Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
”Te meettä muute aiva kärijes”, totesin Jussin selästä Hellolle, joka istui väärin päin koppakärryssä Typyn perässä Hermanin pidellessä ohjia ja heilutteli jalkojaan.
”Meillä on kärryt”, Hello sanoi raukeasti. ”Ei siinä oo mitää kivaa jos me ei päästä menemään tuolla takana.”
”Minä oon täs eres. Ja minä vaharin teitä”, sanoin jo hieman tuimasti.
”Mut Nellykin–”
”Ei käy.”Hello murjotti niin kuin pikkulapsi, mutta kääntyi kuitenkin oikein päin kärryssä eikä karauttanut tiehensä. Typy sen sijaan liikuskeli levottomasti. Muuten Hellon olisi voinut päästääkin viimeiseksi, aikuinen kun hän oli, mutta sen päivän tempaukset alkoivat riittää. Hello oli ollut huolimaton koko päivän: ihan muissa maailmoissa. Jopa Skotti oli meinannut päästä karkuun häneltä, ja Typy oli käyty jo isolla porukalla hakemassa naapurin pellosta juuri ennen maastoreissua. Huomasin purevani hampaitani yhteen ja yritin rentouttaa leukani ja hartiani.
Piti nauttia maastosta. Niin harvoin maastoon kuitenkin pääsi tätä nykyä, kun oli ollut peltohommia ja kaikkea. Ja näin suurella hyvällä porukalla sinne ei päässyt juuri koskaan. Hevostallin parkkipaikan puoleinen seinäkin näytti paremmalta Jussin satulasta kuin maasta katseltuna. Vaikka… Vaikka muistaisikohan Oskari vetää päätallin oven kiinni kun lähti..?
”Pirä mulle paikkaa. Tässä kohrassa pirät mulle paikkaa. Hello. Mä käyn viälä kattomas, että muistaako Oskari–”
”Et mee”, Hello keskeytti yllättävän virkeän ja terävän kuuloisena. ”Se pärjää siellä.”
”Mä vain sanon sille viälä jotta panoo tuan oven–”
”Sä sanoit sen sille jo kaffilla”, Hello väitti.
”Nii ja uudestaan tos kun harjattiin hevosia”, Herman täydensi.
”No — no — jos minä viälä Santun paan tähän teirän taa, ettei vain mitää käy–”
”Se on Uunon takana, ei siellä voi mitää käydä”, Hello naurahti. ”Rentoudu nyt vaan. Asioilla on tapana kuitenkin sujua. Ja jos ei sujukkaa, murehtiminen on sama kun katastrofi tapahtuis kahdesti.”
”Tarttisi tapahtua kertaakaa…” mutisin, mutta olihan Hello ihan oikeassa. Piti keskittyä maastoon, niinhän se oli.Kun kaikki alkoivat olla valmiita, en voinut olla kävelemättä Jussilla vielä kerran muiden keskellä. Piti katsoa, että Santulla oli sen verran lyhyet jalustimet, ettei hän putoaisi ojaan ja kuolisi. Ja että Marshallilla oli potta tiukasti päässä. Että jokaisella oli kännykkä taskussa. Että Enni oli sillä tuulella, että hyväksyisi Salierin tänään lähelleen. Vasta kun Saga nauroi ja sanoi kaiken olevan varmasti hyvin nyt, ehdotin lähtemistä. Mieleni teki kyllä vielä kerran sanoa, että Saga saisi samalla kyllä katsoa vähän Jannan ja Paahtiksen perään, kun kerran Paahtis oli niin hutera, että oli tömähtänyt tantereeseen ihan suorallakin maalla. Ja että Nelly vaihtaisi Oljon ja Arlekinin paikkaa, jos tulisi nahinoita. Ja että molemmat katsoisivat, että erityisesti Eira katsoisi edes enimmäkseen eteenpäin, eikä toimittaisi Santulle. Tunsin harmaantuvani koko ajan lisää, kun edes Camilla ei ollut pitämässä vahtia sen paremmin jonossa kuin tallissakaan. Muistaisikohan se Oskari nyt kuitenkaan Inkan uusimpia ruokintaohjeita?
Vanhan Päätien mitan murehdin ja vilkuilin tallin suuntaan niin että Hello sanoi minun olevan sukua pöllöille. Jussikin pudisteli päätään, vaikka pidin ohjat pitkinä. Sitten aukenivat pellot.
Kuinka kukaan voisi olla surullinen tai huolissaan, jos ympärillä oli omaa komeaa peltoa niin laajasti, että sen takana alkavasta metsästä ei enää erottanut yksittäisiä puita? Kuka voisi tuntea olonsa ahdistuneeksi, kun oman hevosen tasainen askel kropsui hiekkatietä vasten ja hiljainen tuuli leyhytteli sen harjaa puolelta toiselle? Jussi pärskähti mennessään tuulen ja siitepölyn kutittaessa sen sieraimia ja minä hengitin keuhkoni täyteen.
-
Viime vuonna jaettiin merkki juhannustaikojen tekijöille, jotka jaksoivat juhannushumusta huolimatta tarjoilla minulle päivittäistä ravintoani, eli siis tarinoita. Tällä kertaa kesän merkki on Kesäntuoja ja se on sinun. Janna on tosi hyvin Hopiavuoren tavoilla, ottaa kontaktia ja on muutenkin muuttunut koko ajan helpommin lähestyttäväksi. Lisäksi olet itse ollut tosi asialla niin kirjoittajana kuin kommentoijanakin.
Tässä tarinassa vangitset minusta tosi hyvin hetken, johon Nelly viittaa tarinansa lopussa. Hän taisi vähän aikaa heittää sinulle haasteen kuvailusta, ja nyt erityisesti Oskarin reaktion kuvailu ja lyhyiden kuvausten liittäminen osaksi Nellyä ja Helloa ovat onnistuneita kohtia. Tarina ottaa hyvin myös kontaktia seuraavaan: ihan niin kuin jalkapallossa pallo siirtyy pelaajalta toiselle. Se ei tietenkään ole aina itsetarkoitus, koska jokuhan sen pallon päättää joko vetämällä maaliin tai yli, mutta silti me täällä saadaan aina kaikkein mieluiten syöttö, siis virike.
-
Vanhuus ei tule yksin: sitä mä aloin hokea jo silloin joskus parikymppisenä pikkunaperona. Onneksi silti reissuun päästään ihan suunnitellusti. Nyt vähän jännittää, mitä käy. Reissu on aina jonkinlainen testi parisuhteelle. Siellä ihan varmasti on jossain vaiheessa nälkä, kuuma ja väsy, ja silloin todella näkee, millainen toinen on. Toivon, että Harri on yhtä ihana kuin tähänkin asti: sellainen, jolla on vikansa, mutta joka ei vyörytä niitä toisen niskaan.
Sonjan tämänkertainen reissu kuulostaa myös siltä, että olen kateellisempi kuin viimekertaisesta. 😀 Vitsit miten olisi kiva katsella vähän ympärilleen vihreässä Kesä-Suomessa, koluta kivoja pikku ravintoloita ja kahviloita, pyörähtää Sonjan suunnittelemissa museoissa… Ai että.
-
Voi ei. Vain Otsonmäellä. Sehän siinä aina on ääressä, kenen ei pitäisi olla. Niin se on oikean elämänkin Otsonmäellä.
On musta Oskarille tosi tyypillistä keskittyä saman tien toimintaan ja ratkaisuihin. Kun on tultu pyörän kumi vaihtamaan, niin vaihdetaan pyörän kumi. Onkohan se niitä ihmisiä, jotka unohtavat kaikki tapahtumat ja tilanteet aina ovesta kävellessään, ihan niin kuin ne jotenkin jäisivät aina edelliseen paikkaan? 😀
Edellisen tarinan mielialanmuutoksesta ja Outin ärsytyksestä huolimatta näillä on musta tosi kotoisaa sääskensyötteinä. Saattaa olla hyvä, ettei Outi saakaan sanottua mitään, sillä siitä seuraisi taas väistämättä tunnelman muutos. Kestäisivätkö yhdet kaverukset sellaista kahdesti illassa?
Olen ollut pari päivää kotona ja yrittänyt ja yrittänyt kirjoittaa näille jotain vastinetta, mutta tuntuu taas etten osaa laittaa kirjaimia peräjälkeen sanoista puhumattakaan. Jos ei muu auta, pitää oikeasti julkaista joku mun luonnoksista, vaikka hävettää näin elävästi kirjoitettujen hahmojen tarinaan sellaisella vastata.
-
Tämä taitaa olla tarina, josta löydän sen, miten Sonja havainnoi hevosia. Luonne ja käytös tulevat tietenkin omassa hevosessa ensin, varsinkin kun käytös on muuttunut kärryongelman suhteen jo tosi hyvin. Omaa lemmikkiään ei kuitenkaan havainnoi samalla tavalla kuin muita, koska se on tuttu. Muissa Sonjalla tulee tässä ensimmäisenä väri. Toisenlainen havainnoija ei osaisi nimetä värejä vaikka havainnoisikin ne tarkasti ja kolmas tyyppi näkisi kaikki hevoset mustina, erilaisina ruskeina ja valkoisina. Sonja on kiinnostunut aiheesta ja tietää paljon, vaikka itse kokee tietävänsä vielä melko vähän.
Eira on sitä mieltä, että Salieri olisi letkan komein hevonen ihan ilman mätsääviä varusteitakin, ja komea se onkin. Vaan eivätpä siistit varusteet ikinä rumenna! Ei ole ihan joka hopiavuorelaisella sellaisia, varsinkin kun virtuaalimaailmassa Sokan tuotteissa maksetaan merkistä. 🙂 (Musta on muuten hauskaa, että ainakin mun mielikuvissa Sokan tuotteista on kehittynyt elintasosta kertovia brändejä! Ne on musta aivan ihania tavaroita, mutta koen ettei mun hahmoilla ole niihin varaa.)
-
Tunnollinen Santtu ja ihana Fifi! 😀 Santun jutut tuntuu musta niin autenttisilta varmaan siksi, että ajattelin itse joskus teininä hevosen omistamisen olevan tuollaista. Olisin ehkä pähkäillyt samojen pikku ongelmien kanssa ja ainakin aluksi pitänyt säntillisesti kirjaa kaikesta. Lisäksi näistä tulee mieleen Wanhojen Hyvien Aikojen Wirtuaaliheppatarinat, joskin (luojan kiitos) kevennetysti (koska täysimittaisinahan ne olivat varmaan tosi raskaita). Niitä on tullut kirjoiteltua, tullut kuvattua jokaista harjanvetoa, jokaista pikku ongelmaa monisatasanaisissa tarinoissa. Tässä on ihan kuin sama tekstilaji, mutta mun mielestä miellyttävämmässä muodossa. Tulee muistot mieleen ja se ihana innostunut heppatarinaolo, joka itsellä oli kun ala-asteella matikantunnilla odotti pääsevänsä hoitamaan virtuaaliheppaa, mutta yksityiskohtaisuus ja toisteisuus eivät hukuta mua.
-
Voi pöljät. 😀 Näillä oli niin hyvä meininki aluksi, että viihdyin niin hyvin ja olisin lukenut vaikka kuinka. Hyvät sarjat kuitenkin pakkaa toimia niin, ettei katsoja tai lukija saa tarpeekseen, vaan jatkaa seuraamista, jotta saisi seuraavan annoksensa. Tähän onkin rakennettu hyvin se säpsähdys, jossa hyväntuulisuus ja naureskelu muuttuu kertaheitolla hyvin vakavaksi, ja se on luonnollinen päätös tarinalle. Vaikka juoni jatkuu seuraavassa tarinassa, tämä on ihan kokonainen, itsenäinen tarinansa, jossa on alku, loppu ja draaman kaari, ja jonka voi lukea yksinäänkin.
Olen hirveän kateellinen kaikesta. Rytmistä, repliikeistä, riittävästä kuvauksesta, ketterästä ajan ja paikan ilmaisemista, hahmojen persoonista. Siitä, miten dialogipainotteisella jutulla kerrotaan paljon juonesta ja miljööstäkin. Kun itse on kangerrellut ihan tosi kauan kaiken kanssa, kateellista persoonaa pakkaa ärsyttämään muiden onnistumiset. 😀
Tässä on tietenkin myös mulle pallo passattavaksi. Laitoit Oskarin reagoimaan, mutta piilotit reaktion tarhoille asti niin, että Oskarin päässä voi liikkua mitä tahansa. Arvaa tekikö mieli kirjoittamaan koko ajan, kun olin taas viikonlopun koiravahtina tähän kellonlyömään asti. 😀
-
Olipa hurjan kivaa huomata, että olit jatkanut Nellyn tarinasta. Innostuin todella, kun luin tällaisen vastapallon. Se on vieläpä hyvin rakennettu sisältönsä puolesta. Se ei pelkästään tylsästi toista, mitä Nelly on jo kertonut, vaan jatkaa siitä eteenpäin ja tuo tilanteeseen ja juoneen jotain lisää. Myös loppu on osattu kirjoittaa niin avoimeksi, että seuraavan on vieläkin mahdollista jatkaa. Nämä tarinat on sellaisia, joilla saa helpoiten leikkiseuraa: et kävelytä muita pois ja päätä tilannetta, vaan annat seuraavankin tuoda jotain lisää. Jos Janna olisi lopuksi noussut pöydästä ja lähtenyt talliin, se olisi ollut merkki muille kirjoittajille, että tästä ei enää Jannan kanssa jatketa.
-
Pieni ja arkinen teksti, joka herättää Hopiavuoren eloon. Nelly on varmaan omimmillaan tässä roolissa. Hän on niin kuin kunnon vanhanajan geisha: sorkkii keskustelua juuri sen verran, että se on sulavaa, ja vaatii vastauksia juuri sen verran, että niitä tulee ääneen asti. Tämä toimi hyvin virikkeenä muille.
-
Mitä yksityiskohtaisemmin kertoja kiinnittää huomiota perusasioihin, sitä huonompi hän on siinä mitä tekee: sitä enemmän ajatustyötä tekeminen vaatii. Janna on pelkästään tämän tekstin perusteella hevoshommissaan taitava ratsastuskoulun kurssilainen, jolla on ollut jo pari vuotta hoitoheppa. Hän pystyy ajattelemaan muuta samalla kun hoitaa hevosensa, mutta joutuu kuitenkin ajattelemaan jokaista tointaan erikseen. Tosiasiassa tiedämme, että Janna on taitavampi. Millaisiin asioihin Jannan huomio kiinnittyisi, jos hoitotarina kirjoitetaan hänen omasta osaamistasostaan käsin? Mitkä asiat olisivat niin automatisoituneita ja rutinoituneita, että kertojasi ei edes kiinnitä niihin huomiota niin paljon, että kertoisi niistä, eli mikä siis sujuu jo kuin itsestään? Mikä taas on niin supervaikea asia Jannalle, että sitä on kuvailtava yksityiskohtaisen pikkutarkasti, niin kuin juuri ajamaan opetteleva kuvailisi mäkilähtöä autolla?
Tässä saatiin rivien välistä jonkin verran uutta tietoa Jannasta, kuten kunnollisuus: roskat menevät roskiin ja omista tavaroista on oltava tarkka. Toisen omaa ei oteta. Nämä rivien välit ovat noin 3% tarinan merkkimäärästä, mutta vievät 97% lukijan mielenkiinnosta, sillä Janna on lukijasta kiinnostava, ei niinkään jokainen yksittäinen harjanveto. Olet tehnyt hyvän hahmon.
-
Ihana kaveri! Kai ne jopa puhuvat hieman samaa kieltä, kun ovat samantyyppisiä olentoja? Ainakaan Inka ei ole pitänyt tunkeilijaa uhkana, kun ei ole ajanut sitä tiehensä.
Tässä kuvassa ympäristökin on kuin satumaa. Puu ja pensas ovat niin samanlaisia kuin mun yhdessä lapsuuden lempipiirretyssä, että niiden luo sopivatkin tällaiset erityiset tapahtumat.
-
No nyt on kyllä vauvan turvallinen juosta, kun on kaksi peräänkatsojaa! Harvalla hepalla sitä niin onnelliset oltavat on näin varhaisessa vaiheessa elämää. Tammat on niin jylhiä pystyhäntineen, mutta vitsit varsa on kyllä komein. :DD Nyt se on tässä kuvassa niin kiiltäväkin, että pihalla auringossa oleminen on saattanut tehdä sille tosi hyvää. <3
-
Steffe on ollut kyllä kova ravihevonen. Vaikka virtuaalihepparavit on arvontoja, tuntuu ettei onni sitten ikinä suosi just niitä itselle tärkeimpiä, vaan Steffen kanssa onneksi on käynyt toisin. Kerrankin tarinaheppa on päässyt näyttämään muille mallia. 😀 Steffen pää näyttää sitä paitsi tähän asti kestäneen ihan hyvin. Vieläkin se haluaisi mennä, kaahata vaikka laidunjonossa, eikä sitä kyllästytä yhtään. Toivottavasti loma tekee sille hyvää, eikä onni käänny sen jälkeen. Siinä Eetu on oikeassa, että Steffehän on vauva ja ansaitsee joka tapauksessa riehuntaa. Ei sitä aina muista, kuinka pieni se onkaan, kun se painelee niin kuin olisi jo ammattimainen hevonen.
-
Awwwww. 😀 Salieri on niin ihana. Viime vuonna se taisi olla Flida, joka olisi vähän valinnut iskän mieluummin kuin heppakaverit ja silloinkin mun sydän vähäsen suli niin kuin nyt. Vaikka se olisi ainakin musta ihanaa, jos oma heppa jäisi mieluummin päjöttämään mun luokse kuin häipyisi, niin toivottavasti Salierikin saa laitumella opetella olemaan hevonen taas. 😀 Vaikka noh, ei sitä villihevoseksi tarvitse ruveta! :DD
-
No joo, ei sitä Ilveksen poikaa ole järjestelmällisyydellä pilattu, mutta hengissä se on vielä, eli kyllä sen tavat sen verran toimivat. 😀 Ainakin se oli sen verran järkevä, ettei päästänyt Hermania tekemään harakiria Typy-apinan jalkoihin irtipäästöön. Mitähän Herman nyt keksii, kun on pakollisista tallihommista vapaa mies? 😀
-
Se oli hieno laitumellelasku! Omassa tallissa syntyneet varsat ovat oikein erityisiä asukkaita tämän kesän laitumilla, ja vaikka varsoja viimeksikin oli mukana, kyllä minä näiden tempauksia odotan myös. 😀 Toivottavasti aikuisetkin saavat remuta ja leikkiä sydämensä kyllyydestä niin kuin tässä. Lekotteluhetkiä nimittäin varmana ainakin piisaa!
-
Vai semmonen Arlekin. :DD Mua huvittaa ajatus karjapaimenista ottamassa sitä törppöä kiinni, kun se ei muuten tule! Se olisi pitänyt olla näkemässä. 😀 Vaikka no, ihan luonnollistahan se on, että on vähäsen kevättä rinnassa. Onhan takana piiiiiiitkä yhdentoista kuukauden pituinen marraskuu loskaisissa haoissa ja pölyisissä talleissa! Ainakin Arlekin on totta vie komea näky kun se painelee menemään. Jotkut tykkää muhkummista — niin kuin mä 😀
-
Voi vitsi. Nyt on luvassa ihan varmana ansaittu loma Lexille ja vähän Agnesillekin. Vaikka hevosia kuinka pääsisi hakemaan laitumelta välillä hommiin, onhan se nyt ihan eri asia siellä laukata (tai no oikeastaan yleensä syödä ja maata…) kuin tönöttää tallissa ja haassa. Toivottavasti loma lataa akkuja ja sen jälkeen on parempi jatkaa.
Musta laitumellelaskun alun laukkaa ja iloa on ihana katsella joka ikinen vuosi ja samalla tavalla tykkään lukeakin siitä. Se on joka kerta samanlaista, mutta silti samalla tosi erilaista.
-
Hyyi joka lemmikinomistajan painajaisuni: oma karvainen (tai joskus karvaton) lapsi katoaa! Näitä taitaa nähdä joka tyyppi. Vaikka en ole täysin kaikkitietävien kertojien fani itse, se toimii näin lyhyessä pätkässä.
Kuvan taustassa on kiva värimaailma. 😀 Se sopii hyvin Nellyn synkkään uneen.
-
Inka on tässä niin pehmeä ja samettinen myös, mutta tällä kertaa mun ei tee mieli purra sitä. 😀 Parasta siinä on mun mielestä tällä kertaa sen silmät ja väri, ja taas se, että sillä on ripset, hymyilyttää mua. Ei musta oikean hevosen ripset ole noin söpöjä. :DD Varsa ei tietenkään ole yhtä kiiltävä ja hyvän värinen: niiden varsakarvahan on tuollainen, noh, likaisemman näköinen. Edelleen se on niin komia. Harvoinpa olen virtuaalihepasta kateellinen, koska voinhan itsekin piirtää ja keksiä täydellisiä hevosia, mutta jotenkin tässä on ulkonäön ohella tarinaheppatausta ja muutenkin koko paketti. Kun tämä vetää ruusukkeita kotia, en tiedä, voinko kateudeltani hurrata teidän puolesta ikinä. :DD
-
Loma ja ratsutus tekee varmana hyvää Lexille, mutta niinpä se tekee Agnesillekin. TT:n tyytymättömyys oli kova herätys, mutta tästähän on suunta taas ylöspäin. Onneksi Agnes on toiveikas. Nyt kun päätös ratsutuspaikasta on tehty, on ihana olla, kun sen vain tietää olleen oikea päätös.
Mutta Osku! Se ei sitten osaa olla naisten kanssa, tai vissiin ylipäätään ihmisten. Mikä mestari se onkaan sanomaan vääriä asioita väärille hevosihmisille.
-
Ne on niin söpöjä. 😀 Tästä kyllä näkee hyvin varsojen kokoeron, ja sen, miten Fanni on tammana sirompi ja herkempi. Mun mieleni pitää Peikkoa näistä kauneimpana jos koko ruumista katsotaan pelkän pään sijaan, ja oikeassa elämässä se olisi musta hauskinkin. Mutta mikä lie saakaan mut pitämään Fannista ja varsinkin Flidasta virtuaalihevosina enemmän? 😀
-
Oli jotenkin iloinen yllätys, ettei Alice tämän enempää Minttua syytä. Hän taitaa itse tietää, että istui tällä kertaa jalat kahta puolen hevosta, eikä keskittynyt ratsastamiseen. Tekosyitä hän toki sillekin keksii, vaikka tottahan se on, että on kuuma! Katsotaan, onko sen kiukku kestävää. Alice on ihan pitänyt Mintusta ja viime aikoina omalla tavallaan tädistäkin. Onneksi hän vaikuttaa sellaiselta, joka kimpaantuu nopeasti, mutta unohtaakin lopulta.
-
Noni, ainakin Paahtis vaikuttaa olevan ihan kunnossa taannoisen tärskähdyksensä jälkeen. Kiva kevyt välikuvaus juoksutushommista!
-
Oi voi voi voi. Tiesin heti, mitä tästä seuraa. Jannalle ei varmaan kauheasti mustelmia pahempaa, eikä hevosellekaan, mutta isäntäparalle täydellinen hermoromahdus. Jos hän on jostain ylpeä, niin kenttänsä ja maneesinsa pohjista, joita hoitaa kuin esikoislastaan, joten tottahan se on hänen vikansa, kun joku liukastuu. Toivottavasti kuitenkin ratsulla ja ratsastajalla ei ilmene mitään myöhemmin, kun on kisoihin valmistautumista ja kaikkea. On niitä sairaita hevosia nyt ollutkin, jaiks.
