Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Laitumelle lasku
Pidin riimunnarusta vain nimeksi kiinni. Askel oli laiskaa sekä minulla, Cozminalla että edellä keinuvalla Inkalla. Inkan varsa taas ravasi emänsä vieressä. Se jäi välillä taaemmas haistelemaan ja ihmettelemään, mutta otti pian kiinni. Jos ei tietäisi paremmin, voisi kuvitella sen olevan innoissaan laitumelle päästessään. Mutta varsa ei ole ikinä nähnytkään laidunta, joten varmasti sillä ei ollut harmainta aavistustakaan. Takana lönköttelivät Flida ja Noa varsoineen. Ihan yhtä rauhallisesti kuin voi odottaa. Hiukan edempänä Arkelin näytti pomppivan eteenpäin. Hevosen pää oli ylhäällä ja se hirnahteli vähän väliä. Se varmasti tiesi, mikä odotti mutkan takana.
Laitumen portti lähestyi. Eetu ja Eira avasivat langat ja päästivät jokaisen sisään. Otin etäisyyttä muihin ja valmistauduin vapautukseen. Aina yhtä jännittävä hetki oli taas käsillä. Näin, kuinka Noa napsautti riimun auki. Kuulin, kuinka linnut lensivät ja visersivät kauempana maisemassa. Avasin riimun ja odotin lupaa. Eetu varmisti katseellaan, että jokaisella oli tilaa ja jokainen oli valmiina. Hän huudahti ilmaan käskyn ja samassa hetkessä Typy lähti loikkien eteenpäin. Seuraavaksi Arlekin pääsi irti ja samaan aikaan Inka ja Cozmina. Vain sekunnin murto-osan jäljessä Flidai.
Nyt hevoslauma kirmasi pitkin ja poikin laidunta. Tammat hakivat arvojärjestystään pätkittäin ja kirmasivat ja kiljuivat niin, että varmasti kuului. Varsat näyttivät onnellisilta. Seisoimme kaikki rivissä ja katselimme, kuinka iso lauma pääsi laitumen makuun. Arlekin näytti ottavan alfa-tamman roolin, mutta sehän ei tässä vaiheessa välttämättä kertoisi vielä mitään. Huomenna tai viikon päästä sen vasta tietäisi paremmin.
Ja niin kutkuttava tilanne oli ohi. Eira hoputti kaikkia takaisin tupaan, jotta saataisiin laidunkahvit ja -pullat. Hyvin hevoset pärjäisivät. Varsoineen ja kaikkineen.
-
Laitumelle laskua edeltävä yö
Nelly näki unta. Sen tietää siitä, miten kulmat kurtistuvat ja kädet heiluivat aavistuksen. Nelly nukkui oikealla kyljellä, toinen käsi tyynyn päällä ja toinen vähän matkan päässä siitä. Nelly inahti. Vierustoveri käänsi kylkeään ja laski kätensä Nellyn lantion päälle. Peiton kahinaa.
Nelly näki, kuinka hevonen laukkasi. Taivas oli harmaa, valkoisen pilviharson takana. Maa oli liikkeessä. Hevonen laukkasi vihreää laidunta pitkin kauemmas ja kauemmas.
Nelly inahti uudelleen.
Valkoinen hevonen loisti tumman vihreää nurmea vasten etäisenä, mutta kirkkaana. Aivan kuten kiiltokuvassa. Nelly tunsi hevosen. Hän ei nähnyt tammaa tarpeeksi läheltä, mutta tiesi sen olevan Cozmina. Hänen oma tammansa, joka nyt juoksi aina vain kauemmas ja kauemmas, vaikka ei liikkunut mihinkään. Miksi laitumella ei ollut aitoja?
linet dA chronicallyNelly sätki. Hän sätki niin, että herätti vieressä olijan. Nellyn kulmakarvat kurtistuivat entistä enemmän. Hän näki painajaista.
Nelly näki, kuinka hänen tammansa juoksi pois. Hän piti kädessään vaaleanpunaista riimua ja narua. Missä laitumen aidat olivat? Nelly puristi käsiään ja katsoi Cozminan perään.
Nelly halusi huutaa, mutta ei voinut. Nelly halusi kiljua, mutta ei voinut.
Nelly halusi juosta perään, mutta ei pystynyt.Kuka helvetti oli ottanut aidat pois laitumelle lasku-päivänä? Nelly puristi riimua ja pidätteli itkua.
-
Santtu on taitava
”Santtuhan on hyvä” Marshall kehaisi kävellessään kentän laidalle. Vilkaisin olkani yli.
”Niin on. Se on parantunu tosi paljon” vastasin. Istuin kentän aidan päällä, vaikka Eetu oli siitä viimeksi eilen illalla maininnut.Santtu oli tosiaan kehittynyt. Hän istui jo paljon paremmin ja käsien asento oli hyvä. Paljon on vielä opittavaa, mutta hyvin itsenäinen ratsastus sujui.
”Opetaks sä vai?” Marhsall kysyi. Hän nojasi aitaan käsillään metrin päässä minusta.
”En, mä vaan katon. En ees kysyny lupaa kommentoida.”
”Ahaaa”, rastapää naurahti pienesti.
”Mutta jos mä valmentaisin, pyytäisin rentoutumaan ja lopettamaan ton soutamisen” kerroin.
”Soutamisen?”
”Olkapäiden liikkumisen. Kato ny.”Santulla liikkui olkapäät samaa tahtia hevosen etukavioiden kanssa. Ensin meni oikea olkapää eteen, sitten tuli vasen eteen ja oikea jäi taakse.
”Mutta kato toi käsien asento. Ja kantapäät on toosi hyvin”, kehuin. En halunnut antaa liian arvostelevaa kuvaa, vaikka Marshall ymmärsi varmasti mitä tarkoitin.
”Ohjasote on tosi hyvä. Ja siirtymiset”, Marshall huomautti.
Nyökkäsin ja myötäilin.”Miten Niklas muuten voi? Joko se uskaltaa tulla tallille?”
”Säikähti, mutta kyllä se tulee vielä.”
”Hyvä, hyvä.”Katselimme vielä jonkin aikaa Santtua ja Fifiä, ennenkuin avasin uudelleen suuni.
”Marsh, mennäänkö kahville? Siellä varmasti on joku keittäny ja pullaaki voi olla.”
”Mennään vaan”, mies vastasi ja työnsi itsensä takaisin jaloilleen. Minä laskeuduin aidalta ja työnsin kädet taskuihin.Juuri kun kiipesin Marshallin perässä kuistin portaita, Sonjan auto kaarsi pihaan. Viitoin hänelle tervehdyksen. Odotin, että hän pääsi autosta ulos ja kutsuin hänet mukaan. Sonja kiitti ja kiirehti meidän perään.
-
Cozmina ilmottautuu tammalaitumelle koko kesäksi 🙂
-
Nelly ilmottautuu!
< *a href=”http://kristallijumala.net/loinen/nelly.html”>Nelly< */a> – < *a href=”http://kristallijumala.net/loinen/cozmina.html”>Cozmina< */a>
Voivat jäädä peränpitäjiksi 🙂 -
Talutin Cozminaa polkua pitkin pellon viereen, kun kuulin auton kaartavan pihaan. Irroitin riimunnarun ja annoin valkoiselle tammalle vapauden laiduntaa. Käännyin katsomaan tallin pihaan. Ehkä kahdenkymmenen viiden tai kuuden ikäinen, melko lyhyttukkainen nainen nousi autosta ja tervehti Eetua ja Camillaa. Tomeran näköinen kättely.
Hopiavuoreen oli lyhyeen aikaan tullut useampi uusi asukki. Nyt trailerista astui todella kauniin värinen, kirjava hevonen. Näytti olevan tamma, vaikka näin kauas on kuitenkin vaikea nähdä. Muutama päivä sitten oli tullut mustanruunikko tamma. Mikäköhän mahtaa olla jako tällä hetkellä hevosten sukupuolten suhteen. Eetulla on varmasti käsitys, koska pitäähän laidun- ja tarhajärjestelyt saada hoidettua.
Käännyin katsomaan omaa tammaani. Cozmina laidunsi ja nautti vihreästä herkusta. Tungin kädet farkkushortsien takataskuihin ja potkaisin kivenmurikkaa jaloissani. Se lensi kahdella pompulla nurmen sekaan. Napsautin kieltäni ja askelsin laiskasti muutaman askeleen kohti tallia. Cozmina siirsi yhtä kaviotaan, mutta ei tehnyt muuta liikkuakseen. Kaivoin puhelimen esiin.
Hello oli lähettänyt minulle Snapchatissa viestin, joten avasin sen. Katsoin kuvaa unisesta pörröpäästä, jolla oli hassu filtteri naamansa päällä. Napautin kuvan pois ja avasin kameran. Kaivoin lempifiltterini, sydännaaman, ja otin kuvan.
Ennenkuin sain snäpin suljettua, Inari laittoi minulle viestiä. Hän oli palannut ja kyseli nyt kuulumisia. Kysyin, koska hän on tulossa tallille ja joko saa avata jallun valmiiksi. Hymähdin, kun Inari vastasi kellon olevan liian vähän. Avasin uudelleen kameran ja lähetin Inarille kuvan Cozminasta.
pohjalla TigressStocks/dA linet, muut minäTungin puhelimen takaisin taskuun ja tein lähtöä. Keräsin riimunnarun paremmin käsiini ja kumarruin klikkaamaan toisen pään tamman riimuun kiinni. Talutin vastahakoisen tamman takaisin tarhaan, ja suuntasin varustehuoneeseen. Halusin tarkastaa, onko verkkoloimi viime kesältä vielä ehjä.
Ovella törmäsin äsken saapuneeseen tulokkaaseen, siihen jolla oli uniikinvärinen hevonen.
”Oho, lisää uusia naamoja. Mä oon Nelly”, esittäydyin. ”Eetu puhuki et tänään tulee uus hevonen. Sulla oli joku täykkäri?” -
Toppatakki ja teekuppi
Istuin alas ja huokaisin. Aurinko oli jo laskemassa ja ilma viileni tasaisen hitaasti. Istuin seinän vieressä ja saatoin nojata olkapäälläni viileään seinään.
”On niin kuuma” tuhahdin. Hello myötäili myhähdyksellä ja nosti teekuppinsa huulille.
”Miten sä voit juoda kuumaa ko on niin kuuma?”
Hello naurahti.
”Isi sanoo, että se helpottaa oloa. Ja helpottaahan se”, hän kertoi. Hän käänsi katseensa kuppiin. ”Sitä paitsi, tää on hyvää.”
”No sen mä uskon.”Katsoin ulos. Aurinko värjäsi puiden latvat punaisiksi. Tuulisi edes viileästi, mutta ei. Lämmin kesätuuli tuntui voimistavan lämmön tuntua iholla. Kiersin oikean käteni vasemmalle olkapäälleni ja irvistin. Oli liian kuuma ilma pitää pitkiä hihoja, mikä tarkoitti sitä, että olkapääni, nenäni, otsani ja jalkani paloivat. Vaikka ei saisi valittaa, valitin silti.
”Miks meillä ei oo aurinkorasvaa?”
”Onhan, tossa ruokasalin pöydällä” Hello sanoi. ”Mitä kukaan ei käytä. Miks me ei käytetä sitä?”
”Onko!”
”No on on. Eksä kuullu kun Eetu saarnasi?”
”Koska muka?”
”Aamulla.”
”Aa”, naksautin kieltäni. ”Mä nukuin.”
”Minkä värinen on paloauto?”
”No joo joo, paloin paloin. Rikkaruohojen syy” vihoittelin leikilläni.Oikeasti minua ärsytti ja ahdisti kuumuus. Se, etten voinut tehdä asialle mitään. Kylmällä ilmalla voi laittaa lisää vaatetta. Helteellä ei voi vähentää vaatetta, koska sillä ei ole merkitystä. Paitsi jos sattuu olemaan toppatakki ja -housut. Minulla kun oli tukahduttava olo jo shortseissa ja topissa.
-
Nelly Jokikannas – Cozmina Khw
Luokka 4
Yhteensä 6 lisäarpaa
Karoliina Ahon Valmennus
Kotimatka toisista osareista
Autosta ulostautuminen
Tarina siitä, miten Tie Tähtiin -valmennuksen idea tuli
Tarina, kuinka valmistaudutaan koulukisoihin
Osakilpailujen aamu Hopiavuoressa -
Kentän laidalta
“Moi” huikkasin. Työnsin vasemman käteni takin taskuun ja hypähdin Niklaksen viereen.
“Moi” hän hymyili.
“Millai menee?”
“Tosi hyvin. Mä sain ratsastaa ja saa kohta lisää. Loppukäynnit.” Niklas vastasi. Hän nojasi kyynärpäillään aitaan ja hymyili hänelle ominaista, leveää hymyä.
“Vau, vähänkö hienoo!” Nostin käden pois taskusta ja nojasin kentän aitaan Niklaksen viereen. “Kauanko se on ratsastanu?”
“Marshall? Emmä tiiä, koko ikänsä.”
“Ei ko nyt, tunnin vai?”
“Aaaa” Niklas naurahti. “Joku puol tuntia.”En ollut ennen huomannut, mutta Niklaksen silmät olivat todella tummat. Tummemmat kuin suklaanruskeat. Hiukset olivat mustat.
“Hieno kulmakoru”, sanoin. “Ja korvikset.”
“Aa, kiitti”, Niklas vastasi ja sipaisi ohimennen koruaan. Kulmassa oleva koru näytti vähän pinttyneeltä, mutta se ei rikkonut siistiä kokonaisuutta. Hiukset olivat todella hyvin, ollakseen kypärän uudestaan muovaamat. “Kiva ponnari” Niklas kehui. Naurahdin. Ponnarini oli aamuiselta ja todella sotkuinen.
“Aivan, joo. Kiitti. En mä jaksanu harjata sitä”, nauroin. Niklas nauroi myös. Sitten hän kääntyi Marshalliin, joka laukkasi isoa pääty-ympyrää.
“Nyrkit!” mies huusi. Marshallin keskittyminen ei herpaantunut, mutta hän nosti samantien peukalot päällimmäiseksi.
“Vautsi, valmentajako susta tuleeki?” kysyin. Niklas naurahti.
“Ei, mun vaan käskettiin tehä näin.”
“Aaa.”Siirsin painoni pois aidasta ja tungin molemmat kädet taskuun.
“Tulkaa tupaan ko ootta valmiita. Siel on kahvia ja niitä eilisiä keksejä vielä” kehotin. -
Salierin ja Sonjan henkimaailma -valmennus
“Noni” sanoin tomerasti. Nostin molemmat kädet lanteilleni ja katsoin kun Sonja kiipesi Salierin selkään.
“Hyvä”, jatkoin. “Nyt tuut alas.”
“Mitä?” Sonja sanoi.
“Niin että tuu alas.”
“Alas? Vastahan mä tulin?”
“Jep. Alas.”Sonjan suu sulkeutui ja kulmakarvat kohosivat. Nyökkäsin äänettömästi. Hän keräsi ohjat yhteenkäteen ja nojasi eteenpäin. Sonja heitti jalan hevosen pepun yli ja jousti polvista, kun maa otti vastaan. Minua hymyilytti. Kehotin Sonjaa vielä nostamaan jalustimet ylös ja jättämään ohjat kaulalle.
“Nyt lähet kiertämään kenttää iha reunoja pitkin. Muista taluttamisen perusjutut ja tarkista ne. Paitsi älä ota ohjista kiinni lainkaan.”
Salier lähti seuraamaan Sonjaa, joka alkoi pikkuhiljaa tajuamaan takaa-ajatukseni. Huomautin Sonjalle oikean taluttamisen paikkaa ja kerroin vinkit sen löytämiseksi. Kun taluttaminen ilman kontaktia sujui, käskin laskea käden hevosen selän päälle ja pysähdellä ennalta-arvaamattomasti.
“Se vahvistaa kuuntelua. Salier kuuntelee sua paljon herkemmin. Hyvä! Lisää vaa.”“Kato ko se tulee lähelle. Sulla on oma tila ja sä voit vaatia sitä. Mieluummin vaadit vähän liikaa. Johtaminen, Sonja, johtaminen. Kumpi johtaa?”
“Minä?”
“No sinä sinä! Noni, pysähdy. Sitte, onko sulla oma tila nyt?”
“On mulla” Sonja sanoi ja katsoi minua kovin kummissaan.
“Ei ole. Ei tarpeeksi. Salierin pää on sun menosuunnan edessä, eikä se onnistu nyt näin. Heilauta kyynärpäitä. Ihan että se väistää ja peruuttaa. Jujuna on, että sun pitää olla se johtaja ja Salier on sun seurassa, ei toisinpäin. Hevosta pitää rakastaa, mutta yhtälailla pitää olla rajat. Sun yli ei kävellä.”
Sonja heilautti vähän aran oloisesti kyynärpäitä. En usko, että Sonja pelkää satuttavansa Salieria, mutta taitaa kummastella minun otteitani valmennukseen.
“Hyvä! Sit taas mennään. Ja uudestaan taas. Tätä me tehää tänää kunnes se sujuu hyvin. Salierille pitää kertoo, että sinä johdat ja sinä viet vaikka miten päin puuhun ja pois sieltä. Hevosella saa olla tunteita ja saa pelätä, mutta sun pitää kertoo, ettei oo pelättävää. Sä johdatat sun hevosen sinne pelottavaan puuhun ja takasin. Ko Salieri tietää, että sä oot hyvis ja paras, se luottaa suhun jopa niitten kärryjen kanssa. Tää on tätä henkimaailmaa” naurahdin.
“Joo” Sonja nyökkäsi. Hänen hiuksensa heilahtivat kypärän alta ja askel lyheni ennenkuin pysähtyi uudestaan. -
Aamu sen yön jälkeen
”Kaks varsaa, voitko uskoa?” kysyin peiton alta. Eetu raotti varovasti peittoa, kömpi sen alle ja huokui kylmää ilmaa.
”Niinpä”, hän huokaisi.
”Ja Inkaki on niin iso, että sieltäki voi ihan hyvin tulla kaks varsaa. Mieti, sit ois toosi paljon pieniä kavioita hoidettavana. Saankohan mä auttaa Heliä ja Noaa? Pienet vauvat on niin sulosia!” Puhkuin intoa.Eetu nosti kätensä peiton ulkopuolelle ja veti minua lähemmäs. Varmasti, hän vakuutti enemmän tyynylle kuin minulle. Painoin pääni Eetun rintaa vasten.
”On niillä varmasti muitakin auttajia… Ehkä mun ei pidä sekaantua, ellei ne ite pyydä. Kuitenkin talli on täynnä ihastelijoita.”
”Mm-m” Eetu vastasi. Hengitin syvään ja kuuntelin kuinka miehen keuhkot rohisivat. Se ei ollut paha merkki, ei. Se oli vain turvetta aamutallin jäljiltä. Eetu selvitti kurkkuaan ja sulki silmänsä. Hän oli väsynyt viime yön jäljiltä. Pian hengityksen tahti oli niin tasaista ja syvää, että tiesin hänen nukahtaneen. Liikuin varovasti. Siirsin peittoa pois, könysin käsivarren alta ja nousin sängystä. Etsin nopeasti aamutakin ylleni ja suljin makuuhuoneen oven.Keittiössä ei ollut ketään. Noa taisi ainakin olla nukkumassa ja ihan ansaitusti. Mielikkiäkään ei näkynyt. Kahvinkeitin oli kuitenkin päällä ja voipurkki pöydällä. Ensimmäinen aamiainen oli siis syöty. Nostin Oivariinin takaisin jääkaappiin. Laskin itselleni lasillisen vettä ja kulautin sen kerralla kurkusta alas. Miksi Hopiavuoren tupa oli näin hiljainen aamulla? Kello lähenteli jo yhdeksää, ja yleensä aamiainen oli tähän aikaan kovaa vauhtia jo menossa.
Istuin keittiön pöydän ääreen ja silmäilin auki jäänyttä Ilkkaa. Jutut käsittelivät pääasiallisesti globaalia tilannetta ja eri firmojen lomautuksia tai tappioita. Oli muutama juttu Bisnes Finlandin ja ELY-keskuksen tuista ja niiden hakemisesta.
Suljin lehden ja katselin hetken ikkunasta ulos. Kaksi varsaa on ihan uskomaton juttu. Mitenköhän Noa meinaa pärjätä kahden varsan kanssa? Onhan se aluksi helppoa, kun vauvat kulkevat aivan emän perässä, eivätkä katoa siitä mihinkään, mutta entä jatkossa? Kaksin verroin koulutettavaa, riimutettavaa, puettavaa ja riisutettavaa. Taloudellisestikin kaksi varsaa on kaksin verroin raskaampaa. Varsaa on kallista ylläpitää, saati sitten kahta. Osaisikohan Noa kouluttaa varsoja? Huokaisin. Haluaisin kovasti auttaa.
Yläkerrasta alkoi kuulua ääniä. Nousin pöydästä ja kävelin vedenkeittimen luokse. Kuuntelin, kuinka vuorotellen keppi ja jalka osuivat lattiaan. Laskin vettä ensin vedenkeittimeen ja napsautin sen päälle. Seuraavaksi latasin kahvinkeittimen, ja juuri kun olin saanut purut laskettua, Noa ilmestyi keittiön ovelle.
”Huomenta” hän sanoi unisella äänellä.
”Huomenta. Istu alas, vesi on jo tulossa.” Kohensin aamutakkini asentoa ja tiukensin solmua. Napsautin kahvinkeittimen päälle.”Miltä tuntuu olla nyt kaksin verroin isi?” kysyin, kun olin saanut kupillisen teetä asetettua Noan eteen pöydälle. Hän naurahti pienesti.
”Ihan hyvältä. Jännitys on nyt ohi.”
”Niin on. Varmaa nukuttaaki ens yönä paremmin”, tokaisin ja nostin Ilkan uudelleen eteeni.
”Niin vois kuvitella” Noa sanoi hajamielisen oloisena ja pyöritteli kuppiaan. Silmäilin Ilkka-Pohjalaisen etusivun uudelleen läpi.”Huomenta!” Sonjan ääni ilmoitti eteisestä. Huikkasin takaisin huomenet yhteen ääneen Noan kanssa.
”Kahvi on tippunu just, mä keitin”, jatkoin, kun Sonja oli päässyt näköetäisyydelle.
”Kiitos. Missä kaikki on?”
”Eetu nukkuu, aamutallilaiset tais lähtee maastoon tai johonki.”
”Mistä noita tietää”, Noa sanoi ja kohautti olkaansa.
”Haluisiksä Sonja lähtee maastoon tänää? Mä en jaksa valmentaa.” Parasta ystävien valmentamisessa oli ehdottomasti se, että voi sanoa suoraan. ”Viime yö oli katkonainen ja mä en nukkunu kunnolla. Voidaan ottaa joku maastatreeni huomenna vaikka?”
Sonja naurahti. ”Vai et sä jaksa. Mennää vaa maastoilee. Mitä viime yönä sit tapahtu, näiks sä jotai huonoo unta?”
”Ei, se oli hyvä uni” sanoin hymyillen ja vinkkasin Noalle silmää. -
Koottua vai lisättyä käyntiä?
310 sanaaToinen osakilpailu lähestyy kovaa vauhtia. Minulla oli ihan hyvä olo kisoihin valmistautuessa. Aina niin kauan, kunnes kuulin radan sisältävän paljon keski- ja lisättyä käyntiä. Nämä oli ehdottomia kompastuskiviä, siinä missä askeleen vaihdoksetkin. Keskikäynti sujui, mutta lisättyä käyntiä en ihan täysin ymmärtänyt.
Tiedän kyllä, että mikä ero keskikäynnillä ja lisätyllä käynnillä on, teoriassa. Hevosen selästä en ollut sitä vielä ihan sisäistänyt. Osaan katsoa käynnin tahdin ja erot valmentajan silmin, muilta ratsukoilta, mutta en tunne sitä itse niin vahvasti, mitä minun tasoisen ratsastajan ehkä pitäisi. Jos Cozminan heikkous oli eri siirtymiset, minun heikkouteni oli lisätyn käynnin ja keskikäynnin eron huomaaminen.
Keskikäynti on käyntiä, jota pitäisi mennä aina. Ainakin useamman muun kouluratsastajan mukaan. Se on siis ilmeisesti koottua käyntiä? Nelitahtista käyntiä, ainakin.
Vapaana ollessaan hevoset laskevat päätään kävellessään. Se venyttää enemmän esimerkiksi juuri selän lihaksia. Kootussa käynnissä hevosen pää on huomattavasti korkeammalla, mikä johtaa siihen, että hevosen selän lihakset tulevat töihin mukaan. Mikä on siis vain hyvä asia.
Keskikäynti on käyntiä, jota mennään aina. Koottuna. Eli silloin, kun pyydetään hevosta tekemään töitä. Hevosen askel on lyhyttä, mutta ei liian lyhyttä. Kaula on pitkä, mutta lyhyt. Tästäkö pitäisi ymmärtää jotain?
Lisätty käynti eroaa keskikäynnista rytmiltään ja askelpituudeltaan. Okei, miten? Askel on pidempää. Hevosen kaula ja runko ovat pidempiä. Näinkö helppoa se on! Voiko olla?
On olemassa siis kolmea, puhdasta käyntiä. Ei virallisesti, mutta niin se on helpompi ymmärtää. On vapaa käynti, jossa hevonen kulkee täysin vapaana. Kaula on pitkänä alhaalla ja selkä venyy. Keskikäynti on koottua käyntiä, eli sitä, kun hevonen pyydetään töihin. Lisätty käynti on käynneistä viimeinen. Se on pidempää askeleeltaan, hevosen rungolta ja kaulalta, kuin keskikäynti. Vähän niinkuin kiireistä keskikäyntiä.
Kyllä minä eri käynnit ymmärsin, mutta sen tunnistaminen, mikä käynti oli menossa, oli hankalampaa. Olisikin helppoa ajatella, että lisätty käynti on vain kiireistä. Mutta näyttikö se oikealta? Pitäisi pyytää joku kuvaamaan, tai asentaa kamera kuvaamaan ratsastusta. Suostuisikohan Marshall vilkaisemaan, vaikka ihan nopeasti?
-
Kohti mahdotonta ja sen yli
315 sanaaKulma, asetus, kolmikaarinen ura, askeleen vaihto ja koko-rata-leikkaa ja uusi askeleen vaihto. Hevonen kuumui. Tehtävä tuntui mahdottomalta. Istuin satulaan ja yritin kerta toisensa jälkeen.
Ensin tultiin pitkältä sivulta syvälle kulmaan. Ratsastettiin todella syvälle, niin syvälle, että pelkäsi hevosen törmäävän seinään. Tämä sen takia, että saatiin tarpeeksi aikaa asetukselle. Tunsin, kuinka Cozmina yritti kaartua liian aikaisin. Puristin sisäpohkeen kiinni ja kiristin ulko-ohjaa. Yritin istua niin suorassa kuin mahdollista. Hevonen kaartui aina vaan enemmän ja enemmän. Kiristin ohjastuntumaa, puristin pohjetta enemmän ja käänsin painoani vielä ulommas.Tamma reagoi siihen kiihtymällä ja hevosen runko meni kasaan. Hengitin ulos ja kaarsin.
Asettaminen. Hevonen piti lyhyen sivun suoralla saada asetettua, jotta kolmikaarinen ura olisi helpompi. Hellitin sisäpohjetta ja ulko-ohjaa. Cozmina ei rentoutunut. Yritin hengittää ja päätin aloittaa alusta. Ohjas-ote oli edelleen liian kireä. Hellitin vielä lisää. Ravasin pitkän sivun, ratsastin syvälle kulmaan ja asetin uudelleen. Nyt onnistui jo paremmin.
Cozmina kyllä tiesi, mitä siltä haluttiin. Kunhan ohjeet ja avut olivat tarpeeksi selkeitä.
Kolmikaarisella uralla yritin laskea askelia ja keskittyä lähinnä uran muotoon. Tehtävä pitäisi tehdä laukassa ja vaihtaa askelta jokaisen kaaren jälkeen, mutta me teimme sen nyt ravissa. Halusin harjoitella ja kerrata. Asetin hevosen sisälle ja ulos vuorotellen. Ensimmäinen kaari oli ihan hyvä ja toinen parempi. Kolmannella onnistuimme jo hyvin.
Kun olimme päässeet kolmikaarisen loppuun, oli pääty aikaa vaihtaa oikea laukka, mikäli se oli tarpeen. Kuvittelin mielessäni laukanvaihdon avut. Kävin ne puoliääneen läpi.
Seuraavaksi piti ratsastaa koko rata leikkaa luotisuoraan. Okei, tehtävänannossa ei sanottu, että luotisuoraan, mutta sitä siinä tarkoitettiin. Painoin sisäpohkeen kiinni ja käänsin katseen. Istuin harjoitusraviin ja yritin pysyä paikoillani. Cozmina kuunteli harjoitusravissa aina todella herkästi painoa ja kaarsi aina, jos molemmat istuinluut eivät olleen tasassa. Pidin pohkeet kiinni ja keskityin. Ohjastuntuma oli nyt hyvä ja Cozmina ratsasti muutamaa sivuaskelta lukuunottamatta suoraan.
Ratsastin harjoitusravissa vielä lyhyen sivun ja käänsin pitkän sivun alusta uudestaan koko rata leikkaa. Kun oma istuntani oli kunnossa, Cozminakin ravasi suorempaan.
Nyt uudestaan laukassa vielä.
-
Tekstistä olen haistavinani samaan aikaan inhottava ja niin hieno lähdöntunnelma. Kaiho ja innostuneisuus on jännittävä yhdistelmä. Mulle näyttää siltä, että Camillaa harmittaa jättää Susi, mutta samaan aikaan hän ei malttaisi odottaa lähtöä ja reissua.
Sudessa on jotain hellomaista tässä tarinassa, mutta siis vain hyvällä tavalla 😀 . Sellaista narinaa, joka on Hellolle tosi ominaista, mutta miksei Susikin voisi sitä tehdä. Tietysti voi, koska Susi vähintään kuolee nälkään kun Camilla lähtee ja vähintään ei tajua laittaa tarpeeksi vähän vaatetta helteeseen ja vähintään ei selviä!
Camillan ja Suden suhde on tosi ainutlaatuinen ja hieno. Siitä poikii tarinaa tarinan perään ja aina ne on vaan toinen toistaan hienompia! Susi ja Vanhaniemi on keskenään niin omia itsejään ja uskaltavat kinastellakin välillä rajusti 😀 . Silti toinen vähintään ei pärjää ilman toista. Mulle tulee mieleen semmonen sisko-veli tai parhaat ystävät -suhde 😀 . Hyppivät välillä vuorotellen toistensa silmille ja samaan aikaan kattovat telkkaa ja käyvät kaupassa sulassa sovussa.
Mä oon vähän kateellinen Camillalle, kun hän osaa tostanoinvaan päättää että grillataan tänään. Ja tostanoinvainnäin tehdään lettuja. Ihailtavaa tommonen pieni arkinen heittäytyminen! Mä en osaa a, suunnitella ruokiani b, joustaa niistä olemattomista suunnitelmista ja siksi Camillan tapa tuntuu toosi hienolta 🙂 !
-
Aivan ihana 😀 ! Rakastan tässä kaikkea; perhosia, viiksikarvoja, kukkia, perhosia, hevosia, perhosia ja yksityiskohtia ja kokonaisuutta.
-
Mulla on yks sana. Wau.
Sä sait Nellyn kuulostaa Nellyltä, Outi on oma ittensä ja tosi näppärästi moni hahmo tuli huomioitua. Ihan tosi hieno ja rohkee veto! Vitsi sä oot taitava! Hyvä 😀 .
Näin me päästään kaikki tutustumaan Vincetiin ja opitaan koko ajan uutta. Annat tässäkin tosi paljon, mihin tarttua. Kerrot muille yksityiskohtia, johon on helppo tarttua.
-
Outi on kisojen aikana tuntunut löytäneen hyvän yhteyden ja sävelen Jussin kanssa, hienoo! Niinkuin Nellykin sanoi, hevosesta on moneksi vaikka vain ratsastaja vaihtuu. Vappupallot mielessä on hyvä harjoitella jatkossakin voltteja, oli se niin hauska vertaiskuva 😀 !
Outin ratsastus sujui hyvin. Nelly kertoo, että vaikka kyseessä oli oman porukan kesken vakava valmennus, oli hauskaa nähdä jonkun kasvoilla hymyäkin. Ei se niiiin vakavaa ole kuitenkaan kuin ehkä kisoissa. Ja saahan sielläkin hymyillä, jos vaikka tarttuis tuomaristoon 🙂 !
-
Vautsi, teillä meni hyvin! Vaikka Varjo ei jaksanutkaan ihan täysillä keskittyä, kokonaisuudessaan valmennus kuitenkin onnistui. Pitää vaan muistaa muistuttaa, että töitä on tehtävä. Raippa ja pohje on hyvä pitää hereillä, kuten jo puhuttiin. Varjosta kuoriutui hieno ja taitava hevonen, jolla riittää kyllä motivaatiota kunhan tehtävä on mieleinen!
Nelly sanoo myös, että oli kiva nähdä! Ei kuulemma muistanut, koska viimeksi olisi nähnyt Jessen tallilla pyörimässä. Kutsui myös kahville tupaan 🙂 .
-
Oho! Joskus ne hevosetkin oikein yllättää 😀 . Toivottavasti pukki oli vain iloon ja työhön reagoimista.
Marshallin valmennus meni hyvin. Hän on muutenkin ratsastajana todella lahjakas ja pitkän hevostaustan huomaa kyllä! Pikkuasioita on korjattavana, mutta niinhän meillä kaikilla; ei Nellykään aina muista pitää nyrkkejä pystyssä tai hengittää.
Nelly kertoo, että häntä jännitti kovasti valmentaa Marshallia, mutta kiittää kuitenkin valmennuksesta! Oikein komea ratsukko kuulemma katsoa 🙂 !
-
Lexistä on kuoriutunut oikea työmyyrä, hyvä! Valmennus meni tosi hyvin 🙂 . Agnesin ei tarvii tuntea olevansa kiusaantunut, joskus on oikeast hyvä saada ulkopuolisen silmät katsomaan ja kertomaan omasta ratsastuksesta jotain. Tulee ihan uusia näkökulmia asioihin!
Oot saanu Nellyn kuulostamaan tässä ihan itseltään; jämtti, mutta ei ilkeyttään. Nelly myös kertoo, että vaativaan vaan sitte ens vuonna!
-
Vautsi! Nellystä on tosi hienoa seurata Chain edistymistä. Poka oppii nopeasti, kunhan vaan sitä rohkaistaan se tekemään. Chai vaatii paljon kehuja ja apuja, mutta hyvin se menee 😀 . En olekaan ikinä kuullut, että jalkapalloa ja ratsastusta verrattaan rinnakkain, eikä vastakkain!
Chai on kehittynyt ratsastajana ja hevosen käsittelijänä tosi paljon ja on ollu kunnia seurata sitä vierestä. Ihana pätkä onnistuneesta tehtävästä, hyvä”
Valmentaja kertoo terveisiä, että Chain pitää muistaa katsoa eteenpäin. Ja leikkiä jalkapalloa enemmän!
-
Ihana Niklas 😀 . Muistan ja tunnistan ajan, jolloin oli oikeasti iso halu olla hevosen selässä aina vaan ja uudestaan! Niklaksen halu ratsastaa toi ihan omat samat ajat mieleen, kun oikeasti olisi halunnut vaikka ei osannutkaan jotain koottua laukkaa :DD .
Oot kyllä ihan super kuvaamaan ratsastusta. Se on sun vahvuus ja saat kerronnalla lukemisen tuntumaan jouhevalta, eikä ratsastusmanuaalin läpi puurtamiselta. Oot myös kehittyny tosi paljon yhteisöllisessä tarinoissa ja jätät mun silmiin hienon kohdan jatkaa 🙂 . Hyvä sä!
-
Mä tykkään tästä tarinasta tosi paljon 🙂 . Realistinen turhautuminen purkautuu hyvin inhimillisesti ulos. Toivottavasti Nelly ei suuttunu 😀 . Tunnetila vaihtuu näppärästi ja kuvailet tosi hienosti laukkaa ja kaikkee. Varsinki alussa ja lopussa korostuu yhteisöllisyys, mutta mun mielestä vielä vähän enemmän lopussa.
Ihan parasta nämä meidän täti-ihmiset :DD ! En oo ikinä kuullu, että kukaan käyttäis tätiä sanana muuna kuin negatiivisessa mielessä. Tässä pätkässä se luo mulle kuitenkin lämpimän ja hyväntuulisen vaikutelman. Ei Agnes nyt ilkeyttään; täti-ihminen voi olla siis myös positiivinenkin 😀 ! Aina oppii uutta
-
Email
to Mysteeri kuvaaja
from Nelly JokikannasNo jotta vautsi!
Paljon kiitoksia! Tosi ihanaa että ehdit ottaa meistäkin kuvia, tää on toosi hieno. Kiitos oikein tosi paljon! Sait ikuistettua ihanasti tuon liikkeen ja silti kuva on selkeä 😀 ! Kyllä ammattilainen vain osaa.
Kiitos vielä kerran!
Nelly
-
Ronja ois tosi hieno nimi! Paitsi jos se ei yhtään näytä Ronjalta. Sitte ei voi olla Ronja.
Mä en malta odottaaa 😀 ! Tulispa vauva oikeasti pian!Nimiehdotuksissa mulla – eikun Nellyllä on kyllä ehdotuksia. Ehkei niin hyviä, mutta kovin ainakin on ehdotuksia 😀 ! Oi, toivottavasti sieltä tulis poikavauva Hipsu tai Nalle Puh!
