Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
9.6.
En edes tiedä miksi, mutta selasin asuntoja. Istuin Masan sohvalla ja painoin läppärin hiirellä yhden asunnon sivut auki. Kylällä sijaitseva kaksio oli siistin näköinen ja halpakin. Enhän minä voi ikuisuuksia tässä asua – varmasti kaikki ovat jo kyllästyneet ruostekasaan etupihalla. Eetu ei varmasti pistäisi pahakseen, vaikka jäisinkin. Mutta ei se silti ole oikein. Ja sitäpaitsi olisi korkea aika jo saada lisää huoneita. Mutta en minä Masasta mahda luopua, juuri kun sain sen maksettua pois. Kaksiossa oli vessa, jota ei tarvitsisi tyhjentää ja isommat ikkunat.
Mutta en minä tällä työllä saisi vuokraa maksettua, vaikka halpa olikin. Mutta ei tässä pienessä kylässä ihan hirveästi työpaikkoja ole. Kirjastoon kaivattiin kesätyöläistä ja apteekkiin hyllyjen täyttäjää. Ei minusta kumpaakaan ole; en ole farmaseutti enkä varmasti kirjastotäti. Avasin uuden välilehden ja kirjotin Googlen hakukenttään ’avoimet työpaikat, Otsonmäki’. Olin selannut sivut jo moneen kertaan ennenkin ja tiesin ettei sivulla olisi uusia ilmoituksia. Siivojankaan työtä en löytänyt, vaikka olin laajentanut hakua niin kauas kuin vain uskalsin autottomana laajentaa. Eetun autoa en uskaltaisi edes kysyä lainaan, mutta oman mopon tai moottoripyörän voisin kuvitella ostavani. Huokaisin, sillä työpaikkoja ei ollut.
Avasin samaan välilehteen Facebookin ja selailin feediä huolimattomasti. Laskin vasemman kyynärpääni pöytää vasten ja nojasin pään kämmenen varaan. Huokaisin syvään ja painoin läppärin nuolinäppäintä alaspäin. Naistenhuone-ryhmän julkaisujen ja kissakuvien väliin eksyi Kontiola-pubin päivitys. Klikkasin tekstin kokonaan näkyviin. Ehkä Hello voisi lähteä taas baari-iltaa viettämään. Ilman autoa, suosiolla. ”Kontiola etsii baarihenkilökuntaa!” Kiinnostukseni heräsi ja nostin pääni. Mitä? Selasin ihan vähän alaspäin ja luin lisää.
”Kontiola etsii baarihenkilökuntaa. Tarjolla on kahdelle kesätyöpaikka, jota on mahdollista jatkaa syksyllä kokoaikaisena. Työntekijältä vaaditaan aikaisempaa kokemusta sekä asiakaslähtöisyyttä. Perehdytys tapahtuu 1.7 ja työt alkavat seuraavalla viikolla. Työaika on painottunut ilta- ja yöaikaan. Ota yhteyttä Messengerillä tai puhelinnumeroon…”Klikkasin heti Kontiola-pubin Facebook sivut auki ja painoin Messenger-näppäintä. Kirjoitin lyhyen viestin, jossa kerroin nimeni, ikäni, aiemman kokemuksen Porin paikallisessa. Kerroin olevani kiinnostunut työpaikasta ja olevani valmis tulemaan paikanpäälle haastatteluun heti alkavalla viikolla. Näpytys loppui, kun jouduin miettimään asumistilannettani. Hopiavuori? Asunto-auto sen edessä? Mitä minun kuuluisi sanoa?
Päädyin lopulta vain lähettämään viestin, ilman asumistilanteen kertomista. Työnsin läppärin pidemmälle ja painoin pääni kämmeniin. Voi huokaus – minun pitäisi puhua Eetun kanssa. Jäisiköhän tuosta edes aikaa heppasteluun? Raotin sormia niin, että näin eteeni.
Masan ovi narahti hieman auetessaan. Eetu katsoi ovi aukosta ja kertoi kahvin tippuneen.
”Kuule, mun pitää puhua äkkiä jostain.” Laskin kädet pöydälle ja löin läppärin kiinni. Eetu astui askeleen, mutta jäi nojaamaan oven karmiin.
”No?” hän sanoi.
”Pitäiskö… Tai siis” tunsin, kuinka kehoni jännittyi ja halusin jäädä takertumaan sanoihin. Mitä jos en vain sanoisi sitä ääneen. Jos vain jäisin tähän. ”Kylällä ois yks kaksio vapaana” tuhahdin. Minua jännitti Eetun reaktio ja se, että hän ottaisi nyt nokkiinsa ja kuvittelisi etten haluakaan suhdetta ja minä joutuisin lähtemään heti ja hän löisi oven kiinni ja ja ja… -
Kun aurinko laskee venyttäen varjoja, voi nähdä Hopiavuoren tilan takametsässä jotain taianomaista. Pilvettömän taivaan alla, viimeisten auringon säteiden aikaan voit nähdä hänet astelemassa kohti sateenkaaren päätä, josta onnekas hänet löytää.
Ja nyt Hoppislaiset, olemme kaikki yhtä onnekkaita! Tänään meille on ilmestynyt *rumpujen pärinää* Hopiavuoren Oma Yksisarvinen! Tässä tulee Cozminaah!
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
Nelly.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
// puoliska tuntia nyt miettiny julkasenko vai enkö, mutta koska te ootte te ja ootte aina niin kilttejä ni here we go :DD
The Tarina The Terassilta
Katsoin Tiituksen outoa naurahdusta. Juttuni oli keskeytynyt, joten kehoni osoitti Helloon päin, mutta kasvot olivat Tiitukseen päin.
”Mitä mitä?” Naurahdin epätietoisena. Nojasin kyynärvarrella penkin reunaan, kun Eetun katse hakeutui omaani ja yritin telepaattisesti pyytää apua.
”Ei mitää, kun mä vaan…” Tide hiljeni kesken lauseen, hymyillen korvasta korvaan.
”Mitä?” Eetu kysyi ja istui syvemmälle tuolilleen kahvikuppi kädessä. Tiitus katsoi Helloa ja edelleen hekotteli pienesti itselleen.
”Ei kun, mä vaan luulin nähneeni jotain”, hän sanoi, Hellolle.
”Ai näitten välillä?” Hello vastasi viitaten kädellään minuun ja Eetuun. ”No niin näitki. Johan nää on ollu varmaa vuoden jo!”
”Hello!” huudahdin enemmän säikähtäneenä. Katsoin miestä mahdollisimman vihaisesti.
”No ei nyt vuotta – jonkin aikaa” Eetu sanoi ja istui lähemmäs reunaa. Hän laski itsensä nojaamaan polviinsa käsillään. Pääni kääntyi heti Eetuun päin.
”Jonkin aikaa jo? No jopas”, Tide totesi ja katseli meitä ehkä hieman yllättyneenä. Istuimme vastakkain Eetun kanssa ja katselin hänen silmiään. Ja yritin olla hymyilemättä.
”Mut Tide, asuks sä sen Sakun kanssa? Eiks se miettiny et mis olit viimeyön? On se nyt aika raffia jättää kertomatta jos ei yöks tuu kotiin.” Käänsin katseeni Tideen. Enhän minä voinut tietää, asuiko hän Sakun kanssa vai yksin ja jos asui, oliko kertonut. Yritin olla kamalan vihainen, mutta hymy pyrki paistamaan läpi. Tiitus meni ilmeettömäksi, punastui sitten ja kröhi kurkkuaan.
”Eeh — krhm — ei ihmetelly.” Hänen ilmeensä palautui ennalleen. ”Mä otan ton sillä, et sä tiiät kans. Eli me ollaan tasoissa?”
”Tasoissa”, nyökkäsin vastineeksi. Vaikka keskustelu oli ollut olevinaan vihainen, Eetu ja Hello vilkaisivat toisiaan ja räjähtivät nauruun. Eetu hillitymmin, Hello sananmukaisesti räjähti. -
Pieni Mahtiego, joka on pakko saada!
”Mä haluan tollasseeen pikkusen!” sanoin ja näytin instagramista videota pöydän toisella puolella istuville Eetulle ja Noalle. ”Eikö oo söpö! Tollanen ois aivan ihana tännekki tallin pihalle leikkimään.” Pistin parasta koirailmettäni ja toivoin saavani Eetulta jonkinlaisen myöntävän merkin.
”Hän on pieni” Noa myönsi alahuuli törröttäen hieman ulos.
”Kyllähän tollanen koirankoppiin mahtuu.” Eetun suupieli teki pienen liikkeen tämän puhuessa.
”Kato ny, hän on niin lutunen! Tolla lailla nyt on isojen keskellä mahtiegona ja maktii” jatkoin ja vedin puhelimen itselleni. Katselin vielä videon kerran, ennenkuin jatkoin. ”Onkohan toi falabella?” Noa kohautti olkiaan pienesti ja oli selvästi vastaamassa, mutta Jilla käveli sisään keittiöön. Katsoin olkani yli ja hymyilin punatukkaiselle.
”Moi” sanoin ja Eetu nyökkäsi pienesti tervehdykseksi. Jilla käveli kahvinkeittimen luokse ja nosti itselleen kupin kaapista.
”Miks sä luet eilistä Ilkkaa? Eks sä muka kerenny?” Jilla kysyi Eetulta kaataen juomaa samalla.
”Joo. En kerenny — krhm — oli niin kiire päivä” Eetu vastasi ja nosti kupin huulilleen.
”Olihan sulla illalla aikaa” Noa puuttui keskusteluun. Minun kasvoilleni nousi hymy ja vaihdoin pikaisen katseen Eetun kanssa, ennenkuin yritin vajota syvälle puhelimeeni.
”Tuli niin nopsaan uni.” Varmasti kaikki kuulivat hymyn Eetun äänessä. Minä ainakin kuulin. Jilla istui viereeni ja käänsin puhelinta.
”Eiks oo söpö?” Näytin saman Pikkumahtiego-videon kuin äsken pojille..
”No on. Hän on niin pieni! Ja matkii noin ihanasti isompia” Jilla vastasi.
”Sitä mäkin sanoin!”Päiväkahvit on lempihetkeni koko päivästä. Ne on kuin aamukahvit, mutta minä en ole niin äreä että haluaisin heittää jokaista kupilla. Joten minäkin voin olla sosiaalinen silloin.
”Millais tää iltapäivä. Pitäiskö lähtee yhes maastoon?” kysyin kuuliakunnalta. Noa sanoi että miksi ei ja Jillakin myötäili. Vain Eetu epäröi.
”On niin kamalasti tuota hommaa, etten varmaan kerkeä.”
”Älä ny, mä autan sua. Ja soitan Inarinkin apuun” lupasin, sillä tiesin että Inari vain makasi kotona tähän aikaan.
”Mä voin auttaa kans” Jilla lupasi. Kulmakarvani kohenivat ja osoitin kämmenelläni Jillaa.
”Noni!” Ääneni oli oudon kimeä. ”Nyt sä ainakin kerkeet. Ihan nopeet vaa. Mennään se lyhyin reitti” anelin. Eetu joi viimeiset kahvinsa mukista ja sulki lehden. Hän huokaisi syvään ja päästi huuliensa välistä myönteisen äännähdyksen. Minä hihkaisin hiljaa ja join loput kahvit. Eetu hymyili ja katsoi minua silmiin. Hän pudisti pienesti päätään minun reaktiolleni.
”Mennään laittaa päiväruoat valmiiks. Mä soitan Inarille. Se tulee varmasti kans maastoon.” Nousin polvilleni penkille ja katseeni osui Noaan. ”No varmasti saat säki tul auttaa. Tuu ny, mennää kaikki yhes korjaa rännejä ja kaikkee!” Se oli tietysti vitsi. Mutta töihin kumminkin. Nousin penkiltä ja lähdin etsimään puhelintani terassin pöydältä. -
Jatkoa Kun on selekäki kipiä
Mutta kun
Käteni luiskahtivat pois puuskasta. Olin jo kerennyt pelästyä, että joutuisin yksin nukkumaan tämän yön. Mutta Eetu kutsuikin minut sisälle nukkumaan. Eihän siinä varmasti mitään kummallista ollut. Olimme vain nukkuneet aina minun sängyssäni. Se on vain ollut tapana ainakin — kauan. Eihän Eetun sängyssä varmasti mitään vikaa ollut. Paitsi että se oli sisällä. Jillan ja Noan kodissa. Kaikkien katseen alla. Eikä minulla ole mitään syytä sille, miksi kiipeisin portaita aamulla alas, ulko-oven käyttämisen sijaan.
”Mutta… Eikö kaikki arvais sillon?” kysyin varovaisesti, ihan hiljaa. Jotainhan minun oli sanottava. Huomasin kumartuneeni aavistuksen eteenpäin, joten suoristin itseni. ”Vai. Salataank me… Kyl sä tiiät.”
”Eira soon pitäny kumminki huolen” Eetu toisti ja ymmärsin nyt, mitä hän tarkoitti. Kohautin olkiani.
”No, totta. Kaikki siitä saa tietää kumminkin.” Otin askeleen lähemmäs Eetua. ”Mennään vaa.” Nostin käteni, jotta saisin Eetun kädestä kiinni ja otin toisen askeleen. Kolmannen ja neljännen jälkeen olin jo miehen luona. Vedin syvään henkeä ja puhalsin sen ulos.
”Miks tää tuntuu näin oudolta. Taisiis. Eihän sun sängys varmasti mitään vikaa oo, mutta ihan niinko nyt julistaisin koko maailmalle tätä… Suhdetta.” Tuntui oudolta sanoa se ääneen. Olemmeko nyt ihan oikeasti parisuhteessa? Eetun toinen suupieli nousi hymyyn ja hän kohautti olkaansa. Kävelimme rinnakkain kuistia kohti. Portailla Eetu antoi minun mennä ensin, mutta minä väistin ulko-oven kohdalla.Eetu tarttui pelottavan rauhallisesti oven kahvaan ja painoi sitä. Ovi aukesi pienen narinan kanssa. Mies katsoi minuun ja nosti kulmakarvojaan kysyvästi. Vedin henkeä todella syvään ja nyökkäsin varovasti. Eetu tarttui minua kädestä ja johdatti minut sisälle. Välillä näinkin päin. Keittiöstä kuului pieni puheensorina ja Eetu katsoi minua olkansa yli. Minä nostin etusormen huulieni eteen. Hipsimme kuin pienet teinit portaisiin, mahdollisimman piilossa. Eetu edellä, minä perässä. Portaiden yläpäässä minun pokkani petti ja päästin pienen tirskahduksen. Eetu kääntyi ja työnsi minut seinään. Hänen katseensa kieli, että hänelläkin oli ongelmia pitää naurua sisällä. Tunsin kylmän seinän selkääni vasten, kun Eetu kumartui suukottamaan minua nopeasti suulle. Työnsin hänet ihan pikkupusun jälkeen pois. Meidän pitää päästä makuuhuoneeseen asti paljastumatta. Eetu veti minua kädestä eteenpäin. Melkein unohdin hengittää, niin kovin minua jännitti. Kuin pientä teiniä joka karkaa vanhempiensa silmien alta poikaystävän kanssa.
-
Tapathuu 3.6, illalla, Kortinpeluun ja kaljan jälkeen.
Vanhat juorukellotIstuin sänkyni reunalla ja ujutin sukkia pois jaloistani.
”Hei, Tiitus kertoi tänään, että tykkää Hellosta. Koskakohan nekin uskaltaa puhua?” sanoin ja vilkaisin olkani ylitse. Eetu makasi kyljellään ja nosti kätensä silittääkseen selkääni. Lempeä katse seurasi käden liikettä.
”Toivottavasti pian. Mutta Jillahan sattuu viäläki meleko palijo” Eetu huokaisi.
Sukat tippuivat pehmeinä lattialle. Minä ujuttauduin peiton alle ja huokaisin. ”No ei ihme. Kyllä muakin sattuis. Mut Tide oli saanu kuulemma vähän nokkiinsakki harkkojensa aikana.” Makasin selälläni ja käänsin katseeni miehen kasvoihin. Hän oli jättänyt partansa ajamatta. Pieni sänki näytti sekaiselta. Vaikka eihän noin lyhyt sänki voi olla sekaisin. Eetu makasi kyljellään ja lepuutti päätään kätensä varassa.
”Ai. Kuinkahan niin?”
”Noko sen joku joukkuekamu tai joku oli mukiloinu sitä aina ko oli mahollisuus. Niinko sääntöjen sallimis rajois. Eikä Tiitus oikeen voinu mitään.”
“Minen ymärrä tuata lajia kyllä…” Kuulin Eetun äänestä, miten hän pudisteli pienesti päätään, vaikken sitä hämärässä nähnytkään.
”No en mäkää. Mut käviksä sitä Jillaa kattomassa?” kysyin. Eetu nyökkäsi ja selvitti hetken kurkkuaan.
”Joo.” Yskäisy. “Soon oikiasti aika romuna”, Eetu sanoi.
”Voi ei. Kunpa voisin mennä sitä halaamaan. Toivottavasti se pääsee pian ylös oikeesti.” Käänsin pääni ensin kohti suoraan kattoa ja sitten takaisin Eetuun puheen aikana vastausta hakien.
”Eiköhän se siitä lähre lopuksi sujumahan.” Eetu silitti käsivarttani. Eetun katse seurasi liikettä. Kai hänkin tunsi sääliä tai tarvetta auttaa Jillaa tai Helloa tai Tiitusta. Tai kaikkia. “Sinoot kyllä lutuunen kun hualehrit toisista” Eetu kuiskasi minulle puhaltaen samalla vähän ilmaa ulos. Hän ujutti sormensa sormieni lomaan ja katsoi minua silmiin. Lempeät, vihreät silmät vilkaisivat minua pimeässä ja minun teki mieli kihertää kuin teini, kun tämä saa ensimmäiseltä ihastukseltaan ensimmäisen pusun.Käännähdin kasvot Eetua kohti ja ketkuttelin itseni miehen paljaaseen rintakehään kiinni. Eetu laski käsivartensa — jotka muuten ovat sata kertaa paremmat kuin Sakun — minun ympärilleni ja rutisti. Suljin silmäni. Siinä oli hyvä olla. Huokaisin.
”Mehän ollaan niinko vanha pari jo. Tällälailla halitaan ja juorutaan” sanoin ja hain katsekontaktia. ”Ollaa me aika kauheita.” Silmäni olivat puoliksi kiinni, nenäni rutussa ja suupielet koholla. Ääneni oli hiljainen ja kertoi toivottavasti lauseen olleen vitsi. Eetu naurahti ja kiristi uudelleen otettaan, niin että jouduin luopumaan katsekontaktista ja nauramaan hänen kanssaan.
”Ollaanhan me.” Eetu suukotti minua otsalle. -
”Jaa. Kyllähän Masalla pelikortit on” hymyilin Tiitukselle. Samaan aikaan Hello juoksi ulos ja Jilla karkasi olohuoneseen. Huikkasin pojille, että käyn hakemassa pelikortit ja yritin saada Hellon kiinni. Pysähdyin ulko-ovella, vilkaisin maitopurkkia ja huusin Helloa. Tämä vilkaisi minua auton takaa, ennenkuin istui ja kaasutti pois pihalta. Palasin eteiseen ja laitoin lähimmät kengät jalkaani.
Kipitin asuntoautolle ja näpyttelin viestin Hellolle turvassa. Kerroin, että lähetin virtuaalihalin ja että ymmärsin hyvin. Sanoin myös, että näkisimme huomenna. Tungin puhelimen takataskuun ja etsin pelikortteja. Löysin ne pöydältä, nappasin mukaan ja juoksin takaisin sisään.
”Huh, kyllä on pisaroiden väistäminen rankkaa! Mut mä onnistuin siin” hymyilin tuvassa olijoille. ”Löysin mä nää kortitkin. Mitä me pelataan?” Istuin alas ja hörppäsin kaljastani.
-
”Entäpä sinun iltaasi?” Jake kysyi.
”Kiitos hyvää.” Katsahdin Helloa ja yritin telepaattisesti rauhoittaa tätä. Tai lähettää jotain rauhottavia viboja tai jotain. ”Mä rakastan istua tossa terassilla kun ukkostaa. Tulee oudosti hyvä olo” hymyilin Jakelle ja avasin oluen. Karhun yskähdys kuulosti hyvältä ja toivoin, että Eetu tulisi pian sieltä jostain. Tai että Hello tulisi viereen istumaan tai että Tiitus juttelisi. Tai ihan sama mitä tapahtuisi, kunhan jotain nyt tapahtuisi.Tiitus oli laskenut sipsikulhon pöydälle ja minä kurotin nappaamaan siitä pienen kourallisen.
-
Voi meitin pieni Mielikki, ihan sääliks käy. Tässä tarinassa on kivasti kerrottu mitä koira on pelänny ja mitkä pelot on jääneet koulutuksen avulla pois. Ja kuinka Noakin jännitti koiraa, koska luonnollistahan se on jos on tommonen pikkunen 😀 . Omalle kohalle se iski, ehkä koska nukuin viime yön ensimmäisenä yönä koirien kanssa. Noi on kyllä lainakoiria ja molemmat 12kg köriläisiä, mutta silti pelkäsin 😀 . Samaistuin siis Noan pelkoon ekstrapaljon!
Tykkään ihan hirveesti siitä, miten sä kirjottaessa sekotat uutta ja vanhaa. Ollaan turvassa ikkunan edessä, mutta samalla lukija näkee/kuulee/what ever menneisyydestäki. Mun silmään tää on sun yks vahvuus 🙂 !
-
Täähän oli hyvä! Mun mielestä onnistuit kaikkien hahmojen kanssa tosi hyvin täs 🙂 . Toki, en voi varmaksi sanoa muusta ko Nellystä mutta silti iso peukku. Tosi onnistunu 😀 .
Ja hyyvin luonnollinen tapa kuulla uutiset 😀 . Ihanaa ettet keksiny jotain juorukerhon kautta kuultua, tai muuta outoa. Toit sen esiin tosi luonnollisesti ja mä tykkäsin siitäkin!
Mun lempikohta on ehdottomasti Jepen Hodari-mielikuvat!
-
Oi voi 😀 . Mä oon kamalan pahoillani, etten pysty keskyttämään muuhun kuin Neetuun :DDD . Vai alkaa salaisuus rakoilla. Toisaalta, ehkä se on ihan luonnollista jo tässä vaiheessa. Eirakin saanu selville ja vaikka mitä, hyvin se siis iskostu tähänkin tarinaan, tosi luonnollisesti 😀 .
Toinen ihan ultimaattisen feivoritti kohta oli Sarvikuonot. Ja tietysti poni, joka leikki sarvikuonoa :DD .
-
Oi kun osasit pukea hyvin sanoiksi, mitä äidille vastataan 😀 . Aina ei jaksa samaa saarnaa tai tuottaa pettymystä, joten välillä on ihan oikeutettua kertoa se mitä äiti haluaa. Kunhan ei valehtele tietenkään, eikä Tide valehdellutkaan.
Tykkäsin kovasti myös, kuinka saat Hellon kuulostamaan Hellolta jo kahdessa puheenvuorossa! Ja Tiituksen pään tyhjeneminen heti kun puhelimeen vastataan. Mulle käy niin ihan joka kerta 😀 !
-
Loistavaa murretta! Ainakin tälle ei-Eetun-Kieltä-Puhuvana. Myyt sen kerta toisensa jälkeen mulle ihan sata-nolla. Mä ainakin uskon siihe 😀 !
Vai meinaa Kertusta tullu ajettava. Opettaiskohan Matilda Nellylle kans? Mä en oo ikän ajanu, joten mua kiinnostaa ihan tosi paljon lukee siitä tarinaa 🙂 .
Lempikohta oli ehdottomasti Eetun potku. Ja loppu oli todella realistinen! Tunnistan kyllä Matildan ajatukset helposti 🙂 !
-
Mä luen tarinat lähinnä söpönä alkukiinnostuksena 😀 oon ihan samanlainen Hellon kanssa siinä, että olisi ihanaa olla kokoajan toisen vieressä ja piikitellä ja kiehnätä. Mutta se kuuluu nimenomaan ekoihin viikkoihin. Ja se, että jos ikinä olisin suhteessa 24/7 heti aluks ni varmaan kyllästyisin ja lähtisin lätkii 😀 . Kai se kuuluu siihen ihastuksen tunteeseen. Ja sen tunteen Helloonki liitän just nyt 🙂 .
-
Olipa kiva tarina ihan vaan kuistilta. Tosi kivaa vaihtelua lukea näitä sun tekstejä, kun nää on mun mielestä muihin verrattuna vähän tasasempia. Niinkuin on Matildakin, tasainen nurkissa hiipijä 😀 .
Tää tarina avaa Matildan persoonaa paljon. Mikä on vaan siis hyvä, koska nyt me muut saadaan kans Matildasta kiinni ja uskalletaan ottaa omiin tarinoihimme 🙂 . Mun tulkinta on, että Matilda ei oo tahallaan hiljainen. Se vain ei viihdy keskellä porukkaa. Mutta hän on silti kiltti ja ystävällinen ja puhuu kyllä luontevasti takasin. Eli siis ei ujo, vain hiljainen.
Ja hyvä et otit Nellyn ja Eetun tähä. Lisää vaa 😀 . Mä ainaki odotan innolla :DD !
-
!!! Mun tekee mieli itkeä. Tää on ihanaaa tää teijän pallottelu ja rakastan seurata tätä. En ikinä kuvitellu, et saisin näin hyvää viihdettä että jättäisin sarjan kesken, koska täällä on tullu taas tarinaa. Eikä se edes haittaa, etten kuvitellu. En ois kumminkaan osannu arvata miten hyvältä tää tuntuu. Niinkuin lukijan näkökulmasta. Oi kun mä tunne Tiden lämpimän tunteen sisällä ja mä niiin ymmärrän miks hän pähkäilee jajaja. Oih, sulan.
Tosi kiva muuten toi tekniikka, et tarina alkaa ja päättyy samaan lauseeseen 🙂 .
-
Lisätty 🙂 !
-
Tässäkin näen vaan tason nousua. Oon ihan tosi ylpee susta! Ja Noan hiukset on loistava puheenaihe 😀 . En ois ite tajunnu sitä, mikä on sinänsä hassua koska ne on kumminki siinä esille koko ajan.
Oikeesti, lähetän sulle miljoona kehua! Niin hyvä sä oot!
-
Must tuntuu, että oot parantunu kirjottana aivan huimasti ihan parin kuukauden sisään. Mä tykkään ihan kamalasti sun tarinoista 🙂 !
-
Tää on oikeesti loistava!! Jokainen tarvis pienen Mielikin Hello Kitty laseineen elämäänsä 😀 !
-
Oi Eetu, kyllä sitä saa olla onnellinen! Voi kun tuli hyvä mieli tästä. Mun ehdoton lempikohta oli nopea käännähdys selälle ja rutistus. Voi kun sulan!
Varmaan luen tätä liikaa Nellynä, mutta ei mennä siihen nyt. Oikein tuli tosi hyvä mieli tästä.
Huomasin ajattelevani, että mites Annika. Eetu on siis selvästi jo erosta päässyt yli, mutta vertaileekohan hän Nellyä ja Annikaa? Varmaan tässäkin on taustalla se, että luen liikaa Nellyn silmin, mutta siltikään me ei nyt mennä siihen.
-
Allun hiukset on mun lempiasia Ikinä!!
-
Oi ihana! Hyvä Bee!!
-
Oi voi, veljesrakkaus on outoa :DD . Mä ymmärrän, miks tässä tilanteessa ollaan ja miks Allu käy Hellon päälle. Sitä en ymmärrä, miten noi kaksi puhuvat toisilleen. Taisiis jollain tasolla varmasti ymmärrän, mutta mä haluaisin kuulla Isä-Ilvekseltä, onko ne aina olleet tuollaisia. On ne jänniä kyllä 😀 . Mut oon kans kyl Allun fani; mikä persoona!
-
Oi kun sulla on hieno ote tarinankerrontaan! En osaa sanoa mikä siinä on se, mikä mua viehättää, mutta joku siinä ihan selvästi on. Näinkin perustarinasta kuin tämä, tulee niiiin hyvä mieli! Onnikin oli ihan mukana ja oikein kiva! Ja voi että kun toinen nyt halusi jäädä talliin makaamaan! Voi kun ihania karvaisia kavereita meillä on täällä 😀 ! Ja paljonkin!
