksi Ketkulle. Otin paremman otteen narusta ja lähdimme kävelemään uudestaan kohti tallia mutta sitten päätin että voisimme mennä ihan hyvin suoraan maneesiinkin. Sade ropisi maneesin kattoa vasten kun asetuin keskelle kenttää. Irrotin Ketkulta loimen ja laskin sen irti. En ollut nähnyt sitä koskaan niin innoissaan laukkamassa ja pukittelemassa ympäri kenttää. Oliko tämä edes minun hevoseni? Ehkä se vain johtuu tästä kelistä.

Mitään varoittamatta ukkonen jyrähti jossain hyvin lähellä ja heti sen perään iski salama ja maneesissa räpsyi valot. Ketku hirnui ja laukkasi. En nähnyt kunnolla sillä maneesin valot olivat sammuneet. Uusi salama, yksi..kaksi..kol..jyrähdys. Ukkonen oli melkein päällä. Vapisin kauttaaltaan ja tunsin kuinka kylmä hiki valui pitkin selkää.
”Ketku” mutta ääni oli vain pieni pihaus suustani. Pelkäsin ukkosta todella paljon ja vielä enemmän pimeää. Vaikka se kuulostaa tyhmältä että aikuinen ihminen pelkää ukkosta ja pimeää.

Silmäni alkoivat tottua pimeään ja yritin katseellani haravoida maneesia jotta näkisin kuinka kaukana Ketku oli. Huomasin liikettä toisella puolella maneesia. Toivoin niin että Hello tai joku edes olisi täällä. Hetkeksi maneesin ikkunoista tulvi valoa ja sitten jyrähti taas. Suljin silmäni ja kyyneleet kihosivat silmiini. Oli vaikea hengittää, ihan niinkuin keuhkot painuisivat vain enemmän kasaan joka hengen vedolla. Ukkonen riehui, oli täysi kaaos ainakin omassa mielessäni.

Maneesin ovi avautui ja kaksi taskulampun kiilaa tutki sisätilaa.
”Jilla” se oli Eetun ääni.
”Täällä” sain väännettyä sanat suustani.
Ovi avautui hieman enemmän ja sisään asteli kaksi ihmistä. Minuun osui valokeila ja molemmat hahmot astelivat luokseni.
”Onko kaikki hyvin?” kysyi ääni jonka tunnistin kuuluvan Matildalle.
”Ihan hyvin mä vaan pelkään ukkosta” sanoin purren huultani.
”Ketku on tuolla maneesin toisessa päässä” sanoin niiskuttaen ja Eetu osoitti valolla sinne.
”Menkää te sisälle ja mä haen Ketkun”mies sanoi ja yritin empiä mutta lähdin kuitenkin kävelemään Matildan kanssa sisälle.

Eetu oli käynyt ottamassa muutkin hevoset sisään suojaan. Istuimme Matildan kanssa juomassa lämmintä kahvia. Olin käynyt vaihtamassa kuivat vaatteet päälleni mutta silti kylmyys oli mennyt luihin asti. Ketku rauhottui heti kun pääsi talliin muiden hevosten seuraan Eetu oli vakuutellut. Ukkonen loittoni pikku hiljaa kauemmas mutta sade jatkoi maan piiskaamista. Eetu ja Matilda lähti talliin tarkistamaan hevosia, kun itse kipusin huoneeseeni.

Istahdin sängylle ristiistuntaan joka paljasti haavoilla olevat pohkeeni. Syy miksi yleensä pidin vain pitkiä housuja. Partaterä oli ollut joskus paras kaverini ja muistan vieläkin sen tunteen sen osuessa iholleni. Kun aina oli pitänyt olla vahva eikä saanut näyttää tunteitaan. Olit vain sinä yksi osa perhettä ja etkä halunnut että kukaan huolestuisi tai alkaisi kyselemään. Kaikki oli alkanut 5 luokalla siitä kun joku tuli päin naamaa sanomaan -olet läski-. Olin kuitenkin saanut rauhan kun muutin pois kotoa silloin lopetin itseni satuttamisen ja silloin kun löysin Roopen.

Roopen ja minun eron jälkeen olin taistellut kaikka pahoja ajatuksi vastaan ja jopa onnistunut siinä. Hopiavuoreen muuttaminen oli auttanut todella paljon. Ja Hello… havahduin ajatuksistani portaiden narinaan. Mutta askeleet kuuluivatkin omaan huoneeseensa menevälle Noalle. Siirryin makuuasentoon ja käärin viltin rullaksi viereeni. Olin varma että haistoin Hellon tuoksun, siinä oli jotain niin tuttua ja turvallisti joka sai taas kyynel kanavat auki. Antaisin mitä vain yhdestä päivästä Hellon kanssa ajassa kun olimme niin onnellisia.

[JillaOsallistuja]

Suklaakakun murunen etsi paria tuloksetta, kahvikupin pohjalla oli pieni liru kylmää kahvia ja netflixi kyseli haluaisinko jatkaa katselua. Olin nukahtanut sängylle siihen paikkaan jossa olin maannut koko illan itkemässä sillä olin löytänyt puhelimestani kuvia lintutorniseikkailultamme. Voin vieläkin tunte Hellon pehmeät kiharat kutittelemassa poskiani ja miehen vahvat kädet pitämässä minut turvassa koko maailmalta. Talossa kuului vain tasainen kuorsaus Eetu ja Noa molemmat olivat siis vielä unilla joten kello ei voinut olla paljoa.

Vaihdoin tallivaatteet päälleni ja hiippailin alakertaan. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja menin kaivelemaan pakastinta koska siellä olisi isopussi viime viikolla leipomiani sämpylöitä. Laitoin sämpylät uuniin. Tein itselleni voileivän ja kaadoin ison kupillisen kahvia. Olin aikeissa juuri lähteä terassille kun unenpöpperöinen Eetu asteli keittiöön.
”Huomenta” sanahdin
”Huomenta” mies sanoi ja alkoi kaatamaan itselleen kahvia.
”Tartteetko apua aamutallissa”kysyin ja puraisin palan sämpylästä.
”Ei tartte Camilla on tulossa kaveriksi”mies sanoi ja siirtyi sämpylöiden kimppuun.

Aurinko oli jo noussut mutta ilma oli vielä kylmä. Metsänreunassa viipyili sumupatsas joka kimmelsi auringon valossa. Muutama lintu norkoili aidan päällä odottaen hetkeä että poistuisin ja he voisivat tulla syömään kaikki muruset. Kun olin viimeistellyt aamupalani, lähdin kohti tallia. Eetu oli jo alkanut kuskaamaan ensimmäisiä hevosia ulos ja Camilla päräytti juuri autollaan pihaan. Otin Onnin karsinasta ja talutin sen ulos. Sen häntä pyöri kuin propelli.
”Lentoon lähdössä?” kysyin orilta joka pärskähti sopivasti vastaukseksi. Menimme maneesiin koska siellä saisimme olla katseilta piilossa. Laskin Onnin irti, se hypähti iloisena ekaksi raville ja sitten laukalle. Sain osakseni sirkus esityksen, pystyyn nousuja, pukkeja, laukka spurtteja ja yleistä häröilyä.

Kun ori oli saanut purettua suurimman osan energiastaan se tuli luokseni ilmeisesti herkkujen toivossa niin hyvästä showsta. Rapsutin vain sen pehmeää turpaa.Maneesin ovi avautui ja Onni säpsähti hieman, kerkesin kuitenkin tarttua sen riimusta ennen kuin se säntäsi mihinkään. Napssutin äkkiä riimunarun kiinni pojsn riimuun kun samaan aikaan maneesiin asteli mies hevosineen jotka eivät olleet Hopiavuorelaisia. Olin nähnyt tämän miehen juttelevan kauan sitten Eetulle se oli varmasti mies sieltä Hopealinnasta.

Toivotin miehelle hyvät huomenet kun talutin Onnin hieman kauempas ohi. Mies vastaisi minulle takaisin hieman ulkomaalaisella aksentilla. Vasta maneesin ovella kurkkasin taakseni, missä mies oli kapuamassa komean hevosensa selkään. Vein Onnin tarhaan jossa sitä jo sen kaverit odottivatkin. Itse päätin lähteä sisälle tekemään ruokaa jotta saisin pidettyä ajatukset mahdollisimman kaukana kaikesta tästä sotkusta Hellon kanssa.

[JillaOsallistuja]

Koska meillä jokaisella on salaisuus

Ehkä olisin toivonut että Hello olisi ottanut minusta kiinni ja vetänyt minut lähelleen tai juossut perääni mutta niin tapahtuu vain elokuvissa. Puhelimeni näyttö oli tyhjä, ei yhtään viestiä. Avasin whatsappin ja minun ja Hellon keskustelun. Luin jokaisen lauseen yksitelleen ja jokaisen uuden lauseen alussa minun oli purtava huultani etten purkahtaisi itkuun.

Erinlaiset tulevaisuuden haaveet, emme olleet niistä koskaan hirveämmin keskustelleet. Hakusin omakotitalon ja suuren pihan johon voisin ottaa molemmat pojista asumaan, myös Hello olisi ollut tervetullut Typyn kanssa. Oli yksi salaisuus tai paremmin asia jonka jätin vain kertomatta, tosin Roopelle olin kertonut mutta ei mies olllut sanonut juuta eikä jaata. Palasin ajassa pari vuotta takaisin päin gynen pöydälle jossa minulle oli todettu että tuskin tulisin saamaan koskaa omia lapsia.

He olivat tehneet kokeita ja sanoneet että jos joskus haluaisin yrittää siihen tarvittaisiin joitakin hoitokeinoja mutta niidenkin jäljeen mahdollisuus olisi hyvin pieni. Aluksi se ei tuntunut niin pahalta sillä en ollut ajatellut edes hankiutuvani raskaaksi, mutta kotiin päästyäni oli iskenyt totuus siitä mitä jos muuttaisinkin mieleni ja haluaisinkin lapsen. Toki voisin adoptoida mutta ei se ole sama asia.

Havahduin ajatuksistani kun puhelimeni värähti. Sydämmeni muljahti mitä jos se olisi Hello jos mies haluaisi puhua vielä jostain tai vaikka palauttaa korun jos se ei ollutkaan mieleinen, mutta viesti oli äidiltä joka kyseli vain kuulumisia. Kietaisin pörrössä olevat hiukseni ponin hännälle ja vedin rennot kotivaatteet päälleni. Oli aika leipoa triplasuklaakakkua se oli aina auttanut minua surun keskellä.

Koko alakerta oli hiljainen, mutta ulkona näkyi liikettä. Laitoin tuoreen kahvin tippumaan ja aloitin leipomaan. Kaadoin kakku taikinan vuokaan ja keräsin nuoliaan viimeiset tipat kulhosta.
”Hei Hello, haluaisitko sä..?” jätin lauseen kesken. Eihän Hello ollut täällä nuolemassa taikinan jämiä lastasta. Miten saatoinkaan olla näin tyhmä huokaisin ja työnsin astiat pienen huuhtaisun jälkeen koneeseen. Pian koko talon täytti huumaava kakun ja tuoreen kahvin tuoksu.

Sain juuri kuorrutettua kakun kun tajusin katsoa puhelinta. 1.6 TÄÄNÄÄN oli ne Inarin lakkiaset olin unohtanut ne ihan kokonaan. Olin jo miettimässä vaatteen vaihtoon lähtöä kunnes tajusin että Hello olisi siellä kuitenkin. Palasin takaisin keittiöön ja otin kupin kahvia. Voisin antaa Inarille tämän lahjan myöhemminkin.

[JillaOsallistuja]

Hellolle

Kuljin halki kaikkien hetkien mitä olimme Hellon kanssa yhdessä kokeneet. Vierailu lintutornilla, Ihana ilta Hellon asunnolla jossa minua hemmoteltiin kuin prinsessaa, kaikki ne hetket kun mies oli painanut päänsä hiusteni sekaan joka ikinen hetki jonka vietin miehen kanssa. Avasin taskuni siellä oli korurasia, ei kovin suuri mutta juuri semmoinen mihin mahtui rannekoru. Olin teetättänyt Hellolle Typyn harjoista keräämillä jouhilla korun. Se oli kaunis ja minun oli ollut tarkoitus antaa se miehellä sovittelu lahjaksi kiireisistä työajoistani jota en voinut miehen kanssa viettää. Laitoin rasian taskuuni ja vedin vetoketjun kiinni.

Naamani oli varmasti yhtä punainen kun englannin puhelinkopit. Viha oli kadonnut mutta sen tilalle oli tullut suuri suru. Olin päättänyt kuitenkin kohdata Hellon sillä vaikka emme jatkaisi matkaamme yhtä matkaa jollain tavalla olisi tultuva toimeen sillä tulisimme törmäämään tallilla. Laskin Ketkun tarhaan jossa se aloitti piehtaroimaan. Tiitus touhusi viimeisien karsinoiden kimpussa kun sujahdin äkkiä palauttamaan suitset paikoilteen ja sitten ulos. Kuulin Hellon äänen asuntoauton luota.

Kun pääsin lähemmän mies seisoi portailla selittäen Nellylle jotain.
”Hello, voitasko me jutella” kysyin samaan aikaan kun mies kääntyi minua kohti. Sain vastaukseksi nyökköyksen ja kävelimme tarhojen luokse.
Olimme aloittamassa puhumaan samaan aikaan mutta annoin miehelle ensimmäisen puheen vuoron. Tämä kertoi kaiken, myös siitä pususta. Kuuntelin aivan hiljaa samalla kun kyyneleet kirvelivät silmä kulmiani.
”Mä olen pahoillani, ehkä me edettiin liian nopeasti ja mä olin paljon töissä ja mulla ei ollut sulle aikaa..” aloitin.
”Mä haluan että sulla on hyvä olla ja toivon että Tiituksen kanssa vielä parempi olitte sitten kavereita tai suurempaa. Hello sä oot upea ihminen, kiitos” sanahdin ja avasin taskuni. Otin miehen kädestä kiinni ja laitoin rasian siihen, jouduin hieman varvistelemaan kun painoin suukon miehen leualle ja hymyilin kyynelten lomasta.

Lähdin kävelemään talolle jossa tiesin odottavan oman sänkyni johon käpertyisin itkemään surun pois jossa voisin vaikka koko lomani viettää syödän jätskiä ja katsoen leffoja. Otinko koko jutun liian vakavasti ehkä, mutta kun sattuu niin sitten sattuu. Aika parantaa haavat, mutta syvimpiä haavoja ei näe ulos päin.

Tämä aihe on itse kirjoittajalle liiankin tuttu omasta elämästä. Onneksi täällä voi vapaasti kirjoittaa tunteistaan ja näyttää ne kirjoituksissaan.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Jilla.
• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Jilla.

[JillaOsallistuja]

Oih onpa se nätti <3

[JillaOsallistuja]

Ihanaa että sait inspistä tekstistäni. Outi vaikuttaa todella mukavalta ihmiseltä ja uskoisin että Jilla voisi kaivata maastokaveria joku päivä ettei tarvitse yksin lähteä 🙂

[JillaOsallistuja]

Aivan mahtava 😀 <3

[JillaOsallistuja]

Ihan mahtava tarina. Se piristi sekä Jillan että mun kirjoittajan mieltä. Sait mut jopa niin inpiroituneeksi että väsäsin vasta tarinan takaisin.

Tykkään kovasti sun tyylistä kirjoittaa se on semmosta rentoa ja sitä on tosi helppo lukea. Mä oon itse myös niitä tyyppejä jotka lukee tarinat uudestaan ja uudestaan ja joka kerta löytää jotain pieni uusia yksityiskohtia. Mun ehdoton lemppari oli

”Mielikki vatkasi häntäänsä niin lujaa että oli ihme, ettei se kaatunut” <3

[Julkaisija]

Viestit