Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Henkikultas puolesta suosittelen..
Kiersin hitaaseen tahtiin pientä kehää maneesissa, ja pidin käsiäni löyhästi etupuolella olevan kantorepun ympärillä. Elli vaikutti hyvin tyytyväiseltä nököttäessään huolellisesti paketoituna kotilona rintaani vasten, ja viuhtoi vimmatusti pieniä käsiään kun joku hallissa olevista hevosista sattui kulkemaan sen näkökentän läpi.
“Vähän joudut vielä odottamaan, mutta kyllä sinulle jostain sopiva poni löydetään..”
Elli oli hetken täysin liikkumatta, ja tuijotti yllättävän tuiman näköisesti, ennen kuin sätki jokaista raajaansa kuin parempikin marjonetti.
“Mikä kiukututtaa?” Janna kysyi hieman naurahtaen, pysäytettyään Paahtiksen meidän vierelle.
“Karu totuus siitä että ei ole ponia millä voi ratsastaa”, vastasin pienesti virnistäen.Nainen vain naurahti ja hymyili, ennen kuin pyysi kirjavan hevosen taas liikkeelle. Itse siirsin katseeni seuraamaan maneesin toisella laidalla juuri ravissa etenevää Barnumia ja Niklasta. Nuoremman miehen ilme oli vähintäänkin jännittynyt, ellei jopa hieman kauhistunut, kun hän yritti parhaansa mukaan rentoutua jottei hänen polvet nousisi koko ajan kohti korvia ja kuuluisaa tuoli-istuntaa.
“Hengitä. Muista lantio että saat rentoutettua lonkat. Loppu jalka tulee sitten perästä.”
Niklas vain nyökytteli päätään hevosen askelten tahdissa, ja näytti yrittävän parhaansa keskittää kaikki keskittymiskykynsä rippeet toimimaan ohjeiden mukaan.Olin viikon aikana ehtinyt kasailla jonkinlaisia esteharjoituksia toisen pään menoksi, niitä Niklas oli toivonut kaikkina viime viikonloppuina. Joten kun toinen oli pyytänyt istuntaan, suoruuteen sekä kulmien ja ympyröiden ratsastamiseen perehdyttäviä tunteja, en ollut varma pitäisikö kaivaa kuumemittari kaapista vai suoraan soittaa Poliisille mahdollisen identiteettivarkauden takia.
Vaan ei. Kyllä se vain on Niklas.
Mutta se mikä minua lähinnä häiritsi oli se että jokin toisessa oli viimeisten viikkojen aikana muuttunut. En vain osannut osoittaa että mikä tai mistä se johtui. Ehkä ajattelin vain liikoja, ja kyseessä on ihan vain tavallista kouluun liittyvää stressiä. Lyhyessä ajassa eteen tuli varmasti iso määrä uusia ja mahdollisesti jopa hankalia asioita. Sinänsä halusi patistaa toista kertomaan mitä tuon päässä oikein liikkui, mutta se jos mikä olisi typerä virhe eikä aiheuttaisi muuta kuin hermojen kiristymistä ja vielä tiukemmin suun kiinni pitämistä.
Kyllä se kertoo sitten kun on valmis. Jos jotain on mitä kertoa.
Vilkaisin kantorepun puoleen kun havaitsin että Elli ei ollut enää hetkeen viuhtonut pieniä käsiään. Vastassa oli unissaan vaimeasti tuhiseva vauva, joka näytti nukkuvan kadehdittavan levollisesti vaikka ympärillä liikkuvien hevosten askelten töminä kumisi avoimessa hallissa. Edes puhuminen ei tuntunut toisen unta häiritsevän, kun huikkasin Niklakselle että hän voisi antaa Barnumin hetken kävellä pitkillä ohjilla.“Onko sieltä kuulunu mitään?” Niklas tiedusteli kun oli saanut vedettyä hieman henkeä. Tuon kyljelle nostama käsi juorusi että tuon keskivartalo oli tehnyt töitä kuten pitikin.
“Ei sellaista mikä sinua kiinnostaisi… Pelkkää kartoitusta mitä etsimme, ei mitään kohde-ehdotuksia tai muutakaan.”
Nuorempi huokaisi pettyneeseen sävyyn.
“Mitä salaasia juttuja te täälä suunnitteletta?” Janna uteli siirryttyään Niklaksen ja Barnumin seuraksi samalle maneesin puolikkaalle.
“Me ostetaan talo. Tai no. Marsh ostaa, mä vaan roikun mukana ku peräpukama.”
“Ehkä. Riippuu löytääkö välittäjä mitään.”
Naisen ilme venähti jonnekin yllättyneen ja huolestuneen välille samalla kun tuo pysäytti ratsunsa.
“Ei me Hopiavuoresta tosin olla poistumassa”, kiirehdin lisäämään nopeasti, “Etsin vain ratkaisua millä vähentää paikkojen välillä ramppaamista sekä yhdistää Suomessa pysyminen ja oman työpanoksen antaminen kotiin.”
“..Mä jo säikäähin.. että justiisa nyt te kaks lährettä täältä ihan muihin maisemiin, ja vielä silleen että ette mittään ees ilimoota ennen kuin pakkaatta jo tavaroota”, Janna sanoi selvästi huojentuneena käsi rinnallaan.
“Ei. Tarkoitus oli kertoa sitten kun välittäjä osaa edes alustavasti sanoa onko lähimainkaan sellaista mitä etsimme, koska jos sellaista ei ole niin pysymme tuossa asunnossa missä nytkin asumme.”
“..Marsh, jos sä et tosissaan oo vielä kellekkään mitään maininnu. Niin suosittelisin sun henkikultas puolesta että avaat sanasen arkkus vaikka kaikki onki vielä auki. Koska jos Nelly kuulee tästä vasta sitte joskus josain vaiheesa, se listii sut”, Niklas virnuili Barnumin selässä.
Kylmät väreet juoksivat selkää pitkin niskaan ja nostattivat niskavillani pystyyn “…Erittäin hyvä huomio…” -
“Olen varma että Mortti on vain kyllästynyt vähän koko tilanteeseen, etenkin karsinassa seisomiseen”, Sonja puheli samalla kun kääri huolellisesti pinteliä ruunan jalan ympärille.
“Mmhm, kisakuntoiselle ja työstä pitävälle hevoselle se on usein kova paikka”, totesin vähän päätäni nyökyttäen kun seurasin toimenpidettä suulin seinustalta.Kun Sonja oli lähtenyt kesällä taskut täynnä suunnitelmia ja tavoitteita Sveitsiin, en ollut odottanut tuon tulevan näin lyhyen ajan jälkeen Mortti mukanaan takaisin Hopiavuoreen. Vielä vähemmän että näin valitettavasta syystä. Jännevamma ei kuulunut siihen valikoimaan minkä hevosenomistaja haluaisi kuulla, eikä eläinlääkärin antama tuomio vaurion vakavuudesta toiminut kovin hyvänä hopea reunuksena.
“..Mitä eläinlääkäri tuumasi?”
“Turvotus haittasi ultrausta niin täysin hyvää kuvaa ei saanut. Parantumisen merkkejä mutta mysteeriksi jäi miksi turvotus, lämpö ja ontuminen palasi”, nainen huokaisi, “Joten, lyhyempiä kävelyitä, kylmäystä ja pintelöintiä.”
“Oliko mitään puhetta laserhoidosta jos sen aloittaminen noiden ohella olisi kannattavaa?”
“Siitä ei itse asiassa ole ollut puhetta.. Sveitsissä eläinlääkäri kyllä mainitsi kantasoluhoidosta.”
“Sitäkin kannattaa kyllä harkita.”
“mm, pitää tutkia asiaa… Siihen asti on melkein tärkeintä yrittää saada sairastarha sopivammaksi että Mortti ei pääse ramppaamaan, niin se saisi olla mahdollisimman paljon ulkona. Se on vian pakko saada tehtyä vähintään puutavarasta että hevonen pysyy sisällä.”
“Sopiva iltapäivä projekti, apua täältä varmasti löytyy. Ja tässä tietenkin yksi, jos tarvitsee.”Hopiavuoressa sai hyvin nopeasti huomata että siellä oli joitain taattuja asioita, ja yksi niistä oli se että kun hevosen terveydestä oli kyse: Eetu oli valmis toteuttamaan sen. Ja toinen oli että yksin ei joudu ahertaa, vaan apukäsiä löytyy vaikka tarhan rakentamiseenkin aina puutavaran hakijasta naulan ojentajaan saakka.
Ja todennäköisimmin sen jälkeen olisi vähintäänkin kahvit jonkin syötävän kera, ellei jopa tukevampikin ateria raskaan työn raatajille.Keskustelu pyöri lähinnä Mortin tilanteen ympärillä, sivuten myös hieman viimepäivien mysteeristä ja hieman odottavaista ilmapiiriä tallilla. Mikä alkoi etenkin siinä vaiheessa kun Oskari oli jostain syystä lähtenyt viemään Eetun koppia isänsä luo. Samalla jostain jostain oli lähtenyt liikkeelle puheet uudesta hevosesta, minkä identiteetin arvailuihin kuului uusi tallilainen joka tarvitsi hevosen kuljetus apua kuin myös että Eetu oli hankkinut itselleen toisen hevosen. Olipa joku väläytellyt että ehkä kyseessä oli peräti Jussin jälkeläinen.
Lopulta Sonja talutti Mortin takaisin karsinaansa, minne ruuna jäi vähintäänkin happaman näköisenä. Vakuuttelut siitä että kyllä hän vielä ulos pääsisi ei paljoa lohduttanut, etenkään kun kaikki kaverit olivat vielä ulkona.Vaihdoimme vielä muutaman sanan matkalla ulos tallista, kunnes lopulta suuntasin autolle jotta ehtisin ajoissa seuraavaan paikkaan. Vaikka hevosten osalta kalenteri näytti hyvinkin tyhjältä loppuvuodelle, ilmestyi sinne omalle kohdalleni koko ajan vain lisää täytettä kaiken muun rinnalle, mitä oli paikoitellen hankala pitää arkipäivien sisällä. Halusin kuitenkin pitää viikonloput mahdollisimman tyhjinä, Niklas kuitenkin pääsi tulemaan kotiin vain osan viikonlopuista opintoihin kuuluvien tallivuorojen takia. Kaivoin kännykän takkini taskusta ja napautin siihen äänet takaisin ennen kuin avasin WhatsAppin.
Siinä paha missä mainitaan, tuumasin ja virnistin itsekseni ennen kuin avasin uusimman viestin.
Niklakselle tyypillisesti vastassa oli lähes lause kerrallaan lähetettynä pitkä sepustus joka päättyi käsivaralla otettuun kuvaan hänestä ja rautiaankirjavasta hevosesta. Sama hörökorva joka esiintyi suuressa osassa aikaisemmissakin kuvissa, jotka olivat hyvää vauhtia täyttämässä vastaanotettujen kuvien kansiota. -
Nyt jokin mättää
Hieman kesti, mutta hieman vastaheittoa Jannan tarinaanTyönarkomaanin vikaa omaavassa hevosessa oli omat pienet etunsakin, ainakin Barnumin kanssa. Viimeaikoina ori oli saanut tehdä sen paljon töitä että lyhyt loma oli ihan paikallaan ennen kuin pitäisi valmistella Mangovia Fall Festia varten, mutta koska täysin lomafiiliksissä möllöttely ei sen makuun sopinut: laitettiin vapaapäivien väliin kevyttä ja vapaata liikettä. Riitti että Barnumille oli laittanut suojat jalkoihin ja suitset päähän, ikään kuin merkkinä että nyt tehtiin töitä, ja sen oli voinut antaa vallata tyhjänä olleen maneesin. Yksi este toisen pitkän sivun väliin ja musta ori seikkaili omaa tahtiaan ympäri areenaa. Välillä vain käveli ja tutkiskeli maneesin laitojen yli kunnes hölkkäili omaa tahtiaan koko runko venyen pitkien askelten mukana ja toisinaan taas otti pienen reippaamman spurtin. Takajalat lennellen, ennen kuin omatoimisesti loikkasi matalan pystyesteen yli.
Riitti että pysyttelin esteen vieressä ja oli tarvittaessa valmiina nostamaan puomin takaisin kannattimille.Kääntyilin tummanvihreällä puutarhatuolilla minkä olin kantanut maneesin etuosan väliköstä mukanani, ja seurasin Barnumin liikkumista hetkittäin suurella tarkkaavaisuudella. Koska jos orin liikkumisessa oli jotain silmiinpistävää, halusin huomata sen nyt enkä kisojen portailla. Hevosen kuitenkin liikkuessa edelleen puhtaasti ja irtonaisesti, rohkenin laskea katseeni takaisin kännykän näytölle avatulle sivulle. Asuntojen tämänhetkinen tarjonta järkevän matkan päässä Hopiavuoresta ei ollut turhan mieltä rohkaiseva.
Vuokra-asunnoissa enemmistö oli aina kerrostaloasuntoja. Niklas oli niiden suhteen aikalailla neutraali kun minä taas rajasin ne lähes automaattisesti pois. Sellaisessa olisi henkisesti aivan liian ahtaalla, rivitalo oli sosiaalisin asumismuoto mihin suostuin. Kun jäljelle jäävistä ilmoituksista otettiin pois vielä ne mihin Kremillä ei ollut asiaa sekä ne joiden pinta-ala oli armotta liian pieni, ei tarjontaa jäänyt turhan paljoa.
Kun hakua laajensi ihan myynnissä oleviin paikkoihin, löytyi hieman enemmän. Valitettavasti useampikin paikka mikä vaikutti muuten lähes liian hyvältä, ehkä siksi että pihassa oli hevosen pito mahdollisuus ja yhden naapurissa yksityistalli, niin ajatus lähes kolmensadan neliön talosta ei oikein iskenyt. Talon iällä ei niin suurta väliä ollut, vaan sen kunnolla, koska pintaremontti oli helppo toteuttaa pala kerrallaan mutta jos pitää kaivautua rakenteisiin: kallista, aikaa vievää, haastavaa ja ehdottomasti ammattilaisten aluetta.Hätkähdin pienesti kun Barnum tömisteli esteelle, ja lensi jälleen roimalla ilmavaralla puomi yli, jatkaen sätkynukkelaukassa maneesiin toiseen päähän kuin pahanen varsa joka oli löytänyt jalkojensa käyttöohjeet.
“No niin, eiköhän tuo jo riitä”, huikkasin orille samalla kun jo siirryin nostamaan puomin pois kannattimilta.
Barnum näytti tekevän lähes lännenratsu tyylisen liukupysähdyksen, tuijotti hetken korvat niskassa ja pyöritteli päätään kuin ei uskoisi silmiään: purkaa nyt este pois kesken kaiken! Musta hevonen näytti tipauttavan lähes kaiken painon takaosalleen, ja pyörähti ympäri. Lähtien miltein samalla liikkeellä jatkamaan vähintäänkin lennokkain raviaskelin maneesin pitkää sivua tulosuuntaansa päin.Katsoin pienellä kauhulla kun fleeceloimen alla kuivatteleva hevonen tunki turpansa voimalla ruokakippoon kaadetun mash-juoman sekaan. Ruskeaa puuroa lenteli vähän kaikkialle kun Barnum puhalsi ilmaa sieraimistaan pinnan alapuolella, ennen kuin lähes yhtä rivakasti kiskaisi päänsä ylös jolloin puuroa lensi kaltereiden välistä aina käytävälle saakka. No, tiesi ainakin mitä viikonloppuna oli edessä: etuseinän pesua. Ja mahdollisesti loimen pyykkäystä.
Pudistin päätäni, ja nostin heinäpussin kantooni ja lähdin se mukanani tarhoille päin. Barnum oli vielä hetken sisällä niin Hakra ehtisi syödä rauhassa ainakin osan iltapäivä heinistään.
Tavallisesti valkoinen ori oli hyvin nopeasti vähintään tulossa kohti porttia hörinän saattelemana, mutta tällä kertaa Hakra seisoi tarhan perällä tähystämässä naapuritarhojen suuntaan. Vaikka kuinka heinäsäkkiä heilutti että rahina kuului. Mikä lie oli noin mielenkiintoista, mietein kun päästin itseni sisälle tarhaan.
Kippasin kestokassin sisällön tavalliseen kohtaan keskelle tarhaa ennen kuin jatkoin matkaa taka-aidalle saakka, huhuillen Hakraa hieman päästyäni lähemmäs. Ori ei suonut huomiotaan yhtä vilkaisua enempää vaan jatkoi naapureiden tuijottamista.“Mikä siellä niin kiinnostaa..” mutisin, ja yritin tiirailla samaan suuntaan kuin Hakra.
Metsän reunassa ei näkynyt mitään erikoista, ei edes marjojen tai sienien perässä kyykkijää mitä viimeaikoina oli tupsahdellut joka paikasta vastaan. Tarhoissa ei näkynyt olevan mitään tavallisesta poikkeavaa menossa mikä olisi voinut olla niin kiinnostavaa-.. Siristelin silmiäni kuin se auttaisi merkittävästi näkemään pihan perällä olevaan tarhaan. Ensin näytti lähinnä siltä että Paahtis oli tainnut löytää jotain mielenkiintoista ajanvietettä, mutta kun tarkemmin tähysti niin nahistuneen kasvillisuuden takana näkyi myös ihminen. Kirjavan hevosen kiinnostuksesta päätellen Janna, joka näytti istuvan maassa. Toki, hänen autohan oli ollut tallin edustalla kun palasin Barnumin kanssa maneesilta.
Katsoin märkää maata kenkieni ympärillä. Kuka näiden viime päivien sateiden jälkeen halusi tarhanpohjalla istua? Taputin lyhyesti Hakran kaulaa, ennen kuin vääntäydyin lankkujen välistä ulos aitauksesta. Vähän lähempänä kokeiltu huhuilu sai vastaukseksi vain voimattomalta näyttävän pään pudistuksen, missä vaiheessa pieni huoli viimeistään jo hiipi takaraivoon. Sekä vakiintui voimakkaammaksi tunteeksi, kun päästyäni tarhaan asti Janna sai mutistua muutaman pienen sanan esille, vaikka niistäkin viimeinen meinasi hukkua itkun alle.
Kyykistyin toisen tasolle ja laskin käden naisen harteille ja mietin mikä olisi paras toiminta tähän tilanteeseen. Ensimmäisenä toki että nousta ylös kylmästä maasta mutta sen jälkeen. Mielessä kävi ehdottaa tupaan menoa, mutta siellä taisi olla ainakin muutama tallilainen kahvipöydän ääressä, joten se ei ehkä olisi paras vaihtoehto. Vintti? Hmm.. Oskari oli näyttänyt viihtyvän siellä viime aikoina jonkin verran, ja tuon perässä Hellokin oli sinne putkahtanut.“…Paahtis voi varmasti odottaa vaikka huomiseen, nyt et ole ehkä parhaassa kunnossa sitä liikuttamaan”, totesin ja ojensin toista kättäni auttaakseni Jannan ylös maasta, “..Mitä jos käydään vaikka meillä juomassa kahvia? Tai teetä.”
Nainen juuri ja juuri liikutti päätään siten että sen erotti pudistukseksi, “..Mulloon auto täälä..” tuo mumisi kyynelten lomasta.
“Se odottaa kyllä täällä. Tuon sinut sitten takaisin tallille, tai voin ajaa suoraan kotiinkin. Ja hakea huomenna tänne niin saat sitten ajaa kotiin”, autot pysyivät varmasti Hopiavuoren pihassa vaikka kaikki ovet jättäisi avain virtalukossa auki, Hopiavuoren Isännän valvovan silmän ohi ei hiipparit kulkeneet, “tule.”
Janna istui pienen hetken lähes liikkumatta, ennen kuin nyökäytti aavistuksen päätään samalla kun otti kiinni kädestäni.Saatoin toisen omalle autolleni saakka ja avasin jo matkustajan puoleisen oven kun Janna pysähtyi, sanoen jotain maassa istumisen takia märistä housuista“Penkki kyllä kuivuu jos niikseen, ja etupenkeillä on suojat”, totesin ja vain viitoin toista kapuamaan kyytiin. Kiersin auton toiselle puolelle ja laitoin virrat päälle jotta auto lämpeni edes hieman. Naisen vapinasta päätellen pieni lisälämpö ei olisi ainakaan pahitteeksi. “Odota hetki täällä, käyn vain nopeasti viemässä Barnumin ulos, okei?”
Janna nyökytti päätään, katse pysyen tiukasti lähinnä varpaissa tai tuon sylissä pitämissä käsissä ennen kuin tuo taas pyyhki kasvojaan.
Kurottauduin hanskalonkeron puoleen, ja kaivoin sieltä puolityhjän nenäliina paketin ja laskin sen naisen syliin. Pitääkin muistaa hankkia taas uusi paketti autoon.Barnumin uudellen loimitukseen ja tarhaan viennissä ei kauaa kestänyt, saati tallilta kotiin ajamiseen. Ehdoton hyvä puoli nykyisessä asumuksessa.
Krem oli terävänä vastaanottokomitean roolissa sillä hetkellä kun avain kääntyi lukkopesässä, oven takaa kuului nimittäin sen kokoiselle koiralle hämmentävän matalaa murahtelua ja pöhinää. Kuin suurempikin vahtikoira. Ulko-oven sulkeutuessa meidän perässä, tomerana koiraportin toisella puolella seissyt karvalakki muuttui räpiköiväksi pesukarhuksi kun se juoksi häntä lippuna perässään hakemaan lahjaa lelukorista. Se oli jostain ottanut tavaksi tuoda kaikille vieraille aina lahjaksi jonkin leluistaan, mutta sitä sai vain katsoa. Ei koskea.
Krem piti hyvää huolta Jannasta, steppaillen sen edessä punkiksi ristitty sininen vinkulelu suussaan ja takaosa vimmatusti heiluen, kun kävin penkomassa makuuhuoneen vaatekaapista jotku kutakuinkin sopivat lainavaatteet toisen käyttöön ja ojensin ne naisen suuntaan.“Muodista en tiedä, mutta ainakin ne on kuivat. Otatko teetä vai kahvia?”
“…ehkä mialuummin teetä..” nainen vastasi sen kuuloisena kuin tuon kurkkua kuristi.
Nyökäytin päätäni, “Teetä siis.. Voit käydä vaikka kylpyhuoneessa vaihtamassa, niin käyn laittamaan teeveden tulemaan.”Juuri ennen keittiöön astumista vilkaisin vielä kerran käytän puolelle Jannan perään, enkä osannut oikein arvata mistä oli kyse. Mutta jotain selvästi oli tapahtunut, sen näki kuka tahansa. Yritin kaivaa mahdollisia selityksiä tilanteeseen samalla kun täytin vedenkeittimen ja napsautin sen päälle. Minkä jälkeen siirryin kahvinkeiton puoleen.
En ihan jaksanut uskoa, että syy Jannan mielialaan olisi Rasmus. Eikä ainakaan varsinaisesti Ellikään, varmasti vauva-arki voi osaltaan vaikuttaa asioihin jos yöt ovat menneet huonommalla menestyksellä. Mutta jokin pieni nakutus pään nurkassa kolluutti siihen tapaan, että pääsyy oli jossain muussa. -
Kultasaari Cup, tai siis sen jälkeen
Sunnuntaina 4.9Kisamatkat olivat omasta mielestäni aina mukavia, oli menestyminen niissä mitä tahansa, mutta yhtälailla pidin siitä hetkestä kun auto oli turvallisesti takaisin Hopiavuoren pihassa. Kuorma-auton moottori jyrähti vielä kerran ennen sammumista tallin läheisyyteen, jonka jälkeen nojauduin takaisin penkin selkänojaa vasten ja vilkaisin viereisellä penkillä istuvaa Isakia.
“Hoidetaan hevoset ensin pois niin puretaan sitten tavarat ja auto, sen jälkeen voin käydä viemässä sinut takaisin Seinäjoelle”, puhelin ja roikotin käsiäni etusormien varassa ratin alaosassa.
Vaaleahiuksinen mies nyökäytti päätään pienesti, “Kiitti, mutta ei sun tarvi lähteä mua viemään. Mun veli tulee hakemaan mut..” tuo vastasi pieni, hieman pakotettu, mutta kohtelias hymy suupielissä.Tallin yleisin vilkkain hetki oli aikalailla ehtinyt mennä jo, mutta se ei tarkoittanut ettäkö talli olisi ollut tyhjä. Kentällä kiersi peräti kolme ratsukkoa, tallin issikka parit jotka näyttivät tavallistakin pienemmiltä mustan kyömypäisen kladruberin seurassa. Hakra silmäili häntä viuhuen aitojen sisällä kulkevaa korkeaa tammaa, hypähdellen sen verran leijuvilla askelilla että ei paljoa edellispäivän rankempi rutistus luokan toiselle sijalle kavioissa painanut. Pudistin vain päätäni orin keikaroinnille, vilkaisten olkani yli Barnumin ja Isakin puoleen. Nuorempi ori suhtautui kotiin tuloon huomattavasti rauhallisemmin, mutta se toki oli tänään vielä suorittanut esteradan ennen paluumatkaa Kultasaaren Kartanolta.
Lyhyen jaloittelun jälkeen tein nopean arvion että minne hevosten kanssa olisi parasta mennä varusteiden purkuun. Suuliin päin mennessä näkyi useampikin harjapakki, josta pääteltynä oli parempi mennä ihan sisälle. Olin ehtinyt siirtymään Hakran toisen jalan pariin käärimään kuljetuspinteliä sen jalasta, kun Eira oli materialisoitunut jostain paikalle täysin huomaamattani.“Misä Niklas on?” blondi tiedusteli näpäkästi.
Hätkähdin pienesti, ja nostin katseeni ylöspäin “…Jäi matkasta koululle. Tai no, asuntolaan.”
“Tä?! Millon se senki alotti?”
“Elokuun alussa.”
“No voi paska”, tuo puhahti, katsellen ympärilleen “Kuka toi on?”
“mh?”
“No just toi tuolla sun toisen hevoses kimpusa”, Eira huokaisi sen kuuloisena kun joutuisi keskustelemaan idiootin kanssa.
“..Isak. Hevosenhoitaja. Käy auttamassa kisamatkoilla”, ja sen enempää en ehtinytkään sanomaan kun nainen jo liukeni paikalta. Hymähdin vaimeasti, ja jatkoin Hakran vapauttamista varusteista.Olimme juuri saaneet ensimmäiset tavarat kannettua autosta takaisin paikoilleen varustehuoneeseen, kun vihreä henkilöauto valui hitaasti tallin pihalle ja varovasti haki tilaa että pääsi kääntymään ympäri. Vaikka en kauhean montaa kertaa kyseistä autoa vielä ollutkaan nähnyt niin tunnistin sen kyllä Isakin veljen autoksi. En odottanut tuon kysyvän mitään, vaan sanoin suoraan että hän voisi lähteä jo.
“..Varmasti? Voin kyllä käydä sanomassa että tässä ei kauaa enää kestä..”
“mm-hm, tärkeimmät on jo hoidettu niin selviän kyllä.”Kiitin Isakia vielä kerran ennen kuin tuo lähti reppu selässä häntä odottaneen auton luo, jolloin itse palasin auton purkamisen pariin. Varusteiden erittelyssä, mitkä meni varustehuoneesen ja mitkä lähtivät kotiin pestäväksi, ei kauaa mennyt jonka jälkeen olin noussut kottikärryt ja talikko mukanani siivoamaan itse matkustamon. Talikko heilutellessa aivot tuntuivat menevän suoraan autopilotille ja sain hetken aikaa pyöritellä mielessä risteileviä ajatuksia paremmin läpi. Kisakauden hiljentyminen, tarjous muutaman vakitunnin pidosta tallilla missä kävin valmentamassa, Stanimirin muutto Storywoodsiin ainakin väliaikaisesti ja sen mukana lisääntyvät kulkemiset nykyisten lisäksi, nurkan takana kurkkiva vuosipäivä…
Muutto ei ollut koskaan tuntunut tämän houkuttelevammalta. Sehän se olisikin, kun löytäisi sopivan paikan siten että kulkeminen paikkojen välillä vähentyisi koska tällä hetkellä tuntui siltä kuin asuisin autossa. Sitäkin vaihtoehtoa toki rajasi se, että en halunnut viedä hevosia pois Hopiavuoresta. Vieläkään. Vaikka Sonjan Sveitsiin lähdön inspiroimana kausi kotona, tai jossain aivan toisaalla, kutkutteli mielessä jälleen. -
Juhlia ja näkemisiä
Sen näki selvästi että minä ja Niklas emme olleet ainoita jotka olivat yllättyneet papin aloittaessa uuden siunauksen, jonka perään lausui sanat jotka aiheuttivat leukaperien jännittymistä etenkin Niklaksella. Papin sanat siitä, kuinka Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja tarkoitti heidät kumppaneiksi toisilleen, oli jotain mitä pystyin kuvitella kuulevani Tuulan suusta. Ei siksi ettäkö hän uskoisi raamattuun tai muuhunkaan, vaan koska hän oli.. Noh, Tuula. Ja niin se alkuperäinen ja yhä käytetyin versio vihkitilaisuudessa vain sattui menemään.
Nostin käden Elliä sylissään pitelevän miehen taakse ja silittelin tuon selkää hitaasti. Onneksi hänen olemus muuttui kuitenkin lähes yhtä nopeasti puhtaasti innostuneeksi. Yllätyshäät ristiäisten kylkeen!Juhlaväen siirtyessä hieman rennompiin merkkeihin, ja onnitteli tuoretta paria niin ristiäisistä kuin yllätyksenä tulleesta vihkimisestä, oman vuoroni tullessa levitin käteni ja halasin Jannaa tiukasti sanallisen onnittelun lisäksi.
Muistin yhä sen kerran kun Janna oli talvella ollut käymässä meidän luona, ja takapihalla pakkasessa hän oli hieman raottanut menneisyyttään. Nyt sinä aikana naisen ympärillä häilynyt surumielisyys tuntui todellakin vain kaukaiselta muistolta, kun nainen seisoi vasta vihityn miehensä vierellä leveä, onnellinen, hymy kasvoillaan.
Siirryin lopulta vuorostani kättelemään Rasmusta, ja samalla kuulin Niklaksen varoittelevan Jannaa että hän ei tällaisillä ylläripylläreillä häälahjoilta kyllä välttyisi että varo vain.Sosiaalisempi kummi hoiti taitavasti muun juhlaväen parissa kiertelyn Elli sylissään, keskustellen sujuvasti kaikkea maan ja taivaan väliltä oletettujen Rasmuksen sukulaistenkin kanssa. Lopulta minä saatoin vain hivuttautua hieman sivumpaan hengähtämään. Onneksi vieraiden joukossa oli paljon tuttujakin kasvoja, kun suuri osa tallin väestä olivat saaneet kutsun tilaisuuteen myös. Kävelin lopulta Nellyn viittomana hänen ja Sonjan seuraan yhden sivummalle siirretyn pöydän ääreen, ja asetin keittiön tarjoilujen äärestä haetun kahvikupin ja leipälautasen alas jotta sain vedettyä itselleni tuolin.
“Tiesitkö sinä että täällä juhlittaisiin samalla myös Jannan ja Rasmuksen vihkiäisiä?” Nelly kysyi melkein ennen kuin ehdein istahtaa.
“..Itseasiassa en. Luulin että kyse oli ihan vain ristiäisistä, kuten kutsussakin sanottiin”, vastasin ennen kuin otin kokeilevan siemauksen kahvia.
“mmhm, sama. Vaikka yllätyin kyllä hieman koko kutsusta, kun olin kuitenkin ehtinyt jo lähteä Sveitsiin. Mutta olihan se pakko tulla paikalle. Ja onneksi tulin”, Sonja myönsi kevyesti hymyillen ja siveli sormenpäällä juomalasinsa sivua.Puhuimme hetken vähän niitä ja näitä, lähinnä yleisiin kuulumiseen liittyen. Olin nähnyt Sonjan viimeksi Sommersolervin merkeissä, joten minua kiinnosti tietää kuinka hän oli kotiutunut uuteen paikkaan. Sekä tietenkin, mitä hevosrintamalle kuului. Ammattitauti aina udella hevospuolen asiatkin. Siinä vaiheessa paljastuikin kuinka nainen oli päätynyt lainahevosen selässä ilmoittautumaan peräti Prix St. Georges luokkaan.
“Myönnän että nyt harmittaa hieman enemmän että ehdein ilmoittautumaan Kultasaari Cupiin, koska olisin todellakin halunnut nähdä tämän debyytin.”
“Älä muuta sano! Olen kyllä saattanut katsoa jos onnistuisin tekemään pienen reissun Sveitsiin..”, Nelly totesi päätään nyökytellen.
“Ehkä ihan hyvä että paikalla ei ole liian tuttuja ihmisiä, jännittää ihan tarpeeksi jo valmiiksi. Jos kyseessä ei olisi kotikisat niin en takuulla olisi suostunut. Eikä Louis ja Kiaran olisi varmasti edes ehdottaneet sitä, ellei näin olisi”, Sonja selitti ja puri alahuultaan hieman.
“Pyydän kyllä äitiäni kuvaamaan suorituksesi jotta voimme katsoa sen Nellyn kanssa läpi.”
“Miten oli?”
“..Niin. Äitini osallistui kahdella hevosella niihin kisoihin. Mitkä järjestetään siellä teidän tallilla.”
“Hyvä, ehdottomasti pyydät häntä kuvaamaan. Niin näjemmä koko radan.”
“Näjemmä?” Sonja toisti hieman virnistäen, “Keneltä tuo on tarttunut?”
“näEMME”, Nelly korjasi hyvin selkeästi puhuen. -
Absurdi väite
joskus kuun alkupuolella..Siirtelin painoa jalalta toiselle tasaisella liikkeellä, hieman heijaavaan tapaan, pidellessä pientä nyyttiä käsissäni. Jostain lierihatun reunan alta porautui siniharmaiden silmien pistävä mutta kuitenkin myös utelias tuijotus, samalla kun pienet sormet olivat kietoutuneet tiukasti hupparin narun ympärille kun Elli veti sitä kohti suutaan.
“..Jos nyt et kuitenkaan sitä söisi”, puhelin samalla kun hitaasti vedin narun pois vauvan kädestä ja sen sijaan tarjosin, Niklaksen sanojen mukaisesti vaahtosammuttimelle, sen puserosta roikkuvaa silikonista helminauhaa. Minkä toisessa päässä roikkui tutti, “eikö tämä olisi paljon parempi?”.
Nopeasti Ellin kasvojen ilme näytti siltä kuin hän miettisi että kuinka kehtasinkin, petturi. Mutta lopulta tunki tuttinauhan suoraan suuhunsa ja potki vimmatusti ilmaa jaloillaan. Tai ainakin yritti.En voinut juuri muuta kuin hymyillä. Omaa lasta tuskin tulisin koskaan saamaan, valitettavasti, joten olin enemmän kuin iloinen kummilapsesta. Pieni ihme jonka elämässä sai olla mukana ja seurata sen kehitystä, sekä toivon mukaan olla osallisena opastamassa hevostenkin pariin. Nostin Ellin vähän pystympään sylissäni ja käännyin siten että hänkin voisi nähdä paremmin kentällä liikkuvat ratsukot. Janna työskenteli Paahtiksen kanssa rauhalliseen tahtiin ja Niklas lämmitteli Barnumia jotta saatoin itse sen jälkeen hypätä satulaan. Olin jopa hieman yllättynyt, kun tuo oli taannoisen Hirvijärven retken onnistumisesta innostuneena ehdottanut jos hän nousisi lyhyesti Barnumin selkään. Taustalla toki varmasti kannusti kuin selvästi vähän kauhistuttikin myös pian alkava koulu, koska kuten Niklas oli sen sanoittanut: “Emmä housut kintuisa sinne voi mennä, pakko valmistautua ko ekat ratsastustunnit on heti jo ekalla viikolla.”
Niin. Sen jälkeen toinen tulisi olemaan ainakin alkuun viikot Etelä-Suomessa ja tulisi aina viikonlopuksi kotiin, kunnes jostain löytyisi sopiva majapaikka minne hän voisi ottaa Kremin mukaansa. Siinä vaiheessa en ollut varma kuinka usein Niklas kävisi Otsonmäellä, mutta siitähän se sitten selkenee. Olimme vähän naureskelleetkin sille että melkein heti kun kisakausi alkoi hiljenemään että olisin pääasiassa kotona, niin läpsystä vaihto ja Niklas olisi pääasiassa toisaalla.“..Minusta tosin tuntuu, että tuo toinen kummisi tulee ihan vain sinun takia käymään niin usein kuin pystyy”, puhelin Ellille hieman hymyillen.
Innostuneena sätkivää vauvaa ei punapään kommentit paljoa kiinostaneet kun kentän aidan toiselta puolen kuului äidin lepertelevä tervehdys, ennen kuin hän taas keskittyi lehmänkirjavaan ratsuunsa.
“Herra Haanpää on hyvä ja laittaa mukelon hetkeksi rattaisiin niin tehhään vaihto. Poni nöösistä”, Niklas huikkasi äkisti, pysäyttäessään Barnumin areenan keskelle.
“..Aijjaa, en tiennytkään että olen vaihtamassa sukunimeä..?”
“No siis, totta kai vaihat. Vai tarkotatko että sä et rakasta mua ees sen vertaa?” toinen vastasi teatraalisesti käsi otsallaan.
“…Miten minusta tuntuu että olet viettänyt liikaa aikaa Hellon kanssa?”
“Preposterous”, Niklas haukkoi henkeään käsi vaihteeksi rinnallaan.
“Todellaki, en olisi voinut ite paremmin sanoittaakaan”, Hellon ääni kantautui selkäni takaa samalla kun tuo yritti tunkea kättään Napoleonin tapaan paidan nappien lävitse.
“..Mistä–”
“Taikaa Marsh, taikaa”, toinen vastasi lyhyesti sormiaan heilutellen ja katsoi takaisin Niklakseen “Mistä me puhuttiinkaan?”
“Toi ei välitä musta senkää vertaa että ottas mun nimen jos mentäs naimisihi!”
“Kui se kehtaa! Elä Nikkeseni huoli, mä voin ottaa sun nimen vaikka tässä just heti nyt”, Hello julisti vähintäänkin juhlavasti ja hyvä kun ei laskeutunut toisen polvensa varaan maahan.
“Oih. Sankarini. Pelastajani”, toinen vastasi kentältä kuin punasteleva prinsessa konsanaan.
Siirtelin katsettani Niklaksen ja Hellon välillä, ja jouduin toteamaan että olin pudonnut kärryiltä ennen kuin olin edes ehtinyt kiivetä sinne. “..Elli, lupaa että et ota liikaa mallia näistä kahdesta. Et tuosta, etkä tuosta. Jooko?” -
Marshall – Hakra
Niklas – (polvet tutisten) Barnum -
Kello löi jo viisi–
15.4, saapumisen jälkeinen aamu Kozloveilla.Luulisi että pitkän matkustamisen päätteeksi uni maistuisi paremmin kuin hyvin, mutta sen sijaan kroppa tuntui menneen automaattisesti vanhaan aikatauluun: pelkkään aamuruokintaan oli vielä puolituntia aikaa, mutta olin hereillä ja valmiina toimimaan.
Makoilin selälläni ja tuijotin yläpuolella katosta roikkuvaa puista lintua minkä olin tehnyt joskus… ehkä toisella luokalla. Korppi sen oli tarkoitus olla, mutta muistutti enemmän nokikanaa pitkine jalkoinensa.
Suljin silmäni uudestaan ja jäin kuuntelemaan talon ääniä, koska kun oikein keskittyi niin sieltä täältä kuului vaimeita elämisen ääniä. Aulan nurkassa seisovan kaappikellon tasainen nakutus, yhä päällä olevan patterin hiljainen kohina, portaiden narahtelu kun joku kulki niitä pitkin ja jopa tuttu vaimea romina mikä oli lähtöisin keittiön vedenkeittimestä. En vieläkään ymmärrä mistä osista se vempain on aikanaan kasattu, ikää jo reippaasti enemmän kuin minulla mutta toimi paremmin kuin moni uudempi. Mitä nyt melusaasteen puolesta se kilpaili jo autojen sarjassa.Sen enempää en ehtinyt arpoa asioita, kun huoneen ovi aukeni hitaasti saranat valittaen ja puikkonokkainen koira työnsi päänsä sisälle ja tuijotti ovensuusta hetken aikaa. Lopulta se hiipi lähes ääneti lattian yli sängyn viereen, ja kapusi mitään lupia pyytämättä tai odottamatta jalkopäähän. Melkein kokonaan musta borzoi seisoi liikkumatta kuin peura auton ajovaloissa ja vain tuijotti vaativaan sävyyn, kuopaisten peiton reunaa toisella etutassulla. Mutta kun erehdyin yrittää siirtää peittoa jotta Shuralle olisi tilaa, koira kiepsahti ympäri kuin kolikon päällä ja hyppäsi alas. Sen mielestä olin tainnut vähintäänkin väkivaltaisesti kiskoa peittoa sen jalkojen alta jotta voisin potkaista sen alas. Koira soi vielä yhden luokkaantuneen mulkaisun ennen kuin pujahti ulos huoneesta. Pyöritin silmiäni huokaisten hiljaa.
“..Mitä syvimmät pahoitteluni, teidän majesteetillinen korkeutenne…” mutisin samalla, kun työnsin peiton kokonaan sivuun ja siirryin istumaan sängyn reunalle.
Kun lopulta löysin tieni keittiöön asti, äiti ja isä olivat lähteneet aamurehujen jakoon joten pienen pöytäryhmän ääressä istui vain Dmitriy. Nuorempi mies nosti katseen edessä olevan lehden sivuilta nopeasti, mutta rentoutui heti kun lähestyneet askeleet paljastuivat tutuksi ihmiseksi.
“… Kahvia ei tainnut jäädä?”
Dmitriy viittoi toisella kädellä tiskipöydän reunalla nököttävää termoskannua.Tottunein liikkein avasin yhden yläkaapeista, minkä myötä tunsin jälleen sen pienen kutkuttelevan tunteen jossain päin niskaa ja hartioitani. Viimekerrasta kotona oli taas useampi kuukausi, mutta tälläkin kertaa se oma kuppi löytyi juuri siltä hyllyn kohdalta kuin aina ennenkin. Myhäilin hieman itsekseni kun otin mukin hyllyltä ja siirryin termarin luo.
Pöydän ääreen päästyäni Dmitriy siirsi jälleen katseensa minuun, kulmat koholla, ja vilkaisi ylös. Tuolle näytti onneksi riittävän jo ihan minun kulmien kurtistaminen ja hiljaisuus merkiksi että en osannut yhdistää palasia. koska nopeasti sen jälkeen, tuo pyöräytti edessään olleen lehden ympäri ja osoitti jonkin artikkelin kuvassa olevaa naista ennen kuin vilkaisi uudestaan ylöspäin.“….Aaaa”, mumisin lopulta kun ainakin uskoin ratkoneeni kuva-arvoituksen, “Nukkuu vielä, olettaisin.”
Toinen nyökytteli päätään, ja nojautui tuolin selkänojaa vasten ennen kuin nosti kädet eteensä ja viittoi suunnitelmia tälle päivälle?
“Ei mitään kovinkaan erikoista. Katsotaan vähän ympärille, liikutetaan matkalaiset kevyesti. Olisitko tarvinnut apua jossain vai?”
Ehkä. Sisilia ja Ember tulivat takaisin. Monta liikutettavaa.
“Kenties pari liikaakin vai?” kysyin ennen kuin vihdoin otin pitkän huikan kahvistani, “Kysyn Sonjalta kun hän herää, että haluaako hän heti hypätä vieraan hevosen selkään. Keitä tarjoat?”
Freya ja Noor. Kevyt päivä.
“Eli maastoon tai rentoa työskentelyä sileällä? Onko mitään väliä kumpi ottaa kumman jos tullaan siihen?”
Ensin toinen nyökäytti päätään, ja pudisti perään.
“Asia selvä. Voit vetää ainakin ne yli listaltasi”, tokaisin hieman hymyillen. -
Karavaani itään
tapahtui 14.4.Tällaisina aamuina kun melkein kukonlaulun aikaan piti laittaa Hakra kuljetus valmiiksi, tuli tehtyä mental note siitä että yrittäisin vielä kerran löytää tavan kuljetussuojat mitkä se hyväksyisi kinttuihinsa. Vaikka patjojen ja pinteleiden kanssa ei ajallisesti kauaa mennyt, niin se pieni turha ekstra vaiva aina veti suun tiukaksi viivaksi, kun tiesi että helpommallakin pääsisi.
Eetu nosti takin kauluksen paremmin kaulansa suojaksi kun napakka kevättuuli pyyhkäisi tallipihan läpi, seisten lataussillan tuntumassa varmistusmiehenä hevosten lastauksen aikana.
Vaikka Hakra oli jo monta kertaa matkannut Mortin kanssa, näimme parhaaksi silti jättää tyhjän paikan väliin ennen kuin ruuna talutettiin kyytiin. Lyhyemmällä matkalla olisi vaikka voinutkin kokeilla vieretysten.“Olittako te milloon tulossa takasi?”
“Heti Hanami Weekin jälkeen, joskus maanantaina. Vai kuinka kauan paluumatkan arvio oli?”
“Lähtöajasta riippuen saattaa mennä tiistain puolelle että olemme perillä. Jo ilman pysähdyksiä matkaan pitäisi mennä.. lähemmäs kahdeksantoista tuntia,” vastasin jahka olin nopeasti muistellut matkasuunnitelmien lukuja.
“Siinonki teilä ajettavaa”, Eetu kommentoi päätään pienesti pudistaen.
“Onneksi on kaksi jotka voi ajaa niin pystyy vaihdella kun tarvitsee.”
Hymisin vain myöntävästi Sonjan sanoille.Kun hevoset oli kyydissä ja luukut kiinni, teimme nopeaa tarkastusta että kaikki tarpeellinen oli varmasti mukana kun Nelly hyppeli ainakin muutaman koon liian suurilta näyttävissä kumisaappaissa talolta tallin suuntaan jotta ennätti lähettää meidät matkaan. Sen jälkeen ajo kohti Nuijamaan raja-asemaa sai alkaa.
–
Olimme juuri pysähtyneet kahville Lappeenrannassa, kun kilahti ensimmäinen viesti äidiltä. Siinä missä hän oli jo aikaisemmin ilmaissut ilonsa siitä että minä olin tulossa käymään kotona, hän oli myös useaan otteeseen kertonut olevansa innoissaan että Sonja oli tarttunut Pariisissa esitettyyn kutsuun ja oli matkassa myös.
Luin tekstiviestin läpi pari kertaa ja huuhdoin munkkipossun kahvilla alas.“Äitini pyysi sanomaan että ellet ole jo miettinyt toiveita käynnin ajalle, niin laita mietintämyssy päähän. Heidän puolesta ratsastusohjelmaa on jo mietitty, mutta jos sinulla on jotain tiettyä mitä haluat päästä kokeilemaan niin vapaasti saa toivoa.”
“Kuinka villisti saa ehdottaa?” nainen virnisti.
“hmm… Aika moni asia onnistuu, joten sen kuin ehdotat mitä mieleen tulee niin kerron jos se onnistuu.”
“Pitääpä kyllä miettiä… Koska kyllähän sitä muutakin ehtisi tehdä kuin hioa koululiikkeitä. Toki… yksi toive minulla olisi…”
“mmhm?”
Sonja näytti hetken empivän tohtisiko esittää asiaansa, vaihdellessaan asentoa tuolilla muutamankin kerran ennen kuin avasi suunsa. “..Luuletko..että voisin päästä Stanimirin selkään? Vaikka vain kerran?”
Pakostakin hymyilin kun toinen sanoitti hieman varovaisesti toiveensa. “Vai Stanimir kiinnostaisi…”, tokaisin ja otin pitkän sekä hitaan hörppäyksen kahvistani, “Varmasti.”–
Niin pitkään kuin matka oli tuntunutkin sujuvan jouhevasti niin mitä pienemmäksi jäljellä olevan matkan luku kävi, sen hitaammaksi eteneminen tuntui muuttuvan. Sama tapahtui aina, niin tänne kuin Hopiavuoreen ajaessa, että loppuosuus tuntui sujuvan sellaisella vauhdilla että varmaan kalakin ehtisi kasvattaa jalat ja nousta maalle. Hämäräkin oli ehtinyt laskeutua jo hyvän aikaa sitten, mutta lopulta sain kääntää kuljetusauton hieman kapeammalle tielle mikä mutkitteli loivasti peltojen ja metsän läpi.
“Tuo oikealle vievä tie vie talolle, mutta yllättäen käymme ensin viemässä hevoset talliin. Mortille laitettiin karsina valmiiksi samaan talliin mihin Hakrakin menee, niin ei tähän aikaan tarvi kahden osoitteen välillä juosta.”
“Joo, se käy. Morttihan ei pienistä välitä niin varmasti pärjää siellä”, Sonja myötäili samalla kun vilkuili aktiivisesti ympärille kun ajoimme yhden tallirakennuksen muodostaman alikulun kautta tallipihaan.
“.. Perillä”, mutisin kääntäessäni autoa pihan oikealla reunalla kohoavan rakennuksen luo. -
Reissumies
Kaikki nyt ja tulevat tekstit tapahtuu visusti rinnakkaistodellisuudessa missä hyökkäystä Ukrainaan ei ole tapahtunut. Eikä tapahdukkaan.Tuntui siltä että olin tuskin ehtinyt kotiutua belgian reissulta kun jo löysin itseni pakkaamasta, tai tarkemmin sanottuna tyhjentämästä puolipakattua laukkua jotta pystyisin täyttämään sen taas uudestaan. No, ainakin uusia lähtövalmisteluja helpotti se että Barnum oli saanut mennä suoraan Dmitriyn ja Vladimirin kyydillä kotiin venäjälle, riitti että omat ja Hakran varusteet keräsi matkaan.
Vilkaisin sängyn päällä retkottavaan Niklakseen, joka muistutti lähinnä mököttävää lasta tuijottaessaan kattoon suu mutrussa ja kädet puuskassa rinnan päällä. Myönnetääköön jossain mielen perukoilla tunsin pientä kolkutusta kun olin jälleen lähdössä tien päälle ilman toista, ja lähes kuukaudeksi. Taittelin käsissä olleen paidan ja asettelin sen laukkuun, ennen kuin peruutin istumaan sängynreunalle.“…Tää ei oo reilua, ettäs tiiät,” tummahiuksinen mies mutisi ynseänä, “Sä oot koko ajan menosa ja aina silleen että mä en pääse lähteen ees mukaan. Tai no joo, pääsin sinne yksiin kisoihin mukaan mutta woopdi-fucking-doo.”
“…mmhm.. tällaista etenkin kevät ja kesä tahtoo olla…”, eipä siitä muistuttaminen kyllä toisen oloa helpottaisi, “Mutta vaikka et nyt venäjälle pääsekään lähtemään, niin eihän se Hanami Week ole vielä täysin kuopattu, kerta töissä oli puhetta että voitte katsoa jos saisi soviteltua jotain että pääsisit edes osaksi viikkoa sinne.”
“No joo, mutta tuskin kuitenkaan onnistuu. Valmiiksi jo paska työntekijä ko tämän tästä vinkumasa että jos sais perjantain vapaaksi, jos sais tollon tota ja sitte sairaslomaillaan hetki ja plääh. Ihime että ne ees kattoo mua tuola enää.”
“Hyviä työntekijöitä on vaikea löytää, joten kun sellainen löytyy niin se on työvuorojen sumplimisen arvoista.”
“mmhm…”
“Ilmoitat vaan heti kun tiedät että mikä on tilanne, niin ostan helpoimmat matkat Markarydiin ellet halua autolla lähteä liikenteeseen.”
“Son ainaki satamonta tuntia ajaa jostaki Seinäjoen korvalta Turkuun ja sieltä sitte jonneki.. Markkuun.”
“Mmhm, siksi juuri että jos et halua itse ajaa niin heti viestiä että saa ostettua liput matkalle”, toistin samalla kun tökkäsin toista kevyesti kylkeen.
Niklas vääntäytyi samantien mutkalle kuin katkarapu, vältelläkseen mahdolliset jatkotökkäämiset “Joo joo!” mies ähisi ja yritti ylläpitää mököttävää ulkokuortaan.
“Ja kyllä. Lähetän satamonta kuvaa Arlekista heti kun pystyn.”
“Oikein. Ja voit kyllä tuua sen auton kyyisä vaikka tännekin”, nuorempi heitti samalla kun yritti parhaansa mukaan tosintaa elokuvista tuttua silmien räpyttelyä mitä naishahmot tekivät saadakseen miehet taipumaan tahtoonsa.
“Katsos vaan, täytyykin jatkaa pakkaamista..” tokaisin samalla kun nopeasti nousin jalkeilleni ja palasin vaatekaappien puoleen.Pakattavaa ja viime hetken matkustus aikataulujen säätämistä oli ihan tarpeeksi jäljellä ennen lähtöä itärajan tutummalle puolelle. Ja vaikka Sonjan kanssa oli jo matkattu pitkillä reissuilla kisoissa, tuntui aivan erilaiselta lähteä tuon kanssa vieraan matkakohteen sijasta omaan kotiini. Pientä outoa jännitystä.
-
Vähän niin ja näin
Comber Cup, Lauantain Int I -luokan jälkeen.Harmittiko suorituksen taso? Kyllä, myönnettäköön että harmitti.
Rapsutin Hakran kaulaa toisella etusormella samalla kun ohjasin orin kauemmas pääareenalta, ja puhalsin pitkään ulospäin kunnes kaikki ilma oli ulkona keuhkoista. Parin käyntiaskeleen ajan hengitysteissä tuntui kuristavaa painetta. Mikä helpotti heti kun vihdoin vedin pitkään ja hartaasti syvään henkeä, täyttäen keuhkot uudestaan.
Toiseksi viimeinen lähtöpaikka oli siitä hyvä, että heti radan jälkeen pystyi toteamaan että näillä pisteillä ei sijoituksille kavuttu, joten saattoi suoraan alkaa laittamaan hevosta pois. Okei, ihan kelpo suoritushan se oli, hyvässä lykyssä pienen luokan puoliväliin nyt ainakin ja huomattavasti parempi mitä eilen, yritin takoa lausetta päähäni kuin suurempaakin mantraa jotta se oikeasti uppoaisi ymmärrykseen asti.Tallialueelle päästessä Ísak oli jo valmiina hyppäämään rooliinsa kisahoitajana. Vaikka pieni jalan hyppyyttely vähän paljasti rauhallisen pinnan alla möyrivän jännityksen, ja huulten liikehdintä vihjaili tuon kertaavan mielessä vielä viimeisen kerran edessä olevaa työtehtävien ketjua, tuo oli suoriutunut näistä päivistä erinomaisesti.
Vaihto kävi jälleen hyvin nopeasti. Minä jalkauduin satulasta ja vaaleahiuksinen nuori mies oli hetkessä napannut satulan pois Hakran selästä, pyöräyttänyt loimen hevosen ylle ja samalla rauhallisen ripeällä tahdilla jo suuntasi ori mukanaan kävelemään vielä hetkeksi.Seisoin pienen hetken vain paikoillani ja katsoin kaksikon perään, kunnes heräsin sen verran takaisin hetkeen että älysin ainakin riisua kypärän päästäni. Pidin kypärää tiukasti käsieni välissä, painaen leuan sen sileää pintaa vasten ja vain tuijotin maahan.
Huomasin hyvin nopeasti odottavani että Niklas putkahtaisi tapansa mukaan jostain kolosta esiin. Pyyhkisi vähäisetkin nakertavat ajatukset jonnekin kiven alle, alkaisi selittämään juomisen tärkeydestä ennen kuin nappaisi kypärän käsistäni ja alkaisi tyrkyttämään vesipulloa.
Tunsin hymyn nykivän toista suupieltäni. Kopautin otsani kevyesti kypärää vasten, käännyin ympäri, harpoin Barnumin ja Hakran karsinoiden välissä pönöttävän kisakaapin luo ja aloin riisumaan pitkää kisatakkia yltäni jotta saisin sen nopeasti pukupussin suojaan.“Sehän meni ihan hyvin”, Sonjan ääni kuului takaapäin jolloin pyörähdin ympäri ja nostin edes jonkinlaisen hymyn kasvoilleni.
“Mmhm. Vähän niin ja näin”, vastasin olkiani kohauttaen, “mutta ensi kerralla paremmin.”
“Varmasti, ja olihan siellä paljon hyviäkin pätkiä. Nikke varmasti sanois tähän jotain että ainakin taas tietää mitä tehdä kotona”, nainen naurahti kepeästi.
“Melkein sanasta sanaan. Ja todennäköisesti jatkaisi luettelemalla ne onnistuneet puolet. Mitä kyllä on, vaikka ei olekaan ruusukkeita millä todistaa se.”
“Ehkä Nikke voi askarrella sulle ruusukkeet”, Sonja sanoi virne suupielissä.
“..Älä vaan anna sille ideoita”, naurahdin, “Mutta nyt. Juotavaa. Lähdetkö mukaan expo-alueelle? Tai no, sinne päin.” -
Monta aihetta juhlaan
Liittyy Jannan aikaisempaan tekstiin.Myönnettäköön, vuosi oli alkanut hyvin. Jopa niin hyvin että tuntui pitäisi olla varovainen jatkossa.
Ensinnäkin loma venäjällä oli mennyt parhaalla mahdollisella tavalla: viimeisetkin kertomisen arvoiset sukulaiset, jotka eivät olleet tienneet Niklaksesta, olivat toivottaneet hänet tervetulleeksi perheeseen. Ja ne muutamat joiden ei tarvinnut tietää olivat yhä pimennossa. Tärkeimpien asioiden lisäksi oripojat olivat kumpikin läpäisseet vuosittaisen eläinlääkärintarkastuksen puhtaasti ja olin itsekin juuri saanut puhtaat paperit omalta viimeiseltä lääkärikäynniltä. Polvileikkaus oli nyt täysin ja virallisesti onnistunut.
En tiedä pitäisikö melkein juhlia asiaa pienesti, hankkia jotain hyvää kahvin kaveriksi tupaan.
Hymyilin itsekseni, ja kumarruin nostamaan Barnumin jalkaa samalla kun kuuntelin Niklaksen selostusta tulevaisuuden suunnitelmista. Reilu viikko Arlekin selässä oli tehnyt ihmeitä miehen itsetunnolle, ja hän olikin hypännyt takaisin valkean orin pariin melkein kuin mitään taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Jopa hiuksenhieno harkinta hevoskoulusta oli hiipinyt takaisin tuon puheisiin.“Tai siis.. Emmä tiiä oisko siinä ees mitään järkeä. Ko tuskin mä tulisin sen alan töitä varsinaisesti tekeen, mutta jos taas mahollisuus tulis johonki pikkuhommaan niin miksikäs ei. Ja kyllähän sitä kautta ainaki lisää oppia tulis, kaikesta, helepottas sunki hommaa, ko ei tarvis iihan kaikkia itsestäänselviä juttuja olla selittämäsä”, Niklas selitti samalla kun kopitteli pölysukaa kädestä toiseen.
“Niin paljon kuin voisinkin neuvoa suuntaan tai toiseen tuossa asiassa, niin sanon vain että jos päätät kokeilla: voin auttaa työharjoittelupaikkojen kanssa. Jos taas päätät että et, niin kertaus on opintojen äiti. Tuleepahan itsekin kerrattua niitä itsestäänselviäkin asioita”, heitin virnistäen.
“Sä voisit kuitenki ees jonkulaisen mielipitees sanua että kummin mun kannattas tehä! Eikä tollanen poliittinen kumpiki käy, mä oon satavarma että sulla on joku ajatus tästäki kuiteski.”
“Monessa koulussa on jatkuva haku, joten mikään kiire päätöksellä ei ole. Punnitset vaihtoehtoja kummaltakin kantilta, kirjoitat vaikka ihan ylös ne plussat ja miinukset.”
“…Tuo ny ei auttanu yhtään”, Niklas puhahti, “En tiiä. Toisaalta joo, toisaalta ei. Mutta jos sinne lähen niin mä todellaki muistan ton harkkapaikka avun, koska etenki hyvien paikkojen löytäminen ei tosiaankaan oo mikään itsestään selvä juttu. Ja vielä sellanen misä ehkä sais tehä muutaki ko pelkästään lapioida paskaa. Tai ku mitä näitä heppakouluja käyneitten tyyppien juttuja lukenu, niin tosi monella käyny niin että vaikka harkasa ois pitäny päästä tekeen paljo just hevosten käsittelyä ja muuta niin hyvä ko olivat ulosvientiä enempää päässy tekeen mitään ko aika menny pelkästään karsinoitten, tarhojen ja pihattojen siivuamiseen. Tärkiä ja olennainen taito joo, mutta.. Mitä sä naureskelet?”Kurtistin kulmiani vähän hämmentyneenä, mutta Jannan ääni selitti heti Niklaksen äkillisen oudon kysymyksen. Suoristauduin seisomaan jotta näin tarkastella parivaljakkoa Barnumin selän yli, ehtien juuri parhaikseni todistamaan kuinka Niklaksen katse sinkoili kuin tennispallo käsiin annetun kännykän näytön, Jannan ja minun välillä.
Pieni huvittunut tyrskähdys oli hyvin lähellä päästä livahtamaan esille, minkä pyrein naamioimaan enemmän ja vähemmän onnistuneesti yskähdykseksi ennen kuin koppasin mustan orin estesatulan käsiini ja heilautin sen hevosen selkään. Tunsin Niklaksen tyrmistyneen tuijotuksen itsessäni kun Janna paljasti minun tietäneen naisen raskaudesta jo lokakuusta saakka. Naisen seuraava kysymys tosin tuli jo yllätyksenä minullekin.“Hmh? Me?” kysyin ja viitoin itseni ja Niklaksen väliltä, samalla kun nuorempi mies lähinnä tärisi jalansijoillaan. Ja yritti päättää katsoako minua vai Jannaa.
“Jep, te”, nainen naurahti, “Muttei tarvi tosiaan nyt heti vastata. Voitta miättiä ja keskustella siittä iha rauhasa ja vastata sitte ko tierätte”, tuo lisäsi vielä ennen kuin lähes taktisesti livahti ulos suulista.
Niklas suurinpiirtein teleporttasi viereeni ja tarttui kiinni toisesta hartiasta ja ravisteli minua “Kuulikko! Kummisetä! Niklas “Kummisetä” Haanpää! MIETI! SAY YES TO THE DRE– LADY! Vai lapselle? Kummalle se vastaus loppukäjesä sitte onkaan jos pilkkua viilataan.. no, kuitenki!”
”Kuulin, kuulin”, nauroin ja yritin pitää tasapainoni toisen roikkuessa.”
”Mieti ny! Pieni vaikutuksille altis ihmisotus. Pokemon, Digimon, Super Mario.. niin paljo nostalgisia juttuja mitä näyttää!”
”Hmm… Ettet nyt vähän menisi asioiden edelle?”
”Pffft, ompaha suunnitelmat valmiina!”Pudistin vain päätäni kevyesti, kun Niklas uppoutui pohtimaan mitä piirettyjä hän oli lapsuudessa katsonut ja löysiköhän niitä vanhoja hyviä enää mistään. Asiasta tuskin tarvitsi käydä pitkää keskustelua, koska vastaus taisi olla jo selvä.
-
Sotasuunnitelma
Yksilökilpailu oli saatu päätökseen hetki sitten, minkä jälkeen porukka oli jakautunut kolmen ryhmiin tiimikilpailua varten jolloin Nelly kiersi Niklas apulaisena kintereillään täyttämässä ryhmien glögimukit uutta kamppailua varten.
“Missä järjestyksessä meidän olis parasta mennä?” Santtu kysyi Fifin selästä, nuoren miehen kasvoista oli helppo päätellä että tuolla oli ollut hauskaa jo yksilökisan aikana.
“Me pohdittiin itseasiassa just samaa Marshin kanssa hetki sitten”, Sonja vastasi, “että missä järjestyksessä sen kupin siirtäminen toiselle olisi helpointa.”Pienen hetken kaikki meistä näytti pohtivan ja kokeilevan samaa, mukin nostamista ja laskemista, samalla kun vilkuilimme toistemme ratsuja sovittaaksemme liikerataa.
“hmm.. ehkä riippuu oman käden liikkuvuudesta kumpi on helpompaa. Etenkin vauhdissa.. Mutta.. Ehkä mukin ojentaminen ylöspäin on vähän helpompaa?” tuumasin oman pohdintani päätteeksi.
“Se saattaisi ollakin.. Ylöspäin antaessa ei ehkä niin herkästi kaada sitä glögiä reunan yli.”
“Totta. Jos antaa alaspäin eikä muista olla varovainen, niin voi aika herkästi päätyä antaan mulle glögisuihkun”, Santtu naurahti ajatukselle vaikka todellisuudessa moinen suihku talvipakkasella ei olisi mukava päätös.
“Joten pitäisikö mennä korkeuden mukaan? Santtu ja Fifi aloittaa, hankkii sopivasti etumatkaa jotta me voimme toheloida perässä-”
“Hei! Ei meidän suoritukset nyt niiin huonoja ollut”, Sonja nauroi.
“No joo, ei ollutkaan”, myönsin virnistäen, “Mutta Santun jälkeen mentäisiin sitten.. Minä ja Hakra, niin Sonja ja Mortti saa lopettaa kisan?”
“Kuulostaa hyvältä sotasuunnitelmalta”, Santtu tokaisi varmana ja keskittyi pitämään kuppia tukevasti toisessa kädessään kun meidän luo ehtinyt Nelly kaatoi punertavaa juomaa mukiin.
“Muistakaa tasainen käsi, niin säästyy hyvin glögiä mulle asti läikytettäväksi”, Sonja virnisti.
“Hyvin se menee nyt kun on sopivasti harjoituskierros alla.”
“Mmhm, mutta ehkä on ihan hyvä että tässä ei ole niitä kierroksia tai maapuomeja.”
“hmm.. Vielä on talvea jäljellä. Sellainen rata soveltuisi hyvin hiihtäjän kanssa hiihtoratsastukseen hiihtolomalla”, vastasin virnistäen. -
Nik_Nik
ke 22.12: Storyyn tulvii tasaiseen tahtiin kuvia ja lyhyitä videopätkiä missä näkyy melkein mitä tahansa mitä voi kuvitella tulevan vastaan Suomi-Venäjä ajomatkalla. Lumista maisemaa ulkoa, auton tuulilasin läpi otettuna, auton sivupeilin kautta otettu kuva missä näkyy hevoskuljetusauton kylkeä, pienen LCD-näytön kuvaa kahdesta matkustavasta hevosesta, Krem, rakennuksia, turistikuva punavalkoisiin vaatteisiin pukeutuneen joulupukin kanssa Krem sylissä, turistikuva sinivalkoisiin vaatteisiin pukeutuneen joulupukin ja naispuolisen hahmon kanssa Krem sylissä (joulupukki pätkissä myös linkattuna @HELLLLO jotta Hello varmasti näkee ne koska joulupukki!), loopilla liikkuva videopätkä huoltoaseman sisätiloista mikä päättyy tarjottimella olevaan hampurilaisateriaan, autosta ulos kurkkivat Hakra ja Barnum kun sivun silta on alhaalla, tärähtänyt kuva kun Barnum on kiskonu Marshallin lakin päästä ja mies yrittää pyydystää sitä takaisin…to 23.12: Edellisen päivän tavoin storyyn tulvii kuvia ja lyhyitä videopätkiä, tällä kertaa Marshallin kotoa ja kotitallilta. Yleiskuvia, aamutallista, eri hevosia karsinoissa/käytävällä/tarhoissa…, muita ratsastamassa, koiratarhan hangissa loikoilevia karhua muistuttavia koiria, honteloita pitkäraajaisia isoja koiria takan edessä retkottamassa, pieni erittäin karvainen poni, Krem…
pe 24.12: Storyssa kuin tilillä muutaman kuvan sarjana kuvia kun kuutta hevosta valjastetaan koristeellisiin valjaisiin, kaksi kolmen hevosen tiimeissä olevaa valmista rekeä ja ihmisiä kiipeämässä kyytiin, erilaisia kuvia reen kyydistä otettuna, pari pätkää toisesta valjakosta kun he ovat siirtyneet kulkemaan rinnalle aukealla alueella/pellolla…
la-su 25-26.12: Meno storyn puolella jatkuu. Joitakin kuvia talleilta, hevosista, enemmän kuvia talon sisältä, kuusi, koristeltuja huoneita, joissakin kuvissa näkyy vähän ihmisiäkin, Krem, loimitetuja hevosia laitumella, muutaman hevosen kanssa hiihtoratsastusta erona se että hevosilla ei olekaan erikseen ratsastajaa #skijoring, Krem Anicen sylissä, viimeisen päälle katettu pitkä ruokapöytä, Marshall istumassa pianon ääressä…
ma 27.12: Storyyn ilmestyy yhä hyvin samanlaista sisältöä, mutta maltillisemmin. Tilille ilmestyy myös pysyvänä postauksena kuva aikaisemmin näkyneestä hyvin karvaisesta pienestä ponista jonka kanssa ryppäänä kuva missä Niklas seisoo maneesissa hilpeän näköisenä samaa ponia taluttaen ja Krem pönöttää Hangon Keksi -ilmeellä ponin selässä #Marshinopetusponi!
Jos Marshallilla olisi insta… (Niklas yrittää kovasti että se toteutuu)
ke 22.12: Storyssa pari lyhyttä videoklippiä kun hevoskuljetusauto on sillat alhaalla Hopiavuoren pihassa, joku kuva matkalta, kuva kotona tallin pihalta mihin lisätty tarra ”Home sweet home”.
pe 24.12: Kuva kahdesta troikasta tallin pihalla.
la 25.12: sivullisen ottama kuva hänestä hiihtoratsastuksen merkeissä ruunikon hevosen kanssa. -
Loma
Yritin sitkeästi puristaa silmiäni tiukemmin kiinni, yrittäessä torjua typerän auringonvalon mikä osui verhon sivusta suoraan sänkyyn. Mutisin puoliääneen pari valittua sanaa samalla kun yritin muklata tyynyä siten että se olisi pääni alla mutta myös blokkaisi tuon typerän valojuovan, mutta tuloksetta. Lopulta kuitenkin luovutin, ja murahtaen käänsin ruhoni toiselle kyljelle. Hapuilin laiskasti sängyn toista laitaa kohti mutta en tuntenut mitään muuta kuin viileän lakanan ja lätyskän mitä Niklas kutsui tyynyksi.
Raotin toista silmääni sen verran että pystyin toteamaan tuntoaistini olevan oikeassa ja yöpöydällä oleva kello teki tilanteesta vain oudomman: ei edes yhtätoista ja aamutorkku Niklas oli noussut ylös. Jätin käden toisen tyynyn päälle, ja yritin kaivella muistiani että mihin toisella oli ollut menoa. Mutta en onnistunut kaivamaan pienintäkään muistikuvaa esille. Tuijotin mihinkään tiettyyn keskittymättä eteenpäin ja annoin ajatusten virrata.Tauko kisaamisesta. Hevoset saivat loppukuun ottaa rennommin, enemmän maastoilua ja kevyttä jumppaa kummallekin. Tammikuussa viimeinen lääkärikäynti polven kanssa, mitä en oikeastaan ollut ajatellut pitkään aikaan. Lähes neuroottinen rutiini kuntoutuksessa ja jälkihoidoissa tänäkin päivänä oli selvästi ollut vaivan arvoista, koska välillä en edes muistanut koko leikkausta tapahtuneen.
Hymyilin itsekseni. Todellakin riskin arvoinen.
Kun ajatukset valuivat kuitenkin jo suunnittelemaan tammikuun kalenteria, asioiden sopimista valmentajan ja hevosenhoitajan kanssa sun muita, pudistin päätäni ja kierähdin selälleni sängyllä. Ei, niitä ei aleta miettimään loman ensimmäisten päivien aikana. Joku raja.“..Mitä sä pyörit sielä?”
Niklaksen ääni kuului äkisti sen verran läheltä että lähes hyppäsin istumaan sängyllä “Mit–”
“Täälä alahaalla.”
Kurottauduin sängyn reunalle äänen suuntaan, jääden tuijottamaan lattialla puoliksi sängyn alla makoilevaa nuorempaa miestä. Krem makoili hyvin tyytyväisenä omistajansa kainalossa.”
“Tippusin joskus aamuyöllä enkä jaksanu kiivetä ylös”, Niklas mumisi silmät kiinni, “mutta niin mitä sä pyörit ja öhiset sielä heti aamusta?”
Pudistelin päätäni pieni hymy suunpielessä, jääden makoilemaan sängyn reunalle “Kuten tiedät. Työnarkomaanin aivot. Joten mielessä kävi mitä kaikkea seuraavan.. reilun kuukauden aikana pitäisi tehdä.”
“Et nyt alota heti ko–”
“En en”, naurahdin, “sitä minä täälä öhisinkin että en miettisi niitä vaan eläisin edes hetken ihan lomaa.”
“Uskon ko nään, mutta toivottavasti nään”, Niklas kommentoi virnistäen ja raotti toista silmäänsä.Hetken vain tuijotin Niklasta. Harvassa oli tällaiset aamut kun jopa minä heräilin kaikessa rauhassa ja saatoimme hetken vain olla. Tunsin pientä kutkuttelua jossain kohti rintaa, mistä se tuntui kulkevan hartioiden kautta sormenpäihin asti. Ja kaulan läpi aina poskiin ja suorastaan työnsi suupieliä ylöspäin.
“…Et lähtisi tänään mukaan tallille?”
Niklas käänsi päätään toiseen suuntaan ja pyöritteli peiton nurkkaa sormissaan, ennen kuin vähän epäröiden nyökytti päätään “..No.. Kai… mutta en kyllä selkään nouse..”
“Ei tarvikkaan. Eikä tarvi edes hevosiin koskea nyt, riittää että tulet edes tallille”, koska niin itsekästä kuin olikin ajatella näin mutta jos Niklas jäisi pysyvästi hevoskammon kouriin.. meidän yhteinen tulevaisuus olisi hyvin hankala.
“mmhm.. No siis, kyllä mä kai aidan takaa voin löllöttää hevosten turpia ja näin mutta. Niin”, Niklas sopersi vähän mutisten, “kun siis… kyllä mä vielä haluan takas satulaanki, koska mä haluan etenki hyppään ja näin, mutta oli vaan niin helppo.. Olla lähtemättä. Mutta ny ku en lähteny sinne Pariisiinkaan niin mua vitutti niiin paljo vaan kattoa telkkarista niitä kisoja! Kadutti ihan hitosti etten lähteny. Niin mä päätin että ens kerran ku on tollanen niin mähän en jää siitä paitsi!”Myönnettäköön että oli jopa vähän vaikuttunut, koska toisen äänestä kuuli hyvin selvästi että tuo ei laskenut leikkiä. Sarjakuvamaailmassa Niklaksen silmissä varmaan näkyisi liekit mikä kertoisi kuinka tosissaan tuo oli.
“Hyvä”, vastasin virnistäen, “Lupaan että heti kun olet mielestäsi valmis, niin voidaan mennään käymään joku reissu Tuuvan luona. Saat ratsastaa niillä parilla vuoniksella mitä siellä oli, niin siitä on varmasti helppo lähteä taas eteenpäin.”
Niklaksen ilmes kirkastui huomattavasti “Niin sillä millä sillon kerran sain käy ihan päineen maastosaki?”
“No se ainaki. Tuuva on kysynyt useamman kerran millon me tullaan taas käymään, niin lupasi että sullekin löytyy helppoja ratsuja alle että voit vaan ratsastaa ilman että pitää miettiä jokaista raajan asentoa juuri millilleen oikeaan kohtaan.”
“Ah, parasta… Etkö säki vois hankkia jonku sellasen hevosen? Niin voisin sitte omia sen itelleni.”
“..Jos sellainen hevonen minulle joskus siunaantuu niin saat omia. Mutta tällä hetkellä en valitettavasti ole katsomassa uutta hevosta.”
“..Tylsää”, Niklas virnisti. -
Pariisi paketissa
Valmistautuessani viimeiseen illanviettoon Pariisissa, oli myönnettävä että tunsin oloni vähän haikeaksi. Ei pelkästään sen takia että vanhempani suuntasivat täältä takaisin kotiin enkä ollut varma millon heidät taas näkisin, mutta myös siksi että näin isot kilpailut olivat herättäneet sen nälän mitä olin tuntenut ennen taukoakin. Nälkä suorittaa haastavampia ratoja, nälkä kehittyä lisää jotta voisin ratsastaa isääni vastaan huipulla nyt kun se taas oli mahdollista.
Niin hyvältä kun Barnumin kanssa saatu voitto nuorten hevosten luokassa oli ollut, mielessä tuntui sitäkin lämpimämpi läikähdys kun toistin mielessäni Stanimirin kanssa ratsastettua intermediaten luokkaa. Ei meidän prosentit palkinnoille asti meitä ollut lennättänyt, mutta 17 sija 42 ratsukon joukossa tuntui silti voitolta.
Jossain ihan ajatuksien perällä kuuluvat hiljaistakin hiljaisemmat kuiskaukset saivat minut nopeasti pudistamaan päätäni kun omatunto hakkasi kallonseinämää. Vedin hitaasti syvään henkeä ja työnsin ne ajatukset takaisin syvimpään koloon, keskittyen vain muistelemaan torstain onnistuneita ratsastuksia. Barnumin rytmikäs harppaus laukanvaihdossa, Stanimirin pehmeän tahdikas liike piruetin aikana…
Marshall ja isiltä lainattu orlov-o. Stanimir KZV
Kuva isompana -
(vanhaa ei tosiaan saanu enään muokattua, minkä saa tosiaan poistaa kuleksimasta, niin uusi kehiin)
Marshall Kozlov
Päivitetty 12.3.2023Juuri nyt:
» Stanimir isältä lainassa kisakaudelle -23 samalla kun etsii itselleen uutta hevosta.
» Kihlautunut Niklaksen kanssa 5.3. ja häät mietinnässä.
» Oma pieni koti/tila ollut hakusessa jo hetken, etsinnät jatkuu.
» Yleinen fiilis nyt, erinomainen. Kisakausi alkanut ihan lupaavasti, iloinen Niklaksen myöntävästä
vastauksesta kosintaan ja muutenkin elämä tuntuu sujuvan. Tiedossa myös paljon muita asioita asioita
jotka on toistaiseksi pidetty omana tietona.Ihmissuhteet:
» Solahtanut ihan hyvin mukaan tallin arkeen, ei etenkään entuudestaan tutumpien kanssa jännitä
keskustelujen aloittamista saati muutakaan vaan osallistuu ihan mielellään mukaan vähän kaikkeen.
» Viihtyy erityisesti Jannan, Sonjan, Santun, Nellyn ja Oskarin seurassa.Tulot ja menot:
» Royal Cup (14.-16.7 & 24.-26.11)
» Raven Crossing Iron (31.3-2.4)
» Summer Palooza (1.-4.6)
» Huhtikuussa reissu Venäjälle koeratsastuksien merkeissä.
» n. parin viikon matka Amerikkaan toukokuun alussa.—
Niklas Haanpää
Juuri nyt:
» Opinnot Kerppukulman Hevosopistossa jatkuu.
» Aloittanut kilpailemisen Barnumin kanssa HeB tasolla. Tähtää kenttäratsastukseen.
» Kihlautunut Marshallin kanssa 5.3.
» Yleinen fiilis nyt, erinomainen mutta hieman huolestunut. Erittäin iloinen kihlautumisesta ja haaveilee
jo häistä. Mutta huolissaan, koska ei halua äitiään tai isäpuoltaan paikalle. Innoissaan ratsastamisesta
kuin myös koulun etenemisestä vaikkakin samalla hieman murehtii hoitohevosensa puolesta.Ihmissuhteet:
» Perus Niklas, reippaasti menossa mukana ja hyppää keskusteluihin mukaan helposti.
» Viihtyy erityisesti Hellon, Eiran, Jannan, Alexin ja Ilonan seurassa, kuin oikeastaan kaikkien muidenkin.Tulot ja menot:
» Aloittaa koulun puolesta työharjoittelun maaliskuun lopulla (paikka auki)
» Kulkee mahdollisuuksien mukana Marshallin mukana kisareissuilla.
» n. parin viikon matka Amerikkaan toukokuun alussa. -
Hyvä että Sonja on tykänny vierailustaan Kozloveilla. Hyvä myös että vaikka Stanimir ei mikään helppo ratsu ole, niin niitä onnistuneita pätkiä tuli ja että Sonja osaa keskittyä niihin siten että hymykin näky:
kuva vähän isompanaHyvin hahmoille uskollista kirjottamista jälleen, vaikka vähän varmasti jouduit miettiin että mitenhän ne elää ja toimii. Etenki Grigori on osunut hyvin nappiin: isäntä kertoo mieluusti silmäterästään enemmänkin jos keskustelun toinen osapuoli on osoittanut kiinnostusta Stanimiria kohtaan. Ja yhtä paikkaansa pitäävää on myös se että kyllä se huumori välillä pilkahtelee.
Etenki tuo iltatallin jälkeinen juttu on sellainen mitä Kozloveilla tosiaan tehdään. Rauhotutaan vilkkaan päivän jälkeen, ja oleskellaan yhdessä, ennen kuin porukka alkaa katoamaan nukkumaan ja tekemään omiaan. -
Olipa jotenki ihanan kepiä teksti, ja helppo kuvitella koko tapahtumaketju pienenä elokuvana mielesä. Näistä tulee yksinkertasesti hyvälle mielelle.
Nää tälläset tarinat/hetket on itellä sellasia, että jos mun pitäis kuvailla millanen paikka Hopiavuori on niin tällänen. Ja hevosia sekaan. Vähän sielä ja täälä tapahtuu vähän kaikenlista ja siinä ohessa kuuluu puhetta ja naurua kun tutut ihmiset älskää. Ja kuuluu ehkä vähän huutoaki välillä.
Kelpais kyllä itekki tollasesa paikasa kölliä riippumatosa. -
Jotenki onnistuit taas vieraileen mun päässä, koska kirjoitit juuri sellasia asioita mitkä ite meinasin kirjottaa mutta päätin kuitenki jättää avoimeksi.
Kirjoittamatta jättämäni asiat olit nimittäin: Kyllä, Anice ja Grigori olivat tallilla vastassa. Ja alun tervehtimisien ja halauksien jälkeen Anice hyppää emännän kenkiin ja pitää huolta Sonjasta ja Mortista (koska tietää hyvin että Grigorilla ja Marshilla on kuitenki kiire edes lyhyesti suunnitella seuraavien viikkojen ohjelmaa läpi. Joten antaa miesten touhuta omiaan niin minä hoidan vieraat!)Ja pakko vielä pikaisesti kiinnittää huomiota Sonjan mietteisiin, että eihän se Mortti mitään hienouksia kaivannut. Koska niinhän se on, ei hevonen mitään sen kummempia kaipaa. Kunhan perusasiat on kunnossa niin se on tyytyväinen. Kun taas yllättävän moni hevosihminen sen sijaan saattaa kaivatakin jotain hienouksia, jopa niitä turhuuksiakin kuten hienot karsinaelementit.
-
Mä ehdeinki arvuutella että kai nyt Sonja lähtee Hanami Weekille kans, vaikka eihän se nyt mikään kilparatsastaja oo. Ihan vaan harrastelija. Vai miten se menikään.
(jos muuten Sonjaa kiinnostaa tarttua taannoiseen Kozlovin pariskunnan kutsuun, niin Marshall lähtee ennen Hanamia kotia treenaamaan)Mutta. Ai kauhia kuin hyvin tästä tulee ilmi kuin vaikiaa jonku sopivan mekonki löytäminen voi olla!
(ja että kuinka tyytyväinen oon kun ei oo tarvinu henkilökohtaisesti sitä kokea)Yksinkertaisuudessaan kyllä harvinaisen viihdyttävää luettavaa. -
Tästä pääsi kyllä tosi hyvin kartalle niin Outin kuin perheenki kuulumisista ja tekemisistä! Jotenki myös liian tuttua tuo että Otsonmäen kaltasella pienellä paikalle ei pysty käymään misään etteikö törmäis johonki ees puolituttuun.
Mutta kyllä joo Outiki ratsun alleen tarvii, jos ei omaa niin ainaki hoitohevosen. Eiköhän sellanen Hopiavuoresta kyllä löydy -
Kiinnitin kans huomiota siihen että kuin huomaavainen Sonja on, kun ajattelee Nellynki tunteita tässä valmentaja hommassa. Voisin uskoa että toinen ei oo millänsäkään vaikka Sonja lähteeki vieraisiin valmentautuun aina välillä. Mutta odotan kyllä mikä lopputulema on. Jotenki tosi jännää kattoa kuin ”emmä mitään kisaamaan” Sonjasta onki alakanu kovasti muovautuun ihan kilparatsastaja, seuraavat kisat jo pohdinnassa.
Ja kukapa ei Sonjan taustalla olevasta menestyksestä innostuis?Samalla pakko kysyä: ootko vieraillu mun päässä?
Koska mä mietein, ja jänistin kun en ehtiny omasta mielestä ajoissa, että oisin kirjottanu Anicen ja Grigorin kutsuun Sonjan valmennuspätkälle venäjälle. Koska se on jotain mitä ne todellaki olis tehny. Koska etenki Anice on sellanen, että ihme kun ei ole jo lähettäny joulunviettokutsuja niille joitten nimet on yhtään useammin Marshallin jutuissa kuullu. -
Mä tuun kans tänne heittään että vitsit Reija vaikuttaa just sopivalta valmentajalta Ealle (ja ois ollu ehkä itelleki aikanaan sopiva köh)
Ja tuo mitä Ea kerto alkaneensa harjottaa, positiivisen palautteen antoa kun sille on sijaa, on sellanen asia mitä pitäis harrastaa enemmän (niin irl kuin url) koska se on mun mielestä tärkeä taito. -
En keksi mitään fiksua sanottavaa koska hykertelin täälä melkeen laittoman ilosena siitä, että Stanimir sai tälleen huomiota tarinassa.
Nostan kyllä jälleen taas hattua sille kuin ihanan paljo sait näistä kisoista kirjotettua! Ja niin laajasti eri asioita. Kisajännitystä ja onnea, seikkailua Pariisin ytimessä Santun kanssa, illallisia ja lasin kilistelyä yleisesti kisojen osana. Ja sitte vielä otit niin paljo mukaan Kozloveitaki! (etkä usko kuinka vietävän paljo mua harmittaa että iteltä tarinointi jäi vain pariksi hätäiseksi tekstiksi. Oiskohan sopivaa todeta että ens kerralla sitte paremmin. Toivottavasti)
