Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Joulukuun 21. päivän luukku
Ostokset on tehty. Laatikot on laitettu. Glögiä on kitattu. Kinkku odottelee paistamista. Tallipiha on liekitetty kausivaloilla. Joulukuusikin tönöttää ylpeänä olohuoneen ja ruokailuhuoneen välissä ja sen pikkuveljet reikäleipiä ja omenoita oksillaan tallissa. Kaikki tuntui valmiilta. Lumi vain puuttui. Lumen puuttumisen takia rekiajelusta oli turha unelmoida, niin kuin muinakin viime vuosina. Sen vuoksi oli aika kaivaa Uuno ja Skotti haoistaan ja niiden suuret heinäkärryt tallin takaa. Nyt lähdetään kärryttelemään!
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kahdennenkymmenennenensimmäisen päivän kysymykset
A21: Nippelitietous vaikeutuu ainakin täksi päiväksi! Minkä nimisen tien varressa sijaitsee Hello Ilveksen rivitaloasunto?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B21: Tänään on ylläpitäjän oma itsekäs päivä! Mikä Eetun, Hellon, Eiran, Inarin tai Oskarin tarinoista on jäänyt mieleesi ja miksi?
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 22.12. kello 11:00 (am) asti!
-
Joulukuun 20. päivän luukku
Kahdentenakymmenentenä päivänä pakattiin tuvassa viimeisiä joululahjoja. Eetu teki aika rumia ja ryppyisiä paketteja, eikä Nellynkään pakeiteissa ollut ihan teräviä kauniisti taitettuja kulmia. Inari, joka oli tallilla muuten vain, yritti kerta toisensa jälkeen näyttää, miten päädyt taitettiin nätisti. Lopulta Nelly turhautui niin, että pyyhkäisi yhdellä liikkeellä tuvan pöydältä lattialle paperirullat, teipit, nauhat ja lahjatkin. Sitten hän alkoi itkeä. Ei ole ihan selvää, kuka säikähti eniten: Eetu, joka hoiti myöhemmin paketoinnin loppuun ihan keskenään? Joku olohuoneessa aikaansa viettävistä, joka pudotti sinappia sohvalle kauhuissaan? Vai kenties joku eteisen ovesta sisälle paukahtaneista? Onneksi Nelly rauhoittui nopeasti, kun sai suklaata Hellon salakätköstä.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kahdennenkymmenennen päivän kysymykset
A20: Kuka Hopiavuoren tarinan päähenkilöistä kuuntelee todistetusti Abbaa?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B20: Santulla, niin kuin muillakin hahmoilla, on oma hahmokohtainen äänensä tarinoissa. Jos luet nyt taaksepäin Santun tarinoita, mikä tarina onkaan santtumaisimmasta päästä? (/Missä tarinassa, Santtu, olet onnistunut mielestäsi tuomaan hahmosi persoonan tai luonteen esiin onnistuneimmin?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 21.12. kello 12:00 (am) asti!
-
20A: Nelly kuuntelee todistetusti Abbaa. Abban ystäväksi veikattiin myös Helloa. Nopein vastaus tuli mailitse.
20B: Santun tarinoista muisteltiin näitä.
1. Tjaah! No nyt onkin paha. Oon tässä huomannut, että Santtu ei ole mulle samalla tavalla helppo kirjoitettava, kuin vaikka Noa. Noan kohdalla pystyisin reagoimaan suht nopeasti muiden tarinoihin, mutta Santun kanssa en. Hän vaatii jonkin verran aina aivotyöskentelyä ja pohdintaa ennenkuin homma alkaa rullaamaan, mutta sitten kun kivi lähtee vierimään, niin se vierii usein melko vaivattomasti. Eli aloitus on se vaikein, usein tekstiä sitten tulee sen jälkeen oikeastaan tauotta. Eli jännä tyyppi, tämä Santtu!
Poni jolla on puudelin nimi on edelleen yksi niistä tarinoista, joihin olen Santun kohdalla tyytyväinen. Hänen tarinaansahan kerron jo toistamiseen, kun ensimmäisessä paikassa se meni niin kovasti pieleen. Siksi ihan ensimmäisestä tarinasta alkaen halusin pitää selkeän linjan itselleni, että mitä Santtu tekee ja mihin hän poninsa kanssa kykenee. Tässä Fifin saapumistarinassa on onnistuneesti esillä Santun innostunut ja iloinen puoli, joka harvemmin tulee näkyville kun hän on sellaista jännittäjä- tyyppiä.
Mistä tytöt tykkää? ja Tyhmä paketti tuntuvat Santulle hyvin tyypillisiltä, nyt ainakin tällä hetkellä. Hän on niissä vähän epävarma, vähän jännittynyt, vähän odottavainen, vähän epäileväinen. Santtu kun nyt on vaan vähän tällainen…. 😄2. Ehkä ensi kerralla on tosi kaunis tarina. Koko asetelmahan on omalla tavallaan herkkä, nerokas ja santtumainen. Ujo, pieni runopoika, jolle on ostettu oma poni. Santtu on aavistuksen raukan omainen; niin epävarma omista toimistaan. Erityisesti tässähän se korostuu; Santtua jännittää niin paljon, että mielummin valehtelee kuin pyytää apua ja tekee. Hän sanoo, että on tehnyt jo, vaikka oikeasti ei vaan pääse liikkumaan, jotta voisi kiristää satulavyön.
Santun oma ääni kuuluu jokaisessa tarinassa ja se on rakennettu taitavasti. Minä-muodossa kerrotut tarinat antavat Santusta paljon. Tarinoissa korostuu jännitys kerta toisensa jälkeen ja ainakin mulle tulee rauhallinen olo Santun tarinoita lukiessa. Sitä asettuu
hyvin vahvasti Santun asemaan ja maailma aukeaa yhtäkkiä vahvasti ujon ja hieman epävarman runopojan silmin. Santun omaa ääntä korostaa myös se, että taidot ei kasva samassa tahdissa rohkeuden kanssa.Kyllä mä opin vielä.
TässäKIN Santun ääni on vahvoilla. Vaikka tarina ilmeisesti hiomaton, ei sitä huomaa lainkaan. Santtu kertoo, miten hän on oppinut ja miten paljon hän osaa ja myös sen, mitä pitää harjoitella. Santtu on herttainen ja herkkä, eikä yhtään kömpelö: kokematon vain.Mulle tulee olo, että tietyllä tapaa raporttimaiset tarinat toimivat Santulla. Sanoitettuna toki, mutta silti. Santun luonteeseen kuuluu se, että hän kertoo niitä tunnollisesti ja rauhallisesti, vaikkakin vähän jännittäen.
Santun viimeisin tarina, Mistä tytöt tykkää? jatkaa tätä linjaa – Santun linjaa. Ihailen sitä, miten vahvasti ja paljon kirjoittaja osaa rakentaa tarinan taakse asioita! Santun ääni ei petä! Tässäkin tarinassa Santtu puhuu rauhallisesti ja miettii paljon.
3. Santulla on jotenki ihanan erillainen tyyli, ja sen tarinoita on tosi kiva lukea osittain jo senki takia miten se poikkeaa Hopiavuoren väestä. Sen alkupään tarina spin offissa, Google hevosen nomistajan opas, on ehkä yks teksti. Kun Santtu on niin ahkerasti ahminut netin syövereistä itselleen tietoa mitä kaikkea uuden hevosen omistajan olisi hyvä osata ja tietää. Ja tunnollisesti kirjannut ylös pitkän listan mitä piti ostaa kaupasta että kaikki tarpeellinen olisi. Ja myös Fifin päiväkirjasta löytyvä missä on otteita sen tallivihosta on yksi. Koska totta kai Santtu kirjottaa tunnollisena poikana ylös mitä touhuaa poninsa kanssa, mitä moni kokeneempi hevosihminen ei tee. Ainakaan samalla tavalla.
4. Minun mielestäni eniten Santtua ovat ne Fifin päiväkirjan alkupään tarinat, kun Fifi on vastatullut ja yhteiselo Santun kanssa ei vielä oikein suju. Apua Santtu ei uskalla oikein kysyä, mutta Fifiäkään se ei halua syyttää. Olisi helppo ajautua ihan totaaliseen itsesääliin ja velloa huonommuudessaan, mutta Santtu yrittää aina ensin itse: hakee netistä tietoa ja ohjeita, katselee vähän muilta mallia ja niin edelleen. Sellaisena minä Santtua pidän. En ehkä osaa nyt valita jotain tiettyä yhtä tarinaa, jossa tämä kaikki tulisi esille, koska niitä pikkujuttuja on ripoteltu sinne tänne.
-
-
Joulukuun 19. päivän luukku
Yhdeksäntenätoista päivänä Eetulla oli olevinaan vapaapäivä. Hänenkin oli päästävä viime hetken jouluostoksille Seinäjoelle. Hän oli suunnitellut patistavansa talliin täysmiehityksen, jotta uskaltaisi olla poissa. Mutta mitä ihmettä? Oskaria ja Tiitusta ei näkynyt! Oskari ilmoitti Eetun soittaessa, että on lähdössä perheensä luokse, sillä hänen määräaikainen työsopimuksensa päättyi. Eetu yritti suostutella hänet uusimaan sopimuksensa heti, mutta se ei Oskarille sopinut. Perhejoulusta hän ei kuulemma tinkisi, ja vastahan Eetu oli uhannut että Oskari olisi töissä uudenvuoden. Tiitus soitti melkein heti kun Eetu pääsi puhelimesta ja kertoi, että on hieman kipeä ja pysyisi tällaisina aikoina sen vuoksi mieluiten kotona. Eetu oli samaa mieltä.
Nellystä ei ollut tallilla auttamaan, eikä Eetu voinut itse jäädä. Hän soitti Hellolle, joka kieltäytyi saman tien. Kuulemma Helloa tarvittiin Tiituksen sopankeittäjäksi, vaikka Tiitus taustalla kuuluikin hokevan, että pärjäisi kyllä. Seuraavaksi Eetu soitti Helmipuroille, mutta isä kielsi ankarasti Eiraa lähtemästä yhtään mihinkään. Ilveksille soitettaessa Manni sanoi Inarin lähteneen myös Seinäjoelle, mutta lupasi tulla itse paikalle ellei Eetu saisi muita tulemaan Kyllä naapureita kuului auttaa. Eetu soitti nöyränä Jannalle, Sonjallekin, mutta kaikilla oli omat jouluvalmistelunsa.
Kun Eetu oli lopulta jo luovuttanut ja vaihtamaisillaan tallivaatteet ylleen, Noa kömpi pesästään ja sanoi tekevänsä tallihommia. Mennessään hän vakuutteli, että saisi kyllä apuvoimia tulemaan paikalle ja näppäilikin jo puhelintaan.
Ei kulunut kauaakaan Noan menosta ennen kuin pihaan Camillan auton viereen asettui kauniisti yksi auto, joka ei suinkaan kuulunut tallin väelle. Sieltä nousivat yö ja päivä: hapan, tumma ja samaan aikaan kalpea Jesse sekä hymyilevä, vaalea, vapautuneesti liikkuva Milan.
Eetu lähti Seinäjoelle, mutta hyvin vastahakoisesti. Vaikka Nelly oli kuinka raskaana, hän meni kernaasti pitämään silmällä Milania. Olihan hänelläkin oma hevonen tallissa, eikä sille saisi sattua mitään sen enempää kuin muillekaan. Eetu toivoi hartaasti, että vaikka muut eivät olleet ehtineet tai tahtoneet hevoshommiin, he tulisivat tiheästi tervehtimään hevosiaan niin että tallilla olisi mahdollisimman paljon silmäpareja. Kinkku nyt kuitenkin piti hakea, eikä Eetulle kelvannut yksikään Otsonmäen pikkukinkku.Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Yhdeksännentoista päivän kysymykset
A19: Mitkä ovat Ritva Hopiavuoren lasten nimet?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B19: Mäensisus, Jätinmetsä, Kontiokorpi, Ievanneva, Poolanmetsä, Kirkonmäki. Niihin jakautuu Otsonmäki. Kaikkihan sen tietävät, että Poolanmetsässä asuu ihan hämärää sakkia, ja että Kontiokorvessa pitää majaa vain muutama ihmisvihaaja. Ievanneva on mykkien jyväjemmarien maa ja Kirkonmäellä asuu sekaisin köyhiä, kaupunkilaisia ja vähän muita parempia ihmisiä. Kaikki normaalit ihmiset ovat kotoisin Jätinhautuumaalta ja Mäensisuksesta. Niin se on. Tai ainakin Jätinhautuumaa-Mäensisus -akselilla aina asuneet Helmipurot, Ilvekset ja Hopiavuoret tulevat ajatelleeksi niin ihan tiedostamattaan. Muilla on varmasti omia mielipiteitään, paitsi tietenkin poolanmetsäläisistä.
a) Jos pääsisit itse Otsonmäen maisemiin kesämökkeilemään, missä viettäisit aikaasi mieluiten? Ievannevan avarilla uimamontoilla? Jätinhautuumaan metsissä ja pikkuruisilla montoilla? Mäensisuksen hiekkakuopilla mönkijällä?
b) Kerro hieman siitä, mitä kesämökkiviikkoosi kuuluisi? Mitä mahtaisit puuhata itseäsi huvittaaksesi? Mitkä asiat tahtoisit Otsonmäeltä pakosti nähdä tai kokea? Haluaisitko tavata joitain hahmoista? Mitä tahtoisit heidän kanssaan tehdä tai sanoa heille?
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen kummastakin osioista, johon vastaa. Jaossa on siis kaksi pistettä. Vastauksia ei tarvitse jaotella osioihin.Vastausaikaa on 20.12. kello 04:00 (am) asti!
-
Yksi oli jäänyt kyydistä!
6. Kontiokorvessa. Ei tarvis nähdä ketään koko viikonloppuna ja sais ihan rauhassa pitää verhot, ovet, ikkunat ja kaikki lukossa ja kiinni. Ihmisvihaajia tahi ei, ketään ei näkyisi.
Viikonloppuna kävisin kiertämässä ainakin Hopiavuoren maastot, kirkonkylän kaupan pihat ja ehdottomasti sen bussipysäkin, jolta Tide on noukittu. Ja kylän pubi! Siellä olisi pakko käydä yksillä.
Hellon kodin haluisin nähdä ihan sisältä asti. Ja kysyä, miten kukaan voi asua niin tyhjässä ja isossa asunnossa yksin, ilman mattoja!
Kävisin samoilemassa tarinoista tuttuja paikkoja, hakisin inspiraatiota ja syvyyttä kuvailuun.
Rentoa mökkielämää; samoilun lisäksi paljon saunomista, omassa rauhassa oloa ja takkatulta ja kaakaoo. -
A19: Ritvalla on neljä lasta: tytöt Milla ja Hanna, sekä kaksospojat Eetu ja Leevi.
Näiden lisäksi Ritvan lapsen nimeksi tarjottiin Tainaa.
Nopein oikea vastaus tuli Keskustasta.B19: Kirjoittajien kesälomat Otsonmäellä näyttäisivät tältä…
1. Otsonmäellä on mulle monia rakkaita paikkoja. Niistä olisi pakko nähdä Hopiavuoren hevostallin lisäksi Poolanmetsän maankaatopaikka, joka on Hellon salainen piilopaikka. Haluaisin käydä Kontiolassa yksillä ja hakea Runoista pitsan. Kävelisin Vanhan Meijerin ja hautausmaan välillä. Hopiavuoresta tahtoisin nähdä keittiön, jos vain yhdessä kohdassa tarinamme päämiljöötä saisi käydä pyörähtämässä. Suurin osa lomasta menisi ihailemiseen niin kuin olisin turisti: muistelisin, mitä kaikkea onkaan tarinassa tapahtunut missäkin kohdassa Otsonmäkeä.
Jos saisin tavata vain kolme hahmoa, tahtoisin ennen kaikkea Hellon, mutta lisäksi myös Nellyn ja Tiituksen. Haluaisin vain katsella Helloa ja nauttia siitä, että hahmot ovatkin oikeasti olemassa. Jos minun pitäisi kohdella heitä niin kuin ihmisiä, varmaan luontevinta olisi mennä kävelylle ja jutella. Mieluiten tuntisin heidät jo ennalta niin hyvin, että voisin jutella suoraan niin kuin vanhoille tutuille.
Jos saisi tavata enemmän hahmoja, ai että, mä tapaisin kaikki hahmot. Haluaisin vain istua niiden seassa kahvilla, kuunnella miltä niiden puheäänet kuulostaa, katsella miten ne ilmehtii kuunnellessaan… Sen jälkeen en olisikaan tervetullut enää ikinä, kun katselisin niitä kaikkia niin rakastuneesti.2. Ehkä kaikkein mieluiten pyörisin Jätinhautuumaan metsissä. Koska jos lähen mökkirreissulle, koirat on totta kai messissä ja metsässä ois niille kaikkein eniten riehuttavaa.
Tollasella reissulla tuskin tulis kauheasti mitään varsinaisesti tehtyä. Pyörittyä omien koirien kaa pitkin mehtiä, kierrettyä ainaki kerran Otsonmäki läpi että näkee millanen paikka se on. Ja varmaan pitäis kokeilla millasta ruokaa se Runoi tarjoaa. Mutta ehoton The paikka misä ois pakko päästä käymään, olis Hopiavuori. Ko pääsis tapaan kaikki ne hahmot jotka sielä tällä hetkellä pyörii, istua niitten kaa tuvassa kittaamassa kahvia ja ihan vaan olla kärpäsenä katossa seuraamassa niitten touhuja ja keskustelua silleen ’olkaa ku mua ei oliskaan.’
Siinä samalla kyllä ehottomasti pitäis päästä kyllä rahnuttaan kaikki tallin hevoset läpi. Koska sielä on tällä hetkellä sellanen kirjava joukkio yks toistaan hienompia hevosia.3. a) Jätinhautuumaan metsissä, ehdottomasti. Rakastan metsässä olemista muutenkin, ja näin Hopiavuoren tarinan kautta olen rakastunut myös sen metsiin ja maastoihin. Sinne tahtoisin ainakin viikoksi samoilemaan, nuuhkimaan sammalia ja kuuntelemaan tuulta. Ai vitsi, sepä vasta oliskin..! Mutta kyllä mä voisin hiekkakuopillakin käydä ja rallittaa mönkkäreillä tai mopoilla, jos edes hetken verran. Sekin kelpaa oikeastaan yhtä hyvin.
b) No ihan ekana nukkuisin…. 😄 Ollapa keskellä ei-mitään ja kerrankin vaan nukkua ihan rauhassa ilman mitään mekkalaa ja meteliä jota muut ihmiset aiheuttaa. Kerrostaloasunnot on oikeesti niitä pahimpia. Sitten lähtisin metsään ja relaisin. Varmaan istuisin johonkin kirjottaan tai piirtään, tai soittaan (eli opetteleen soittamista) kitaraa tai lukisin. Jotain sellaista kivaa, rentoa, pientä puuhaa, mitä mulla ei arkisin enää oo aikaa tehdä.
Otsonmäeltä tietysti tahtoisin nähdä Hopiavuoren. Haluaisin käydä tallissa ja tervehtiä jokaista siellä olevaa hevosta, varsinkin Flidaa, ja sitten mennä tupaan keittiöön ja rapsutella Mielikkiä ja todeta, että tältä täällä tuoksuu! Just mietin yksi päivä, että vielä joskus mä haluan ne Hopiavuori hupparit, jotka voi bongata joskus sitten kadulta… 😄
Ja tietysti näin puolueellisena ja vähän omahyväisenä, tahtoisin tavata Noan. Ensinnäkin siksi, että pyytäisin häntä puhumaan OIKEAA stadin slangia että voisin oppia kirjoittamaan sitä, ja haluaisin fyysisesti tuntea ja nähdä millainen sen tyypin habitus on. Eetun kanssa haluaisin myös jutella, juurikin murteen takia, ja Marshallin, koska no, Marsh on cool. Vaikka olisin onnellinen kyllä jos tapaisin kenet vain hahmoista!4. a. En ole sillä tavalla sisäistänyt mitenkään kovin hyvin näitä Otsonmäen eri alueita, joten kysymys on vaikea! Mutta ehkä kesämökin valikoisin jonnekin metsän siimekseen, pienen kirkasvetisen metsälammen rantaan eli noista kait Jätinhautuumaa olisi se valinta.
b. Mökillä pitää pötkötellä, mieluiten jossakin mukavassa lepotuolissa kirjan kanssa. Kylillä pitäisi käydä vähän tsekkaamassa uniikit Ingress-portaalit ja sitten voisi katsoa jos tarjolla olisi jotakin kivoja metsäpolkuja, maisemia, museoita tai ostosmahdollisuuksia. Jos ei, niin sitten takaisin mökille saunan lämmitykseen ja uimaan. Toivon todella että joku muu hoitaisi ruokavastuun! Hopiavuoren porukasta haluaisin tavata ennen muuta hevosia.5. Aikaa viettäisin varmaan mieluiten Jätinhautuumaan metsissä, koska metsät yleisesti on mulle sellaisia paikkoja, jossa pystyy rauhoittumaan ja olisi ihanaa tehdä sitä juuri Otsonmäellä.
Kesämökkiviikolla olisi ihan pakko päästä tutkimaan Otsonmäkeä mahdollisimman monipuolisesti sekä käydä esim Kirkonkylällä ja Kyrönjoella ehkäpä piknicillä, hehheh. Tottakai myös Hopiavuoressa pitäisi ihan ehdottomasti käydä.
Hahmoista haluaisin tavata ainakin Hellon. Tähän ei ole mitään sen kummallisempaa syytä. Mutta Hello on ihan pakko tavata!! Myös mukavia juttukavereita olisi varmasti Noa, Eetu, Marshall, Nelly… lista voisi jatkua loputtomiin.
-
-
Joulukuun 18. päivän luukku
Kahdeksantenatoista päivänä yläkerran toinen makuuhuone oli viimein valmis. Jillan tavarat olivat poissa. Seinät olivat iloisen keltaiset. Vaaleat ihan uudet verhot roikkuivat nätisti verhotangoissa. Lattialla oli valkoinen karvamatto — epäkäytännöllinen mutta niin kaunis — ja seinää vasten oli valkoista pöytää ja valkoista pinnasänkyä. Katosta roikkuvassa mobilessa oli tavattoman söpöjä pikku ankkoja. Eetu marmatti, että turhaan se pinnasänky vintille raahattiin, kun vauva nukkuisi ainakin hänen sänkynsä kanssa samassa huoneessa alakerrassa. Hello puolestaan oli kerrankin ihan hiljaa. Osaa Jillan lopullinen puuttuminen tuntui murehduttavan: olihan hän ollut kämppis, ystävä, tavallaan emäntä. Osa tallin väestä näki kuitenkin vain vauvan huoneen, koska he eivät olleet Jillaa tavanneetkaan.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kahdeksannentoista päivän kysymykset
A18: Miksiköhän Otsonmäen nimi mahtaa olla Otsonmäki?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.
Otsonmäen nimelle on olemassa selitys hyvin sivustolle piilotettuna. Loogisella päättelylläkin voi ansaita pisteen.B18: Monta meitä kirjoittajaa on ja kauan on moni jo mukana pysynytkin. Toivotaan, että Hopiavuoren tarinaa on jäljellä vielä vuosiksi. Matkan varrella on kuitenkin lähtenyt pois tai siirtynyt pitkälle tauolle useita hahmoja. On sellaisia hahmoja, joiden tarina ei ehtinyt edes alkaa, mutta samalla on sellaisiakin hahmoja, jotka olivat pitkän matkaa kiinteä osa tarinaa. Minkä hahmon juttuja kernaasti vielä lukisit?
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 19.12. kello 11:00 (am) asti!
-
A18: Moni arvasi tai tiesi oikein, että Otsonmäen nimi tulee karhuista, joita alueella on erityisen paljon. Mutta mistähän tulee moinen mäkiosuus, kun eihän Pohjanmaalla niin niitä mäkiä edes ole..? No, mäki tulee nimeen Otsonmäen keskustasta, jota kutsutaan ”Kirkonmäeksi”. Kirkko on keskellä koko kylää ja sijaitsee tietenkin korkeimmalla kohdalla. Esimerkiksi helsinkiläisittäin moinen nyppylä ei olisi edes mäki, vaan ennemminkin hädin tuskin muoto, mutta otsonmäkeläiset pitävät Kirkonmäkeä ehdottomasti mäkenä. Johan siinä fillarikin melkein rullaa polkematta alamäkeen!
Ensimmäinen kokonaan oikea vastaus tuli sähköpostitse.B18: Tarinasta lähteneistä hahmoista muisteltiin näitä.
1. Jakea jäin kaipailemaan vähäsen, varsinkin sen spin-offeja! Niissä oli hyvää draamaa. Lisäksi suunnilleen samanikäisinä Jakella ja Sonjalla olis voinut olla mahdollisuudet jonkinlaiseen vispilänkauppaankin keskenään (siksi siinä Harri-kuviossa kesti niin kauan kun odottelin että Jake aktivoituisi ja taisin jotakin syöttiä tarjoillakin mutta ei).
Olen edelleen sitä mieltä että Hopiavuoreen mahtuisi kyllä yksi lännenratsastajakin kun kerran ravurikin löytyy jo. Jake takaisin!2. Fedora on ehkä yksi joka on jäänyt mieleen, ja ehkä pienesti herättelen toiveita että palaisi joukkoomme. Ja mitä lueskellut niiden tarinoita/tietoja joita en ole itse edes tavannu, niin Jake B, Sebastian ja Annika vaikuttaa kans kivoilta joista olis kiva lukea lisääki.
3. Etenkin Matildan tarinoita olen jäänyt kaipaamaan! Hän ja Kerttu tuntuivat sopivan Hopiavuoreen niin hyvin, ja olihan se aika hellyyttävää miten Typy ja Kerttu olivat niin hyviä ystävyksiä.
Myös Katya ja Nadja ovat sellaisia hahmoja, joiden tarinaa olisin tahtonut seurata pidempään. Sekä Tuutikin pelastuskoiratoiminta oli ehdottomasti mielenkiintoinen puoli tässä hahmossa, josta odotin innolla kuulevani lisää!4. Sebastian, Sebe, Lapuanpoika, tule takaisin! Sebe oli ihana hahmo, tarinat oli niin tosi elämänmakuisia ja kielikin oli niin hyvää etten muistaakseni triggeröitynyt kertaakaan mistään. Sebastian on yksi harvoista, joiden olen virtuaalimaailmassa nähnyt heittävän hyvästit ja poistuneen tarinasta muutoin kuin katoamalla. Ehkä hänellä on aikaa joskus taas. Mulla on ainakin aikaa odottaa.
-
-
Joulukuun 17. päivän luukku
Joulukuun seitsemäntenätoista päivänä joku oli maistanut jo edellisenä päivänä laitettuja kuusenkoristeita tallista. Samainen joku oli kuitenkin tainnut todeta pihalla olevan parempaa ruokaa, koska niin ahkerasti oli ovea yritetty auki sekä hampailla että kavioilla. Onneksi tämä joku oli lähtenyt karkureissulleen vasta myöhään aamuyöllä. Aamutallia aloittavilla Eetulla ja Oskarilla oli heti Jussin tallin ovella vastassaan muuan laikukas houdini, joka Pasinakin tunnetaan. Seitsemäntenätoista päivänä päätettiinkin, että jatkossa Pasin karsinan liukuovi pöngätään kiinni myös takaapäin: on se poni niin monta kertaa jo ollut omatoimimatkoillaan.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Seitsemännentoista päivän kysymykset
A17: Harri on yleensä aika rennon ja ystävällisen oloinen heppu. Mikä henkilökohtainen asia hänen mieltään tällä hetkellä painaa ja ketkä hahmot siitä tietävät?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B17: Mitä mieltä hahmosi onkaan Hopiavuoren koirista: mikä koira mahtaa olla hänen suosikkinsa, ellei omaansa saisi valita? Vai saisivatko kaikki koirat pysyä kenties kotonaan, mikäli se hänestä olisi kiinni?
Hopiavuoressa kirmaavat Noan pieni Mielikki, Hellon Jerusalem, pennut Marshallin ja Niklaksen Krem sekä Jannan Myssy, Helin valkoinen Nuoska, Santun paras kaveri Kaapo ja Helmipurojen metsästyskoira Ringo. Joskus tallilla on tavattu myös Ilveksien rottweiler Röyhy ja Allun husky Jeriko: Jerusalemin vanhemmat.
Kerro hahmosi mielipide. Jokainen vastaaja saa pisteen. Voit kertoa yhden tai useamman hahmon mielipiteen. Vastaus voi olla esimerkiksi toteamus, tarina, hahmon omaa kerrontaa tai ihan suoraa ulkopuolista kerrontaa. Hahmon ei tarvitse olla samaa mieltä kuin itse olisit.Vastausaikaa on 18.12. kello 11:00 (am) asti!
-
17A: Harrin mieltä painaa hetki sitten tullut lomautus. Oikeita vastauksia tuli monta: nopein taas melkein heti sähköpostiin.
17B: Kaikki meidän koirathan ovat omalla tavallaan ihania! Kirjoittajat tykkäävät varmasti jokaisesta, mutta hahmoilla saattaa olla suorastaan suosikkeja.
1. Nelly
“Onhan noita koiria tossa, ja kaikki on tietysti rakkaita ja hemmotellaan pilalle tuvassa. Mutta kyllä Mielikki vie voiton. Se on niin jääräpää, pieni ja olevinaan iso ko se haukkuu oravia ikkunan takana. Ja ehdottomasti ja varmasti senkin takia, et sitä mä nään eniten. Meistä on tullu Mielikin kaa ihan parhaita kavereita, ko maataan sohvalla vierekkäin ja katotaan Frendejä ja Rillit Huurussa uusintoja. Vaikka mä en todella ole koiraihmisiä. Enkä ikän tuu omistamaa omaa koiraa. Nää lainakoirat riittää loistavasti!”2. Noa
No hei, kukapa ei pennuista tykkäisi? Ne on niin söpöjä, naskalihampaineen kaikkineen. Kremillä ja Myssyllä on siis jo entuudestaan ihan oma etulyöntiasema tässä tilanteessa! 😄Ei mutta, jos omaa ei saa valita, niin luulen ja uskon että Jerusalem on Noan suosikeista se hyvä kakkonen. Jeppe pyörii Hopiavuoressa kuitenkin niin ahkerasti ja Noa on päässyt sen kanssa tekemään paremmin tuttavuutta kuin muiden koirien. Jepelle Noa jaksaa heittää palloa tai keppiä vielä pitkään senkin jälkeen, kun Mielikki kyllästyy ja päättää mennä ottamaan aurinkoa, kuten kuka tahansa arvonsa tunteva leidi. Mutta oikeastihan Noa tulee jokaisen koiran kanssa toimeen, ja pitää niistä kaikista!
3. Santtu
Santtu taas pitää Nuoskasta eniten kaikkiin muihin verrattaessa, heti Kaapon jälkeen. Nuoska on kuitenkin ihan koiran kokoinen, pörröinen, sosiaalinen ja tottelevainen koira. Santtu pitää parhaiten keskikokoisista ja pitkäturkkisista koirista, vähän sellaisista kuin kultainennoutaja… 😄 Muiden koiria Santtu ei aktiivisesti viitsi lähestyä, varsinkin jos omistaja ei ole yhtään tuttu, mutta jokaisesta tallilla käyvästä koirasta hän kyllä pitää ja jos tilaisuus tulee, niin varmasti jää niitä rapsuttelemaan. Kaapokin on onneksi tosi sosiaalinen ja kiltti, ja ystävystyy helposti muiden koirien kanssa!4. Niklas
”Tottakai se oma on aina se paras, mutta ku sitä ei saa valita nii Mielikki. Näisä vähä pienemmisä koirisa on joku se the juttu että ne on enemmän mun mielehe.”5. Marshall
”Kaikki koirat on mukavia, mutta ehkä Nuoska. Ihan jo sen takia kuinka hyvin se on koulutettu.”6. Sonja
“No mutta kaikki koirathan on ihania! Hopiavuoren varsinkin kun ne on kilttejä ja ystävällisiä. Mielikki varsinkin on ihana tapaus, vaikka kuvittelin joskus etten kauheasti välittäisi näistä pienistä seurakoiraroduista. Ja nämä pennut, Myssy ja Krem, melkein iskee itsellekin koirakuume, vaikka järkevä puoli aivoista muistutteli siitä hepuli-naskali-vaiheesta kun ne muistuttavat juoksevia sirkkeleitä. Riskit on olemassa, kun Risto meinasi keväällä pennuttaa Sanin, niiden toisen metsästysspanielin. Mä tiedän, että Harri tuskin vastustelisi, nimittäin on sekin tavattu Hopiavuoren keittiönpöydän alta lässyttämässä Kremille…”7. Camilla
Camillan lemppari on ehdottomasti Mielikki, koska se tulee naisen mukaan aamutalliin, juo aamukahvit hänen kanssaan sekä tulee tupakalle pitämään seuraa. Ja sille on hyvä syöttää leivän reunukset, kun kukaan muu ei huomaa.Paitsi että Helin Nuoskakin on kyllä kiva aina silloin, kun se tappaa hiiriä.
8. Hello
Hello, mikä on suon lempikoira kaikista tallilla käyvistä?
”Jerusalem. Daa.”
Niin mutta jos ei omaa saa valita?
”Sit täytyy sanoa toi Jerusalem.”
Mut jos pitää sanoa joku muu kun Jerusalem: joku, joka on oikeasti jonkun muun.
”Sanoisin Jeppe.”
Eikö Jeppe oo sitten sun koira?
”On, mutta se on paras koira silti.”
Sano nyt joku toinen.
”No sit Nuoska.”
Miksi Nuoska?
”Koska ei saa sanoa Jerusalem!”
Mutta miksei joku toinen kuin Jerusalem tai Nuoska?
”Nuoska ei hypi ja sit se nuolee mun naamaa kun Heli ei oo kieltämässä. Mut jos tää kysely jatkuu niin mä vaihdan ja sanon että Jeppe.”9. Eetu
Koiran pitää olla koiran kokoonen. Jos minä koiran ottaasin, solis Jerusalem, kun se näyttää eniten koiralta ja on hyvä syämähän. Mutta jos pitääs elää jonku toisen oman koiran kaas niin kyllä solis tämä Miälikki vaikka soon aika kranttu aamupalalla kuulemma. Siitei oo taloonvahariksi mutta minoon ottanu sen tuanne saunahan mukahan ja siälä soon ainaki aiva hyvä olemas. Ja oomma nukkunu iltaasin tuas sohovalla niin sen kaas mahtuu paremmin kun isoomman koiran.10. Eira
Nuoska. No koska Heli on vähä parempi kouluttaan koiria ku kukaa muu ja Nuoska tottelee aina. Sit ku mulla on koira niin mä kyl koulutan sen niinku Heli kouluttaa. Tiesiks et Nuoska pysyy irti eikä lähe perään ku hyppää joku peura ohi? Ringo lähtee heti. Arvaa mitä, Heli sano et sitä ei edes tarvi pestä kauheen usein vaikka se on valkonen. Heli sano et ku turkki on hyväs kunnos nii siitä lika silleen irtoo vaan itekseen ja harjatessa. Nii. Heli sano et kun ei osta markettiruokaa vaan kunnon ruokaa niin sitä menee vähemmän kun se on parempaa ja jotenki imeytyy paremmin. Mä ainaki ostan sit mun koiralle kunnon ruokaa ja otan kans jonku sellasen jolla olis vähä pitempi karva mut ettei tarvis koko aikaa harjata. Kun ei Nuoskaakaan tarvi.
-
-
Joulukuun 16. päivän luukku
Joulukuun kuudentenatoista päivänä koristeltiin talli. Sekä Jussin talli että päätalli saivat omat pienet joulukuusensa. Niiden kaikki koristeet olivat syötäviä ja hevosille turvallisia. Kuusiin laitettiin muun muassa kokonaisia reikäleipiä, Otsonmäen oma pieni leipomo kun lahjoitti hevosille ylimääräiset, jo parhultaisiksi kuivahtaneet leipänsä. Havuköynnöksiä pyöriteltiin karsinoiden yläpuolelle ja vielä muutama Nellyn tonttukin löysi paikkansa tallista.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kuudennentoista päivän kysymykset
A16: Päivän vaikea nippeliktietokysymys on kaksiosainen. Kuka mahtaa olla Niina ja mikä on hänen poikansa nimi..?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B16: Camilla on virallisesti Hopiavuoren työntekijä, mutta ainoana kokoaikaisena tallityöntekijänä hän on noussut kovan aherruksensa vuoksi ennemminkin tallimestarin asemaan. Tallimestarin lisäksi Camilla on paljon muutakin: melkein hevosenomistaja, ihan kokonaan ravikuski, Otsonmäen Höntsälenttiksen perustaja ja muiden hahmojen tallikaveri ja ystävä. Mikä Camillan tarinoista on jäänyt positiivisesti mieleesi ja miksi? (/Missä tarinassa, Camilla, koet onnistuneesi erityisen hyvin ja mikä siinä on onnistunutta?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 17.12. kello 11:00 (am) asti!
-
16A: Niina on Santun, Fifin omistajan äiti. Oikeita vastauksia tuli tällä kertaa vain yksi.
16B: Camillan tarinoista sanottiin seuraavaa.
1. Camilla tarinoista oma onnistuminen oli ehkä Mitä jos grillattaisiinkin tänään, koska vaikka kuinka oli mielenkiintoista kirjoittaa Camilla kiinnostuksesta Suteen. Parhainta oli kuitenkin kirjoittaa kaksikosta, kun he muistuttavat nihastelevia ja avoimia sisaruksia.
2. Tänään yritetään olla sosiaalisia. Tämä tarina on jotenkin avannut Camillan. Niinkuin siinä sanotaan, on aika puhua kokonaisia lauseita 😀 . Sen lisäksi, Camilla saa hyvän idean harkkapaikkaan ja kaikki tuntuu loksahtavan paikalleen.
Vaikka toki tulikin myöhemmin alamäki, uskon aivan täysin siihen että Camilla selviää siitäkin. Sisulla, vahvalla luonteella. Camillalle teki hyvää romahtaa ja valua itkemään – se oli aivan varmasti puhdistavaa. Tarina on surullinen ja sydäntä raastava, mutta silti mä nään sen piiienen pilkkeen. Sen, että kyllä kaikki järjestyy.
3. Kun positiivisuudesta puhutaan, niin ensimmäisenä mieleen tulee Elämä on ihan kivaa! Sehän alkaakin positiivisella otsikolla, ja tarinan tunnelma on mukava, arkinen, rauhallinen. Camillan mieltä painavat kysymykset ja epäilykset eivät ole niin raskaita, että ne latistaisivat hänet ihan maan tasalle, vaan hän on reippaana jaloillaan ja selkä suorana, kohti tulevaa. Tämän tarinan Camilla tuntuu minulle siltä tutuimmalta Camillalta, jonka tunnen tähän mennessä kenties parhaiten!
Pönttö vetää ei ole iloinen tarina, mutta se on silti positiivisesti jäänyt mieleen, koska se on niin aito. Kuvailu, Camillan tunteet, reaktiot, kaikki tuntuu juuri sopivalta siihen tilanteeseen. Ja se tuntuu lukijallekin niiin kurjalta, koska luulen että me kaikki ollaan Camillan puolella ja halutaan hänelle vain parasta. Eli siis, lukijalle kuvailun ja koko tarinan sujuvuus on aiheestaan huolimatta oikein miellyttävä!
Yhteenvetona Camillan tarinat ovat olleet oikein, oikein hyviä! Hänellä on – tai ainakin lukijalle välittyy sellainen olo – selkeä suunta, mihin mennä, ja sinulla on suunnitelma jota seuraat. Camilla on onnistunut pitämään tietynlaisen imagon yllään, vaikka hän on samalla myös ns. ”lämmennyt sisäänpäin”, ja onhan Camilla maisemissa ollut niin pitkään että vähän väkisinkin. Tälläistä yhtäjaksoista, selkeää tarinankulkua on oikeasti äärettömän mukavaa seurata sivusta, ja Camilla on hyvin tehty hahmo, jota kirjoitat erinomaisesti! 🙂
4. Nautin Camillan murehtimisesta ja draamasta sekä ihmissuhteista. Tykkään Camillasta ja Eetusta yhdessä arkisissa puuhissaan (tai oikeastaan Camillasta hullun esimiehensä armoilla), mutta niin tykkään Oskarin ja Camillan jutuistakin, erityisesti niistä kepeimmistä. Kun Camilla murehtii Steffeä, siinä ei ole enää mitään kepeää, mutta lukijasta nämä tarinat ovat mielenkiintoisia hänen asettuessaan luontevasti Camillan puolelle.
5. Camillan tarinoita miettiessä nousee kaksi asiaa: hienot kuvaukset raveista, ajamisesta ja ylipäänsä ravimaailmasta, ja onnettoman olemattomien ihmissuhteiden mielenkiintoiset kiemurat. Vaikea valita näistä, mitään yhtä sellaista selkeätä lempparia ei tule mieleen, koska hyviä tarinoita on niin paljon. Mutta jos joku pitää ehdottomasti mainita, niin Se tuttu tv-pöytä ja sohva ja sen jatko-osa Kaikki hyvin. Voi Camilla-parkaa! En nyt tiedä, että ovatko nämä erityisen POSITIIVISESTI jääneet mieleen, molemmat ovat tosi riipaisevia oikeasti. Mutta hyviä tekstejä ovat ja herättävät tunteita.
-
-
Joulukuun 15. päivän luukku
Kun viidestoista päivä koitti, kahvinkeitin ei mennytkään aamulla päälle. Niin oli käynyt joskus ennenkin, eikä ihme: kovalla käytöllä laiteparka olikin. Kahvittomuus sai jopa aina kovin rauhallisen Eetun pahalle päälle heti alkuunsa. Eetu ei ollut kuitenkaan ainoa, joka kärsi kahvin puutteesta. Melkein kaikkihan sitä olivat tottuneet tuvassa jo juomaan! Ainakin Marshall näytti purevan kovasti poskihampaitaan yhteen, eivätkä Camilla, Sonja ja Hellokaan täysin tyytyväisiltä näyttäneet. Nellyn vauvakin kuulemma ihan huusi kahvia.
Lopulta Tiitus saapui työvuoroon. Eetu, joka ei ollut halunnut ajeluttaa muita Halppikseen keitintä hakemaan, eikä ollut itse ehtinyt lähtemään, oli saanut änkytettyä Tiitukselle puhelimessa, että toisi tullessaan. Tiitusta juhlittiin tietenkin suurena sankarina joulutortuin, hevosenmuotoisin piparkakuin ja muin asuianmukaisin juhlamenoin.
Toivottavasti vanha keitin saadaan takuuhuoltoon. Uusi keitin on pienempi, joten se on aina tyhjä. Ei kai kukaan voi keittää kahvia koko joulua yhteen menoon?Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Viidennentoista päivän kysymykset
A15: Typyn elämän ensimmäinen paras kaveri oli suurin piirtein saman ikäinen suomenhevostamma, joka asui hetken aikaa Hopiavuoressa. Se oli sattumalta samalta kasvattajalta kuin Typykin. Typy tapasi lutkuttaa sen harjaa laitumella kesällä 2019 ja tarhata samassa haassa sen kanssa Flidan pitäessä jöötä. Mikä mahtoi olla tuon suomenhevostammavarsan nimi?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B15: Miten hauskoja hetkiä Hopiavuoren hevostallilla onkaan vietetty! Mikä tarina on huvittanut tai naurattanut sinua niin paljon, että muistat sen vieläkin? Miksi se naurattaa? Mitä enemmän hauskoja tarinoita muistat, sen parempi!
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen. Tarina saa olla uusi tai vanha, kenen tahansa kirjoittama ja se saa olla myös joku jo aiemmin mainituista tarinoista. Myös oman tarinan saa vastata!Vastausaikaa on 16.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A15: Typyn paras peuhukaveri oli nimeltään Kerttu. Oikeita vastauksia tuli monta, mutta ensimmäinen tuli melkein heti Keskustan kautta.
B15: Seuraavia tarinoita muisteltiin erityisen hauskoina.
1. Hauskoja tarinoita on tosi monta, mutta päällimmäisenä mieleen tulee se jo kerran mainittu Outin Pakko treenata. Kuten sanoin, se on edelleen hillittömän hauska eikä sitä suinkaan vähennä se hyvin närkästynyt kuva Hellosta.
Toinen on Hellon, anteeksi siis Jepen kirjoittama Soittakaa elsut!! ja kolmas Tiitus, koronan uhri 1.2. Listaan, koska tiukalla aikataululla en kerkeä näitä sen enempää purkamaan yksitellen. Jokainen näistä on jollain tavalla riemastuttanut mua, vähintäänkin sen verran että oon hymyillyt ja tuhahtanut huvittuneena nenän kautta, tai sitten ihan sen verran että oon nauranut ääneen. Hopiavuoren porukka on kyllä ihan mahtava!
– Pakko treenata, by Outi
– Kohtuus on suhteellista, by Hello
– Kakkukaffit, by Chai
– Hiljainen vieras, by Eetu
– Keksikatastrofi, by Nelly
– Hellon ja Skotin osallistuminen Hehe- luokkaan, by Hello
– Tarina, kun Marshallista tuli LeMershall, by Marshall
– Kasvupiste, by Eira
– Sirkkeli ja naulapyssy, by Hello
– Se päivä kun musta tuli apupoika, by Niklas
– Suuri kattomunaturnaus, by Hello
– Runotuokio ft. Runokone.fi, by Nelly
Ja ainakin tsiljoona muuta tarinaa vielä lisäks!! :DD
-
-
Joulukuun 14. päivän luukku
Joulukuun neljäntenätoista päivänä sattui niin, että kaikki Hopiavuoren koirat olivat pelipaikalla yhtä aikaa. Voi sitä melskettä, kun pienet, suuret, nuoret ja vanhat koirat kiisivät aidatulla takapihalla pallon, kepin, narusolmun ja toistensa perässä. Paras painija oli Jerusalem, joka sai jopa Nuoskan tällä kertaa rähähtämään, vaikka Nuoska taitaa olla koirista parhaiten koulutettu. Hieman rauhoituttuaan Jerusalem antoi Mielikin selättää itsensä ennen kuin pienempi koira kiisi lämmittelemään vasten vanhaa ja vakaata Ringoa. Ringo vain tykkäsi, sillä sekin pitää seurasta, vaikkei jaksakaan enää ottaa osaa Myssyn ja Kremin tapaisten vauhtiveikkojen menoon. Jopa Röyhy oli Mannin mukana hoitamassa jotain asiaa, ja erityisesti se nautti pallon hakemisesta ja Nuoskaa vastaan juoksemisesta. Illan mittaan jokainen koira varmasti pääsi lihomaankin kovasta vauhdista huolimatta, sillä varsinkaan Eetu ei osannut olla syöttämättä niitä.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Neljännentoista päivän kysymykset
A14: Tallilla käy yhteensä kaksi Helmipuron perheen hahmoa. Heidän mukanaan tallille on tullut erään kerran vielä kolmaskin, joka tapaa yleensä kyyditä kaksi muuta vain parkkipaikalle asti. Kuka osaakaan vastata nopeiten tähän: keitä kuuluu Helmipuron perheeseen?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B14: Joulun aikaan moni kirjoittaja vetäytyy Hopiavuoren hevostallilta omaan joulunviettoonsa. Vaikka ajatukset varmasti käyvät välillä kanssakirjoittajissa, tutuissa hahmossa ja hevosissa, kaikilla ei ole aikaa tarinoida joulun alla. Tämän takia tiedämme melko vähän hahmojenkin joulurunviettotavoista. Millainen on sinun hahmosi joulu? Voit kertoa yhdestä tai halutessasi useammasta hahmosta. Voit kertoa tarinamuodossa, puhua hahmon suulla tai kirjoittaa kuvausta: kaikki käy!
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen. Vastaukset julkaistaan poikkeuksellisesti hahmojen nimet mukanaan!Vastausaikaa on 15.12. kello 10:00 (am) asti!
-
A14: Helmipuron perheeseen kuuluvat isä Tapio, äiti Sirpa, vanhemmat tytöt Eira ja Inari sekä kaksoset, joiden nimenantojuhlaa vasta suunnitellaan.
Vastauksia tuli monenkirjavia. Kaikki muistivat, että perheeseen kuuluu isä ja äiti. Jotkut unohtivat, että vauva on jo syntynyt tai edes syntymässä, tai että niitähän oli kaksi. Yksi unohti, että perheeseen kuuluu Eira ja Inari!
Ensimmäinen oikea vastaus tuli mailitse. Sitä ennen ehti tulla ripakopallinen vääriä. 🙂B14: Näin hahmot viettävät jouluaan.
Herman
”Meidän perheen joulu ei varmaankaan hirveästi poikkea muiden perheiden joulusta. Aattoaamuna syödään äidin keittämää riisipuuroa ja katsotaan ihan vain vanhoja perinteitä noudattaen lastenohjelmia sekä joulupukin kuumalinjaa. Päivällä pidetään pieni rauhallinen muistohetki Josefille, koska emme millään kerkeäisi viedä kynttilää haudalle.Illalla on tietysti jouluaterian aika ja vatsat kylläisinä on mukava jakaa joululahjat. Loppuilta menee joulusaunan ja yhdessä olon merkeissä, herkuttelua ja glögin juontia unohtamatta.”
*
Sonja
Joulu tulee, pois alta*
Janna
Jannan joulu tulee todennäköisesti menemään ainakin osaksi tallilla. Näillä tiedoilla päivään sisältyy pitkä maastoretki ja muuten vain ajanviettoa Paahtiksen kanssa, sillä joulu on yksi niistä juhlista joista nainen ei menneisyytensä vuoksi ihan hirveästi välitä.*
Santtu
Santtu viettää joulua perheensä kanssa. Eli äidin, isän ja Kaapo-koiran. Hyvin perinteinen, rauhallinen ja hiljainen joulu, sillä sukulaisia Aarnipurojen perhe harvemmin kylään pyytää. Aamupäivän Santtu aikoo kylläkin viettää tallilla Fifin kanssa ja suunnitelmissa olisi käydä oikein pitkällä maastolenkillä; joko yksin tai yhdessä muiden tallilaisten kanssa. Mikäs sen parempaa, kuin viettää ensimmäistä joulua ihan oman ponin kanssa!*
Noa
Noa ei oikein tiedä, miten joulua viettäisi. Monen muuttujan takia hänen suunnitelmansa ovat kääntyneet päälaelleen, ja nyt saakin nähdä, millainen joulu tänä vuonna Metsärinteelle tulee. Aikaisemmin Noa – katkaisuhoidosta selvittyään ainakin – on viettänyt joulun yhdessä äitinsä kanssa. Vain he kaksi, sillä muuta sukua ei juuri enää ole. He ovat vieneet kynttilän yhdessä Noan isän haudalle, ja illaksi Alma on tehnyt mitä parhaimpia jouluruokia joita syödään aina uuteenvuoteen asti. Kotoisa ja lämmin joulu, joka on niin Noalle kuin äidilleenkin tärkeä ajankohta viettää aikaa yhdessä.*
Marshall ja Niklas
”Harmittaa että en tänäkään jouluna päässyt lähtemään käymään kotona, koska joulu siellä on aivan omaa luokkaansa. Mutta ehkä ensi vuonna. Joten tämä joulu tulee vietettyä taas Niklaksen kanssa ja todennäköisesti hyvin samalla tavalla kuin edellinenkin.””Toki tällä kertaa mä en piilottele kuusta Joukahaisten luona vaan haetaan se tässä tällä viikolla.. jostain.”
”Kyllä, koska kuusesta en tingi vieläkään. Mutta… Käydään tallilla, Kremin kanssa ulkoilemassa-..”
”Katotaan ainaki Lumiukko. Ja jos tulee, niin Joulupukki ja Noitarumpu.””Mmhm. Ja hyvällä tuurilla jos meidän sauna toimii niin käydään joulusaunassa.”
”Ja totta kai, syödään ihan hitokseen jouluruokaa, suklaata, katotaan lisää joulu leffoja, vähän pelataan. Ootetaan että Joulupukki tuo illalla lahjat ja riippuu mitä pukki tuo niin todennäkösesti lahnaillaan loppu ilta sohvalla tai jotain. Ja toki, josain vaiheesa päivän aikana mä soitan kotia ja Marsh soittaa omille porukoilleen.”
”Äiti muuten haluaa nähdä sinutkin. Videopuhelu. Ja isäni kuulemma myös.”
”…Jaiks. Miks? Mitä mä oon tehny?”
”Hmm… Jotenkin muistelen että siinä vaiheessa kun isänikin sai virallisesti tietää seurustelustamme niin ikään kuin kuulut perheeseeni. Joten, joudut osallistumaan minunkin suvun asioihin. Tai siis ei tietenkään ole pakko mutta…”
”Aaa. Totta. Totta. En ees aatellu tota.. Jösses… tarkottaako tää sitä että Grigori saattas etä kasvotusten toivottaa mulle ihan ite hyvää joulua?”
”Todennäköisesti. Sen ainakin tiedän että heiltä on sinullekin lahja.”
”Mitä?!”*
Nelly
Joulu? Voi kuule. Kuusia, palloja, tonttuja, laulua, naurua, kahvia, puuroa, kaakaota, takkatulta, herkkuja, tuoksuja… Joulu on paljon. Joulu on pyhä. Ei kirkollisessa mielessä, älä yhtää luule. Joulu on tosi tärkeä.Muksuna joulu alko kinkun valvojaisista. Me isän kanssa istuttiin aatonaaton iltana uunin edessä ja pelattiin jotain, yleensä Arvaa Kukaa. Mä join mehua ja isä glögiä. Syötiin pipareita ja naurettiin yömyöhään. Yleensä mä nukahdin siihen ja isä kanto mut sänkyyn.
Aattoaamuna ei saanu avata lahjoja, vaikka ne oli mystisesti tullu yön aikana kuusen alle. Niitä käytiin vähän ravistelemassa ja hiplaamassa. Aamupalaks syötiin puuroa ja mantelin saanut sai laittaa tähden kuusen latvaan. Kuusihan oli koristeltu jo viikkoja aikaisemmin, mutta tähti laitettiin vasta aattoaamuna.
Tähden laiton jälkeen me maattiin sohvalla yökkäreissä ja katsottiin Lumiukko ja Joulupukin Kuuma Linja. Juotiin monta kuppia kaakaota ja kutiteltiin toisiamme. Oltiin koko perhe yhdessä: minä, äiti ja isä. Ahtauduttiin siihen pieneen sohvaan, käperryttiin yhden viltin alle.
Lumiukon ja Kuuman Linjan jälkeen me aina lähdettiin retkelle takapihalle – tai lähimpään metsään, missä sellanen nyt olikaan. Meil oli eväät tietysti mukana. Käveltiin ehkä kilometri, istuttiin alas ja syötiin. Jätettiin myös oraville aina joululahja: me kerättiin jättikokonen kasa käpyjä matkalla ja pinottiin ne isoimman puun juureen.
Kotona, kun ilta alko hämärtyy, tuli lahjojen vuoro. Mahat täynnä ja joululaulujen soidessa me alettiin vuorotellen avata lahjoja. Ensin ne tietysti jaettiin kolmeen pinoon: jokaiselle oma. Mun pino oli aina isoin – jännä juttu. Loppuilta menikin lahjojen kimpussa. Mä leikin uusilla nukeilla ja sovitin uusia vaatteita uudestaan ja uudestaan. Äiti ja isä joi glögiä, ja mä sain mehua. Mummu tuli käymään illalla, lahjojen jälkeen. Sieltä tuli aina pehmeä paketti. Joka joulu siellä oli uudet villasukat ja joka joulu laitoin ne jalkaan.
Sittemmin jouluperinteet on muuttunu. Eetun perinteet on tosi vahvat ja mut on melkeen pakotettu mukautumaan niihin. Ei se kyllä haittaa. Mun perinteisiin kuuluu mun vanhemmat ja Eetun perinteisiin omat vanhemmat. Ja nyt ko Ritvakin tulee kylään ni kyllä Eetun perinteitä pitää noudattaa. Mutta mantelista mä en luovu. Aina, kun joku sen aamuisin saa, mä palaan ihan hetkeks niihin lapsuuden hetkiin, ko isä nosti mua ja äiti katto vierestä, että tähti varmasti menee suoraan. Se oli tarkkaa se.
Tänä jouluna ajattelin kokeilla, josko Eetu suostuis lähtee retkelle. Ei kauas, mihin mä tän mahan kanssa pääsisinkää, mutta ihan tohon lähelle. Metsän reunaan, siihe kivien tykö. Otettais glögiä ja pipareita mukaan. Ja kerättäis oraville joululahja.
*
Eetu
Eetun jouluun kuuluu talliarkea. Joulun kuitenkin tekee se, kun pääsee lähtemään Jussin kanssa aattoaamuna maastoon ihan kahdestaan. Ei tallihuolia, ei asiakkaita, ei edes Nellyä: vain Eetu ja Jussi. Perinteisesti Eetu yrittää etsiä hangelta ainakin jäniksen, ketun ja hiiren jäljet ennen kuin kääntyy takaisin, mutta lumettomina jouluina täytyy kai kehittää lista vaikka puulajeista joita bongata.
Hevosten ohella Eetu syö. Niin kuin Hello. Suurimmaksi osaksi kinkkua. Ihan sohvallekin hän ottaa kinkkua mukaan, kun kukaan ei ole katselemassa.
Eetun jouluun kuuluu tietenkin myös Ritva-äidin luona käyminen sisarusten kanssa. Koska Millalla on vielä pieniä lapsia, Joulupukki on tullut joka vuosi. Nyt kun Eetu on oikeastaan yksin vastuussa tallista, hän ei enää jää yöksi äitinsä luokse muiden kanssa, vaan piipahtelee pitkin joulun aikaa.
Tänä vuonna on myös aika kehitellä uusia omia perinteitä Nellyn kanssa.*
Hello, Eira ja Inari (sekä Allu ja kaksoset)
Helmipurot ja Ilvekset ovat ihan eri maailmoista, mutta ovat aina olleet tiiviisti tekemisissä. Sirpa ja Aili ovat ystävistä parhaimmat: ihan lapsesta asti kuin siskokset. Joulut on aina vietetty enemmän tai vähemmän tiiviisti yhdessä jo lapsina, ja kun omia lapsia alkoi tulla, tietenkin kummitätienkin piti päästä lahjoja tuomaan ja kasvavia kummilapsiaan ihastelemaan myös jouluna. Sitä eivät aviomiesten käsitykset suppeammista perhejouluista muuttaneet miksikään, vaan Tapio sai murahdella kaikessa rauhassa nurkassaan ja Manni paeta tarvittaessa talliinsa hengähtämään. Vuorojouluin käytiin pukilla Ilveksen talossa ja Helmipuroilla kun lapset olivat pieniä. Enää ei pukkia tule, koska nyt Eira, Inari, Allu ja Hello ovat isoja ja kaksoset liian pieniä ymmärtämään moisesta. Yhteen silti kokoonnutaan. Aattona mennään tällä kertaa Ilveksen kotiin ja joulupäivänä Helmipuroille.
Yleensä joulupukki on tuonut pikkuisille Helmipuroille ja Ilveksille jonkin pelin, jota pelata: joko Pleikkariin, tai sitten ihan lautapelin. Vaikka lapset ovat kuinka isoja jo, vieläkin taitaa peli tulla. Hello toivoo, että se on se uusi Pictionary. Eira toivoo, ettei se ole ainakaan se uusi Pictionary. Oli peli hyvä tai huono, aattoilta sitä pelataan ja pelatessa paitsi nauretaan myös kinastellaan niin kuin oikeat sisarukset.
Enää lapset eivät varmaan tahdo jäädä toistensa luokse yökylään niin kuin ennen, koska Hello ja Allukaan eivät enää asu kotona. Hello toivoo viettävänsä aattoiltaa Tiden kanssa, muttei tiedä, käykö niin. Inari aikoo mennä Ilveksille ja lukea kirjaa, jollaisen Pukki joka vuosi tuo. Eira joutuu varmaan kotiin ja saunomaan sähkösaunaan, koska niin kuin Tapio sanoo, joulu on perhejuhla.
Aaton ja joulupäivän ulkopuolella Ilveksillä ja Helmipuroilla on omat erilaiset perinteensä. Molemmissa kodeissa koristellaan kuusi: Helmipuroilla heti ensimmäisenä adventtina, sillä onhan heidän elegantti valkoinen tekokuusensa viimeisen päälle kaunis amerikkalaistyylisine runsaine koristeineen. Ilveksillä kuusi koristellaan vasta aatonaattona, koska se on oikea neulasiaan varistava kuusi. Se otetaan pois pian jo joulupäivän jälkeen, koska melkein kaikki koristeet ovat syötäviä ja niin Mannilla kuin pojillakin on paha tapa syödä niitä aina ohi mennessään.
Joululoman parhaita päiviä lasten mielestä ovat kuitenkin vieläkin ne päivät, kun äidit hälyyttävät aikuistuvat lapsensa paikalle, pakkaavat heidät autoihinsa ja ilmoittavat, että nyt muuten lähdetään tekemään milloin mitäkin koko joukko yhdessä: Ilvekset ja Helmipurot.*
Oskari
Oskarin määräaikainen työsopimus päättyy ennen joulua, eikä Eetu ole tainnut muistaa edes ottaa mahdollista uusimista puheeksi. Oskarikaan ei aio puhua sellaisesta, koska nyt hän saa lomaa pyytämättä pakattua matkalaukkunsa ja reppunsa, pinottua ne autoonsa ja karautettua vanhempiensa luokse perinteiseen jouluunsa.
Oskarin jouluun kuuluu laaja skaala jouluruokia. Kotona syödään vain yksinkertaisia ja perinteisiä: kinkkua ja laatikoita. Jouluisin kuitenkin kuljetaan sukulaisen luota toisen luokse, eikä kotona ehditä montaa kertaa syömäänkään.
Jouluun kuuluu myös paljon ratsastusta. Olavin tallin työt on hoidettava ja Oskari auttaa omalta osaltaan. Sen lisäksi etenkin pienimmät sukulaistytöt hinkuvat kovatti ratsastamaan hepoilla, ja se on aina Oskari, joka vie kikattelevaa laumaa seikkailuihin pitkin maastoja. Oskari ei valita: hän saa itse valita ratsunsa, ja onhan se nyt hienoa ratsastaa monta päivää Ramonalla, isän upeimmalla hevosella.
Suden perheessä ei ole tapana antaa paljoa lahjoja. Jokainen saa jotain, yleensä aina jotain hyvin samantyyppistä joka vuosi. Mummo on kutonut aina villasukat kaikille. Täti lähettää aina suklaata. Jokainen perheessä saa joka vuosi hyvät nahkakintaat ja Oskari uuden valkoisen pipon. Vanhemmat tapaavat ostaa Oskarille myös yhden ison lahjan joka vuosi. Joskus se on ollut puhelin, joskus maailman siisteimmät nappulakengät ja kerran se oli PlayStation2. Myös Oskari ostaa vanhemmilleen isomman lahjan, joskin paljon pienempiin tuloihinsa suhteutettuna.*
Milan
Milanin joulu on kirjan lukemista ja videopuhelu kotiin. Puhelussa hän hymyilee Marialle ja kertoo kaikista seikkailuistaan, joita on kokenut. Osa niistä on vahvasti väritettyjä, mutta ne onkin tarkoitettu vain Marian huviksi.
Kun puhelu on soitettu, Milan tapaa käydä lenkillä aikaa tappaakseen. Yleensä hän hakeutuu hautausmaan suuntaan, sillä vaikka hän ei tunne sieltä ketään, kynttilät ovat kauniita.
-
-
Joulukuun 13. päivän luukku
Joulukuun kolmantenatoista päivänä yläkerran toisen makuuhuoneen maalaaminen on jatkunut Hopiavuoressa. Iltakahvin aikaan urakka oli kuitenkin viimein valmis. Hello valitti, ettei aio enää ikinä suostua Nellylle orjan töihin.
”Niin, ei enää ikinä ennen enskertaa”, kommentoi Noa.Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kolmannentoista päivän kysymykset
A13: Hopiavuoren hevostallin hahmoilla on tarinoissaan enemmän tai vähemmän sivuhenkiöitä: perhettä, kavereita, vihamiehiä. Tiituksenkin tarinassa on esiintynyt sivuhenkilöitä. Tiedämme esimerkiksi hänen siskonsa, tätinsä ja Pöystilästä maneesia vuokraavan Oonan. Miksi mahdettiinkaan kutsua niitä kahta poikaa, jotka Tiitus on tuonut mukanaan tallille?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B13: Janna on Hopiavuoren hevostallin uusimpia tulijoita. Mikä Jannan tähänastisista tarinoista on tehnyt suurimman vaikutuksen ja miksi? (/Missä tarinassa, Janna, koet itse onnistuneesi ja miksi?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 14.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A13: Tiitus toi tallille kerran kaksi poikaa mukanaan. He olivat Saku ja Rasmus eli Rampe. https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/tallipaivakirja/#post-1809
Tällä kertaa oikeita vastauksia tuli vain yksi.B13: Näitä Jannan tarinoita arvostettiin erityisesti.
1. Vaikka en oikeestaan pidä mistään mitä oon kirjoittanut taas vaihteeksi mainitaan nyt muutama,
Ihan ekana mulla tuli mieleen Äiti. Tekstissä on omalla tavallaan semmonen päättäväinen mutta silti haavoittuva fiilis ja toisaalta ei se taida olla kuitenkaan helppoa jättää omia vanhempia taakseen vaikka miten haluaisi ja olisi niin päättänyt.
Muina poimintoina mä voisin nostaa Mokia, Luovuttaja ja 10.07.2020. Näissä kaikissa on tunnelmalta jotain semmosta mistä tykkään ja millaista haluaisin osata kirjoittaa.
2. Paahtiksen päiväkirjassa ollut Mokia on semmoinen, joka todella teki vaikutuksen aihepiirillään. Se vaan herätti jotenkin, periaatteessa sitä tietää että kun nuorisotyössä tekee töitä tai ylipäänsä ihmisten kanssa, sosiaalityössä tms, niin voi joutua tilanteeseen, että asiakas kuolee. Mutta tässä se tuli tarinan myötä iholle ja todeksi (jos näin voi sanoa). Ja että se voi tuntua ammattilaisestakin pahalta ja todennäköisesti tuntuukin! Se oli hyvin kirjoitettu teksti ja vakavasta aiheesta ja toi Jannaa jotenkin tosi paljon lähemmäs ja selkeämmäksi.
3. Ehkä se ois tuo Joululeipomuksia tarina. Siinä on jotenki tosi kivaa kuvailua, minkä kautta tunnelma välittyy tosi hyvin. Arkista leipomista mutta myös vähän vakavaakin puhelua kun Janna tohtii tuoda esille omia epäilyjä siitä kun pelottaa että ei oikein osais viedä Paahtista eteenpäin ratsuna. Ja samalla vieläpä mukavasti kehitti kaveriväylää toisen hahmon kanssa niin että ihan hyvin vois odottaa ne kaksi keskustelemassa jostaki muustaki kuin hevosiin liittyvästä.
4. Jannan kirjoittaja on osoittanut olevansa äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstä, jossa hän kirjoittaa, sekä hän tahtoo kovasti leikkiä muiden kanssa. Jo nämä kaksi piirrettä ovat sellaisia, joista pidän kirjoittajissa, ja varsinkin täällä Hopiavuoressa niitä arvostetaan. Kunhan Jannan paikka vakiintuu, uskon että hän tuo tarinoillaan vielä enemmän Hopiavuoreen kaikkea mielenkiintoista, sillä hän on tähänkin mennessä tarjonnut kanssaharrastajille koukkua jos toistakin!
Kesäsuunnitelmia ja kortin peluuta on yksi suosikeistani Jannan tarinoista. Siinä on monta hahmoa vierailemassa, Hopiavuoren tunnelmaa sekä lopetus, joka jättää hyvän mahdollisuuden muille jatkaa, jos niin haluavat!
Toinen, mistä kivasti pidän, on Joululeipomuksia. Ihanan arkinen, rauhallinen, tavallinen tarina, ilman mitään suurempaa tapahtumaa mihin mennä tai valmistautua. Muita hahmoja, kivaa dialogia, mukavaa tunnelmaa… Nämä tälläiset tarinat ovat juurikin niitä parhaimpia, ja näitä voisin lukea ihan loputtomiin!
Nämä molemmat tarinat ovat tehneet vaikutuksen siksi, että niistä oikein huokuu Jannan tahto saada leikkikaveri ja onnistua kirjoittamaan myös muiden hahmoja hyvin. Hän opettelee ahkerasti ja ottaa palautteen vastaan, sillä jokainen tarina on ollut entistä kehittyneempi, joka mielestäni näkyy etenkin näissä kahdessa erityisen hyvin!
5. Joululeipomuksia on mielestäni Jannan tähän asti kivoin tarina. Se on sosiaalinen, mitä täällä arvostetaan, ja toiseen tutustuminen on vieläpä tehty taitavasti niin kuin oikea ihminen tekee: vähä vähältä ja aina arkisista mielipiteistä ja huolista aloittaen. Joululeipomuksia-tarinassa Janna on uskottava hahmo ja ihminen, joka toimii loogisesti mutta silti omalla hahmokohtaisella tavallaan. Tunnelmakin tarinaan on luotu tosi onnistuneesti valikoimalla, ettei kerrotakaan lukijalle kaikkea, vaan pelkästään tarinan tai tunnelman kannalta oleellisia asioita. Vaikka kaikki tarinassa kerrotut asiat eivät olekaan positiivisia, lukijalla on silti turvallinen olo tätä tarinaa lukiessaan, koska Janna toimii ja juttelee tässä niin inhimillisellä tavalla.
-
-
Joulukuun 12. päivän luukku
Joulukuun kahdennentoista päivän kahvipaussin aikaan tupa oli hämmentävän tyhjä. Oli siellä joitakuita, mutta paljon vähemmän väkeä kuin yleensä. He ihmettelivät, mikä joukkokato tallilla on käynyt, mutta keittivät siitä huolimatta yhtä paljon kahvia kuin yleensä. Kyllä ne kaverit sieltä vielä ilmaantuisivat.
Kahvinkeittäjät olivat oikeassa. Kun kahvin tuoksu levisi pikku hiljaa taloon sen viimeistäkin kolkkaa myöten, alkoi pikkuvessan päältä rappusista kuulua kauhea elefanttimainen ryske ja ryminä. Vintiltä saapui pikakävellen joukkio kahvintuskaisia ja keltaisen maalin tahrimia ihmisiä. Heidän mukaansa Jillan vanha huone oli vasta ensimmäiseen kertaan maalattu, eikä Nelly ollut antanut armoa ja päästänyt ketään syömään tai juomaan ennen kuin urakka tuli valmiiksi. Nelly oli ainoa täysin hyväntuulinen ja maaliton vintistä saapunut, mutta muidenkin ilmeet kirkastuivat kun hän laski keskelle pöytää Ritvan kinuskikakun kiitokseksi kovasta työstä.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kahdennentoista päivän kysymykset
A12: Camilla ja Oskari ovat seikkailleet yhdessä muutaman kerran tallin ja kodin ulkopuolella. Missä sijaitsi kuoppainen ravirata, jonne he kerran lähtivät treenireissulle?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B12: Outi on hoitanut Jussia jo pitkään niin kuin omaansa. Hän on kertonut vaikka miten monta hyvää tarinaa hoitohevosestaan ja omasta elämästään. Mikä näistä tarinoista on ollut sinusta erityisen mukavaa luettavaa ja miksi? (/Mikä tarinoistasi, Outi, on sellainen, josta olet erityisen ylpeä ja miksi juuri se?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 13.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A12: Camilla ja Oskari kävivät Yllistaron radalla. Oikeita vastauksia tuli monta, mutta nopein niistä tuli Keskustassa.
B12: Näin kerrottiin Outin tarinoista.
1. Ainakin tuo viimeisin pieni hengähdystauko mikä Outilla oli Jussin kanssa. Vähän pientä kaaosta työelämässä kun hommaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta ah niin ihanan arkinen hetki hevosen kanssa. Ei mitään treenaamista tai muutakaan suurempaa puuhastelua, vaan ihan vaan rapsuttelua ja hevosen kanssa olemista. Koska tuollaiset rapsutus orjana olemisen hetket ja hevosen tyytyväisen ilmeen näkeminen on itelle ollu aina se juttu, minkä jälkeen taas jaksaa selkä märkänä talikoida karsinoita. Niin pystyin näkemään koko tuon tilanteen niin selvästi mun päänsisäisessä elokuvateatterissa.
2. Arvostan sellaisia tyyppejä, jotka jaksavat kirjoittaa tarinoita ihan vain kirjoittamisen ilosta. Varsinkin sellaisia, jotka kirjoittavat jonkun toisen hevosesta. Nykyään hoitajakulttuuri on jo melko kuollut ilmiö virtuaalimaailmassa, ja Outin kaltaisia ahkeria hoitajia on oikeasti tosi harvassa. Outi onkin ihan korvaamaton, niin Hopiavuoren tarinassa kuin Eetun apuna, joten kiitos Outi! 😀
Outi otti heti ensimmäisistä tarinoista alkaen tosi hyvin muita hahmoja mukaan ja taustatyötä oli selvästi tehty, sillä hahmoilla oli nähtävissä niiden omat selkeät tapansa ja puhetyylinsä. Ja näistä alun tarinoista välittyi ainakin mulle ihanan nostalginen fiilis, kun vielä virtuaaliheppailu oli itselle nimenomaan sitä hoitajahommaa. Voi niitä aikoja! <3 Vaikka toki Outin tarinat ovat aina olleet siinä mielessä kehittyneempiä (tai siis, oikeasti kiinnostavampia, mutta voiko niin sanoa ilman että kukaan pahastuu...?) että niissä on paljon paljon muutakin, kuin vain sitä itse hevosen hoitamista. Niissä on juuri sitä, mitä me Hopiavuoressa halutaan lukea, eikä vain sitä hevosen lääppimistä ja liikutusta, joita ainakin silloin kymmenen vuotta sitten joka tarina oli.
Ensimmäiset askeleet äskeisestä ”muutakin kuin hevosen liikutusta” lärpätyksestä huolimatta on yksi suosikeistani Outin tarinoista. Siksi, että vaikka siinä keskitytään ratsastukseen se ei käy missään vaiheessa tylsäksi eikä ole millään tavalla ratsastusopas joita laatiksiin hevosille ladotaan sata. Tarinan alku varsinkin, sillä eikös me kaikki aina välillä toivota että elämä olisi yhtä elokuvaa? Ja se fiilis, kun tekee kaiken juuri niin huonosti kuin etukäteen pelkäsi, ja vielä kun omistaja on paikalla katsomassa ja kaikkea. Samaistun, niin kovin paljon.. 😀
Valmentaja Metsärinne saa sattuneesta syystä mun suosion, kukapa ei omasta hahmosta haluaisi lukea? 😀 Varsinkin, kun Noa on tässä niin hyvin kirjoitettu, vuoropuheluineen kaikkineen. Niinkuin kaikki muutkin hahmot, jotka Outin tarinoissa seikkailevat. Vähän oon kateellinenkin siitä, miten helpoksi sen teet. Siis sen, että pääset jokaisen pään sisälle ja osaat kirjoittaa kaikkia hahmoja niin kuin ne olisivat omiasi! Ihan huikee taito, joka on yksi niistä monista syistä jonka takia Outin tarinoista pidän niin kovasti.
Ja ne tarinat joissa Outi juttelee Sonjan kanssa, ja ne joissa Oskari on mukana, on kaikki niin mielettömän kivoja! Ja ne kaikki muutkin, joissa Sonja tai Oskari ei ole. Voisin vaan linkata Outin spinnarit tähän, koska tykkään niistä kaikista. 😀 Mutta sen sijaan haluan vaan kehua, miten näppärä kirjoittaja olet. Yksityiskohdat on hiottuja ja tarkkaan mietittyjä, olet taitava omaksumaan muut hahmot kuin omiksesi, dialogit pystyn kuulemaan täysin aitoina niitä lukiessani.. Sinulta odotan jokaista tarinaa aina yhtä innolla, että onneksi, siis ONNEKSI Outi olet täällä meitä ilahduttamassa omalla osaamisellasi! <3
3. tämä on helppo, tai oikeastaan ei, koska Outilla on tosi paljon hyviä kirjoituksia, mutta koska olen itsekäs, paras (tai parhaasta päästä ainakin) on spinnareista löytyvä Joskus tarvitsee toisen. Siinä on Sonja niin omana itsenään ja muutenkin todella hienosti kirjoitettuna. Sen tekstin lukeminen on edelleen ihan uskomatonta ja olen vielä tänäkin päivänä tosi otettu tuosta tekstistä. Jos se ei ole täydellinen, se on pelottavan lähellä sitä ❤
Toinen ehdoton valinta on Pakko treenata tallipäiväkirjassa. Se on niin hillittömän hauska, vaikka se on kuitenkin hyvin vähäeleinen tarinana. Eihän siinä sinänsä tapahdu kovin paljon mitään, mutta sanavalinnat ja yksityiskohdat tekevät siitä niin mehukkaan, että se jaksaa naurattaa vielä aikojenkin päästä, miljoonatta kertaa lukiessa.
4. Meinasin huudahtaa, että helppo, ja laittaa sitten tarinan letityskeissistä Tiituksen ja Hellon kanssa. Ajattelin, että tottahan se on paras, kun se on sekä tapahtumana että kerronnallisesti hauska juttu, jota muistelen vieläkin. Lisäksi se on TT-tarina, ja verrattuna siihen miten TT:ssa on aika usein meininkinä (munkin kohdalla) ihan vaan lätkiä sanoja peräkkäin, niin tämä kyllä erottuu joukosta niin kuin ruusu perunapellossa.
Lueskelen kuitenkin aina myös muita tarinoita, vaikka suosikki tulisikin heti mieleen. Kun luin, totesin, ettei tämä niin helppo nyt olekaan. Outilla on ihan valtava määrä tarinoita ja aika moneen makuun. Osa on tunteellisia ja haikeita, osa kutkuttavan jänniä, osa naurattaa, osassa on tarkkaa ratsastuskuvausta. Tykkää esimerkiksi Oskaritarinoista. Kun Outi ja Oskari meni syömään jätskiä, se oli jännää ja vielä vaivaannuttavaa. Sitten taas ne tarinat, joissa valmentaja-Oskari oikein repäisee jonkin tyhmän jutun kanssa, on tosi hauskoja. Niin kuin se, jossa Oskarilla oli muutama muistiinpano.
Outin tarinoiden supervoima on pikku kommelluksissa ja tosi aidossa henkilökuvauksessa. Myös hevosen kuvaus on uskottavaa ja tosi tarkkaa, ja siitähän oltaisiin oltu ihan superkateellisia silloin joskus virtuaalisten hoitoheppojen aikaan, kun ratsastus oli tärkeintä. Nyt ja tässä yhteisössä taidetaan olla enemmän kateellisia siitä henkilökuvauksesta, vaikka heppakuvaus ei sen rinnalla kalpenekaan. :DD Minä ainakin haluaisin samat supervoimat.
-
-
Vitsit kun kehtaisi tuoda kaikki omat hahmot tänne. Haluaisin nimittäin varmaan kirjoittaa mukana, kun Niklas menee ekan kerran TT-skabassa (jos se ensi vuonna päätetään sittenkin järjestää kaikille avoimena), vaikka se joka vuosi musta viekin mehut. Mun täällä kiinteästi olevat hahmot on vähän vääränlaisia… 🙁
Mutta ainakin Niklaksella on intoa! Vaikka se purkautuis välillä häsläämisenä, innostus tekemistä kohtaan on kai paras perusta. Siitäkin on varmasti ihan hirveästi lisäboostia, kun on Marshall opettamassa: kaikilla ei ole. Lukijan on myös helppo olla Niklaksen puolella hänen urotöissään, niin kuin ratsastusta opettelemassa. Niklas ei ole vielä mestari, mutta hän on niin oikean ihmisen oloinen virheineen, että hänen asemaansa on helppoa asettua. Niklas on myös automaattisesti ollut uudessa elämässään tarinan hyvis, jonka onnistumista toivotaan ja odotetaan. Siinä ei ole mitään pahaa, vaan ennemminkin toivon, että asia pysyisi hyvän aikaa sillä tolalla. Kun Niklas on pääosassa, tietää aina vähän että mitä odottaa ja on turvallinen olo lukea.
Enemmän kuin TT:sta ja jopa enemmän kuin Niklaksen oppimisesta mä olen onnellinen siitä, miten muut hahmot saa tietää Niklaksen suunnitelmista. Hän on hyvä hahmo hölöttämään toimensa julki. Samalla Janna saa kutsun vähän niin kuin valmennukseen. Pitkään harrastaneena olen alkanut inhota monia perinteisiä virtuaaliheppatekstilajeja, myös perinteisiä virtuaalihevosvalmennuksia. Tällainen epävirallinen ekstemporevalmennus, joka on luonteeltaan epävirallinen, toimii näköjään muhunkin hyvin lukijana, ja veikkaisin että voisi toimia myös kirjoittajana.
Tässä tekstissä kuva ja kirjoitus täydentävät muuten tosi hyvin toisiaan. Toisessa ei toisteta sitä, mitä toisessa kerrotaan, vaan kummatkin antavat uutta informaatiota siitä mitä tehdään.
-
Oho! Mulle oli iloinen yllätys, että Niklas vaikuttaakin suorastaan tulevan toimeen Eiran kanssa. Eira on nimittäin varmasti myyty jo siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ihminen maailmassa tuntuu oikeasti ymmärtävän hänen puhettaan ja sanovan hänen ideaansa vieläpä toteuttamiskelpoiseksi.
Olen lukenut tämän tarinan tosi monta kertaa, enkä osaa vieläkään päättää, mistä jutusta tykkäisin eniten. Ehkä siitä, miten Niklas tietää osaavansa jotain hyvin ja pitää puoliaan? Siitä, miten hän tarttuu toimeen ja onkin innokas rakennusmies, vaikka raahattiin mukaan ehkä vastoin tahtoaan? Siitä, miten Eiran säksätys on kuvattu Eiralle uskollisesti, mutta samaan aikaan Niklaksen silmin niin, ettei se olisikaan yhtään ärsyttävää? Niklaksen luonteesta, kun hän on niin valmis auttamaan? Ehkä lempijuttuni on näistä kaikista hienoista asioista huolimatta se, miten hirveän määrän uusia taitoja olet saavuttanut lyhyessä ajassa. Sanon tätä aina välillä kirjoittajille, mutta nyt olisi taas se hetki, kun kannattaisi kaivaa esiin jokin teksti tasan vuoden takaa ja vertailla. Taas on sellainen paikka, että näkisit oman kehityksesi kevyellä analyysillä.
Taas on hetki, kun en tiedä mitä oikein kommentoisin. Olen tosi iloinen tästä tarinasta ja tosi ylpeä sinusta kirjoittajana.
-
Ooooi että ne pennut on vaan ihania naskaleistaan huolimatta. Ne on just sellaisia, että ensin on vauhti päällä ja sitten tulee väsy. 😀
-
Onhan se nyt aina stressaavaa, kun on kisoja! Vaikka niistä kuinka nauttisi ja vaikka olisi kuinka tuhannes kerta kisoissa, kyllä mua ainakin jännittää vielä joka kerta koirien kanssa ja ajatukset on vähän hajallaan. Onneksi Janna tuntuu tällä kertaa olevan prässäämättä Paahtista ja itseään liikaa. Hevonen on vielä nuori ja yhteistä kokemustakin on melko vähän. Kyllä se ura siitä hiljalleen urkenee.
-
A11: Hopiavuoressa on käynyt yksi sellainen valmentaja, joka on ennalta tuttu sekä Sonjalle että Oskarille. Hän on Sonjan tarinan sivuhenkilö Simo Lakkama. Uumoiltiin, että valmentajan nimi saattaisi olla myös Olavi Susi.
Nopein vastaus tuli tällä kertaa mailitse.B11: Kommentointi ja yhteisöllisyys ovat olleet jo Hopiavuoren hevostallia suunniteltaessa se tallin Juttu isolla J:lla. Kaikesta muusta on voinut ja voidaan tarvittaessa tinkiä niiden kustannuksella. Hopiavuoreen onkin jalkautunut sellaisia kirjoittajia, jotka ovat samoilla linjoilla tallin perusajatuksen kanssa vähintään kommentoinnin suhteen. Tällaisia ajatuksia kerrottiin hyvistä kommenteista.
1. Se, miltä hyvä kommentti tuntuu, riippuu musta sekä tarinasta että kommentista. Kun on epävarma tai paha olo tarinasta ja ilmaisen sen tekstin alussa, hyvä kommentti on positiivinen ja rohkaiseva. Siinä etsitään hyviä asioita tekstistä ja se saa mut luottamaan siihen, että kyllä osaan kirjoittaa vieläkin, vaikka olisi mikä blokki tai tyylintapailuharjoitus meneillään. Suurin osa tarinoistani kestää kuitenkin kritiikkiä ja arviointia. Vaikka kaikki kommentit on arvokkaita mulle, onnistuneiden tarinoiden analyyttisempi kommentointi antaa mulle eniten ajattelemisen aihetta ja siten kiinnostuneen ja motivoituneen olon. Perusteltu kritiikki saa mut tuntemaan, että joku haluaa mun kehittyvän ja menestyvän. Siitä tulee jostain syystä sama olo kuin urheillessa, kun joku päättää kovaan ääneen karjaista hyvä hyvä, seuraava pallo nousee. Mun ei tarvitse edes olla samaa mieltä kritiikistä. Se riittää, että ymmärrän sen. Samalla tavalla muhun toimivat tarkat kohdennetut kehut. Joku näki niin kovan vaivan, että keksi jonkin hyvän yksityiskohdan, jota mun kannattaa käyttää jatkossakin.
Mun aivot saa raksuttamaan myös sellaisella kommentilla, jossa verrataan mun kirjoittamia hahmoja kommentoijan aiemmin lukemiin juttuihin tai siisteimmässä tapauksissa tosielämän kuultuihin tai koettuihin kommelluksiin. Silloin tuntuu, että ymmärrän ehkä vähän ihmislajia, vaikka se on mulle kuinka vaikeaa. Ja jos mun hahmot ei enää muistuta ihmislajia, saan silloinkin miettiä, että mikä niiden tällä kertaa oli: kirjoitinko niistä isänsä poikia. 😀
On ollut kertoja, kun kommentti saa mut huvittumaan tai jopa nauramaan. Joskus siihen riittää sopivassa kohdassa sanottu ”höhöhö voi Eiraa” ilman mitään muuta. Useimmiten se on kuitenkin spekulointi, joka saa mut huvittumaan. Saatetaan miettiä, mahtaako hahmon päässä liikkua muutakin kuin hernekeittoa, tai arvailla lennokkaasti, miten joku juttu jatkuu kamalan cliffhangerin jälkeen.
Kaikkein paras olo, jonka saan kommentteja lukemalla, on kuitenkin nähdyksi tai kuulluksi tulemisen tunne. Jos kommentista näkee, että teksti on luettu, ja että kommentti koskee juuri nimen omaan tätä tekstiä, se on parasta. Kun tulen nähdyksi, tuntuu että mulla ja mun tarinoilla on jokin merkitys. Se ajatus puolestaan on se, joka antaa mulle vielä vähän voimia silloinkin, kun muuten on hankalaa. Kun tulen luetuksi ja nähdyksi, selviydyn vaikeasta päivästä tai saan yleensä inspiraationpuuskan kirjoittaa äkkiä kommentteja itsekin. Ei siis vaadita tiukkaa analyysiä, että mut saisi jaksamaan vielä vähän lisää. Ihan lukeminen ja sen osoittaminen riittää.
2. Erityisen hyvää kommentin saamisessa on se, että todistetusti joku oikeesti lukee tarinan. Ei tule tunnetta, että kirjoittelee yksinään jossain pimeässä ja kosteassa nurkassa eikä kukaan nää. Vaan ihan päivänvalossa, muiden nähtävillä ja joku oikeesti lukee ja tykkää ja kirjottaa mukana! Se on parasta!
Jokainen kommentti on aina Erityisen Hyvä, mutta itse tykkään tosi paljon sellaisista, joissa kehutaan ja posin kautta autetaan viemään kirjoitustaitoa/tarinaa/juonta tm eteenpäin 😁 ! Autetaan toinen toisiamme.
Erityisen Hyvän kommentin pääideana on kehua. Se tuntuu aina yhtä hyvältä. Sitten kommentti voi hyvin kyseenalaistaa jotain, mutta ei ole todellakaan pakko – myös pelkät kehut riittää XD .
Erityisen Hyvän Kommentin saaminen tuo iloa. Se tuo lämpöä ja hymyä. Vähän kuin saisi aamukahvin sänkyyn. Siltä se tuntuu.3. kyllä se kivan, kehuvan, oivaltavan tai muun mieluisan kommentin saaminen hymyilyttää ihan oikeasti! Tulee hyvä mieli ja se innostaa jatkamaan tätä. Ihan varsinkin silloin jos on kirjoittanut jonkin oudon, nopean hutaisun, joka on omasta mielestä hölmöstä ideasta lähtenyt liikkeelle ja muutenkin vain täyteteksti, jonka julkaisee ihan vain siksi, että onpahan internetin tukkeena sekin, ja sitten joku kommentoija löytää siitä jotakin samaistumispintaa tai jonkin toisen näkökulman tai tulkitsee sitä tavalla, joka ei minulle tullut mieleen ainakaan selkeänä ajatuksena. Niin onhan se ihan mahtavaa ja välillä sitä yllättyy, että niin totta, voihan se noinkin olla ja analysoida tuolla tavalla. Parhaassa tapauksessa toteaa, ettei tämä nyt niin tyhmä ja hölmö teksti ja ajatus ollutkaan. Ja joskus kommenteista lähtee kehittymään ajatusketju uuteen tekstiin ja juonenkäänteeseen.
4. Hyvän kommentin saaminen on parhaillaan ihan mahtavaa tai sitten se saattaa olla semmoinen päivän pelastaja, riippuen tilanteesta tai kommentista. Tietenkinhän jokainen kommentti on tärkeä, mutta varsinkin silloin kun kommentti on hyvin rakennettu kritiikin ja kehun tasapainolla siitä saa itse irti paljon enemmän ja vaikka se ei ehkä ihan heti seuraavassa tekstissä näy, se kuitenkin kehittää omalla tavallaan kirjoittajana hitaassa tempossa ja välillä hyviä kommentteja tulee luettua useasti, ensin vain läpilukien ja sitten paloitellen se osiin ja pohtien ja analysoiden kaikkea mitä komentoija on kommentillaan tarkoittanut ja pohtia miten omaa kirjoittamistanasa voisi parantaa niiden neuvojen ja vihjeiden avulla.
5. Tekeekö kukaan muu sitä, että tarinan julkaistuaan päivittää sivua aina kymmenen minuutin välein kun haluaa nähdä, josko joku olisi kommentoinut? Ja voi vitsi, sitä miten sydän vähän hyppää kun näkee, että joku on kommentoinut!
Siitä tulee niin hyvä fiilis, kun saa konkreettisen ”todisteen” siitä, että joku todella on lukenut sen oman tarinan, se on herättänyt heissä tunteita ja he ovat käyttäneet kallisarvoista aikaansa kommentointiin. Siksi mäkin aina yritän sitä tehdä mahdollisimman paljon, koska musta on kiva ajatus, että jollekin muulle tulee samanlainen olo. Vähän sellainen, kun silloin joskus lapsena jouluna, kun sai aina vaan uuden lahjapaketin pukilta. Joka kerta se oli ihan yhtä siistiä, ja myönnetään, että musta ainakin oli kiva olla se, jolla oli eniten lahjoja… 😄 Näin kävi ehkä pari kertaa, mutta se oli hyvä fiilis se. Kommentit on vähän sellaisia pieniä lahjoja, joista joka kerta ilahtuu ihan yhtä paljon! ❤️ Kaikki kommentit ovat hyviä, mutta mulle ne ihan tosi hyvät kommentit on niitä, jotka vähän analysoi niitä tarinoita, koska kiinnostaa välitinkö lukijalle oikeanlaista tunnelmaa, sekä tietysti se, että mikä tarinassa oli hyvää ja missä olisi kehittämisen varaa! Rakentava kritiikki kehun kautta, kiitos kelpaa!6. Pirun hyvältä, suoraan sanottuna. Tulee sellanen pieni ”Jes, joku oikeasti luki sen!” fiilis, ja samalla melkeen aina pieni boosti että haluaa kirjottaa lisää ja yrittää tehdä jotain vähän lisää seuraavalla kerralla. Sisällyttää enemmän toisten hahmoja, kokeilla ehkä ottaa mukaan hahmoa jota ei oo aikasemmin kirjottanu tai jotain muuta.
Ja sillon kun on jotain rakentavaakin palautetta (etenkin kun täällä se on ollu juuriki rakentavaa, ei lynkkaavaa) niin tulee sellanen että parhaan mukaan yrittää sisäistää sen kaiken ja myös hyödyntää se. Ottaa opiksi että missä tuli vähän kömmähdettyä, mikä meni hyvin ja mitä voi seuraavaa tekstiä ajateltuna tehdä sitte paremmin. Etenkin kun itellä on niin paljo erinäisiä ongelmia etenkin kirjottamisen puolella, niin ne rakentavat kommentit ollu todella ns. valaisevia.7. Silloin tulee fiilis, että joku on lukenut oman tarinan ja kun lukee jonkun hyvän kommentin minkä joku on omaan tekstiin laittanut niin kyllähän se motivoi kirjoittamaan. Kaikki kommentit ovat ihania ja erittäin arvostettavia! ❤
